Yrittäjän kesäloma – miten meni noin niinku omasta mielestä?

On heinäkuinen perjantai. Pinnistelen keskittymisen herpaantumista vastaan ja koettelen tahtoni voimia. Tehtailen blogipostauksia, suollan sometekstejä, ideoin instakuvia ja hakkaan näppäimistöä niin, että pää sauhuaa ja peukaloiden ihoa alkaa polttaa. Lopulta skrollaan kännykän näyttöä nimettömällä, sillä muiden sormenpäiden hermot ovat jatkuvasta hinkkaamisesta hellinä.

Ainakin kymmeneen sähköpostiin pitäisi vielä jaksaa reagoida. Sen jälkeen on käytävä käsiksi kuviin: ladattava muistikortilta edellisen viikon kuvat, valittava parhaat, rajata, korostaa, säätää värimaailmaa ja lopulta siirtää kansioon odottamaan käyttöä. Eivätkä hommat siihen suinkaan lopu.

yrittäjän kesäloma

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kärpäset pörisevät lasiverannan ikkunoissa ja otsalla helmeilee tuskastuttavan hitaasti etenevien töiden nostattama hiki. Ulkona asteita on yli 20, sisällä melkein tuplasti enemmän. Läppäri huokailee helteessä ja sormeni juoksevat tahmealla näppäimistöllä, kun piiskaan runosuonta pulppuilemaan. Kirjoittaminen vaatii istumalihaksia ja itsepäistä asennetta. Päätän pakertaa vielä tunnin verran. Kaikki tänään tehty on pois huomisen painavasta kuormasta.

Vaikka asiakkaiden sometilien ajastukset onkin helppo valmistella etukäteen, niiden herättämää keskustelua on tarkkailtava tasaisin väliajoin. Omiakin kanavia on päivitettävä, eikä kaikkea mitenkään voi ennakoida. Onneksi isommat projektit, henkilöhaastattelut ja tekstien tarkastukset voivat odottaa syksyyn.

yrittäjän kesäloma

Järvi kahahtaa. Parvi isokoskeloita juoksee pitkin veden pintaa. Annan katseeni levätä hetken ajan vastarannan utuisissa ääriviivoissa ja vilkaisen sitten kelloa. Se on kohta seitsemän, ei ihme, että energia on ehtymäisillään. Suljen tietokoneen, kävelen ulos ja hengitän illan viilentämää ilmaa.

Viimeiseksi, ennen saunaa ja iltauintia otan esiin mustakantisen muistivihon. Kirjaan seuraavalle tyhjälle sivulle huomisen tärkeimmät tehtävät, joista kannattaa aamulla aloittaa.

yrittäjän kesäloma

Laiska töitään luettelee, minulle joskus kommentoitiin, kun kerroin, mitä kaikkea päivieni aikana puuhaan. Sanonta saattaa sopia heihin, jotka tahtovat päteä. Minun hermojani päivien paperille piirtäminen rauhoittaa. Näin paljon olen saanut aikaan, tämän ja tämänkin ranskalaisen viivan voin vetää yli. Tehty, hoidettu, kirjoitettu! Yksinyrittäjän on pakko opetella kehumaan itseään, sillä työyhteisön tsempit ja jaksuhalit jäävät saamatta.

Olen ollut mökillä juhannuksesta asti, mutta yhtäjaksoista lomaa en ole ehtinyt pitää muutamaa päivää pidempään. Kun kesäpäivät vaivihkaa vaeltavat eteenpäin, some pitää otteessaan, enkä onnistu irrottautumaan työhön liittyvistä ajatuksista, lohdutan itseäni sillä, että tämä on ensimmäinen kesäni yrittäjänä. Kukaan ei ole seppä syntyessään, en myöskään minä. Vuoden päästä olen viisaampi, ensi kesänä osaan ennakoida, suunnitella ja priorisoida paremmin – ja merkitä kalenteriin vähintään kahden, ehkä jopa kolmen viikon oikean loman.

yrittäjän kesäloma

Heinäkuun lopulla saan tiedon, että starttirahakaudelle ei myönnetty jatkoa. Tilikirjojen ja ansaittujen eurojen perusteella pärjään jo kuulemma riittävän hyvin. On kai sekin jotain. Nappaan naulakosta mukaani pyyhkeen ja kylpytakin, kaadan lasiini jääkaappikylmää kombuchaa ja kuljen paljain jaloin laiturille. Ihailen laskevaa aurinkoa ja tunnen, kuinka onni hiipii hiljaa viereeni.

