Supisuomalaista ja suuhun sopivaa – testissä Suomi 100 -juhlamenu

Kaupallisessa yhteistyössä: S-ryhmän ravintolat / Raflaamo

Itsenäisen Suomen juhlavuosihulinat ovat täydessä käynnissä. Satavuotiasta sankaria on ehditty juhlia monin tavoin, mutta keskustelu suomalaisesta ruokakulttuurista on jäänyt jotenkin vaisuksi tai ainakaan media ei ole noteerannut sitä niin, että se olisi silmiini osunut. Tiedän, että tammikuussa kansallisruuaksi valittiin ruisleipä. Lisäksi julkistettiin 12 kansallista ruoka-aarretta, jotka arvovaltainen kansallisruokaraati oli valinnut tuhansien yleisöehdotusten joukosta. Julkistuksen jälkeen en kuitenkaan ole törmännyt kampanjaan kertaakaan muuten kuin varta vasten googlaamalla, enkä sittenkään ole tahtonut löytää sitä mitä etsin.

suomi 100 juhlamenu

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisäätiön ELOn Syödään yhdessä -hanke on kaikella tavalla kannatettava, mutta kesän jälkeen on senkin tiimoilta ollut hiljaista. Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlamenuksi ristitty suurlähetystöissä tarjoiltava kokonaisuus julkistettiin elokuussa, sen takana ovat keittiömestarit Kim Palhus ja Arto Rastas. Menun tärkeimpiä raaka-aineita ovat lohi, sienet, peruna ja karitsa. Reseptit ovat julkisia ja toteutettavissa myös kotikeittiössä, vaikka vaativatkin jonkinlaista kokkaustaitoa.

suomi 100 karitsan pannupihvi

Erinäisiä ruokahankkeita näyttää siis olevan meneillään, mutta yhdessäkään ravintolassa en ole 100-vuotiaan kunniaksi kehiteltyihin ateriakokonaisuuksiin törmännyt. Siksi olinkin iloinen saadessani kutsun testaamaan S-ryhmän ravintoloihin kehitettyä Suomi 100 -juhlamenua. Viimein joku on tarttunut toimeen ja suunnitellut suurelle ja nälkäiselle yleisölle suunnatun juhlamenun, joka sopii erinomaisesti paitsi itsenäisyyspäivän juhlistamiseen myös marraskuiselle isänpäiväillalliselle tai vaikka sunnuntain pitkälle päivälliselle. Valikoitujen ravintoloiden ruokalistoille lisättyyn juhlamenuun on valittu niin ikään lohta ja karitsaa, mutta myös kuhaa ja mustikkaa. Lisukkeina tarjotaan muun muassa ohraa, perunaa, porkkanaa, omenaa ja sipulia. Supisuomalaisia raaka-aineita siis.

suomi 100 -juhlamenu kuha

Kävellessäni hyytävässä pohjoistuulessa kohti ravintolaa ajatukset sinkoilevat puuskien lennättämien lehtien mukana. Mitä mielikuvia tuhansien järvien ja miljoonien metsähehtaarien maa minussa herättää, miltä satavuotias Suomi minun mielestäni maistuu? Kenties marjaisilta metsiltä ja kalaisilta järviltä, keltaisina lainehtivilta lakeuksien viljapelloilta tai tummina kohoavilta graniittikallioilta? Haluaisin maistaa ruuassa myös jylhät vaaramaisemat, lumiset tunturit, upottavan karpalosuon ja hakkuualueiden vatukot. Tai ehkä tahtoisin lautaselle sittenkin makumuistoja Salpausselän harjuilta, Saimaan vaahtopäiltä, kivikaupungin kaduilta ja verkkaisen maalaispitäjän maitolaiturilta?

Nautimme testimenun Grill It -ravintolassa rauhallisena sunnuntai-iltana. Suomi 100 -juhlamenu oli ravintolassa niin uusi, ettei vuorossa oleva tarjoilijakaan ollut vielä nähnyt yhtään valmista annosta. Glögikattiloiden lämmetessä lueskelen ruokalistan taakse painettua pientä pränttiä.

Selviää, että ekologisuuteen ja vastuullisuuteen on kiinnitetty huomiota – mainiota. Alkuruuan kirjolohi on Benellaa, Suomessa tarkoin kasvatettua ja rasvahapoiltaan tarkoituksenmukaista. WWF on lisännyt Benella-lohen vihreälle listalle, joka tarkoittaa, etteivät kasvatusmenetelmät aiheuta merkittäviä ympäristöhaittoja. Lohet ruokitaan pääasiassa kasviöljypitoisella rehulla ja vasta kasvatuksen loppuvaiheessa ne saavat syödäkseen sopivan rasvahappokoostumuksen aiheuttavaa, merikaloista lähtöisin olevaa kalaöljyä, jota valtaosa muun maailman kalakasvattamoista käyttää.

suomi 100 -juhlamenu benella lohitartar

Tässä kohtaa pieni aktivisti sisälläni muistuttaa erään kalakauppiaan sanoista: rahalla saa ja lobbaamalla keltainenkin alkaa näyttää vihreältä. Kasvatetulla kalalla on varmasti kaksi puolta, mutta haluan uskoa, että vaikka Benella-lohen kasvatuksessa on taatusti myös haittapuolia, on menetelmässä otettu askel oikeaan suuntaan.

Paistettu kuha on ruokalistan mukaan uiskennellut Imatralla. Ohra, tatit ja herneet ovat peräisin suomalaisilta pelloilta ja metsistä. Karitsa-annoksen ainesten alkuperää ei tarkemmin kerrota, vain jauhelihan ja herneiden mainitaan olevan suomalaisia. Toivottavasti omena-sipulipyreen ja lohkoperunoidenkin alkuperämaa on Suomi, kun juhlavuoden erikoismenusta kerran on kysymys.

koskenkorva sata

Viimein höyryävät glögilasit kannetaan pöytään. Tarjoilija tuo näytille juhlavuoden kunniaksi kehitetyn Koskenkorva Sata -pullon. Rapisevaan paperiin kääritty kirkas on tislattu ja maustettu 200 vuotta vanhalla reseptillä, jonka sisällön tietää vain Koskenkorvan suku. Glögin makeus piilottaa alleen mahdollisen makueron, varsinainen vertailu jää siis toiseen kertaan.

On aika tarttua haarukkaan ja veitseen. Kirjolohitartar on kermainen ja mätiä on annosteltu reilulla lusikalla. Lautasella on myös mukavan kirpeää suolaheinää. Perinteisen leipäpalan sijaan makeahko Maalahden limppu onkin murusteltu ja paistettu rapeaksi pannulla, jonka jälkeen tartarkakku on kieritelty muruissa kauttaaltaan. Limpun makeus tasapainottaa sopivasti lohitartarin suolaisuutta. Sitruunan suurkuluttajana kaipailisin ehkä pientä happolisää, mutta ilmankin pärjäsimme. Erityispisteet rapsahtelevasta suutuntumasta! Kyytipojaksi kaadetaan varsin kelpoisaa juhlavuoden nimikkosamppanjaa.

suomi 100 -juhlamenu benella lohi

suomi 100 samppanja

Karitsan kylkeen on lusikoitu supersileää ja ihanan makeaa omena-sipulipyreetä. Pannupihvi itsessään muistuttaa erehdyttävästi ruotsalaista sukulaistaan, wallenbergeriä. Hernelisuke saa ajatukset kääntymään länsinaapuriin vieläkin vahvemmin. Erillisessä kulhossa pöytään kannetut lohkoperunat kuitenkin palauttavat tasapainon, sillä ollakseen ruotsalainen, pannupihvi tarvitsee rinnalleen pottumuusin. Pihvin rapean pinnan alla on pehmeitä ja mietoja makuja, selvästi suomalaiseen suuhun suunniteltuja.

suomi 100 -juhlamenu karitsan pannupihvi

suomi 100 lohkoperunat

Omalla lautasellani on kaunis pala kuhaa. Voissa kullankeltaiseksi paistettu kala on aseteltu kermaisen tatti-ohraton päälle. Tatit ovat itsessään niin muhkean täyteläisiä, että kerman olisi voinut jättää kokonaan pois, eihän sitä yleensä Italian-serkkuunkaan lisätä. Kerma tekee annoksesta minun makuuni hieman raskaanpuoleisen, mutta onneksi viinipaketin valkoinen keventää imatralaisen kalakaverin kokonaisuutta.

suomi 100 kuha

suomi 100 viinit

Wine Galleryn juhlavuosiviinien etiketteihin on muuten painettu otteet Tove Janssonin freskoista Juhlat maalla ja Juhlat kaupungissa. Taiteen ystävä arvostaa tätäkin yksityiskohtaa!

Jälkiruuaksi saamme eteemme mustikkajäädykettä, tuoreita pensasmustikoita ja mansikoita sekä vadelmakastiketta. Annos on viimeistelty orvokeilla, jotka menun mukaan on kerätty Kotipellon puutarhalta, Nousiaisista. Ehkä vähän vaatimattoman oloisen annoksen ensimmäisen lusikallinen onnistuu yllättämään, sillä suuhuni leviää lapsuuden mustikkamaidon maku. Jälkiruoka on raikas ja maltillisen makea. Oikein pätevä päätös satavuotiasta Suomea juhlistavalle illalliselle.

suomi 100 mustikkajäädyke

jaloviina tammi

Paitsi ettei illallinen vielä päättynyt, ei suinkaan. Pohjanmaan kautta -viinipaketti pitää sisällään vielä kahvin tai teen sekä pienen naukun tammitynnyrissä kypsytettyä tähdetöntä jalojuomaa.

Illallisen jälkeen astumme kirpeään syysiltaan. Pakkasen nipistellessä sormia huomaan miettiväni miksi menuun ei ole suunniteltu lainkaan kasvisvaihtoehtoa. Satavuotiaassa Suomessa on ennen jääkaappien valtakautta eletty osittain omavaraisesti juureksilla ja viljalla. Kalaa oli tarjolla, mikäli ahti oli armollinen. Lihaakin oli, mutta vahvasti suolattuna, jotta se säilyi ilman kylmiötä.

suomi 100 jälkiruoka

Suomalaiset ovat yhä enemmän tietoisia yhteisen maapallomme tilasta ja moni tahtoo valita vähiten kuormittavamman vaihtoehdon, sillä pienilläkin teoilla on merkitystä. Osittainenkin kasvissyönti on ekoteko, johon soisi myös S-ryhmän asiakkaitaan kannustavan. Satokauden antimista olisi vaivatta taikonut herkullisen vegeannoksenkin, siitä olen aivan varma. Pakko silti nostaa peukkua juhlamenun ympäristövalinnoille, on tärkeää, että myös tämä näkökulma on ollut mukana annosten suunnittelussa ja raaka-aineiden valinnassa.

Oliko satavuotiaan makumaailma sitten onnistuttu tiivistämään kolmen ruokalajin juhlamenuun? Kyllä ja ei. Järvet, meret ja metsät olivat hyvin edustettuina, samoin viljapeltojen sato ja maitolaiturien kermaiset maut. Kasvimaan kuningattaria olisin kaivannut lautaselle lisää, mutta kaiken kaikkiaan juhlamenu yllätti kuin yllättikin positiivisesti ketjuravintoiloihin hieman skeptisesti suhtautuvan ruokabloggaajan. Kun hintakin jää alle neljänkympin, saa rahalle kelpo vastineen ja kynnys astua ravintolaan on matala. Uskallan siis hyvillä mielin painaa peukkua ja suositella teillekin.

Miltä satavuotias Suomi sinun mielestäsi maistuu? Jos saisit vapaasti valita, mikä ruokalaji edustaisi itsenäistä Suomea lautasellasi?

16 kommenttia artikkeliin ”Supisuomalaista ja suuhun sopivaa – testissä Suomi 100 -juhlamenu

  1. Minun Suomeni ei kyllä maistu karitsalle! Sen tilalle olisin ajatellut jotain riistaa, esim. hirveä. Ihana kuulla että tällainen menu o olemassa. Pitää ehkä käydä testaamassa. Mustikat on tosipop!

    • Nyt olet kyllä oikeassa. Miten minulle ei tullut edes mieleen riista, ilman muuta sen olisi pitänyt olla lautasella karitsan sijaan. Voi olla, että raaka-aine on valittu saatavuuden mukaan. Menu on tarjolla valtakunnallisesti ja keittiön täytyy olla varma, että kyseistä lihaa on saatavilla ja siksi on valittu karitsa riistan sijaan. Mustikat on kyllä marjojen aatelia (yhdessä puolukoiden kanssa)!

  2. Hei; Nyt ei tainnut flikka tulla ravintolasta sellaisella mielellä, että tuota pitää saada lisää. Ihan OK, mutta…
    Minä en osaa yhdistää 100-v Suomea kasvisruokaan. Ei ennen vanhaan olisi ”heinillä” maata rakennettu. Työt olivat raskaita ja vaativat paljon energiaa. Olen itse sukupolvea, jolloin vielä lapsuudestani muistan mm pyykkilaudan ja miten joelle lähdettiin kärrillä viemään pyykki huuhdottavaksi. Taas huomaan olevani, hm…paljon elämää nähnyt 😂. Kun ajattelen 100 v ruokalistaa, niin siellä on ruisleipä, juurekset, marjat, potut ja possunliha. Että karjalanpaistia, pottumuusia ja rosollia. Päälle kaupan maitoa. Maalla syntyneenä luulin lapsena, että naapurissa juodaan lehmänmaitoa, elikot kun siinä rajalla tepastelivat. Mutta meilläpä olikin kaupan maitoa 😄. Nythän muuten läskisoosi on rantautunut hienoihin ravintoloihin, en kyllä tiedä, onko aitoa.
    Mutta kyllä minä sen pottumuusin, paistetun kuhan ja lasin chablistakin kelpuutan. Kuitenkin yksinkertaista, ei kruusattuja ruokia. Niissä maut tulevat parhaiten esille.
    Se on minun Suomeni. 😃

    • Saatat olla oikeilla jäljillä. Ruoka ylitti kuitenkin odotukset, aina ei ketjujen omistamissa ravintoloissa niin todellakaan käy. 🙂 Hienoa saada vanhemman polven näkemys aiheeseen, kiitos pitkästä pohdinnasta! Possu (tai riista) olisi minunkin mielestäni ollut loogisempi valinta, mutta onneksi makuja ja kokemuksia on monia. Satavuotiaan historiaan mahtuu erilaisia ruokatarinoita ja raaka-aineita, eikä yksikään niistä ole ainoa oikea.

      • No siinäpä se ongelmani on, kirjoituksellasi pistät minut aina pohtimaan. Ja vaikka miten.yritän kirjoittaa napakasti ja loruja vältellen, niin aina kommenteistani tulee pitkiä 😥. Koitan petrata 😄

        • Hyvä vaan jos pohdituttaa! Kaikki kommentit ovat mieluisia, lyhyet ja erityisesti pitkät. Ei siis ole petraamisen tarvetta! 😀

    • Äläpä muuta virka! Menua suunnitellessa on tietysti pitänyt ottaa huomioon kaikenlaiset asiakkaat ja ravintolat, joissa juhlaruokaa tarjotaan. Siihen nähden ihan kelpoinen lopputulema!

  3. Satavuotias Suomi maistuu mielestäni luonnonläheiseltä. Juuri näitä makuja, mitä menusta löytyikin, mutta sitä riistaa jäin kaipaamaan. Myös esim. lantulla ja nauriilla on mielestäni tärkeä merkitys perinteisessä suomalaisessa ruokapöydässä.

    • Lanttu ja nauris tosiaan kuuluisivat satavuotiaan lautaselle. En tiedä tuoko lanttu nykyään suomalaisten mieleen vain lanttulaatikon, vai miksi sitä ei kovin usein reseptiikassa tai lautasilla näe? Minä rouskutan raakaa lanttua usein välipalaksi ja paahdettunakin se on oiva raaka-aine. