Häikäisevä Hepoköngäs ja pessimistien Puolanka

Hengästyttävän Hossan vaelluspäivän, hyvin nukutun yön ja matkustajakodin mainion itsepalveluaamiaisen jälkeen kurvaamme kaupan pihaan. Seuraava yö vietettäisiin peti ja puuro -majoituksessa Puolangalla ja hieman epäilimme, ettei siltä suunnalta Kainuuta välttämättä kovin kummoista illallista löydy. Koriin päätyi niin possumunkkeja, hedelmiä, pähkinöitä, suklaata kuin grillimakkaraakin. Tarkoitus oli koukata Hepokönkään kautta, sijaitsihan siellä yksi Suomen näyttävimmistä vesiputouksista.

Hepoköngäs – vesiputous keskellä korpea

Ajomatkalla kohti Hepoköngästä Puolanka yllättää. Internet nimittäin osaa kertoa, että keskustasta löytyy Puolangan pessimistien grillikahvila, jota ylistetään sosiaalisessa mediassa kätketyksi kainuulaiseksi aarteeksi. Vesi herahtaa kielelle jo ennen luonnossa reippailua. Paikalliset grilliherkut on ehdottomasti testattava. Mutta sitä ennen on ohjelmassa Puolangan kuuluisin nähtävyys, Hepoköngäs.

hepoköngäs

Hepokönkäällä meitä odottaa henkeäsalpaava näkymä. Putous sijaitsee Heinijoessa kohdassa, jossa joki ylittää melkein pystysuoran kallion. Puolangan keskustasta matkaa on noin 16 kilometriä 891-tietä pitkin. Vaikka Hepoköngäs maailman mittakaavassa onkin varmasti loriseva puropahanen, minun silmissäni se on taas yksi ainutlaatuinen esimerkki kotomaan ihmeellisestä luonnosta, jonka takia todellakin kannattaa ajaa

hepoköngäs

hepoköngäs

Melkein 20 metriä korkean putouksen kautta on 1900-luvun alussa kulkenut tukkilaistenkin uittoreitti. Puupöllit ovat lentäneet vauhdilla putoksen alla olevaan lampeen ja siitä eteenpäin pitkin jokiuomaa, jota nyt asuttavat majavat ja kehystävät talttahampaiden joen päälle kaatamat vanhat puut. Putousta pääsee ihailemaan myös esteetöömästi, sillä puoleen väliin lammen rantaan laskeutuvaa polkua on rakennettu rampit ja näköalatasanne. Puuvajaan ja puuceehenkin pääsee pyörätuolilla.

hepoköngäs

hepoköngäs

Istuessamme putouksen niskan päälle rakennetulla laavulla makkaranpaistossa pölähtää putousta ihailemaan iso porukka teekkareita. Tupsulakit vilkkuen he katselevat putouksen kohisevia kuohuja. Mies katselee heitä pitkään ja tunnistaa pian teekkareiden edustaman killan. Kun käy ilmi, että mieheni on opiskellut samaa alaa yli 20 vuotta sitten, lähtee pojilta hattu päästä. Vanha käpy pääsi pätemään nuorempien kesäretkellä.

Ennen kuin nälkä ajaa meidät grillikioskille, kierrämme geologisen luontopolun, joka kulkee jokikanjonin reunoja pitkin. Majavaan emme harmiksemme törmää, mutta sen talttahampaiden uria näkyy joka toisessa rannan puussa ja pesärakennelmiakin on useita. Maisemat, polku ja sen infokyltit ovat mielenkiintoisia, kannattaa siis varata ylimääräinen puoli tuntia reitin kiertämiseen. Polku alkaa putoukselta ja päättyy parkkipaikalle ja sen voi kiertää molempiin suuntiin.

hepoköngäs

Kuvaamisen, kohisevien kuohujen ja makkarapaketillisen jälkeen olemme valmiit jatkamaan matkaa. Pessimistien Puolangan grillihampurilaiset odottavat jo!

