Suomenlinnan Suupalat – mainioita makuelämyksiä muutamalla eurolla

Kolea tuuli puhaltaa mereltä, kesämekot on survottu takaisin kaapin ylähyllylle ja paljaat sääret verhottu paksujen sukkahousujen suojaan. Ähäkutti, hihkaisee huhtikuu, ja näyttää todellisen luonteensa. Suomenlinnan lautta halkoo vaahtopäisiä aaltoja. Ulkona käy kunnon puhuri, mutta sisätiloissa on niin lämmin, että hikoiluttaa. Viereisellä penkillä puhutaan venäjää, taaempana heiluvat vinhaa vauhtia italialaisten kädet. Aasialaiset turistit istuvat toisella puolella lauttaa ja tallentavat kännykkäkameroillaan jokaisen sekunnin. En tiedä, mitä muiden turistien päiväohjelma pitää sisällään, mutta meidän reittimme on selvä. Se kulkee ravintolasta ja kahvilasta toiseen, kunnes vatsa on täysi ja pää hienoisesti hiprakassa. Suomenlinnan Suupalat, täältä tullaan!

Suomenlinna

Suomenlinnan Suupalat on tapahtuma, jossa saaren ravintolat ja kahvilat esittelevät osaamistaan ja tulevan kesän maistiaisia. Makeita ja suolaisia makupaloja myydään tapahtumapäivänä naurettavaan 5 euron hintaan. Törmäsin tähän pienimuotoiseen ruokafestariin sosiaalisessa mediassa ja siltä seisomalta lähetin viestin miehelleni, joka kiinnostui siitä oitis. Sunnuntain ohjelma oli sitä myöten mukulakiviin naputeltu.

Café Vanille

Navakka tuuli ja kahdeksan asteen lämpötila pakottivat pukeutumaan villamekkoon ja tuulenpitävään takkiin, mutta tämä lapintyttö ei onneksi viileää viimaa säikähdä. Saavuttuamme saareen, marssimme ensitöiksemme matkailuinfoon karttaa hakemaan. Tapahtumalle ei ollut painatettu omaa karttaa, vaan tarkoitus oli suunnistaa ravintolasta toiseen matkailubrosyyrin avulla. Kaikki Suomenlinnan ravintolat eivät kuitenkaan olleet mukana tapahtumassa, joten helpompaa olisi ollut seurailla valmista reittiä tai tapahtuman omaa karttaa.

Päätämme aloittaa Valimolta. Kävellessämme läpi lehteen puhkeavien puiden reunustamien kujien tajuan, että jos Suomenlinnan Panimoa jätetään laskuista, en ole syönyt yhdessäkään Suomenlinnan ravintolassa aiemmin. On siis jo aikakin. Vilkaisen kelloa ja laskeskelen, että jos olemme ripeitä ehdimme koluamaan kaikki kahdeksan ruokapaikkaa päivän aikana. Kiristämme kävelytahtia, sillä nälkäkin jo ilmoittelee itsestään vatsan tietämillä.

Suomenlinnan suupalat Valimo

Suomenlinnan suupalat Valimo

Valimon tiskillä on tarjolla haukipullia, purjoa ja basilikaa sekä seitania, krossipottua ja seesamia. Tilaamme jaettavaksi haukipulla-annoksen ja pullon Suomenlinnan panimon saisonia. Kello on puoli yksi ja tupa on melkein täynnä. Saamme odotella annostamme hyvän tovin, mutta kun se saapuu, lusikoimme suurikokoisen pullan napoihimme erittäin hyvällä ruokahalulla. Maku on mainio – hauki on maustettu hyvin, basilikamoussea on terästetty kapriksilla ja purjo haudutettu ihanan pehmeäksi. Hieno alku hienolle päivälle!

Toisena vuorossa on kioskin kulmalla seisova Susisaaren Ruokala. Tilaamme molemmat annokset – tofua ja porkkalaohrattoa sekä koskenlaskijasilakoita. Lasiin kaadetaan moscatelin ja chardonnayn sekoitusta ja mustaa omenasiideriä. Asiakkaita astelee ravintolaan tasaisena virtana, viereiseen pöydän ruokavieraat ovat saapuneet syömään lautasillaan olevia wienerleikkeitä Kaukoidästä asti. Susisaaren Ruokalan suupalat jäävät kuitenkin Valimon varjoon. Porkkalasta on vaikea löytää savunmakua ja koskenlaskijakin on kadonnut jonnekin ärhäkän tillin alle. Annoskoosta annamme kuitenkin plussaa, sillä nälkä alkaa näillä eväillä vihdoinkin talttua.

suomenlinnan suupalat Ravintola Susisaaren Ruokala

Seuraavaksi suuntaamme lelumuseolle, jossa Café Samovarbar tarjoilee teetä ja makeita herkkuja. Paikalle oli kutsuttu myös helsinkiläisen Demmersin teehuoneen edustaja maistattamaan erilaisia teelaatuja. Viidellä eurolla saa valita lautaselle neljä pientä makeaa, lisäksi tilaamme kannullisen rosepippuri-greippiteetä ja kupin suodatinkahvia. Kahvila on ihanan idyllinen ja sijaitsee saarenkolkassa, jonne en ollut koskaan jalallani astunut. Sitruunamuffinssi sulaa suuhun, samoin mutakakku, eikä kumpikaan meistä voi vastustaa tuoretta korvapuustia. Tänne on pakko palata paremmalla ajalla, pelkästään jo lelumuseonkin takia.

