Vuosipäivä Fuengirolassa – paratiisi vai turistihelvetti?

Jos olisin saanut vapaasti valita, en todennäköisesti olisi lähtenyt kesäkuussa Espanjaan, enkä varsinkaan Fuengirolaan. Espanjan eteläisellä turistirannikolla on korvissani liian suomalainen kaiku. Mielikuvissani Espanjan aurinkorannikko on hotelleja ja lomaosakkeita, eläkepäiviään auringossa viettäviä ja golf-kentillä viihtyviä, iholtaan syvän ruskeita maanmiehiä- ja naisia. Ravintoloita, joiden suomenkielisillä listoilla on lihapullia, lohikeittoa ja lehtipihviä, kauppoja, joiden hyllyillä notkuvat karhu-oluet ja pandan lakritsipötköt. Päivätansseja ja tennistunteja. Ihan kuin Uuno Epsanjassa -elokuvassa.

fuengirola

Anoppiehdokas täyttää 70 vuotta kuitenkin vain kerran. Jos sankaritar haluaa juhlia pyöreitä Fuengirolassa, on ennakkoluulot heitettävä jorpakkoon ja lähdettävä matkaan. En varsinaisesti nauti aurinkolomailusta, rannalla löhöämisestä ja rantakuppiloissa notkumisesta, siksi ymppäsimme matkasuunnitelmaan viisi päivää Madridissa. Kaupungin sykkeestä ja ruokareissaajan kohokohdista myöhemmin lisää, tämän tarinan tapahtumapaikka on 600 kilometriä Madridista etelään. Kiinnittäkää turvavyöt ja varmistakaa, että selkänojat ovat yläasennossa, sillä nyt alkaa matka suomalaisen turistin mielenmaisemaan.

fuengirola beach

Seitsemän tunnin ja 17 euron bussimatka Interbus-yhtiön autossa Madridista Fuengirolaan sujui ongelmitta. 35 asteen helle ei tuntunut missään, sillä linja-auto oli ilmastoitu ja langaton internet toimi tasaisin väliajoin. Saatavilla oli ilmaisia elokuvia ja tv-sarjoja, jopa alkuperäiskielellä vaikka dubbauksen luvatussa maassa olimmekin. Bussiyhtiö tarjosi pullolliset vettä jokaiselle matkaajalle.

fuengirola

Päätepysäkillä kuumuus ja rannikon kosteus iskevät vasten kasvoja, vaikka lämpötila on laskenut alle 30 asteen. Ympäristö ei vastaa millään muotoa odotuksia. Kapeat kadut ovat hiljaisia, espanjalaiset mummot ja papat istuvat puistonpenkeillä ja appelsiinipuut notkuivat hedelmistä. Pääskyset pitävät taitolentonäytöstä Airbnb-asunnon parvekkeen ympärillä, vastapäisen asunnon patiolla köllöttelee musta koira ja Välimeri tuoksuu vahvasti suolalle.

fuengirola

Pian jääkaappi oli täynnä kylmää juomaa, tuoreita hedelmiä, jugurttia ja muita aamupalatarpeita. Lähimmän aukion ravintola Vinotinto osoittautui Michelin-oppaan suosittelemaksi ja sen ruoka erinomaiseksi, vaikkakin hiukan hintavaksi. Ympärillämme puhuttiin enimmäkseen espanjaa, suomea kuulimme lähinnä supermarketin kassajonossa. Tämäkö nyt oli se paljon puhuttu turistihelvetti?

fuengirola beach

Rantabulevardilla meininki on toinen. Hiekkaa ja merta riittää silmänkantamattomiin, samoin rantabulevardin baareja ja kahviloita, sisäänheittäjiä ja parhaita hintoja, only for you my friend. Ravunpunaisia selkiä, auringon vaalentamia hiuksia, lierihattuja, aurinkotuoleja, räikeänvärisiä pyyhkeitä, suomea, ruotsia ja englantia. Kaikki rantaloman kliseet yhdellä rantakaistaleella.

fuengirola beach

Päivisin pysyttelimme kaukana rannoilta. Kuumuus nosti ihon kananlihalle ja aurinko poltti vaatteidenkin läpi. Kasvot punottivat, vaikka niille oli sivelty suojakerrointa 50 useaan otteeseen. Istuimme varjossa, viihdyimme ilmastoiduissa vaateliikkeissä, vietimme siestaa sangriakannun ja hyvän kirjan seurassa.

