Orinoron rotko – syksyinen retki suomalaiseen luontoon

Jo viime kesänä, kun ensimmäisen kerran mutkittelimme moottoripyörällä mökiltä käsin kohti anoppilaa, painoin mieleeni risteyksen, jossa luki tikkukirjaimin Orinoro. Onpa omituinen nimi, ajattelin. Perillä Pohjois-Karjalassa puolisoni otti paikan puheeksi heti kypärän riisuttuaan. Huomasitko sen tienviitan, sen jossa luki Orinoro? Oli selvitettävä saman tien, mistä oli kysymys.

Orinoron rotko

Leppävirralla sijaitseva Orinoron rotko on yksi Savon seitsemästä ihmeestä. Savon Sanomien kymmenisen vuotta järjestämässä äänestyksessä seitsemän sakkiin pääsivät jääkauden muovaavan rotkon lisäksi kalakukko, Maaningan Korkeakoski, Seinävuoren rotko, Pisan luonnonsuojelualue, Puijo sekä savon kieli. Soisalon saaressa kiertelevä, Mustinmäen kylältä lähtevä 7 kilometrin pituinen Orinoron luontopolku kulkee nimensä mukaisesti rotkossa, pystyseinäisten kallioiden syleilyssä.

Päätimme tutustua luontokohteeseen omin silmin. Kesäpäivät kuluivat ja syksy saapui melkein huomaamatta. Keskityimme koluamaan mökkikuntamme luonnon ihmeitä, kuten Jäppilän kivikurua ja Pieksämäen vedenjakajareitistöä, emmekä ehtineet Orinorolle saakka. Seuraavana mökkikesänä kävi samalla lailla, mutta syksyn viimeisenä mökkiviikonloppuna, sinä samana, jona valmistelimme mökin talviteloille, vedimme viimein vaelluskengät jalkaan ja suuntasimme kohti Leppävirtaa.

Orinoron rotko on vaikuttava ilmestys

Parkkipaikka löytyi vanhalta kansakoululta tai nuorisoseuran talolta vaikuttavan puutalon pihapiiristä. Ulkona kävi kylmä viima. Vanha keltainen kyltti osoitti kohti Orinoroa, joten täytimme vesipullomme talon seinässä olevalla vesipisteellä ja lähdimme matkaan. Jospa metsän suojissa tuulikin vähän talttuisi.

Orinoron rotko

Orinoron rotko

Aluksi kuljemme pitkin leveätä metsäautotietä, ohi sadunomaisten kangasmetsien, siellä täällä sinisenä hohtavien myöhäisten mustikkamättäiden ja arvatenkin hyvien sieniapajien. Vastaan tulee avohakkuuaukioita, mutta myös juurakkopolkuja, historiallisia kiviaitoja ja harmaantuneita torppia. Historia on kaikkialla läsnä.

Orinoron rotko

Vihdoin polku sukeltaa synkempään metsään ja alkaa lähestyä Orinoron rotkoa. Tuuli jää puhaltamaan yksinään metsätien penkereillät taivasta tavoittelevien koivujen latvoihin. Me astelemme eteenpäin, kunnes kohtaamme opastekyltit, jotka ohjaavat oikealle. Rotkon yläpuolisilta kallioilta laskeudutaan alas järeitä puuportaita pitkin.

Orinoron rotko

Orinoron rotko

Orinoron rotko on pituudeltaan noin parisataa metriä. Pystysuorat, sammaleen osin peittämät kalliot tuntuvat hipovan taivaita ja nousevat jopa 20 metrin korkeuteen. Rotkon pohjalla pulppuilee lähde. Kuljemme hiljaisuudessa, korviimme kantautuu vain ulkoiluhousujen kahina, veden virtaus ja omat askeleemme pitkospuilla. Kääntelen päätäni puolelta toiselle ja hengitän historiaa. Orinoron rotko on pyhä, siitä ei ole epäilystäkään.

Orinoron rotko

Orinoron rotko

Orinoron rotko

Orinoron rotko

Reitin loppupuolelle, lammen rantaan on rakennettu hyvinvarusteltu taukopaikka. Tulistella voi sekä ulkona laavulla, että tunnelmallisen kodan suojassa. Tuuli käy lammelta, joten astumme suosiolla kodan ovesta sisään. Kuivia puita löytyy vajasta, sytykkeet olemme ottaneet mukaan mökiltä. Nuotio saa tulta alleen samaan aikaan, kun poksautamme kuohuviinipullon auki. Kun eväät on syöty ja kuksalliset nautittu, jatkamme matkaa. Vastaamme kävelee muutama seurue, mutta muuten saamme kulkea rauhassa. Sormia alkaa paleltaa ja tuuli yltyy. Haaveilen mökkisaunasta ja sen lauteilla hitaasti lämpiävistä jäsenistä. Onneksi matkaa on edessä enää muutama kilometri.

