Kiitos ruokakesä 2018 – Never forget!

Kai se on myönnettävä, T-paitakelit ovat ohi. Syyskuu on soutanut mökkirantaan tummana ja sateisena. Öisin lämpömittarin lukema laskee alle kymmenen, ja järvivesi jäädyttää nilkat. Kurjet huutavat haikeina ja treenaavat jo muodostelmalentoa johonkin lämpimään. Puut ovat alkaneet pudottaa lehtiään, ruska rasahtelee saappaiden alla. Metsässä tuoksuu syksy.

ruokakesä 2018

Kaikkien aikojen kesä oli minulle hyvä. Niin runsas ja avokätinen, ettei kaikkea sen tarjoamaa yltäkylläisyyttä ole pystynyt mitenkään tallentamaan siihen rajalliseen määrään muistikapasiteettia, joka meillä jokaisella käytössä on. Huippuhetket, ne minä kuitenkin muistan ja niistä muutaman haluan jakaa myös teidän kanssanne.

Mahan täydeltä mökkiruokaa

Kesä 2018 todisti, että minun sisälläni on kaikki nämä vuodet piileskellyt keski-ikäinen mökkiläinen. Täytenä yllätyksenä tieto ei tullut, mutta suunnattomasti suuremmalla ryminällä ja rytkeellä, kuin osasin ennalta aavistaa. Mökkiläinen minussa johdatti meidät tuntikausiksi mustikkametsään, pesi ja öljysi terassin, puunasi ja siivosi, tyhjensi huussin, istutti, viljeli ja kitki hiki selkää pitkin noruen. Kaupunkilaistyttö seurasi sivusta, eikä ollut uskoa silmiään.

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

Nälkääkään ei nähty. Kiloja kertyi niin, että ajohousut ratkesivat saumoistaan. Elämä ja etenkin kesä on nautintoja varten. Grilliruoka, uudet perunat, tuoreet vihannekset ja juurekset, mansikat, viini, suklaa ja mökkipitäjässä leivotut karjalanpiirakat – kaikki merkkejä hyvästä elämästä. Omatunto kolkuttakoon muiden ovilla, hyppään moottoripyörän selkään vaikka vetoketju auki, jos muu ei auta.

Ruokaretkellä huippuravintoloiden huomassa

Välillä on ihanaa istua valmiiseen pöytään. Siksi etsiydymme silloin tällöin kesäkeittiöstäkin valkoisten liinojen ravintolaan tai korttelibistron kattauksen ääreen. Tai vaikka puistoon, jonne ovat kokoontuneet pääkaupunkiseudun puhutuimmat ravintolat tarjoilemaan huippuunsa hiottuja annoksiaan naurettavan halvalla. Taste of Helsinki oli yksi kesäni kohokohdista jälleen kerran. Siksi saatoin tirauttaa muutaman harminkyyneleen, kun Barry ja Mira MacNamara ravistelivat ruokaihmisten maailmaa ilmoittamalla kymmenen vuotta helsinkiläisiä ruokaentusiasteja ruokkineen, mielettömien makujen festivaalin tulleen tiensä päähän. Lepää rauhassa Taste of Helsinki, toivottavasti tuhkastasi nousee jotain vieläkin parempaa!

aamiainen

viininlehtikääryleet

Taste of Helsingin innoittamana päädyin heinäkuun lopulla illalliselle lapsuuteni maisemiin, Ounasvaaralle. Nostalgiatrippi Rovaniemelle oli odottanut toteutumistaan jo kaksi vuotta. Onnistuin ylipuhumaan mukaani pikkusiskon, joka spontaaniudessaan vetää vertoja lähes kaikille tuntemilleni ihmisille. Edellisenä viikonloppuna istuimme mökkilaiturilla, muutaman päivän kuluttua meillä oli lennot Rovaniemelle buukattuna ja viikon kuluttua istummekin jo Sky Kitchen & Viewn näköalapöydässä. Tällaista matkaseuraa arvostan suuresti!

souvlaki

ruokakesä 2018

mustikkapiirakka

Mitä Rovaniemen ruokakulttuuriin tulee, se löi minut aikamoisella ällikällä. Skyn lisäksi illastimme Cafe Hostel Kodissa, söimme lounasta gluteenittomassa ravintolassa ja törsäsimme lappilaiseen jäätelöön ja överivohveleihin sievoisia summia. Makuasioista voidaan olla montaa mieltä, mutta näköalat, niitä ei voi kukaan kiistää. Pohjoisen valoisat yöt ja silmänkantamattomiin siintävät vaaramaisemat yhdistettynä huipputason ruokaan, sitä ei voi selittää, se täytyy itse kokea.

