Miten mökkiunelmista tuli totta?

Miten tässä näin kävi? Miten löysimme tänne, tämän tummavetisen järven rantamille, tähän punaiseen tupaan ja tuohon pihakeinuun ison pihlajapuun alle? Miten mökkiunelmista tuli totta? Tarina alkaa todennäköisesti kaukaa lapsuudesta, ensimmäistä vuosista, joiden muistikuvat alkavat jo haihtua tärkeämpien tieltä. Sukulaisten ja tuttavien mökeistä siellä, täällä ja tuotlla. Huviloista ja siirtolapuutarhoista, joissa olen päässyt piipahtamaan pikaisesti. Sillä omaa mökkiä meillä ei koskaan ole ollut.

mökkiunelmista totta

Mökkiä korvasi mummola. Serkukset, jotka juoksentelivat puolipukeissa puutarhaletkun virtaavan veden alla ja kymmenhenkinen lapsikatras, joka kokoontui rintamamiestalon portaille tai ahtautui kiikkerään puutarhakeinuun yhteispotrettia varten. Kesät, jolloin juotiin marjamehua laseista, joissa oli punaisia sydämiä. Helteiset hetket, jolloin jännitettiin hetkiä korkealle navetan päähän rakennetussa huussissa, jossa oli kaksi reikää vierekkäin. Pihasauna, jonka kivilattia tuntui karkealta pienten jalkojen alla, ja jonka vesipata oli niin suuri, että siinä olisi melkein voinut uida.

Kaupungissa asuneella Kuopion mummilla oli siirtolapuutarhamökki, jonka pieniin neliöihin mahduimme mainiosti. Alueen kuivakäymälät olivat lapsen mittakaavasta kaukana, joten pissasimme ämpäriin, jonka sisältö sitten kaadettiin ruusupensaiden ravinnoksi. Syreenien varjoissa hörpimme T-kaupan kaakaota, sitä, joka ei sekoittunut kunnolla maitoon, vaan jäi ihaniksi suklaakokkareiksi maidon pinnalle.

mökkiunelmista totta

Myöhemmin mökki muutti renkaiden päälle. Asuntovaunu parkkeerattiin Jukujukumaahan, Hailuodon hiekalle tai Punkaharjun leirintäalueelle. En muista, miten mahduimme kuudestaan nukkumaan vaunun varsin rajallisiin yöpymistiloihin, mutta niin vain matkasimme muina karavaanareina läpi Suomen useampana kesänä. Sitten muutimme pohjoisesta etelään. Meren läheisyys kannusti hankkimaan veneen, joten loput lapsuudesta vietettiin kelluvalla mökillä. Ensin pienellä moottoripaatilla ja myöhemmin pikkuisen isommalla purjeveneellä. Maisemat vaihtuivat, meri tuoksui, savukampela oli tuoretta, eikä sinilevästä ollut huolta.

Kun muutin omilleni, pääsin mökkeilemään harvemmin. Joskus juhannusta vietettiin kaverinkaverin tiluksilla järven rannalla, mutta useimmiten keskikesää ja monia muitakin kinkereitä juhlittiin kuivan maan mökillä Fagervikin vanhalla ruukkialueella, ensimmäisen poikaystävän kotikonnuilla. Kaikkien vanhemmat asuivat silloin maalla, joten mökkiä ei tarvittu, riitti, että talo oli tyhjänä. Kun liityin liki kolmikymppisenä Savolaisen Osakunnan kuoroon, oli edessä lukematon määrä vapaamuotoisia kesäleirejä, mökkireissuja, tervahöyryristeilyjä ja uusiavuosia iloisessa Itä-Suomessa. Verenperintönä saatu rakkaus Kallaveteen ja Saimaan rannoille ryhtyi roihuamaan.

mökkiunelmista totta

Kuusi vuotta sitten tapasin nykyisen mieheni. Ihmettelen edelleen sitä, kuinka jo ensimmäisillä treffeillä astuimme unelmissamme yhteisen mökin ovesta sisään. Kuinka kaipasimmekin samaa sielunmaisemaa: puhdasta järveä, kumpuilevaa mökkitietä, punaista tupaa, ajan patinoimaa soutuvenettä ja lempeiden löylyjen rantasaunaa. Kun unelmat oli piirretty yhteiselle kartalle, mikään ei voinut enää estää meitä.

