Uumoilua uuden vuoden yhdeksäntenä päivänä

Joululoma oli pidempi kuin koskaan – tai siltä se ainakin tuntuu. Nyt, kun vihdoin on arkirutiinien aika, ei kynäkään pysy kunnolla kädessä. Muistelen salasanoja, listaan tekemättömiä töitä, perkaan sähköpostia ja selailen päämäärättömästi somea. Mieli vaeltelee, eikä osaa pysähtyä yhdenkään ranskalaisen viivan eteen.

uusi vuosi 2020

Kuljetan sormiani näppäimistöllä ja yritän kaikin voimin vastustaa kiusausta tarttua kesken olevaan pokkariin. Kädet hamuavat huomaamatta puikkoja, joilla lepäävät villapaidan silmukat ja katse hakeutuu keskeneräisen palapelin paloihin, jotka lojuvat keittiön pöydällä. Itsekuri on koetuksella. Miten oikeisiin asioihin tarttuminen voikin olla näin nihkeää?

Ehkä siksi, että kuluneessa kolmessa viikossa on vielä sulattelemista. Ehkä siksi, että pääkoppani käsittelee kaikkia niitä kohtaamisia, jotka onnistuin mahduttamaan viimeisen viiden vuorokauden sisään. Ehkä siksi, että aivot pinnistelevät loikatakseen lomamoodista arkirytmiin. Tai ehkä siksi, että unirytmi on heittänyt häränpyllyä, ja vällyjen väliin kömmitään vasta kahden aikaan yöllä.

uusi vuosi 2020

Hitaat heräämiset ja myöhäiset aamiaiset ovat suorittajaluonteelleni harvinaista herkkua, sillä havahdun seitsemän jälkeen vapaapäivinäkin. Pää alkaa suorittaa ja pitää hereillä, vaikka väsyttäisi. Onneksi vanhempien vintillä kaikki on toisin. Kun tassuttelen alas puisia portaita, on vastassa lämpöä hehkuva puuhella, omin käsin leivotut karjalanpiirakat ja samana aamuna puristettu porkkana-omenamehu.

Kynttilöiden lepattavaa valoa, metsästä haetun kuusen tuoksua ja enkelikellon hiljaista helinää. Sinistä hämärää, joka laskeutuu peltomaisemaan jo kahden aikaan. Pitkiä kävelylenkkejä pikkupakkasessa, tulistelua metsän laidassa, höyryävän kuumaa glögiä, uppoutumista lahjakirjan sivuille ja tuhannen palan palapelejä, joiden viimeinen pala asettuu paikalleen aamukahden aikaan. Hidasta elämää, juuri sitä mitä mieleni pitkän syksyn jälkeen tarvitsee.

uusi vuosi 2020

Sitten tulee tammikuu. Viisi päivää ja viidet eri kemmakat. Ensin pienellä porukalla pauketta kaukaa ihmetellen, ja sitten seuraavana päivänä suuremmalla seurueella leivosennustuksia lukien. Kolmannen aamun valjetessa muutama tunti töitä ja sitten keskustaan kemmakoihin. Hollannissa majaa pitävät ystävät ovat saapuneet Suomeen ja vaikka tarkoitus on vain piipahtaa, palaan viimeisellä metrolla kotiin. Unihiekkaa silmistä pyyhkien hyppään seuraavana aamuna Hannan kyytiin, sillä suuntana on Juupajoki, koko maailman kuukuppikeskus!

Yhteen vuorokauteen mahtuu kaikki. Seuraaviin 24 tuntiin sisältyy kotikeittiön bravuureita, painokelvottomia juttuja, hervotonta hekottamista, itkua, naurua ja aamuneljään venyvä ilta, jonka aikana kumotaan muutama rommikola ja ainakin kolme pulloa kuohuvaa. Lunta tupruttavassa iltapäivässä kävelemme ympäri kyliä, emmekä olisi mielummin missään muualla. Rankka reissu, voisi joku sanoa, mutta vaikka väsyttää vähän edelleen, oli jokainen minuutti univelan väärti.

Kun lisätään edellisiin vielä lauantai-illan pippalot, jonne riennän suoraan Juupajoen-junalta, vuoden ensimmäinen viikko on vihdoin taputeltu. Eipä ihme, että sunnuntaina suoriudun aamiaiselle vasta yhden aikaan iltapäivällä, rojahdan sohvalle, ja liikahdan siitä seuraavan kerran vasta, kun kello osoittaa keskiyötä ja nukkumatti viskoo silmiini viimeisetkin rippeet hiekkasäkkinsä pohjalta.