Pessimistien Puolanka

On kuin mummolaan tulisi, sellaiseen mummolaan, jossa tuoksahtaa paistinrasva. Puolangan pessimistien Grillikahvilan palvelua mainostetaan piittaamattomaksi, mutta mukavaa ja mutkatontahan se on. Kalahampurilainen sisältää pari kalapuikkoa, vähän salaattia ja kastiketta. Muut listalla olevat burgerit on nimetty näppärästi, valotaululle on sommiteltu sulaan sopuun änkyrä ukko, hankala akka, meleko mahoton, perustylsä hampurilaisen ja sörsseli.

pessimistien puolanka

pessimistien puolanka

Grillikahvilan sisustus naurattaa, ihan kuin olisimme aikamatkalla 70-luvun suomalaisessa kodissa. Lueskelen Puolangan esitteitä, joista selviää että pessimismi on puolivirallinen, mutta hyvin nerokas, kieli poskessa tehty, yksityisen tahon masinoima mainoskampanja. Vanhassa kuvaputkitelevisiossa pyörii paikkakunnan mainosfilmi, joka sekin on toteutettu hurtilla huumorilla, kuinkas muutenkaan.

pessimistien puolanka

Kuolevastä pitäjästä ja pessimismistä on tehty kunnan voimamara. Grillikioskin kulmauksessa myydään pinssejä, kangaskasseja ja postikortteja, joihin on painettu pessimistisiä toteamuksia. “Valmistun työttömäksi.” “Mitäpä se hyvejää” “Unelmat peruttu.” “Miksi aina minä?” “Isona minusta tulee pessimisti.” Ympäri kioskia on julisteita, joissa kerrotaan Puolangalla vietettävän pessimismipäiviä joka vuosi 1.1.–31.12. Hihittelen itsekseni, kuiva huumori uppoaa minuun täysillä.

pessimistien puolanka

pessimistien puolanka

pessimistien puolanka

Kuikan tila – maatilamajoitusta ja lapiohommia

Paras on vielä edessä. Paljakan lähellä sijaitsevalla Kuikan tilalla saamme oman huoneen yläkerrasta. Saunomaan pääsemme isäntäparin omaan saunaan, joka on lämmitetty meitä varten. Pellavaiset laudeliinat ja kattoon kiinnitetty hämyinen tähtitaivas tekevät terää pitkän ja kylmänkolean päivän jälkeen, eikä enää yhtään harmita se, että rantasaunaa ei viileän kelin vuoksi lämmitetty. Siemailemme muutaman lasillisen Suomussalmelta ostettua punaviiniä ja luemme kirjaa, kunnes uni voittaa.

Suurin yllätys eteemme tupsahtaa vasta aamulla. Istumme isäntäparin aamiaispöydässä ja maistelemme pitkään haudutettua puuroa, pihan marjapensaiden sadosta keitettyä mehua ja muita paikallisia tuotteita. Kun isäntä on hävinnyt hirviporukan kuukausittaiseen kokoontumiseen, kakaisee emäntä kurkkuaan ja pohtii, uskaltaisiko hän kysyä meiltä vielä jotakin, kun vaikutamme kuulemma sellaisilta tekijäihmisiltä.

Vilkaisemme hämmentyneinä toisiamme ja toteamme vähän varuillamme, että kysyä aina saa. Kaksimieliset aivoni ehtivät sadasosasekunneissa kehitellä vaikka mitä skenaarioita, enkä todellakaan osaa arvata mitä tuleman pitää. “Tuota noin”, aloitti majatalon emäntä. “Kun me olemme isännän kanssa jo huonoja liikkumaan, voisinkohan pyytää teiltä vähän apua?“

Pidätämme hengistystämme, kun hän jatkaa: “Pihavalo kaatui viime talvena auratessa ja nyt sen tilalle pitäisi asentaa uusi. Sähkömies tulee paikalle, heti kun hänelle soitamme, mutta sitä ennen pitäisi kaivaa kuoppa, johon uuden pihavalon betonijalusta valetaan. Jos sovittaisiin vaikka niin, että maksaisittekin tämän yöpymisen työllänne? Minulla olisi tuolla pihalla lapio jo valmiina.”

