Oi aikoja, oi vanhoja profiilikuvia!

No niin. En voinut olla tarttumatta Mamma rimpuilee -blogin aloittamaan hyökyaallon lailla pitkin blogimaailmaa etenevään profiilikuvahaasteeseen. 10 vuotta sitten kirjauduin Facebookiin ja jäin koukkuun välittömästi. Mikä vaivaton tapa pysyä kavereiden kärryillä! Vanhoina hyvinä aikoina naamakirjaan nimittäin todella päivitettiin kuulumisia.

Statuspäivitykseen kuului aluksi pakollinen olla-verbi. Ja koska kotoutettua kieliversiota ei vielä ollut olemassa, jokainen päivitys alkoi englanninkielen sanalla is. Se jos mikä oli ärsyttävää. Oli pakko viestiä vieraalla kielellä. Selasin toimintalokini alkuun. Ei uskoisi että näppiksen äärellä istuu kielitajullaan ylpeilevä sanaseppo, vai mitä sanotte näistä nokkelista sanavalinnoista syyskuulta 2007?

Sep 17, 2007 12:06pm
Pia Alapeteri is at work

Sep 18, 2007 11:24am
Pia Alapeteri is at lunch

Sep 18, 2007 4:20pm
Pia Alapeteri is out in the rain

Well, thanks for the info! Lohdullista on se, että todennäköisesti kaikkien muiden päivitykset olivat samaa luokkaa. Yksityisviestejä ei ollut tai ainakaan kukaan ei tajunnut käyttää niitä, sillä kirjoittelimme estoitta toistemme seinille. Lokakuussa keitti ensimmäisen kerran yli ja statukset muuttuivat suomenkielisiksi, vaikka pakollinen verbi pönöttikin edelleen paikallaan.

Oct 10, 2007 8:53am
Pia Alapeteri is kyllästynyt keksimään tähän jotain nokkelaa

Oct 24, 2007 1:56pm
Pia Alapeteri is ihmeissään kun kaikki kaverit on yhtä aikaa raskaana

Marraskuussa repäisin ja kokeilin ensimmäistä kertaa joukkovoimaa hyväkseni oikein kahden lauseen verran. En saanut yhtään tykkäystä enkä vastausta. Päivityksiä ei voinut kommentoida suoraan, vaan reagointi tapahtui suoraan seinälle, mutta silti vastauksia nolla, zero, nada. Samoin kävi joulukuussa. Pakollinen pönöttäjä oli hävinnyt, mutta edelleen statukset kirjoitettiin kolmannessa persoonassa. Olimme itsestämme irrallaan. Sama meininki jatkui koko seuraavan vuoden ajan.

Nov 26, 2007 10:37am
Pia Alapeteri is kukaan menossa laivalle lähiaikoina? Naamarasva finito eikä köyhällä ole varaa maksaa stockan hintoja

Dec 20, 2007 8:58am
Pia Alapeteri antaa lipaston ja toimivan 24-tuumaisen telkkarin hyvään kotiin. Onko jollain tarvetta?

sossu

Toukokuussa 2008 minut tägättiin ensimmäisen kerran jonkun toisen ottamaan kuvaan. Ei kysytty haluanko tulla merkityksi, eikä varsinkaan lupaa kuvan julkaisuun. Siellä se kummittelee vieläkin, orkesterikaverin seinällä. Ylimmäisessä kuvassa on meneillään kirjoituskonesoolo Uppsalassa järjestetyillä opiskelijaorkesterifestareilla. En ollut opiskelija, mutta kirjoituskonetta soitin mallikkaasti. Alemmassa visualisoituu sisarusparven yhteinen lumiloma. Kuvaan on vitsikkäästi tägätty myös Matterhorn. Samat punavalkoiset laskukamat on muuten edelleen käytössä kypärää ja reppua myöten. Olisikohan jo aika hankkia uudet?

alpeilla

Syyskuussa 2009 kehitys kehittyy ja statusten ja kuvien kommentoinnista tulee mahdollista. Mutta voi, ainakin omat statuspäivitykseni ovat edelleen kolmannessa persoonassa ja korkeintaan kahden lauseen pituisia. Hämmentävä kontrasti nykypäivään verrattuna. Vasta loppuvuodesta 2010 alkoi kolmas persoona haihtua pidempien postausten tieltä.

Dec 07, 2010 10:20am
Ei hyvää päivää tätä talven yllätyksellisyyttä. Työmatkaan kului tuplasti aikaa kun ratikka oli poikkeusreitillä ja bussi sammui matkalle neljä kertaa kunnes hajosi kokonaan. Korvaava bussi yritti ottaa aikataulua kiinni ja liukasteli risteyksessä niin että pelti melkein rytisi, vielä kerran vaihto ratikkaan ja vihdoin turvallisesti töissä. Odotan innolla kotimatkaa.

