Mökkiläinen matkailee Etelä-Savossa – yövy ja herkuttele Sahanlahti Resortissa ja retkeile Anttolan Neitvuorella

Kaupallinen yhteistyö: Laiturilla & D.O. Saimaa

Mökillä möllöttely ja laiturilla lekotteleminen on parasta mitä tiedän. Mutta uskokaa tai älkää, siihenkin saattaa välillä kyllästyä. Kun viettää muina mökkihöperöinä viikkoja putkeen punaisen tuvan pihapiirissä, alkaa vähitellen kaivata vaihtuvia maisemia ja muutakin aktiviteettia kuin riippumatossa rötköttämistä, mullassa möyrimistä ja kastelukannujen kantamista ympäri puutarhaa. Silloin otamme kartan esiin, etsimme kiinnostavia kohteita ja tutkimme, mitä Etelä-Savolla on tarjota vastuullisen matkailun puolesta liputtavalle lomalaiselle. Sillä miksipä eteläisen Savoon mieltynyt mökkiläinen muualle matkustaisi, kun ihmeellisen ihania ja elämyksellisiä paikkoja löytyy ihan nurkan takaa.

Sahanlahti Resort

Kesäkuun alkupuolella pääsin Laiturilla-hankkeen matkassa tutustumaan eteläsavolaisiin helmiin ja nyt paljastan muutaman niistä teillekin. Siispä tervetuloa Saimaalle ja Etelä-Savoon!

Sahanlahti Resort on keidas keskellä Etelä-Savoa

Jo ennen oman mökin hankkimista olin listannut kymmeniä kohteita, missä haluaisin piipahtaa kesäpaikasta käsin. Ranskalaisten viivojen kärkikahinoissa keikkui kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa sahamiljöössä sijaitseva Sahanlahti Resort, josta olin kuullut kavereiden kautta sellaisia ylisanoja, että mietin, voiko niin täydellistä paikkaa olla olemassakaan. Suomalaiseen tapaan olin epäileväinen, enkä uskonut yhtäkään adjektiivia ennen kuin näen kiitellyn kohteen omin silmin. Olisi kannattanut uskoa, sillä totta ne olivat, övereimmätkin ylisanat!

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort on rakennettu vuonna 1756 kosken partaalle perustetun sahalaitoksen syntysijoille. Majoituimme vasta remontoituun, sympaattiseen Jallun tupaan, joka on yksi alueen alkuperäisistä, paikalla toimineen sahan alkuperäisistä rakennuksista. Heti hirsitupaan astuessani olin myyty: värikkäät räsymatot, perinteinen kiikkustuoli alkuperäiset hirsiseinät ja leivinuuni, jonka pankolle olisi mahtunut vaikka nukkumaan. Ikkunoista näkyi laineiden liplatus ja talon vierustalle levittyvä pieni kukkaniitty.

Sahanlahti resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Pihatyöt olivat vielä hiukan kesken ja naulakot sekä peili puuttuivat, mutta näiden pienten yksityiskohtien emme antaneet häiritä tuvassa vallitsevaa rikkumatonta rauhaa. Vesipistekin oli rakennuksen kylkeen vasta rakenteilla, joten pesuhommat hoidettiin kantovedellä. Pesupaikan virkaa toimitti rappusille kannettu sinkkiämpäri, keittiöstä kähvelletty kauha, pullollinen käsisaippuaa ja ämpärin yläpuolelle ripustettu käsipyyhe. Mökkiläinen hyrisi tyytyväisenä, sillä kaikki tuntui kovin kotoisalta.

Sahanlahti Resortin ravintoloissa maistuu D.O. Saimaa -alkuperämerkitty lähiruoka

Ajatuksena oli ensimmäisenä iltana istua veden äärelle rakennetun Rantamakasiinin pitkien pöytien ääreen, haukata herkkuburgerit ja saunoa sen jälkeen pidemmän kaavan kautta. Koko maata kurittavan ravintola-alan työvoimapulan vuoksi purilaispaikka oli kuitenkin kiinni ja löysimme itsemme Sahanlahti Resortin päärakennuksessa sijaitsevan ravintola Koskivahdin viihtyisältä terassilta molempina iltoina.

