Kirjakesä 2019 – lomalukemista ja riippumattoromaaneja + ARVONTA

**Kirjat saatu mediakappaleina, arvontapalkinnot lahjoittaa Otava

Miten onkin niin, että kesäkirjapinoon kerääntyneet opukset noudattavat samaa väriskaalaa? Vuoden 2016 väri oli sininen, seuraavana kesänä luin pääasiassa punaisia kirjoja, sitten siirryttiin keltaisen kautta takaisen siniseen ja tänä suvena puolet pinosta hehkuu taas possunpunaisena. Kesän 2019 lukupinolla on toinenkin erikoisuus, huomaatteko mikä? Kyllä, tänä kesänä naiset jyräävät!

lomalukemista

Kesäloma kuumottaa jo kulman takana, joten on aika loman lukuvinkkien! Kaikkia kuvissa esittelemiäni kirjoja en ole vielä ehtinyt ahmimaan, mutta jokainen romaani on saanut ylistäviä arvosteluja lukuisilta lukutoukilta, joten uskallan suositella niitä lukemattakin. Olen säästellyt parhaita paloja tarkoituksella. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna roudaan toimistoni mökkimaisemiin ja aloitan ihanan urakan. Tästä tulee todellinen kirjakesä.

Lukupinot taltioituani tajusin, että useampikin merkkiteos unohtui kirjahyllyyn. Esimerkiksi Lucinda Rileyn seitsemän sisaren saagan ensimmäinen osa odottaa pääsyä riippumattoon yhtä lailla, samoin tekee Saara Turusen Sivuhenkilö ja Minna Rytisalon Lempi, jotka hankin hyllyyni kirjan ja ruusun päivänä – kaikki kolme sinisen sävyissä muuten! Lukemattomia dekkareita on kokonainen hyllymetri, sillä jossain vaiheessa tympäännyin turhaan väkivaltaan, joka rikosromaaneissa usein roiskuu veri turhankin rehvakkaasti, vailla juonellista tarkoitusta. Ehkäpä tänä kesänä tartun myös johonkin niistä, kun ensin saan kahlattua uutuuskirjat läpi.

Sitten ovat vielä uudet keittokirjat. Aikamoinen matkalaukullinen reseptejä on roudattu mökkikeittiöön, sillä siellä jos missä on aikaa testata ohjeiden toimivuutta. Eiköhän sieltä jokunen resepti ja keittokirja ujuttaudu myös blogin sivuille. Muutamia opuksia olen jo valmiiksi käännellyt hiirenkorville!

Lomalukemista riippumattoon!

Celeste Ngn Tulenarkoja asioita ahmin muutamassa illassa. Hyvä tarina, joka avautuu vähitellen. Tämä on juuri sellainen kirja, jonka loppuun päästyään on pakko palata alkuun ja tarkistaa annettiinko ensimmäisissä kappaleissa jo vihjeitä tulevasta. Erinomainen riippumattokirja, josta on tekeillä Reese Witherspoonin tähdittämä sarja!

nopeasti piirretyt pilvet

Paula Nivukosken Nopeasti piirretyt pilvet on toista maata. Se kuvaa suomalaista maaseutua aikana, jolloin Amerikka oli vielä unelmien ihmemaa, jonne lähdettiin suurin joukoin paremman elämän toivossa. Aikana, jolloin puoliso valittiin omalta kylältä, ei ulkonäön, vaan työteliään luonteen perusteella. Kirjassa eletään katovuosia, leivotaan pettuleipää, kiroillaan juoruämmiä ja hyysätään isättömiä lapsia. Hidas kerronta pysäyttää ajan, linnut lakkaavat laulamasta ja Levänluhdan ikivanha kalmisto herää eloon. Vaikka ensimmäisillä sivuilla et innostuisi, anna tälle esikoisteokselle mahdollisuus. Päähenkilöiden puhuma pohjanmaan murre valloitti ainakin allekirjoittaneen.

