Vuosi 2021 – mitä tulikaan tehtyä? + Arvonta!

Istun junan työskentelyhytissä läppäri sylissäni ja tuijotan vasemmassa yläkulmassa vilkkuvaa kursoria. Ohitamme Parkanon ja kiidämme kiskoilla kahtasataa kohti Oulua. Olin ajatellut viettää matkan ensimmäiset tunnit kirjoittamalla, ja aihekin oli selkeänä mielessä. Kirjoittaisin menneestä vuodesta, siitä mitä kaikkea tulikaan vuonna 2021 tehty. Ajatus kuitenkin katkesi ensimmäiseen lauseeseen. Ajattelin olevani auttamattomasti myöhässä. Miten ketään enää kiinnostaisi, mitä viime vuonna tapahtui. Vuosi 2021 oli ja meni, miksi sitä pitäisi enää muistella. Tikulla silmään ja sitä rataa.

lähiloma Kotka Loviisa

Hävetti, sillä tuntui siltä, että KAIKKI muut ovat menneet eteenpäin ja minä edelleen mietiskelen menneitä. Nyt pitäisi jo tarttua hanakasti tavoitteisiin, visioida villisti tulevaa tai suunnitella sotasuunnitelmia ja strategioita. Ollaanhan sentään jo melkein helmikuussa! Sitten tajusin, että itse asiassa en piittaa pätkääkään siitä, mitä muut ajattelevat, mitä tekevät ja missä menevät. Aion panna vuoden 2021 pakettiin tässä ja nyt. Sillä ennen kuin voi suunnitella tulevaa, on tiedettävä, minkä päälle rakentaa. Ja ne rakennuspalikat, ne tulevat tässä.

Psst! Jotta jaksaisit kahlata tekstin läpi, lisäsin loppuun pienen yllätysarvonnan. Osallistu itse tai vinkkaa kaverille!

Miltä vuosi 2021 tuntui?

Kukapa olisi uskonut, että maaliskuussa 2020 koko maailman polvilleen pakottanut pirulainen piinaisi meitä aina vaan. Kaikkeen näköjään tottuu. Myös neljän seinän sisälle sulkeutumiseen, kontaktien välttämiseen, pienissä ympyröissä liikkumiseen ja saman pirtinpöydän ääressä päivästä toiseen istumiseen. Toinen koronavuosi väsytti, turhautti ja ahdisti, tietenkin, mutta samaan aikaan päivät vierivät eteenpäin omalla painollaan.

Uudenvuoden iltana, kun istuimme kahdestaan sohvalla, kysyin mieheltä, mikä päättyvässä vuodessa oli parasta. Hän mietti pitkään, mutta vastasi sitten, että nostaa kaiken muun yläpuolelle parisuhteen. Että kahdestaan vietetystä koronavuodesta huolimatta olemme edelleen tässä, toistemme kainaloissa. Olin täysin samaa mieltä. Opimme näistä kahdesta vuodesta ainakin sen, että selviämme mistä tahansa, eikä meitä erota edes maailmanlaajuinen pandemia. Vaikka muita elämäni valintoja voisinkin miettiä uudestaan, puolisoa en vaihtaisi mistään hinnasta.

vastuulliset joululahjat

Vuoden aikana luin tai kuuntelin 83 kirjaa, neuloin kaksi villapaitaa ja tikutin kuusi pipoa. Keskittyessäni kertomuksiin ja silmukoiden luomiseen huomasin tarvitsevani hitaampaa elämää, pysähtymistä, olemisen opettelua, tarinoihin uppoutumista ja käsillä tekemistä vieläkin enemmän.

Missä tulikaan matkustettua?