Sinnehän me sitten marssimme, pihamaalle. Lapio odottaa vanhan valotolpan juurella, eikä aikaakaan kun mies käy kivisen maan kimppuun. Hiki ja hiekka lentää, kun hän riehuu lapion varressa ja kampeaa ladosta löytyneen rautakangen kanssa isoja kiviä kuopasta ylös. Kun kuoppa on kaivettu, käykin ilmi, että myös betoni pitäisi valaa. Hetken betonipussin ohjeita ihmeteltyämme tartumme tuumasta toimeen.

hepoköngäs

Kun taksvärkki on tehty, on emäntä niin kiitollinen, että hakee keittiöstä ison kylmäkassin ja täyttää sen pakastetulla hirvenlihalla ja kanttarelleillä. Me istumme anopin laina-autoon ja kaasutamme pois pihalta pyörällä päästämme. Näin voi käydä vain Kainuussa, Pessimistien Puolangalla.

Haapala BnB – majatalomajoitusta ja mainiota lähiruokaa Sotkamossa

Muistatteko meidän häämatkan? Viiden päivän Kainuun kierroksen, jonka tunnelmista tarinoin muutama kuukausi sitten? Ai ette? Eipä hätää, vielä ehditte hypätä mukavasti matkaan mukaan!

Juuan porttilouhen satumaisista maisemista kaarsimme lainakaaran keulan kohti Nurmesta. Nälkä piti jo melkoista meteliä ja pieni kiukunpoikanen nosti päätään, mutta halusin silti kurkata kirkonkylän kirppisten valikoiman, ihan varmuuden vuoksi vain. Kallista oli, joten kirppiskierros jäi köyhäksi ja jatkoimme suosiolla eteenpäin etsimään lounaspaikkaa, joka huolisi meidät pöytäänsä vielä kolmen jälkeenkin.

haapala bnb

haapala bnb

Sateen yltyessä päädyimme Bomban paksujen hirsiseinien suojaan. Seisovan pöydän perinnelounas oli pienoinen pettymys, mutta kyllä siitä vatsansa täyteen sai. Tarjoilija puhui paremmin venäjää kuin Suomea ja palvelu oli jokseenkin tympeää. Sörkimme lautasiamme suut mutrussa, kun vieressä lounastaan lopetteleva seurue kysäisi, voisivatko he jättää puolikkaan, juomatta jääneen punaviinipullon pöytäämme. Vaikka emme voineet autollisina nauttia yhtä lasia enempää, sai pieni ele meidät hymyilemään. Kiitos vaan, sinä tuntemattomaksi jäänyt vanhempi herrasmies, pelastit tietämättäsi lounashetkemme!

Sotkamoon startatessa suunnitelma oli selvä. Ensin keskustaan ostamaan iltapalaa ja sitten loikoilemaan laiskana Haapala BnB:n lakanoihin. Matka kuitenkin tyssäsi sotkamolaisen marketin parkkipaikalle. Ruokakassit käsissämme seisoimme vesisateessa auton vieressä ja yritimme noin kahdettakymmenennettä kertaa saada etuovia auki. Sähköinen avain ei inahtanutkaan. Varttia myöhemmin tajusimme, että luottokortin oloisen avaimen sisältä paljastuu mekaaninen versio. Vielä piti ymmärtää ottaa kuskin ovenkahvasta pieni muovinen suoja irti ja matka oli valmis jatkumaan.

Onneksi olimme osanneet alitajuisesti varautua ja kerätä ostoskoriin naposteltavan lisäksi myös muutaman kylmän oluen. Haapala BnB:n oma ravintola ei ollut tiistaisin auki, joten ensimmäisenä iltana oli tyytyminen omiin eväisiin. Mikään ei kolean ja kostean päivän jälkeen houkutellut enemmän kuin kuuma suihku ja viileä, hermoja hellivä juoma. Paksusta täkistä, jonka uumeniin voi kääriytyä lämmittelemään, päätin antaa lisäpisteitä.

