Metsäterapiaa ja patikkapolkuja: ruskaretki Sallatunturiin

Paahtaessamme pitkin huhtikuisia hankia sähköavusteisilla maastopyörillä mieleeni juolahti, etten koskaan ole nähnyt Sallatunturin vaaramaisemia syksyisessä väriloistossaan. Tai ehkä olen, mutta lapsena ja vielä teininäkään en ole osannut arvostaa luonnon maalaamia maisemia ja metsän mieletöntä hiljaisuutta. Olen minä aikuisiälläkin isäni lapsuuden maisemissa samoillut, mutta vain kerran, ja silloinkin surullisissa tunnelmissa.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Kun pyörät oli saatu parkkiin, heitin ajatuksen ilmoille ja ehdotin siskolleni seuraavaa. Mitäpä jos seuraavan kerran saapuisimmekin tunturiin syksyllä? Vaeltaisimme pitkospuita pitkin, tutustuisimme taukotupiin, kokkaisimme retkiruokaa ja kiipeäisimme tunturien laelle ihailemaan laskevan auringon valossa kylpevää karua maisemaa. Voin kertoa, että kauaa ei tarvinnut vaellusseuraa houkutella, ruskaretki Sallatunturiin oli hänenkin mielestä loistava idea. Halvat yöjunaliput ostettiin heti, kun ne tulivat myyntiin.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Syyskuun viimeisellä viikolla ruskaretki Sallatunturiin oli viimein totta. kuljeskelimme pitkin ja poikin patikkareittejä. Muita reippailijoita oli varsin vähän, vain Ruuhitunturin laella käännyimme kannoillamme taukotuvan ovella, kun sisälle oli yhtä aikaa ehtinyt melkein parikymmentä ihmistä. Muuten saimme vaeltaa ylhäisessä yksinäisyydessä, vain kuukkelit ja muutamat metsälinnut seuranamme.

Onneksi kuulimme mökkinaapurin ja kummitädin miehen karhuhavainnoista vasta, kun olimme jo kiertäneet 18 kilometrin kierroksen Kylmäheteen ja Pahakurun kautta Kaippahanojalle. Eläimiä metsässä on, mutta onneksi ne väistävät ihmistä. Vain yhdestä jäniksestä saatiin näköhavainto ja sitäkin erehdyin luulemaan ensin sorsaksi.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Puiden riemukkain ruska oli jo takanapäin, mutta maaruska räiskyi vielä punaisen sadoissa sävyissä keltaisia koivunlehtiä ja ikivihreitä sammalia vasten. Yökaste helmeili juolukan lehdillä, suoaukeat hohtivat kullankeltaisina ja vihertävä naavakasvusto koristeli kuusipuut. Metsä oli käsittämättömän kaunis.

Sallatunturin liepeillä kulkee satoja kilometreja kaiken tasoisia polkuja. UKK-vaellusreittiä myöten olisimme päässeet vaikka karhunkierrokselle asti, mutta sen sijaan teimme pieniä päiväpatikoita. Aamupäivällä polulle ja illaksi lihaksia lempeällä lämmöllään hoitavaan saunaan. Ensimmäisenä päivänä Kaunisharjulle, toisella tunturien ympäri, sitten Ruuhitunturiin ja viimein Salmijoen kuruun.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Matkavauhti oli vikkelä, mutta se ei estänyt meitä välillä pysähtymään poimimaan puolukoita, ihmettelemään sammaleen seasta nousevia, ikiaikaisia kivenlohkareita, ihailemaan maisemia tai kuuntelemaan tikan huutelua. Karpalot eivät olleet ehtineet kypsyä ennen pakkasia, mutta napsimme niitä silti suihimme soiden laitamilta.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Jalat väsyivät ja jalkapohjia särki, mutta mieli lepäsi. Se pureskeli paloiksi ja sysäsi lopulta syrjään kaiken turhan, joka pitkään oli pyörinyt päässä ympyrää. Vaatteisiin tarttui nuotion tuoksu, ja kengät upposivat sateen muhjaamaan mutaan. Vanhat pitkospuut olivat kiikkeriä ja liukkaita, jokainen askel oli aseteltava tarkasti edellisen eteen. Oli keskityttävä kivien yli kipuamiseen ja polun poikki kiemurtelevien juurakoiden ylittämiseen. Ajatuksilla oli vihdoin aikaa vaeltaa.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Metsäterapia teki tehtävänsä. Uni tuli odottelematta, ja ahdistus joka oli päivätolkulla painanut rintalastaa meni menojaan. Parasta lääkettä pitkään aikaan. Ison pyhätunturin huippu jäi vielä odottamaan valloittajiaan, joten ensi vuonna palaamme patikoimaan. Ajankohta on jo kirjattu kalenteriin – ruskaretki Sallatunturiin odottaa!

ps. Tunturilampi–Kylmähete–Pahakuru–Kaippahanoja-reitistä kirjoittelen vielä kattavan kuvauksen, toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on patikoijia paikalla!

