Nostalgiatripillä – miten minusta tuli minä?

Minä en ole mistään kotoisin. Tätä totuutta olen sohinut sivulauseissani aiemminkin, mutta mainintaa syvämmälle en ole lähtenyt menneisyyttä kaivelemaan. Nyt sitten kuokitaankin ja kunnolla.

nostalgiatripillä

Tämä matka on odottanut itseään jo pitkään. Puolitoista vuotta puskin pylly edellä puuhun odotellen jotain merkkiä, oikeaa ajankohtaa ja valmista sapluunaa, johon voisin itseni istuttaa. Venailisin varmasti vieläkin, jos en olisi päättänyt ostaa pelkän menolennon sijaan huomattavasti halvempaa meno-paluuta palatessani kotiin huhtikuiselta hiihtoreissulta.

Ennen kuin mökkikesästä oli tietoakaan, olimme kirjoittaneet kalenteriin elokuun ensimmäisen viikonlopun kohdalle sanaparin Pyhä Unplugged. Edellä mainitun paluulennon olin varannut varta vasten heinäkuun lopulle, joten matkalla tunturiin minä päätin pysähtyä pariksi yöksi Rovaniemelle. Kaupunkiin, josta olen muuttanut etelään 11-vuotiaana, 31 vuotta sitten.

Tutuista kaduista on ehtinyt kolmessakymmenessä vuodessa tulla uppo-outoja vieraita. Vain lentokenttä ja rautatieasema tervehtivät edelleen kuin vanhaa ystävää, sillä niiden ovien kautta on kuljettu kymmeniä kertoja kohti hiihtokeskusten hohtavia hankia.

Nyt oli tarkoitus kerrankin pysähtyä ja verestää vanhoja muistoja. Ihmetellä muuttuvaa kaupunkikuvaa, etsiä kortteleita, jotka herättelisivät henkiin kymmenien vuosien alle hautautunutta historiaa. Nostalgisoida häpeilemättä entisiä aikoja, kuten ylpeästi keski-ikäisen kai kuuluukin. Olin lähdössä matkaan yksin, mutta onnekseni sain ylipuhuttua mukaan pikkusiskoni, joka otti ja varasi matkat parin päivän varoitusajalla. Arvostan, sekä sekä seuraa että kuvausapua!

nostalgiatripillä

Nostalgiatripin ensimmäinen päivä kuluu fillarin selässä. Pysähdymme aina, kun maisemat muistuttavat menneestä. Tai minä pysähdyn ja sisko tekee paniikkijarrutuksen takanani. Hän on ollut nelivuotias muuttaessamme etelään, joten tällä reissulla minä vien ja hän vikisee.

Ensin tulee vastaan hammashoitola, jossa kävin oikomishoidoissa heti ensimmäisinä kouluvuosina. Kuljin taksilla 30 kilometrin matkan ala-asteelta hammaslääkärin tuoliin. Tunnen hampaissani välittömästi kuminauhojen kiristyksen ja hammasrautojen jomotuksen. Muistan jokaisen hampaanpoiston, paikkauksen ja tarrat, joita hoitolassa jaettiin. Pihan toisella puolella on edelleen kirjasto, jonne oli lupa mennä heti, kun lääkäristä oli reippaasti selvitty.

Pari kilometriä hammaslääkäristä pohjoiseen seisoo vanhalla paikallaan yksi lapsuuteni neljästä ala-asteesta. Maahan maalatut hyppyruudukot ja tervapata ovat haalistuneet, mutta kenttä jonka ympäri kulki hiihtolatu on vielä tallella. Pyörätelineet, joihin kolmasluokkalaisena parkkeerasin vaaleansinisen nopsani seisovat mutkille potkittuina lauta-aidan vieressä.

Kilometrin päässä koulusta on rivitaloasunto, jonka naapurissa asusti aikoinaan suomenpystykorva, ja jonka metalliseen mattotelineeseen kieli oli ihan pakko törkätä kiinni pakkasella. Otamme kuvia ja yritämme rekonstruoida menneisyyden mielikuvat ilman lunta ja paukkupakkasia.

kieli mattotelineessä

Ounasjoen vartta seuraamalla löytyy seuraava kohde – vanha koulurakennus toisessa kaupunginosassa, ja vuokratalot, joissa asuimme puolisen vuotta. Nyt taloille on annettu purkutuomio ja ovet on pönkätty sisäpuolelta kiinni. Pihalla kasvaa puoli metriä korkea heinä, ja autio hiekkalaatikko on lohduttoman näköinen.