Se ei suoranaisesti haitannut, sillä tarjolla oli upeiden maisemien lisäksi lähellä tuotettua ruokaa, itse leivottua leipää ja varsin hyvä viinivalikoima. Suurin osa kaikkien Sahanlahden ravintoloiden lautaselle asetelluista annoksista on koottu D.O. Saimaa -alkuperämerkillä merkityistä tuotteista. Vastuullinen mökkimatkailija on asiasta erityisen mielissään, sillä merkki takaa, että tuotteet ja raaka-aineet on tuotettu Saimaan alueella vastuullisesti ympäristön, kestävän kehityksen ja yhteiskuntavastuun näkökulmasta.

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Erityisesti mieleen painuivat ja makunystyröitä hellivät Saimaan alueen parhaista paloista koottu, jaettavaksi alkupalaksi kahdelle sopiva Saimaa Gastronomy makujen kimara sekä Saimaa menun pääruokana tarjoiltu, kielen mennessään vienyt kalastaja Laineen kuhaa mie de pain, muikun mätiä, beurre blanc -kastiketta, Asikaisen luomuperunaa ja kesäkasviksia. Jos ravintolassa olisi ollut vähän vähemmän muita ruokavieraita, olisin taatusti nuollut lautasen.

Kesäkuun toisella viikolla sesonki oli vasta käynnistymässä, joten viinilistat uupuivat vielä, tarjoilija toista päivää töissä ja menukin oli tarjolla ihan ensimmäisiä kertoja. Oli kuitenkin hauskaa päästä tutustumaan kauden valikoimaan ensimmäisten joukossa! Ruokailukokemusta säestivät syreenipensaan tuoksu ja ilmassa taitolentotemppujaan esittelevien haarapääskyjen huudot. Välillä meitä kävi tervehtimässä pörheähäntäinen Mikko-kissa, joka muina katteina kuljeskeli pihapiirissä ja terassilla rapsutuksia ja silityksiä metsästäen.

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Aamiaisella meinasin pökertyä maailman ihanimman uuniohrapuuron, karjalanpiirakoiden ja jälkiruokapöytään leivottujen pikkuleipien äärelle. Jos jotakin voisin toivoa lisää, toivoisin parempia merkintöjä aamuiseen seisovaan pöytään. Tarjolla oli henkilökunnan mukaan lukuisia D.O. Saimaa -merkittyjä tuotteita, mutta harmittavasti niitä ei ollut erikseen merkitty aamiaisherkkujen yhteyteen. Myöskään ruokavaliomerkinnät eivät olleet esillä, ja vegaaniset vaihtoehdot oli pyydettävä erikseen tiskin takaa. Nämä pienet puutteet kun viilataan kuntoon, uskaltaudun väittämään, että tässä on Etelä-Savon paras aamiainen!

Niskalammen perinteinen sauna on unohtumaton elämys

Saunatupa täyttyy ihastuneista huokauksista. Olemme saapuneet pyyhkeet kainalossa Niskalammen puulämmitteiseen saunaan ja häkellymme heti kynnyksellä sen taivaallisesta tunnelmasta. Pukuhuoneen pöydälle on tuotu kimppu niittykukkia ja saunajuomat on upotettu jäiseen kylpyyn. Puukiukaan löylyt ovat kosteat ja ikkunasta avautuva maisema vertaansa vailla. Pesuhuoneessa porisee vanhan ajan vesipata, penkillä on valmiina kylmää vettä sekä paljut peseytymistä varten. Järven puoleiselta jäähdyttelyterassilta johtavat portaat suoraan peilityyneen veteen. Aurinko on laskemassa ja taivas pukeutuu parhaillaan pastelleihin. Voisiko tämän täydellisempää edes olla?

