Lahjaksi DIY kokkikoulu – parsaa, lohta ja piparjuurta

Polkiessani eilen töihin huomasin, että koivujen lehdet olivat puhjenneet nupuistaan. Tuosta vain varoittamatta. Nurmikin viheriöi, ihan kuin kesällä. On toukokuun puoliväli, ilma on sakeana sumusta ja lämpömittari näyttää juuri nyt 8 astetta plussaa. En vielä kutsuisi edes Suomen kesäksi.

Kylmänkin kesän faktaa kuitenkin on se, että kahden viikon päästä on kesäkuu. Kulman takana odottavat ylioppilasjuhlat, valmistujaiset, kesähäät ja mitä näitä nyt on. Juhlia ja juhlittavia, joille pitää keksiä lahja. Siinäpä pulma, jolle itse Antero Vipunenkin puistelisi päätään.

parsa lohi piparjuuri

Olen ennenkin liputtanut aineettomien lahjojen puolesta ja jatkan ilosanoman levittämistä edelleen. Aikana jälkeen Konmarin kukaan ei halua nurkkiinsa lisää tavaraa notkumaan. Korkeintaan kotoa muuttavaa teiniä voi lahjoa astiastolla tai aterinsetillä. Muille suosittelen vahvasti keksimään jotain aineetonta – siis syötävää, juotavaa, konserttilippuja, ravintolaelämyksiä, helliviä hemmotteluhoitoja tai vaikka hotellilahjakortteja.

Jos kauha pysyy kädessäsi ja olet joskus jopa saanut kehuja keittotaidoistasi, ehdotan seuraavaa. Lahjoita valmistuneelle nuorelle, kouluikäiselle kummilapselle, tuoreelle ylioppilaalle, onnelliselle hääparille tai kolmekymppisiä juhlivalle kaverille yhden illan kokkikoulu. Eikä mikä tahansa kokkikoulu vaan sellainen, jonka pidät itse! Kylkeen voit liittää vaikka viinilasit tai kunnon keittiöveitsen, jos tuntuu siltä, ettei aineeton lahja riitä.

Kirjoita kutsu, suunnittele menu sankari(e)n mukaan, tulosta reseptit, etsi esiliina, osta ainekset ja olet valmis vastaanottamaan innokkaat oppijat. Ei haittaa vaikka astiat olisivat eriparia tai keittiö pikkuruinen, tärkeintä on yhteinen aika ja yhdessä syöminen.

kokkikoulu lahjakortti

Niin oli myös syksyllä 2014, kun ex-aviomieheni kanssa matkasimme Maununnevalle ruokaystäväni Lotan keittiöön. Eropaperit oli jo ehditty yhteistuumin jättää, mutta yhteinen kokkikoulu kiinnosteli siitä huolimatta. Erinomaista seuraa, loistavaa ruokaa ja pari lasia laadukasta viiniä, voiko ilta ystävien kesken paremmaksi muuttua?

Olimme saaneet valita kolmesta eri menuvaihtoehdosta. Annoin siippani vapaasti valita, sillä minulla kokkauspuoli oli jotakuinkin hanskassa. Alkupalaksi kokkasimme tomaattikeittoa, pääruuaksi pastaa parsan, lohen ja piparjuuren kera, jälkiruuaksi avokadojäätelöä. Emäntä oli varannut keittiöön myös drinksutarpeet kahvilla ja appelsiinilla maustettuun rommikolaan. Jos jäätä olikin rikottavana ohuelti, tällä cocktaililla se murrettiin muutamassa sekunnissa.

Viime viikolla reseptikansiota selatessani törmäsin kyseiseltä illalta peräisin olevaan ruttuiseen reseptiin. Kylmäsavustettua lohta, parsaa ja piparjuurta. Jos olen rehellinen, en muista tuon elokuisen illan ruuista juuri mitään. Ajatukset olivat muualla, yhteinen tekeminen oli paljon tärkeämpää kuin se mitä syötiin.

parsaa lohta ja piparjuurta

Siksi päätin verestää makumuistia, kun parsaakin oli sattumalta jääkaapissa (kuten aina toukokuussa). Alkuperäisen reseptin piparjuurituorejuusto korvattiin tällä kertaa ranskankermaan sekoitetulla tuoreella piparjuuriraasteella ja keittämisen sijaan parsat paistettiin al denteksi pannulla. Alan toistaa jo itseäni, mutta suosittelen ja vahvasti. Vesi herahtaa kielelle väkisinkin.

Parsaa, lohta ja piparjuurta

150 g kylmäsavulohta
1 nippu vihreää parsaa
Pari senttiä piparjuurta raastettuna
1 prk ranskankermaa
Tagliatelle-pastaa
voita ja/tai rypsiöljyä paistamiseen
suolaa
pippuria

Raasta piparjuuri ja sekoita se ranskankermaan. Laita jääkaappiin maustumaan. Viipaloi kylmäsavulohi sopiviksi suupaloiksi. Pese parsat ja napsauta pois puinen tyviosa. Kuori nuppuun saakka, jos haluat, minä syön kuorineen. Paista parsoja pannulla muutamia minuutteja käännellen, kunnes saavat väriä. Mitä paksumpia parsat ovat, sitä kauemmin kypsyminen kestää. Jätä parsat napakoiksi, lötköiksi kypsennetyt eivät maistu niin hyvälle. Pilko muutaman sentin paloiksi.

Keitä pasta al denteksi ja sekoita sen joukkoon ranskankerma, parsat ja lohi. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada lasiin rieslingiä tai raikasta suomalaista hanavettä ja nauti. Yksinkertaista ja hullun hyvää!

parsa lohi ja piparjuuri

Kylmäsavulohiostoksilla kävimme Teurastamolla, vasta avatussa Tukkutorin Kalassa. Lohta oli savustettu 48 tuntia ja maku oli taivaallinen. Tukkutorin kalatiskien ääreen on palattava pian, valikoima oli ilahduttavan laaja, jäämurskan keskellä lepäsi varkautelainen sampi ja kampasimpukoita myytiin kuorineen. Laitahan korvan taa!

Kevään merkit – räntää, loskaa ja hernerisottoa

Miten minusta tuntuu, että säiden herra ei ole kanssani lainkaan samalla aaltopituudella. Kun fiilistelen blogissa ilmatieteenlaitoksen ennustamia pakkaspäiviä, punaisia poskia ja lämmittävää linssikeittoa, lumet sulavat loskaksi ja posket punehtuvat lähinnä väärien ulkovaatevalintojen vuoksi. Maaliskuun viimeisinä päivinä talitintit tuuttaavat tityytä ja katuja harjataan puhtaaksi pölystä. Suunnittelen postaavani kevään kunniaksi ihanan vihreän hernerisoton reseptin. Kuinkas sitten käykään – lunta tupruttaa taivaan täydeltä. Oh well.

On jännä juttu, miten lapsuuden inhokit muuttuvat aikuisena suosikeiksi. Valkosipuli oli kamalaa, etenkin valkosipuliperunat olivat inhokkilistan kärjessä. Samoin kaikki liha, jossa oli luuta, rasvaa tai mitä tahansa muuta epämääräistä. Pinaattikammo piti pintansa parikymppiseksi asti, varsiselleristä en pidä vieläkään. Tuoreita herneitä rakastin, mutta pakasteesta sulatettuina ne olivat pahoja. Syytän herne-maissi-paprikaa, jota tarjottiin koululounailla ja kotikeittiössä turhan usein. Mutta minkäs teit, muita vihanneksia pakastealtaasta sai kultaisella 80-luvulla turhaan etsiskellä.

Kolmekymppisenä löysin pakasteherneet uudelleen. Tein tuttavuutta niihin ruokapiirin illallispöydässä ja lappasin lautaselleni hernepestoa. Raikasta ja suuhun sopivaa, taisin santsata kaksi kertaa. Sen jälkeen pakasteherneillä on ollut vakiopaikka pakastimessani. Alin vetolaatikko, oikea etukulma.

lampaankyljys minttuöljy

Tammikuisena sunnuntaina laitoimme lampaankyljyksiä Jamie Oliverin oppien mukaan. Lisukkeiksi loihdittiin paahdettua munakoisoa ja tomaattia, koko komeuden päälle valutettiin hehkuvan vihreää minttuöljyä. Lihaa oli niin paljon, että soitin naapurikaupungiosassa asuvan siskoni syömäpuuhiin. Kaikkea ei kovasta yrityksestä huolimatta saatu tuhottua, varsinkin minttuöljyn määrä oli reilusti ylimitoitettu. Sille piti siis keksiä käyttöä.

