Koskenlasku Ruunaalla – märkää, mutta ikimuistoista menoa!

Olin selaillut puoli päivää Pohjois-Karjalan kansallispuistojen sivuja. Keskiviikkoaamuna alkavan jokavuotisen miniroadtripin reitti oli jo alkanut hahmottua, kun mies kysyi olinko käynyt koskaan Ruunaan koskilla. Ei soittanut kelloja, eikä se mikään ihme ole, sillä Joensuuta ja Kolia idemmäksi tuskin olen jalallani koko ikänäni astunut. Tutkailimme asiaa tovin ja päätimme kysyä josko majoitusta olisi koskien kainalossa vapaana. Myös koskenlasku ruunaalla kiinnosti, sillä sen hinta kuulosti korviimme hyvinkin kohtuulliselta. Kuusi koskea, kolme tuntia, 31 kilometriä, erälounas ja 47 euroa.

Soitin Ruunaan Matkailuun heti seuraavana aamuna. Kyllä meillä täällä tilaa on, vastattiin sukkelasti. Haluaisitteko tällaisen majoituspaketin, siihen sisältyy koskenlasku Ruunaalla kaikkine herkkuineen, yöpyminen kahden hengen mökissä sekä aamiainen. Puuveneen kyytiin mahtuu vielä hyvin. Suunnitelma oli sillä selvä. Yöpyisimme keskiviikko-torstai-yön pienessä punaisessa tuvassa ja aamiaisen jälkeen lähtisimme rohkeasti kohti kosken kuohuja.

Koskenlasku ruunaalla

Ennen Ruunaalle saapumista kiertelimme pitkän päivän Petkeljärven kansallispuistossa ja Ilomansissa. Avaimet odottelivat myöhäisiä matkalaisia mökin ovessa. Oli niin hiljasta, että pelästyimme, kun avasimme huoltorakennuksen toilettitilojen oven ja sieltä astui ulos toinen mökkiläinen. Iltapalaa nautittiin laiturilla auringon värjätessä taivaanrannan pastelliväreillään.

Yö sujui rauhallisesti, vaikka sänky ei ollutkaan paras mahdollinen. Siitä saamme syyttää itseämme, sillä halusimme nukkua vieretysten, emme kerrossängyssä alekkain, ja siksi levitimme puusohvan pediksemme. Mies kuorsasi menemään, minä pyörin ja hyörin, kun en ollut tajunnut asetella petauspatjaa kunnolla patjojen päälle. Lantio upposi selkänojana toimineen pehmusteen rakoon ja osui sohvan pohjaan. Mikään asento ei oikein ollut hyvä.

Aamiainen toivottavasti pelastaa tilanteen ja saa aamukiukun laantumaan, ajattelin ja oikeassa olin. Kun astelemme kahvila Suvannon ruokasaliin huomaamme olevamme ainoat aamiaisvieraat, höyryävä puurokattila kannetaan suoraan hellalta eteemme. On luksusta istua pitkästä aikaa valmiiseen pöytään. Paistettuja munia, karjalanpiirakoita, marjakiisseliä, jugurttia, mysliä ja liuta leivänpäällisiä. Yritämme syödä kaiken, joka on meitä varten katettu, mutta eihän siitä mitään tule. Vatsat pinkeinä painumme pakkaamaan kamppeet, jotta voisimme kantaa ne autoon koskenlaskun ajaksi.

Vermeet päälle ja kohti kuohuvia koskia

Kyyti koskille lähtee kahvilan pihalta. Nimenhuutoon kokoontuu vajaat parikymmentä innokasta koskenlaskijaa. Tai no, en tiedä kuinka innoissani minä olen. Arveluttaa, miten suuri soutuveneen näköinen puupaatti voi muka laskea kivisiä koskia vahingoittumatta. Pikkubussiin nousee meidän lisäksemme muutama pariskunta sekä isovanhemmat alle kouluikäisine lastenlapsineen. Jos nuo pienet kaksoset uskaltavat veneeseen, on minunkin uskallettava ja näytettävä esimerkkiä.

