Testissä sähköläskipyörä eli e-fatbike – vauhdin hurmaa ja hohtavia hankia Sallatunturissa

Kaupallinen yhteistyö: Salla Ski Resort

Herätyskello soi puoli kahdeksalta. Kolistelen alas kelohonkamökin parvelta jyrkkiä portaita pitkin. Pesen kasvot, kaadan kupillisen teetä ja otan läppärin syliini. On tunti aikaa hoitaa työt sellaiseen kuntoon, että voin viettää loppupäivän sähköavustetun läskipyörän satulassa pöllyävän lumen keskellä. Pilvinen taivas rakoilee lupaavasti, olisikohan viimeinkin tulossa aurinkoinen päivä?

Olin alunperin menossa fatbike-retkelle yksin. Suunnittelin polkevani uutta talvipyöräilyreittiä Ruuhitunturiin ja takaisin. Puolimatkan krouvissa Ruuhitunturin huipulla odottaisivat mahtavat maisemat, kuuma kaakao ja vastapaistetut munkit. Mehustelin matkaa monta viikkoa etukäteen ja mainostin sitä myös samassa mökissä asustaneille vanhemmilleni. Samaan syssyyn kuitenkin tokaisin itsevarmana, että ei teidän tarvitse sinne suksinenne lähteä, pärjään varmasti itseksenikin, olenhan istunut sähköpyörän satulassa ennenkin. Vähänpä tiesin ja liikoja luulin.

fatbike sallatunturi

Pikkusisko innostui ideasta ja ilmoittautui pyöräilyseuraksi. Sovin Sallatunturin väen kanssa retken ajankohdan muutaman päivän päähän. Sitten sain ikäviä uutisia: Ruuhitunturin reitti on suljettu, sillä talvipyöräilyura ylittää järven, jonka pinnalle on noussut keväisten kelien myötä kymmeniä senttejä vettä. Pettymys oli suuri, sillä sieluni silmin olin kuvitellut meidän seikkailemaan kahdestaan keskelle erämaata. Hiihtokeskuksen pyörävuokraamosta ehdotettiin, että ottaisimme mukaan oppaan, jonka kanssa turvallisen reitin voisi suunnitella. Puhisin hetken itsekseni, että me, juuriltamme sallalaiset, emme todellakaan mitään oppaita tarvitse, mutta myönnyin lopulta kuitenkin. Ehkä paremmasta paikallistuntemuksesta saattaisi sittenkin olla jotain apua.

fatbike sallatunturi

Tapaamme oppaamme Jonnen vuokraamolla tasan kello kymmenen. Saamme allemme täysjousitetut ja sähköistetyt fatbike-pyörät, joiden ovh kuulemma liikkuu 4.000 euron paremmalla puolella. Aikuisten pyörässä ajajan vähimmäispituus on 150 cm, ja pian  huomaan miksi. Pyörä painaa noin 25 kiloa ja sen tanko on yllättävän ylhäällä. Jalan saaminen pyörän rungon toiselle puolelle osoittautuu nimittäin jonkinmoiseksi haasteeksi. Tällaiselle 158-senttiselle ja vähän yli 50-kiloiselle pätkälle myös pelkkä taluttaminen lumihangessa nostaa hien pintaan. Tämä taitaa olla pitempien ihmisten hommaa.

fatbike sallatunturi

Pienen alkuopastuksen ja satuloiden säädön jälkeen lähdemme liikkeelle. Olemme lentää nurin heti reitin alkumetreillä, ja itseluottamus omaan osaamiseen alkaa karista hankeen hengästyttävää vauhtia. Neljätuumaiset maastorenkaat purevat hyvin, mutta ajajan tasapaino heittää pahasti.  Vastaan tulee kävelijöitä, sillä vajaan metrin levyinen ura on tarkoitettu sekä talvipyöräilyyn että kävelyyn. Vuorotellen suustamme pääsee kiljahduksia, tuntuu siltä kuin tasapainottelisimme ohuella nuoralla. Nyt ajatus itsenäisestä Ruuhitunturin-reissusta naurattaa – miten ihmeessä kuvittelin selviäväni 16 kilometristä yksin, kun hädin tuskin pysyn pystyssä ensimmäiset 500 metriä?

Moottori avustaa vain silloin, kun polkimet rullaavat ajajan alla. Lepäämään ei siis ehdi, vaikka sähköpyörän satulassa istuukin. Ylämäessä tunne on hyvin hämmentävä. Vastus ei kasva juuri nimeksikään, vaan pyörä paahtaa eteenpäin yhtä kevyesti kuin tasamaalla.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Jonne pysähtelee tasaisin väliajoin odottamaan meitä. Hän varoittaa tulevista ylämäistä, kertoo mitä vaihdetta kannattaa käyttää ja mikä sähköavustuksen teho valita. Hän on pakannut meille mukaan suolaista piirakkaa, suklaapatukoita ja pannun, jolla kiehautamme Kaunisharjun laavulla kahvit ja teet. Repusta löytyy myös järeä järjestelmäkamera, joka kaulassaan oppaamme hyppää hankeen ja ikuistaa ekakertalaiset ammattlaisen ottein kuusen siimeksestä. Juttujen taso on juuri sopivanlainen ja kärsivällisyyttäkin riittää, vaikka kaadumme kumoon joka toisessa mutkassa. Ja minä hölmö olin ensin kieltäytymässä koko opastouhusta.

