Maistuva mustikkamuru, rapea mustikkapiirakka vai sittenkin molemmat? – terveiset mustikkametsältä!

Suosikkimarjani on ollut tähän päivään saakka puolukka. Sellaisenaan tai maltillisesti sokeroituna survoksena, mutta ei koskaan keitettynä äklömakeana hillona. Puolukka sopii kaiken kanssa, mutta parasta se on paitsi perinteisesti verilettujen, maksapihvien ja poronkäristyksen kanssa, myös makkara- ja kananmunakastikkeiden kylkiäisenä. Toimii erinomaisesti myös hampurilaisen välissä tai voileivän päällä. Vaniljajäätelön seuralaisena nautittuna yhdistelmä lähentelee maanpäällistä taivasta.

mustikkametsällä

Sitten seuraa se mustikan värjäämä mutta. Vaaka on nimittäin kallistumassa metsiemme sinisen supermarjan puoleen. Vuokramökin maastossa minuun iski mustikkahulluus. Marssin ämpärin kanssa metsään, en vain yhtenä, vaan jopa kahtena päivänä. Minä, jonka kärsivällisyys on kärpäsen luokkaa, kun puhutaan marjastamisesta. Minä, jonka suurin saalis marjametsästä on tähän mennessä ollut kahvikupillinen sinisiä aarteita aamiaisjugurttia varten.

Siellä minä kyykin ja kävin järjestelmällisesti läpi jokaisen marjoista notkuvan varvun. Kului tunti ja sitten toinen. Selkää kivisti, mutta jättimäisiksi paisuneet marjat pitivät otteessaan vielä kolmannenkin tunnin ajan. Tuulenpuuskat puhalsivat hyttyset loitolle ja paarmanperkeleetkin ymmärsivät pysyä kaukana.

mustikkametsällä

Sormet ja suu sinisinä lompsin lopulta lainasaappaissani mökin pihaan, enkä voinut uskoa mitä olin juuri saanut aikaan. Nauratti, sillä tajusin, että tämä jos mikä, on keski-ikäisyyden vuorenvarma tunnusmerkki. Nyt mökin pakastin pursuaa marjoja, jotka kuljetetaan aikanaan styroksisessa kylmälaukussa kaupunkikotiin. Elokuun mökkiaamiaisten marjat poimitaan tuoreina suoraan pihan puskista, sillä siellä niitä riittää, edelleen.

Kun anoppi- ja appiehdokas karauttivat autollaan mökkipihaan, mustikkapiirakka-ainekset oli mitattu jo valmiiksi pieniin kulhoihin. Tulikuuma piiras tarjoiltiin vaniljajäätelön kera. Ilmeistä päätellen miniäkokelaalle kirjattiin taas lisäpisteitä päänsisäiseen muistikirjaan.

mustikkapiirakka

Tämä mustikkapiirakka on Sikke Sumarin superhyvän mustikkapiirakan ja itse kehittelemäni murupaistoksen rakkauslapsi. Yksi taikina riittää n. 26 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan. Saat piirakasta täysin gluteenittoman, jos vaihdat pohjan jauhot esim. luontaisesti gluteenittomaan kaurajauhoon. Ohje toimii myös ilman pohjaa, silloin voit ripotella mustikat suoraan voideltuun vuokaan ja lisätä muruseoksen sen päälle. Piirakkaversioon kannattaa sotkea mustikoiden joukkoon hieman perunajauhoja sitomaan ylimääräistä nestettä. Mökillä ei moista ylellisyyttä kaapissa ollut, joten leivoimme ilman, jolloin piirakasta tuli tavallista löysempi.

Rapea mustikkamurupiirakka

Pohja:
175 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
Vajaa 1 dl ruokosokeria
1/2 tl leivinjauhetta
(1 tl kardemummaa)

Mustikkamuru:
n. 4 dl mustikoita
(perunajauhoja)
75 g huoneenlämpöistä voita (+ 2 rkl voiteluun)
1 dl ruokosokeria
loraus (vaahtera)siirappia
1,5 dl kookoshiutaleita
1/2 dl mantelijauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sulata pohjaan tarvittava voi ja sekoita se muihin aineksiin. Lusikoi löysähkö taikina voideltuun tai leivinpaperoituun vuokaan ja painele sormin ohueksi vuoan pohjalle ja reunoille. Taikina on hyvin rasvainen, mutta niin sen kuuluukin olla. Lisää päälle mustikat (ja perunajauho) ja paista uunissa 20 minuuttia.

mustikkapiirakka

Käännä sitten uunin lämpö 225 asteeseen, ota piirakka pois uunista ja ripottele sen pinnalle muruseos. Paista uunissa vielä n. 10 minuuttia tai kunnes muru on rapean ruskeaa. Anna piirakan vetäytyä ja jäähtyä n. 10 minuuttia ennen tarjoilua. Lusikoi päälle vaniljajäätelöä ja ole oikeutetusti ylpeä aikaansaannoksestasi, niin minäkin olin!

mustikkamurupiirakka

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin on mökkielämänkin laita. Jäljellä on enää kolme ja puoli päivää, sitten kutsuu arki ja työ. Onneksi ovat pitkät syysviikonloput, niiden avulla tekohengitän vielä hetken mökkikesää 2018.

Maailman paras rapea (gluteeniton) raparperipaistos

Aika on pysähtynyt. Mökkimaisema tuntuu sijaitsevan toisessa ulottuvuudessa, sillä minuutit matelevat ja valoisat päivät ovat yhtä pitkiä kuin lapsuuden kesinä. On tärkeällä tavalla tylsää. Mielen hiljaisen vaelluksen katkaisee vain kärpäsen surina ja tiiran satunnainen sukellus rantaveteen. Haaveilu on ihanaa.

Välillä aivot kaipaavat kuitenkin tavoitteellisempaa toimintaa. Kirjapinoon ei ole koskettu vielä, sillä orientoituminen on kesken. On selailtava jokaisen kesämökin varustukseen kuuluvia vanhoja naistenlehtiä. Kesänumeroiden sivuille on painettu joka vuosi samat aiheet. Kesähuviloita, rantasaunoja, pöyhkeileviä puutarhoja, kotimaan kohteita, kuumia kirjavinkkejä, mielettömiä mökkikeittiöitä, helppoa grilliruokaa ja uusia uimapukumalleja. Lomaromansseja ja seksihelteitä, jolloin kaikki on mahdollista.

gluteeniton raparperipaistos

Tämän kesän vuokraparatiisin lehtikasoissa on muutakin. Omistajien viiniharrastus näkyy paitsi huussin hyllyiksi kiinnitetyissä, puisissa viinilaatikoissa, maljakoiden virkaa toimittavissa magnumpulloissa, laadukkaassa lasivalikoimassa ja kunnon karahveissa myös mökille kerääntyneiden viinilehtien määrässä. Viineistä ymmärrän vain vähän, mutta aviisien aukeamille valituista resepteistä sitäkin enemmän.

Niinpä perjantai-iltana, joutsenperheen lipuessa kaislikon laitamilla, tartun Viini-lehteen vuodelta 2011. Teemana on mikäpä muukaan kuin kesä ja reseptit sen mukaisia. Loimulohen, lampaankyljysten ja paistettujen muikkujen joukosta silmiin sattuu raparperipaistos, jossa on käytetty kookosta. Kahden suosikkiaineksen liitto laittaa vipinää laiskan lomalaisen kinttuihin. Kiipeäminen keittiöjakkaralle paljastaa keittiön kaappien kätköistä kaiken tarpeellisen. Naksautan uunin päälle ja ryhdyn pilkkomaan punavartista raparperia.

gluteeniton raparperipaistos

Olen juuri saanut kuulla mukavia uutisia: kahdeksan kuukautta vanha kummityttöni aikoo matkata moikkaamaan lomille lompsahtanutta kummitätiään seuraavana päivänä. Herkkua ei siis tarvitse tuhota yksin. Toinen vanhemmista on yliherkkä gluteenille, joten joudun hiukan soveltamaan. Lopulta reseptin kuudesta alkuperäisestä raaka-aineesta käytän vain kolmea. Korvaan vehnäjauhot mantelijauholla ja kaurahiutaleilla, fariinisokerin sijaan sotken kuorrutteeseen ruokosokeria ja vaahterasiirapilla. Kerman päätän jättää kokonaan pois, sillä en viitsi avata purkkia puolen desin takia.

Uunista leijuva tuoksu ennustaa seitsemän suloisen ainesosan tähtiin kirjoitettua liittoa. Ja kun viimein upotan haarukkani paistoksen rapeaan pintaan, tarvitsen kaiken tahdonvoimani, etten söisi paistosta siltä seisomalta säästämättä siitä muruakaan kesävieraille. Herran tähden, miten hyvää. Tässä on tähänastisen elämäni paras raparperipaistos – ja vieläpä gluteenittomana!

gluteeniton raparperipaistos

Maailman paras rapea (gluteeniton) raparperipaistos

8 vartta raparperia
75 g huoneenlämpöistä voita (+ 2 rkl voiteluun)
1 dl ruokosokeria
loraus (vaahtera)siirappia
1,5 dl kookoshiutaleita
1/2 dl mantelijauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Voitele iso piirakkavuoka ja pilko raparperit sentin tai parin palasiksi. Levitä raparperinpalat voideltuun vuokaan. Sekoita huoneenlämpöiseen voihin ruokosokeri, vaahterasiirappi (tavallinenkin siirappi käy!), kookoshiutaleet, mantelijauho ja kauraryynit.

gluteeniton raparperipaistos

Murustele kuorrute raparperipalojen päälle. Ei haittaa, vaikka palat jäävät näkyviin, se on tarkoituskin. Paista 225 asteessa 15–20 min, kunnes pinta alkaa kunnolla ruskistua. Tadaa! Sinulla on käsissäsi maailman paras raparperipaistos!

gluteeniton raparperipaistos

Alkuperäisessä reseptissä tarjosivat raparperipaistoksen kylkeen hienostelevaa ties mistä mascarponesta sekoitettua lisuketta, mutta minä lapioin kaveriksi rehellistä kahden euron vaniljajäätelöä perinteisestä pahvipakkauksesta. Reseptin erinomaisuuden nimiin vannoivat myös kummitytön vanhemmat. Seuraavalla kerralla sitä tarjotaan jo pikkuisellekin. Ruokalistalle se lisätään myös tulevana viikonloppuna, kun kymmenvuotias esiteini saapuu lunastamaan syntymäpäivälahjansa – kokkausta kummitädin kanssa!

