Suurennuslasin alla: Vuosi 2017

Vuoden vaihtuessa sosiaalinen media ja blogit täyttyvät saavutuksista, toteutuneista unelmista ja konkretisoituneista haaveista, joiden takana on tuhottomasti raakaa työtä. Somepäivitykset ovat pullollaan uusia uria, mielenkiintoisia mahdollisuuksia, täydellisiä työprojekteja, mullistavia elämänmuutoksia, kihloja, vauvoja ja maailmanympärimatkoja.

Tiedän, että kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää. Että hehkutuksen takana saattaa olla suuriakin suruja, murheita tai muita kulisseihin piilotettuja salaisuuksia. Tästä tietoisuudesta huolimatta mieli painui maata pitkin. Mitä enemmän ystävieni ja blogikollegoiden päivityksiä luin, sitä syvemmälle vajosin. Olenko saavuttanut mitään lähellekään vastaavaa?

ravintola NOA auringonlasku

Kun mieli on alamaissa, kirjoittaminen auttaa. Ensimmäiseksi digitaaliselle paperiarkille piirtyivät alla olevat, lainausmerkkien sisään sullotut sanat. Saatoinpa siinä näppäimistöä naputellessani tirauttaa myös muutaman suolaisen kyyneleen.

”Mies huomautti, etten näe metsää puilta. Viisaita sanoja, joissa piilee totuuden siemen. Mutta mitä jos se metsä on niin tiheä ja synkkä, ettei sinne pääse valo. Tiedän, että puut ovat siellä, mutta en näe niitä. Pitäisi päästä koskettamaan, tuntea konkreettisesti sormenpäissä, mitä on tullut tehtyä. Painaa poski puuta vasten ja todeta, että kelpoinen tästäkin kasvoi, ei ehkä lajinsa valio, mutta riittävän kaunis kuitenkin. Onko saavutuksista iloa, jos kukaan ei niitä tunnusta? Sillä kukapa pimeään metsään astuisi, kun vieressä on auringossa paistattelevia yksilöitä, joita ei voi olla huomaamatta. Pitäisi jaksaa olla se kaikkivoipa kissa, joka nostaa häntänsä itse ja astelee itsevarmana valokeilojen valaisemalle näyttämölle.

Maailman mittakaavassa murheeni ovat pieniä, mutta ne ovat silti minun murheitani. Urakehitys, joka junnaa paikallaan. Työprojekti, joka ei tunnu valmistuvan koskaan. Ulkopuolisuuden tunne, jota muiden on vaikea ymmärtää. Taloustilanne, joka pakottaa pihistelemään.”

Tässä vaiheessa mies asteli selkäni taakse ja kysyi saako lukea, mitä kirjoitin. Annoin luvan. Hän tavasi rivejä ja pyöritteli päätään. Kysyi, enkö todellakaan osaa katsoa elämääni muiden silmin?

ulappa sielunmaisema

rusty auringolasku

Niinpä vaihdoin näkökulmaa ja tarkkailin sieltä käsin, mitä viime vuonna tulikaan tehtyä. Ja kuulkaahan, se kannatti. Lyötyäni faktat pöytään alkoi mielikin piristyä. Ehkä tässä ei kuitenkaan ole heitetty hyvää vuotta hukkaan.

Matkustusrintamalla oli varsin vilkasta. Ehdin kaksi kertaa sekä Pyhätunturille että Sallaan. Hiihdin Kolin kansallispuistossa, korkkasin Ilosaarirock-neitsyyden ja seilasin Saimaan aalloilla savolaisessa seurassa. Mökkeilin Luopioisissa, Juvalla, Soinissa ja Multialla. Pakahduin Piemonten viiniköynnösten katveessa ja vaikutuin Cinque Terren jylhistä maisemista. Purjehdin Montenegron uskomattomilla vesillä, paahduin Madridin armottomassa auringossa ja kahlasin Fuengirolan rantavedessä. Lontoossa pyörähdin työmatkalla ja Göteborgissa elämäni vaikuttavimmalla stadionkeikalla. Ehdinpä tutkailemaan myös etelänaapurin ravintolamaailmaa, kun yhteistyö Taste of Helsingin kanssa vei minut Tallinnaan.

fuengirola beach

Minulla oli etuoikeus tehdä blogitöitä useampien yhteistyökumppanien kanssa, ja suurin osa diileistä syntyi omasta aloitteestani. Tästä nostan itselleni hattua, sillä myyntireiskan hommat eivät varsinaisesti ole koskaan houkutelleet. Motivaatio oli ilmeisesti kohdallaan, sillä koko vuoden pakersin kustannustoimittajan pallilla vain 50-prosenttisesti – toinen puolikas tai edes osa siitä oli raavittava kokoon vaikka väkisin. Etenkin, kun opiskelua varten myönnetyn aikuisopintotuen määrä notkahtikin kolmasosaan siitä, mihin olin etukäteen varautunut.

Verojen ja muiden pakollisten maksujen jälkeen tilille kilahti noin 4 500 euroa, josta reilu kuudennes tuli blogiyhteistöistä ja loput suoraan asiakkaalle tehdyistä sisällöntuotantoprojekteista, jotka eivät suoraan liity blogiin, mutta joita tuskin olisin saanut ilman työnäytteenä toimivaa sivustoa. Oravannahkojakin vaihdettiin, mutta vain silloin, kun vaihtokaupan ehdot olivat reilut molempien osapuolien mielestä. Vuoden saldo jäi tukevasti miinukselle, jos vertaa vuosiin kokoaikaisessa päivätyössä, mutta pärjää sitä näköjään vähemmälläkin. Tarkalla tilinpidolla, kotona kokkaamisella, lounaseväillä ja turhan shoppaamisen välttelemisellä saattaa olla osuutta asiaan.

vuosi 2017

Olen tutustunut vuoden aikana erityisiin ihmisiin, joiden seurassa ei tarvitse esittää ollakseen hyväksytty. Olen astunut mukavuusalueeni ulkopuolelle kymmeniä kertoja, heitellyt verkkoja tuntemattomille vesille ja onkinut esiin isojakin vonkaleita.

Ensimmäisiä kertoja mahtui vuoteen monta. Yksi niistä liittyy syksyllä 2016 aloittamiini opintoihin. Pari kuukautta sitten päätin, että en tarvitse neljättä tutkintoa mihinkään. Kesken jäänyttä koulutusta on kuitenkin kiittäminen siitä, että ymmärsin osaamiseni ytimen. Se ei ole verkkosivujen rakentaminen, ketterä koodaaminen tai tekninen tietämys, vaan sielukas sisältö. Kirjoittamisen kauneus, sanojen sielunelämä, kirjaimien kesyttäminen, tunnelmien tuottaminen ja lauseilla leikkiminen. Kun keimailevaan kieleen liitetään vielä ruoka, ravintolat, reissut ja rakkaus, on yhdistelmä vertaansa vailla. Siinä se on, minun juttuni.

sooloile sallassa

Jos viime vuonna nostin aikuisopintorahaa muutaman satasen kuukaudessa, vuonna 2018 turvana ei ole enää sitäkään vähää. Saavutetuista vapaa-ajan eduista on vaikea tinkiä, siksi päätin jatkaa kuluvankin vuoden osa-aikaisena kustannustoimittajana. Kaksi ja puoli päivää vietän siis edelleen kirjojen parissa, toisen puolikkaan käytän matkustamiseen, ystävien tapaamiseen, luovaan laiskotteluun ja ruokarakkauteen. Ja siinä sivussa yritän tienata sen verran, että tulen toimeen.

Haaveilen edelleen päiväleffoista, pitkistä lounaista, hitaista aamuista ja riittävistä yöunista. Toivotan tervetulleiksi myös vapaat työajat ja paremman ajankäytön hallinnan, sekä älypuhelimesta vieroittumisen. Etätyöviikoistakin Lapin hohtavilla hangilla on jo alustavasti toimistolla sovittu. Ehkäpä vihdoin aloitan perjantailounasperinteen, josta jo pari vuotta sitten päätin tehdä itselleni projektin. Saattaa olla, että juuri sinut on kutsuttu.

Muistikirja ja bullet journal ovat täynnä toinen toistaan parempia ideoita, jotka odottavat toteuttajansa ryhtiliikettä. Ryhdistäytymisestä en tiedä, mutta parhaani lupaan yrittää. Ja olla itselleni armollinen. Yksi pienistä suurista askelista on liiketoimintasuunnitelma, joka on täyttämistä vaille valmis. Parin kuukauden kuluttua saatte toivottavasti onnitella uutta yrittäjää.

