Olen onnellisempi kuin aikoihin – ja sanon sen ääneen

”Se ei kyllä yhtään ole sun tyyppinen”, totesi ystäväni suhteemme alkutaipaleella. Nyökyttelin hymyillen, sillä olin täysin samaa mieltä. Siihen asti olin toistanut tuttua kaavaa, ja siksi etsinyt sitä oikeaa ihan vääristä paikoista. Pitänyt parempana toisia ominaisuuksia, arvostanut tiettyjä ulkoisia piirteitä ja kiinnittänyt huomiota epäolennaisuuksiin. Niiden sijaan nojasin nyt keskusteluihimme, yhteisiin intresseihin ja siihen tunteeseen, että olen turvassa.

Keväällä 2013, kun erosin 11 vuotta kestäneestä suhteesta, tajusin, että olin jo pitkään elänyt toisten elämää. Sopeuduin ja tein kaikkeni käyttäytyäkseni niin, että minut hyväksytään. Uppouduin eksäni maailmaan, kun olisi pitänyt keskittyä kuuntelemaan, mitä minä elämältä haluan ja tarvitsen. Vaatimuksia, ääneen lausuttuja ja lausumattomia, sateli sieltä ja täältä. Vaikka ero oli kipeä, ilman sitä en olisi tässä. Vihdoinkin omana itsenäni, sellaisena kuin olen. Hyväksyttynä ja arvostettuna kaikkine vajavaisuuksineni.

Jo ensimmäisillä treffeillä haaveilimme kesämökistä. Molemmat tahoillaan tietysti, sillä liian suuria askeleita ei puolen tunnin tuntemisen jälkeen vielä kannattanut harppoa. Purjehduksesta ja merestäkin puhuttiin – ja ruokaharrastuksesta, siitä riitti juttua pikkutunneille. Baarin ovien sulkeuduttua hytisimme sen ulkopuolella kylmässä kesäillassa ja haimme lämpöä toisistamme. Lopulta hän hyppäsi paitahihasillaan pyörän selkään ja karautti kahdeksan kilometrin matkan kotiinsa Lauttasaareen. Minä melkein jäädyin, vaikka välimatkaa lämpimään peiton alle oli hädin tuskin kilometri.

Rakkaus antoi odottaa itseään. Polveni eivät notkahtaneet ensitapaamisella, mutta kiinnostukseni heräsi. Halusin tavata uudestaan ja jatkaa tutustumista. Kesän aikana ihastuin, mutta vasta syksyllä uskalsin sanoa rakastavani. Hän osoittautui timantiksi. Huolehtivaiseksi, turvalliseksi, kannustavaksi, myötäeläväksi, hauskaksi, älykkääksi ja kaiken päälle komeaksi. Hän arvostaa sitä, mitä minä teen ja tykkää siitä, mitä itse tekee. Hän on kätevä käsistään ja haka hellan ääressä, leipoo leivät, paistaa pihvit ja pikkelöi vihannekset. Hän pyöräilee kesät talvet, viihtyy luonnossa ja tarttuu toimeen hanakasti. Kaiken tämän lisäksi hän tykkää lukea, lähtee kanssani keikoille, pukeutuu hyvin ja kengätkin ovat kuosissa, vaikka niitä edelleenkin on ihan liian monta paria. Voisin jatkaa listaa vielä pitkään, mutta luulen, että ymmärsitte jo, mitä tarkoitan.

