Turku, sinä salarakkaani!

*Majoituksen tarjosi Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

Tapailemme, Turku ja minä. Se alkoi varovaisella vilkuilulla jo muutama vuosi sitten. Olin ohikulkumatkalla, ehdin yhteen kahvilaan ja näin linja-autoaseman. Syksyllä 2018 suhteemme tiivistyi ja kaupunki onnistui houkuttelemaan minut seuraansa peräti neljä kertaa. Se tutustutti ihaniin ravintoloihinsa ja kutsui asumaan hotelleissaan. Taisin ehtiä vähän ihastua, sillä vaikka oli pimeää, märkää ja lehdetöntä, kaupunki näytti silmissäni kauniilta.

turun seurahuone

turun seurahuone

Turku osaa vetää oikeista naruista. Se kutsui minut puutaloalueelle, ja esitteli idyllistä puoltaan. Se oli vieraanvarainen, petasi sohvalle pedin, tarjoili aamiaista ja vielä ruokailuseuraakin. Ja röyhisteli rintaansa toimivalla joukkoliikenteellä, sillä Syyskuinen työmatka Turun kirjamessuille ei olisi voinut vaivattomampi olla.

Ravintoloillaankin se ylpeilee, eikä todellakaan aiheetta. Jos ette usko, käykää lounaalla kasvisruokiin erikoistuneessa Kuorissa tai pitkällä illallisella ravintola Kaskiksessa. Kuljeskelkaa jokirannassa ja puikahtakaa olutkuppiloihin tai pieniin viinibaareihin, istukaa terassilla ja nauttikaa lasillinen punaista tai valkoista.

smör turku

smör turku

Viimeisimmillä deiteillä kesän korvilla kaupunki tarjosi tähän mennessä parastaan. Se tarjoili kuohuviiniä kaupungin komeimmassa hotellissa Turun Seurahuoneella, joka täysin uusittunakin huokui hienolla tavalla menneen ajan eleganssia. Se upotti minut tuoksuviin valkoisiin lakanoihin ja antoi tuntien työrauhan reissussa rähjääntyneelle matkalaiselle.

Pikaisen puuteroinnin ja reissuvaatteiden vaihtamisen jälkeen kaupunki johdatti minut illalliselle ravintola Smöriin ja tarjosi mitä miellyttävintä pöytäseuraa. Sitä samaa, jonka läsnäolosta olin saanut nauttia myös syksyn aikana. Kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin, oli ihanaa nähdä puolen vuoden tauon jälkeen.

smör turku

smör turku

smör turku

Kun näkee harvoin, yhteinen aika on käytettävä hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi valitsimme kuuden ruokalajin yllätysmenun – mitä enemmän ruokaa, sitä pitempi illallinen ja sitä enemmän yhteistä aikaa. Hetken kuluttua teemme kannettiin muun muassa poronsydäntä ja naapurikunnassa kasvatettua vihreää parsaa, silakoita, katajaa ja piimää sekä paahdetusta hiivasta tehtyä jäätetöä. Erikoista, mutta sangen hyvää. Viinien parituksesta annoimme extrapisteet, erinomaista kerrassaan.

turun seurahuone

turun seurahuone

Pienesti pyörryksissä palasin hotelliini ja heittäydyin juuri sopivan pehmeän sängyn uumeniin. Aamiaisella käytin hetken katsastaakseni späivän lounastarjontaa. Tässä kohtaa kaupunki aiheutti ensimmäisen pienen pettymyksen ja torppasi haaveeni lounaasta ravintola Ludussa. Niinpä alkuperäisistä suunnitelmista poiketen ostinkin junalipun jo kahdentoista junaan ja palasin kotiin Helsinkiin. Ensin kuitenkin vietin kuplivan aamupäivän töitä tehden, pehmeällä sängyllä, Turun koristeellisten kattojen yllä, hemmotellen itseäni yhdellä lasillisella kuohuviiniä.

turun seurahuone

Vieläkö tapaamme? Todennäköisesti. Tähän asti olen ollut tapailusuhteessamme se aktiivisempi osapuoli. Turku on vastannut deittikutsuihini myöntävästi, mutta aloitetta se ei vielä kertaakaan ole tehnyt. Voi olla, että jään odottamaan sen seuraavaa peliliikettä. Joku kaupungissa edelleen kiehtoo, enkä ole valmis katkaisemaan yhteyttä kokonaan. Useamman ravintolan menu on vielä maistamatta ja kuuluisa funikulaarikin kokematta. Ehkä voisin vinkata kaupungille vaivihkaa, että syksyn deittikalenterissa on vielä tilaa?

