Vapaus valita – ajatuksia työstä ja tulevaisuudesta

Välillä mietin onko tässä mitään järkeä. Teen ympäripyöreitä päiviä, palkkatyön jälkeen istun iltaan asti läppärin äärellä, sometan, kirjoitan, käsittelen kuvia ja tuotan sisältöä. Puolipäiväinen vakityö ja sivutoiminen yrittäjyys sekoittuvat sekamelskaksi, joka tuntuu hiekkana silmissä, särkynä hartioissa ja jomotuksena ohimoilla. Nautin joka hetkestä, mutta perjantaisin takki on joka kerta täysin tyhjäksi puserrettu. Tyhjää digipaperia tuijottaessani päässä liikkuu ainoastaan Kummeli-vitsi, se missä päässä liikkuu ei-mitään.

teahouse of wehmais

Olisiko sittenkin helpompaa tehdä töitä kahdeksasta neljään? Unohtaa velvollisuudet työhuoneen oven sulkeuduttua, ripustaa ylikierroksilla käryävä pää narikkaan ja uppoutua sohvan uumeniin sipsipussi kainalossa ja kaukosäädin kummassakin kädessä? Tavallaan kyllä. (Paitsi että inhoan sipsejä, joten tavallaan myös ei.)

teahouse of wehmais

teahouse of wehmais

Vapauden vaakakuppi painaa kuitenkin enemmän. Työviikkoni saattaa olla monimutkainen palapeli, mutta se mahdollistaa pitkät viikonloput, arkivapaat, matkustelun ja mökkeilyn sekä ajasta ja paikasta riippumattoman tekemisen. Ei aina, mutta hyvin usein. Tehokas Skype-palaveri kesämökin lasiverannalla tai keskellä italialaisia viinitarhoja vai turha kokous nuhjuisessa neukkarissa – kumman sinä valitsisit? Niinpä.

 teahouse of wehmais

Työ muuttuu ja meidän on muututtava sen mukana. Tulevaisuudessa palkkapussiin virtaa rahaa todennäköisesti useammista puroista, pienistä ja suuremmista. En haaveile eläkkeestä, sillä todennäköisesti ikäluokkani tekee töitä niin pitkään kuin se vain on mahdollista. Ei siksi, että yhteiskunta pakottaisi, vaan siksi, että työn tekeminen tuntuu merkitykselliseltä ja mielekkäältä. Eläkkeen sijaan haaveilen työelämästä, jonka tahdin voin itse määrätä. Duunipäivistä, jolloin voin sanoa kyllä arvojeni mukaisille toimijoille, yhteistöille ja verkostoille ja ei projekteille ja tehtäville, joiden tavoitteita en voi allekirjoittaa.

teahouse of wehmais

Luon aikataulut itse, teen töitä silloin, kun haluan. Asiakasta kiinnostaa lopputulos ja kalmanlinja, ei se mihin aikaan vuorokaudesta läppärini näppäimistöä naputan. Jos siirrän postauksen kirjoittamisen pikkutunneille, päätän olla päivittämättä instagramia tänään tai luonnostelen tilatun tekstin vasta huomenna, kukaan ei kuole, eikä kenellekään tule taloudellisia tappioita. Vain sisäinen piiskurini pettyy ja pitää meteliä takaraivossa. Onneksi olen jo oppinut muutaman keinon, jolla sen saa hiljaiseksi.

valkosipuli sappion luomutila

sappion luomutila

Loppuviikon to do -lista oli toissapäivänä nälkävuoden pituinen. Asiakastyöt olivat hoidossa, mutta kaikki muu levällään kuin sen kuuluisan Jokisen eväät. Tuijotettuani tyhjällä paperilla vilkkuvaa kursoria puoli tuntia, suljin tietokoneen. Siirsin kalenterimerkintöjä parilla päivällä eteenpäin ja kas! – yhtäkkiä minulla olikin edessäni vapaa viikonloppu, jonka päätin viettää mökkiä talvikuntoon laittaen.