Haapala Bnb – majatalo täynnä lämpöä, lempeä ja lunastettuja lupauksia

Odotukset olivat korkealla. Olin lukenut jo aikaa sitten Hannan blogipostauksen mukavasta aittamajoituksesta ja Veeran kiittelevän kirjoituksen ravintolan tarjonnasta. Monen muunkin vaikuttajan kanavissa olin Haapalaan törmännyt ja vannonut, että tuonne minäkin vielä matkustan yöpymään ja syömään hyvin. Ja täällä sitä nyt sitten oltiin.

haapala bnb

haapala bnb

haapala bnb

Olisimme voineet yöpyä myös tilan kauniissa, vanhassa päärakennuksessa, mutta tällä kertaa varasimme majoituksen edellisenä vuonna pellon laitaan valmistuneista aitoista. Aittamajoitus oli varattu kahdeksi yöksi, sillä halusimme herkuttelun lisäksi haahuilla lähiluonnossa ja Vuokatin ympäristössä maisemissa, missä kumpikaan ei ollut aiemmin ehtinyt käymään.

Noukimme avaimet Haapala BnB:n sovitusta paikasta ja pian köllöttelimmekin jo leveässä parisängyssä kylmät juomat käsissämme. Haapalan aitat ovat moderneja, sisustus on minimalistinen ja seinäpinnat ovat käsittelemätöntä puuta sisältä ja ulkoa. Elävien pintojen lisäksi ihastelen jokaisen aitan terassille viritettyä riippumattoa, mahtava idea!

haapala bnb

haapala bnb

haapala bnb

Käymme suihkussa, napostelemme eväitämme ja tutkailemme kartalta alueen patikointireittejä. Illemmalla havahdumme seinän takaa kuuluviin erikoisiin ääniin. Hetken hämmästeltyämme tajuamme, mitä naapuriaitassa tapahtuu. Seinät taitavat olla aavistuksen liian ohuet äänekkäämpiin lemmenleikkeihin.

haapala bnb

haapala bnb

Aamiaisella vanhaan talliin rakennetussa ravintolasalissa on rauhallinen tunnelma. Seisovaan pöytään on katettu paikallisia tuotteita, pitkään haudutettua puuroa, tuoreita marjoja, itse leivottua leipää ja laseihin annosteltuja smoothieta. Kahvi ja tee valmistetaan toivomusten mukaan. Istumme aamiaisella pitkään lehtiä lueskellen. Saatamme ehkä myös vilkuilla ympärillemme ja arvailla, ketkä majoittuivat seinämme takana.

Vatsat täynnä pakkaamme reppuihin litroittain vettä, hedelmiä ja muutaman suklaapatukan. Vaellamme Vuokatin vaaroilla 7 kilometriä pitkää Eino Leinon polkua pitkin. Reitti lähtee urheiluopiston pihapiiristä, kulkee ensin laskettelurinteiden poikki ja katoaa sitten metsään muuttuen kapeaksi poluksi. Kiipeämme korkeille kallioille, syömme eväitä ja ihailemme vaaramaisemaa. Metsä on mustikoita sinisenään. Harmittelemme, ettei mukana ole edes muovipussia, ja kummastelemme miten marjat vielä voivat olla tallella, keskellä Vuokattia, ihan merkityn polun varrella.

vuokatti

häämatka kainuussa

vuokatti

Kymmenen kilometrin patikoinnin jälkeen päätämme vielä kurvailla hetken mäkiautoilla. Minä olen kisannut niillä aiemminkin, miehelle kerta on ensimmäinen. Rata on vauhdikkaampi ja epätasaisempi kuin mihin olen tottunut, spinnaan joka toisella kierroksella, enkä pääse lähellekään omaa tavoitettani. Mies sen sijaan ajaa päivän parhaan ajan.

