Gran Canarian kohokohtia – patikointi Charco Azul -vesiputoukselle

Tarkkaa suunnitelmaa ei ollut, mutta patikoimaan oli pakko päästä. Olimme haaveilleet pitkästä päiväpatikasta Gran Canarian mielettömissä maisemissa, mutta herra Murphy heitteli armotta hidastavia kapuloita rattaisiin. Kun loma alkaa ja stressitasot romahtavat, tämä tyttö ottaa ja sairastuu. Sapluuna on tuttu ja tavallaan turvallinenkin, mutta kuume horjutti haaveita huolella ja päivän vievä vaellus oli unohdettava.

Minä makasin horkassa viltin alla, siemailin rommilla maustettua hunajateetä ja kuuntelin kun aallot kohahtelivat vasten vaativia rantakallioita. Mies sohi sormellaan kännykkää ja etsi meille vaihtoehtoista ohjelmaa. Parin tunnin päästä suunnitelma oli valmis. Ottaisimme auton alle ja suuntaisimme seuraavana aamuna kohti El Riscon kylää ja Charco Azul -vesiputousta. Ja jos buranan voimalla jaksan, piipahtaisimme paluumatkalla Agaeten lähistöllä sijaitsevalle viinitilalla, jossa viljellään myös kahvia. Otin vilttini ja painuin petiin, vaikka kello oli vasta yhdeksän.

el risco

Tuhdin aamupalan jälkeen olo oli edelleen hutera, mutta ei niin hutera, ettenkö olisi uskaltanut istahtaa pelkääjän paikalle vuokraamaamme punaiseen Alfa Romeoon. Pujottelimme banaaniplantaasien sokkeloisien kujien läpi väljemmille vesille. Ensimmäinen serpentiinitien pätkä nauratti, mutta hymy hyytyi, kun jätimme taaksemme Agaeten satamakaupungin. Tie kiemurteli kallion viertä, suoraa pudotusta alla kimaltelevaan valtamereen oli ensin kymmeniä ja lopulta yli sata metriä. Kaiteet näyttivät heppoisilta, korkeanpaikankammoinen oli kauhuissaan. Vastaan tuli rekkoja ja leveitä pakettiautoja. Minä puuskutin ja yritin pysyä rauhallisena. Jostain takaa jyrähti vierelle avoauto, joka ohitti meidät tien tiukoista mutkista huolimatta. Onneksi mies näytti nauttivan ajamisesta, hänen varmat otteensa saivat minutkin vähitellen rauhoittumaan.

Charco Azul

Ensimmäinen etappi matkalla kohti Charco Azul -putousta oli löytää pieni El Riscon kylä. Myöhemmin saimme huomata, että jos pitää silmät auki, El Riscoa ei mitenkään voi missata, sillä serpentiinitie kulkee väistämättä kylänraittia viistäen. Turisteille homma on tehty helpoksi. Parkkipaikan kohdalla lukee suurin sinisin kirjaimin Charco Azul, park here! Välittömässä läheisyydessä pönöttää myös markkinakoa takova kahvila-ravintola-matkamuistomyymälä, jonka juurelta reitti putoukselle alkaa. Nuolin opastetusta reitistä ei voi erehtyä. Me olimme pakanneet eväät (hedelmiä, suklaata ja janojuomaa) reppuun, joten suuntasimme suoraa päätä kohti nuolien osoittamaa suuntaa.

el risco

Varsinaiseen El Riscon kylään turisteilla on ajokielto. Valkoiseksi kalkkimaalattujen talojen keskellä kiemurteleva tie on niin jyrkkä, että ainakaan minä en lähtisi sille mäkilähtötaitojani testaamaan. Noustuamme kylätietä parisataa metriä, tulemme tienhaaraan, joka on somistettu rivistöllä roska-astioita. Risteykseen on pystytetty myös kartta, mistä ei sinänsä suuremmin iloa ole, mutta maamerkkinä se toimii mainiosti. Nuolia ei näy, mutta oletamme, että tämä on lyhyen patikointipolun alkupiste.

