Rillipää suosittelee: Trend Optic – täyden palvelun optikkoliike!

Kaupallinen yhteistyö: Trend Optic

Sain ensimmäiset silmälasini kahdeksanvuotiaana. En enää muista miten tokaluokkalainen suureen muutokseen suhtautui, mutta kun katson vanhoja luokkakuviani nyt, huomaan, että olen ollut ainoa lajissani. Vaihdoin koulua vanhempieni työn takia useasti ja aina välillä kohdalleni onneksi osui luokka, jossa oli joku toinenkin rillipää. Ala-asteen kuudennella olin kuitenkin taas yksin erilainen.

Mitään suurempia traumoja silmälasit eivät ole minulle koskaan aiheuttaneet. Jos olisivat, tuskin myöhemmin teininä ja sittemmin aikuisena olisin ollut niin sinut silmälasieni kanssa. Se saattoi johtua siitä, että kummisetäni oli optikko tai sitten siitä, että molemmilla vanhemmillani oli aina ollut lasit. Ehkä rillipäisyys oli tavallaan jonkinlainen normi. Vuosien myötä kehykset ovat kasvaneet osaksi identiteettiäni, enkä ole osannut luopua niistä kokonaan, vaikka taannoinen anoppiehdokas lupautui maksamaan korjausleikkauksen.

trend optic

Käytän piilolinssejä merellä, moottoripyörän kyydissä ja usein myös uidessa. Hiihtoreissuilla ja laskettelurinteessä piilarit ovat mukavammat, sillä ne eivät huurru. Valtaosan vuodesta kuljen kuitenkin lasit päässä, sillä se on helppa ja minulle luontevaa. En juurikaan meikkaa, harvoin lisään edes ripsiväriä tai huulipunaa. Silmälasit antavat ryhtiä kasvoille, piristävät katsetta ja piilottavat kohtuullisen hyvin myös tummat silmänaluset ilman meikkiäkin. Ne ovat kuin asuste, jonka puen päälleni lähes joka päivä. Siksi niiden täytyy näyttää siltä, kuin ne olisi suunniteltu kasvoilleni.

Ensimmäisissä laseissani oli suuret ja kirkkaat muovikehykset, seuraavia koristivat violetit kohokuviot. Lukiossa löysin pyöreät, metallisankaiset silmälasit, mutta muutaman vuoden kuluttua palasin takaisin vanhoihin tuttuihin asetaattikehyksiin. Tähän asti silmälasit oli ostettu ketjuliikkeistä, lähimmältä optikolta, joka eteen osui. Kummisetäkin asui kaukana Savossa, joten hänen asiantuntemuksensa oli harvoin hyödynnettävissä. Sitten löysin yksityiset optikkoliikkeet ja tajusin, että olin jäänyt aiemmin paljosta paitsi. Tuntui, että olin astunut toiseen ulottuvuuteen.

trend optic

Homma menee nimittäin niin, että olen aikamoinen jahkailija, mitä vaatteisiin ja asusteisiin tulee. En osaa valita tai tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat ulkonäkööni. Käyn hiusmallina, sillä tavalliselle kampaajalle en osaisi esittää toiveita. Hiustuotebrändin kouluttajalle voin antaa levollisin mielin vapaat kädet, sillä huippuammattilaisina heillä on näkemystä. He huomaavat heti mikä tyyli kenellekin sopii, ja heidän tuolistaan noustaan vuorenvarmasti viimeisen päälle leikattuna ja värjättynä. Sama pätee silmälaseihin. Minusta on mielettömän ihanaa astua liikkeeseen, jonka henkilökunnalla on pettämätön visuaalinen silmä ja tyylitaju. Ja jossa osataan lukea asiakasta kuin avointa kirjaa.

Juuri sellainen liike on Trend Optic Helsingin Bulevardilla.

trend optic

Muistan elävästi edelleen, kun silmät punaisina ja mieli allapäin astuin silloin vielä Lönnrotinkadulla sijainneeseen liikkeeseen. Maailmani oli romahtanut pari kuukautta aiemmin, kun mies, jonka kanssa luulin viettäväni loppuelämäni, tahtoikin erota. Trend Opticissa oli vastassa lämmin tunnelma, ystävällisiä hymyjä ja raudanlujaa ammattitaitoa.