Jokaisessa parisuhteessa on kipukohtansa, jotka välttämättä eivät näy ulospäin – niin myös meillä. Kun katsoo historiaani taaksepäin, voi päätellä, että olen pitkien parisuhteiden ihminen. Se, miten hiertävät kivenmurikat kohdataan, ratkaisee. Kun napit painuvat vastakkain, haluan selvittää, mistä se johtuu. Jos hermot kiristyvät, kysyn syytä siihen. Kävelemään lähden vasta, kun muuta ratkaisua ei ole. Tämä pätee muuten myös ystäviin. Kun minut kerran voittaa puolelleen, pysyn purkkana kengänpohjassa lopun elämää.

onnellinen

Viimeisen puolen vuoden aikana suurimmat kivet kengissä ovat alkaneet hioutua huomaamattomammiksi. Kehitys on vaatinut itkua, itsensä tutkiskelua, ymmärtämistä ja toisen asemaan asettumista. Miksi hän toimii näin, miksi minulle tämä on tärkeää? Mies on lukenut kirjallisuutta aiheesta, minä olen kirjoittanut ja uskaltanut puhua vaikeistakin asioista ääneen. Sitkeys ja sinnikäs työ on alkanut tuottaa hedelmää. Juuri nyt parisuhteemme kukoistaa.

Istumme töölöläisessä kortteliravintolassa ja tuijotamme toisiamme silmiin. Olen onnellisempi kuin aikoihin, ja sanon sen ääneen. Viides yhteinen vuosi on aluillaan, ja uskon, että siitä tulee vielä parempi kuin edeltäjistään. Toivottavasti intuitioni on oikeassa.

Etuoikeutetusta elämästä ilmastotekoihin – oletko valmis?

Kesän korvilla saattaa unohtua se, että viime vuosien suloisen lämpimät ja seksihelteiset suvet ovat mitä todennäköisemmin seurausta ilmastonmuutoksesta. Tänään vietetään maailmanlaajuista ympäristöpäivää. On erinomaisen hyvä, että on nimikoituja päiviä, jolloin ympäristönsuojelu ja ilmastoasiat nostetaan tapetille, mutta jos minulta kysytään, niiden pitäisi keikkua seinällä joka ikinen päivä.

ilmastonmuutos

Tönötän tukevasti tiedostavassa kestävän elämäntavan kuplassa, jossa suurin osa ympärilläni olevista ihmisistä on samaa mieltä. Mutta kyllä tätäkin kuplaa tökitään aika ajoin. Etäinen naamakirjakaveri iloitsee ilmastonmuutoksen mukanaan tuomasta lämmityskustannusten kutistumisesta ja ilmastonsuojelu- ja maahanmuuttovastaisen puolueen menestymisestä. Kunpa hän ymmärtäisi, että ilmastonmuutos sitä kansanvaellusta vasta kiihdyttääkin. Ilmastopakolaisuus on kiistämätön fakta, jos ja kun osa maapallosta tällä menolla muuttuu kasvihuonekaasujen vuoksi asuinkelvottomaksi.

Toinen tyyppi päättää olla tekemättä mitään, koska Kiina ja Intia. Samaan aikaan television vaalitentissä eräs nimeltä mainitsematon setämies yrittää tolkuttaa kollegoilleen, että ei Suomen tarvitse mitään tehdä, me olemme hoitaneet jo oman osuutemme mallioppilaan tavoin. Huokaus. Politiikka on painottanut jo pitkään liberaalia yksilönvapautta. Minäminäminä-kulttuuri on läsnä joka puolella, sillä saavutetuista eduista ei todellakaan haluta tinkiä. Armeija ei papusopalla ja kukkakaalipirtelöllä marssi, kyllähän ihmisen lihaa pitää saada!

Yksilöihin vaikuttaminen pelkästään viestinnän keinoin ei tutkimustenkaan valossa enää riitä, vaan tarvitaan tiukempaa sääntelyä ja kulutuksen ohjailua esimerkiksi haittaverojen muodossa. Juuri muodostettu hallitus on kaikkien meidän onneksi tekemässä historiaa ja panostamassa ympäristöön ja ilmastonmuutoksen torjuntaan ennen kuulumattomalla tavalla maailmankin mittakaavassa. Suomalainen tosin ei näkemättä usko, mutta toivotaan silti, että tavoitteet toteutuvat, eivätkä jää pelkiksi palopuheiksi lehtien sivuille ja eduskuntasalin lehtereille.