Charco Azul

Seuraamme liittyy paikallisopas – oranssiturkkinen kissa tekee lähempää tuttavuutta sekä mennessä että tullessa. Hetken ehdimme luulla, että se lyöttäytyy lopullisesti seuraamme, kunnes viereisessä puskassa rapisee. Ison liskon pää ilmestyy esiin. Niin unohtuvat uudet ystävät, rapiseva saalis on meitä kiinnostavampi. Tie muuttuu poluksi ja sukeltaa syvään heinikkoon. Pohdimme, onko täälläkin punkkeja, mutta päädymme siihen, ettei Kanarialla ole riittävästi eläimiä, joita ne elääkseen tarvitsevat.

gran canaria kissa

Ensimmäinen pienen puron yli pääsee harppaamalla. Jaloissani ovat testikappaleet Merrelin uusista vaelluskengistä, mallia Moab Fst 2 Mid Gtx*. Ne kestävät kyllä vettä, mutta en halua liata uusia popoja. Polun vierellä kulkee musta vesiputki, sitä seuraamalla ei taatusti eksy reitiltä. Polku on tallaantunut maahan niin näkyvästi, ettei siitä muutenkaan ole vaaraa. Turistiravintolan parkkipaikalle saapui yhtä aikaa muitakin seurueita, mutta ainakaan vielä he eivät hengitä niskaamme, eikä vastaantulijoitakaan näy. Aurinko porottaa kuumasti, eikä minulla tietenkään ole huivia tai hattua. Olin ajatellut ostaa olkihatun kylästä, jossa majoitumme, mutta Sardinan ainoa kauppa on pieni Spar, jonka valikoimaan olkihatut eivät kuulu.

On aamupäivä, ja aurinko on vielä matalalla. Ympärillä kohoavat vuoret luovat onneksi varjonsa polulle puolimatkasta lähtien. Vesi solisee vieressämme, tekee mieli ottaa kengät jalasta ja kävellä puroa pitkin. En halua kuitenkaan ottaa riskiä, että liukastun tai lyön varpaani teräviin kiviin ennen kuin olen nähnyt varsinaisen putouksen. Emme oikeastaan tiedä mitä odottaa, sillä googlen kuvahaku tuotti tulokseksi vain epäselviä kuvia jostain, mikä näytti lammikolta. Siksi pysähdymme ensimmäisen isomman lätäkön kohdalla ja katselemme ympärillemme. Voiko tämä olla tässä?

Charco Azul

Charco Azul

Jatkamme päättäväisesti matkaa, sillä vesilämpäreeseen valuva vesi ei täytä millään kriteereillä vesiputouksen määritelmää. Polku muuttuu haastavammaksi, ja kallioilta joutuu etsimään jalansijaa. Charco Azul ei kuitenkaan voi olla enää kaukana, näin väittää ainakin kännykän karttaohjelma. Viimeisen nyppylän takaa paljastuu vihdoin ihan oikea vesiputous, mahtavaa!

Charco Azul

Charco Azul

Olemme edelleen aamupäivän puolella. Aurinko kääntyy paistamaan putoukselle vasta alkuiltapäivästä, silloin näkymä on varmasti vielä näyttävämpi. Lammen rannalla istuskelee pariskunta, jonka koira tuntuu olevan kiinnostuneempi meistä kuin heidän eväistään. Minä riisun kengät ja huljutan jalkojani pienissä puroissa. Putouksen alle pääsee uimalla, mutta lammikko on sen verran täynnä vesikasveja, ettei uiminen tai kahlaaminen tunnu hyvältä ajatukselta, vaikka uimapuvut onkin pakattu mukaan. Puihin on kaiverrettu nimiä, on tänne nähtävästi joku toinenkin suomalainen löytänyt.

Charco Azul

Vuorilta puhaltaa viileä tuuli ja vaikka äsken vielä valitin kuumuutta, on yhtäkkiä kylmä. Pariskunta koirineen on jo lähtenyt paluumatkalle. Syömme eväät ja tyhjennämme yhdet tölkit olutta. Mies joutuu kuvauspuuhiin ja minä poseeraan parhaani mukaan. Kuluva kuukausi on kuulemma ollut alueella hyvin sateinen. Tähän aikaan vuodesta putous ei siis aina ole parhaimmillaan, olemme siis onnekkaita. Kallionyppylän takaa alkaa kuulua puhetta, meidän on aika jättää putous seuraavan seurueen ihasteltavaksi. Heitämme holat ja kipuamme kallion päälle. Hyvästi Charco Azul!

Charco Azul

charco azul

Vasta paluumatkalla huomaamme kuinka jylhät maisemat ovatkaan. On ihmeellistä, että yhdellä saarella luonto on näin monimuotoinen. Vaikka ajomatka oli ajoittain jopa pelottava, olen tyytyväinen, että tulimme. Kaukana ovat turistilaumat ja Kanariansaariin yhdistetyt klassiset kliseet. Vielä en osaa edes kuvitella, että paras on vasta edessä.

*Vaelluskengät saatu testiin PR-toimistolta.

Ocean Ladies – kohti Atlanttia ja sen yli!

Kaksi vuotta sitten äitini kertoi, että aikoo purjehtia Atlantin yli. Tiesin heti, ettei se ollut vitsi, vaan ilmoitusluontoinen asia. Pyörittelin päätäni, kauhistelin uutista kavereilleni ja mietin, etten ikimaailmassa itse uskaltaisi. Kolmeksi viikoksi keskelle ei mitään, jalkojen alla parikymmentä senttiä muovia ja kilometrikaupalla syvää vettä. Purjehtijoiden tytär tykkää kyllä purjehtia, mutta vain silloin, kun maata on näkyvissä – edes horisontissa.

Äitini tuntien tiesin, että päätös pitää. Pään sisäinen prosessi oli käynnistetty, joten siitä pidetään kiinni kynsin ja hampain. End of discussion.

ocean ladies

ocean ladies

Seuraavaksi kasattiin miehistö – siis se porukka, joka purjehtii, ohjaa ja operoi venettä. Ja koska idean äiti on Naispurjehtijoiden entinen kommodori, oli sanomattakin selvää, että veneeseen koottiin miehistön sijaan naisisto. Samalla päästiin tuulettamaan pölyttyneitä käsityksiä siitä, että Atlantin ylittävän purjeveneen päällystö koostuu kaksilahkeisista. Naisisto muotoili itselleen moton – Dream, Dare, Do! Unelmoi, uskalla ja toteuta!

Veneeksi vuokrattiin suomalaista tuotantoa, Pietarsaaressa vuonna 1980 valmistunut, valmiiksi valtamerikelpoiseksi varusteltu Swan 441. Kippariksi valikoitui porukan kokenein, tänä vuonna 72 vuotta täyttänyt äitini. (Arvatkaa vaan, onko asia herättänyt närää miesvaltaisessa purjehdusmaailmassa? Viiden pisteen vinkki: kyllä on. Sillä millä nyt paukutella henkseleitä, jos naiset kerran pystyvät samaan kuin raavaat merikarhut.) Projekti sai nimekseen Ocean Ladies.

ocean ladies Raija Alapeteri

ocean ladies

Yhteen hiileen puhaltaminen aloitetiin saman tien. Tiimityötä hiottiin ja vuorovaikutustaitoja vahvistettiin ammattilaisten johdolla, sillä keskellä valtamerta on pakko muuntautua öljytyksi koneeksi, jonka jokainen osa toimii moitteettomasti. Valtataisteluille, negatiivisuudelle tai yhteishenkeä nakertavalle naljailulle ei neljätoistametrisessä veneessä ole tilaa. Turvallisuuden varmistaminen, navigointitaitojen kertaaminen, Atlantin sääolosuhteiden tunteminen, kovassa kelissä toimiminen, henkisen ja fyysisen kunnon ylläpitäminen, sponsorit ja rahoitus – kaikkien näiden tulisi olla kohdallaan starttipistoolin pamahtaessa. Etenkin viimeinen tuotti tuskanhikeä, mutta pienemmistä pisaroista kehkeytyi lopulta riittävän suuri rahavirta.

Kesän 2018 naisisto harjoitteli Itämerellä. Suomen seksihelteiden vedellessä viimeisiään irtosi S/Y Carissa Ocean Lady Helsingin satama-altaasta ja aloitti 3000 mailin siirtopurjehduksen kohti Gran Canarian Las Palmasia. Biskajanlahdella oli ensimmäisen kerran mahdollisuus testata venettä kovemmissa keleissä rannattomalla merellä. Lissabon–Madeira legillä aavaa merta riitti viideksi päiväksi putkeen, tämäkin toki vasta pientä esimakua kolmiviikkoiseen Atlantin-ylitykseen nähden. Lokakuun loppupuolella siirtopurjehdus saapui määränpäähänsä ja veneen varustelu suurta merta varten sai alkaa.

ocean ladies

ocean ladies

Venettä on siis varusteltu Las Palmasissa melkein kuukauden ajan. Kuten kuvasta näkyy, kannelle on köytetty menovettä kanisteri jos toinenkin. Tekninen puoli on hoidettu hyvissä ajoin kuntoon, mutta ruokahuoltohommat alkoivat vasta muutama päivä ennen starttia. Juomavettä on varattu pulloihin ja kanistereihin 2 litraa per päivä jokaiselle naisiston jäsenelle. Vedentekokonetta käytetään kaksi tuntia päivässä, se vaatii veneen dieselmoottorin käynnistämisen. Kone tuottaa merivedestä juomakelpoista makeaa vettä 6 litraa tunnissa. Hedelmiä on lupa syödä kaksi per päivä, kylmäboksi on täynnä pakasteita. Pikkulinnut kertoivat, että pentterin uumeniin on piilotettu myös samppanjaa, suklaata, cokista ja pipareita.

Rauhallisemmassa kelissä onnistuu myös kalastaminen, sillä reelinkiin on kiinnitetty vapateline. Juuri tulleen tiedon mukaan veneeseen onkin eilen nostettu ensimmäinen mahimahi. Tuoreesta kalasta kokattuja aterioita siis tiedossa!

ocean ladies

Päällystö eli kippari ja perämies toimivat viiden tunnin vuoroissa. Unta viisi tuntia, vastuuta toinen samanmoinen. Naisisto hoitaa kaikki kannella tapahtuvat manööverit, siivouksen ja ruuanlaiton pareittain kolmen tunnin vuoroissa. Ensin kolme tuntia kannella, sitten toiset kolme kannen alla stand by -vuorossa, ja viimein kolme tuntia lepoa. Päällystöä lukuunottamatta punkat vaihtuvat tiuhaan tahtiin, jotta jokainen pääsee nukkumaan mukavammin tuulen alapuolella. Sykliin kuulemma tottuu yllättävän nopeasti. Yhdeksän tunnin vahtivuorojärjestelmä takaa sen, että kahta samanlaista vuorokautta ei matkan aikana ehdi tulla.

ocean ladies

Kannen alta ei astuta ulos ilman turvavaljaita. Valjaat kiinnitetään välittömästi elämänlankaan, oli keli mikä hyvänsä. MOB- eli Man Over Board -tilanteille on nollatoleranssi. Vallitseva tuuli käy tähän aikaan vuodesta koillisesta, joten matkan pitäisi taittua suurelta osin kohtalaisessa sivumyötäisessä. Valtamerellä on kuitenkin oma tahto ja vaaratilanteisiin on siksi syytä varautua. Aallonkorkeus voi kasvaa yllättävän suureksi ja tuulen nopeus saattaa vaihdella säärintamien mukaan. Reittivalintoja ei paljasteta etukäteen, mutta legenda kertoo, että ensin purjehditaan etelään, ja vasta kun voi alkaa sulaa, käännetään keula kohti länttä ja Karibiaa.

ocean ladies

ocean ladies

Matkaa St. Lucialle on noin 3 000 merimailia eli reilut 5 000 kilometriä. Alussa kaikki cruising-luokan yksirunkoiset purjeveneet ovat samalla viivalla, mutta jo seuraavana päivänä veneiden parvi on hajaantunut niin, että horisontissa voi hädin tuskin havaita kilpakumppaneita. Sen jälkeen matkaa tehdään yksin. Seurana ovat ensin linnut, sittemmin veneen vierellä hyppytaitojaan esittelevät delfiinit ja pienet lentokalat. Öisin matkaa siivittävät tummana pauhaava meri, kirkkaana loistavat tähdet ja kallelleen keikahtanut kuutamo.

ocean ladies

ocean ladies

Satelliittipuhelin toimii viestien välittäjänä ulkomaailmaan. Joka päivä joku naisiston jäsenistä kirjoittaa kaikkien puolesta lyhyen sähköpostiviestin Suomeen. Se lähetetään yhteyshenkilölle, joka forwardoi kuulumiset naisiston lähipiiristä muodostetulle sähköpostilistalle. Viestin pääsisältö on tähän mennessä ollut rauhoittava ja positiivinen: veneellä on tänäänkin kaikki hyvin. Välillä pieniä päivityksiä ilmestyy myös Ocean Ladies’n Facebook-sivulle. Nekin tehdään Suomesta käsin.

ocean ladies

ocean ladies

Lähdön hetki oli tunteita täynnä. Kyyneleet virtasivat, nallekarhuja puristettiin kainaloon ja aallonmurtajalla vilkutetiin, kunnes vene katosi 172 muun paatin joukkoon. Isäni harmitteli, ettei tullut ottaneeksi kotoa mukaan mitään pientä esinettä, jonka olisi voinut antaa äitini mukaan onnenamuletiksi, mutta totesi sitten halatessaan, että ehkäpä nämä 50 vuoden yhteiset muistot kantavat ilman sitäkin. Minä pidättelin kyyneleitä ja toivoin, että joskus tulevaisuudessa minäkin voin sanoa samat sanat omalle puolisolleni.