Kaiken kurimuksen keskellä kotimaanmatkailu nousi arvoon arvaamattomaan. Kahden viikon etätyöpyrähdys Sallatunturiin, päiväretki Outokummun vanhaan kaivokseen, Keski-Suomen kulttuurikierros Joutsan ja Mäntän kautta Jyväskylään, ruskareissu Pyhätunturiin ja kiipeilyseikkailu Pyhäkuruun, viikonloppuvaellus Kiilopäälle, piipahdus Loviisaan ja Kotkaan sekä ensilumille Pyhätunturiin ruokkivat seikkalijan nälkää riittämiin.

lähiloma Kotka Loviisa

Kiilopäällä

Orinoron rotko

Pyhäkuru

Uusia kansallispuistobongauksia kerääntyi peräti kolme: UKK-puisto pohjoisessa, Leivonmäki Joutsassa ja Valkmusa Kotkassa. Lisäksi samoilimme Sompion luonnonpuistossa ja ihastelimme Orinoron hulppeita rotkomaisemia Leppävirralla. Myös kotikaupunkia ja sen lähiseutuja katsoimme uusin silmin. En todellakaan aiemmin tiennyt, mikä välimerellinen tunnelma Vuosaaren huipulla vallitsee tai miten lämpimät Porvoon Varlaxuddenin silokalliot olivatkaan. Kun mökillä ja sen liepeillä vietetyt kuukaudet lasketaan, oli vuosi todellista kotimaanmatkailun kulta-aikaa! Nähtävää ja koettavaa on todellakin tarjolla ihan nurkan takana – kestävästi ja vastuullisesti!

Pyhäkuru

kotimaanmatkailu mänttä

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Lokakuun lopulla, kun tilastot hetkellisesti saivat uskomaan parempaan tulevaisuuteen, matkasimme Ranskaan. Määränpäänä oli Happy Hamletin kirjoitusresidenssi, jonka ajankohtaa oli ehditty siirtää koronan takia jo kolmasti. Lentäminen hävetti ja maailmantuska repi sieluparkaani riekaleiksi. Ympärilläni oli käsittämättömän kaunis ranskalainen maaseutu, mutta minä kärvistelin omatuntoni syvissä syövereissä, enkä antanut itselleni lupaa nauttia. Mieli rauhoittui vasta, kun lupasin itselleni matkustaa jatkossa vain maata pitkin. Maailman ihanimmasta majatalosta puksuttelimme junalla Marseillen merenrantakaupunkiin. Rouhea tunnelma otti meidät omakseen ja elleivät puolison työkuviot olisi kutsuneet kotiin, olisimme ehdottomasti viihtyneet pitempäänkin.

lentämisen loppu

Marseille

Kunhan maailmantilanne rauhoittuu, aion hypätä raiteille ja kolkutella katsomaan, millaiset ovat eurooppalaiset junayhteydet. Vielä en ole reittejä tutkaillut, mutta sen tiedän, että Tukholmasta pääsee nykyään yöjunalla Berliiniin, josta ei olekaan enää kuin kahdeksan tunnin junamatka Pariisiin!

Mökkiremppaa ja pihalla puuhastelua

Mökkiviikkoja kertyi lähes 20, hurraa! Rakensimme (tai no, mies rakensi) uuden ja isomman laiturin, nikkaroimme yhteistuumin katoksen kesäkeittiölle, maalasimme lasiverannan seinät, pystytimme vanhan laiturin laudoista jälkikompostorin ja kiinnitimme puihin uusia linnunpönttöjä. Veden kantaminenkin helpottui, kun kunnostimme yhteistuumin mökkiläisten yhteisen kaivon. Nyt vettä ei tarvitse enää hakea 10 kilometrin päästä lähikaupalta, vaan hakumatka hoituu soutuveneellä läheiseen lahdenpoukamaan.