suomenlinnan suupalat Café Samovarbar

suomanlinnan suupalat Café Samovarbar

suomanlinnan suupalat Café Samovarbar

Loput suupalapaikoista oli ripoteltu lähelle lauttarantaa. Valitsemme neljänneksi stopiksi Bastion Bistron, jonka listalta houkuttelevat eniten kokonaisina savustetut katkaravut sekä perinteinen vorschmack. Kyytipojaksi kannamme pöytään lasin roseeta, pienen oluen ja miniannoksen vodkaa, jota ilman Mannerheimin suosikkiruokaa ei mitenkään voi maistella. Annokset ovat tähänastisista suurimmat, varsinkin vorschmack lisukkeineen riittäisi minulle kevyeksi lounaaksi. Etsiydymme seinän viereen, jossa tarkenee, vaikka kylmä tuuli välillä vähän viilentääkin. Katkaravut ovat pieni pettymys, mutta vanha kunnon klassikko maistuu juuri siltä, miltä pitääkin.

suomanlinnan suupalat Bastion Bistro

Sitten onkin taas makean välipalan aika. Cafe Silo on ainakin minulta jäänyt aiemmin vaaleanpunaisen Cafe Vanillen varjoon. Siksi tällä kertaa astummekin sisään Silon ovesta. Sisustus on hurmaava täälläkin. Ihastelen käsin tehtyjä kuppeja ja miellyttävällä volumella soivaa ranskalaista musiikkia. Kolmen herkkupalan kokoelma sisältää appelsiini-rosmariinikakkua, vanilja-mascarponepullaa ja yhden Chjokon praliinin. Mies vetäisee huiviinsa vielä espressoon, minä hörpin lasillisen vettä. Edessä on vielä ainakin kaksi annosta.

Suomenlinnan Suupalat Cafe Silo

Suomenlinnan Suupalat Cafe Silo

Cafe Vanille on täynnä, joten kurkkaamme seuraavaksi Viaporin Deli & Cafén oven taakse. Vitosen suupalana tarjotaan kakkua ja kahvia, suolaista vaihtoehtoa ei ole. Jälkkärivatsa pömpöttää kuitenkin jo, niinpä siirrymme suosiolla viimeiselle rastille. Halusimme jättää Suomenlinnan Panimon viimeiseksi kolmesta syystä. Panimon ruoka on tunnetusti hyvää, se on sopivan lähellä lauttarantaa, ja suojaisella terassilla todennäköisesti on kylmästä merituulesta huolimatta lämmin.

Olimme oikeassa. Terassi on tyhjillään ja sen perimmäisessä nurkkauksessa on seinien suojaama pöytä. Ruokakin maistuu – karitsamakkara ja korvasieni-perunakakku talon sinapilla on molempien mieleen, samoin lohipastrami vihreällä parsalla ja raparperikreemillä. Ruuan kylkeen valitsen tuopillisen Suomenlinnan Panimon ihka ensimmäistä hapanolutta, hibiskuksella maustettua souria. Yhdyn tarjoilijan hehkutukseen, siemailen juomaa silmät kiinni ja annan kevätauringon lämmittää kasvojani. Terassi on kokonaan meidän lähes tunnin ajan. Kotiin maltamme lähteä vasta, kun kellon viisarit osoittavat viittä.

Suomenlinnan Suupalat Suomenlinnan Panimo

Takana on melkein neljä ja puoli tuntia, yhdeksän viiden euron annosta ja useampi lasillinen laatujuomia. Suomenlinna sai tällä retkellä täysin uuden ulottuvuuden, sillä aiempina vierailukertoina – joita on kymmeniä – meillä on aina ollut omat eväät mukana. Seuraavalla kerralla saatamme jättää piknik-korin kotiin ja nauttia valmiin pöydän ylellisyydestä merellisessä ympäristössä.

Suomenlinnan Suupalat järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Kahden hengen raatimme valitsi suvereeniksi voittajaksi Valimon haukipulla-annoksen. Riittävän simppeli, mutta kuitenkin tarpeeksi kompleksinen suupala, jossa maku ja koko oli kohdallaan. Hyvä Valimo! Toivon todella, että tapahtumasta tulee pitkäikäinen perinne, mutta sitä silmällä pitäen muutama kehitysehdotus lienee paikallaan.

Eniten kaipasin Suupaloille suunniteltua omaa karttaa. Myös jokaisen ravintolan menu olisi kiva tietää etukäteen. Paperille sitä ei tarvitse painattaa, mutta oven pieleen kiinnitetystä menusta olisi apua. Nyt ruokalista selvisi vasta tiskillä, jonne joissain tapauksissa joutui jonottamaan. Käsin syötävien suolaisten oheen pitäisi aina kattaa kosteuspyyhkeitä, sillä esimerkiksi savustettujen katkarapujen kuoriminen on aika sottaista puuhaa. Muuten kaikki sujui mallikkaasti ja tulemme taatusti uudestaan, jos Suomenlinnan Suupalat -tapahtuma jää elämään.

Suomenlinna

Jos herkkuhammasta alkoi kolottaa tai suolaisen nälkä kasvoi, kannattaa Suomenlinnaan suunnata vaikka jo heti seuraavana viikonloppuna. Toukokuun alkupuolella saaressa on vielä väljää ja väkeä huomattavasti vähemmän. Luonto viheriöi ja linnut konservoivat, eikä hanhiakaan ole vielä riesaksi asti Kaikki ravintolat yhteystietoineen löydät Suomenlinnan nettisivuilta.