Mökkiunelmia toteuttamassa

Ensimmäisenä yhteisenä kesänä emme vielä uskaltautuneet tositoimiin, mutta seuraavana vuonna vietimme neljällä eri vuokramökillä yhteensä kuukauden kesästämme. Kuulostelimme, kokeilimme ja tunnustelimme. Millaisissa oloissa viihdymme? Haaveilemmeko luksuksesta vai alkeellisemmista olosuhteista, haittaako kantovesi, entä jos sähköä ei ole? Olemmeko oikeasti mökkiläisiä vai luulemmeko vain olevamme?

mökkiunelmista totta

Kolmantena kesänä vuokramökkivirityksiä jatkettiin. Vietimme kesää Kukkialla, ajelimme mökille Asikkalaan ja kokeilimme mökkeilyä Juvan tietämillä. Vertailimme varustelutasoja, mietimme sijaintia ja testasimme erilaisia pohjaratkaisuja. Tässä on sitä jotain, tuota emme oikeastaan halua edes harkita. Tavoite alkoi kirkastua. Neljäs mökkikesä saapui syliimme sattumalta. Kun italiassa asuva perhe tarvitsi talonmiestä omalle mökilleen Etelä-Savossa, olimme siltä seisomalta valmiina. Ajoimme katsomaan kesäpaikkaa pääsiäisenä ja jäimme saman tien yöksi. Hoidimme hurmaavaa punaista tupaa kuin omaamme, putsasimme ja puunasimme, nikkaroimme viljelylaatikot, kasvatimme perunoita, öljysimme terassin, maalasimme saunan verannan ja viihdyimme vielä toisenkin vuoden.

mökkiunelmista totta

Sitten omistaja tahtoi mökin takaisin omaan käyttöönsä. Kun luopumisen tuska oli hieman hälvennyt, alkoi armoton metsästys, sillä kesä ilman mökkiä ei tuntunut kesältä lainkaan. Nälkä oli kasvanut syödessä ja kriteerit kiristyneet ehkä hieman liikaakin. Katselimme monia, mutta mikään ei innostanut tarpeeksi. Sijainti oli väärä, rannan ilmansuunta huono, kulkuyhteydet vaikeat, keittiö pieni, tontti olemattoman kokoinen, ranta liian ryteikköä, sauna huonossa kunnossa. Oikotiet, etuovet ja muut mökkipörssit selattiin läpi monta kertaa päivässä. Sitten tärppäsi. Juuri ennen kuin pandemia pani maailman polvilleen ja nosti mökkien hinnat pilviin, löysimme etsimämme. Torppa oli pieni, vedetön ja osittain sähkötönkin, mutta mikä tärkeintä, punaisella tuvalla oli tarina – ja se sijaitsi Savossa, puhtaan järven rantaviivalla. Kaupat tehtiin kahden kuukauden kuluttua, ja loppu onkin mökkipäiväkirjaan rakkaudella raapustettua historiaa!

mökkiunelmista totta

On hämmentävää huomata, kuinka käytännössä kaikista muutaman vuoden takaisista mökkiunelmista on tullut totta. Leikittelimme aikanaan ajatuksella, että jos osallistuisimme kuvitteelliseen mökkikaupat sokkona -ohjelmaan, mitkä olisivat kolme kriteeriä, joiden tulisi vähintään toteutua. Kauan ei tarvinnut miettiä: puilla lämpiävä sauna puhtaan järven rannalla, riittävä etäisyys naapureihin sekä korkeintaan kolmen tunnin ajomatka. Viimeisestä jouduimme pikkuisen tinkimään, mutta muuten saimme sen, mitä toivoimme ja vielä vähän enemmän. Tässä sitä ollaan ja eletään, unelmien keskellä, Etelä-Savon sydämessä. Aamulla, peilityyneen järveen pulahtaessani en voi käsittää onneani – mikä mökkiparatiisi meillä onkaan!

Koskenlasku Ruunaalla – märkää, mutta ikimuistoista menoa!