Niskalammen sauna

Niskalammen sauna

Niskalammen sauna

Niskalammen sauna

niskalammen sauna

Niskalammen sauna

Saunavuoron pituus on 1 tunti 20 minuuttia. Vuorojen välissä henkilökunta käy tarkistamassa, että kiukaan alla palaa tuli, pesuvettä on riittävästi ja sauna siisti seuraavia kylpijöitä varten. Omaa vuoroa ei välttämättä tarvitse, sillä Niskalammen saunassa on sesonkiaikana myös yleisiä vuoroja. Saunomaan pääsee myös kahteen sähkösaunaan, aitoon savusaunaan sekä talvella rantaan rakennettavaan jääsaunaan!

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahteen palaan taatusti toisenkin kerran, sillä haluan kokea ainakin heinäkuussa tiluksilla pyörivän kesäteatterin, siemailla drinkin rantahiekalle perustetussa pienessä ginibaarissa, herkutella burgereilla ja saunoa autenttisessa savusaunassa. Erilaisia majapaikkojakin olisi mielenkiintoista testata, ehkä ensi kerralla nukun yöni vanhassa hämärässä aitassa, pittoreskissä punahirsisessä hotellissa tai yhdessä omalla paljulla varustetuista luksusaitoista, jotka valmistuvat niemennokkaan viimeistään kaudelle 2023. Oikeastaan pienimuotoinen roadtrip on jo suunnitteilla, enää pitäisi päättää milloin tien päälle lähdetään!

Anttolan Neitvuori on oiva päiväretkikohde reippaalle retkeilijälle

Noin 60 kilometrin päässä Sahanlahdelta sijaitsee Anttolan Neitvuori, yksi Etelä-Savon korkeimmista kohdista. 184 metriin kohoava huippu on mukavan reipas päiväretkikohde mökkiläisten lisäksi myös Mikkelissä lomaileville, sillä Saimaa Geopark -kohteeseen on keskustasta matkaa vajaat 40 kilometriä. UNESCOn maailmanlaajuiseen Geopark-verkostoon lukeutuvalta Neitvuorelta avautuu avara näkymä Luonterin saaristoon, hyvällä säällä jopa kymmenien kilometrien päähän. Maisemat ovat huomattavasti huikeammat kuin Etelä-Savon korkeimmaksi kohdaksi tilastokeskuksessa kirjatulla Kangasniemen Paukkulanmäellä, joten kiipeäminen vuoren laelle todellakin kannattaa.

Ajomatkan aikana taivastelemme mustanpuhuvia pilvimuodostelmia. Ennuste lupaa vain vähäisiä sateita ja sadetutkakin on sitä mieltä, että kaatosadetta emme niskaan saa. Olen lähtenyt liikkeelle optimistisesti tennareissa. Sidon vyötäisille villapaidan, sujautan kännykkän taskuun ja lähden matkaan reppuselkäisen Veeran opastamana. Polku on kostea, mutta ei märkä, joten kenkävalinta kelpaa, vaikkei täydellinen olekaan.

Neitvuori

Neitvuori

Neitvuori

Ensimmäisenä vastaan tulevat uteliaat lampaat, jotka juoksevat haassaan matkalaisten mukana ja hamuavat käsistämme voikukkia. Määkijät hoitavat Hiidenmaan tilalla perinnemaisemaa ja luonnon monimuotoisuutta ylläpitävää niittykasvillisuutta. Googlettaessani retken jälkeen lisätietoja huomaan, että tilalle voi hakea lammaspaimeneksi joka vuosi, ja seuraava valtakunnallinen lammaspaimenten haku aukeaa jo tammikuussa 2023!

