Olen onnellisempi kuin aikoihin – ja sanon sen ääneen

”Se ei kyllä yhtään ole sun tyyppinen”, totesi ystäväni suhteemme alkutaipaleella. Nyökyttelin hymyillen, sillä olin täysin samaa mieltä. Siihen asti olin toistanut tuttua kaavaa, ja siksi etsinyt sitä oikeaa ihan vääristä paikoista. Pitänyt parempana toisia ominaisuuksia, arvostanut tiettyjä ulkoisia piirteitä ja kiinnittänyt huomiota epäolennaisuuksiin. Niiden sijaan nojasin nyt keskusteluihimme, yhteisiin intresseihin ja siihen tunteeseen, että olen turvassa.

Keväällä 2013, kun erosin 11 vuotta kestäneestä suhteesta, tajusin, että olin jo pitkään elänyt toisten elämää. Sopeuduin ja tein kaikkeni käyttäytyäkseni niin, että minut hyväksytään. Uppouduin eksäni maailmaan, kun olisi pitänyt keskittyä kuuntelemaan, mitä minä elämältä haluan ja tarvitsen. Vaatimuksia, ääneen lausuttuja ja lausumattomia, sateli sieltä ja täältä. Vaikka ero oli kipeä, ilman sitä en olisi tässä. Vihdoinkin omana itsenäni, sellaisena kuin olen. Hyväksyttynä ja arvostettuna kaikkine vajavaisuuksineni.

Jo ensimmäisillä treffeillä haaveilimme kesämökistä. Molemmat tahoillaan tietysti, sillä liian suuria askeleita ei puolen tunnin tuntemisen jälkeen vielä kannattanut harppoa. Purjehduksesta ja merestäkin puhuttiin – ja ruokaharrastuksesta, siitä riitti juttua pikkutunneille. Baarin ovien sulkeuduttua hytisimme sen ulkopuolella kylmässä kesäillassa ja haimme lämpöä toisistamme. Lopulta hän hyppäsi paitahihasillaan pyörän selkään ja karautti kahdeksan kilometrin matkan kotiinsa Lauttasaareen. Minä melkein jäädyin, vaikka välimatkaa lämpimään peiton alle oli hädin tuskin kilometri.

Rakkaus antoi odottaa itseään. Polveni eivät notkahtaneet ensitapaamisella, mutta kiinnostukseni heräsi. Halusin tavata uudestaan ja jatkaa tutustumista. Kesän aikana ihastuin, mutta vasta syksyllä uskalsin sanoa rakastavani. Hän osoittautui timantiksi. Huolehtivaiseksi, turvalliseksi, kannustavaksi, myötäeläväksi, hauskaksi, älykkääksi ja kaiken päälle komeaksi. Hän arvostaa sitä, mitä minä teen ja tykkää siitä, mitä itse tekee. Hän on kätevä käsistään ja haka hellan ääressä, leipoo leivät, paistaa pihvit ja pikkelöi vihannekset. Hän pyöräilee kesät talvet, viihtyy luonnossa ja tarttuu toimeen hanakasti. Kaiken tämän lisäksi hän tykkää lukea, lähtee kanssani keikoille, pukeutuu hyvin ja kengätkin ovat kuosissa, vaikka niitä edelleenkin on ihan liian monta paria. Voisin jatkaa listaa vielä pitkään, mutta luulen, että ymmärsitte jo, mitä tarkoitan.

Jokaisessa parisuhteessa on kipukohtansa, jotka välttämättä eivät näy ulospäin – niin myös meillä. Kun katsoo historiaani taaksepäin, voi päätellä, että olen pitkien parisuhteiden ihminen. Se, miten hiertävät kivenmurikat kohdataan, ratkaisee. Kun napit painuvat vastakkain, haluan selvittää, mistä se johtuu. Jos hermot kiristyvät, kysyn syytä siihen. Kävelemään lähden vasta, kun muuta ratkaisua ei ole. Tämä pätee muuten myös ystäviin. Kun minut kerran voittaa puolelleen, pysyn purkkana kengänpohjassa lopun elämää.

