Kvarnbo Gästhem – ainutlaatuinen aamiaismajoitus Ahvenanmaalla

Kaupallinen yhteistyö: Visit Åland & Kvarnbo Gästhem

Ensin ajan epähuomiossa ohi. Pieni musta Kvarnbo Gästhem -kyltti jää huomaamatta, kun katse kiinnittyy vanhan punaisen talon rakennustyömaahan. Kirkon kohdalla vilkaisen navigaattoria, huomaan erheeni ja käännyn takaisin. Parkkeeraan mustan menopelini isännän lava-auton viereen ja avaan takaluukun. Perässävedettävän laukun renkaat eivät hiekkatiellä ole parhaimmillaan, ja pikkukivien jumittama pyörä jättävät jälkeensä melkoisen uran.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Kopistelen sisään 140-vuotiaaseen huvilaan. Hirret huokuvat historiaa, seinät kätkevät sisäänsä tuhansia tarinoita ja menneisyys muistuttaa itsestään jokaisella narahtavalla askeleella. Rakastan pieteetillä kunnostettua puuidylliä jo nyt, vaikka olen viettänyt sen katon alla vasta muutaman minuutin. Kvarnbo Gästhemin isäntä Martin Cromwell-Morgan ottaa minut lämpimästi vastaan ja tarjoutuu kantamaan laukkuni yläkerran huoneeseen numero 9. Martin puhuu ruotsia, jota ymmärrän hyvin, mutta omat sanani ovat ruosteesta jäykkinä, joten vastaan kolmannella kotimaisella ja vakuutan, että jaksan raahata kapsäkkini itsekin.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Sinisen huoneen ikkunassa on pitsiverhot, joiden lomasta auringon valo laskeutuu pehmeänä lautalattialle. En ihmettele ollenkaan, kun kuulen, että eräs ahvenanmaalainen kirjailija on hämyisen huoneen vakiovieras. Hän palaa joka vuosi kirjoittamaan pöydän ääreen, jota verhoaa käsin virkattu pitsiliina. Kalusteet ovat autenttisen vanhoja, vain lipaston päälle aseteltu vedenkeitin sekä kylpyhuoneen moderni suihkukoppi ja posliinipytty kielivät 2000-luvusta.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Ennen kuin nykyiset omistajat Ella Grüssner Cromwell-Morgan ja Martin Cromwell-Morgan ottivat kartanomiljöön haltuun, ehti talo seistä tyhjillään kymmeniä vuosia. Sen pystytti Oskar Bomanson, jämpti ja säntillinen liikemies ja maanviljelijä, joka valitsi jokaisen rakennusta varten kaadettavan puun itse. Silloin täydellisyyden tavoittelua ja millien mittaamista on saatettu katsoa pitkään, mutta 2000-luvun alussa, kun ränsistynyttä rakennusta ryhdyttiin remontoimaan, nousi herran tarkka luonne arvoon arvaamattomaan. Edes ammattilaiset eivät koskaan ennen ollet tavanneet yhtä vaaterissa pysynyttä pytinkiä.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Bomanson perusti pohjoissiipeen Ahvenanmaan ensimmäisen pankin ja pyöritti samassa talossa postikonttoria. Hänen maillaan kukoisti myös menestynyt kauppapuutarha ja rantaan, jonne on muutama sata metriä, hän rakensi varustamon. Aikamoinen monitoimimies! 1900-luvun alkupuolella yksi neljästä pojasta, Gunnar, otti tilan haltuunsa vaimonsa Naimin kanssa. Naimi avasi 540-neliöisen kartanon ovet vieraille ja emännöi pensionaattia vuosina 1920–1967. Ole Bomanson, yksi pariskunnan pojista jäi asumaan taloon perheensä kanssa, mutta hekin muuttivat toisaalle 70-luvulla. Rakennus jäi tyhjilleen ja alkoi rapistua.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Eivät Ella ja Martinkaan alun perin aikoneeet ostaa käytännössä purkutuomion saanutta kiinteistöä omakseen. Heillä oli kiikarissa suvun toinen huvila, joka sijaitsee kivenheiton päässä kirkon toisella puolen, ja josta on merinäköala. Ellan isoisoäidin rakkaus saksalaiseen sotilaaseen kuitenkin heitti järkälemäisiä kapuloita rattaisiin. Kun Saksa hävisi sodan, tontti huviloineen siirtyi Venäjän omistukseen, eikä itänaapuri edelleenkään ole luopunut omistusoikeudestaan. Kylillä puhutaan leikkisästi Putinin kesämökistä, jota ajan hammas kohdellut huonosti. Kaikki ikkunat ovat rikki, ovet ontuvat saranoiltaan ja nurkat ovat osittain romahtaneet vanhuuttaan. Vaikka sodan päättymisestä on yli 70 vuotta, taistelu tontista jatkuu edelleen. Suku ei luovuta.

putinin mökki

Varavaihtoehto ei onneksi ollut hullumpi sekään. Paitsi jos ystäviltä ja sukulaisilta kysytään, sillä he eivät varsinaisesti innosta hihkuneet hankinnasta kuullessaan. Urakka näytti mahdottomalta. Ella ja Martin näkivät kuitenkin kolmekymmentä vuotta rauhassa rapistuneen autiotalon kauneuden sen sisälle kerääntyneen kaatopaikkajätteenkin läpi. Hirret olivat kaikesta huolimatta hyvässä kunnossa ja talon runko täysin käyttökelpoinen. Vintiltä löytyi arvohuonekaluja ja alkuperäisiä tapettirullia – voin hyvin kuvitella, kuinka tuoreet omistajat näkivät sielujensa silmin rakennuksen alkuperäisen loiston ja kunnostuksen tuoman tunnelman. Oli vain ryhdyttävä töihin.

kvarnbo gästhem

Remontti kesti neljä pitkää vuotta. Sitä tehtiin hartiavoimin sähköinsinöörin tutkinnon suorittaneen ja käsistään kätevän Martinin johdolla. Gunnarin poika, Ole Bomanson istui usein remontoitavan tilan nurkassa ja antoi ohjeita suvun vanhimman asiantuntemuksella. Kunnostetussa salissa on juhlittu niin Olen kristallihääpäivää, 85-vuotissyntymäpäiviä kuin hänen hautajaisiakin. Häkellyn kuulemistani tarinoista, ja ne ovat alkaneet kietoa minua tiukasti pikkusormensa ympärille. Kvarnbo Gästhem taitaa valloittaa sydämeni kertarysäyksellä.

kvarnbo gästhem

Kvarnbo Gästhem avattiin vuonna 2005, jolloin valmiiksi oli saatu talon ensimmäinen kerros. Sommelieriksi ja kokiksi kouluttautunut (ja YLEn Strömsöstäkin viiniasiantuntijana tunnetuksi tullut) Ella järjesti salissa viinitastingiä ja illallisia, Martin esitteli mielellään talliinsa kertyneitä, kunnostettuja kaksi- ja nelipyöräisiä ajopelejä. Tänä päivänä huoneita on kahdessa kerroksessa, jokainen on sisustettu omanlaisekseen. Pihalta löytyy grillauspaikka, sauna ja pieni punainen tupa, johon renoveerataan parhaillaan kahvilaa ja viinitupaa.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Salissa syödään Ahvenanmaan parasta aamiaista. Myönnettäköön, että muualla en ole aamupalaa syönyt, mutta tämän paremmaksi on vaikea panna. Kun laskeudun ensimmäisenä aamuna rappuset unenpöpperössä alas ja seisahdun kauniisti katetun aamiaishuoneen kynnykselle, täytyy minun hieraista silmiäni useampaan otteeseen. Takkatuli humisee, kynttilät palavat ja eteerinen naisääni laulaa radiossa. Askel hidastuu ja pehmenee, tunnelma rauhoittaa kierroksilla käyvän mielen.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Kaikki on paikallista tomaateista, juustosta, jugurtista ja maidosta lähtien. Leikkelelautanen on koottu naapurikylien maatiloilta, ahvenanmaalainen pannukakku paistettu isoäidin reseptillä ja hillot keitelty itse. Irtoteetä on tarjolla kymmeniä eri laatuja ja mustaherukkamehu maistuu mummolalta.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Istun aamiaissalin antiikkiseen pöytään ja humahdan sellaiseen onnellisuuden tilaan, jota en ole pitkiin aikoihin kokenut. Edellisiltana nautituilla viineillä saattaa olla osuutta asiaan, mutta jokin kokemuksessa joka tapauksessa koskettaa ja syvältä. Kuin olisin astunut läpi aikaikkunan vähintään 60 vuotta taaksepäin. Joudun pinnistelemään, jotten puhkeaisi onnenkyyneliin.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Kun kuulen tarinan taustalla soivan musiikin takana, ymmärrän paremmin, miksi herkistyn. Laulaja on Ellan sisko Johanna Grüssner, joka on oman artistiuransa ohella äänittänyt levyllisen setänsä säveltämiä kappaleita yllätykseksi tämän syntymäpäiville. Visor öar skär -levyn kappaleet ovat maanneet vuosikausia pöytälaatikossa sedän ahertaessa päivätyössään opettajana. Syystä, jota en pysty itsekään tarkemmin erittelemään, laulut ja niihin liittyvä tarina liikauttavat jotain sisälläni.

kvarnbo gästhem

Kvarnbo Gästhem tarjoilee aamiaisen, joka jättää jäljen. Lähetän miehelle viestin, ja näen meidät jo istuvan ikkunapöydässä kesän valon siivilöityessä ohuiden pitsiverhojen läpi. Ikkunasta näkyy yksi Ahvenanmaan vanhimmista kivikirkoista, keskiaikainen Pyhän Marian kirkko, joka on rakennettu 1200-luvulla. Salin seinältä meitä tarkkailee Oskar Bomanson, ja jos oikein tarkkaan katsoo, voin nähdä hänen nyökkäävän päätään hyväksyvästi.

munken kissa

Hyväntahtoinen herra on nähty useaan otteeseen myös yhdessä yläkerran huoneista. Onpahan hänet bongattu pihamaallakin kulkemassa keppiinsä nojaten. Yleensä pelkään kummituksia ja vanhoja taloja, sillä mielikuvitukseni saattaa pitää minut hereillä aamuyöhön ja hypäyttää sydämen kurkkuun pienimmästäkin rasahduksesta. Kvarnbo Gästhemin katon alla tunnelma on kuitenkin rauhallinen ja hyvä, ja oloni on kolmen päivän vierailun päätteeksi levollinen. Olen löytänyt helmen, joka ei ihan pian unohdu. Kiitos vieraanvaraisuudesta Ella ja Martin, ja ensi kertaan!

kvarnbo gästhem viinitupa

kvarnbo gästhem munken kissa

Kvarnbo Gästhem on avoinna pääsiäisestä suurin piirtein syyskuuhun. Viinitupa ja kahvila avataan ennakkotietojen mukaan kesällä 2020. Sitä ennen syömään voi polkaista majatalon tarjoamalla mummopyörällä vaikkapa Kastelholman linnan kupeessa sijaitsevaan, Strömsö-kokin Micken Smakbyn-ravintolaan. Kvarnbossa on harmaakivikirkon lisäksi myös uimaranta sekä viikinkikylä, ja parin kilometrin päässä kohoaa Ahvenanmaan suurin muinaislinna. Tekemistä ja näkemistä siis löytyy. Vaihtoehtoisesti voi vain nauttia kesästä istuskellen vihreän varjostamassa pergolassa, loikoilla auringossa, sulkea silmät ja kuunnella kuinka 140-vuotias talo hengittää.

Testissä sähköläskipyörä eli e-fatbike – vauhdin hurmaa ja hohtavia hankia Sallatunturissa

Kaupallinen yhteistyö: Salla Ski Resort

Herätyskello soi puoli kahdeksalta. Kolistelen alas kelohonkamökin parvelta jyrkkiä portaita pitkin. Pesen kasvot, kaadan kupillisen teetä ja otan läppärin syliini. On tunti aikaa hoitaa työt sellaiseen kuntoon, että voin viettää loppupäivän sähköavustetun läskipyörän satulassa pöllyävän lumen keskellä. Pilvinen taivas rakoilee lupaavasti, olisikohan viimeinkin tulossa aurinkoinen päivä?

Olin alunperin menossa fatbike-retkelle yksin. Suunnittelin polkevani uutta talvipyöräilyreittiä Ruuhitunturiin ja takaisin. Puolimatkan krouvissa Ruuhitunturin huipulla odottaisivat mahtavat maisemat, kuuma kaakao ja vastapaistetut munkit. Mehustelin matkaa monta viikkoa etukäteen ja mainostin sitä myös samassa mökissä asustaneille vanhemmilleni. Samaan syssyyn kuitenkin tokaisin itsevarmana, että ei teidän tarvitse sinne suksinenne lähteä, pärjään varmasti itseksenikin, olenhan istunut sähköpyörän satulassa ennenkin. Vähänpä tiesin ja liikoja luulin.

fatbike sallatunturi

Pikkusisko innostui ideasta ja ilmoittautui pyöräilyseuraksi. Sovin Sallatunturin väen kanssa retken ajankohdan muutaman päivän päähän. Sitten sain ikäviä uutisia: Ruuhitunturin reitti on suljettu, sillä talvipyöräilyura ylittää järven, jonka pinnalle on noussut keväisten kelien myötä kymmeniä senttejä vettä. Pettymys oli suuri, sillä sieluni silmin olin kuvitellut meidän seikkailemaan kahdestaan keskelle erämaata. Hiihtokeskuksen pyörävuokraamosta ehdotettiin, että ottaisimme mukaan oppaan, jonka kanssa turvallisen reitin voisi suunnitella. Puhisin hetken itsekseni, että me, juuriltamme sallalaiset, emme todellakaan mitään oppaita tarvitse, mutta myönnyin lopulta kuitenkin. Ehkä paremmasta paikallistuntemuksesta saattaisi sittenkin olla jotain apua.

fatbike sallatunturi

Tapaamme oppaamme Jonnen vuokraamolla tasan kello kymmenen. Saamme allemme täysjousitetut ja sähköistetyt fatbike-pyörät, joiden ovh kuulemma liikkuu 4.000 euron paremmalla puolella. Aikuisten pyörässä ajajan vähimmäispituus on 150 cm, ja pian  huomaan miksi. Pyörä painaa noin 25 kiloa ja sen tanko on yllättävän ylhäällä. Jalan saaminen pyörän rungon toiselle puolelle osoittautuu nimittäin jonkinmoiseksi haasteeksi. Tällaiselle 158-senttiselle ja vähän yli 50-kiloiselle pätkälle myös pelkkä taluttaminen lumihangessa nostaa hien pintaan. Tämä taitaa olla pitempien ihmisten hommaa.