Koskenlasku ruunaalla

Viiden minuutin ajomatkan jälkeen pysähdymme varustevajalla. Jokaiselle etsitään sopivat saappaat, pelastusliivit sekä sadeviitta. Minä kieltäydyn ensin viitasta, sillä päälläni olevien vaatteiden pitäisi kestää vettä. Sadeviittaa suositellaan kuitenkin erittäin vahvasti, kuulemma vettä välillä tulee niskaan ämpärikaupalla. No kiva, tämä ei ainakaan yhtään helpota orastavaa pelkoani tulevaa kohtaan, mietin ja otan nöyränä viitan vastaan. Saanpahan peitettyä sillä repun, johon olen pakannut kamerani lounaspysähdystä varten. Pikkubussin perään kiinnitetään traileri, jonka päällä keikkuu puinen vene. Siinä se on, meidän paattimme.

Koskenlasku ruunaalla

Varsinaiset kosket ovat mutkaisen pikkutien takana. Parikymmentä minuuttia ja muutamaa kärsimätöntä “ollaanko jo perillä”- kysymystä myöhemmin kaarramme Matkaniemeen, puemme varusteet päällemme ja kapuamme vesille laskettuun puuveneeseen. Asetumme toiseksi etummaiselle penkille ja kuuntelemme veneen kuljettajan ohjeita. Ensin tulee kuulemma yksi harjoituskoski, sitten viisi varsinaista koskea. Pitäkää allanne olevasta penkistä visusti kiinni, kun sanon, sillä vene hyppii koskessa aika lailla. Jalkoja ei kannata pitää penkin alla, ettei lennä nenälleen veneen pohjalle. Jarkoksi esittäytyneellä kipparilla on 27 vuoden kokemus koskenlaskusta ja hänen äänensä on rauhallinen. Pelottaa vähän, mutta ehkä tämä tästä. Onneksi mies istuu vieressä, siitä tulee turvallinen olo.

Koskenlasku Ruunaalla on ikimuistoinen ja kostea kokemus

Maisemat salpaavat hengen jo ennen kuin pääsemme tositoimiin. Tuossa on tukinuittoa varten puhkaistu, oikoreittinä toiminut kanava, tuon vaaran itärinne on Venäjän puolella. Ja katsokaas nyt vasemmalle, eikö olekin komea majavan pesä! Vesi on peilityyni eikä koskista näy vielä pienintä kuohuakaan. Lopulta pääsemme harjoituskoskeksikin kutsutun Paasikosken partaalle, pudotusta on yhteensä vain 40 senttimetriä. Puristan penkkiä rystyset valkoisina, mutta koski ei ole ollenkaan kiukkuinen, vaan leppoisa tuttavuus. Melkein heti kuohujen tasaannuttua edessä on Haapavitja, ensimmäinen varsinainen koitos.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Pitäkää penkeistä kiinni, kohta saattaa vähän roiskahtaa, Jarkko huudahtaa ja ajaa täysillä päin kuohuja. Kaksoset kiljuvat ja niin taidan tehdä minäkin. Vene pomppii ja vettä loiskuaa sisään kuin saavista kaataen. Mies on likomärkä ensimmäisen tyrskyn jälkeen, minä istun keskemmällä, mutta saan osani kosken voimasta. Sadeviitan kaulus hörppää vettä ja vedenpitävä takki joutuu koetukselle. Kikatan, kuten aina hermostuneena, mutta samalla olen ylpeä, että uskalsin retkelle mukaan. Yritän olla ajattelematta seuraavaa koskea ja nauttia huikaisevista maisemista.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Ajelemme hyvän tovin Neitijärveä pitkin. Reissu on viidenkympin arvoinen pelkästään näiden näkymien ansiosta. Siellä täällä näkyy perhokalastajia, koskilla on kulttimaine kalastajienkin keskuudessa. Sitten tullaan Neitikoskelle. Huomaan puristaneeni penkkiä koko odotteluajan, naurattaa vähän. Kosken kuohuissa temppuilee meloja, ja kuski sadattelee, kun kajakki ei tunnista käsimerkkiä, ja siirry syrjempään veneen tieltä. Jarruttelemme, kunnes reitti on vapaa ja taas mennään. Vaikka jännittääkin edelleen, kolmas koski menee jo rutiinilla. Neljättä koskea ei tarvitse kauaa odotella, sillä Kattilakoski siintää edessämme jo muutaman minuutin kuluttua.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Kattilakoski pärskäyttää päällemme kymmeniä litroja vettä, mutta eipä siinä vielä kaikki. Sitten nimittäin tapahtuu jotain odottamatonta. Jarkko kääntää kokan takaisin kosken yläjuoksua kohti ja puskee vastavirtaan, minkä moottorista pääsee, kunnes kiepauttaa veneen nopeasti ympäri. Taidan kirkua kovempaa kuin kukaan muu, vaikka kippari kyllä selvästi tietää mitä tekee. Huh huh, mikä kyyti – koskenlasku Ruunaalla on melkoisen kostea kokemus!

