Sky Kitchen & View – huippuruokaa ja huimaavia näköaloja Ounasvaaralla

Yhteistyössä: Sky Kitchen & View

Kaivan kännykästäni sähköpostin. Pitkähihaisia ei välttämättä tarvita, siinä lukee. Mitä vähemmän teillä on päällä, todennäköisesti sen parempi. Ei, emme ole menossa hikoilemaan jumppatunnille tai iltalenkille heinäkuiseen metsään, vaan seisomme kylpyhuoneen peilin edessä ja ehostamme itseämme illallista varten. Rovaniemellä, Ounasvaaran huipulla sijaitseva Sky Kitchen & View on mitä ilmeisimmin kuumaakin kuumempi ravintola. Noudatamme neuvoa, pukeudumme vilpoisiin kesämekkoihin ja tilaamme taksin.

sky kitchen & view ounasvaara

Odotukset ovat korkealla, sillä olen päässyt maistamaan ravintolan upeita annoksia ennenkin. Sky Kitchen & View hurmasi maisteluannoksillaan jo tämän kesän Taste of Helsingissä, jossa se nousi ylivoimaiseksi suosikiksi kaikkien 11 ravintolan joukosta. Sekä kaskinauris-annos että tattikinuski-jälkkäri oli pakko tilata useampan kertaan tapahtuman aikana. Ja siitähän se ajatuskin sitten lähti. Lentolippu Rovaniemelle oli jo hankittuna, enää puuttui vain pöytävaraus.

ounasvaara

Heti hurautettuamme taksilla tunturin laelle tajusimme tehneemme vakavan virheen. Taksi olisi ehdottomasti pitänyt ohjeistaa ajamaan Ounasvaaran juurelle. Ainoa oikea tapa nousta tunturiin on nimittäin hissi. Tuolihissi palvelee kesäisinkin, joten mikäpä sen ihanampaa kuin ihailla vaaramaisemia kesämekon helmojen hulmutessa lempeässä suvituulessa, kun tuolihissi natisee leppoisaa vauhtia ylöspäin.

sky kitchen view ounasvaara

Hotellin ja ravintolan ulkokuori hämää. Taksikuskin mukaan joka toinen ulkomaalainen turisti valahtaa valkoiseksi rakennuksen nähtyään. Tämäkö todella on hotelli? Huoneissa en ole käynyt, mutta ravintolasali on klassisen tyylikäs. Toki aikaa nähnyt, mutta valoisa ja kaikin puolin miellyttävä. Lämpötilasta ei voi sanoa samaa. Siskoni rannetietokone näyttää +33 astetta. Ravintolasalin ikkunat ovat suuret ja ne avautuvat ilta-aurinkoon. On niin kuuma, että voi sulaa.

Mutta me emme valita, sillä keittiössä on taatusti vieläkin kuumempaa. Ikkunoista avautuva näköala salpaa hengen. Ilta-aurinko värjää ravintolasalin keltaisellaan. Ikkunan ohi jolkottaa poro. Ympärillämme leviää pohjoinen vaaramaisema.

ounasvaara

Keittiön tervehdyksenä pöytään kannettu vegaaninen omenafenkolikeitto on ihanaa. Kelopuusta valmistetun leipälaudan päällä on tummaa leipää, joka on leivottu appelsiinimehuun. Ruskealla voilla aateloitu voi on täydellinen makupari makean leivän kanssa. Keliaakikkosiskoni on otettu hyvin huomioon: pehmeä gluteeniton leipä on aseteltu voipaperin päälle, jotta leipälautasena käytetystä kelokiekosta ei tarttuisi murustakaan mukaan.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Ensimmäinen kaato viiniä on sekin paitsi biodynaaminen, myös vegaaninen. Kirkastamaton Weisburgunder on Weingut Beck -viinitalon rakkaudella tuottama. Isältään viinintuottajan tittelin perinyt Judith panostaa määrän sijaan laatuun ja onkin lausahtanut, että kuka tahansa voi tehdä maailmanluokan viiniä, vain minä voin tehdä tämän viinin tässä ja nyt. Siinä hän on harvinaisen oikeassa. Oikeammin ei voisi tätä illallista aloittaa.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Seuraavaksi pöytään saapuu lempiaineksiani, naurista ja kyssäkaalia. Yhteistyössä Anu Pentikin kanssa suunnitellulle lautaselle on aseteltu nauristartaria ja pikkelöityä kyssäkaalia, persiljamajoneesia, tattarikeksiä ja savustettua kananmunavalkuaista. Nättiä ja maistuvaa. Oikein asiallinen alkuruoka.

Toinen alkuruoka kutkuttelee makuhermojani erityisellä tavalla. Broilerinmaksamousse, omenahillo ja kuusenkerkällä maustettu briossi ovat taivaallinen yhdistelmä. Tekisi mieleni kopauttaa ruokailuvälineitäni pari kertaa pöytää vasten kuin Masterchef-tuomarit silloin, kun ruoka on erinomaisen onnistunutta. Kun kylkeen kaadetaan vielä lasillinen jälkkäriviinin aromeilla varustettua alsassilaista grand cruta, huutaa suuni silkkaa hallelujaa! Kirpeän omenan ja lempeän maksamoussen liitto on ehdottomasti painettava muistiin myös kotikokkailuja varten.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Kolmantena ruokalajina tarjoillaan sienirisottoa, grillattuja broccolinejä ja timjamilientä. Ensimmäisen haarukallisen syötyään siskoni toteaa, että tämän jälkeen mikään risotto ei tunnu miltään. Maku on todella intensiivinen. Nyökkään hyväksyvästi, mutta sen sijaan, että unohtaisin risoton valmistuksen omassa keittiössä, otan haasteen vastaan ja tähtään korkealle. Rima on nyt asetettu.

sky kitchen view ounasvaara

Pääruokana on itseoikeutetusti poroa. Annokset kiikuttaa eteemme kokki, joka on kotoisin mistäpä muualtakaan kuin Lapista. Poron sisäfileen seuralaisina köllöttelevät paahdettu juuriselleri, kesäkaali, sipulipyree ja puolukkakreemillä kruunattu, perunajauhoihin ja viiniin leivottu gluteeniton veripalttu. Kastikkeeksi on redusoitu poron luista keitetty liemi, johon on lisätty poron rasvaa hienoksi jauhettuna. Kastike on kermainen, mutta tippaakaan kermaa ei ole lisätty. Vatsa alkaa olla jo ääriään myöten täysi, mutta vastaväitteistä huolimatta kaavimme leivänpalalla viimeisetkin pisarat suihimme.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Suu raikastetaan vadelmalla ja lakritsilla, sen jälkeen jälkiruokavatsa vetää uhmakkaasti vielä mansikkaa, valkosuklaata ja vaniljaa. Palvelu on asiantuntevaa ja ensiluokkaista, mutta samalla riittävän rentoa. Hymy on herkässä, vaikka olosuhteet näillä helteillä ovat varmasti tavallista haastavammat. Arvostamme.

ounasvaaran näkötorni

ounasvaara

Ravintolan viimeiselle seurueelle jälkiruoka tarjoillaan kattoterassille. Meille riittävät maisemat, sillä aurinko häikäisee vielä yhdeksän jälkeenkin. Korkkarit vaihtuvat tennareihin, sillä paluumatka hotellille tehdään jalan. Aurinko laskee pilvien taakse juuri, kun kipuamme vaaran huipulla seisovan näkötornin ylimälle tasolle. Ilta ei olisi täydellisempi voinut olla.

sky ounasvaara

Tänne on tultava uudelleen. Tuolihissillä – suksien kanssa tai ilman. Kiitos Sky Kitchen & View, todistit, että lapsuuden kotikaupungistani on kehkeytynyt todellinen ravintolakaupunki!

Illallisen tarjosi Sky Kitchen & View.

Yökylässä Helsingin Vallisaaressa!

Yhteistyössä: Vallisaari

Olen seurannut sääennusteita pitkin viikkoa. Näyttää siltä, että meteorologeilla on ollut edessään mahdoton tehtävä, sillä ennuste on saattanut muuttua yhden päivän aikana neljäkin kertaa. Ensin luvataan aurinkoa, sitten pilvistyvää, myöhemmin sadekuuroja ja lopuksi kovaa tuulta. Oikeassa olivat, jokainen vuorollaan. Yksi vuorokausi Vallisaaressa kattoi kaikki ennusteet.

