Kosken kuohuista korsupiknikille – Kotkan-Haminan seutu kutsuu seikkailuun!

Yhteistyössä: Visit Kotka-Hamina

Yöunet olivat jääneet lyhyiksi. Huitelin tiistaista perjantaihin Naantalissa Pyhän Birgitan oopperaseurueessa ja painoin pääni tyynyyn vasta puoli yhden aikaan lauantaina vastaisena yönä. Herätyskello soi ennen seitsemää, sillä kahdeksalta oli oltava Kiasman turistibussipysäkillä. Kotkan-Haminan seutu kutsui seikkailuun.

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

Lähdin matkaan reteästi ja henkseleitä paukutellen. Pressimatka ei velvoita kirjoittamaan, joten ajattelin julkaisevani vain instastoorin sieltä ja toisen täältä. Tägäileväni tahoja ja ihmisiä, sillä lailla kevyesti ja ilman suurempia ponnistuksia. Rankan lauluviikon jälkeen takki oli paitsi auki, myös tyhjää täynnä. Ja jos rehellisiä ollaan en odottanut yhtään mitään, ajatukset olivat jo sunnuntai-iltapäivässä, ja päiväunilla, joille aioin pötkähtää heti kotiin palattuani.

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

Sitten kävi niin, kuten usein käy, kun ennakko-odotuksia ei ole. Kotkan-Haminan seutu tai KotHam Adventure, joksi yönyliretkeä leikkisästi kutsuttiin, teki yllätyshyökkäyksen heti ensimmäisessä kohteessa. Merikeskus Vellamo loksautti leukani melkein sijoiltaan jo pelkällä arkkitehtuurillaan. Lisää leukojen loksuntaa oli kuultavissa sisätiloissa, kun oppaat kierrättivät meitä pitkin merimuseota. Näyttelyt ovat laajoja ja niihin tutustumiseen pitäisi todennäköisesti varata kokonainen päivä. Kuulostaa ihan minilomalta. Jospa tänä syksynä jätetäänkin jo perinteeksi muodostunut Pariisi väliin ja matkustetaan lähelle, Kotkaan?

merikeskus vellamo

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kertani Kotkassa (eikä muuten Haminassakaan, vaikka niin itselleni uskottelin). Historian hämäriin on pölyttynyt aikakausi, jolloin ensimmäinen avomieheni asui ja opiskeli näillä kulmilla. Muistot eivät ole mairittelevia, sillä silloin elettiin jo lopun alkua. Mieleen on pinttynyt karu opiskelijakämppä ja kiinalainen ravintola, jossa illastettuamme voin pahoin koko seuraavan yön. Muutamia vuosia myöhemmin olen piipahtanut ystäväni lukaalissa ja istunut Kotkan kirkossa läpi kolmituntisen kärsimysnäytelmän. Valoisana elokuun viikonloppuna kaupunki on kaukana mielikuvistani. Puistot kutsuvat piknikille ja satama syömään hullun halpaa, mutta samalla kaupungin parasta lohikeittoa. Meri on läsnä kaikkialla. Tajuan, etten voikaan ohittaa kaikkea näkemääni olankohautuksella, sillä tämä seutu alkaa vähitellen hiipiä ihoni alle.

Haminaan ei samanlaista suhdetta ole – tai niinhän minä luulin. Bussin ajaessa hitaasti pitkin ympyränmuotoisen asemakaavan katuja kuulen, kun pääni sisällä avautuu uusia yhteyksiä. Kun ohitamme reserviupseerikoulun massiivisen rakennuksen, suustani pääsee huudahdus. Minähän olen ollut täällä ennenkin! Yli 20 vuotta sitten seisoin tuolla hiekkakentällä päälläni iltapuku ja päässäni kampaajan taiteilema nuttura. RUK:n tanssiaiset olivat monipäiväinen spektaakkeli, jonne olin rekrytoinut myös muutaman opiskelukaverin daameiksi reserviupseereille, joilla ei omaa tyttöystävää ollut. Ohjelmallisessa iltajuhlassa edellä mainittu eksäni esitti Freddie Mercurya – nahkalippalakki päässä ja kurkku punaisten sukkahousujen lahkeessa. Voi hyvä luoja sentään. Tästähän on muotoutumassa varsinainen nostalgiatrippi.

