Patikoijan paremmat piknik-eväät

Hiki valuu pitkin selkää. Aurinko porottaa, nenänpää ja niska punoittavat jo. Onneksi polku kääntyy varjon puolelle ja metsästä käy vilvoittava tuulenvire. Kengät kompastelevat kivenmurikoihin, reppukin on alkanut tuntua painavalta. Ohitamme viitan, joka kertoo huipun odottavan 20 minuutin matkan päässä.

Pysähdyn puuskuttamaan. Reitti ei ole vaikea, maasto on suhteellisen helppokulkuinen, kunhan muistaa katsoa, mihin astuu. Jalat jaksavat kyllä vielä, vaikka kunto onkin vähän päässyt rapistumaan. Vältän vilkaisemasta alas, korkeus huimaa päätä. Kinttupolku kulkee kukkulan viertä ja kaukana alhaalla leviää turkoosina hehkuva Välimeri. Katson sen sijaan rannattomaan horisonttiin ja etsin katseellani vettä halkovia veneitä.

maisema monterosso

Mieli vaeltaa omia teitään. Kun keskittyy askelien asettamiseen, pysyvät työhuoletkin kaukana. Repun sivutaskussa loiskuaa puolityhjä vesipullo. Italialainen hanavesi ei ole niin hyvää kuin Helsingissä, mutta kelvollista se on silti. Ostan pullotettua vettä vain silloin, kun muuta vaihtoehtoa ei ole.

Vaellusreitin varrella ei ole sapuskaa tarjolla, niinpä olemme aamulla kiertäneet paikallisen ruokakaupan kautta. Reppuun on pakattu vähän paremmat piknik-eväät. Vesi nousee kielelle, vaikka taukopaikalle on matkaa vielä vajaa kilometri. Jaksaa jaksaa, perillä odottaa palkinto!

oliivi tomaatti focaccia

Kun suhtautuu ruokaan intohimolla, ei piknikillekään voi lähteä kevyin eväin. Välillä useimmiten suunnitelmat lähtevät käsistä. Yksinkertaisista voileivistä tulee marinoiduin vihanneksin ja hallista ostetuin leikkelein täytettyjä artesaanisämpylöitä. Rasiallinen viinirypäleitä katoaa kuohuviinillä maustettuun hedelmäsalaattiin ja mansikoista taiteillaan täytekakku. Grillikin saatetaan sovitella pyörän tarakalle. Viltille katetaan joka kerta ne paremmat piknik-eväät.

paremmat piknik-eväät

paremmat piknik-eväät

Tavoista ei tingitä edes patikoidessa. Huipulle kuljetetaan repuissa viinipullo, palanen paikallista juustoa, lihatiskissä viipaloitua bresaolaa, mansikoita, mandariineja ja juuri leivottua, vielä lämmintä focaccia-leipää. Nälkä talttuisi tottakai vähemmälläkin vaivalla, vaikka banaanilla ja suklaapatukalla, mutta minkäs ruokaihminen itselleen mahtaa. Etenkin kun ollaan saapasmaassa, jonka pienimmässäkin marketissa on palveleva juusto- ja leikkeletiski.

paremmat piknik-eväät

paremmat piknik-eväät

Siinä me sitten mutustelemme, kateellisten katseiden alla. Viini on lambruscoa, kevyesti kuplivaa ja vähäalkoholista, prosentteja on vain kahdeksan. Juusto valuu focaccialle, bresaola on ihanan suolaista. Suola tulee tarpeeseen, sillä helteellä ja hikoillessa ei pelkkä vesi riitä. Hymy on herkässä, kun sormet ja suupielet rasvaisina nautimme jokaisesta leipäpalasta. Mieletön maisema viimeistelee makumaailman.

lambrusco

Energiatankkauksen jälkeen askel on kevyt ja mieli virkeä. Seuraava etappi siintää kaukana meren rannalla. Pikkukaupungissa, josta taatusti löytyy jäätelökioski. Jälkiruokavatsa on edelleen tyhjillään.

Vaellusmatkan Piemonteen ja Liguriaan tarjosi You Travel, eväät maksettiin omasta pussista.

