Vuosikymmenen mittainen tarina

Ajattelin summaavani nopeasti menneen vuosikymmenen. Tähän menee puoli tuntia, huikkasin sohvalta miehelleni. Hän pyöritteli päätään arvaten, miten tässä tulee käymään. Kymmenen vuotta, 120 kuukautta ja 3650 päivää muodostavat niin pitkän aikajänteen, ettei sitä mitenkään voi muutamalla löysällä lauseella kuitata. Saatte luettavaksenne 1429 sanaa, ja silti matkan varrelta uupuu tärkeitä ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia, mutta jos oikein tarkkaan siristätte silmiänne, saatatte löytää ne rivien välistä, tekstin tyhjästä tilasta. Joka tapauksessa, nyt mennään!

2010

Hain ja pääsin edellisenä vuonna hetken mielijohteesta Helsinkin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Vuonna 2010 jatkoin kurssien suorittamista päivätyön ohessa parhaani mukaan. Matkustin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran New Yorkiin viiden päivän työmatkalle ja seilasin Näsijärvellä ilman käynnistyskaapeleita.

Joulukuussa onnistuin katkaisemaan kaksi ja puoli vuotta kestäneen määräaikaisuuksien putken ja allekirjoitin vakituisen työsopimuksen. Täytin 34 vuotta ja asuin avopuolisoni kanssa vuokralla Ullanlinnassa jo kuudetta vuotta. Illat (ja välillä yötkin) täyttyivät opiskelun lisäksi kuoroharrastuksesta ja osakuntaelämästä. Spontaanit baarivisiitit ja aamuyölle venyneet illanvietot olivat arkipäivää, sillä juuri kenelläkään kaveripiiristämme ei vielä ollut lapsia.

2011

Tätiydyin ensimmäistä kertaa, kun siskoni sai tyttären. Laskettelimme Ranskan Alpeilla ja purjehdimme Kroatiassa, minä piipahdin myös Saksassa Euroviisujen vanavedessä.

9-vuotias parisuhde horjui ja hapuili, mutta pitkien keskustelujen jälkeen päätimme jatkaa matkaa sittenkin samaan suuntaan. Etsimme omaa asuntoa ja lopulta päädyimme osallistumaan Hitas-arvontaan. Onni oli myötä ja ostimme joulukuussa 1,5 vuoden kuluttua valmistuvan kaksion Kalasatamasta.

2012

Sain kandin paperit, tutkielman otsikkona oli Mauri Kunnas lastenkirjojensa henkilöhahmojen nimeäjänä. Opiskelut eivät suinkaan päättyneet siihen, sillä tähtäimessä oli ylempi korkeakoulututkinto edellisten amk-tutkintojen rinnalle. Kandin suorittamisen myötä työnkuvani muuttui ja siirryin julkaisusihteeristä kokoaikaiseksi kustannustoimittajaksi.

Työn merkeissä reissasin Berliiniin ja rakkauslomalle Roomaan, tosin jälkimmäiseltä palasin pettyneenä, sillä suurista odotuksistani huolimatta minua ei kosittukaan. Rakkaus osoitti rakoilemisen merkkejä, mutta minä sivuutin ne sujuvasti, enkä uskaltanut katsoa totuutta silmiin.

colosseum

2013

Matkustimme maaliskuussa Ylläkselle. Avomieheni totesi, että katsotaan nyt vielä tämä matka ja päätetään sitten. Reissun jälkeen minä puhkuin uutta intoa, mutta hän kertoi olevansa edelleen onneton ja halusi erota. Minä makasin hervottomana vuokrakaksiomme lattialla, huutoitkin ensimmäistä kertaa elämässäni tuntikausia ja olin varma, etten selviä erosta hengissä. Kävimme terapiassa kerran, mutta miehen päätä se ei enää kääntänyt.

Gradua varten anottu kahden kuukauden opintovapaa valui hukkaan. Kirjoittamisen sijaan itkin elämääni, muutin yksin yhdessä ostamaamme kaksioon ja opettelin elämään 11 vuoden jälkeen yksin. Vuosi oli elämäni raskain, vaikka valo pilkahtelikin tunnelin päässä aika ajoin. Vuosia myöhemmin ymmärsin, että näin oli tarkoitettu, sillä minua odotti kulman takana jotain paljon parempaa.

