Kuvankaunis Cinque Terre – Monterosso al Mare ja Vernazza vaeltaen

Kaupallinen yhteistyö: You Travel

Kolmen päivän vaeltelu Piemonten viinialueilla pani pääni pyörälle ja sulatti sydämeni. Vaikka edessä on vielä neljä vuorokautta Cinque Terren pittoreskeissä pikkukylissä, nousen bussin rappusia raskain askelin. Olisin tahtonut jäädä sinisen usvan värjäämiin laaksoihin, maleksia mukulakivikujilla ja maistella vielä muutamaa kymmentä paikallista huippuviiniä. Linja-auton etupenkillä suljen silmäni ja näen unta viiniä varten pengerretyistä Langhen laakson vihertävistä rinteistä.

monterosso al mare cinque terre

Kahden tunnin kuluttua saavutamme Ligurian rannikon. Kun syvän sinisenä välkehtivä vesi ensimmäisen kerran kurkistaa kukkuloiden takaa, tajuan yhtäkkiä, kuinka olinkaan ikävöinyt aavaa merta. Rannatonta, taivaan ja maan rajalle jatkuvaa, valtavaa vesimassaa. Aaltojen pauhua ja tyynen meren peilikirkasta pintaa. Pelottavan voimakasta, mutta samalla niin rauhoittavaa.

cinque terre

Majoitumme Sestri Levanteen, joka sijaitsee puolen tunnin junamatkan päässä Cinque Terren viidestä pikkukaupungista. Hotelli on kapealla niemellä kahden rannan välissä. Meri tuoksuu suolalle ja tuoreelle kalalle. Lokit kaartelevat taivaalla, niiden huuto kaikuu kiviseinistä.

viinilasit sestri levante

Hotel Due Marin ullakkohuone on matala, mutta kotoisa soppi, jossa ehdottomasti parasta on käsittämättömän suuri kattoterassi. Jo ensimmäisenä iltana istumme eteläisen taivaan alla pitkään. Tähdet tuikkivat tummentuneella iltataivaalla, vastapäisen talon ylimmässä kerroksessa ripustetaan pyykkejä kuivumaan. Me olemme kaukana arkisista askareista.

Levanto – Monterosso al Mare

Ensimmäinen Liguria-päivä alkaa junamatkalla Sestri Levantesta Levantoon. Kaupungin läpi kävellessämme poikkeamme pieneen markettiin ja pakkaamme reppuun viiniä, juustoa, salamia, hedelmiä ja focaccia-leipää. Edessä on parin tunnin nousu kohti Monterosso al Maren kyljessä kohoavaa kukkulaa. Polku on selvästi vaikeakulkuisempi kuin mihin Barolon viinialueella olemme tottuneet. Juurakoita, irtokiviä, jyrkkiä pudotuksia ja päätä huimaavia näköaloja. Metsästä huokuu viileä kosteus, mutta aurinko polttaa. Lisään aurinkovoidetta jo puolen tunnin kipuamisen jälkeen.

cinque terre

Vaeltajia tulee vastaan tasaisin väliajoin, joku muukin on keksinyt käyttää apostolinkyytiä. Toisilla on jalassaan järeät vaelluskengät, toisilla varvassandaalit. Olen tyytyväinen omaan valintaani, maastojuoksuun tarkoitetut kengät ovat kevyet, mutta riittävän jämäkät ja pitävät hyvin epätasaisilla poluilla.