Koskenlasku Ruunaalla kruunataan erälounaalla

Ennen taukoa laskemme vielä Murrookosken kahteen kertaan. Sen jälkeen vene kiinnitetään laituriin ja on erälounaan aika. Missä se ravintola on, ihmettelevät kaksoset, sillä rantaan ei näy muuta kuin metsää. Taukopaikalle on kuitenkin rakennettu iso tupa, sammalkattoinen sauna, kota, huussit ja tulistelupaikka. Sadeviitat ja pelastusliivit levitetään kuivumaan niille varatuille orsille. Puitteet ovat hienot. Haemme sisältä syötävää ja asetumme nuotion äärelle ruokailemaan. Erälounas on runsas: lanttukukkoa, savustettua lohta, karjalanpiirakoita ja munavoita, salaattia sekä kotikaljaa. Alkupalaksi grillataan makkarat ja jälkiruoaksi on tarjolla nokipannukahvia, teetä, kaakaota ja mehevää kuivakakkua. Maksaisin yksin tästä lounaastakin sen kolmekymppiä.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Vatsat täynnä puemme päällemme auringon kuivaamat varusteet ja jatkamme matkaa. Kuudes ja viimeinen koski odottaa. Siikakoski on mukava lopetus kolmituntiselle turneelle. Sen kuohut ovat lempeitä, eivätkä ne enää kastele meitä läpimäriksi. Vartin veneilyn jälkeen olemme takaisin lähtöpisteellä, punainen mökkimme siintää jo kuusikon katveessa. Maihin päästyämme Jarkko jakaa kaikille vielä diplomit. Juhlallisesti vakuutan, että Pia Alapeteri on urheasti laskenut Ruunaankoskireitin 13.8.2020, siinä paperissa lukee. Hymyilen ja kiitän turvallisesta kyydistä. Tämän retken muistan loppuelämäni ajan.

Yöpymisen, aamiaisen, erälounaan sekä noin 3 tunnin perinteisellä puuveneellä toteutetun koskenlaskuretken sisältävän paketin hinta oli elokuussa 2020 vain 74 euroa per osallistuja. Pelkkä koskenlasku Ruunaalla erälounaan kera kustantaa aikuiselta 47 euroa, ilman lounasta hinta on 32 euroa. Hinta-laatusuhde on vähän liiankin hyvä, kokonaisuudesta voisi pyytää helposti enemmänkin. Lisätietoja koskenlaskusta ja yöpymisvaihtoehdoista löytyy Ruunaan matkailun sivuilta. Suosittelen seikkailua suurella lämmöllä!

Kuvat koskenlaskusta: Kari Nevalainen, Lieksa.

Borgboda – Ahvenanmaan suurin muinaislinna

Jännittää, kädetkin tärisevät hieman. Olen pitkästä aikaa istumassa auton rattiin ja vaikka välimatkat Ahvenanmaalla ovat lyhyitä, olen kauhusta kankeana. Edellisenä päivänä selvisin kunnialla idylliseen majoituspaikkaani, Kvarnbo Gästhemiin. Tein pienen mutkan ja u-käännöksen kirkon pihassa, kun navigaattori kertoi minun olevan perillä vasta kun olin ajanut muutaman metrin parkkipaikan ohi. Silti olin suunnattoman riemuissani, että selvisin perille, ja taputtelin itseäni selkään. Hyvä minä!