Toisena päivänä kierrämme autolla Kemijoen vartta. Ensin Rautiosaareen, jossa meitä odottaa hylätty päiväkoti ja kaksivuotiaan minäni vanha koti 70-luvun rivitalossa. Sitten ajamme Petäjäskosken voimalaitoksen kautta Leipeelle. Rakkaimman lapsuuden paikan pihalla on sikin sokin tyhjiä kaljatölkkejä ja lasten saappaita. Aurinko paahtaa ja linnut ovat hipihiljaa. Elokuvissa ja kirjoissa tällainen hetki enteilee jotain tapahtuvaksi. Ovet ovat selällään, mutta en uskalla huhuilla, onko ketään kotona. Rappukäytävä on maalattu vaaleanpunaiseksi.

Paluumatkalla piipahdamme Jaatilan ala-asteelle, jossa kävin esikoulua ja aloitin koulutieni. Pienestä kyläkoulusta on tullut matkamuistotehdas, mutta ulkovessat ja kulhatanut kiipeilyteline on vielä paikallaan. Viimeinen etappi on Muurolassa. Vuokrakerrostalon pihalle kaartaa samaan aikaan auto, josta lastataan ulos epäilyttävää tavaraa. Ylhäältä parvekkeelta silminnähden juopunut mies opastaa kiroilevia kantajia. Entisen kotirapun ovi on auki, mutta me häivymme nopeasti ja vähin äänin.

Olo on hämmentynyt ja hiukan apea, mutta toisaalta myös tyytyväinen. Alan nimittäin ymmärtää aikuista itseäni paremmin. Vähitellen tajuan, miksi minulla on niin valtavan vahva tarve kuulua joukkoon, ja miksi astun aina vaan rohkeammin epämukavuusalueelle tutustuakseni uusiin ihmisiin, vaikka pelkäänkin tulevani torjutuksi. Miksi en loppupeleissä sittenkään tunne kuuluvani niin erilaisten etelänihmisten joukkoon ja miksi tuntuu siltä, etten ole koskaan ehtinyt juurtua minnekään. Olen kyllä tiedostanut nämä asiat ennenkin, mutta nyt ne tuntuvat paljon konkreettisemmilta syiltä ja seurauksilta.

nostalgiatripillä

Palaan nostalgiatripin tunnelmiin myöhemmin tänä vuonna. Sitä ennen on matkustettava vielä Inkooseen, Leppävirralle ja Nurmijärvelle sekä kierrettävä kaikki kuusi entistä osoitetta Espoossa ja Helsingissä. Sitten olen valmis jakamaan menneisyyteni teidän kanssanne. Makumuistojen kera.

Nostalgiatrippailun sivutuotteena me söimme ja joimme erinomaisen hyvin, yövyimme kaupungin parhaassa hostellissa, uimme lämpimässä Kemijoessa, istuimme kesäiltaa terassilla, ihailimme valloittavia vaaramaisemia ja ihmettelimme keskellä kesää tuikkivia jouluvaloja. Tästä kaikesta kuulette toivottavasti jo ensi viikolla!

Yksin karhujen keskellä – selviytymisopas kesämökille

Täällä sitä ollaan. Järven rannalla, paahteisena päivänä, aurinkotuolissa, jonka vierellä varjossa lämpömittarin lukemat ovat nousseet lähes kolmeenkymmeneen asteeseen. Lappiin on annettu hellevaroitus, mutta kuuma on kuulkaa myös näillä Etelä-Savon leveysasteilla. On kaikilla mittapuilla täydellinen kesäpäivä tuhansien järvien jumalaisen kauniissa maassa, mutta vatsanpohjassa kasvaa siitä huolimatta inhottava musta möykky. Olen mökillä yksin.

selvitytymisopas kesämökille

En ole tottunut olemaan itsekseni. En varsinkaan keskellä vuokramökin vierasta ympäristöä, tilanteessa, jossa lähin kauppa on kymmenen kilometrin päässä ja kulkuvälineenä vain omat jalat tai vanha, nitisevä polkupyörä. Joku saattaisi huudahtaa tässä vaiheessa, että haloo, maaseudulla asuu kymmeniätuhansia suomalaisia, joiden kauppareissu kestää tunnin tai kaksi, ja silti pärjäilevät hyvin. Totta sekin, mutta siitä huolimatta totean, että tällainen vannoutunut kaupunkilainen on uudessa tilanteessa hiukan hukassa ja hätää kärsimässä.

