Parasta juuri nyt: kotimaanmatkailu!

Istun junassa matkalla Helsingistä Etelä-Savoon. Olen lunastanut muutamalla kympillä aitiopaikan, jonka ikkunan takana levittäytyy syyskuinen luonto käsittämättömässä kauneudessaan. Kiskot kiitävät kannaksella, jonka molemmin puolin kimmeltää Repovesi. Sininen taivas, vihreitä niittyjä, humisevia honkia, koivikkoja, puimureita kullankeltaisilla pelloilla, vanhoja asemarakennuksia, jokia, puroja ja koskia.

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Tämä maa on täynnä maisemia, joita ei löydy mistään muualta. Vaaroja, kuruja, mäntymetsiä, kuusikoita, leveitä lakeuksia, suuria suoalueita, koskemattomia metsiä, tunturikoivikoita, puuttomia tuntureita ja pitkospuita, joiden ympärillä huokuu suopursun huumava tuoksu. Hillat on jo poimittu parempaan talteen, mutta karpalot vielä odottavat ottajiaan ja ensimmäisten pakkasöiden puraisua. Kurjet harjoittelevat lähtöä, joutsenet laulavat haikeita säveliään.

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Juuri nyt kotimaanmatkailu on parasta mitä tiedän. Siksi hätkähdin Laura Frimanin kolumnin otsikkoa, enkä tainnut olla ainoa. Seurasin somessa vellovaa keskustelua ja ymmärsin molempia mielipiteitä. Tiedän silti tarkalleen millä puolella seison. Patsastelen siellä, missä maatilamajoitus panee parastaan, missä aamiaispuuro on haudutettu pehmeäksi varta vasten meitä varten ja missä tuoksuu vasta lämmitetty savusauna. Iloitsen asiakaspalvelusta, joka kumpuaa rakkaudesta kotiseutuun ja sen ruokakulttuuriin.

Seison kädet puuskassa kotiseutumuseon satavuotiailla portailla, ihailen harmaantuneita hirsiseiniä ja ihmettelen kohisevaa koskea, jonka kautta on virrannut vettä vuosisatojen ajan. Istun keskellä savolaista toria suu sokerilla kuorrutettuna ja tilaan vielä toisenkin lörtsyn. Ostan kotileipomossa riuskoin rantein leivottua ruisleipää ja pyydän pakettiin puoli kiloa Puruveden muikkuja. Tilaan tötteröjätskin, pysähdyn kahvilaan, jossa kaikki tehdään itse. Seisahdun vanhan kartanon seinille ripustetun modernin taiteen eteen, yövyn puuhun rakennetussa majassa ja kipristelen varpaitani Ärjänsaaren valkoisessa hiekassa. Hyppään maksuttoman kyläfillarin selkään ja melon peilityynen järven rantoja pitkin. Tuijotan öiselle taivaalla etsien revontulia, vedän jalkaani huopatossut ja lähden pulkkamäkeen.

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Ei Suomi ole hirvittävä matkailumaa. Se on sydämellinen, palvelualtis ja persoonallinen. Saattaa olla, että historia ei vedä vertoja kreikkalaisille antiikkipylväille, ja voi hyvinkin olla, että italialaisetkin vetävät tässä kategoriassa pidemmän korren. Mutta tämän maan menneisyys, se on kirjoitettu meihin tavalla, joka saa sydämen hakkaamaan kiivaammin keskellä maalaismaisemaa. Se ei ole ahtaan luokkayhteiskunnan historiaa eikä ylimystön luoksepääsemättömiä linnoja ja lukaaleita. Suomen historia on muutaman sukupolven päässä, isoäitien äitien ja isoisoisien hallussa, hartiavoimin ja hiki selkää pitkin noruen rakennettuna.