onnellinen

Viimeisen puolen vuoden aikana suurimmat kivet kengissä ovat alkaneet hioutua huomaamattomammiksi. Kehitys on vaatinut itkua, itsensä tutkiskelua, ymmärtämistä ja toisen asemaan asettumista. Miksi hän toimii näin, miksi minulle tämä on tärkeää? Mies on lukenut kirjallisuutta aiheesta, minä olen kirjoittanut ja uskaltanut puhua vaikeistakin asioista ääneen. Sitkeys ja sinnikäs työ on alkanut tuottaa hedelmää. Juuri nyt parisuhteemme kukoistaa.

Istumme töölöläisessä kortteliravintolassa ja tuijotamme toisiamme silmiin. Olen onnellisempi kuin aikoihin, ja sanon sen ääneen. Viides yhteinen vuosi on aluillaan, ja uskon, että siitä tulee vielä parempi kuin edeltäjistään. Toivottavasti intuitioni on oikeassa.

Etuoikeutetusta elämästä ilmastotekoihin – oletko valmis?

Kesän korvilla saattaa unohtua se, että viime vuosien suloisen lämpimät ja seksihelteiset suvet ovat mitä todennäköisemmin seurausta ilmastonmuutoksesta. Tänään vietetään maailmanlaajuista ympäristöpäivää. On erinomaisen hyvä, että on nimikoituja päiviä, jolloin ympäristönsuojelu ja ilmastoasiat nostetaan tapetille, mutta jos minulta kysytään, niiden pitäisi keikkua seinällä joka ikinen päivä.

ilmastonmuutos

Tönötän tukevasti tiedostavassa kestävän elämäntavan kuplassa, jossa suurin osa ympärilläni olevista ihmisistä on samaa mieltä. Mutta kyllä tätäkin kuplaa tökitään aika ajoin. Etäinen naamakirjakaveri iloitsee ilmastonmuutoksen mukanaan tuomasta lämmityskustannusten kutistumisesta ja ilmastonsuojelu- ja maahanmuuttovastaisen puolueen menestymisestä. Kunpa hän ymmärtäisi, että ilmastonmuutos sitä kansanvaellusta vasta kiihdyttääkin. Ilmastopakolaisuus on kiistämätön fakta, jos ja kun osa maapallosta tällä menolla muuttuu kasvihuonekaasujen vuoksi asuinkelvottomaksi.

Toinen tyyppi päättää olla tekemättä mitään, koska Kiina ja Intia. Samaan aikaan television vaalitentissä eräs nimeltä mainitsematon setämies yrittää tolkuttaa kollegoilleen, että ei Suomen tarvitse mitään tehdä, me olemme hoitaneet jo oman osuutemme mallioppilaan tavoin. Huokaus. Politiikka on painottanut jo pitkään liberaalia yksilönvapautta. Minäminäminä-kulttuuri on läsnä joka puolella, sillä saavutetuista eduista ei todellakaan haluta tinkiä. Armeija ei papusopalla ja kukkakaalipirtelöllä marssi, kyllähän ihmisen lihaa pitää saada!

Yksilöihin vaikuttaminen pelkästään viestinnän keinoin ei tutkimustenkaan valossa enää riitä, vaan tarvitaan tiukempaa sääntelyä ja kulutuksen ohjailua esimerkiksi haittaverojen muodossa. Juuri muodostettu hallitus on kaikkien meidän onneksi tekemässä historiaa ja panostamassa ympäristöön ja ilmastonmuutoksen torjuntaan ennen kuulumattomalla tavalla maailmankin mittakaavassa. Suomalainen tosin ei näkemättä usko, mutta toivotaan silti, että tavoitteet toteutuvat, eivätkä jää pelkiksi palopuheiksi lehtien sivuille ja eduskuntasalin lehtereille.