ocean ladies

Kun Hesari lähtöpäivänä kirjoitti projektista, olin haljeta ylpeydestä. Edelleen tuputan tietoa ensimmäsestä ARC-kilpailuun osallistuvasta suomalaisesta naisistosta jokaiselle, joka suostuu kuuntelemaan. Ihailen äitiäni ja kaikkia näitä tavallisia naisia, äitejä ja mummeja, jotka eivät tyydy haaveilemaan, vaan tarttuvat toimeen, uskaltavat ja tekevät, mitä haluavat. Rikkovat omalla tavallaan lasikattoja ja repivät miehisen maailman kahlehtivia rajoja. Samalla toivon, että minuun on tarttunut geeneissä edes osa äitini rohkeudesta ja tekemisen meiningistä. Go Ocean Ladies, ja suotuisia tuulia!

ocean ladies

Atlantic Rally for Cruisers eli ARC 2018 -kilpailun tilannetta ja naisiston matkaa voi seurata täällä. Veneen virallinen nimi kilpailussa on S/Y Carissa Ocean Lady. Kuulumisia pääsee lukemaan myös Ocean Ladies’n Facebook-sivulta, taustoista ja kilpailuun valmistautumisesta taas löytyy lisätietoa oceanladies.fi-sivuilta, josta ylläoleva kuvakin on napattu.

Atlantin pauhua ja auringonlaskuja – ensikertalaisen Gran Canaria

Tuhansien turistien laumoja, punaisena hehkuvia ihoja, aurinkotuolien kansoittamia loputtomia hiekkarantoja, aurinkorannikolle asettuneita harmaita panttereita, lukemattomia lapsiperheitä, rymyäviä ryyppyporukoita, päättymättömiä bileitä ja saksalaista humppaa, joka raikaa lähikuppiloista aivan liian kovalla volyymillä. Siinä muutamia mielikuviani Kanariansaarista. Edellämainitut ennakkoluulot ovat vahvoja. Niiden vuoksi Teneriffa, Lanzarote ja Gran Canaria ovat heiluneet aina ämpärilistani äärimmäisessä häntäpäässä.

gran canaria

gran canaria

gran canaria

gran canaria

Vasta viime vuosina olen herännyt huomaamaan, että saarilla on muutakin. On ihmeellinen ja ainutlaatuinen luonto, on vastakohtia, idyllisiä kalastajakyliä, rikkaita ruokaperinteitä ja mielettömiä maisemia. Ekomatkaaja minussa on löytänyt myös vaeltamisen ja luonnossa liikkumisen. Kaiken tämän myötä kiinnostus Kanariansaaria kohtaan on kasvanut vähitellen.

gran canaria

gran canaria

gran canaria

gran canaria

Voi hyvin olla, että lähivuosina olisin investoinut lentolippuihin myös ilman äitini rohkeutta ja hulluja päähänpistoja. Äidin, joka huomenna sunnuntaina starttaa yli Atlannin yhdessä seitsemän muun suomalaisen nohevan naisen kanssa. Ainoana Atlantic Rally for Cruisers -kilpailun vain naisista koostuvana kokoonpanona eli naisistona. Minä varaan paikan aallonmurtajalta hyvissä ajoin etukäteen, toivotan hyvää matkaa ja heilutan, kunnes vene katoaa horisonttiin. Syitä matkustaa on monia, perhesyyt ovat niistä vahvimpia.

gran canaria

gran canaria

gran canaria

gran canaria

Täällä siis ollaan, Gran Canarialla. Ja kuten arvata saattaa, ennakkoluulot ovat murentuneet pieniksi palasiksi ja pyyhkiytyneet rantahiekasta Atlantin syvänsinisiin aaltoihin. Saari on uskomattoman kaunis ja moniulotteinen. Länsirannikon suoraan merestä kilometreihin nousevat huiput, rannattomalta mereltä vulkaanisiin kallioihin miljooniksi pisaroiksi särkyvät tyrskyt, sisämaan vehreät laaksot, mineraalien värjäämät kalliot, valkoisina laaksojen pohjalla hohtavat pikkuruiset eksoottiset kaktuskasvustot, marraskuun kukkaloisto, vuorilta virtaavat vesiputoukset, tuulen tuiverruksessa rapistuneet majakat ja dyynit, jotka jatkuvat silmänkantamattomiin.

gran canaria

gran canaria

gran canaria

gran canaria

Yritän sanoittaa tunteeni tarkemmin, mutta se vaatii aikaa. Kun maisema on vaihtunut marraskuun harmauteen ja räntäsateeseen istun alas, kirjoitan kaiken muistiin – itselleni ja teille. Kello on kaksi iltapäivällä, on siis aika sulkea läppäri, kaataa lasiin sangriaa ja astua ulos aurinkoon. Palataan asiaan ensi viikolla!