Talvilomalle etelän lämpöön vai pohjoisen pakkasiin?

Kotona kököttäminen saa nyt riittää! Valtakunnan suurin sanomalehti maalailee eteemme huojuvia palmuja, mainoskatkoilla ihastellaan bungalowin patiolle viritettyjä riippumattoja ja kadunvarsimainoksissa adunvarsimainoksissa vilahtelee valkohiekkaisia paratiisirantoja. Turkoosinvärinen meri kimaltelee kännykän ruudulla ja pastellinsävyissä säihkyvät auringonlaskut ujuttautuvat uniinkin. Kahden vuoden kurjuuden jälkeen sinäkin olet ansainnut hiekkaa varpaittesi väliin, ihanaa!

Vai onko sittenkään?

Kaipaan kyllä matkustamista, mutta varsinaista matkakuumetta kahden vuoden kotoilu ei ole onnistunut nostattamaan. On ollut aikaa ajatella. Matkakuumeilun sijaan olen hiukan huolissani. Pelkään, ettei kohta meillä ei ole neljää vuodenaikaa. Ei hitaasti herävää keväistä luontoa, ei lempeän leutoja kesäpäiviä, ei syksyn lehtien väriloistoa eikä edes hohtavia hankia. Puihin pakkautuva tykkylumi jää tätä menoa historiaan, ja samoille historian lehdille unohtuvat myös ladut, joilla saamme tänäkin talvena lykkiä muina niskasina menemään.

talvilomalle pohjoiseen

Ilmaston lämpenemisen myötä tukalien helteiden ja arvaamattomien lumimyrskyjen kaltaiset äärisäät yleistyvät, ja samalla leudot kesät ja tasaisen varmat ja pitkät talvet katoavat vähitellen. Muutos vaikuttaa myös sinun elämääsi. Luonnon monimuotoisuus kärsii, kasvit ja eläimet katoavat ja ekosysteemit natisevat liitoksistaan. Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan kylmää faktaa, jonka pitkän aikavälin tilastot ja ensi viikolla julkaistava IPCC:n raportti todistavat. Siksi kieltäydyn kaukomaista ja matkustan mieluummin pohjoiseen.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin. Kesän lapsena, juhannuksen tietämillä syntyneenä olen hurahtanut mökkielämään ja rakastan valoisia kesäkuukausia yli kaiken. Mutta minua miellyttävät myös pimenevät illat, sininet hetket ja kaamoksen hämärä, joka sallii kotiin käpertymisen ja ison pahan maailman sulkemisen neljän seinän ulkopuolelle.

Talvilomalle pohjoiseen – etätöitä, hohtavia hankia ja mutkamäkiä Sallatunturissa

Talvisin en suinkaan kaipaa kaukomaille tai etelän lempeään lämpöön. Kuuman kosteat kohteet, auringon palvominen tai huojuvien palmujen alla pötköttely eivät ole minua varten. Kun lämpömittarin lukemat ylittävät 25 asteen, hiki pisaroi iholle, päässä humisee ja muutenkin tuntuu tukalalta. Niinpä valintani on varsin helppo: hikoiluttavien helteiden sijaan matkustan pohjoiseen ja valitsen lumen ja jään. Kääriydyn kalsarikerroksiin, vuoraudun villapaitoihin, vedän jalkaani punaiset huopikkaat ja painelen ulos pakkaseen.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Pohjoisen maiseman muistot on merkitty minuun, olenhan isän puolelta perimältäni sallalainen. Metsän hiljaisuus, pakkasen narina jokaisella askeleella, eläinten polut tuoreella lumella, uteliaan kuukkelin pulputus kuusikossa ja reposet, jotka leiskuvat pohjoisella taivaalla. Tuttu puheen nuotti, paikallinen ruoka, kursulaisen rieska, sympaattiset latukahvilat, maailman parhaat munkit, ruuhkattomat rinteet sekä hyvin hoidetut ladut, joilla vastaantulijoita tervehditään joka kerta. Siinä on elämystä kerrakseen.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Oikeastaan tärkeintä on maisemanvaihdos – se naksauttaa aivot uuteen asentoon, nostaa mielialaa ja parantaa unen laatua. Kuka kaipaa palmuja, kun ikkunoista näkyy sokerihuurrutettuja puita ja talven huikaiseva valo? Suurin osa päivistä kuluu läppärin ääressä, mutta aurinkoisina tunteina keskeytämme etätyöt, sujautamme sivakat jalkaan ja lähdemme ladulle, laskettelemaan tai vaikka pulkkamäkeen. Reppuun pakataan väsleivät sekä termospullollinen kuumaa kaakaota. Tulet tehdään laavulla tai Sallatunturin huipulle rakennetun tunnelmallisen tuvan suojissa.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Kaiken tämän pääsee kokemaan ilman autoa, pöllölakanoissa lähes perille saakka puksutellen. Yöjunan päätepisteeltä matka jatkuu pikkubussilla, joka kuljettaa suoraan ekosertifioidulla sähköllä pyörivän hiihtokeskuksen kainaloon. Vielä 1990-luvulla juna kuljetti matkaajia Sallan kirkonkylälle asti. Salaa toivon, että uutta kansallispuistoa kehitettäessä harkittaisiin myös raiteiden avaamista uudelleen. Ostaisin sarjalipun saman tien.