Lähdin parantelemaan sydänsurujani Libanoniin ja pillahdin tämän tästä lohduttomaan itkuun, vaikka ympärillä avautuivat maailman kauneimmat näkymät. Yksinäisyys otti koville ja yritin keksiä keinoja tavata uusia ihmisiä. Liityin Let’s eat together Helsinki -yhteisöön ja kutsuin tuntemattomia luokseni syömään. Tutustuin mahtaviin tyyppeihin, joiden tukeen voin turvautua vielä tänäkin päivänä. Osallistuin ensimmäistä kertaa Ravintolapäivään tarjoilemalla kotonani istuvan illallisen kahdessa kattauksessa. Mukana hyörivät myös Helsingin Sanomien toimittajat.

Tapasin juhannustansseissa niin ikään vasta eronneen, minua reilusti nuoremman miehen, ja haimme läheisyyttä toisistamme kesän ja syksyn ajan, vaikka tiesimme ettei suhteesta voisi tulla mitään vakavampaa. Useasti olen kiitellyt kohtaloa tuosta aamuöisestä kohtaamisesta, sillä miehestä tuli lopulta tärkeä tukipilari, joka kulkee rinnallani edelleen – ystävänä.

2014

Valmistuin maisteriksi ja tanssahtelin laakerinlehtiseppele päässä auringonnousuun Humanistisen tiedekunnan promootiossa. Kehitin omaksi ja ystävieni iloksi leffakeskiviikon, konseptin, jossa käydään elokuvissa joka keskiviikko klo 18 ja katsotaan elokuva, joka sillä kellonlyömällä valkokankaalle heijastetaan. Löysin instagramin ja perustin @piapas-tilin.

Surffasin internetin deittipalstoilla ja tapasin ihmisiä, mutta suhdeviritelmät kaatuivat yleensä viimeistään kolmansien treffien jälkeen. Ystävien kehotuksesta tsekkasin hakuilmoituksen, jossa etsittiin sopivia kandidaatteja “Ihana sinkku”-työnimellä kulkevaan tv-ohjelmaan. Sokeriövereissäni löin kättä päälle kaverini kanssa, kun sovimme, että molemmat haemme viime metreillä mukaan. Hän jänisti, minä menin naimisiin tuntemattoman kanssa kaiken kansan edessä.

Tunnustelimme tilannetta viikkojen ajan vielä kameroiden sammuttua. Eropaperit allekirjoitettiin sulassa sovussa syyskuun alkupuolella. Ohjelma tuli onneksemme ulos eetteristä vasta seuraavan vuoden tammikuussa, joten meillä oli aikaa sopeutua tilanteeseen. Käsittelin kokemustani terapiassa vajaan vuoden verran, ja sain purettua turhautumisen, haaveiden kaatumisen, pettymyksen ja surun ammattilaisen avulla.

2015

Avioero astui voimaan maaliskuussa 2015. 

Kevät oli keltaisen lehdistön juhlaa. Media räimi ja riepotteli suomatta ajatustakaan sille, millaisen upottavan suon läpi me jouduimme rämpimään. Yhtenä päivänä minulla oli vääränlaisia tapoja, toisena kulmakarvani kaipasivat ruokkoamista ja kolmantena minut leimattiin alkoholistiksi. Sisko luki vauva.fi:n repiviä ruotimisia ja iltalehtien kommenttipalstoja ja poimi minulle vain positiivisia kommentteja, kunnes ei enää pystynyt lukemaan ainuttakaan lannistavaa lausetta. Viimeisen jakson jälkeen järjestimme erojuhlat, sillä halusimme kertoa ystävillemme, että kaikki on ryöpytyksen ja kamalan kevään jälkeen yllättävän hyvin.

Ohjelman jälkimainingeissa perustin tämän blogin, sillä aavistelin, että elämäni saattaisi kiinnostaa sarjaa seuranneita. Tavattuani kesäkuussa Tinderissä nykyisen mieheni, ruokatarinat saivat nopeasti rinnalleen parisuhdepohdintaa ja yhteisten matkakokemusten pohjalta runoiltuja puolikuivia reissuriimejä.