Lue myös: Viiniköynnöksiä ja tryffelinmetsästystä – patikointia Piemontessa

Grillatut sinisimpukat ja sitruunainen tagliatelle

Olenko jo hehkuttanut tarpeeksi meidän lähikalakauppaa? Hehkutan varmuuden vuoksi vielä vähän lisää. Tukkutorin Kalan valikoima on verraton – tuoretta ahventa, lahnaa, lohta, haukea, kuhaa, ruijanpallasta ja makrillia. Itse leppäsavustettua siikaa, suomalaisia täplärapuja, perattuja muikkuja, turskanseläkettä ja halstrattuja nahkiaisia. Ruotsalaiset sinisimpukat kevensivät kukkaroa vain 4,99 euroa kilolta. Laatu oli erinomainen, kaikki nilviäiset olivat elossa.

tuoreet sinisimpukat

Kesä on mennyttä, mutta grillikausi jatkuu vielä pitkään. Siksi päätimme tällä kertaa heittää sinisimpukat hiilien hyväilevään hehkuun. Tai no, voi olla, että puhallusvoimalla hehkuva hiililieriön tulikuuma tohotus oli kaukana lempeästä lämmöstä, sillä jo ensimmäisen minuutin aikana parvekkeelle levisi kaikkea muuta kuin miellyttävä tuoksu. Haisi siltä, kuin kasa hiuksia olisi heitetty hehkuville hiilille.

puhdistetut sinisimpukat

Olimme asialla ensimmäistä kertaa, joten emme tienneet kuuluuko epämiellyttävä lemu kuvioon, toivoimme vain, ettei se tartu simpukan lihaan. Mies jäi kääntelemään simpukoita, minä heitin vastaväännetyn tagliatellen tulille.

tagliatelle

Viiden minuutin jälkeen simpukoiden kuoret olivat osittain hiiltyneet, eikä niitä voinut ajatellakaan lisättäväksi suoraan kypsän tuorepastan sekaan. Lämpö todella taisi olla näille otuksille liikaa. Vähiten kärventyneet yksilöt poimittiin kuvausrekvisiitaksi, muut noukittiin mustuneiden kuorten sisältä yksitellen lautasille.

grillatut sinisimpukat

Ruokapöydällä oli hiiltyneitä simpukanpaloja ja sormet tahraantuivat nopeasti mustiksi. Mies pyöritteli päätään, grillatut sinisimpukat eivät pääse jatkoon. Minä heitin tiskiin eriävän mielipiteeni. Olihan syöminen toki sotkuista, mutta simpukoiden maku kuitenkin varsin hyvä. Kun ruokakuvat oli otettu ja päästiin pastan kimppuun, oli miehenkin myönnettävä, että ilman santsikierrosta tästä ei selvittäisi.

sitruunainen tagliatelle

Seuraavalla kerralla tiedämme käyttää matalampaa lämpötilaa tai mahdollisesti foliovuokaa simpukoiden ja tulisina tuikkivien hiilien välissä. Myös 7 minuutin paistoajasta voi helposti nipistää minuutin tai pari. Maalaisjärkeä peliin ja täydellistä tulee.

grillatut sinisimpukat ja tagliatelle

Grillatut sinisimpukat ja sitruunainen tagliatelle

1 kg tuoreita sinisimpukoita
loraus oliiviöljyä
1 rkl voita
2 pientä salottisipulia
1–2 valkosipulinkynttä
n. 1 dl valkoviiniä
1 dl kuohukermaa
puolen sitruunan raastettu kuori
suolaa ja pippuria
(tuore)pastaa

Puhdista simpukat, revi irti parta ja heitä pois kaikki yksilöt, jotka eivät kopauttaessa sulkeudu tai joiden kuori on rikki. Jos teet pastan itse, käytä esimerkiksi Jamie Oliverilta mukailtua reseptiä, voit käyttää myös kaupan tuorepastaa tai perusspagettia. Kun pasta on valmista keitettäväksi, tee kastike. Tässä vaiheessa myös grillin pitäisi olla jo kuumana.

Kuullottele sipulisilppua öljyssä ja voissa pari minuuttia. Lisää sitten valkoviini ja kiehauta. Lisää kerma. Anna porista hiljaisella tulella ja raasta sillä aikaa sitruunankuori. Lisää raaste ja mausta suolalla ja pippurilla. Jos käytät kuivapastaa laita pastat tässä vaiheessa kiehumaan.