Kolmikymppisellä pariskunnalla on selässään kantoreppu, jossa heiluttelee jalkojaan parivuotias taapero. Tyylikkäästi harmaantunut herrasmies astelee eteenpäin puisen kävelykepin tukemana ja pysähtyy tämän tästä pyyhkimään hikeä ohimoiltaan.

cinque terre

Meidät kiinni kirinyt keski-ikäinen nainen kysyy, tiedämmekö millaisena reitti jatkuu. Hänen miehellään oli paha korkeanpaikan kammo, eikä mies tunnin nousun jälkeen enää tiennyt uskaltaako jatkaa eteenpäin. Pian keskustelun jälkeen ohitamme suuren kiven, johon on kiinnitetty muistolaatta. Muuan professori on astunut polulta harhaan vain muutama vuosi sitten – onnettomuus, kertoo saksankielinen kyltti. Kaukana allamme pauhaa meri. Helteestä huolimatta kylmät väreet nostavat ihokarvat pystyyn.

you travel Liguria cinque Terre ryhmämatka

Kukkulan huipulla otetaan yhteiskuvia. Sitten syödään! Focaccia ei ehkä ikinä ole maistunut niin hyvältä. Mansikat häviävät suonenjokisille, mutta katoavat rasiasta silti alta aikayksikön. Makuelämystä eivät häiritse edes raunioituneet rakennukset, joita on käytetty sittemmin käymälänä, eivätkä kymmenet paikalla patsastelevat saksalaiset turistit, jotka kauhovat lounasta kymmenen litran kattilasta. Jossain lähellä on varmasti tie, sellaista ruokamäärää ei kukaan selässään kanna.

cinque terre

Aikomuksenani oli kuvata lyhyitä videoita ja päivittää somekanavia myös vaellusten varrelta. Taltioida huimaavia maisemia tuoreeltaan ja kertoa fiiliksistä samalla matkaa tehden. Pian kuitenkin huomasin, etten halua tuijottaa kännykkääni, kun ympärillä levittäytyy välimerellinen luonto kauneimmillaan. Päättelin, että someseuraajani jaksavat ehkä odottaa, vaikka instagram-tilini ei olekaan täynnä livepäivityksiä ja liikkuvaa kuvaa. Otan muutaman kuvan retkieväistämme ja sullon kameran takaisin repun sivutaskuun.

paremmat piknik-eväät

Eväshetken jälkeen edessä on tunnin laskeutuminen Monterosso al Maren kaupunkiin. Polvet alkavat oireilla jo parinkymmenen minuutin jälkeen. Jo teini-iässä huomasin, että polveni kipeytyvät kaltevilla pinnoilla. Polvet ottavat paineen vastaan, kun jalat jarruttelevat jyrkällä kalliolla. Ei vaiva ole koskaan ollut ongelma, mutta toisaalta, aiemmin en ole laskeutunut reilusta 500 metristä jalkavoimin alas. Rappuset loiventavat laskua, mutta tasaisen kalteva pinta, se tuntuu tappavan.

Polvet protestoivat vielä paluulennollakin. Ehdin jo pohtia pitäisikö niitä käydä näyttämässä lääkärille, vai onko tämä ihan normaalia, tällaistako täällä neljänkympin toisella puolella onkin? Sitten vaelluksia vetänyt äitini valisti minua, että ennen rykäisyä olisi pitänyt verrytellä ja käyttää juomatauot venyttelyyn. Muuten limapussit saattavat tulehtua. Harmillista, ettei kukaan vinkannut tästä etukäteen, kenties olisin välttynyt kipuilulta kokonaan!

monterosso cinque terre

Päästyämme Monterosso al Maren ihmisvilinään, etsimme lähimmän jäätelökioskin ja kävelemme syrjäiselle hiekkarannalle uittamaan kengissä hautuneita varpaita ja turvonneita polvia viilentävässä vedessä. Aallot lyövät vahvoina rantaan ja pohjan pikkukivet hierovat helliä jalkapohjia. En suostu vetämään pölyisiä ja hiestä kosteita kenkiä takaisin jalkaan, siksi päätämme kävellä junalle paljain jaloin. Kadut ovat käsittämättömän puhtaita, ei lasia, eikä roskaa missään. Seuraavana päivänä pakkaamme silti reppuun viinipullon ja eväiden lisäksi varvastossut.

