Viisaan viininystävän vastuulliset valinnat

Kaupallinen yhteistyö: S-ryhmän ravintolat / Raflaamo

Kauas on tultu niistä ajoista, kun kyykättiin alimmalta hyllyltä se edullisin chileläinen. Tuijotettiin hintaa ja mahdollisesti väriä, lihalle perinteisesti punainen ja kalalle viileä valkoinen. Kuohuvaa nautiskeltiin muuten vaan ja rose kuului ainoastaan valoisiin kesäiltoihin. 2010-luvulla kaikki on toisin. Ravintoloissa istuu tiedostavia asiakkaita, ja alkoholiliikkeiden henkilökunnan osaamista testatataan joka päivä. Ilmastonmuutoksen aikakaudella etsitään vegaanista tai vähähiilistä vaihtoehtoa, suositaan luomua tai biodynaamista ja vaaditaan reilua kauppaa.

vastuulliset viinit

Niin teen minäkin, enkä pelkästään viinien kanssa. Vastuullisuudesta on punottu valintojeni punainen lanka, sitä seuraan ruokaostoksilla, vaatekaupassa, viinihyllyillä ja etenkin ravintoloissa. Haluan tietää, mitä lasiini kaadetaan ja lautaselleni päätyy. Mietin, missä oloissa viini ja ruoka on tuotettu, onko viljelyn vaikutukset ilmastoon otettu huomioon, mistä kaukaa raaka-aineet on kuljetettu ja mikä niiden hiilijalanjälki mahtaa olla. Viini ei ole koskaan vähäpäästöisin valinta, mutta kuluttamalla luomua ja kestävän kehityksen periaatteilla valmistettuja juomia, voi vaikuttaa siihen, miten maailma tulevaisuudessa makaa ja mihin suuntaan tuotanto kehittyy.

Viinien vastuullisuus on nostettu valokeilaan myös S-ryhmän ravintoloissa, sillä seuraavan vuoden ajan kolme neljästä asiakasomistajaviinistä on vastuullisesti tuotettu. Vastuullisemmat vaatimukset viineille asetettiin jo valintaprosessin alussa, eli tällä kertaa kisaan hyväksyttiin vain juomat, joiden tuotannossa vastuullisuusnäkökulma oli huomioitu. Luomusta, biodynaamisuudesta, reilusta kaupasta ja kestävän kehityksen mukaisista tuotantotavoista sai lisäpisteitä. Päätökselle on syytä nostaa hattua kerran jos toisenkin, sillä vastuullisuusteko on Suomen mittakaavassa kunnioitettavan suuri. Asiakasomistajaviinejä nimittäin myydään puoli miljoona pulloa vuodessa.

vastuulliset viinit

Näillä kriteereillä voittajiksi valikoituivat pohjois-italialaisen Cielo e Terran Ekuò-luomuviinit Veneton viinialueelta. Asiakasomistajahintaisena samppanjana jatkaa tuttuun tapaan Nicolas Feuillatte. Roseviiniä ei valikoimassa tänä vuonna nähdä siitä yksinkertaisesta syystä, että vastuullisesti tuotetut ja hyvällä hinta-laatusuhteella varustetut vaaleanpunaiset luomuviinit ovat valintaraadin mukaan kiven alla. Samppanjalla yhtälö on vieläkin vaikeampi.

Kiertotalouden ja paremman maailman puolesta, ilmastonmuutosta vastaan

Istun kuuntelemassa Ekuò-viinien maahantuojan puheenvuoroa kaupungin kattojen yllä, Sokos Hotel Vaakunan saunakabinetin terassilla. Teeman mukaisesti pöytiin on kerätty luonnonkukkia ja maljakkoina toimivat käytetyt viinipullot. Ruokatarjoilu on kasvispainotteinen ja osittain vegaaninen. Aurinko paistaa ja puitteet ovat muutenkin viimeisen päälle kunnossa.

vastuulliset viinit

vastuulliset viinit

Neljännessä polvessa toimivan perheyrityksen viinit valmistetaan luomuviljellyistä rypäleistä niin, että luonto kuormittuu mahdollisimman vähän. Kemialliset torjunta-aineet ja lannoitteet ovat pannassa, ja viinin luontaisten sulfiittien määrää on tavanomaisiin viineihin verrattuna rajoitettu. Hienoa ja eritoten vastuullista on sekin, että Ekuò-viinien taustalla on hyväntekeväisyysjärjestö, joka jakaa osan jokaisen myydyn viinipullon hinnasta mm. syrjäytymisuhassa olevien nuorien opiskelun tukemiseen ja työllistymiseen. Jälleen yksi syy lisää valita viinilistalta vastuullisempi vaihtoehto.