Neitvuori

Neitvuori

Neitvuori

Sanomme heipat lampaille ja alamme kiivetä. Lähtiessäni innokkaana patikkapolulle en jostain syystä tullut ajatelleeksi, että Neitvuori on nimensä mukaisesti vuori ja päästäkseen ihailemaan maisemia on ensin kiivettävä hyvä tovi. Hengästytti jo valmiiksi, mutta huipulla näkymät olivat kaiken vaivan arvoiset. Kävimme ihailemassa maisemia kaikilla kolmella nähtävyydeksi merkityllä paikalla ja viimeisellä niistä kaivoimme eväät esiin. Vettä tihuutti taivaalta edelleen, mutta onneksi päässä oli lippis ja takissa huppu. Suojasimme kamerat sateelta ja kävimme ravintola Koskivahdin tekemien eväsleipien kimppuun. Miten ruoka voikin maistua niin hyvältä ulkoilmassa? Kolmannen kaakaokuksallisen jälkeen oli aika pakata kimpsut kassiin ja lähteä jatkamaan matkaa.

Neitvuori

Neitvuori

Jatkoimme polkua pitkin tutkimatta sen kummemmin karttaa. Neitvuoren kiertävä Hiijje silimukka on reilut 4 km pitkä, mutta reitin voi puolittaa käyttämällä karttaan merkittyä oikopolkua. Sitä oli meidänkin tarkoitus taivaltaa, sillä seuraavaan kohteeseen oli jo pienoinen kiire. Aikamme käveltyämme kartan lupaama 400 metrin matka alkoi tuntua vähän liian pitkältä. Tulistelupaikan olisi pitänyt tulla jo vastaan, mutta oransseilla ympyröillä puihin merkitty polku jatkui aina vaan. Lopulta saavuimme risteykseen, josta erkanee polku 13 kilometrin Hiidenkierrokselle. Karttaa vilkaistuamme tajusimme, että olimme sittenkin kiertäneet koko neljän kilometrin lenkin. Seuraavalla kerralla lupaan katsoa karttaa ennen kuin jatketaan matkaa taukopaikalta eteenpäin.

Parkkipaikalla tutkailimme vielä hetken Saimaa Geoparkin infotauluja, vaihdoimme pikaisesti kuivaa vaatetta ylle ja hurautimme maistelemaan Raijan Aitan D.O. Saimaa -merkittyä mansikkamehua. Siitä ja muista Saimaan alueen paikallisista tuottajista lupaan kertoa ensi kerralla.

Sahanlahti Resortiin on helppo matkustaa myös ilman autoa

Tällä kertaa meillä oli tiukan aikataulun vuoksi käytössämme oma kulkupeli, mutta ilokseni voin kertoa, että Sahanlahti Resort on saavutettavissa ilman autoakin. Julkisilla liikkuessa kannattaa saapua kiskoja pitkin Mikkeliin ja hypätä sieltä Puumalaan suuntaavaan bussiin. Kesäaikaan viidesti päivässä arkisin kulkeva linja-auto pysähtyy käytännössä Sahanlahti Resortin portilla, ja matka-aikaakin kertyy vain tunnin verran.

Sahanlahti resort

Kaltaiseni pyöräretkien rakastajat ilahtuvat varmasti siitäkin, että Sahanlahti Resort on legendaarisen 60 kilometriä pitkän Puumalan saaristoreitin varrella. Omaa pyörää ei tarvitse bussin kyytiin välttämättä lastata, sillä resort toimii myös Saimaa Bikes -vuokraamon yhtenä vuokrauspisteenä. Mikä olisikaan parempaa kuin lähteä pyöräretkelle hyvin levänneenä ja syöneenä ja palata fillarointipäivän päätteeksi valmiiseen pöytään, saunan lämpöön ja puhtaisiin lakanoihin. Taidanpa tietää, mitä minä teen kesälomalla!

Ps. Pysykäähän kuulolla, sillä lisää matkavinkkejä Etelä-Savoon on tulossa jo muutaman viikon kuluttua!