Uutta Kate Mortonia olen säästellyt eniten, sillä olen rakastanut kaikkia hänen aiempia teoksiaan. Mortonin kirjat toistavat samaa kaavaa. Historia ja nykyaika vuorottelevat. Toiseen aikaan tapahtuneita skandaaleita, kuolemantapauksia ja katoamisia selvitetään nykypäivästä käsin ja lopussa on aina arvaamaton käänne. Mitäpä toimivaa konseptia muuttamaan, sillä riippumatossa haluankin uppoutua mysteerien maailmaan ja keskittyä kesäisen keveään kirjallisuuteen. Olen kuullut huhuja, että Kellontekijän tytär poikkeaa jollain tapaa tutusta ja turvallisesta tarinasta, mutta miten, sitä en vielä ole ehtinyt ottaa selville.

kellontekijän tytär

Niina Mero on harlekiinikirjallisuuden mestari. Hän tekee parhaillaan väitöskirjaa romanttisesta viihdekirjallisuudesta ja hyödyntää tutkimusmateriaalia myös esikoisromaanissaan. Englantilainen romanssi etenee jouhevasti, mutta onnistuu ärsyttämään vähän pienillä epäloogisuuksillaan ja sanavalintojen toistollaan. Kun päähenkilö hiippailee samalla aukeamalla neljättä kertaa, puhisen ääneen ja kyselen, missä on kustannustoimittajan punakynä mahtanut piileskellä. Loppuratkaisu ampuu mielestäni hiukan yli ja romanttisen rakkauden lopullinen kohde on arvattavissa, mutta jos näitä pikkuseikkoja onnistuu katsomaan sormien välistä, on edessä varsin viihdyttävä lukukokemus.

Riippumattokategoriaan luokittelen myös vielä lukemattomat Holly Bournen Katsokaa, miten onnellinen olen ja Nina Lykken Ei, ei ja vielä kerran ei. Tykkäyksiä ovat keränneet molemmat, viimeksi eilen bongasin ensimmäisen näistä kirjallisen ystäväni somepäivityksestä kehujen kera. Odotukset ovat korkealla.

Dekkareita ja voimakkaita tarinoita

Camilla Läckbergin Kultahäkin kanteen on painettu lause “Naisen kosto on kaunis ja karmea.” Kirja viihdyttää, kiihdyttää ja tekee sen, minkä kannessa lupaa. Se käsittelee sukupuolien eriarvoisuutta ja uhkuu lopulta feminististä voimaa. Tarina on uskottava ja koukuttaa. Myönnettävä on, että me molemmat kahlasimme kirjan punehtunein poskin. Vaikka sängyssä peuhaamisessa on varsinkin kirjan loppua kohti kyseenalainen sävy, ei seksillä mässäillä vaan kohtaukset on kirjoitettu taiten tukemaan tarinaa. Loppuratkaisu alkaa valjeta toden teolla vasta viimeisillä sivuilla – se on yleensä hyvän dekkarin merkki.

kultahäkki

Naomi Aldermanin Voima oli minulle melkein  liiankin rankkaa luettavaa. Pidän dystopioista, ja onhan sukupuolten voimasuhteiden kääntäminen päälaelleen kovin kiehtova idea. Kirjan edetessä painostava tunnelma ja väkivalta kuitenkin lisääntyy turhankin paljon, vähemmälläkin idea tulisi selväksi. Voima on kuitenkin kirja, joka kannattaa lukea, etenkin jos ei ole niin herkkä väkivallalle kuin minä. Yksin mökillä en tätä teosta tosin avaisi.

voima

Ruth Waren uusinta dekkaria Rouva Westaway on kuollut en ole itse ehtinyt vielä avaamaan, mutta mies ahmaisi sen kertalukemalta. Jos häneen on uskominen, kirja säilytti mielenkiinnon loppuun saakka ja piti otteessaan koko matkan ajan. Joitakin pienempiä juonenkäänteitä olisi voinut kuulemma karsiakin, mutta genressään opus oli varsin mainio. Turhalla väkivallalla ei mässäillä, vaan pääosassa on ennemminkin mysteerin ratkaiseminen kuin veritöiden valokuvantarkka kuvaaminen tai sarjamurhaajan jahtaaminen.