ilmastonmuutos

Helmikuussa, kun eduskuntavaalit olivat vielä edessäpäin, pääsin kuuntelemaan Helsingin yliopiston ilmastotutkijoiden näkemyksiä lähitulevaisuudesta. Heidän mukaansa näköpiirissä on kansalaisia osallistavaa päätöksentekoa, vaalikauden yli jatkuvia pitkiä linjauksia sekä voimakasta, yhteiskunnan sanelemaa sääntelyä. Maailma on suuren murroksen edessä, sillä liberaalisen demokratian ja yksilön rajattoman valinnanvapauden aikakausi on päättymässä. Ilmastonmuutoksen hidastaminen edellyttää radikaaleja toimenpiteitä niin politiikassa ja hallinnossa kuin liiketoimintamalleissa ja yksilöiden jokapäiväisessä elämässä. Muutoksen hyväksyminen ei tule olemaan meille pumpulissa kasvaneille ja liian hyvään tottuneille lottovoittajille todellakaan helppoa.

Kolmea kuukautta myöhemmin Sitra julkaisi kansainvälisen selvityksen, jossa etsitään ilmastotavoitteiden mukaisia elämäntapoja. Miten meidän pitäisi elää, jotta ilmasto ei lämpenisi 1,5 astetta enempää? Millaisia vaihtoehtoja meillä oikeasti on? Vastuu ei ole vain yksilöillä, mutta meidän kaikkien kulutuskäyttäytämisellä voi raportin mukaan silti olla merkittäviä vaikutuksia. Yksilön tahto ja kiinnostus vähähiilisempää elämää kohtaan antaa tärkeän signaalin myös hallintokoneistolle ja poliittisille päättäjille.

Luvut ovat hurjia. Jotta tavoitteeseen päästään, suomalaisten hiilijalanjälkeä on pienennettävä tässä selvityksessä yli 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Selvitys tutkailee päästöjä nimenomaan kuluttamisen ja elämäntapojen näkökulmasta, joten yksilön hiilijalanjälkeen ei ole laskettu infrastruktuurista tai julkisesta kulutuksesta johtuvia lukuja. Eniten pystymme vaikuttamaan elintarvikkeiden käyttöön, kuten lihan ja maidon kulutukseen, asumiseen liittyvään energian määrään ja liikkumiseen yksityisautoiluineen ja lentomatkoineen, sillä 75 % elämäntapaan perustuvasta hiilijalanjäljestä muodostuu näistä kolmesta kategoriasta.

ilmastonmuutos

Selvityksessä on tutkittu myös Japanin, Kiinan, Brasilian ja Intian hiilijalanjälkien suuruutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Jotta saadaan hieman perspektiiviä, lyödäänpä raakoja lukuja pöytään. Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on 10 400 kg. Liikkuminen kuormittaa eniten (2,8 t), asuminen melkein saman verran (2,5 t), ja ruoka saa kyseenalaisen kunnian seurata kolmantena (1,8 t). Kerrottakoon vertailun vuoksi myös sille hepulle, jonka mielestä jäljet johtavat intialaiselle sylttytehtaalle, että intialaisen yhteenlasketut päästöt ovat yhteensä 2 000 kg. Siitä ruokaan kuluu 0,5 t, asumiseen 0,4 t ja mutta liikkumiseen 0,7 t. Intialaisen yhteen ynnätyt päästöt ovat siis vähemmän kuin suomalaisen asumisesta tai liikkumisesta aiheutuvat päästöt. Karua faktaa, joka meinaa painaa tällaisen maailmanparantajan mielen väkisinkin matalaksi.