Osallistuminen ohjelmaan on ollut varjopuolista huolimatta aikuisen elämäni suurin käännekohta. Ilman ohjelmaa ei olisi blogia, ilman blogia ei olisi yritystä, ilman yritystä ei olisi tätä vapautta ja tekemisen iloa. Hakuprosessin ja ajatuksia herättäneen kokemuksen myötä opin, mitä parisuhteelta haluan, joten ilman ohjelmaa ei todennäköisesti olisi myöskään nykyistä avioliittoa.

Kesä 2015 oli täynnä rakkautta. Syksyllä matkustimme Pariisiin ja pian sen jälkeen löimme hynttyyt yhteen.

2016

Täytin 40 ja odotin kriisiä, jota ei koskaan tullut. Ostin elämäni ensimmäisen kunnon kameran. Käytettynä, mutta kuitenkin. Osallistuin ruokakuvauskurssille ja harjoittelin kuvaamisen kiemuroita. Ängin itseni puoliväkisin Ping Helsingin vaikuttajafestareille. Tutustuin uusiin ihmisiin ja ymmärsin, että tallaamaton polku, jota pitkin kuljen, saattaa hyvinkin johdattaa oikeaan suuntaan.

violetti taivas

saunan jälkeen

Jäin säästöjeni turvin 4,5 kuukauden palkattomalle vapaalle, sillä tarvitsin tauon oravanpyörästä. Matkustin Berliiniin, Latviaan, Andorraan, Pariisin ja Pyhätunturille. Kesällä hurahdin mökkeilyyn ja päätimme yhdessä, että vielä joskus meillä on ikioma kesäparatiisi. Syksyllä mies marssi pankkiin ja lunasti puolet asunnostani.

Laulaminen jatkui, mutta kuorokoti vaihtui Savolaiselta Osakunnalta Helsingin Konservatoriolle. Minusta tuli osa Kamarikuoro Auditea.

2017

Jäin osittaiselle opintovapaalle ja tein vain 50-prosenttista päivää kustannustoimittajana. Suoritin webmasterin ammattitutkintoa, mutta opintojen loppusuoralla päätin, etten tarvitse neljättä paperia, enkä itse asiassa halua tulevaisuudessa keskittyä verkkosivujen rakentamiseen tai ketterään koodaamiseen, sillä kirjoittaminen ja sielukkaat sisällöt ovat leipälajini.

sallatunturi

Talvella hiihdimme Pyhällä, Sallassa ja Kolilla, kesällä mökkeilimme Luopioisissa, Juvalla, Soinissa ja Multialla. Ehdimme myös Piemonten viiniköynnösten katveeseen, Cinque Terren patikkapoluille ja Montenegron turkoosinsinisille vesille. Anoppiehdokkaan pyöreät vuodet veivät meidät Madridiin, Malagaan ja Fuengirolaan, työkuviot Lontooseen ja Coldplay Göteborgiin.

coldplay Ullevi balloons

Blogi ja siihen liittyvät yhteistyöt veivät entistä suuremman osan työpäivistäni. Onnistuin haalimaan itselleni ensimmäiset sisällöntuotantoasiakkuudet ja ymmärsin hyvin nopeasti, että osaamiseni kantaa silläkin saralla.

2018

Minusta tuli kolmatta kertaa kummi ja neljättä kertaa täti.

En enää osannut tai halunnut palata kokoaikaiseen päivätyöhön, joten anoin ja sain jatkoa 50-prosenttiselle työsopimukselleni. Perustin toiminimen ja ryhdyin tosissani miettimään yrittäjyyttä uravaihtoehtona. Rantasalmella vietetyn mökkikesän jälkeen päätin irtisanoutua viimeistään vuoden vaihteessa. Minulla oli muutamia kuukausilaskutettavia asiakkaita ja yksittäisiä keikkoja putkahteli tasaiseen tahtiin sieltä täältä.