Novelleja ja lyhyempiä makupaloja

Kati Tervon Punainen pata on kirja, jonka olisin voinut itsekin kirjoittaa. Se sisältää lyhyitä, taitavasti ja elävästi kirjoitettuja tarinoita ruuasta, syömisestä ja makumuistoista. Muutaman sivun mittaiset tekstit on ryyditetty resepteillä, jotka menevät ehdottomasti testiin kesän aikana.

punainen pata

Aino Vähäpesolan Onnenkissasta ja Kim Thúyn Rusta on molemmista puhuttu mediassa niin paljon, että ne ovat päässeet lukulistalle jo pelkän maineensa takia. Onnenkissan olen ymmärtänyt pitävän sisällään kiinnostavaa, erilaista kerrontaa ja omaelämänkerrallisuutta sellaisessa muodossa, jota ei kotimaisessa kirjallisuudessa ole välttämättä vielä nähty. Vuonna 1994 syntynyt Vähäpesola liikkuu kustantajan mukaan esseen, autofiktion ja romaanin välimaastossa ja pakenee määrittelyjä valaisevan ja lohduttavan proosan maailmaan. Ru taas on omaelämäkerrallinen romaani, joka kertoo venepakolaisuudesta ja elämästä sen jälkeen. Kim Thúy leikkii kielellä ja keinuu edestakaisin muistikuvien ja nykyhetken välillä. Lukuja ei ole, on vain sivun tai korkeintaa kahden mittaisia kappaleita. Tästä kirjasta olen päättänyt pitää.

Osallistu arvontaan ja voita lomalukemista!

Eikä tässä vielä kaikki. Rantasalmen kirjasto osoittautui männäkesänä oikeaksi aarreaitaksi. Vähän asiakkaita, paljon kirjoja, eikä jonoja uutuuksienkaan varauslistoilla. Kirjastolistalla on kymmeniä nimikkeitä, jotka olen poiminut kavereiden ja kollegoiden somevirrasta pitkin pimeää talvea ja kirkasta kevättä. Jonossa on muun muassa Veitolaa, Clementiä, Ferrantea ja Pohjalaista sekä Stroutia, Westoveria, Puikkosta ja Moyesia. Jos lukuvinkit kiinnostavat, kannattaa ottaa seurantaan myös instagram-tili, jonka kohokohtiin keräilen jokaisen lukemani kirjan ja lyhyen arvion siitä.

lomalukemista

Alan kuulostaa jo edesmenneeltä ostos-tv:ltä, mutta sanonpa silti, että ei tässäkään kuulkaa vielä kaikki! Blogini täytti nimittäin vuosia tasan kuukausi sitten. Neljää vaiherikasta vuotta juhlistaakseni sain Otavalta arvottavaksi muutaman kirjan lukijoilleni. Jos siis kaipaat kesälukemista, kerro kommenteissa mitä kirjaa sinä suosittelisit tai kuka on lempikirjailijasi. Mainitse samalla, mitkä kaksi yllä esitellyistä Otavan kirjoista – Punainen pata, Kellontekijän tytär, Nopeasti piirretyt pilvet, Kultahäkki – haluaisit omaan hyllyysi ja ne voivat olla sinun!

Osallistumisaikaa on torstaihin 20.6. klo 15 saakka. Voittajalle ilmoitetaan sähköpostilla sekä tämän postauksen kommenteissa. Jos voittajaa ei tavoiteta 2 vrk kuluessa, arvotaan palkinto uudelleen. Jos haluat tuplata arpaonnesi, kurkkaa tiistaina myös instagramiin, siellä arvotaan samanlainen setti. Onnea matkaan!

Tsekkaa myös aiempien kesien kirjavinkit:
Lomalle lompsis ja lukuvinkkejä laiturin nokkaan
Lomalukemista ja kirjatärppejä

Lukutaidon, lukemisen ja kirjallisuuden puolesta, sivistymättömyyttä vastaan

Maanantaiaamuna kahdeksan maissa, kun makasin vielä peiton alla, huikkasi mies aamupalapöydän äärestä löytäneensä kiinnostavaa luettavaa, jota minunkin kannattaisi vilkaista. Nappasin käteeni kännykän ja avasin YLEn uutispalvelun. Siinäpä se seisoi, raflaavasti klikkiotsikoituna: Lukutaito oli historiallinen oikku, jota ei enää tarvita.