Grillaa sinisimpukat joko folivuoassa, vahvan folion päällä tai suoraan ritilällä. Paistoaika riippuu siitä, kuinka kuumana hiilet hehkuvat, 5–7 minuuttia pitäisi riittää. Heitä pois kaikki simpukat, jotka eivät kypsennyksen aikana ole avautuneet. Keitä lopuksi tuorepasta reilusti suolatussa vedessä ja kaada kypsä pasta kastikkeen sekaan. Sekoittele ja tarkista suola.

grillatut sinisimpukat ja tagliatelle

Nostele pastaa syville lautasille ja lado päälle grillatut sinisimpukat kuorilla tai ilman. Varaa viereen viipale vaaleaa leipää, jolla voit kaapia lautasen puhtaaksi. Kaada lasiin vielä viilennettyä valkoviiniä, sulje hetkeksi silmät, hengitä syvään ja toivota hyvää ruokahalua.

Paluu Nuuksioon – keski-ikäinen Korpinkierroksella

Aloitetaan nololla tunnustuksella. Olen asunut pääkaupunkiseudulla vuodesta 1995 lähtien. Ensin viisi vuotta Espoossa ja sittemmin 17 vuotta Helsingissä. Tuona aikana olen käynyt Nuuksion kansallispuistossa tasan yhden kerran. Lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että metsä on aina ollut minua muutoinkin lähellä. Sinne saattoi kadota kotiovelta ja se alkoi rappusilta ensimmäisen opiskelija-asunnossani Espoon Lintuvaarassa. Metsien vehreys on ollut lähellä ja läsnä, mihin tahansa olen sänkyni sijannut. Nytkin se on vieressä, paljon pienemmässä mittakaavassa, mutta kuitenkin.

nuuksioon mustalampi

Minun ei tarvitse hakeutua kansallispuistoon päästäkseni keskelle korkeita honkia, kuullakseni haavanlehtien havinaa tai ihaillakseni ilta-auringon värjäämää väreilevää vettä. Voin kävellä viidessä minuutissa Mustikkamaalle tai pyöräillä viidessätoista Vanhankaupunginlahden jylhille kalliorannoille, istua osaksi lintujen livertämää äänimaisemaa ja pulahtaa neliasteiseen mereen milloin tahansa tahdon. Suuren maailman perspektiivissä se on aika ihmeellinen asia.

Satavuotiaan Suomen luonnon päivää vietettiin eilen, elokuun viimeisenä lauantaina. Sisäministeriö suositteli liputtamaan suomalaisen luonnon puolesta ja media suitsutti, kuinka olemme tässäkin edelläkävijöitä, ensimmäisinä historiassa nostamme sinivalkoisen lipun salkoon ylpeinä kansallisaarteestamme – luonnontilaisista metsistä, tuhansista järvistä, tammilehdoista, suoniityistä, männiköistä ja kanervikoista, jotka ovat vertaansa vailla. Koko Suomi kutsuttiin luontoon, poluille ja kallioille, joiden lomaan oli pystytetty karnevaalikojuja, kokoontunut kuoroja, perustettu pop up -ravintoloita ja järjestetty kävelykierroksia.

mustikat

Seuraa toinen tunnustus: en osallistunut yhteenkään tapahtumaan, en edes lähtenyt lähipoluille. Sen sijaan kävin kaupassa ja vietin vuorokauden keittiössä kokaten suomalaisen luonnon ainutlaatuisista antimista. Minulle luonto on läsnä jokaisessa päivässä, se on hiljaisuutta, joka soi korvissa, se on kuikan haikeaa huutoa, sirkkojen suvisoittoa ja joutsenten siipien ilmaa halkovaa huminaa. Se on superruokaa, joka kasvaa kaikkien saatavilla, tummavetisiä suolampia, äärettömiä horisontteja ja puhdasta ilmaa, jota hengittää. Pieniä polkuja ja korkeita harjuja – maisemia, joita katsellessa syke tasaantuu ja verikin virtaa hitaammin.