borgboda

borgboda

Seuraavana aamuna mietiskelin, mihin uskaltaisin ensimmäisenä päivänä ajaa. Selailin Visit Ålandin toimistolta saamaani esitenivaskaa ja huomasin, että koko Ahvenanmaan suurin muinaislinna, Borgboda, sattui sijaitsemaan vain muutaman kilometrin päässä majapaikastani. Toukokuinen taivas tihuutteli vettä, mutta ainakin ulkona olisi helppo hengittää, eikä minun tarvitsisi ajaa sateessa kovin pitkää matkaa. Olisin voinut muuten kävelläkin, mutta tarkoitus oli jatkaa autolla eteenpäin, samalla saaren kolkalla sijaitseviin Åland grönskar -tapahtuman kohteisiin. Pieni reippailu ennen pidempää ajomatkaa tekisi kuitenkin hyvää ja tasaisi ajamisen nostattamaa sykettä.

borgboda

borgboda

borgboda

Borgboda on helppo löytää, pieni parkkipaikka on osoitteessa Rangsbyvägen 175. Polulle on viitoitus ja se kulkee ensin vanhan kalmiston läpi, sitten laitumen laitaa ja lopulta nousee rappusia pitkin ylemmäs kohti muinaislinnaa. Polun varrella on laiduntavia eläimiä keväästä syksyyn, joten koiraa ei saa päästää tällä metsäretkellä vapaaksi. Parkkipaikan välittömässä läheisyydessä on myös Idan tupa. Pieni talo on jätetty niille sijoilleen muistuttamaan tilallisten palkollisista, jotka eivät itse omistaneet maata. Talossa on asunut 1924–1966 Ida Jansson, joka elätti itsensä ja vammaisena syntyneen nuorimman poikansa puurtamalla piikana lähitiloilla. Kaikkiaan aviottomia lapsia oli viisi, mutta hänellä ei ollut varaa pitää kuin viimeisin. Idan tuvan ovi on aina auki, kaikki ovat tervetulleita sen katon alle.

borgboda

borgboda

Minun lisäkseni parkkipaikalla oli vain yksi auto ja hyvä niin. Edellisen kerran parkkeerasin taskuun autokoulussa, joten mielelläni en olisi harjoitellut pysäköimistä vuokra-autolla ahtaissa olosuhteissa. Lukitsin menopelini ja lähdin lampsimaan viitan osoittamaan suuntaan. Reitti kulkee metsälämpäreen läpi. Pienien kumpujen lomassa seisoi infokyltti, joka kertoo paikan olevan pyhä. Vedin hupun päähäni, sillä vettä sateli edelleen. Kuljin laitumien laitaa pitkin. Ne olivat tyhjillään, missään ei näkynyt ketään, etäällä kiekui kukko.

borgboda

Majapaikasta mukaan nappaamani esite kertoi, että Borgboda on yksi Ahvenanmaan mielenkiintoisimmista muinaismuistoalueista. Muinaislinnoja on Ahvenanmaalla yhteensä kuusi ja Borgboda on niistä suurin, pinta-alaltaan kolme hehtaaria. Mäki kohoaa 35 metriä ympäristöään korkeammaksi ja oli rautakauden aikaan lähes kokonaan veden ympäröimä. Linnasta käsin vartioitiin meriväylää, joka aikoinaan yhdisti Saltvikin Kvarnbovikenin Sundin Kyrksundetiin. Jyrkät kalliot pohjois- ja itäpuolilla muodostivat luonnollisen esteen vihollisile, mutta loivemmille sivuille rakennettiin vahvat kivimuurit, joista osa on edelleen näkyvissä. Arkeologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että linnassa ei ole asuttu vakituisesti, vaan se oli lähinnä turvapaikka, jonne seudun asukkaat saattoivat vetäytyä vihollisen uhatessa.