Kymmenen minuutin päästä minulla oli päässäni Makitan turkoosit kehykset, joita en ikimaailmassa itse olisi hyllystä valinnut, mutta jotka tuntuivat siitä huolimatta täydellisiltä saman tien. Hinta oli korkeampi kuin olin etukäteen ajatellut, mutta epäröidessäni minulle oma-aloitteisesti ehdotettiin haluaisinko mahdollisesti maksaa muutamassa erässä. Ääneni sortui liikutuksesta, ja kaupat tehtiin sillä sekunnilla.

trend optic

Trend Optic ja sen rento ja palvelualtis henkilökunta teki minuun suuren vaikutuksen. Olin tilannut kertakäyttöiset piilolinssini aina edullisesti netistä, mutta tuosta hetkestä lähtien päätin kannattaa kivijalkayrittäjiä ja ostaa myös piilarit jatkossa heiltä. Liike muutti pian Bulevardille, mutta palvelu jatkui yhtä ihanana ja asiantuntevana. Piilolinssiostoksilla silmälasini puhdistettiin pyytämättä joka kerta. Ja kun onnistuin katkaisemaan toisen sangoista, se korjattiin veloituksetta ja nopeasti odottaessa.

Yhtenä näistä kerroista minulle buukattiin näöntarkastusaika, ilmaiseksi tietenkin. Tarkastuksessa ilmeni, että miinukset ovat pysyneet ennallaan, mutta ikänäkö tekee tuloaan ja moniteholasien hankinta on väistämättä jossain vaiheessa edessä. Olin aavistellutkin, että tuomio on tämänkaltainen. Sillä vaikka pystyn edelleen lukemaan kirjaa ja pientä pränttiä nykyisilläkin laseilla, huomasin kesän aikana, että tarkentaminen on välillä vaikeaa.

trend optic

Optikko Harri Stenström alkaa kertoa minulle niin sanotuista nuorisomonitehoista. Naurahdan, ja olen varma, että hän yrittää vain pehmentää vallitsevaa tilannetta, sitä että minusta väistämättä on tullut keski-ikäinen. Kerron tarinaa seuraavien viikkojen ajan vitsinä kaveripiirissäni, sillä heistäkään kukaan ei ole kuullut koskaan puhuttavan nuorisomonitehoista.

Myöhemmin minulle vakuutetaan, että termi on validi. Ilmeisesti alle dioptrin ikänäkötapauksissa varsinaisia monitehoja ei vielä kannata hankkia, sillä plussaa saattaa tulla nopeallakin aikataululla lisää. Siksi ns. nuorisomonitehot ovat tässä kohtaa oikea valinta, sillä ne pidentävät linssien käyttöikää selvästi.

On aika tutkailla kehysvalikoimaa. Harri kantaa eteeni muutamia vaihtoehtoja, jotka kaikki näyttävät hyvältä. Yhdessä arvioimme istuvuutta ja kehysten kokoa, sovittelemme, peilaamme ja testailemme kymmeniä pokia. Loppusuoralle hyväksyn viidet erilaiset kehykset. Ne merkitään muistiin asiakaskorttiin, jotta seuraavalla sovituskerralla muistetaan, mistä edellisellä kertaa tykkäsin. En mitenkään pysty tekemään valintaa tässä ja nyt, vaan aion katsella kuvia ja antaa asian muhia. Sovimme seuraavan sovituskierroksen parin viikon päähän.

trend optic

trend optic

Toisella kerralla liikkeeseen on saapunut uusia malleja. Trend Opticin valikoima on persoonallinen. Kaikki kehykset on tarkoin valittu, eikä samoja merkkejä yleensä löydy ketjuliikkeistä lainkaan. Suurten muotitalojen brändejä ei hyllyissä ole, vaan suurin osa kehyksistä tulee pieniltä silmälaseihin ja aurinkolaseihin keskittyneiltä suunnittelijoilta. Siksi ne ovat käsintehtyjä ja erittäin laadukkaita, eikä samanlaisia pokia taatusti kävele joka päivä vastaan.

Ensimmäisen sovituksen jälkeen minulla on jo suosikkini, mutta haluan silti tutustua uusiin mallistoihin. Lopulta pöydällä on pääosin Voguen Fashion Fund -kilpailussakin menestyneen ranskalaisen AHLEM Eyewearin kullattuja metallikehyksiä. Ne ovat siroja ja hillittyine yksityiskohtineen äärimmäisen kauniita. Viimeistä valintaa en silti saa aikaiseksi. Kolmas kerta sanokoon toden!

trend optic

trend optic

Kolmannella kerralla yhdet kehyksistä nousevat yli muiden. Tummasävyiset asetaattikehykset näyttävät nenälläni hullun hyviltä, mutta koska haluan tietoiseti muutosta, päädyn Ahlemin kultasankaiseen Lena-malliin. Lasit tuntuvat kasvoilla kevyiltä, ja niiden samppanjaan sävytetty väri sopii ihonväriini kuin, öhöm, silmät päähän.

Kehykset on valmistettu käsityönä Ranskan Oyonnax’issa ja niiden materiaalina on kolme kertaa kullattu palladium. Nenätyynyissä on Bauhaus-arkkitehtuurin inspiroimaa kuviointia ja sankojen päässä vintage-asetaatista muotoillut pyörylät, joihin on upotettu brändin logo. Ahlemin kehyksiä muuten kantavat kasvoillaan mm. Beyonce ja Kate Moss, joten aikamoisessa seurassa tässä ollaan!

trend optic

trend optic

Miinusta minulla on sen verran reilusti, että linsseihin tarvitaan tuplahionta. Valituissa nuorisomoniteholinsseissä on Sapphire-heijastuksenestopinnoita, joka poistaa heijastusta niin tehokkaasti, että välillä näyttää siltä, että päähän on pujotettu pelkät kehykset. Linssien reunat hiotaan takahuoneen pienessä pajassa paikan päällä, siksi toimitusaikakin on ketjuliikkeitä nopeampi.

Saan tekstiviestillä ilmoituksen valmiista silmälaseista vajaan viikon päästä viimeisestä sovituksesta. Melkein harmittaa, että istun viestin saadessani kylmä juoma kädessäni Kanariansaarilla, enkä pääse heti hakemaan uusia, ihania silmälaseja.

trend optic

trend optic

Kotimaan kamaralle palattuani kävelen vatsa jännityksestä sekaisin Bulevardille. Mitä, jos lasit eivät tunnukaan omilta, ja valinta onkin mennyt täysin metsään? Mitä, jos alkaakin kaduttaa? Seison hetken oven ulkopuolella, kokoan itseni ja astun sisään. Sankoja säädetään, nenätyynyjä taivutellaan, kunnes kehykset asettuvat oikeaan kohtaan. Puolen tunnin kuluttua astun ulos pimeään marraskuun iltaan, enkä voi lakata hymyilemästä. Kiitos Trend Optic, olette aidosti jokaisen lämpimän laatusanan arvoisia!

trend optic

ps. Instagramin puolelle ilmestyy vielä tänä iltana kilpailu, jossa voit voittaa ylläolevassa kuvassakin kauniisti kimaltelevan joululahjan itsellesi tai läheisellesi. Eikä haittaa vaikka et käyttäisi silmälaseja, sillä Frame Chain -ketjuja voi käyttää myös kaulakoruina!

Tunnelmallinen Tony’s deli – pieni pala Italiaa keskellä Helsinkiä

Kaupallinen yhteistyö: Tony’s deli

Tiistai-iltana tuulee. Pohjoisesta puhaltaa niin, että pystyssä ei meinaa pysyä. Tihkusateen kastelemat keskustan kadut kumisevat tyhjyyttään, sillä syysmyräkän riehuessa ihmiset pysyttelevät tiukasti sisätiloissa. Takana on hektinen kirjamessuviikko ja pitkä työpäivä, joten minäkin huomaan haaveilevani kotisohvasta, kääriytymisestä lämpimään vilttiin, kynttilöistä ja lempeästä hämärästä.