Ravintola Loiste – suomalaisia klassikoita modernilla twistillä!

Kaupallinen yhteistyö: Sokotel Oy / Raflaamo

Olen istunut lukemattomat kerrat ensin kymppikerroksen ja myöhemmin Ravintola Loisteen legendaarisella terassilla. Huikeiden maisemien ja maistuvien drinkkien äärelllä on vietetty villiä sinkkuelämää, puitu parisuhdetta, juhlittu etkoja ja jatkoja ja hytisty sinnikkäästi viltteihin kääriytyneinä, koska Suomen kesä. Olen syönyt tilausravintola Kaarteessa tilinpäätöslounasta ja skoolannut saunakabinetissa uusilla asiakasomistajaviineillä.

ravintola loiste

Varsinaisessa ravintolassa en ole kuitenkaan syönyt, eikä se oikeastaan ole koskaan käynyt mielessäkään. Tiedostan olevani ennakkoluulojeni orja. Siksi olen nyt tullut ottamaan selvää, vastaavatko mielikuvani totuutta vai ovatko ennakkoluuloni täysin tuulesta tempaistuja.

Odottelen keittiömestari Mikko Terhoa kymmenennen kerroksen aulassa. Rakennus on valmistunut olympiavuonna 1952 ja ravintola on toiminut samassa tilassa siitä lähtien. Sohvat, nojatuolit ja muut funkkiskalusteet kertovat omaa tarinaansa niille, jotka malttavat pysähtyä kuuntelemaan. Aulan nurkassa seisoo 50-luvun muotokieltä ja materiaaleja noudattava puhelinkoppikompleksi. Miten en ole ennen tuotakaan aikansa klassikkoa huomannut? Kopin sisällä on edelleen lankapuhelin. Nostalgia nousee pintaan, tätäkään jonnet ei taatusti muista.

ravintola loiste

Käsityötä ja kotimaisia raaka-aineita

Vuoronvaihto on viimein hoidettu, ja minut kutsutaan keittiön puolelle. On hieman hiljaisempi hetki lounaan ja illallisen välimaastossa. Kaksi vuotta Ravintola Loisteen keittiötä pyörittänyt Mikko Terho esittelee minulle työtilojaan. Ravintolan keittiö on sijainnut alunperin alemmissa kerroksissa, mutta tänä päivänä se kelluu sisäpihan päällä. Tilat ovat sokkeloiset eivätkä kovin käytännölliset, mutta ne on saatu toimimaan siitä huolimatta.

ravintola loiste mikko terho

Seisomme hyvän tovin kylmiössä tutkien misattujen eli ennalta valmistelujen ainesosien valikoimaa. Tuossa ovat alkupalalistan kurpitsahilloketta varten paloitellut myskikurpitsat, myöhemmin ne höyrytetään ja keitetään sokeri-suolaliemessä. Klassikkomenun lohiannosta varten sekoitettu tyrni-porkkanamehu löytyy tästä ja lohen kaveriksi lusikoitavan peruna-pinaattipyreen perunat ja pinaatti tuolta. Käsityönä pikkelöidyt kanttarellit ovat keskimmäisellä hyllyllä. Ravintola Loisteen annoksista mahdollisimman moni tehdään alusta alkaen itse, se tulee selväksi heti alkumetreillä.

ravintola loiste

Leivät leivotaan omassa keittiössä, samoin kaikki jälkiruuat. Jälkiruokalistalla on myös muutama artesaanijäätelö, jotka valmistetaan paikan päällä. Poikkeuksiakin on, sillä kaikkeen eivät keittiön rahkeet riitä. Simpukat tulevat taloon keitettyinä ja vuodelta 1981 olevan klassikkoalkupalan kaniiniterriini tilataan valmiina Ranskasta. Senkin itse valmistamista kyllä harkittiin, huomauttaa Terho. Kuiva-aineiden hyllystä löytyy myös laadukasta puljonkia, demiglacepurkkeja, aurinkokuivattuja tomaatteja ja merileväsilppua.

ravintola loiste

Savoyssakin työskennellyt Terho on selvästi ylpeä keittiöstään ja henkilökunnastaan. Tekemisen ytimessä ovat kotimaiset raaka-aineet, klassikot ja historia, josta halutaan pitää kiinni. Ajattelutapa on hyvin lähellä omaani – pidän siitä, että perinteitä kunnioitetaan ja tehdään näkyviksi uusille sukupolville

Ruokalistalla suomalaista lihaa, kalaa ja kasviksia

Kysyin etukäteen teiltä instagramissa, mitä haluaisitte tietää S-ryhmän ravintolan keittiöstä. Sain kymmeniä kysymyksiä, kiitos niistä! Pyysitte selvittämään muun muassa, mistä raaka-aineet ovat lähtöisin, ja onko liha ja kala kotimaista, vai tuleeko se ulkomailta? Miten erikoisruokavaliot ja vegaanit on otettu huomioon? Miten ruokahävikkiä ehkäistään? Kaikkiin näihin kysymyksiin vastaan parhaani mukaan.

