Sallatunturi – sydämeni valittu

Kaunisharjun kohdalla syke kiihtyy, enää pari kilometriä ja ollaan perillä. Tunne on säilötty syvälle ja talletettu tiukasti muistilokeroihin, erityiseen osoitteeseen, josta se syöksyy vatsanpohjaan sadasosasekunneissa. Aivot lähettävät käskyjään kehon joka kolkkaan: jalka vispaa levottomasti, posket punehtuvat ja hymy leviää kasvoille. En malta pysyä paikoillani. Tänne on ollut ikävä.

sallatunturi

Sallatunturiin saapuminen tuntuu edelleen samalta kuin 35 vuotta sitten. Vaikka välimatka on kasvanut viisinkertaiseksi ja visiitit harventuneet kymmenistä viikonlopuista yhteen tai kahteen talviviikkoon, kaikki on ennallaan. Hermoja hellivä hiljaisuus, rikkumaton rauha, tykkylumeen verhoutuneet puut ja tunturi, vuosituhansia vanha. Minä istun takapenkillä ja katson ikkunasta, kun laiskanletkeät porot jolkottavat harjua pitkin kulkevalla tiellä. Ratissa istuu isä, ja auton torvi soi.

sallatunturi sauvat

sallatunturi

Seuraavaksi ohitamme poropuiston. Kymmeniä vuosia vanhat ja harmaantuneet kelohirsihuvilat maastoutuvat suurten mäntyjen katveeseen. Piipuista nousee savua, jossain lämpiää päiväsauna. Katoilla on vielä yli puoli metriä lunta, mutta juuri nyt se sulaa silmissä. Aurinko on tuonut tunturiin T-paitakelit.

sallatunturi riippumatto

Tunnen nämä tienoot. Olen sirotellut sydämeni palasia pitkin pitäjää. Harmaaseen honkamökkiin, joka seisoo tunturin kupeessa. Rinteisiin, joissa olen opetellut laskemaan. Entisen mummilan rappusille, jossa istuimme serkkujen kanssa rinta rinnan. Vanhan pihasaunan kammariin, jonka lattialla matot olivat talvisin jäässä. Lammen laitamille, jo kadonneen nuotiopaikan ympäristöön. Loputtomille lakkasoille, Kuukkasen K-kauppaan, jota ei enää ole, ja ladulle, joka johdattaa Ruuhitunturin huipulle.

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

Tänään olen hiihtänyt Tunturilammen kautta Kaunisharjun laavulle ja takaisin. Istunut nuotion ääressä ja seurannut kuukkelien kujertelua. Tuijottanut tuleen ja paistanut makkaraa isän läheisestä pajukosta veistämällä tikulla. Kuunnellut käpytikan rumpusooloa pystyyn kuolleen kuusen latvassa ja hikoillut selkäni märäksi kevätauringon paahteessa.

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

Tämä on minun paikkani. Kolmenkymmenen vuoden kuluttua toivon samoilevani samoja metsiä. Kertovani vastaantulijoille isästäni, joka tapasi äitini tunturissa. Tarinoivani kummitädistäni, joka leipoi kylän komeimmat tortut. Ja mummista ja ukista, jotka joutuivat muuttamaan rajan tälle puolelle, kun Venäjä otti haltuunsa vanhan Sallan kyläkeskuksen.

tunturilammen laavu salla

kaunisharjun laavu salla

sukset

tunturilammen laavu salla

Huomenna palaan kuitenkin Helsinkiin, kivikaupunkiin, joka on kotini. Kun pohjoinen jää taakse, hakeutuu haikeus rintakehäni tietämille ja asettuu asumaan. Kaupungin kesä karistaa sen tiehensä, mutta syksy kutsuu kaipauksen takaisin. Huokaisen syvään ja pakkaan lentolaukkuun kampanisujen lisäksi kaksi kursulaista ohrarieskaa. Sillä jokaisessa murusessa maistuu tunturi.

