Makaronilaatikko ilman ketsuppia, kiitos!

Olin omituinen lapsi. Lempiruokiani olivat kananmunakastike keitetyillä perunoilla, jauhemaksapihvit puolukalla sekä munuaislaatikko – tai kusloora, kuten isäni ruokalajia nokkelasti kutsuu. Kun luokkakaverit riemuitsivat kouluruokalan pinaattilettupäivästä, minä kasasin lautaselle pelkkää porkkanaraastetta ja puolukkahilloa. Sen sijaan koulussa tarjoiltua kanaviillokkia ja verilettuja, niitä minä rakastin.

makaronilaatikko

Täysi-ikäiseksi vartuttuani perspektiivini laajeni huomattavasti. Maistan kaikkea, mitä eteen kannetaan. Siirrän ennakkoluulot päättäväisesti syrjään, sillä jos en kokeile, en voi tietää pidänkö ruuasta vain en. Edelleen yritän sitkeästi opetella tykkäämään oliiveista, sinihomejuustosta ja sahramista, mutta toistaiseksi suhteeni näihin voimakkaisiin makuihin ei ole kehittynyt edes kaveriasteelle.

Myös suhteeni sipseihin on herättänyt ystäväpiirissä huomiota. En pidä perunalastuista, enkä ole ikinä ostanut sipsipussia kotiin, ellei tuparitarjoiluja lasketa. Juustonaksut haisevat järkyttävän pahalle ja raffelit maistuvat lähinnä sahajauholta. Olen sisarussarjani musta lammas, sillä kaikki kolme pikkusiskoani ovat oikeita sipsirohmuja.

Suklaalevykin saattaa säilyä kaapissani kuukausia. Syön palan silloin, toisen tällöin. Kahden palan jälkeen suu kieltäytyy syömästä, sokeriöverit on saavutettu. Irtokarkkeja imeskelen lähinnä leffateatterissa. Silloinkin vatsa menee sekaisin useammaksi tunniksi.

makaronilaatikko

Sitten on vielä se ketsuppi. Tasaisin väliajoin testaan, miltä se kieleni päällä tuntuu ja maistuu. Toistaiseksi nautin tomaattini kuitenkin mieluiten itse keitetyssä kastikkeessa, tuoreina tai puoliksi kuivattuina. Edes lapsena en halunnut Felixin punaista lautaselleni. Makaroonilaatikon lisukkeena söin puolukkaa, ranskalaisia rouskutin sellaisenaan ja grillikioskillakin pyysin annokseeni kaikki mausteet paitsi ketsupin.

Kun menneellä viikolla mielessä viivähti kerran jos toisenkin perinteinen makaronilaatikko, päätin kokeilla toisenlaista lähestymistapaa. Äitini kokkaama makaronilaatikko on tehty munamaitoon, miehen lapsuudessa makaronit imivät itseensä maidon sijaan lihalientä. Minä päädyin kokeilemaan, miltä maistuu pasta bolognese uunissa haudutettuna. Keitin bolognese-kastikkeen ja kaadoin sen lihaliemen kera makaronien sekaan. Santsasimme ruokaa kahteen kertaan, joten tämä versio perinteisestä arkiruuasta taitaa jäädä jatkossakin osaksi keittiömme repertuaaria!

Tomaattinen makaronilaatikko

1 iso sipuli
2–3 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
400 g naudan jauhelihaa tai härkistä
1 prk tomaattimurskaa
2 dl vettä
1 dl punaviiniä
kuivattua chiliä
suolaa ja pippuria
n. 400 g täysjyvämakaroneja
1/2 litraa liha- tai kasvislientä
oliiviöljyä paistamiseen

Silppua sipulit ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Kuullota oliiviöljyssä ja lisää pannulle sitten jauheliha tai härkis. Paista kypsäksi ja kaada sekaan tomaattimurska. Huuhtele murskapurkki parilla desillä vettä ja lisää se pannulle. Lorauta joukkoon myös vähän punaviiniä. Kiehauta kastike ja mausta se chilillä, suolalla ja pippurilla. Lämmitä liha- tai kasvisliemi, anna tomaattikastikkeen porista pannulla sillä aikaa.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Ota tarpeeksi suuri vuoka ja kaada siihen sekä makaronit että bolognese-kastike. Makaroneja ei keitetä, ne kypsyvät vuoassa paiston aikana. Sekoita makaronit ja kastike keskenään, lisää sen jälkeen liha- tai kasvisliemi. Paista uunin keskitasolla n. 50 minuutin ajan. Jos haluat pinnasta rapean, käännä kiertoilma viimeisen kymmenen minuutin ajaksi päälle. Jos uunissa ei ole kiertoilmatoimintoa, nosta vuoka muutamaksi minuutiksi grillivastusten alle.

makaronilaatikko

Erityisen maistuvaa miedon tulinen makaronilaatikko on ulkoilun tai pitkän hiihtolenkin jälkeen. Kahden insinöörin keittiö suosittelee!

