Lentämisen loppu – miltä matkustaminen tuntuu vuonna 2021?

Istun sohvalla ja tuijotan tietokoneen ruutua lamaantuneena. Olen juuri ostanut lennot Ranskaan ja takaisin. Lentäisin Saksan kautta Toulouseen, viettäisin viikon keskellä ranskalaista maaseutua, junailisin kolmeksi päiväksi Marseilleen ja sieltä taas suihkukoneen siivin takaisin kotiin. Vapaa-ajan matkustamiseen vielä pari vuotta sitten liittynyt riemu on poissa. Sitä kihelmöivää tunnetta, kun tietää pian pääsevänsä uusiin maisemiin, kiehtovan kulttuurin keskelle ja ainutlaatuisten kokemusten äärelle, ei enää ole. Tilalle ovat astuneet ahdistus ja häpeä. Tässäkö se nyt on, lentämisen loppu?

lentämisen loppu

Maailmaan on julistettu ilmastohätätila. Jos jatkamme entiseen malliin, paratiisista tulee ennen pitkää helvetti. Kuumuus koettelee, rajut myrskyt, tappavat tulvat ja muut sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Juomavedestä tulee huutava pula, sukupuutto uhkaa eläinlajeja ja ihminenkin joutuu sopeutumaan tai jopa pakenemaan. Tätä menoa meillä ei kohta ole maapalloa, jolla elää. Pysäyttävää tekstiä, eikö? Voisinpa kertoa, että värikynillä on osuutta asiaan, mutta niin ei ikävä kyllä ole. Ilmaston lämpeneminen on kylmä tosiasia ja sen seuraukset koskevat meitä kaikkia.

Olen aina ollut kohtuuden kannalla ja kantanut lempeyden lippua korkealla. Olen puolustellut ja perustellut matkojani milloin töillä, milloin omatuntoani rauhoittelevilla kompensaatiomaksuilla. Olen ostanut lentoja hetken mielijohteesta, odotellut lentoyhtiöiden alennusmyyntejä ja hyödyntänyt matkamessutarjouksia. Olen ajatellut, että en matkusta paljon, vaikka todellisuudessa edestakaisia lentoja saattoi kertyä vuoden mittaan ihan liian monta. Vuonna 2018 lensin Eurooppaan ja takaisin yhteensä YHDEKSÄN kertaa. Nyt ääni kellossa on muuttunut iloisesta helinästä sisukaluissa asti tuntuvaan, kilometrejä kantavaan kuminaan. Ilmastoahdistus on asettunut taloksi, eikä paluuta vanhaan enää ole.

lentämisen loppu

Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on maailman mittakaavassa suuri. Noin 10 000 CO₂e on paljon, kun vuoteen 2030 mennessä luvun tuisi meillä kaikilla olla korkeintaan neljäsosa tuosta. Sitran elämäntapatestin mukaan oma hiilijalanjälkeni ennen Ranskaan lentämistä oli 2 800 CO₂e. Olen jo liikuttavan lähellä, mutta kuitenkin kamalan kaukana. Ruoskimaan en kuitenkaan itseäni ryhdy, sillä vuonna 2018 tuo sama luku huiteli yhdeksän tuhannen tietämillä. Silloin ajattelin, että luvun puolittaminen tulee olemaan miltei mahdotonta Kolme vuotta myöhemmin totuus on toisenlainen.

Jotta omaa hiilibudjettia oikeasti voisi seurata, pitäisi laskureihin lisätä tarkkuutta. Esimerkiksi Sitran elämäntapatesti niputtaa sianlihan, kanan ja kalan samaan kategoriaan, joten vaikka söisit näistä vain kestävästi kalastettua ja prosessoimatonta luonnonkalaa, painaa hiilireppu hartioilla saman verran kuin heillä, jotka popsivat tehotuotettua possua.

Vaikka nyt poukkoillaan jo kaukana sivupoluilla on mainittava sekin seikka, että minun suurin taakkani syntyy testin mukaan kesämökistä. Se on varmasti totta, mutta toisaalta on niinkin, että meidän pienen punaisen töllerön kaltainen vedetön ja osittain sähkötönkin mökki huusseineen päivineen aiheuttaa taatusti vähemmän päästöjä kuin kakkoskodiksi luokiteltava kaikin mukavuuksin varusteltu valtava huvila. Etenkin, kun vietämme mökkipaikkakunnalla kuukausia kerrallaan, emmekä sahaa kodin ja mökin väliä joka viikko. Kaksi kattoa pään päällä muodostaa silti suuremman hiilijalanjäljen kuin yksi, siitä en selittelemällä pääse yli enkä ympäri. Mökistä emme halua luopua, joten on karsittava päästöjä jostain muualta.