Talvilomalle etelän lämpöön vai pohjoisen pakkasiin?

Kotona kököttäminen saa nyt riittää! Valtakunnan suurin sanomalehti maalailee eteemme huojuvia palmuja, mainoskatkoilla ihastellaan bungalowin patiolle viritettyjä riippumattoja ja kadunvarsimainoksissa adunvarsimainoksissa vilahtelee valkohiekkaisia paratiisirantoja. Turkoosinvärinen meri kimaltelee kännykän ruudulla ja pastellinsävyissä säihkyvät auringonlaskut ujuttautuvat uniinkin. Kahden vuoden kurjuuden jälkeen sinäkin olet ansainnut hiekkaa varpaittesi väliin, ihanaa!

Vai onko sittenkään?

Kaipaan kyllä matkustamista, mutta varsinaista matkakuumetta kahden vuoden kotoilu ei ole onnistunut nostattamaan. On ollut aikaa ajatella. Matkakuumeilun sijaan olen hiukan huolissani. Pelkään, ettei kohta meillä ei ole neljää vuodenaikaa. Ei hitaasti herävää keväistä luontoa, ei lempeän leutoja kesäpäiviä, ei syksyn lehtien väriloistoa eikä edes hohtavia hankia. Puihin pakkautuva tykkylumi jää tätä menoa historiaan, ja samoille historian lehdille unohtuvat myös ladut, joilla saamme tänäkin talvena lykkiä muina niskasina menemään.

talvilomalle pohjoiseen

Ilmaston lämpenemisen myötä tukalien helteiden ja arvaamattomien lumimyrskyjen kaltaiset äärisäät yleistyvät, ja samalla leudot kesät ja tasaisen varmat ja pitkät talvet katoavat vähitellen. Muutos vaikuttaa myös sinun elämääsi. Luonnon monimuotoisuus kärsii, kasvit ja eläimet katoavat ja ekosysteemit natisevat liitoksistaan. Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan kylmää faktaa, jonka pitkän aikavälin tilastot ja ensi viikolla julkaistava IPCC:n raportti todistavat. Siksi kieltäydyn kaukomaista ja matkustan mieluummin pohjoiseen.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin. Kesän lapsena, juhannuksen tietämillä syntyneenä olen hurahtanut mökkielämään ja rakastan valoisia kesäkuukausia yli kaiken. Mutta minua miellyttävät myös pimenevät illat, sininet hetket ja kaamoksen hämärä, joka sallii kotiin käpertymisen ja ison pahan maailman sulkemisen neljän seinän ulkopuolelle.

Talvilomalle pohjoiseen – etätöitä, hohtavia hankia ja mutkamäkiä Sallatunturissa