Juuan Porttilouhi – samettisen satumetsän tunnelmissa

Kun idea kiertomatkasta Kainuuseen syntyi, tiesin välittömästi missä yöpyisimme. Olin kuullut Vuokatin kupeeseen kasvaneesta majatalosta pelkkää hyvää, ja halusin käydä paikan päällä tutkimassa, miksi majapaikkaa hehkutetaan superlatiivein ja lempein laatusanoin. Niinpä ennen kuin varsinaista ajoreittiä oli edes päätetty ilmoitin miehelle, että ensimmäinen yöpymiskohteemme olisi Haapala BnB.

Juuan porttilouhi

Matka miehen kotipaikkakunnalta Pohjois-Karjalasta Vuokattiin on lyhyt, joten teimme pari koukkausta taipaleen varrella. Juuan idyllinen myllymuseo haaveiden siltoineen oli nähty vesisateisessa vartissa. Koukkasimme vielä pikkuruinen kodinkoneliikkeeseen laturiostoksille ja tsekkasimme kirpparin, josta löysin pellavapyyhkeitä, aterimia, lautasia sekä maailman kauneimmat lasipikarit. Lasit mies tosin pari päivää reissun jälkeen onnistui huitaisemaan lattialle, mutta hei – sirpaleet tuovat onnea! Shoppailun jälkeen käännyimme isoa tietä pohjoiseen ja suunnistimme kohti Juuan porttilouhea.

Juuan porttilouhi

Juuan porttilouhi

Tie oli kuoppainen ja karkea sora pakotti ajamaan mateluvauhtia. Kunnan nettisivuilta napatut lähestymisohjeet olivat epämääräiset ja verkko keskellä metsäautotietä olematon, mutta karkean kartan perusteella löysimme kuin löysimmekin itsemme autiotuvan edestä. Vedimme sadevaatteet niskaan ja lähdimme taivaltamaan kyltin osoittamaan suuntaan. Kävi ilmi, että reitti oli osa UKK-verkostoa, mutta muita samoilijoita emme siitä huolimatta sateisessa metsässä tavanneet.

Minä vilkuilen varovaisena ympärilleen kuin saaliseläin, joka odottaa pedon hyökkäävän minä hetkenä hyvänsä. Säikyn jokaista rasahdusta ja olen varma, että mutkan takaa tömistelee vastaan metsän kuningas ja näyttää kuka täällä määrää kaapin paikan. Vilkas mielikuvitus laukkaa liiankin kovaa, olemmehan lähestymässä pyhää paikkaa.

Suurpetojen sijaan törmäämme reilun kilometrin käveltyämme uskomattomaan näkymään. Jyrkkäreunaisen rotkon pohjalla virtaa puro, jota ympäröi samettinen satumetsä. Juuan Porttilouhi on uskomaton ilmestys. Kaduttaa, että jätin kameran autoon, sillä olisin ehdottomasti halunnut tallentaa nämä näkymät muuallekin kuin aivojeni muistilokeroihin. Kännykkä saa tällä kertaa kelvata, vaikka tiedänkin, että kuvat eivät anna paikalle minkäänlaista oikeutta. Juuan Porttilouhi on koettava itse.

Juuan porttilouhi

Juuan porttilouhi

Laskeudumme varovasti korkeilta kallioilta alas ja ihailemme luonnon muovaamaa taideteosta. Mykistymme molemmat, sillä puroa reunustavat sammalet ja saniaiset hehkuvat häikäisevän vihreinä. On hiljaista, kallion päällä tuivertanut tuuli ei yllä rotkon pohjalle ja vehreys pehmentää äänimaiseman. Joku on pysääyttänyt ajan, vain vesi jatkaa kulkuaan ikiaikaisessa uomassaan. Puronmutkassa uiskentelee suuri sammakko. 

Varsinainen portti, se jonka läpi sairaita ja vaivaisia kannettiin paranemisen toivossa, oli hankalasti saavutettavissa. Kipuamme kuitenkin kivien väliin ja löydämme vahingossa myös peittämättä jääneen geokätkön. Luonnonkivien muodostamien kaarien alittaminen on aina kuumottavaa, sillä vaikka ne olisivat seisseet paikallaan vuosituhansia, on eroosio voinut kuluttaa muodostelmia niin, että monumentti rojahtaa niskaan ja hautaa tutkimusmatkailijan alleen. Eihän se kovin todennäköistä taida olla, vaikka liian vilkas mielikuvitus maalaileekin uhkakuviaan.