Maailmanpelastajaluonteeni ilahtuu, kun kuulen, että myös pakkausten hiilijalanjäljen minimointia on ajateltu. Ekuòn puna- ja valkoviinit on pullotettu kevyimpiin mahdollisiin lasipulloihin, joiden paino on maksimissaan 420 grammaa. Mitä kevyempi pullo, sitä pienempi kuljetusaikainen polttoaineen kulutus. Myös viinit maahantuova Winestate on törkännyt lusikkansa soppaan ja kuljetuttaa viinit Italiasta Suomeen meriteitse. Vaikka rahtialusten päästöt ovat samaa luokkaa kuin lentämisen, viinit saadaan kuljetettua todennäköisesti suuremmissa erissä, ja kasvihuonekaasut pulloa kohden ovat näin ollen pienemmät.

vastuulliset viinit

Kuplajuomiin mieltynyt suuni tykästyy erityisesti kuohuvaan, Garganega ja Chardonnay -rypäleistä valmistettuun Ekuó-kuohuviiniin. Se sopii moneen menoon: skoolattavaksi, aperitiiviksi tai salaattien ja kasvisruokien kaveriksi. Vähän kursaillen käyn pyytämässä pienen lisäkaadon ja ihailen korkeuksista avautuvaa kesäistä Helsinkiä.

Luomua, biodynaamista vai reilua kauppaa?

Lopuksi saamme tiiviin tietopaketin vastuullisista vaihtoehdoista. Biodynaamiset viinit ovat aina luomua, mutta ne käyvät tiukemman seulan läpi. Viinitilalle asetetaan vaatimuksia, jotka harva tuottaja täyttää. Tilan tulee olla itsenäinen tuotantoyksikkö. Sen alueella tulee pitää eläimiä ja viljellä kasveja niin, että ne ovat symbioosissa toistensa ja maaperän kanssa. Minkäänlaiset kemialliset lannoitteet, torjuntamenetelmät tai lisäaineet eivät ole sallittuja.

vastuulliset viinit

Reilun kaupan tunnuksella merkityn viinin tuotannossa on kiinnitetty huomiota etenkin viljelijän ja työntekijöiden olosuhteisiin. Kaikille osapuolille maksetaan oikeudenmukainen korvaus tehdystä työstä ja noudatetaan työolosuhteita valvovia kansainvälisiä sopimuksia ja kansallisia lakeja. Euroopassa viinitilat ovat tarkan valvonnan alla, eikä laiminlyöntejä juurikaan ole, mutta maailmalla tilanne saattaa olla toinen.

Viinin vegaanisuuteen kiinnitetään toistaiseksi erityistä huomiota vain täällä Euroopan pohjoisimmassa kolkassa. Viini itsessään on tuotteena tietysti kasviperäinen, mutta sen kirkastamisessa saatetaan käyttää liivatetta, maitoproteiinia tai munanvalkuaista. Valmistusprosessi voidaan kuitenkin hoitaa myös ilman eläinperäisiä aineita. Moni viinintuottaja näin tekeekin, mutta ei ymmärrä tai näe tärkeäksi ilmoittaa asiasta etiketissä tai erillisellä tunnuksella. Varmasti vegaanisen viinin tunnistaa myymälässä veg- tai vegan-tunnuksesta, ravintolassa vegaanisia vaihtoehtoja kannattaa tiedustella sommelierilta.

vastuulliset viinit

Jaloillaan äänestäminen on yksi tehokkaimmista keinoista vaikuttaa markkinoihin ja siihen, millaisia tuotteita meille tulevaisuudessa tarjotaan. Kysyntä kasvattaa painetta siirtyä kestävämpiin tuotantotapoihin myös viinitarhoissa ja maatiloilla. Valitse siis viisaasti ja suosi vihreämpiä viinejä!

