42-vuotias keski-ikäisyyden kynnyksellä

Vuonna 2016 vastasyntyneiden tyttöjen tilastollinen elinajan ennuste on 84 vuotta. Minun, kuten muidenkin 42 vuotta sitten syntyneiden naisten, on 70-luvulla ennustettu elävän keskimäärin 76-vuotiaiksi. Tilastot ovat tilastoja, ne ottavat huomioon yleiset elintavat, sukupolven sairaudet ja muut mitattavissa olevat seikat. Jos tupakoit askin päivässä tai tissuttelet viikkokaupalla, vaikuttaa se eittämättä terveyteen. Perintötekijöille ei voi mitään, ja joskus kierrepallo kolahtaa kohdalle, vaikka eläisi kaikkien mittareiden mukaan maailman terveellisintä elämää.

42 vuotta elämän tarkoitus

Netti on pullollaan elinikään liittyviä testejä. Google valitsi minulle muutaman, joista ensimmäiseen päätin huvikseni vastata. Jos rehellisiä ollaan, lähestyvällä syntymäpäivällä saattoi olla osuutta asiaan. Iän, sukupuolen, painon ja pituuden jälkeen kerroin kyselylle, etten ole koskaan edes maistanut tupakkaa tai huumeita, että juon alkoholia kohtuudella, että verenpaineeni on normaali ja että vanhempani ovat yli 70 ja edelleen terveitä. Olen fyysisesti jossain määrin aktiivinen, perintötekijäni ovat tietääkseni puhtaat ja liikennekäyttäytymisenikin moitteetonta, eikä stressikään vaivaa, ainakaan joka päivä.

Tulos ilahdutti, sillä elintapojeni perusteella saatan elää jopa 95-vuotiaaksi. Huimaa ajatella, että en välttämättä olekaan vielä puolimatkassa! Olin otsikoinut tämän tekstin luonnoksen “42-vuotias – virallisesti keski-ikäinen”, mutta testin tekemisen jälkeen päätin muuttaa suunnitelmia. Minähän olekin vasta keski-iän kynnyksellä!

Viimeksi viikko sitten puhuimme ystävien kanssa siitä, kuinka emme haluaisi vanheta. Kuinka ulkokuori rapistuu, vaikka sisällä asuu se sama lapsi, joka sinne aikanaan asettui. Se haluaa edelleen leikkiä, tanssia, laulaa, pelleillä, kokeilla rajojaan, rakastaa ja tulla rakastetuksi. Harmaa, paikalleen pysähtynyt arki ei ole sitä varten. Silti se käyttäytyy ikänsä mukaisesti ja tanssii ympäröivän yhteiskunnan pillin mukaan. Käy töissä yhdeksästä viiteen, rakentaa talon, maksaa velkaa ja veroja, hankkii farmarin ja kaksi lasta. Puurtaa läpi elämän vain harmitellakseen kiikkustuolissa, miksi unelmat jäivät unelmiksi.

Olen aina taistellut tuulimyllyjä vastaan. Alkuun vain pääni sisällä, nykyään näkyvämmin. Ei minua enää kiinnosta mitä muut ajattelevat. Yhteiskunnan normeille nauran ja Sipilän synnytystalkoilla heitän sotkapariskuntaa, joka kuhertee ruovikossa. Mitä sitten, jos jonkun mielestä pukeudun ikääni sopimattomasti, mitä sitten jos tukkani on sekaisin ja punainen kynsilakka halkeilee rumasti. Mitä sitten, vaikka joku rypistää kulmiaan vapaaehtoiselle lapsettomuudelleni ja toinen haukkuu, kuinka edesvastuutonta on olla tuottamatta uusia veronmaksajia, sillä kenen oikein luulen eläkkeeni tulevaisuudessa maksavan. Tiedoksi vaan tällekin solvauksia viljelleelle herralle, että älä hikeenny, sinä et ainakaan niitä maksa (eikä todennäköisesti kukaan muukaan). Eläkejärjestelmä romuttuu taatusti ennen kuin minun ikäluokkani edes lähentelee eläkeikää. Aion elättää itseni ja kustantaa unelmani myös silloin.

42 vuotta elämän tarkoitus

Kynttilät eivät enää mitenkään mahdu kakun päälle, ja tiimalasin hiekanjyväset valuvat väistämättä hiljalleen alaspäin. Rajallisten päivien sijaan ajattelen mielummin, että lähestyvä keski-ikä on kuin keskipäivä. Aurinko paistaa suoraan etelästä ja edessä on liuta ennustamattomia seikkailuja. Ja rakkautta, käsittämättömän paljon rakkautta. Sillä se on elämän tarkoitus, jos minulta kysytään.

Ihanaa juhannusta ihmiset! Pysykää pinnalla ja ruuhkassa rauhallisina. Ja jos jossain välissä ehditte, skoolatkaa elämälle!

2 kommenttia artikkeliin ”42-vuotias keski-ikäisyyden kynnyksellä

  1. Heippa; Ei se lapsi asetu edes kuuskymppisenä, vaan kaiken ”viisaan elämän” lisänä edelleen tekee älyttömiä temppuja, nauraa kuivalle huumorille ( ehkä enemmän kuin aiemmin), eikä asetu normeihin, jossa ollaan rauhallisia, harkitsevia ja viisaita. Ja onneksi on näin! Miten tylsää elämä olisikaan, jos naama vit…myrtsinä olisi. Aina pitää olla joku kuje mielessä, se friskaa kummasti. Toivon, etten ikinä menetä lapsenomaista otetta elämään! Vaikkei elämä aina ole helppoa, niin silti. Eihän sitä muuten jaksa, jos ei riemua revi aina kun on mahdollista. 😊
    Ja se tekstisi vapaaehtoisesta lapsettomuudesta! Kyllä tuli taas tippa linssiin ja kommentoijat olivat myös tekstisi arvoisia. Edelleen yksi parhaista ja koskettavimmista kirjoituksistasi.
    Ja keski-ikä…et voi olla kynnyksellä, ehkä rappusten alapäässä. Minä olen ehkä ylärapulla. Mutta tuntuu siltä, että kroppa on kynnyksellä ja mieli jossain rappusilla.😄
    Lopetan höpinäni näihin viisaisiin sanoihisi:”Ja rakkautta, käsittämättömän paljon rakkautta. Sillä se on elämän tarkoitus, jos minulta kysytään”. Hyvin muotoiltu!❤

  2. Ikä on monella tavalla vain numeroita vaikka muutokset kropassa ovat vääjäämättömiä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vahvemmin huomaa ettei uusiin ihmisiin tutustuessa ja ystävystyessä iällä enää juurikaan ole merkitystä. Silti jäin miettimään kun Kaija K jossain ohjelmassa ihmetteli, miksi ihmiset häpeilevät ikäänsä ja välttävät sen sanomista, että pitääkö ikäänsä jotenkin hävetä, hän ihmetteli. Siinä oli minusta ihan pointtia. Ja onhan se tavallaan huikeaa mitä pidemmälle elämän kokemuksessa pääsee, monen matka katkeaa ennen aikojaan. Huikeita kokemuksia ja seikkailuja sinulle (keski-iän kynnyksestä huolimatta 😉 ), asenteesi myötä veikkaan että vaikka mitä jännittävää on edessäsi 🙂

    p.s. Synnytystalkoita ehdotti Antti Rinne…;)

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.