Haapala BnB – makuja Kainuusta ja maailmalta

Palattuamme vaaroilta takaisin istumme hetken Haapalan terassilla ja maistelemme tuopilliset pienpanimon omia oluita. Suihkun ja iltapäiväunien jälkeen vaihdamme astettaa parempaa ylle, marssimme pihapiirin halki ravintolaan, ja kiitämme itseämme, että olemme ymmärtäneet tehdä pöytävarauksen. Ilta on hektinen, ja joudumme odottelemaan palvelua kerran jos toisenkin. Meidän kiireemme loppuu kuitenkin siihen, kun alkupalaksi tilattu maistiaislauta saapuu pöytään. Kaiken kukkuraksi baarista tarjotaan meille ylimääräiseksi jäänyttä drinkkikannua, jonka ilomielin otamme vastaan.

haapala bnb

haapala bnb

Maistelupaketti sisältää neljä pientä ruokaa, joille on paritettu parin desin annokset neljää Haapalan panimon olutta. Maut alkupalalautasella ovat hyviä, mutta fish & chipsien ranskalaiset olisivat saaneet olla rapeampia ja sinapin kanssa tarjottu makkara mehevämpää. Nyhtöpossuhodari oli napakymppi, samoin suomalainen cheddar, joka sopi loistavasti yhteen Korpikuusen kuiskaukseksi nimetyn oluen kanssa. Oluita enemmänkin harrastava mieheni äänesti parhaimmaksi juomaksi Vaarojen vaalean. Minä, joka en yleensä juo muita kuin hapanoluita, en pitänyt näistäkään sellaisenaan, mutta ruuan kanssa juomat maistuivat oivallisilta.

haapala bnb

haapala bnb

haapala bnb

Päivän kala osoittautui valtavaksi annokseksi. Lisukkeet ovat maistuvia, mutta jotain raikastusta annos olisi minun makuuni kaivannut. Miehen pihvi on oikein kelpoinen. Ruoan kanssa maistelemme Vuokatin viinitilan tuotantoa, punainen Erland on varsin mainio marjaviiniksi. Jälkkäriksi tilaamme suklaakakun palan kahdella haarukalla, ja sitten vyörymme matalaan majaamme yöpuulle. Mies kehuu, että sänky ovat hänen selälleen sopivampi kuin kotona odottava peti. Kieltämättä unet olivat molempina öinä varsin makoisat.

Seuraavana aamuna nautimme aamiaisherkuista toistamiseen, shoppailemme panimopuodissa, pakkaamme kamppeemme auton takakonttiin ja jatkoimme kohti Kainuun sydänmaita. Suomussalmi ja Hossa odottavat jo.

haapala bnb

haapala bnb

haapala bnb

Avaimia palauttaessa nappaan mukaan Haapala BnB:n esitteen. Siihen on painettu mieleenpainuva markkinointiteksti, jonka löydän myöhemmin myös Haapalan nettisivuilta. Se alkaa näin: “Siellä missä itä kohtaa lännen ja pohjoinen etelän. Siellä missä vaarat kohoavat korkeuksiin ja vesi virtaa vapaana. Sieltä löytyy tienoo vailla vertaa, palanen puhdasta luontoa ja aitoja elämyksiä. Tila täynnä toimeliasta porukkaa ja paikka, johon on aina mukava matkustaa.” Totta joka sana, kokeilkaa itse, jos ette muuten usko.

Parasta Jyväskylässä: Hotelli Yöpuu ja Ravintola Pöllöwaari

Kaupallinen yhteistyö: Hotelli Yöpuu & Ravintola Pöllöwaari

Saadessani kutsun Jyväskylään tuomaroimaan artesaaniruuan SM-kilpailuja tiesin heti, minkä hotellin tyynyyn haluan painaa pääni ja missä ravintolassa herkutella. Hotelli Yöpuu ja Ravintola Pöllöwaari olivat keikkuneet ämpärilistani kärjessä jo vuosikausia. Pääsisin vihdoinkin läiskäisemään molemmat kärpäset yhdellä iskulla ja viivaamaan ne yli listalta.