Lue lisää vastuullisista viineistä ja kestävästä viinintuotannosta Raflaamon sivuilta.

Ps. Muistathan, että alkoholin mainitseminen kommenteissa kaupallisen yhteistyön yhteydessä on Suomen lainsäädännön mukaan kiellettyä, joten keskitytään siis keskustelemaan vastuullisista valinnoista yleisemmällä tasolla!

Kvarnbo Gästhem – ainutlaatuinen aamiaismajoitus Ahvenanmaalla

Kaupallinen yhteistyö: Visit Åland & Kvarnbo Gästhem

Ensin ajan epähuomiossa ohi. Pieni musta Kvarnbo Gästhem -kyltti jää huomaamatta, kun katse kiinnittyy vanhan punaisen talon rakennustyömaahan. Kirkon kohdalla vilkaisen navigaattoria, huomaan erheeni ja käännyn takaisin. Parkkeeraan mustan menopelini isännän lava-auton viereen ja avaan takaluukun. Perässävedettävän laukun renkaat eivät hiekkatiellä ole parhaimmillaan, ja pikkukivien jumittama pyörä jättävät jälkeensä melkoisen uran.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Kopistelen sisään 140-vuotiaaseen huvilaan. Hirret huokuvat historiaa, seinät kätkevät sisäänsä tuhansia tarinoita ja menneisyys muistuttaa itsestään jokaisella narahtavalla askeleella. Rakastan pieteetillä kunnostettua puuidylliä jo nyt, vaikka olen viettänyt sen katon alla vasta muutaman minuutin. Kvarnbo Gästhemin isäntä Martin Cromwell-Morgan ottaa minut lämpimästi vastaan ja tarjoutuu kantamaan laukkuni yläkerran huoneeseen numero 9. Martin puhuu ruotsia, jota ymmärrän hyvin, mutta omat sanani ovat ruosteesta jäykkinä, joten vastaan kolmannella kotimaisella ja vakuutan, että jaksan raahata kapsäkkini itsekin.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Sinisen huoneen ikkunassa on pitsiverhot, joiden lomasta auringon valo laskeutuu pehmeänä lautalattialle. En ihmettele ollenkaan, kun kuulen, että eräs ahvenanmaalainen kirjailija on hämyisen huoneen vakiovieras. Hän palaa joka vuosi kirjoittamaan pöydän ääreen, jota verhoaa käsin virkattu pitsiliina. Kalusteet ovat autenttisen vanhoja, vain lipaston päälle aseteltu vedenkeitin sekä kylpyhuoneen moderni suihkukoppi ja posliinipytty kielivät 2000-luvusta.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Ennen kuin nykyiset omistajat Ella Grüssner Cromwell-Morgan ja Martin Cromwell-Morgan ottivat kartanomiljöön haltuun, ehti talo seistä tyhjillään kymmeniä vuosia. Sen pystytti Oskar Bomanson, jämpti ja säntillinen liikemies ja maanviljelijä, joka valitsi jokaisen rakennusta varten kaadettavan puun itse. Silloin täydellisyyden tavoittelua ja millien mittaamista on saatettu katsoa pitkään, mutta 2000-luvun alussa, kun ränsistynyttä rakennusta ryhdyttiin remontoimaan, nousi herran tarkka luonne arvoon arvaamattomaan. Edes ammattilaiset eivät koskaan ennen ollet tavanneet yhtä vaaterissa pysynyttä pytinkiä.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Bomanson perusti pohjoissiipeen Ahvenanmaan ensimmäisen pankin ja pyöritti samassa talossa postikonttoria. Hänen maillaan kukoisti myös menestynyt kauppapuutarha ja rantaan, jonne on muutama sata metriä, hän rakensi varustamon. Aikamoinen monitoimimies! 1900-luvun alkupuolella yksi neljästä pojasta, Gunnar, otti tilan haltuunsa vaimonsa Naimin kanssa. Naimi avasi 540-neliöisen kartanon ovet vieraille ja emännöi pensionaattia vuosina 1920–1967. Ole Bomanson, yksi pariskunnan pojista jäi asumaan taloon perheensä kanssa, mutta hekin muuttivat toisaalle 70-luvulla. Rakennus jäi tyhjilleen ja alkoi rapistua.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Eivät Ella ja Martinkaan alun perin aikoneeet ostaa käytännössä purkutuomion saanutta kiinteistöä omakseen. Heillä oli kiikarissa suvun toinen huvila, joka sijaitsee kivenheiton päässä kirkon toisella puolen, ja josta on merinäköala. Ellan isoisoäidin rakkaus saksalaiseen sotilaaseen kuitenkin heitti järkälemäisiä kapuloita rattaisiin. Kun Saksa hävisi sodan, tontti huviloineen siirtyi Venäjän omistukseen, eikä itänaapuri edelleenkään ole luopunut omistusoikeudestaan. Kylillä puhutaan leikkisästi Putinin kesämökistä, jota ajan hammas kohdellut huonosti. Kaikki ikkunat ovat rikki, ovet ontuvat saranoiltaan ja nurkat ovat osittain romahtaneet vanhuuttaan. Vaikka sodan päättymisestä on yli 70 vuotta, taistelu tontista jatkuu edelleen. Suku ei luovuta.