fatbike sallatunturi

Pienen alkuopastuksen ja satuloiden säädön jälkeen lähdemme liikkeelle. Olemme lentää nurin heti reitin alkumetreillä, ja itseluottamus omaan osaamiseen alkaa karista hankeen hengästyttävää vauhtia. Neljätuumaiset maastorenkaat purevat hyvin, mutta ajajan tasapaino heittää pahasti.  Vastaan tulee kävelijöitä, sillä vajaan metrin levyinen ura on tarkoitettu sekä talvipyöräilyyn että kävelyyn. Vuorotellen suustamme pääsee kiljahduksia, tuntuu siltä kuin tasapainottelisimme ohuella nuoralla. Nyt ajatus itsenäisestä Ruuhitunturin-reissusta naurattaa – miten ihmeessä kuvittelin selviäväni 16 kilometristä yksin, kun hädin tuskin pysyn pystyssä ensimmäiset 500 metriä?

Moottori avustaa vain silloin, kun polkimet rullaavat ajajan alla. Lepäämään ei siis ehdi, vaikka sähköpyörän satulassa istuukin. Ylämäessä tunne on hyvin hämmentävä. Vastus ei kasva juuri nimeksikään, vaan pyörä paahtaa eteenpäin yhtä kevyesti kuin tasamaalla.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Jonne pysähtelee tasaisin väliajoin odottamaan meitä. Hän varoittaa tulevista ylämäistä, kertoo mitä vaihdetta kannattaa käyttää ja mikä sähköavustuksen teho valita. Hän on pakannut meille mukaan suolaista piirakkaa, suklaapatukoita ja pannun, jolla kiehautamme Kaunisharjun laavulla kahvit ja teet. Repusta löytyy myös järeä järjestelmäkamera, joka kaulassaan oppaamme hyppää hankeen ja ikuistaa ekakertalaiset ammattlaisen ottein kuusen siimeksestä. Juttujen taso on juuri sopivanlainen ja kärsivällisyyttäkin riittää, vaikka kaadumme kumoon joka toisessa mutkassa. Ja minä hölmö olin ensin kieltäytymässä koko opastouhusta.

Tasaisin väliajoin menetämme pyörän hallinnan, pyllähdämme puuterihankeen ja kikatamme katketaksemme. Lunta on tullut edellisinä päivinä melkein puoli metriä, ja reitit ovat edelleen pöpperöisiä, sillä niitä ei ole tallattu vielä tarpeeksi. Pehmeä lumivaippa ottaa meidät hellästi vastaan, mutta yli 20-kiloinen pyörä tekee ilkeää jälkeä. Sisäreidet ovat hätää kärsimässä, sillä ne osuvat pyörän runkoon joka kerta myös silloin, kun pysähdymme tai nousemme pyörän selkään uudelleen.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Ajaminen alkaa pikkuhiljaa sujua, mutta puhelinta tai kameraa en vielä uskalla vauhdissa kaivaa esiin. Ajoura kulkee hiihtolatujen vierellä, ja jokainen sivakoija jää tuijottamaan peräämme. Moni pysähtyy ja alkaa kysellä, miltä ajaminen tuntuu, onko se helppoa ja selättääkö läskipyörällä jyrkemmätkin ylämäet. Vastaamme parhaamme mukaan. Parin tunnin lenkin aikana juttelen ainakin kymmenen minulle tuntemattoman reippailijan kanssa. Se on enemmän kuin Helsingissä kokonaisen kuukauden aikana. Sosiaalista porukkaa nämä lappilaiset ja hiihtoturistit.

Käännymme Kaunisharjun ladulle, jolla talvipyöräily on sallittu. Meno on tasaista, nyt uskaltaa jo katsella maisemiakin. Jonne ohjeistaa, että paras paikka ajaa on noin puoli metriä ladusta. Keskiosa on pehmämpi, sillä latukoneen tamppaa latu-urat tiukemmin. Kannattaa kuulemma myös seurailla, miten edellä ajavalla menee ja tehdä omat peliliikkeet sen mukaan. Ladun laidassa on vaativan laskun varoituskyltti. Jonne painelee jo hyvää vauhtia alamäessä, joten minäkin uskallan ottaa enemmän vauhtia. Nopeusmittari näyttää 35 km/h, kun huomaan, että edellä ajavan takarengas alkaa upota pehmeään pohjaan. Teen liian nopean korjausliikkeen ja olen sekunnissa selälläni keskellä latua. Olkapää tömähtää lumeen, ja sisäreisiin alkaa syntyä mojova mustelma, mutta muuten selviän säikähdyksellä. Onneksi kohta ollaan laavulla.

fatbike sallatunturi

fatbike sallatunturi

Kuukkeleita ei tällä kertaa näy, vaikka ne usein juuri tässä kohtaa lennähtävät kädelle herkkupalojen toivossa. Laavulla on ruuhkaa ja meiltä udellaan kokemuksia ja teknisiä yksityiskohtia. Eväspiirakat ovat jäässä, mutta sulavat nuotion lämmössä nopeasti. Takaisin suunnittelemme ajavamme Poropuiston kautta, mutta muhjuinen, vähemmän kävelty reitti osoittautuu mahdottomaksi ajaa. Käännymme kannoillamme ja ajamme tuttua reittiä takaisin hiihtokeskukselle. Joko ajouraa on tallattu nyt tarpeeksi tai sitten olemme oppineet tasapainottelemaan, mutta emme kaadu paluumatkalla kertaakaan.