Vuodesta tulee vauhdikas, jos se tätä tahtia jatkuu. Siksi odotan jo hetkeä, jolloin tajuan tarttuneeni arkirytmiin. Aikaisiin aamuihin ja jumppatunteihin. Kalenteriin, joka kertoo, missä milloinkin pitää olla ja listoihin, jotka pitävät minut järjissäni.

Uusi vuosi, uudet tavoitteet

Lupauksia en yleensä uuden vuoden kynnyksellä harrasta, mutta tällä kertaa listasin muutaman tavoitteen työhön ja blogiin liittyen. Mitä enemmän vuosia mittariin kertyy, sitä enemmän kiinnostun kestävästä, ympäristöä kunnioittavasta elämäntavasta, luonnossa liikkumisesta ja vastuullisista valinnoista. Siksi tavoitteenani on ujuttaa edellä mainittuja näkökulmia tavalla tai toisella jokaiseen postaukseeni. Tahdon profiloitua vastuullisena vaikuttajana ja yrittäjänä, ja tehdä töitä vain sellaisten yritysten kanssa, jotka kantavat kortensa konkreettisesti kekoon yhteisen maapallomme hyväksi.

uusi vuosi 2020

Lupaan myös olla vaatimatta itseltäni liikaa, sillä välillä voi ihan hyvin ryömiä sieltä aidan raosta tai kiivetä kaatuneen lauta-aidan yli. Lopetan ruoskimisen, sillä porkkana taitaa toimia sittenkin paremmin kuin keppi. Siksi blogi päivittyy tästä lähtien kaksi kertaa viikossa entisen kolmen sijaan. Perjantait pyhitän omille projekteilleni – keväällä kirjalleni ja syksyllä sille, mikä juuri silloin kiinnostaa. Kolme päivää laskutettavia töitä, neljä päivää omaa aikaa, siinäpä tavoitetta.

Tämän vuoden konkreettisiin tavoitteisiin kirjattakoon myös uudet nettisivut ja blogipohja. Jotakin yksinkertaista, mutta samalla tyylikästä ja helppokäyttöistä. Sellaista sopusuhtaisen sievää ja simppeliä, josta sielu pitää ja jossa silmä lepää. Visio on valmiina, vielä pitäisi löytää tekijä, joka toteuttaisi.

uusi vuosi 2020

Hyödynnän enemmän yrittäjän vapautta, enkä istu takapuolellani kellon ympäri. Viljelen vahvuuksiani, kuuntelen intuitiota ja keskityn töihin, joista aidosti nautin ja vähennän niitä, jotka tuovat tullessaan vain stressiä ja ylimääräistä säätämistä. Teen useammin yhteistyötä yrittäjäkollegoideni kanssa ja tungen rohkeammin jalkaani niidenkin ovien väliin, joista olen tähän mennessä vain haaveillut. Tärkein tavoite tulee kuitenkin tässä: lopetan itseni vähättelyn. Osaan, pystyn ja riitän. Sellaisena kuin olen, pystypäin ja uteliain mielin.

Pelkkää työtä tämäkään vuosi ei onneksi ole, joten paketoin itselleni uuden vuoden kimaltelevaan kääreeseen riittävästi unta, satamäärin silmukoita, lukuisia luettuja sivuja, rutkasti reippaita retkikilometrejä sekä kiireettömiä kohtaamisia uusien ja vanhojen ystävien kanssa.

Näillä mennään – katsotaan, mihin se riittää.

Vuosikymmenen mittainen tarina

Ajattelin summaavani nopeasti menneen vuosikymmenen. Tähän menee puoli tuntia, huikkasin sohvalta miehelleni. Hän pyöritteli päätään arvaten, miten tässä tulee käymään. Kymmenen vuotta, 120 kuukautta ja 3650 päivää muodostavat niin pitkän aikajänteen, ettei sitä mitenkään voi muutamalla löysällä lauseella kuitata. Saatte luettavaksenne 1429 sanaa, ja silti matkan varrelta uupuu tärkeitä ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia, mutta jos oikein tarkkaan siristätte silmiänne, saatatte löytää ne rivien välistä, tekstin tyhjästä tilasta. Joka tapauksessa, nyt mennään!

2010

Hain ja pääsin edellisenä vuonna hetken mielijohteesta Helsinkin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Vuonna 2010 jatkoin kurssien suorittamista päivätyön ohessa parhaani mukaan. Matkustin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran New Yorkiin viiden päivän työmatkalle ja seilasin Näsijärvellä ilman käynnistyskaapeleita.

Joulukuussa onnistuin katkaisemaan kaksi ja puoli vuotta kestäneen määräaikaisuuksien putken ja allekirjoitin vakituisen työsopimuksen. Täytin 34 vuotta ja asuin avopuolisoni kanssa vuokralla Ullanlinnassa jo kuudetta vuotta. Illat (ja välillä yötkin) täyttyivät opiskelun lisäksi kuoroharrastuksesta ja osakuntaelämästä. Spontaanit baarivisiitit ja aamuyölle venyneet illanvietot olivat arkipäivää, sillä juuri kenelläkään kaveripiiristämme ei vielä ollut lapsia.