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla

Syksyllä minusta tehtiin eteläsavolaisten vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä ja mökkeilyolosuhteita kehittävän Laiturilla-hankkeen brändilähettiläs. Ensimmäiseksi tartuin ajankohtaiseen aiheeseen ja kirjoitin siitä, millaista on olla monipaikkainen mökkiläinen ja tehdä etätöitä mökiltä käsin. Tänä vuonna juttuja piisaa aina heinäkuulle saakka, joten muistahan välillä käydä kurkkailemassa, mitä meidän mökille kuuluu.

mökkihöperö aamu usva

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla
Myöhemmin syksyllä riuska syysmyrsky repäisi kaksi kuusipuuta juuriltaan. Onneksi molemmat kasvoivat tontin takaosassa kaukana rakennuksista. Eipähän tarvitse ensi kesänä miettiä, millä saunaa lämmitetään. Venytimme mökkikautta aina syyskuun loppuun saakka. Talviteloille mökki pääsi lokakuun puolen välin tietämillä. Takaisin oli tarkoitus palata jouluksi tai uudeksivuodeksi, mutta vallitsevan tilanteen takia päätimme pysyä pyhät visusti omassa pienessä piirissämme, emmekä lähteneet oireettominakaan levittämään pöpöjä maakuntaan.

Laiska töitään luettelee

Niinhän sitä sanotaan, että vain laiskat luettelevat töitään. Niin on joskus kommentoitu minullekin. Tuloksien tuominen julki, niistä kirjoittaminen ja puhuminen on kuitenkin minulle ja monelle muulle yrittäjälle tärkeää, sillä jos emme itse aikaansaannoksiamme esittele, ei sitä tee kukaan muukaan. Siitä on laiskuus ja leväperäisyys kaykana. Mitä siis tulikaan tehtyä työrintamalla?

kolme vuotta yrittäjänä

Sorvi surrasi ja näppis lauloi kiihkeämmin kuin koskaan aiemmin. Työkalenteri natisi etenkin keväällä liitoksistaan. Kirjoitin vuoden aikana asiakkailleni yli 100 artikkelia mm. vastuullisuudesta, ruoasta, viinistä, mökkeilystä, retkeilystä ja tietojärjestelmistä (jep, luit oikein!). Sparrailin asiakkaiden sometekemistä, työstin tekstejä verkkosivuille, editoin keittokirjaa, painotuotteisiin ja uutiskirjeisiin, kuvasin lukemattomia viinilasillisia, kirjapinoja ja ruoka-annoksia. Yhteistyö kaupunkilaisten yhteisen vaatekaapin Vaatepuun kanssa jatkui, kun kirjani Ruokaystävät pääsi aitiopaikalle myyntivitriiniin vielä joulusesongin jälkeenkin.

ruokaystävät

Kiivas työtahti veti takin tyhjäksi niin, että siitä kärsi paitsi oma jaksaminen myös blogiparka. Kun tavallisena vuotena olen intopiukeana naputellut kolmekin postausta viikon aikana, oli viime vuoden saldo keskimäärin 3 postausta kuukaudessa. Työjonon kasvaessa omat kanavat jäävät harmillisesti häntäpäähän.

Joulukuussa korkkasimme kuplivan sen kunniaksi, että yksivuotiaan osakeyhtiöni laskutus ylitti yllättäen sadantonnin haamurajan. Olen edelleen hämmentynyt, mutta myös ylpeä siitä, että olen onnistunut kasvattamaan osapäiväisenä kokeiluna alkaneesta virityksestä ihan oikean yrityksen, joka tuo leivän pöytään ja vähän särvintäkin siihen päälle. Tulevana vuonna tulosta ei taota lähellekään samaan tahtiin, sillä aikomus on ottaa rennommin ja nauttia yrittäjyyden tuomista eduista: vapaudesta ja vapaa-ajasta.

Arvontaa pukkaa!

