Leipää, leipää ja vielä kerran leipää – tuomarina Artesaaniruoan SM-kisoissa

Pöytään kannetaan tarjotin, joka on täynnä leipää. Kello on vasta kahdeksan ja me valmistaudumme haistamaan, maistamaan, tunnustelemaan niistä jokaista. Arvioimme ulkonäköä, rakennetta, suutuntumaa ja jälkimakua – kymmenien muiden ominaisuuksien ohessa. Puhetta johtaa Eliisa Kuusela, hapanjuurileivonnan guru, jonka kirja on luettu puhki meidänkin taloudessa.

artesaaniruoan sm

Mehevää mallasleipää mutustellessani mietin miten sattumanvaraista elämä on. Jos en olisi Helsingin matkamessuilla yhdeksän kuukautta sitten mennyt tekemään tuttavuutta Ahvenanmaan matkailuorganisaation edustajien kanssa, en olisi nyt tässä – tuomaroimassa Artesaaniruoan SM-kilpailun leipomotuotteita. Miten tässä näin pääsi käymään?

Ehdotin tammikuussa Visit Ålandille blogiyhteistyötä. Kevään kuluessa konseptia hiottiin ja toukokuussa vihdoin ryhdyimme tuumasta toimeen. Matkustin Ahvenanmaalle tutustumaan ensimmäistä kertaa järjestettävän Åland Grönskar -festivaalin tarjontaan. Toisena tapahtumapäivänä Mattas Gårdmejerin heinäladon ylisille oli katettu pop up -lounas, jota emännöi Harriet Strandvik.

artesaaniruoan sm

Upean, paikallisista tuotteista kootun ruokahetken jälkeen jäin hetkeksi juttelemaan Harrietin kanssa. Hän puhui minulle ruotsia ja minä vastailin englanniksi sen, mitä ruotsiksi en osannut. Esittelin itseni, kerroin olevani bloggaaja ja kirjoittavani enimmäkseen ruoasta. Puhuimme lähiruuasta, luomusta ja käsityönä valmistettavien ruokatuotteiden kehittämisestä. Olin jo tekemässä lähtöä, kun Harriet yhtäkkiä huudahti keksineensä jotain. Hän halusi kutsua minut tuomaroimaan syksyllä järjestettävään artisaaniruokatuotteiden suomenmestaruuskilpailuihin. Tuijotin häntä silmät selälläni. Minäkö Artesaaniruoan SM-kisojen tuomariksi, minä, jolla ei ole mitään ruoka-alan koulutusta saati kokemusta ammattikeittiöstä? Lopulta onnistuin nyökkäämään hädin tuskin näkyvästi ja onnistuin kakaisemaan ulos myös muutaman sanan. Kyllä, jos minut kutsutaan tuomariksi, tulen mielelläni.

artesaaniruoan sm

Niinpä syyskuun toisena viikonloppuna arvioin aistinvaraisesti perinne- ja hapanjuurileipiä, saaristolaislimppuja, makeita ja suolaisia piirakoita, erilaisia ruistaikinaan kiedottuja kukkoja ja lämmöllä leivottuja leipäsiä. Minun ja Eliisan lisäksi saman pöydän ääressä istuvat leipurikonkari ja legendaarinen keittiömestarien edustaja. Villasukkiin vuoratut jalkani tuntuvat näiden suurien saappaiden rinnalla mitättömän pieniltä, mutta yritän parhaani.

artesaaniruoan sm

artesaaniruoan sm

Neljän tunnin jälkeen aistit alkavat turtua. Lomakkeessa on loputon määrä rivejä ja sarakkeita. Päässä humisee, pitkät ja monipolviset lauseet lyhyenevät ja vaihtuvat lopulta arkisiin adjektiiveihin. Muheva, tahmea, jauhoinen, kuiva, keskeneräinen, kimmoisa, rasvainen ja rouskuvan rapea. Mitä pidemmälle päivä ehtii, sitä vaativammaksi homma muuttuu. Keskittyminen herpaantuu, hekotamme holtittomina ja ruoskimme itseämme takaisin ruotuun. Minä vaellan villasukissani pitkin ruokasali ja tuuletin päätäni. Hörppään väliin vettä ja ajattelen, etten tämän jälkeen syö leipää moneen päivään.