ps. YLE Lappi haastatteli minua pari päivää sitten kysyäkseen, miten pohjoiseen voisi matkustaa halvemmalla. Minä vastasin, ja toimittaja keräsi pitkäksi venähtäneen puheeni joukosta 10 vinkkiä edullisempaan talvilomaan. Tänään julkaistuun juttuun on putkahtanut pieni painovirhepaholainen, josta voi saada käsityksen, että junan alakerrasta ostetut istumapaikkojen liput olisivat yläkertaa halvempia. Se ei pidä paikkaansa, mutta makuuhyttien kohdalla hintaeroa kyllä on, sillä yläkerran vessalliset hytit ovat alakerran vessattomia kalliimpia.

Vuosi 2021 – mitä tulikaan tehtyä? + Arvonta!

Istun junan työskentelyhytissä läppäri sylissäni ja tuijotan vasemmassa yläkulmassa vilkkuvaa kursoria. Ohitamme Parkanon ja kiidämme kiskoilla kahtasataa kohti Oulua. Olin ajatellut viettää matkan ensimmäiset tunnit kirjoittamalla, ja aihekin oli selkeänä mielessä. Kirjoittaisin menneestä vuodesta, siitä mitä kaikkea tulikaan vuonna 2021 tehty. Ajatus kuitenkin katkesi ensimmäiseen lauseeseen. Ajattelin olevani auttamattomasti myöhässä. Miten ketään enää kiinnostaisi, mitä viime vuonna tapahtui. Vuosi 2021 oli ja meni, miksi sitä pitäisi enää muistella. Tikulla silmään ja sitä rataa.

lähiloma Kotka Loviisa

Hävetti, sillä tuntui siltä, että KAIKKI muut ovat menneet eteenpäin ja minä edelleen mietiskelen menneitä. Nyt pitäisi jo tarttua hanakasti tavoitteisiin, visioida villisti tulevaa tai suunnitella sotasuunnitelmia ja strategioita. Ollaanhan sentään jo melkein helmikuussa! Sitten tajusin, että itse asiassa en piittaa pätkääkään siitä, mitä muut ajattelevat, mitä tekevät ja missä menevät. Aion panna vuoden 2021 pakettiin tässä ja nyt. Sillä ennen kuin voi suunnitella tulevaa, on tiedettävä, minkä päälle rakentaa. Ja ne rakennuspalikat, ne tulevat tässä.

Psst! Jotta jaksaisit kahlata tekstin läpi, lisäsin loppuun pienen yllätysarvonnan. Osallistu itse tai vinkkaa kaverille!

Miltä vuosi 2021 tuntui?