Yksi mukavimmista ja samalla työteliäimmistä projekteista oli vuoden 2022 Satokausikalenterin toimittaminen. Seinäkalenterissa, jota muuten saa nyt myös ruotsinkielisenä versiona, on kunkin kuukauden satokausikasvislistausten lisäksi kymmeniä sivuja kiinnostavaa tietoa hedelmistä, marjoista, vihanneksista, juureksista, sienistä sekä sesonkeja noudattavista merenelävistä. Kalenterit on jo melkein loppuunmyyty, joten jos seinältäsi vielä uupuu almanakka, ostohousut kannattaa vetää jalkaan saman tien ja suunnata ostoksille Satokausikalenterin verkkokauppaan!

satokausikalenteri

Jos kuitenkin päätät luottaa onneesi, jätä kommenttilootaan viesti ja kerro, millaisia juttuja haluaisit vuonna 2022 blogistani lukea. Kaikkien vastanneiden kesken arvon peräti 3 kpl Satokausikalenteria. Tästä arvonnasta kannattaa siis kertoa kaverillekin!

Osallistua voi aina 1.2. klo 23:59 asti. Arvonta suoritetaan seuraavana päivänä ja voittajiin ollaan yhteydessä sähköpostilla (muista siis jättää kommenttiin toimiva sähköpostiosoite!) sekä tämän sivun kommenteissa.

Haaveita ympärivuotisesta mökkeilystä

Arki on solahtanut syksyisiin uomiinsa. Kello soi seitsemän jälkeen, käsi hapuilee kännykkää ja heti sen jälkeen yöpöydälle kannettua vesilasia. Veden määrä kertoo yöunen laadusta. Kun lasi on tyhjä, olen herännyt aamuyöstä useita kertoja, jos juoma on koskematon, unta on riittänyt aamuun asti. Pinnistelen itseni pystyyn ja avaan sälekaihtimet, vain todetakseni, että pimeää on, edelleen. Kuljen keittiöön kylppärin kautta. Huuhtelen kasvot kylmällä vedellä ja katson silmiin peilistä pöllämystyneenä tuijottavaa tyyppiä.

Mies kilistelee jo avaimiaan eteisessä, hän juo aamukahvinsa vasta työpaikalla. Pussaan ja toivotan hyvää työpäivää. Keitän ison kupillisen teetä, voitelen yhden näkkärin ja sulatan pakastimesta rasiallisen mökiltä kerättyjä puolukoita. Lusikoin sulatetut marjat kaurajugurtin päälle ja lisään aamiaiskulhoon vielä pellavansiemenrouhetta, inkivääriä, manteleita, pihlanamarjajauhetta ja ruisgranolaa. Istun keittiönpöydän ääreen ja avaan kirjan.

ympärivuotinen mökkeily

Seuraavista tunneista ei olekaan sitten juuri mitään kerrottavaa. Istun sohvalla läppäri sylissäni. Kirjoitan, kirjoitan ja kirjoitan vielä lisää. Säädän, väännän ja käännän, kopioin, leikkaan ja liimaan. Deletoin, pyyhin pois, lisään ja muotoilen uudelleen. Iltapäivällä mieli alkaa harhailla ja tarttua epäolennaisuuksiin. Lounaan jälkeen jään siivoamaan keittiötä, tiskaan, vaikka vihaan tiskaamista, selailen vanhojen lehtien kasaa, unohdun ajatuksiini.

Haaveilen mökkimaisemasta, järvestä, metsästä ja saunan lempeistä löylyistä. Jokohan siellä on lumi maassa? Jos meillä olisi auto, lähtisin katsomaan. Pakkaisin laukkuuni lämpimiä vaatteita läppärin ja muutaman kirjan. Kurvaisin suorinta tietä kohti Etelä-Savoa, pysähtymättä edes pissatauolle. Istuisin pihalla untuvatakissa, kädessäni höyryävä glögimuki. Hengittäisin sisään ja antaisin ahdistuksen virrata ulos.