Nykyään aluetta vartioivat puiset veistokset, jotka on tehty muinaispohjoismaisten esikuvien mukaan. Ensimmäiset eläinhahmot tulivat vastaan jo portaissa. Siellä täällä kallioiden päällä seisoskelee yksinäisiä vartijoita. Ne olivat seuralaisinani koko 2,5 kilometrin matkan. Linnan muureista on jäljellä matalia kiviaitoja. Puinen portti osoittaa sisäänkäynnin paikan ja sitä ympäröi esilinna, joka on aikanaan ollut suojattuna omalla kivimuurilla. Huipulla tuuli ja tihuutti vaakasuoraan. Laakealla kalliolla seistessäni, maisemien ja historian havinan keskellä tunsin itseni auttamattoman pieneksi pölyhiukkaseksi ajan valtavassa virrassa.

borgboda

Muinaislinnan laelle oli kivunnut muitakin tutkimusmatkailijoita. Minä pakkasin kamerani takaisin reppuun ja lähdin paluumatkalle. Yksi patsaista istui polun vieressä penkillä sopivasti niin, että kainaloon on mukava istahtaa valokuvaa varten. Kameraa en enää jaksanut kaivaa esille, vaan räpsäisin selfien kännykällä. Minä ja muinainen vartija vesisateessa.

borgboda

borgboda

borgboda

Ennen kuin jatkoin matkaa, kurkkasin Idan tupaan. Ovi oli auki ja aika pysähtynyt, oli kuin tavarat olisi jätetty niille sijoilleen. Huomasin ihmetteleväni, miten pienetkin esineet olivat pysyneet paikoillaan, vaikka ovet olivat yötä päivää lukitsematta. Ajattelin hetken 1900-luvun arkea ja sitä, millaisessa yltäkylläisyydessä minä elän. Massiivinen Borgboda ja vaatimaton Idan tupa tekivät vaikutuksen, joka palaa vahvana mieleen vieläkin, yli vuosi vierailun jälkeen.

Jos Ahvenanmaa kiinnostaa, kurkkaa myös nämä:
Legendaarinen Smakbyn – ravintolasuositus Ahvenanmaalle
Åland grönskar – saariseikkailu keväisellä Ahvenanmaalla

Kvarnbo Gästhem – ainutlaatuinen aamiaismajoitus Ahvenanmaalla

Kirpputorikierros Pieksämäellä ja Varkaudessa – mökkeilijä aarrejahdissa

Mitä enemmän vuosia kertyy mittariin, sitä enemmän arvostan vanhaa, käytettyä tavaraa. Nostalgia nostaa päätään. Haluan liinavaatekaapin, sillä mummolassa oli sellainen. Tahdon elämää nähneen senkin, jonka laatikot ja kaapit kertovat tarinoita menneestä ajasta. Etsin kauniiksi kulunutta emännänkaappia, jonka ulosvedettävällä leivinlaudalla on pyöräytelty pullia ja vaivattu lukuisia leipätaikinoita, ja jonka hyllyille saisin asetella kaikki kirpputoreilta keräämäni astiat, kipot ja kukkakuvioin koristellut kahvikupit. Lukunurkkaukseen pitäisi löytyä sympaattiset nojatuolit, joissa olisi hyvä istua ja lukea.

Jo kauan ennen kuin kauppakirjat oli allekirjoitettu haaveilin kirpputorikierroksesta Etelä-Savon pikkupaikkakunnilla. Mökki ostettiin irtaimistoineen, ja vaikka tiesimme, että suurin osa kalusteista menisi vaihtoon, olimme tyytyväisiä ratkaisuun. Voisimme aloittaa mökkeilyn saman tien ja etsiskellä meidän näköisiä mööpeleitä kaikessa rauhassa. Mökkikeittiön varustus sen sijaan oli puutteellinen. Myyjä vei suuren osan astioista mukanaan, joten kaapit kaipasivat kipeästi täydennystä. Päätimme ostaa kaiken mahdollisen käytettynä Pieksämäen ja Varkauden kirpputoreilta. Kokemukset olivat hyviä, joten päätin koota kirpparivinkit teillekin tiedoksi. Kirpputorikierros Pieksämäellä ja Varkaudessa alkakoon!