Itse asiassa innostumme niin, että haemme hiihtokeskukselta pyöriin lukot ja lähdemme polkemaan kohti kirkonkylää, sillä vuokra-aikaa on vielä jäljellä. Vähennämme moottorin tehoja, sillä pyörätiellä fatbike rullaa mukavammin kuin hankien keskellä. Reisiä alkaa hapottaa nopeasti ja takaisin ajamme turbovaihteella. Matkaa kertyy yhteensä yli 30 kilometriä, mutta akkuvirrasta on kulunut vain 51 prosenttia. Jotain on siis tehty jaloillakin.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Aloittelijan vinkit sähköavusteiseen fatbike-talvipyöräilyyn:

1. Pukeudu lämpimästi kunnon varusteisiin. Älä kuvittelekaan lähteväsi liikenteeseen ohuilla lenkkitossuilla ja vuorettomilla hanskoilla, jos mittari on pakkasen puolella. Moottori avustaa sinua eteenpäin sen verran tehokkaasti, että lihasvoima ei lämmitä. Viimeistään viima jäädyttää varpaat ja näpit. Jos omistat laskettelukypärän, käytä sitä, myös laskettelulasit saattavat tulla ajoviimassa tarpeeseen. Kypärä kuuluu toki vuokraan, mutta oma kypärä on aina oma.

2. Varaa mukaan lämmintä vaatetta, kuumaa juomaa ja evästä tauolle. Kun pysähdyt, tulee vieläkin viileämpi. Silloin on ihanaa vetää niskaan kevytuntuvatakki tai pukea takin alle kunnon villapaita.

3. Polje mielummin pienellä vaihteella ja käännä rohkeasti moottorin tehot kaakkoon. Vuokraamon akuista pidetään sen verran hyvää huolta, että parin tunnin retki kuluttaa virrasta korkeintaan puolet.

4. Pidä pylly satulassa, etenkin ylämäessä. Kun takarenkaan päältä lähtee paino, se alkaa sutia paikallaan ja kohta oletkin jo nurinniskoin syvässä hangessa.

5. Pysyttele ajouran keskellä, sillä laidat ovat aina pehmeämpiä kuin kovaksi tallautunut keskikaista. Jos joudut pysähtymään ja laskemaan jalan maahan, varaudu siihen, että humpsahdat päistikkaa pehmeään hankeen. Jos pysähdyt ylämäessä, joudut käytännössä palaamaan takaisin tasamaalle tai taluttamaan pyörän mäen päälle (ks. kohta 4.). Fatbike ei ole kevyimmästä päästä, eli umpihangessa sitä on turha yrittää edes taluttaa.

6. Ainakin aluksi katso eteesi, keskity ajamiseen,  äläkä ihaile maisemia. Kun lumi ja fatbike löytävät yhteisen rytmin, ja opit luottamaan leveiden renkaiden pitoon, voit pikkuhiljaa alkaa katselemaan myös ympärillesi.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Pyörien palauttamisen jälkeen joimme kaakaot Sallatunturiin rakennetussa lumilinnassa, Snowloungessa. Munkit jäivät tällä kertaa syömättä, mutta ehkäpä ensi vuonna Ruuhitunturinkin reitti on ajokunnossa. Joka tapauksessa päätämme palata satulan selkään syksyllä uudelleen. Ruskan värjäämät lehtipuut, kirpeä ja hapekas syyskuinen ilma ja satojen kilometrien retkeilyreitistö houkuttelevat palaamaan pian. Siihen mennessä myös sisäreisien mojovat mustelmat ovat menneen talven lumia. Kaivamme kalenterit esiin heti, kun arki taas koittaa.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Täysjousitetun sähköläskipyörän päivävuokra on 69 euroa, jousittamattoman saa kymppiä halvemmalla. Hintaan sisältyy kypärä ja lukko. Kahden tunnin opastettu retki pyörävuokrineen kustantaa 65 euroa per henki. Meille retken tarjosi Salla Ski Resort, ja ammattitaitoisesta opastuksesta vastasi Jonne Vaahtera, joka on ottanut myös suurimman osan tämän jutun kuvista. Vain kolme ensimmäistä ja laavulla otetut kuvat ovat minun käsialaani. Kiitos ikimuistoisesta elämyksestä, ja pikaisiin jälleennäkemisiin!

Ravintola Loiste – suomalaisia klassikoita modernilla twistillä!