Mielikuvat eivät kuitenkaan vastaa todellisuutta. Huussi ei pakkasella houkuttele, eikä peseytyminen jääkylmässä järvessä tai hangessa ole sekään pitemmän päälle kovin hauskaa. Kaikkialla on pimeää, lenkille on lähdettävä keskellä päivää, jos ei halua vaeltaa otsalampun valossa. Tuuli viheltää puiden latvoissa, tuvan lattia on kylmä ja musta metsä pelottava.

ruska mökillä

Haaveilen ympärivuotisesta mökkeilystä melkein joka päivä, kunnes todellisuus lyö litimärän rätin päin pläsiä. Mökki on pieni, ja vaikka luonto on lähellä, ei siitä vuoden pimeimpänä aikana iloa ole. Mökin lämmittäminen vaatii joko parin pesällisen polttamista tai suuren määrän sähköä pattereita varten – joka päivä. Kuumaa vettä varten on lämmitettävä sauna, mutta hiukset pitää silti pestä ulkona. Polkupyörällä liikkumista ei kannata suunnitella, eikä moottoripyörälläkään pitkälle jäisellä tiellä pötkitä. Perhe ja ystävät ovat kaukana ja kulttuuririennot saavuttamattomissa.

Jos haluaisin oikeasti mökkeillä ympäri vuoden, pitäisi ostaa mökki, jossa saunassa on sähköt, jonka keittiöön tulee vesijohtovesi ja jonka eristys on niin hyvä, ettei lämpö lennä harakoille. Vedenkulutus lähtisi nousuun sisävessan seurauksena, huussia tulisi käytettyä harvemmin ja lattialämmitys olisi itsestäänselvyys. Jos haluaisin toteuttaa haaveeni, pitäisi ostaa myös auto, jolla liikkua läpi loskan ja metristen hankien. Peltilehmä, jolla kiitäisin mökille vaikka vain viikonlopuksi ja sitten taas takaisin, jotta en missaisi kaupungin rientoja. Jos oikeasti mökkeilisin ympäri vuoden, olisin täysin eri ihminen. Kestävä mökkeily ei aiheuta ylimääräisiä päästöjä, ei kiihdytä ilmastonmuutosta, eikä vaadi ympäristöltä yhtään enempää, kuin mitä se jo meille antaa.

mitä haluan mitä tarvitsen

Joten tänäänkin hautaan haaveeni ja jään odottamaan kevättä. Avaan läppärin ja jatkan kirjoittamista. Kirjoitan haaveilusta ja siitä, että kaikkia unelmia ei tarvitse toteuttaa. Palaan haaveitteni pariin vasta, kun olen valmis muuttamaan kokonaan maalle. Myymään kaupunkikodin, asettumaan aloilleni pieneen punaiseen tupaan ja karsimaan kaikesta muusta. Siihen saakka jaksan kyllä odottaa kevättä – joka vuosi.

Lentämisen loppu – miltä matkustaminen tuntuu vuonna 2021?

Istun sohvalla ja tuijotan tietokoneen ruutua lamaantuneena. Olen juuri ostanut lennot Ranskaan ja takaisin. Lentäisin Saksan kautta Toulouseen, viettäisin viikon keskellä ranskalaista maaseutua, junailisin kolmeksi päiväksi Marseilleen ja sieltä taas suihkukoneen siivin takaisin kotiin. Vapaa-ajan matkustamiseen vielä pari vuotta sitten liittynyt riemu on poissa. Sitä kihelmöivää tunnetta, kun tietää pian pääsevänsä uusiin maisemiin, kiehtovan kulttuurin keskelle ja ainutlaatuisten kokemusten äärelle, ei enää ole. Tilalle ovat astuneet ahdistus ja häpeä. Tässäkö se nyt on, lentämisen loppu?

lentämisen loppu

Maailmaan on julistettu ilmastohätätila. Jos jatkamme entiseen malliin, paratiisista tulee ennen pitkää helvetti. Kuumuus koettelee, rajut myrskyt, tappavat tulvat ja muut sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Juomavedestä tulee huutava pula, sukupuutto uhkaa eläinlajeja ja ihminenkin joutuu sopeutumaan tai jopa pakenemaan. Tätä menoa meillä ei kohta ole maapalloa, jolla elää. Pysäyttävää tekstiä, eikö? Voisinpa kertoa, että värikynillä on osuutta asiaan, mutta niin ei ikävä kyllä ole. Ilmaston lämpeneminen on kylmä tosiasia ja sen seuraukset koskevat meitä kaikkia.