ilmastonmuutos

Helmikuussa, kun eduskuntavaalit olivat vielä edessäpäin, pääsin kuuntelemaan Helsingin yliopiston ilmastotutkijoiden näkemyksiä lähitulevaisuudesta. Heidän mukaansa näköpiirissä on kansalaisia osallistavaa päätöksentekoa, vaalikauden yli jatkuvia pitkiä linjauksia sekä voimakasta, yhteiskunnan sanelemaa sääntelyä. Maailma on suuren murroksen edessä, sillä liberaalisen demokratian ja yksilön rajattoman valinnanvapauden aikakausi on päättymässä. Ilmastonmuutoksen hidastaminen edellyttää radikaaleja toimenpiteitä niin politiikassa ja hallinnossa kuin liiketoimintamalleissa ja yksilöiden jokapäiväisessä elämässä. Muutoksen hyväksyminen ei tule olemaan meille pumpulissa kasvaneille ja liian hyvään tottuneille lottovoittajille todellakaan helppoa.

Kolmea kuukautta myöhemmin Sitra julkaisi kansainvälisen selvityksen, jossa etsitään ilmastotavoitteiden mukaisia elämäntapoja. Miten meidän pitäisi elää, jotta ilmasto ei lämpenisi 1,5 astetta enempää? Millaisia vaihtoehtoja meillä oikeasti on? Vastuu ei ole vain yksilöillä, mutta meidän kaikkien kulutuskäyttäytämisellä voi raportin mukaan silti olla merkittäviä vaikutuksia. Yksilön tahto ja kiinnostus vähähiilisempää elämää kohtaan antaa tärkeän signaalin myös hallintokoneistolle ja poliittisille päättäjille.

Luvut ovat hurjia. Jotta tavoitteeseen päästään, suomalaisten hiilijalanjälkeä on pienennettävä tässä selvityksessä yli 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Selvitys tutkailee päästöjä nimenomaan kuluttamisen ja elämäntapojen näkökulmasta, joten yksilön hiilijalanjälkeen ei ole laskettu infrastruktuurista tai julkisesta kulutuksesta johtuvia lukuja. Eniten pystymme vaikuttamaan elintarvikkeiden käyttöön, kuten lihan ja maidon kulutukseen, asumiseen liittyvään energian määrään ja liikkumiseen yksityisautoiluineen ja lentomatkoineen, sillä 75 % elämäntapaan perustuvasta hiilijalanjäljestä muodostuu näistä kolmesta kategoriasta.

ilmastonmuutos

Selvityksessä on tutkittu myös Japanin, Kiinan, Brasilian ja Intian hiilijalanjälkien suuruutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Jotta saadaan hieman perspektiiviä, lyödäänpä raakoja lukuja pöytään. Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on 10 400 kg. Liikkuminen kuormittaa eniten (2,8 t), asuminen melkein saman verran (2,5 t), ja ruoka saa kyseenalaisen kunnian seurata kolmantena (1,8 t). Kerrottakoon vertailun vuoksi myös sille hepulle, jonka mielestä jäljet johtavat intialaiselle sylttytehtaalle, että intialaisen yhteenlasketut päästöt ovat yhteensä 2 000 kg. Siitä ruokaan kuluu 0,5 t, asumiseen 0,4 t ja mutta liikkumiseen 0,7 t. Intialaisen yhteen ynnätyt päästöt ovat siis vähemmän kuin suomalaisen asumisesta tai liikkumisesta aiheutuvat päästöt. Karua faktaa, joka meinaa painaa tällaisen maailmanparantajan mielen väkisinkin matalaksi.

Ruokaihmistä kiinnostaa etenkin elintarvikkeiden vaikutus, siksi muutama sananen aiheesta lisää. Lihansyönnin valtavan vaikutuksen suomalaisen jalanjälkeen saattaa arvata ilman tutkimukseen perehtymistäkin. Se muodostaa yksinään lähes puolet ruoan ilmastovaikutuksista. Näillä leveysasteilla lihaa kuluu melkein 85 kiloa vuodessa mattia ja maijaa kohti. Viikkotasolle purettuna se tekee 1,6 kiloa per lihansyöjä. Kasvispainotteisen sekasyöjän näkökulmasta luku tuntuu todella suurelta. Japanissa vastaava vuositason kilomäärä on 35, Kiinassa 60, Brasiliassa 45 ja Intiassa vaivaiset 5. Suomi seisoo tässäin kyseenalaisella palkintopallilla. Maitotuotteita eli lähinnä maitoa, juustoa ja hapanmaitotuotteita tosin kuluu vieläkin enemmän, 3,8 kiloa per viikko per suomalainen – huh huh!