piknik hotellilla sestri levante

Hotellille kävelemme panetterian kautta. Ostamme tomaatti-oliivileipää ja pullon punaviiniä. Lainaamme hotellin baarista cavatappia eli korkkiruuvia ja kiipeämme ullakkohuoneeseemme. Pesen hikisen vaelluksen jäljet ihostani ja nostan jalat kattoon. Kaivan muistikirjan esiin ja kirjaan pikaisesti ylös päivän kokemukset ja mielenliikkeet. Mies kattaa aperitivot kattoterassille, viinilasiin jää rasvaiset sormenjäljet – oikeaoppinen focaccia ei ole terveysruokaa. Ensinälän taltuttua onkin lähdettävä liikkeelle. Auringonlasku ei odota.

sestri levante

auringonlasku sestri levante

Monterosso al Mare – Vernazza

Seuraavan päivänä palaamme Monterossoon junalla ja lähdemme kapuamaan kohti Vernazzan ja Monterosson erottavaa korkeaa kukkulaa. Satojen rappusten jälkeen alkaa juurakkoinen taival. Aurinko porottaa ja selkää pitkin valuu päivän ensimmäinen hikinoro.

monte rosso al mare cinque terre

Ensimmäisenä etappina on Monterosso al Maren yläpuolella 500 metrissä kohoava luostari. Pienessä kioskissa myydään jäätelöä ja näköalatasanne tarjoilee mielettömän maiseman alas Monterossoon. Luostarin pihassa on pieni parkkipaikka, tänne olisi siis päässyt myös autolla.

monterosso al mare cinque terre

Kello lyö kaksitoista, kellot kumajavat korviemme juuressa keskipäivän merkiksi. On siis aika jatkaa matkaa. Reitti on merkitty punavalkoisin opastein, joita on helppo seurata. Tarkkana saa kuitenkin olla, sillä välillä patikointireitti nousee asfalttitielle, josta on osattava poiketa oikeassa kohtaa takaisin kapealle kinttupolulle. Paikoin kulkuväylä on niin ahdas, että kaksi kulkijaa ei mitenkään mahdu ohittamaan toisiaan. Vieressä vipeltää tuhatjalkainen ja ympärillä liihottelevat perhoset. Mansikkapuu on pudottanut karvapintaisia hedelmiään polulle, jossain kiekuu kukko.

cinque terre

Vernazzan kylä avautuu allemme yllättäin. Kuusitoistahenkinen ryhmämme huokaa yhteen ääneen ja sitten kamerat alkavat laulaa. Syvän sininen vesi kimmeltää keskipäivän auringossa ja miniatyyripurjeveneet jättävät jälkeensä valkoisia vanoja. Talojen pastellisävyjä ei vielä erota ja satamassa keinuvat pienet kalastajaveneetkin ovat nuppineulanpään kokoa. Sydän osoittaa silti pakahtumisen merkkejä. Miten jossain voikin olla näin kaunista?

vernazza

Laskeudumme alaspäin rinteeseen rakennetun pienen kirkon pihaan. Kellotornin alla on ovi, jossa roikkuu kyltti: self service. Astumme sisään pikkuruiseen huoneeseen. Jääkaappi on täynnä kylmiä juomia: vettä, olutta, limonadia. Pöydillä on täytettyjä leipiä, keitettyjä kananmunia, hedelmiä ja huoneen nurkassa kunnon kahvikone. Missään ei lue hintoja, on vain vartioimaton rahalipas, johon kaikesta maksetaan omantunnon mukaan. Täällä vaeltajista pidetään hyvää huolta, melkein harmittaa, että meillä on omat eväät mukana.

self service vernazza

paremmat piknik-eväät

Viereisissä piknik-pöydissä istuu kymmenkunta teini-ikäistä. Joku soittaa kännykästään musiikkia. Joukkio on todennäköisesti tullut paikalle bussilla, sillä iholla ei näy hien häivettäkään. Tai sitten poppoo on jumalattoman kovakuntoinen. Jos nousu Monterosso-Vernazza-reitin huippukohtaan oli hengästyttävä, on laskeutuminen Vernazzaan sitäkin jyrkempi. Polvet eivät tykkää, eivät ollenkaan. Toivotan mielessäni onnea vastaantulijoille, heillä on edessään haastava taival.