Kohti mukavampaa matkantekoa – pilvien päältä kiskojen kolkkeeseen

On elämäntilanteita, joissa matkustaminen lentäen on tarpeellista tai jopa välttämätöntä, mutta lomalentely ei mahdu siihen lokeroon, vaikka kuinka sovittelisi . Tunnen vaikuttajan vastuuni, yritän näyttää esimerkkiä ja toivon, että ympärilleni leviävän hiilivarjon laajuudella on merkitystä. Siksi lupaan, että jatkossa matkustan lentäen vain, jos hiilibudjettini antaa myöten. Lennän, jos olen onnistunut nipistämään vuosittaisesta päästökiintiöstäni ekstraa seuraaville vuosille. Lopettamalla lihan syömisen ja vaihtamalla maitotuotteet täysin kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin säästän sievoisen summan seuraavaa matkaa ajatellen. Pikaisen laskutoimituksen perusteella pystyn haalimaan tarvittavan hiilibudjetin kasaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Siihen asti matkustan maata pitkin.

lentämisen loppu

Vaihdan pilvien päällä liitelyn kiskojen kolkkeeseen myös mukavuussyistä. Puolentoista vuoden aikana olin ehtinyt unohtaa, etten oikeastaan pidä lentomatkustamisesta lainkaan. Lentäminen hermostuttaa ja stressaa minua. Inhoan nousuja ja laskuja, korvien lukkiutumista, ahtaita penkkirivejä ja jalkojen turpoamista. Korviahuumaavaa huminaa, turvavyövalojen piippauksia ja täristävää turbulenssia.

Lentopelosta olen vuosien varrella päässyt eroon, mutta mikään miellyttävä kokemus lentäminen ei edelleenkään ole. Lento tuntuu olevan vain käsimatkatavaroiden tunkemista täyteen ahdettuihin lokeroihin, eväiden roudaamista ja turvatarkastuksen purkamista, pakkaamista, riisumista ja pukemista. Odottelua, kallista lentokenttäsapuskaa ja kellon taukoamtonta tuijottelua. Jonottamista turvatarkastukseen, portille, koneeseen ja pois sieltä.  Ja siinä välissä muutama tunti siirtymistä paikasta A paikkaan B. Kun hengitys viimein alkaa tasaantua,  joku potkii selkänojaa, kahvi läikkyy ilmakuopissa vaatteille ja lukemiseenkin on hankala keskittyä, kun tuntematon vieruskaveri kuorsaa tai nuokkuu olkaa vasten. Glamour on lentomatkustamisesta kaukana, paitsi jos kultaisessa kortissa riittää krediittejä tai rahapussissa euroja parempaan bisnesluokkaan.

lentämisen loppu

Raiteilla meno on rennompaa. Tilaa on enemmän, eikä matkustajaa ole sidottu tuntikausiksi omalle paikalleen. Liikkua voi juuri silloin kun haluaa, vaeltaa vaikka junan päästä päähän, istahtaa välillä ravintolavaunuun tai nukahtaa tasaiseen kiskojen kolkkeeseen. Painaa pään tyynyyn ja herätä aamulla uuteen maisemaan tai hypätä hetken mielijohteesta pois matkan varrella, kun kiinnostava kylä tulee vastaan. Junayhteyksissä ja raideliikenteen reiteissä on tosin vielä kehittämisen varaa. Liput ovat suhteettoman kalliita lentomatkustamiseen verrattuna, eikä yhtenäistä varausjärjestelmää ole. Matkustaminen puhtaasti maata pitkin on täältä pohjolan perukoilta on mahdotonta, ellei halua koukata Venäjän tai Tornion kautta. Muussa tapauksessa on otettava ensin laiva Tallinnaan, Tukholmaan, Uumajaan tai Saksaan, eikä sekään täysin ongelmatonta päästöjen kannalta ole.

Tiedän olevani etuoikeutettu, sillä voin tehdä työtä ajasta ja paikasta riippumatta ja matkustaa junalla läpi Euroopan, vaikka pelkkä menomatka veisi kaksi päivää. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Meistä jokaisella on kuitenkin mahdollisuus matkustaa lähelle. Niin minäkin aion tehdä, sillä täällä pohjoisessa, jos missä, riittää nähtävää ja koettavaa. En ole koskaan erityisemmin kaivannut kaukomatkoja, valkohiekkaisia paratiisirantoja, uima-altaita tai turkoosia ulappaa, joten niiden menettämistä en aio murehtia. Minulle riittää kotimaa ja täältä käsin saavutettavissa olevat matkakohteet.

Tämä on minun valintani. Haluaisin kirjoittaa tähän, että se mitä sinä teet, on sinun asiasi, mutta sekään ei taida enää mennä niin. Jos haluamme maapallon säilyvän elinkelpoisena, on meidän jokaisen tartuttava toimeen ja tehtävä yhteisen hyvän eteen edes jotakin. Asia on yhteinen.

Miltä matkustaminen kaiken tämän jälkeen tuntui?

Myönnän, että olisi kaikin tavoin helpompaa olla ajattelematta ilmastonmuutosta ja omien valintojeni vaikutuksia. Lakaista päästöt maton alle ja odottaa, että joku muu tekee jotain, että rakenteet muuttuisivat ja pakottaisivat meidätkin muuttumaan. Oman käyttäytymisen kriittinen tarkastelu, uuden ajattelumallin opettelu ja elämäntapojen muokkaaminen on kuitenkin mahdollista, vaikka se vaikeaa onkin – ja menee tunteisiin, myös minulla.

Ilmastonmuutos valvottaa yötä myöten ja aiheuttaa jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Tämä kaikki on normaalia. Sitran vuonna 2019 tekemän raportin mukaan ilmastonmuutos herättää ahdistuksen ja riittämättömyyden lisäksi mm. turhautumista ja voimattomuutta, mutta myös toivoa. Tunteet kertovat siitä, että olemme tärkeän asian äärellä. Sillä jos asialla ei olisi mitään väliä, se ei herättäisi myöskään tunteita. Tunteet tönivät meitä eteenpäin ja rohkaisevat tarttumaan toimeen. Omia fiiliksiä ei kannata siis pelästyä, sillä niin kauan kuin on tunteita, on myös toivoa.

lentämisen loppu

Jätetään lentomatkustaminen hetkeksi sivuun ja keskitytään siihen, miltä kohteessa tuntui. Kokoonnuimme neljän naisen kesken Happy Hamletiin Creatives-in-Residence -viikolle työstämään omia projektejamme. Kirjoittamaan, kuvaamaan ja rauhoittumaan ranskalaisen maaseudun maisemissa. Etukäteen olin ajatellut, että haluan ottaa matkasta kaiken irti, sillä en tiedä, milloin on seuraavan reissun aika. Arvaatte ehkä, miten siinä kävi. Ristiriitaiset tunteet ja huono omatunto roikkuivat lahkeessa melkein koko matkan ajan. Levoton mieli alkoi rauhoittua vasta kolmantena päivänä, kun jäin majataloon muutamaksi tunniksi yksin. Kuljeskelin pihamaalla kameran kanssa, kuuntelin lintujen jatkuvaa sirkutusta, seurasin muurahaisten polkua puunrungolla ja rapsuttelin isäntäparin koirakolmikkoa.

Tajusin, että murehtimisesta ei ollut mitään apua, sillä maito oli läikkynyt lattialle jo noustessani lentokoneeseen kolme päivää aiemmin.  Terassilla istuessani tutkailin junayhteyksiä ja oivalsin, että myös tuohon rakkaaksi muodostuneeseen ranskalaiseen majataloon pääsisi tulevaisuudessa rautateitä pitkin.  Ahdistus alkoi vähitellen menettää terävintä kärkeään. Hain keittiöstä lasin, kaadoin siihen roseeviiniä ja skoolasin itsekseni valoisammalle tulevaisuudelle.

lentämisen loppu

Tämän tekstin julkaiseminen jännittää monestakin syystä. Siksi, että aihe on arka ja  siksi, että tiedän sen herättävän tunteita. Myös siksi, että tiedän monen kaipaavan ulkomaille juuri nyt, kun matkustaminen on ollut pitkään mahdotonta muiden syiden takia. Ja siksi, että en jaksaisi väitellä heidän kanssaan, jotka tulevat kertomaan, että postaus on syytös heitä kohtaan. Sillä sitä tämä ei ole. Tämä on henkilökohtainen kertomus siitä, miltä lentomatkustaminen tuntuu vuonna 2021, kun ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja ilmastoahdistus päivittäinen olotila. Kiitos, kun jaksoit lukea lauseet loppuun asti.

11 kommenttia artikkeliin ”Lentämisen loppu – miltä matkustaminen tuntuu vuonna 2021?

  1. Hieno teksti, kiitos siitä. Samalla tulet pukeneeksi sanoiksi monta omaakin tunnetta. Mielestäni tämä on sellainen asia, jota meidän kaikkien pitäisi pohtia. Jos joku syyllistyy siitä, että joku toinen miettii omaa matkustamistaan, on ehkä syytäkin syyllistyä. Ilmastoasiassa syyllisyyttäkin tarvitaan, vaikkei se ehkä pelkästään riitäkään muutosvoimaksi.

    Itse koen tällaiset postaukset kannustavina, sillä matkustelun vähentäminen on asia, joka todella kirpaisee. Tuntuu hyvältä tietää, ettei ole asian kanssa yksin.