Tasaisin väliajoin menetämme pyörän hallinnan, pyllähdämme puuterihankeen ja kikatamme katketaksemme. Lunta on tullut edellisinä päivinä melkein puoli metriä, ja reitit ovat edelleen pöpperöisiä, sillä niitä ei ole tallattu vielä tarpeeksi. Pehmeä lumivaippa ottaa meidät hellästi vastaan, mutta yli 20-kiloinen pyörä tekee ilkeää jälkeä. Sisäreidet ovat hätää kärsimässä, sillä ne osuvat pyörän runkoon joka kerta myös silloin, kun pysähdymme tai nousemme pyörän selkään uudelleen.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Ajaminen alkaa pikkuhiljaa sujua, mutta puhelinta tai kameraa en vielä uskalla vauhdissa kaivaa esiin. Ajoura kulkee hiihtolatujen vierellä, ja jokainen sivakoija jää tuijottamaan peräämme. Moni pysähtyy ja alkaa kysellä, miltä ajaminen tuntuu, onko se helppoa ja selättääkö läskipyörällä jyrkemmätkin ylämäet. Vastaamme parhaamme mukaan. Parin tunnin lenkin aikana juttelen ainakin kymmenen minulle tuntemattoman reippailijan kanssa. Se on enemmän kuin Helsingissä kokonaisen kuukauden aikana. Sosiaalista porukkaa nämä lappilaiset ja hiihtoturistit.

Käännymme Kaunisharjun ladulle, jolla talvipyöräily on sallittu. Meno on tasaista, nyt uskaltaa jo katsella maisemiakin. Jonne ohjeistaa, että paras paikka ajaa on noin puoli metriä ladusta. Keskiosa on pehmämpi, sillä latukoneen tamppaa latu-urat tiukemmin. Kannattaa kuulemma myös seurailla, miten edellä ajavalla menee ja tehdä omat peliliikkeet sen mukaan. Ladun laidassa on vaativan laskun varoituskyltti. Jonne painelee jo hyvää vauhtia alamäessä, joten minäkin uskallan ottaa enemmän vauhtia. Nopeusmittari näyttää 35 km/h, kun huomaan, että edellä ajavan takarengas alkaa upota pehmeään pohjaan. Teen liian nopean korjausliikkeen ja olen sekunnissa selälläni keskellä latua. Olkapää tömähtää lumeen, ja sisäreisiin alkaa syntyä mojova mustelma, mutta muuten selviän säikähdyksellä. Onneksi kohta ollaan laavulla.

fatbike sallatunturi

fatbike sallatunturi

Kuukkeleita ei tällä kertaa näy, vaikka ne usein juuri tässä kohtaa lennähtävät kädelle herkkupalojen toivossa. Laavulla on ruuhkaa ja meiltä udellaan kokemuksia ja teknisiä yksityiskohtia. Eväspiirakat ovat jäässä, mutta sulavat nuotion lämmössä nopeasti. Takaisin suunnittelemme ajavamme Poropuiston kautta, mutta muhjuinen, vähemmän kävelty reitti osoittautuu mahdottomaksi ajaa. Käännymme kannoillamme ja ajamme tuttua reittiä takaisin hiihtokeskukselle. Joko ajouraa on tallattu nyt tarpeeksi tai sitten olemme oppineet tasapainottelemaan, mutta emme kaadu paluumatkalla kertaakaan.

Itse asiassa innostumme niin, että haemme hiihtokeskukselta pyöriin lukot ja lähdemme polkemaan kohti kirkonkylää, sillä vuokra-aikaa on vielä jäljellä. Vähennämme moottorin tehoja, sillä pyörätiellä fatbike rullaa mukavammin kuin hankien keskellä. Reisiä alkaa hapottaa nopeasti ja takaisin ajamme turbovaihteella. Matkaa kertyy yhteensä yli 30 kilometriä, mutta akkuvirrasta on kulunut vain 51 prosenttia. Jotain on siis tehty jaloillakin.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Aloittelijan vinkit sähköavusteiseen fatbike-talvipyöräilyyn:

1. Pukeudu lämpimästi kunnon varusteisiin. Älä kuvittelekaan lähteväsi liikenteeseen ohuilla lenkkitossuilla ja vuorettomilla hanskoilla, jos mittari on pakkasen puolella. Moottori avustaa sinua eteenpäin sen verran tehokkaasti, että lihasvoima ei lämmitä. Viimeistään viima jäädyttää varpaat ja näpit. Jos omistat laskettelukypärän, käytä sitä, myös laskettelulasit saattavat tulla ajoviimassa tarpeeseen. Kypärä kuuluu toki vuokraan, mutta oma kypärä on aina oma.

2. Varaa mukaan lämmintä vaatetta, kuumaa juomaa ja evästä tauolle. Kun pysähdyt, tulee vieläkin viileämpi. Silloin on ihanaa vetää niskaan kevytuntuvatakki tai pukea takin alle kunnon villapaita.

3. Polje mielummin pienellä vaihteella ja käännä rohkeasti moottorin tehot kaakkoon. Vuokraamon akuista pidetään sen verran hyvää huolta, että parin tunnin retki kuluttaa virrasta korkeintaan puolet.

4. Pidä pylly satulassa, etenkin ylämäessä. Kun takarenkaan päältä lähtee paino, se alkaa sutia paikallaan ja kohta oletkin jo nurinniskoin syvässä hangessa.