Kukapa olisi uskonut, että maaliskuussa 2020 koko maailman polvilleen pakottanut pirulainen piinaisi meitä aina vaan. Kaikkeen näköjään tottuu. Myös neljän seinän sisälle sulkeutumiseen, kontaktien välttämiseen, pienissä ympyröissä liikkumiseen ja saman pirtinpöydän ääressä päivästä toiseen istumiseen. Toinen koronavuosi väsytti, turhautti ja ahdisti, tietenkin, mutta samaan aikaan päivät vierivät eteenpäin omalla painollaan.

Uudenvuoden iltana, kun istuimme kahdestaan sohvalla, kysyin mieheltä, mikä päättyvässä vuodessa oli parasta. Hän mietti pitkään, mutta vastasi sitten, että nostaa kaiken muun yläpuolelle parisuhteen. Että kahdestaan vietetystä koronavuodesta huolimatta olemme edelleen tässä, toistemme kainaloissa. Olin täysin samaa mieltä. Opimme näistä kahdesta vuodesta ainakin sen, että selviämme mistä tahansa, eikä meitä erota edes maailmanlaajuinen pandemia. Vaikka muita elämäni valintoja voisinkin miettiä uudestaan, puolisoa en vaihtaisi mistään hinnasta.

vastuulliset joululahjat

Vuoden aikana luin tai kuuntelin 83 kirjaa, neuloin kaksi villapaitaa ja tikutin kuusi pipoa. Keskittyessäni kertomuksiin ja silmukoiden luomiseen huomasin tarvitsevani hitaampaa elämää, pysähtymistä, olemisen opettelua, tarinoihin uppoutumista ja käsillä tekemistä vieläkin enemmän.

Missä tulikaan matkustettua?

Kaiken kurimuksen keskellä kotimaanmatkailu nousi arvoon arvaamattomaan. Kahden viikon etätyöpyrähdys Sallatunturiin, päiväretki Outokummun vanhaan kaivokseen, Keski-Suomen kulttuurikierros Joutsan ja Mäntän kautta Jyväskylään, ruskareissu Pyhätunturiin ja kiipeilyseikkailu Pyhäkuruun, viikonloppuvaellus Kiilopäälle, piipahdus Loviisaan ja Kotkaan sekä ensilumille Pyhätunturiin ruokkivat seikkalijan nälkää riittämiin.

lähiloma Kotka Loviisa

Kiilopäällä

Orinoron rotko

Pyhäkuru

Uusia kansallispuistobongauksia kerääntyi peräti kolme: UKK-puisto pohjoisessa, Leivonmäki Joutsassa ja Valkmusa Kotkassa. Lisäksi samoilimme Sompion luonnonpuistossa ja ihastelimme Orinoron hulppeita rotkomaisemia Leppävirralla. Myös kotikaupunkia ja sen lähiseutuja katsoimme uusin silmin. En todellakaan aiemmin tiennyt, mikä välimerellinen tunnelma Vuosaaren huipulla vallitsee tai miten lämpimät Porvoon Varlaxuddenin silokalliot olivatkaan. Kun mökillä ja sen liepeillä vietetyt kuukaudet lasketaan, oli vuosi todellista kotimaanmatkailun kulta-aikaa! Nähtävää ja koettavaa on todellakin tarjolla ihan nurkan takana – kestävästi ja vastuullisesti!

Pyhäkuru

kotimaanmatkailu mänttä

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Lokakuun lopulla, kun tilastot hetkellisesti saivat uskomaan parempaan tulevaisuuteen, matkasimme Ranskaan. Määränpäänä oli Happy Hamletin kirjoitusresidenssi, jonka ajankohtaa oli ehditty siirtää koronan takia jo kolmasti. Lentäminen hävetti ja maailmantuska repi sieluparkaani riekaleiksi. Ympärilläni oli käsittämättömän kaunis ranskalainen maaseutu, mutta minä kärvistelin omatuntoni syvissä syövereissä, enkä antanut itselleni lupaa nauttia. Mieli rauhoittui vasta, kun lupasin itselleni matkustaa jatkossa vain maata pitkin. Maailman ihanimmasta majatalosta puksuttelimme junalla Marseillen merenrantakaupunkiin. Rouhea tunnelma otti meidät omakseen ja elleivät puolison työkuviot olisi kutsuneet kotiin, olisimme ehdottomasti viihtyneet pitempäänkin.

