Hossan kansallispuiston Julma-Ölkky on nimensä veroinen

Parkkipaikka on täynnä autoja, joten poluilla on todennäköisesti ruuhkaa. Sadattelen ääneen. Olisi pitänyt suoriutua aamutoimista ja kauppareissusta ripeämmin. Olemme körötelleet Hossaan Sotkamosta saakka ja aikaoptimistisina laskeskelleet ehtivämme Hossan kansallispuiston porteille jo ennen puolta päivää. Hiljaisen kansan parissa vierähti kuitenkin tovi jos toinenkin, eikä matkavauhtiakaan voinut kovin kasvattaa, poronhoitoalueella kun ajellaan.

Julma-Ölkky

Hiekkatie takanamme pölisee, joku muukin maija myöhäinen on liikkeellä. Mennään jo, hoputan miestäni, en halua kulkea pitkospuilla ja poluilla niin, että joku hengittää niskaan. Piipahdamme pikaisesti infopisteellä ja suuntaamme sitten nuolen osoittamaan suuntaan. Ölökyn ähkäsy 10 km, lukee kyltissä. Reitti on luokiteltu vaativaksi ja sitä suositellaan vain hyväkuntoisille. Kuvittelemme kuuluvamme siihen sakkiin ja selviävämme kympin kierroksesta reilussa kolmessa tunnissa, mutta kuten arvata saattaa, kuvitelmista jäädään kauaksi.

On hämmentävää, miten metsässä kilometrin venyvät pituuttaan. Tunnissa ehtii taivaltaa hädin tuskin kaksi. Juurakkoiset polut, korkeuserot ja keskelle kulkuväylää kierähtäneet kivenlohkareet hidastavat etenemistä huomattavasti. Kun päälle laskee evästauot, ja ajan, joka kuluu mielettömien maisemien ihailuun, voi matkavauhdin tuplata. Huomaan ikävöiväni korkeammilla vuorilla käytössä olevaa kylttikäytäntöä. Siellä matka ilmoitetaan tunneissa ja minuuteissa, kilometrit ovat toisarvoisia ja ne vain hämäävät luonnossa liikkujaa.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky on Suomen suurin kanjonijärvi. Rotkolaaksoon muodostuneen järven ylittävälle riippusillalle on matkaa vain reilut kaksi kilometriä. Vaikka tarkoitus on kävellä koko kierros, eikä oikaista alhaalla keinuvaa riippusiltaa pitkin, tahdomme kokeilla, miltä massivinen luonnonmuodostelma näyttää sillalta käsin. Alas laskeutuvalta jyrkältä polulta kuuluu isomman seurueen hengästynyttä puheensorinaa. Odottelemme kärsivällisesti vuoroamme ja lähdemme varovoisesti alaspäin.

Sillan päädyssä epäröin. Olen melko kokematon vaeltaja, enkä ole ennen astunut jalallanikaan vastaavalle viritelmälle. Se heiluu, huojuu ja keinuu mieheni painosta epämiellyttävällä tavalla. Matkaa vedenpintaan tuntuu olevan ainakin kymmenen metriä, ja jylhät kallioseinämät kohoavat korkeimmillaan 50 metrin korkeuteen. Julma-Ölkky saa käteni tärisemään, ja kännykkä on lipsahtaa sormistani, kun kaivan sen esiin. Näpsin nopeasti muutaman kuvan ja suljen puhelimeni visusti vetoketjulliseen taskuun. Tärisyttää niin, että unohdan kokonaan kaivaa esiin isomman kameran.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Takaisin ylös kivutessamme vastaan tulee neljän miehen porukka. Heitä ei kiinnosta väistää, vaikka polku on kapea ja vaikeakulkuinen. Anteeksipyyntöä ei kuulu, vaikka he heiluvat reppujensa kanssa ohi niin, että meinaan kellahtaa kumoon. Tervehtiminenkin kuuluisi hyviin tapoihin. Pyörittelen silmiäni, ja kun pääsemme takaisin isommalle polulle miehenikin kritisoi miesten käytöstä kovin sanoin.