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

Yhteisen pöydän ääressä – yksin, kaksin ja isommalla porukalla

Kesä ei olisi mitään ilman ystäviä. Kolmen tunnin ajomatka asetti tiettyjä haasteita, mutta saimme kuin saimmekin houkuteltua mökkimaisemiin muitakin kuin toisemme. Siskot perheineen valtasivat tilukset yhtä aikaa ja neljä alle kouluikäistä laittoi vipinää aikuisten kinttuihin, varsinkin siinä vaiheessa kun ryhdyttiin mittelemään mökkiolympialaisissa. Myös kummityttö vanhempineen ilostutti yksinäistä mökkeilijää yllätysvisiitillään. Molempien vanhempiakin kestitettiin, mutta ihan vielä emme uskaltaneet kutsua heitä saman pöydän ääreen. Ehkä ensi kesänä?

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

Vapautuneiden naisten kesäsiirtolaksi nokkelasti nimetty ajanjakso sisälsi mielettömiä määriä ruokaa, kaksi ihanaa ystävää ja yhden spontaanin pikkusiskon. Heinäkuinen helle pakotti riisumaan vaatteet – eikä niitä sitten puettukaan päälle seuraavaan neljään päivään. Laiturijooga ja vesijumppa saivat aivan uusia ulottuvuuksia, kun päällä ei ollut rihmankiertämää.

Eikä kesää ilman ruokabloggaajien kokoontumisajoja. Törmäämme toki silloin tällöin PR-kekkereillä, pressitilaisuuksissa ja erinäisillä illallisilla, mutta niitä tapahtumia kutsutaan työksi. Siksi ilahduin suuresti saadessani kutsun Hannan soppa -blogin Hannan järjestämään ruokaviikonloppuun. Ajankohta oli hankalin mahdollinen, mutta en antanut sen häiritä.

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

Pienen Rantasalmi-Helsinki-Rovaniemi-Pyhätunturi-Rovaniemi-Helsinki-Loviisa-turneen jälkeen löysin itseni 12 tuntia matkustaneena kaapimasta lounaan jämiä keskelle pihaa katetun ja tämän jutun kuvituksena komeilevan, kesäisen kattauksen äärellä. Väsytti, mutta matka oli kaiken vaivan väärti. 24 seuraavaan tuntiin sisältyi vähän itkua, paljon naurua, hillitön illallinen, tyhjästä nyhjäisty mieletön brunssi, täyteen ahdettuja vatsoja ja hieman liian monta lasillista viiniä. Kiitos Hanna, näitä tapaamisia tarvitaan ehdottomasti lisää!

ruokakesä 2018

aamiainen

Mutta ennen kaikkea kiitos ruokakesä 2018! Tästä on vaikea panna paremmaksi, mutta aion silti yrittää. Seuraavaan kesään on enää kahdeksan kuukautta. Odottakaahan vaan!

Nakuilua, nikkarointia ja hitaita aamuja – mökkikesän parhaat puolet

Olen varma, että resepti on kirjoitettu paperille muistiin, paperia vaan ei löydy mistään. Vajavainen valokuvamuistini tuo silmieni eteen aanelosen, jonka oikeassa yläkulmassa lukee 1 kg jauhoja ja 2 leipurinprosenttia suolaa. Siihen se sitten tyssääkin. Selvä peli, tänään en siis kerro teille, miten valmistaa järkyttävän hyvää hapanjuurifocacciaa. Sen sijaan joudutte tyytymään spontaaniin mökkipäiväkirjapläjäykseen. Parempi kai sekin kuin ei mitään, niin ainakin toivon.

mökkeilyä

Tänään sunnuntaina, syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna kahlaan 19-asteisessa vedessä ja yritän taltioida kameran digitaaliselle filminauhalle kesän viimeiset kuiskaukset. Auringonlaskun pastellinsävyiseksi värjäämä järvi kaikuu vastapäisellä kannaksella syysmuuttoa suunnittelevan tuhatpäisen kurkiparven huudoista. Varpaat kaivautuvat pehmeään hiekkapohjaan, veden pinta on peilityyni. Saunan piipusta nousee lämpö kohti tummenevaa taivasta.