lentämisen loppu

Marseille

Kunhan maailmantilanne rauhoittuu, aion hypätä raiteille ja kolkutella katsomaan, millaiset ovat eurooppalaiset junayhteydet. Vielä en ole reittejä tutkaillut, mutta sen tiedän, että Tukholmasta pääsee nykyään yöjunalla Berliiniin, josta ei olekaan enää kuin kahdeksan tunnin junamatka Pariisiin!

Mökkiremppaa ja pihalla puuhastelua

Mökkiviikkoja kertyi lähes 20, hurraa! Rakensimme (tai no, mies rakensi) uuden ja isomman laiturin, nikkaroimme yhteistuumin katoksen kesäkeittiölle, maalasimme lasiverannan seinät, pystytimme vanhan laiturin laudoista jälkikompostorin ja kiinnitimme puihin uusia linnunpönttöjä. Veden kantaminenkin helpottui, kun kunnostimme yhteistuumin mökkiläisten yhteisen kaivon. Nyt vettä ei tarvitse enää hakea 10 kilometrin päästä lähikaupalta, vaan hakumatka hoituu soutuveneellä läheiseen lahdenpoukamaan.

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla

Syksyllä minusta tehtiin eteläsavolaisten vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä ja mökkeilyolosuhteita kehittävän Laiturilla-hankkeen brändilähettiläs. Ensimmäiseksi tartuin ajankohtaiseen aiheeseen ja kirjoitin siitä, millaista on olla monipaikkainen mökkiläinen ja tehdä etätöitä mökiltä käsin. Tänä vuonna juttuja piisaa aina heinäkuulle saakka, joten muistahan välillä käydä kurkkailemassa, mitä meidän mökille kuuluu.

mökkihöperö aamu usva

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla
Myöhemmin syksyllä riuska syysmyrsky repäisi kaksi kuusipuuta juuriltaan. Onneksi molemmat kasvoivat tontin takaosassa kaukana rakennuksista. Eipähän tarvitse ensi kesänä miettiä, millä saunaa lämmitetään. Venytimme mökkikautta aina syyskuun loppuun saakka. Talviteloille mökki pääsi lokakuun puolen välin tietämillä. Takaisin oli tarkoitus palata jouluksi tai uudeksivuodeksi, mutta vallitsevan tilanteen takia päätimme pysyä pyhät visusti omassa pienessä piirissämme, emmekä lähteneet oireettominakaan levittämään pöpöjä maakuntaan.

Laiska töitään luettelee

Niinhän sitä sanotaan, että vain laiskat luettelevat töitään. Niin on joskus kommentoitu minullekin. Tuloksien tuominen julki, niistä kirjoittaminen ja puhuminen on kuitenkin minulle ja monelle muulle yrittäjälle tärkeää, sillä jos emme itse aikaansaannoksiamme esittele, ei sitä tee kukaan muukaan. Siitä on laiskuus ja leväperäisyys kaykana. Mitä siis tulikaan tehtyä työrintamalla?

kolme vuotta yrittäjänä

Sorvi surrasi ja näppis lauloi kiihkeämmin kuin koskaan aiemmin. Työkalenteri natisi etenkin keväällä liitoksistaan. Kirjoitin vuoden aikana asiakkailleni yli 100 artikkelia mm. vastuullisuudesta, ruoasta, viinistä, mökkeilystä, retkeilystä ja tietojärjestelmistä (jep, luit oikein!). Sparrailin asiakkaiden sometekemistä, työstin tekstejä verkkosivuille, editoin keittokirjaa, painotuotteisiin ja uutiskirjeisiin, kuvasin lukemattomia viinilasillisia, kirjapinoja ja ruoka-annoksia. Yhteistyö kaupunkilaisten yhteisen vaatekaapin Vaatepuun kanssa jatkui, kun kirjani Ruokaystävät pääsi aitiopaikalle myyntivitriiniin vielä joulusesongin jälkeenkin.

ruokaystävät

Kiivas työtahti veti takin tyhjäksi niin, että siitä kärsi paitsi oma jaksaminen myös blogiparka. Kun tavallisena vuotena olen intopiukeana naputellut kolmekin postausta viikon aikana, oli viime vuoden saldo keskimäärin 3 postausta kuukaudessa. Työjonon kasvaessa omat kanavat jäävät harmillisesti häntäpäähän.