    • KIITOS! Et uskokaan, miten mukavaa on kuulla, että koet postauksen kannustavana, sillä juuri se oli tarkoituskin. Olen samaa mieltä syyllisyyden tunteista, ne ovat olleet myös minulla se suurin eteenpäin ajava voima. Syyllistyminen ei tietenkään yksin riitä motivaattoriksi, mutta se on suuressa roolissa ainakin omassa muutosprosessissani. Jos tunnen piston sydämessäni se tarkoittaa yleensä sitä, että olen toimimassa tai jo toiminut arvojeni vastaisesti. Silloin on syytä pysähtyä hetkeksi miettimään, tarkastella omaa toimintaa kriittisesti ja miettiä, voisiko jotain tehdä toisin.

      Et ole yksin, me ollaan tässä kaikki yhdessä.❤️

      • Suureksi osaksi juuri teidän somevaikuttajien ansiosta tulee se tunne, ettei ole asioissa yksin ❤️

        Omaa lähipiiriä esimerkiksi lentämisen välttely ei ole vielä kovin suuressa mittakaavassa tavoittanut (muuten kuin koronan vuoksi), joten on hienoa, että vertaistukea saa muualta. Siksi juuri tällaiset tekstit ovatkin niin arvokkaita. Kiitos.

  2. Ilolla seuraan lisääntyviä kirjoituksia tästä aiheesta somessa ja odotan seuraavaa vaihetta, jolloin yhä useampi pääsee seuraamaan sinunkin päivityksiäsi tulevista junamatkoista. Junalla näkee niin paljon enemmän – jo matkalla olet perillä! Nelihenkinen perheemme matkusti kesällä 2019 junalla eteläiseen Eurooppaan. Tämä oli huikea elämys, myös yläkouluikäisille lapsillemme. Matkakertomukset, tosielämän esimerkit, levittävät ymmärrystä siitä, että näinkin voi tosiaan tehdä eikä se lopulta ole mikään uhraus.

    • Oi kuulostaa mahtavalta elämykseltä! Minäkin odotan ensimmäistä junareissua jo todella paljon! Voi olla, että siitäkin katoaa eksotiikka alkuinnostuksen jälkeen, mutta ainakin ekoille kerroille riittää raportoitavaa ja ihmeteltävää! Ekana kohteena on todennäköisesti Kööpenhamina, sillä sinne meillä oli lennot varattuna keväälle 2020. Nyt suunnittelemme maata pitkin matkaamista sinne tulevalle keväälle. Kiitos kannustavasta kommentista, Anniina!

  3. Hei; Olin lentokoneessa viimeksi n 35 v sitten, matkustuskärpänen ei purrut sen jälkeen ja jäikin ainoaksi lomareissuksi ulkomaille. Lihansyönti on vähentynyt, vaan en ole vähentänyt. Ehkä iän myötä ruokavalio vaan on muuttunut ja kala/kana maistuu paremmalta. Enkä siirry kasvisruokaan, kun se ei houkuta. Uskon ilmastonmuutokseen, siitä ei ole pienintäkään epäilystä. Jokaisen pienikin teko/valinta on enemmän kuin ei mitään. Monesta pisarasta tulee valtameri.
    Mutta sille ei löydy ymmärrystä, että istutaan Mannerheimintiellä tukkimassa liikennettä! Se vaikuttaa minuun ihan päin vastoin. Harmistun, ärsyttää. Kenelläkään ei ole siihen oikeutta! Jos haluaa edistää ilmastoasiaa, se pitää tehdä niin, että ei aiheuta harmia. Pakko ei toimi, valistus kyllä. Tällainen blogikirjoitus on hyvä, kerrotaan oma mielipide ja annetaan jokaisen valita oma polkunsa. En usko, että syyllistäminen toimii.

    • Kyllä, jokaisella pienelläkin teolla on merkitystä! Elokapinan mielenosoituksista sen sijaan olen eri mieltä. On hyvä, että päättäjiä herätellään tilanteen vakavuuteen myös näkyvillä keinoilla, sillä harmittomammat vaihtoehdot eivät toistaiseksi ole tehneet toivottua vaikutusta.

    • Kiitos sinulle, kun kommentoit! 🙏 Yritän kovasti tehdä oman osani, jotta maapallo säilyy elinkelpoisena seuraavillekin sukupolville. 💚

  4. Kiitos ajatuksistasi. Menneinä vuosina olenkin joskus ihmetellyt runsaita lentoreissujasi…
    Mahdollistetaan elämän jatkuminen pienillä elämäntapamuutoksilla tällä yhteisellä pallollamme!
    Terveisin K

    • Tieto lisää tuskaa ja lopulta kääntää pään, niin kävi minullekin. Jatkuva lentäminen menneinä vuosina herättää omassakin päässä ihmetystä, mutta onneksi jokainen meistä voi muuttua, vaikka sitten pienin askelin. Kiitos kommentistasi!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.