Ensimmäisestä yöstä vuokramökillä on melkein neljä kuukautta. Kaiken koetun summaaminen on mahdoton tehtävä, mutta hyviä hetkiä ja parhaita puolia, niitä on helppo listata. Kesän aikana meistä on kuoriutunut keski-ikäisyyden kynnyksellä mökkeilyyn täysin hurahtaneita tyyppejä, sellaisia, joita on turha kutsua mihinkään rientoihin, sillä eivät ne kuitenkaan liikahda sieltä punaisesta tuvastaan mihinkään (kyllä me oikeasti liikahdamme, ystävien kutsuihin suhtaudutaan edelleen asiaankuuluvalla vakavalla harkinnalla). Mökkirannasta on tullut sielunmaisema. Ja niitä parhaita puolia, niitä on lukematon määrä, mutta tässä seitsemän tärkeintä.

mökkeilyä

Ulkoilma. Kaupunkikodissa linnoittaudun liian helposti neljän seinän sisään, sillä ulos lähteminen vaatii vaivaa. Vaihda vaatteet, pue kengät, katso peiliin ja muista avaimet, lompakko ja kännykkä. Mökillä ulkona vietettyjen tuntien määrä kymmenkertaistuu kaupunkielämään verrattuna. Vuorokaudesta kaksi kolmasosaa vietetään ulkona – huomaamatta. Sisällä ollaan vain, jos on pakko. Vaikka lukaalissa on myös sisävessa, me käytämme mielummin kompostoivaa käymälää eli tuttavallisemmin huussia. Ilmastointi (avonainen ovi) toimii ja näköala järvelle on vertaansa vailla. Aamiainen syödään terassilla, vaikka sitten villasukissa ja untuvatakissa. Soutelu, kalastus, kasvimaa, kokkaaminen, puuhommat, marjastus, uiminen, lukeminen – kaikki onnistuu ulkoilmassa ja nimenomaan siellä.

Luonto ja luonnonrauha. Mökillä meistä tulee lintubongareita. Säätä ja saderintamia seurataan kuin koukuttavinta Netflix-sarjaa. Sama pätee joutsenperheeseen, kurkien syysmuuttoon, sisiliskojen sulaviin liikkeisiin, rantakaislikossa kyljellään nukkuvaan haukeen, pikkulintujen pesintään ja pirullisiin paarmanperkeleisiin. Luonto ja sen rikkumaton rauha on lähellä. Ainakin silloin kun mökkinaapurit vesihiihtoharrastuksineen ymmärtävät pysyä poissa.

Aika. Vuorokaudessa on tunteja tuplamäärä. Aamut ovat hitaita ja illat extrapitkiä. Kirjastosta kannettu korkea pino hupenee yhden kirjan päivävauhtia. Ajatuksilla on tilaa liikkua. Riippumatto keinuu kaukana pahasta maailmasta ja kivikaupungista, jossa välillä on vaikea hengittää. Ideoita syntyy ja aivot aktivoituvat uudella tavalla. Kännykkä unohtuu, läppärin akkua ei ole ladattu kahteen viikkoon. Introvertti on elementissään.

Mökkivaatteet. Lipaston laatikko on täynnä röntsävaatteita. Kulahtaneita lyhythihaisia, saumoistaan venähtäneitä mekkoja, nyppyyntyneitä villapaitoja ja sukkia, joihin varpaat ovat hiertäneet reiän. Mikään ei kiristä, ketään ei kiinnosta, kukaan ei arvostele. Ja parasta on se, että yhdellä vaatekerralla pärjää helposti viikon tai jopa kaksi.

mökkeilyä

Nakuilu. Kuka ylipäätään tarvitsee vaatteita, kun kukaan muu ei ole näkemässä? Jos joskus hankimme oman mökin, yksi sen kriteereistä on ehdottomasti se, ettei näköyhteyden päässä ole muita kesäasuntoja. Ihokin voi paremmin, kun se ei haudu hiostavien vaatteiden alla. Neulaset pistelevät jalkapohjia ja pikkukivet antavat pienille lihaksille kaivattua työtä.