Polku kiipeää yhä korkeammalle. Maisemat ovat sitä luokkaa, että alamme etsiä paikkaa ensimmäiselle evästauolle. Siksipä korkkaamme suklaapatukoidemme kyytipojaksi pienen kuohuviinipullon ja kopauttelemme halpakaupasta ostamiamme kovamuovilaseja toisiaan vasten. Kuksat ovat vieläkin hankkimatta, mutta kirkuvan siniset muovimukit ajavat tällä kertaa asiansa. Juuri kun tuijottelemme toisiamme romanttisesti silmiin, rymyää paikalle riippusillalta tuttu kovaääninen keski-ikäisten miesten joukko. Paheksumme hiljaisesti ja huokaamme helpotuksesta, kun he pienen lepotauon jälkeen päättävätkin jatkaa matkaa.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Seuraavat kilometrit tuntuvat jo jaloissa. Oikea kenkä hiertää akillesjännettä. Yritän olla ajattelematta asiaa, sillä kokemuksesta tiedän, että kipuun turtuu, kun vaan pysyy liikkeessä. Kipu korostuu alaspäin viettävässä maastossa, mutta onneksi reitti on edelleen nousupainotteinen. Puuskutan ja puhisen julman jyrkissä ylämäessä, ja siedätän samalla korkeanpaikankammoani. Vatsanpohjasta kouraisee joka ikinen kerta, kun kurkkaan kohti alhaalla virtaavaa vettä. Julma-Ölkky tekee lähtemättömän vaikutuksen, ja tiedän, että kanjonin tallentaminen kameralle kaikessa kauneudessaan on mahdotonta.

Laavua lähestyessämme arvaamme jo mikä siellä odottaa. Miehet ovat vallanneet tulipaikan, mutta siirtävät sentään pyydättessä kamppeitansa niin, että mekin mahdumme tulistelemaan. Makkaroiden sijaan kaivamme repusta voileipiä ja foliovuokaan asetellun grillattavan salaatin. Miehet paistavat makkaraa, juovat olutta ja kertovat miehekkäitä juttuja. Kaveri on kuulemma jo mökillä laittanut saunan lämpiämään, alkaa olla kiire kämpille. Toivotamme mukavaa loppumatkaa ja jatkamme eväitemme nauttimista. Kello on jo yli kolmen, on pakattava roskat reppuun ja palattava polulle. Laavulla matka on vasta puolessa.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky on nimensä veroinen. Onneksi vaihtuvat vaaramaisemat ja jyrkät pudotukset pitävät pään kirkkaana ja mielen kurissa. Ohitamme riippusillan ja katselemme kanjonin pohjalla hiljaa lipuvaa venettä. Viimeinen neljännes painaa jalkoja, ja vaikka akillesjänne on jo tunnoton, jalkapohjia särkee suhteettoman paljon. Vilkuilen puhelimen karttaa ja koetan hahmottaa jäljellä olevaa matkaa. Tekisi mieleni valittaa ja kiukutella, mutta kun katson ympärilleni, päätän pitää suuni supussa. Kainuun luonto on ihmeellinen, ja minä olen etuoikeutettu, kun saan näissä maisemissa vaeltaa.

Julma-Ölkky

Parkkipaikka tupsahtaa eteemme täysin yllättäen. Hurraan ääneen ja tuuletan itseni ylittämistä. Kumma kyllä, energiaa riittää vielä iloiseen hypähtelyynkin. Kymmenen kilometrin kierrokseen kului lopulta yli viisi tuntia. Julman ölkyn ähkäisy on nimensä veroinen. Hossan kansallispuisto tekee molempiin suuren vaikutuksen, ja harmittaa, ettemme tällä kertaa ehdi näkemään kuuluisaa Muikkupuroa tai Julmaa-Ölkkyä vesiltä käsin. Ainakin on syy palata.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Ajomatkalla yöpaikkaan lihakset eivät tunnu asettuvan olemiseen millään, onneksi en istu kuskin paikalla. Olen onnellinen myös päätöksestä, jonka teimme ennen roadtripille lähtemistä. Emme yövy teltassa, vaan majataloissa ja mukavassa matkustajakodissa, puhtaissa Marimekon lakanoissa. Oi onnea ja autuutta!

