Häämatka Kainuuseen – Suopursujen tuoksua, vaaramaisemia ja könkään kohinaa

Matkasuunnitelma on summittainen. Muutama pakollinen pysähdys on kuitenkin alleviivattu ja merkitty tähdillä. Ne kaikki ovat luontokohteita. Metsä on kietonut meidät pauloihinsa, ja aiomme loikkia edellisvuoden lehtien liukastamilla kallioilla, kiipeillä juurakoiden valtaamilla pikkupoluilla, kuunnella metsän ääniä ja ihailla ihmeellisiä maisemia. Häämatka Kainuuseen on alkamaisillaan.

Ennen Kainuuta ihmettelemme iltapäivän ajan Pohjois-Karjalan luoteisinta kolkkaa. Kesäsateen kastelemat varvut pyyhkivät jalkojani joka askeleella. Sukat kastuvat litimäriksi, sillä vaelluskengän varsi on lyhyt ja kuorihousujen lahje vääränlainen.

Alkaa tihuuttaa vettä. Vedän hupun päähäni ja astelen päättäväisesti eteenpäin. UKK-reitin varrella piileskelevä Juuan Porttilouhi on kaikkien märkien askelten arvoinen. Laskeudumme rotkon pohjalle ja kiipeämme suurten kivien muodostaman portin alta. Tartumme puiden juurien kasvattamiin kahvoihin ja kuvittelemme, kuinka satoja vuosia sitten samaa reittiä ovat kulkeneet parantajat, käsivarsillaan sairaat ja vaivaiset. Luonnossa on voimaa.

häämatka kainuuseen

Metsäautotien päässä puristan veden sukista ja asettelen ne kuivumaan anopilta lainassa olevan auton etuoven lokeron laidalle. Kaivan kassista vaihtosukat, sujautan ne jalkoihin ja olen valmis jatkamaan seuraavaan kohteeseen. Kainuun raja ylitetään kuutostietä pitkin.

Sotkamossa kierrämme vaaran taakse ja nousemme portaita pitkin sen päälle. Ahmimme suu sinisenä mustikoita, ja harmittelemme, ettei mukaan ole sattunut edes pientä pussia, johon marjoja kerätä. Seitsemästä kilometrista tulee kaksitoista, kun kävelemme järvenlaitaa Vuokattiin ja toista puolta takaisin. Oikoreitti vie meidät radanvarteen. Matkustajaliikenne ei näillä ratapölkyillä enää kulje, joten kävelemme pitkin kiskoja hyvän tovin. 18 000 askeleen jälkeen Haapalan illallinen maistuu harvinaisen hyvältä.

häämatka kainuuseen

Hossassa oikea kenkä alkaa hiertää akillesjännettä. Kipuun turtuu, kun pysyy liikkeessä. Nousut ja laskut ovat Ölkyllä julman jyrkkiä. Puuskutan ja puhisen, ja siedätän korkeanpaikankammoani. Repussa odottavat voileivät, grillattava salaatti, suklaapatukka ja puolikas kuohuviinipullo.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Laavulla matka on vasta puolessa. Onneksi vaihtuvat vaaramaisemat ja jyrkät pudotukset pitävät pään kirkkaana ja mielen kurissa. Parkkipaikan häämöttäessä polun päässä tuuletan itseni ylittämiselle. Ajomatkalla yöpaikkaan lihakset eivät tunnu asettuvan olemiseen millään, onneksi en istu kuskin paikalla.