Orinoron rotko

Retkestä on jo aikaa, mutta kotimaa vetää minulta jalat alta edelleen, joka ikinen päivä. Jylhänä seisovat kalliot, virtaava vesi, mustana vellova meri, vihreän villit sävyt, taivaalta leijaileva ensilumi, poskia nipistelevä pakkanen ja kaikki se kauneus, joka ympärilläni levittäytyy on tajunnan tuolla puolen. Mitkään sanat eivät tee suomalaiselle luonnolle oikeutta. En tarvitse maailman ihmeitä, minulle riittää tämä hetki, tässä ja nyt. Hyvää itsenäisyyspäivää 104-vuotias Suomi!

Strömforsin ruukilta Ruotsinsalmen taisteluun – elämyksellinen lähiloma Loviisan ja Kotkan seuduilla

Kaupallinen yhteistyö: Visit Kotka-Hamina

Kotka on kesäkaupunki, tokaisi puolisoni, kun tiedustelin häneltä, kiinnostaisiko marraskuinen miniloma Kotkan kainalossa. Nyökkäilin, sillä myös minun mielikuvani kaakkoisesta merenrantakaupungista oli kesäinen. Mieleen putkahtavat meripäivät, saaristo, runsaslukuiset rantapuistot ja sataman kesäravintolat. Mutta, jatkoin, eikö juuri siksi olisikin mukavaa matkata kesästään kuuluisaan kaupunkiin ja tutkia mitä siellä voi vuoden pimeimpänä aikana puuhata?

lähiloma Kotka Loviisa

Puolisoni puisteli pitkään päätään päähänpistolleni, mutta kun matka viimein häämötti horisontissa hänkin alkoi innostua. Vuokrasimme retkeä varten sähköauton, pakkasimme reppuun kuksat, taukotakit ja termospullon, vetäisimme päällemme vedenpitävät pukineet ja käänsimme sähköisen menopelimme keulan kohti Loviisaa. Kahdeksan kilometrin pituinen Kukuljärven kierros Ruotsinpyhtäällä odotti jo reippaita retkeilijöitä. Tämä on matkakertomus lähilomasta Kaakkois-Suomen rannikkoseudulla, vain reilun tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudulta.

Eväsretkellä Kukuljärven kierroksella

Ennen pitkospuille astumista oli etsittävä evästä patikointipolulle. Pysähdymme Loviisaan tankkaamaan sähköä ja kuljeskelemme sillä välin pitkin keskustan puutalokortteleita maistuvien eväiden toivossa. Tunnelmallisen Favorit Cafe & Teashopin vitriinit näyttävät juuri siltä, mitä olimme tulleet hakemaan. Tuoretta leipää, toinen toistaan herkullisimpia houkutuksia, leivoksia, pullaa ja kokonainen seinällinen erilaisia teelaatuja. Himoitsen kauniita kakkupaloja ja päätän, että aikuinen voi joskus valita lounaakseen palan kakkua. Varsinaisiksi retkieväiksi pakataan pari vuohenjuustolla ja viikunalla täytettyä leipää sekä tuoreita kanelikierteitä. Kotoa kannettu termari täytetään kuumalla kaakaolla. Autokin on saanut sähköä syödäkseen, joten olemme kaikki kolme valmiita Kukuljärven kierrokselle.

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

Kukuljärven kierroksen lähtöpiste sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä Strömforsin ruukilta, joten patikoimaan olisi voinut lähteä suoraan majapaikan ovelta. Halusimme kuitenkin säästää hieman aikaa ja pysäköimme kullankeltaisen kaaramme varsinaiselle nollapisteelle urheilukentän laitamille. Kello on ehtinyt iltapäivän puolelle, joten vaelluskenkää on pantava toisen eteen rivakkaa tahtia, jotta ehtisimme pois polulta ennen pimeää. Jumitumme kuitenkin kymmeneksi minuutiksi parkkipaikalle, sillä taivaalta tulee vettä kaatamalla. Tihrustamme sadetutkaa, mietimme matkan pituutta ja pohdimme lähituntien ennustetta. Maastokartan mukaan kolmen kilometrin päässä olevalta laavulta pääsisi pois myös tietä pitkin, joten päätämme lähteä matkaan kenkien alla loiskuvista lätäköistä huolimatta.

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

Reitti on mukavan monipuolinen ja vastaan tulee niin pitkospuita, avohakkuita, jyrkkiä kallioita, järvimaisemaa kuin suonsilmäkkeitäkin. Jyrkimpiin paikkoihin on rakennettu rappusia, mutta kallioita pääsee halutessaan kiipeilemään reitille kiinnitettyjen köysien varassakin. Toisia ihmisiä sen sijaan ei vastaan kävele yhtäkään. Suosituskiertosuunta on myötäpäivään ja reitin kyltitys on tehty sen mukaan. Me halusimme kuitenkin laavulle nopeammin ja siksi vaelsimme kapinallisina vastapäivään.