koskiuinti

kotham adventure

Kauan en ehdi muistoissani märehtiä, sillä bussillinen vaikuttajia kaartaa kohti Kymijokea, jota kuulemma Suomen Amazoniksikin kutsutaan. Ohjelmassa on joogaa, koskenlaskentaa ja koskiuintia Erämys-Keisarinkoskien tiluksilla. Minä valitsen viimeisimmän, sillä kahta ensin mainittua olen männävuosina kokeillut. Jännittää niin vietävästi. Jännittää, onko vesi kylmää, jännittää, millaisiin kuohuihin meidät määrätään ja jännittää, jos olenkin ainoa, jota jännittää. Kun käy ilmi, ettei meillä olekaan luvattuja märkäpukuja käytössä, jännittää vieläkin enemmän. Kenkiäkin on vain isojalkaisille, mutta kuulemma pelkät sukat pitävät kosken kivillä ja kallioilla muutenkin paremmin.

koskiuinti

koskiuinti

Kypärät päässä ja pelastusliivit puettuina lastaamme itsemme suureen kumiveneeseen. Vesi tuntuu lämpimältä, yksi huolenaihe siis vähemmän. Kaikkia muitakin jännittää, en ole ainoa, joka kiemurtelee pelkästä koskiuinnin ajatuksestakin. Mars mukavuusalueelta ulos, siellä ne parhaimmat kokemukset odottavat. Kumivene kiinnitetään kosken partaalla olevaan tolppaan ja meidät tuupataan yli laidan. Vettä on vain puoleen sääreen ja sukat pitävät vedenalaisella kalliolla hyvin, kuten luvattu oli. Sitten heittäydymme virran vietäviksi, suoraan kuohuja päin. Vettä menee nenään ja korviin, kallion pinta raapii takapuolta. Haa, miten hauskaa! (koskiuinnin dronekuvat: Visit Kotka-Hamina, lähikuvat: Joni Helminen)

koskiuinti

koskiuinti

Pikaisen kuuman suihkun, nokipannukahvien ja ampiaisepisodien jälkeen matka jatkuu Harjun oppimiskeskuksen kartanomiljööseen. Illallinen odottaa jo vuonna 1816 rakennetussa ja museoviraston suojelemassa päärakennuksessa.

harjun kartano

Harjun kartano

harjun kartano

Harjun kartano

Ja jottei ilta loppuisi lyhyeen, köröttelemme ruokailun jälkeen vielä muutaman kilometrin matkan rantasaunalle, jossa meitä viihdyttää Noble Brass -vaskiviisikko. Janon sammuttavat paikallisen Takatalo & Tompuri -panimon tuotteet ja tunnelma on kuin kotibileissä sipsipusseja, karkkikulhoja ja limppareita myöten. Minä, maailman suurin vilukissa, uin kylmässä meressä kolme kertaa. Lauteilla tutustun uusiin ihmisiin ja höpötän vanhojen tuttujen kanssa. Tanssin letkajenkkaa ja laulan torvisoittokunnan mukana. Hymy on herkässä.

takatalo tempura

noble brass

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki. Paras on vielä edessäpäin. Ilmoittautuessani KotHam Adventureen valitsin toiselle päivälle aktiviteetiksi kalliolaskeutumisen. Pettymys oli suuri, kun ryhmä olikin jo täynnä. Minulle oli varattu paikka korsupiknikille. Ei kuulosta kovin mediaseksikkäältä, vai mitä? Niinhän sitä luulisi.

majuri notz

salpapolku

Virolahden Bunkkerimuseo on pieni, mutta vaikuttava. Heti kärkeen on myönnettävä erityismaininta oppaallemme, Erkki Rikkolalle, joka eläytyy Majuri Notzin rooliin pikkutarkkoja yksityiskohtia myöten. Museokierroksen jälkeen puemme yllemme autenttiset maastotakit ja heitämme selkään reput, joiden sisällä kolisevat metalliset mukit, pakit ja lusikkahaarukat. Majuri johdattaa meidät juoksuhautoja pitkin sisälle bunkkereihin ja korsuihin. Kuljemme Salpalinjaa myötäilevää Salpapolkua pitkin. Metsätietä reunustaa panssarivaunuesteeksi rakennettu, tonneja painavien kivien rivistö. Näissä maisemissa on liikkunut myös Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas.

majuri notz

korsupiknik

1940-luvun ensimmäisinä vuosina rakennetulla Salpalinjalla ei koskaan taisteltu. Sen rakentamiseen osallistui noin 35 000 miestä ja 2000 lottaa, jotka huolehtivat muonituksesta. Yksin Virolahdella on 137 teräsbetonikorsua. Me, valiovaikuttajista koottu tiedotuskomppania, poikkeamme polulta metsään ja marssimme halki sammalmättäiden kohti majoituskorsua numero 115. Laskeudumme korsun ovelle köysikaiteeseen tukien ja astumme ovesta sisään.