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Lienee jo tullut selväksi, että minun kokemukseni kotimaanmatkailusta ovat järjestään hyviä. Välillä intoudun käyttämään ylisanoja ja viljelen lauseissani loistavaa, mahtavaa, ihanaa, liikuttavaa ja joskus jopa unohtumatonta. Näkymä Jättiläisenmaan panoraamaikkunasta on piirtynyt ikuisiksi ajoiksi silmieni eteen. Paukkupakkasissa koettu Kajaani jätti kulttuuritarjonnallaan lähtemättömän jäljen. Ihastuttava Kvarnbo Gästhem Ahvenanmaan itäkolkassa sai minut kyynelehtimään onnesta. Pessimismin päämajaksi brändätty Puolanka naurattaa vieläkin. Paltamolla majoitus kuitattiin kaivamalla kuoppa pihamaalle. Uuden pihavalon asennuksen jälkeen mukaamme pakattiin isännän ampumaa riistaa ja emännän keräämiä metsän antimia. Ruunaan koskilla mökkimajoitus oli turhankin yksinkertainen, mutta aamiainen ja asiantuntemuksella vedetty uskomaton koskenlasku perinteisellä puuveneellä korvasi heittämällä ohuen patjan ja huonosti nukutun yön. Kansallispuistot saavat minut häkeltymään aina uudelleen. Pohjoisen tuntureista en edes uskalla aloittaa, liikutun pelkästä ajatuksesta. Avarasta maisemasta, hiljaisuudesta ja kaamoksen sinisestä hämärästä.

kotimaanmatkailu ravintola gösta

kotimaanmatkailu mänttä

kotimaanmatkailu mänttä

Olen syönyt hyvin syrjäisissäkin Suomen kolkissa aina tunturilapista syvään itään ja leppoisalle länsirannikolle. Viimeisimpänä minut hurmattiin Mäntässä. Serlachiuksen taidemuseon yhteyteen pystytetyn ravintola Göstan menu viiniparituksineen oli melkoista makujen tykitystä alusta loppuun.

Myönnetään, kotimaanmatkailun markkinoinnissa on paljon parantamisen varaa. Piilotetut aarteet jäävät löytämättä, kun majoituksesta ei mainita missään, aukioloajat vaihtelevat ja ruokalistaakaan ei ehditä nettiin latoa. Palvelupakettien konseptointi on laiminlyöty, somekanavat unohdettu, tarinat jätetty kertomatta ja hinnoittelukin hihasta ravistettu. Ovetkin paiskataan säppiin jo heinäkuun lopulla. Elokuussa lomiaan viettävä matkailija saa tyytyä lappuihin luukulla ja joutuu kääntymään kolmikirjaimisen huoltoasemaketjun buffet-lounaiden puoleen. Opittavaa on, sitä ei käy kieltäminen.

Siitä huolimatta Suomineito kätkee helmoihinsa huolella säilytettyjä salaisuuksia. Seikkailuja, jotka odottavat sitä, joka ei tartu siihen ensimmäiseen ja ilmiselvään, vaan jaksaa pikkuisen penkoa.

kotimaanmatkailu mänttä

kotimaanmatkailu ravintola gösta

kotimaanmatkailu ravintola gösta

Kun odotukset ovat korkealla, pettymyksiltä ei voi välttyä. Minulla on luultavasti erilainen käsitys siitä, mitä kotimaanmatkailu pitää sisällään. Matkustan yksin tai kaksin, eikä minulla ole kokemuksia lasten kanssa reissaamisesta. Viihdyn alkeellisemmissakin olosuhteissa, tyydyn vähään enkä odota muskeliveneitä, porealtaita, paksuja kylpytakkeja, pellavalakanoita, viiden tähden hotelleja enkä kultaisia hanoja. Luksus on minulle jotain aivan muuta. Se koostuu tarinoista, historian hiljaisesta havinasta, elämää nähneistä seinistä, hämäristä aittahuoneista, järvimaisemasta, luonnon käsittämättömästä kauneudesta, lempeistä löylyistä, rakkaudella valmistetusta ruoasta ja intohimonsa äärellä työtä tekevistä ihmisistä. Ja hyvästä seurasta. Sillä hyvässä seurassa ne huonommatkin kokemukset tuntuvat paremmilta. Kokeilkaa vaikka!

kotimaanmatkailu mänttä

kotimaanmatkailu mänttä

ps. Kuvat ovat kolmen päivän Keski-Suomen turneelta. Kiersimme Kangasniemen kautta Joutsaan, majoituimme Vaihelan tilalla, patikoimme Leivonmäen kansallispuistossa, tyydytimme (kulttuurin)nälän Mäntässä ja kaarsimme Jyväskylän ja Hankasalmen kautta takaisin mökkimaisemiin.

Koskenlasku Ruunaalla – märkää, mutta ikimuistoista menoa!

Olin selaillut puoli päivää Pohjois-Karjalan kansallispuistojen sivuja. Keskiviikkoaamuna alkavan jokavuotisen miniroadtripin reitti oli jo alkanut hahmottua, kun mies kysyi olinko käynyt koskaan Ruunaan koskilla. Ei soittanut kelloja, eikä se mikään ihme ole, sillä Joensuuta ja Kolia idemmäksi tuskin olen jalallani koko ikänäni astunut. Tutkailimme asiaa tovin ja päätimme kysyä josko majoitusta olisi koskien kainalossa vapaana. Myös koskenlasku ruunaalla kiinnosti, sillä sen hinta kuulosti korviimme hyvinkin kohtuulliselta. Kuusi koskea, kolme tuntia, 31 kilometriä, erälounas ja 47 euroa.

Soitin Ruunaan Matkailuun heti seuraavana aamuna. Kyllä meillä täällä tilaa on, vastattiin sukkelasti. Haluaisitteko tällaisen majoituspaketin, siihen sisältyy koskenlasku Ruunaalla kaikkine herkkuineen, yöpyminen kahden hengen mökissä sekä aamiainen. Puuveneen kyytiin mahtuu vielä hyvin. Suunnitelma oli sillä selvä. Yöpyisimme keskiviikko-torstai-yön pienessä punaisessa tuvassa ja aamiaisen jälkeen lähtisimme rohkeasti kohti kosken kuohuja.

Koskenlasku ruunaalla

Ennen Ruunaalle saapumista kiertelimme pitkän päivän Petkeljärven kansallispuistossa ja Ilomansissa. Avaimet odottelivat myöhäisiä matkalaisia mökin ovessa. Oli niin hiljasta, että pelästyimme, kun avasimme huoltorakennuksen toilettitilojen oven ja sieltä astui ulos toinen mökkiläinen. Iltapalaa nautittiin laiturilla auringon värjätessä taivaanrannan pastelliväreillään.

Yö sujui rauhallisesti, vaikka sänky ei ollutkaan paras mahdollinen. Siitä saamme syyttää itseämme, sillä halusimme nukkua vieretysten, emme kerrossängyssä alekkain, ja siksi levitimme puusohvan pediksemme. Mies kuorsasi menemään, minä pyörin ja hyörin, kun en ollut tajunnut asetella petauspatjaa kunnolla patjojen päälle. Lantio upposi selkänojana toimineen pehmusteen rakoon ja osui sohvan pohjaan. Mikään asento ei oikein ollut hyvä.

Aamiainen toivottavasti pelastaa tilanteen ja saa aamukiukun laantumaan, ajattelin ja oikeassa olin. Kun astelemme kahvila Suvannon ruokasaliin huomaamme olevamme ainoat aamiaisvieraat, höyryävä puurokattila kannetaan suoraan hellalta eteemme. On luksusta istua pitkästä aikaa valmiiseen pöytään. Paistettuja munia, karjalanpiirakoita, marjakiisseliä, jugurttia, mysliä ja liuta leivänpäällisiä. Yritämme syödä kaiken, joka on meitä varten katettu, mutta eihän siitä mitään tule. Vatsat pinkeinä painumme pakkaamaan kamppeet, jotta voisimme kantaa ne autoon koskenlaskun ajaksi.

Vermeet päälle ja kohti kuohuvia koskia

Kyyti koskille lähtee kahvilan pihalta. Nimenhuutoon kokoontuu vajaat parikymmentä innokasta koskenlaskijaa. Tai no, en tiedä kuinka innoissani minä olen. Arveluttaa, miten suuri soutuveneen näköinen puupaatti voi muka laskea kivisiä koskia vahingoittumatta. Pikkubussiin nousee meidän lisäksemme muutama pariskunta sekä isovanhemmat alle kouluikäisine lastenlapsineen. Jos nuo pienet kaksoset uskaltavat veneeseen, on minunkin uskallettava ja näytettävä esimerkkiä.

Koskenlasku ruunaalla

Viiden minuutin ajomatkan jälkeen pysähdymme varustevajalla. Jokaiselle etsitään sopivat saappaat, pelastusliivit sekä sadeviitta. Minä kieltäydyn ensin viitasta, sillä päälläni olevien vaatteiden pitäisi kestää vettä. Sadeviittaa suositellaan kuitenkin erittäin vahvasti, kuulemma vettä välillä tulee niskaan ämpärikaupalla. No kiva, tämä ei ainakaan yhtään helpota orastavaa pelkoani tulevaa kohtaan, mietin ja otan nöyränä viitan vastaan. Saanpahan peitettyä sillä repun, johon olen pakannut kamerani lounaspysähdystä varten. Pikkubussin perään kiinnitetään traileri, jonka päällä keikkuu puinen vene. Siinä se on, meidän paattimme.

Koskenlasku ruunaalla

Varsinaiset kosket ovat mutkaisen pikkutien takana. Parikymmentä minuuttia ja muutamaa kärsimätöntä “ollaanko jo perillä”- kysymystä myöhemmin kaarramme Matkaniemeen, puemme varusteet päällemme ja kapuamme vesille laskettuun puuveneeseen. Asetumme toiseksi etummaiselle penkille ja kuuntelemme veneen kuljettajan ohjeita. Ensin tulee kuulemma yksi harjoituskoski, sitten viisi varsinaista koskea. Pitäkää allanne olevasta penkistä visusti kiinni, kun sanon, sillä vene hyppii koskessa aika lailla. Jalkoja ei kannata pitää penkin alla, ettei lennä nenälleen veneen pohjalle. Jarkoksi esittäytyneellä kipparilla on 27 vuoden kokemus koskenlaskusta ja hänen äänensä on rauhallinen. Pelottaa vähän, mutta ehkä tämä tästä. Onneksi mies istuu vieressä, siitä tulee turvallinen olo.

Koskenlasku Ruunaalla on ikimuistoinen ja kostea kokemus

Maisemat salpaavat hengen jo ennen kuin pääsemme tositoimiin. Tuossa on tukinuittoa varten puhkaistu, oikoreittinä toiminut kanava, tuon vaaran itärinne on Venäjän puolella. Ja katsokaas nyt vasemmalle, eikö olekin komea majavan pesä! Vesi on peilityyni eikä koskista näy vielä pienintä kuohuakaan. Lopulta pääsemme harjoituskoskeksikin kutsutun Paasikosken partaalle, pudotusta on yhteensä vain 40 senttimetriä. Puristan penkkiä rystyset valkoisina, mutta koski ei ole ollenkaan kiukkuinen, vaan leppoisa tuttavuus. Melkein heti kuohujen tasaannuttua edessä on Haapavitja, ensimmäinen varsinainen koitos.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Pitäkää penkeistä kiinni, kohta saattaa vähän roiskahtaa, Jarkko huudahtaa ja ajaa täysillä päin kuohuja. Kaksoset kiljuvat ja niin taidan tehdä minäkin. Vene pomppii ja vettä loiskuaa sisään kuin saavista kaataen. Mies on likomärkä ensimmäisen tyrskyn jälkeen, minä istun keskemmällä, mutta saan osani kosken voimasta. Sadeviitan kaulus hörppää vettä ja vedenpitävä takki joutuu koetukselle. Kikatan, kuten aina hermostuneena, mutta samalla olen ylpeä, että uskalsin retkelle mukaan. Yritän olla ajattelematta seuraavaa koskea ja nauttia huikaisevista maisemista.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Ajelemme hyvän tovin Neitijärveä pitkin. Reissu on viidenkympin arvoinen pelkästään näiden näkymien ansiosta. Siellä täällä näkyy perhokalastajia, koskilla on kulttimaine kalastajienkin keskuudessa. Sitten tullaan Neitikoskelle. Huomaan puristaneeni penkkiä koko odotteluajan, naurattaa vähän. Kosken kuohuissa temppuilee meloja, ja kuski sadattelee, kun kajakki ei tunnista käsimerkkiä, ja siirry syrjempään veneen tieltä. Jarruttelemme, kunnes reitti on vapaa ja taas mennään. Vaikka jännittääkin edelleen, kolmas koski menee jo rutiinilla. Neljättä koskea ei tarvitse kauaa odotella, sillä Kattilakoski siintää edessämme jo muutaman minuutin kuluttua.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Kattilakoski pärskäyttää päällemme kymmeniä litroja vettä, mutta eipä siinä vielä kaikki. Sitten nimittäin tapahtuu jotain odottamatonta. Jarkko kääntää kokan takaisin kosken yläjuoksua kohti ja puskee vastavirtaan, minkä moottorista pääsee, kunnes kiepauttaa veneen nopeasti ympäri. Taidan kirkua kovempaa kuin kukaan muu, vaikka kippari kyllä selvästi tietää mitä tekee. Huh huh, mikä kyyti – koskenlasku Ruunaalla on melkoisen kostea kokemus!

Koskenlasku Ruunaalla kruunataan erälounaalla

Ennen taukoa laskemme vielä Murrookosken kahteen kertaan. Sen jälkeen vene kiinnitetään laituriin ja on erälounaan aika. Missä se ravintola on, ihmettelevät kaksoset, sillä rantaan ei näy muuta kuin metsää. Taukopaikalle on kuitenkin rakennettu iso tupa, sammalkattoinen sauna, kota, huussit ja tulistelupaikka. Sadeviitat ja pelastusliivit levitetään kuivumaan niille varatuille orsille. Puitteet ovat hienot. Haemme sisältä syötävää ja asetumme nuotion äärelle ruokailemaan. Erälounas on runsas: lanttukukkoa, savustettua lohta, karjalanpiirakoita ja munavoita, salaattia sekä kotikaljaa. Alkupalaksi grillataan makkarat ja jälkiruoaksi on tarjolla nokipannukahvia, teetä, kaakaota ja mehevää kuivakakkua. Maksaisin yksin tästä lounaastakin sen kolmekymppiä.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Vatsat täynnä puemme päällemme auringon kuivaamat varusteet ja jatkamme matkaa. Kuudes ja viimeinen koski odottaa. Siikakoski on mukava lopetus kolmituntiselle turneelle. Sen kuohut ovat lempeitä, eivätkä ne enää kastele meitä läpimäriksi. Vartin veneilyn jälkeen olemme takaisin lähtöpisteellä, punainen mökkimme siintää jo kuusikon katveessa. Maihin päästyämme Jarkko jakaa kaikille vielä diplomit. Juhlallisesti vakuutan, että Pia Alapeteri on urheasti laskenut Ruunaankoskireitin 13.8.2020, siinä paperissa lukee. Hymyilen ja kiitän turvallisesta kyydistä. Tämän retken muistan loppuelämäni ajan.

Yöpymisen, aamiaisen, erälounaan sekä noin 3 tunnin perinteisellä puuveneellä toteutetun koskenlaskuretken sisältävän paketin hinta oli elokuussa 2020 vain 74 euroa per osallistuja. Pelkkä koskenlasku Ruunaalla erälounaan kera kustantaa aikuiselta 47 euroa, ilman lounasta hinta on 32 euroa. Hinta-laatusuhde on vähän liiankin hyvä, kokonaisuudesta voisi pyytää helposti enemmänkin. Lisätietoja koskenlaskusta ja yöpymisvaihtoehdoista löytyy Ruunaan matkailun sivuilta. Suosittelen seikkailua suurella lämmöllä!

Kuvat koskenlaskusta: Kari Nevalainen, Lieksa.

Borgboda – Ahvenanmaan suurin muinaislinna

Jännittää, kädetkin tärisevät hieman. Olen pitkästä aikaa istumassa auton rattiin ja vaikka välimatkat Ahvenanmaalla ovat lyhyitä, olen kauhusta kankeana. Edellisenä päivänä selvisin kunnialla idylliseen majoituspaikkaani, Kvarnbo Gästhemiin. Tein pienen mutkan ja u-käännöksen kirkon pihassa, kun navigaattori kertoi minun olevan perillä vasta kun olin ajanut muutaman metrin parkkipaikan ohi. Silti olin suunnattoman riemuissani, että selvisin perille, ja taputtelin itseäni selkään. Hyvä minä!

borgboda

borgboda

Seuraavana aamuna mietiskelin, mihin uskaltaisin ensimmäisenä päivänä ajaa. Selailin Visit Ålandin toimistolta saamaani esitenivaskaa ja huomasin, että koko Ahvenanmaan suurin muinaislinna, Borgboda, sattui sijaitsemaan vain muutaman kilometrin päässä majapaikastani. Toukokuinen taivas tihuutteli vettä, mutta ainakin ulkona olisi helppo hengittää, eikä minun tarvitsisi ajaa sateessa kovin pitkää matkaa. Olisin voinut muuten kävelläkin, mutta tarkoitus oli jatkaa autolla eteenpäin, samalla saaren kolkalla sijaitseviin Åland grönskar -tapahtuman kohteisiin. Pieni reippailu ennen pidempää ajomatkaa tekisi kuitenkin hyvää ja tasaisi ajamisen nostattamaa sykettä.

borgboda

borgboda

borgboda

Borgboda on helppo löytää, pieni parkkipaikka on osoitteessa Rangsbyvägen 175. Polulle on viitoitus ja se kulkee ensin vanhan kalmiston läpi, sitten laitumen laitaa ja lopulta nousee rappusia pitkin ylemmäs kohti muinaislinnaa. Polun varrella on laiduntavia eläimiä keväästä syksyyn, joten koiraa ei saa päästää tällä metsäretkellä vapaaksi. Parkkipaikan välittömässä läheisyydessä on myös Idan tupa. Pieni talo on jätetty niille sijoilleen muistuttamaan tilallisten palkollisista, jotka eivät itse omistaneet maata. Talossa on asunut 1924–1966 Ida Jansson, joka elätti itsensä ja vammaisena syntyneen nuorimman poikansa puurtamalla piikana lähitiloilla. Kaikkiaan aviottomia lapsia oli viisi, mutta hänellä ei ollut varaa pitää kuin viimeisin. Idan tuvan ovi on aina auki, kaikki ovat tervetulleita sen katon alle.

borgboda

borgboda

Minun lisäkseni parkkipaikalla oli vain yksi auto ja hyvä niin. Edellisen kerran parkkeerasin taskuun autokoulussa, joten mielelläni en olisi harjoitellut pysäköimistä vuokra-autolla ahtaissa olosuhteissa. Lukitsin menopelini ja lähdin lampsimaan viitan osoittamaan suuntaan. Reitti kulkee metsälämpäreen läpi. Pienien kumpujen lomassa seisoi infokyltti, joka kertoo paikan olevan pyhä. Vedin hupun päähäni, sillä vettä sateli edelleen. Kuljin laitumien laitaa pitkin. Ne olivat tyhjillään, missään ei näkynyt ketään, etäällä kiekui kukko.

borgboda

Majapaikasta mukaan nappaamani esite kertoi, että Borgboda on yksi Ahvenanmaan mielenkiintoisimmista muinaismuistoalueista. Muinaislinnoja on Ahvenanmaalla yhteensä kuusi ja Borgboda on niistä suurin, pinta-alaltaan kolme hehtaaria. Mäki kohoaa 35 metriä ympäristöään korkeammaksi ja oli rautakauden aikaan lähes kokonaan veden ympäröimä. Linnasta käsin vartioitiin meriväylää, joka aikoinaan yhdisti Saltvikin Kvarnbovikenin Sundin Kyrksundetiin. Jyrkät kalliot pohjois- ja itäpuolilla muodostivat luonnollisen esteen vihollisile, mutta loivemmille sivuille rakennettiin vahvat kivimuurit, joista osa on edelleen näkyvissä. Arkeologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että linnassa ei ole asuttu vakituisesti, vaan se oli lähinnä turvapaikka, jonne seudun asukkaat saattoivat vetäytyä vihollisen uhatessa.

Nykyään aluetta vartioivat puiset veistokset, jotka on tehty muinaispohjoismaisten esikuvien mukaan. Ensimmäiset eläinhahmot tulivat vastaan jo portaissa. Siellä täällä kallioiden päällä seisoskelee yksinäisiä vartijoita. Ne olivat seuralaisinani koko 2,5 kilometrin matkan. Linnan muureista on jäljellä matalia kiviaitoja. Puinen portti osoittaa sisäänkäynnin paikan ja sitä ympäröi esilinna, joka on aikanaan ollut suojattuna omalla kivimuurilla. Huipulla tuuli ja tihuutti vaakasuoraan. Laakealla kalliolla seistessäni, maisemien ja historian havinan keskellä tunsin itseni auttamattoman pieneksi pölyhiukkaseksi ajan valtavassa virrassa.

borgboda

Muinaislinnan laelle oli kivunnut muitakin tutkimusmatkailijoita. Minä pakkasin kamerani takaisin reppuun ja lähdin paluumatkalle. Yksi patsaista istui polun vieressä penkillä sopivasti niin, että kainaloon on mukava istahtaa valokuvaa varten. Kameraa en enää jaksanut kaivaa esille, vaan räpsäisin selfien kännykällä. Minä ja muinainen vartija vesisateessa.

borgboda

borgboda

borgboda

Ennen kuin jatkoin matkaa, kurkkasin Idan tupaan. Ovi oli auki ja aika pysähtynyt, oli kuin tavarat olisi jätetty niille sijoilleen. Huomasin ihmetteleväni, miten pienetkin esineet olivat pysyneet paikoillaan, vaikka ovet olivat yötä päivää lukitsematta. Ajattelin hetken 1900-luvun arkea ja sitä, millaisessa yltäkylläisyydessä minä elän. Massiivinen Borgboda ja vaatimaton Idan tupa tekivät vaikutuksen, joka palaa vahvana mieleen vieläkin, yli vuosi vierailun jälkeen.

Jos Ahvenanmaa kiinnostaa, kurkkaa myös nämä:
Legendaarinen Smakbyn – ravintolasuositus Ahvenanmaalle
Åland grönskar – saariseikkailu keväisellä Ahvenanmaalla

Kvarnbo Gästhem – ainutlaatuinen aamiaismajoitus Ahvenanmaalla