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

Kukuljärven laavu on erityisen hyvin varusteltu. Kuivia puita löytyy liiteristä, tulipaikalla on jos jonkinmoista ruoanlaittovälinettä, huussit ovat siistissä kunnossa ja rannasta löytyy laituri ja jopa uimakoppi. Teemme tulet, korkkaamme kaakaotermarin ja lämmitämme ritilällä eväsleivät.

lähiloma Kotka Loviisa

Kun sade loppuu ja aurinko alkaa maalata taivaanrantaa pastellisävyillä, tulee reippaille retkeläisille kiire. Seuraavat kilometrit taitetaan hämärän laskeutuessa hiljaiseen metsään. Viimeinen kilometrin pätkä polulla jätetään suosiolla väliin, sillä taivaltaminen pimeällä asfalttitiellä tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta.

Strömfors Bed & Bistro ja Bistro & Butik Kronan

Kostein kengin kapuamme Strömforsin Bed & Bistron portaita pitkin vanhan kartanon tunnelmalliseen lämpöön. Huoneessa on hirsiseinät, sängyssä puhtaat lakanat ja alakerran sauna sopivan kuuma vain meitä varten. Saunomme antaumuksella pehmeissä löylyissä, pujahdamme lauteilta vilpolan puolelle kerran jos toisenkin ja viivyttelemme huoneeseen palaamista viimeiseen asti.

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

Illalliselle köröttelemme Loviisaan, Bistro & Butik Kronan -ravintolan hellään huomaan. Pitkän patikointipäivän jälkeen burrata, suppilovahverorisotto ja tarte tatin katoavat lautasilta liukkaasti. Tunnelmallinen ilta päätetään kahteen kannulliseen vihreää teetä, ja yhdeksän aikaan olemme jo onnellisesti  vällyjen välissä.

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

Pitkien ja rauhallisten yöunien jälkeen tassuttelemme villasukissamme kartanon saliin. Päivän ensimmäisenä retkikohteena on Valkmusan kansallispuisto, joten runsas, osittain pöytiin tarjoiltu aamiainen tulee reippailijoille todelliseen tarpeeseen.

Valkmusan kansallispuisto: Läntisen keitaan lenkki

Yöllä on ollut pakkasta ja pitkospuita peittää kuurakerros. Eteneminen 2,3 kilometrin rengasreitillä on hidasta, sillä kengät lipsuivat vauhdikkaammalla tahdilla. Keidassuo on käsittämättömän kaunis. Vesilammikot ovat riitteessä ja maaruskan sävyt hehkuvat rahkasammalikossa edelleen oranssinpunaisina vaikka eletään jo marraskuuta.

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

Puolessa välissä matkaa metsälämpäreen suojista nousee luontotorni, josta suota voi ihailla lintuperspektiivistä. Keväisin, kesäisin ja syksyisin suolla käy varmasti melkoinen vilske ja siipien suhina, kun linnut palaavat pesimäpaikoilleen ja lähtevät lopulta muuttomatkalleen. Marraskuussa maisema on hiljainen. Lyhyellä lenkillä vastaan kävelee yksi lenkkeilijä ja kaksi retkeilijää nelijalkaisen ystävänsä kera, mutta muuten saamme nauttia luonnon kauneudesta kahdestaan.

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

Hitaastikin taivaltaen ja luontotornissa hyvän tovin nättiä näkymää ihmetellen kierrokseen kului vain 45 minuuttia. Lähtöpaikalle kurvaa Kotkasta puolessa tunnissa, sama matka on myös Ruotsinpyhtäältä. Valkmusan kansallispuistoon ehtii siis kiireisempikin kaupunkilomalalainen!

Lounasta Ravintola Torissa ja historiaa Merikeskus Vellamossa

Pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen on aika tankata takaisin kalorit, jotka kansallispuistossa kulututettiin. Kotkan torin laidalle vastikään avatun Ravintola Torin perjantainen lounasmenu ilahduttaa nälkäisiä retkeläisiä, sillä listalla on neljä erilaista burgeria lisukesalaatteineen! Ravintola on juuri sopivan kokoinen ja viihtyisästi sisustettu. Ihaieimme ikkunasta komeaa betonikolossia, jota kaupungintaloksikin kutsutaan. Torille on rakennettu jouluvaloin koristeltu kuusimetsä, joka päiväsaikaan ei oikeuksiinsa päässyt, mutta on varmasti hieno näky illan hämärtyessä.