17 kommenttia artikkeliin ”Sallatunturi – sydämeni valittu

  1. Eipä tässä enää keksi, miten sen sanoisi. Tämä on sitä parasta tekstiäsi, mistä eniten nautin. Tulee hyvä olo, kun lukee. Paitsi…löysin netistä kirjoittamasi lauseen ”… tallattu, tasainen tie on muita kulkijoita varten, sillä kiinnostavinta on kivikkoinen kinttupolku, se mikä on päällystetty mieltä liikuttavilla muistoilla, samaistuttavilla tarinoilla ja rehellisillä kokemuksilla”. Siinä se on! Hienosti sanottu. Myös se muu teksti ” löydöksen”
    ympärillä oli aivan, aivan mahtavaa ja totta. Minä palkkaisin sinut!
    Tuot iloa ja hyvää mieltä, kiitos siitä.❤

    • Kiitos! ❤︎ Toivottavasti ne tulevat toimeksiantajatkin tekevät saman löydön ja ajattelevat näin. Työtarjouksia odotellessa! 😀

  2. Kaunis kirjoitus upeasta paikasta. Nuo pohjolan kairat tarjoavat sellaista mielenrauhaa, jota ei täällä etelän melskeessä voi edes ymmärtää.

    Suomalaisen kansalaistaitoihin pitäisi kuulua kotimaan maantiedon kenttäkurssi, retki noille auringon hellimille keväthangille. Ja vasta sen jälkeen saisi lähteä Suomenlahden yli etelämmäs 🙂

  3. Minusta se hienompi Sallan alue jäi sinne rajan taakse, Kutsan luonnonpuisto ja myös varsin komeita tunturialueita. Minulla ei ole mitään sukujuuria kumpaankaan Sallaan ja se harmittaa, koska tietysti olisi kiva jokaiselta paikkakunnalta tietää henkilöhistoriaa ja se jotenkin lähentäisi tähän paikkaan, vaikka kaikista maailman ihmisistä minulla omat sukulaiseni ovat niitä etäisimpiä.
    Sallassa olen käynyt kahdesti, ensimmäisellä kerralla olin vain pikkuinen ankanpoikanen, vasta kuoriutunut, joten ei muistikuva siitä. Kävin sitten viime vuonna ja jäi ankkea fiilis koko paikasta. Ehkä se johtui kylmästä kesästä. Sallalle kannattaa antaa toinen mahdollisuus.
    Kaikkein eniten haluaisin käydä siellä rajantakaisessa Sallassa. Matkamessuilla on Sallan osastossa ollut joitain, jotka ovat sen tehneet, vuosia sitten. Nyt sinne on vaikea ellei mahdoton saada rajavyöhykelupaa. Tietysti luonnon kannalta on hyvä, että ihmiset pysyvät poissa.

    • Ilman muuta kannattaa antaa uudelle Sallalle toinen mahdollisuus! Rajan takainen Salla on aika karussa kunnossa. Ukki sinne n. 15 vuotta sitten teki retken ja palasi juurilleen katsomaan missä kunnossa vanha kotitalo oli. Siitä oli jäljellä vain kivijalka, joka sekin oli kadonnut pitkään heinikkoon. Vanhat Sallatunturit näkyvät nykyisen hiihtokeskuksen laelta ja ovat toista luokkaa kuin mikään suomalaisista hiihtokäyttöön valjastetuista nyppylöistä. Venäläiset eivät tunturien mahdollisuuksia ole nähneet, joten siellä ne seisovat luonnon omina. Ehkä ihan hyvä niin.

  4. Kauniisti kirjoitettu. On onni ja rikkaus löytää elämästä paikkoja, joissa on hyvä olla ja vielä parempaa, että niihin liittyy rakkaita ihmisiä.

  5. Ihanan tunnelmallinen juttu! Näkee tekstistäsi, että sydämesi kaipaa Sallaan. Onneksi tällaisia paikkoja on, joissa kokee yhteenkuuluvuutta paikan kanssa ja jonne kaipaa takaisin pitkienkin aikojen takaa.

    • Vasta nelikymppisenä itsekin alan päästä juurieni jäljille. En tiedä onko se ikä vai enkö vain ole aiemmin ymmärtänyt kuunnella sitä, mitä mieleni kaipaa. Ehkä jonain päivänä osaan vastata myös kysymykseen, mistä minä olen kotoisin.

  6. Ekan kerran Sallan tänä vuonna kokeneena, en voi ihan kaikkiin tunnelmiisi samaistua, mutta ihastuminen on täälläkin voimakasta! Nousi ehdottomasti pohjoisen laskettelumestojen kärkeen. Ihana rauha, loistavat rinteet ja hyvät offaripätkät, mitä muuta voi pyytää <3

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.