ravintola loiste

Ravintola Loiste panostaa kotimaisuuteen. Puolivuosittain vaihtuvassa menussa seurataan satokautta ja pyritään suosimaan suomalaista. Oikeastaan se on enemmän kuin itsestäänselvää. Suomalaiseen ruokakulttuuriin keskittyvän ravintolan ei olisi mitään järkeä tarjota asiakkailleen ulkomaista nautaa tai poroa. Kananpojat, pippuripihvit ja poronpotkat ovat siis Loisteessa takuuvarmasti kotimaisia. Uutta menua suunnitellessa keittiömestari saattaa jopa matkustaa henkilökohtaisesti tilalle, josta lihaa suunnitellaan ostettavan. Vaalea kala on sekin suomalaista, ja eväkkäiden alkuperä tiedetään varsin tarkkaan. Siika tulee usein Inarinjärvestä ja ahvenet itäisen Suomen suurista järvistä.

ravintola loiste

Tunti on vierähtänyt siivillä. Olemme ehtineet pois keittiöstä ja istahtaneet auringon lämmittämään ikkunapöytään. Alan vähitellen ymmärtää, että mielikuvani geneerisestä ja liukuhihnalla toimivasta S-ryhmän ravintolasta ei voisi enempää olla väärässä.

Ruokalistan takana koko keittiöhenkilökunta

Vähän epäröiden kysyn Terholta, miten annokset ruokalistalle päätyvät. Keittiömestari pyyhkii pöytää ennakkokäsityksilläni, sillä annosten suunnittelusta vastaakin ravintolan henkilökunta, ei suinkaan joku ylempi talo jossain syvällä S-ryhmän syövereissä, kuten pääkopassani kuvittelin. Ideat saavat lentää ja luovuus kukkia, mutta raamit ruokalistalle ovat selvät: pysytään suomalaisessa keittiössä, vaikka twistiäkin saa olla.

Kun utelen, miten lisääntyvä kasvissyönti ja nopeaa vauhtia yleistyvä vegaanius on otettu Loisteessa huomioon, paljastuu, että yksi kokeista on vegaani. Tarjolla on aina vegaaneille sopiva menukokonaisuus, joka on henkilökunnan käsialaa.

ravintola loiste

Myös klassisen kalalautanen on versioitu vegaanin suuhun sopivaksi. Lautaselle on aseteltu mm. porkkalaa, meritryffelillä graavattua palsternakkaa ja merikoralli-perunasalaattia. Tällä hetkellä listalla on paahdettuja minipaprikoita, juures-ohrattoa ja friteerattua lehtikaalta. Jälkkäriksi voi nauttia esimerkiksi mantelimaitovanukasta. Alkupalojen toiseksi suosituin annos, ”kanttarelleja, tattimoussea ja siemennäkkileipää”, on sekin valmistettu ilman eläinperäisiä raaka-aineita. Terho kertoo, että parhaillaan keittiössä kehitellään vegaanipannukakkua, joka on tarkoitus tarjoilla minttuvaahdon kera. Asia tulee niin selväksi, että alkaa naurattaa. Vegaaneja ei Loisteessa todellakaan ole unohdettu!

Myös gluteeniton ruokavalio on otettu hyvin huomioon. Nopea laskutoimitus kertoo, että listalla olevista 24 annoksesta vain kolme on keliaakikolle kelpaamattomia, kaiken muun saa pyydettäessä gluteenittomana. Pisteitä ropisee Loisteen laariin aikamoista vauhtia.

ravintola loiste

Ruokahävikkiä ehkäistään hyvällä suunnittelulla. Menua mietittäessä varmistetaan, että hankittavien raaka-aineiden kaikki osat tulevat käyttöön. Kun asiakaspaikkoja on yli sata, on menekkiä välillä vaikea ennustaa. Tilat ovat pienet, ja niin ovat varastotkin. Siksi ruokalistan suunnittelu on tärkeää. Jos jotakin jää yli, se pyritään hyödyntämään lounaalla tai menun muissa annoksissa, kuten päivän keitossa.

Toiveiden toteuttajina keittiön valkotakkiset taikurit

Aurinko lämmittää edelleen. En ole vielä ennättänyt koskea alkupalaani, mutta onneksi ryhdikäs tattimousse ja rapea siemenleipä eivät odottamisesta nokkiinsa ota. Olen uppoutunut keskusteluun, joka rönsyää hyvän asiakaspalvelun, työntekijöiden tyytyväisyyden ja ruuan laadun kautta asiakkaiden toiveisiin ja haaveisiin. Samalla pitäisi ehtiä kuvata, kirjoittaa muistiinpanoja ja maistella ruuan ja viinin komboa. Olen ehtinyt vasta aperitiiviin. Edessäni kuplii lasillinen Vaakuna Sparklingia eli lehtikuohun ja jaloviinan jumalaista sekoitusta, joka on höystetty pienellä rosmariinitujauksella.

ravintola loiste

Terho kertoo, että keittiön valkotakkiset, kuten hän kokkeja kutsuu, näyttäytyvät salin puolella ja tuovat annokset pöytiin aina kun mahdollista. Palvelu ja asiakastyytyväisyys ajavat aina tehokkuuden edelle. Jokainen asiakas kohdataan yksilönä, jonka toiveet ja haaveet pyritään toteuttamaan. Suuria sanoja, mutta en epäile hetkeäkään, etteivätkö ne olisi totta. Viihdyn vierailun ajan erinomaisesti ja niin näyttävät tekevän muutkin asiakkaat. Myöhään tiistaisena iltapäivänä ruokailijoiden ikähaitari on lavea. Muutama yksin syövä työmatkalainen, lapsiperhe, isompia seurueita, työpalavereita ja pariskuntia. Näyttää siltä, että yhdessä pöydässä istuu kolme sukupolvea vaihtamassa kuulumisia viinilasin äärellä. Nuorin kertoo opiskeluistaan, vanhin päiviensä verkkaisesta kulusta.