Häämatka Kainuuseen – Suopursujen tuoksua, vaaramaisemia ja könkään kohinaa

Matkasuunnitelma on summittainen. Muutama pakollinen pysähdys on kuitenkin alleviivattu ja merkitty tähdillä. Ne kaikki ovat luontokohteita. Metsä on kietonut meidät pauloihinsa, ja aiomme loikkia edellisvuoden lehtien liukastamilla kallioilla, kiipeillä juurakoiden valtaamilla pikkupoluilla, kuunnella metsän ääniä ja ihailla ihmeellisiä maisemia. Häämatka Kainuuseen on alkamaisillaan.

Ennen Kainuuta ihmettelemme iltapäivän ajan Pohjois-Karjalan luoteisinta kolkkaa. Kesäsateen kastelemat varvut pyyhkivät jalkojani joka askeleella. Sukat kastuvat litimäriksi, sillä vaelluskengän varsi on lyhyt ja kuorihousujen lahje vääränlainen.

Alkaa tihuuttaa vettä. Vedän hupun päähäni ja astelen päättäväisesti eteenpäin. UKK-reitin varrella piileskelevä Juuan Porttilouhi on kaikkien märkien askelten arvoinen. Laskeudumme rotkon pohjalle ja kiipeämme suurten kivien muodostaman portin alta. Tartumme puiden juurien kasvattamiin kahvoihin ja kuvittelemme, kuinka satoja vuosia sitten samaa reittiä ovat kulkeneet parantajat, käsivarsillaan sairaat ja vaivaiset. Luonnossa on voimaa.

häämatka kainuuseen

Metsäautotien päässä puristan veden sukista ja asettelen ne kuivumaan anopilta lainassa olevan auton etuoven lokeron laidalle. Kaivan kassista vaihtosukat, sujautan ne jalkoihin ja olen valmis jatkamaan seuraavaan kohteeseen. Kainuun raja ylitetään kuutostietä pitkin.

Sotkamossa kierrämme vaaran taakse ja nousemme portaita pitkin sen päälle. Ahmimme suu sinisenä mustikoita, ja harmittelemme, ettei mukaan ole sattunut edes pientä pussia, johon marjoja kerätä. Seitsemästä kilometrista tulee kaksitoista, kun kävelemme järvenlaitaa Vuokattiin ja toista puolta takaisin. Oikoreitti vie meidät radanvarteen. Matkustajaliikenne ei näillä ratapölkyillä enää kulje, joten kävelemme pitkin kiskoja hyvän tovin. 18 000 askeleen jälkeen Haapalan illallinen maistuu harvinaisen hyvältä.

häämatka kainuuseen

Hossassa oikea kenkä alkaa hiertää akillesjännettä. Kipuun turtuu, kun pysyy liikkeessä. Nousut ja laskut ovat Ölkyllä julman jyrkkiä. Puuskutan ja puhisen, ja siedätän korkeanpaikankammoani. Repussa odottavat voileivät, grillattava salaatti, suklaapatukka ja puolikas kuohuviinipullo.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Laavulla matka on vasta puolessa. Onneksi vaihtuvat vaaramaisemat ja jyrkät pudotukset pitävät pään kirkkaana ja mielen kurissa. Parkkipaikan häämöttäessä polun päässä tuuletan itseni ylittämiselle. Ajomatkalla yöpaikkaan lihakset eivät tunnu asettuvan olemiseen millään, onneksi en istu kuskin paikalla.