lähiloma Kotka Loviisa

Kotkan mittasuhteet ovat oikein sopivat kaltaisillemme kävellen kaupungissa liikkuville. Kaikkialle on korkeintaan 20 minuutin kävelymatka ja merellisyys kaupungin kaikilla kulmilla läsnä. Jos kaipaa kokonaisvaltaisempaa kokemusta meren merkityksestä alueen historialle, kannattaa ehdottomasti viettää tunti jos toinenkin Merikeskus Vellamossa. Pelkkä rakennuskin on näkemisen arvoinen, kuin suuri kaikissa sinisen ja vihreän sävyissä kuohuva aalto, jonka harjalle pääsee ihailemaan merelle avautuvia maisemia. Olen päässyt tutustumaan perusnäyttelyyn kerran aikaisemminkin ja siitä lähtien olen hehkuttanut paikkaa kaikille, jotka ovat jaksaneet ylisanojani kuunnella.

merikeskus vellamo

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

Kahden tunnin visiitin aikana uppoudumme historiallisiin meritaisteluihin kertakaikkisen upeasti rakennetussa Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelyssä. Aikansa suurin taistelutantere on esitetty tavallisten ihmisten tarinoiden kautta. Kokemus on niin intensiivinen, että kamera unohtuu reppuun ja näyttely jää ikuistamatta. Ehkä parempi näin, spoilaamiseen sijaan suosittelen syvästi perehtymistä aikalaisten tarinoihin ja tekemään retken Kotkaan vaikka vain tämän näyttelyn takia. Aikaa on, sillä Kohtalona Ruotsinsalmi on esillä Merikeskus Vellamossa aina vuoteen 2027 saakka. Jos kuitenkin retkiseurueessa on pikkuihmisiä, kannattaa kipaista Kotkaan viimeistään tammikuun alkupuolella, sillä valtamerien hirviölegendoihin perustuva, mainio Merimonsterit-näyttely uiskentelee väljemmille vesille jo kuun puolessa välissä. Psst. Merikeskuksella käy museokortti!

Ravintola Vausti – piirun verran parempi illallinen

Päivän pimennyttyä päälle puettiin parempaa seppälää, sillä illallispöytä on varattu Ravintola Vaustista. Kun meille osoitetaan pöytä puoliympyrän muotoisesta loosista, vaihdamme katseita keskenämme. Siitä saakka, kun vietimme iltaa erään ranskalaisen ravintolan pehmeällä sohvalla vuosia sitten, tuon kaltaisesta illallispöydästä on tullut suosikkimme. Sen sijaan, että istuisimme kaukana toisistamme pöydän vastakkaisilla puolilla, saamme syödä vierekkäin omassa rauhassa ja seurata ravintolasalin tapahtumia herkuttelun lomassa. Myös puolison melukuulo kiittää, sillä tarvittaessa keskustelua voi käydä vaikka kuiskimalla toisen korvaan. Melko täydellinen treffipaikka siis!

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

Ruoka ansaitsee yhtä lailla kiitoksen. Alkupalojen kampasimpukat on kypsennetty juuri niin kuin pitää, läheiseltä Ahvenkoskelta kalastettu siika kastikkeineen maistuu muikealta ja jälkiruoan veriappelsiinisorbetti on ihanan raikasta. Palvelu on mutkattoman mukavaa ja viinien paritus huolella tehty, vaikka lista on kuulemma upouusi. Pikkuruinen miinus merkitään seinän takana jumputtavalle olutravintolan basson jytkeelle, joka sekoittui tunnelmallisen ravintolasalin ranskalaisiin chansoneihin varsinkin illan alkuvaiheessa.

Suloiset unet Sokos Hotel Seurahuoneen 7. kerroksessa

Vuonna 2019 remonteeratussa ja uudelleen sisustetussa Sokos Hotel Seurahuoneen 7. Kerroksen huoneessa näkyy Remppa vai muutto -ohjelmastakin tutun Marko Paanasen pettämätön kädenjälki. Hillityt sävyt ja rauhallinen muotoilu ovat juuri sitä, mitä hotellihuoneelta toivon. Kirsikkana komean kakun päälle ovat lähes koko seinän kattavat ikkunat, jotka avautuvat viereiseen puistoon. Kyllä tällaisessa huoneessa kelpaa köllötellä! Antoisan aamiaisen jälkeen kipuamme takaisin muhkeiden peittojen alle pötköttelemään, kunnes on aika kirjautua ulos hotellista.

lähiloma Kotka Loviisa

Possojahdissa, kirpputorikierroksella ja kalasoppalounaalla

Pikkulinnut olivat laulaneet, että Kotkassa on erityisen hyvä kirpputorivalikoima. Karttaa tutkimalla laskin, että muutaman kilometrin säteellä on yhteensä yksitoista kirpparia ja kierrätysmyymälää. Tässä vaiheessa aamuinen köllöttely alkoi kaduttaa. Kello nimittäin käy jo puolta päivää, emmekä mitenkään ehtisi suoriutua kaikista kirppareista, kuten oli suunniteltu. Teimme pikaisen sotasuunnitelman iltapäivälle. Ensimmäiseksi listalle raapustettiin possojahti, sitten kaksi kirppistä keskustassa, pikainen pyörähdys Sapokan vesipuistossa, soppalounas Kuusisen Kalamajalla ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä Hovinsaaren Kaarikirppis sekä Jussin jättikirppis Kyminlinnan tietämillä.