Oikku tarkoittaa kielitoimiston sanakirjan mukaan tavallisuudesta poikkeavaa, kummallista ilmiötä tai äkillistä (outoa) päähänpistoa taikka mielenhäiriötä. Kun kyseessä on ihmisen historiaan ja modernin yhteiskunnan syntymiseen merkittävästi vaikuttanut kansalaistaito, on sanavalinta vähintäänkin omituinen. Riku Siivonen kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan, että lukemisesta on tullut tarpeeton taito. Länsimaisen sivistyksen kulmakivi saattaa hänen mukaansa hyvinkin olla vain ohimenevä ajanjakso historiassa, sellainen, jonka olemassaolo ihmetyttää seuraavan vuosisadan tutkijoita. Jos he siis ylipäänsä osaavat lukea.

kirjallisuuden puolesta

Provosoiduin, ja se todennäköisesti oli tarkoituskin. Vaikka Siivonen tekstissään myöntää, että uskoo edelleen lukutaidosta olevan etua nyt ja tulevaisuudessa, pöyristyin pelkästä otsikon ilmoille heittämästä ajatuksesta niin, että kävin ensi töikseni käsiksi läppärin näppäimistöön aikomuksenani kirjoittaa puolustuspuhe lukemiselle ja lukutaidolle.

Lukeminen kehittää ja ylläpitää ajattelua, kerryttää kognitiivisia kykyjä, ruokkii mielikuvitusta, antaa elämyksiä, laajentaa maailmankuvaa ja sanavarastoa, auttaa ymmärtämään, puhkoo kuplia – ja parhaassa tapauksessa opettaa myös tunnetaitoja ja empatiaa. Pitempään tekstiin syventyminen vaatii keskittymiskykyä, antautumista sanojen siipien kannettavaksi ja heittäytymistä kirjoittajan maalaamaan maailmaan. Hektisessä silpputöiden suossa ja tauotta elämöivien älylaitteiden aikakautena pitkään tarinaan uppoutuminen tuntuu siltä, kuin astuisi tunkkaisesta toimistosta raikkaaseen ulkoilmaan. Happi virtaa keuhkoihin, energiatasot elpyvät ja ajatus alkaa jälleen tallata uusia uria vanhojen polkujen viereen.

kirjallisuuden puolesta

Kaiken lisäksi kirjoitettu kieli – oli se missä formaatissa tahansa – on käyttöliittymänä ylivertainen. Tekstiin voi syventyä, sitä voi silmäillä tai lukea kursorisesti. Kirjaa voi lehteillä taaksepäin ja paperilla hypähdellä eteenpäin, lauseet voi lukea moneen kertaan, niitä voi korostaa ja alleviivata ja kirjoittaa marginaaliin muistiinpanoja. Kuva kuulemma vastaa tuhatta sataa, joten saman logiikan mukaan videossa viestiärsykkeitä on satoja tuhansia. Kuva(kin) on kuitenkin aina tulkinnanvarainen. Teksti auttaa asettamaan myös kuvan tapahtumat kontekstiin, se tarjoaa faktatietoa ja taustoittaa liikkuvankin kuvan tapahtumia. Sitä paitsi tottunut lukija sisäistää paperilta tietoa nopeammin kuin, mitä puhuva pää ehtii ilmoille samassa ajassa saattaa.

kirjallisuuden puolesta

Taitavinkaan tubettaja tai etevinkään elokuvaohjaaja ei pysty tunkeutumaan ihmisen pään sisään. Kaunokirjallisuudessa tulkintoja ja mielen sisällä muodostuvia maailmoja on yhtä monta kuin on lukijaa, eikä tajunnan synnyttäviä sävyjä ja miljoonia mielleyhtymiä voi korvata millään. Siksi elokuvasovitus on niin monelle kirjaan rakastuneelle pettymys – se on tuotantoryhmän tulkinta käsikirjoituksesta, joka on vain häilyvä varjo mielikuvituksen tuottamasta ja omiin kokemuksiin peilautuvasta, lauseiden lomaan kietoutuvasta lukukokemuksesta.