Vastuu painaa, sillä kilpailuun osallistuvat yrittäjät lukevat tarkkaan myös rivien välit ja kuuntelevat herkällä korvalla, mitä arvovaltaisella tuomaristolla on sanottavana. Mukana on ensikertalaisia, jotka saavat arvokasta palautetta sekä kokeneita kilpailijoita, jotka ovat kehittäneet tuotteitaan vieläkin paremmiksi edellisvuosien palautteiden avulla.

artesaaniruoan sm

Kirjoitamme puhtaaksi arvostelulomakkeita näppäimistö sauhuten. Pisteytämme, vertailemme, kehumme ja annamme rakentavaa kritiikkiä. Myönnämme mitaleita nokkosella ja kuhalla täytetylle kalakukolle, suussa sulavalle riisipiirakalle, ihanan tahmealle saaristolaislimpulle ja kukkasin koristellulle hapanjuurileivälle. Valmista tulee vasta kaksi tuntia virallisen tuomarointiajan päättymisen jälkeen. Päätä särkee ja vatsa osoittaa mieltään, se ei ole tottunut näin suureen hiilarimäärään. Kiirehdin hotellille, vaihdan niskaan lenkkikamppeet ja juoksen harjulle hengittämään.

artesaaniruoan sm

Palkintogaalaan saavun viime tingassa. Kämmeniä kihelmöi, kun osoitamme suosiotamme voittajille. Sitten päästään asiaan, eli syömään muutakin kuin leipää. Pitkän gaalaillallisen ovat valmistaneet ravintola-alan opiskelijat, ja he myös hoitavat tarjoilun varsin mallikkaasti. Taksin takapenkillä jo naurattaa. Päivä on ollut raskas, mutta kokemuksena riemastuttava, ja kallis kuin kultakimpale. Jos pyydetään, tulen ensi vuonna taatusti uudestaan!

Lopuksi vielä pieni infopläjäys. Artesaaniruoan SM-kilpailujen tarkoituksena on nostaa artesaaniruoan tunnettuutta ja edistää sen kehittymistä. Kisoihin voi osallistua mikä tahansa elintarviketuotteita myyntiin valmistava yritys, kunhan tuotteet tehdään paikallisista raaka-aineista, eivätkä ne sisällä säilöntäaineita, väriaineita tai synteettisiä aromeja. Seuraavat Artesaaniruoan SM-kisat järjestetään Raisiossa 14.–16.10.2020, laittakaahan korvan taa!

Yrittäjän kesäloma – miten meni noin niinku omasta mielestä?

On heinäkuinen perjantai. Pinnistelen keskittymisen herpaantumista vastaan ja koettelen tahtoni voimia. Tehtailen blogipostauksia, suollan sometekstejä, ideoin instakuvia ja hakkaan näppäimistöä niin, että pää sauhuaa ja peukaloiden ihoa alkaa polttaa. Lopulta skrollaan kännykän näyttöä nimettömällä, sillä muiden sormenpäiden hermot ovat jatkuvasta hinkkaamisesta hellinä.

Ainakin kymmeneen sähköpostiin pitäisi vielä jaksaa reagoida. Sen jälkeen on käytävä käsiksi kuviin: ladattava muistikortilta edellisen viikon kuvat, valittava parhaat, rajata, korostaa, säätää värimaailmaa ja lopulta siirtää kansioon odottamaan käyttöä. Eivätkä hommat siihen suinkaan lopu.

yrittäjän kesäloma

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kärpäset pörisevät lasiverannan ikkunoissa ja otsalla helmeilee tuskastuttavan hitaasti etenevien töiden nostattama hiki. Ulkona asteita on yli 20, sisällä melkein tuplasti enemmän. Läppäri huokailee helteessä ja sormeni juoksevat tahmealla näppäimistöllä, kun piiskaan runosuonta pulppuilemaan. Kirjoittaminen vaatii istumalihaksia ja itsepäistä asennetta. Päätän pakertaa vielä tunnin verran. Kaikki tänään tehty on pois huomisen painavasta kuormasta.