2011

Tätiydyin ensimmäistä kertaa, kun siskoni sai tyttären. Laskettelimme Ranskan Alpeilla ja purjehdimme Kroatiassa, minä piipahdin myös Saksassa Euroviisujen vanavedessä.

9-vuotias parisuhde horjui ja hapuili, mutta pitkien keskustelujen jälkeen päätimme jatkaa matkaa sittenkin samaan suuntaan. Etsimme omaa asuntoa ja lopulta päädyimme osallistumaan Hitas-arvontaan. Onni oli myötä ja ostimme joulukuussa 1,5 vuoden kuluttua valmistuvan kaksion Kalasatamasta.

2012

Sain kandin paperit, tutkielman otsikkona oli Mauri Kunnas lastenkirjojensa henkilöhahmojen nimeäjänä. Opiskelut eivät suinkaan päättyneet siihen, sillä tähtäimessä oli ylempi korkeakoulututkinto edellisten amk-tutkintojen rinnalle. Kandin suorittamisen myötä työnkuvani muuttui ja siirryin julkaisusihteeristä kokoaikaiseksi kustannustoimittajaksi.

Työn merkeissä reissasin Berliiniin ja rakkauslomalle Roomaan, tosin jälkimmäiseltä palasin pettyneenä, sillä suurista odotuksistani huolimatta minua ei kosittukaan. Rakkaus osoitti rakoilemisen merkkejä, mutta minä sivuutin ne sujuvasti, enkä uskaltanut katsoa totuutta silmiin.

colosseum

2013

Matkustimme maaliskuussa Ylläkselle. Avomieheni totesi, että katsotaan nyt vielä tämä matka ja päätetään sitten. Reissun jälkeen minä puhkuin uutta intoa, mutta hän kertoi olevansa edelleen onneton ja halusi erota. Minä makasin hervottomana vuokrakaksiomme lattialla, huutoitkin ensimmäistä kertaa elämässäni tuntikausia ja olin varma, etten selviä erosta hengissä. Kävimme terapiassa kerran, mutta miehen päätä se ei enää kääntänyt.

Gradua varten anottu kahden kuukauden opintovapaa valui hukkaan. Kirjoittamisen sijaan itkin elämääni, muutin yksin yhdessä ostamaamme kaksioon ja opettelin elämään 11 vuoden jälkeen yksin. Vuosi oli elämäni raskain, vaikka valo pilkahtelikin tunnelin päässä aika ajoin. Vuosia myöhemmin ymmärsin, että näin oli tarkoitettu, sillä minua odotti kulman takana jotain paljon parempaa.

Lähdin parantelemaan sydänsurujani Libanoniin ja pillahdin tämän tästä lohduttomaan itkuun, vaikka ympärillä avautuivat maailman kauneimmat näkymät. Yksinäisyys otti koville ja yritin keksiä keinoja tavata uusia ihmisiä. Liityin Let’s eat together Helsinki -yhteisöön ja kutsuin tuntemattomia luokseni syömään. Tutustuin mahtaviin tyyppeihin, joiden tukeen voin turvautua vielä tänäkin päivänä. Osallistuin ensimmäistä kertaa Ravintolapäivään tarjoilemalla kotonani istuvan illallisen kahdessa kattauksessa. Mukana hyörivät myös Helsingin Sanomien toimittajat.

Tapasin juhannustansseissa niin ikään vasta eronneen, minua reilusti nuoremman miehen, ja haimme läheisyyttä toisistamme kesän ja syksyn ajan, vaikka tiesimme ettei suhteesta voisi tulla mitään vakavampaa. Useasti olen kiitellyt kohtaloa tuosta aamuöisestä kohtaamisesta, sillä miehestä tuli lopulta tärkeä tukipilari, joka kulkee rinnallani edelleen – ystävänä.

2014

Valmistuin maisteriksi ja tanssahtelin laakerinlehtiseppele päässä auringonnousuun Humanistisen tiedekunnan promootiossa. Kehitin omaksi ja ystävieni iloksi leffakeskiviikon, konseptin, jossa käydään elokuvissa joka keskiviikko klo 18 ja katsotaan elokuva, joka sillä kellonlyömällä valkokankaalle heijastetaan. Löysin instagramin ja perustin @piapas-tilin.