Siispä kohti toria ja possomaistiaisia! Luulimme olevamme ajoissa liikenteessä, mutta mitä vielä, possojen myyntikärryllä lyödään jo lappua luukulle. Myyjällä on myytävänään vain ei-oota, mutta hän vinkkaa, että Itäkadun leipomopuodista possoja saattaisi vielä saada. Nopea piti kuitenkin olla, sillä myymälä sulkeutuisi 10 minuutin kuluttua. Kurvaamme Itäkadulle viittä vaille yksi.

Samaan aikaan leipomon eteen parkkeeraa toinenkin matti myöhäinen. “Onko possoja?”, hän huudahtaa jo ennen kuin pääsee ovesta sisään. Myöntävän vastauksen kajahtaessa ilmoille me molemmat huokaisemme helpotuksesta. Kun myyjä katoaa takahuoneeseen toimittamaan tilausta, miekkonen kääntyy minun puoleeni ja pyyhkii hikeä otsaltaan. “Vähän jäi viime tippaan tänään,” hän hengähtää. “Ajoin Helsingistä asti posson perässä ja olisi harmittanut vietävästi, jos ne olisivat olleet loppu.” Nyt oltiin selvästi tärkeän asian äärellä. Jos joku ajaa Helsingistä asti pelkästään posson perässä, on herkun oltava parempaa kuin hyvää. Saatuaan lämpimän posson paperipussissa käsiinsä, mies astuu ulos, istuu autonsa etupenkille ja aloittaa herkuttelun. Hetkeä myöhemmin minäkin upotan hampaani sokeriseen herkkuun. Rapean kuoren ja lämpimän omenahillon yhdistelmä on kieltämättä vertaansa vailla!

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

Kun makeat alkupalat on nautittu suuntaamme Sapokan vesipuiston kautta legendaariselle Kuusisen Kalajamalle, joka sijaitsee nimensä mukaisesti entisellä Kuusisen saarella. Kirkkaan lohikeiton lisäksi hauskasti meriaiheisilla esineillä sisustetussa kalamajassa tarjoillaan viiden euron lohileipiä. Soppa on maukasta, mutta shown varastavat vaatimattoman oloiset parilalla paahdetut ruisleivät, jotka ovat syntisen rapeita ja rasvaisia. Nam!

lähiloma Kotka Loviisa

Kirpputorikierrokselta kotiin lähtee kassillinen tarpeellista tavaraa. Kuvausrekvisiittakaappi saa uutta sisältöä alpakkaisista lautasista, lusikoista ja haarukasta sekä pienestä lasimaljakosta. Mökille löytyy pieni puutarhahara, kunnon sahalaitaiset ruokailuveitset sekä Viktorinoxin hyväksi havaittu hedelmäveitsi. Viinilasikokoelma kasvoa kahdella kaiverretulla lasilla, jotka erehdyttävästi muistuttavat paikallisen Karhulan lasin tuotantoa. Puoliso tekeee hänkin löytöjä: yhdeksän euron sähköhöylä, Iittalan klassikkotuoppi sekä karvavuorelliset talvikengät vaihtavat omistajaa. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä saalis.

Tuliaisia Malmgårdin maalaisputiikista

Ajaessamme kotia kohti harmittelen ääneen ajankulua. Olisin halunnut piipahtaa vielä parilla kirpputorilla, miksi ihmeessä niiden ovet suljetaan lauantaisin niin aikaisin iltapäivällä. Harmitus unohtuu, kun vilkaisen auton mittaristoja. Siis hetkinen, Helsinkiin on matkaa 130 kilometriä. Eikös vuokraamosta sanottu, että täydellä latauksella ajaa varmuudella vain 120 km? Aikaa lataamiseen ei ole, joten väännämme lämmityksen minimiin ja tiputamme nopeutta yhdeksäänkymppiin satasen alueella. Tarkoitus on kiepata vielä Malmgårdin kautta, joten jännäksi menee.