Melkein harmittaa, että meillä on pöytävaraus ravintolaan, sillä juuri tänään en kaipaisi hiukkaakaan hälinää ympärilleni. Hyvän ruuan ja viinin tunnettuja sivuvaikutuksia ovat kuitenkin parempi mieli, onnellinen olotila ja tyytyväinen vatsa, joten ehkäpä ilta ravintolassa hyvinkin piristää raskaan työn raatajaa. Siispä fillarin selkään ja vastatuulessa kohti Bulevardia!

tonys deli

tonys deli

Astumme sisään Tony’s deliin. Portaikossa meitä tervehtii joulukuusi, sinne tänne on ripoteltu pieniä lahjapaketteja. Pikkujoulukausi on selvästi alkamassa. Ravintolasalissa huomaamme heti, että tunnelma on täydellinen. Muutamia seurueita siellä täällä, vaimeaa musiikkia, kynttilöitä, pehmeän punaisia sävyjä ja samettisia sohvia, joita reunustaa muhkeiden tyynyjen rivi. Tony’s deli onnistuu kääntämään takkini siltä seisomalta. Sali sulkee meidät lämpimään syleilyynsä – ja toivottaa tervetulleeksi parhaalla mahdollisella tavalla.

Venetsialaiset teemaviikot näkyvät paitsi ruokalistalla, myös seinillä. Venetsialaisten karnevaalinaamioiden koukkunokat heittävät yllemme dramaattisen tummia varjoja. Oikeassa Venetsiassa kahlataan tällä hetkellä tulvavedessä, Tony’s delin Venetsia-viikoilla upottavat korkeintaan sohvat, jalat pysyvät kuivina ja olo on lämmin ja lokoisa.

Tonys deli

tonys deli

tonys deli

Pidän sisustuksesta erityisen paljon, enkä malttaisi istua pöydän ääreen, kun kameran rakastamia yksityiskohtia on aivan liikaa joka puolella. Valitsemme alkumaljoiksi italialaiseksi samppanjaksikin kutsuttua franciacortaa ja selailemme menulehtisiä mielenkiinnolla. Valinnanvaraa on runsaasti, sillä samaan aikaan tarjolla on venetsialaisten erikoisuuksien lisäksi Alban alueen valkoista kultaa – valkoisia tryffeleitä.

Mieli harhailee hetkeksi Piemonten sydämeen, pieneen Roddin kylään, jonka liepeillä saimme syksyllä 2017 osallistua tryffeleiden metsästämiseen. Koulutetut tryffelikoirat häärivät ympärillämme ja kuopivat kärsimättöminä maata. Minäkin pääsin irrottamaan pikkuruisella hakulla golfpallon kokoisen tryffelikimpaleen, joka tosin sujahti tuossa tuokiossa tryffelioppaamme taskuun. Maistiaisten jälkeen tuliaiskassiin koottiin tryffeliöljyä, säilöttyjä tryffeleitä ja tryffelivoita. Ruokamatkailua parhaimmillaan!

tonys deli

Pitkien pohdintojen ja ajatusten sivupolkujen jälkeen mies valitsee alkupalalautaselleen silakkaa. Minä päädyn tilaamaan antipastoksi härkäcarpaccion, joka on höystetty tuoreella tryffelillä ja tryffelimajoneesilla.

Viinilistaa vilkuillessa sormi menee suuhun. Lopulta annammekin päätösvallan ravintolapäällikölle, joka ehdottaa jaettavaksi kahta pientä karahvia, yhden punaista Valpolicellaa ja toisen tuntemattomampaa valkoista, Veneton alueen Turbiana-rypäleestä valmistettua, raikasta ja yrttistä Corte Ciona Luganaa. Piirrän muistiinpanoihin ison plussan, sillä karahvittain ei viiniä kovin monessa suomalaisessa ravintolassa tarjota. Mikähän siihen mahtaa olla syynä?

tonys deli

Tryffelin huumaava tuoksu leijailee luoksemme jo ennen kuin annokset ehtivät pöytään saakka. Kun kokki raastaa tuoretta tryffeliä annokseni päälle runsaalla kädellä, hurmaannun niin, että unohdan tyystin kameran ja kännykän. Ehkä niin on hyvä, välillä kannattaa nauttia hetkestä kaikilla aisteilla tarkastelematta tilannetta ruudun kautta. Syön hitaasti, sillä en haluaisia annoksen loppuvan koskaan. Silakkakin on hyvää, mutta muutaman tryffelihaarukallisen jälkeen mies tunnustaa silti kärsivänsä annoskateudesta. Virnistän tyytyväisenä valintaani ja pyörittelen tryffelilastuja kieleni päällä.

tonys deli

tonys deli

Viinilista lupasi Valpolicellan olevan pehmeää ja eleganttia. Muutaman kulauksen jälkeen pyydän seuralaistani haistamaan ja maistamaan, sillä kuvaus ei tunnu täsmäävän. Pehmeyden sijaan suutuntuma on väärällä tavalla hapokas ja tuoksu viittaa etäisesti maakellariin. Voisikohan viinissä olla korkkivika? Emme ole varsinaisesti viiniharrastajia, joten pohdimme asiaa pitkään keskenämme, ennen kuin uskallamme pyytää henkilökuntaa maistamaan. Aavistuksemme osuu oikeaan. Tilanne hoidetaan esimerkillisesti ja meille tuodaan pikapikaa uusi kaato viiniä, joka maistui juuri siltä miltä pitääkin.