Helteisen heinäkuun puolivälissä sain vieraikseni siskon ja kaksi hyvää ystävää. Ensimmäisenä aamuna, kun mittari näytti 25 astetta, joku meistä kysyi, haittaako, jos olen ilman paitaa. Päivän edetessä kaikki muutkin vaatteet riisuttiin. Kutsuimme neljää lähestulkoon alasti vietettyä vuorokautta vapautuneiden naisten kesäsiirtolaksi. Asuimme järvessä ja joogasimme puolipukeissa. Mökillä ei todellakaan tarvita vaatteita.

mökkeilyä

Metsä, piha, kasvimaa ja lähiruoka. Metrin päässä etuovesta piha on puolukoita punaisenaan. Viereinen mätäs hehkuu sinisenä mustikoista vielä syyskuussakin. Tattejakin on ja kanttarellejakin kuulemma (paitsi tänä vuonna). Miehen nikkaroimissa viljelylaatikoissa kypsyvät ensimmäiset tomaatit, komeat chilipuskat kantavat komean sadon, basilika, timjami, rosmariini ja minttu eivät meinaa pysyä tontillaan, kesäkurpitsa ja kurkkukin pukkaavat mukavasti hedelmää.

Lähellä on useampi tilamyymälä. Viiden kilometrin päässä villisikaa, kahdenkymmenen luomukyyttöä ja -valkosipulia. Samoilla huudeilla myynnissä on myös paikallisia jauhoja, tryffeleitä ja teetä. Maalaistorilta koriin voi kerätä lähitilojen luomumansikoita, tomaattia, perunaa, parsakaalia ja rantasalmelaismammojen leipomia karjalanpiirakoita ja pullia. Kaupunkilainen on mykistynyt runsauden pulan edessä.

Nikkarointi ja puuhastelu. Ensimmäisenä mökkipäivänä mies tutkii pihan perällä sijaitsevaa pientä verstasta. Onnesta soikeana hän kertoo sieltä löytyvän kaikki mahdolliset releet ja rensselit. Vielä samana iltana moottorisaha pörähtää käyntiin ja kolme puuta kaatuu. Ensi kesän polttopuut on pian turvattu. Puhdistamme, hiomme, maalaamme, öljyämme. Mies nikkaroi uudet rallit vessapolulle, korjaa puiset aurinkotuolit ja fiksaa laiturin uuteen uskoon. Tämä on istumatyöläisen taivas.

mökkeilyä

Kaikesta tästä voinee päätellä, että olemme viihtyneet. Ensi vuoden vuokrasopimus on viimeisiä viilauksia vaille valmis. Mökkikesä 2019, täältä tullaan!

Ps. Kuvat on otettu syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Jos syksy on tätä laatua, toivotamme sen sydämellisesti tervetulleeksi. Mökkikausi ei pääty vielä pitkään aikaan.

Kyyttökavereita ja tuoretta valkosipulia – vieraisilla Sappion luomutilalla

Nimismiehen kiharoille kulunut hiekkatie pöllyää niin, ettei eteensä tahdo nähdä. Edellisistä sateista on kolme viikkoa aikaa, ja helleputki on saanut pientareen niittykukatkin nuokkumaan. Matelemme traktorin perässä, ja pohdimme mitä sitä ajavan isännän päässä mahtaa liikkua. Toivoo taatusti sadetta yhtä paljon kuin luontokin.

Noin neljän kilometrin päässä Juva–Savonlinna-tieltä, kääntyy vasemmalle Pikkusappiontie. Pian nenään hiipii lapsuudesta tuttu maatilan tuoksu – tässä lähellä asuu kymmeniä kyyttölehmiä ja -sonneja, itäsuomalaista alkuperäiskarjaa. Sappion luomutila on aivan nurkan takana.

sappion luomutila kyyttö

Kuorolaulu on ihmeellinen harrastus. Sitä kautta tutustuu ihmisiin, joihin todennäköisesti ei missään muualla vahingossakaan törmäisi. Kuten nyt Frans Jaatiseen ja Alexandra Lindqvistiin, jotka ottivat muutama vuosi sitten haltuun Sappion sukutilan, ja mittailevat saappaillaan nyt pellon piennarta kuin vanhat tekijät konsanaan. Maalle muuttaminen ei kuulemma ole kaduttanut hetkeäkään, päinvastoin.

