Ilman autoa Ylläkselle – vinkit vastuulliseen hiihtolomaan!

Haaveiletko lomasta Lapissa? Hohtavista hangista, auringossa kimaltelevista kinoksista, pakkasen narinasta huopatossujen alla, liukkaista laduista ja tunturien tykkylumesta? Ymmärrän. Niin minäkin teen, joka vuosi. Joskus haaveilen myös siitä, että meillä olisi auto. Että voisimme heittää laskukamppeet takakonttiin, pakata sukset suksiboksiin ja lähteä tunturiin, tuosta noin vain, vaikka hetken mielijohteesta. Onneksi ilman autoakin pärjää – ja ilmasto kiittää!

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Asumme muutaman kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Metrolle on muutama sata metriä, lähin bussipysäkki on viereisessä korttelissa ja ratikkakin kulkee kohta kerrostaloasuntomme kupeesta. Sulan maan aikaan liikumme polkupyörillä kaikkialle. Emme siis tarvitse autoa mihinkään, vaikka se kieltämättä olisikin kotimaata kolutessa kätevä.

Ilman autoa hiihtolomalle – uhka vai mahdollisuus?

Kun suunnittelimme ensimmäistä yhteistä laskureissua Lappiin, mies pyöritteli päätänsä. Ilman autoa Ylläkselle? Miten muka saamme kaiken sen kaman raahattua omin käsin pelipaikoille pelkkää julkista liikennettä käyttäen? Jo suksipussi, jossa on kahdet laskettelusukset ja yhdet murtsikat sauvoineen painaa kymmenen kiloa. Sen lisäksi kannettavana on monokassi, kaksi reppua, yksi vedettävä matkapakaasi ja yksi iso duffelilaukku. Minä olin kuitenkin matkannut pohjoiseen useita kertoja ennenkin ja vakuuttelin, että onnistumme kyllä. Autottomuus ei ole mikään ongelma.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Sen verran teimme ensimmäisellä kerralla myönnytyksiä, ettemme ottaneet omia suksia mukaan. Sinivalkoiset siivet lennättivät meidät Rovaniemelle, josta hyppäsimme bussiin, jonka päätepysäkki oli tunturissa. Mökiltä hissin ala-asemalle oli lyhyt kävelymatka ja kauppakin oli sopivasti pulkkamäen alapäässä. Kotona mies totesi, että eihän tämä niin vaikeaa ollutkaan. Niinpä tunturissa on käyty sen jälkeen joka vuosi.

Lentokonetta kätevämpi ja vastuullisempi valinta on yöjuna. Ei odottelua kentällä kummassakaan päässä, ei lisämaksuja suksista tai laudasta, eikä hirvittäviä hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Autonkin saa tarvittaessa mukaan, jos niin haluaa.

Junassa suksipussi ja matkalaukut mahtuvat alemman sängyn alle ja matka taittuu kuin huomaamatta pöllölakanoissa pötkötellessä. Pääteasemalla on vastassa jatkoyhteysbussi, jonka matkatavaratilassa pakaasit jatkavat matkaansa meidän ihaillessa linja-auton ikkunoista valkeaa maisemaa. Tämän yhdistelmän olemme valinneet viimeiset kolme vuotta. Lentäminen Lappiin on jäänyt pysyvästi historiaan.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Olen tietoinen siitä, että näkökulmani on helsinkiläisen. Ei Joensuusta tai Vaasasta lähdetä niin vain yöjunalla pohjoiseen. Yöjunareitinkin varrelta kyytiin nouseminen voi olla hankalaa, jos lähtö on myöhään illalla tai keskellä yötä. Olisi varmaan pitänyt otsikoida juttu toisin: Ilman autoa Helsingistä Ylläkselle? Joka tapauksessa, tässä ovat hyväksi havaitsemamme vinkit kaikille autottomille, jotka haaveilevat Lapin lumista.