putinin mökki

Varavaihtoehto ei onneksi ollut hullumpi sekään. Paitsi jos ystäviltä ja sukulaisilta kysytään, sillä he eivät varsinaisesti innosta hihkuneet hankinnasta kuullessaan. Urakka näytti mahdottomalta. Ella ja Martin näkivät kuitenkin kolmekymmentä vuotta rauhassa rapistuneen autiotalon kauneuden sen sisälle kerääntyneen kaatopaikkajätteenkin läpi. Hirret olivat kaikesta huolimatta hyvässä kunnossa ja talon runko täysin käyttökelpoinen. Vintiltä löytyi arvohuonekaluja ja alkuperäisiä tapettirullia – voin hyvin kuvitella, kuinka tuoreet omistajat näkivät sielujensa silmin rakennuksen alkuperäisen loiston ja kunnostuksen tuoman tunnelman. Oli vain ryhdyttävä töihin.

kvarnbo gästhem

Remontti kesti neljä pitkää vuotta. Sitä tehtiin hartiavoimin sähköinsinöörin tutkinnon suorittaneen ja käsistään kätevän Martinin johdolla. Gunnarin poika, Ole Bomanson istui usein remontoitavan tilan nurkassa ja antoi ohjeita suvun vanhimman asiantuntemuksella. Kunnostetussa salissa on juhlittu niin Olen kristallihääpäivää, 85-vuotissyntymäpäiviä kuin hänen hautajaisiakin. Häkellyn kuulemistani tarinoista, ja ne ovat alkaneet kietoa minua tiukasti pikkusormensa ympärille. Kvarnbo Gästhem taitaa valloittaa sydämeni kertarysäyksellä.

kvarnbo gästhem

Kvarnbo Gästhem avattiin vuonna 2005, jolloin valmiiksi oli saatu talon ensimmäinen kerros. Sommelieriksi ja kokiksi kouluttautunut (ja YLEn Strömsöstäkin viiniasiantuntijana tunneksi tullut) Ella järjesti salissa viinitastingiä ja illallisia, Martin esitteli mielellään talliinsa kertyneitä, kunnostettuja kaksi- ja nelipyöräisiä ajopelejä. Tänä päivänä huoneita on kahdessa kerroksessa, jokainen on sisustettu omanlaisekseen. Pihalta löytyy grillauspaikka, sauna ja pieni punainen tupa, johon renoveerataan parhaillaan kahvilaa ja viinitupaa.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Salissa syödään Ahvenanmaan parasta aamiaista. Myönnettäköön, että muualla en ole aamupalaa syönyt, mutta tämän paremmaksi on vaikea panna. Kun laskeudun ensimmäisenä aamuna rappuset unenpöpperössä alas ja seisahdun kauniisti katetun aamiaishuoneen kynnykselle, täytyy minun hieraista silmiäni useampaan otteeseen. Takkatuli humisee, kynttilät palavat ja eteerinen naisääni laulaa radiossa. Askel hidastuu ja pehmenee, tunnelma rauhoittaa kierroksilla käyvän mielen.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Kaikki on paikallista tomaateista, juustosta, jugurtista ja maidosta lähtien. Leikkelelautanen on koottu naapurikylien maatiloilta, ahvenanmaalainen pannukakku paistettu isoäidin reseptillä ja hillot keitelty itse. Irtoteetä on tarjolla kymmeniä eri laatuja ja mustaherukkamehu maistuu mummolalta.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Istun aamiaissalin antiikkiseen pöytään ja humahdan sellaiseen onnellisuuden tilaan, jota en ole pitkiin aikoihin kokenut. Edellisiltana nautituilla viineillä saattaa olla osuutta asiaan, mutta jokin kokemuksessa joka tapauksessa koskettaa ja syvältä. Kuin olisin astunut läpi aikaikkunan vähintään 60 vuotta taaksepäin. Joudun pinnistelemään, jotten puhkeaisi onnenkyyneliin.