Olen aina ollut kohtuuden kannalla ja kantanut lempeyden lippua korkealla. Olen puolustellut ja perustellut matkojani milloin töillä, milloin omatuntoani rauhoittelevilla kompensaatiomaksuilla. Olen ostanut lentoja hetken mielijohteesta, odotellut lentoyhtiöiden alennusmyyntejä ja hyödyntänyt matkamessutarjouksia. Olen ajatellut, että en matkusta paljon, vaikka todellisuudessa edestakaisia lentoja saattoi kertyä vuoden mittaan ihan liian monta. Vuonna 2018 lensin Eurooppaan ja takaisin yhteensä YHDEKSÄN kertaa. Nyt ääni kellossa on muuttunut iloisesta helinästä sisukaluissa asti tuntuvaan, kilometrejä kantavaan kuminaan. Ilmastoahdistus on asettunut taloksi, eikä paluuta vanhaan enää ole.

lentämisen loppu

Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on maailman mittakaavassa suuri. Noin 10 000 CO₂e on paljon, kun vuoteen 2030 mennessä luvun tuisi meillä kaikilla olla korkeintaan neljäsosa tuosta. Sitran elämäntapatestin mukaan oma hiilijalanjälkeni ennen Ranskaan lentämistä oli 2 800 CO₂e. Olen jo liikuttavan lähellä, mutta kuitenkin kamalan kaukana. Ruoskimaan en kuitenkaan itseäni ryhdy, sillä vuonna 2018 tuo sama luku huiteli yhdeksän tuhannen tietämillä. Silloin ajattelin, että luvun puolittaminen tulee olemaan miltei mahdotonta Kolme vuotta myöhemmin totuus on toisenlainen.

Jotta omaa hiilibudjettia oikeasti voisi seurata, pitäisi laskureihin lisätä tarkkuutta. Esimerkiksi Sitran elämäntapatesti niputtaa sianlihan, kanan ja kalan samaan kategoriaan, joten vaikka söisit näistä vain kestävästi kalastettua ja prosessoimatonta luonnonkalaa, painaa hiilireppu hartioilla saman verran kuin heillä, jotka popsivat tehotuotettua possua.

Vaikka nyt poukkoillaan jo kaukana sivupoluilla on mainittava sekin seikka, että minun suurin taakkani syntyy testin mukaan kesämökistä. Se on varmasti totta, mutta toisaalta on niinkin, että meidän pienen punaisen töllerön kaltainen vedetön ja osittain sähkötönkin mökki huusseineen päivineen aiheuttaa taatusti vähemmän päästöjä kuin kakkoskodiksi luokiteltava kaikin mukavuuksin varusteltu valtava huvila. Etenkin, kun vietämme mökkipaikkakunnalla kuukausia kerrallaan, emmekä sahaa kodin ja mökin väliä joka viikko. Kaksi kattoa pään päällä muodostaa silti suuremman hiilijalanjäljen kuin yksi, siitä en selittelemällä pääse yli enkä ympäri. Mökistä emme halua luopua, joten on karsittava päästöjä jostain muualta.

Kohti mukavampaa matkantekoa – pilvien päältä kiskojen kolkkeeseen

On elämäntilanteita, joissa matkustaminen lentäen on tarpeellista tai jopa välttämätöntä, mutta lomalentely ei mahdu siihen lokeroon, vaikka kuinka sovittelisi . Tunnen vaikuttajan vastuuni, yritän näyttää esimerkkiä ja toivon, että ympärilleni leviävän hiilivarjon laajuudella on merkitystä. Siksi lupaan, että jatkossa matkustan lentäen vain, jos hiilibudjettini antaa myöten. Lennän, jos olen onnistunut nipistämään vuosittaisesta päästökiintiöstäni ekstraa seuraaville vuosille. Lopettamalla lihan syömisen ja vaihtamalla maitotuotteet täysin kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin säästän sievoisen summan seuraavaa matkaa ajatellen. Pikaisen laskutoimituksen perusteella pystyn haalimaan tarvittavan hiilibudjetin kasaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Siihen asti matkustan maata pitkin.

lentämisen loppu

Vaihdan pilvien päällä liitelyn kiskojen kolkkeeseen myös mukavuussyistä. Puolentoista vuoden aikana olin ehtinyt unohtaa, etten oikeastaan pidä lentomatkustamisesta lainkaan. Lentäminen hermostuttaa ja stressaa minua. Inhoan nousuja ja laskuja, korvien lukkiutumista, ahtaita penkkirivejä ja jalkojen turpoamista. Korviahuumaavaa huminaa, turvavyövalojen piippauksia ja täristävää turbulenssia.

Lentopelosta olen vuosien varrella päässyt eroon, mutta mikään miellyttävä kokemus lentäminen ei edelleenkään ole. Lento tuntuu olevan vain käsimatkatavaroiden tunkemista täyteen ahdettuihin lokeroihin, eväiden roudaamista ja turvatarkastuksen purkamista, pakkaamista, riisumista ja pukemista. Odottelua, kallista lentokenttäsapuskaa ja kellon taukoamtonta tuijottelua. Jonottamista turvatarkastukseen, portille, koneeseen ja pois sieltä.  Ja siinä välissä muutama tunti siirtymistä paikasta A paikkaan B. Kun hengitys viimein alkaa tasaantua,  joku potkii selkänojaa, kahvi läikkyy ilmakuopissa vaatteille ja lukemiseenkin on hankala keskittyä, kun tuntematon vieruskaveri kuorsaa tai nuokkuu olkaa vasten. Glamour on lentomatkustamisesta kaukana, paitsi jos kultaisessa kortissa riittää krediittejä tai rahapussissa euroja parempaan bisnesluokkaan.

lentämisen loppu

Raiteilla meno on rennompaa. Tilaa on enemmän, eikä matkustajaa ole sidottu tuntikausiksi omalle paikalleen. Liikkua voi juuri silloin kun haluaa, vaeltaa vaikka junan päästä päähän, istahtaa välillä ravintolavaunuun tai nukahtaa tasaiseen kiskojen kolkkeeseen. Painaa pään tyynyyn ja herätä aamulla uuteen maisemaan tai hypätä hetken mielijohteesta pois matkan varrella, kun kiinnostava kylä tulee vastaan. Junayhteyksissä ja raideliikenteen reiteissä on tosin vielä kehittämisen varaa. Liput ovat suhteettoman kalliita lentomatkustamiseen verrattuna, eikä yhtenäistä varausjärjestelmää ole. Matkustaminen puhtaasti maata pitkin on täältä pohjolan perukoilta on mahdotonta, ellei halua koukata Venäjän tai Tornion kautta. Muussa tapauksessa on otettava ensin laiva Tallinnaan, Tukholmaan, Uumajaan tai Saksaan, eikä sekään täysin ongelmatonta päästöjen kannalta ole.

Tiedän olevani etuoikeutettu, sillä voin tehdä työtä ajasta ja paikasta riippumatta ja matkustaa junalla läpi Euroopan, vaikka pelkkä menomatka veisi kaksi päivää. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Meistä jokaisella on kuitenkin mahdollisuus matkustaa lähelle. Niin minäkin aion tehdä, sillä täällä pohjoisessa, jos missä, riittää nähtävää ja koettavaa. En ole koskaan erityisemmin kaivannut kaukomatkoja, valkohiekkaisia paratiisirantoja, uima-altaita tai turkoosia ulappaa, joten niiden menettämistä en aio murehtia. Minulle riittää kotimaa ja täältä käsin saavutettavissa olevat matkakohteet.

Tämä on minun valintani. Haluaisin kirjoittaa tähän, että se mitä sinä teet, on sinun asiasi, mutta sekään ei taida enää mennä niin. Jos haluamme maapallon säilyvän elinkelpoisena, on meidän jokaisen tartuttava toimeen ja tehtävä yhteisen hyvän eteen edes jotakin. Asia on yhteinen.