Jostain syystä olimme molemmat jääneet käsitykseen, että Malmgårdin kartanon putiikki olisi auki kuuteen saakka. Epäilykset heräävät, kun kaarramme hiljaiseen pihaan vähän vaille neljä. Mies marssii ovelle, joka onneksi on auki, ja huudahtaa heti myymälän menevän muutaman minuutin päästä kiinni. Huh. Se siitä rauhallisesta tuotteisiin tutustumisesta ja joulutunnelmoinnista sitten. Kokoamme tiskille nopeasti pari pussia jauhoja, glögipullon, viikunaviinietikkaa, pussillisen emmervehnästä valmistettua lakritsaa sekä pari pulloa olutta ja siideriä. Joululahjaostokset jäävät hoidettavaksi paremmalla ajalla.

lähiloma Kotka Loviisa

lähiloma Kotka Loviisa

Auto jaksaa kuin jaksaakin kotiin saakka ja vaikka varpaita paleltaa, pääsemme kunnialla perille. Miniloma melkein naapurissa on tehnyt tehtävänsä – on ihanaa olla taas kotona! Päässä pyörii uusia ideoita ja suunnitelmia, joista ensimmäiseksi todennäköisesti toteutetaan päivän mittainen retki takaisin Kotkaan. Aion koota siskot samaan autoon, istuttaa siskontytön keskelle takapenkkiä ja startata kohti kaakkoa. Merimonsterit, Maretarium ja monipuoliset makuelämykset, täältä tullaan!

Ps. Jos Kotkan ja Loviisan seutu alkoi kiinnostella, kurkkaapa Visit Kotka-Haminan verkkokauppaan. Sieltä voit hankkia elämyksiä, aktiviteetteja tai kokonaisen matkapaketin kuusen alle. Suosittelen!

Pps. Myös Hamina ja Virolahti ovat visiitin arvoisia, suosittelen syvästi niitäkin!

Lentämisen loppu – miltä matkustaminen tuntuu vuonna 2021?

Istun sohvalla ja tuijotan tietokoneen ruutua lamaantuneena. Olen juuri ostanut lennot Ranskaan ja takaisin. Lentäisin Saksan kautta Toulouseen, viettäisin viikon keskellä ranskalaista maaseutua, junailisin kolmeksi päiväksi Marseilleen ja sieltä taas suihkukoneen siivin takaisin kotiin. Vapaa-ajan matkustamiseen vielä pari vuotta sitten liittynyt riemu on poissa. Sitä kihelmöivää tunnetta, kun tietää pian pääsevänsä uusiin maisemiin, kiehtovan kulttuurin keskelle ja ainutlaatuisten kokemusten äärelle, ei enää ole. Tilalle ovat astuneet ahdistus ja häpeä. Tässäkö se nyt on, lentämisen loppu?

lentämisen loppu

Maailmaan on julistettu ilmastohätätila. Jos jatkamme entiseen malliin, paratiisista tulee ennen pitkää helvetti. Kuumuus koettelee, rajut myrskyt, tappavat tulvat ja muut sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Juomavedestä tulee huutava pula, sukupuutto uhkaa eläinlajeja ja ihminenkin joutuu sopeutumaan tai jopa pakenemaan. Tätä menoa meillä ei kohta ole maapalloa, jolla elää. Pysäyttävää tekstiä, eikö? Voisinpa kertoa, että värikynillä on osuutta asiaan, mutta niin ei ikävä kyllä ole. Ilmaston lämpeneminen on kylmä tosiasia ja sen seuraukset koskevat meitä kaikkia.

Olen aina ollut kohtuuden kannalla ja kantanut lempeyden lippua korkealla. Olen puolustellut ja perustellut matkojani milloin töillä, milloin omatuntoani rauhoittelevilla kompensaatiomaksuilla. Olen ostanut lentoja hetken mielijohteesta, odotellut lentoyhtiöiden alennusmyyntejä ja hyödyntänyt matkamessutarjouksia. Olen ajatellut, että en matkusta paljon, vaikka todellisuudessa edestakaisia lentoja saattoi kertyä vuoden mittaan ihan liian monta. Vuonna 2018 lensin Eurooppaan ja takaisin yhteensä YHDEKSÄN kertaa. Nyt ääni kellossa on muuttunut iloisesta helinästä sisukaluissa asti tuntuvaan, kilometrejä kantavaan kuminaan. Ilmastoahdistus on asettunut taloksi, eikä paluuta vanhaan enää ole.

lentämisen loppu

Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on maailman mittakaavassa suuri. Noin 10 000 CO₂e on paljon, kun vuoteen 2030 mennessä luvun tuisi meillä kaikilla olla korkeintaan neljäsosa tuosta. Sitran elämäntapatestin mukaan oma hiilijalanjälkeni ennen Ranskaan lentämistä oli 2 800 CO₂e. Olen jo liikuttavan lähellä, mutta kuitenkin kamalan kaukana. Ruoskimaan en kuitenkaan itseäni ryhdy, sillä vuonna 2018 tuo sama luku huiteli yhdeksän tuhannen tietämillä. Silloin ajattelin, että luvun puolittaminen tulee olemaan miltei mahdotonta Kolme vuotta myöhemmin totuus on toisenlainen.

Jotta omaa hiilibudjettia oikeasti voisi seurata, pitäisi laskureihin lisätä tarkkuutta. Esimerkiksi Sitran elämäntapatesti niputtaa sianlihan, kanan ja kalan samaan kategoriaan, joten vaikka söisit näistä vain kestävästi kalastettua ja prosessoimatonta luonnonkalaa, painaa hiilireppu hartioilla saman verran kuin heillä, jotka popsivat tehotuotettua possua.