5. Pysyttele ajouran keskellä, sillä laidat ovat aina pehmeämpiä kuin kovaksi tallautunut keskikaista. Jos joudut pysähtymään ja laskemaan jalan maahan, varaudu siihen, että humpsahdat päistikkaa pehmeään hankeen. Jos pysähdyt ylämäessä, joudut käytännössä palaamaan takaisin tasamaalle tai taluttamaan pyörän mäen päälle (ks. kohta 4.). Fatbike ei ole kevyimmästä päästä, eli umpihangessa sitä on turha yrittää edes taluttaa.

6. Ainakin aluksi katso eteesi, keskity ajamiseen,  äläkä ihaile maisemia. Kun lumi ja fatbike löytävät yhteisen rytmin, ja opit luottamaan leveiden renkaiden pitoon, voit pikkuhiljaa alkaa katselemaan myös ympärillesi.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Pyörien palauttamisen jälkeen joimme kaakaot Sallatunturiin rakennetussa lumilinnassa, Snowloungessa. Munkit jäivät tällä kertaa syömättä, mutta ehkäpä ensi vuonna Ruuhitunturinkin reitti on ajokunnossa. Joka tapauksessa päätämme palata satulan selkään syksyllä uudelleen. Ruskan värjäämät lehtipuut, kirpeä ja hapekas syyskuinen ilma ja satojen kilometrien retkeilyreitistö houkuttelevat palaamaan pian. Siihen mennessä myös sisäreisien mojovat mustelmat ovat menneen talven lumia. Kaivamme kalenterit esiin heti, kun arki taas koittaa.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Täysjousitetun sähköläskipyörän päivävuokra on 69 euroa, jousittamattoman saa kymppiä halvemmalla. Hintaan sisältyy kypärä ja lukko. Kahden tunnin opastettu retki pyörävuokrineen kustantaa 65 euroa per henki. Meille retken tarjosi Salla Ski Resort, ja ammattitaitoisesta opastuksesta vastasi Jonne vaahtera, joka on ottanut myös suurimman osan tämän jutun kuvista. Vain kolme ensimmäistä ja laavulla otetut kuvat ovat minun käsialaani. Kiitos ikimuistoisesta elämyksestä, ja pikaisiin jälleennäkemisiin!

Kymmenen vastuullista matkaunelmaa

Tähän aikaan viime vuonna kevään reissuputki oli kuumimmillaan. Lensin Hollantiin tapaamaan Utrechtiin muuttaneita ystäviäni. Sieltä suhasin suoraan Portugalin Portoon kollegoideni kanssa viettämään etätyöviikkoa. Matka jatkui junalla Lissaboniin ja satumaiseen Sintraan. Kolme kotimaanpäivää myöhemmin istuin lentokoneessa suuntana Italian Piemonte viettelevine viinitiloineen. Toukokuussa valloitettiin vielä Edinburgh. Olin äärimmäisen onnellinen ja elin etuoikeuttua elämää sen varsinaisessa merkityksessä.

Sitten tuli IPCC ja muutti kaiken. En kestä ajatusta, että minun matkojen vuoksi meillä ei ole kohta vuodenaikoja ja talvet sellaisina kuin me ne tunnemme katoavat. Luonnonvarat ehtyvät ja lajeja kuolee sukupuuttoon. Maapallon tasapaino järkkyy. En halua joutua perustelemaan kummilapsilleni, miksi emme tehneet mitään, kun vielä olisimme voineet. Ilmasto muuttuu väistämättä ja meidän on sopeuduttava siihen. Pienistä kulutuspuroista kasvaa valtameri, joka joka lopulta vyöryy päällemme, jos emme muuta elämäntapaamme radikaalisti.

arctic giant paltamo

Toissapäivänä, ajomatkalla Kajaanista Sallatunturiin (meitä istui autossa kolme, enempää ei olisi matkatavaroiden kanssa mahtunutkaan) puhuimme aiheesta jälleen kerran. On hyvin todennäköistä, että elämme kuplassa, jossa uutisoidaan ilmastonmuutoksesta enemmän kuin muualla. Huoli kärsivästä maapallosta paiskautuu päin naamaa joka päivä kaikissa kanavissa ja jokaisessa mediassa. On hyvä, että olennaisin ei unohdu, mutta samalla tuntuu siltä, että maailman mittakaavassa vaakakupit ovat epätasapainossa. Me täällä pohjolassa kärsimme ilmastoahdistuksesta, kun Etelä-Eurooppaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai niin olen käsittänyt, kun ulkomailla asuvien ystävien kanssa olen keskustellut.

Vaikka paljon olen ilmaston hyväksi tehnyt, puhdas pulmunen en itsekään ole. Mökkeily on ekologisen eläjän mustalla listalla. Meillä on myös moottoripyörä, jääkaapissani on aika ajoin lihaa, biojäteastiaan joutuu välillä hävikkiruokaa ja matkustamistakaan en ole kokonaan lopettanut. Teen kuitenkin parhaani, sen minkä juuri nyt tässä elämäntilanteessa pystyn.

arctic giant paltamo

Kohteena maailma -blogin Rami heitti meille matkabloggaajille haasteen ja pyysi kertomaan millaisista matkoista haaveilemme. Kymmenen reissu-unelmaa -haaste on kiertänyt läpi blogikentän ja päätynyt minunkin laariini. Päätin kuitenkin omavaltaisesti muokata haastetta kaiken edellämainitun takia. Siksi kymmenen matkaunelman sijaan kerron teille kymmenen vastuullisempaa unelmaa. Matkoja kyllä, mutta kaikki sellaisia, jotka kuormittavat palloamme mahdollisimman vähän.