Tivat Montenegro sunset

Mies oli oikeassa (kuten yleensä on), vuosi 2017 oli sittenkin ihan ok. Antoi enemmän kuin otti ja kartutti kokemuskassaa, vaikka jättikin jälkeensä hämmennystä ja epävarmaa olotilaa. Vuodesta 2018 tulee silti parempi. Sellainen, jonka päättyessä ei tarvitse itkeä tihrustaa tai arpoa miten meni noin niinkuin omasta mielestä. Jonka viime metreillä voi todeta, että siivet kantoivat sittenkin. Jos eivät pidemmälle, niin ainakin seuraavaan päivään.

Millaisia haaveita ja unelmia sinä kannat sisälläsi? Toivotan sinulle menestystä kaikessa, mihin ryhdyt, ja aurinkoa ja iloa päiviisi, myös niihin synkimpiin. Pohjalta on matka vain ylöspäin. Siispä hyvää uutta vuotta ja voimia tuleviin koitoksiin!

ps. Näitä pikapalavereja on pidetty aiemminkin. Lopputulema on aina sama: suomalainen sisu nostaa päätään ja toivo alkaa kipinöidä. Tällä kertaa kipinät saavat luvan yltyä rohkeaksi roihuksi, lupaan heittää pökköä pesään ja puhaltaa happea hiillokselle, jos intohimo uhkaa sammua!

10 kommenttia artikkeliin ”Suurennuslasin alla: Vuosi 2017

  1. Tosiaan, näkökulmastahan se paljon riippuu. Vuotesihan oli kerrassaan rikas, ainakin siltä se on lukijasta tuntunut! Mutta tiedän hyvin tunteen, jossa toisten ura, vapaa-aika tms. näyttää omaa paljon kiinnostavammalta ja hienommalta.
    Jotenkin vierastan tänne Pohjolan perukoillekin rantautunutta tyyliä somessa kertoa kuinka rankka kulunut vuosi on ollut, mutta kuinka itse on selviytyjä, taistelija ja ties mitä ja kuinka hienosti on handlannut koko homman (ja tällä viittaan nyt ihan muualle kuin blogiisi). On varmaan hyvä että mekin opimme arvostamaan ja sanoittamaan omia saavutuksiamme, mutta kun tuntuu, että sitä tekevät nyt ne ihmiset, joilla oikeasti ei olisi siihen perusteita. Toisaalta, mikä minä olen sitä arvioimaan… Vaikea pukea sanoiksi ajatustani. Ehkä olen vain kateellinen muiden onnistumisista, tai heille osoitetusta myötätunnon määrästä.

    Toivon sinulle innostavaa vuotta, jonka aikana monet toiveistasi toteutuvat, sekä sopivasti yllätyksiäkin matkan varrelle!

    • Se on kummallista miten äkkiä tulee omille tekemisilleen sokeaksi, eikä niitä osaa arvostaa, ennen kuin joku sormella osoittaa. Tämä on asia, josta haluaisin kipeästi eroon, en halua voivotella huonoa tuuriani tai vertailla elämääni muiden tekemisiin. Se vaatinee toistoa, mielikuvatreeniä ja muuta ajatustyötä, jonka helposti itse luokittelen hömpäksi. Mutta jos tuloksena on tyytyväisempi minä, otan self-help-riskin ja hyppään suoraan syvään päähän. Innostavaa ja valoisaa vuotta sinullekin, kiitos kun kerroit oman näkökulmasi asiaan!

  2. Voi, usko vaan, että miehesi on oikeassa! Olet oikea onnenmyyrä! Olisiko olosi helpompi, jos et vertailisi itseäsi muihin? Huomaisit ehkä sen paljon, mitä sinulle on annettu: sinulla on selvästi kelpo mies rinnallasi, ystäviä, hyvä työ ja upea mahdollisuus puolikkaaseen työaikaan. Olet saanut näin sivullisen silmin elää varsin vauraan oloista elämää ja matkustellakin enemmän kuin moni meistä koskaan.
    Kunpa saisit tänä vuonna nähdä itsesi oikein ja kaiken hyvän ympärilläsi. Olkoon vuotesi onnellinen ja yhtä onnistunut kuin mennyt.