Seuraan hetken aikaa tarjoilijoiden touhuja. He näyttävät nauttivan työstään, ja vaikka kiirettä varmasti pitää, heillä tuntuu olevan rajattomasti aikaa asiakkaille. Keittiömestari vahvistaa huomioni. Loisteessa jengi todella viihtyy. Keittiön vuoromestarit ovat todellisia konkareita: toinen heistä on on ollut talossa kunnioitettavat 30 vuotta ja toinenkin jo reilusti yli kymmenen. Erityistä on sekin, että talon kaikki työntekijät ovat omaa väkeä. Edes siivousta ei ole ulkoistettu. Itse asiassa siivoojat tekevät välillä vuoroja myös aamiaisella ja tarjoilijat seisovat hotellin vastaanottotiskin takana. Jokainen saa halutessaan vaikuttaa ja olla omalla sarallaan luova. Kuulostaa minun korviini pieneltä perheeltä, jossa kaikki haluavat huolehtia asiakkaiden tyytyväisyydestä.

ravintola loiste

Tässä vaiheessa tyrkkään haarukkani viimein pääruuan kimppuun. Se maistuu hieman haaleanakin erinomaiselta. Tyrni-porkkanamehussa kypsennetty lohi ja peruna-pinaattipyree sulavat suuhun. Klassikkoannos on säilynyt lähes samanlaisena aina vuodesta 1966 asti. Suomalainen superfood on vanha keksintö.

Vielä ennen lähtöään Mikko Terho mainitsee  ohimennen, että Original Sokos Hotel Vaakuna ja Ravintola Loiste järjestävät säännöllisesti Meet the management -tempauksia. Silloin keittiömestari oikeine käsineen laskeutuu katutason vastaanottoon tarjoilemaan sormisyötävää ja samppanjaa hotelliin kirjautuville asiakkaille. Mahtava idea! Pieni ele, joka taatusti jättää hotellivieraan mieleen pysyvän muistijäljen. Olen entistä vaikuttuneempi.

ravintola loiste

Kun keittiömestari lähtee viemään tytärtään ratsastustunnille, minä vaihdan pöytää. Jälkiruoka on vielä nauttimatta. Ikkunapöytiin on tulossa 20 hengen varaus, tiistai-iltana. Tunkua siis on ja pöytävaraus kannattaa tehdä, etenkin illalliselle.

Ravintola Loiste sulatti ennakkoluuloisen sydämeni

Karpalojäädyke on jo ehtinyt hieman pehmetä. Sen siitä saa, kun yrittää hanskata liian monta hommaa samaan aikaan. Pelastan kameran muistikortille sen minkä voin, ja nautiskelen sen jälkeen pienen makeani kaikessa rauhassa. Jäädyke on hyvää, mutta herra varjele, miten ihania käsityönä valmistetut rosmariinifudgekuutiot ja friteeratut rosmariinin lehdet ovatkaan! Pienoinen miinus tulee ulkomaisista punaherukoista, mutta kokonaisuus on sitä huolimatta valloittava. Jäädykkeen lisäksi Loiste taisi sulattaa myös ennakkoluuloisen ja paatuneen sydämeni.

ravintola loiste

On jokseenkin kiusallista tunnustaa olevansa väärässä, mutta kun puhutaan hyvästä ruuasta, myönnän mokani ilomielin. Ravintola Loiste ei ehkä hätistele 50 parasta ravintolaa -listan kärkisijoja, mutta minun arvoasteikollani se tekee huiman hyppäyksen. Omassa genressään se on ehdotonta kärkikastia. Jos haluat maistaa pieteetillä tehtyä suomalaista ruokaa pienellä twistillä, on Loiste siihen nimensä mukaisesti loistava paikka. Jos ette usko, kokeilkaa itse!

ps. Kun astut ravintolasaliin, kiinnitä katseesi hetkeksi lattiaan. Kokolattiamaton ameebamainen muoto seurailee alkuperäisen baaritiskin ulkoreunan kauniita kaaria. Se on menneinä vuosikymmeninä ollut aikamoinen ilmestys ja varmasti yksi Vaakunan vetonauloista.

Kajaani – kulttuurikaupunki, jossa ei muka ole mitään nähtävää?

Kaupallinen yhteistyö: Visit Kajaani

Olen pyhittänyt vuoden 2019 kotimaanmatkailulle. Suunnitellessani reissuja ja pähkäillessäni kotimaan kohteita olen törmännyt sekä omiin että muiden ennakkoluuloihin. Kajaani toi mieleeni lähinnä työttömyydestä kärsivän kaupunkipahasen keskellä karuinta Kainuuta. Kun etsiskelin internetin uumenista muiden matkabloggaajien kokemuksia Kajaanista, vastaan tuli vain lumisia kuvia Kajaaninlinnan raunioista. Ei kovin houkuttelevaa.