Hipattoman helmikuun papu-munakoisopasta

Lempivaatteet kinnaavat edelleen. Kotelomekko ei laskeudu lanteilta kauniisti ja farkkujen nappien kanssa joutuu rimpuilemaan kuin 1990-luvun margariinimainoksessa ikään. En ole yksin ongelmani kanssa, miehellä on samat oireet.  On aika pienen ryhtiliikkeen. Alkakoon siis hipaton helmikuu.

munakoiso

Tavoitteena on pudottaa pari kiloa. Rakkailla vaatekappaleilla on vielä elämää jäljellä, emme tahdo ostaa uusia pienen painonnousun takia. Ajankohta on nerokas, ajattelimme. Vuoden lyhin kuukausi, vain 28 päivää. Sitten seuraa maaliskuu ja reissut Hollantiin, Portugaliin ja Italiaan. Palkinto häämöttää siis kulman takana. Helppo nakki vähän heikommallakin tahdonvoimalla – tai sitten ei. Pyörittelimme päätämme kalenterimerkintöjen edessä: kuukauden aikana on kolmet pitkän kaavan illalliset. Saas nähdä miten meidän käy.

Kyllä kasviksille, marjoille, hyville rasvoille ja aktiiviselle liikunnalle. Ei viinille, oluelle, sokerille, juustoille ja muille herkuille. Ajatus tuntui tarpeelliselta, mutta samalla armottoman ankealta. Elämästä pitää pystyä nauttimaan ja liika ehdottomuus on pahasta. Niinpä hieman höllensimme sääntöjä.

papu-munakoisopasta

Viiniä voi ottaa lasillisen, mutta vain ruuan kanssa ja korkeintaan kahtena päivänä viikossa. Yhden saunaoluen tai -siiderin voi siemailla, mutta puolen litran tölkki vaihdetaan kolmen desin vastaavaan. Herkkuhiiriä emme ole, joten makeat herkut eivät sinänsä ole ongelma, mutta sallimme silti itsellemme palan tai kaksi tummaa suklaata säännöllisesti nautittuna. Terveyssyistä, tiedättehän.

Myös valkoinen vilja on pannassa, mutta täysjyväpastan ja -riisin itsellemme sallimme, sekä kotona leivotun täyttä ruista olevan leipäviipaleen tai kaksi päivässä. Näillä mennään – maaliskuun alussa raportoin, kuinka kävi.

papu-munakoisopasta

Pää löi jälleen kerran tyhjää, kun yritin palauttaa mieleeni ne parhaat kasvisreseptit. Sen sijaan, että olisin selannut omaa blogiani, avasin Hanna Hurtan Kasvis-kirjan. Sisällysluettelossa katseeni kiinnittyi ensimmäisenä papu-munakoisopataan, jonka kohdalta opuksen sitten avasin. Kaikki ainekset munakoisoa lukuunottamatta olivat valmiina kaapissa, joten pikainen kauppareissu ja sitten kauhan varteen. Oli lounasaika ja mieleni teki pastaa, joten muokkasin hieman ohjetta. Papu-munakoisopadan sijasta keittelin kokoon papu-munakoisopastan. Minun versioni tulee tässä, reseptistä riittää 3–4 ruokailijalle.

Papu-munakoisopasta

1 pienehkö munakoiso
2 rkl oliiviöljyä
2–3 valkosipulinkynttä
1 pahvitölkillinen säilöttyjä papuja
kuivattua chiliä maun mukaan
(1,5 tl savupaprikajauhetta)
1 rkl tomaattipyreetä
1 tölkki tomaattimurskaa
2 dl vettä
tilkka sitruunamehua
1 rkl tahinia
suolaa ja pippuria

Pilko munakoiso noin sentin kuutioiksi ja kuullottele kuutioita isolla pannulla öljyssä pari minuuttia. Lisää sitten silputtu valkosipuli ja jatka kypsentämistä, kunnes koisokuutiot saavat väriä. Huuhtele hyvin säilötyt pavut (meillä oli kaapissa isoja valkoisia) ja lisää pannulle. Heitä sekaan chili ja halutessasi savupaprikajauhe (maustekaapissa oli paprikapurkin kokoinen aukko – hyvin toimi ilmankin!) sekä tomaattipyree ja -murska. Huuhtele tomaattitölkki parilla desillä vettä ja kaada kastikkeen joukkoon. Purista sekaan pikkuisen sitruunamehua.