häämatka kainuuseen

Säynäjänsuolla loikoilevat muina poroina valkoinen vaadin ja sarvipäinen uros vasoineen. Ne nostavat päätään kun keinahtelemme pitkospuilla eteenpäin. Paluumatkalla niitä ei enää näy, ovat varmasti etsineet rauhallisemman paikan. Suo on lintuharrastajien suosiossa, mutta meille kiikarittomille yksikään siivekäs ei suostu näyttäytymään. Jostain kaukaa sentään kuuluu kaakkurien kaikatus. Suopursut tuoksuvat niin, että päätä huimaa.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Suomussalmen Soiva metsä yllättää intensiivisyydellään. Tälläkin kertaa saamme tutustua kainuulaisten luovaan hulluuteen kahden kesken. Muita ihmisiä ei näy missään, seuranamme ovat vain kesäteatterin autiot lavasteet ja punaiseksi maalattu puhvetti. Paukutamme vasaroilla kongeja, penteleitä ja ukkospeltejä niin, että kangas kaikuu. Ääni kantaa kilometrien päähän vettä pitkin.

häämatka kainuuseen

Niagaraa en (vielä) ole nähnyt, mutta Islannissa olen ihaillut suurien putouksien valtavaa voimaa. Pyhätunturin kainalossa sijaitsevan Pyhänkasteenputouksen virtausta olen todistanut vain talviaikaan, muita putouksia en sivistymättömänä tiennyt Suomessa edes olevan. Kunnes kohtaamme Puolangalla Hepokönkään, 24 metrin korkeudesta kuohuvan vesiputouksen. Paistamme putouksen pauhussa makkarat. Mies jututtaa kesäretkellä olevia teekkareita ja saa arvostusta osakseen kertomalla olevansa fuksi vuodelta 1996.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Häämatka Kainuuseen huipentuu Oulujärven Ärjänsaareen. Talkoilla järjestetty, maksuton taidefestivaali on houkutellut paikalle hippiheimoa, teatteriväkeä sekä meidän laillamme luontoon hurahtaneita matkalaisia. Hiekkaharju kasvaa luotisuoria mäntypuita, ja sen jyrkät rantatörmät kimaltelevat kilpaa auringon kanssa sadepilvien purjehtiessa kohti pohjoista. Maisemat syöpyvät verkkokalvoille, unohdumme metsäpoluille ja tuulenhuuhtomille törmille, emmekä ehdi esitykseen, jota varten olemme saarelle saapuneet.

häämatka kainuuseen

Suomen kesä on ihmeellinen ja kotimaan luonto epätodellnen. Viisi päivää tuntuu kuukaudelta, ja kun seuraavana aamuna heräämme mökillä kurkien kailotukseen, tuntuu siltä, kuin olisimme nähneet maailman kauneinta unta.

Lue lisää Kainuusta: Kajaani – kulttuurikaupunki, jossa ei muka ole mitään nähtävää

Samppanjaa, skonsseja ja kurkkuvoileipiä – Afternoon tea Brasserie Kämpissä

Sain kollegoiltani läksiäislahjaksi lahjakortin Hotelli Kämpin kylpyläosastolle. Lahja oli arvokas ja ajatus kaunis, sillä yrittäjä tunnetusti tekee pitkää päivää, eikä ehdi pitää huolta itsestään. Pidän mielikuvasta, jossa makoilen rennosti span lepotuoleilla, siemailen kuohuviiniä ja annan tasapainottavan naamion vaikuttaa kasvoillani. Todellisuudessa spa ei tule ensimmäisenä mieleeni, kun haluan hemmotella itsenäni. En oikein osaa rentoutua tai nauttia, kun vieras ihminen näpelöi naamaani, sivelee vartaloani tai asettelee selkäni päälle kuumia kiviä. Tuoksuistakin saan helposti päänsäryn.

kämp afternoon tea

Kortin voimassaoloajan umpeutuessa seuraavan kuukauden kuluessa päätin koputtaa kepillä jäätä, soittaa Kämpiin ja kysyä, voisiko lahjakorttiin kirjatun summan käyttää hotellin muihin palveluihin. Sain vastauksen, että sellaisenaan kortti ei kävisi, mutta jos pääsen käymään paikan päällä, voisi kortin käyttötarkoituksen määritellä uudelleen. Hurraa!