Ruokaihmistä kiinnostaa etenkin elintarvikkeiden vaikutus, siksi muutama sananen aiheesta lisää. Lihansyönnin valtavan vaikutuksen suomalaisen jalanjälkeen saattaa arvata ilman tutkimukseen perehtymistäkin. Se muodostaa yksinään lähes puolet ruoan ilmastovaikutuksista. Näillä leveysasteilla lihaa kuluu melkein 85 kiloa vuodessa mattia ja maijaa kohti. Viikkotasolle purettuna se tekee 1,6 kiloa per lihansyöjä. Kasvispainotteisen sekasyöjän näkökulmasta luku tuntuu todella suurelta. Japanissa vastaava vuositason kilomäärä on 35, Kiinassa 60, Brasiliassa 45 ja Intiassa vaivaiset 5. Suomi seisoo tässäin kyseenalaisella palkintopallilla. Maitotuotteita eli lähinnä maitoa, juustoa ja hapanmaitotuotteita tosin kuluu vieläkin enemmän, 3,8 kiloa per viikko per suomalainen – huh huh!

Toivoa kuitenkin on, sillä kaikkea ei vielä ole menetetty! Jokainen meistä pystyy vaikuttamaan jollain tavalla näin kolmeen suurimpaan syntipukkiin. Vaihda auto edes osittain julkiseen liikenteeseen tai jos on pakko autoilla, hanki hybridi tai kulje kimppakyydillä. Käytä lihasvoimaa aina kun mahdollista, kävele lyhyet matkat, pyöräile pitemmät tai viiletä ne vaikka sähköistetyllä potkulaudalla. Matkusta kotimaassa ja maata pitkin. Jos lennät, valitse suora lento ja oleskele kohteessa pidempään. Mieti, riittäisikö pienempikin asunto, asenna lämmitysenergiaa säästävä ilmalämpöpumppu ja valitse vihreä ekosähkö.

ilmastonmuutos

Pohdi ruokailutottumuksiasi. Oletko tapojesi orja vai uskaltaisitko kokeilla jotain uutta? Vähennä lihansyöntiä tai vaihda edes nauta ja possu joskus kanaan tai kalaan. Kokeile kasvimaitoja ja herkuttele juustoilla harvemmin. Kun käytät sesonginmukaisia kasviksia ja panostat palkokasveihin, säästät myös selvää rahaa, sillä satokauden tuotteet ovat aina edullisimpia. Älä heitä ruokaa roskiin, usko aistejasi, älä päivämääriä. Kokeile vegaanista ruokavaliota vaikka vain viikon ajan, saatat löytää uusia suosikkisapuskoja ja raaka-aineita, joista et ole koskaan kuullutkaan!

Muista myös, että vaateteollisuus kuluttaa enemmän maapallomme varoja kuin lentomatkailu ja laivat yhteensä. Harkitse siis tarvitsetko todella uutta takkia tai viimeisimmän trendin mukaista toppia. Osta käytettynä, lainaa, vuokraa ja kierrätä aina kun voit. Ja kun onnistut ottamaan askelen oikeaan suuntaan, kerro siitä kavereille. Puhu ilmastoystävällisestä elämäntavasta ja kestävästä kulutuksesta, ole aktiivinen ja näytä esimerkkiä myös niille muutosvastarintaisille mököttäjille.

Ajatelleeksi ei ehkä tule sitäkään, että kestävillä valinnoilla, kuten ruokailutottumusten muutoksella, fillaroinnilla tai etätyöllä on myös muita elämänlaatua parantavia vaikutuksia. Parempi terveys, reippaampi kunto ja lihavampi lompakko saattavat hyvinkin tulla bonuksena kaupan päälle.

Kaikkien meidän teoilla on loppupeleissä merkitystä, vaikka toisin välillä väitetään. Vähemmän kuormittavien tuotteiden ja palveluiden valitseminen on ratkaisevan tärkeää, sillä muuten markkinat eivät reagoi ja tuota tarjolle lisää parempia vaihtoehtoja. Kylmä totuus on myös se, että mitä hitaammin kulutustottumukset muuttuvat, sitä radikaalimmin niitä on muutettava tulevaisuudessa. Tuli polttelee jo ikävästi hännän alla, jos haluamme, että meillä on elinkelpoinen maapallo myös vuonna 2050 ja vielä pitkään sen jälkeen.

