42-vuotias keski-ikäisyyden kynnyksellä

Vuonna 2016 vastasyntyneiden tyttöjen tilastollinen elinajan ennuste on 84 vuotta. Minun, kuten muidenkin 42 vuotta sitten syntyneiden naisten, on 70-luvulla ennustettu elävän keskimäärin 76-vuotiaiksi. Tilastot ovat tilastoja, ne ottavat huomioon yleiset elintavat, sukupolven sairaudet ja muut mitattavissa olevat seikat. Jos tupakoit askin päivässä tai tissuttelet viikkokaupalla, vaikuttaa se eittämättä terveyteen. Perintötekijöille ei voi mitään, ja joskus kierrepallo kolahtaa kohdalle, vaikka eläisi kaikkien mittareiden mukaan maailman terveellisintä elämää.

42 vuotta elämän tarkoitus

Netti on pullollaan elinikään liittyviä testejä. Google valitsi minulle muutaman, joista ensimmäiseen päätin huvikseni vastata. Jos rehellisiä ollaan, lähestyvällä syntymäpäivällä saattoi olla osuutta asiaan. Iän, sukupuolen, painon ja pituuden jälkeen kerroin kyselylle, etten ole koskaan edes maistanut tupakkaa tai huumeita, että juon alkoholia kohtuudella, että verenpaineeni on normaali ja että vanhempani ovat yli 70 ja edelleen terveitä. Olen fyysisesti jossain määrin aktiivinen, perintötekijäni ovat tietääkseni puhtaat ja liikennekäyttäytymisenikin moitteetonta, eikä stressikään vaivaa, ainakaan joka päivä.

Tulos ilahdutti, sillä elintapojeni perusteella saatan elää jopa 95-vuotiaaksi. Huimaa ajatella, että en välttämättä olekaan vielä puolimatkassa! Olin otsikoinut tämän tekstin luonnoksen “42-vuotias – virallisesti keski-ikäinen”, mutta testin tekemisen jälkeen päätin muuttaa suunnitelmia. Minähän olekin vasta keski-iän kynnyksellä!

Viimeksi viikko sitten puhuimme ystävien kanssa siitä, kuinka emme haluaisi vanheta. Kuinka ulkokuori rapistuu, vaikka sisällä asuu se sama lapsi, joka sinne aikanaan asettui. Se haluaa edelleen leikkiä, tanssia, laulaa, pelleillä, kokeilla rajojaan, rakastaa ja tulla rakastetuksi. Harmaa, paikalleen pysähtynyt arki ei ole sitä varten. Silti se käyttäytyy ikänsä mukaisesti ja tanssii ympäröivän yhteiskunnan pillin mukaan. Käy töissä yhdeksästä viiteen, rakentaa talon, maksaa velkaa ja veroja, hankkii farmarin ja kaksi lasta. Puurtaa läpi elämän vain harmitellakseen kiikkustuolissa, miksi unelmat jäivät unelmiksi.

Olen aina taistellut tuulimyllyjä vastaan. Alkuun vain pääni sisällä, nykyään näkyvämmin. Ei minua enää kiinnosta mitä muut ajattelevat. Yhteiskunnan normeille nauran ja Sipilän synnytystalkoilla heitän sotkapariskuntaa, joka kuhertee ruovikossa. Mitä sitten, jos jonkun mielestä pukeudun ikääni sopimattomasti, mitä sitten jos tukkani on sekaisin ja punainen kynsilakka halkeilee rumasti. Mitä sitten, vaikka joku rypistää kulmiaan vapaaehtoiselle lapsettomuudelleni ja toinen haukkuu, kuinka edesvastuutonta on olla tuottamatta uusia veronmaksajia, sillä kenen oikein luulen eläkkeeni tulevaisuudessa maksavan. Tiedoksi vaan tällekin solvauksia viljelleelle herralle, että älä hikeenny, sinä et ainakaan niitä maksa (eikä todennäköisesti kukaan muukaan). Eläkejärjestelmä romuttuu taatusti ennen kuin minun ikäluokkani edes lähentelee eläkeikää. Aion elättää itseni ja kustantaa unelmani myös silloin.