Surffasin internetin deittipalstoilla ja tapasin ihmisiä, mutta suhdeviritelmät kaatuivat yleensä viimeistään kolmansien treffien jälkeen. Ystävien kehotuksesta tsekkasin hakuilmoituksen, jossa etsittiin sopivia kandidaatteja “Ihana sinkku”-työnimellä kulkevaan tv-ohjelmaan. Sokeriövereissäni löin kättä päälle kaverini kanssa, kun sovimme, että molemmat haemme viime metreillä mukaan. Hän jänisti, minä menin naimisiin tuntemattoman kanssa kaiken kansan edessä.

Tunnustelimme tilannetta viikkojen ajan vielä kameroiden sammuttua. Eropaperit allekirjoitettiin sulassa sovussa syyskuun alkupuolella. Ohjelma tuli onneksemme ulos eetteristä vasta seuraavan vuoden tammikuussa, joten meillä oli aikaa sopeutua tilanteeseen. Käsittelin kokemustani terapiassa vajaan vuoden verran, ja sain purettua turhautumisen, haaveiden kaatumisen, pettymyksen ja surun ammattilaisen avulla.

2015

Avioero astui voimaan maaliskuussa 2015. 

Kevät oli keltaisen lehdistön juhlaa. Media räimi ja riepotteli suomatta ajatustakaan sille, millaisen upottavan suon läpi me jouduimme rämpimään. Yhtenä päivänä minulla oli vääränlaisia tapoja, toisena kulmakarvani kaipasivat ruokkoamista ja kolmantena minut leimattiin alkoholistiksi. Sisko luki vauva.fi:n repiviä ruotimisia ja iltalehtien kommenttipalstoja ja poimi minulle vain positiivisia kommentteja, kunnes ei enää pystynyt lukemaan ainuttakaan lannistavaa lausetta. Viimeisen jakson jälkeen järjestimme erojuhlat, sillä halusimme kertoa ystävillemme, että kaikki on ryöpytyksen ja kamalan kevään jälkeen yllättävän hyvin.

Ohjelman jälkimainingeissa perustin tämän blogin, sillä aavistelin, että elämäni saattaisi kiinnostaa sarjaa seuranneita. Tavattuani kesäkuussa Tinderissä nykyisen mieheni, ruokatarinat saivat nopeasti rinnalleen parisuhdepohdintaa ja yhteisten matkakokemusten pohjalta runoiltuja puolikuivia reissuriimejä.

Osallistuminen ohjelmaan on ollut varjopuolista huolimatta aikuisen elämäni suurin käännekohta. Ilman ohjelmaa ei olisi blogia, ilman blogia ei olisi yritystä, ilman yritystä ei olisi tätä vapautta ja tekemisen iloa. Hakuprosessin ja ajatuksia herättäneen kokemuksen myötä opin, mitä parisuhteelta haluan, joten ilman ohjelmaa ei todennäköisesti olisi myöskään nykyistä avioliittoa.

Kesä 2015 oli täynnä rakkautta. Syksyllä matkustimme Pariisiin ja pian sen jälkeen löimme hynttyyt yhteen.

2016

Täytin 40 ja odotin kriisiä, jota ei koskaan tullut. Ostin elämäni ensimmäisen kunnon kameran. Käytettynä, mutta kuitenkin. Osallistuin ruokakuvauskurssille ja harjoittelin kuvaamisen kiemuroita. Ängin itseni puoliväkisin Ping Helsingin vaikuttajafestareille. Tutustuin uusiin ihmisiin ja ymmärsin, että tallaamaton polku, jota pitkin kuljen, saattaa hyvinkin johdattaa oikeaan suuntaan.

violetti taivas

saunan jälkeen

Jäin säästöjeni turvin 4,5 kuukauden palkattomalle vapaalle, sillä tarvitsin tauon oravanpyörästä. Matkustin Berliiniin, Latviaan, Andorraan, Pariisin ja Pyhätunturille. Kesällä hurahdin mökkeilyyn ja päätimme yhdessä, että vielä joskus meillä on ikioma kesäparatiisi. Syksyllä mies marssi pankkiin ja lunasti puolet asunnostani.

Laulaminen jatkui, mutta kuorokoti vaihtui Savolaiselta Osakunnalta Helsingin Konservatoriolle. Minusta tuli osa Kamarikuoro Auditea.