Lue myös Kainuun kierroksen aiemmat kokemukset:
Häämatka Kainuuseen – Suopursujen tuoksua, vaaramaisemia ja könkään kohinaa
Suomussalmen maaginen Soiva metsä
Haapala BnB – majatalomajoitusta ja mainiota lähiruokaa Sotkamossa
Juuan Porttilouhi – samettisen satumetsän tunnelmissa

Yrittäjän kesäloma – miten meni noin niinku omasta mielestä?

On heinäkuinen perjantai. Pinnistelen keskittymisen herpaantumista vastaan ja koettelen tahtoni voimia. Tehtailen blogipostauksia, suollan sometekstejä, ideoin instakuvia ja hakkaan näppäimistöä niin, että pää sauhuaa ja peukaloiden ihoa alkaa polttaa. Lopulta skrollaan kännykän näyttöä nimettömällä, sillä muiden sormenpäiden hermot ovat jatkuvasta hinkkaamisesta hellinä.

Ainakin kymmeneen sähköpostiin pitäisi vielä jaksaa reagoida. Sen jälkeen on käytävä käsiksi kuviin: ladattava muistikortilta edellisen viikon kuvat, valittava parhaat, rajata, korostaa, säätää värimaailmaa ja lopulta siirtää kansioon odottamaan käyttöä. Eivätkä hommat siihen suinkaan lopu.

yrittäjän kesäloma

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kärpäset pörisevät lasiverannan ikkunoissa ja otsalla helmeilee tuskastuttavan hitaasti etenevien töiden nostattama hiki. Ulkona asteita on yli 20, sisällä melkein tuplasti enemmän. Läppäri huokailee helteessä ja sormeni juoksevat tahmealla näppäimistöllä, kun piiskaan runosuonta pulppuilemaan. Kirjoittaminen vaatii istumalihaksia ja itsepäistä asennetta. Päätän pakertaa vielä tunnin verran. Kaikki tänään tehty on pois huomisen painavasta kuormasta.

Vaikka asiakkaiden sometilien ajastukset onkin helppo valmistella etukäteen, niiden herättämää keskustelua on tarkkailtava tasaisin väliajoin. Omiakin kanavia on päivitettävä, eikä kaikkea mitenkään voi ennakoida. Onneksi isommat projektit, henkilöhaastattelut ja tekstien tarkastukset voivat odottaa syksyyn.

yrittäjän kesäloma

Järvi kahahtaa. Parvi isokoskeloita juoksee pitkin veden pintaa. Annan katseeni levätä hetken ajan vastarannan utuisissa ääriviivoissa ja vilkaisen sitten kelloa. Se on kohta seitsemän, ei ihme, että energia on ehtymäisillään. Suljen tietokoneen, kävelen ulos ja hengitän illan viilentämää ilmaa.

Viimeiseksi, ennen saunaa ja iltauintia otan esiin mustakantisen muistivihon. Kirjaan seuraavalle tyhjälle sivulle huomisen tärkeimmät tehtävät, joista kannattaa aamulla aloittaa.

yrittäjän kesäloma

Laiska töitään luettelee, minulle joskus kommentoitiin, kun kerroin, mitä kaikkea päivieni aikana puuhaan. Sanonta saattaa sopia heihin, jotka tahtovat päteä. Minun hermojani päivien paperille piirtäminen rauhoittaa. Näin paljon olen saanut aikaan, tämän ja tämänkin ranskalaisen viivan voin vetää yli. Tehty, hoidettu, kirjoitettu! Yksinyrittäjän on pakko opetella kehumaan itseään, sillä työyhteisön tsempit ja jaksuhalit jäävät saamatta.

Olen ollut mökillä juhannuksesta asti, mutta yhtäjaksoista lomaa en ole ehtinyt pitää muutamaa päivää pidempään. Kun kesäpäivät vaivihkaa vaeltavat eteenpäin, some pitää otteessaan, enkä onnistu irrottautumaan työhön liittyvistä ajatuksista, lohdutan itseäni sillä, että tämä on ensimmäinen kesäni yrittäjänä. Kukaan ei ole seppä syntyessään, en myöskään minä. Vuoden päästä olen viisaampi, ensi kesänä osaan ennakoida, suunnitella ja priorisoida paremmin – ja merkitä kalenteriin vähintään kahden, ehkä jopa kolmen viikon oikean loman.

yrittäjän kesäloma

Heinäkuun lopulla saan tiedon, että starttirahakaudelle ei myönnetty jatkoa. Tilikirjojen ja ansaittujen eurojen perusteella pärjään jo kuulemma riittävän hyvin. On kai sekin jotain. Nappaan naulakosta mukaani pyyhkeen ja kylpytakin, kaadan lasiini jääkaappikylmää kombuchaa ja kuljen paljain jaloin laiturille. Ihailen laskevaa aurinkoa ja tunnen, kuinka onni hiipii hiljaa viereeni.

Häämatka Kainuuseen – Suopursujen tuoksua, vaaramaisemia ja könkään kohinaa

Matkasuunnitelma on summittainen. Muutama pakollinen pysähdys on kuitenkin alleviivattu ja merkitty tähdillä. Ne kaikki ovat luontokohteita. Metsä on kietonut meidät pauloihinsa, ja aiomme loikkia edellisvuoden lehtien liukastamilla kallioilla, kiipeillä juurakoiden valtaamilla pikkupoluilla, kuunnella metsän ääniä ja ihailla ihmeellisiä maisemia. Häämatka Kainuuseen on alkamaisillaan.

Ennen Kainuuta ihmettelemme iltapäivän ajan Pohjois-Karjalan luoteisinta kolkkaa. Kesäsateen kastelemat varvut pyyhkivät jalkojani joka askeleella. Sukat kastuvat litimäriksi, sillä vaelluskengän varsi on lyhyt ja kuorihousujen lahje vääränlainen.

Alkaa tihuuttaa vettä. Vedän hupun päähäni ja astelen päättäväisesti eteenpäin. UKK-reitin varrella piileskelevä Juuan Porttilouhi on kaikkien märkien askelten arvoinen. Laskeudumme rotkon pohjalle ja kiipeämme suurten kivien muodostaman portin alta. Tartumme puiden juurien kasvattamiin kahvoihin ja kuvittelemme, kuinka satoja vuosia sitten samaa reittiä ovat kulkeneet parantajat, käsivarsillaan sairaat ja vaivaiset. Luonnossa on voimaa.

häämatka kainuuseen

Metsäautotien päässä puristan veden sukista ja asettelen ne kuivumaan anopilta lainassa olevan auton etuoven lokeron laidalle. Kaivan kassista vaihtosukat, sujautan ne jalkoihin ja olen valmis jatkamaan seuraavaan kohteeseen. Kainuun raja ylitetään kuutostietä pitkin.