42 vuotta elämän tarkoitus

Kynttilät eivät enää mitenkään mahdu kakun päälle, ja tiimalasin hiekanjyväset valuvat väistämättä hiljalleen alaspäin. Rajallisten päivien sijaan ajattelen mielummin, että lähestyvä keski-ikä on kuin keskipäivä. Aurinko paistaa suoraan etelästä ja edessä on liuta ennustamattomia seikkailuja. Ja rakkautta, käsittämättömän paljon rakkautta. Sillä se on elämän tarkoitus, jos minulta kysytään.

Ihanaa juhannusta ihmiset! Pysykää pinnalla ja ruuhkassa rauhallisina. Ja jos jossain välissä ehditte, skoolatkaa elämälle!

Ihan tavallinen maanantai – rakkaudentunnustuksia ja lähiöruokaa

Pakarat puutuneina nousemme moottoripyörän päältä. Mökki on jätetty muutamaksi viikoksi vesilintujen, muurahaisten ja ampiaisten armoille. Kotiovi naksahtaa auki, minä valtaan sohvan, mies istuu työpöydän ääreen punaiselle Ikean traktorijakkaralle. Alkaa tasainen näppäimistön takominen. Lounas korvataan jääkaapista löytyvillä tuotenäytteillä. Pakotan itseni unohtamaan auringon, avaan läppärin, painan kuulokkeet korviini ja keskityn uuden oppimiseen.

Puoli seitsemältä havahdumme vatsan vaatimuksiin. Pitkän päivän uuvuttamina haaveilemme valmiista pöydästä, valkoisista liinoista ja muutamasta lasillisesta italilaista viiniä. On vain yksi ongelma – maanantai-iltaisin Helsinki lyö lapun lähes jokaiselle luukulle. Kolkuttelemme kymmenien ravintoloiden virtuaaliovia, mutta turhaan, ne on vedetty tiukasti säppiin. Jotain kuitenkin löytyy: Treffipubiin voi aina luottaa. Myös kolmantena vuosipäivänä.

En tarvitse kiiltävää kultaa, en seitsemää ruokalajia, en edes rehevää ruusupuskaa. Paikallakaan ei ole niin väliä, sillä oikea seura, se riittää. Siinä me istumme, lähiöravintolan hämyisessä nurkkapöydässä, rasvakeittimen katkussa, välissämme asetelma kuihtuneita, hailakan vaaleanpunaisia neilikoita. Hänen silmäkulmiensa juonteissaan se sama sydämellinen hymy, johon päivälleen kolme vuotta sitten ihastuin.

vuosipäivä

Tuhannessa päivässä ja turvallisessa sylissä terävimmät kulmat ovat ehtineet hioutua huomaamattomiksi. Lämmin käsi puristaa varmalla otteella, ja kärsivällinen mieli, se kestää kovimmatkin kipuiluni. Kotona nukahdamme saman peiton alle, satakuusikymmensenttiseen sänkyyn jää puoli metriä tyhjää tilaa. Pärjäisimme puolikkaallakin.

Mökkipäiväkirjan ensimmäiset merkinnät

Seikkaillessani maaliskuussa Italian Piemontessa satuin sivukorvalla kuulemaan etelä-savolaisesta mökistä, johon etsitään vuokralaisia koko kesäksi. Olin epäkohtelias ja keskeytin puhujan lauseen siihen paikkaan, sillä olimme etsineet tällaista tilaisuutta jo kaksi kesää. Nyt tilaisuus käveli sattumalta vastaan viinilasi kädessään, ja minä tartuin siihen tiukasti kuin purukumi kengänpohjaan. Yksi keskustelu johti toiseen ja pian olimme sopineet viikonlopun, jolloin voimme nukkua mökillä testiyön, lämmittää saunan ja tunnustella, olisiko tämä meille se oikea.