Toivoa kuitenkin on, sillä kaikkea ei vielä ole menetetty! Jokainen meistä pystyy vaikuttamaan jollain tavalla näin kolmeen suurimpaan syntipukkiin. Vaihda auto edes osittain julkiseen liikenteeseen tai jos on pakko autoilla, hanki hybridi tai kulje kimppakyydillä. Käytä lihasvoimaa aina kun mahdollista, kävele lyhyet matkat, pyöräile pitemmät tai viiletä ne vaikka sähköistetyllä potkulaudalla. Matkusta kotimaassa ja maata pitkin. Jos lennät, valitse suora lento ja oleskele kohteessa pidempään. Mieti, riittäisikö pienempikin asunto, asenna lämmitysenergiaa säästävä ilmalämpöpumppu ja valitse vihreä ekosähkö.

ilmastonmuutos

Pohdi ruokailutottumuksiasi. Oletko tapojesi orja vai uskaltaisitko kokeilla jotain uutta? Vähennä lihansyöntiä tai vaihda edes nauta ja possu joskus kanaan tai kalaan. Kokeile kasvimaitoja ja herkuttele juustoilla harvemmin. Kun käytät sesonginmukaisia kasviksia ja panostat palkokasveihin, säästät myös selvää rahaa, sillä satokauden tuotteet ovat aina edullisimpia. Älä heitä ruokaa roskiin, usko aistejasi, älä päivämääriä. Kokeile vegaanista ruokavaliota vaikka vain viikon ajan, saatat löytää uusia suosikkisapuskoja ja raaka-aineita, joista et ole koskaan kuullutkaan!

Muista myös, että vaateteollisuus kuluttaa enemmän maapallomme varoja kuin lentomatkailu ja laivat yhteensä. Harkitse siis tarvitsetko todella uutta takkia tai viimeisimmän trendin mukaista toppia. Osta käytettynä, lainaa, vuokraa ja kierrätä aina kun voit. Ja kun onnistut ottamaan askelen oikeaan suuntaan, kerro siitä kavereille. Puhu ilmastoystävällisestä elämäntavasta ja kestävästä kulutuksesta, ole aktiivinen ja näytä esimerkkiä myös niille muutosvastarintaisille mököttäjille.

Ajatelleeksi ei ehkä tule sitäkään, että kestävillä valinnoilla, kuten ruokailutottumusten muutoksella, fillaroinnilla tai etätyöllä on myös muita elämänlaatua parantavia vaikutuksia. Parempi terveys, reippaampi kunto ja lihavampi lompakko saattavat hyvinkin tulla bonuksena kaupan päälle.

Kaikkien meidän teoilla on loppupeleissä merkitystä, vaikka toisin välillä väitetään. Vähemmän kuormittavien tuotteiden ja palveluiden valitseminen on ratkaisevan tärkeää, sillä muuten markkinat eivät reagoi ja tuota tarjolle lisää parempia vaihtoehtoja. Kylmä totuus on myös se, että mitä hitaammin kulutustottumukset muuttuvat, sitä radikaalimmin niitä on muutettava tulevaisuudessa. Tuli polttelee jo ikävästi hännän alla, jos haluamme, että meillä on elinkelpoinen maapallo myös vuonna 2050 ja vielä pitkään sen jälkeen.

ilmastonmuutos

Sen sijaan, että luettelisin loputkin lähes 100-sivuisen Sitran selvityksen luvuista ja pysäyttävistä faktoista, lopetan paasaamisen tähän. Jos ja kun aihe kuitenkin kiinnostaa, suosittelen teitä katsomaan Mikko Toiviaisen eli Kalenterikarjun informatiivisen, mutta samalla varsin viihdyttävän tubevideon siitä, mitä sinäkin voit tehdä yhteisen tulevaisuutemme hyväksi. Jos et ehdi juuri nyt katsoa kymmenminuuttista tietopakettia, vilkaise edes tämä aiemmin kirjoittamani teksti ja sen vinkit ilmastoystävälliseen elämään. Maailmanparantaja kiittää ja poistuu takavasemmalle vain palatakseen asiaan tuonnempana.

