Lounastunnilta lainattua – katkelmia, kuulumisia ja kirosanoja

Olen elänyt pari päivää kuin maakuopassa. Laahustanut eteenpäin puoliteholla, käpertynyt katseilta piiloon ja odottanut aurinkoa. Mikään ei tunnu sujuvan, elämä kiristelee hampaitaan ja mieli on painunut mullan alle. En saa otetta oikein mistään, kynä ei pysy kädessä, aamupala-astiat lipsahtavat lattialle ja matto värjäytyy vadelmista punaiseksi.

mustikkamaalla

Oikean käden nivelissä on jotain kummallista. Verikokeiden tuloksia odotellessa asetun makaamaan ultraäänilaitteen vierelle. Pikkusormi kylpee kylmässä geelissä ja radiologi runnoo niveliäni niin, että huudan ääneen. Mitään ei löydy, mutta sormiin sattuu edelleen. Tulehdusarvoja tutkitaan huomenna.

Työasiat junnaavat sitkeästi paikallaan. En saa vastauksia, en myönteisiä enkä kielteisiä. Kaikki leijuu ilmassa, ihmiset levittelevät käsiään ja osoittelevat sormilla toisiaan. Pitäisi kai osata näyttää kaapin paikka ja lyödä nyrkkiä pöytään. Kiroilla ja näyttää, mistä tämä kana pissii.

Tammikuinen työhaastattelu meni mainiosti. Parin päivän päästä vilautettiin vihreää valoa, mutta sen jälkeen laskeutui radiohiljaisuus. Siitäkin huolimatta, että vaikutan epätoivoiselta, teen itseäni tykö vielä kerran. Oikeasti pitäisi varmaan lopettaa vatvominen ja hyväksyä tosiasia: kun kutsua toisille treffeille ei tule, on syy yleensä selvä. They are just not that into me.

Maaliskuun matkasuunnitelmat tuntuvat epätodellisilta. Kuukausi venyy vuosiksi, vaikka 30 päivän kuluttua istun jo koneessa matkalla kohti Hollantia. Heti perässä seuraa Portugali ja pienen pitstopin jälkeen Italia. Mielialan ennustetaan nousevan pohjalukemista viimeistään viinitilakierroksella.

Kuuntelen onnellisuusprofessorin luentoa. Hänelläkään ei ole kaikkia avaimia onneen, mutta liikunta ja hyvä ruoka, lukeminen, ystävät ja läheiset ihmissuhteet ovat hyvä alku. Hurmaavasti harmaantunut herra istahtaa sohvalle viereeni ja kertoo menevänsä pian polvileikkaukseen. Viisikymmentä vuotta pitkä lentopalloura on rikkonut polvet, mutta mielen harrastus on pitänyt vireänä ja onnellisuusindeksin seitsemänkympin paremmalla puolella.

Yritän rauhoittaa pääkopassa ylinopeutta kaahaavia katuajoja. Kokeilen meditointia. Suljen silmät ja kuljen polkua pitkin, näen nuotion ääressä oman itseni vuosi sitten. Yritän takoa tuon päähän tolkkua – usko enemmän itseesi, et arvaakaan missä kaikessa olet 365 päivän kuluttua mukana. Vastaan kävelee myös tulevaisuuden minä, hymyilevä ja hyvinvoiva. Hengitys alkaa tasaantua, kaikki järjestyy kyllä.

Pyöräytän sorvin käyntiin, sillä muutakaan en voi. Ahkeruus palkitaan ja muut puhkikulutetut sananparret lupaavat tuloksia ennemmin tai myöhemmin. Niihin laitan nyt luottoni. Universumilta en pyydä mitään.

mustikkamaalla

Kunpa voisin luvata teille tämänkaltaista tekstivirtaa joka viikko. Käyttää lounastunnin tajunnan tarkkailemiseen ja unohtaa itsesensuurin. Päivät eivät kuitenkaan ole veljiä keskenään. Tänään ehdin, ensi kerralla tilanne voi olla täysin toinen.

Kuulumisia kirjamessujen kulisseista

Syksyn hektisin viikko on vihdoin takana. Jalkapohjat ovat hellänä seisomisesta, selkä temppuilee ja hartioissa tuntuu kirjalaatikkojen paino. Työtunteja kertyi normaalin 18 ja puolen tunnin sijaan yli neljäkymmentä. Kun päälle lasketaan vielä viikonloppu- ja ylityölisät, ylimääräisiä tunteja kertyy kolmen viikon verran. Pitkä joululoma tulee tarpeeseen.

storm kytömäki hill ruoka-kalevala

Kirjamessuviikon eteen on tehty töitä kahdeksan kuukautta. Vanhat messukalusteet laitettiin jakoon facebookin kierrätysryhmissä ja uusia vaatteita alettiin viritellä osaston ylle. Kolmenkymmenen neliön ständin uudistamisprojektin vetovastuu on ollut minulla, samoin kuin ohjelmasuunnittelu, kutsulistojen kerääminen, tekniikan, valaistuksen ja seinätarrojen tilaaminen, roudauksen hoitaminen, osaston rakentaminen ja purkaminen. Kaiken lisäksi istun rahakirstun päällä.