Normaalisti nautin yksinolosta. Saa tehdä mitä haluaa, syödä yksin kaikki herkut, keskittyä asioihin, joista nauttii ja uppoutua omiin ajatuksiin ilman muiden ihmisten mielipiteitä tai muita häiriötekijöitä. Ketään muuta ei tarvitse hetkeen ottaa huomioon. Nautin, mutta vain silloin kun olen kotona tai muussa turvalliselta tuntuvassa ympäristössä. Kun lähiympäristössä liikkuu todistetusti karhuja, linnut elämöivät järvellä, metsikön mättäät suhisevat ja mökki natisee ja naksuu epämääräisesti, olen varpaillani ja välillä jännityksestä jäykkänä.

radio suomi

Viikonloppuna kummityttöni vanhempineen teki yllätysvisiitin. He toivat minulle radion, ja pääsin takaisin sivistyksen pariin. Lehtiä tänne ei nimittäin tule, enkä jostain syystä ole tottunut lukemaan uutisia kännykällä tai muutenkaan selailemaan päivän tapahtumia netissä. Olen ollut uutispimennossa, ja nyt pitkästä aikaa kartalla. Ehkä tämä tästä.

Reilun viikon kokemuksella kirjattakoon ylös muutama keino, jolla aikaa voi kuluttaa ja mielen harhauttaa pienen paniikin pyrkiessä pintaan. Selviytymisopas kesämökille korpien keskelle, karhujen kotikulmille, olkaa niin hyvät!

Puhu rohkeasti itseksesi. Juttele rantakaislikkossa ruokaileville joutsenille, kommentoi räkättirastaiden rosvoluonnetta (syövät kaikki mustikat pihasta, prkl), anna ampiaisten, paarmojen ja kärpästen kuulla kunniansa, kommentoi rannassa uivien pikkukalojen käyttäytymistä ja hätistele hyttysiä kirosanoin. Sisiliskokin kuuntelee, jos puhut oikein hiljaa, ja niin tekevät hiiretkin, jotka rapistelevat terassilaudoituksen alla. Voit myös sanoittaa omaa tekemistäsi ja kysyä retorisia kysymyksiä, kuten mitähän minä tänään söisin tai uskaltaisinkohan mennä uimaan?

Jos lähistöllä asuu (mökki)naapureita, käy sanomassa heille moi, ja jos yhtään tuntuu siltä, vaihda puhelinnumeroita. Jos jotain sattuu, on hyvä olla edes joku, joka asuu lähellä ja jolle soittaa.

kirjasto lomalukemista

Uppoudu muihin maailmoihin. Hanki kirjastokortti paikalliseen kyläkirjastoon ja kanna mökille kasa kirjoja. Lue kesämökille kerääntyneitä vanhoja naistenlehtiä tai täytä ristikoita, jos lehdet on jo luettu. Myös blogien lukemiseen on kerrankin aikaa, vink vink! Virittele ulos lukunurkkaus tyynyistä ja täkeistä, heittäydy riippumattoon tai laiturille ja uita varpaita vedessä.

Tee tavallisista askareista kiinnostavia. Vaikka sisällä olisi kaikki keittiöherkut, kasaa likaiset astiat pesuvateihin ja tiskaa ne ulkona. Anna kippojen kuivua auringossa ja kanna ne sitten suoraan kaappeihin. Lämmitä saunaa antaumuksella, saunajuoma kädessäsi, elävää tulta fiilistellen. Tee halkojen hakkaamisesta tai souturetkestä treenihetki. Kastele kukat ja keittiöpuutarha aamulla, päivällä ja illalla. Rapsuta porraskaiteet vanhasta maalista, öljyä terassi tai tee pientä pintaremonttia sisällä.

mustikkapasta

Ota mökille mukaan muutama keittokirja tai selaile ruokablogeja. Kokkaa jotain, mitä et ole ikinä ennen kokeillut. Kerää marjoja ja sieniä. Ota lasi viiniä, sekoita drinkki tai testaa uutta siiderimerkkiä. Osta vain lempiaineksiasi ja herkuttele häpeilemättöästi. Nauti siitä, että saat syödä kaiken yksin.