Kaupallinen yhteistyö: Sokotel Oy / Raflaamo

Olen istunut lukemattomat kerrat ensin kymppikerroksen ja myöhemmin Ravintola Loisteen legendaarisella terassilla. Huikeiden maisemien ja maistuvien drinkkien äärelllä on vietetty villiä sinkkuelämää, puitu parisuhdetta, juhlittu etkoja ja jatkoja ja hytisty sinnikkäästi viltteihin kääriytyneinä, koska Suomen kesä. Olen syönyt tilausravintola Kaarteessa tilinpäätöslounasta ja skoolannut saunakabinetissa uusilla asiakasomistajaviineillä.

ravintola loiste

Varsinaisessa ravintolassa en ole kuitenkaan syönyt, eikä se oikeastaan ole koskaan käynyt mielessäkään. Tiedostan olevani ennakkoluulojeni orja. Siksi olen nyt tullut ottamaan selvää, vastaavatko mielikuvani totuutta vai ovatko ennakkoluuloni täysin tuulesta tempaistuja.

Odottelen keittiömestari Mikko Terhoa kymmenennen kerroksen aulassa. Rakennus on valmistunut olympiavuonna 1952 ja ravintola on toiminut samassa tilassa siitä lähtien. Sohvat, nojatuolit ja muut funkkiskalusteet kertovat omaa tarinaansa niille, jotka malttavat pysähtyä kuuntelemaan. Aulan nurkassa seisoo 50-luvun muotokieltä ja materiaaleja noudattava puhelinkoppikompleksi. Miten en ole ennen tuotakaan aikansa klassikkoa huomannut? Kopin sisällä on edelleen lankapuhelin. Nostalgia nousee pintaan, tätäkään jonnet ei taatusti muista.

ravintola loiste

Käsityötä ja kotimaisia raaka-aineita

Vuoronvaihto on viimein hoidettu, ja minut kutsutaan keittiön puolelle. On hieman hiljaisempi hetki lounaan ja illallisen välimaastossa. Kaksi vuotta Ravintola Loisteen keittiötä pyörittänyt Mikko Terho esittelee minulle työtilojaan. Ravintolan keittiö on sijainnut alunperin alemmissa kerroksissa, mutta tänä päivänä se kelluu sisäpihan päällä. Tilat ovat sokkeloiset eivätkä kovin käytännölliset, mutta ne on saatu toimimaan siitä huolimatta.

ravintola loiste mikko terho

Seisomme hyvän tovin kylmiössä tutkien misattujen eli ennalta valmistelujen ainesosien valikoimaa. Tuossa ovat alkupalalistan kurpitsahilloketta varten paloitellut myskikurpitsat, myöhemmin ne höyrytetään ja keitetään sokeri-suolaliemessä. Klassikkomenun lohiannosta varten sekoitettu tyrni-porkkanamehu löytyy tästä ja lohen kaveriksi lusikoitavan peruna-pinaattipyreen perunat ja pinaatti tuolta. Käsityönä pikkelöidyt kanttarellit ovat keskimmäisellä hyllyllä. Ravintola Loisteen annoksista mahdollisimman moni tehdään alusta alkaen itse, se tulee selväksi heti alkumetreillä.

ravintola loiste

Leivät leivotaan omassa keittiössä, samoin kaikki jälkiruuat. Jälkiruokalistalla on myös muutama artesaanijäätelö, jotka valmistetaan paikan päällä. Poikkeuksiakin on, sillä kaikkeen eivät keittiön rahkeet riitä. Simpukat tulevat taloon keitettyinä ja vuodelta 1981 olevan klassikkoalkupalan kaniiniterriini tilataan valmiina Ranskasta. Senkin itse valmistamista kyllä harkittiin, huomauttaa Terho. Kuiva-aineiden hyllystä löytyy myös laadukasta puljonkia, demiglacepurkkeja, aurinkokuivattuja tomaatteja ja merileväsilppua.

ravintola loiste

Savoyssakin työskennellyt Terho on selvästi ylpeä keittiöstään ja henkilökunnastaan. Tekemisen ytimessä ovat kotimaiset raaka-aineet, klassikot ja historia, josta halutaan pitää kiinni. Ajattelutapa on hyvin lähellä omaani – pidän siitä, että perinteitä kunnioitetaan ja tehdään näkyviksi uusille sukupolville

Ruokalistalla suomalaista lihaa, kalaa ja kasviksia

Kysyin etukäteen teiltä instagramissa, mitä haluaisitte tietää S-ryhmän ravintolan keittiöstä. Sain kymmeniä kysymyksiä, kiitos niistä! Pyysitte selvittämään muun muassa, mistä raaka-aineet ovat lähtöisin, ja onko liha ja kala kotimaista, vai tuleeko se ulkomailta? Miten erikoisruokavaliot ja vegaanit on otettu huomioon? Miten ruokahävikkiä ehkäistään? Kaikkiin näihin kysymyksiin vastaan parhaani mukaan.