On hyvä, että luontoa juhlitaan, mutta karnevaalit, hulina ja humu eivät ole minua varten. Siksi lähdemme retkelle tänään. Pakkaamme reppuun edellisen päivän tähteet, termospullollisen teetä ja suklaalevyn. Suuntaamme Nuuksioon.

nuuksioon puolukat

Korpinkierroksella ei ole ruuhkaa. Vastaan reippailee nuoria rinkat selässään, turisteja suut sinisinä mustikoista ja marjastajia, joiden ämpärit ovat vasta puolillaan. Joku on löytänyt tattiapajan ja toinen lenkkeilee koiran kanssa. Pari polkujuoksijaa pomppii ohitsemme väistellen mäntyjen juurakoita.

Minä olen polulla ensimmäistä kertaa. Lähes 17 vuoden takainen pikainen piipahdus on ehtinyt painua unohduksiin. Paistoimme perheen kesken makkaraa ja minä hykertelin hiljaa elämäni ensimmäisiä nettitreffejä, siinä kaikki, mitä muistini lokeroista löytyy. Nyt askel on kevyt, vaikka lenkkitossu hiertää kantapäätä. Pysähdymme sinisenä loistavien mättäiden ääreen, kohta meidänkin sormemme ovat marjojen mehusta mustanpunaiset.

nuuksioon kolmoislammit

Poikkeamme reitiltä useamman kerran vain törmätäksemme yksityisalue-kyltteihin. Hämmästelen kansallispuistoon rakennettuja mökkirantoja ja palaan kiltisti takaisin merkitylle taipaleelle. Mustikanvarvut vaihtuvat kanervikoiksi, puolukatkin alkavat olla jo kypsiä. Viimein polulta poikkeaminen tuottaa tulosta. Kolmoislammien pienimmän lammikon rannat ovat asumattomat. Asetumme sammalen peittämälle kivelle ja kaivamme eväät esiin.

eväät nuuksioon

Emme ole ymmärtäneet ottaa ämpäreitä mukaan, mutta onneksi eväsrasiat on nopeasti syöty tyhjiksi. Kotiin kerätään kolme litraa jättimäisiä mustikoita, puolukat jätetään vielä kypsymään. Jälkiruoka syödään peilityynen Holma-Saarijärven rantakallioilla. Sudenkorennoillakin on evästauko ja veden pinnassa pörräävät ötökät saavat kylmää kyytiä. Näkymä on epätodellinen. Tässä olemme, 10 kilometrin päässä Espoon Ikeasta, silti keskellä ei mitään.

nuuksioon

Kun 7,2 kilometrin Korpinkierros on kävelty, päätämme vielä kiertää 2,7 kilometriä Haukankierrosta. Jostain olin saanut päähäni, että merkitty polku nousee korkealle ja maisemat ovat ylimääräisen lenkin arvoiset. Olivathan ne, kun ensin sattumalta poikkesi oikeassa kohdassa reitiltä ja sitten kärsivällisesti kiipesi korkeimmalle kohdalle. Vinkki viitonen siis kansallispuiston väelle: voisiko maastoon lisätä viitan näköalapaikalle, vaikka vain nuolella ja symbolilla varustettuna, uskaltaisi ujompikin turisti poiketa oikealle polulle? (Toinen kehitystoive koskee Haukkalammen wc-fasiliteetteja, jotka olivat edellisten kävijöiden jäljiltä kamalassa kunnossa. Ihmisten tyhmyydelle ei tosin voi mitään, ohjeistuksesta kun ei oikein selkeämpää enää saa.)

nuuksio haukanlampi

Yli kymmenen kilometrin maastolenkin jälkeen jäseniä kolottaa. Liikunta on jäänyt kevään ja kesän aikana liian vähälle, tiedän, että huomenna vasta kolottaakin. Alaselän hermo kiukuttelee jo nyt ja lonkankoukistajat vaativat venyttelyä. Väsymyksestä huolimatta sovimme kotimatkalla, että vaikka varmasti palaamme Nuuksioon, seuraavaksi valloitetaan Sipoonkorpi. Sitten olemmekin valmiita Karhunkierrokselle. Sanoo keski-ikäinen, vääntäytyy vällyjen väliin ja toivoo pääsevänsä huomenna sängystä ylös. Kiitos Suomen luonto, peli on nyt avattu!