Ennen varauksen tekemistä tutkailin pitkään hotellin verkkosivuillaan tarjoamia paketteja. Ne tuntuivat paperilla erittäin edulliselta varsinkin, kun vertasi siihen, mitä paketteihin sisältyi. Pitkä viikonloppu -paketti, jonka aikana saisi herkutella peräti kahteen kertaan Pöllöwaarin legendaarisilla annoksilla, nautiskella kuohuviinillä, kietoutua kylpytakkeihin ja saunoa omassa rauhassa, näytti maksavan vain 250 € per henkilö. Hintaan sisältyi tietysti myös yöpyminen perjantaista sunnuntaihin.

hotelli yöpuu

Kun vesi kielellä tiedustelin paketin saatavuutta, kuulin harmikseni, että perjantain ja lauantain välisenä yönä hotelli oli täyteen buukattu. Paketin sijaan päätin majoittua ensimmäisen yön Yöpuun sisarhotellissa, Versossa ja kirjautua Pöllöwaarin yläkertaan vasta lauantaina päivällä.

Hotelli Yöpuun buukkaustilanne ei silti estänyt minua syömästä Pöllöwaarissa perjantaina. Kävelin muutaman korttelin matkan sateen tihuttaessa harmaalta taivaalta. Valot tuikkivat vuosikymmeniä vanhan kivitalon ikkunoista, ja Pöllöwaarin lämpö sulki minut välittömästi untuvaisten siipiensä syleilyyn niin, että henkilökunnan hämmennys ja varauskalenteriin väärälle päivälle tehty merkintäkään eivät onnistuneet latistamaan tunnelmaa.

Mielettömien makujen Pöllöwaari

Istahdin baarin puolelle odottelemaan pöydän kattomista. En oikein tiedä mitä tekisi mieli. Lopulta pyydän baarimikkoa valmistamaan minulle jonkin alkoholittoman drinkin. Saan maisteltavaksini alkoholittomasta ginistä, Seedlip Herbalista sekoitetun mocktailin. Vaikka ruokailun aloittaminen viivästyykin puolella tunnilla, en ole milläänsäkään. Viehättävässä baarissa on pehmeä tunnelma, nahkaiset nojatuolit ja hämyinen kynttilänvalo. Taustalla soi lempeä jazz. Mocktail on makuuni aavistuksen liian makea, mutta nautin silti jokaisesta siemauksesta tuossa tunnelmassa.

ravintola pöllöwaari

ravintola pöllöwaari

Pöytään päästyäni huomaan, että ravintolasalin muut seurueet olivat jo pääruoan kimpussa, eikä ihme onhan kello jo yli yhdeksän. Naureskelen itsekseni ja mietin käyköhän tässä taas niin, että istun viimeisenä tyhjässä ravintolasalissa. Ikkunalaudalla istuu pehmopöllö. Kuten myös Arabian Taika-lautasella ja vesipullon kyljessä. Ravintola Pöllöwaari on nimensä mukainen.

ravintola pöllöwaari

ravintola pöllöwaari

Ensin eteeni kannetaan hapanjuurileipää ja kuusenkerkkäsiirapilla makeutettua mallaslimppua. Kiitän onneani, etten ole vielä kyllästyttänyt makuaistejani tuomaroitavilla leipomotuotteilla, sillä leivät sulavat suuhun ja enteilevät erinomaista illallista.

Keittiön tervehdys maistuu mummolalta. Eikä miltä tahansa mummolalta vaan Sallan mummin keittiöltä, jonka hellalla porisee perunakattila. Vaikka annos onkin valmistettu pelkistä kasviksista, maa-artisokkasta perunasta ja lipstikasta, suljen silmät ja matkaan silmänräpäyksessä vuosikymmeniä taaksepäin. Istun mummolan pitkässä pöydässä ja haarukoin poronkäristystä ja voilla aateloitua puikulaperunamuusia.

ravintola pöllöwaari

Ensimmäiselle varsinaiselle alkuruualle lasiini kaadetaan hapokasta rieslingiä. Se solahtaa sopivasti kylmäsavustetun hauen, marinoitujen katkarapujen, lohen mädin, herukanlehtimajoneesin, kurkun ja ketunleivän lomaan. Annos on sellaisenaan ehkä aavistuksen liian suolainen, mutta toimii viinin kanssa hyvin.