Korkkivikaisia viinejä tulee vastaan yllättävän usein, Alkoonkin niitä palautuu kuulemma tuhansia vuodessa. Joskus vian huomaa jo nuuhkaisemalla korkkia, mutta yleensä tunnistaminen vaatii lasiin kaatamisen, haistelun ja maistelun. Vaikka ravintolassa vialliseen viiniin törmääminen onkin harmillista, on tässäkin pilvessä hopeareunus. Iloitsen siitä, että olen kuin olenkin kehittynyt maistajana, ja lupaan itselleni, että jatkossa uskallan luottaa omiin aisteihini enemmän.

tonys deli

Tässä välissä on kehuttava vielä kerran Tony’s delin rauhallista tunnelmaa. Olemme molemmat ääniherkkiä ja täpötäyteen ahdetussa ravintolassa, jossa musiikki pauhaa kovalla, saattaa välillä iskeä ärsytys tai jopa pakokauhu. On ihanaa, että pystymme syventymään keskusteluun ja toisiimme ilman, että ääntä tarvitsee yhtään korottaa. Muistiin kirjattakoon, että Tony’s deli on oikein oivallinen treffipaikka!

Pääruoiksi nautimme pulleita pinaattiarancineja eli friteerattuja risottopalloja ja venetsialaista vasikanmaksaa polentan kera. Hyviä ja tuhdin täyttäviä annoksia molemmat. Olipa onni, etten valinnut alkupalaksi risottoa tai pastaa, kuten etukäteen olin suunnitellut! Vaikka vatsa on ääriään myöten täynnä ja tyytyväinen, katse hakeutuu kummasti kohti jälkiruokalistaa. Tekee mieli makeaa.

tonys deli

Ohitan sujuvasti ikisuosikkini tiramisun ja pysähdyn venetsialaisten munkkien ja suklaakastikkeen kohdalle. En tiedä millaisia munkkeja venetsialaiset mammat paistavat, mutta aion ottaa selvää. Kuvittelen mielessäni suussasulavan, öljyssä pinnalta rapeaksi paistetun sokeripommin, joka seilaa suklaakastikkeessa, enkä voi ajatella enää mitään muuta. Mies ei sokerista piittaa, vaan tilaa Taleggio-juustoa, grappasiirappia ja saksanpähkinöitä.

Tällä kertaa on minun vuoroni kärsiä annoskateudesta, sillä siinä missä juusto on pehmeää ja pähkinät ihanan paahtuneita, venetsialaisista munkkeja voisi luonnehtia ennemminkin friteeratuiksi munkkitaikinalastuiksi, jotka rasahtelevat hampaissa kuin hapankorput konsanaan. Naurattaa, sillä ne eivät suoranaisesti vastanneet pääni sisällä kehittelemiäni mielikuvia. Seuraavalla kannattanee kysyä tarjoilijalta, mitä onkaan tilaamassa, ennen kuin kuvittelee omiaan. Suklaakastike on onneksi vallan mainiota, ja jälkiruokaviiniksi valittu sisilialainen Donnafugata Kabir mahtavan makeaa.

tonys deli

tonys deli

tonys deli

Illallisen jälkeen kuljetan pyöräni metrolle kävellen. Olen pyörryksissä ihanasta illasta, ruuasta ja viineistä – hilpeässä hiprakassa on turvallisempaa taluttaa. Edellisestä kerrasta Tony’s delin pöydässä oli ehtinyt kulua kokonaiset 13 vuotta, olikin siis jo aika palata takaisin. Mene sinäkin ja koe pala Italiaa keskellä Helsinkiä! Tryffeliviikot jatkuvat vielä tovin ja venetsialaisista erikoisuuksista pääsee nauttimaan loppuvuoden ajan. Benvenuti tutti!