Mutta mites ne kuvat sitten? Olen ollut laiska päivittämään pärstääni profiilikuviin. Sama kuva on saattanut notkua naamakirjassa vuositolkulla. Toisaalta joltain vuodelta kuvia löytyi peräti neljä. Tässäpä jonkinlainen valikoima tarinoineen.

kolmekymppinen

Siinä poseeraa kolmekymppinen. Pyöreitä juhlia varten vuokrasin vanhan purjelaivan. Entinen hiekkajaala seilasi Helsingin Halkolaiturilta Porvoon saaristoon ja pysähtyi yöpymään laiturin nokkaan. Hiekkarannalle sytytettiin nuotio, kitara soi ja laulu raikasi. Boolia juotiin maitotonkallinen ja uitiin sysimustassa meressä. Aamiainen nautittiin laivan purjehtiessa kohti kotisatamaa. Porvoossa kivuttiin Linnamäelle ja leikittiin olevamme Thaimaassa. Eväspussiin pakattiin lämmin venäläinen skumppa ja täytetyt patongit. Lämpömittari nousi 29 asteeseen, eikä tuullut henkäystäkään. Vieläkin ihmettelen, miten selvisimme sieltä hengissä.
 

saaressa

Vuotta myöhemmin istun jälleen kerran veneessä. Tällä kertaa matkalla Espoon ulkoilusaareen, olisiko ollut Gåsgrundet. Kuvan nappasi kuorokaveri. Päälläni on harmaa froteinen shortsihaalari, joka on kaapissani edelleen. Olin aikaani edellä, vuonna 2008 ei kyseisiä vaatekappaleita katukuvassa juurikaan näkynyt. Tykkäsin kuvan negatiivisesta burkhasta niin paljon, että se säilyi profiilissani kokonaiset kaksi vuotta.

 
 

tervishirvi

Kesän 2010, kuten lukuisten aiempienkin kesälomien kohokohta oli Savolaisen Osakunnan tervahöyryristeily eli tuttujen kesken tervis. Hirvi mulkoili meitä seinältä pienen savolaiskylän ainoassa baarissa. Ajattelin ilahduttaa sitä suukolla. Oikeasti en todellakaan muista mitä tässä tapahtuu.

 
 

dadadam_oskar_euroviisut

Olen nähnyt Euroviisut kaksi kertaa livenä: Helsingissä ja Düsseldorfissa. Saksassa majoituimme entisen kuorokaverin, nykyisen oopperalaulajan residenssiin ja nautimme euroviisuhuumasta. Ostimme liput kenraaliin ja kiljuimme äänemme käheiksi venäläisten viisuturistien pyöritellessä silmiään viereisillä penkeillä. Finaalin katsoimme vieraanvaraisen isäntämme olohuoneessa. Modulaatioille skoolasimme keltaisella leskellä. Da da dam.

pakkasessa

Talvella 2013 yritimme epätoivoisesti pelastaa parisuhteemme matkaamalla Lappiin. Pakkasta oli parikymmentä astetta ja tuuli hyytävä. Mäkeen oli mentävä, kun sinne asti oli tultu. Mielestäni matka meni hyvin ja olin toiveikas. Avomieheni oli toista mieltä ja erosimme kaksi viikkoa myöhemmin.

 
 

Baalbekin rauniot

Savolaisen Osakunnan Laulajat kutsuttiin esiintymään Libanoniin kesällä 2013. Erosta oli kaksi kuukautta ja matka tuli todelliseen tarpeeseen. Puolet ajasta lojuin vatsataudissa hyvin ilmastoidussa hotellissa, mutta onneksi jaksoin retkelle Baalbekiin. Rauniot ovat monta kertaa suuremmat kuin Akropoliilla ja pylväitä on kuljetettu mm. Istanbulin suurimpiin pyhättöihin. Tripolissa räjähti vain pari päivää sen jälkeen, kun olimme poistuneet kaupungista. En tiedä onko palatseista enää mitään jäljellä, ovat tiettävästi joutuneet Syyrian kriisin jalkoihin.