sappion luomutila

Menomatkalla pysähdyn juvalaisen teehuoneen pihaan, täytän vatsani omenapiirakalla ja kangaskassini paikallisten tuottajien juureksilla, luomulihalla, suolakurkuilla, valkosipulilla, kananmunilla ja lehtikaalilla. Myöhemmin saunan lauteilla, takkatulen äärellä ja punaviinilasi kädessä, mieli vaeltaa vapaasti, lepää ja tuottaa taustalla uusia ideoita. Pyytämättä ja piiskaamatta.

teahouse of wehmais

Kotimatkalla, pelkääjän penkillä, kun moottoritien tasainen liikenne turruttaa tajunnan ja takakontissa kilisee pärekorillinen mökkikesästä muistuttavia tonic-pulloja, avaan läppärin. Sormet juoksevat näppäimillä vaivattomasti. On sunnuntai. Saatan tehdä töitä aamukahteen ja herätä maanantaiaamuna kymmeneltä. Tai sitten avaan television ja vedän viltin korviin. Valinta on yksin minun.

Sadepäivän simppeli avokado-kylmäsavulohipasta

On kesäloman ensimmäinen päivä. Seuraavan kerran palaan päivätöiden ja sivistyksen pariin vasta elokuun puolen välin jälkeen. Seitsemän ja puoli viikkoa tekemättä mitään, se on elämää se. Pitkiä päiväunia, hitaita aamuja, laiskoja lomapäiviä, järvivedessä ryppyisiksi uitettuja varpaita, jäätelöä, mansikoita, loppumaton lukupino kirjoja, ja kuumia hiekkarantoja. Siltähän se kuulostaa, lähes kahden kuukauden loma.

mökkiaamiainen

Totuus on kuitenkin toisenlainen, sillä kustannustoimittajan päivätyö on vain yksi osa työviikkoani. Osa-aikainen toiminimiyrittäjä ei pitkiä lomia pitele. Sometuottaja tuottaa sisältöä myös keskellä kuuminta (ja kylmintä) kesää, bloggaaja saattaa vähentää kirjoitustahtiaan, mutta kirjoittaa ja kuvaa silti säännöllisesti, ja kolumnisti suunnittelee kuumeisesti alkusyksyn aiheita. Onneksi tämän kaiken voi tehdä mökiltä käsin. Istua läppärin kanssa laiturilla, antaa luovuuden laukata riippumatossa loikoillessa, pötköttää peiton alla pistorasioiden lähettyvillä tai hoitaa hommat vaikka kyläkahvilan terassilla.

mökkiaamiainen

Kaiken lisäksi työt voi halutessaan siirtää sadepäiville. Tai tällaisille tuulisille, jolloin pohjoinen puhuri viilentää ilman 10-asteiseksi. Kääriytyä vilttiin, istahtaa verannalle ja seurata samalla luonnon mahtavaa näytelmää. Tummanpuhuvien pilvien purjehtiessa järven yllä ja pohjoistuulen kahisuttaessa koivujen latvuksia on hyvä kirjoittaa. Jos keskittyminen herpaantuu, voi nousta hetkeksi ylös, venytellä ja kurkistaa jääkaappiin. Kevätsipulista, kylmäsavulohen jämästä, turkkilaisen jugurtin purkinpohjasta ja pehmenneestä avokadosta syntyy hetkessä simppeli sadepäivän lounaspasta. Avokado-kylmäsavulohipasta on valmis kymmenessä minuutissa tai jos käytät tuorepastaa, vieläkin nopeammin!