kirjallisuuden puolesta

Biologia ja evoluutio muokkaavat meitä ja muovaavat myös aivojen toimintaa, mutta muutos tapahtuu äärimmäisen hitaasti. Viimeisten vuosikymmenien aikana vain harva meistä on pystynyt sopeutumaan siihen informaatioähkyyn ja notifikaatiotulvaan, jonka internet ja älylaitekulttuuri ovat tuoneet mukanaan. Todennäköistä on, että jossain vaiheessa aivomme kykenevät tietokoneen tavoin aistimaan enemmän, ymmärtämään nopeammin ja tallentamaan suurempia määriä tietoa kuin mikä juuri nyt on mahdollista. En ole ennustaja tai tulevaisuuden visionääri, enkä todellakaan tiedä, millaisia taitoja sadan vuoden päästä (työ)elämässä tarvitaan, mutta silti uskon, että robotisaatio muuttaa työelämää ja arkea enemmän kuin aivojemme kehitys.

kirjallisuuden puolesta

Ihminen on ajatteleva eläin, ja kirjoitettu kieli tarjoaa elämyksiä, joita emme muualta saa ja joista diginatiivienkin kannattaisi olla kiinnostuneita. Voi olla, että nyt kestovaippohin ja luomupuuvillavermeisiin verhoillut, vielä lastenvaunuissa sätkivät tulevaisuuden toivot eivät arvosta kirjallista perintöä ja lukukokemuksia minun sukupolveni tavoin, mutta on vaikea kuvitella maailmaa, jossa kirjallisuus olisi kokonaan kadonnutta kulttuuria. Ja jos vastoin kaikkia todennäköisyyksiä minun elinaikanani käykin niin, lupaan olla muutosvastarintaliikkeen eturivissä pitämässä ääntä kulttuurin, kirjastojen, kustantamojen ja kirjallisten aarteiden puolesta.

kirjallisuuden puolesta

Lopuksi kajautan hurraahuudon lukutaidolle, kirjoille, tarinoille, juonenkäänteille ja kirjallisuudelle, joka sivistää ja avartaa! Ja koska elän, kuten opetan, suljen nyt elämääni ohjailevan älylaitteen, tartun kirjaan ja annan tarinan ohjata minut sisään ovista, joiden takana odottaa tuntematon. Eläydyn entisaikojen tapahtumiin, hengitän hahmojen kanssa samaan tahtiin ja huomaan kylmien väreiden nostaneen käsivarteni kananlihalle. Tämän blogin lukijoina tietänette, mitä tarkoitan.

Jutun mielipiteet, uskomukset ja mustatuntuut ovat omiani, ja ne perustuvat vain ja ainoastaan 42-vuotiaan kielen ammattilaisen elämänkouluun ja kokemuksiin. Lähdeviitteitä on siis turha rivien välistä etsiä, niitä ei tässä tekstissä ole.

Neiti U, Rouva C ja Hanna G ynnä muut joulun parhaat kirjapaketit!

Mietitkö, mitä kirjoja kääriä pakettiin jouluna? Voit heittää hyvästit lahjastressille tällä sekunnilla, sillä tänäkin vuonna olen tehnyt työn puolestasi. Joulun kovimmat kirjapaketit tulevat tässä! Kaikki kirjat Lasten planeettaa lukuun ottamatta on pyydetty ja saatu arvostelukappaleina.