Lisää ihania raparperireseptejä:
Perunamaahaaveita ja raparperimehua
Hirsiseinä vihreä ja punainen (Rappiotädin raparperipiirakka)
Tie miehen sydämeen käy piknik-eväiden kautta (Raparperi-Savusiikasalaatti)
Maailman makeimmat raparperileivokset

Sadepäivän simppeli avokado-kylmäsavulohipasta

On kesäloman ensimmäinen päivä. Seuraavan kerran palaan päivätöiden ja sivistyksen pariin vasta elokuun puolen välin jälkeen. Seitsemän ja puoli viikkoa tekemättä mitään, se on elämää se. Pitkiä päiväunia, hitaita aamuja, laiskoja lomapäiviä, järvivedessä ryppyisiksi uitettuja varpaita, jäätelöä, mansikoita, loppumaton lukupino kirjoja, ja kuumia hiekkarantoja. Siltähän se kuulostaa, lähes kahden kuukauden loma.

mökkiaamiainen

Totuus on kuitenkin toisenlainen, sillä kustannustoimittajan päivätyö on vain yksi osa työviikkoani. Osa-aikainen toiminimiyrittäjä ei pitkiä lomia pitele. Sometuottaja tuottaa sisältöä myös keskellä kuuminta (ja kylmintä) kesää, bloggaaja saattaa vähentää kirjoitustahtiaan, mutta kirjoittaa ja kuvaa silti säännöllisesti, ja kolumnisti suunnittelee kuumeisesti alkusyksyn aiheita. Onneksi tämän kaiken voi tehdä mökiltä käsin. Istua läppärin kanssa laiturilla, antaa luovuuden laukata riippumatossa loikoillessa, pötköttää peiton alla pistorasioiden lähettyvillä tai hoitaa hommat vaikka kyläkahvilan terassilla.

mökkiaamiainen

Kaiken lisäksi työt voi halutessaan siirtää sadepäiville. Tai tällaisille tuulisille, jolloin pohjoinen puhuri viilentää ilman 10-asteiseksi. Kääriytyä vilttiin, istahtaa verannalle ja seurata samalla luonnon mahtavaa näytelmää. Tummanpuhuvien pilvien purjehtiessa järven yllä ja pohjoistuulen kahisuttaessa koivujen latvuksia on hyvä kirjoittaa. Jos keskittyminen herpaantuu, voi nousta hetkeksi ylös, venytellä ja kurkistaa jääkaappiin. Kevätsipulista, kylmäsavulohen jämästä, turkkilaisen jugurtin purkinpohjasta ja pehmenneestä avokadosta syntyy hetkessä simppeli sadepäivän lounaspasta. Avokado-kylmäsavulohipasta on valmis kymmenessä minuutissa tai jos käytät tuorepastaa, vieläkin nopeammin!

Sadepäivän avokado-kylmäsavulohipasta

1 kevätsipuli varsineen
öljyä ja/tai voita
1–2 dl turkkilaista jugurttia tai kermaa
1–2 avokadoa
150 g kylmäsavulohta
Puolikkaan sitruunan mehu
Suolaa ja pippuria
Tuoreita yrttejä, jos on
Pastaa

Jos sinäkin olet mökkiolosuhteissa tai keittiössä on perinteinen hella ja käytät kuivapastaa, pane pastavedet ensimmäisenä kiehumaan, sillä kastikkeen keittelyssä ei nokka kauaa tuhise. Keitä pasta al denteksi, sillä se kypsyy vielä myöhemmin pannulle kaadettaessa.

avokado-kylmäsavulohipasta

Silppua sipuli ja kääntele sitä hetki pannulla rasvassa. Lisää jugurtti, kerma tai vaikka smetana ja pyöräytä se sipulien sekaan. Pilko avokado ja lohi. Kaada pannulle kypsä pasta ja sekoita. Lisää joukkoon avokadon ja kylmäsavulohen palat ja sekoittele hetki. Mausta suolalla ja pippurilla, silppua päällimäiseksi basilikaa tai esimerkiksi kevätsipulin varsia. Leiki hetki Etelä-Eurooppalaista ja ota lounaan kanssa lasi viiniä. Jatka sen jälkeen töitä.

avokado-kylmäsavulohipasta

En lupaa keskityskyvyn paranevan, mutta ainakin vatsa on täynnä ja työhyvinvointi kunnossa. Toimii.