Olin selaillut puoli päivää Pohjois-Karjalan kansallispuistojen sivuja. Keskiviikkoaamuna alkavan jokavuotisen miniroadtripin reitti oli jo alkanut hahmottua, kun mies kysyi olinko käynyt koskaan Ruunaan koskilla. Ei soittanut kelloja, eikä se mikään ihme ole, sillä Joensuuta ja Kolia idemmäksi tuskin olen jalallani koko ikänäni astunut. Tutkailimme asiaa tovin ja päätimme kysyä josko majoitusta olisi koskien kainalossa vapaana. Myös koskenlasku ruunaalla kiinnosti, sillä sen hinta kuulosti korviimme hyvinkin kohtuulliselta. Kuusi koskea, kolme tuntia, 31 kilometriä, erälounas ja 47 euroa.

Soitin Ruunaan Matkailuun heti seuraavana aamuna. Kyllä meillä täällä tilaa on, vastattiin sukkelasti. Haluaisitteko tällaisen majoituspaketin, siihen sisältyy koskenlasku Ruunaalla kaikkine herkkuineen, yöpyminen kahden hengen mökissä sekä aamiainen. Puuveneen kyytiin mahtuu vielä hyvin. Suunnitelma oli sillä selvä. Yöpyisimme keskiviikko-torstai-yön pienessä punaisessa tuvassa ja aamiaisen jälkeen lähtisimme rohkeasti kohti kosken kuohuja.

Koskenlasku ruunaalla

Ennen Ruunaalle saapumista kiertelimme pitkän päivän Petkeljärven kansallispuistossa ja Ilomansissa. Avaimet odottelivat myöhäisiä matkalaisia mökin ovessa. Oli niin hiljasta, että pelästyimme, kun avasimme huoltorakennuksen toilettitilojen oven ja sieltä astui ulos toinen mökkiläinen. Iltapalaa nautittiin laiturilla auringon värjätessä taivaanrannan pastelliväreillään.

Yö sujui rauhallisesti, vaikka sänky ei ollutkaan paras mahdollinen. Siitä saamme syyttää itseämme, sillä halusimme nukkua vieretysten, emme kerrossängyssä alekkain, ja siksi levitimme puusohvan pediksemme. Mies kuorsasi menemään, minä pyörin ja hyörin, kun en ollut tajunnut asetella petauspatjaa kunnolla patjojen päälle. Lantio upposi selkänojana toimineen pehmusteen rakoon ja osui sohvan pohjaan. Mikään asento ei oikein ollut hyvä.

Aamiainen toivottavasti pelastaa tilanteen ja saa aamukiukun laantumaan, ajattelin ja oikeassa olin. Kun astelemme kahvila Suvannon ruokasaliin huomaamme olevamme ainoat aamiaisvieraat, höyryävä puurokattila kannetaan suoraan hellalta eteemme. On luksusta istua pitkästä aikaa valmiiseen pöytään. Paistettuja munia, karjalanpiirakoita, marjakiisseliä, jugurttia, mysliä ja liuta leivänpäällisiä. Yritämme syödä kaiken, joka on meitä varten katettu, mutta eihän siitä mitään tule. Vatsat pinkeinä painumme pakkaamaan kamppeet, jotta voisimme kantaa ne autoon koskenlaskun ajaksi.

Vermeet päälle ja kohti kuohuvia koskia

Kyyti koskille lähtee kahvilan pihalta. Nimenhuutoon kokoontuu vajaat parikymmentä innokasta koskenlaskijaa. Tai no, en tiedä kuinka innoissani minä olen. Arveluttaa, miten suuri soutuveneen näköinen puupaatti voi muka laskea kivisiä koskia vahingoittumatta. Pikkubussiin nousee meidän lisäksemme muutama pariskunta sekä isovanhemmat alle kouluikäisine lastenlapsineen. Jos nuo pienet kaksoset uskaltavat veneeseen, on minunkin uskallettava ja näytettävä esimerkkiä.