ilmastonmuutos

Sen sijaan, että luettelisin loputkin lähes 100-sivuisen Sitran selvityksen luvuista ja pysäyttävistä faktoista, lopetan paasaamisen tähän. Jos ja kun aihe kuitenkin kiinnostaa, suosittelen teitä katsomaan Mikko Toiviaisen eli Kalenterikarjun informatiivisen, mutta samalla varsin viihdyttävän tubevideon siitä, mitä sinäkin voit tehdä yhteisen tulevaisuutemme hyväksi. Jos et ehdi juuri nyt katsoa kymmenminuuttista tietopakettia, vilkaise edes tämä aiemmin kirjoittamani teksti ja sen vinkit ilmastoystävälliseen elämään. Maailmanparantaja kiittää ja poistuu takavasemmalle vain palatakseen asiaan tuonnempana.

Parisuhdetta puunaamassa – treffiviikonloppu Tallinnassa

Seisomme lipputiskillä Länsisatamassa. Mies tonkii hermostuneena lompakkoaan, sillä lahjakortti, jota tiskillä tarvitaan, on kadonnut. Ilman sitä joudumme pulittamaan kahdesta edestakaisesta reittimatkasta lähes 200 euroa. Liparetta ei löydy, joten ei auta muuta kuin kaivaa kuvetta. Mies näyttää siltä, että haluaisi heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa. Yritän vakuutella sekä miehelle että itselleni, ettei muutama satanen talouttamme kaada. Treffiviikonloppu Tallinnassa uhkaa alkaa kovin kireissä tunnelmissa.

kadriorg puisto

Harmituksesta puhisten kuljemme läpi porteista ja nousemme liukuportailla yläkertaan. Mies räplää edelleen rahapussiaan ja löytää kuin löytääkin hukassa olleen lappusen. Ongelmana on vain, ettemme enää pääse omin avuin lippuhallin puolelle. Pari jakkupukuista työntekijää pyyhältää ohitsemme. Juoksemme perään ja käytämme koiranpentuilmekortin. Onneksi ei tarvi ryhtyä kyynelehtimään, sillä pienen juttuhetken jälkeen meidät päästetään henkilökunnan ovesta takaisin lähtöruutuun.

Ryntäämme lipputiskille ja selitämme tilanteen. Ystävällinen rouvashenkilö, joka palveli meitä alun perinkin, kuuntelee ja ryhtyy näpyttelemään konettaan. Olemme varmoja, että rahojen palauttaminen ja lahjakortin käyttäminen ei enää onnistu, mutta onneksemme olemme väärässä. Vilkuilen kelloa, meillä on vielä 20 minuuttia aikaa ehtiä laivaan. Pienien teknisten ongelmien jälkeen rahat palautetaan ja lahjakortti kuitataan käytetyksi. Painan mieleeni asiakaspalvelijan nimen, sillä hän hoitaa tilanteen todella tyylikkäästi. Kiitos Irma joustavuudesta ja tilannetajusta, et tiedäkään kuinka suuren palveluksen teit!

Treffiviikonloppu Tallinnassa – omaa aikaa ja kainalossa kyhnäämistä

Matka on miehen yllätys minulle. Tiesin etukäteen vain matkapäivät, vasta edellisenä päivänä minulle kerrottiin monelta lähdetään ja minne. Majoitukset oli hoidettu ja pöytävaraus tehty. Kukaan entisistä kumppaneistani ei ole koskaan järjestänyt mitään vastaavaa. Olen otettu ja kiitollinen, vaikka laivamatkan hiilijalanjälki vähän omatuntoa hiertääkin. Parisuhde painaa vaa’assani piirun verran ilmastonmuutosta enemmän.

treffiviikonloppu tallinnassa

Aamulaiva on täynnä, onneksi meillä on hyttivaraus molempiin suuntiin. Seitsemännen kannen ulkohytistä on mukavat maisemat. Päiväunia ja pötköttelyä häiritsee vain vastapäiseen hyttiin yksin jätetty pikkukoira, joka pitää meteliä lähes tauotta. Kyllä hytissä loikoilu silti kaljakuppilan levottoman tunnelman ja karaokebaarin äänimaailman voittaa.