lupiiniurakka mökkipäiväkirja

Tulevaisuuden haaveissa siintelee ikioma mökki-idylli, mutta sitä ennen on kokeiltava, olemmeko todella mökki-ihmisiä, vai kuvittelemmeko vain olevamme sellaisia. Mies on innokas nikkaroija ja minäkin tykkään puuhastella pihalla. Kerrostalossa pihan virkaa on hoitanut parveke, mutta puuverstasta tai nikkarointimahdollisuuksia ei kaupunkilaisen kodissa juurikaan ole. Maalle emme halua muuttaa, joten mökki olisi omiaan tyydyttämään harrastelijatimpurin tarpeet ja tarjoamaan kaivatun kontrastin kivikaupungin kaduille.

mökkimaisema

Rantasalmen kupeeseen rakennettu punainen tupa valloitti sydämemme heti ensitapaamisella. Aaltojen liplatus rantasaunan laiturilla, ilta-aurinko, lämpiävän saunan tuoksu, kunnon kesäkeittiö, lintujen liverrys, kuikan huuto ja joutsenen laulu vahvistivat sydänalassa vellovaa pakahtumisen tunnetta. Tässä se on, meidän kesäparatiisi. Ensimmäisen yön aikana ehdimme suunnitella tomaattipenkkien sijaintia, keittiöpuutarhan kokoa, pieniä parannustöitä, pihajuhlia, grillibileitä, mökkiolympialaisia ja lettukestejä. Kerrankin meillä on paikka, johon kutsua ystäviä muutamaksi päiväksi tai pitkäksi viikonlopuksi. Aamun valjettua näpyttelin viestin vuokraemännälle: milloin voimme allekirjoittaa vuokrasopimuksen?

saunavasta

Kesästä tulee poikkeuksellinen. Jätämme ulkomaanmatkat väliin ja keskitymme olennaiseen: laiturilla loikoiluun, saunomiseen, kesäkeittiössä kokkaamiseen, riippumatossa laiskotteluun, uimiseen, lukemiseen, sangrian lipittelyyn ja uuteen ympäristöön tutustumiseen. Ja kuten arvata saattaa, kirjoittamiseen. Sillä en minä teitä aio unohtaa! Tarkoitus on tarinoida paikallisista pientuottajista, luomutiloista, mansikkamaista, kirpputoreista, kesäruokaresepteistä, sadepäivän vinkeistä, lomalukemisesta, pyöräretkistä ja mökkiläisen puhdetöistä. Mökkipäiväkirjan ensimmäiset merkinnät kirjataan jälkikäteen, mutta jatkossa ne merkitään muistiin saman tien. Kunhan kotinörttini ehtii käpistelemään koodia, löytyvät kaikki mökkipäiväkirjan merkinnät myöhemmin yläpalkista oman kategoriansa alta. Tämä on niistä ensimmäinen.

Rakas mökkipäiväkirja!

On kolmas viikonloppu mökillä. Tuntuu vieläkin epätodelliselta, että olen päässyt sanomaan useita kertoja ääneen lauseen, jonka sisällöstä olen ollut vuosikausia kavereilleni kateellinen: me mennään viikonlopuksi mökille. Ja mikä parasta, heinä-elokuussa vietämme mökillä viikkokausia putkeen, joista pari viikkoa aion pärjätä yksin. Jännittää jo nyt. Iskeekö mökkihöperyys, kaipaanko kaupunkiin vai tuleeko minusta metsäläinen, joka ei pese tukkaansa viikkokausiin ja kulkee päivästä toiseen samassa mökkimekossa?

saunaranta

Vielä ei ole tekeminen loppunut kesken. Lähes kaikki pihan vallanneet lupiinit on kaivettu juurineen ylös. Jäljelle jääneet on niitetty ja kukkavarret kitketty kuivumaan sorapintaiselle parkkipaikalle. Sitten, kun metsäpalovaroitus lakkaa, poltamme pirulaiset pihan perällä. Eivätpähän leviä enää ja tukahduta alleen luonnonvaraisia niittykukkia. Urakka oli melkoinen – hiki virtasi ja lihaksia kivistää vieläkin. Onneksi paarmanperkeleet saapuivat vasta toisena urakkapäivänä ja silloinkin niitä pörräsi pään ympärillä vain kaksi.