Talvisin en suinkaan kaipaa kaukomaille tai etelän lempeään lämpöön. Kuuman kosteat kohteet, auringon palvominen tai huojuvien palmujen alla pötköttely eivät ole minua varten. Kun lämpömittarin lukemat ylittävät 25 asteen, hiki pisaroi iholle, päässä humisee ja muutenkin tuntuu tukalalta. Niinpä valintani on varsin helppo: hikoiluttavien helteiden sijaan matkustan pohjoiseen ja valitsen lumen ja jään. Kääriydyn kalsarikerroksiin, vuoraudun villapaitoihin, vedän jalkaani punaiset huopikkaat ja painelen ulos pakkaseen.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Pohjoisen maiseman muistot on merkitty minuun, olenhan isän puolelta perimältäni sallalainen. Metsän hiljaisuus, pakkasen narina jokaisella askeleella, eläinten polut tuoreella lumella, uteliaan kuukkelin pulputus kuusikossa ja reposet, jotka leiskuvat pohjoisella taivaalla. Tuttu puheen nuotti, paikallinen ruoka, kursulaisen rieska, sympaattiset latukahvilat, maailman parhaat munkit, ruuhkattomat rinteet sekä hyvin hoidetut ladut, joilla vastaantulijoita tervehditään joka kerta. Siinä on elämystä kerrakseen.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Oikeastaan tärkeintä on maisemanvaihdos – se naksauttaa aivot uuteen asentoon, nostaa mielialaa ja parantaa unen laatua. Kuka kaipaa palmuja, kun ikkunoista näkyy sokerihuurrutettuja puita ja talven huikaiseva valo? Suurin osa päivistä kuluu läppärin ääressä, mutta aurinkoisina tunteina keskeytämme etätyöt, sujautamme sivakat jalkaan ja lähdemme ladulle, laskettelemaan tai vaikka pulkkamäkeen. Reppuun pakataan väsleivät sekä termospullollinen kuumaa kaakaota. Tulet tehdään laavulla tai Sallatunturin huipulle rakennetun tunnelmallisen tuvan suojissa.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Kaiken tämän pääsee kokemaan ilman autoa, pöllölakanoissa lähes perille saakka puksutellen. Yöjunan päätepisteeltä matka jatkuu pikkubussilla, joka kuljettaa suoraan ekosertifioidulla sähköllä pyörivän hiihtokeskuksen kainaloon. Vielä 1990-luvulla juna kuljetti matkaajia Sallan kirkonkylälle asti. Salaa toivon, että uutta kansallispuistoa kehitettäessä harkittaisiin myös raiteiden avaamista uudelleen. Ostaisin sarjalipun saman tien.

ps. YLE Lappi haastatteli minua pari päivää sitten kysyäkseen, miten pohjoiseen voisi matkustaa halvemmalla. Minä vastasin, ja toimittaja keräsi pitkäksi venähtäneen puheeni joukosta 10 vinkkiä edullisempaan talvilomaan. Tänään julkaistuun juttuun on putkahtanut pieni painovirhepaholainen, josta voi saada käsityksen, että junan alakerrasta ostetut istumapaikkojen liput olisivat yläkertaa halvempia. Se ei pidä paikkaansa, mutta makuuhyttien kohdalla hintaeroa kyllä on, sillä yläkerran vessalliset hytit ovat alakerran vessattomia kalliimpia.

Orinoron rotko – syksyinen retki suomalaiseen luontoon

Jo viime kesänä, kun ensimmäisen kerran mutkittelimme moottoripyörällä mökiltä käsin kohti anoppilaa, painoin mieleeni risteyksen, jossa luki tikkukirjaimin Orinoro. Onpa omituinen nimi, ajattelin. Perillä Pohjois-Karjalassa puolisoni otti paikan puheeksi heti kypärän riisuttuaan. Huomasitko sen tienviitan, sen jossa luki Orinoro? Oli selvitettävä saman tien, mistä oli kysymys.

Orinoron rotko

Leppävirralla sijaitseva Orinoron rotko on yksi Savon seitsemästä ihmeestä. Savon Sanomien kymmenisen vuotta järjestämässä äänestyksessä seitsemän sakkiin pääsivät jääkauden muovaavan rotkon lisäksi kalakukko, Maaningan Korkeakoski, Seinävuoren rotko, Pisan luonnonsuojelualue, Puijo sekä savon kieli. Soisalon saaressa kiertelevä, Mustinmäen kylältä lähtevä 7 kilometrin pituinen Orinoron luontopolku kulkee nimensä mukaisesti rotkossa, pystyseinäisten kallioiden syleilyssä.

Päätimme tutustua luontokohteeseen omin silmin. Kesäpäivät kuluivat ja syksy saapui melkein huomaamatta. Keskityimme koluamaan mökkikuntamme luonnon ihmeitä, kuten Jäppilän kivikurua ja Pieksämäen vedenjakajareitistöä, emmekä ehtineet Orinorolle saakka. Seuraavana mökkikesänä kävi samalla lailla, mutta syksyn viimeisenä mökkiviikonloppuna, sinä samana, jona valmistelimme mökin talviteloille, vedimme viimein vaelluskengät jalkaan ja suuntasimme kohti Leppävirtaa.