Vaikka nyt poukkoillaan jo kaukana sivupoluilla on mainittava sekin seikka, että minun suurin taakkani syntyy testin mukaan kesämökistä. Se on varmasti totta, mutta toisaalta on niinkin, että meidän pienen punaisen töllerön kaltainen vedetön ja osittain sähkötönkin mökki huusseineen päivineen aiheuttaa taatusti vähemmän päästöjä kuin kakkoskodiksi luokiteltava kaikin mukavuuksin varusteltu valtava huvila. Etenkin, kun vietämme mökkipaikkakunnalla kuukausia kerrallaan, emmekä sahaa kodin ja mökin väliä joka viikko. Kaksi kattoa pään päällä muodostaa silti suuremman hiilijalanjäljen kuin yksi, siitä en selittelemällä pääse yli enkä ympäri. Mökistä emme halua luopua, joten on karsittava päästöjä jostain muualta.

Kohti mukavampaa matkantekoa – pilvien päältä kiskojen kolkkeeseen

On elämäntilanteita, joissa matkustaminen lentäen on tarpeellista tai jopa välttämätöntä, mutta lomalentely ei mahdu siihen lokeroon, vaikka kuinka sovittelisi . Tunnen vaikuttajan vastuuni, yritän näyttää esimerkkiä ja toivon, että ympärilleni leviävän hiilivarjon laajuudella on merkitystä. Siksi lupaan, että jatkossa matkustan lentäen vain, jos hiilibudjettini antaa myöten. Lennän, jos olen onnistunut nipistämään vuosittaisesta päästökiintiöstäni ekstraa seuraaville vuosille. Lopettamalla lihan syömisen ja vaihtamalla maitotuotteet täysin kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin säästän sievoisen summan seuraavaa matkaa ajatellen. Pikaisen laskutoimituksen perusteella pystyn haalimaan tarvittavan hiilibudjetin kasaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Siihen asti matkustan maata pitkin.

lentämisen loppu

Vaihdan pilvien päällä liitelyn kiskojen kolkkeeseen myös mukavuussyistä. Puolentoista vuoden aikana olin ehtinyt unohtaa, etten oikeastaan pidä lentomatkustamisesta lainkaan. Lentäminen hermostuttaa ja stressaa minua. Inhoan nousuja ja laskuja, korvien lukkiutumista, ahtaita penkkirivejä ja jalkojen turpoamista. Korviahuumaavaa huminaa, turvavyövalojen piippauksia ja täristävää turbulenssia.

Lentopelosta olen vuosien varrella päässyt eroon, mutta mikään miellyttävä kokemus lentäminen ei edelleenkään ole. Lento tuntuu olevan vain käsimatkatavaroiden tunkemista täyteen ahdettuihin lokeroihin, eväiden roudaamista ja turvatarkastuksen purkamista, pakkaamista, riisumista ja pukemista. Odottelua, kallista lentokenttäsapuskaa ja kellon taukoamtonta tuijottelua. Jonottamista turvatarkastukseen, portille, koneeseen ja pois sieltä.  Ja siinä välissä muutama tunti siirtymistä paikasta A paikkaan B. Kun hengitys viimein alkaa tasaantua,  joku potkii selkänojaa, kahvi läikkyy ilmakuopissa vaatteille ja lukemiseenkin on hankala keskittyä, kun tuntematon vieruskaveri kuorsaa tai nuokkuu olkaa vasten. Glamour on lentomatkustamisesta kaukana, paitsi jos kultaisessa kortissa riittää krediittejä tai rahapussissa euroja parempaan bisnesluokkaan.

lentämisen loppu

Raiteilla meno on rennompaa. Tilaa on enemmän, eikä matkustajaa ole sidottu tuntikausiksi omalle paikalleen. Liikkua voi juuri silloin kun haluaa, vaeltaa vaikka junan päästä päähän, istahtaa välillä ravintolavaunuun tai nukahtaa tasaiseen kiskojen kolkkeeseen. Painaa pään tyynyyn ja herätä aamulla uuteen maisemaan tai hypätä hetken mielijohteesta pois matkan varrella, kun kiinnostava kylä tulee vastaan. Junayhteyksissä ja raideliikenteen reiteissä on tosin vielä kehittämisen varaa. Liput ovat suhteettoman kalliita lentomatkustamiseen verrattuna, eikä yhtenäistä varausjärjestelmää ole. Matkustaminen puhtaasti maata pitkin on täältä pohjolan perukoilta on mahdotonta, ellei halua koukata Venäjän tai Tornion kautta. Muussa tapauksessa on otettava ensin laiva Tallinnaan, Tukholmaan, Uumajaan tai Saksaan, eikä sekään täysin ongelmatonta päästöjen kannalta ole.

