Mitä toivon tulevalta?

Lunastamattomista lupauksista seuraa vain pettymyksiä. Vanhasta viisastuneena kirjaan mieluummin ylös aikomuksia, toiveita ja tavoitteita. Lupaus on mustavalkoinen, mutta aikomukset ovat täynnä harmaan sävyjä ja sateenkaaren värejä. Vaikka tavoitteet ja toiveet muokkautuisivat matkan varrella, kukaan ei kieriskele itsesäälissä itseään soimaten. Siksipä aion ja toivon.

mökkeilyä

Aion vähentää lentämistä. Maata pitkin matkustaminen on muutenkin mukavampaa, ja junavaunu on kuin liikkuva etätoimisto raiteilla. Yhden poikkeuksen teen, sillä elokuun lopulla minua odottaa ranskalainen retriitti – ruokaa, viiniä ja valokuvausta Ranskan maaseudulla. Hiilijalanjälkeäni himmennän yhdistämällä matkaan Pariisin ja mahdollisesti myös Bordeaux’n, jos vain löydän sopivan junayhteyden, jolla pääsen perille saakka. Lappia en unohda, enkä kotimaanmatkailua muutenkaan. Moottoripyörästä emme ole luopumassa, mutta junailemme aina, kun se aikataulullisesti on mitenkään mahdollista.

Minimoin sekajätteen määrän. Jätehuoneeseen ilmestyi vuoden viimeisinä päivinä muovinkeräysputki, joten kierrätyksen voi vihdoinkin hioa huippuunsa. Vielä pitää järjestellä tiskipöydän alle piilotettu jätevaunu uuteen uskoon. Jo nyt huomaan, että sekajätepussi ammottaa tyhjyyttään ties monetta päivää ja muovinkeräysastia pursuilee yli äyräidensä.

Vaihdan kuluttamieni tuotteet avainlipun alle, jos tarvittavaa tavaraa valmistetaan Suomessa. Vaatteisiin kulutan nykyään muutenkin vähemmän, sillä olen kotimaisia tuottajia suosivan vaatelainaamon jäsen. 150 euron sijoitus takaa minulle uuden lainavaatteen vaikka joka viikko puolen vuoden ajan. Keittiöön kannan sesonkiruokaa ja lähellä tuotettuja raaka-aineita, silloin kun niitä tarjolla on. Juuri nyt jääkaapin vihanneslokero on täynnä kaalia ja maa-artisokkaa, ja hedelmäkori loistaa kirkkaan oranssina, onhan veriappelsiinikausi kukkeimmillaan.

tulevaisuus

Aion järjestää enemmän yhteisiä ruokahetkiä, sillä yhdessä syöminen (ja juominen) on parasta mitä tiedän. Tammikuun kalenterissa komeilee jo muutama uutena vuotena ideoitu kasvisruokakokoontuminen, illalliskutsu ystävien luo ja kuun vaihteeseen sovitut läksiäissyömingit. Myös blini-illasta on puhuttu. Haasteena on pitää tavoitteesta kiinni myös vuoden kiivetessä kohti kesää.

Vihdoinkin aion toteuttaa myös tämän: vähemmän kännykän tuijottamista, enemmän kirjojen lukemista. Se olkoon mantrani kuluvan vuoden ajan. Parhaillaan kesken on kaksi niin koukuttavaa kirjaa, että sormet liitävät näppäimistöllä päästäkseen tarttumaan jo hiirenkorville kuluneisiin järkäleisiin.

Juuri nyt, tällä kellonlyömällä istumme miehen kanssa television edessä. Minun sylissäni lepää tietokone, hänen käsissään tabletti. Välissämme metrin verran pehmeää sohvaa. Voisi olla toisinkin. Tauotta ei tarvitse kyljessä kyhnyttää, mutta silti aikomuksena on vähentää koneen kanssa seurustelua ja lisätä yhteistä aikaa. Ensimmäinen askel on jo otettu, sillä kuusen alle sujautettiin yhdessä ideoitu treffiboksi, joka sisältää 12 kirjekuorta. Tammikuun kuori on jo avattu, sen sisältö saattaa liittyä lentämiseen – omin siivin.

tulevaisuus

Siipiäni koettelen myös yrittäjän roolissa. Tänään oli viimeinen työpäiväni Aalto-yliopistossa. Päivän päätteeksi pakkasin laukkuuni kollegoiden lahjoittaman skumppapullon ja paketin, jota kiertää keltainen nauha. Samaa keltaisen sävyä on myös pääni yläpuolella killuvassa jättimäisessä ilmapallossa. Se esittää suunnattoman suurta peukkua. Pallo saa kellua katonrajassa ainakin tämän kuun loppuun saakka muistuttamassa siitä, mihin olen ryhtymässä. Otan kiitollisuudella vastaan jokaisen kannustavan eleen.

Pinon päällimmäiseksi asettelen toiveikkaan tavoitteen, jonka toteutumisesta haaveilen eniten. Sisältäköön vuosi 2019 monin verroin vähemmän silmitöntä suorittamista ja rutkasti enemmän ehtaa elämää. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta toivo elää – aina.

2 kommenttia artikkeliin ”Mitä toivon tulevalta?

  1. Tervetuloa ikuisten etäpäiväilijöiden iloiseen joukkoon! Elämän rakentaminen sellaiseksi, kun haluaa, on helpompaa, kun ei ole turhien palavereiden ja tuntiraporttien limbossa.

    • Haha, kiitos! Totta joka sana, mutta välillä sitä kaipaisi työyhteisöä, jossa pallotella ajatuksia ja ideoita. Pitäisköhän meidän etäpäiväilijöiden joskus treffata vaikka lounaalla tai perustaa etätoimisto johonkin kahvilaan? 🙂

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.