Airbnb-asuntomme on Kalamajan ja Telliskiven välimaastossa, puutalossa, joka ulkoapäin näyttää kadun ränsistyneimmältä röttelöltä. Rappu on kuitenkin siisti ja kattohuoneisto riisuttu, mutta siisti ja mukava. Kolmelle mitoitetussa majoituspaikassa on kaksi mukia ja epämääräinen joukko eriparisia oluttuoppeja. Nurkassa on pieni takka, mutta ei polttopuita. Isot kattoikkunat tuovat valoa sisään, myös yöaikaan. Yksi seinistä on pelkkää peiliä ja ehdin pelästyä itseäni jo ensimmäisen illan aikana useita kertoja. Pistorasioita on kolme, mutta eipä tänne tällä kertaa ole töitä tultu tekemään, vaan nauttimaan toistemme seurasta.

Paitsi että ensimmäisen illan vietämme erillämme. Hän olutfestareilla, jonka liput on myyty loppuun melkein vuosi sitten, minä kämpillä köllötellen ja ihan pikkuisen töitä tehden. Tällainen parisuhteemme on. Emme kyhnää kylki kyljessä koko ajan, vaan nautimme myös omasta ajasta ja tarvitsemme sitä tasaisin väliajoin. Hän saa maistella oluita niin paljon kuin napa vetää ja minä voin roikkua koneella ilman omantunnontuskia.

treffiviikonloppu tallinnassa

treffiviikonloppu tallinnassa

Käyn ostamassa lähikaupasta rasiallisen kreikkalaisia mansikoita, muutaman hapanoluen ja pari paikallista lihapiirakkaa. Paistan ne kaasulidellä ja kulautan alas punajuurella maustetulla gose-oluella. Yllätyn einespiirakoiden maukkaudesta, ja ahmin hyvällä ruokahalulla yhden lisää. Viimeisen jätän miehelle iltapalaksi.

Kalajamasta Telliskiven kautta Ülemisteen

Lauantaina nukumme pitkään, syömme kaksi tuntia aamiaista ja pötkähdämme vielä päiväunille. Ulos asti päästään vasta kahden jälkeen iltapäivällä. Aamulla melkein sorrun suorittamiseen, selaan Tallinnan matkailusivustoa, silmäilen blogijuttuja ja yritän väen vängällä keksiä jotain järkevää tekemistä. Kunnes muistan, mistä pidän kaupunkilomilla eniten. Haahuilusta, hitaasti lonnimisesta, tarkoituksella eksymisestä, ihmettelystä ja istahtamisesta kuppilaan, jos siltä tuntuu.

treffiviikonloppu tallinnassa

Niinpä kuljeskelemme käsi kädessä Telliskiven kaduilla ja kujilla. Istumme terassille tuulensuojaan ja aurinkoon, hiplaamme paikallista hipsterimuotia, syömme sormin, siemailemme juomiamme ja tarkkailemme ohikulkevia ihmisiä. Taivas kerää tummia pilviä yllemme koko päivän ja myöhäisen lounaan jälkeen kastumme kaatosateessa läpimäriksi.

Illallinen syömme kaukana keskustasta. Ratikka huojuu läpi harmaan kaupungin, viimeinen kilometri kävellään pilkullisen sateenvarjon alla toisiime nojaten niin, että yläselkä menee loppuillaksi jumiin. Juur on eestiläisten ravintoloiden parhaimmistoa, mutta paikassa, jonne ei mitenkään voisi vahingossa eksyä. Treffiviikonlopun ruokakokemuksille omistan oman postauksen, joten ei niistä tässä sen enempää. Kuuden ruokalajin aikana ilma kirkastuu. Taivaanranta kajastaa vaimean vaaleanpunaisena, ja Ülemisten ostoskeskuksen katolla maailmanpyörä hehkuu sähkönsinisenä. Sekoilemme netistä ostettujen ratikkalippujen kanssa ja jännitämme jäämmekö lipuntarkastajien armoille.

treffiviikonloppu tallinnassa

Yöllä pyörin sängyssä ja kuuntelen parhaat päivänsä eläneen talon ääniä. En voi olla ajattelematta puuttuvaa palovaroitinta ja satavuotiaan talon kummituksia. Katuvalojen heijastuksessa näen, kun katossa tepastelee suuri hämähäkki. Sukellan peiton alle ja nukahdan lopulta lämpimään kainaloon.