*****

Lisättäköön loppuun vielä pieni anekdootti. Tapaamisemme tuoksinnassa unohdin Smörin ikkunalaudalle kamerani linssinsuojuksen. Seuraavana päivänä soitin se perään, ja ihanat smöriläiset lupasivat postittaa kapineen kotiosoitteeseeni. Kirjekuori saapui perille pari päivää myöhemmin. Sen kylkeen oli repeytynyt reikä, joten kuori ammotti tyhjyyttään. Juoksin kiiinni postinkantajan ja kysyin miten minun pitäisi toimia. Hän kehotti tekemään reklamaation. Runoilin sellaisen, mutta odotukset eivät olleet kovin suuret. Kolmea viikkoa myöhemmin Postin asiakaspalvelusta soittettiin ja sanottiin, että vaikka repeytyminen oli johtunut väärästä pakkaustavasta, päätimme nyt tapauskohtaisesti korvata kapistuksen arvon. Kiittelin hämmentyneenä, ehkä maalaisjärkeä on sittenkin tässä maailmassa jäljellä.

Legendaarinen Smakbyn – ravintolasuositus Ahvenanmaalle

Kaupallinen yhteistyö: Visit Åland

Maantiet ovat Ahvenanmaalla punaisia. Kulunut tienpinta rahisee mummopyörän alla, kun poljen Kvarnbosta kohti Kastelholmaa ja Micke Björklundin legendaarista Smakbyn-ravintolaa. Kartan mukaan matkaa on reilut kuusi kilometriä, mutta autiolla pikkutiellä se tuntuu määräänsä pidemmältä. Pientareita ei juurikaan ole, mutta eipä ole autoliikennettäkään.

Vasemmalle kääntymisen jälkeen, pitäisi tulla risteys, josta oikaistaan oikealle, kohti linnaa. Liikennemerkki ja viitta Smakbyn-ravintolaan näkyy jo, mutta niin näkyy myös kiertotiestä kertova kyltti. Pyöräreitin opaste on kuitenkin paikallaan, joten päätän kääntyä alkuperäisen suunnitelman mukaan oikealle. Puolen kilometrin päässä matka tyssää kuin seinään. Pienen salmen yli johtava silta on remontissa ja puomit estävät sille ajamisen. Työmiehiä ei kuuden jälkeen näy enää missään, ja kääntyminen takaisin tarkoittaisi vähintään kolmen kilometrin ylimääräistä lenkkiä, joten päätän mennä yli vaikka väkisin. Onneksi kukaan ei ole näkemässä, kun raahaan pää punaisena painavaa mummopyörää rakennustelineiden yli. Jäljistä päätellen en kuitenkaan ole ainoa kapinallinen.

ahvenanmaa smakbyn

ahvenanmaa smakbyn

Taivas on mutkaisen pyöräretkeni aikana pimentynyt ja näyttää siltä, että kohta sataa. Parkkeeraan menopelini mahdollisimman lähelle rakennuksen seinää, jospa se ei siinä kastuisi.

Smakbyn – Legenda Kastelholman linnan siimeksessä

Olen haaveillut illallisesta Smakbyn pöydässä vuosikausia ja nyt viimeinkin olen täällä. Sisällä on menoa ja meininkiä. Ravintolasali on hallimaisen suuri ja sen ovat vallanneet kaksi suurta ryhmää. Toiset juhlivat ilmeisesti merkkipäiviä ja toiset virkistäytyvät työporukalla. Jälkimmäiselle on järjestetty kokkauskisa, ja meteli on sen mukainen. Iloiseen hiprakkaan itsensä hörppivät pilkkovat sipulia kuin viimeistä päivää, kannustusjoukot hurraavat ja kaiken keskellä pyörii kokin tamineissaan ravintoloitsija itse.

ahvenanmaa smakbyn

ahvenanmaa smakbyn

Pyydän ikkunapöytää, jotta saisin hyödynnettyä toukokuisen luonnonvalon. Tarjoilija miettii hetkisen ja siirtää lopulta yhden seurueen varauksen keskemmälle salia. Pistorasiakin sattuu sopivasti sijaitsemaan jalkojeni juuressa – täydellistä. Istun pöydän ääreen niin, että näen suoraan keittiöön, vaihdan vaivihkaa viereisestä pöydästä virkeämmät kukat ja alan selata listaa. On viereisellä tilalla kasvatettua lammasta, saarella viljeltyjä vihanneksia, tuoretta kalaa, itse pantua ja tislattuja väkeviä. Paikalliset raaka-aineet ovat ravintolalle kunnia-asia.

ahvenanmaa smakbyn

ahvenanmaa smakbyn

Tarjoilijani Mentor on muuttanut Ahvenanmaalle Belgradista ja aikoo viettää saarella koko kesän. Hän suosittelee aperitiviksi omenaista äppeltiniä. Tartun tarjoukseen ja tutkailen vielä valintojani. Harmittaa, että maistelumenu olisi pitänyt tilata jo tunti sitten, kuuden jälkeen ruoka valitaan a la carte -listalta. Päätän ottaa alkuun kalalautasen, pääruuaksi kasviksia ja jälkkäriksi suklaamoussen tilpehööreineen. Olen vähän huolissani, jäävätkö annokseni ryhmätilausten jalkoihin, ruokavieraita on nimittäin paljon!

ahvenanmaa smakbyn

ahvenanmaa smakbyn

ahvenanmaa smakbyn

Huoli osoittautuu turhaksi, sillä annokset saapuvat pöytään nopeasti, palvelu on ripeää ja sydämellistä. Sekä keittiömestari Ted Eloranta, että ravintoloitsija Michael Björklund ehtivät kiireiltään tervehtimään minua henkilökohtaisesti ja vaihtamaan pari sanaa. Vaikea sanoa, onko käytäntö jokapäiväinen, vai saiko bloggaaja erityiskohtelun. Olipa syy mikä tahansa, tuntui tapa mukavalta varsinkin kun ruokailin yksin.

Kala on perushyvää, mutta vihreän parsan, hernekreemin, varhaiskaalin ja hernekrokettien kanssa tarjoiltu konfattu fenkoli on hullun hyvää. Annos on sellainen, jota voisin hyvin suositella myös pihvinpurijalle. Tuhti, maukas ja riittävän monipuolinen annos ei todellakaan jätä kylmäksi eikä nälkäiseksi. Väitän, että fenkoliannos peittoaisi useimmat liharuoat, jos niitä pääsisi maistamaan vierekkäin.

ahvenanmaa smakbyn

ahvenanmaa smakbyn

Jälkiruoka osoittautuu oikeaksi makujen sinfoniaksi. Seuraan sen valmistumista lähietäisyydeltä ja kuuntelen, kun keittiömestari neuvoo lautaselle asettelussa. Asettelemista siinä onkin, sillä komponentteja on aikamonen määrä. Suklaamoussen lisäksi edessäni on marenkia, sorbettia, uppopaistettua raparperia, tyrnikinuskia ja popkornikaramellia. Vähemmälläkin olisi varmasti pärjätty, mutta kokonaisuus maistuu niin hyvältä, että jos istuisin vähän varjoisemmassa nurkkauksessa, nuolisin taatusti lautasen.

Viinivalinnoille nostan peukkuani. Erikoiskehut saa jälkiruoan kanssa tarjoiltu karvasmantelin vivahteita kantava kirsikkalikööri Röd Granit. Juoma on talon omaa tuotantoa, mutta se on tilattavissa myös Alkon tilausvalikoimista tai ostettavissa tuliaiseksi ruotsinlaivalta. Lopuksi tarjoilija kysyy haluaisinko kahvia. Ei kiitos, vastaan, mutta hän tuo kupillisen siitä huolimatta. Ei siksi, että odottaisi minun juovan sen, vaan siksi, että ikuistaisin sen kuviini, koska käsityönä tehty kuppi on niin soma. Naurahdan, ja teen työtä käskettyä.

ahvenanmaa smakbyn

Ulkona on satanut koko illallisen ajan kaatamalla. Sadetutkassa ei näy selkenemisen merkkejä ainakaan seuraavaan puoleen tuntiin, joten päätän ottaa vielä lasillisen kuplivaa ja odotella, josko tulossa olisi parempia pyöräilykelejä. Tuijotan ulos hieman humaltuneena ja päädyn tunteilemaan urakalla. Ajattelen sitä, miten etuoikeutettu olen ja miten olenkaan onnistunut pääsemään tähän. Kiitollisuuden kyyneleet valuvat pitkin poskiani, eikä niistä ole tulla loppua.