häämatka kainuuseen

Säynäjänsuolla loikoilevat muina poroina valkoinen vaadin ja sarvipäinen uros vasoineen. Ne nostavat päätään kun keinahtelemme pitkospuilla eteenpäin. Paluumatkalla niitä ei enää näy, ovat varmasti etsineet rauhallisemman paikan. Suo on lintuharrastajien suosiossa, mutta meille kiikarittomille yksikään siivekäs ei suostu näyttäytymään. Jostain kaukaa sentään kuuluu kaakkurien kaikatus. Suopursut tuoksuvat niin, että päätä huimaa.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Suomussalmen Soiva metsä yllättää intensiivisyydellään. Tälläkin kertaa saamme tutustua kainuulaisten luovaan hulluuteen kahden kesken. Muita ihmisiä ei näy missään, seuranamme ovat vain kesäteatterin autiot lavasteet ja punaiseksi maalattu puhvetti. Paukutamme vasaroilla kongeja, penteleitä ja ukkospeltejä niin, että kangas kaikuu. Ääni kantaa kilometrien päähän vettä pitkin.

häämatka kainuuseen

Niagaraa en (vielä) ole nähnyt, mutta Islannissa olen ihaillut suurien putouksien valtavaa voimaa. Pyhätunturin kainalossa sijaitsevan Pyhänkasteenputouksen virtausta olen todistanut vain talviaikaan, muita putouksia en sivistymättömänä tiennyt Suomessa edes olevan. Kunnes kohtaamme Puolangalla Hepokönkään, 24 metrin korkeudesta kuohuvan vesiputouksen. Paistamme putouksen pauhussa makkarat. Mies jututtaa kesäretkellä olevia teekkareita ja saa arvostusta osakseen kertomalla olevansa fuksi vuodelta 1996.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Häämatka Kainuuseen huipentuu Oulujärven Ärjänsaareen. Talkoilla järjestetty, maksuton taidefestivaali on houkutellut paikalle hippiheimoa, teatteriväkeä sekä meidän laillamme luontoon hurahtaneita matkalaisia. Hiekkaharju kasvaa luotisuoria mäntypuita, ja sen jyrkät rantatörmät kimaltelevat kilpaa auringon kanssa sadepilvien purjehtiessa kohti pohjoista. Maisemat syöpyvät verkkokalvoille, unohdumme metsäpoluille ja tuulenhuuhtomille törmille, emmekä ehdi esitykseen, jota varten olemme saarelle saapuneet.

häämatka kainuuseen

Suomen kesä on ihmeellinen ja kotimaan luonto epätodellnen. Viisi päivää tuntuu kuukaudelta, ja kun seuraavana aamuna heräämme mökillä kurkien kailotukseen, tuntuu siltä, kuin olisimme nähneet maailman kauneinta unta.

Lue lisää Kainuusta: Kajaani – kulttuurikaupunki, jossa ei muka ole mitään nähtävää

Sadepäivän suloiset suklaavohvelit

Olen metsästänyt käytettyä vohvelirautaa reilun vuoden. Keväällä 2018 ravasin yhtenään kierrätyskeskuksessa katselemassa kodinkonehyllyjä – tuloksetta. Uutta en halunnut ostaa, sillä tavaraa on muutenkin tämä maailma pullollaan.

suloiset suklaavohvelit

Viime kesänä kävin viikoittain mökkipaikkakunnan kirpputorilla kyselemässä – turhaan. Kyselin sieltä ja täältä, ja jätin ilmoituksia Facebookin kirppisryhmiin, mutta näytti siltä, että kukaan ei halua luopua rapsakoita vohveleita paistavasta raudastaan.