Miltä matkustaminen kaiken tämän jälkeen tuntui?

Myönnän, että olisi kaikin tavoin helpompaa olla ajattelematta ilmastonmuutosta ja omien valintojeni vaikutuksia. Lakaista päästöt maton alle ja odottaa, että joku muu tekee jotain, että rakenteet muuttuisivat ja pakottaisivat meidätkin muuttumaan. Oman käyttäytymisen kriittinen tarkastelu, uuden ajattelumallin opettelu ja elämäntapojen muokkaaminen on kuitenkin mahdollista, vaikka se vaikeaa onkin – ja menee tunteisiin, myös minulla.

Ilmastonmuutos valvottaa yötä myöten ja aiheuttaa jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Tämä kaikki on normaalia. Sitran vuonna 2019 tekemän raportin mukaan ilmastonmuutos herättää ahdistuksen ja riittämättömyyden lisäksi mm. turhautumista ja voimattomuutta, mutta myös toivoa. Tunteet kertovat siitä, että olemme tärkeän asian äärellä. Sillä jos asialla ei olisi mitään väliä, se ei herättäisi myöskään tunteita. Tunteet tönivät meitä eteenpäin ja rohkaisevat tarttumaan toimeen. Omia fiiliksiä ei kannata siis pelästyä, sillä niin kauan kuin on tunteita, on myös toivoa.

lentämisen loppu

Jätetään lentomatkustaminen hetkeksi sivuun ja keskitytään siihen, miltä kohteessa tuntui. Kokoonnuimme neljän naisen kesken Happy Hamletiin Creatives-in-Residence -viikolle työstämään omia projektejamme. Kirjoittamaan, kuvaamaan ja rauhoittumaan ranskalaisen maaseudun maisemissa. Etukäteen olin ajatellut, että haluan ottaa matkasta kaiken irti, sillä en tiedä, milloin on seuraavan reissun aika. Arvaatte ehkä, miten siinä kävi. Ristiriitaiset tunteet ja huono omatunto roikkuivat lahkeessa melkein koko matkan ajan. Levoton mieli alkoi rauhoittua vasta kolmantena päivänä, kun jäin majataloon muutamaksi tunniksi yksin. Kuljeskelin pihamaalla kameran kanssa, kuuntelin lintujen jatkuvaa sirkutusta, seurasin muurahaisten polkua puunrungolla ja rapsuttelin isäntäparin koirakolmikkoa.

Tajusin, että murehtimisesta ei ollut mitään apua, sillä maito oli läikkynyt lattialle jo noustessani lentokoneeseen kolme päivää aiemmin.  Terassilla istuessani tutkailin junayhteyksiä ja oivalsin, että myös tuohon rakkaaksi muodostuneeseen ranskalaiseen majataloon pääsisi tulevaisuudessa rautateitä pitkin.  Ahdistus alkoi vähitellen menettää terävintä kärkeään. Hain keittiöstä lasin, kaadoin siihen roseeviiniä ja skoolasin itsekseni valoisammalle tulevaisuudelle.

lentämisen loppu

Tämän tekstin julkaiseminen jännittää monestakin syystä. Siksi, että aihe on arka ja  siksi, että tiedän sen herättävän tunteita. Myös siksi, että tiedän monen kaipaavan ulkomaille juuri nyt, kun matkustaminen on ollut pitkään mahdotonta muiden syiden takia. Ja siksi, että en jaksaisi väitellä heidän kanssaan, jotka tulevat kertomaan, että postaus on syytös heitä kohtaan. Sillä sitä tämä ei ole. Tämä on henkilökohtainen kertomus siitä, miltä lentomatkustaminen tuntuu vuonna 2021, kun ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja ilmastoahdistus päivittäinen olotila. Kiitos, kun jaksoit lukea lauseet loppuun asti.