Vallisaaressa

Pyöräillessäni Kauppatorille tuuli tuntuu yltyvän. Olisi ehkä kannattanut pukeutua lämpimämmin. Ohut kesämekko ja farkkutakki eivät varsinaisesti ole vesilläliikkujan varusteita, pitäisihän purjehtijoiden tyttären se tietää. Repussa on kyllä untuvatakki ja pitkät housut, mutta enhän minä niitä ole malttanut päälleni vetää. Hyvä, että mekossani pysyn, niin innoissani tulevasta illasta ja yöstä olen!

Vallisaaressa voi nimittäin nykyään yöpyä! Kesäkuun alussa Kuninkaansaareen avattiin pieni, katseilta piilossa oleva Tentsile EcoCamp -alue. Ai mikä Tentsile? No kolmikulmainen teltta, joka kelluu ilmassa kolmen puun väliin viritettynä. Telttailualue ei siis kuluta Vallisaaren arvokasta ja suojeltua luontoa. Kallioiden kupeeseen johtaa kapea kinttupolku ja puiden ympärille on kääritty suojat, joihin kiinnitysliinat kiristetään. Teltoissa on maastokuvioiset sadesuojat, vain oranssit kiinnitysliinat erottuvat luonnon helmasta. Vallisaaren Satamakahvilasta saa mukaansa varustekassin, jossa on huopia, makuupussit, ensiapulaukku ja erikseen pyydettäessä myös pyyhkeet.

Vallisaari epic

Tarkoitus on testata paitsi Tentsilessä yöpymistä, myös saaren muita palveluita. Niinpä astelemme Aava Linesin yhteysveneestä suoraan Satamakahvilan vieressä sijaitsevan Epic Foodsin konttiravintolan tiskille ja tilaamme ruokaisat nuudelisalaattiannokset juomineen. Mies kantaa ruuat terassille, minä livahdan sillä aikaa vaihtamaan lämpimämpää ylle. Satamakahvilan vieressä toimii Epic Foodsin lisäksi Myrsky-baari, joten janoon ei Vallisaaressa ainakaan kuole.

Minä olen Vallisaaressa kolmatta kertaa, mutta mies on ensikertalainen. Päätämme etsiytyä ensi majoituspaikoille ja sitten vasta lähteä ihmettelemään vuosikymmeniä villinä rehottaneen saaren ja luonnon valtaamia rakennuksia Kuninkaansaaren- ja Aleksanterinkierrokselle.

Vallisaari tentsile

Retuutamme painavaa varustekassia pitkin telttailualueelle johtavaa metsäpolkua. Pehmeä sammal tekee nilkkojeni löysille nivelsiteille tepposet, niinpä kellahdan keskelle mättäitä, ja möyrin maassa sadatellen kaikkia tuntemiani kirosanoja. Kokemuksesta tiedän, että piinallinen kipu kestää vain hetken, joten parissa minuutissa nilkutan jo kohti edessä kohoavia kallioita. Saavuttuamme kohteeseen, purskahdamme molemmat nauruun. Maisema on mitä mainioin, mutta sen keskellä taivaanrannassa töröttää Kalasataman uuden kauppakeskuksen, Redin, rakennustyömaa ja Majakka, ensimmäinen alueen tornitaloista. Ihan kuin kotiin tulisi, toteamme.

Vallisaari tentsile

Vallisaari tentsile

vallisaari tentsile

Olimme kantaneet repuissamme pienet lämmittävät lasilliset sisäistä villapaitaa. Ponkaisemme kolmion mallisen Tentsilen keskellä sijaitsevasta oviaukosta (vai pitäisikö sanoa lattialuukusta) sisälle telttaan, levittelemme paksut viltit alimmaisiksi ja puramme makuupussit niiden päälle. Teltta on tilava, sinne mahtuisi hyvin kolmaskin yöpyjä. Sadesuoja saa lähteä maisemien tieltä siksi aikaa, kun skoolaamme jännittävälle illalle ja yölle kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä kotia. Sitten lähdemme kameran kanssa liikkeelle.

kuninkaansaari

kuninkaansaari

Vallisaari kuninkaansaari

Vallisaaressa

Liikkuminen Vallisaaressa illalla, viimeisen lautan irrottua laiturista, on maaginen kokemus. Muutama purjevene kelluu vierasvenelaiturissa, mutta muuten missään ei näy ristin sielua. Ei edes sitä päätöntä miestä, joka kuulemma kummittelee saaressa. Kierrämme ensin hobittien asuinsijojen ohitse Kuninkaansaaren epäviralliselle uimarannalle. Vesi on lämpimämpää kuin mökkirannassa, mutta nyt ei ole aikaa uida. Vilkaisu kelloon saa meidät kiirehtimään kohti auringonlaskua. Panemme töppöstä toisen eteen, ja ehdimme parahiksi Aleksanterinpatterille. Aurinko on juuri jättämässä jäähyväisiä ja vajoamassa Suomenlinnan vallien taakse.