kvarnbo gästhem

kvarnbo gästhem

Kun kuulen tarinan taustalla soivan musiikin takana, ymmärrän paremmin, miksi herkistyn. Laulaja on Ellan sisko Johanna Grüssner, joka on oman artistiuransa ohella äänittänyt levyllisen setänsä säveltämiä kappaleita yllätykseksi tämän syntymäpäiville. Visor öar skär -levyn kappaleet ovat maanneet vuosikausia pöytälaatikossa sedän ahertaessa päivätyössään opettajana. Syystä, jota en pysty itsekään tarkemmin erittelemään, laulut ja niihin liittyvä tarina liikauttavat jotain sisälläni.

kvarnbo gästhem

Kvarnbo Gästhem tarjoilee aamiaisen, joka jättää jäljen. Lähetän miehelle viestin, ja näen meidät jo istuvan ikkunapöydässä kesän valon siivilöityessä ohuiden pitsiverhojen läpi. Ikkunasta näkyy yksi Ahvenanmaan vanhimmista kivikirkoista, keskiaikainen Pyhän Marian kirkko, joka on rakennettu 1200-luvulla. Salin seinältä meitä tarkkailee Oskar Bomanson, ja jos oikein tarkkaan katsoo, voin nähdä hänen nyökkäävän päätään hyväksyvästi.

munken kissa

Hyväntahtoinen herra on nähty useaan otteeseen myös yhdessä yläkerran huoneista. Onpahan hänet bongattu pihamaallakin kulkemassa keppiinsä nojaten. Yleensä pelkään kummituksia ja vanhoja taloja, sillä mielikuvitukseni saattaa pitää minut hereillä aamuyöhön ja hypäyttää sydämen kurkkuun pienimmästäkin rasahduksesta. Kvarnbo Gästhemin katon alla tunnelma on kuitenkin rauhallinen ja hyvä, ja oloni on kolmen päivän vierailun päätteeksi levollinen. Olen löytänyt helmen, joka ei ihan pian unohdu. Kiitos vieraanvaraisuudesta Ella ja Martin, ja ensi kertaan!

kvarnbo gästhem viinitupa

kvarnbo gästhem munken kissa

Kvarnbo Gästhem on avoinna pääsiäisestä suurin piirtein syyskuuhun. Viinitupa ja kahvila avataan ennakkotietojen mukaan kesällä 2020. Sitä ennen syömään voi polkaista majatalon tarjoamalla mummopyörällä vaikkapa Kastelholman linnan kupeessa sijaitsevaan, Strömsö-kokin Micken Smakbyn-ravintolaan. Kvarnbossa on harmaakivikirkon lisäksi myös uimaranta sekä viikinkikylä, ja parin kilometrin päässä kohoaa Ahvenanmaan suurin muinaislinna. Tekemistä ja näkemistä siis löytyy. Vaihtoehtoisesti voi vain nauttia kesästä istuskellen vihreän varjostamassa pergolassa, loikoilla auringossa, sulkea silmät ja kuunnella kuinka 140-vuotias talo hengittää.

Testissä sähköläskipyörä eli e-fatbike – vauhdin hurmaa ja hohtavia hankia Sallatunturissa

Kaupallinen yhteistyö: Salla Ski Resort

Herätyskello soi puoli kahdeksalta. Kolistelen alas kelohonkamökin parvelta jyrkkiä portaita pitkin. Pesen kasvot, kaadan kupillisen teetä ja otan läppärin syliini. On tunti aikaa hoitaa työt sellaiseen kuntoon, että voin viettää loppupäivän sähköavustetun läskipyörän satulassa pöllyävän lumen keskellä. Pilvinen taivas rakoilee lupaavasti, olisikohan viimeinkin tulossa aurinkoinen päivä?