korsupiknik

korsupiknik

Sisällä on hämärää, seuraamme lyhtyjen himmeää valoa syvemmälle kosteaan korsuun. Perimmäisessä huoneessa hääräävät lottapukuun sonnustautuneet Miia ja Emmi. Pöytään on katettu monenmoista sorttia karjalanpiirakoista porokeittoon, ja rieskasta pullapitkoon. Vegaanitkin on otettu huomioon. Kaivamme pakit esiin ja täytämme ne höyryävän kuumalla sopalla. Taas kerran olemattomat odotukseni ylitetään. En osannut kuvitella mitään lähellekään tämän kaltaista. Korsupiknikin sijaan kutsuisin tätä kokonaisvaltaiseksi elämykseksi. Melkein harmittaa niiden puolesta, jotka ovat valinneet toisin.

majuri ja lotat

Jäljellä on enää kotimatka takaisin Helsinkiin. Bussissa käy tasainen puheensorina, ja somen kuvavirta täyttyy kovaa vauhtia kymäläisistä kokemuksista. Univeloista viis, KotHam Adventure koukutti kerrasta!

Vaikuttajille suunnatun #KotHamAdventure-seikkailun järjesti Visit Kotka-Hamina. Kiitos, kun sain olla mukana!

Ägräs Distillery, Kuura Cider ja Fiskarsin Panimo – Kolmen juomatuottajan kierros Fiskarsissa

Yhteistyössä: Ägräs Distillery ja kolmen tuottajan kierros

Ystävän auto kaartaa Fiskarsin ruukkikylän idylliselle raitille. Parkkipaikat ovat täynnä moottoripyöriä ja matkailuautoja. Ilmeisen suosittu viikonloppuretkikohde tämä ruukkimiljöö, vaikka eihän se mikään ihme ole. Vanhoja, koristeellisia puutaloja, kylän poikki virtaava vesi, romanttisia siltoja, pieniä putiikkeja ja vieri vieressä kivoja kahviloita. Minun muistoni kylältä ovat kuitenkin, köh, jokseenkin erilaiset.

On vappuaatto 1994. Siinä missä nyt on parkkipaikka, jäätelökioski ja ruukkialueen ainoa elintarvikeliike oli 24 vuotta sitten elämää suurempi vappukokko. Istun Datsun 100A:n takapenkillä ja ryystän suoraan pullon suusta omppupomppua eli Marlin helmeilevää omenaviiniä. Stereoista pauhaa CatCatin Bye Bye Baby, sillä radiosta kaikuu  suorana lähetyksenä euroviisujen finaali. Joku omasta mielestään helevetin kova jätkä testailee kuolemattomuutensa rajoja potkimalla palavia puita. Parkkeeramme kokon lähettyville. Loppuyö on hämärän peitossa.

Kuinka ollakaan, alkoholi on teemana samalla paikalla myös toukokuussa 2018. Olen saanut kutsun tulla tutustumaan Visit Finlandinkin palkitsemaan kolmen juomantuottajan kierrokseen*. Kylään on syntynyt artesaanituottajien keskittymä: Kuura Cider siiderimö, Fiskarsin Panimo ja uusimpana Ägräs Distillery – kansainvälisestikin jo huomioitu tislaamo, jossa valmistetaan viskiä, giniä ja akvaviittia.

Kuura Cider siiderimö

Kierros alkaa Kuuran Ciderin pienen myymälän terassilta. Osallistujat parveilevat paikalla janoisina, mekin haaveilemme kylmänä helmeilevästä aidosta siideristä. Kaikki toimijat sijaitsevat lähellä toisiaan, joten tarkoitus on kävellä paikasta toiseen. Ensin kuitenkin kurkistamme siiderimön tuotantotiloihin, jotka ovat sopivan kompaktit – toisessa päädyssä sijaitsevat suuret tankit ja tuotantolaitteistot, toisessa on sievässä rivissä ranskalaisia kuohuviinitynnyreitä, joissa valmistuu hiilihapoton villihiivasiideri. Käymme läpi valmistusprosessin vaihe vaiheelta. Informaatiota tulee sellaista tahtia, että pää ei meinaa pysyä mukana.