Nyyhkytän hiljaa vielä silloinkin kun tarjoilija tulee kysymään, pitäisikö kuitenkin soittaa taksi. Olen unohtanut lompakkoni Turun laivaterminaaliin ja minulla on vain rajallinen määrä käteistä, joten kieltäydyn ja kerron, että olen kyllä tottunut pyöräilemään karummissakin keleissä. Tarjoilija pyörittelee päätään ja sanoo kysyvänsä, olisiko jokin seurue tai joku henkilökunnasta lähdössä kohtapuoliin Kvarnbon suuntaan. Kauheasti vaivaa, ajattelen, mutta en sano mitään.

ahvenanmaa smakbyn

Saisin kuulemma kyydin parin tunnin päästä. Niin kauaa en kuitenkaan jaksa odottaa, joten alan vetää takkia niskaani. Tarjoilija asettuu poikkiteloin oven eteen. Minua alkaa jo vähän ärsyttää, kun hän vielä kerran koettaa puhua järkeä päähäni. Kuulemma taksi on jo soitettu, se on sellainen mihin pyöränikin saadaan kyytiin. Eikä minun tarvitse huolehtia maksusta, se on hoidossa. Kiitän hölmistyneenä ja jään odottamaan kyytiäni.

Kuljettaja ei puhu suomea, mutta elekielellä ja raa’alla voimalla saamme ängettyä mummopyörän tilataksin perälle. Radio soittaa ruotsalaisia schlagereita, sade piiskaa ikkunoita ja peura tuijottaa metsän laidassa ajovaloihin. Olen takaisin majatalolla 10 minuutissa. Jos olisin hypännyt satulaan, matkaa olisi jäljellä vielä ainakin neljä kilometriä ja olisin todennäköisesti farkkutakissani likomärkä.

Kiitos Smakbyn ja Visit Åland, teitte ensimmäisestä illastani Ahvenanmaalla ikimuistoisen!

ps. Jos suunnittelet matkaa Ahvenanmaalle, muista myös Stallhagenin panimon ravintola. Tunnelmallisesta tuvasta saa pubiruokaa, josta ei varmasti jää nälkäiseksi. Kesäaikaan janoisia palvelee myös järjettömän suuri terassi. Hapanjuurileipien ja vastaleivotun pullan ystäville suosittelen samoilla kulmilla olevaa, entisen mielisairaalan keittiön yhteyteen pystytettyä Johannas Hembakta -kahvilaa. Sunnuntaisin tarjolla on myös herkullinen brunssi.

pps. Ja vielä yksi vinkki: jos yövyt Maarianhaminassa, kurkkaa Emmaus Returcafén hävikkiravintolaan. Edullinen lounaslista on etukäteen arvoitus, sillä kaikki annokset tehdään sen mukaan, mitä raaka-aineita kunakin päivänä satutaan yhteistyökumppaneilta saamaan. Ravintola on sisustettu kekseliäästi ja on terasseineen nähtävyys jo sellaisenaan. Myös iltaisin saa ruokaa.

Roadtrip Etelä-Savossa – Kirpparilöytöjä, sorateitä ja ITE-taidetta

Yllättävä viesti rikkoo hiljaisen ja kolean mökkiviikon. “Jos olet mökillä yksin susien syötävänä, innostutko päiväretkestä roadtrip-hengessä vaikka Valamoon tai jonnekin?”, kysyy Savonlinnassa asuva ystäväni. Hetken mietin tekemättömiä töitäni, siirrän ajatuksen yhtä nopeasti syrjään ja kirjoitan isoilla kirjaimilla vastauksen. JOO! Mennäänkö heti huomenna?

Herään malttamattomana aamukahdeksalta , ja avaan pimennysverhot. Ilma on täydellinen autoretkelle: viisitoista astetta ja puolipilvistä, ehkä muutama sadekuuro taivaanrannassa. Haron hiuksiani peilin edessä, ne ovat vähän likaiset, mutta tuskinpa ketään rasvoittuva tukkani täällä maalla kiinnostaa.

roadtrip varkaus

Suunnitelma on sopivan löyhä. Kiertäisimme Varkauden kautta Heinävedelle ja sieltä pikkuteitä pitkin Kerimäen kautta takaisin Savonlinnaan. Pysähdyksiä, kulttuuria ja luontokohteita, ajamista hissukseen hannunvaakunalta hannunvaakunalle. Torikahviloita, kirppislöytöjä ja sen sellaista. Kuulostaa jokseenkin houkuttelevammalta kuin päivä läppärin ääressä.

Minut on luvattu tulla hakemaan kymmeneltä, joten ehdin hyvin hoitaa alta pois muutaman työtehtävän. Sitten pakkaan reppuun kameran, juomapullon, lomakon ja aurinkolasit. Vielä kännykkä taskuun ja farkkutakki niskaan, ja olen valmis ajelulle.

Varkaus – maisemia ja kolmen kirppiksen kierros

Emme ole nähneet juhannuksen jälkeen ja minulla on suuria uutisia kerrottavana. Matka Varkauteen hujahtaa hetkessä niitä päivitellessä. En tiedä kaupungista oikein mitään, mutta google kertoo, että sieltä löytyy ainakin kolme kirpputoria, mahtavaa! Kaupungin historiaan ja sen tunnuslukuihin perehdymme joku toinen kerta, tänään on tarkoitus kuljeksia ja katsella, mitä nenän edestä löytyy.

Seurasin muutama viikko sitten Liemessä-Jennin turneeta Savossa ja mieleeni jäi eriskummallinen näkötorni keskellä asuinaluetta. Sinne kipusimme ensimmäiseksi. Näkötorni on oikeastaan vain korkea asuintalo, jonka ylimmissä kerroksissa on pieni kahvila ja talon ympäri kiertävä aurinkoterassi. Kahvilan erikoisuus on ilmeisesti Varkaudessa kasvatetulla, savustetulla sammella täytetty vohveli. Nyt listalla on kuitenkin vain lohta, joten päädymme tilaamaan makeat vohvelit, toisen mansikkahillolla ja toisen vadelmalla.

roadtrip varkaus

roadtrip varkaus

Syömme sisätiloissa, sillä sopivasti kohdalle osunut sadepilvi roiskii vettä terassin rottinkikalusteille. Maisemat ovat siitä huolimatta vertaansa vailla. Vohvelit paistetaan tilauksen mukaan, mikron kilahdusta ei tässä kahvilassa kuulla. Niiden päälle on levitetty on kaupan hilloa ja pursotettu purkkikermavaahtoa, mutta myös tuoreita marjojaja talon marjapyreetä. Ilahduttavaa ja hyvää, oikein hyvää!

Näkötornista olemme bonganneet jo torin ja selvittäneet kirppisten osoitteet. Laskeudumme alas tornista ja käppäilemme lähimmälle, torin vieressä olevalle itsepalvelukirppikselle. Etsinnässä on isompi posliinivati, vohvelirauta (edelleen!) ja palapeli. Pidän silmät auki myös kristallisten skumppalasien varalta, sillä kotikeittiön lasikaappi kaipaisi täydennystä. Muutama Arabian tarjoiluvati olisikin tarjolla, mutta hinta on niiden kuntoon nähden liian kallis. Niinpä siirrymme seuraavaan kohteeseen.

roadtrip varkaus

roadtrip varkaus

Kuljemme pitkin Kauppakatua ja ihmettelemme auringossa haalistuneita ikkunateippauksia ja ikivanhoja leffajulisteita. Oranssi Kirppiksellä olisi ihana ruusuvati, mutta sille lätkäisty 32 euron hintalappu on mökkiastiasta liikaa. Osto- ja myyntiliike Varkauden Säästöcenter näyttää olevan remontissa, mutta astumme silti sisään. Remontin keskellä on kuin onkin portaat, josta laskeudutaan tavaroiden valtakuntaan. Osa pöydistä toimii itsepalveluperiaatteella, mutta kamppeiden laatu on selvästi edellisiä kirppareita parempi.

Tarjoiluvadeista on ylitarjontaa, mutta vohvelirautaa ei täältäkään löydy. On varmaan nöyrryttävä ja ostettava sellainen uutena, kun kerran käytetyn metsästäminen on kestänyt jo vuoden verran. Ihastun Arabian vatisarjaan, mutta käyttöä olisi vain sille suurimmalle. Astiat on kuitenkin hinnoiteltu köntässä, eikä vain yhtä vatia ole mahdollisuus ostaa. En halua hyllyilleni ylimääräisiä kippoja, joten tyydyn 5 euroa maksavaan valkoiseen Saksassa valmisttettuun soikeaan tarjoiluvatiin. Se kelpaa hyvin mökkikeittiöön.

Heinävesi – Varistaipaleen kanava, Ronttopuisto ja luostarielämää

Ostokset on tältä erää tehty, joten roadtrip saa jatkua. Seuraava etappi on Heinävesi. Päätämme piipahtaa sekä Valamossa että Lintulassa, vaikka kumpikaan meistä ei erityisemmin ole hengenmiehiä tai -naisia. Ensin kuitenkin pysähdymme Varistaipaleen kanavalla.

roadtrip varistaipale

roadtrip varistaipale

Luettuani viime syksynä Anni Kytömäen loistavan Kivitasku-romaanin, katselen kanavien kivisiä seinämiä ja puusta rakennettuja portteja aivan toisella silmällä kuin ennen. Kanavien kaivaminen ja rakentaminen ennen nykyaikaista infraa ja kalustoa on ollut työn ja tuskan takana. Esimerkiksi Saimaan kanavan rakennustyömaalla on aikoinen kuollut noin tuhat työmiestä huonojen työolojen ja tartuntatautien vuoksi.

Seuraamme kun pieni moottorivene laskeutuu porras kerrallaan laskevan vedenpinnan mukana. Astelemme pitkin kiviportaita sulkujen viertä ja ihailemme kanavan kuohuja. Korkeanpaikankammoisena on pakko sulkea välillä silmät, sillä kanava on pudotuskorkeudeltaan Suomen suurin, neljän sulun yhteenlaskettu pudotuskorkeus on 14,5 metriä. Kierrämme myös Varistaipaleen museorakennukset, sisäänpääsy on ilmainen. Kanavan vieressä palvelee myös pieni kioski, mutta me jätämme jätskitötteröt tällä kertaa nauttimatta.

roadtrip varistaipale

roadtrip varistaipale

Lintulan luostariin suunnatessamme silmiimme osuu Ronttopuiston mainos. Mikähän se tuo mahtaa olla, pohdin ääneen ja annan googlen hoitaa tehtävänsä. Facebook-sivut on päivitetty edellisellä viikolla, ruisleipää siellä ainakin leivotaan ja ilmeisesti tarjolla on myös päivän keittolounas. Johan tässä jo hiukookin, joten päätämme pysähtyä ihmettelemään Ronttopuistoa ja Cafe Saurusta.

roadtrip ronttopuisto

roadtrip ronttopuisto

roadtrip ronttopuisto

Selviää, että keittolounas on lopetettu, sillä keittiössä ei ole enää ketään soppaa keittämässä. Otamme myyjätytön suosituksesta sämpylän ja pullan, ehkäpä niillä saisi nälkää vähän siirrettyä. Pihapiirissä on lukuisia kettingistä taivuteltuja ITE-taideteoksia. Mainioin niistä on suurikokoinen vaaleanpunainen hevonen, Begasos (kyllä, kirjoitettuna beellä), joka lähtee lentoon nappia painamalla. Se heiluu edestakaisin vaaleanpunaisia siipiään leyhytellen. Käkätämme yhteen ääneen ja toteamme, että on tämä Suomi vaan mieletön maa.

Sitten jatkamme luostariin. Pidämme peukkuja, että Lintulassa olisi tarjolla suolaisia piirakoita tai jotakin, jolla matkaajien nälkä saataisiin taltutettua. Joudumme jälleen kerran pettymään. Vanhan kartanon pihapiiri on tosi kaunis ja siellä istuisi mielellään vaikka lounaalla, mutta ehkä Lintula puhuttelee enemmän henkistä ravintoa kaipaavia turisteja.