Kuljeskelua Kadriogin puistossa

Sunnuntaina paistaa aurinko. Jätämme avaimet keittiönpöydälle ja rullaamme laukut terminaalin säilytyslokeroihin. Reippailemme Kadriorgin puistoon, jossa kumpikaan ei ole koskaan käynyt. Haluan nähdä KUMUn ja ihailla japanilaista puutarhaa, sillä Roihuvuoreen en todennäköisesti lähiviikkoina ehdi. Istumme puiston penkillä puoliksi sylikkäin. Askelia on kertynyt melkoisesti ja jalkapohjia jomottaa, mutta hymy nykii poskipäitä. Treffiboksiin piilotettu treffiviikonloppu Tallinnassa on tehnyt hyvää.

kadriorg puisto

kadriorg puisto

KUMUa ihailemme ulkoa ja aulasta käsin, näyttelyt saavat jäädä toiseen kertaan. Kadriorgin puisto on vaikuttava, se on eurooppalaisempi kuin yksikään kotikontujen viheralue. Japanilainen puutarha sijaitsee kauiammaisessa kulmauksessa. Se on pieni, kirsikkapuitakin on vain muutama. Puutarhan kauneutta on silti vaikea tallentaa kameralle.

kadriorg puisto

Nälkä kurnahtelee vyötärön seutuvilla. Puiston laidalla on kiinnostavia ravintoloita, mutta ne ovat sunnuntaisin kiinni. Mon Repos vaikutti paperilla lupaavalta, mutta lähempää tarkasteltuna osoittautuu mielentilaamme nähden turhankin hienoksi paikaksi. Siksi otammekin suunnaksi Rotermannin korttelit ja Kaks Kokka -ravintolan. Sekin on molemmilta käymättä. Laivan lähtöön on yli kolme tuntia. Syömme pitkään ja hartaasti, ja piipahdamme vielä Tap Tapissa reissun viimeisillä olusilla. Istumme varjoiselle terassille, pipot päässä ja tumput käsissä. Oluttapahtuma on tuonut kaupunkiin janoisia alan harrastajia ja Rotermannin kapealla kujalla kuljeksii väkeä tuopit kädessä kahden olutravintolan välillä. Pyörittelemme päitämme, sillä sääntö-Suomessa tämä ei koskaan olisi mahdollista.

kadriorg puisto

kadriorg puisto

Laivalla tajuan, ettemme ole astuneet jalallakaan vanhaan kaupunkiin. Kännykkä  on rekisteröinyt yli 40 000 askelta ja muistikortti satoja kuvia. Tallinna on paljon muutakin kuin Raatihuoneen tori ja keskiaikaiset kadunpätkät. En tiedä, milloin seuraavan kerran lähdemme lahden toiselle puolelle, mutta se ainakin on varmaa, että valloitamme silloin jälleen uuden kaupunginosan.

Helsingissä laivasta astelee ulos kaksi onnellista matkaajaa. Edes väenpaljous tai kymmeniä kaljakeissejä kärräävät kanssamatkustajat eivät latista tunnelmaa. Emme ole kinastelleet kertaakaan, se on jo saavutus sinänsä. Treffiviikonloppu Tallinnassa saattaa jäädä ainoaksi laatuaan, mutta kokemus kannustaa raivaamaan kalenterista aikaa samantyyppiselle tekemiselle kotimaan kaupunkilomilla. Haahuilemaan päämärättömästi uusilla kulmilla ja kuljeskelemaan vieraiden kaupunkien kaduilla. Käsi kädessä.