Niinpä muutama viikko sitten luovutin, marssin kirkonkylän sekatavarakauppaan ja ostin 17 euron vohveliraudan. Siitä lähtien pannu on käynyt kuumana. Vähällä oli ettei pinnakin palanut, rauta on nimittäin hidas ja muutenkin aika onneton.

suloiset suklaavohvelit

suloiset suklaavohvelit

Viimeistään, kun näin anopin isomman ja kaikin puolin paremman koneen, iski katumus. Olisi pitänyt uskoa ikiaikaista ohjenuoraa, ja ostaa se 60 euron vempele, jota lähikaupungissa katsastelin, mutta hylkäsin liian kalliina. Halvalla kun harvoin saa hyvää.

Kyllä tälläkin paistelee, mutta aikaa se vaatii. Ensimmäisistä pinaattivohveleista ei tullut rapsakoita, mutta seuraava suolainen satsi onnistui jo paremmin. Täytteeksi silputtiin savustettuja ahvenia, sitruunalla, mintulla ja kurkulla maustettua jugurttia ja ruohosipulia. Päällimmäiseksi ripoteltiin vielä Hanna G kokkaa -keittokirjan ohjeella pyöräytetystä anjovispastasta ylijäänyttä rapeaa leivänmurua.

suloiset suklaavohvelit

suloiset suklaavohvelit

Sitten vuoroon tulivat suloiset suklaavohvelit. Mallia taikinaan otettiin Brunssikirjasta, mutta mökkiolosuhteet ja jääkaapin sisältö pakottivat kuitenkin improvisoimaan. Niinpä maitorahka muuttui pakastimessa kärsineeksi rasvattomaksi jugurtiksi, siideri kivennäisvedeksi ja vehnäjauhoista osa korvattiin rukiilla. Jos suklaata olisi ollut, olisin ehdottomasti sulattanut sitäkin taikinaan.

Sade alkoi ropista niskaan juuri, kun lopettelin annosten kuvaamista. Hetkeä myöhemmin tirkisti aurinko tummien pilvien takaa vain peittyäkseen muutaman minuutin kuluttua ukkospilvien taakse. Vettä tuli iltapäivän aikana yli 7 milliä ja hyvä niin, luonto oli kaivannut virkistystä jo pitkään. Kaivovesikin oli ollut päiväkaudet ehtymään päin ja pumppu yskinyt välillä tyhjää.

suloiset suklaavohvelit

Tästä satsista riittää neljän hengen seurueelle muutama herkku kullekin. Jos siis syöt kaksin, eikä sokerinhimo ole kovin suuri, pärjäät puolikkaallakin taikinalla. Vaihtele jauhojen laatua ja nestettä mielesi mukaan. Minä tykkään käyttää letuissa ja vohveleissa happamia maitotuotteita, ne tuovat taikinaan särmää.

Seurakseen suloiset suklaavohvelit saivat mökkimetsän runsaan vattusadon ansiosta vaapukkahilloa ja parasta ennen -päivämääränsä jo menettänyttä mascarponea kermalla notkistettuna ja vaniljasokerilla maustettuna.

Suloiset suklaavohvelit

2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl ruskeaa ruokosokeria
1/2 dl vahvaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 isoa kananmunaa
2,5 dl rasvatonta jugurttia
1,5 dl kivennäisvettä
50 g voita sulatettuna

Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää sen jälkeen ensin munat ja sitten nesteet. Pyöräytä tasaiseksi ja annan tekeytyä parikymmentä minuuttia. Jos taikina tuntuu ennen paistamista kovin paksulta, lisää siihen vähän lisää nestettä. Se saa olla huomattavasti jämäkämpää kuin lettutaikina, joten liian ohkaiseksikaan sitä ei kannata laimentaa.

suloiset suklaavohvelit

Paista kärsivällisyydellä rapeiksi vohveleiksi. Vatkaa seuraksi vähän kermaa ja mascarponea ja mausta vaniljasokerilla. Survo lempimarjojasi sokerin kanssa tai lusikoi purkista valmista hilloa vohvelien päälle. Syö suloiset suklaavohvelit pienempinä palasina tai kääri koko hoito rullalle ja haukkaa hartaudella. Nam!