Neiti U, Rouva C ja Hanna G

Lukulistani kärkipäässä ovat syksyn aikana seikkailleet naiset, joiden esittelemiseen riittää sukunimen ensimmäinen kirjain. Siltalalla, Gummeruksella ja Hanna Gullichsenin No Tofu -kustantamolla on oltu huvittavan omaperäisiä ja vieläpä yhtäaikaa. Vaikka samaan hengenvetoon on pakko myöntää, että Siltala ja Eeva Turunen vetävät tässä kisailussa pisimmän korren.

neiti u

Neiti U ei nimittäin ole yksin. Hänen seurassaan liikkuvat myös neidit K ja N. Mistä oikein on kyse? Se ei välttämättä selviä lukijalle koko kirjan aikana, mutta sekään ei haittaa. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon pokannut Eeva Turusen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa on ovelaa lyhytproosaa. Kirja koostuu seitsemästä lyhyemmästä kertomuksesta. Tai no, jokainen saa itse päättää, miksi tarinoita nimittää. Ne rikkovat perinteisen kaunokirjallisuuden rajoja ja koostuvat irrallisista lauseista, kuvitteellista valokuvien luettelosta, yksinäisen asukkaan kirjeestä isännöitsijälle, seikkaperäisista selostuksista ja teksteistä, joita on vaikea kategorisoida mihinkään muottiin. Erittäin virkistävää ja erilaista. Suosittelen, etenkin sellaiselle kirjojen suurkuluttajalle, joka haluaa hengähdystauon perinteisestä proosasta ja kaipaa välillä jotain muuta kuin seitsensataasivuisia aikalaisromaaneja.

Rouva C. on fiktiolla kuorrutettu kertomus Minna Canthista, ensimmäisestä suomalaisesta naisasianaisesta, kirjailijasta, yhteiskuntakriitikosta ja aikansa mielipidevaikuttajasta, jonka tekstit päätyivät ravistelemaan asenteita ja muuttamaan maailmaa. Minna Rytilahden taiteilema tarina alkaa päähenkilön astuessa seminaarin ovista sisään ja jatkuu, kunnes opettajattareksi opiskelevasta nuoresta naisesta tuleekin lehtorin vaimo, rouva C, joka jättää koulunsa kesken ja päätyy suurperheen äidiksi. Kirja päättyy siihen, mistä historiankirjoitus alkaa. Kieli on sujuvaa ja helppolukuista, ajankuvaukseen on helppo uppoutua.

rouva c hanna g

Sitten on Hanna G. Nainen, jota on riepoteltu pitkin keskustelupalstoja, haukuttu, pilkattu ja kyseenalaistettu. Jodelissa tylytys jatkuu edelleen. Hanna G kokkaa on erilainen keittokirja. Ohjeet on höystetty raa’an rehellisillä ruokatarinoilla, siitä miten avokadopastan myötä julkisuuteen nousseesta Hanna Gullichsenista kasvoi kokki ja miksi hän lopulta opiskeli itselleen myös muodollisen pätevyyden. Kirja osui ja upposi myös nelikymppisen mieheni tajuntaan, joten sitä voi suositella kenelle tahansa ruuasta kiinnostuneelle. Resepteistä selviytyy kokemattomampikin kotikokkaaja. Kuten takakansitekstikin kehottaa: avaa punkkupullo, antaudu tarinalle ja kokkaa pirun hyvä pasta!

ps. Sisäpiiritietona kerrottakoon, että eräs Ellen T saa oman sarjakuvamuodossa kerrotun tarinansa ensi vuoden puolella. Jos suomalainen taiteilijuus kiinnostaa, laittakaahan vinkki korvan taa!

Metsäterapiaa ja muinaisten merien kansoja

WWF julkisti viikko sitten maanantaina vuoden luontokirjan. Arvonimi myönnettiin luontoa kunnioittavalle kirjalle jo 41. kerran, tänä vuonna valinnan teki vihreiden kansanedustaja Antero Vartia. Jukka Lyytisen kirjoittama ja Antti Reinin kuvittama Metsä – hyvää mieltä ja rentoa oloa luonnosta on kirja, jonka voisi hyvin löytyä samasta hyllystä selfhelp-opusten kanssa. Nimensä mukaisesti Metsä on hyvän mielen kirja. Se ei ole valokuvateos eikä kasvikartasto, vaan käteensopiva ja kompakti opas rauhoittavan metsän siimekseen. Kuljeskeluun ja aistihavainnointiin kannustavan tekstin lomassa on helppo omaksua myös sinne tänne ripoteltuja faktoja metsän hyvää tekevistä vaikutuksista. Hyvä lahja vaikka sisätiloihin linnoittautuneelle teinille tai metsässä liikkumista vieroksuvalle kaupunkilaiselle. Paketin väliin kannattaa piilottaa lahjakortti, jossa lupaudut metsäretkelle tai vaikka vain kävelylle keskuspuistoon.

viiden meren kansa

Risto Isomäen Viiden meren kansa on vielä kesken, mutta sata sivua luettuani uskallan suositella sitäkin. Jos vuoden takainen Juha Hurmeen Finlandia-voittaja puudutti, suosittelen tarttumaan tähän opukseen. Tarina päättyy 1200-luvulle, mutta sitä ennen ehditään pyydystää hylkeitä muinaisella Länsimerellä ja paeta naapurikansoja Uralin vuoristossa. Lisää lukulistalle etenkin, jos olet kiinnostunut suomen kielen alkukodista ja siitä, miten kylmä pohjola on aikoinaan asutettu. Sivujakaan ei ole kuin 330.

Raha haisee vai haiseeko?

Olen lukenut Julia Thurénin Juliaihminen-blogia pitkään, enkä oikein vieläkään tiedä mitä ajatella. Tykkään, mutta jollain ristiriitaisella tavalla. Rahasta kirjoittaminen silloin, kun itse on etuoikeutetussa asemassa, on sekin ristiriitaista. Mutta. Olen silti sitä mieltä, että jokaisen (etenkin naisen), tulisi tietää rahasta, säästämisestä ja sijoittamisesta enemmän. Siksi Kaikki rahasta – näin säästin kymppitonnin vuodessa on suositeltavaa luettavaa ihan kaikille. Ja kun olet sen lukenut, ojenna se eteenpäin.

joulun kirjalahjat

Erityisen hyvä lahja on parikymppiselle, joka vasta aloittelee työuraansa ja hassaa todennäköisesti rahansa turhuuksiin, kun ei muustakaan tiedä. Harmittelen nimittäin vieläkin sitä, ettei vuonna 1999, kun sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani, kukaan kannustanut minua ostamaan omaa asuntoa. Ei tullut pieneen mieleenkään, että sellainenkin vaihtoehto olisi ollut tarjolla. Asuntolainan sijaan kulutin rahani vaatekaupoissa, tehden harhaostoksia, joita en kehdannut palauttaa.

Digitaalinen Lasten planeetta

Hyllyssäni on useita Riikka Pulkkisen kirjoja, joten tiesin etukäteen pitäväni hänen tyylistään ja tavastaan kirjoittaa. En kuitenkaan muista, että koskaan olisin lukenut kirjaa, jossa eroa käsitellään näin riipaisevalla tavalla. Lasten planeetta nosti kylmät väreet käsivarsilleni ja piti otteessaan tarinan loppuun saakka. Samaistuin vahvasti, sillä samanlaisia pohdintoja minuudesta olen käynyt läpi molempien pitkien suhteitteni päättyessä. Hieno kirja, kertakaikkiaan.

lasten planeetta

Uskokaa tai älkää, mutta Pulkkisen Lasten planeetta on ensimmäinen sähkökirja, jonka olen koskaan lukenut. Olen kyllä aloittanut useita, mutta ne ovat jääneet syystä tai toisesta kesken. Tästä on suunta vain ylöspäin. En kaivannut rapisevia sivuja enkä kansimateriaalin tekstuuria sormieni alla. Kun kirja oli ladattu kännykkään, se kulki aina mukanani. Kuinka kätevää!

Koska nämä kaikki on kohta luettu, olisi mahtavaa, jos jakaisit omat kirjavinkkisi kommenttilootassa! Joululoma häämöttää jo kahden viikon päässä, ja lukupino kaipaa täydennystä. Kerro siis, mikä kirja on säväyttänyt sinua tämän vuoden aikana?