Mökkikausi on avattu – hurraa!

Lämpö alkoi nousta jo helmikuussa. Aurinko kohosi korkeammalle ja mieli karkasi mökkimaisemiin. Vatsanpohjassa kutitteli jo kesä, lempeät löylyt ja kirkasvetisen järven levollinen liplatus. Maaliskuussa lähetin viestin vuokraemännälle, josko lääkettä mökkikuumeeseen löytyisi jo pääsiäisenä. Vastaus oli väriltään vihreä, ja siltä seisomalta ilmoitimme siskoille ja vanhemmille, että vietämme pääsiäisen kahdestaan, mökillä. Ennenkuulumatonta!

mökkikausi

Niin todella tapahtui, vaikka keli olikin varsin vilpoisa ja mökki talven jäljiltä kostean kolea. Mies pörähti paikalle moottoripyörällä, minä hyppäsin bussiin ja hyödynsin ajan töitä tehden. Mökkitien kunto tiedustelimme etukäteen naapureilta. Metsän siimeksessä kiemurteleva tie oli paikoin jäässä ja viimeiset 100 metriä vielä lumen peitossa.

mökkikesä

Onneksi kylmä ei meitä pelota. Paksumpaa villapaitaa päälle, pitkät kalsarit jalkaan, sauna lämpiämään ja tulet takkaan. Mökillä mellastaneiden hiirten pökäleitä metsästäessä ja jääkaappia jynssätessä ehti tulla hiki. Ennen saunaa hikipisaroita vuodatettiin vielä klapihommissa, myös syksyllä maahan pudonneet lehdet saivat haravilta kyytiä. Kurjet ja joutsenet toitottivat kevään tervetulleeksi, sammakkojakin nähtiin ja pörriäisiä, jotka hädissään etsivät varpujen seasta syötävää. Onneksi toimme kukkia mukanamme, terassipöydällä keltaisena loistavat narsissit kiinnostivat kimalaisiakin.

Järvi oli edelleen jäässä, vain rantavesi virtasi vapaana. Rikoimme jäätä sen verran, että saunasta pystyi pulahtamaan. Minä kastoin vain varpaani, mies urheasti kyykkäsi veteen kaulaa myöten. Odotan suosiolla sitä, kun järvi on jäistä vapaa ja vesi vähintään 20-asteista.

Kolmannen pesällisen jälkeen makuuhuoneen lämpö oli noussut 13 asteesta kahdeksaantoista. Merinovillaa ylle ja pikaisesti peiton alle, viileässä nukun muutenkin paremmin. Tuuli suhisi puissa ja kolisutteli ikkunanpieliä. Sunnuntaina aamupalapöydässä hytistessämme, päätimme pitää mökkeilystä pienen tauon ja odottaa ilmojen lämpiämistä.

peilityyni

Kuukautta myöhemmin suhasimme Savoon siskolta lainatulla autolla. Takakonttiin pakattiin esikasvatettuja tomaatin- ja chilintaimia, grillihiiliä, huussinkariketta, mökkivaatteita, pyyhkeitä ja lakanoita, sekä juomaa ja ruokaa. Matti Huutonen lupasi 21 astetta ja aurinkoa – mikä mainio mökkisää! Sen oli huomannut muutama muukin, sillä normaalin kolmen tunnin sijaan köröttelimme vitostien ruuhkassa melkein viiden tunnin ajan.

peilityyni

Lauantaiaamuna järven rasvatyynen pinnan rikkoi vain vesimittarien viipotus, ja ilma seisoi välillä vähän liiankin painostavana. Oli ihmeteltävä ääneen, miten oikein selvisimme viime kesän 35 asteen helteistä, kun nyt jo tuntuu näin tukalalta!