Koskenlasku ruunaalla

Viiden minuutin ajomatkan jälkeen pysähdymme varustevajalla. Jokaiselle etsitään sopivat saappaat, pelastusliivit sekä sadeviitta. Minä kieltäydyn ensin viitasta, sillä päälläni olevien vaatteiden pitäisi kestää vettä. Sadeviittaa suositellaan kuitenkin erittäin vahvasti, kuulemma vettä välillä tulee niskaan ämpärikaupalla. No kiva, tämä ei ainakaan yhtään helpota orastavaa pelkoani tulevaa kohtaan, mietin ja otan nöyränä viitan vastaan. Saanpahan peitettyä sillä repun, johon olen pakannut kamerani lounaspysähdystä varten. Pikkubussin perään kiinnitetään traileri, jonka päällä keikkuu puinen vene. Siinä se on, meidän paattimme.

Koskenlasku ruunaalla

Varsinaiset kosket ovat mutkaisen pikkutien takana. Parikymmentä minuuttia ja muutamaa kärsimätöntä “ollaanko jo perillä”- kysymystä myöhemmin kaarramme Matkaniemeen, puemme varusteet päällemme ja kapuamme vesille laskettuun puuveneeseen. Asetumme toiseksi etummaiselle penkille ja kuuntelemme veneen kuljettajan ohjeita. Ensin tulee kuulemma yksi harjoituskoski, sitten viisi varsinaista koskea. Pitäkää allanne olevasta penkistä visusti kiinni, kun sanon, sillä vene hyppii koskessa aika lailla. Jalkoja ei kannata pitää penkin alla, ettei lennä nenälleen veneen pohjalle. Jarkoksi esittäytyneellä kipparilla on 27 vuoden kokemus koskenlaskusta ja hänen äänensä on rauhallinen. Pelottaa vähän, mutta ehkä tämä tästä. Onneksi mies istuu vieressä, siitä tulee turvallinen olo.

Koskenlasku Ruunaalla on ikimuistoinen ja kostea kokemus

Maisemat salpaavat hengen jo ennen kuin pääsemme tositoimiin. Tuossa on tukinuittoa varten puhkaistu, oikoreittinä toiminut kanava, tuon vaaran itärinne on Venäjän puolella. Ja katsokaas nyt vasemmalle, eikö olekin komea majavan pesä! Vesi on peilityyni eikä koskista näy vielä pienintä kuohuakaan. Lopulta pääsemme harjoituskoskeksikin kutsutun Paasikosken partaalle, pudotusta on yhteensä vain 40 senttimetriä. Puristan penkkiä rystyset valkoisina, mutta koski ei ole ollenkaan kiukkuinen, vaan leppoisa tuttavuus. Melkein heti kuohujen tasaannuttua edessä on Haapavitja, ensimmäinen varsinainen koitos.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Pitäkää penkeistä kiinni, kohta saattaa vähän roiskahtaa, Jarkko huudahtaa ja ajaa täysillä päin kuohuja. Kaksoset kiljuvat ja niin taidan tehdä minäkin. Vene pomppii ja vettä loiskuaa sisään kuin saavista kaataen. Mies on likomärkä ensimmäisen tyrskyn jälkeen, minä istun keskemmällä, mutta saan osani kosken voimasta. Sadeviitan kaulus hörppää vettä ja vedenpitävä takki joutuu koetukselle. Kikatan, kuten aina hermostuneena, mutta samalla olen ylpeä, että uskalsin retkelle mukaan. Yritän olla ajattelematta seuraavaa koskea ja nauttia huikaisevista maisemista.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Ajelemme hyvän tovin Neitijärveä pitkin. Reissu on viidenkympin arvoinen pelkästään näiden näkymien ansiosta. Siellä täällä näkyy perhokalastajia, koskilla on kulttimaine kalastajienkin keskuudessa. Sitten tullaan Neitikoskelle. Huomaan puristaneeni penkkiä koko odotteluajan, naurattaa vähän. Kosken kuohuissa temppuilee meloja, ja kuski sadattelee, kun kajakki ei tunnista käsimerkkiä, ja siirry syrjempään veneen tieltä. Jarruttelemme, kunnes reitti on vapaa ja taas mennään. Vaikka jännittääkin edelleen, kolmas koski menee jo rutiinilla. Neljättä koskea ei tarvitse kauaa odotella, sillä Kattilakoski siintää edessämme jo muutaman minuutin kuluttua.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Kattilakoski pärskäyttää päällemme kymmeniä litroja vettä, mutta eipä siinä vielä kaikki. Sitten nimittäin tapahtuu jotain odottamatonta. Jarkko kääntää kokan takaisin kosken yläjuoksua kohti ja puskee vastavirtaan, minkä moottorista pääsee, kunnes kiepauttaa veneen nopeasti ympäri. Taidan kirkua kovempaa kuin kukaan muu, vaikka kippari kyllä selvästi tietää mitä tekee. Huh huh, mikä kyyti – koskenlasku Ruunaalla on melkoisen kostea kokemus!