1. Paikka: Jäämeren ranta

Kaikkein eniten haaveilen juuri nyt mökkikesästä. Rantasalmesta, punaisesta tuvasta, paljaista varpaista, kesäkeittiöstä, lasiverannasta ja kirkasvetisestä järvestä. Oletetaan kuitenkin, että rakasta vuokramökkiä ei voi valita, mistä paikasta silloin haaveilisin? Norjan vuonoista ja jäämeren rannasta, meren huuhtomista silokallioista, rantaan lyövistä aalloista, äärettömästä aavasta ja suolaisesta tuulesta, joka puhaltaa hiukset sekaisin. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista jäämeren rannalla oikeasti on, ja vastaako se mielikuviani, mutta tahtoisin ottaa selvää.

luontopäiväkirja

2. Tapahtuma: Bättre Folk, Hailuoto

Maailma on houkuttelevia tapahtumia täynnä, mutta tähän kohtaan kirjaan silti Hailuodossa kesäisin järjestettävän Bättre Folk -festivaalin. Auringossa kimalteleva meri (tulikohan jo selväksi, että rakastan merta?), kulttuuri, kirjallisuus ja livemusiikki intiimissä ympäristössä. Tarvitseeko muuta edes sanoa?

iso pyhätunturi salla

3. Kotimaan kohde: Utö

Merellä pysytään, sillä jo useamman vuoden ajan olen unelmoinut pitkästä viikonlopusta Utön majakkasaarella. Edellisen kerran olen käynyt ulkomeren syleilyssä sijaitsevalla saarella teini-ikäisenä, kun purjehdimme lapsuudenperheeni kanssa ympäri Saaristomerta. Mielessäni näen pienen sataman punaiset lautamökit, savustetut kampelat, punavalkoisen majakan, karun maaperän ja syysmyrkyissä vaahtoavan meren. Vannoin palaavani Utöhön jo pari vuotta sitten, mutta matka on vieläkin tekemättä. En tiedä ehdimmekö ulkomerelle tänäkään vuonna, mutta viiden vuoden sisään varmasti.

aurinko paistaa ja vettä sattaa

4. Kaupunki: Sodankylä

Tässä vaiheessa listani alkaa jo naurattaa. Jos haaveet eivät liity kesämökkiin tai mereen, ne vievät minut vuorenvarmasti pohjoiseen. Sodankylän elokuvajuhlista olen puhunut viimeiset 15 vuotta, mutta matkan toteuttaminen on edelleen suunnitteluasteella. Kaksi kertaa lähtö on ollut hyvin lähellä, kun ystäväpariskunta on koettanut houkutella meitä seuralaisiksi. Matkustaminen viime tingassa olisi kuitenkin laihduttanut lompakkoa turhan paljon, joten ehkäpä yhdistämme lähivuosina elokuvajuhlilla rymyämisen jäämeren ihailuun. Jos vaan maltamme unohtaa viikoksi tai pariksi mökkeilyn.

ounasvaara

5. Maa: Suomi

Alustettuani matkaunelmiani neljän kappaleen verran ja paasattuani siitä, kuinka ahdistunut ilmastonmuutoksesta olen, ei ole muuta mahdollisuutta kuin vastata Suomi. Juuri nyt se tuntuu parhaalta vaihtoehdolta, vaikka kokonaan ulkomaita en olekaan unohtanut. Kotimaan kamaralla on niin paljon nähtävää, ettei yksi ihmiselämä siihen riitä. Haluan silti viettää pari viikkoa viinitilojen keskellä Italiassa, vaeltaa Alpeilla ja uittaa varpaitani Kreikan turkoosissa rantavedessä. Kaikkiin näihin maihin voi onneksi matkustaa lentämättä.

mökkirannassa

6. Saari: Ärjänsaari Oulujärvellä

Tammikuun lopulla, kun vietin kaksi vuorokautta Kainuun korvessa, jäin harmittelemaan sitä, että olin liikkeellä talviaikaan, eikä minulla ollut mahdollisuutta käydä keskellä Oulujärveä killuvassa Ärjänsaaressa. Oulujärveä kutsutaan Kainuun mereksi, siksi kai sieluni palaa siihenkin suuntaan. Ärjänsaari on kainuulaisten virkistysalue, jossa voi vapaasti retkeillä ja leiriytyä. Sen rantoja kiertävät hiekkatörmät ja maisema avautuu järvenselälle. Sinne pääsee vain veneellä tai muulla vettä pitkin kulkevalla välineellä. Minä haaveilen istuvani kesäisin saareen ja takaisin talkoovoimin risteilevän höyrylaiva S/S Koutan kannella, kädessäni virkistävä juoma ja edessäni aava järvimaisema. Tässä sitä taas siis ollaan, ison veden äärellä.

metsämansikat

7. Extreme: jokea pitkin melominen

Monelle melonta ja kajakkikyyti ovat kaukana extremestä, mutta minulle ne ovat sitä kaikessa mahdollisessa merkityksessä. Vaikka rakastan merta ja vesillä liikkumista, väijyy taustalla kunnioittava pelko arvaamattomia luonnonvoimia kohtaan. Terävä aallokko, nopeasti nouseva myrsky, pauhaava ukkonen ja viheliäiset virtaukset ovat pitäneet minut toistaiseksi kaukana pitkiltä melontareissuilta. Olen uskaltautunut kajakkiin kolme kertaa, aina paremman puoliskoni houkuttelemana. Jokaisella kerralla olen panikoinut kaiken edellämainitun lisäksi kajakkiin istumista ja sieltä nousemista. Silti ajatus pitkästä kajakkiretkestä kiehtoo. Turvallisessa seurassa ja leppoisessa ympäristössä. Saatanpa ottaa siskoni ehdotuksesta vaarin ja suunnata Siuntionjoelle, jossa olosuhteiden pitäisi olla minullekin mielekkäät, ainakin tyynellä kelillä.