Hyppäsimme hellettä pakoon ilmastoituun autoon. Minä istuin kuskin paikalle ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, mies otti tilanteesta kaiken irti ja sihautti auki kaljatölkin heti auton lipuessa mökkipihasta kohti kyläkauppaa. Kauppareissun aikana vilkku unohtui kolmesti, mutta ajopeli ei sammunut kertaakaan. Silti pohdin kauhuissani, kuinka selviän seuraavasta viikonlopusta, jolloin kurvailen keskenäni pitkin Ahvenanmaan pikkuteitä.

savulahna

Kylän kalakauppiaalta tarttui koukkuun savustuslaatikkoon sujautettava lahna sekä kourallinen pikkumuikkuja muurikalla paistettavaksi pikalounaaksi ja kirpputorilta matkaan lähti kuvauslautanen, muutama iskemätön tupperware-kippo sekä pari pellavaista keittiöpyyhettä. Tokmannin takapihalta keräsimme koriimme vielä avomaankurkun ja kesäkurpitsan taimia. Viime kesästä viisastuneina kesäkurpitsoja ostettiin kaksi, sillä yksinäinen taimi tekee huonoja hedelmiä. Se tarvitsee rinnallensa kumppanin, arveli anoppiehdokaskin.

kesäkurpitsapenkki

Ohjelmaa riitti. Urakoinnin tuloksena istutuslaatikoissa on nyt tuoreet mullat, yrttiruukut, taimet ja salaatinsiemenet ovat löytäneet paikkansa, puita on kaadettu ja klapeja tehty lisää, lupiinipuskat leikattu alas ja aurinkotuolitkin korjattu. Ampiaispesien rakennuspuuhat eivät vielä ole alkaneet tai sitten nuo ketaleet ovat vihdoin ymmärtäneet väistyä tontilta takavasemmalle.

Laituri jäi vielä laskematta veteen, sillä sen suhteen pitää kehitellä strateginen sotasuunnitelma. Sivutuuli oli nimittäin viime kesän aikana vääntänyt kiinnityskoukut vinksalleen, ja talvi runnonut rantaan rakennetun terassin pois perustuksiltaan. Se pysyy vielä hyvin paikallaan, mutta ennen pitkää se on tuettava tavalla tai toisella. Onneksi uimaan pääsee myös ilman laituria.

kesäkurpitsapenkki

Pelkkää työleiriä ei ensimmäinen kesäviikonppu tietenkään ollut. Kirjapino hupeni, samoin skumppapullon pinta. Riippumattoa ei vielä viritelty, mutta aurinkotuoleissa lötköteltiin senkin edestä. Stressaantunutta sielua hoidettiin saunan lauteilla pastellinpunaista taivaanrantaa tuijotellen. Mies pulahti 19-asteiseksi lämmenneeseen järviveteen, minä kahlailin ja päätin uskaltaa uimaan vasta, kun maaginen 20 asteen raja rikkoutuu.

klapipino

Joutsenten iltalento heijastui peilityynestä pinnasta, ja käki kukkui vielä iltakymmeneltäkin. Satapäiset hanhiparvet kaakattivat kuin viimeistä päivää ja pikkulintujen parinmuodostus oli sävelmistä päätelleen kiihkeimmillään. Räkättirastas oli ehtinyt jo munia, ja hautoi jälkikasvuaan puupinon päälle pystytetyssä pesässä. Ehkäpä se ensi kertaan mennessä on saatellut pesueensa maailmalle.

viljelylaatikko

Aion asettua mökille pysyvästi heti juhannuksen jälkeen. Mies seuraa perässä heinäkuussa, sitten kun työkuviot antavat myöten. Siihen asti aion selvitä yksin karhujen keskellä, kuikkien haikeita huutoja kuunnellen. Jos hyvin käy, saan houkuteltua seuralaisiksi palokärjen, lepakoiden, sudenkorentojen ja sisiliskojen lisäksi myös kourallisen ystäviä. Tästä se alkaa, kaikkien aikojen mökkikesä!