Olin alunperin menossa fatbike-retkelle yksin. Suunnittelin polkevani uutta talvipyöräilyreittiä Ruuhitunturiin ja takaisin. Puolimatkan krouvissa Ruuhitunturin huipulla odottaisivat mahtavat maisemat, kuuma kaakao ja vastapaistetut munkit. Mehustelin matkaa monta viikkoa etukäteen ja mainostin sitä myös samassa mökissä asustaneille vanhemmilleni. Samaan syssyyn kuitenkin tokaisin itsevarmana, että ei teidän tarvitse sinne suksinenne lähteä, pärjään varmasti itseksenikin, olenhan istunut sähköpyörän satulassa ennenkin. Vähänpä tiesin ja liikoja luulin.

fatbike sallatunturi

Pikkusisko innostui ideasta ja ilmoittautui pyöräilyseuraksi. Sovin Sallatunturin väen kanssa retken ajankohdan muutaman päivän päähän. Sitten sain ikäviä uutisia: Ruuhitunturin reitti on suljettu, sillä talvipyöräilyura ylittää järven, jonka pinnalle on noussut keväisten kelien myötä kymmeniä senttejä vettä. Pettymys oli suuri, sillä sieluni silmin olin kuvitellut meidän seikkailemaan kahdestaan keskelle erämaata. Hiihtokeskuksen pyörävuokraamosta ehdotettiin, että ottaisimme mukaan oppaan, jonka kanssa turvallisen reitin voisi suunnitella. Puhisin hetken itsekseni, että me, juuriltamme sallalaiset, emme todellakaan mitään oppaita tarvitse, mutta myönnyin lopulta kuitenkin. Ehkä paremmasta paikallistuntemuksesta saattaisi sittenkin olla jotain apua.

fatbike sallatunturi

Tapaamme oppaamme Jonnen vuokraamolla tasan kello kymmenen. Saamme allemme täysjousitetut ja sähköistetyt fatbike-pyörät, joiden ovh kuulemma liikkuu 4.000 euron paremmalla puolella. Aikuisten pyörässä ajajan vähimmäispituus on 150 cm, ja pian  huomaan miksi. Pyörä painaa noin 25 kiloa ja sen tanko on yllättävän ylhäällä. Jalan saaminen pyörän rungon toiselle puolelle osoittautuu nimittäin jonkinmoiseksi haasteeksi. Tällaiselle 158-senttiselle ja vähän yli 50-kiloiselle pätkälle myös pelkkä taluttaminen lumihangessa nostaa hien pintaan. Tämä taitaa olla pitempien ihmisten hommaa.

fatbike sallatunturi

Pienen alkuopastuksen ja satuloiden säädön jälkeen lähdemme liikkeelle. Olemme lentää nurin heti reitin alkumetreillä, ja itseluottamus omaan osaamiseen alkaa karista hankeen hengästyttävää vauhtia. Neljätuumaiset maastorenkaat purevat hyvin, mutta ajajan tasapaino heittää pahasti.  Vastaan tulee kävelijöitä, sillä vajaan metrin levyinen ura on tarkoitettu sekä talvipyöräilyyn että kävelyyn. Vuorotellen suustamme pääsee kiljahduksia, tuntuu siltä kuin tasapainottelisimme ohuella nuoralla. Nyt ajatus itsenäisestä Ruuhitunturin-reissusta naurattaa – miten ihmeessä kuvittelin selviäväni 16 kilometristä yksin, kun hädin tuskin pysyn pystyssä ensimmäiset 500 metriä?