papu-munakoisopasta

Normaalisti lisäisin tässä vaiheessa tomaattikastikkeeseen myös hunajaa tai sokeria, mutta hipattoman helmikuun kunniaksi, jätin makeutusaineen pois. Laita pastat kiehumaan ja anna kastikkeen muhia sillä aikaa. Sekoita lopuksi kastikkeen joukkoon vielä tahini sekä suola ja pippuri. Tahini toi kastikkeeseen yllättävän lisän, se teki soosista samettisen ja kermaisen. Tahinikikkaa täytyy käyttää toistekin!

Purjo-fenkolirisotto – kokkausta Montenegron maisemissa

Parin päivän jälkeen Montenegron ravintoloiden ruokalistat alkavat toistaa itseään. Rannikolla ruoka tulee merestä ja sitä syödään, mitä pyydyksistä nousee. Mustekalaa, kalmaria, seepiaa, katkarapuja, simpukoita ja kalaa. Paahdettuna, paistettuna, keitettynä, haudutettuna, friteerattuna ja halstrattuna. Pastassa, risotossa, sopassa, padassa, liemessä tai ihan sellaisenaan. Lisäkkeenä usein blitvaa eli muhennettua perunaa ja mangoldia tai ranskalaisia pottuja. Liharuokaakin löytyy, eikä kasvissyöjäkään nälkään kuole, mutta varaa valita on huomattavasti vähemmän.

meren eläviä

Minä popsin onnesta soikeana mustekalaa ja simpukoita. Dippasin rapulaisia valkosipuliöljyyn, rouskutin rapeaan taikinaan piilotettuja aarteita, sotkin sormeni soosissa seassa kypsyneisiin sinisimpukoihin ja jos minulla olisi ollut pokkaa, olisin nuollut lautasen. Sen sijaan tyydyin kaapimaan kastikkeen viimeisetkin tipat leipäpalalla.

Montenegro

musta risotto

Viidentenä iltana veneemme kellui toista kertaa Bigovan lahdella. Kylän ainoa ravintola oli testattu jo pari päivää aiemmin. Tarkoituksena oli ollut rantautua toisaalle, mutta venäläinen kilpavene-eskaaderi oli ehtinyt ensin. Emme lähteneet koettamaan onneamme, sillä pienen rantaravintolan kapasiteetti tuskin olisi riittänyt ruokkimaan yli sataa henkeä yhtä aikaa.

lounassalaatti

lounas veneessä

Onneksi tilanne oli tiedossa jo edellisessä satamassa, Budvassa. Päätimme kokeilla miten 45-jalkaisen veneen pentteri taipuu yhdeksän hengen illallisen kokkaamiseen. Alkuviikolla keittiössä oli keitelty lounaspastaa, pilkottu salaattiaineksia ja kaadettu satamaryyppyjä, mutta astetta haastavamman aterian valmistaminen oli toinen juttu.

pastalounas

pastalounas

satamaryyppy

Paikallinen supermarket oli hyvin varustettu. Juustotiskillä oli pituutta kymmenen metriä ja vihannekset kilpailivat keskenään halvimmasta kilohinnasta. Mennessämme kauppaan, meillä ei ollut yhtäkään ideaa. Bongattuamme hevi-osaston purjovuoren miehen silmät alkoivat loistaa. Tekisimme toisinnon Jyrki Sukulan taannoin tarjoamasta purjorisotosta! Mukaan napattiin myös fenkolia antamaan pientä lisätwistiä muuten niin simppeliin sapuskaan. Proteiiniksi päätettiin ostaa kalaa, miehistössä kun purjehti pari lihansyönnistä luopunutta gastia. Kalakauppakin sijaitsi sopivasti supermarketin kupeessa, kätevää.

lounassalaatti

lounas

Ihmiselle, joka jännittää kaikkea uutta, oli kalakauppiaankin kohtaaminen vahvasti mukavuusalueen ulkopuolella. Varsinkin, kun tiski oli täynnä eväkkäitä, joiden laadusta tai varsinkaan mausta, meillä ei ollut mitään käsitystä. Vaikka yhteistä kieltä olikin vain muutama sana, kauppias ymmärsi nopeasti tarpeemme ja pääsimme yhteisymmärrykseen kalojen lajista ja määrästä. Purjori-fenkolirisotto saisi rinnalleen uunissa paistetut kokonaset doradot.