vernazza cinque terre

Vernazzassa ihmisvilinä lyö meidät ällikällä. Kadut ovat ahtaita ja turisteja on PALJON, vaikka hektisimmät lomakuukaudet ovat jo ohitse. En yhtään ihmettele, että Cinque Terren alueella turistimäärää saatetaan tulevaisuudessa alkaa rajoittaa. Olen todella tyytyväinen, että liikumme kylien välillä jalan. Vaeltaen näkee ja kokee hurjasti enemmän kuin junalla kylästä toiseen siirryttäessä. Eikä poluilla ole ruuhkaa.

cinque terre

vernazza cinque terre

Lounasaika on päättymäisillään ja kaikki ravintolat ovat ääriään myöten täynnä. Väkijoukot vyöryvät juna-asemalta alas kylän keskustaan. Laiturilla sadat ihmiset odottavat yhteyslauttaa, joka tuo tullessaan lisää populaa. Julkisia vessoja ei ole, joten on yritettävä löytää kuppila, jossa on tilaa. Rantalaiturin vierestä vapautuu pystypöytä ja majoitumme kaksin sen juurelle. Mies hakee itselleen oluen, minä otan lasillisen proseccoa. Baarin ainoa wc on piilotettu tiskin taakse ja ennen kuin saamme luvan käyttää toilettia, baarimikko varmistaa, että tiedämme säännöt. Ei paperia pönttöön, muuten putket menevät tukkoon. Vakuuttelemme, ettemme ole eilisen teeren turisteja ja pääsemme helpottamaan oloamme.

vernazza cinque terre

varpaat

Pakollisen baarivisiitin jälkeen etsiydymme jälleen rannalle – kenkien riisuminen ei ehkä koskaan ole tuntunut niin hyvältä. Kahlaan kivilaiturien reunustamassa satama-altaassa, istahdan kivenlohkareelle ja heiluttelen jalkojani suolavedessä. Jään tarkkailemaan ympäristöä ja unohdan hetkeksi ajankulun. Juna viheltää läheisellä penkereellä tunneliin, kauempana katamaraani lipuu laituriin. Pastellinväriset talot kohoavat ympärillä kohti taivasta ja iltapäivän aurinko lämmittää väsynyttä vaeltajaa.

vernazza cinque terre

Ajatukset hiipivät vaivihkaa seuraavaan päivään, jolloin jätämme Italian taaksemme ja kieppaamme kotimaan kautta Montenegron jylhiin maisemiin. Aamulla pyrähdämme pikaisesti Cornigliassa, mutta kaksi viimeistä kylää, Manarola ja Riomaggiore, ne jäävät näkemättä. Jotain on jätettävä seuraavaan kertaan.

Lue myös:
Viiniköynnöksiä ja tryffelinmetsästystä – patikointia Piemontessa
Patikoijan paremmat piknik-eväät
Baroloa ja parsarisottoa – visiitillä Sukulan viinitilalla

16 kommenttia artikkeliin ”Kuvankaunis Cinque Terre – Monterosso al Mare ja Vernazza vaeltaen

  1. Ihanasti kirjoitettu! Tuntui, kuin olisi itsekin ollut tuolla reissulla mukana. Rakastan Italiaa, Cinque Terren suunnalla en olekaan vielä käynyt, listalla on kyllä. Itse olen Italian Alpeilla vaeltaessa saanut jalat melkoisen kipeiksi. 😉

  2. Me oltiin Cinque Terressä muutama vuosi sitten, ja jäi mieleen, että jonain päivänä haluaisin palata ja tulla tänne patikoimaan. Aika kaunis paikka vaeltaa nimittäin!