Koskenlasku Ruunaalla kruunataan erälounaalla

Ennen taukoa laskemme vielä Murrookosken kahteen kertaan. Sen jälkeen vene kiinnitetään laituriin ja on erälounaan aika. Missä se ravintola on, ihmettelevät kaksoset, sillä rantaan ei näy muuta kuin metsää. Taukopaikalle on kuitenkin rakennettu iso tupa, sammalkattoinen sauna, kota, huussit ja tulistelupaikka. Sadeviitat ja pelastusliivit levitetään kuivumaan niille varatuille orsille. Puitteet ovat hienot. Haemme sisältä syötävää ja asetumme nuotion äärelle ruokailemaan. Erälounas on runsas: lanttukukkoa, savustettua lohta, karjalanpiirakoita ja munavoita, salaattia sekä kotikaljaa. Alkupalaksi grillataan makkarat ja jälkiruoaksi on tarjolla nokipannukahvia, teetä, kaakaota ja mehevää kuivakakkua. Maksaisin yksin tästä lounaastakin sen kolmekymppiä.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Vatsat täynnä puemme päällemme auringon kuivaamat varusteet ja jatkamme matkaa. Kuudes ja viimeinen koski odottaa. Siikakoski on mukava lopetus kolmituntiselle turneelle. Sen kuohut ovat lempeitä, eivätkä ne enää kastele meitä läpimäriksi. Vartin veneilyn jälkeen olemme takaisin lähtöpisteellä, punainen mökkimme siintää jo kuusikon katveessa. Maihin päästyämme Jarkko jakaa kaikille vielä diplomit. Juhlallisesti vakuutan, että Pia Alapeteri on urheasti laskenut Ruunaankoskireitin 13.8.2020, siinä paperissa lukee. Hymyilen ja kiitän turvallisesta kyydistä. Tämän retken muistan loppuelämäni ajan.

Yöpymisen, aamiaisen, erälounaan sekä noin 3 tunnin perinteisellä puuveneellä toteutetun koskenlaskuretken sisältävän paketin hinta oli elokuussa 2020 vain 74 euroa per osallistuja. Pelkkä koskenlasku Ruunaalla erälounaan kera kustantaa aikuiselta 47 euroa, ilman lounasta hinta on 32 euroa. Hinta-laatusuhde on vähän liiankin hyvä, kokonaisuudesta voisi pyytää helposti enemmänkin. Lisätietoja koskenlaskusta ja yöpymisvaihtoehdoista löytyy Ruunaan matkailun sivuilta. Suosittelen seikkailua suurella lämmöllä!

Kuvat koskenlaskusta: Kari Nevalainen, Lieksa.

Kasvihuone vanhoista ikkunoista – aloittelijan vinkit rakentamiseen

Ensimmäiseksi rakennetaan kasvihuone, sanoin siipalleni, kun mietimme mistä päästä mökkiprojektia lähdetään purkamaan. Onkohan sellaisen rakentaminen hankalaa, mietti mies, ja ehdotti, josko sittenkin ostettaisiin valmis ratkaisu. Selailimme valikoimaa, mutta kaikki silmää miellyttävät vaihtoehdot maksoivat joko useita tuhansia tai niiden toimitusaika oli useita kuukausia. Joku muukin oli koronakevään aikana intoutunut upottamaan sormet multaan. En ihmettele, sillä puutarhassa puuhastelu on parasta lääkettä stressiin ja ahdistukseen.

kasvihuone vanhoista ikkunoista

Olin aivan varma, että kykenisimme nikkaroimaan viherhuoneen itsekin. Eihän siihen tarvita kuin muutama lauta, valokatetta ja mahdollisesti ikkunalasia. Mies nihkeili. Etsin internetistä ohjeet seinään tukeutuvan parin neliön kasvihuoneen rakentamiseen ja näytin niitä hänelle. Ehkä tuo saattaisi onnistua, mies vastasi, mutta ei edelleenkään ollut kovin vakuuttunut. Eniten arvelutti lasin käyttäminen, sillä en halunnut muovista kopperoa, joka ei kestäisi lumen painoa. Mieleen juolahti ajatus: entäpä jos rakennetaankin kasvihuone vanhoista ikkunoista?

Jatkoin kuitenkin sitkeästi valmiiden kasvihuoneiden guugelointia ja yritin etsiä ideoita itse väsätyistä versioista. Meni viikko ja toinenkin, siemenestä kasvatetut taimet tuotiin mökille ja ripoteltiin lasiverannan ikkunalaudoille. Tomaatit hujahtivat hetkessä honkkeleiksi ja chilitkin kaipasivat jo isompiin ruukkuihin. Alkoi olla kiire, sillä taivasalle kasveja ei voinut vielä kylmien öiden vuoksi siirtää. Lopulta vaihdoin strategiaa ja ryhdyin selvittämään, mistä voisi ostaa vanhoja ikkunoita. Mieluiten samankokoisia niin, että niistä saisi kasattua kasvihuoneen rungon.

kasvihuone vanhoista ikkunoista

kasvihuone vanhoista ikkunoista

Liityin useisiin Pieksämäen kirpputoriryhmiin, kyttäsin tori.fi:n tarjontaa ja kyselin kavereilta, osaisiko joku vinkata, mistä muualta etsiä. Lopulta jätin oman ostoilmoituksen FB-kirppikselle. Muutaman tunnin kuluttua nappasi. Herrashenkilö otti yhteyttä ja kysyi kuinka montako ikkunaa tarvitsen. Hänellä saattaisi olla peräti parikymmentä vanhaa, kapeaa ruutua vintille varastoituna. Tartuin tarjoukseen ja sanoin ottavani kaikki, jos ne ovat ehjiä ja samankokoisia. Sovimme treffit seuraavalle päivälle. Kasvihuone vanhoista ikkunoista saattaisi hyvinkin toteutua!

Omakotitalon pihalla haukkui koira. Vanha isäntä ajoi nurmikkoa ja nuorempi otti meidät vastaan. Ikkunat oli kannettu ulkoilmaan, niitä olikin vähemmän kuin mitä myyjä oli muistanut. Kaikki 12 olivat likaisia, mutta ehjiä, viisi euroa kappale. Pienessä tihkusateessa kannoimme ikkunat autoon, suoritimme sopuhinnan kännykällä ja hurautimme takaisin mökille.

kasvihuone vanhoista ikkunoista

kasvihuone vanhoista ikkunoista

Sitten alkoikin se haastavin osuus: toteuttaminen. Ensin piti valita paikka. Olimme kaavailleet kasvihuonetta metsän puolelle aurinkoiseen paikkaan, lähelle vanhaa puutarhakompostia. Metsäpläntti osoittautui kuitenkin turhan kaltevaksi ja kuntan alla oli isoja kiviä, joita ei noin vain siirreltäisi. Rannan tuntumassa oli tasaisempaa, etenkin kun vanha kanto osoittautui niin lahoksi, että sen sai helposti kaivettua perustusten tieltä pois. Aurinkoakin riittäisi, kun rannan ryteikkö raivattaisiin pois.