Jos et tarkoituksella ole vetäytynyt hiljaisuuden retriittiin, ole yhteyksissä ulkomaailmaan. Soita kaverille, viestittele ystävien kanssa, kirjoita vaikka kirje sukulaiselle, jota et ole pitkään aikaan tavannut. Jos ulkomaailma ei kiinnosta, kirjoita päiväkirjaa tai raapusta ajatuksesi muulla tavalla paperille. Jos pelottaa tai jännittää, anna tunteiden tulla ulos tavalla tai toisella.

japanilaiset ristikot

Pyöräile lähimpään kylään tai kaupunkiin. Etsi paikallinen kirpputori, maalaistori, kahvila ja turisti-info. Osta mansikoita ja kokoa mukaasi nippu esitteitä ja lue ne tarkkaan läpi. Saatat löytää elämyksiä, joita et osannut etsiäkään. Kuten maksuton villiyrttiruokakurssi tai Tuusniemen kesäteatterin Tankki täyteen -näytös, jonne järjestetään ilmainen kuljetus Rantasalmen keskustasta.

Tee asioita, joihin kotona ei koskaan ole aikaa tai viitseliäisyyttä (ainakaan minulla). Lakkaa kynnet, höylää sääret, nypi kulmakarvat, leikkaa otsatukka, käytä kasvonaamioita, tee jalkahoito ja testaa ne kaikki näytepakkaukset, joita olet vuoden aikana meikkipussiin haalinut.

lomalukemista

Yritä välillä olla tekemättä mitään. Makaa laiturilla, riippumatossa tai sohvalla. Tuijottele pilviä, tuulessa taipuvia puita, kimalaisten tanssia, sudenkorentojen lentoratoja ja auringon kimallusta veden pinnalla. Kuuntele kuikan huutoa, heinäsirkan siritystä, pikkulintujen konserttia tai radiota, jos et luonnon äänistä piittaa. Käännä kanava Yle Radio Suomen kohdalle, sulje silmät ja seuraa vaikka joka arkipäivä klo 17.30 lähetettävää radioteatterin kuunnelmaa Gösta Sundqvistin urasta ja elämästä.

Kun ilta hämärtyy, sytytä kynttilä tai sähkövalot. Kuuntele rauhallista musiikkia ja lue kirjaa, josta jää hyvä mieli. Jos olet herkkä äänille, käytä korvatulppia. Lukitse ovet yöksi ja jos se oloa helpottaa, nuku vaikka nalle kainalossa. Jos uni ei tule, voi aina nousta ihailemaan auringonnousua, aamuneljältä maisema on kauneimmillaan.

iltarusko

Jos minä, jännittämisen piirimestari, pystyn tähän, pystyt sinäkin.

Mökkiterveisin, Pia.

Ps. Heinäkuisten helteiden kunniaksi vielä yksi muistutus: juo vettä. Hanavettä, kaivovettä, vissyvettä, mitä tahansa vettä, kunhan juot sitä riittävästi. Helteellä ihon pinnasta haihtuu vettä hanakasti ja hien myötä elimistöstä poistuu sille elintärkeitä suoloja. Muista siksi myös syödä, vaikkei vatsa kuumuudessa kurnisikaan. Jääkaappikylmä alkoholi viilentää, mutta poistaa samalla nestettä. Kulauta kurkkuun vähintään yhtä monta annosta alkoholitonta juomaa kuin olet nauttinut viiniä, olutta, siideriä tai ginitonikkeja. Nestehukka stalkkaa meitä väsymättä joka ikinen helteinen hetki. Ole siis fiksu ja juo vettä.

42-vuotias keski-ikäisyyden kynnyksellä

Vuonna 2016 vastasyntyneiden tyttöjen tilastollinen elinajan ennuste on 84 vuotta. Minun, kuten muidenkin 42 vuotta sitten syntyneiden naisten, on 70-luvulla ennustettu elävän keskimäärin 76-vuotiaiksi. Tilastot ovat tilastoja, ne ottavat huomioon yleiset elintavat, sukupolven sairaudet ja muut mitattavissa olevat seikat. Jos tupakoit askin päivässä tai tissuttelet viikkokaupalla, vaikuttaa se eittämättä terveyteen. Perintötekijöille ei voi mitään, ja joskus kierrepallo kolahtaa kohdalle, vaikka eläisi kaikkien mittareiden mukaan maailman terveellisintä elämää.