lupiiniurakka

Mies nikkaroi vanhoista paneelilaudoista viljelylaatikoita, jotka käsiteltiin puuöljyllä ja jätettiin viikoksi ulkoilmaan kuivumaan. Multa tilataan naapuritilalta ja sitä riittää myös mansikkapenkkiin sekä nurmikolle, josta lupiinit revittiin tuonpuoleisille kasvimaille. Yrtit, tomaatit ja kyliltä ostetut kesäkurpitsa ja kurkku siirrettiin kotoa tuotuihin isompiin ruukkuihin odottamaan multalastia. Tokmannista hankittiin paitsi mökkivaatteita myös perinteinen vihreä kastelukannu ja muutama pelargonia.

keittiöpuutarha

Mökkiä kiertää kyllästetystä puusta rakennettu terassi, joka kaipaa pesua ja öljyämistä. Työhön tarvitaan pilvinen ja mieluummin vähän viileämpi päivä, pesuhommiin ryhdytään siis kesemmällä. Terassilaudoituksen ruuvit sen sijaan kaipasivat kiristämistä ja puisten aurinkotuolien rakenne vahvistamista, myös pari kieroon kuivunutta terassilautaa vaihdettiin uusiin. Minun riehuessani lupiinien parissa mies nakutteli huussiin vievävälle pikkupolulle pitkospuut ja kaatoi siinä sivussa tontilta muutaman koivun loppukesän saunapuiksi.

Eikä tässä todellakaan vielä kaikki. Rikkinäinen vesilämpömittari korvattiin uudella, viinipulloilla täytettyyn maakellariin asennettiin kunnon lukko ja kesäkeittiön muurikkapannut, ritilät ja muut tykötarpeet putsattiin niihin talven aikana pinttyneestä liasta. Yön hämärinä tunteina hävitimme myös neljä rakennusvaiheessa olevaa ampiaispesää, sillä aittojen tai liioin saunan kattorakenteissa ei ole sijaa pistiäisille. Saapa nähdä ovatko kuningattaret ehtineet aloittaa entisöinnin seuraavaan mökkivisiittiin mennessä.

savulohi

Seuraavalla kerralla ohjelmassa on katiskan metsästys. Rantasalmen Nesteellä pahoittelivat, että paikallinen yrittäjä ei ole vielä ehtinyt toimittaa tekemiään pyydyksiä myyntiin, mutta tulossa ne ovat. Myös lehtikomposti täytyy perustaa, eiköhän kyliltä löydy kehikko siihenkin tarpeeseen. Huussin seinään kiinnitettävä käsienpesuastia onkin sitten vähän vaikeampi löytää. Täytynee pitää silmät auki pääkaupunkiseudulla liikkuessa vai olisiko jollain vinkata, mistä sellaista kannattaisi etsiä?

Mökkielämä saattaa kuulostaa jonkun korviin työleiriltä, mutta meille se on kaukana siitä. Tietotyöläinen nauttii fyysisestä työstä ja siitä, että kännykkä unohtuu tuntikausiksi mökin kammariin. Mikään ei vilku, pärise tai häiritse. Aika hidastuu, aurinko paistaa ja luonto on lähellä. Kädet tekevät ja mieli nauttii ansaitusta levosta. Voi olla, että loppukesästä olen eri mieltä, mutta nyt tuntuu, että meidät on luotu mökkielämään. Eläköön mökkikesä 2018!

mökkimaisema

ps. Pitäisiköhän ostaa oikea mökkipäiväkirja? Sellainen vieraskirjan ja muistikirjan rakkauslapsi, johon voisi raapustaa päivittäin myös uimaveden lämpötilan, sademäärän ja tuulen suunnan, ja jota voisi selailla marraskuun synkkinä iltoina kesän lämpöä muistellen. Kyllä kai sellainen täytyy jokaisella mökillä olla?