Matkan varrella yksi esiintymään buukatuista puhujista yrittää perua puheenvuoronsa, toinen kaatuu pyörällä ja murtaa solisluunsa, tarrojen tiedostot toimitetaan painoon kolmeen kertaan, VIP-vieraat unohtuvat kutsulistalta, messuohjelmaan painetaan vääriä nimiä, mainoskyltin ulkoasu muuttuu lennossa, kustantamon roll-up jää toimistolle, parhaiten myyvä kirja loppuu kesken messujen ja kassajärjestelmä kenkkuilee kriittisillä hetkillä. Onneksi rinnalla on timanttinen tiimi ammattitaitoisia naisia. Jokaiseen ongelmaan löytyy ratkaisu ja messuilla tehdään parempi tulos kuin koskaan aiemmin.

aalto arts books kirjamessut

Samaan aikaan toisessa messuhallissa maistellaan muhevia punaisia, hapokkaita valkoisia ja kuplivia kuohujuomia. Kansa vaeltaa viinilasi kädessään kohti seuraavaa kaatoa ja poimii ohimennen suuhunsa näytteilleasettajien tarjoamia juustonokareita, suklaakonvehteja tai haarukoi kupuunsa katuruokaa, jota myydään paikalle parkkeeratuista ruokarekoista.

Pidän tauon ja osallistun Viini-lehden tarjoamaan samppanja-tastingiin yhdessä muitten ruokabloggaajien kanssa. Seuraan hetken myös viininpoljennan SM-kisoja. Rypälemehu roiskuu, hiki virtaa ja kirosanat halkovat ilmaa neljän kilpailijaparin talloessa hedelmiä puisien saavien pohjalla. Myöhemmin kuulen, että voiton vie sommelier-joukkueen edestä Madventures-kaksikko Riku ja Tunna.

samppanja-tasting

Päivystysvuoroni päätteeksi kaivan puhelimestani muistilistan ja laukkaan läpi muiden kustantajien osastot. Paperikassiin päätyvät tällä kertaa Nathan Hillin Nix (Gummerus), Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus) sekä yksi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaista Annastiina Stormin Me täytytään valosta (S&S). SKS:n naapuriosastolta nappaan vielä mukaani Ruoka-Kalevalan pressikappaleen, kirjan, joka on täynnä tavallisten suomalaisten ruokatarinoita.

Ruokapuolelta olen suunnitellut ostavani uudet suola- ja pippurimyllyt, pieniä paistovuokia ja hyvässä tarjouksessa olevan mandoliinin (ei sitä soitinta, vaan keittiövälineen). Lompakko laihtuu lopulta vain viimeisimmän verran, sillä kaikki muu on myyty loppuun jo pari tuntia ennen messujen sulkeutumista.

storm kytömäki hill ruoka-kalevala

Sunnuntaina puramme pikavauhtia, roudaamme räntäsateessa ja rullaamme jäljelle jääneet kirjalaatikot varastoon. Kotona olen iltayhdeksän jälkeen. Kaadun sohvalle ja saan käteeni lasillisen kylmää rieslingiä. Nostan jalat kattoon ja suljen hetkeksi silmät. Seuraaviin kirjamessuihin on enää 364 yötä.

ps. Hotkaisin Annastiina Stormin esikoiskirjan heti maanantaina reilussa tunnissa ja olen varma, että opus on erittäin vahvoilla kirjallisuuspalkinnosta kisatessa. Oivaltava, raikas ja kieleltään sopivan kimurantti.

Paluu arkeen – pikapalaverin paikka!

On toiseksi viimeinen lomapäivä, istun sohvalla ja yritän asettua ajatuksiini. Kirjoittaminen tökkii. Punainen lanka on haalistunut eikä motivaatiotakaan ole viime aikoina näkynyt. Kyllästyi varmaan odottamaan mökkiläisiä kotiin, otti hatkat, tiputti hanskat ja irtisanoi itsensä. Kursori vilkkuu valkoisella ruudulla. En ole kirjoittanut kahteen viikkoon, eikä aloittaminen ole kuukausiin tuntunut näin vaikealta.

rantakivet

Kuusi viikkoa laiskoja aamuja, pitkiä päiväunia, paljaita varpaita, hupenevia kirjapinoja ja niin monta lasillista viiniä, että lakkasin laskemasta jo heinäkuussa. Läppäri on kulkenut koko kesän mukana vain hautautuakseen putkikassin pohjalle, poissa silmistä, poissa mielestä. Olen vältellyt apparaattia, tyrkännyt takaraivossa tykyttävän syyllisyyden tunteen tylysti sivuun ja antanut itselleni luvan heittäytyä huolettomuuteen ja hengittää. Pakkopullaa ei lomalla leivottu.