fuengirola cava

Meidän aikamme koitti rantojen sulkeutuessa. Kangaskassiin pakattiin viltin virkaa toimittava saronki, kylmää ja halpaa kuohuviiniä, Mercado la Galerian huolella valmistetut artesaanipitaleivät ja viinilasit, jotka oli sujautettu puhtaisiin sukkiin. Auringonpalvojat olivat kadonneet koteihinsa ja ranta oli autio. Vain muutama pariskunta käveli rantaviivaa pitkin ja paikallinen perhe viritteli virveleitään matkan päässä meistä. Aurinko värjäsi taivaan vaaleanpunaiseksi ja aallot kuohuivat rantaan. Rantahiekalle huuhtoutui kaikessa rosoisuudessaan täydellinen simpukankuori. Nojasimme toisiimme ja ihailimme tyrskyjä. Poksautimme skumppapullon auki ja skoolasimme kahdelle yhteiselle vuodelle ja kaikille tuleville.

fuengirola

Tänään lensimme takaisin Suomeen. Vastassamme olivat pilvet ja 14 asteen lämpötila. Loma oli onnistunut ja ihana, vaikka pienet kinastelut ja nälkäkiukku välillä nostivatkin tummia pilviä siniselle taivaalle. Kuuluvat elämään lomallakin, luulisin. Jossain Italian alppien yläpuolella konetta ravisteli omituinen ilmakuoppa. Tuntui kuin olisi ajettu jonkun yli. Kone tärähti kerran ja jatkoi tasaista matkaansa. Pelikaani turbiinissa, vitsaili mies. Minä entisenä lentopelkopotilaana kuvittelin hetken pahinta ja huomasin ajattelevani, että jos kuolisin nyt, kuolisin onnellisena. Puristin vieressä olevan mieheni kättä ja hymyilin.

fuengirola

Ja ne anoppiehdokkaan pyöreät, niitä juhlittiin huonekalu- ja autokauppojen keskellä, moottoritien mutkassa, pienellä ostarilla 3 kilometrin päässä Fuengirolan keskustasta. Italialainen ravintola Da Bruno oli kokemus sinänsä. Palvelu oli äärimmäisen ystävällistä ja näyttävää. Lihat leikattiin seurueemme viereen kärrätyllä puupöydällä ja paistettiin pitkään pöytään katetuilla kuumilla kivillä, crepesien liekitys oli yhtä suurieleistä teatteria. Paikallinen karaokekuningatar liihotteli mikrofoneineen ympäri ravintolasalia ja musiikki soi pikkuisen liian kovaa. Onnellinen synttärisankari sai kakun ja julkisen onnittelulaulun. Illan päätteeksi kaikki olivat tyytyväisiä ja vatsat täysiä.

skumppaa kiitos

Fuengirola yllätti positiivisesti. Paljon jäi näkemättä ja mielenkiintoisia ravintoloita testaamatta. Vaikka en paikkaa paratiisiksi välttämättä kutsuisikaan, saattaisinpa silti matkustaa aurinkorannikolle uudelleen, tällä kertaa omasta aloitteestani. Ennakkoluulojen ravistelu kannattaa aina.

Stadin Panimobaari – rakkautta ensi silmäyksellä

Tämä on rakkaustarina. Se kertoo tytöstä, pojasta ja muutamasta kohtauksesta elokuvassa nimeltä Elämä. Kyynikot ja pessimistit voivat halutessaan poistua takavasemmalle, sillä kohtaukset sisältävät, sokeria, mallasta, kirsikoita, vaaleanpunaisia hattaroita ja imeliä hetkiä, jotka eivät sovi realisteille taikka turhantärkeille tosikoille. Näyttämölle saattaa astella myös yksisarvinen sateenkaaren väreissä. Ollos varoitettu.

