Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin

Vegaaninen ruskistettu voi ja salvia-voikastike gnoccheille

Yksi harvoista herkuista, jota olen jäänyt kaipaamaan kasvipohjaiseen ruokavalioon siirtymisen jälkeen on ruskistettu voi. Pähkinäiseksi paahtunut voi on vertaansa vailla esimerkiksi salvialla ryyditetyn pastan tai pannulla paistettujen perunapalleroiden eli gnocchien kanssa. Mutta arvatkaapa mitä, enää ei tarvitse haikailla tämänkään herkun perään, sillä ruskistettu voi onnistuu helposti myös vegaanisesti – hurraa! Nyt kerron sinullekin, miten valmistuu vegaaninen ruskistettu voi ja salvia-voi kastike gnoccheille! Huutomerkkejä en todellakaan säästele, sillä tämän oivalluksen jälkeen mikään ei ole entisellään!


Perinteinen ruskistettu voi syntyy Maillard-reaktion seurauksena, kun maidon proteiinit ja sokerit reagoivat toistensa kanssa kuumalla pannulla. Lopputuloksena on ihanan pähkinäinen maku, joka tekee ruoasta erityisen herkullisen. Olin siinä uskossa, että samaan lopputulemaan ei voi päästä rasvoilla, joissa ei ole maitoa, mutta jälleen kerran – väärässä olin. Koska oletukseni oli mikä oli, lähdin kokeilemaan ruskistetun voin valmistusta Vaimomatskuu-blogin opeilla eli lisäämällä vegaaniseen voihin pähkinäisyyttä pähkinöillä ja ruskealla sokerilla. Hyvä tuli niinkin, mutta myöhemmin kävi ilmi, että pähkinät tai mitkään muutkaan lisähärpäkkeet eivät ole tarpeellisia. Vegaaninen ruskistettu voi valmistuu eläinperäisen ruskistetun voin tavoin!

Vegaaninen ruskistettu voi ei kuitenkaan valmistu mistä tahansa tuotteesta. Ainoa, jolla olen itse saanut tämän onnistumaan on vegaaninen Violife-voi (Viospread tai Vioblock, joissa molemmissa on 79 % rasvaa). Sanottakoon tähän väliin myös se, että tämä ei ole mainos, vaan hyvin lämmin suositus. Käytä vegaanista voita siis samaan tapaan kuin tavallista voita ja muutamien kärsivällisten minuuttien jälkeen sinulla on kattilassa ihanan pähkinäistä kastiketta, jonka voit valella vaikka pastan sekaan tai gnocchien päälle. Jos ruskistat voita ensimmäistä kertaa, kannattaa tarkkailla voin kuplintaa. Kun kun se muuttuu vaahtomaiseksi, ruskistuminen on lähellä. Ole tässä vaiheessa varuillasi, ettei voi kuohu kattilasta. Ruskistettu voi on valmista, kun kattilan pohjalle kertynyt ”hera” on pähkinäisen ruskeaa.

Jos käytettävissäsi ei ole Violifen tuotteita, voit soveltaa alla olevaa reseptiä sillä paistamiseen soveltuvalla rasvalla, jota jääkaapistasi löytyy.

Vegaaninen ruskistettu voi ja salviagnocchit

50 g paistamiseen soveltuvaa vegaanista margariinia tai voita
1/2 rkl pieneksi rouhittuja hasselpähkinöitä tai pekaanipähkinöitä
1/2 tl ruskeaa sokeria

1 rkl vegaanista voita
1 rkl oliiviöljyä
1 pss perunagnoccheja
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
2 rkl silputtua salviaa
Mustapippuria ja suolaa

Kuutioi vegaaninen rasva pieneen kattilaan ja anna sen porista pienellä lämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää hasselpähkinöistä tai pekaanipähkinöistä jauhettua jauhoa tai pieneksi pilkottua rouhetta ja kiehauttele sekoitellen toiset 5 minuuttia. Lisää lopuksi ruskea sokeri. Sekoita, ota levy pois päältä ja jätä tekeytymään siksi aikaa, kun paistat perunagnocchit.

Sulata pannulla vegaaninen voi tai margariini, lisää sekaan oliiviöljy. Kaada gnocchit suoraan pannulle (keittämistä ei tarvita, vaikka paketissa lukisi mitä) ja paista ne rasvaseoksessa kauttaaltaan rapeiksi. Raasta pannulle puolikkaan sitruunan kuoren keltainen osa. Purista mehu ja holauta sekin gnocchien sekaan. Silppua salvia ja lisää se pannulle yhdessä ruskistetun voin kanssa. Sekoita ja viimeistele suolalla ja mustapippurilla.

Nauti jokaisesta suupalasta, sillä tämä ruoka todellakin vie kielen mennessään!

Jaa artikkeli:

Facebook
Twitter
Pinterest

Saattaisit pitää myös näistä....

Helppoa arkiruokaa: tomaattinen vegemakkarapasta

Männävuosina, kun tunnustauduin vielä sekasyöjäksi, yksi lukuisista lempiruoistani oli Pastanjauhantaa-blogista tuttu chorizomakkaralla ryyditetty tomaattipasta. Lopetettuani lihan syömisen haikailin hetken muhkeanmakuisen pastasoosin perään, kunnes tajusin, että

Lue lisää

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

Scroll to Top