kuura jääsiideri

kuura siideri

Kuulemme, kuinka siideriomenoiden lajikkeet ja laatu vaihtelevat vuosittain, ja kuinka suussa pahalta maistuva omena, on erinomainen siideriomena. Kaikki valmistukseen käytetyt omenat ovat kotoisin lähialueilta, 50 kilometrin säteeltä, kuten Kemiöstä ja Lohjalta. Koska omenoiden saatavuus ja ominaisuudet vaihtelevat, tuotetaan joka vuosi omanlaisensa siideri. Nyt hyllyssä on viime vuoden syysomenoista puristettu, suodattamaton Finski.

kuura siideri

kuura siideri

Vuosi 2017 oli erinomainen omenavuosi, ja satoa tuli niin, että hedelmät olivat vaarassa mädäntyä maahan. Kuuran osakkaat päättivät perustaa omenanpelastuspartion ja pyysivät paikallisia tuomaan ylijäämäpunaposket siiderimön varastoon. Kerätyistä omenoista tuotettiin erikoiserä, joka jaettiin vain keräykseen osallistuneille. 25 omenakiloa kohden sai palkkioksi ison pullon siideriä, jota ei myyty missään muualla.

kuura siideri

Siiderimön erikoisuus on Suomessa harvinainen jääsiideri, Ice Cider, joka luokitellaan viiniksi. Se valmistetaan kanadalaisella menetelmällä jäädyttämällä omenamehu talven ajaksi ja käyttämällä lopputuotteeseen vain ensimmäisenä sulanut sokeripitoinen mehu, eli 15–20 % alkuperäisestä mehumäärästä. Puolen vuoden käymisen jälkeen pullossa on aromikasta jääsiideriä, jonka alkoholipitoisuus on reilut 10 prosenttia.

Lopuksi saamme pienet maistiaiset. Finski maistuu raikkaalta, ja se sopii taatusti hellepäivien hittijuomaksi. Jotakin jääsiideriä olen maistanut joskus viinimessuilla, mutta suomalainen versio on täysin uusi tuttavuus. Maku on intensiivinen ja makea, mutta ei liian. Ihastun sillä sekunnilla ja ostan myymälästä pullon kotiin viemisiksi, myös yksi Finski pakataan tuliaiskassiin.

kuura jääsiideri

kuura siideri

Myymälä on auki kesäisin joka päivä klo 11–17, ja siellä myydään siiderin lisäksi paikallisia herkkutuotteita ja -tavaroita. Lomasesongin ulkopuolella aukioloajat kannattaa tarkistaa siiderimön Facebook-sivuilta.

Fiskarsin Panimo

Seuraavaan kohteeseen siirrymme kävellen. Oppaamme ja panimon myynnistä ja markkinoinnista vastaava Jenni Danielsson kiitää ruukin raittia pitkin rivakoin askelin. Aurinko paistaa ja kevyt kevättuuli heilauttelee pitkin joen vartta etenevän seurueemme hiuksia. Pieni happihyppely tekee hyvää. Muutaman minuutin siirtymisen aikana olisi mukava kuulla kylän historiasta ja ohitettavista rakennuksista, vaikka perinteisestä turistikierroksesta ei olekaan kyse. Etenkin ulkomaalaiset matkaajat ottaisivat paikallistuntemuksen varmasti kiitollisina vastaan.

fiskarsin panimo ägräs destillera

fiskarsin panimo

fiskarsin panimo

Entinen Rekolan Panimo muutti muutama vuosi sitten Fiskarsiin ja vaihtoi samalla nimensä Fiskarsin panimoksi. Tuotanto pyörii vanhassa veitsi- ja auratehtaassa, joka lopetti toimintansa vuonna 2000. Rakennus ehti seistä tyhjillään useita vuosia, kunnes panimo ja naapurissa toimiva tislaamo ottivat tilan haltuun. Panimolla on yhteinen myymälä ja baari, jossa on varsin viehättävä terassi jokinäkymillä.

fiskarsin panimo

fiskarsin panimo

fiskarsin panimo

fiskarsin panimo

Haistelen humalaa ja maistelen maltaita, mutta mieleni harhailee muihin ajatuksiin tämän tästä. En ole koskaan oppinut juomaan ipaa, apaa, lagereita tai stouteja, minulle maistuvat vain happamammat lambic ja sour. Odottelen jo siirtymistä tislaamon puolelle, sillä giniä ja lonkeroa minä rakastan. Kysymyksiä satelee ja Jenni vastaa niihin perusteellisesti. Kakistelen kuivaa kurkkuani ja vilkaisen kelloa. Haaveilen jo kierroksen päättävästä tastingista.