Asiakkaita oli jonoksi asti, mutta kauppias pyysi meitä odottelemaan vartin. Sen jälkeen hän lykkäsi mukaamme valmiiksi peratut eväkkäät. Hyvä niin, sillä kalankäsittely ei ole kummankaan leipälaji. Eikä veneestä taatusti olisi löytynyt fileerausveistä, kun lähtösatamassa jouduimme kyselemään lautastenkin perään. Tarvitsetteko te todella yhdeksän lautasta, kysyttiin vuokraamosta, teettekö tosiaan veneessä ruokaa?

kippari

köysi

pentteri

Purjeveneessä kokkaaminen on oma taiteenlajinsa. Kun vene kulkee kallellaan, hella vapautetaan lukituksestaan. Se kelluu vaakasuorassa ja kokin tehtävänä on pitää pannuista ja kattiloista kiinni, kun halssi kryssiessä vaihtuu. Kaikki ruoka-aineet on sijoitettava lukittaviin kaappeihin ja korkealaitaisille hyllyille tai ripustettava roikkumaan kattoon kiinnitetyistä heloista. Pöytäpinnoille jätetyt kipot ja kupit ovat nopeasti sirpaleina lattialla, kun äkillinen tuulenpuuska tarttuu purjeisiin.

dorado

parsarisoton ainekset

Illallisen aikaan oltiin onneksi jo tukevasti kiinni poijussa. Veden pinta väreili, mutta tuuli oli tyyntynyt illaksi täysin. Kaasuliekki lepatti kattilan alla, purjo-fenkolirisotto kypsyi ja kokeille oli kaadettu viiniä lasiin.

Lopputulos yllätti nälkäiset purjehtijat kokkeja myöten. Saatan ehkä pikkuisen vetää kotiinpäin, mutta sanon silti, että annos oli paras, mitä Montenegrossa oli siihen mennessä syöty. Adrianmerellä, kirkkaalla tähtitaivaalla, kynttilävalaistuksella ja paikallisella viinillä oli taatusti osuutta asiaan, mutta kehoitan silti kokeilemaan. Risoton kaveriksi käy mikä tahansa suomalainenkin kala, eksoottisia mereneläviä ei tarvitse tätä reseptiä varten saalistaa. Resepti riittää lisukkeeksi tai alkuruuaksi 10 herkkusuulle ja pääruuaksi noin 6 nälkäiselle.

purjo-fenkolirisotto ja paistettu dorado

Purjo-fenkolirisotto

125 g voita
1,5 dl oliiviöljyä
1 iso punasipuli

1 iso fenkoli
3 purjon valkoiset osat
10 dl riisiä
3 dl valkoviiniä
2,5 litraa kasvislientä
raastettua parmesaania
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
suolaa ja pippuria

Silppua punasipuli, purjo ja fenkoli. Sulata isossa kattilassa puolet voista ja lisää oliiviöljy. Kuullota silputtuja aineksia muutama minuutti ja lisää sitten riisit. Pyörittele paistolastalla niin, että kaikki riisit saavat rasvasta osansa. Kaada sitten joukkoon valkoviini ja anna sen imeytyä lähes kokonaan riiseihin, ennen kuin aloitat kasvisliemen lisäämisen.

purjo-fenkolirisotto

Pidä liemi koko ajan kiehuvan kuumana toisessa kattilassa, risottokattila voi olla keskilämmöllä, kunhan liemi jatkaa poreilua lisättäessä. Lisää lientä korkeintaan pari desiä kerrallaan, anna imeytyä riiseihin ja vasta sitten kauho päälle seuraava satsi. Hämmennä risottoa jatkuvasti, jotta sen rakenteesta tulee oikeanlainen. Lisää lientä, kunnes riisi on al dente eli juuri ja juuri kypsää. Riisi ei saa kypsyä mössöksi, siinä tulee olla hieman purutuntumaa. Kypsymiseen menee 20–30 minuuttia, tällaisessa isommassa määrässä saattaa kestää vähän kauemmin.

paistetut doradot

Tarkista suola ja rouhi sekaan pippuria myllystä. Lisää lopuksi loput voista ja raastettu parmesaani. Tarjoa sellaisenaan alku- tai väliruokana tai pääruuan lisukkeena. Tarjoa kaverina kalaa tai äyriäisiä, kaada lasiin kylmää valkoviiniä ja kuvittele itsesi Montenegron jylhiin maisemiin tähtitaivaan alle.

köysi

Lisää tunnelmia lokakuisesta Montenegrosta: Montenegron rannikolla – Kotorista Tivatiin, Bigovasta Budvaan