Lukutaidon, lukemisen ja kirjallisuuden puolesta, sivistymättömyyttä vastaan

Maanantaiaamuna kahdeksan maissa, kun makasin vielä peiton alla, huikkasi mies aamupalapöydän äärestä löytäneensä kiinnostavaa luettavaa, jota minunkin kannattaisi vilkaista. Nappasin käteeni kännykän ja avasin YLEn uutispalvelun. Siinäpä se seisoi, raflaavasti klikkiotsikoituna: Lukutaito oli historiallinen oikku, jota ei enää tarvita.

Oikku tarkoittaa kielitoimiston sanakirjan mukaan tavallisuudesta poikkeavaa, kummallista ilmiötä tai äkillistä (outoa) päähänpistoa taikka mielenhäiriötä. Kun kyseessä on ihmisen historiaan ja modernin yhteiskunnan syntymiseen merkittävästi vaikuttanut kansalaistaito, on sanavalinta vähintäänkin omituinen. Riku Siivonen kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan, että lukemisesta on tullut tarpeeton taito. Länsimaisen sivistyksen kulmakivi saattaa hänen mukaansa hyvinkin olla vain ohimenevä ajanjakso historiassa, sellainen, jonka olemassaolo ihmetyttää seuraavan vuosisadan tutkijoita. Jos he siis ylipäänsä osaavat lukea.

kirjallisuuden puolesta

Provosoiduin, ja se todennäköisesti oli tarkoituskin. Vaikka Siivonen tekstissään myöntää, että uskoo edelleen lukutaidosta olevan etua nyt ja tulevaisuudessa, pöyristyin pelkästä otsikon ilmoille heittämästä ajatuksesta niin, että kävin ensi töikseni käsiksi läppärin näppäimistöön aikomuksenani kirjoittaa puolustuspuhe lukemiselle ja lukutaidolle.

Lukeminen kehittää ja ylläpitää ajattelua, kerryttää kognitiivisia kykyjä, ruokkii mielikuvitusta, antaa elämyksiä, laajentaa maailmankuvaa ja sanavarastoa, auttaa ymmärtämään, puhkoo kuplia – ja parhaassa tapauksessa opettaa myös tunnetaitoja ja empatiaa. Pitempään tekstiin syventyminen vaatii keskittymiskykyä, antautumista sanojen siipien kannettavaksi ja heittäytymistä kirjoittajan maalaamaan maailmaan. Hektisessä silpputöiden suossa ja tauotta elämöivien älylaitteiden aikakautena pitkään tarinaan uppoutuminen tuntuu siltä, kuin astuisi tunkkaisesta toimistosta raikkaaseen ulkoilmaan. Happi virtaa keuhkoihin, energiatasot elpyvät ja ajatus alkaa jälleen tallata uusia uria vanhojen polkujen viereen.

kirjallisuuden puolesta

Kaiken lisäksi kirjoitettu kieli – oli se missä formaatissa tahansa – on käyttöliittymänä ylivertainen. Tekstiin voi syventyä, sitä voi silmäillä tai lukea kursorisesti. Kirjaa voi lehteillä taaksepäin ja paperilla hypähdellä eteenpäin, lauseet voi lukea moneen kertaan, niitä voi korostaa ja alleviivata ja kirjoittaa marginaaliin muistiinpanoja. Kuva kuulemma vastaa tuhatta sataa, joten saman logiikan mukaan videossa viestiärsykkeitä on satoja tuhansia. Kuva(kin) on kuitenkin aina tulkinnanvarainen. Teksti auttaa asettamaan myös kuvan tapahtumat kontekstiin, se tarjoaa faktatietoa ja taustoittaa liikkuvankin kuvan tapahtumia. Sitä paitsi tottunut lukija sisäistää paperilta tietoa nopeammin kuin, mitä puhuva pää ehtii ilmoille samassa ajassa saattaa.