luontopäiväkirja

mökkirannassa

Turvallisuushakuinen puoleni halusi kuitenkin etsiä ensin uutta työpaikkaa. Saalis oli heikonlainen. Pääsin muutamaan haastatteluun ja kerran kakkoseksi, mutta osa-aikainenkin pesti tuntui piiloutuneen järkälemäisten kivenlohkareiden alle. Vuoden lähestyessä loppuaan päätin repäistä, ja jättää irtisanomisilmoituksen, vaikka mitään varmuutta toimeentulosta ei todellakaan ollut. Hullua, sanoivat toiset, rohkeaa, kannustivat jäljelle jääneet. Niinpä päivää ennen joululomaa kiikutin paperin suoraan Aalto-yliopiston HR-osastolle. Kustannustoimittajasta tuli päätoiminen yrittäjä.

mas palomas dyynit

Matkustin niin paljon, että jälkikäteen vähän hävettää. Tampereen, Turun, Rovaniemen, Kymenlaakson, Rukan ja Sallatunturin lisäksi valloitin Utrechtin, Porton, Lissabonin ja Piemonten. Kanariallekin kerkesimme, mutta vain siksi, että pääsimme vilkuttamaan äidilleni hänen kipparoimansa veneen startatessa kohti Karibiaa.

gran canaria

2019

Siirtyessäni sivutoimisesta yrittäjästä päätoimiseksi hain starttirahaa ja sain myönteisen päätöksen. Ensimmäiset puoli vuotta oli siis joten kuten turvattu. Oman osaamisen myyminen ahdisti, mutta onneksi sattuma puuttui tälläkin kertaa peliin. Ahkera viestintäammattilaisten Facebook-ryhmien selaaminen tuotti tulosta, opiskelukaverin työnantaja tarvitsi sisällöntuottajaa, tuttu viestintätoimisto otti yhteyttä ja sopivia blogiyhteistöitäkin tarjottiin. Alkoi näyttää siltä, että pärjään kyllä.

ruokakuvausretriitti

Liikevaihtoni ei ensimmäisenä vuonna ylittänyt tavoitetta, mutta taloudellisesti pärjäsin silti paremmin kuin hyvin. Blogini lukijamäärä on vuodessa kasvanut 30 %, samoin kanavieni seuraajamäärät viime vuoteen verrattuna. Kaiken kukkuraksi löysin työhuoneen, jossa saan päivittäin sparrailla työasioita muiden ruoka-alan vaikuttajien ja ammattilaisten kanssa.

puolukkabellini

Olen kehittynyt kuvaajana ja ymmärtänyt oman työni ja osaamiseni arvon. Tiedän mitä haluan ja olen oppinut sanomaan ei. Haluan työskennellä vain vastuullisten yritysten kanssa, joiden arvot ovat linjassa omieni kanssa. Olen opinut myös sen, että kollegoiden tuki on äärimmäisen tärkeää. Yhdessä olemme enemmän.

karolineburg kajaani

Alkuvuodesta matkustin maata pitkin Kainuuseen ja ihastuin niin, että palasin takaisin samoihin maisemiin elokuussa. Lensin kaksi kertaa Happy Hamletiin. Ensin valokuvausretriittiin ja sitten kirjoitusresidenssiin, jossa kohtalo saattoi minut yhteen Laine Magazinen perustajan kanssa, joka yllättäen innostui kirjaideastani ja halusi tehdä kanssani kustannussopimuksen. Työnimellä Ruokaystävät kulkeva kirja julkaistaan suomeksi ja englanniksi vielä ennen ensi kesää. En ole vakuuttunut, että kaikki haaveet toteutuisivat vain uskomalla niihin, sillä nähdäkseni jokaisen eteen täytyy tehdä töitä. Silti on vieläkin vaikea uskoa, että minusta on tulossa kirjailija!

On mahtavaa, että saan tehdä työkseni niitä asioita, joista nautin. Tärkein tämän vuoden teemoista on kuitenkin ollut rakkaus. Menimme kihloihin juhannuksena ja astuimme avioon heti heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Sain elämääni avioliiton myötä aivan uudenlaisen turvallisuuden tunteen. Tiedän, että hän hyväksyy minut tällaisena kuin olen, eikä ole lähdössä mihinkään. Minun peruskallioni, minun rakkaani.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Tervetuloa uusi vuosi, täällä seistään seistään jo innokkaana käsi oven kahvalla. Tuokoon tuore vuosikymmen mukanaan hillittömästi hyvää ja kaikkea kaunista, sinulle, minulle ja kaikille meille. Kiitos, että olet seuranani, toivottavasti tapaamme myös ensi vuoden puolella. Hurraa, hiphei ja hyvää uutta vuotta 2020!