Ägräs Distillery

Sitä ennen tutustutaan kuitenkin vielä tislaamon tiloihin. Ägräksen tisleet valmistuvat samanlaisissa pannuissa ja padoissa kuin maailmaa valloittaneen Kyrönkin. Myös motiivi tekemiselle on sama – päätuote on vuosien päästä valmistuva viski, mutta sitä ennen tehdään nopeammin tuotettuja juomia, kuten giniä ja akvaviittiä. Yksi ginierä valmistuu parhaimmillaan kahdessa viikossa. Meille kerrotaan, että ruukkikylässä toimiva Ägräs Distillery on ainoa suomalainen tislaamo, joka käyttää ginissään pelkästään suomalaisia katajanmarjoja. Muita mausteita ovat mm. puna-apila, väinönputki ja sitruunan kuori.

ägräs distillery

ägräs distillery

ägräs distillery

Tiesittekö muuten, että Suomi on maailman suurin kuminantuottaja? Kaikkea sitä oppii, kun lähtee kevätretkelle läntiselle Uudellemaalle. Siitä huolimatta maassa ei juurikaan valmisteta akvaviittia, jonka päämauste kumina on. Markkinarako on siis leveä ja Ägräs täyttää sitä parhaansa mukaan. Tulossa on myös 21 villiyrtin digestiivi, jonka maku muistuttaa unicumia (eli kavereiden kesken unkarinkokista). Iso peukku ja hatunnosto rohkealle tuotevalikoimalle, uskomalla omaan juttuun saavutetaan yleensä parhaimmat tulokset!

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

Lopulta päästään maistelulasien ääreen! Hanasta lasketaan tuoppeihin ensiksi Fiskarsin panimon Juhlapilsiä, Metsänhenkä ja Funky Luomua. Seurueen muut jäsenet huokailevat tyytyväisinä ja nyökyttelevät hyväksyvästi. Minä maistelen varovaisesti, mutta kaikissa on liikaa humalaa minun suuhuni.

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

Onneksi meille annostellaan myös kauan kaivattua giniä ja akvaviittiä. Ihastun ensimmäiseen, mutta rakastun jälkimmäiseen. Yhdessä koivunlehtitonicin kanssa akvaviitti maistuu mahtavalle, ja kumma kyllä, se toimii myös sellaisenaan, huoneenlämpöisenä. Tätä tämän syksyn rapujuhliin, kiitos!

Loppukevennyksenä laseihimme lorautetaan änkeröä eli nokkosella maustettua lonkeroa. Juoma sai vastikään erään johtavan naistenlehden vertailussa täystyrmäyksen, mutta minun suuhuni se sopii täydellisesti, sillä makeutta on jälleen kerran vain aavistus verrattuna muihin markkinoilla oleviin ginipohjaisiin valmisteisiin.

ägräs gin

Kierros on ohi reilussa kahdessa tunnissa. Osa seurueesta jää istumaan tislaamon Tap Roomiin, mutta me suuntaamme jäätelölle jokirantaan. Tällä kertaa ei ole aikaa jäädä hengailemaan ruukin idyllisille puistokäytäville, mutta sekin aika tulee varmasti vielä. Kiitos Fiskars ja seuraavaan kertaan!

Ägräs Distillerylla ja Fiskarsin panimolla on yhteinen puoti sekä baari ja terassi Tap Room, joissa myydään ja tarjoillaan molempien tuotteita sekä kekseliäitä drinkkejä. Puoti on avoinna kesällä joka päivä 11–18, Tap Roomin ajankohtaiset aukioloajat kannattaa tarkistaa Ägräksen nettisivuilta. Seuraavan kierroksen ajankohtaa ja yksityiskierroksia voi tiedustella suoraan tuottajilta.

*Kierroksen tarjosivat Ägräs Distillery, Kuura Cider ja Fiskarsin Panimo.

Ps. Ägräksen gini on pehmeän ja miedon makuinen, joten sitä voi lisätä drinkkiin suhteessa enemmän kuin muita suomalaisia kollegoitaan. Muistathan myös, että artesaanigini ansaitsee seurakseen vähän paremman tonic-veden. Lue vinkit oikeaoppisen gin & tonicin sekoittamiseen täältä.

Barolo Tour – kellareita, köynnöksiä ja pulloittain punaviiniä

Kaupallinen yhteistyö: Casa Visette

Maaliskuussa istuin Helsinki-Vantaalla jännityksestä jäykkänä. En vielä tiennyt, että minua odottaisi kokemus, joka vielä kolmenkin kuukauden jälkeen kiertelee aivojen sopukoissa supatellen suloisia sanojaan.