Moottori avustaa vain silloin, kun polkimet rullaavat ajajan alla. Lepäämään ei siis ehdi, vaikka sähköpyörän satulassa istuukin. Ylämäessä tunne on hyvin hämmentävä. Vastus ei kasva juuri nimeksikään, vaan pyörä paahtaa eteenpäin yhtä kevyesti kuin tasamaalla.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Jonne pysähtelee tasaisin väliajoin odottamaan meitä. Hän varoittaa tulevista ylämäistä, kertoo mitä vaihdetta kannattaa käyttää ja mikä sähköavustuksen teho valita. Hän on pakannut meille mukaan suolaista piirakkaa, suklaapatukoita ja pannun, jolla kiehautamme Kaunisharjun laavulla kahvit ja teet. Repusta löytyy myös järeä järjestelmäkamera, joka kaulassaan oppaamme hyppää hankeen ja ikuistaa ekakertalaiset ammattlaisen ottein kuusen siimeksestä. Juttujen taso on juuri sopivanlainen ja kärsivällisyyttäkin riittää, vaikka kaadumme kumoon joka toisessa mutkassa. Ja minä hölmö olin ensin kieltäytymässä koko opastouhusta.

Tasaisin väliajoin menetämme pyörän hallinnan, pyllähdämme puuterihankeen ja kikatamme katketaksemme. Lunta on tullut edellisinä päivinä melkein puoli metriä, ja reitit ovat edelleen pöpperöisiä, sillä niitä ei ole tallattu vielä tarpeeksi. Pehmeä lumivaippa ottaa meidät hellästi vastaan, mutta yli 20-kiloinen pyörä tekee ilkeää jälkeä. Sisäreidet ovat hätää kärsimässä, sillä ne osuvat pyörän runkoon joka kerta myös silloin, kun pysähdymme tai nousemme pyörän selkään uudelleen.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Ajaminen alkaa pikkuhiljaa sujua, mutta puhelinta tai kameraa en vielä uskalla vauhdissa kaivaa esiin. Ajoura kulkee hiihtolatujen vierellä, ja jokainen sivakoija jää tuijottamaan peräämme. Moni pysähtyy ja alkaa kysellä, miltä ajaminen tuntuu, onko se helppoa ja selättääkö läskipyörällä jyrkemmätkin ylämäet. Vastaamme parhaamme mukaan. Parin tunnin lenkin aikana juttelen ainakin kymmenen minulle tuntemattoman reippailijan kanssa. Se on enemmän kuin Helsingissä kokonaisen kuukauden aikana. Sosiaalista porukkaa nämä lappilaiset ja hiihtoturistit.

Käännymme Kaunisharjun ladulle, jolla talvipyöräily on sallittu. Meno on tasaista, nyt uskaltaa jo katsella maisemiakin. Jonne ohjeistaa, että paras paikka ajaa on noin puoli metriä ladusta. Keskiosa on pehmämpi, sillä latukoneen tamppaa latu-urat tiukemmin. Kannattaa kuulemma myös seurailla, miten edellä ajavalla menee ja tehdä omat peliliikkeet sen mukaan. Ladun laidassa on vaativan laskun varoituskyltti. Jonne painelee jo hyvää vauhtia alamäessä, joten minäkin uskallan ottaa enemmän vauhtia. Nopeusmittari näyttää 35 km/h, kun huomaan, että edellä ajavan takarengas alkaa upota pehmeään pohjaan. Teen liian nopean korjausliikkeen ja olen sekunnissa selälläni keskellä latua. Olkapää tömähtää lumeen, ja sisäreisiin alkaa syntyä mojova mustelma, mutta muuten selviän säikähdyksellä. Onneksi kohta ollaan laavulla.

fatbike sallatunturi

fatbike sallatunturi

Kuukkeleita ei tällä kertaa näy, vaikka ne usein juuri tässä kohtaa lennähtävät kädelle herkkupalojen toivossa. Laavulla on ruuhkaa ja meiltä udellaan kokemuksia ja teknisiä yksityiskohtia. Eväspiirakat ovat jäässä, mutta sulavat nuotion lämmössä nopeasti. Takaisin suunnittelemme ajavamme Poropuiston kautta, mutta muhjuinen, vähemmän kävelty reitti osoittautuu mahdottomaksi ajaa. Käännymme kannoillamme ja ajamme tuttua reittiä takaisin hiihtokeskukselle. Joko ajouraa on tallattu nyt tarpeeksi tai sitten olemme oppineet tasapainottelemaan, mutta emme kaadu paluumatkalla kertaakaan.