42 vuotta elämän tarkoitus

Netti on pullollaan elinikään liittyviä testejä. Google valitsi minulle muutaman, joista ensimmäiseen päätin huvikseni vastata. Jos rehellisiä ollaan, lähestyvällä syntymäpäivällä saattoi olla osuutta asiaan. Iän, sukupuolen, painon ja pituuden jälkeen kerroin kyselylle, etten ole koskaan edes maistanut tupakkaa tai huumeita, että juon alkoholia kohtuudella, että verenpaineeni on normaali ja että vanhempani ovat yli 70 ja edelleen terveitä. Olen fyysisesti jossain määrin aktiivinen, perintötekijäni ovat tietääkseni puhtaat ja liikennekäyttäytymisenikin moitteetonta, eikä stressikään vaivaa, ainakaan joka päivä.

Tulos ilahdutti, sillä elintapojeni perusteella saatan elää jopa 95-vuotiaaksi. Huimaa ajatella, että en välttämättä olekaan vielä puolimatkassa! Olin otsikoinut tämän tekstin luonnoksen “42-vuotias – virallisesti keski-ikäinen”, mutta testin tekemisen jälkeen päätin muuttaa suunnitelmia. Minähän olekin vasta keski-iän kynnyksellä!

Viimeksi viikko sitten puhuimme ystävien kanssa siitä, kuinka emme haluaisi vanheta. Kuinka ulkokuori rapistuu, vaikka sisällä asuu se sama lapsi, joka sinne aikanaan asettui. Se haluaa edelleen leikkiä, tanssia, laulaa, pelleillä, kokeilla rajojaan, rakastaa ja tulla rakastetuksi. Harmaa, paikalleen pysähtynyt arki ei ole sitä varten. Silti se käyttäytyy ikänsä mukaisesti ja tanssii ympäröivän yhteiskunnan pillin mukaan. Käy töissä yhdeksästä viiteen, rakentaa talon, maksaa velkaa ja veroja, hankkii farmarin ja kaksi lasta. Puurtaa läpi elämän vain harmitellakseen kiikkustuolissa, miksi unelmat jäivät unelmiksi.

Olen aina taistellut tuulimyllyjä vastaan. Alkuun vain pääni sisällä, nykyään näkyvämmin. Ei minua enää kiinnosta mitä muut ajattelevat. Yhteiskunnan normeille nauran ja Sipilän synnytystalkoilla heitän sotkapariskuntaa, joka kuhertee ruovikossa. Mitä sitten, jos jonkun mielestä pukeudun ikääni sopimattomasti, mitä sitten jos tukkani on sekaisin ja punainen kynsilakka halkeilee rumasti. Mitä sitten, vaikka joku rypistää kulmiaan vapaaehtoiselle lapsettomuudelleni ja toinen haukkuu, kuinka edesvastuutonta on olla tuottamatta uusia veronmaksajia, sillä kenen oikein luulen eläkkeeni tulevaisuudessa maksavan. Tiedoksi vaan tällekin solvauksia viljelleelle herralle, että älä hikeenny, sinä et ainakaan niitä maksa (eikä todennäköisesti kukaan muukaan). Eläkejärjestelmä romuttuu taatusti ennen kuin minun ikäluokkani edes lähentelee eläkeikää. Aion elättää itseni ja kustantaa unelmani myös silloin.

42 vuotta elämän tarkoitus

Kynttilät eivät enää mitenkään mahdu kakun päälle, ja tiimalasin hiekanjyväset valuvat väistämättä hiljalleen alaspäin. Rajallisten päivien sijaan ajattelen mielummin, että lähestyvä keski-ikä on kuin keskipäivä. Aurinko paistaa suoraan etelästä ja edessä on liuta ennustamattomia seikkailuja. Ja rakkautta, käsittämättömän paljon rakkautta. Sillä se on elämän tarkoitus, jos minulta kysytään.

Ihanaa juhannusta ihmiset! Pysykää pinnalla ja ruuhkassa rauhallisina. Ja jos jossain välissä ehditte, skoolatkaa elämälle!