Siitä se ajatus sitten taas kerran lähti. Kun hääpäivä oli lyöty lukkoon, kortillekin tuli käyttöä. Ensin suunnittelimme viettävämme hääyön Kämpissä, mutta koska hinnat tuolla varoitusajalla liitelivät pilvissä, päädyimme varaamaan pöydän Brasserie Kämpin puolelta iltapäiväteen aikaan. Afternoon tea olisi meille molemmille uusi kokemus, sillä olimme ensimmäistä kertaa asialla. Klassinen iltapäivätee skonsseineen ja samppanjalasillisineen kustantaa 52 euroa herkkusuuta kohti, niinpä lahjakortin arvo riittäisi paremmin kuin hyvin.

kämp afternoon tea

Vaikka hääpäivän järjestelyt olivat minimaaliset, tuli meille silti kiire. Jännitimme taksissa Suomen EU-puheenjohtajuuden aiheuttamia ruuhkia ja kurvasimme käräjäoikeuden pihaan vain muutamaa minuuttia ennen varattua vihkimisaikaa. Viraston käytävät kumisivat tyhjyyttään ja itse toimitus pääsi alkamaan vasta 25 minuutin odottelun jälkeen. Nauratti, sillä emme olleet osanneet varautua viivästykseen viralliselta taholta.

Onneksi Kämpissä ymmärrettiin, vaikka kilistelyjen ja kuvaussessioiden jälkeen saavuimmekin iltapäiväteelle melkein puoli tuntia myöhässä. Istuimme valkoisin liinoin ja hopeisin astioin katettuun ikkunapöytään ja huokaisimme. Vihdoinkin kahden!

kämp afternoon tea

Tunnelma Kämpin ravintolasalissa on viipyilevän arvokas ja rauhallinen. Muissa ikkunapöydissä teetarjottimien edessä istuu harmaapäisiä ystävyksiä, nuorempia kaveriporukoita ja perheitä, joiden jälkikasvun eteen kannetaan ranskanperunoita hopealautasella. Valaistus on sopivan hämyisä ja sisustus henkii historiaa. Saamme istua kaikessa rauhassa ja tuijottaa toisiamme silmiin kenenkään häiritsemättä. Mies näyttää puvussaan komealta. On levollinen ja onnellinen olo.

Kämpin iltapäiväteellä menuvaihtoehtoja on kaksi: Classic ja Grand, joista jälkimmäinen sisältää kaviaaria ja tryffeliä sekä ylimääräisen jälkiruoan. Me valitsemme klassikon samppanjalla. Ruinartin juhlajuomaa sipistellessämme silmäilemme teelistaa. Valikoima on kahden sivun pituinen, ja meille kerrotaan, että voimme maistella useampaakin laatua, mutta nyt ensi alkuun pitäisi valita yksi. Minä päädyn Imperial Earl Greyhin, mies ottaa Golden Assamia.

kämp afternoon tea

kämp afternoon tea

Suolaiset ja makeat suupalat kannetaan pöytään kolmikerroksisella tarjottimella. Lisäksi eteemme ilmestyy pienessä korissa skonsseja sekä erilaisia hilloja ja kermavaahtoa. Ensin käymme suolaisten kimppuun – Toast Skagen ja hanhenmaksatuulihatut häviävät suihimme alta aikayksikön. Aamiaisesta on jo liian pitkä aika. Seuraavaksi vuoron saavat parsaquiche, kurkkuvoileipä ja kananmuna-vesikrassisandwich. Sitten siirrymme liinan alla odottaviin lämpimiin skonsseihin.