Sotkamossa kierrämme vaaran taakse ja nousemme portaita pitkin sen päälle. Ahmimme suu sinisenä mustikoita, ja harmittelemme, ettei mukaan ole sattunut edes pientä pussia, johon marjoja kerätä. Seitsemästä kilometrista tulee kaksitoista, kun kävelemme järvenlaitaa Vuokattiin ja toista puolta takaisin. Oikoreitti vie meidät radanvarteen. Matkustajaliikenne ei näillä ratapölkyillä enää kulje, joten kävelemme pitkin kiskoja hyvän tovin. 18 000 askeleen jälkeen Haapalan illallinen maistuu harvinaisen hyvältä.

häämatka kainuuseen

Hossassa oikea kenkä alkaa hiertää akillesjännettä. Kipuun turtuu, kun pysyy liikkeessä. Nousut ja laskut ovat Ölkyllä julman jyrkkiä. Puuskutan ja puhisen, ja siedätän korkeanpaikankammoani. Repussa odottavat voileivät, grillattava salaatti, suklaapatukka ja puolikas kuohuviinipullo.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Laavulla matka on vasta puolessa. Onneksi vaihtuvat vaaramaisemat ja jyrkät pudotukset pitävät pään kirkkaana ja mielen kurissa. Parkkipaikan häämöttäessä polun päässä tuuletan itseni ylittämiselle. Ajomatkalla yöpaikkaan lihakset eivät tunnu asettuvan olemiseen millään, onneksi en istu kuskin paikalla.

häämatka kainuuseen

Säynäjänsuolla loikoilevat muina poroina valkoinen vaadin ja sarvipäinen uros vasoineen. Ne nostavat päätään kun keinahtelemme pitkospuilla eteenpäin. Paluumatkalla niitä ei enää näy, ovat varmasti etsineet rauhallisemman paikan. Suo on lintuharrastajien suosiossa, mutta meille kiikarittomille yksikään siivekäs ei suostu näyttäytymään. Jostain kaukaa sentään kuuluu kaakkurien kaikatus. Suopursut tuoksuvat niin, että päätä huimaa.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Suomussalmen Soiva metsä yllättää intensiivisyydellään. Tälläkin kertaa saamme tutustua kainuulaisten luovaan hulluuteen kahden kesken. Muita ihmisiä ei näy missään, seuranamme ovat vain kesäteatterin autiot lavasteet ja punaiseksi maalattu puhvetti. Paukutamme vasaroilla kongeja, penteleitä ja ukkospeltejä niin, että kangas kaikuu. Ääni kantaa kilometrien päähän vettä pitkin.

häämatka kainuuseen

Niagaraa en (vielä) ole nähnyt, mutta Islannissa olen ihaillut suurien putouksien valtavaa voimaa. Pyhätunturin kainalossa sijaitsevan Pyhänkasteenputouksen virtausta olen todistanut vain talviaikaan, muita putouksia en sivistymättömänä tiennyt Suomessa edes olevan. Kunnes kohtaamme Puolangalla Hepokönkään, 24 metrin korkeudesta kuohuvan vesiputouksen. Paistamme putouksen pauhussa makkarat. Mies jututtaa kesäretkellä olevia teekkareita ja saa arvostusta osakseen kertomalla olevansa fuksi vuodelta 1996.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Häämatka Kainuuseen huipentuu Oulujärven Ärjänsaareen. Talkoilla järjestetty, maksuton taidefestivaali on houkutellut paikalle hippiheimoa, teatteriväkeä sekä meidän laillamme luontoon hurahtaneita matkalaisia. Hiekkaharju kasvaa luotisuoria mäntypuita, ja sen jyrkät rantatörmät kimaltelevat kilpaa auringon kanssa sadepilvien purjehtiessa kohti pohjoista. Maisemat syöpyvät verkkokalvoille, unohdumme metsäpoluille ja tuulenhuuhtomille törmille, emmekä ehdi esitykseen, jota varten olemme saarelle saapuneet.

häämatka kainuuseen

Suomen kesä on ihmeellinen ja kotimaan luonto epätodellnen. Viisi päivää tuntuu kuukaudelta, ja kun seuraavana aamuna heräämme mökillä kurkien kailotukseen, tuntuu siltä, kuin olisimme nähneet maailman kauneinta unta.

Lue lisää Kainuusta: Kajaani – kulttuurikaupunki, jossa ei muka ole mitään nähtävää