Orinoron rotko on vaikuttava ilmestys

Parkkipaikka löytyi vanhalta kansakoululta tai nuorisoseuran talolta vaikuttavan puutalon pihapiiristä. Ulkona kävi kylmä viima. Vanha keltainen kyltti osoitti kohti Orinoroa, joten täytimme vesipullomme talon seinässä olevalla vesipisteellä ja lähdimme matkaan. Jospa metsän suojissa tuulikin vähän talttuisi.

Orinoron rotko

Orinoron rotko

Aluksi kuljemme pitkin leveätä metsäautotietä, ohi sadunomaisten kangasmetsien, siellä täällä sinisenä hohtavien myöhäisten mustikkamättäiden ja arvatenkin hyvien sieniapajien. Vastaan tulee avohakkuuaukioita, mutta myös juurakkopolkuja, historiallisia kiviaitoja ja harmaantuneita torppia. Historia on kaikkialla läsnä.

Orinoron rotko

Vihdoin polku sukeltaa synkempään metsään ja alkaa lähestyä Orinoron rotkoa. Tuuli jää puhaltamaan yksinään metsätien penkereillät taivasta tavoittelevien koivujen latvoihin. Me astelemme eteenpäin, kunnes kohtaamme opastekyltit, jotka ohjaavat oikealle. Rotkon yläpuolisilta kallioilta laskeudutaan alas järeitä puuportaita pitkin.

Orinoron rotko

Orinoron rotko

Orinoron rotko on pituudeltaan noin parisataa metriä. Pystysuorat, sammaleen osin peittämät kalliot tuntuvat hipovan taivaita ja nousevat jopa 20 metrin korkeuteen. Rotkon pohjalla pulppuilee lähde. Kuljemme hiljaisuudessa, korviimme kantautuu vain ulkoiluhousujen kahina, veden virtaus ja omat askeleemme pitkospuilla. Kääntelen päätäni puolelta toiselle ja hengitän historiaa. Orinoron rotko on pyhä, siitä ei ole epäilystäkään.

Orinoron rotko

Orinoron rotko

Orinoron rotko

Orinoron rotko

Reitin loppupuolelle, lammen rantaan on rakennettu hyvinvarusteltu taukopaikka. Tulistella voi sekä ulkona laavulla, että tunnelmallisen kodan suojassa. Tuuli käy lammelta, joten astumme suosiolla kodan ovesta sisään. Kuivia puita löytyy vajasta, sytykkeet olemme ottaneet mukaan mökiltä. Nuotio saa tulta alleen samaan aikaan, kun poksautamme kuohuviinipullon auki. Kun eväät on syöty ja kuksalliset nautittu, jatkamme matkaa. Vastaamme kävelee muutama seurue, mutta muuten saamme kulkea rauhassa. Sormia alkaa paleltaa ja tuuli yltyy. Haaveilen mökkisaunasta ja sen lauteilla hitaasti lämpiävistä jäsenistä. Onneksi matkaa on edessä enää muutama kilometri.

Orinoron rotko

Retkestä on jo aikaa, mutta kotimaa vetää minulta jalat alta edelleen, joka ikinen päivä. Jylhänä seisovat kalliot, virtaava vesi, mustana vellova meri, vihreän villit sävyt, taivaalta leijaileva ensilumi, poskia nipistelevä pakkanen ja kaikki se kauneus, joka ympärilläni levittäytyy on tajunnan tuolla puolen. Mitkään sanat eivät tee suomalaiselle luonnolle oikeutta. En tarvitse maailman ihmeitä, minulle riittää tämä hetki, tässä ja nyt. Hyvää itsenäisyyspäivää 104-vuotias Suomi!