Kirpputori Feria – hyvä hinta-laatusuhde ja monipuolinen valikoima

Ensimmäisenä katsastimme samoilla nurkilla mökkeilevän kaverin suositteleman kirpputori Ferian tarjonnan. Feria sijaitsee kätevästi Pieksämäen rautatieaseman, torin ja Prisman läheisyydessä ja sen viereisessä korttelissa on toinenkin kirppis, ViaDia. Feria on itsepalvelukirpputori, mutta myynnissä on paljon myös kirpputorin omaa tavaraa. Heti ensimmäisessä hyllyvälissä totesin miehelle, että tässä muuten menee nyt hetki jos toinenkin. Että jos et jaksa odotella, mene vaikka kahville jonnekin. Tavaraa oli paljon ja hinta-laatusuhde oli hyvä. Vaatteita oli eniten, kalusteita ja polkupyöriäkin löytyi, mutta minä olin kiinnostunut tällä kertaa vain astioista. Myytävänä oli paljon Arabiaa ja muita desing-tuotteita, mutta myös itäeurooppalaisia astiastoja, jotka sopivat erinomaisesti kesäkeittiön käyttöastioiksi.

kirpputorikierros pieksämäellä

kirpputorikierros pieksämäellä

Keräsin kippoja ja kuppoja ensin koriin, mutta jouduin lopulta vaihtamaan korin ostoskärryihin. Tuntia myöhemmin kasassa oli 17 lautasta, 21 lasia, yksi lasikannu, 10 kahvikuppia, 6 aterimet, 2 patenttikannellista lasipurnukkaa, 2 tarjoiluvatia, paistolasta, sokerikko, kermakko ja yksi kakkulapio. Erityisen iloinen olin korkeista juomalasista ja samaan sarjaan kuuluvasta lasikannusta sekä kristallia muistuttavista, ihanan Happy Hamletin mieleen tuovista viinilaseista, joille löysin myöhemmin täydennystä samasta paikasta. Kyselin seuraajiltani lasien mahdollista alkuperästä ja selvisi että korkeat, kaiverretut lasit olivat Venäjältä 60–70-lukujen tienoilta. Viinipikarien tarina oli vieläkin kiinnostavampi. Niitä nimittäin on usean lähteen mukaan jaettu 1970-luvulla Kesoililla osana tankkauskampanjaa. Mitä enemmän tankkaat, sitä useamman viinilasin saat! Alkuperämaa jäljitettiin Ranskaan saakka, joten eipä ihme, että samantyyppisiä laseja on lukematon määrä myös Happy Hamletin astiakaapissa.

kirpputorikierros pieksämäellä

Kassalla ostosten loppusummaksi ynnättiin 52 euroa. Ei lainkaan hullummin! Pakkausmateriaaleja oli tarjolla ja kassalta vinkattiin myös tyhjistä banaanilaatikoista, jossa sanomalehtiin käärityt astiat sai kannettua autoon asti. Tänne tullaan taatusti uudestaakin. Niin tekevät kassaneidin mukaan monet muutkin, Feriaan tullaan ostoksille Varkaudesta asti. Kirpputorin yhteydessä on kalastustarvikemyymälä sekä pieni kahvio.

Kirpputori Feria
Tallikatu 3-5, Pieksämäki
Avoinna ma-pe 10–18, la 10–15, su 11–15

Wanhan Myllyn ViaDia-tori – edullisia mökkikeittiön aarteita

Diakoniatyötä edistävän järjestön ylläpitämä ViaDia on aivan Ferian naapurissa. Tilat ovat pienemmät, mutta valikoima oikein hyvä. Mökkikeittiöstä uupuivat vielä syvät lautaset ja osa aterimista. Myös kaikenlaisia paistinlastoja, kauhoja ja muita käytännöllisiä kapineita tarvittiin lisää. Pöydältä, jossa kaikki astiat olivat euron kappaleelta, pinosin syliini neljä soppalautasta. Toinen samanmoinen setti löytyi viereiseltä hyllyltä. Aterinlaatikkojen parissa vierähti hyvä tovi ja keittiö karttui Hackmannin ja Sorsakosken lusikoista, haarukoista ja voiveitsistä. Pikkulusikkakokoelmakin sai täydennystä ja huonosti leikkaava juustohöylä korvattiin paremmalla. Viereisistä laareista nappasin pari puuvartista paistinlastaa sekä punaisen lävikön, joka ei tyyliltään ollut sitä mitä etsin, mutta sai toistaiseksi kelvata.

kirpputorikierros pieksämäellä

Kassalta kyselin vielä kattiloiden perään, mutta niitä ei tällä kertaa ollut tarjolla. Palvelu oli ystävällistä ja astiat pakattiin kassalla ensin sanomalehtiin ja sitten muovipussiin. Maksuvälineenä suosittiin käteistä ja kuittiin kirjattiin summaksi 22 euroa. Varsin edullista tämäkin. Kirpputorikierros Pieksämäellä päättyy toistaiseksi tähän, seuraavaksi siirrytään Varkauden puolelle.