Minä räpsin muutaman kuvan, sillä pumpulipilvissä leijuvana pelkään unohtavani, mitä söimme ja miltä pöydässä näytti. Suurimman osan ajasta kamera ja kännykkä pysyvät kuitenkin piilossa. Tilaamme toiset kupit teetä, minä tällä kertaa appelsiinilla maustettua rooibosta ja mies japanilaista vihreää teetä. Hääkakkua sijaistavat raparperileivos, macaron ja sitruunalla ryyditetty unikonsiemenkakku sulavat suuhun. Suklaisessa tikkukaramellissa maistuu kahvi.

kämp afternoon tea

Poistumme Esplanadille tyytyväisinä. Brasserie Kämpin Afternoon tea oli juuri niin yksinkertaisen juhlava, kuin toivoimmekin. Pientä luksusta ja hemmottelua erityisen päivän keskellä. Jatkamme matkaa jalan Kauppatorille, johon rantautuu sattumalta samana iltapäivänä Atlantin-ylitykseltä palaava, äitini kipparoima Ocean Ladies -purjevene. Mikä juhlallisuuksien ja uusien kokemusten päivä!

Sillä suurin niistä on rakkaus

Ei meidän pitänyt ensin kertoa tästä kenellekään. Meinasimme myhäillä ja vaihtaa katseita vain keskenämme. Tietäjät tietää ja sitä rataa. Mutta tilanne oli mikä oli, vaikka aittamme oli kaukana kavalasta maailmasta, emme olleet mökillä kaksin. Aamiaispöydässä odotti siskoni seuralaisensa kanssa. Enkä minä tietenkään pystyisi pitämään kaikkea onnea vain itselläni.

Pystyin piilottelemaan käsiäni selän takana muutaman minuutin, sitten katsoin merkitsevästi miestäni ja nyökkäsin aamupalalla istuviin juhannusvieraisiin päin. Mies hymyili ja nyökkäsi takaisin. Tartuin hänen käteensä ja kakistelin kurkkuani. Tuota noin, tässä aamulla pääsi käymään näin, sanoin, ja nostin vasemman nimettömäni näkyville.

Sitä koristi nuoren koivun notkeasta oksasta solmittu rengas, jota hyvällä mielikuvituksella saattoi sormukseksikin sanoa. Mies oli askarrellut sen edellisenä yönä, ja piilottanut yöpöydän laatikkoon kosiakseen heti herättyämme. Vaikka yhteisestä tulevaisuudesta oli puhuttu jo kauan, yllätyin unenpöpperössä korvaan kuiskatusta kysymyksestä niin, että onnenkyyneleiden vuodattamisen sijaan kikatin hänen kyljessään minuuttitolkulla käsittämättä sitä, mitä hän juuri oli kysynyt. Sillä välin mies pujotti sormuksen sormeeni, ennen kuin edes ymmärsin vastata kyllä.

kihlasormus

Sisko hyppi tasajalkaa ja kapsahti kaulaani. Korkkasimme kylmään jemmatun kuohuviinipullon ja skoolasimme. Kihersimme toistemme kainaloissa kuin vastarakastuneet. Nauratti, sillä tuulen tuivertamat hiukseni olivat takussa ja peiliinkin olin vilkaissut viimeksi kaksi päivää sitten. Yllätyskihloja juhlitiin puhki hiutuneissa mökkiverkkareissa ja virttyneissä villapaidoissa.

Vilkuilin kättäni vähän väliä. Joka kerta vatsani kierähti kerälle ja perhoset lehahtivat lepattaen lentoon. Olivat kai laillamme lemmestä sekaisin. Minä olin onnesta sykkyrällä, sillä kaikkien deittailuyritysten ja epäonnistuneiden parisuhteiden jälkeen tuntui uskomattomalta kuulla jonkun rakastavan minua niin paljon, että halusi jakaa loppuelämänsä kanssani.

Hääkuvat (c) Teemu Kurko

Aamiainen kääntyi brunssiksi, skumppapullo tyhjeni ja puhe kääntyi käytännön asioihin. Joko olette päättäneet hääpäivän, kysyi siskoni. Pidätkö oman sukunimen? Katsahdimme toisiimme hihitellen, emme me mitään olleet miettineet valmiiksi. Eihän meillä ollut edes oikeita kihlasormuksia. Onhan näitä aikaa miettiä, vaikka loppuelämä.