Aleksanteripatteri

Vallisaari suomenlinna

Tuuliselta ampumapatteristolta jatkamme kohti piknik-aluetta, sillä olihan reppuun pakattu kunnon retkieväät: valkoviiniä ja Satamakahvilan vihoviimeiset pullat. Auringon kulta värjää Suomenlinnan kirkon hohtavaksi, viini on sopivan viileää ja pullat makeita. Ympäristö on lähes täydellinen – vain rutikuivan ruskeiksi kuivan alkukesän kuivattamat kymmenet koivut surettavat.

vallisaari piknik

vallisaari piknik

vallisaari suomenlinna

vallisaari suomenlinna

vallisaari torpedolahti

Kuninkaansaareen johdattavalle kannakselle ehdittyämme aurinko on jo painunut mailleen, mutta värjää vielä horisontinkin takaa taivaan käsittämättömän kauniiksi. Joutsen lipuu läpi tyynen merenlahden kuin suomalaiskansallisessa elokuvassa konsanaan. Jälleen kerran sydän meinaa pakahtua. Miten ällistyttävän luonnon keskellä elämmekään, suurkaupungissa, mutta lähellä merta, metsiä ja koskematonta maastoa. Pukeudumme merinovillaisiin vaatteisiin, sujahdamme makuupussin lakanoiden väliin ja toivotamme toisillemme hyvää yötä.

vallisaari tentsile

vallisaari tentsile

vallisaari tentsile

Yöllä sataa. Linnut aloittavat aamunsa aikaisin. Kello näyttää kolmea, kun pyörin edelleen makuupussissani etsien hyvää asentoa. Teltan pohja hytkyy ja sänkyseura havahtuu. Haikarat rääkyvät, niilläkin on pesä saaressa. En jaksa kurottaa korvatulppia tai etsiä varustekassista ylimääräistä vilttiä, vaikka vähän paleltaa. Kylmä ei hohkaa maasta, mutta se saavuttaa ilmasta käsin. Yö on levoton, mutta syytän siitä lähinnä pääni sisällä pyöriviä keloja ja kuormittavia työpäiviä, en niinkään teltan anatomiaa. Aamun tunnit tuhisen kuitenkin sikeästi kuin pieni lapsi.

vallisaari tentsile

vallisaari tentsile

Herättyäni harmittaa, että meillä on pienoinen kiire juhannuksen viettoon. Maisema, joka teltalta avautuu, korvaa yölliset lintujen konsertot, supikoiran rapinat, makuupussien suhinan ja korvamatona soivan Olavi Uusivirran. Haudassa ehtii nukkua, ja sateisena juhannuksena, ajattelen, ja kömmin rantakallioille aamupesulle.

Satamakahvilan avatessa ovensa puoli yhdeltätoista istumme jo terassilla. Olemme ehtineet käydä moikkaamassa Jäätelökahvila Pajan omistajaa ja nauttimaan aamun ensimmäiseksi ateriaksi legendaariset lonkerosorbetit vastajauhetun kahvin kera. Second breakfast eli päivän toinen aamiainen pitää sisällään Satamakahvilan lohi- ja jauhelihapiiraan, tuoremehua, smoothieta ja kahvia sekä teetä.

vallisaari jäätelökahvila paja

vallisaari jäätelökahvila paja

vallisaari satamakahvila

vallisaari aamiainen

Aava Linesin yhteysaluksen salongissa kanssamatkaajat ylipuhuvat meidät skoolaamaan erinomaiselle vuorokaudelle laivan baarikaapin valikoimasta löytyvällä kuplajuomalla. Olo on pöllämystynyt, tuntuu siltä, kun olisimme olleet reissussa useamman päivän. Oiva startti juhannukselle, josta ei sittenkään tullut niin sateinen!

Tentsile-majoituksen, lauttamatkat, ateriat, jäätelöt ja aamiaisen tarjosivat Vallisaari ja sen yrittäjät. Kiitos!

Ps. Lauttojen ajankohtaiset aikataulut, ravintoloiden aukioloajat ja yöpymishinnat kannattaa tarkistaa suoraan osoitteesta https://vallisaari.fi!

Lue myös: Vallisaareen!

Taste of Helsinki 2018 – mielettömiä makupareja ja yllättäviä yhdistelmiä!

Kaupallinen yhteistyö: Taste of Helsinki

Suunnittelen olevani tehokas ja ehtiväni aamupäivällä syventyä sekä uuteen sometuotantoprojektiin että kodin raivaamiseen niin, että ehdin yhdeksi Taste of Helsingin tämän kesän ensimmäiseen lounaskattaukseen. Puolilta päivin huomaan sammuttelevani tulipaloja epäergonomisessa asennossa, jalat kippurassa ja pää jomottaen. Aktiivisuusrannekekin käskee liikkumaan, joten päätän sulkea läppärin, juosta suihkuun ja fillaroida Töölönlahdelle niin nopeasti kuin kintuistani pääsen.

taste of Helsinki prosecco

Yhtä tukankuivausta, ripsien ja huulien maalausta, kenkäkriisiä ja kahta työpuhelua myöhemmin saavun vihdoin pääportille ja kuittaan itseni sisään. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lounatuuli puhaltaa lämmintä ilmaa festarialueelle. Olen etuoikeutetussa asemassa, sillä saan hengata ruokatelttojen tuntumassa kokonaiset kaksi ja puoli päivää Taste of Helsingin vieraana, ambassadorin roolissa!

Lunastan lasipisteeltä 2 euron viinilasin ja marssin Taste of Helsinki -kortti ojossa suoraan rovaniemeläisen Skyn tarjoilutiskille. Ounasvaaralla majaileva Lapland Hotelsin ravintola on Esperanton lisäksi ainoa, jonka yhteenkään annokseen en ole päässyt tutustumaan etukäteen. Tilaan saman tien kaksi lautasta: Kaskinaurista Sodankylästä, kuusenkerkkäpestoa ja sieniä sekä Sallan villiä poroa, mäntyistä punajuurilientä, ruskeavoi-puikulamysliä ja selleriä. Jälkimmäinen on Skyn nimikkoannos, eikä sitä voi ohittaa, ovathan sukujuureni puoliksi Sallan tuntureiden kupeesta.

sallan poroa sky

vin direkt taste of Helsinki

Viiniksi valikoituu Vin Direktin maahantuoma Le Secateur, muheva ja täyteläisehkö australialainen Shiraz. Kombo toimii kyllä, vaikka viini ei välttämättä ole paras mahdollinen match porolle. Villinä juoksennellut poro häviää suuhuni nopeasti, myöhäisestä luonaasta tuli paljon myöhäisempi kuin alun perin suunnittelin. Punajuuriliemi on ihanaa, enkä irvistä enää sellerinkään kohdalla. Mutta kaskinauris, se peittoaa poron mennen tullen! Kehotan maistamaan, sillä annoksessa on kaikki kohdallaan. Viimeisen silauksen antavat paahdettu tattari ja mukavan etikkaiset sienet. Ihanaa!

kaskinauris taste of Helsinki

 taste of Helsinki

Mutta lounaskattauksen paras annos odottaa vielä syöjäänsä. Vaikka välillä vähättelenkin makeanhimoani, en voi ikinä vastustaa ravintoloiden jälkiruokalistoja. Ja torstain kokemuksella jälkkäreitä ei todellakaan kannata jättää väliin myöskään Taste of Helsingissä. Kannattaa muuten kysäistä mitä mystisten annosnimien takana piilee, sillä kukapa arvaisi, että Garden by Olon kryptisesti nimeämä Ryppylimettiä ja kuusta kätkee taakseen maailman kauneimman valkosuklaaeskimon kaikilla mahdollisilla herkuilla. Täsmävinkki numero yksi: Maista ainakin Garden of Olon jälkiruokaa! (Ja jos annos ei vastaa alla olevaa otosta, aina voi kaivaa kännykän esiin ja vilauttaa keittiöön kuvaa malliksi. Näin teki siskoni eilisellä illallisella ja kappas, kokki pyöräytti annokseen ylimääräisen kierroksen kuusta ja kukkia.)