kiasma

Marraskuussa 2014, kun ensimmäiset tiedot kansakuntaa kohauttavasta tv-formaatista tihkuivat mediaan, meitä pyydettiin varautumaan. Oli määrä muuttaa osoite- ja puhelintiedot salaisiksi ja kaikki some-kanavat yksityisiksi. Profiilikuvan olisi hyvä olla sellainen, josta ei tunnista. Kiasmassa esillä ollut Jacob Dahlgrenin Abstraktion ihmeellinen maailma sai toimia naamionani aina siihen asti kun kaikki jaksot oli esitetty tv:ssä.

tinderkuva

Loppuvuodesta latasin Tinderin. Opettelin ottamaan selfieitä ja huomasin että kasvojeni vasen puoli oli se edustavampi. Meikkasin pelkästään valokuvan ottamista varten ja latasin otoksen sovellukseen. Vaikka yksi ystävistäni sanoi, etten näytä kuvassa itseltäni, itsepäisesti halusin vaihtaa sen Tinderin kansikuvaksi. Onneksi pidin pääni, sillä puolen vuoden kuluttua tärppäsi.

silmät sirrillään

Nykyinen kuva on ollut paikallaan jo reilun vuoden. Hiukset ovat pidentyneet ja luomi leikattu pois. Sama nainen kuvasta silti katsoo. Silmät naurusta sirrillään ja mieli maailmalle avoinna. Se nainen roikkuu edelleen facebookissa, vaikka välillä tuntuu, ettei siellä ole mitään nähtävää. Ei kuulumisia, eikä hassuja sattumuksia, vain mainoksien virtaa ja linkkien loputon suo.
 

Vaikka mikään tai kukaan ei vaadi ryhdistäytymään, saatanpa tehdä sen silti. Alkaa kirjoittaa kuulumisiani, vaikka vain kahdella lauseella. Katsoa miten algoritmi reagoi ja toivoa, että muutkin tekevät niin. Olisi sitten mistä kirjoittaa, kun seuraava haaste heitetään ilmoille. Oletko mukana?

Kippis kaksivuotiaalle!

Miten tässä taas kävi näin? Blogilapseni täytti kaksi vuotta ja minä unohdin juhlapäivän tyystin. Onneksi se ei ole moksiskaan, ei taida raasu vielä edes tajuta vaatia juhlallisuuksia – konfetteja, jäätelökakkua ja ilmapalloja. Ottaisi varmaan ilomielin vastaan tuon katonrajassa vielä sitkeästi leijuvan PING-pallonkin. Pinkkiin foliopintaan on painettu sanoma pitää paikkaansa, taaperoni on kasvanut upeaksi yksilöksi, jonka kanssa kulkiessa tunnen salaa ylpeyttä. Välillä on oikein toppuuteltava itseäni, etten ihan jokaiselle vastaantulijalle lähde esittelemään ylpeyden aihettani tai tunkemaan käyntikorttia käteen. Että käy nyt hyvä ihminen tutustumassa, vilkaise edes.

ping helsinki clarion

Vaikka askel edelleen hieman haparoi, on siihen tullut uutta, erilaista varmuutta. Kahteen ikävuoteensa nähden identiteettikriisejä on silti mahtunut mukaan ehkä liiankin monta. Toivottavasti traumat eivät ole pysyviä. Kaikki menee hyvin, kunhan vain muistaaa, ettei tiukasti rajattuun muottiin tarvitse ahtautua. Ettei haittaa, vaikka liihottaakin outolintuna blogikollegoiden joukossa. On rohkeasti se mikä on, eikä yhtään lähde miellyttämislinjalle.

Valokuvaustakin tuo on yrittänyt opetella, taitaa olla aika lahjakas ikäisekseen. Osti uuden kameran ja objektiivinkin sitä varten. Ihan hyvin pärjäilee silläkin saralla. Ei ehkä ole superstailisti mitä ruokakuviin tulee, mutta olen ymmärtänyt, ettei haluakaan olla. On mielummin aito ja sellainen samaistuttava ja tavallinen. Ottaa kuvia, jotka tukevat tekstin kuljettamaa tarinaa ja kiihdyttävät lukijoiden mieltä.

tyrni mustikka superfood

Ehkä merkittävin muutos on tapahtunut viimeisten kuukausien aikana. Blogilapseni on alkanut kantaa kortta yhteiseen tienestikekoon! Ei vielä suuria summia, mutta kohtalaisesti kuitenkin. Tyytyväisenä hykerrellen seuraan sivusta, kun kirjoitukset keräävät kehuja (ja euroja). Ehkä pitäisi alkaa kehystämään niitä (kehuja, ei euroja). Ripustaa virtuaaliseinälle muidenkin nähtäväksi. Vai olisiko se liikaa, nousisiko maltillinen menestys hattuun?

Olen myös huomannut, että se uskaltaa jo kulkea pää pystyssä kaltaistensa joukossa. Ei luimistele enää nurkissa eikä pakene helmoihin, kun joku vieras lähestyy. Osaa keskustella oikeista asioista eikä kavahda vaikeitakaan aiheita. Rönsyilee huolettomasti, mutta punoo silti ruuan, reissujen ja rakkauden punaisia lankoja tekstien lomaan.

ruusukimppu

Ja oi, millaisia kavereita se onkaan saanut! Jostain syystä moni niistä on Tampereelta, onkohan taaperoni syntynyt väärään kaupunkiin? Olen luvannut järjestää kesän aikana leikkitreffit ainakin Savusuolaa– ja Missä olet Laura -blogien kanssa, vaikka taisi niitä olla Mansessa muitakin. Saas nähdä mitä siitä seuraa, sillä jotainhan tuollaisten tyyppien kanssa hengailusta on pakko seurata. Ehkäpä edes muutama hiukkanen tähtipölyä tarttuu minunkin blogiini.

Tarkistelin juhlan kunniaksi myös hieman tilastoja. Meinasin lentää pyllylleni, kun laskin yhteen rakkaan lapsen lukukerrat. Kahden vuoden aikana sivuja on ladattu melkein 500 000 kertaa. Hyvät hyssykät, lähes puoli miljoonaa! Viikottainen lukijamäärä on kasvanut tasaisesti ja ilokseni olen saanut huomata, että te lukijat olette uskomattoman sitoutuneita. Analytiikka nimittäin kertoo, että 70 prosenttia teistä on lukenut tekstejäni ennenkin. KIITOS. On kai pakko uskoa, että jotain on tehty oikein.

Ylivoimaisesti suurinta suosiota ovat viimeisen vuoden aikana nauttineet tekstit, joissa on astuttu mukavuusalueen ulkopuolelle ja jaettu henkilökohtaisia tuntemuksia. Eikä ihme, sillä samoihin tarinoihin palaan itsekin tasaisin väliajoin. Muistutellakseni kuinka ihana mies minulla on ja kuinka riitän tällaisena kuin olen. Kaikkein luetuin ja jaetuin on silti vasta viime viikolla julkaistu avautuminen vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Ennustan postaukselle pitkää ikää, sillä aihe on ajaton ja ilmiö yleistyvä.

skumppaa teurastamolla

Tänään nostan maljan paitsi blogille myös teille kaikille siellä ruudun toisella puolen, ilman teitä kirjoittamisessa ei olisi mitään mieltä. Olkoon tuulet jatkossakin myötäisiä ja tulevaisuus valoisa. Kupliva kippis kaksivuotiaalle ja monia vuosia!

Ps. Jos kaksivuotias Lyhyenä hetkenä on valloittanut valtavirrasta sopivasti poikkeavalla ja omalaatuisella olemuksellaan sinutkin, voit halutessasi käydä klikkaamassa blogille äänen valitsemassasi kategoriassa. Samalla saatat voittaa lipun syksyllä järjestettävään palkintogaalaan. Kiitän mitä nöyrimmin.

Lahjaksi DIY kokkikoulu – parsaa, lohta ja piparjuurta

Polkiessani eilen töihin huomasin, että koivujen lehdet olivat puhjenneet nupuistaan. Tuosta vain varoittamatta. Nurmikin viheriöi, ihan kuin kesällä. On toukokuun puoliväli, ilma on sakeana sumusta ja lämpömittari näyttää juuri nyt 8 astetta plussaa. En vielä kutsuisi edes Suomen kesäksi.

Kylmänkin kesän faktaa kuitenkin on se, että kahden viikon päästä on kesäkuu. Kulman takana odottavat ylioppilasjuhlat, valmistujaiset, kesähäät ja mitä näitä nyt on. Juhlia ja juhlittavia, joille pitää keksiä lahja. Siinäpä pulma, jolle itse Antero Vipunenkin puistelisi päätään.

parsa lohi piparjuuri

Olen ennenkin liputtanut aineettomien lahjojen puolesta ja jatkan ilosanoman levittämistä edelleen. Aikana jälkeen Konmarin kukaan ei halua nurkkiinsa lisää tavaraa notkumaan. Korkeintaan kotoa muuttavaa teiniä voi lahjoa astiastolla tai aterinsetillä. Muille suosittelen vahvasti keksimään jotain aineetonta – siis syötävää, juotavaa, konserttilippuja, ravintolaelämyksiä, helliviä hemmotteluhoitoja tai vaikka hotellilahjakortteja.