Vaikka muitakin ravintolavieraita on, sommelierilla on aikaa jutella kanssani niitä näitä. Tuntuu mukavalta tulla huomioiduksi, sillä yksin syöminen on aika ajoin, no, niin, yksinäistä. Jatkuvasti ei viitsisi kännykkääkään vilkuilla saati sitten muita seurueita. Siksi on kiva, että ravintolahenkilökunnalta liikenee muutama minuutti ylimääräistä seurustella kanssani. Minä kerron, miksi olen Jyväskylässä ja kuinka parhaillaan opiskelen viinien kiemuroita Alkon järjestämässä Maistuvia sisältöjä -koulutuksessa. Hän kertoo työhistoriastaan ja siitä, että on suunnitellut perustavansa blogin.

ravintola pöllöwaari

Seuraavaa viiniä päivittelemme pitkään yhdessä. Jestas sentään mitkä aromit! Jos silmäni sidottaisiin ja pyydettäisiin tunnistamaan juoma sokkona, panisin pääni pantiksi että lasiin on lorautettu vahvempaa ainetta. Vaikka prosentteja on vain 13, tuoksu ja maku täsmäävät. Jos en tietäsi juovani valkoviiniä, olisin vahvasti vakuuttunut, että suussani pyörii siemaus sherryä. Juran alueella tuotettu Savagnin-Chardonnay lämmittää kurkkua sherryn lailla ja tuntuu, että hiprakka hyökkää kulman takaa yllättäen. Todella hämmentävää. Jään odottamaan innolla paritusta ruuan kanssa!

ravintola pöllöwaari

ravintola pöllöwaari

Kuumalle lautaselle on kauhottu spelttipuuroa, kanttarellikermaa, tattilientä ja ruskistettua voita, ne muodostavat yhdessä uhkean umamipommin. Alkoholi viinissä korostuu, mutta samalla se leikkaa ruuan runsasta täyteläisyyttä. Itse asiassa viini maistuu parhaimmalta viimeisten haarukallisten kohdalla Ehkä se on lämmennyt tarpeeksi, sillä oikea tarjoilulämpötila on 15–16 °C.

Viereisessä pöydässä mainitaan meditaatioviini. Termi on tuttu edelliseltä Alkon koulutuskerralta, joten yritän kiivaasti kuikuilla, mitä pullo pitää sisällään. En saa selkoa, mutta oletan, että samaa tarjoillaan myöhemmin myös minulle. On vain jaksettava odottaa.

ravintola pöllöwaari

Pääruoka on vasta tulossa ja vatsa on jo nyt täynnä. Edelliset päivät ovat kuluneet hyvin vähäkalorisissa merkeissä ja nyt elimistö ihmettelee, mitä oikein tapahtuu. Kyyhkynrintaa, omena-maa-artisokkapyreetä, karamellisoitua suippokaalia ja sipulia on paljon. En suoriudu kaikesta, sillä annos on todella suuri. Hävikki surettaa, mutta on pakko jättää tilaa jälkiruualle.

Tässä vaiheessa iltaa olemme tulleet sommelierin kanssa jo sinuiksi. Elisa kaataa lasiini vin santoa, sitä meditaatioviiniä, jota nautitaan useimmiten mantelisten cantuccini-keksien kanssa. Siemailen nestemäistä kultaa lusikoidessani suuhun jälkiruokaa, jonka ainesosia en ole kirjannut ylös. Ruokalistakin on ehtinyt vaihtua, joten sieltäkään en voi suloisen sokerista makuelämystä tarkistaa.

ravintola pöllöwaari

ravintola pöllöwaari

ravintola pöllöwaari

Kun nousen pöydästä, ravintolasaliin jää vielä yksi pariskunta – en ollutkaan tällä kertaa viimeinen! Kiitän ruuan valmistaneita kokkeja, toivotan Elisalle hyvää yötä, ojennan käyntikorttini ja pyydän olemaan yhteyksissä, jos hänellä on mitä tahansa kysyttävää blogimaailmasta. Astun ulos sateeseen, enkä malttaisi odottaa seuraavaa päivää, jolloin pääsen kurkistamaan, miltä yläkerrassa olevan Hotelli Yöpuun huoneet näyttävät.

