Blogimaailmassa liikkuu tasaisin väliajoin haasteita, jotka vaeltavat blogista toiseen kuin vanhanaikaiset kiertokirjeet. Harvoin jaksan innostua niistä, mutta joskus käy niin, että toisten kirjoitukset saavat rattaat raksuttamaan ja on tartuttava toimeen. Siksi tarjoilen teille tänään aimo annoksen anekdootteja, pieniä tiedonmurusia minusta ja jännittävästä elämästäni.
1. Olen kuljeskellut aamuyöllä alasti Kauppatorilla.
Elokuussa 2002 noin aamuneljän aikaan asetuimme silloisen poikaystäväni kanssa vanhaa kauppahallia kiertävän jonon jatkoksi. Ohitsemme kulki baarista palaavia juhlijoita. Kun kerroimme uteliaille, mitä on tapahtumassa, osa heistä pyöritteli päätänsä, mutta muutamat liittyivät satojen muiden jonottajien joukkoon. Jonon päässä meitä odotti rantamuurille rakennettu narikka. Naulakoihin jätettiin paitsi reput ja kangaskassit, myös kaikki päällämme olevat vaatteet kalsareita ja rintsikoita myöten.
Olimme ilkosen alasti ja odotimme ohjeita. Image-lehden ja Helsingin kaupungin taidemuseon Suomeen kutsuma amerikkalainen valokuvaaja Spencer Tunick kailotti kauempana megafoniin, ja me teimme työtä käskettyä. Ensin seisoimme alastomana ihmismuurina, siten makasimme maassa pitkin ja poikin – ihmismatto jatkui aina Katariinankadulle saakka. Lopuksi asettauduimme vielä Havis Amandan ympärille. Aurinko oli juuri noussut ja valo oli ihmeellinen. Kuvaustilanne oli kaunis ja varsin vaikuttava. Isällä taisi seuraavana päivänä mennä kahvit väärään kurkkuun, kun alaston takapuoleni komeili iltapäivälehden keskiaukeamalla.
2. Olen saunonut YK-tukikohdan saunassa Libanonissa
Savolaisen Osakunnan Laulajat, opiskelijakuoro, jossa harrastin musiikkia melkein 13 vuotta sai viisi vuotta sitten Suomen Lähi-idän instituutilta kutsun Libanoniin. Suomalaisen kulttuurin edistäminen on yksi instituutin tehtävistä ja tuona vuonna saimme kunnian laulaa suomalaisen kuoromusiikin libaninilaisiin sydämiin. Yksi kuorokeikoista oli UNIFIL-operaatin tukikohdassa, jossa palveli tuolloin useampi sata suomalaista rauhanturvaajaa. Finlandian ja parin muun suomiklassikon jälkeen pääsimme saunaan. Hirsisaunan terassilta avautui näkymä pitkälle rajan taa. Israel ei ollut kaukana.
3. Olen hyvää pataa kaikkien eksieni kanssa
Nähtävästi en osaa erota riidoissa. Vaikka eroaminen sattuu ja pettymyksistä toipumisessa kestää aikansa, en jaksa vihoitella pitkään. Emme me mitään bestiksiä ole, mutta tulemme hyvin toimeen ja saatamme jopa joskus käydä oluella tai parilla. Ja onpahan yhdet erojuhlatkin järjestetty ja juhlittu.
4. Hain ja pääsin yliopistoon sekä 19- että 32-vuotiaana.
Tuoreena ylioppilaana minut hyväksyttiin Helsingin yliopiston elintarviketeknologian koulutusohjelmaan. Lykkäsin paikan vastaanottamista vuodella ja valitsin yliopiston sijaan ammattikorkeakoulun, josta valmistuin valtakunnan ensimmäisten viestintätekniikan insinöörien joukossa. Pian valmistumisen jälkeen suoritin toisenkin AMK-tutkinnon, tällä kertaa koulutusohjelmana oli konservointi. Sitten ehtikin kulua kokonaiset viisi vuotta ennen kuin hetken mielijohteesta hain viime tingassa opiskelupaikkaa suomen kielen laitokselta. Pääsykoekirjojen epämääräisen silmäilyn ja viiden vuoden pakerruksen tuloksia juhlittiin keväällä 2014, kun filosofian maisteri kävi pokkaamassa todistuksensa. Elintarviketieteiden opintoja en koskaan aloittanut, mutta mikäli yliopiston tietokantoja on uskominen, opiskelupaikka on edelleen tallella.
5. En ole koskaan maistanut tupakkaa
Tupakka haisee kammottavalle. Sen haju tarttuu vaatteisiin, hiuksiin ja seuraa kaikkialle. Hengasin kyllä lukioaikoina tupakkapaikalla, mutta mieleeni ei kertaakaan tullut vetää yksiäkään henkosia. Aine, mikä haisee niin luotaantyötävältä, eli voi mitenkään maistua hyvältä. Tupakoitsijan pussaaminen on yksi maailman ällöttävimmistä asioista, siksi en enää ikinä voisi seurustella tai elää ihmisen kanssa, joka polttaa säännöllisesti. Bilepolttelun jollain tapaa ymmärrän, tuhoaahan alkoholikin elimistöä, mutta silti jätän syöpäkääryleet muiden nautittaviksi.
6. Alahuulessani on syntymämerkki
Olen kymmeniä kertoja saanut selittää hyvillekin ystävilleni, ettei minulla ole mustelmaa alahuulessa enkä ole syönyt juuri mustikoita. Violetti syntymämerkki näkyy nimittäin harvoin. Se korostuu pakkasella, mutta muuten se saattaa sulautua täysin huulien punertavaan väriin. Kun se näkyy, sitä ei voi olla huomaamatta.
7. En erityisemmin pidä sipseistä
Tiedän, olen outo. Sipsit eivät tunnu suussa hyvältä. Ne jättävät jälkeensä rasvaisen kitalaen ja järkyttävän janon. Olen ostanut sipsejä kaupasta vain pyydettäessä tai jos tiedän taloon saapuvan vieraaksi sipsihirmun. Silloinkin yritän keksiä jotain korvaavaa tarjottavaa. Tavallisia perunalastuja saatan muutaman nälkääni rouskuttaa, jos muuta ei ole tarjolla, mutta kaikki maustettu menee yli hilseen. Juustonaksut ovat ehdoton no-no, pelkästään niiden tuoksu on hirvittävä. Ei jatkoon.
8. Sisäelinruuat ovat suurinta herkkuani
Olen kasvispainotteinen sekasyöjä eli fleksaaja. Tuo sanapari kuvaa sitä, mitä jääkaapistani löytyy ja mitä hellallani hämmennän. Sisäelinten syöminen on ekoteko. Niiden vuoksi hyvin harvoin eläintä tapetaan, ne syntyvät sivutuotteena. Sisäelimet ovat halpoja ja oikein valmistettuna herkullisia. Munuaislaatikko oli lempiruokaani jo lapsena, naudan- ja varsinkin kananmaksa on ihanaa, grillatut broilerinsydämet ovat täydellisiä pikkusyötäviä ja kateenkorva on harvinaista herkkua. Vatsalaukustakin tykkään. Aivoja en ole vielä maistanut, mutta tilaisuuden tullen todellakin korjaan tämänkin epäkohdan. Ennakkoluulottomuus raaka-aineita kohtaan on yksi ruokafilosofiani tärkeimmistä kulmakivistä.