2017

Jäin osittaiselle opintovapaalle ja tein vain 50-prosenttista päivää kustannustoimittajana. Suoritin webmasterin ammattitutkintoa, mutta opintojen loppusuoralla päätin, etten tarvitse neljättä paperia, enkä itse asiassa halua tulevaisuudessa keskittyä verkkosivujen rakentamiseen tai ketterään koodaamiseen, sillä kirjoittaminen ja sielukkaat sisällöt ovat leipälajini.

sallatunturi

Talvella hiihdimme Pyhällä, Sallassa ja Kolilla, kesällä mökkeilimme Luopioisissa, Juvalla, Soinissa ja Multialla. Ehdimme myös Piemonten viiniköynnösten katveeseen, Cinque Terren patikkapoluille ja Montenegron turkoosinsinisille vesille. Anoppiehdokkaan pyöreät vuodet veivät meidät Madridiin, Malagaan ja Fuengirolaan, työkuviot Lontooseen ja Coldplay Göteborgiin.

coldplay Ullevi balloons

Blogi ja siihen liittyvät yhteistyöt veivät entistä suuremman osan työpäivistäni. Onnistuin haalimaan itselleni ensimmäiset sisällöntuotantoasiakkuudet ja ymmärsin hyvin nopeasti, että osaamiseni kantaa silläkin saralla.

2018

Minusta tuli kolmatta kertaa kummi ja neljättä kertaa täti.

En enää osannut tai halunnut palata kokoaikaiseen päivätyöhön, joten anoin ja sain jatkoa 50-prosenttiselle työsopimukselleni. Perustin toiminimen ja ryhdyin tosissani miettimään yrittäjyyttä uravaihtoehtona. Rantasalmella vietetyn mökkikesän jälkeen päätin irtisanoutua viimeistään vuoden vaihteessa. Minulla oli muutamia kuukausilaskutettavia asiakkaita ja yksittäisiä keikkoja putkahteli tasaiseen tahtiin sieltä täältä.

luontopäiväkirja

mökkirannassa

Turvallisuushakuinen puoleni halusi kuitenkin etsiä ensin uutta työpaikkaa. Saalis oli heikonlainen. Pääsin muutamaan haastatteluun ja kerran kakkoseksi, mutta osa-aikainenkin pesti tuntui piiloutuneen järkälemäisten kivenlohkareiden alle. Vuoden lähestyessä loppuaan päätin repäistä, ja jättää irtisanomisilmoituksen, vaikka mitään varmuutta toimeentulosta ei todellakaan ollut. Hullua, sanoivat toiset, rohkeaa, kannustivat jäljelle jääneet. Niinpä päivää ennen joululomaa kiikutin paperin suoraan Aalto-yliopiston HR-osastolle. Kustannustoimittajasta tuli päätoiminen yrittäjä.

mas palomas dyynit

Matkustin niin paljon, että jälkikäteen vähän hävettää. Tampereen, Turun, Rovaniemen, Kymenlaakson, Rukan ja Sallatunturin lisäksi valloitin Utrechtin, Porton, Lissabonin ja Piemonten. Kanariallekin kerkesimme, mutta vain siksi, että pääsimme vilkuttamaan äidilleni hänen kipparoimansa veneen startatessa kohti Karibiaa.

gran canaria

2019

Siirtyessäni sivutoimisesta yrittäjästä päätoimiseksi hain starttirahaa ja sain myönteisen päätöksen. Ensimmäiset puoli vuotta oli siis joten kuten turvattu. Oman osaamisen myyminen ahdisti, mutta onneksi sattuma puuttui tälläkin kertaa peliin. Ahkera viestintäammattilaisten Facebook-ryhmien selaaminen tuotti tulosta, opiskelukaverin työnantaja tarvitsi sisällöntuottajaa, tuttu viestintätoimisto otti yhteyttä ja sopivia blogiyhteistöitäkin tarjottiin. Alkoi näyttää siltä, että pärjään kyllä.

ruokakuvausretriitti

Liikevaihtoni ei ensimmäisenä vuonna ylittänyt tavoitetta, mutta taloudellisesti pärjäsin silti paremmin kuin hyvin. Blogini lukijamäärä on vuodessa kasvanut 30 %, samoin kanavieni seuraajamäärät viime vuoteen verrattuna. Kaiken kukkuraksi löysin työhuoneen, jossa saan päivittäin sparrailla työasioita muiden ruoka-alan vaikuttajien ja ammattilaisten kanssa.

puolukkabellini

Olen kehittynyt kuvaajana ja ymmärtänyt oman työni ja osaamiseni arvon. Tiedän mitä haluan ja olen oppinut sanomaan ei. Haluan työskennellä vain vastuullisten yritysten kanssa, joiden arvot ovat linjassa omieni kanssa. Olen opinut myös sen, että kollegoiden tuki on äärimmäisen tärkeää. Yhdessä olemme enemmän.

karolineburg kajaani

Alkuvuodesta matkustin maata pitkin Kainuuseen ja ihastuin niin, että palasin takaisin samoihin maisemiin elokuussa. Lensin kaksi kertaa Happy Hamletiin. Ensin valokuvausretriittiin ja sitten kirjoitusresidenssiin, jossa kohtalo saattoi minut yhteen Laine Magazinen perustajan kanssa, joka yllättäen innostui kirjaideastani ja halusi tehdä kanssani kustannussopimuksen. Työnimellä Ruokaystävät kulkeva kirja julkaistaan suomeksi ja englanniksi vielä ennen ensi kesää. En ole vakuuttunut, että kaikki haaveet toteutuisivat vain uskomalla niihin, sillä nähdäkseni jokaisen eteen täytyy tehdä töitä. Silti on vieläkin vaikea uskoa, että minusta on tulossa kirjailija!

On mahtavaa, että saan tehdä työkseni niitä asioita, joista nautin. Tärkein tämän vuoden teemoista on kuitenkin ollut rakkaus. Menimme kihloihin juhannuksena ja astuimme avioon heti heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Sain elämääni avioliiton myötä aivan uudenlaisen turvallisuuden tunteen. Tiedän, että hän hyväksyy minut tällaisena kuin olen, eikä ole lähdössä mihinkään. Minun peruskallioni, minun rakkaani.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Tervetuloa uusi vuosi, täällä seistään seistään jo innokkaana käsi oven kahvalla. Tuokoon tuore vuosikymmen mukanaan hillittömästi hyvää ja kaikkea kaunista, sinulle, minulle ja kaikille meille. Kiitos, että olet seuranani, toivottavasti tapaamme myös ensi vuoden puolella. Hurraa, hiphei ja hyvää uutta vuotta 2020!

Kohti kestävämpää elämäntapaa: vaatelainaamo Vaatepuu

Kaupallinen yhteistyö: Vaatepuu 

Loppukeväästä 2018 olin pienoisessa paniikissa. Uusi työprojekti oli aluillaan, ja 11 kolumnin sarja odotti kirjoittamistaan. Ei siinä vielä mitään, sillä tiesin tekstien valmistuvan luvatussa aikataulussa, latelisin lauseita peräkanaa vaikka silmät ummessa. Unettomia öitä aiheutti pressitilaisuus, jossa minunkin piti astua lavalle ja kertoa muutamalla lauseella kuka olen, ja mitä projektissa teen. Parin minuutin puheenvuoro kasvoi kroonisen jännittäjän mielessä kohtuuttoman suuriin mittasuhteisiin. Eniten jännitti esiintyminen, toiseksi eniten pukeutuminen, sillä en todellakaan tiennyt, mitä vetäisin ylleni. Onneksi apuun riensivät Vaatepuu ja sen avuliaat ja ammattitaitoiset vaatepuutarhurit!

vaatepuu

vaatepuu

Olen huono shoppailemaan, enkä erityisesti nauti kaupoissa kuljeskelemisesta tai vaatteiden valitsemisesta varsinkaan silloin, kun on pakko löytää jotakin. Siksi kauppakeskuksien pikamuotikeitaissa kohkaamisen sijaan kävelin sisään vaatelainaamoon. Lainaamon toimintatapa oli kiehtonut minua jo pitkään, ja olin miettinyt liittymistä useiden kuukausien ajan, mutta kynnys kaupunkilaisten yhteisen vaatekaapin ovella oli osoittautunut toistaiseksi liian korkeaksi. Nyt kuitenkin oli tosi kyseessä, joten rohkaisin mieleni ja astuin Vaatepuun ovista sisään.

Vaatepuu – kaupunkilaisten yhteinen vaatekaappi

Vaatepuun Helsingin-toimipiste oli huhtikuussa 2018 vasta muutaman kuukauden ikäinen. Lainaamon tilatkin olivat yhteiset toisen kruununhakalaisen yrityksen kanssa. Vaaterekkejä oli vain muutama, mutta kaikki niissä esillä olleet vaatteet olivat suomalaista muotoilua. Minua tervehdittiin iloisesti heti ovesta astuttuani ja kysyttiin millaista vaatetta olin hakemassa. Siinä vaiheessa melkein käännyin kannoillani, sillä en todellakaan tiennyt, mitä etsin. Punastellen sain takelleltua, että jotain, josta saisin itsevarmuutta esiintymiseen. Vaatepuun perustaja Soile-Maria Linnemäki oli heti juonessa mukana ja lupasi auttaa oikeanlaisen vaatekappaleen etsimisessä.

vaatepuu

Sovittelin varmasti kymmeniä eri asukokonaisuuksia, ennen kuin se oikea tuli vastaan. Sanoin ei mekoille, joista tuli tätimäinen olo, hylkäsin myös ihoa myötäilevät Katri Niskasen luomukset ja paidat, joiden helma viipotti hädin tuskin vyötärön korkeudella. Lopulta ihastuin kittiläläisen haló-vaatemerkin suunnittelemaan, Reidar Särestöniemen maalauksen aihetta toistavaan toppiin. Punaisen sävyissä hehkuva toppi stailattiin istuvien nahkajäljitelmähousujen kanssa, ja asukokonaisuus oli valmis. Riittävän säpäkkä antamaan itsevarmuutta, mutta ei liian överi herättääkseen vääränlaista huomiota.