kirjallisuuden puolesta

Taitavinkaan tubettaja tai etevinkään elokuvaohjaaja ei pysty tunkeutumaan ihmisen pään sisään. Kaunokirjallisuudessa tulkintoja ja mielen sisällä muodostuvia maailmoja on yhtä monta kuin on lukijaa, eikä tajunnan synnyttäviä sävyjä ja miljoonia mielleyhtymiä voi korvata millään. Siksi elokuvasovitus on niin monelle kirjaan rakastuneelle pettymys – se on tuotantoryhmän tulkinta käsikirjoituksesta, joka on vain häilyvä varjo mielikuvituksen tuottamasta ja omiin kokemuksiin peilautuvasta, lauseiden lomaan kietoutuvasta lukukokemuksesta.

kirjallisuuden puolesta

Biologia ja evoluutio muokkaavat meitä ja muovaavat myös aivojen toimintaa, mutta muutos tapahtuu äärimmäisen hitaasti. Viimeisten vuosikymmenien aikana vain harva meistä on pystynyt sopeutumaan siihen informaatioähkyyn ja notifikaatiotulvaan, jonka internet ja älylaitekulttuuri ovat tuoneet mukanaan. Todennäköistä on, että jossain vaiheessa aivomme kykenevät tietokoneen tavoin aistimaan enemmän, ymmärtämään nopeammin ja tallentamaan suurempia määriä tietoa kuin mikä juuri nyt on mahdollista. En ole ennustaja tai tulevaisuuden visionääri, enkä todellakaan tiedä, millaisia taitoja sadan vuoden päästä (työ)elämässä tarvitaan, mutta silti uskon, että robotisaatio muuttaa työelämää ja arkea enemmän kuin aivojemme kehitys.

kirjallisuuden puolesta

Ihminen on ajatteleva eläin, ja kirjoitettu kieli tarjoaa elämyksiä, joita emme muualta saa ja joista diginatiivienkin kannattaisi olla kiinnostuneita. Voi olla, että nyt kestovaippohin ja luomupuuvillavermeisiin verhoillut, vielä lastenvaunuissa sätkivät tulevaisuuden toivot eivät arvosta kirjallista perintöä ja lukukokemuksia minun sukupolveni tavoin, mutta on vaikea kuvitella maailmaa, jossa kirjallisuus olisi kokonaan kadonnutta kulttuuria. Ja jos vastoin kaikkia todennäköisyyksiä minun elinaikanani käykin niin, lupaan olla muutosvastarintaliikkeen eturivissä pitämässä ääntä kulttuurin, kirjastojen, kustantamojen ja kirjallisten aarteiden puolesta.

kirjallisuuden puolesta

Lopuksi kajautan hurraahuudon lukutaidolle, kirjoille, tarinoille, juonenkäänteille ja kirjallisuudelle, joka sivistää ja avartaa! Ja koska elän, kuten opetan, suljen nyt elämääni ohjailevan älylaitteen, tartun kirjaan ja annan tarinan ohjata minut sisään ovista, joiden takana odottaa tuntematon. Eläydyn entisaikojen tapahtumiin, hengitän hahmojen kanssa samaan tahtiin ja huomaan kylmien väreiden nostaneen käsivarteni kananlihalle. Tämän blogin lukijoina tietänette, mitä tarkoitan.

Jutun mielipiteet, uskomukset ja mustatuntuut ovat omiani, ja ne perustuvat vain ja ainoastaan 42-vuotiaan kielen ammattilaisen elämänkouluun ja kokemuksiin. Lähdeviitteitä on siis turha rivien välistä etsiä, niitä ei tässä tekstissä ole.