Sinä päivänä yksi asia johti kuitenkin toiseen ja lopulta päädyimme varaamaan vihkimisajan Helsingistä heti heinäkuulle. Jos kerran olimme päättäneet mennä naimisiin, niin miksi turhaan siirtää sitoumusta hamaan tulevaisuuteen. Emme halunneet suuria juhlia, emme hääjärjestelyistä aiheutuvaa stressiä, emmekä muutakaan ylimääräistä härdelliä. Sitä paitsi mies ei kuulu kirkkoon, joten hääkellojen kumua ei muutenkaan olisi luvassa.

Hääkuvat (c) Teemu Kurko

Astelimme vihille käräjäoikeuden istuntosalissa 512. Toimitus kesti kaksi minuuttia ja taustamusiikkina toimi 1,5-vuotiaan kummityttöni lauleskelu. Todistajan virkaa toimittivat hänen vanhempansa, ja tilanteen tallensi muistikortille luottoihminen kaveripiiristämme – kiitos Teemu. Heidän lisäkseen olimme kertoneet vain niille läheisimmille ystäville, joita olimme sopineet muutenkin tapaavamme hoohetkeä edeltävinä viikkoina.

Valkoisen kotelomekon hankin viime tingassa vintageliikkeestä, pörröisen jakun lainasin edellisenä päivänä vaatelainaamo Vaatepuusta ja kengät valitsin omasta kaapistani. Täydelliset vihkisormukset ostettiin panttilainaamosta – miehen valkokultainen versio löysi omistajansa vain pari tuntia ennen vihkimistä. Hiuksiin kukan sitoi lähikukkakauppa, mutta kimppua en huolinut, sillä se ei tuntunut tärkeältä. Hiukset ja meikki olivat ystäväni Miian käsialaa. Kiitos vielä, etukäteen annettu häälahja oli toivottu ja tarpeellinen.

Tahtomisen jälkeen kumosimme lasilliset samppanjaa yhdessä todistajien kanssa. Sitten karkasimme Kämpiin iltapäiväteelle kahdestaan. Hääyön vietimme kotoisesti natisevassa parisängyssämme, ja aamulla hyppäsimme suorilta moottoripyörän selkään. Hääkakku syötiin matkan varrella miehen sukulaisten seurassa. Sen jälkeen katosimmekin sormuksinemme mökin rauhaan. Täällä olemme vieläkin.

hääkuvat @ Teemu Kurko

Hääkuvat (c) Teemu Kurko

On ihmeellistä, miten yksi juridinen sopimus voi muuttaa kaiken. Elämä on ennallaan, muttei kuitenkaan ole. Pyörähtelen pumpulipilvissä ja olen niin onnellinen, että hymyilen typerästi pihalla hyppiville räkättirastaille ja lepertelen kivelle lämmittelemään sujahtaneelle sisiliskolle. Haluaisin huutaa onneni koko maailmalle, ja heilutella vasenta kättäni jokaiselle vastaantulijalle.

Tahtoisin liittää tämän tekstin kylkeen kymmeniä kuvia komeasta sulhasestani ja hänen katseestaan, joka on täynnä rakkautta. Meitä on kuitenkin tässä liitossa kaksi. Kunnioitan aviomieheni toivetta, enkä julkaise hänestä tunnistettavia kuvia tai kerro hänen nimeään julkisesti. Te jäätte siis sanojeni varaan: hän on komea, myös sisäisesti. Hänellä on viisas sydän ja avara mieli. Hän on minun peruskallioni ja turvasatamani.

Hääkuvat (c) Teemu Kurko

Kasvoiltamme hehkuu onni. Sillä suurin niistä on rakkaus.

ps. Nimeni pidin ennallaan, mitäpä hyvää vaihtamaan. Se on omani, eikä kenenkään muun.