Ensimmäinen ajatukseni extremestä muuten oli korkeuksissa kulkeva vaijeriliuku. Korkeanpaikankammoisena tahtoisin joskus ylittää itseni ja hypätä huikeiden maisemien hulluun vaijeriliukuun, mutta koska sellaisia ei taida Suomen kamaralla vielä löytyä, valitsin lajin, joka on toteutettavissa kotimaassa.

mökkeilyä

8. Majoitusmuoto: glamping

Tykkään telttailusta, mutta pitkille telttavaelluksille minusta ei taida olla. Mielessä kummittelevat märät vaatteet, kosteat makuupussit, yöllä nenänpäähän hiipivä kylmyys ja luonnon äänet, jotka tuntuvat kuuluvan ihan ohuen telttakankaan toiselta puolen. Luulen, että kestäisin karumpiakin olosuhteita paremmin, jos yhdistäisin retkeilyyn hieman luksusta. Astetta paremmat eväät, vähän viiniä tai skumppaa, oikeat astiat, pimeydessä kiiluvat keijuvalot, kunnon tyyny ja paksumpi ilmapatja – ja telttailukokemuksestakin tulee yhtäkkiä tavoittelemisen arvoinen.

maisema

9. Luontokohde: kaikki kotimaan kansallispuistot

Autottoman elämä on välillä hankalaa. Kymmenien kansallispuistojen korvaamattomat maisemat ovat muutaman sadan kilometrin säteellä, mutta aarteisiin ei pääse käsiksi ilman omaa kulkupeliä. Parempia kulkuyhteyksiä on toivottu jo pitkään, minä seuraan jännityksellä, mitä tuleman pitää. Sitä ennen turvaudun kavereiden kyyteihin ja laina-autoihin. Voin raksia listaltani vasta kahdeksan kansallispuistoa, 32 on vielä edessä.

rantakivet

10. Ruoka ja juoma: Fäviken, Ruotsi

Ruokahaaveita on paljon, mutta aina Netflixin Chef’s Tablen ensimmäisen kauden nähtyäni olen haaveillut pitkästä illasta Fävikenin pöydässä. Jos joskus menemme naimisiin, tuo Åren laskettelukeskuksen kyljessä sijaitseva ruokamatkailijan mekka voisi hyvinkin olla mahdollinen häämatkakohde. Illallinen maksaa 300 euroa per henki, viinipaketin kanssa hintaa tulee melkein 500. Mutta elämys on taatusti ainutlaatuinen ja kaiken rahan väärti. Poikkeus vahvistaa säännön, mutta pääasia on, että myös tämän haaveen voi toteuttaa maata pitkin, ja samalla kokeilla miltä matkustaminen yöjunassa naapurimaan puolella tuntuu.

kaunnissaaressa

Paasaan vastuullisuudesta ja ekologisesta matkailusta aina kun voin. Se ei silti tarkoita sitä, että sinun, hyvä lukijani, pitäisi syyllistyä siitä, mitä sanon. Voin sanella ainoastaan sen, miten itse toimin ja ajattelen. Kestävän kehityksen punainen lanka on kulkenut läpi tekstieni jo pitkään. Jatkossa langasta kasvanee köysi, jota seuraamalla kuka tahansa voi ottaa askeleita kohti kestävämpää elämää, jos niin tahtoo. Käännyttämään en ryhdy, sillä saarnaamiseen en usko. Muutoksen täytyy lähteä jokaisesta itsestään. Voin vain kertoa, miten minä elän, ja iloita siitä, jos joku muu sattuu inspiroitumaan siitä.

kolilla

Kymmenen reissu-unelmaa #blogihaaste on lähtöisin Kohteena maailma -blogista. Kuten nimikin sanoo hommaan kuuluu olennaisena osana muiden bloggaajien haastaminen. Suurin osa bloggaajista on haasteeseen kuitenkin jo tarttunut, joten haastamisen sijaan pyydän jokaista listauksesta innostunutta jakamaan omat unelmansa kanavissaan. Jos päätät kirjoittaa unelmistasi blogiin, lisää postauksen linkki Kohteena maailma -blogin kymmenen reissu-unelmaa postauksen kommentteihin. Kopioi sen jälkeen nämä lyhyet säännöt oman postauksesi loppuun ja haasta halutessasi viisi muuta bloggajaa kertomaan reissu-unelmistaan.

Kajaani – kulttuurikaupunki, jossa ei muka ole mitään nähtävää?

Kaupallinen yhteistyö: Visit Kajaani

Olen pyhittänyt vuoden 2019 kotimaanmatkailulle. Suunnitellessani reissuja ja pähkäillessäni kotimaan kohteita olen törmännyt sekä omiin että muiden ennakkoluuloihin. Kajaani toi mieleeni lähinnä työttömyydestä kärsivän kaupunkipahasen keskellä karuinta Kainuuta. Kun etsiskelin internetin uumenista muiden matkabloggaajien kokemuksia Kajaanista, vastaan tuli vain lumisia kuvia Kajaaninlinnan raunioista. Ei kovin houkuttelevaa.