1. Ajattele ilmastoa ja matkusta maata pitkin

Juna on vastuullisen matkaajan valinta. Noin 90 % matkustajaliikenteestä kulkee kiskoilla sähköenergialla. VR:n nettisivujen mukaan vesivoimalla tuotetun uusiutuvan energian osuus junaliikenteen energiankäytöstä on jo yli 70 prosenttia. Kaiken muun hyvän lisäksi uusimmissa veturimalleissa voidaan hyödyntää jarrutuksen liike-energia ja syöttää se takaisin junan sähköverkkoon matkustajien iloksi. Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että kaikilla reiteillä sähkövetoisia vetureita ei kuitenkaan voi käyttää, ja siksi Ylläkselle eli Kolarin suuntaan matkustaessa viimeiset 300 km Oulusta eteenpäin likaisen työn tekee diesel-veturi.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Yöjunassa matkustaminen on leppoisaa. Kaikista makuuvaunun hyteistä löytyy vesipiste, mukeja, vesipullot ja pienet pyyhkeet. Pöllölakanoin pedattujen sänkyjen päädyssä on lukulamput ja pistorasiat. Kiskojen kolke tuudittaa uneen ja ravintolavaunu tarjoilee aamiaista ennen perille saapumista. Kuulutuksia ei yön aikana tule, joten unta häiritsevät huonolla tuurilla vain seinän takana meteliä pitävät kanssamatkustajat.

Vain yksi asia makuupaikoissa ottaa päähän, mutta sekin ratkeaa, kun mukaan muistaa ottaa teippirullan. Kun valot sammuttaa, sängyn päädyssä olevan digitaalisen kellon numerot loistavat pimeässä kuin majakka merellä. Siksi tarvitaan teippiä ja pala paksumpaa paperia tai kartonkia. Tarkoitukseen sopii hyvin myös jokaisesta hytistä löytyvä yöjunan esite!

2. Tarkista jatkoyhteyksien aikataulut kohteesta, jonne olet matkalla.

Kolarin rautatieasemalta lähtee busseja sekä Ylläkselle että Leville. Bussien aikataulu on sovitettu junien saapumisaikojen mukaan, joten siirtyminen tunturiin on varsin näppärää. Aina bussikuljetuksen järjestyminen ei ole itsestään selvää, esimerkiksi Rovaniemen lentokentällä ei jokaisen saapuvan lennon jälkeen odota linja-autokyyti.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Jossain kohteissa saatetaan odottaa bussikyytiin ilmoittautumista etukäteen, ja sesongin ulkopuolella bussikyyditys saattaa puuttua kokonaan. Hiihtokeskusten nettisivuilla on yleensä yksityiskohtaiset ja ajankohtaiset tiedot siitä, miten tunturiin pääsee. Varmista siis jatkoyhteytesi ennen junalippujen ostamista.

3. Varaa yöjunapaikat ajoissa

Hiihtokauden yöjunaliput tulevat myyntiin jo alkusyksystä. Tänä vuonna talven yöjunapaikkoja pääsi ostamaan elokuun 20. päivä. Mitä aiemmin ostat liput, sitä enemmän on valinnanvaraa ja sitä varmemmin onnistut nappaamaan tarjoushintaiset tiketit. Tätä kirjoittaessa tarjoushinta yhteen suuntaan on 49 euroa per nuppi makuuhytissä, jossa ei ole omaa vessaa. Maksamalla vähän enemmän saat yläkerran kylpyhuoneellisen hytin. Makuupaikan hinta on sama lähtö- ja saapumispaikasta riippumatta. Kannattaa tilata VR:n uutiskirje tai tsekkailla nettisivujen uutisia, jos tarjousliput kiinnostavat. Jos suunnittelet ottavasi auton mukaan, ole ekstravikkelä, sillä autovaunuja on vain muutama yöjunaa kohden.

4. Valitse majoitus hyvällä sijainnilla

Tunturihotelli on varma valinta, sillä rautatieasemalta lähtevät jatkoyhteysbussit kiertävät yleensä suurimpien hotellien kautta. Hotelleilta on usein myös lyhyt matka palveluihin tai hotellissa itsessään saattaa olla palveluita riittämiin. Hiihtoladutkin ovat luultavasti lähellä, ja tunturiin vievä skibussikin saattaa koukata hotellin kautta.