Joulukuussa korkkasimme kuplivan sen kunniaksi, että yksivuotiaan osakeyhtiöni laskutus ylitti yllättäen sadantonnin haamurajan. Olen edelleen hämmentynyt, mutta myös ylpeä siitä, että olen onnistunut kasvattamaan osapäiväisenä kokeiluna alkaneesta virityksestä ihan oikean yrityksen, joka tuo leivän pöytään ja vähän särvintäkin siihen päälle. Tulevana vuonna tulosta ei taota lähellekään samaan tahtiin, sillä aikomus on ottaa rennommin ja nauttia yrittäjyyden tuomista eduista: vapaudesta ja vapaa-ajasta.

Arvontaa pukkaa!

Yksi mukavimmista ja samalla työteliäimmistä projekteista oli vuoden 2022 Satokausikalenterin toimittaminen. Seinäkalenterissa, jota muuten saa nyt myös ruotsinkielisenä versiona, on kunkin kuukauden satokausikasvislistausten lisäksi kymmeniä sivuja kiinnostavaa tietoa hedelmistä, marjoista, vihanneksista, juureksista, sienistä sekä sesonkeja noudattavista merenelävistä. Kalenterit on jo melkein loppuunmyyty, joten jos seinältäsi vielä uupuu almanakka, ostohousut kannattaa vetää jalkaan saman tien ja suunnata ostoksille Satokausikalenterin verkkokauppaan!

satokausikalenteri

Jos kuitenkin päätät luottaa onneesi, jätä kommenttilootaan viesti ja kerro, millaisia juttuja haluaisit vuonna 2022 blogistani lukea. Kaikkien vastanneiden kesken arvon peräti 3 kpl Satokausikalenteria. Tästä arvonnasta kannattaa siis kertoa kaverillekin!

Osallistua voi aina 1.2. klo 23:59 asti. Arvonta suoritetaan seuraavana päivänä ja voittajiin ollaan yhteydessä sähköpostilla (muista siis jättää kommenttiin toimiva sähköpostiosoite!) sekä tämän sivun kommenteissa.

Haaveita ympärivuotisesta mökkeilystä

Arki on solahtanut syksyisiin uomiinsa. Kello soi seitsemän jälkeen, käsi hapuilee kännykkää ja heti sen jälkeen yöpöydälle kannettua vesilasia. Veden määrä kertoo yöunen laadusta. Kun lasi on tyhjä, olen herännyt aamuyöstä useita kertoja, jos juoma on koskematon, unta on riittänyt aamuun asti. Pinnistelen itseni pystyyn ja avaan sälekaihtimet, vain todetakseni, että pimeää on, edelleen. Kuljen keittiöön kylppärin kautta. Huuhtelen kasvot kylmällä vedellä ja katson silmiin peilistä pöllämystyneenä tuijottavaa tyyppiä.

Mies kilistelee jo avaimiaan eteisessä, hän juo aamukahvinsa vasta työpaikalla. Pussaan ja toivotan hyvää työpäivää. Keitän ison kupillisen teetä, voitelen yhden näkkärin ja sulatan pakastimesta rasiallisen mökiltä kerättyjä puolukoita. Lusikoin sulatetut marjat kaurajugurtin päälle ja lisään aamiaiskulhoon vielä pellavansiemenrouhetta, inkivääriä, manteleita, pihlanamarjajauhetta ja ruisgranolaa. Istun keittiönpöydän ääreen ja avaan kirjan.

ympärivuotinen mökkeily

Seuraavista tunneista ei olekaan sitten juuri mitään kerrottavaa. Istun sohvalla läppäri sylissäni. Kirjoitan, kirjoitan ja kirjoitan vielä lisää. Säädän, väännän ja käännän, kopioin, leikkaan ja liimaan. Deletoin, pyyhin pois, lisään ja muotoilen uudelleen. Iltapäivällä mieli alkaa harhailla ja tarttua epäolennaisuuksiin. Lounaan jälkeen jään siivoamaan keittiötä, tiskaan, vaikka vihaan tiskaamista, selailen vanhojen lehtien kasaa, unohdun ajatuksiini.