ravintola loiste

Ravintola Loiste panostaa kotimaisuuteen. Puolivuosittain vaihtuvassa menussa seurataan satokautta ja pyritään suosimaan suomalaista. Oikeastaan se on enemmän kuin itsestäänselvää. Suomalaiseen ruokakulttuuriin keskittyvän ravintolan ei olisi mitään järkeä tarjota asiakkailleen ulkomaista nautaa tai poroa. Kananpojat, pippuripihvit ja poronpotkat ovat siis Loisteessa takuuvarmasti kotimaisia. Uutta menua suunnitellessa keittiömestari saattaa jopa matkustaa henkilökohtaisesti tilalle, josta lihaa suunnitellaan ostettavan. Vaalea kala on sekin suomalaista, ja eväkkäiden alkuperä tiedetään varsin tarkkaan. Siika tulee usein Inarinjärvestä ja ahvenet itäisen Suomen suurista järvistä.

ravintola loiste

Tunti on vierähtänyt siivillä. Olemme ehtineet pois keittiöstä ja istahtaneet auringon lämmittämään ikkunapöytään. Alan vähitellen ymmärtää, että mielikuvani geneerisestä ja liukuhihnalla toimivasta S-ryhmän ravintolasta ei voisi enempää olla väärässä.

Ruokalistan takana koko keittiöhenkilökunta

Vähän epäröiden kysyn Terholta, miten annokset ruokalistalle päätyvät. Keittiömestari pyyhkii pöytää ennakkokäsityksilläni, sillä annosten suunnittelusta vastaakin ravintolan henkilökunta, ei suinkaan joku ylempi talo jossain syvällä S-ryhmän syövereissä, kuten pääkopassani kuvittelin. Ideat saavat lentää ja luovuus kukkia, mutta raamit ruokalistalle ovat selvät: pysytään suomalaisessa keittiössä, vaikka twistiäkin saa olla.

Kun utelen, miten lisääntyvä kasvissyönti ja nopeaa vauhtia yleistyvä vegaanius on otettu Loisteessa huomioon, paljastuu, että yksi kokeista on vegaani. Tarjolla on aina vegaaneille sopiva menukokonaisuus, joka on henkilökunnan käsialaa.

ravintola loiste

Myös klassisen kalalautanen on versioitu vegaanin suuhun sopivaksi. Lautaselle on aseteltu mm. porkkalaa, meritryffelillä graavattua palsternakkaa ja merikoralli-perunasalaattia. Tällä hetkellä listalla on paahdettuja minipaprikoita, juures-ohrattoa ja friteerattua lehtikaalta. Jälkkäriksi voi nauttia esimerkiksi mantelimaitovanukasta. Alkupalojen toiseksi suosituin annos, ”kanttarelleja, tattimoussea ja siemennäkkileipää”, on sekin valmistettu ilman eläinperäisiä raaka-aineita. Terho kertoo, että parhaillaan keittiössä kehitellään vegaanipannukakkua, joka on tarkoitus tarjoilla minttuvaahdon kera. Asia tulee niin selväksi, että alkaa naurattaa. Vegaaneja ei Loisteessa todellakaan ole unohdettu!

Myös gluteeniton ruokavalio on otettu hyvin huomioon. Nopea laskutoimitus kertoo, että listalla olevista 24 annoksesta vain kolme on keliaakikolle kelpaamattomia, kaiken muun saa pyydettäessä gluteenittomana. Pisteitä ropisee Loisteen laariin aikamoista vauhtia.

ravintola loiste

Ruokahävikkiä ehkäistään hyvällä suunnittelulla. Menua mietittäessä varmistetaan, että hankittavien raaka-aineiden kaikki osat tulevat käyttöön. Kun asiakaspaikkoja on yli sata, on menekkiä välillä vaikea ennustaa. Tilat ovat pienet, ja niin ovat varastotkin. Siksi ruokalistan suunnittelu on tärkeää. Jos jotakin jää yli, se pyritään hyödyntämään lounaalla tai menun muissa annoksissa, kuten päivän keitossa.

Toiveiden toteuttajina keittiön valkotakkiset taikurit

Aurinko lämmittää edelleen. En ole vielä ennättänyt koskea alkupalaani, mutta onneksi ryhdikäs tattimousse ja rapea siemenleipä eivät odottamisesta nokkiinsa ota. Olen uppoutunut keskusteluun, joka rönsyää hyvän asiakaspalvelun, työntekijöiden tyytyväisyyden ja ruuan laadun kautta asiakkaiden toiveisiin ja haaveisiin. Samalla pitäisi ehtiä kuvata, kirjoittaa muistiinpanoja ja maistella ruuan ja viinin komboa. Olen ehtinyt vasta aperitiiviin. Edessäni kuplii lasillinen Vaakuna Sparklingia eli lehtikuohun ja jaloviinan jumalaista sekoitusta, joka on höystetty pienellä rosmariinitujauksella.