Me haluamme kuitenkin majoittua mökissä. Terassi, takkatuli, sauna, oma rauha ja keittiö, jossa voi kokata, ovat meille tärkeämpiä kuin valmis aamupala tai hienot hotellihuoneet. Ennen mökin varaamista kannattaa tehdä hieman salapoliisityötä. Selvitä, miten lähelle pääset jatkoyhteysbussilla. Paina mieleesi lähin tienhaara ja kysy kuskilta, voisiko siinä pysähtyä, vaikka pysäkkiä ei ihan vieressä olisikaan. Hyvin usein se onnistuu, sillä Lapissa kenelläkään ei tunnu olevan kiire mihinkään.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Tarkista mökin etäisyys hiihtohisseistä, lähimmistä laduista, ruokakaupasta ja muista tarvittavista palveluista. Jos mökki ei ole tunturin välittömässä läheisyydessä ja laskettelu kiinnostaa, tsekkaa kulkeeko alueella hiihtobussi ja selvitä sen pysäkit.

Ylläksellä hyvä sijainti on Tunturitieltä kääntyvien teiden varrella. Tunturitietä pitkin ajavat sekä jatkoyhteysbussi että skibussi. Me majoituimme Niestatien kelorivarissa, josta matkaa lähimpään Tunturitien tienhaaraan oli vain reilu 100 metriä. Bussipysäkki oli 200 metrin päässä ja lähimmälle ladulle oli 300 metriä, ruokakauppaan ja ravintoloihin vartin kävelymatka.

ilman autoa ylläkselle

Toinen Ylläksen suuri fani, Islannissa asuva Satu Rämö kehuu tuoreessa postauksessaan Peltotievan aluetta, jonka sijainti on vieläkin keskeisempi. Monen mökin vakiovarustukseen kuuluu potkukelkka ja/tai pulkka. Ne ovat iso apu kauppareissulla, etenkin jos ostettavaa on kassikaupalla.

5. Suksilla suoraan mökille vaikka metsien halki!

Jos mökki ei ole hiihtohissien välittömässä läheisyydessä, on autoton helposti riippuvainen harvakseltaan kulkevien skibussien aikatauluista. Vaihtoehtoja kuitenkin on. Sukset ovat yllättävän kätevä liikkumismuoto, vaikka mökki sijaitsisikin hieman kauempana tunturista.

Sallassa laskemme tunturin sivussa sijaitsevalle kummisedän mökille metsiä pitkin. Se vaatii hieman seikkailumieltä, mutta laskutaitojen ei tarvitse olla offaritasoa. Hissukseen ja riittävän loivasti laskien hiljaisessa metsässä suksilla liikkuminen on ihanaa.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Ylläksellä missasimme ensimmäisenä päivänä skibussin ja jouduimme odottamaan seuraavaa pari tuntia kuppilassa tunturin kupeessa. Kun viimein kapusimme bussiin, näimme matkalla ikkunasta, kuinka kaksi lautailijaa viiletti kevyen liikenteen väylää pitkin kohti Äkäslompolon kylää. Seuraavana päivänä mekin teimme niin. Kun ottaa rinteestä riittävän vauhdin, joutuu lykkimään vain parikymmentä metriä, kunnes mäki alkaa viettää alaspäin. Lunta oli paljon, eikä jalkakäytäviä ollut hiekoitettu. Iloitsimme oivalluksesta, sillä enää emme olleet riippuvaisia skibussin paluuaikatauluista.

Ja hei, aina voit hypätä taksin takapenkille, ja ajaa tunturista mökille pirssin kyydissä! Pari kilometriä ei lompakkoa juurikaan laihduta. Näin olemme toimineet ainakin kerran Pyhällä ja toisen kerran Rukalla, kun lentokenttäbussin lähtöpaikalle oli armoton ylämäki ja raahattavana laukku jos toinenkin.

ilman autoa ylläkselle

Pohjoisessa siis pärjää hyvin ilman autoakin. Hommaa helpottaa, jos vuokraat kaikki tykötarpeet paikan päältä, mutta kyllä suksipussinkin kanssa toimeen tulee, etenkin yöjunassa. Sitten vain matkaa suunnittelemaan! Pian sinäkin ihailet hohtavia hankia, kuuntelet lumen narinaa huopatossujen alla ja istut latukahvilassa höyryävä kaakaomuki käsissäsi hiihtotakin ja käsineiden kuivuessa keskellä tupaa räiskyvän takkatulen lämmössä. Ilman autoa!

Roadtripillä Kainuussa osa 6: Oulujärven ihmeellinen Ärjänsaari

Yhteysvene näkyy pienenä pisteenä kaukana ulapalla. Kääriydyn tiukemmin untuvatakkiini, sillä tuuli on kylmä ja vettäkin tihuuttaa, vaikka on elokuun ensimmäinen viikko. Ärjänsaari kohoaa horisontissa, hiekkainen harju erottuu vaaleana viivana vihreän metsän ja sinisen Oulujärven välissä. Laiturille hytisee muutama muukin matkalainen. Venekyydin on luvattu kulkevan mantereen ja saaren välillä taukoamatta, mutta kun välimatka on pitkä, joutuvat Ärjänsaaren taidefestivaalivieraat väistämättä odottelemaan kyytiä hyvän tovin.

ärjänsaari

ärjänsaari

ärjänsaari

Paatti on pieni, mutta siinä on yllättävän tilavat sisätilat. Osa kyytiläisistä uhmaa keliä ja istuu ulkosalla tyrskyjen takoessa kalastusveneen keulaan. Aallokko on terävä, mutta ei kuulemma enää niin korkea kuin edellisenä päivänä. Ohitamme kajakin, joka häviää välillä aaltojen harjan taa. Tuuli on vastainen, melojalla on edessä on melkoinen urakka. Lännestä lähestyy höyrylaiva S/S Kouta, joka kulkee taidefestivaalin aikaan Kajaanin ja Ärjänsaaren väliä.

Yhteysaluksen kippari kertoo saaren historiasta. Ärjänsaari oli vuosikymmeniä ensin Kajaani-yhtiön ja myöhemmin UPM:n omistama alue. Kajaani-yhtiöt osti saaren itselleen sen runsaiden hiekkaesiintymien vuoksi. Kun hiekan ja soran tarve laajenevien tehtaiden rakennustarpeisiin tuli tyydytettyä, Ärjänsaari siirtyi yhtiön työntekijöiden virkistyskäyttöön.

ärjänsaari

ärjänsaari

Kesäparatiisiin rakennettiin yhteensä 16 Eino Pitkäsen suunnittelemaa lomamökkiä, kahvilarakennus sekä vierasmaja savusaunoineen yhtiön johdon edustuskäyttöön. Saaressa lomailtiin ja järjestettiin suuria kesäjuhlia. Perimätieto kertoo, että saarella on ollut myös keilarata sekä vesikelkalle rakennettu ura, jotka pitkin syöksyttiin vinhaa vauhtia korkealta hiekkatörmältä järveen vesi pärskyen. Virkistyskäyttö hiipui 1970-luvulla, mutta kaikki rakennukset ovat tiettävästi edelleen tallella. Myös se saaren keskivaiheille pystytetty punainen torppa, jossa järjestettiin lasten kesäleirejä vielä 1990-luvullakin.

ärjänsaari

ärjänsaari

ärjänsaari

Vähältä piti, ettei saari päätynyt yksityiseen omistukseen, sillä kun UPM päätti luopua saaren hallinnasta, kauppoja hierottiin pitkään ulkomaalaisen ostajan kanssa. Onneksi Valtio ymmärsi lopulta Ärjänsaaren arvon ja se siirtyi Metsähallituksen haltuun vuonna 2017. Saaren palveluja kehitetään retkeilijöitä varten ja osa mökeistäkin pääsee uudelleen käyttöön. Pastellinväriset, pikkuruiset yhden huoneen mökit ovat vuosien saatossa päässeet rapistumaan, mutta kun vähän silmiään siristää, voi kuvitella vanhan väriloiston ja sympaattisen mökkikylän keskellä korkeaa honkametsää.

ärjänsaari

ärjänsaari

Yksi lomatuvista on kunnostettu kesäkahvilaksi, jossa festareiden aikaan myydään muikkuja, munkkeja ja muita makeita suupaloja. Sivumpana, entisen kahvilarakennuksen kyljessä määkivät lampaat. Niistä huolehditaan talkoovoimin, saarella asuu kesän ajan joukko vapaaehtoisia lammaspaimenia.

Lähdemme kävelemään rannan hiekkatörmiä mukailevaa polkua pitkin. Jyrkät hiekkatörmät ovat elossa. Tuuli, sade ja Oulujärven aallot muokkaavat niitä, ja eroosio on kaventanut kulkuväylää merkittävästi. Vastaan kävelee muutamia seurueita, kaikki tervehtivät toisiaan. Taivaltaminen hiekkaista polkua pitkin tuo mieleen Kuopion Ritoniemen pitkät hiekkarannat, joissa vietin monet lapsuuteni kesät.

ärjänsaari

ärjänsaari

Vanhaan kesäsiirtolaan on viritelty valo- ja äänitaideteos, jonka tekoon festivaaliyleisö voi osallistua. Meitä käsketään kirjoittamaan paperilapuille totuuksia, joita taiteilija nauhoittaa valoteoksen taustalla pyörivälle ääniraidalle. Minun lappusessani lukee: elämän tarkoitus on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Sitten meidät päästetään pimeään huoneeseen. Valospotti kiertää huoneen seiniä ja miesääni lukee ääneen totuuksia. Kokemus on vaikuttava.

Kierrämme saaren länsikärjen, jossa sauna lämpiää lupaavasti. Siellä löylytellään pian niiden onnekkaiden kanssa, jotka ovat voittaneet saunan lauteille lipun. Me jatkamme reippaasti matkaa, sillä tarkoituksena on ehtiä takaisin hiekkarannalle katsomaan päivän ainoaa teatteriesitystä. Matkan hidastuu, kun keksin kurkata kännykästä, onko saarelle piilotettu geokätköjä. Onhan niitä, kymmeniä!

ärjänsaari

ärjänsaari

Paluumatka saaren toiselta puolelta kestää lopulta niin kauan, että myöhästymme immersiivisen teatteriesityksen alusta. Koska ohjelmassa on ilmoitettu vain tapaamispaikka, emme voi lyöttäytyä porukkaan myöhemminkään. Harmittaa ja kiukuttaa, enkä osaa pitää pettymystä sisälläni, vaan tiuskin miehelleni, vaikka ei hän asialle tietenkään mitään voi. Onneksi Ärjänsaari itsessään on yhtä suurta luonnon muovaamaa taide-elämystä, eikä sen kokemiseen tarvita välttämättä sen suurempia performansseja.

Ennen kotisatamaan siirtymistä kävelemme telttakylän poikki kohti valoa. Sadepilvet ovat väistyneet ja aurinko kimmeltelee Oulujärven aalloilla. Mustankirjava hiekka muodostaa pieniä niemiä ja ranta näyttää jatkuvan loputtomiin. Dyynit eivät ehkä vedä vertoja Kalajoen hiekoille, mutta näkemisen arvoiset ne silti ehdottomasti ovat.

ärjänsaari

ärjänsaari

Nipistän itseäni, ja muistutan että olemme edelleen Suomessa. Näkymä on niin hypnoottinen, että unohdumme ajatuksiimme ja joudumme pinkomaan upottavaa hiekkarantaa pitkin laiturille, jonka päädystä paluukyyti on jo ehtinyt irrottaa köytensä. Hengästyneenä huohottaen hyppäämme veneeseen ja vilkutamme Ärjänsaareen yöksi jääville festivaalivieraille. Meitä odottaa muutaman tunnin ajomatka anoppilaan, mutta tiedän jo nyt, että palaamme vielä. Mökkiviikonloppu Ärjänsaaressa on vastustamaton ajatus!

Kainuun roadtripin kiemuroista voit lukea lisää näistä postauksista:
Huikea Hepoköngäs ja pessimistien Puolanka
Hossan Julma-Ölkky on nimensä veroinen
Suomussalmen soiva metsä
Haapala BnB Sotkamossa
Juuan Porttilouhi

Häikäisevä Hepoköngäs ja pessimistien Puolanka

Hengästyttävän Hossan vaelluspäivän, hyvin nukutun yön ja matkustajakodin mainion itsepalveluaamiaisen jälkeen kurvaamme kaupan pihaan. Seuraava yö vietettäisiin peti ja puuro -majoituksessa Puolangalla ja hieman epäilimme, ettei siltä suunnalta Kainuuta välttämättä kovin kummoista illallista löydy. Koriin päätyi niin possumunkkeja, hedelmiä, pähkinöitä, suklaata kuin grillimakkaraakin. Tarkoitus oli koukata Hepokönkään kautta, sijaitsihan siellä yksi Suomen näyttävimmistä vesiputouksista.

Hepoköngäs – vesiputous keskellä korpea

Ajomatkalla kohti Hepoköngästä Puolanka yllättää. Internet nimittäin osaa kertoa, että keskustasta löytyy Puolangan pessimistien grillikahvila, jota ylistetään sosiaalisessa mediassa kätketyksi kainuulaiseksi aarteeksi. Vesi herahtaa kielelle jo ennen luonnossa reippailua. Paikalliset grilliherkut on ehdottomasti testattava. Mutta sitä ennen on ohjelmassa Puolangan kuuluisin nähtävyys, Hepoköngäs.

hepoköngäs

Hepokönkäällä meitä odottaa henkeäsalpaava näkymä. Putous sijaitsee Heinijoessa kohdassa, jossa joki ylittää melkein pystysuoran kallion. Puolangan keskustasta matkaa on noin 16 kilometriä 891-tietä pitkin. Vaikka Hepoköngäs maailman mittakaavassa onkin varmasti loriseva puropahanen, minun silmissäni se on taas yksi ainutlaatuinen esimerkki kotomaan ihmeellisestä luonnosta, jonka takia todellakin kannattaa ajaa

hepoköngäs

hepoköngäs

Melkein 20 metriä korkean putouksen kautta on 1900-luvun alussa kulkenut tukkilaistenkin uittoreitti. Puupöllit ovat lentäneet vauhdilla putoksen alla olevaan lampeen ja siitä eteenpäin pitkin jokiuomaa, jota nyt asuttavat majavat ja kehystävät talttahampaiden joen päälle kaatamat vanhat puut. Putousta pääsee ihailemaan myös esteetöömästi, sillä puoleen väliin lammen rantaan laskeutuvaa polkua on rakennettu rampit ja näköalatasanne. Puuvajaan ja puuceehenkin pääsee pyörätuolilla.

hepoköngäs

hepoköngäs

Istuessamme putouksen niskan päälle rakennetulla laavulla makkaranpaistossa pölähtää putousta ihailemaan iso porukka teekkareita. Tupsulakit vilkkuen he katselevat putouksen kohisevia kuohuja. Mies katselee heitä pitkään ja tunnistaa pian teekkareiden edustaman killan. Kun käy ilmi, että mieheni on opiskellut samaa alaa yli 20 vuotta sitten, lähtee pojilta hattu päästä. Vanha käpy pääsi pätemään nuorempien kesäretkellä.

Ennen kuin nälkä ajaa meidät grillikioskille, kierrämme geologisen luontopolun, joka kulkee jokikanjonin reunoja pitkin. Majavaan emme harmiksemme törmää, mutta sen talttahampaiden uria näkyy joka toisessa rannan puussa ja pesärakennelmiakin on useita. Maisemat, polku ja sen infokyltit ovat mielenkiintoisia, kannattaa siis varata ylimääräinen puoli tuntia reitin kiertämiseen. Polku alkaa putoukselta ja päättyy parkkipaikalle ja sen voi kiertää molempiin suuntiin.

hepoköngäs

Kuvaamisen, kohisevien kuohujen ja makkarapaketillisen jälkeen olemme valmiit jatkamaan matkaa. Pessimistien Puolangan grillihampurilaiset odottavat jo!

Pessimistien Puolanka

On kuin mummolaan tulisi, sellaiseen mummolaan, jossa tuoksahtaa paistinrasva. Puolangan pessimistien Grillikahvilan palvelua mainostetaan piittaamattomaksi, mutta mukavaa ja mutkatontahan se on. Kalahampurilainen sisältää pari kalapuikkoa, vähän salaattia ja kastiketta. Muut listalla olevat burgerit on nimetty näppärästi, valotaululle on sommiteltu sulaan sopuun änkyrä ukko, hankala akka, meleko mahoton, perustylsä hampurilaisen ja sörsseli.