Vapaus valita – ajatuksia työstä ja tulevaisuudesta

Välillä mietin onko tässä mitään järkeä. Teen ympäripyöreitä päiviä, palkkatyön jälkeen istun iltaan asti läppärin äärellä, sometan, kirjoitan, käsittelen kuvia ja tuotan sisältöä. Puolipäiväinen vakityö ja sivutoiminen yrittäjyys sekoittuvat sekamelskaksi, joka tuntuu hiekkana silmissä, särkynä hartioissa ja jomotuksena ohimoilla. Nautin joka hetkestä, mutta perjantaisin takki on joka kerta täysin tyhjäksi puserrettu. Tyhjää digipaperia tuijottaessani päässä liikkuu ainoastaan Kummeli-vitsi, se missä päässä liikkuu ei-mitään.

teahouse of wehmais

Olisiko sittenkin helpompaa tehdä töitä kahdeksasta neljään? Unohtaa velvollisuudet työhuoneen oven sulkeuduttua, ripustaa ylikierroksilla käryävä pää narikkaan ja uppoutua sohvan uumeniin sipsipussi kainalossa ja kaukosäädin kummassakin kädessä? Tavallaan kyllä. (Paitsi että inhoan sipsejä, joten tavallaan myös ei.)

teahouse of wehmais

teahouse of wehmais

Vapauden vaakakuppi painaa kuitenkin enemmän. Työviikkoni saattaa olla monimutkainen palapeli, mutta se mahdollistaa pitkät viikonloput, arkivapaat, matkustelun ja mökkeilyn sekä ajasta ja paikasta riippumattoman tekemisen. Ei aina, mutta hyvin usein. Tehokas Skype-palaveri kesämökin lasiverannalla tai keskellä italialaisia viinitarhoja vai turha kokous nuhjuisessa neukkarissa – kumman sinä valitsisit? Niinpä.

 teahouse of wehmais

Työ muuttuu ja meidän on muututtava sen mukana. Tulevaisuudessa palkkapussiin virtaa rahaa todennäköisesti useammista puroista, pienistä ja suuremmista. En haaveile eläkkeestä, sillä todennäköisesti ikäluokkani tekee töitä niin pitkään kuin se vain on mahdollista. Ei siksi, että yhteiskunta pakottaisi, vaan siksi, että työn tekeminen tuntuu merkitykselliseltä ja mielekkäältä. Eläkkeen sijaan haaveilen työelämästä, jonka tahdin voin itse määrätä. Duunipäivistä, jolloin voin sanoa kyllä arvojeni mukaisille toimijoille, yhteistöille ja verkostoille ja ei projekteille ja tehtäville, joiden tavoitteita en voi allekirjoittaa.

teahouse of wehmais

Luon aikataulut itse, teen töitä silloin, kun haluan. Asiakasta kiinnostaa lopputulos ja kalmanlinja, ei se mihin aikaan vuorokaudesta läppärini näppäimistöä naputan. Jos siirrän postauksen kirjoittamisen pikkutunneille, päätän olla päivittämättä instagramia tänään tai luonnostelen tilatun tekstin vasta huomenna, kukaan ei kuole, eikä kenellekään tule taloudellisia tappioita. Vain sisäinen piiskurini pettyy ja pitää meteliä takaraivossa. Onneksi olen jo oppinut muutaman keinon, jolla sen saa hiljaiseksi.

valkosipuli sappion luomutila

sappion luomutila

Loppuviikon to do -lista oli toissapäivänä nälkävuoden pituinen. Asiakastyöt olivat hoidossa, mutta kaikki muu levällään kuin sen kuuluisan Jokisen eväät. Tuijotettuani tyhjällä paperilla vilkkuvaa kursoria puoli tuntia, suljin tietokoneen. Siirsin kalenterimerkintöjä parilla päivällä eteenpäin ja kas! – yhtäkkiä minulla olikin edessäni vapaa viikonloppu, jonka päätin viettää mökkiä talvikuntoon laittaen.

sappion luomutila

Menomatkalla pysähdyn juvalaisen teehuoneen pihaan, täytän vatsani omenapiirakalla ja kangaskassini paikallisten tuottajien juureksilla, luomulihalla, suolakurkuilla, valkosipulilla, kananmunilla ja lehtikaalilla. Myöhemmin saunan lauteilla, takkatulen äärellä ja punaviinilasi kädessä, mieli vaeltaa vapaasti, lepää ja tuottaa taustalla uusia ideoita. Pyytämättä ja piiskaamatta.

teahouse of wehmais

Kotimatkalla, pelkääjän penkillä, kun moottoritien tasainen liikenne turruttaa tajunnan ja takakontissa kilisee pärekorillinen mökkikesästä muistuttavia tonic-pulloja, avaan läppärin. Sormet juoksevat näppäimillä vaivattomasti. On sunnuntai. Saatan tehdä töitä aamukahteen ja herätä maanantaiaamuna kymmeneltä. Tai sitten avaan television ja vedän viltin korviin. Valinta on yksin minun.