Haaveilen mökkimaisemasta, järvestä, metsästä ja saunan lempeistä löylyistä. Jokohan siellä on lumi maassa? Jos meillä olisi auto, lähtisin katsomaan. Pakkaisin laukkuuni lämpimiä vaatteita läppärin ja muutaman kirjan. Kurvaisin suorinta tietä kohti Etelä-Savoa, pysähtymättä edes pissatauolle. Istuisin pihalla untuvatakissa, kädessäni höyryävä glögimuki. Hengittäisin sisään ja antaisin ahdistuksen virrata ulos.

Mielikuvat eivät kuitenkaan vastaa todellisuutta. Huussi ei pakkasella houkuttele, eikä peseytyminen jääkylmässä järvessä tai hangessa ole sekään pitemmän päälle kovin hauskaa. Kaikkialla on pimeää, lenkille on lähdettävä keskellä päivää, jos ei halua vaeltaa otsalampun valossa. Tuuli viheltää puiden latvoissa, tuvan lattia on kylmä ja musta metsä pelottava.

ruska mökillä

Haaveilen ympärivuotisesta mökkeilystä melkein joka päivä, kunnes todellisuus lyö litimärän rätin päin pläsiä. Mökki on pieni, ja vaikka luonto on lähellä, ei siitä vuoden pimeimpänä aikana iloa ole. Mökin lämmittäminen vaatii joko parin pesällisen polttamista tai suuren määrän sähköä pattereita varten – joka päivä. Kuumaa vettä varten on lämmitettävä sauna, mutta hiukset pitää silti pestä ulkona. Polkupyörällä liikkumista ei kannata suunnitella, eikä moottoripyörälläkään pitkälle jäisellä tiellä pötkitä. Perhe ja ystävät ovat kaukana ja kulttuuririennot saavuttamattomissa.

Jos haluaisin oikeasti mökkeillä ympäri vuoden, pitäisi ostaa mökki, jossa saunassa on sähköt, jonka keittiöön tulee vesijohtovesi ja jonka eristys on niin hyvä, ettei lämpö lennä harakoille. Vedenkulutus lähtisi nousuun sisävessan seurauksena, huussia tulisi käytettyä harvemmin ja lattialämmitys olisi itsestäänselvyys. Jos haluaisin toteuttaa haaveeni, pitäisi ostaa myös auto, jolla liikkua läpi loskan ja metristen hankien. Peltilehmä, jolla kiitäisin mökille vaikka vain viikonlopuksi ja sitten taas takaisin, jotta en missaisi kaupungin rientoja. Jos oikeasti mökkeilisin ympäri vuoden, olisin täysin eri ihminen. Kestävä mökkeily ei aiheuta ylimääräisiä päästöjä, ei kiihdytä ilmastonmuutosta, eikä vaadi ympäristöltä yhtään enempää, kuin mitä se jo meille antaa.

mitä haluan mitä tarvitsen

Joten tänäänkin hautaan haaveeni ja jään odottamaan kevättä. Avaan läppärin ja jatkan kirjoittamista. Kirjoitan haaveilusta ja siitä, että kaikkia unelmia ei tarvitse toteuttaa. Palaan haaveitteni pariin vasta, kun olen valmis muuttamaan kokonaan maalle. Myymään kaupunkikodin, asettumaan aloilleni pieneen punaiseen tupaan ja karsimaan kaikesta muusta. Siihen saakka jaksan kyllä odottaa kevättä – joka vuosi.