Ideoita etsiessäni opasti google minut Fanni & Kaneli -blogiin minttu-hernerisoton äärelle. Täydellistä, vihreää ja keväistä. Risotto valmistuu perusohjeella, herneet, voi, parmesaani ja tilkka sitruunamehua lisätään vasta, kun riisit ovat syötävän kypsiä. Sekoita minttuöljy risottoon viimeisenä tai tarjoile erillisessä astiassa, jolloin jokainen voi annostella öljyä makunsa mukaan. Minä tarjosin risoton alkupalana, avokadotahnan ja lohipastramin seuralaisena. Kuvanottohetkellä minttuöljy oli unohtunut jääkaappiin, se muistettiin ottaa pöytään vasta santsikierroksella.

hernerisotto minttuöljy

Fannin & Kanelin minttuöljyohje on aavistuksen verran simppelimpi, etikan ystävänä tykästyin kuitenkin Alastoman kokin onnenpäivät -keittokirjaan painettuun reseptiin. Öljy on riittoisaa, joten puoletkin alla olevasta määrästä riittää maustamaan risoton. Pääsiäislampaalle kannattaa sekoittaa koko satsi, varsinkin jos pöydän ympärille kokoontuu isompi porukka.

Jamie Oliverin minttuöljy

Runsas kourallinen tuoretta, vahvaa (marokon) minttua
ripaus suolaa ja sokeria
2 rkl punaviinietikkaa
6 rkl laadukasta oliiviöljyä

Murskaa mintut morttelissa tai käytä sauvasekoitinta. Lisää suola ja sokeri ja sekoita tasaiseksi. Lorauta joukkoon viinietikka ja oliiviöljy. Maistele ja lisää tarvittaessa suolaa ja/tai sokeria sekä etikkaa.

Jääköön takatalvi omaan arvoonsa. Annostelen lautaselle kauhallisen kevättä myräkästä huolimatta tai ehkä juuri siksi. Onhan huomenna jo huhtikuu!

Roomalaisessa keittiössä: Trattoria da Teon artisokkapasta

Käsi ylös, kuinka moni teistä luottaa ennemmin kavereiden suosituksiin kuin yritysten mainoksiin markkinointiteksteihin? Niin arvelinkin. Ette ole yksin, sillä tuoreiden tutkimusten mukaan jopa 83 prosenttia kuluttajista on kanssanne samaa mieltä.

Tuttuihin luottotyyppeihin turvaan minäkin etenkin matkasuunnitelmia ja ravintolavalintoja tehdessäni. Ennen reissua kahlaan matkablogeja, selaan Trip Advisoria ja pidän meteliä kaikissa some-kanavissa. Pyydän suosituksia ravintoloista ja kotoisista viinibaareista, kyselen mitä kannattaisi tehdä ja missä kaikkialla käydä. Mikä on kaupungin paras brunssipaikka ja miltä kujalta löytyvät paikallisten suunnittelijoiden vaateliikkeet. Kalastelen vinkkejä ystäviltä ja työkavereilta, sillä he tietävät kyllä, mistä pidän ja mitä reissuiltani haen.

colosseum

Syksyllä 2012 edessä oli elämäni ensimmäinen reissu Roomaan. Huone oli varattu Trip Advisorin arvioitten perusteella La finestra sul colosseosta, mutta ravintoloiden valinnassa turvauduin ystävieni apuun. Facebook-seinällä esitetty ensikertalaisen hätähuuto tuotti oivallisen tuloksen.

Minä kysyin: Edessä pitkä viikonloppu ikuisessa kaupungissa. Ekakertalainen kaipaa Rooma-vinkkejä konkareilta, ravintolasuosituksista plussaa!

Ja aina yhtä luotettava facebook-verkosto vastasi:

Tiina: Laukkaat kaikki mahdolliset paikat läpi. Raunioilla on käsittämätön ikiaikainen tunnelma, historia on käsinkosketeltavaa. Colosseumiin en mennyt sisälle asti, kun oli ryöstöhinnat ja kiire, mutta siellä riittää paljon kaunista katsottavaa ympäriinsä. Ihana katukahvila… mikähän sen nimi on… Mutta mene hieman syrjempään syömään, jossa paikallisetkin käyvät niin saat aitoa ruokaa! Hyvää matkaa! 🙂

Timo: Trattoria Da Teo. Kysy listan ulkopuolisia herkkuannoksia. Artisokkapasta aivan must. Viinit loistavia.

Laura: Mun vanhemmat on viime Rooman käyntinsä jälkeen hehkuttaneet Trattoria Scavolinoa, jostain Fontana di trevin kupeesta pikkukadulta pitäisi löytyä. Itse en ole käynyt mutta kuulemma todella hyvää ruokaa, varsinkin kaikkia kala/äyriäisannoksia 🙂 Vatikaanissa jos jaksaa kiivetä Pietarinkirkon kupoliin niin näkymät ovat kyllä huikeat! Mukavaa matkaa 🙂

Saija: Yritä olla tulematta ryöstetyksi.

Ryöstäjiä emme kohdanneet ja Scavolinokin jäi testaamatta, mutta Timon vinkkiin tartuimme ja varasimme pöydän Trattoria da Teosta jo Suomesta käsin. Luotto oli kova, sillä suosittelija on kulinaristi itsekin.

pietarinkirkko roomassa

Vettä satoi kaatamalla, niinpä reippaan kävelyretken sijaan köröttelimme Trastevereen bussilla. Lähimmältä bussipysäkiltä oli vielä matkaa ravintolaan ja jalassa tottakai ne paremmat korkeakorkoiset kengät, olihan edessä romanttinen ravintolaillallinen. Yhden sateenvarjon taktiikalla kastuimme käytännössä molemmat. Pölähdimme täpötäyteen trattoriaan etuajassa, märkinä ja kylmissämme. Emäntä pahoitteli, sillä sisälle ei mahtunut odottelemaan, tulisimmeko vartin päästä uudelleen.

Emme olleet ainoita ravintolaan pyrkiviä, mutta meillä sentään oli varaus. Viereisissä kortteleissa ei kuppiloita näkynyt, joten hakeuduimme pimeään porttikongiin sateelta suojaan. Tunnelma saattoi lässähtää hieman – kylmissäni, märkänä ja nälkäisenä en ole parhaimmillani.

Kun ravintolan ovet viimein aukesivat meille, lämpö tulvahti luihin ja ytimiin. Aurinkoinen isäntapari singahteli pöytien välissä ja puheensorina oli taukoamaton. Ympärillämme puhuttiin italiaa, eikä muita turisteja juuri näkynyt. Päätin yrittää itsekin pärjätä illan italialla ja kaivaa syvämuistista sinne italiassa asuessani juurtuneen kielitaidon. Ruokasanaston omaksuminen kielessä kuin kielessä on onneksi helppoa, etenkin jos itsekin viihtyy keittiössä. Viinilasillisen jälkeen kielen kannat rentoutuvat, eikä vieraan kielen puhuminen jännitä ihan niin paljon.

artisokkapastaa

Ravintolan emännän kasvoille levisi tietäväinen hymy ja hän kaappasi minut halaukseen, kun kysyin sattuisiko heillä olemaan artisokkapastaa, vaikka sitä listalla ei luekaan. Taidat tosiaan tietää, mitä haluat, hän vastasi ja iski silmää. Sillä hetkellä meistä tuli tärkeitä asiakkaita.

Viini oli erinomaista ja pasta taivaallista, tunnelma lämmin ja leppoisa, tuntui siltä kuin olisi istunut italialaisen emännän keittiössä, pitkän pöydän ääressä. Kiire ja kinastelut oli ripustettu naulakkoon yhdessä sateessa kastuneiden ulkovaatteiden kanssa. Ei haitannut edes se, että pöytien järjestys pantiin uusiksi isompaa seuruetta varten kesken pääruuan. Ravintolavieraat ottivat lautasensa ja lasinsa, aterimien kilinä taukosi vain muutamaksi sekunniksi jatkuakseen viereisessä pöydässä ilman sen suurempaa kohtausta.

Poistuessamme kadulle viinihiprakassa ja vatsa jälkiruokaa pullollaan vettä satoi edelleen. Bussiaikataulut eivät pitäneet paikkansa ja loppujen lopuksi päädyimme kävelemään takaisin hotellille. Italialainen elämänasenne oli kuitenkin ehtinyt tarttua meihin ja sateinen Rooma näytti kosteanakin hurmaavalta.

artisokkapastaa

Visiitistämme on jo viisi vuotta, mutta internetin mukaan Trattoria da Teo on edelleen vanhalla paikallaan. Puolet nettigallerian kuvista on omistettu artisokalle, joten vaikka menua ei italiankielisillä sivuilla nähtävillä olekaan, uskon vakaasti, että pasta on edelleen tilattavissa. Jos ei listalta niin ainakin tiskin alta!