Jotkut reissut ovat mieleenpainuvampia kuin toiset. Muutaman sekunnin vilkaisu kolme kuukautta vanhoihin kuviin ja olen hetkessä keskellä vihreinä versoavia viiniköynnöksiä, lasissani tummanpuhuvaa baroloa ja ympärilläni hulvaton seurue. Iholla tuntuu Italian keväinen tuuli ja huulilla onnellinen hymynkare. Neljän päivän Barolo Tour Monforte d’Alban liepeillä, Langhen viinialueella jätti pysyvän muistijäljen.

barolo tour casa visette

Olen monta kertaa myöntänyt, etten ole minkäänmoinen viiniekspertti. Minulle kelpaa sekä punainen, valkoinen että vaaleanpunainen. Keltaiseen kääntyviä jälkiruokaviinejä rakastan, ja oranssejakin olen joskus maistanut. Jääkaapissani on aina yksi pullo kuplivaa, sillä eihän sitä koskaan tiedä, milloin seuraavan kerran tulee aihetta pieneen juhlaan. Suosin eurooppalaisia viinejä ihan vain siitä syystä, että ne on tuotettu lähempänä. Rypäleitä osaan luetella ehkä parikymmentä, jos oikein pinnistelen. Mutta niiden eroista, nyansseista ja laatusanoista olen suoraan sanoen yhtä pihalla kuin se kuuluisa lumiukko. Riittää, että viini maistuu suussani hyvältä.

barolo tour casa visette

barolo tour casa visette

Siksi jännitin matkaa viikkoja etukäteen. Sydän pamppaillen kuvittelin tasting-pöydän ympärille muut matkalaiset, johon barolon parissa tutustuisin. Mitä, jos kaikki muut ovatkin kaikkitietäviä viiniguruja? Mitä, jos en osaa luonnehtia viinin väriä, makua tai tuoksua yhdelläkään pätevällä adjektiivilla? Mitä, jos en vaan sovi joukkoon?

barolo tour Aldo conterno

barolo tour casa visette

Olin totaalisen väärässä ja jännitin jälleen kerran turhaan, sillä perillä minua odotti maailman sydämellisin seurue. Viiniin perehtynyt, kyllä, mutta tavalla, joka ei nosta ketään muiden yläpuolelle. Nopeasti tajusin, että tässä porukassa ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain ihmisiä, jotka rakastavat viiniä ja ruokaa. Paljon.

Barolo Tour – Visiitillä viinintuottajien kellareissa

Neljän päivän aikana vierailimme neljällä viinitilalla. Välillä kävelimme naapurissa asuvan viinintuottajan pihaan, välillä vedimme pitkää tikkua siitä, kuka ajaa ja joutuu jättämään viinin nauttimisen vähemmälle. Istuimme tummasta puusta olevan pöydän ääreen ja kuuntelimme kiinnostuneina viinintekijöiden tarinoita. Kellarit olivat tekijöidensä näköisiä. Toiset pieniä ja eksklusiivisiä, kun taas toiset kuin metroasemia maan alla. Toisaalla oli supersiistiä, jopa kliinistä, toisaalla vallitsi hallittu epäjärjestys. Persoonallisuus piristää, olisi ollut tylsää tutustua neljään täysin samanlaiseen tekijään.

barolo tour casa visette

barolo tour Aldo conterno

Barolon alueella on ennen muinoin sijainnut vain viisi suurta viinitilaa. Kaikkia rypäleitä ei suinkaan viljelty itse, vaan ne ostettiin sopimusviljelijöiltä. Tänä päivänä tuottajia on yli 400, ja näistä yli puolet pullottaa vain alle 10 000 pulloa per vuosi. Suurin osa viinitilallisista on siis todella pieniä. Sopimusviljelijöiltä ostettavien Nebbiolo-rypäleiden hinta vaihtelee laadun, alueen ja vuoden mukaan, vuonna 2017 keskihinta oli 5 euroa kilolta. Nebbiolosta valmistetaan paitsi baroloa, myös nebbioloa, langhe nebbioloa sekä barbarescoa. Omasta viinitilasta haaveilevan täytyy ensin kerätä kunnon pesämuna, sillä maata on myynnissä harvoin ja se on hinnoissaan. Kahden hehtaarin oikeaan ilmansuuntaan avautuvasta maapläntistä voi joutua maksamaan miljoonia.