Kiitos ruokakesä 2018 – Never forget!

Kai se on myönnettävä, T-paitakelit ovat ohi. Syyskuu on soutanut mökkirantaan tummana ja sateisena. Öisin lämpömittarin lukema laskee alle kymmenen, ja järvivesi jäädyttää nilkat. Kurjet huutavat haikeina ja treenaavat jo muodostelmalentoa johonkin lämpimään. Puut ovat alkaneet pudottaa lehtiään, ruska rasahtelee saappaiden alla. Metsässä tuoksuu syksy.

ruokakesä 2018

Kaikkien aikojen kesä oli minulle hyvä. Niin runsas ja avokätinen, ettei kaikkea sen tarjoamaa yltäkylläisyyttä ole pystynyt mitenkään tallentamaan siihen rajalliseen määrään muistikapasiteettia, joka meillä jokaisella käytössä on. Huippuhetket, ne minä kuitenkin muistan ja niistä muutaman haluan jakaa myös teidän kanssanne.

Mahan täydeltä mökkiruokaa

Kesä 2018 todisti, että minun sisälläni on kaikki nämä vuodet piileskellyt keski-ikäinen mökkiläinen. Täytenä yllätyksenä tieto ei tullut, mutta suunnattomasti suuremmalla ryminällä ja rytkeellä, kuin osasin ennalta aavistaa. Mökkiläinen minussa johdatti meidät tuntikausiksi mustikkametsään, pesi ja öljysi terassin, puunasi ja siivosi, tyhjensi huussin, istutti, viljeli ja kitki hiki selkää pitkin noruen. Kaupunkilaistyttö seurasi sivusta, eikä ollut uskoa silmiään.

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

Nälkääkään ei nähty. Kiloja kertyi niin, että ajohousut ratkesivat saumoistaan. Elämä ja etenkin kesä on nautintoja varten. Grilliruoka, uudet perunat, tuoreet vihannekset ja juurekset, mansikat, viini, suklaa ja mökkipitäjässä leivotut karjalanpiirakat – kaikki merkkejä hyvästä elämästä. Omatunto kolkuttakoon muiden ovilla, hyppään moottoripyörän selkään vaikka vetoketju auki, jos muu ei auta.

Ruokaretkellä huippuravintoloiden huomassa

Välillä on ihanaa istua valmiiseen pöytään. Siksi etsiydymme silloin tällöin kesäkeittiöstäkin valkoisten liinojen ravintolaan tai korttelibistron kattauksen ääreen. Tai vaikka puistoon, jonne ovat kokoontuneet pääkaupunkiseudun puhutuimmat ravintolat tarjoilemaan huippuunsa hiottuja annoksiaan naurettavan halvalla. Taste of Helsinki oli yksi kesäni kohokohdista jälleen kerran. Siksi saatoin tirauttaa muutaman harminkyyneleen, kun Barry ja Mira MacNamara ravistelivat ruokaihmisten maailmaa ilmoittamalla kymmenen vuotta helsinkiläisiä ruokaentusiasteja ruokkineen, mielettömien makujen festivaalin tulleen tiensä päähän. Lepää rauhassa Taste of Helsinki, toivottavasti tuhkastasi nousee jotain vieläkin parempaa!