ViaDia-tori
Tallikatu 1
Avoinna ma-pe 10–17, la 10–14

Varkauden Kierrätyskeskus Ekotori

Kasvihuoneen valokatetta emme äkkiseltään Pieksämäen rautakaupoista löytäneet, joten sen perässä ajeltiin Varkauden Hankkijalle. Samalla reissulla oli tarkoitus tsekata myös Varkauden kirppistarjonta. Keskustaan suunnatessamme katselin ympärilleni ja tokaisin, että kylläpä näyttää jotenkin tutulta. No eipä ihme, sillä samoilla kulmilla pyörimme viimekin kesänä. Varkauden urheiluseurojen pyörittämä Kimppa Kirppis, jossa silloin piipahdimme ja jota nytkin minulle oli suositeltu, oli tietysti juuri sinä päivänä kiinni. Siispä suunta otettiin suoraan kierrätyskeskukselle.

Vaikka itsepalvelukirpputoreilta yleensä tekee parhaimmat löydöt, tykkään enemmän kierrätyskeskuksista, joissa tavara on järjestelty lajinsa mukaan. Astiat yhdessä huoneessa, huonekalut toisessa ja vaatteet kolmannessa. Silloin ei ole pakko kiertää kaikkia myyntipaikkoja, vaan voi keskittyä niihin osastoihin, mitkä sillä hetkellä kiinnostavat eniten. Näin oli myös Varkauden kierrätyskeskuksessa.

kirpputorikierros pieksämäellä

Mukaan lähti pari viinilasia, usemapi juomalasi sekä muutama silmää miellyttävä muki, joita ei edellisiltä kirpputoreilta löytynyt ainuttakaan. Mies löysi pitkään etsimänsä Iittalan oluttuopin ja minä patinoituneita lusikoita ruokakuvien rekvisiitaksi. Ulos selvittiin reilulla 8 eurolla. Myös tähän osoitteeseen kurvataan varmasti uudemman kerran.

Kierrätyskeskus Ekotori
Käsityökatu 42–44, Varkaus
avoinna ma-pe klo 9–18

Kimppa Kirppis
Petroskoinkatu 18, Varkaus
Avoinna ma-pe 10–17, la 10–14

Bonusvinkki: Jätekukko

Kaikkia seudun kirpputoreja en vielä ole ehtinyt koluamaan, mutta onneksi kesän aikana ehtii vielä useammankin kerran löytöretkelle. Ämpärilistalla ovat ainakin Hankasalmen Asemakirppis sekä Häkärinteiden kirpputori. Ja samalla kun viedään mökiltä rompetta kierrätykseen käydään läpi myös Jätekukon päivittäin vaihtuva Tuo ja Vie -kierrätyskontin valikoima. Edellisellä kerralla kontista olisi voinut kerätä koko keittiön varustuksen – ja vieläpä täysin ilmaiseksi! Minä poimin mukaani sillä kertaa vain kaksi tarjoilulautasta, Arabiaa tietenkin.

Puhdistamontie 1, Pieksämäki
Avoinna ma ja ke klo 10–18, pe klo 10–17

Vaikka kirpputorikierros Pieksämäellä ja Varkaudessa tuotti hyviä tuloksia, heitän vielä ilmoille etsintäkuulutuksen. Jos joku teistä tietää Pieksämäen tai Varkauden tienoilla kirpputorin, jonne pitäisi ehdottomasti lähteä etsimään aarteita, olisin kiitollinen vinkistä! Plussaa huonekaluosastosta, sillä emännänkaappi, senkki, liinavaatekaappi ja pari vanhaa nojatuolia ovat vieläkin löytämättä.