Pitkospuita, pihlajanmarjoja ja häähumua Nuuksiossa

*Juhlien onnittelumaljan tarjosi Viinilinna

Tartun isääni kädestä. Kävelemme pitkospuita pitkin kodan eteen. Taustalla soi Joona Toivosen Seconds Before Sleep. Sammalikossa seisoo nelikymmenpäinen vierasjoukko nenäliinat ojossa, valmiina pyyhkimään kyyneleitään. Minä hymyilen miehelleni ja astun hänen viereensä. Olemme valmiita avioliittomme siunaukseen.

häähumua nuuksiossa

Kun heinäkuussa astelimme vihille, halusimme tehdä tilanteesta helpon meille molemmille. Ei vieraslistoja, ei kirkon varaamista, ei juhlapaikkojen metsästystä eikä varsinkaan vaivaannuttavia hääleikkejä. Muutama lasi samppanjaa, astetta hienompi iltapäivätee ja ilta ihan vain kahdestaan olivat meille enemmän kuin tarpeeksi. Tärkeintä oli tahtoa ja rakastaa.

häähumua nuuksiossa

Syksyn värjätessä vaahteran lehdet punaisiksi huomasimme suunnittelevamme sivulauseissa pienimuotoisia kekkereitä. Kun mies mökkisaunan terassilla tokaisi, että pitäisikö buukata bändi, oli selvää, että jonkinlaiset juhlat olisivat tulossa. Pienen pähkimisen ja paikkatiedustelujen jälkeen päivämäärä asettui lokakuun puolenvälin tienoille. Tiedossa oli  häähumua Nuuksiossa.

Pukeudun merinovillakerrastoon, käytettynä ostettuun harmaaseen vintagevillamekkoon ja pitkiin, viininpunaisiin villasukkiin. Miehellä on päällään vaalea villapaita, tummat housut ja varsikengät. Ystäväni taiteilee päähäni puolukanvarpuseppeleen, joka koristellaan pihapuusta kerätyillä pihlajanmarjoilla. Oikea käteni on edelleen käyttökelvoton, joten siskoni sutii silmiini ripsiväriä ja pyörittelee poskiini punaa.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Pakkaamme reppuihin kuusi kuohuviinipulloa, kynttilöitä, lautasliinoja ja kymmenittäin kotoa kannettuja pitkäjalkaisia laseja. Edellisenä iltana valmistetut lohipastrami ja avokadotahna ladotaan rasiaan yhdessä ruisleivästä leikattujen kiekkojen kanssa. Siskon mies kantaa olallaan langatonta kaiutinta ja sisko kulkee edellämme merkiten polkua silkkinauharusetein.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Kauniin puheen jälkeen metsässä soi sello. Pidättelen kyyneleitä, ja puristan mieheni kättä lujempaa. Olen läheisteni keskellä, rakastamani miehen kainalossa, enkä ole uskoa onneani. Yritän painaa mieleeni jokaisen sekunnin, sävelen ja sanan, jonka päivän aikana kuulen. Tahtomisemme vahvistaa edellisenä iltana ystävältä tilattu toitotus – fanfaari, joka kaikuu käyrätorvesta ja kimpoaa kallioiden kautta korviimme. On siunattu olo.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Halauskierroksella hanat aukeavat ja nenäliinoille tulee käyttöä. Kotaan katetut suolapalat ja kupliva kannetaankin ulkoilmaan, sillä pilvet ovat väistyneet. Näyttää siltä, että säiden herrakin haluaa toivottaa meille onnellista elämää.