aamiainen

viininlehtikääryleet

Taste of Helsingin innoittamana päädyin heinäkuun lopulla illalliselle lapsuuteni maisemiin, Ounasvaaralle. Nostalgiatrippi Rovaniemelle oli odottanut toteutumistaan jo kaksi vuotta. Onnistuin ylipuhumaan mukaani pikkusiskon, joka spontaaniudessaan vetää vertoja lähes kaikille tuntemilleni ihmisille. Edellisenä viikonloppuna istuimme mökkilaiturilla, muutaman päivän kuluttua meillä oli lennot Rovaniemelle buukattuna ja viikon kuluttua istummekin jo Sky Kitchen & Viewn näköalapöydässä. Tällaista matkaseuraa arvostan suuresti!

souvlaki

ruokakesä 2018

mustikkapiirakka

Mitä Rovaniemen ruokakulttuuriin tulee, se löi minut aikamoisella ällikällä. Skyn lisäksi illastimme Cafe Hostel Kodissa, söimme lounasta gluteenittomassa ravintolassa ja törsäsimme lappilaiseen jäätelöön ja överivohveleihin sievoisia summia. Makuasioista voidaan olla montaa mieltä, mutta näköalat, niitä ei voi kukaan kiistää. Pohjoisen valoisat yöt ja silmänkantamattomiin siintävät vaaramaisemat yhdistettynä huipputason ruokaan, sitä ei voi selittää, se täytyy itse kokea.

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

Yhteisen pöydän ääressä – yksin, kaksin ja isommalla porukalla

Kesä ei olisi mitään ilman ystäviä. Kolmen tunnin ajomatka asetti tiettyjä haasteita, mutta saimme kuin saimmekin houkuteltua mökkimaisemiin muitakin kuin toisemme. Siskot perheineen valtasivat tilukset yhtä aikaa ja neljä alle kouluikäistä laittoi vipinää aikuisten kinttuihin, varsinkin siinä vaiheessa kun ryhdyttiin mittelemään mökkiolympialaisissa. Myös kummityttö vanhempineen ilostutti yksinäistä mökkeilijää yllätysvisiitillään. Molempien vanhempiakin kestitettiin, mutta ihan vielä emme uskaltaneet kutsua heitä saman pöydän ääreen. Ehkä ensi kesänä?

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

Vapautuneiden naisten kesäsiirtolaksi nokkelasti nimetty ajanjakso sisälsi mielettömiä määriä ruokaa, kaksi ihanaa ystävää ja yhden spontaanin pikkusiskon. Heinäkuinen helle pakotti vähentämään vaatteita, ja etelän helteitä varten hankitut pikku pikku bikinit pääsivät kerrankin käyttöön myös kotimaan kamaralla. Joogaa voi harrastaa myös uima-asusteissa, sekin on nyt saunan terassilla testattu!

Eikä kesää ilman ruokabloggaajien kokoontumisajoja. Törmäämme toki silloin tällöin PR-kekkereillä, pressitilaisuuksissa ja erinäisillä illallisilla, mutta niitä tapahtumia kutsutaan työksi. Siksi ilahduin suuresti saadessani kutsun Hannan soppa -blogin Hannan järjestämään ruokaviikonloppuun. Ajankohta oli hankalin mahdollinen, mutta en antanut sen häiritä.

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

Pienen Rantasalmi-Helsinki-Rovaniemi-Pyhätunturi-Rovaniemi-Helsinki-Loviisa-turneen jälkeen löysin itseni 12 tuntia matkustaneena kaapimasta lounaan jämiä keskelle pihaa katetun ja tämän jutun kuvituksena komeilevan, kesäisen kattauksen äärellä. Väsytti, mutta matka oli kaiken vaivan väärti. 24 seuraavaan tuntiin sisältyi vähän itkua, paljon naurua, hillitön illallinen, tyhjästä nyhjäisty mieletön brunssi, täyteen ahdettuja vatsoja ja hieman liian monta lasillista viiniä. Kiitos Hanna, näitä tapaamisia tarvitaan ehdottomasti lisää!

ruokakesä 2018

aamiainen

Mutta ennen kaikkea kiitos ruokakesä 2018! Tästä on vaikea panna paremmaksi, mutta aion silti yrittää. Seuraavaan kesään on enää kahdeksan kuukautta. Odottakaahan vaan!