Tiedän olevani etuoikeutettu, sillä voin tehdä työtä ajasta ja paikasta riippumatta ja matkustaa junalla läpi Euroopan, vaikka pelkkä menomatka veisi kaksi päivää. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Meistä jokaisella on kuitenkin mahdollisuus matkustaa lähelle. Niin minäkin aion tehdä, sillä täällä pohjoisessa, jos missä, riittää nähtävää ja koettavaa. En ole koskaan erityisemmin kaivannut kaukomatkoja, valkohiekkaisia paratiisirantoja, uima-altaita tai turkoosia ulappaa, joten niiden menettämistä en aio murehtia. Minulle riittää kotimaa ja täältä käsin saavutettavissa olevat matkakohteet.

Tämä on minun valintani. Haluaisin kirjoittaa tähän, että se mitä sinä teet, on sinun asiasi, mutta sekään ei taida enää mennä niin. Jos haluamme maapallon säilyvän elinkelpoisena, on meidän jokaisen tartuttava toimeen ja tehtävä yhteisen hyvän eteen edes jotakin. Asia on yhteinen.

Miltä matkustaminen kaiken tämän jälkeen tuntui?

Myönnän, että olisi kaikin tavoin helpompaa olla ajattelematta ilmastonmuutosta ja omien valintojeni vaikutuksia. Lakaista päästöt maton alle ja odottaa, että joku muu tekee jotain, että rakenteet muuttuisivat ja pakottaisivat meidätkin muuttumaan. Oman käyttäytymisen kriittinen tarkastelu, uuden ajattelumallin opettelu ja elämäntapojen muokkaaminen on kuitenkin mahdollista, vaikka se vaikeaa onkin – ja menee tunteisiin, myös minulla.

Ilmastonmuutos valvottaa yötä myöten ja aiheuttaa jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Tämä kaikki on normaalia. Sitran vuonna 2019 tekemän raportin mukaan ilmastonmuutos herättää ahdistuksen ja riittämättömyyden lisäksi mm. turhautumista ja voimattomuutta, mutta myös toivoa. Tunteet kertovat siitä, että olemme tärkeän asian äärellä. Sillä jos asialla ei olisi mitään väliä, se ei herättäisi myöskään tunteita. Tunteet tönivät meitä eteenpäin ja rohkaisevat tarttumaan toimeen. Omia fiiliksiä ei kannata siis pelästyä, sillä niin kauan kuin on tunteita, on myös toivoa.

lentämisen loppu

Jätetään lentomatkustaminen hetkeksi sivuun ja keskitytään siihen, miltä kohteessa tuntui. Kokoonnuimme neljän naisen kesken Happy Hamletiin Creatives-in-Residence -viikolle työstämään omia projektejamme. Kirjoittamaan, kuvaamaan ja rauhoittumaan ranskalaisen maaseudun maisemissa. Etukäteen olin ajatellut, että haluan ottaa matkasta kaiken irti, sillä en tiedä, milloin on seuraavan reissun aika. Arvaatte ehkä, miten siinä kävi. Ristiriitaiset tunteet ja huono omatunto roikkuivat lahkeessa melkein koko matkan ajan. Levoton mieli alkoi rauhoittua vasta kolmantena päivänä, kun jäin majataloon muutamaksi tunniksi yksin. Kuljeskelin pihamaalla kameran kanssa, kuuntelin lintujen jatkuvaa sirkutusta, seurasin muurahaisten polkua puunrungolla ja rapsuttelin isäntäparin koirakolmikkoa.

Tajusin, että murehtimisesta ei ollut mitään apua, sillä maito oli läikkynyt lattialle jo noustessani lentokoneeseen kolme päivää aiemmin.  Terassilla istuessani tutkailin junayhteyksiä ja oivalsin, että myös tuohon rakkaaksi muodostuneeseen ranskalaiseen majataloon pääsisi tulevaisuudessa rautateitä pitkin.  Ahdistus alkoi vähitellen menettää terävintä kärkeään. Hain keittiöstä lasin, kaadoin siihen roseeviiniä ja skoolasin itsekseni valoisammalle tulevaisuudelle.

lentämisen loppu

Tämän tekstin julkaiseminen jännittää monestakin syystä. Siksi, että aihe on arka ja  siksi, että tiedän sen herättävän tunteita. Myös siksi, että tiedän monen kaipaavan ulkomaille juuri nyt, kun matkustaminen on ollut pitkään mahdotonta muiden syiden takia. Ja siksi, että en jaksaisi väitellä heidän kanssaan, jotka tulevat kertomaan, että postaus on syytös heitä kohtaan. Sillä sitä tämä ei ole. Tämä on henkilökohtainen kertomus siitä, miltä lentomatkustaminen tuntuu vuonna 2021, kun ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja ilmastoahdistus päivittäinen olotila. Kiitos, kun jaksoit lukea lauseet loppuun asti.