häähumua nuuksiossa

Ystävät kiirehtivät juhlapaikalle ennen meitä ja kun astumme ovesta sisään, kaikki alkaa olla valmista. Nelli Bakes Cakes on leiponut meille käsittämättömän kauniit kakut, jotka on koristeltu lehtikullalla ja pihlajanmarjoilla. Sisko toi mukanaan pellillisen rockyroadia, äiti ja anoppi ovat yhteistuumin pulikoineet piirakoita ja ilmestyypä pöytään myös muutama kalaisa lautanen, pyytämättä ja yllättäen.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Bändiä emme buukanneet, mutta se ilmestyy siitä huolimatta paikalle. Vieraat ovat yllätykseksemme tuoneet mukanaan soittimia. Niinpä illan pimetessä Nuuksiossa raikaa kahdesta ukulelesta, haitarista, cajonista, erinäisistä rytmisoittimista ja lukuisista laulajista kootun Tanssiorkesteri Myötähäpeän musiikki. Sen tahtiin tanssahtelemme spontaanin häävalssin yhdeksän aikaan illalla.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Iltapalaksi syömme ystävän isän pyydystämiä rapuja. Sitten lämmitetään sauna, jonka lauteilla on aikanaan löylytellyt myös Kekkonen. Jaksamme jutella aina aamuneljään saakka, kunnes silmät alkavat painua väkisin kiinni ja kömmimme köllöttelemään peiton alle. Aamiaisella olo on epäuskoisen onnellinen. Juhlat olivat ihanammat, mitä olimme ikinä osanneet kuvitella. Rakastan.

häähumua nuuksiossa

Erityiskiitos Karille kauniista puheesta, Tepolle sellon sävelistä ja Kallelle käyrätorven toitotuksesta. Kiitos perheelle ja ystäville korvaamattomasta keittiö-, koristelu- ja kampausavusta sekä mielettömästä seppeleestä. Ja vielä iso kiitos Hannalle ja Hannalle tunnelmallisista kuvista. ❤️

*Juhlien onnittelumaljan tarjosi Viinilinna, kumarrus myös siihen suuntaan!

Häämatka Kainuuseen – Suopursujen tuoksua, vaaramaisemia ja könkään kohinaa

Matkasuunnitelma on summittainen. Muutama pakollinen pysähdys on kuitenkin alleviivattu ja merkitty tähdillä. Ne kaikki ovat luontokohteita. Metsä on kietonut meidät pauloihinsa, ja aiomme loikkia edellisvuoden lehtien liukastamilla kallioilla, kiipeillä juurakoiden valtaamilla pikkupoluilla, kuunnella metsän ääniä ja ihailla ihmeellisiä maisemia. Häämatka Kainuuseen on alkamaisillaan.

Ennen Kainuuta ihmettelemme iltapäivän ajan Pohjois-Karjalan luoteisinta kolkkaa. Kesäsateen kastelemat varvut pyyhkivät jalkojani joka askeleella. Sukat kastuvat litimäriksi, sillä vaelluskengän varsi on lyhyt ja kuorihousujen lahje vääränlainen.

Alkaa tihuuttaa vettä. Vedän hupun päähäni ja astelen päättäväisesti eteenpäin. UKK-reitin varrella piileskelevä Juuan Porttilouhi on kaikkien märkien askelten arvoinen. Laskeudumme rotkon pohjalle ja kiipeämme suurten kivien muodostaman portin alta. Tartumme puiden juurien kasvattamiin kahvoihin ja kuvittelemme, kuinka satoja vuosia sitten samaa reittiä ovat kulkeneet parantajat, käsivarsillaan sairaat ja vaivaiset. Luonnossa on voimaa.

häämatka kainuuseen

Metsäautotien päässä puristan veden sukista ja asettelen ne kuivumaan anopilta lainassa olevan auton etuoven lokeron laidalle. Kaivan kassista vaihtosukat, sujautan ne jalkoihin ja olen valmis jatkamaan seuraavaan kohteeseen. Kainuun raja ylitetään kuutostietä pitkin.