ravintola loiste

Terho kertoo, että keittiön valkotakkiset, kuten hän kokkeja kutsuu, näyttäytyvät salin puolella ja tuovat annokset pöytiin aina kun mahdollista. Palvelu ja asiakastyytyväisyys ajavat aina tehokkuuden edelle. Jokainen asiakas kohdataan yksilönä, jonka toiveet ja haaveet pyritään toteuttamaan. Suuria sanoja, mutta en epäile hetkeäkään, etteivätkö ne olisi totta. Viihdyn vierailun ajan erinomaisesti ja niin näyttävät tekevän muutkin asiakkaat. Myöhään tiistaisena iltapäivänä ruokailijoiden ikähaitari on lavea. Muutama yksin syövä työmatkalainen, lapsiperhe, isompia seurueita, työpalavereita ja pariskuntia. Näyttää siltä, että yhdessä pöydässä istuu kolme sukupolvea vaihtamassa kuulumisia viinilasin äärellä. Nuorin kertoo opiskeluistaan, vanhin päiviensä verkkaisesta kulusta.

Seuraan hetken aikaa tarjoilijoiden touhuja. He näyttävät nauttivan työstään, ja vaikka kiirettä varmasti pitää, heillä tuntuu olevan rajattomasti aikaa asiakkaille. Keittiömestari vahvistaa huomioni. Loisteessa jengi todella viihtyy. Keittiön vuoromestarit ovat todellisia konkareita: toinen heistä on on ollut talossa kunnioitettavat 30 vuotta ja toinenkin jo reilusti yli kymmenen. Erityistä on sekin, että talon kaikki työntekijät ovat omaa väkeä. Edes siivousta ei ole ulkoistettu. Itse asiassa siivoojat tekevät välillä vuoroja myös aamiaisella ja tarjoilijat seisovat hotellin vastaanottotiskin takana. Jokainen saa halutessaan vaikuttaa ja olla omalla sarallaan luova. Kuulostaa minun korviini pieneltä perheeltä, jossa kaikki haluavat huolehtia asiakkaiden tyytyväisyydestä.

ravintola loiste

Tässä vaiheessa tyrkkään haarukkani viimein pääruuan kimppuun. Se maistuu hieman haaleanakin erinomaiselta. Tyrni-porkkanamehussa kypsennetty lohi ja peruna-pinaattipyree sulavat suuhun. Klassikkoannos on säilynyt lähes samanlaisena aina vuodesta 1966 asti. Suomalainen superfood on vanha keksintö.

Vielä ennen lähtöään Mikko Terho mainitsee  ohimennen, että Original Sokos Hotel Vaakuna ja Ravintola Loiste järjestävät säännöllisesti Meet the management -tempauksia. Silloin keittiömestari oikeine käsineen laskeutuu katutason vastaanottoon tarjoilemaan sormisyötävää ja samppanjaa hotelliin kirjautuville asiakkaille. Mahtava idea! Pieni ele, joka taatusti jättää hotellivieraan mieleen pysyvän muistijäljen. Olen entistä vaikuttuneempi.

ravintola loiste

Kun keittiömestari lähtee viemään tytärtään ratsastustunnille, minä vaihdan pöytää. Jälkiruoka on vielä nauttimatta. Ikkunapöytiin on tulossa 20 hengen varaus, tiistai-iltana. Tunkua siis on ja pöytävaraus kannattaa tehdä, etenkin illalliselle.

Ravintola Loiste sulatti ennakkoluuloisen sydämeni

Karpalojäädyke on jo ehtinyt hieman pehmetä. Sen siitä saa, kun yrittää hanskata liian monta hommaa samaan aikaan. Pelastan kameran muistikortille sen minkä voin, ja nautiskelen sen jälkeen pienen makeani kaikessa rauhassa. Jäädyke on hyvää, mutta herra varjele, miten ihania käsityönä valmistetut rosmariinifudgekuutiot ja friteeratut rosmariinin lehdet ovatkaan! Pienoinen miinus tulee ulkomaisista punaherukoista, mutta kokonaisuus on sitä huolimatta valloittava. Jäädykkeen lisäksi Loiste taisi sulattaa myös ennakkoluuloisen ja paatuneen sydämeni.

ravintola loiste

On jokseenkin kiusallista tunnustaa olevansa väärässä, mutta kun puhutaan hyvästä ruuasta, myönnän mokani ilomielin. Ravintola Loiste ei ehkä hätistele 50 parasta ravintolaa -listan kärkisijoja, mutta minun arvoasteikollani se tekee huiman hyppäyksen. Omassa genressään se on ehdotonta kärkikastia. Jos haluat maistaa pieteetillä tehtyä suomalaista ruokaa pienellä twistillä, on Loiste siihen nimensä mukaisesti loistava paikka. Jos ette usko, kokeilkaa itse!

ps. Kun astut ravintolasaliin, kiinnitä katseesi hetkeksi lattiaan. Kokolattiamaton ameebamainen muoto seurailee alkuperäisen baaritiskin ulkoreunan kauniita kaaria. Se on menneinä vuosikymmeninä ollut aikamoinen ilmestys ja varmasti yksi Vaakunan vetonauloista.