Vaikka asiakkaiden sometilien ajastukset onkin helppo valmistella etukäteen, niiden herättämää keskustelua on tarkkailtava tasaisin väliajoin. Omiakin kanavia on päivitettävä, eikä kaikkea mitenkään voi ennakoida. Onneksi isommat projektit, henkilöhaastattelut ja tekstien tarkastukset voivat odottaa syksyyn.

yrittäjän kesäloma

Järvi kahahtaa. Parvi isokoskeloita juoksee pitkin veden pintaa. Annan katseeni levätä hetken ajan vastarannan utuisissa ääriviivoissa ja vilkaisen sitten kelloa. Se on kohta seitsemän, ei ihme, että energia on ehtymäisillään. Suljen tietokoneen, kävelen ulos ja hengitän illan viilentämää ilmaa.

Viimeiseksi, ennen saunaa ja iltauintia otan esiin mustakantisen muistivihon. Kirjaan seuraavalle tyhjälle sivulle huomisen tärkeimmät tehtävät, joista kannattaa aamulla aloittaa.

yrittäjän kesäloma

Laiska töitään luettelee, minulle joskus kommentoitiin, kun kerroin, mitä kaikkea päivieni aikana puuhaan. Sanonta saattaa sopia heihin, jotka tahtovat päteä. Minun hermojani päivien paperille piirtäminen rauhoittaa. Näin paljon olen saanut aikaan, tämän ja tämänkin ranskalaisen viivan voin vetää yli. Tehty, hoidettu, kirjoitettu! Yksinyrittäjän on pakko opetella kehumaan itseään, sillä työyhteisön tsempit ja jaksuhalit jäävät saamatta.

Olen ollut mökillä juhannuksesta asti, mutta yhtäjaksoista lomaa en ole ehtinyt pitää muutamaa päivää pidempään. Kun kesäpäivät vaivihkaa vaeltavat eteenpäin, some pitää otteessaan, enkä onnistu irrottautumaan työhön liittyvistä ajatuksista, lohdutan itseäni sillä, että tämä on ensimmäinen kesäni yrittäjänä. Kukaan ei ole seppä syntyessään, en myöskään minä. Vuoden päästä olen viisaampi, ensi kesänä osaan ennakoida, suunnitella ja priorisoida paremmin – ja merkitä kalenteriin vähintään kahden, ehkä jopa kolmen viikon oikean loman.

yrittäjän kesäloma

Heinäkuun lopulla saan tiedon, että starttirahakaudelle ei myönnetty jatkoa. Tilikirjojen ja ansaittujen eurojen perusteella pärjään jo kuulemma riittävän hyvin. On kai sekin jotain. Nappaan naulakosta mukaani pyyhkeen ja kylpytakin, kaadan lasiini jääkaappikylmää kombuchaa ja kuljen paljain jaloin laiturille. Ihailen laskevaa aurinkoa ja tunnen, kuinka onni hiipii hiljaa viereeni.

Turku, sinä salarakkaani!

*Majoituksen tarjosi Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

Tapailemme, Turku ja minä. Se alkoi varovaisella vilkuilulla jo muutama vuosi sitten. Olin ohikulkumatkalla, ehdin yhteen kahvilaan ja näin linja-autoaseman. Syksyllä 2018 suhteemme tiivistyi ja kaupunki onnistui houkuttelemaan minut seuraansa peräti neljä kertaa. Se tutustutti ihaniin ravintoloihinsa ja kutsui asumaan hotelleissaan. Taisin ehtiä vähän ihastua, sillä vaikka oli pimeää, märkää ja lehdetöntä, kaupunki näytti silmissäni kauniilta.

turun seurahuone

turun seurahuone

Turku osaa vetää oikeista naruista. Se kutsui minut puutaloalueelle, ja esitteli idyllistä puoltaan. Se oli vieraanvarainen, petasi sohvalle pedin, tarjoili aamiaista ja vielä ruokailuseuraakin. Ja röyhisteli rintaansa toimivalla joukkoliikenteellä, sillä Syyskuinen työmatka Turun kirjamessuille ei olisi voinut vaivattomampi olla.

Ravintoloillaankin se ylpeilee, eikä todellakaan aiheetta. Jos ette usko, käykää lounaalla kasvisruokiin erikoistuneessa Kuorissa tai pitkällä illallisella ravintola Kaskiksessa. Kuljeskelkaa jokirannassa ja puikahtakaa olutkuppiloihin tai pieniin viinibaareihin, istukaa terassilla ja nauttikaa lasillinen punaista tai valkoista.

smör turku

smör turku

Viimeisimmillä deiteillä kesän korvilla kaupunki tarjosi tähän mennessä parastaan. Se tarjoili kuohuviiniä kaupungin komeimmassa hotellissa Turun Seurahuoneella, joka täysin uusittunakin huokui hienolla tavalla menneen ajan eleganssia. Se upotti minut tuoksuviin valkoisiin lakanoihin ja antoi tuntien työrauhan reissussa rähjääntyneelle matkalaiselle.

Pikaisen puuteroinnin ja reissuvaatteiden vaihtamisen jälkeen kaupunki johdatti minut illalliselle ravintola Smöriin ja tarjosi mitä miellyttävintä pöytäseuraa. Sitä samaa, jonka läsnäolosta olin saanut nauttia myös syksyn aikana. Kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin, oli ihanaa nähdä puolen vuoden tauon jälkeen.

smör turku

smör turku

smör turku

Kun näkee harvoin, yhteinen aika on käytettävä hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi valitsimme kuuden ruokalajin yllätysmenun – mitä enemmän ruokaa, sitä pitempi illallinen ja sitä enemmän yhteistä aikaa. Hetken kuluttua teemme kannettiin muun muassa poronsydäntä ja naapurikunnassa kasvatettua vihreää parsaa, silakoita, katajaa ja piimää sekä paahdetusta hiivasta tehtyä jäätetöä. Erikoista, mutta sangen hyvää. Viinien parituksesta annoimme extrapisteet, erinomaista kerrassaan.

turun seurahuone

turun seurahuone

Pienesti pyörryksissä palasin hotelliini ja heittäydyin juuri sopivan pehmeän sängyn uumeniin. Aamiaisella käytin hetken katsastaakseni späivän lounastarjontaa. Tässä kohtaa kaupunki aiheutti ensimmäisen pienen pettymyksen ja torppasi haaveeni lounaasta ravintola Ludussa. Niinpä alkuperäisistä suunnitelmista poiketen ostinkin junalipun jo kahdentoista junaan ja palasin kotiin Helsinkiin. Ensin kuitenkin vietin kuplivan aamupäivän töitä tehden, pehmeällä sängyllä, Turun koristeellisten kattojen yllä, hemmotellen itseäni yhdellä lasillisella kuohuviiniä.

turun seurahuone

Vieläkö tapaamme? Todennäköisesti. Tähän asti olen ollut tapailusuhteessamme se aktiivisempi osapuoli. Turku on vastannut deittikutsuihini myöntävästi, mutta aloitetta se ei vielä kertaakaan ole tehnyt. Voi olla, että jään odottamaan sen seuraavaa peliliikettä. Joku kaupungissa edelleen kiehtoo, enkä ole valmis katkaisemaan yhteyttä kokonaan. Useamman ravintolan menu on vielä maistamatta ja kuuluisa funikulaarikin kokematta. Ehkä voisin vinkata kaupungille vaivihkaa, että syksyn deittikalenterissa on vielä tilaa?

*****

Lisättäköön loppuun vielä pieni anekdootti. Tapaamisemme tuoksinnassa unohdin Smörin ikkunalaudalle kamerani linssinsuojuksen. Seuraavana päivänä soitin se perään, ja ihanat smöriläiset lupasivat postittaa kapineen kotiosoitteeseeni. Kirjekuori saapui perille pari päivää myöhemmin. Sen kylkeen oli repeytynyt reikä, joten kuori ammotti tyhjyyttään. Juoksin kiiinni postinkantajan ja kysyin miten minun pitäisi toimia. Hän kehotti tekemään reklamaation. Runoilin sellaisen, mutta odotukset eivät olleet kovin suuret. Kolmea viikkoa myöhemmin Postin asiakaspalvelusta soittettiin ja sanottiin, että vaikka repeytyminen oli johtunut väärästä pakkaustavasta, päätimme nyt tapauskohtaisesti korvata kapistuksen arvon. Kiittelin hämmentyneenä, ehkä maalaisjärkeä on sittenkin tässä maailmassa jäljellä.