Sitten puoliskonikin, joka ravaa Kajaanissa tasaisin väliajoin työtarkoituksissa, totesi, ettei kaupunkiin todellakaan kannata huvikseen matkustaa. Siellä ei kuulemma ole mitään nähtävää. Kuultuani saman totuuden useammasta suusta, alkoi Kajaani toden teolla kiinnostaa. Kaupungissa, joka on perustettu yli 400 vuotta sitten, on pakko olla jotain nähtävää. Päätin löytää parjatusta pitäjästä positiivisia puolia – vaikka väkisin.

kajaani

Lyöttäydyin miehen matkaan, kun hän seuraavan kerran matkusti Kainuun pääkaupunkiin. Hän lensi paikalle päivää aiemmin, minä matkustan maata pitkin. Valtion Rautatiet kuljettaa minut perille vain puoli tuntia myöhässä, mikä lienee omanlaisensa saavutus sydäntalvella, jolloin lumi tuiskuaa ja pakkanen paukkuu. Konduktöörin kuulutuksissa on havaittavissa sarkasmia, kun hän kertoi talven yllättäneen tämänkin kiskoilla kulkevan intercity-junan. Viivästystä kompensoidaan sentään ilmaisella kahvilla ja teellä.

Kahden vuorokauden pikavisiitistä kehkeytyykin lopulta Visit Kajaanin emännöimä blogimatka, jonka aikana juoksen läpi pitäjän tarkan aikataulun ohjailemana. Suoraan junalta taivallamme läpi kiristyvän pakkasen sisälle lämpöistä valoa hehkuvaan, keltaiseen hirsitaloon, jossa meitä odottaa kolmen ruokalajin illallinen.

anorak kajaani

Anorak on kuin punavuorelainen hipsteriravintola keskellä Kajaania. Keltaisen talon valmistumisvuodesta ei ole vuorenvarmaa tietoa, mutta seinien sisältä löytyneiden sanomalehtien perusteella rakennuksen vanhimmat osat, Kajaanin piirilääkärin, Samuel Roosin, entiset asuintilat ovat lähes 200 vuotta vanhoja. (Roos muuten oli aikanaan myös yksi suomen kielen kehittäjistä ja on keksinyt mm. sanat sähkö ja hiilihappo. Kielen ammattilainen arvostaa!). Paksut hirsiseinät ovat nähneet elämän koko kirjon. Vuosien mittaan se on kätkenyt kattonsa alle synnytyssairaalan vastasyntyneitä, kansakoulun pulpetteja, sähkölaitoksen virkamiehiä, hyllymetreittäin kirjaston kirjoja ja seinätolkulla kuvataidekoulun taidetta. Ennen mittavaa sisätilojen remonttia talovanhuksessa toimi Kainuun Pirtti – käsityöläisasema kangaspuineen kaikkineen.

anorak kajaani

Vuonna 2013 rakennus jäi tyhjilleen, ja kun uusia vuokralaisia ei löytynyt, kiinteistön kohtalona oli kaupungin järjestämä huutokauppa. Onneksi kajaanilaisen, R-collection -vaatemerkistä tunnetun yrityksen omistajat näkivät historiaa havisevan hirsitalon mahdollisuudet. Kolme ja puoli vuotta kestänyt perinnerakentamisen periaatteita noudattanut korjausprojekti valmistui vuonna 2017. Ravintola Anorak oli syntynyt.

anorak kajaani

anorak kajaani

Istumme tunnelmallisen ravintolan ikkunapöytään. Yksi kajaanilaisen ruokaperinteen edustajista, hölskyhauki, on valitettavasti viivattu listalta yli, sillä menu on vaihtumassa seuraavalla viikolla. Onneksi ruokalistalla on muutakin mielenkiintoista, kuten sienibruschetta ja lanttucappuccino. Etenkin jälkimmäinen on ihana – kekseliäs ja omaperäinen makuelämys, joka tarjoillaan voissa paistetun leivän kanssa. Minä tungen lusikkani miehen annokseen ja yhteistuumin päätämme yrittää toistaa sen kotona.

anorak kajaani

anorak kajaani

Nappisuoritus sekä visuaalisesti että makumielessä on myös pääruuaksi tilaamani kvinoalla ja sienillä täytetty kaalikääryle. Lisukkeeksi lusikoitu kukkakaali on mieletön makuelämys. Kokki ei uteluista huolimatta suostunut paljastanut, miten rouskuvan rapeaksi paahdettu kukkakaali oli valmistettu. Riittävästi mausteita ja uuniin, tuohon ylimalkaiseen ohjeistukseen oli minun tyytyminen. Jälkiruokalistan jugurttipannacotta tarjoiltiin fenkolin kanssa. Enpä itse olisi koskaan osannut yhdistää kyseisiä raaka-aineita, mutta kokeileva keittiö ottaa kopin tästäkin.

anorak kajaani

Keskustelu käy kiivaana illallisen aikana. Puhumme kirjastopalvelujen parantamisesta ja legendaarisen Pekka Heikkisen leipomon tulipalosta. 105-vuotias, Suomen paras -tittelilläkin palkittu leipomo paloi poroksi keväällä 2018. Onneksi yli satavuotias leipäjuuri pelastui, sillä sitä oli säilytetty kolmessa eri paikassa. Varmuuden vuoksi.

anorak kajaani

Viinisuositukset osuvat napakymppiin. Ne toimittaa ravintolaan persoonallisista viineistään tunnettu Soil Wine Group, joka aina menun vaihtuessa opastaa Anorakin sommelieria viinien valinnassa. Mielet muikeina jätämme jäähyväiset keltaiselle hirsitalolle ja lähdemme suunnistamaan kohti Karolineburgin kartanoa. Joelle avautuva aurinkoinen terassi on tultava testaamaan lämpimämmillä keleillä, nyt pakkasta on lähes 20 astetta.