Matkamuistomyymälässä on pieni kirpputori, jossa olisi 10 eurolla tyrkyllä kuuden kauniin kahvikuppiparin setti. Haluaisin kovasti ostaa kokoelman kotiini, mutta tiedän, etteivät ne mahdu mihinkään, eikä niitä oikeasti tulisi käytettyä kuin kuvauksissa. Niitä varten en kuutta kahvikuppia oikeasti tarvitse. Vastustan kiusausta ja kävelen ystäväni perässä takaisin autolle.

roadtrip valamon luostari

Valamossa on kaunista, mutta ihmisiä on paljon ja ruoka kuulemma kovin keskinkertaista. Kuljeksimme hetken katsellen pyhiä rakennuksia ja puhumme siitä mitä kirkko, johon molemmat kuulumme, meille merkitsee. Toteamme olevamme hyvin pitkälle tapakristittyjä, emmekä oikein usko saavamme luostarista irti sitä, mitä monet varmasti täältä tulevat hakemaan. Ortodoksisuus linkittyy omassa mielessäni vahvasti vieraaseen kulttuuriin. Voi olla, etten tiedä siitä tarpeeksi, eikä tällainen pikainen visiitti taida olla omiaan syventämään ymmärrystäni aiheesta. Nälkäkin alkaa olla tässä kohtaa aikamoinen, joten etsiydymme takaisin parkkipaikalle. Roadtrip jatkukoon.

Rääkkylä – burgerilla Paksuniemen satamaravintolassa

Käännymme kohti Savonrantaa, mutta muutaman kilometrin jälkeen kuskin paikalla istuva ystäväni ehdottaakin, pitäisikö koukata Pohjois-Karjalan kautta. Tutkimme karttaa ja päätämme ajaa Savonrannan sijaan Liperin ja Kiteen kautta Kerimäelle. Juttua riittää, joten mitäs tässä ajellessa. Tässä välissä tosin yritän vimmaisesti löytää meille ruokapaikkaa, sillä nälkä alkaa käydä jo sietämättömäksi seuralaiseksi.

roadtrip arvinvirta

Liperi tarjoaa vain pizzaa, joten jatkamme eteenpäin. Olemme haukanneet vähän liian suuren palan yhden päivän ajoreissulle, sillä vaikka matkan varrella näkyy vaikka mitä kiinnostavaa, nyt ei ole aikaa pysähtyä tutkimaan kohteita tarkemmin. Vihdoin tärppää, Rääkkylässä sijaitsee Paksuniemen satamaravintola, joka tarjoilee muutakin kuin italialaista perinneruokaa. Luen ruokalistaa autossa ääneen ja vesi herahtaa kielelleni. Ajamme kohteeseen kulkematta yhdenkään kiertotien kautta.

Satama on rauhallinen. Samassa pihapiirissä on vanhaan myllyyn kunnostettu pieni majatalo ja vierasvenesataman palveluita. Meidän lisäksemme ravintolan terassilla istuu yksi pariskunta. Tilaamme tiskiltä kasvisburgerin ja lehtipihvin, ja valitsemme ruokajuomaksi Hesarin siiderivertailun voittajan Pohjois-Karjalan perukoilta sekä pullollisen vichyä.

roadtrip rääkkylä

roadtrip rääkkylä

Mustapapupihvihampurilainen maistuu hyvällä tavalla nuoruuden grilliruualle. Se johtuu ehkä sämpylän väliin ujutetuista suolakurkuista ja paneroiduista sipulirenkaista, vaikka mustapapuja ja kastikkeena olevaa guacamolea tuskin vielä 90-luvulla hampparien täytteenä oli. Seuralaiseni pettyy nostalgiasyistä tilaamaansa lehtipihviin. Se maistuu kuulemma jauhelihalta, mutta häviää lohkoperunoineen lautaselta silti alta aikayksikön. Taisi olla nälkä.

Niin käy, että vilkaistuamme kelloa tajuamme, ettemme ehdi enää pysähtyä Kerimäellä, jos mielimme ehtiä vielä markettiin ja alkoholiliikkeeseen. Tarkoitus on istua iltaa, kokata ja saunoa mökkimaisemissa, joten roadtrip kaasuttaa Kiteen ja Puhoksen kautta Kerimäen ohi, suoraan Savonlinnan Prismaan. Ahneella on kakkamainen loppu. Mökille päästyämme emme jaksa enää lämmittää saunaa, vaan keitämme nopeasti uudet potut ja heitämme matkan varrelta ostetut kanttarellit pannulle. Juomme pari lasia viiniä ja olemme valmiin nukkumaan.

Ensi kerralla ahmimme tietä pienemmän palan kerrallaan.