barolo tour casa visette

barolo tour casa visette

Nebbiolon lisäksi Piemonten alueella viljellään punaviiniä varten myös Dolcettoa ja Barberaa. Dolcettosta valmistettu punaviini on viinitietäjien mukaan helppoa, kuivaa ja arkista. Se on yleensä tanniinista ja juodaan tuoreena, eli kypsytysaika on lyhyt. Barbera taas on rypäleenä marjainen, mehuisa ja vähätanniininen, eikä siitä valmistettu viini kestä säilyttämistä nebbiolon lailla. Se milloin Nebbiolo-rypäleestä valmistettua viiniä voi kutsua baroloksi onkin monimutkaisempi juttu. Säädökset sisältävät tarkkoja aluerajoja, prosentteja, riittävän vanhoja köynnöksiä, ilmansuuntia ja korkeuksia merenpinnasta. Tarkat speksit jätän viineihin vihkiytyneiden vastuulle.

barolo tour casa visette

barolo tour Aldo conterno

barolo tour Aldo conterno

Viinin historia on niin pitkä, että aloittelijan päätä huimaa. Ensimmäisen tastingin nautimme suurta viininystävien arvostusta nauttivan Aldo Conternon viinitalossa, jonka juuret juontavat aina 1770-luvulle. Rakennus on entinen italialaisen kreivittären huvila. Maistamme yhtä valkoista ja viittä punaista vuosilta 2014–2015. Keskustelussa vilahtelee viinien kypsytysaikoja, optimaalisia tarjoilulämpötiloja, tammitynnyreitä ja terästankkeja. Joku uumoilee, että jyrkempi maasto maistuu viinissä, myös sikalan aromit mainitaan. Minä hymistelen itsekseni ja olen löytävinäni suussa huljuvasta viinistä samoja vivahteita.

barolo tour Aldo conterno

barolo tour Aldo conterno

barolo tour Aldo conterno

Seuraavana päivänä tutustumme Elio Grasson tiluksiin. Italialaistunut australialainen Roberto, joka auttaa Grasson perhettä tilavirailujen yhteydessä, esittelee ensin pihalta avautuvat huikeat näkymät ja osoittelee kädellään joka suuntaan. Nämä ovat Grasson viljelmiä ja nämä myös. Häkellyn jälleen kerran häikäisevistä maisemista ja annan kameran laulaa. Maisteluhuoneessa keskustelu nousee uusiin sfääreihin. Laseihin kaadetaan ensin barberaa d’albaa ja sen jälkeen ainakin neljää eri baroloa. Muistiinpanoni ovat vajavaiset, joten epäilen seonneeni laskuissa.

barolo tour elio grasso

barolo tour elio grasso

barolo tour elio grasso

Uudet viiniystäväni pääsevät vauhtiin. Tässä on lakritsaa, joku toteaa. Kyllä, ja tuoksussa jonkinlaista parfyymiä. Tämä on kuin ohikävelevä nainen, joka tuoksuu niin hyvälle, että häntä on pakko lähteä seuraamaan. Naurattaa vähän, mutta en kiistä analyysia, nämäkin viinit maistuvat erinomaisilta suussani.

barolo tour elio grasso

barolo tour elio grasso

barolo tour elio grasso

barolo tour elio grasso

Vielä on edessä visiitti Ettore Germanon viinitaloon. Viinikellaria esittelee meille Nykyisen omistajan, Sergion poika, joka näyttää siltä, että edellinen ilta on tainnut venähtää aavistuksen liian pitkäksi. Kellari on pieni ja kierros lyhyt, mutta se ei meitä haittaa, päinvastoin. Istumme ilomielin viinilasien eteen ja aloitamme maistelun. Yleisölle avoimet tilat ovat uudet ja viiniviljelmiä voi ihailla suurelta terassilta, joka kesällä varmasti on mainio paikka istuskella.

ettore germano barolo tour

ettore germano barolo tour

ettore germano barolo tour

ettore germano barolo tour

Maaliskuinen Italia ei kuitenkaan hemmottele meitä lämmöllä, joten siirrymme pikaisesti sisätiloihin. Muistilehtiöni sivuilla on Ettore Germanon kohdalla vain harakanvarpaita, mistäköhän se mahtaa johtua? Sen kuitenkin muistan ja tiedän, että rose-skumppa oli niin hyvää, että ostin sitä puolikkaan laatikon kotiin tuotavaksi, enkä ollut ainoa. Seurueemme taisi hamstrata kuohuvaa yhteensä kymmenen laatikollista. Vielä en ole raaskinut yhtään pulloa avata, mutta eiköhän kesän kuluessa tarpeeksi painava syy keksitä.