vaatepuu

vaatepuu

Vieläkin muistan sen helpotuksen tunteen, jonka Vaatepuun henkilökunta sai minussa aikaan. Kerrankin tuntui siltä, että minut otettiin asiakkaana aidosti huomioon ja tulin kuulluksi. Olin tutustunut vaatelainaamon erilaisiin jäsenyyksiin jo etukäteen ja pohtinut olisiko tässä ratkaisu oman vaatekaappini piristämiseen. Kertalainakin olisi ollut mahdollinen, mutta asiakaspalvelukokemus sinetöi varsin nopeasti ratkaisuni. Halusin osaksi Vaatepuun yhteisöä ja helsinkiläisten yhteistä vaatekaappia. Niinpä investoin puolen vuoden jäsenyyteen heti ensimmäisellä lainakerralla. 150 euron kertamaksulla saisin lainata uuden vaatteen tai asukokonaisuuden vaikka joka viikko, kunhan palautan edellisen ennen seuraavan valitsemisemista, puhtaana ja huollettuna.

vaatepuu

vaatepuu

Kun nyt reilun puolentoista vuoden jäsenyyden jälkeen mietin ratkaisuani, ymmärrän, että Vaatepuu ei ollut minulle missään vaiheessa kokeilu, vaan pysyvä ja tietoinen muutos elämäntapaan. Aikana jälkeen IPCC-raportin olen pyrkinyt muuttamaan tapojani ilmastokestävämpään suuntaan ja kirjoittanut aiheesta monet kerrat myös blogiini. Vaateteollisuus kuluttaa enemmän maapallomme varoja kuin lentomatkailu ja laivat yhteensä. Haluan tehdä osani ja elää kestävämpää elämää.

Miten vaatelainaamo Vaatepuu toimii?

Vaatepuusta on tullut minulle kantapaikka, jossa tuntee olonsa aina tervetulleeksi, ja josta löytyy joka kerta uutta lainattavaa. Enimmäkseen lainailen arkista työvaatetta ja korvakoruja, mutta lainahistoriasta löytyy ihan kaikkea kesäisistä hellemekoista ja sporttimallisista housuista näyttäviin haalareihin, huiveihin, riipuksiin ja aurinkolaseihin. Vaatepuu on tutustuttanut minut myös merkkeihin, malleihin ja väreihin, joihin en ikimaailmassa olisi vaatekaupan valikoimissa tarttunut. Kun vaatteen lainaa, sitä voi rauhassa fiilistellä parin viikon verran. Jos malli tai väri ei tunnukaan omalta, seuraavalla kerralla voi valita jotain muuta. Virheostoksille ja harmittaville hetken mielijohteille voit jäsenyyden hankittuasi heittää hellät hyvästit.

vaatepuu

vaatepuu

vaatepuu

Jäsenyyteni aikana Vaatepuu saanut uudet, tilavat liiketilat Mariankadulta ja vaatteiden määrä on silmämääräisesti ainakin nelinkertaistunut. Toistaiseksi kivijalkamyymälöissä voi piipahtaa Helsingin lisäksi Järvenpäässä, Tampereella, Turussa ja Jyväskylässä, mutta myös nettivaraussysteemi on kehitteillä ja käytettävissä viimeistään vuoden 2020 aikana. Lainaamojen valikoima vaihtuu jatkuvasti, kokoja on laidasta laitaan ja tuttu henkilökunta auttaa löytämään oikeanlaisen kokonaisuuden tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

vaatepuu

vaatepuu

Miten homma sitten käytännössä toimii? Siitä sinun kannattaa lukea tarkemmin Vaatepuun omilta nettisivuilta, sillä asiaa on paljon. En edes yritä tiivistää kaikkea tähän, mutta jäsenyyden pääperiaatteet ovat nämä:

  1. Valitse sinulle sopiva jäsenyys. Minä olen pärjännyt pienimmällä, 100 pisteen jäsenyystasolla 1,5 vuotta, mutta nyt harkitsen sen nostamista 150 pisteeseen. Tasoa voi nostaa myös kesken jäsenyyskauden.
  2. Lainaa vaatteita jäsenyytesi oikeuttamalla pistemäärällä vaikka viikoittain. Jos haluat lainata kallimman vaatteen kuin mihin pistemääräsi riittää, maksat kertamaksun 5 euroa per 25 pistettä. Jäsenille laina-aika on max. 2 viikkoa. Jos lainaat tänään tiistaina, palauta vaatteet huollettuina viimeistään kahden viikon kuluttua perjantaina. Viikko on siis enemmän kuin 7 päivää, pääasia että palautat kyseisen viikon aikana.
  3. Jos haluat lunastaa vaatteen tai asusteen omaksesi sekin useimmiten onnistuu. Minä olen lunastanut yhdet korvikset ja kaksi mekkoa, joita käytän jatkuvasti. Lunastushinta lasketaan vaatekohtaisesti sen käyttöasteen ja alkuperäisen hinnan perusteella.