Olen kuunnellut tuulen raivokasta riehuntaa, palavan puun räiskyvää pauketta, veden voimaa ja laulujoutsenten kaihoisaa huutoa hämärtyvässä heinäkuun illassa. Tuntenut lämpiävän saunan tuoksun, ihollani löylyn kihahtavan kuumuuden ja kylmän järviveden, joka saa veren kohisemaan suonissa niin lujaa, että sen voi melkein kuulla. Olen keittänyt kymmenen kattilallista kesäperunoita, ahminut mansikoita sormet punaisina ja nuollut lautasen, jolla vielä hetki sitten kohosi jäätelövuori.

järvimaisema

Olen kahlannut rantavedessä kuusivuotiaan kanssa, nilkat jäässä ja hyttysenpuremat paukamilla. Olen iloinnut ystävien odotuksesta ja pelännyt turhaan pahinta tulevaksi. Olen kuunnellut uskomattomia elämäntarinoita, joiden luulin tapahtuvan vain kirjojen sivuilla ja lukenut kirjoja, jotka jättivät pysyvän jäljen. Olen loikoillut, levännyt ja tuijotellut taivaalla purjehtivia pilviä.

Kaikki loppuu aikanaan. Tyhjentynyt takki ripustetaan naulakkoon ja arki astuu estradille. Viimeiset setelit on sijoitettu syksyyn. Niillä matkustetaan pimeydestä valoon, tummien vesien ääreltä turkooseihin aaltoihin. Siksi Matti on majoittunut kukkaroon, sukkasillaan se sinne sujahti, huomaamattomalla hivutustaktiikalla tunkeutui taskuun ja siellä myhäilee muina miehinä. Tili on tyhjä, todellisuus lyö korville ja epätoivo yrittää ottaa ohjat.

järvimaisema

Alan harkita paluuta kokoaikaiseen päivätyöhön. Toisin sanoen luovuttamista. Opintovapaan keskeyttämistä, vastahakoista myöntämistä ja sen tunnustamista, ettei itsensä työllistäminen edes osittain ehkä ollutkaan minun juttuni. Kadehtien selaan ystävieni somevirtaa. Yksi on perustanut juuri yrityksen, toinen liitelee ilmaiselta ravintolaillalliselta seuraavalle, kolmas hukkuu töihin, joita rakastaa ja neljäs tienaa kaksi kertaa enemmän minuun verrattuna. Kaikilla tuntuu olevan se oma juttu.

Sitten sisuunnun ja tartun itseäni niskavilloista. On pikapalaverin paikka, kokouspöydän ympärilla ovat me, myself and I – bloggaaja, kielen ammattilainen, sisällöntuottaja ja ruokaihminen. Vaatimattomia, mutta päteviä osaajia kaikki.

järvimaisema

Otan paperia ja kynän. Piirrän ranskalaisia viivoja ja listaan ideoita, nimiä, ehdotuksia, mahdollisuuksia ja ansaintakeinoja. Matti näyttää jo liikehtivän levottomasti. Kuokkavieras alkaa perääntyä ja etsii katsellaan pakoreittiä. Minä käännän kivet ja kannot, sillä aion keksiä keinon, jolla kutsumaton vieras pysyy poissa. Avaan läppärin ja lataan puhelimen. Istun keittiön pöydän ääreen ja aloitan.

Pian pienet purot pulppuilevat hiljalleen palkkapussia kohti. Epätoivo on vaihtunut toiveikkuuteen, rahahuolet kihelmöivään innostukseen ja turhautuneisuus varovaiseen varmuuteen. Tarvittiin vain muutama ääneen lausuttu ajatus, pystyyn nostettu käsi, pari tekstiviestiä, puhelinsoitto, käyntikortti ja kolme sähköpostia. Sillä kukapa häntäni nostaisi ja tekisi osaamisestani numeron, jos en minä itse.

laiturilla

Myös sinä voit osallistua ja auttaa ohjaamaan Matin kauaksi kukkarosta ja loitommaksi lompakosta. Tulevana sunnuntaina 20.8.2017 on jälleen kerran kansainvälinen ravintolapäivä. Minun ravintolassani Kalasataman kattojen yllä tarjotaan thaimaalaista Khao Soi Currya, tervetuloa syömään!