ettore germano barolo tour

ettore germano barolo tour

ettore germano barolo tour

Samana päivänä ehdimme vierailla myös Riikka ja Jyrki Sukulan luona Meriamessa. Riikka kertoo aperitiivien äärellä omasta matkastaan viininviljelijäksi ja maistattaa tuottamiaan viinejä lounaan äärellä Serralunga d’Albassa, Vinoteca Centro Storicossa. On pakko ihailla sinnikkyyttä ja tahtoa, jonka voimin Riikka Sukula on opiskellut viiniköynnösten kasvattamisen saloja ja saanut jalansijaa alalla, joka on erittäin kilpailtu ja kaiken lisäksi miesvoittoinen.

sukula meriame

sukula meriame

sukula meriame

sukula meriame

Viinitilallisten viisauksia

Viinitilavierailuilla opin myös, että seinän sisään muuratun kaapin kosteudessa säilytetyt viinilasit kannattaa huuhdella tilkalla viiniä. Kaapista nimittäin saattaa tarttua lasiin vääränlainen tuoksu, jotka häiritsevät maistelua. Jos siis satut asustelemaan vanhassa kivitalossa ja säilytät viinilasejasi ulkoseinän kylmäkaapissa, hulauta puoli desiä viiniä lasin pohjalle, heilauta, kaada sama viini seuraavaan lasiin ja jatka, kunnes tarvittava määrä laseja on puhdistettu.

Ensimmäisen lasillisen jälkeen minä nohevana huuhtelin lasini vedellä seuraavaa viiniä varten, kunnes ystävällisesti selitettiin, miksi niin ei kannata tehdä. Jos maistelussa on useita samasta rypäleestä valmistettua viinejä, lasia ei kannata huuhdella. Itse asiassa vesi saattaa vaikuttaa haitallisesti seuraavan lasillisen ominaisuuksiin. Kaikkea sitä oppii, kun matkustaa ja istuu itseään viisaampien kanssa samassa pöydässä.

manzone barolo tour

manzone barolo tour

manzone barolo tour

manzone barolo tour

Eikä siinä vielä kaikki. Kahtena iltana viinintekijät saapuvat viineineen Casa Visetteen, entiseen viinitaloon, jossa majoitumme. Arvostetun Manzonen viinitalon vanhan mestarin vierailun kunniaksi Casa Visetten viinikellarista kaivetaan esiin kolme pölyttynyttä barolopulloa 60-luvulta. Tunnen itseni etuoikeutetuksi ja samalla harmittelen, että en varmasti osaa arvostaa hyvin säilyneiden viinien nyansseja tarpeeksi.

mauro veglio casa visette

mauro veglio casa visette

mauro veglio casa visette

Sekä Manzonen että Mauro Veglion viinintuottajien visiittien aikana Casa Visetten iso ruokasali täyttyy viinitietoudesta, tasting-laseista ja järkyttävän ihanasta ruuasta, jota jälkimmäisellä kerralla pääsemme kokkaamaan myös itse. Ruokalistalla on mm. kania, tartaria ja tietenkin tiramisua. Kokkikoulun kokemukset eivät mahdu tähän postaukseen, joten pääsette lukemaan niistä myöhemmin lisää. Aitoja italialaisia reseptejäkin on tulossa!

barolo tour casa visette

Neljän päivän aikana maistelemme muistikirjani mukaan yli 60 erilaista viiniä. Maisemat, viinit ja niitä tuottavat viinitalot saivat minut sanattomaksi lukemattomia kertoja. Casa Visetten Barolo Tour lukeutuu niihin elämyksiin, jotka eivät unohdu koskaan. Mikään yllä kirjoitettu tai kuvattu ei tee oikeutta Barolo Tourin kaltaiselle viinimatkalle, joten päätän raporttini viininvihreiltä rinteiltä suosiolla tähän.

Seuraava Barolo Tour järjestetään 8.–11.11.2018. Muutama paikka on vielä vapaana, joten jos mielit mukaan, suosittelen toimimaan nopeasti. Lisätietoja ja ensi syksyn hintoja voi tiedustella suoraan Casa Visetestä, yhteystiedot löytyvät edellisen linkin takaa.

Lue myös:
Casa Visette – luksusta Langhen laaksossa, Barolon viinialueella
Sähköpyörän satulassa pitkin Piemonten kukkuloita
Pitkiä lounaita ja italialaisia illallisia – ravintolavinkit Barolon viinialueelle