Sotkamossa kierrämme vaaran taakse ja nousemme portaita pitkin sen päälle. Ahmimme suu sinisenä mustikoita, ja harmittelemme, ettei mukaan ole sattunut edes pientä pussia, johon marjoja kerätä. Seitsemästä kilometrista tulee kaksitoista, kun kävelemme järvenlaitaa Vuokattiin ja toista puolta takaisin. Oikoreitti vie meidät radanvarteen. Matkustajaliikenne ei näillä ratapölkyillä enää kulje, joten kävelemme pitkin kiskoja hyvän tovin. 18 000 askeleen jälkeen Haapalan illallinen maistuu harvinaisen hyvältä.

häämatka kainuuseen

Hossassa oikea kenkä alkaa hiertää akillesjännettä. Kipuun turtuu, kun pysyy liikkeessä. Nousut ja laskut ovat Ölkyllä julman jyrkkiä. Puuskutan ja puhisen, ja siedätän korkeanpaikankammoani. Repussa odottavat voileivät, grillattava salaatti, suklaapatukka ja puolikas kuohuviinipullo.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Laavulla matka on vasta puolessa. Onneksi vaihtuvat vaaramaisemat ja jyrkät pudotukset pitävät pään kirkkaana ja mielen kurissa. Parkkipaikan häämöttäessä polun päässä tuuletan itseni ylittämiselle. Ajomatkalla yöpaikkaan lihakset eivät tunnu asettuvan olemiseen millään, onneksi en istu kuskin paikalla.

häämatka kainuuseen

Säynäjänsuolla loikoilevat muina poroina valkoinen vaadin ja sarvipäinen uros vasoineen. Ne nostavat päätään kun keinahtelemme pitkospuilla eteenpäin. Paluumatkalla niitä ei enää näy, ovat varmasti etsineet rauhallisemman paikan. Suo on lintuharrastajien suosiossa, mutta meille kiikarittomille yksikään siivekäs ei suostu näyttäytymään. Jostain kaukaa sentään kuuluu kaakkurien kaikatus. Suopursut tuoksuvat niin, että päätä huimaa.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Suomussalmen Soiva metsä yllättää intensiivisyydellään. Tälläkin kertaa saamme tutustua kainuulaisten luovaan hulluuteen kahden kesken. Muita ihmisiä ei näy missään, seuranamme ovat vain kesäteatterin autiot lavasteet ja punaiseksi maalattu puhvetti. Paukutamme vasaroilla kongeja, penteleitä ja ukkospeltejä niin, että kangas kaikuu. Ääni kantaa kilometrien päähän vettä pitkin.

häämatka kainuuseen

Niagaraa en (vielä) ole nähnyt, mutta Islannissa olen ihaillut suurien putouksien valtavaa voimaa. Pyhätunturin kainalossa sijaitsevan Pyhänkasteenputouksen virtausta olen todistanut vain talviaikaan, muita putouksia en sivistymättömänä tiennyt Suomessa edes olevan. Kunnes kohtaamme Puolangalla Hepokönkään, 24 metrin korkeudesta kuohuvan vesiputouksen. Paistamme putouksen pauhussa makkarat. Mies jututtaa kesäretkellä olevia teekkareita ja saa arvostusta osakseen kertomalla olevansa fuksi vuodelta 1996.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Häämatka Kainuuseen huipentuu Oulujärven Ärjänsaareen. Talkoilla järjestetty, maksuton taidefestivaali on houkutellut paikalle hippiheimoa, teatteriväkeä sekä meidän laillamme luontoon hurahtaneita matkalaisia. Hiekkaharju kasvaa luotisuoria mäntypuita, ja sen jyrkät rantatörmät kimaltelevat kilpaa auringon kanssa sadepilvien purjehtiessa kohti pohjoista. Maisemat syöpyvät verkkokalvoille, unohdumme metsäpoluille ja tuulenhuuhtomille törmille, emmekä ehdi esitykseen, jota varten olemme saarelle saapuneet.

häämatka kainuuseen

Suomen kesä on ihmeellinen ja kotimaan luonto epätodellnen. Viisi päivää tuntuu kuukaudelta, ja kun seuraavana aamuna heräämme mökillä kurkien kailotukseen, tuntuu siltä, kuin olisimme nähneet maailman kauneinta unta.

Lue lisää Kainuusta: Kajaani – kulttuurikaupunki, jossa ei muka ole mitään nähtävää