Aikojen alussa, kun tyttö oli vielä nuori ja luuli tietävänsä elämästä kaiken, hän astui töölöläiseen olutravintolaan tilatakseen siiderin, sillä olutta hän ei ollut oppinut koskaan juomaan. Ei edes niinä aikoina, kun kaupoissa ei myyty muita alkoholijuomia. Ei siideriä, ei lonkeroa, ei edes limuviinoja. Moni oli yrittänyt opettaa, mutta huonolla menestyksellä. Humalan maku ei sopinut tytön suuhun.

olutravintolassa

Tuona iltana töölöläisellä tiskillä seisoi toinenkin janoinen. Baarimikko otti molempien tilaukset, avasi pullot ja pyöräytti juomat pitkiin laseihin. Tarjoili ne sitten tiskille, mutta vahingossa väärinpäin. Tyttö sai oluen, toinen janoinen siideriä. Hämmennyksestä selvittyään nämä kaksi päättivät pitää juomansa, kiinnostuivat uudesta mahdollisuudesta ja halusivat tutustua. Eivät toisiinsa, vaan tiskillä hikoileviin kylmiin juomiin.

lambic-tasting

Siitä hetkestä, 2000-luvun puolenvälin paikkeilta alkoi ensimmäinen tarina. Tyttö ihastui päätä pahkaa lambiciin, belgialaiseen Senne-joen laaksossa itsekäymismenetelmällä valmistettuun, villihiivoilla fermentoituun juomaan, joka happamuudessaan saattaa vetää tottuneenkin olutharrastajan suun irveeseen. Siiderit saivat jäädä, oli aika kuherruskuukauden.

lambic-tasting

Tyttö esitteli ihastustaan jokaiselle, joka jaksoi kuunnella. Harva oli yhtä mieltä ja moni vieroksui uutta tuttavuutta. Liian outo, omituisen hapan, eihän tuo edes maistu oluelta, sanottiin. Sehän juuri on se pointti, yritti tyttö selittää. Tyytyväisenä hän piti päänsä ja ihastuksen omanaan – väärinymmärrettyjä molemmat. Tapaamispaikkoja kaupungilla oli vähän, vain muutama ravintola päästi harvinaisen vieraan sisään.

stadin panimobaari

Kymmenen vuotta myöhemmin tyttö havahtui uutiseen. Kotikulmille avataan uusi kohtaamispaikka – Stadin Panimobaari. Baari lupasi ottaa valikoimiinsa paitsi panimon omia tuotteita, myös satoja muita olutmerkkejä. Vanhoja suosikkeja, mutta olutharrastajien iloksi myös harvinaisempia kuriositeetteja. Tyttö oli varma, että Stadin Panimobaarissa he kohtaisivat jälleen, hän ja lambic.

lambic-tasting

Ensimmäinen visiitti sinetöi suhteen. Ravintola tuntui heti kotoisalta, eikä siellä tarvinnut hävetä, vaikka ei tiennyt oluista juuri mitään. Olutvalikoima oli listattu kansioon, jonka ensimmäinen sivu ja puolet seuraavasta oli omistettu lambic- ja sour-oluille. Posket punehtuneina tyttö nipisteli itseään ja ymmärsi pian, ettei tosiaankaan nähnyt unta. Niinpä hän aloitti ensimmäisestä ja lupasi pian palata maistamaan seuraavaa.

Kolmen viikon kuluttua tyttö sai viestin vieraalta pojalta. Poika pyysi treffeille ja ehdotti paikaksi samaa panimobaaria. Tyttö oli epäileväinen, mutta suostui lähtemään, olihan pojalla selvästi hyvä maku. Pyöräillessään paikalle hän mietti, miten poika suhtautuisi, miten reagoisi happamaan tyyppiin, joka väistämättä kulkisi tiiviisti tytön mukana jatkossakin. Viestejä ei ollut vaihdettu treffipyyntöä enempää, pojalla ei voinut olla aavistustakaan tytön mieliteoista.

lambic-tasting

Pojalla oli leveä hymy ja veikeä pilke silmissään. Hän johdatti tytön baaritiskille, tilasi pullon lambicia ja kaksi lasia. Tyttö oli myyty sillä sekunnilla. Stadin Panimobaarin tiskillä, jossa poika luki hänen ajatuksensa. Hapan, outo ja omituinen oli parasta, mitä poika tiesi. Toisen tarinan ensimmäinen luku kirjoitettiin sinä iltana, lambic-lasien äärellä, pitkien katseiden lomassa ja pulppuavan puhetulvan keskellä. Vain ovet työvuoronsa päätteeksi sulkenut baarimikko ja kylmä kesäyö todistivat tarinan ensimmäisten lauseiden sinetöimistä suudelmilla.

stadin panimo

humalapelletit

Stadin panimobaarista tuli tytön ja pojan kantapaikka. Siellä skoolattiin yhteenmuutolle ja juhlistettiin syntymäpäivää. Sen terassilla hytistiin kesän ensimmäisinä päivinä ja sen tunnelmallisessa oluttuvassa lämmiteltiin pakkasilla. Sittemmin he pääsivät tutustumaan myös panimon pulputtavaan sydämeen ja todistamaan oluen syntyä omin silmin.

panimokierros

Pari viikkoa sitten he pääsivät osallistumaan lambic-tastingiin. Viisi vaaleaa ja viisi punaista, toinen toistaan happamempia, joissain aavistus makeutta. Monta uutta tuttavuutta, joukossa vanhoja ystäviä. Tuoksuissa asetonia, nahkaa, konjakkia ja lapsuuden uimarengasta, makupaletissa homejuustoa ja kirpeitä autonrengaskarkkeja.

lambic-tasting

lambic-tasting

Eniten sydämiä piirrettiin 3 Fonteinen Oude Gueuzen tynnyrikypsytetylle 1-, 2- ja 3-vuotiaiden lambicien sekoitukselle ja Hanssens Schaerfbeeksen villikirsikalle. Kolmannen sijan kaappasi itselleen Bzart Kriekenlambiek Millenium 2012 Biere brut, hiilihapoton lambic, jonka valmistukseen käytetään 400 grammaa kirsikkaa per litra. Maistuu kuulemma myös tumman suklaan ja sinihomejuuston parina, en epäile hetkeäkään.

stadin panimobaari

Ilta kului hujauksessa – niin kuin aina silloin, kun seura on parasta ja laseissa lambic-olutta. Tytön ja pojan ensitreffeistä on pian kaksi vuotta. Stadin Panimobaari on vain kolme viikkoa vanhempi. Yhtä matkaa mennään siis, tyttö, poika ja lambic-rakkaus. Onnea tulevaan ja monia tuoppeja!

tyttö ja poika

Uskalla siis kokeilla välillä jotain uutta, vaikka vain vahingossa. Ota vastaan se, minkä elämä antaa. Pidä silmät auki ja korvat kuulolla, sillä et voi etukäteen tietää milloin ihastut. Ja jos tuuri käy, amor lennättää nuolensa suoraan sydämeesi.

Kiitos Stadin Panimobaarille mahdollisuudesta osallistua panimokierrokselle ja lambic-tastingiin.

Lahjaksi DIY kokkikoulu – parsaa, lohta ja piparjuurta

Polkiessani eilen töihin huomasin, että koivujen lehdet olivat puhjenneet nupuistaan. Tuosta vain varoittamatta. Nurmikin viheriöi, ihan kuin kesällä. On toukokuun puoliväli, ilma on sakeana sumusta ja lämpömittari näyttää juuri nyt 8 astetta plussaa. En vielä kutsuisi edes Suomen kesäksi.

Kylmänkin kesän faktaa kuitenkin on se, että kahden viikon päästä on kesäkuu. Kulman takana odottavat ylioppilasjuhlat, valmistujaiset, kesähäät ja mitä näitä nyt on. Juhlia ja juhlittavia, joille pitää keksiä lahja. Siinäpä pulma, jolle itse Antero Vipunenkin puistelisi päätään.

parsa lohi piparjuuri

Olen ennenkin liputtanut aineettomien lahjojen puolesta ja jatkan ilosanoman levittämistä edelleen. Aikana jälkeen Konmarin kukaan ei halua nurkkiinsa lisää tavaraa notkumaan. Korkeintaan kotoa muuttavaa teiniä voi lahjoa astiastolla tai aterinsetillä. Muille suosittelen vahvasti keksimään jotain aineetonta – siis syötävää, juotavaa, konserttilippuja, ravintolaelämyksiä, helliviä hemmotteluhoitoja tai vaikka hotellilahjakortteja.

Jos kauha pysyy kädessäsi ja olet joskus jopa saanut kehuja keittotaidoistasi, ehdotan seuraavaa. Lahjoita valmistuneelle nuorelle, kouluikäiselle kummilapselle, tuoreelle ylioppilaalle, onnelliselle hääparille tai kolmekymppisiä juhlivalle kaverille yhden illan kokkikoulu. Eikä mikä tahansa kokkikoulu vaan sellainen, jonka pidät itse! Kylkeen voit liittää vaikka viinilasit tai kunnon keittiöveitsen, jos tuntuu siltä, ettei aineeton lahja riitä.

Kirjoita kutsu, suunnittele menu sankari(e)n mukaan, tulosta reseptit, etsi esiliina, osta ainekset ja olet valmis vastaanottamaan innokkaat oppijat. Ei haittaa vaikka astiat olisivat eriparia tai keittiö pikkuruinen, tärkeintä on yhteinen aika ja yhdessä syöminen.

kokkikoulu lahjakortti

Niin oli myös syksyllä 2014, kun ex-aviomieheni kanssa matkasimme Maununnevalle ruokaystäväni Lotan keittiöön. Eropaperit oli jo ehditty yhteistuumin jättää, mutta yhteinen kokkikoulu kiinnosteli siitä huolimatta. Erinomaista seuraa, loistavaa ruokaa ja pari lasia laadukasta viiniä, voiko ilta ystävien kesken paremmaksi muuttua?

Olimme saaneet valita kolmesta eri menuvaihtoehdosta. Annoin siippani vapaasti valita, sillä minulla kokkauspuoli oli jotakuinkin hanskassa. Alkupalaksi kokkasimme tomaattikeittoa, pääruuaksi pastaa parsan, lohen ja piparjuuren kera, jälkiruuaksi avokadojäätelöä. Emäntä oli varannut keittiöön myös drinksutarpeet kahvilla ja appelsiinilla maustettuun rommikolaan. Jos jäätä olikin rikottavana ohuelti, tällä cocktaililla se murrettiin muutamassa sekunnissa.

Viime viikolla reseptikansiota selatessani törmäsin kyseiseltä illalta peräisin olevaan ruttuiseen reseptiin. Kylmäsavustettua lohta, parsaa ja piparjuurta. Jos olen rehellinen, en muista tuon elokuisen illan ruuista juuri mitään. Ajatukset olivat muualla, yhteinen tekeminen oli paljon tärkeämpää kuin se mitä syötiin.

parsaa lohta ja piparjuurta

Siksi päätin verestää makumuistia, kun parsaakin oli sattumalta jääkaapissa (kuten aina toukokuussa). Alkuperäisen reseptin piparjuurituorejuusto korvattiin tällä kertaa ranskankermaan sekoitetulla tuoreella piparjuuriraasteella ja keittämisen sijaan parsat paistettiin al denteksi pannulla. Alan toistaa jo itseäni, mutta suosittelen ja vahvasti. Vesi herahtaa kielelle väkisinkin.

Parsaa, lohta ja piparjuurta

150 g kylmäsavulohta
1 nippu vihreää parsaa
Pari senttiä piparjuurta raastettuna
1 prk ranskankermaa
Tagliatelle-pastaa
voita ja/tai rypsiöljyä paistamiseen
suolaa
pippuria

Raasta piparjuuri ja sekoita se ranskankermaan. Laita jääkaappiin maustumaan. Viipaloi kylmäsavulohi sopiviksi suupaloiksi. Pese parsat ja napsauta pois puinen tyviosa. Kuori nuppuun saakka, jos haluat, minä syön kuorineen. Paista parsoja pannulla muutamia minuutteja käännellen, kunnes saavat väriä. Mitä paksumpia parsat ovat, sitä kauemmin kypsyminen kestää. Jätä parsat napakoiksi, lötköiksi kypsennetyt eivät maistu niin hyvälle. Pilko muutaman sentin paloiksi.

Keitä pasta al denteksi ja sekoita sen joukkoon ranskankerma, parsat ja lohi. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada lasiin rieslingiä tai raikasta suomalaista hanavettä ja nauti. Yksinkertaista ja hullun hyvää!

parsa lohi ja piparjuuri

Kylmäsavulohiostoksilla kävimme Teurastamolla, vasta avatussa Tukkutorin Kalassa. Lohta oli savustettu 48 tuntia ja maku oli taivaallinen. Tukkutorin kalatiskien ääreen on palattava pian, valikoima oli ilahduttavan laaja, jäämurskan keskellä lepäsi varkautelainen sampi ja kampasimpukoita myytiin kuorineen. Laitahan korvan taa!