Itse asiassa innostumme niin, että haemme hiihtokeskukselta pyöriin lukot ja lähdemme polkemaan kohti kirkonkylää, sillä vuokra-aikaa on vielä jäljellä. Vähennämme moottorin tehoja, sillä pyörätiellä fatbike rullaa mukavammin kuin hankien keskellä. Reisiä alkaa hapottaa nopeasti ja takaisin ajamme turbovaihteella. Matkaa kertyy yhteensä yli 30 kilometriä, mutta akkuvirrasta on kulunut vain 51 prosenttia. Jotain on siis tehty jaloillakin.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Aloittelijan vinkit sähköavusteiseen fatbike-talvipyöräilyyn:

1. Pukeudu lämpimästi kunnon varusteisiin. Älä kuvittelekaan lähteväsi liikenteeseen ohuilla lenkkitossuilla ja vuorettomilla hanskoilla, jos mittari on pakkasen puolella. Moottori avustaa sinua eteenpäin sen verran tehokkaasti, että lihasvoima ei lämmitä. Viimeistään viima jäädyttää varpaat ja näpit. Jos omistat laskettelukypärän, käytä sitä, myös laskettelulasit saattavat tulla ajoviimassa tarpeeseen. Kypärä kuuluu toki vuokraan, mutta oma kypärä on aina oma.

2. Varaa mukaan lämmintä vaatetta, kuumaa juomaa ja evästä tauolle. Kun pysähdyt, tulee vieläkin viileämpi. Silloin on ihanaa vetää niskaan kevytuntuvatakki tai pukea takin alle kunnon villapaita.

3. Polje mielummin pienellä vaihteella ja käännä rohkeasti moottorin tehot kaakkoon. Vuokraamon akuista pidetään sen verran hyvää huolta, että parin tunnin retki kuluttaa virrasta korkeintaan puolet.

4. Pidä pylly satulassa, etenkin ylämäessä. Kun takarenkaan päältä lähtee paino, se alkaa sutia paikallaan ja kohta oletkin jo nurinniskoin syvässä hangessa.

5. Pysyttele ajouran keskellä, sillä laidat ovat aina pehmeämpiä kuin kovaksi tallautunut keskikaista. Jos joudut pysähtymään ja laskemaan jalan maahan, varaudu siihen, että humpsahdat päistikkaa pehmeään hankeen. Jos pysähdyt ylämäessä, joudut käytännössä palaamaan takaisin tasamaalle tai taluttamaan pyörän mäen päälle (ks. kohta 4.). Fatbike ei ole kevyimmästä päästä, eli umpihangessa sitä on turha yrittää edes taluttaa.

6. Ainakin aluksi katso eteesi, keskity ajamiseen,  äläkä ihaile maisemia. Kun lumi ja fatbike löytävät yhteisen rytmin, ja opit luottamaan leveiden renkaiden pitoon, voit pikkuhiljaa alkaa katselemaan myös ympärillesi.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Pyörien palauttamisen jälkeen joimme kaakaot Sallatunturiin rakennetussa lumilinnassa, Snowloungessa. Munkit jäivät tällä kertaa syömättä, mutta ehkäpä ensi vuonna Ruuhitunturinkin reitti on ajokunnossa. Joka tapauksessa päätämme palata satulan selkään syksyllä uudelleen. Ruskan värjäämät lehtipuut, kirpeä ja hapekas syyskuinen ilma ja satojen kilometrien retkeilyreitistö houkuttelevat palaamaan pian. Siihen mennessä myös sisäreisien mojovat mustelmat ovat menneen talven lumia. Kaivamme kalenterit esiin heti, kun arki taas koittaa.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Täysjousitetun sähköläskipyörän päivävuokra on 69 euroa, jousittamattoman saa kymppiä halvemmalla. Hintaan sisältyy kypärä ja lukko. Kahden tunnin opastettu retki pyörävuokrineen kustantaa 65 euroa per henki. Meille retken tarjosi Salla Ski Resort, ja ammattitaitoisesta opastuksesta vastasi Jonne vaahtera, joka on ottanut myös suurimman osan tämän jutun kuvista. Vain kolme ensimmäistä ja laavulla otetut kuvat ovat minun käsialaani. Kiitos ikimuistoisesta elämyksestä, ja pikaisiin jälleennäkemisiin!