Sadepäivän avokado-kylmäsavulohipasta

1 kevätsipuli varsineen
öljyä ja/tai voita
1–2 dl turkkilaista jugurttia tai kermaa
1–2 avokadoa
150 g kylmäsavulohta
Puolikkaan sitruunan mehu
Suolaa ja pippuria
Tuoreita yrttejä, jos on
Pastaa

Jos sinäkin olet mökkiolosuhteissa tai keittiössä on perinteinen hella ja käytät kuivapastaa, pane pastavedet ensimmäisenä kiehumaan, sillä kastikkeen keittelyssä ei nokka kauaa tuhise. Keitä pasta al denteksi, sillä se kypsyy vielä myöhemmin pannulle kaadettaessa.

avokado-kylmäsavulohipasta

Silppua sipuli ja kääntele sitä hetki pannulla rasvassa. Lisää jugurtti, kerma tai vaikka smetana ja pyöräytä se sipulien sekaan. Pilko avokado ja lohi. Kaada pannulle kypsä pasta ja sekoita. Lisää joukkoon avokadon ja kylmäsavulohen palat ja sekoittele hetki. Mausta suolalla ja pippurilla, silppua päällimäiseksi basilikaa tai esimerkiksi kevätsipulin varsia. Leiki hetki Etelä-Eurooppalaista ja ota lounaan kanssa lasi viiniä. Jatka sen jälkeen töitä.

avokado-kylmäsavulohipasta

En lupaa keskityskyvyn paranevan, mutta ainakin vatsa on täynnä ja työhyvinvointi kunnossa. Toimii.

Itseni näköinen elämä – mikä minusta tulee isona?

Ajatukset sinkoilevat päässäni. Ideoista ei tule loppua, vaikka kirjaan niitä kynä sauhuten muistikirjaan. Olen unohtanut realiteetit jo kauan sitten. Listaan kaiken, mikä kiinnostaa, enkä välitä siitä, onko ranskalaisia viivoja koskaan mahdollista toteuttaa.

Think big, sanotaan. Uskalla unelmoida, suorastaan painostetaan. Minä uskallan kyllä unelmoida ja piirtää pilvilinnoja, mutta niitä suuria haaveita kohti askeltaminen on toinen juttu.

muistikirjat

Jouluna 2013 saan lahjaksi mokkanahkaisen muistikirjan. Kirjoitan ensimmäiselle sivulle motivoivan otsikon: Päivieni kimallus. Liimaan otsikon ympärille muovitimantteja tuomaan valoa synkkään sinkkuelämään. Tästä tulee hyvien asioiden kirja, jonka jokaiselle lehdelle kirjataan iltaisin vähintään viisi asiaa, jotka sinä päivänä ovat saaneet minut hymyilemään. Täytän kirjaa tunnollisesti, kunnes maaliskuun puolessa välissä unohdan kirjan olemassaolon.

Kaksi vuotta myöhemmin käännän ensimmäisen sivun viininpunaisesta muistikirjasta. Se täyttyy sekalaisesta sälästä, blogipostausideoista, matkasuunnitelmista ja epämääräisistä muistiinpanoista. Loppuvuodesta se hautautuu ideoineen lipaston laatikkoon ja unohtuu sinne.

Vuodenvaihteessa ostan pienen kirjan, jossa on ruudulliset sivut. Sen selässä lukee Adventures around the world. Tästä alkaa bullet journalin jäsentämä elämä – seikkailu kohti tavoitteita pikkuruisin ruutuaskelin tai niin ainakin suunnittelin. Viimeisin merkintä on maaliskuulta 2017.

hyvän mielen vuosi

Sitten saan pressikappaleen tehtäväkirjasta, joka on nimetty lupaavasti: Hyvän mielen vuosi. Aloitan innokkaana täyttämisen. Jo ensimmäinen tehtäväkokonaisuus jää kesken. Kirja lojuu edelleen hyllyssä. Aina välillä poimin sen käteeni, mutta en pysty keskittymään aukkotehtävien täyttämiseen.

Saatatte havaita tietynlaisen kaavan.