Hotelli Yöpuu on työmatkalaisen (ja romantikon) unelmien täyttymys

Loputtoman pitkän tuomarointipäivän ja noin 25 leipäannoksen jälkeen haen laukkuni Versosta ja kävelen väsyneenä eilisiä jalanjälkiäni pitkin takaisin Hotelli Yöpuun ovelle. Jokainen hotellihuone on erilainen ja persoonallisesti sisustettu, ja minulle on varattu yhden hengen punasävyinen, jugend-tyylinen huone.

hotelli yöpuu

hotelli yöpuu

hotelli yöpuu

Työmatkalla haluan yöpyä ja syödä paikoissa, joissa tuntee olevansa kuin kotonaan. Työmatkat, vaikka niiden sisältö kuinka kiinnostava olisikin, ovat työtä. Pitkän duunirupeaman jälkeen ei todellakaan halua enää stressata mistään, vaan syödä hyvin ja nauttia siitä vähäisestä vapaa-ajasta esteettisessä ympäristössä. Siksi en silloinkaan, kun maksan hotellista itse, varaa sitä halvinta huonetta tai ravintolaa. Hotelli Yöpuu ja ravintola Pöllöwaari sopivat tähän tarkoitukseen loistavasti.

hotelli yöpuu

Heti kun olen heittäytynyt punaisiin kukkatapetein vuoratun huoneeni sängylle ja nostanut väsyneet jalkani ylös, alan haaveilla yhteisestä minilomasta samojen seinien sisäpuolella. Ehkä joulukuussa puolivuotispäivänä tai tammikuussa myöhästyneenä syntymäpäivälahjana? Tai miksei ihan muuten vaan, tarvitseeko sitä aina sen suurempaa syytä olla?

hotelli yöpuu

hotelli yöpuu

Huone ei ole suuren suuri, mutta se on niin kotoisa, että unohdan olevani hotellissa. Vanha tapetti, viherkasvit, portaikon koukeroinen metallikaide, ikkunasta avautuvat puistomaisemat, juuri sopivan pehmeä sänky ja muhkea, mutta riittävän viileä peitto, paksut seinät ja leveät ikkunalaudat – rakastan tällaisia vanhoja taloja, joilla on tarina. Huone on kuin varta vasten minulle tehty, ja olo kuin satujen kultakutrilla (ilman niitä karhuja).

Herään virkeänä ja istun aamiaisella ennätykselliset kaksi tuntia. Tunnelma Hotelli Yöpuun aamiaissalissa on rauhallisen seesteinen ja lämmin. Paikalla on lisäkseni vain muutama pariskunta  kahvikupit kädessään, kaukana ovat isompien hotellien härdelli ja hälinä.

hotelli yöpuu

hotelli yöpuu

Luen Hesarin ja Keskisuomalaisen. Syön pitkään haudutettua puuroa ja santsaan kuppikaupalla teetä. Pitkän senkin päälle on koottu paikallisia tuotteita, kylmäsavulohta, vihanneksia, leikkeleitä ja juustoja. Kaadan lasiin kuohuvaa, joka sekin kuuluu aamiaisen hintaan. Keittiöstä voisi tilata munakkaan tai vaikka vasta paistettua pekonia, mutta ne jätän tällä kertaa väliin, ja leikkaan kolmannen viipaleen talon omaa hapanjuurileipää. Täydellistä!

hotelli yöpuu

hotelli yöpuu

hotelli yöpuu

Unohdan ajankulun täysin, mutta eipä minulla kiire mihinkään olisikaan. Kello lähestyy kymmentä ja juna Helsinkiin lähtee vasta yhden jälkeen. Ehdin hyvin tehdä vielä pari tuntia töitä. Kiitos elämyksellisestä Hotelli Yöpuu ja ravintola Pöllöwaari!