pessimistien puolanka

pessimistien puolanka

Grillikahvilan sisustus naurattaa, ihan kuin olisimme aikamatkalla 70-luvun suomalaisessa kodissa. Lueskelen Puolangan esitteitä, joista selviää että pessimismi on puolivirallinen, mutta hyvin nerokas, kieli poskessa tehty, yksityisen tahon masinoima mainoskampanja. Vanhassa kuvaputkitelevisiossa pyörii paikkakunnan mainosfilmi, joka sekin on toteutettu hurtilla huumorilla, kuinkas muutenkaan.

pessimistien puolanka

Kuolevastä pitäjästä ja pessimismistä on tehty kunnan voimamara. Grillikioskin kulmauksessa myydään pinssejä, kangaskasseja ja postikortteja, joihin on painettu pessimistisiä toteamuksia. “Valmistun työttömäksi.” “Mitäpä se hyvejää” “Unelmat peruttu.” “Miksi aina minä?” “Isona minusta tulee pessimisti.” Ympäri kioskia on julisteita, joissa kerrotaan Puolangalla vietettävän pessimismipäiviä joka vuosi 1.1.–31.12. Hihittelen itsekseni, kuiva huumori uppoaa minuun täysillä.

pessimistien puolanka

pessimistien puolanka

pessimistien puolanka

Kuikan tila – maatilamajoitusta ja lapiohommia

Paras on vielä edessä. Paljakan lähellä sijaitsevalla Kuikan tilalla saamme oman huoneen yläkerrasta. Saunomaan pääsemme isäntäparin omaan saunaan, joka on lämmitetty meitä varten. Pellavaiset laudeliinat ja kattoon kiinnitetty hämyinen tähtitaivas tekevät terää pitkän ja kylmänkolean päivän jälkeen, eikä enää yhtään harmita se, että rantasaunaa ei viileän kelin vuoksi lämmitetty. Siemailemme muutaman lasillisen Suomussalmelta ostettua punaviiniä ja luemme kirjaa, kunnes uni voittaa.

Suurin yllätys eteemme tupsahtaa vasta aamulla. Istumme isäntäparin aamiaispöydässä ja maistelemme pitkään haudutettua puuroa, pihan marjapensaiden sadosta keitettyä mehua ja muita paikallisia tuotteita. Kun isäntä on hävinnyt hirviporukan kuukausittaiseen kokoontumiseen, kakaisee emäntä kurkkuaan ja pohtii, uskaltaisiko hän kysyä meiltä vielä jotakin, kun vaikutamme kuulemma sellaisilta tekijäihmisiltä.

Vilkaisemme hämmentyneinä toisiamme ja toteamme vähän varuillamme, että kysyä aina saa. Kaksimieliset aivoni ehtivät sadasosasekunneissa kehitellä vaikka mitä skenaarioita, enkä todellakaan osaa arvata mitä tuleman pitää. “Tuota noin”, aloitti majatalon emäntä. “Kun me olemme isännän kanssa jo huonoja liikkumaan, voisinkohan pyytää teiltä vähän apua?“

Pidätämme hengistystämme, kun hän jatkaa: “Pihavalo kaatui viime talvena auratessa ja nyt sen tilalle pitäisi asentaa uusi. Sähkömies tulee paikalle, heti kun hänelle soitamme, mutta sitä ennen pitäisi kaivaa kuoppa, johon uuden pihavalon betonijalusta valetaan. Jos sovittaisiin vaikka niin, että maksaisittekin tämän yöpymisen työllänne? Minulla olisi tuolla pihalla lapio jo valmiina.”

Sinnehän me sitten marssimme, pihamaalle. Lapio odottaa vanhan valotolpan juurella, eikä aikaakaan kun mies käy kivisen maan kimppuun. Hiki ja hiekka lentää, kun hän riehuu lapion varressa ja kampeaa ladosta löytyneen rautakangen kanssa isoja kiviä kuopasta ylös. Kun kuoppa on kaivettu, käykin ilmi, että myös betoni pitäisi valaa. Hetken betonipussin ohjeita ihmeteltyämme tartumme tuumasta toimeen.

hepoköngäs

Kun taksvärkki on tehty, on emäntä niin kiitollinen, että hakee keittiöstä ison kylmäkassin ja täyttää sen pakastetulla hirvenlihalla ja kanttarelleillä. Me istumme anopin laina-autoon ja kaasutamme pois pihalta pyörällä päästämme. Näin voi käydä vain Kainuussa, Pessimistien Puolangalla.