Juuan porttilouhi

Vesisade päättyy. Nautimme vielä hetken hiljaisuudesta ja lähdemme kipuamaan takaisin kallion päälle rakennetulle nuotiopaikalle. Syömme suklaapatukan puoliksi ja palaamme polkua pitkin takaisin autolle. Varvut ovat kastelleet lahkeeni, ja niistä vesi on valunut matalavartisten kenkien sisään. Se ei haittaa, sillä Juuan Porttilouhi oli eittämättä märkien sukkien ja palelevien jalkojen arvoinen. Vaihdan jalkaani kuivat sukat ja kengät, ja olen valmis jatkamaan matkaa. Sotkamo ja Haapala BnB:n lämmin peti odottavat jo!

Tämä on kuusiosaisen Roadtripillä Kainuussa -sarjan ensimmäinen osa. Syksyn aikana seikkaillaan Pohjois-Karjalan puolelle jäävän Juuan lisäksi Sotkamossa, Suomussalmella, Hossan kansallispuistossa, Puolangalla ja Ärjänsaaressa.

Happy Hamlet – pieni pala taivasta keskellä Ranskan maaseutua

Sinä päivänä, jona irtisanoin itseni vakituisesta palkkatyöstä, ostin itselleni joululahjan. Hintalappu sai minut hikoilemaan, mutta halusin palkita itseni rohkeasta ratkaisusta, jota olin haudutellut jo kauan, ja jonka viimeinkin uskalsin toteuttaa. Suuret saappaat heiluivat jaloissa, en kuitenkaan antanut sen häiritä, vaan räpiköin syvään päähän ja päätin pysyä pinnalla vaikka väkisin.

happy hamlet

happy hamlet

Reilut kahdeksan kuukautta myöhemmin istuin taksissa matkalla lentokentälle. Matka kohti Etelä-Ranskaa oli alkanut. Olin aikeissa osallistua ruokavalokuvaukseen keskittyvään workshopiin tai oikeammin retriittiin, joka kestäisi kuusi päivää. Paikkana olisi Happy Hamlet, majatalo keskellä periranskalaista maaseutua. Sen verran tiesin, mutta muusta minulla ei ollut aavistustakaan. En osannut odottaa, että astelisin pian paratiisiin ja rakastuisin päätä pahkaa.

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Ihastuisin sen ihmisiin, jotka omin käsin ovat kunnostaneet vanhasta vuohitilasta elinvoimaisen ja ainutlaatuisen kauniin majatalon. Hullaantuisin vihreän sävyin sisustettuun huoneeseen, jonka pitsiverhojen välistä aamun valo siivilöityy seinälle käsittämättömän kauniina. Lumoutuisin lämmöstä, joka laskeutuu iholle lempeänä vielä silloinkin, kun aurinko on painunut horisontin taa, ja altaasta, joka virkistävään luonnonveteen pulahdan, kun päivä on polttavimmillaan.

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Rakastaisin sen ruokaa – aamiaista, joka aamu erilaista, kananmunia, jotka on valmistettu vieraiden toiveiden mukaan, lounasta, joka nautitaan viilentävien laakeripuiden varjossa ja illallista, joka hellii makuhermoja joka ikinen ilta. Kiintyisin pihalla puuhasteleviin ja tuttavuutta tekeviin karvakavereihin, kissaan ja kahteen koiraan – minä, joka en todellakaan ole koiraihminen.

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Pakahtuisin onnesta maatessani tumman tähtitaivaan alla laskemassa lentäviä tähtiä linnunradan loistaessa kirkkaampana kuin koskaan. Ihmettelisin silmät selälläni bambumetsää, villiparsan piikkejä, meheviä tomaatteja, takapihan päärynäpuita ja saksanpähkinäpensaita, viinirypäleköynnöksiä ja tuoreita viikunoita, jotka ovat jatkuvasti käden ulottuvilla. Menisin sekaisin vanhan talon rappioromantiikasta, hiljaa havisevasta historiasta, kiviseinistä ja pihapiiristä, jonka jokainen yksityiskohta pyytää päästä kuvattavaksi. Rakastuisin niin, että tahtoisin jäädä, tai ainakin palata pian takaisin.

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Jos olisin osannut aavistaa kaiken tämän, en tiedä olisinko uskaltanut ilmoittaa itseäni retriittiin. Sillä niinhän siinä kävi, että pieni pala sydäntäni asettui Happy Hamletin huoneisiin, eikä suostutunut palaamaan kotiin, vaikka kuinka anelin. Siksi matkustan marraskuussa takaisin. Pakenen pimeyttä ja saavun suostuttelemaan sydäntäni. Valloitan vihreään huoneen, annan ajatuksieni vaeltaa ja sanojen seurata toisiaan paperilla. Happy Hamlet ja Creatives-in-Residence, täältä tullaan!

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Ps. Lue myös kämppikseni Hannan tunnelmat valokuvausretriitistä: Postikortteja Happy Hamletista . Hannalle kiitos myös kuvasta, jossa istun huoneemme ikkunassa viinilasi kädessä.