Sappion luomutila on sopivasti mökkimatkamme varrella, niinpä tuotevalikoima on tullut jo varsin tutuksi. Kyytönlihan lisäksi luomutilalta voi ostaa valkosipulia. Kesällä tuoreena, myöhemmin syksyllä ja talvella kuivattuna – kokonaisena, myllystä pyöräytettävänä rouheena, lastuina tai perinteisenä valkosipulisuolana. Valkosipulimyllystä on tullut meidän keittiössä jo legenda. Valkoista kultaa rouhaistaan niin leivän päälle kuin patoihin ja kattiloihinkin.

sappion luomutila valkosipuli

Tällä kertaa olemme ostosvisiitillä niin ikään kuoroharrastuksesta elinikäisiksi ystäviksi tarttuneiden leidien kanssa. Halaamme, vaihdamme kuulumiset ja sitten ryhdymme kaupantekoon. Ostamme reilun kilon tuoretta ulkofilettä, pari kourallista juuri pellosta nostettua valkosipulia ja ison rasiallisen itsepoimintana myytäviä saskatoon-pensaan eli marjatuomipihlajan sinisinä hehkuvia marjoja. Fransin vanhempien vastalinkoamaa hunajaakin olisi tyrkyllä, mutta mökin hunajavarastot on harmillisesti juuri ehditty täyttää edellisenä päivänä.

sappion luomutila valkosipuli

Pihalla kasvaa myös viiniköynnöksiä ja kymmeniä korkeita tyrnipensaita. Makeanhimoisia lintuja suitsitaan kaiuttimista kantautuvilla petolintujen äänillä. Kissat loikoilevat laiskoina auringossa, lehmät mölisevät vähän kauempana metsälaitumella. Sonnit seisovat omassa aitauksessaan. Yksi niistä tulee tutustumaan kameraan. Häntä heilauttelee paarmanperkeleitä kauemmanksi ja kosteat silmät seuraavat tarkasti, mitä aitauksen toisella puolella tapahtuu. Emäntä huikkaa kauempaa, että sonnin nimi on Onni. Onni-sonni on uteliaalla tuulella, tai sitten se vain tykkää paistatella linssin tuolla puolen.

sappion luomutila kyyttö

sappion luomutila kyyttö

Tämän luomummaksi ei naudanliha muutu. Vaikka olen sekasyöjä, mietin tarkkaan, mitä suuhuni laitan. Tehotuotettuun broileriin en juurikaan enää koske, eikä possuakaan tule kaupasta kotiin kannettua. Naudanlihaa syön silloin tällöin, mutta silloinkin haluan tietää, millaiselta tilalta liha on peräisin. Ostan aina luomua, ja jos sitä ei ole tarjolla, käännyn usein kannoillani ja kävelen takaisin kasvislaarien ja vihannesröykkiöiden äärelle. On ilo ostaa suoraan tuottajalta ja tukea samalla tilallisia, sellaisia, jotka haluavat kasvattaa suomalaisten ruokapöytään kestävää syötävää ja tekevät sen eettisesti.

sappion luomutila kyyttö

Olemme unohtaneet kylmälaukun kotiin, mutta kätevä isäntä kaivaa kätköistään kylmäkallen, painaa se lihaa vasten ja käärii koko komeuden tiukasti sanomalehtipaperiin. Vilkutamme mennessämme sonninmullikoille ja köröttelemme mökin kesäkeittiöön sytyttelemään grilliin tulia.

Hiiligrillissä kovalla lämmöllä nopeasti kypsennetyt ulkofilepihvit (kaksi minuuttia per puoli) maistuvat mielettömän hyville, mehukkaampia pihvejä en muista nauttineeni vuosikymmeneen. Ja saskatoonit, ne häviävät rasiasta muutamassa minuutissa. Yhdessä muurinpohjalettujen ja vaniljajäätelön kanssa, tietenkin.

sappion luomutila valkosipuli

ps. Sappion luomutilan tuottamaa valkosipulia voi ostaa paitsi suoraan tilalta, myös verkkokaupan kautta. Lisäksi tuotteita on saatavilla ainakin Juvalta sekä valikoiduista pääkaupunkiseudun marketeista. Kyytönlihaakin on välillä tarjolla myös meille etelän asukeille. Kannattaa siis ottaa Sappion luomutilan Facebook-sivu seurantaan, sitä kautta tiedotetaan silloin tällöin tapahtuvasta pop up -myynnistä. Ja jos Sappion luomutila on sinunkin (mökki)matkasi varrella, käy ihmeessä kylässä, mutta muista pirauttaa ensin, jotta siellä tiedetään olla paikalla!