Sitten puoliskonikin, joka ravaa Kajaanissa tasaisin väliajoin työtarkoituksissa, totesi, ettei kaupunkiin todellakaan kannata huvikseen matkustaa. Siellä ei kuulemma ole mitään nähtävää. Kuultuani saman totuuden useammasta suusta, alkoi Kajaani toden teolla kiinnostaa. Kaupungissa, joka on perustettu yli 400 vuotta sitten, on pakko olla jotain nähtävää. Päätin löytää parjatusta pitäjästä positiivisia puolia – vaikka väkisin.

kajaani

Lyöttäydyin miehen matkaan, kun hän seuraavan kerran matkusti Kainuun pääkaupunkiin. Hän lensi paikalle päivää aiemmin, minä matkustan maata pitkin. Valtion Rautatiet kuljettaa minut perille vain puoli tuntia myöhässä, mikä lienee omanlaisensa saavutus sydäntalvella, jolloin lumi tuiskuaa ja pakkanen paukkuu. Konduktöörin kuulutuksissa on havaittavissa sarkasmia, kun hän kertoi talven yllättäneen tämänkin kiskoilla kulkevan intercity-junan. Viivästystä kompensoidaan sentään ilmaisella kahvilla ja teellä.

Kahden vuorokauden pikavisiitistä kehkeytyykin lopulta Visit Kajaanin emännöimä blogimatka, jonka aikana juoksen läpi pitäjän tarkan aikataulun ohjailemana. Suoraan junalta taivallamme läpi kiristyvän pakkasen sisälle lämpöistä valoa hehkuvaan, keltaiseen hirsitaloon, jossa meitä odottaa kolmen ruokalajin illallinen.

anorak kajaani

Anorak on kuin punavuorelainen hipsteriravintola keskellä Kajaania. Keltaisen talon valmistumisvuodesta ei ole vuorenvarmaa tietoa, mutta seinien sisältä löytyneiden sanomalehtien perusteella rakennuksen vanhimmat osat, Kajaanin piirilääkärin, Samuel Roosin, entiset asuintilat ovat lähes 200 vuotta vanhoja. (Roos muuten oli aikanaan myös yksi suomen kielen kehittäjistä ja on keksinyt mm. sanat sähkö ja hiilihappo. Kielen ammattilainen arvostaa!). Paksut hirsiseinät ovat nähneet elämän koko kirjon. Vuosien mittaan se on kätkenyt kattonsa alle synnytyssairaalan vastasyntyneitä, kansakoulun pulpetteja, sähkölaitoksen virkamiehiä, hyllymetreittäin kirjaston kirjoja ja seinätolkulla kuvataidekoulun taidetta. Ennen mittavaa sisätilojen remonttia talovanhuksessa toimi Kainuun Pirtti – käsityöläisasema kangaspuineen kaikkineen.

anorak kajaani

Vuonna 2013 rakennus jäi tyhjilleen, ja kun uusia vuokralaisia ei löytynyt, kiinteistön kohtalona oli kaupungin järjestämä huutokauppa. Onneksi kajaanilaisen, R-collection -vaatemerkistä tunnetun yrityksen omistajat näkivät historiaa havisevan hirsitalon mahdollisuudet. Kolme ja puoli vuotta kestänyt perinnerakentamisen periaatteita noudattanut korjausprojekti valmistui vuonna 2017. Ravintola Anorak oli syntynyt.

anorak kajaani

anorak kajaani

Istumme tunnelmallisen ravintolan ikkunapöytään. Yksi kajaanilaisen ruokaperinteen edustajista, hölskyhauki, on valitettavasti viivattu listalta yli, sillä menu on vaihtumassa seuraavalla viikolla. Onneksi ruokalistalla on muutakin mielenkiintoista, kuten sienibruschetta ja lanttucappuccino. Etenkin jälkimmäinen on ihana – kekseliäs ja omaperäinen makuelämys, joka tarjoillaan voissa paistetun leivän kanssa. Minä tungen lusikkani miehen annokseen ja yhteistuumin päätämme yrittää toistaa sen kotona.

anorak kajaani

anorak kajaani

Nappisuoritus sekä visuaalisesti että makumielessä on myös pääruuaksi tilaamani kvinoalla ja sienillä täytetty kaalikääryle. Lisukkeeksi lusikoitu kukkakaali on mieletön makuelämys. Kokki ei uteluista huolimatta suostunut paljastanut, miten rouskuvan rapeaksi paahdettu kukkakaali oli valmistettu. Riittävästi mausteita ja uuniin, tuohon ylimalkaiseen ohjeistukseen oli minun tyytyminen. Jälkiruokalistan jugurttipannacotta tarjoiltiin fenkolin kanssa. Enpä itse olisi koskaan osannut yhdistää kyseisiä raaka-aineita, mutta kokeileva keittiö ottaa kopin tästäkin.

anorak kajaani

Keskustelu käy kiivaana illallisen aikana. Puhumme kirjastopalvelujen parantamisesta ja legendaarisen Pekka Heikkisen leipomon tulipalosta. 105-vuotias, Suomen paras -tittelilläkin palkittu leipomo paloi poroksi keväällä 2018. Onneksi yli satavuotias leipäjuuri pelastui, sillä sitä oli säilytetty kolmessa eri paikassa. Varmuuden vuoksi.

anorak kajaani

Viinisuositukset osuvat napakymppiin. Ne toimittaa ravintolaan persoonallisista viineistään tunnettu Soil Wine Group, joka aina menun vaihtuessa opastaa Anorakin sommelieria viinien valinnassa. Mielet muikeina jätämme jäähyväiset keltaiselle hirsitalolle ja lähdemme suunnistamaan kohti Karolineburgin kartanoa. Joelle avautuva aurinkoinen terassi on tultava testaamaan lämpimämmillä keleillä, nyt pakkasta on lähes 20 astetta.

anorak kajaani

anorak kajaani

Ylitämme Kajaaninjoen ja käännymme vasemmalle. Lunta on melkein puoli metriä, onneksi huopatossuissa on pitkät varret. Suomen pohjoisimman kartanon, Karolineburgin paraatipuolen portit ovat kiinni, mutta muutaman mutkan kautta löydämme vihdoin pääsisäänkäynnille. Sormia nipistelee, mutta varpaat ovat lämpöiset. Pihassa on hipihiljaista, lumi vaimentaa vähäisetkin äänet. Saamme avaimet pihatalossa olevaan saunalliseen huoneistoon ja kopistelemme sisään. Huoneisto on kaunis kuin karamelli, historia humisee tyylihuonekalujen kaarevissa jaloissa ja seiniä peittävissä kangastapeteissa. Nurkassa kohoaa kaunis kaakeliuuni. Nostan jalat sohvalle ja kaivan läppärin esiin. Haluan kirjata muistiin tuoreeltaan kaiken jo tähän mennessä koetun.

karolineburg kajaani

Mies kolistelee toiletissa, ja kurkkaa kohta ovesta. Putket ovat varmaan jäässä, hän huomauttaa, sillä vessa ei vedä. Yritämme keksiä konsteja omin päin, mutta joudumme lopulta luovuttamaan ja soittamaan apua. Tilanne hoidetaan sujuvasti. Saamme ohjeistuksen kerätä kamppeemme kasaan ja vaihtaa huoneistoa. Uusi kortteeri sijaitsee Karolineburgin päärakennuksen yläkerrassa, kartanon rouvan mukaan nimetyssä hillittömän hienossa sviitissä. Seuraavat puoli tuntia vietän tutkaillen huuli pyöreänä salin ja kahden makuuhuoneen yksityiskohtia, enkä malta rauhoittua ennen kuin olen taltioinut jokaisen niistä kameran muistikortille.

karolineburg kajaani

Hetken kuluttua tajuan, että olemme yksin 180-vuotiaassa rakennuksessa. Alkaa hirvittää. Kuuntelen, kun kartanon seinähirret pitävät ääntä. Lattia narisee ja lasivitriini helähtää joka askeleella. Peilejä on paljon, ja pelkään näkeväni niissä varjoja menneisyydestä. Mieleni kehittelee yliluonnollisia selityksiä milloin millekin kolahdukselle. Luojan kiitos mieheni päätti yöpyä kartanossa kanssani, ilman häntä olisin varmasti juossut karkuun aikoja sitten. Hänen turvallisesta kainalostaan huolimatta en uskalla avata silmiäni, kun havahdun aamuyöstä. Hapuilen yöpöydällä olevaa lasia, otan kulauksen ja kaivaudun tiukemmin vällyjen väliin. Loppuyön nukun lapsen lailla, eikä kummituksesta kuulu pihahdustakaan.

karolineburg kajaani

Saavuimme kartanolle säkkipimeässä, aamun valossa kaikki näyttää vieläkin kauniimmalta. Historiallinen kartanomiljöö näyttää lumivaipassaan lumovalta. Laskeudumme alakertaan aamiaiselle. Tarjolle on katettu paljon paikallisia tuotteita: savumuikkua, juustoleipää ja rönttösiä, jotka on täytetty perunalla ja puolukalla. Niiden lisäksi kannan pöytään pitkään haudutettua puuroa, maukasta munakasta ja hillopurkkiin kerrostetun jugurttiannoksen. Kristallikruunujen loisteessa ja valkoisten pöytäliinojen ääressä tunnen itseni entisten aikojen kartanonrouvaksi. Näissä saleissa on skoolannut muiden säätyläisten mukana myös Elias Lönnrot. Aikamoista.

karolineburg kajaani

Seuraan liittyy Arja Kurkinen, Kainuun maa- ja kotitalousnaisten asiantuntija. Keskustelemme pitkään lähiruoasta, sen kannattavuudesta ja haasteista. Kainuu maistuu kotoisalta, onhan alueen erikoisuuksissa paljon samaa kuin vanhempieni synnyinseuduilla, Itä-Lapissa ja Savon sydämessä. Sijaintinsa perusteella se on varmasti saanut vaikutteita molemmista suunnista.

Pienen sulatteluhetken jälkeen on ohjelmassa käyskentelyä Kajaaninjoen rantapenkereillä. Saan oppaakseni Päivi Huuskon, joka tuntee Kajaanin ja sen historian kuin omat taskunsa. Ihailemme Suomen ainoaa toiminnassa olevaa tervakanavaa. Juuri nyt se on kaivautunut kinosten alle, mutta kesällä kanavalla järjestetään tervansoutunäytöksiä, joissa käytetään alkuperäisen mallin mukaisia kapeita ja pitkiä puisia veneitä. Jalka humpsahtaa syvälle hankeen, kun kurkistelen kanavan syviin syövereihin. Talvisin tervakanava ei ole parhaimmillaan, mutta onneksi mielikuvitus hoitaa homman kotiin.

kajaani

kajaani

Kapeaa tervakanavaa pitkin Kainuun metsissä keitetty kallisarvoinen terva soudettiin aina Ouluun asti. Terva lastattiin 100 litran tynnyreihin ja niitä soutamaan määrättiin naisia ja lapsia, kun miehet pitivät perää ja varmistivat veneen suunnan. Kainuun mereksikin kutsuttu Oulujärvi koetteli kulkijoita ja moni jäi sille tielleen aaltojen ärjyessä aavalla ulapalla.

