Kai se on myönnettävä, T-paitakelit ovat ohi. Syyskuu on soutanut mökkirantaan tummana ja sateisena. Öisin lämpömittarin lukema laskee alle kymmenen, ja järvivesi jäädyttää nilkat. Kurjet huutavat haikeina ja treenaavat jo muodostelmalentoa johonkin lämpimään. Puut ovat alkaneet pudottaa lehtiään, ruska rasahtelee saappaiden alla. Metsässä tuoksuu syksy.
Kaikkien aikojen kesä oli minulle hyvä. Niin runsas ja avokätinen, ettei kaikkea sen tarjoamaa yltäkylläisyyttä ole pystynyt mitenkään tallentamaan siihen rajalliseen määrään muistikapasiteettia, joka meillä jokaisella käytössä on. Huippuhetket, ne minä kuitenkin muistan ja niistä muutaman haluan jakaa myös teidän kanssanne.
Mahan täydeltä mökkiruokaa
Kesä 2018 todisti, että minun sisälläni on kaikki nämä vuodet piileskellyt keski-ikäinen mökkiläinen. Täytenä yllätyksenä tieto ei tullut, mutta suunnattomasti suuremmalla ryminällä ja rytkeellä, kuin osasin ennalta aavistaa. Mökkiläinen minussa johdatti meidät tuntikausiksi mustikkametsään, pesi ja öljysi terassin, puunasi ja siivosi, tyhjensi huussin, istutti, viljeli ja kitki hiki selkää pitkin noruen. Kaupunkilaistyttö seurasi sivusta, eikä ollut uskoa silmiään.
Nälkääkään ei nähty. Kiloja kertyi niin, että ajohousut ratkesivat saumoistaan. Elämä ja etenkin kesä on nautintoja varten. Grilliruoka, uudet perunat, tuoreet vihannekset ja juurekset, mansikat, viini, suklaa ja mökkipitäjässä leivotut karjalanpiirakat – kaikki merkkejä hyvästä elämästä. Omatunto kolkuttakoon muiden ovilla, hyppään moottoripyörän selkään vaikka vetoketju auki, jos muu ei auta.
Ruokaretkellä huippuravintoloiden huomassa
Välillä on ihanaa istua valmiiseen pöytään. Siksi etsiydymme silloin tällöin kesäkeittiöstäkin valkoisten liinojen ravintolaan tai korttelibistron kattauksen ääreen. Tai vaikka puistoon, jonne ovat kokoontuneet pääkaupunkiseudun puhutuimmat ravintolat tarjoilemaan huippuunsa hiottuja annoksiaan naurettavan halvalla. Taste of Helsinki oli yksi kesäni kohokohdista jälleen kerran. Siksi saatoin tirauttaa muutaman harminkyyneleen, kun Barry ja Mira MacNamara ravistelivat ruokaihmisten maailmaa ilmoittamalla kymmenen vuotta helsinkiläisiä ruokaentusiasteja ruokkineen, mielettömien makujen festivaalin tulleen tiensä päähän. Lepää rauhassa Taste of Helsinki, toivottavasti tuhkastasi nousee jotain vieläkin parempaa!
Taste of Helsingin innoittamana päädyin heinäkuun lopulla illalliselle lapsuuteni maisemiin, Ounasvaaralle. Nostalgiatrippi Rovaniemelle oli odottanut toteutumistaan jo kaksi vuotta. Onnistuin ylipuhumaan mukaani pikkusiskon, joka spontaaniudessaan vetää vertoja lähes kaikille tuntemilleni ihmisille. Edellisenä viikonloppuna istuimme mökkilaiturilla, muutaman päivän kuluttua meillä oli lennot Rovaniemelle buukattuna ja viikon kuluttua istummekin jo Sky Kitchen & Viewn näköalapöydässä. Tällaista matkaseuraa arvostan suuresti!
Mitä Rovaniemen ruokakulttuuriin tulee, se löi minut aikamoisella ällikällä. Skyn lisäksi illastimme Cafe Hostel Kodissa, söimme lounasta gluteenittomassa ravintolassa ja törsäsimme lappilaiseen jäätelöön ja överivohveleihin sievoisia summia. Makuasioista voidaan olla montaa mieltä, mutta näköalat, niitä ei voi kukaan kiistää. Pohjoisen valoisat yöt ja silmänkantamattomiin siintävät vaaramaisemat yhdistettynä huipputason ruokaan, sitä ei voi selittää, se täytyy itse kokea.
Yhteisen pöydän ääressä – yksin, kaksin ja isommalla porukalla
Kesä ei olisi mitään ilman ystäviä. Kolmen tunnin ajomatka asetti tiettyjä haasteita, mutta saimme kuin saimmekin houkuteltua mökkimaisemiin muitakin kuin toisemme. Siskot perheineen valtasivat tilukset yhtä aikaa ja neljä alle kouluikäistä laittoi vipinää aikuisten kinttuihin, varsinkin siinä vaiheessa kun ryhdyttiin mittelemään mökkiolympialaisissa. Myös kummityttö vanhempineen ilostutti yksinäistä mökkeilijää yllätysvisiitillään. Molempien vanhempiakin kestitettiin, mutta ihan vielä emme uskaltaneet kutsua heitä saman pöydän ääreen. Ehkä ensi kesänä?
Vapautuneiden naisten kesäsiirtolaksi nokkelasti nimetty ajanjakso sisälsi mielettömiä määriä ruokaa, kaksi ihanaa ystävää ja yhden spontaanin pikkusiskon. Heinäkuinen helle pakotti riisumaan vaatteet – eikä niitä sitten puettukaan päälle seuraavaan neljään päivään. Laiturijooga ja vesijumppa saivat aivan uusia ulottuvuuksia, kun päällä ei ollut rihmankiertämää.
Eikä kesää ilman ruokabloggaajien kokoontumisajoja. Törmäämme toki silloin tällöin PR-kekkereillä, pressitilaisuuksissa ja erinäisillä illallisilla, mutta niitä tapahtumia kutsutaan työksi. Siksi ilahduin suuresti saadessani kutsun Hannan soppa -blogin Hannan järjestämään ruokaviikonloppuun. Ajankohta oli hankalin mahdollinen, mutta en antanut sen häiritä.
Pienen Rantasalmi-Helsinki-Rovaniemi-Pyhätunturi-Rovaniemi-Helsinki-Loviisa-turneen jälkeen löysin itseni 12 tuntia matkustaneena kaapimasta lounaan jämiä keskelle pihaa katetun ja tämän jutun kuvituksena komeilevan, kesäisen kattauksen äärellä. Väsytti, mutta matka oli kaiken vaivan väärti. 24 seuraavaan tuntiin sisältyi vähän itkua, paljon naurua, hillitön illallinen, tyhjästä nyhjäisty mieletön brunssi, täyteen ahdettuja vatsoja ja hieman liian monta lasillista viiniä. Kiitos Hanna, näitä tapaamisia tarvitaan ehdottomasti lisää!
Mutta ennen kaikkea kiitos ruokakesä 2018! Tästä on vaikea panna paremmaksi, mutta aion silti yrittää. Seuraavaan kesään on enää kahdeksan kuukautta. Odottakaahan vaan!