Jos kauha pysyy kädessäsi ja olet joskus jopa saanut kehuja keittotaidoistasi, ehdotan seuraavaa. Lahjoita valmistuneelle nuorelle, kouluikäiselle kummilapselle, tuoreelle ylioppilaalle, onnelliselle hääparille tai kolmekymppisiä juhlivalle kaverille yhden illan kokkikoulu. Eikä mikä tahansa kokkikoulu vaan sellainen, jonka pidät itse! Kylkeen voit liittää vaikka viinilasit tai kunnon keittiöveitsen, jos tuntuu siltä, ettei aineeton lahja riitä.

Kirjoita kutsu, suunnittele menu sankari(e)n mukaan, tulosta reseptit, etsi esiliina, osta ainekset ja olet valmis vastaanottamaan innokkaat oppijat. Ei haittaa vaikka astiat olisivat eriparia tai keittiö pikkuruinen, tärkeintä on yhteinen aika ja yhdessä syöminen.

kokkikoulu lahjakortti

Niin oli myös syksyllä 2014, kun ex-aviomieheni kanssa matkasimme Maununnevalle ruokaystäväni Lotan keittiöön. Eropaperit oli jo ehditty yhteistuumin jättää, mutta yhteinen kokkikoulu kiinnosteli siitä huolimatta. Erinomaista seuraa, loistavaa ruokaa ja pari lasia laadukasta viiniä, voiko ilta ystävien kesken paremmaksi muuttua?

Olimme saaneet valita kolmesta eri menuvaihtoehdosta. Annoin siippani vapaasti valita, sillä minulla kokkauspuoli oli jotakuinkin hanskassa. Alkupalaksi kokkasimme tomaattikeittoa, pääruuaksi pastaa parsan, lohen ja piparjuuren kera, jälkiruuaksi avokadojäätelöä. Emäntä oli varannut keittiöön myös drinksutarpeet kahvilla ja appelsiinilla maustettuun rommikolaan. Jos jäätä olikin rikottavana ohuelti, tällä cocktaililla se murrettiin muutamassa sekunnissa.

Viime viikolla reseptikansiota selatessani törmäsin kyseiseltä illalta peräisin olevaan ruttuiseen reseptiin. Kylmäsavustettua lohta, parsaa ja piparjuurta. Jos olen rehellinen, en muista tuon elokuisen illan ruuista juuri mitään. Ajatukset olivat muualla, yhteinen tekeminen oli paljon tärkeämpää kuin se mitä syötiin.

parsaa lohta ja piparjuurta

Siksi päätin verestää makumuistia, kun parsaakin oli sattumalta jääkaapissa (kuten aina toukokuussa). Alkuperäisen reseptin piparjuurituorejuusto korvattiin tällä kertaa ranskankermaan sekoitetulla tuoreella piparjuuriraasteella ja keittämisen sijaan parsat paistettiin al denteksi pannulla. Alan toistaa jo itseäni, mutta suosittelen ja vahvasti. Vesi herahtaa kielelle väkisinkin.

Parsaa, lohta ja piparjuurta

150 g kylmäsavulohta
1 nippu vihreää parsaa
Pari senttiä piparjuurta raastettuna
1 prk ranskankermaa
Tagliatelle-pastaa
voita ja/tai rypsiöljyä paistamiseen
suolaa
pippuria

Raasta piparjuuri ja sekoita se ranskankermaan. Laita jääkaappiin maustumaan. Viipaloi kylmäsavulohi sopiviksi suupaloiksi. Pese parsat ja napsauta pois puinen tyviosa. Kuori nuppuun saakka, jos haluat, minä syön kuorineen. Paista parsoja pannulla muutamia minuutteja käännellen, kunnes saavat väriä. Mitä paksumpia parsat ovat, sitä kauemmin kypsyminen kestää. Jätä parsat napakoiksi, lötköiksi kypsennetyt eivät maistu niin hyvälle. Pilko muutaman sentin paloiksi.

Keitä pasta al denteksi ja sekoita sen joukkoon ranskankerma, parsat ja lohi. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada lasiin rieslingiä tai raikasta suomalaista hanavettä ja nauti. Yksinkertaista ja hullun hyvää!

parsa lohi ja piparjuuri

Kylmäsavulohiostoksilla kävimme Teurastamolla, vasta avatussa Tukkutorin Kalassa. Lohta oli savustettu 48 tuntia ja maku oli taivaallinen. Tukkutorin kalatiskien ääreen on palattava pian, valikoima oli ilahduttavan laaja, jäämurskan keskellä lepäsi varkautelainen sampi ja kampasimpukoita myytiin kuorineen. Laitahan korvan taa!