kajaani

kajaani

Vaikka tiesin Oulujärven suureksi, en arvannut, että se on Suomen neljänneksi suurin järvi. Ja jos lähdetään mittaamaan valtakunnan suurimpia selkiä, Oulujärvi vie ylivoimaisen voiton. Kesäaikaan järvenselällä seilaa höyrylaiva S/S Kouta. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että minun on palattava Kainuun sydämeen kesällä. Haluan höyrylaivan kannelle aistimaan menneitä aikoja, haluan istua vierasvenesataman terassilla ja pistäytyä joen rantatöyräällä komeana kohoavassa Siriuksessa, vain kesäisin auki olevassa ravintolassa, jossa ovat istuneet iltaa muiden suurmiesten ohella Kekkonen ja Bresnev.

kajaani

kajaani

Joki on jäässä, mutta voimalaitoksen kautta kulkeva vesi virtaa vapaana. Sulassa vedessä lipuu parikymmenpäinen joutsenparvi, jotka ovat päättäneet jäädä. Pakkanen ei tunnu vaikuttavan valkoisiin lintuihin, ne pörhentelevät sulkiaan ja tarkkailevat sillalla kulkijoita. Tämän tästä sillalle ilmaantuu joku, jolla on taskussaan leivänmuruja. Silloin parvessa käy kuhina. Unohdun katselemaan lintuja niin pitkään, että myöhästyn muutaman minuutin seuraavasta tapaamisestani. Puhelinkin on unohtunut majapaikkaan, joten en pysty ilmoittamaan myöhästymisestä kenellekään. Naurahdan itsekseni, sillä tällaistahan elämä ennen oli. Kännykät ovat kulkeneet taskuissamme vasta reilut 20 vuotta.

kajaani

Teehuone Tsaikassa minua odottaa Kajaanin kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö ja Runoviikkojen vetäjä Tuula Tikkanen. Syömme lounasta ja keskustelemme kulttuurista ja Suomen suurimmista runofestivaaleista, joita kuratoi tänä vuonna Kati Outinen. On jotenkin käsittämätöntä, että täällä keskellä Kainuuta kulttuuri kukoistaa yhtä voimakkaana kuin pääkaupunkiseudulla. Toisaalta, jos kaupunki on perustettu vain muutama vuosikymmen Helsingin jälkeen, onko tuo loppujen lopuksi suurikaan ihme.

tsaikka kajaani

tsaikka kajaani

Jonkinlaista vihiä Kajaanin runsaasta kulttuuritarjonnasta sain jo kollegoiltani Helsingissä. Työkaverini kertoi, kuinka hän ihailee Kajaanin kaupunginteatterin johtajaa Helka-Maria Kinnusta, ja kehotti varaamaan liput johonkin kaupunginteatterin näytökseen. Tein työtä käskettyä, joten iltapäivän päätteeksi istahdin teatterikatsomon kolmanteen riviin. Ennen näytöstä pääsin kurkistamaan kulisseihin, vaatevarastoihin, ompelimoon ja muihin teatterin takatiloihin. Kaupunginteatteri toimii kahdessa vanhassa puutalossa, eivätkä fasiliteetit vastaa lähellekään arvostetun talon toimintaa. Uudet toimitilat ovat suunnitteilla, mutta siihen asti on pärjättävä lahoavien lattioiden ja kylmää hohkaavan kallioperustuksen kanssa.

kajaanin kaupunginteatteri

kajaanin kaupunginteatteri

Pässin päivänäytös käsittelee maahanmuuttopolitiikkaa, perhemalleja, ja sitä, miten teemme joka päivä pieniä valintoja, jotka voivat vaikuttaa koko loppuelämään. Pässi itkettää ja naurattaa. Suurimman vaikutuksen minuun tekee yli 40 vuotta teatterissa töitä tehnyt karismaattinen näyttelijä Esko Vatula esittää triplaroolin Jokke-pässinä, Bagdadin filharmoonikkojen sellisti Damirina ja 9-vuotiaana Tinja-tyttönä. Loppu raastaa ja repii, näytelmä tekee vaikutuksen ja jää pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Jos joskus Kajaaniin matkaatte, menkää teatteriin. Lupaan, ettette kadu.

kajaanin kaupunginteatteri

kajaanin kaupunginteatteri

Kello alkaa lähestyä viittä ja juna Paltamoon odottaa. Marssin Cafe Mokkaan ja pyydän mukaani runsaan salaatin. Yhdessä vuorokaudessa olen kokenut enemmän kuin koskaan osasin kuvitella. Olen tyytyväinen, etten kuunnellut neuvoja, joita ennen matkaa sain. Menkää Vuokattiin, minulle sanottiin. Vuokatissakaan en ole käynyt, mutta hiihtokeskus on hiihtokeskus. Halusin todistaa, että myös Kajaani on näkemisen arvoinen.

karolineburg kajaani

Junassa matkalla Paltamoon käyn mielessäni läpi kokemaani, ja tiedän onnistuneeni paremmin kuin hyvin. Tiedän myös palaavani, sillä haluan kokea kaupungin kesäaikaan. Tahdon seilata höyrylaivalla Ärjänsaareen ja kivuta Akkovaaran laelle. Haluan seurata tervansoutunäytöstä ja kierrellä kajaaninlinnan raunioilla. Ja sinut, joka tätä luet, tahdon toivottaa tervemenneeksi Kajaaniin, sillä kulttuurikaupunki on todellakin kokemisen arvoinen!