Rakastan listojen tekemistä ja tykkään visualisoida asioita. Suunnittelen aina kynää ja paperia käyttäen, se on konkreettista ja jollain tavalla palkitsevaakin. Kun päättömästi singahtelevat ajatukset saa purettua mustalla valkoiselle, vapautuu tilaa uudelle. Mutta jos listoja tekee pelkästään pöytälaatikkoon, ei niistä ole mitään hyötyä.

uramuotoilukurssi

Viimeiset vuodet olen tuskaillut työni tulevaisuuden kanssa. Nykyisessä päivätyössä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta aika aikansa kutakin. Intohimoni eivät ole akateemisissa julkaisuissa ja muiden tuottamien tekstin muokkaamisessa, vaan kirjoittamisessa, ruuassa ja reissaamisessa. En kuitenkaan ole osannut pyrkiä intohimojani kohti.

Tulevaisuudessa työn määritelmä muuttuu väistämättä. Eläkevirkoja ei ole, eikä välttämättä vakituisia työpaikkojakaan. Työ koostuu pienemmistä puroista, useammista urista ja projekteista, joissa verkostot korostuvat. Mutta mistä purot virtaavat, millaisia kaarnalaivoja ne kuljettavat mukanaan ja kenen kanssa niitä uitetaan niin, että jotain jää myös viivan alle? Mihin haluan käyttää noin kolmasosan vuorokauden tunneista seuraavien vuosien ajan? Mistä nautin, mitä tahdon? Mikä minusta tulee isona?

uramuotoilukurssi

Oman uran muotoileminen on hankalaa. Etenkin ihmiselle, joka kärsimättömänä jättää tehtäväkirjat kesken, paiskaa bullet journalit seinään ja unohtaa urasuunnitelmat pöytälaatikkoon.

Juuri nyt olen kuitenkin optimistinen, sillä aloitin helmikuussa Workday Designersin uramuotoiluverkkokurssin. Olen suorittanut vasta viidenneksen kurssin tehtävistä, mutta iso pyörä on jo liikahtanut oikeaan suuntaan. Tunnelin päässä loistaa häikäisevä valo.

Uramuotoilukurssin tehtävät ovat konkreettisia ja tuntuvat jäsentävän omaa ajattelua uudella tavalla. Minulle eivät sovi päivät, jotka alkavat kahdeksalta ja päättyvät neljään. Työskentelen parhaiten aikaisin aamulla ja alkuillasta. Kaipaan vaihtelua, uusia kokemuksia ja vaikuttavia kohtaamisia. Tärkeää on merkityksellinen tekeminen ja vapaus, sillä raha ei ole kaikki kaikessa. Kaiken tämän olen ehkä tiennyt ennenkin, mutta vasta nyt olen pystynyt sanallistamaan oivallukseni paperille. Puhumattakaan siitä, että olen onnistunut määrittelemään itselleni työfilosofian, johon tulevaisuuden valintoja on helppo peilata.

uramuotoilukurssi

Erittäin vakuuttavaa settiä. Niin vakuuttavaa, että vaikka uramuotoilukurssi on edelleen kesken, uskalsin viime viikolla vihdoinkin täyttää toiminimen perustamisilmoituksen. Ja tässä sitä nyt ollaan – muina sivutoimisina yrittäjinä. Poksauttakaa samppanja, sillä tämä on parin vuoden venkoilun jälkeen todellinen juhlan paikka!

Jos olet samanlainen venkoilija kuin minä, pohdit yrityksen perustamista, etsit uutta suuntaa tai mietit alan vaihtoa, saattaa uramuotoilun verkkokurssista olla hyötyä sinullekin. Koodilla ”lyhyenahetkena” (ilman lainausmerkkejä) saat 20 % alennuksen verkkokurssin hinnasta. Alennus on voimassa 31.5.2018 asti. Jos mietit pitäisikö, vastaan puolestasi: pitää! Elämäsi on sinun käsissäsi, muotoile siitä itsesi näköinen.

*Kurssi on saatu blogin kautta, suurkiitos urapolkuni uudistamisesta Workday Designers!