Miten meistä tuli mökkiläisiä?

Rantasauna, oikea ilmansuunta ja alle kolmen tunnin ajomatka. Sähkö helpottaisi elämää ja juokseva vesi kokkaushommia, mutta niistä ja kaikesta muusta olisimme valmiit joustamaan.

Katsoimme televisiosta sarjaa, jossa tehtiin asuntokaupat sokkona. Ostoprosessi alkoi kriteerien määrittelyllä, paperille piti kirjoittaa kolme asiaa, jotka tulevassa kodissa tulee ehdottomasti olla. Joillekin tärkein oli iso piha, aurinkoinen parveke tai isot ikkunat. Toiset painottivat neliöitä, tilavaa keittiötä tai tiettyä sijaintia. Muista asunnon ominaisuuksista päättäisi tuotantotiimi.

Me emme haaveilleet uudesta asunnosta, mutta mökkikuume oli kasvanut niin suuriin mittasuhteisiin, että myyntipalstoja selailtiin jokaikinen päivä. Syynäsimme Hesarin ilmoitukset, tutkimme virtuaalisten torien valikoimaa ja laitoimme sanan kaveripiirissämme kiertämään. Kaksi vuotta kesäkotinamme ollut punainen tupa oli siirtymässä omistajien käyttöön. Emme osanneet enää kuvitella elämäämme ilman mökkikesiä, pelkkä ajatuskin masensi.

saunamuistoja

Unelmointi ikiomasta mökistä oli alkanut jo ensitreffeillä. Vaikka ensisijaisesti etsimmekin omaa kesäparatiisia, katselimme sillä silmällä myös vuosivuokramökkejä. Tiesimme varsin hyvin, ettei meillä olisi varaa hankkia yhtä tilavaa ja tasokasta mökkiä tai niin isoa tonttia kuin mistä olimme kaksi kesää saaneet nauttia. Siksi vuokraaminenkin kiinnosti. Sokkokauppojen inspiroimana kolmen yhteisen kriteerin valitseminen oli hetken pohtimisen jälkeen yllättävänkin helppoa.

Haaveilimme saunasta, joka on rakennettu veden äärelle, lauteista, jotka ovat vain muutaman askeleen päässä laiturista. Varsinaisen mökinkin ikkunoista tulisi olla järvinäköala, jotta voimme kehnommallakin kelillä tarkkailla vesilintujen melskaamista ja lepuuttaa silmiämme avarissa maisemissa. Pisteitä ropisee myös kirkasvetisyydestä, siksi meren tai joen rantaan rakennettu kesäpaikka oli poissa laskuista. Saaristossa Itämeren vesi on vielä kirkasta, mutta rannikolla usein sameaa ja sinilevän riivaamaa.

Mökkiranta saisi mieluusti avautua etelään, länteen tai niiden väliin. Varjoisten tonttien vilpoisat nurkat eivät ole meitä varten. On ihanaa syödä myöhäistä aamupalaa auringon välkkyessä koivujen latvustojen takaa, vetäytyä riippumattoon iltapäiväauringon lämmittäessä laiskottelijaa ja kattaa illallinen laiturille ilta-aurinkoon. Puhumattakaan auringonlaskuista!

Viimeiseksi kriteeriksi valikoitui välimatka. Ideaalitapauksessa istuisin moottoripyörän pakkarilla alle kaksi tuntia suuntaansa. Samalla tiesimme, että rajallisella budjetillamme se saattaisi olla sula mahdottomuus. Liikennöity bussipysäkki kävelymatkan päässä mökiltä helpottaisi hirmuisesti, mutta siitäkään ei loppujen lopuksi kynnyskysymykseksi ollut. Sukujuurien vuoksi mieluisin mökkipaikkakunta olisi Etelä-Savo tai Etelä-Karjala, mutta toki Päijät-Häme ja Kymeenlaaksokin kiinnostivat yhtä lailla. Selasimme varmuuden vuoksi vaihtoehtoja myös Uusimaalta, muualta Hämeestä sekä maamme lounaiskolkalta, mutta missään suunnassa ei tuntunut tärppäävän.

kirjallisuuden puolesta

Miten meidän kävi? Mistä mökki löytyi ja täyttyivätkö kriteerit? Vuoden 2019 lähestyessä loppuaan haaviin ei ollut jäänyt vielä yhtään potentiaalista ehdokasta. Kesällä seurasimme pitkään erään Juvalla olevan mökin hintakehitystä, mutta se joko hävisi myynnistä tai myytiin summalla, joka ylitti meidän kipurajamme. Katsomaan emme tuota paikkaa koskaan ehtineet.

Tammikuussa puhuimme, että voisimme laittaa ilmoituksen paikallislehtiin heti helmikuussa. Tsekkasimme ilmoitushinnat ja sorvasimme jo rajattuun merkkimäärään ahdettuja sanamuotojakin, mutta ilmoitus jäi tekemättä, kun kuoromatka Kanarialle lähestyi. Ilmoitusten selaaminen kuitenkin jatkui ja pari päivää ennen matkallelähtöä löysimme jotain kiinnostavaa.

Noin 30-neliöinen mökki Pieksämäellä, kohtuukokoisen järven rannalla. Erillinen rantasauna, pieni aitta, verstas ja halkoliiteri. Rinnetontti länteen, rantaviivaa 50 metriä, viereinen tontti tyhjänä eikä toisellekaan puolelle ollut näköyhteyttä. Sähkötkin oli, mutta kaivoa ei. Myyjänä oli mökin rakentajan tytär, joka auliisti antoi lisätietoja ja jonka kanssa yhteinen sävel löytyi välittömästi. Hinta oli siinä rajoilla, mutta uskoimme pystyvämme tinkimään siitä hiukan.

yksin mökillä

Heti reissun jälkeen sovimme näytön, lainasimme ystäviltä auton ja hurautimme katsastamaan tiluksia. Helmikuinen mökkimaisema ei ole parhaimmillaan, mutta sielumme silmin kuvittelimme kesäisen tunnelman, laulavat linnut ja liplattavan järven. Näytti ja tuntui hyvältä, päämökkikin osoittautui siistimmäksi kuin mitä kuvat antoivat ymmärtää. Kaksi asiaa kuitenkin huoletti: puuttuva kaivo ja välimatka.

Kotimatkalla mies sanoi, että matka on hänen mielestään siedettävän rajoissa, onhan se vain puoli tuntia pitempi kuin matka kahden kesän vuokramökin pihaan. Lähin bussipysäkki oli 9 km päässä tietä pitkin. Metsäpolkuja oikaisemalla pääsee viiden kilometrin päähän. Isompi kaupunki on 20 km päässä, 10 kilometrin sisään on kaksikin lähikauppaa ja muita palveluita.

Myyjä kertoi tuovansa vedet mukanaan tullessaan mökille. Se tuntui ajatuksena hankalalta, varsinkin kun liikumme pääasiassa moottoripyörällä ja fillarilla. Jonkin matkan päässä on kuulemma lähde, mutta sen varaan ei voinut jättää vesihuolto, sillä sen puhtaudesta ja toimivuudesta ei ollut takeita. Tiskaus, pottujen keittäminen ja peseytyminen onnistuu toki järvivedellä, mutta juomavesi täytyisi kantaa lähikaupalta.

Pohdimme asiaa pari yötä, ynnäsimme euroja ja juttelimme tutun kiinteistövälittäjän kanssa. Järki sanoi, että on hullun hommaa ottaa lainaa ja ostaa mökki tällaisena aikana. Sydän kuitenkin jyräsi järjen, pelkkä ajatuskin omasta piilopirtistä antoi mielettömän määrän mielenrauhaa. Plussia ja miinuksia listatessamme päädyimme siihen, että välimatka ja vesihuolto eivät ole ylitsepääsemättömiä ongelmia, ja lainan määräkin on kohtuullinen. Niinpä päätimme lähettää tarjouksen. Hinnasta päästiin yhteisymmärrykseen muutaman sähköpostiviestin jälkeen. Myyjä ryhtyi laatimaan kauppakirjaluonnosta ja me setvimme pankkien lainatarjouksia Itävallan alppimaisemista käsin.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Sitten iski korona. Myyjät asuivat Savossa ja me Helsingissä, eikä tapaaminen kaupanvahvistajankaan kanssa ollut mahdollista. Siksi kaupat tehtiin täysin sähköisesti. Maanmittauslaitoksen sähköinen kiinteistönvaihdannan palvelu on ollut käytässä jo muutaman vuoden ajan, mutta sekä meidän että myyjän pankki olivat ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Myöskään kiinteistönvälittäjällä ei ollut kokemusta saatika myyjällä tai meillä. Aikamoisen säätämöinnin jälkeen kaupat saatin viimein taputeltua huhtikuun puolen välin tienoilla. Näytöstä oli kulunut kaksi kuukautta.

Poikkeuskevät ja hallituksen suositukset pitivät meitä piinassa vielä pari viikkoa, ennen kuin uskalsimme lähteä katsomaan, mitä tulikaan ostettua ja onko kaikki kunnossa. Ostimme ruuat Helsingistä ja ajoimme pysähtymättä perille saakka. Ensimmäiset löylyt omassa rantasaunassa tuntuivat uskomattomilta. Mies pulahti järveenkin välittämättä ohi purjehtivista jäälautoista ja hyytävän kylmästä tuulesta. Illalla korkattiin kuohuva ja testattiin kuinka keittiö toimii. Hiljaisuus soi korvissa ja uni tuli nopeasti. Varaava takka lämmitti mökin vähän liiankin lämpöiseksi ja herättyämme huomasimme potkineemme peitot lattialle. Kylmä meillä ei mökillä ainakaan tule!

Ensimmäisenä viikonloppuna tuntuu vielä siltä, että notkumme toisten nurkissa. Ostimme mökin irtaimistoineen, joten kalusteet ovat entisten omistajen valitsemia, verhot värimaailmaltaan vieraita ja sisustusratkaisut sekalaisia. Tästä se kuitenkin lähtee. Ensimmäiseksi kunnostetaan kasvimaa, laajennetaan terassia, karsitaan rannan puista alimpia oksia ja rakennetaan lämmin huone tomaateille. Sitten sisustetaan lasiveranta, hommataan keittiöön lisää säilytystilaa ja pannaan pirtinpöytä penkkeineen vaihtoon. Parisänky siirretään aittaan ja aitan sivustavedettävä saunatupaan. Näköradion paikka vaihdetaan ja lukunurkkaukseen hankitaan mukavat tuolit. Kellastuneet mäntypaneeliseinätkin olisi mukava maalata. Kirpparikierrokselta löytyvät toivottavasti tarvittavat astiat niin syömiseen kuin kuvaamiseenkin.

Tekemistä riittää, mutta se ei haittaa. Istumatyöläinen odottaa jo innokkaana lapioon tarttumista, verstaalla nikkarointia, pensselillä sutimista, pizzauunin muuraamista ja kasvimaalla möyrimistä. Ihan pikkuisen saatan haaveilla myös urakan jälkeen lämmitetystä saunasta, järveen pulahtamisesta ja lasiverannalla nautitusta jääkaappikylmästä roseesta. Tervetuloa kaikkien aikojen mökkikesä!

onnellinen

ps. Kuvat ovat kahden kesän vuokramökiltä, sillä raekuurojen ropistessa ikkunaan ei kaksipyöräisellä mökkimatkan taittaminen ole tullut kuuloonkaan. Kuvat ikiomasta kesäparatiisista ovat laskettavissa kahden käden sormin. Malttakaa siis vielä hetki!

Yksi kommentti artikkeliin ”Miten meistä tuli mökkiläisiä?

  1. Tervetuloa Savoon – me ajellaan usein Pieksämäen kautta Rautalammille, kuljetusapua saatavilla🤗

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.