garden by olo ryppylimettiä ja kuusta taste of Helsinki

solera jälkiruokaviini taste of Helsinki

Nyt seuraa ihan rehellinen mainospuhe, vaikka virkkeistä ei minulle olekaan maksettu mitään (tai no, tilkan jumalaista jälkiruokaviiniä sain lasiini ilmaiseksi). Vaikka kulutan viinejä kohtuullisia määriä, en oikeasti tiedä niistä juuri mitään. Olen välillä yrittänyt opetella rypäleiden eroja ja eri viinimaiden ominaispiirteitä, mutta tieto on valunut tiehensä kuin vesi hanhen selätä. Sen takia on äärimmäisen ihanaa, että viiniteltassa on ainakin yksi matalan kynnyksen maahantuoja. Soleran siirtolapuutarha on somistukseltaankin ihanan rento ja kukkea, mutta parasta ovat tiskin takana olevat ihmiset, jotka eivät tee asiantuntijuudestaan numeroa. Puutarhan edessä on kyltti, jossa lukee: “Meidän sommelierit ovat lomalla – me olemme täällä!” Tällä ständillä ei todellakaan tarvitse jännittää, ja kaiken hyvän lisäksi viinejä saa maistaa ennen kortin vinguttamista.

taste of Helsinki solera punaviinit

Marssin ryppylimettieskimoni kanssa Soleran tiskille. Pieni kaato Mouton Cadettin sauternes-viiniä saa sukat pyörimään jaloissani, vaikka olen paljain jaloin. Huh, mikä yhdistelmä! Tässä siis täsmävinkki numero kaksi: siniveristen sukuhaaran Bordoux’ssa tuottama sauternes toimii erityisesti niiden jälkiruokien kanssa, joissa ei ole (tummaa) suklaata. Raparperin kylkiäisenä se on erinomainen ja valkosuklaisen ryppylimettieskimon kanssa taivaallinen.

Taste of Helsinki suljetaan pariksi tunniksi klo 15, jotta ravintolahenkilökunta saa ansaitsemansa tauon ja ehtii valmistautua viideltä alkavaan illalliskattaukseen. Minä vetäydyn pariksi tunniksi viileään musiikkitaloon tekemään töitä. 16:55 seison jo portilla muiden innokkaiden ruokavieraiden kanssa. Aurinko porottaa edelleen, ja nälkäkin jo kurnahtelee suoliston sopukoissa. Saan illallisseurakseni siskon, joka pyyhältää portille kesämekossaan tietämättä yhtään mitä tuleman pitää.

ginuine taste of Helsinki

taste of Helsinki

Illallinen on täynnä makujen ilotulitusta. Kunhan ambassadorien skoolaushetkestä ja Ginuinen tarjoamasta drinkistä on selvitty, käymme ruuan kimppuun. Ensimmäiseksi kannamme pöytään uuden kierroksen kaskinaurista, joka jatkaa voittokulkuaan tässäkin kattauksessa. Sitten on välijälkiruoan aika. Skyn listalla komeilee suklaata, herkkutattikinuskia ja Napapiirin puolukkaa sisältävä annos, eikä sitä voi mitenkään jättää maistamatta. Siis herkkutattikinuskia, se lienee yllättävin yhdistelmä koko festareille. Ja voi luoja mikä yhdistelmä se onkaan! Puolukkapuuroa muistuttavan vaahdon alle on piilotettu aimo annos sileää ja suussa sulavaa herkkutattikinuskia. Jo nyt alkaa tuntua siltä, että tämän vuoden Taste of Helsinki on tasoltaan huippukorkea. Lautanen kaavitaan viimeiseen kinuskipisaraan. Hyvin, hyvin vahva suositus!

taste of Helsinki puolukkaa ja herkkutattikinuskia

Silläkin uhalla, että tästä tekstistä tulee superpitkä, jatketaan hetki vielä. Ragun edessä on kaikista pisin jono. Tekisi mieleni viisastella, sillä saatoin taannoin eräässä instagram-postauksessani ennustaa näin tapahtuvan. Hapanjuurivohveli on saavuttanut hittistatuksen. Me jonotamme kuitenkin viiriäistä ja karitsamakkaraa, jotka molemmat saa myös gluteenittomina, kuten kaikki muutkin Ragun annokset. Keliaakikot ja vilja-allergiset on tänä vuonna otettu huomioon erityisen hyvin, sillä kaikilla ravintoloilla on vähintään yksi gluteeniton annos, useimmilla koko menu on erikoisruokavalioille sopiva.