Hostel Café Koti – räsymattoja, rottinkia ja ruokaelämyksiä

Kaupallinen yhteistyö: Hostel Café Koti

Ovi on painava, sen metalliseen ripaan on kaiverrettu maapallo ja avain. Hostel Café Koti on asettunut entisen SYPin konttorin tiloihin, Valtakadun ja Pekankadun kulmaukseen, pikkukaupungin turistikeskustan ytimeen. Historia havisee melkoisella metelillä, sillä pankkisalissa, joka nyt palvelee hostellin vastaanottona, kahvilana ja ravintolana, on istuttu 1980-luvulla tunti jos toinenkin. Rakennuksen massiivinen ulkonäkö pettää pahan kerran. Pankkineitien tunkkainen työtila on muokattu avaraksi, valoisaksi ja varsin kutsuvaksi kokonaisuudeksi. Jos en tietäisi paremmin, voisin kuvitella istuvani keskellä Kalliota tai Punavuoren ytimessä.

Hostel Café Koti

En kuitenkaan ole Helsingissä, vaan Rovaniemellä, Joulupukin naapurissa, Kemijoen ja Ounasjoen risteyksessä. Nostalgiatrippi entiseen kotikaupunkiini on alkanut. Osuvampaa majoituspaikkaa ei tälle matkalle olisi voinut löytyä, sillä olen kirjaimellisesti palannut Kotiin. Saan respasta avaimet hymyn kera ja kiipeän laukkuni kanssa rakennuksen kolmanteen kerrokseen.

Minulle ja siskolleni osoitetun huoneen ovella tiedän tulleeni oikeaan paikkaan. Nimikyltissä lukee Mikkola, isäni mummin sukunimi. Samalla käytävällä ”asuu” myös Voutilainen, joka on äitini tyttönimi. Tämä ei voi enää olla sattumaa. Myöhemmin kuulen, että huoneiden oviin valitut nimet ovat hostellin rakentajien, sisustajien ym. ammattialaisten sukunimiä, dormien sängyt ja kaapit taas on nimetty samojen tyyppien etunimillä. Mukavaa, että tekijöitä muistetaan!

varpaat räsymatolla

Tässä kohtaa minun on vähän häpeäksenikin myönnettävä, että olen ollut aina epäluuloinen hostelleja kohtaan. Hostelli on ollut mielikuvissani yhtä kuin meluiset dormit, kuorsaavat kanssamatkaajat, yölliset bileet, halpa sisustus, epäsiistit käytävät ja sotkuiset yhteiskeittiöt. Oli siis jo aikakin päivittää hostellikäsitykseni tälle vuosituhannelle. Aulatilan ja ravintolan perusteella Hostel Café Koti on juuri oikea paikka tälle takinkääntöyritykselle.

Olen luvannut kirjoittaa kokemuksestani blogiin. Hulppean hienosta ensivaikutelmasta huolimatta hirvittää vähän, mihin olen lupautunut, sillä mitä jos joudunkin raportoimaan epäkohdista ja unettomista öistä, aamiaisen laadusta tai illallisen tarjoiluista. Siksi avaan huoneen oven jännityksestä jäykkänä, ja meinaan saman tien lentää pyllylleni. Siis tämäkö muka hostelli?

Hostel Café Koti

Hostel Café Koti

Hostel Café Koti

Hostel Café Koti

Hostel Café Koti Koti keittiö

Lattioita koristavat kodikkaat räsymatot, sängyille on levitetty neulottu päiväpeite, puinen päätyseinä on maalattu mustaksi, ja sille on ripustettu tyylikkäät taulut. Katosta roikkuu kahvilan puolelta tuttu rottinkinen keinutuoli. Pohjoisen viileä valo tirkistelee sisään sälekaihdinten väleistä, ikkunat avautuvat kahteen ilmansuuntaan. Kulmahuoneessa on täytynyt olla jonkun johtavassa asemassa olevan pankkipohatan toimisto. Odotukset pongahtavat vieterin lailla pahnojen pohjalta pilvien päälle. Yhteistilatkin näyttivät varsin viihtyisiltä: keittiö oli siisti ja valoisassa olohuoneessa olisi ilo istua vaikka läppärin ääressä etätöissä. Jos hostellit nykyään ovat tällaisia, miksi edes hakeutuisin hotelliin?