Kasvihuone vanhoista ikkunoista – aloittelijan vinkit rakentamiseen

Puutavaraa, multaa ja betonilaattoja olimme tilanneet tontille jo aiemmin, joten enää tarvitsi ryhtyä tuumasta toimeen. Istuimme alas ja hahmottelimme paperille kasvihuoneen muotoa. Pohjasta tulisi neliö ja katon etureuna asettuisi huomattavasti takareunaa korkeammalle, jotta talven lumikuorma liukuisi nätisti maahan, eikä jäisi seisomaan katolle. Laatat lyötiin vaateriin vatupassilla ja niiden päälle vasaroitiin puukehikko. Perustukset ovat melko kevyet, mutta maa niiden alla tiivistä. Aika näyttää miten ne kestävät talven yli. Seinät ja kattohirret nousivat lopulta nopeasti ja kasvihuone näytti jo tässä vaiheessa paljon upeammalta kuin olin uskaltanut edes ajatella.

kasvihuone vanhoista ikkunoista

kasvihuone vanhoista ikkunoista

Vielä tarvittiin valokatetta kattoa varten, mutta taimet uskalsi jo nostaa ikkunoiden suojaamaan karsinaan totuttautumaan ulkoilmaan. Valokate sahattiin mittoihinsa Varkauden Hankkijassa seuraavalla viikolla ja kiinnitettiin paikalleen miehen kiikkuessa kiikkerän emännänjatkeen ylimäällä portaalla. Ikkunoiden pesun jälkeen muovitin kasvihuoneen sisälle rakennetut laarit, lapioin pohjalle risuja, osittain maatuneita lehtiä sekä edellisen vuoden kompostia ja tyhjensin päälle reilut kymmenen pussia multaa. Ja eikun istuttamaan!

kasvihuone vanhoista ikkunoista

Uuteen kotiin muutti 13 tomaatintainta, kymmenkunta chiliä, pari paprikaa ja muutama tomatillo. Viimeksimainitut ovat kasvaneet hurjasti ja kukkivat valtoimenaan koko kesän, mutta yhtäkään hedelmänaihiota ei ole tähän päivään mennessä näkynyt. Tomaatit ja chilit tuottavat iloisesti satoa, joten pörriäisten toiminnassa tuskin on vikaa. Täytynee tutustua paremmin tomatillojen sielunelämään seuraavaa kesää ajatellen.

Tähän tilaan kasvihuone sitten jäikin viikkokausiksi. Ikkunoiden yläpuolelle jääneet aukot täytettiin  lopulta muotoon sahatuilla vanerilevyillä ja pehmeällä muovilla. Takaseinän ja katon väliin jäi voin viiden sentin rakonen, jota ei tilkitty. Täysin tuulenpitävää rakennelmasta ei siis tullut, mutta hyvin näyttävät kasvit siellä silti viihtyvän. Hoitajat ja kastelijat sen sijaan ovat pamauttaneen päänsä karmeihin useampaan otteeseen, sillä jopa tällaiselle alle 160-senttiselle oviaukko on matala. Jos huone pysyy kasassa talven yli, saatamme tuunata sitä hieman, mutta toistaiseksi olemme tyytyväisiä. Lopputulos on ennakkoodotuksiin verrattuna hillittömän hieno!

kasvihuone vanhoista ikkunoista

kasvihuone vanhoista ikkunoista

kasvihuone vanhoista ikkunoista

kasvihuoneen rakentaminen

Kasvihuone vanhoista ikkunoista – mitä sellainen maksaa?

Mitä lysti sitten kustansi? Ikkunat maksoivat 60 euroa, betonilaatat muutaman euron kappale, valokatteet muistaakseni 30 euroa levyltä, kahden euron metritavaraa kului n. 35 metriä ja ruuveja jonkun verran. Vanerit löytyivät puuvajasta ja ikkunamuovi pihakeinun pehmusteiden ympäriltä. Lattialle rakennetut laarit vuorasin tyhjillä multapusseilla. Kastelujärjestelmä oli hankittu jo pari kesää sitten.

kasvihuone vanhoista ikkunoista

kasvihuone vanhoista ikkunoista

Kaiken kaikkiaan tykötarpeet maksoivat reilut 200 euroa, eli itse tekemällä säästimme pitkän pennin ja useamman satalappusen. Hikisiä työtunteja kului kymmenisen ja hermoja raastettiin aika ajoin, mutta yllättömän vaivattomasti kasvihuone vanhoista ikkunoista kuitenkin syntyi. Mitähän sitä seuraavaksi rakentaisi?