Pienillä teoilla parempi maailma

Ihminen on osa luontoa ja täysin riippuvainen ekosysteemien elinvoimaisuudesta. Maapallon kestokyvyllä on rajansa, eikä se todellakaan ole ehtymätön kaivo, josta voimme ammentaa loputtomasti luonnonvaroja käsittämättömiin kulutusjuhliimme. Shoppailetko huvin vuoksi vai käveletkö kauppaan vasta, kun oikeasti tarvitset jotain? Valitsetko kestävämmän tuotteen vai harrastatko kertakäyttökulttuuria? Tsekkaatko missä tuote on valmistettu ja mitä materiaaleja sen pesulappuun on merkitty? Haluatko välttämättä uuden vai kelpaisiko käytetty?

vaatepuu

vaatepuu

vaatepuu

Puolentoista vuoden aikana olen paitsi vähentänyt radikaalisti uusien vaatteiden ostamista, myös oppinut hurjasti vaatteiden materiaaleista ja niiden huoltamisesta. Suosin entistä enemmän kestäviä luonnonmateriaaleja kuten merinovillaa ja pidän omistakin vaatteistani parempaa huolta. Vaatteiden käyttöikä kasvaa, kun ne pesee nurinpäin käännettynä pesupussissa ja käyttää alhaisia pesulämpötiloja. Jos vaatteen alla käyttää aluspaitaa, ei pesua välttämättä edes tarvita, vaan tuuletus riittää.

vaatepuu

vaatepuu

vaatepuu

Vähemmän ympäristöä ja maapalloa  kuormittavien tuotteiden ja palveluiden valitseminen on ratkaisevan tärkeää, sillä muuten markkinat eivät reagoi ja tuota tarjolle lisää parempia vaihtoehtoja. Mitä hitaammin kulutustottumukset muuttuvat nyt, sitä radikaalimmin niitä on muutettava tulevaisuudessa. Maailma muuttuu yksi teko kerrallaan ja meidän kaikkien valinnoilla on tässä pikamuodin maailmassa väliä, vaikka välillä toisin väitetäänkin. Voisiko sinun seuravaa ekotekosi olla ostamatta vaatteita omaksi? Jospa uuden hankkimisen sijaan sijoittaisit rahasi yhteisen vaatekaapin jatkuvasti kasvavaan valikoimaan?

Kääräise kuusen alle Vaatepuun lahjakortti!

Lahjakortti Vaatepuuhun on ilmastoystävällinen ja varmasti mieluinen lahja laatutietoiselle kumppanille, ystävälle, äidille tai vaikka vanhemmalle kummilapselle. Varsinaista miesten mallistoa ei Vaatepuussa (ainakaan vielä) ole, mutta moni vaate ja asuste sopii kenelle tahansa sukupuoleen katsomatta. Lahjakortin voi lunastaa mille summalle tahansa ja sen voi käyttää jäsenyyden lisäksi kertalainaan tai myyntinurkkauksen ihanuuksiin, kuten koruihin ja asusteisiin. Hanki lahjakortti liikkeestä tai tilaa se yhteystietolomakkeella Vaatepuun nettisivujen kautta!

vaatepuu

vaatepuu

vaatepuu

Uskallan suositella täysin sydämin sekä jäsenyyttä että lahjakorttia. Korvaukseksi tästä blogipostauksesta olen saanut korotuksen jäsenyyteeni. Maksan siis edelleen itse yhteisestä vaatekaapistamme, mutta nyt minulla on mahdollisuus testata, tarvitsenko ylemmän tason jäsenyyttä vai riittääkö minulle jatkossakin perustaso.

vaatepuu

vaatepuu

ps. Keväällä järjestän yhteistyössä Vaatepuun kanssa Helsingissä lukijaillan, jonne sinäkin olet tervetullut. Pääset kuulemaan tarkemmin Vaatepuun syntyhistoriasta ja ideasta sen takana, selailemaan valikoimaa, sovittamaan vaatteita ja miettimään rauhassa voisiko kaupunkilaisten yhteisen vaatekaapin jäsenyys sopia sinullekin. Tarjolla on pientä suolapalaa ja kuohuvaa juhlajuomaa, ja tietenkin hyvää seuraa. Päivämäärä tarkentuu ensi vuoden puolella, joten pysythän kanavalla!