viiriäinen ragu taste of Helsinki

karitsamakkara ragu taste of Helsinki

Viiriäinen on tuttu lintu jo Taste of Helsinki -safarilta, mutta karitsamakkaraa en ole vielä päässyt maistamaan. Pyydämme tomaattifregolan erilliseen kuppiin, jotta siskoni, jolla on keliakia, voi hyvillä mielin ahmia annoksen ja minä saan maistaa myös fregolaa. Avernasinappi on mukavan tujua ja makkarakin erittäin hyvä. Ei yhtään tunkkainen, jollaisia raakamakkarat joskus tuppaavat olla. Varhaiskaali on mielettömän rapeaa ja hapokasta. Kirjoitan annoksen kohdalle muistiinpanoihini: tosi jees.

Sitten on vuorossa illallisen kolmas kierros: lautasilta löytyy Chapterin Puikulaperunaa, naudan sydäntä ja keltuaista ja Winon tartar, joka on siskoni ensimmäinen tartar ikinä. Istahdamme Chapterin tiskin viereen katettuun pöytään. Ihastelemme jälleen kerran kauniita annoksia, silmänruokaa on tarjolla paitsi tiskien takana, myös lautasilla. Peruna-annos on mieletön. Samaa mieltä on nähtävästi Chapterin kulmilla hengaava Hans Välimäki, joka kuuluu suosittelevan ruokaa kaikille ohikulkijoille. Maistelemme ruokia ristiin ja molemmat olemme löytävinämme puikulan makumaailmasta tattaria.

chapter puikulaperunaa taste of Helsinki

chapter puikulaperunaa taste of Helsinki

Romany, yksi Chapterin perustajista, rientää halaamaan. Kehun ruokaa ja sen tattarivivahdetta. Romany on ihmeissään, ei siinä kyllä tattaria ole. Hän harppaa keittiön puolelle ja tuo meille lautaselle ripoteltuja ainesosia. Annoksessa on puikulaperunan ja perunapyreen lisäksi rouheena sekä ruskistettua voita, keltuaista että naudan sydäntä. Kaikki maistuvat erikseen vallan mainioilta ja tunnistettavilta, mutta kun kolmea rouhetta lusikoi suuhunsa samanaikaisesti, kielen päällä maistuu tattari. Käsittämätöntä taikuutta!

Wino raparperia ja suklaata taste of Helsinki

On viimeisen jälkiruokakierroksen aika. Valinta on vaikea, mutta lopulta päädymme Winon Raparperia ja suklaata -annokseen sekä jo aiemmin mainittuun Garden by Olon ryppylimettieskimoon. Oih ja voih. Taas on edessämme ruokataidetta parhaimmillaan. Winon jälkkärin mousse on rakenteeltaan hieman jauhoista, mutta maku ja ihana raparperisorbet kompensoivat pientä pintavikaa. Siskoni rakastuu eskimoon, joten pysyn suosituksessani, astelkaa Garden by Olon tiskille ja nauttikaa. Niin, ja muistakaa se jälkkäriviini, se taikoo annoksesta vieläkin paremman!

garden by olo ryppylimettiä ja kuusta taste of Helsinki

Jossain välissä ehdin maistamaan myös Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan gelatoja. Ruskistettu voi pinjansiemenillä yhdistettynä basilikajäätelöön on mahtava makuelämys. Jäätelöpojat muuten kärräilevät tänä kesänä Porvoon lisäksi myös Espalla, joten jos jäätelö jää Taste of Helsingissä väliin, on sitä mahdollisuus maistaa myöhemminkin. Makuvalikoima vaihtelee pitkin päivää, joten kannattaa käydä tsekkailemassa kärryä tasaisin väliajoin!

taste of Helsinki vanhan porvoon jäätelötehdas

Yhdeksän jälkeen hyppään fillarin selkään ja pyöräilen pienessä sievässä kotiin. Olen viettänyt Taste of Helsingissä lähes kuusi tuntia, enkä todellakaan ole vielä saanut tarpeekseni. Jos lasketaan mukaan safarikierroksella maistetut ruokalajit, enää 14 annosta on maistamatta. Myös kaikki Esperanton annokset ovat kokematta, sillä on tarkoitus urakoida perjantaina, yhdessä siippani kanssa. Törmätäänhän Taste of Helsingissä!