Hostel Café Koti aamiainen

Hostel Café Koti aamiainen

Hostel Café Koti aamiainen

Hostel Café Koti aamiainen

Hostel Café Koti aamiainen

Hostel Café Koti aamiainen

Maittavien unien ja täyttävän aamiaisen jälkeen hyppäämme hostellista vuokrattavien mummopyörien satulaan ja huristelemme pitkin entisiä asuinseutuja, koulujen pihoja ja leikkipaikkoja. Rovaniemi osoittautuu oikein miellyttäväksi pyöräilykaupungiksi, pyöräteitä on paljon ja ne ovat hyvässä kunnossa.

Ounasjoen ylittävän sillan pielessä pysähdymme ihmettelemään paikallista uimarantakulttuuria. Moottoriliikennetien pientareella, satasen alueella, on parkissa kymmenkunta autoa. Sillan kulmalta lähtee kapea polku, jota pitkin pääsee jokeen muodostuneelle hiekkasärkälle. Siellä pulikoi perheitä ja kaveriporukoita. Tämä ei kävisi laatuun kotikulmilla Helsingissä, mutta pohjoisilla leveysasteilla kansalaistottelemattomuuskin on ilmeisesti aivan eri tasolla. Päitämme pyöritellen jatkamme matkaa takaisin kohti hostellia.

nostalgiatripillä

polkupyörät

Aamiainen, lounas ja etenkin illansuussa saunan jälkeen nautittu kolmen ruokalajin bistroateria ovat suositusten arvoisia. Hehkutamme toisillemme paahdettujen perunoiden lisukkeena tarjottua jumalaista, ruskealla voilla maustettua hollandaise-soosia ja omaperäistä paahdetuista tomaatesta valmistettua mozzarellasalaattia. Puhumme toistemme päälle, kun kehumme rautucheviceä ja sen alle piilotettua, itse leivottua briossia ja pääruoaksi tilattua nieriää kirpeän raikkaalla kastikkeella.

Bistron ruoka on odottamattoman ihanaa, ja se kelpaisi sellaisenaan minkä tahansa fine dining -ravintolan listoille. Seuraavana päivänä kuulemme, että Hostel Café Kodin nuorilla kokeilla on jo rutkasti kokemusta valkoistenkin liinojenn ääreltä, Ounasvaaran Sky Kitchen & View’n keittiöstä. Eipä siis ihme, että makuelämys oli melkoinen. Erityiskiitos keittiöön myös aamiaisen gluteenittomasta puurosta ja tuoreesta kauraleivästä.

Hostel Café Kotii illallinen

Hostel Café Koti illallinen

Hostel Café Koti illallinen

Hostel Café Koti illallinen

Hostel Café Koti illallinen

Hostel Café Koti illallinen

Jälkiruokadrinksut sekoitettiin Mökki-terassilla, sisäpihalla lymyilevällä salaisella keitaalla. Negroni laskettiin lasiin Kyrön tammitynnyristä, jossa se oli kypsynyt koko kevään ja alkukesän. Tätä herkkua saa Helsingistäkin vain harvoista ja valituista anniskeluliikkeistä. Drinkit nautittuamme kapusimme yhdet portaat ylöspäin ja pian pötkötimme jo tyytyväisinä lakanoiden välissä.

Hostel Café Koti mökkiterassi

Kun kyseessä on kaupallinen yhteistyö, yritän aina löytää edes jotain kehitettävää, vaikka kokemus kuinka olisi täydellinen. Tällä kertaa kritisoitavaa ei yksinkertaisesti löytynyt. Huoneessa oli kyllä kuuma, mutta ulkona oli yli 30 asteen helle, joten olosuhteille ei kukaan mitään voinut. Terassilla musiikki soi vielä klo 22 jälkeenkin, mutta meitä iltakukkujia se ei häirinnyt, päinvastoin. Tässä todistustenjaossa Hostel Café Koti saa kiitettävän, sillä se todella on virkistävä poikkeus lähes kokonaan lappiteemoitetun kaupungin keskellä.

Yöpymiset, vuokrapyörät, lounaan ja illallisen tarjosi Hostel Café Koti. Siskokset kiittävät, kumartavat ja palaavat taatusti uudelleen!

ps. Kurkkaa lisää kuvia ja paikallisen mielipide hostellista Pää pilvissä -blogista!