anorak kajaani

anorak kajaani

Ylitämme Kajaaninjoen ja käännymme vasemmalle. Lunta on melkein puoli metriä, onneksi huopatossuissa on pitkät varret. Suomen pohjoisimman kartanon, Karolineburgin paraatipuolen portit ovat kiinni, mutta muutaman mutkan kautta löydämme vihdoin pääsisäänkäynnille. Sormia nipistelee, mutta varpaat ovat lämpöiset. Pihassa on hipihiljaista, lumi vaimentaa vähäisetkin äänet. Saamme avaimet pihatalossa olevaan saunalliseen huoneistoon ja kopistelemme sisään. Huoneisto on kaunis kuin karamelli, historia humisee tyylihuonekalujen kaarevissa jaloissa ja seiniä peittävissä kangastapeteissa. Nurkassa kohoaa kaunis kaakeliuuni. Nostan jalat sohvalle ja kaivan läppärin esiin. Haluan kirjata muistiin tuoreeltaan kaiken jo tähän mennessä koetun.

karolineburg kajaani

Mies kolistelee toiletissa, ja kurkkaa kohta ovesta. Putket ovat varmaan jäässä, hän huomauttaa, sillä vessa ei vedä. Yritämme keksiä konsteja omin päin, mutta joudumme lopulta luovuttamaan ja soittamaan apua. Tilanne hoidetaan sujuvasti. Saamme ohjeistuksen kerätä kamppeemme kasaan ja vaihtaa huoneistoa. Uusi kortteeri sijaitsee Karolineburgin päärakennuksen yläkerrassa, kartanon rouvan mukaan nimetyssä hillittömän hienossa sviitissä. Seuraavat puoli tuntia vietän tutkaillen huuli pyöreänä salin ja kahden makuuhuoneen yksityiskohtia, enkä malta rauhoittua ennen kuin olen taltioinut jokaisen niistä kameran muistikortille.

karolineburg kajaani

Hetken kuluttua tajuan, että olemme yksin 180-vuotiaassa rakennuksessa. Alkaa hirvittää. Kuuntelen, kun kartanon seinähirret pitävät ääntä. Lattia narisee ja lasivitriini helähtää joka askeleella. Peilejä on paljon, ja pelkään näkeväni niissä varjoja menneisyydestä. Mieleni kehittelee yliluonnollisia selityksiä milloin millekin kolahdukselle. Luojan kiitos mieheni päätti yöpyä kartanossa kanssani, ilman häntä olisin varmasti juossut karkuun aikoja sitten. Hänen turvallisesta kainalostaan huolimatta en uskalla avata silmiäni, kun havahdun aamuyöstä. Hapuilen yöpöydällä olevaa lasia, otan kulauksen ja kaivaudun tiukemmin vällyjen väliin. Loppuyön nukun lapsen lailla, eikä kummituksesta kuulu pihahdustakaan.

karolineburg kajaani

Saavuimme kartanolle säkkipimeässä, aamun valossa kaikki näyttää vieläkin kauniimmalta. Historiallinen kartanomiljöö näyttää lumivaipassaan lumovalta. Laskeudumme alakertaan aamiaiselle. Tarjolle on katettu paljon paikallisia tuotteita: savumuikkua, juustoleipää ja rönttösiä, jotka on täytetty perunalla ja puolukalla. Niiden lisäksi kannan pöytään pitkään haudutettua puuroa, maukasta munakasta ja hillopurkkiin kerrostetun jugurttiannoksen. Kristallikruunujen loisteessa ja valkoisten pöytäliinojen ääressä tunnen itseni entisten aikojen kartanonrouvaksi. Näissä saleissa on skoolannut muiden säätyläisten mukana myös Elias Lönnrot. Aikamoista.

karolineburg kajaani

Seuraan liittyy Arja Kurkinen, Kainuun maa- ja kotitalousnaisten asiantuntija. Keskustelemme pitkään lähiruoasta, sen kannattavuudesta ja haasteista. Kainuu maistuu kotoisalta, onhan alueen erikoisuuksissa paljon samaa kuin vanhempieni synnyinseuduilla, Itä-Lapissa ja Savon sydämessä. Sijaintinsa perusteella se on varmasti saanut vaikutteita molemmista suunnista.

Pienen sulatteluhetken jälkeen on ohjelmassa käyskentelyä Kajaaninjoen rantapenkereillä. Saan oppaakseni Päivi Huuskon, joka tuntee Kajaanin ja sen historian kuin omat taskunsa. Ihailemme Suomen ainoaa toiminnassa olevaa tervakanavaa. Juuri nyt se on kaivautunut kinosten alle, mutta kesällä kanavalla järjestetään tervansoutunäytöksiä, joissa käytetään alkuperäisen mallin mukaisia kapeita ja pitkiä puisia veneitä. Jalka humpsahtaa syvälle hankeen, kun kurkistelen kanavan syviin syövereihin. Talvisin tervakanava ei ole parhaimmillaan, mutta onneksi mielikuvitus hoitaa homman kotiin.

kajaani

kajaani

Kapeaa tervakanavaa pitkin Kainuun metsissä keitetty kallisarvoinen terva soudettiin aina Ouluun asti. Terva lastattiin 100 litran tynnyreihin ja niitä soutamaan määrättiin naisia ja lapsia, kun miehet pitivät perää ja varmistivat veneen suunnan. Kainuun mereksikin kutsuttu Oulujärvi koetteli kulkijoita ja moni jäi sille tielleen aaltojen ärjyessä aavalla ulapalla.

kajaani

kajaani

Vaikka tiesin Oulujärven suureksi, en arvannut, että se on Suomen neljänneksi suurin järvi. Ja jos lähdetään mittaamaan valtakunnan suurimpia selkiä, Oulujärvi vie ylivoimaisen voiton. Kesäaikaan järvenselällä seilaa höyrylaiva S/S Kouta. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että minun on palattava Kainuun sydämeen kesällä. Haluan höyrylaivan kannelle aistimaan menneitä aikoja, haluan istua vierasvenesataman terassilla ja pistäytyä joen rantatöyräällä komeana kohoavassa Siriuksessa, vain kesäisin auki olevassa ravintolassa, jossa ovat istuneet iltaa muiden suurmiesten ohella Kekkonen ja Bresnev.

kajaani

kajaani

Joki on jäässä, mutta voimalaitoksen kautta kulkeva vesi virtaa vapaana. Sulassa vedessä lipuu parikymmenpäinen joutsenparvi, jotka ovat päättäneet jäädä. Pakkanen ei tunnu vaikuttavan valkoisiin lintuihin, ne pörhentelevät sulkiaan ja tarkkailevat sillalla kulkijoita. Tämän tästä sillalle ilmaantuu joku, jolla on taskussaan leivänmuruja. Silloin parvessa käy kuhina. Unohdun katselemaan lintuja niin pitkään, että myöhästyn muutaman minuutin seuraavasta tapaamisestani. Puhelinkin on unohtunut majapaikkaan, joten en pysty ilmoittamaan myöhästymisestä kenellekään. Naurahdan itsekseni, sillä tällaistahan elämä ennen oli. Kännykät ovat kulkeneet taskuissamme vasta reilut 20 vuotta.

kajaani

Teehuone Tsaikassa minua odottaa Kajaanin kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö ja Runoviikkojen vetäjä Tuula Tikkanen. Syömme lounasta ja keskustelemme kulttuurista ja Suomen suurimmista runofestivaaleista, joita kuratoi tänä vuonna Kati Outinen. On jotenkin käsittämätöntä, että täällä keskellä Kainuuta kulttuuri kukoistaa yhtä voimakkaana kuin pääkaupunkiseudulla. Toisaalta, jos kaupunki on perustettu vain muutama vuosikymmen Helsingin jälkeen, onko tuo loppujen lopuksi suurikaan ihme.

tsaikka kajaani

tsaikka kajaani

Jonkinlaista vihiä Kajaanin runsaasta kulttuuritarjonnasta sain jo kollegoiltani Helsingissä. Työkaverini kertoi, kuinka hän ihailee Kajaanin kaupunginteatterin johtajaa Helka-Maria Kinnusta, ja kehotti varaamaan liput johonkin kaupunginteatterin näytökseen. Tein työtä käskettyä, joten iltapäivän päätteeksi istahdin teatterikatsomon kolmanteen riviin. Ennen näytöstä pääsin kurkistamaan kulisseihin, vaatevarastoihin, ompelimoon ja muihin teatterin takatiloihin. Kaupunginteatteri toimii kahdessa vanhassa puutalossa, eivätkä fasiliteetit vastaa lähellekään arvostetun talon toimintaa. Uudet toimitilat ovat suunnitteilla, mutta siihen asti on pärjättävä lahoavien lattioiden ja kylmää hohkaavan kallioperustuksen kanssa.

kajaanin kaupunginteatteri

kajaanin kaupunginteatteri

Pässin päivänäytös käsittelee maahanmuuttopolitiikkaa, perhemalleja, ja sitä, miten teemme joka päivä pieniä valintoja, jotka voivat vaikuttaa koko loppuelämään. Pässi itkettää ja naurattaa. Suurimman vaikutuksen minuun tekee yli 40 vuotta teatterissa töitä tehnyt karismaattinen näyttelijä Esko Vatula esittää triplaroolin Jokke-pässinä, Bagdadin filharmoonikkojen sellisti Damirina ja 9-vuotiaana Tinja-tyttönä. Loppu raastaa ja repii, näytelmä tekee vaikutuksen ja jää pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Jos joskus Kajaaniin matkaatte, menkää teatteriin. Lupaan, ettette kadu.

kajaanin kaupunginteatteri

kajaanin kaupunginteatteri

Kello alkaa lähestyä viittä ja juna Paltamoon odottaa. Marssin Cafe Mokkaan ja pyydän mukaani runsaan salaatin. Yhdessä vuorokaudessa olen kokenut enemmän kuin koskaan osasin kuvitella. Olen tyytyväinen, etten kuunnellut neuvoja, joita ennen matkaa sain. Menkää Vuokattiin, minulle sanottiin. Vuokatissakaan en ole käynyt, mutta hiihtokeskus on hiihtokeskus. Halusin todistaa, että myös Kajaani on näkemisen arvoinen.

karolineburg kajaani

Junassa matkalla Paltamoon käyn mielessäni läpi kokemaani, ja tiedän onnistuneeni paremmin kuin hyvin. Tiedän myös palaavani, sillä haluan kokea kaupungin kesäaikaan. Tahdon seilata höyrylaivalla Ärjänsaareen ja kivuta Akkovaaran laelle. Haluan seurata tervansoutunäytöstä ja kierrellä kajaaninlinnan raunioilla. Ja sinut, joka tätä luet, tahdon toivottaa tervemenneeksi Kajaaniin, sillä kulttuurikaupunki on todellakin kokemisen arvoinen!