    • Uskonhan minä. Täytyy pyytää häntä muistuttamaan minua joka päivä, miten hyvin asiat ovatkaan. Vertailu on akilleenkantapääni, josta en tunnu kovin helposti pääsevän eroon. Lämmin kiitos kommentistasi, se sai ajatukset ainakin hetkeksi oikealle radalle. Onnellisia sattumuksia ja kaikkea hyvää myös sinun vuoteesi!

  3. Sarin kanssa tismalleen samaa mieltä! Suren usein sitä, miksi ihmiset ymmärtävät oman arkensa ja elämänsä ihmeellisyyden vasta sitten kun sairastuvat vakavasti tai kun menettävät jonkun läheisen. Ihan loppujen lopulta tärkeintä on se, millaisia olemme olleet toisille, kaikki muu haihtuu savuna ilmaan. Inspiroivaa ja hyvää uutta vuotta!! 🙂

    • Samaa suren itsekin ja kuitenkaan en ole osannut oikein katsoa omia kokemuksiani samoin silmin. Aion parantaa tapani, sillä en halua herätä arvostamaan elämääni vasta, kun tapahtuu jotain, joka pakottaa siihen. Kiitos Maarit ja parasta vuotta 2018 myös sinulle! 🙂

  4. Muiden kommentoijien kanssa samaa mieltä! Uskomaton vuosi sinulla takana, mielettömiä kokemuksia matkoilta ja miten rohkeasti olet vienyt uraasi sinne minne koet olevan hyvä ja oikea suunta.

    Näin alusta asti olleena lukijana, blogista on kasvanut aivan mieletön kokonaisuus joka pitää mukanaan ja laittaa ajattelemaan myös omaa arkea/elämää. Sekä tuo vaihtelua myös kotona tehtäviin ruokiin.

    Ymmärrän että, joskus voi olla vaikea itse nähdä tätä kaikkea, mutta onneksi kirjoitit asiasta ja puhuit miehellesi joten uskon että, vuosi 2018 alkaa hienommin mitä voisi edes ajatella?

    • Voi elämä, miten mieletön tunnustus! Sanoillasi on suuri merkitys, kehystän ne työpöydälleni ja palaan niihin aina, kun tuntuu siltä, ettei missään ole mitään järkeä. Nöyrä kiitos, että olet edelleen mukana.

  5. Heippa taas; Muistan kun luin edessä olevista matkoistasi viime vuonna, niin hengästyin, oli niin paljon. Ja tähän vielä mökkeilyt päälle. Vaan eipä ne ihmistä tai onnea määritä.
    Olisikohan nyt käynyt niin, että olet ns ” kympin tyttö”, liian tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä ihan kaikessa, mitä teet. Ja jossain kohtaa ei vaan jaksa, en tiedä, kunhan mietin. Olet niin mahdottomasti touhunnut vuoden aikana.
    Olet aivan superhuippu ” kirjainten/lauseiden tanssittaja”. Lainausmerkeissä oleva tekstisi on kaunis, avoin ja rehellinen teksti. Aikamoista itsetutkiskelua. Ja parasta on se, että sen kirjoitit. Sillä et ole tosiaan yksin noissa aatoksissa. Mutta onneksi niistä noustaan, itse kukin. Joku tulee ja palauttaa murheet oikeisiin mittasuhteisiin, itse kun ei vaan osaa.
    Minulla on samat tylsä haaveet kuin aiemmin. Kunpa elämäni jatkuisi kuten viime vuonna. Ei muutoksia tämän hetkiseen kuntooni ja läheiset pysyisivät terveinä. Sitten kaikki on hyvin!
    Hyvää uutta vuotta sinulle ja pidäthän itsestäsi huolta. ?

    • Perfektionisti ja kympin tyttö täällä, hei. On kummallista, miten näistä piirteistä ei pääse eroon, vaikka kuinka yrittää. Rimaa olen onneksi onnistunut madaltamaan, mutta aavistuksen liian korkealla se on vieläkin. Itsensä haastaminen ei tietenkään ole pahasta, mutta joku raja siinäkin. Siinäpä tavoitetta tälle vuodelle. Hyvää tätä vuotta myös sinulle, toivottavasti haaveesi toteutuvat!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!