    • Patikointi Cinque Terren maisemissa oli sen verran hieno kokemus, että parhaillani harkitsen ensi kesäksi vaellusreissua Mont Blancin maisemiin Ranskaan. Kalliiksi käyvät tällaiset kokemukset. 😀

    • Korkeanpaikankammoisille kukkuloiden päällä kulkevat reitit saattavat olla aavistuksen liian haasteellisia. Tosin kyllä minäkin pärjäsin, vaikka vatsanpohjassa myllersi joka kerta polulta alas katsoessa. Yksin tuskin olisin uskaltanut noille reiteille lähteä, vaikka varsin turvallisia olivatkin. Mieli tekee välillä vähän turhiakin temppuja ja turvallisetkin paikat tuntuvat vaarallisilta.

  3. Heippa; Kirjoititpa taas niin hienosti ja elävästi, että omat krämppäjalkani tulivat melkein kipeiksi.😂. Ihan mahdoton maasto minulle, mutta tosi mukavaa ja mielenkiintoista luettavaa ja erilaisia tunnelmia, joita hyvin kuvailet. Kuin olisin ollut mukana.
    Kyllä niin tykkään!😄

  4. Olipa ihanasti kirjoitetu juttu! Niin hyvin tunnelma välittyi. Cinque Terre on ollut minunkin patikkahaaveissa, mutta on hieman mietityttänyt, miten ruuhkaista siellä oikein onkaan. Patikkapoluilla saa vissiin siis olla aika rauhassa. Ehkäpä Cinque Terre olisi hyvä yhdistää johonkin muuhun, hieman rauhallisempaan, Italian kohteeseen. Täytyykin kurkata blogistasi myös, mitä olet Montenegrosta kirjoittanut, sillä se on yksi mahdollinen ensi kesäni kohteista.

    • Patikkapoluilla tuli kyllä ihmisiä vastaan, mutta ei todellakaan ruuhkaksi asti. Ihan ehdoton tapa tutustua Cinque Terreen, jos minulta kysytään. Myös kellonajalla on tietysti merkitystä, esimerkiksi Cornigliassa saimme olla ihan keskenämme aamuyhdeksältä, vaikka rannikkoa pitkin kulkeva juna olikin täpötäynnä. Montenegron tekstit ovat vielä työn alla, mutta tulevat varmasti julki vielä tämän vuoden puolella. Pysyhän siis kanavalla!

    • Kiitos! 🙂 Me matkattiin tuolta Milanoon, junalippu taisi maksaa 30 euroa suuntaansa, joten jos on mahdollisuus lähestyä rannikkoa siitä suunnasta, pääsee hiukkasen halvemmalla!

  5. Mihinkähän aikaan vuodesta tuolla olitte? Meillä tuo alue on suunnitelmissa ja yritänkin aina välillä miettiä, että milloin siellä olisi ehkä vielä kohtuulliset ilmat, muttei ihan hirmuisesti turisteja. Sateettomuus olisi kiva, auringostakaan ei niin väliä.

    • Olimme Cinque Terressä syyskuun viimeisellä viikolla. Lämpöä oli päivällä 20-25 astetta, iltaisin huomattavasti viileämpää. Aurinko paistoi joka päivä, pisaraakaan ei satanut. Ilmeisesti meille sattui pienehkö lämpöaalto, elohopea ei välttämättä ihan noin korkealle enää syys-lokakuun aikana kohoa. Patikkapoluilla ei ruuhkaa ollut, mutta esim. Vernazza oli aivan tupaten täynnä. Luulisin, että lokakuun alussakin ilmat ovat vielä kohtuulliset ja turistimääräkin vähäisempi.

  6. Voi nuo Ligurian rannikon maisemat, tuli ihan hirmuinen ikävä! Cinque Terre on tosiaan kovin ruuhkainen, mutta onneksi voi majoittua jonnekin rauhallisempaan pikkukylään / kaupunkiin, josta käydä sitten päiväseltään CInque Terressä. Oli todella kiva lukea vaelluksestanne näissä upeissa maisemissa!

    • Juuri näin kannattaa tehdä! Tosin olisi kyllä ihana joskus yöpyä esim. Manarolassa ja nähdä auringonlasku ja -nousu sieltä käsin. Kiitos, kun kommentoit! 🙂

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!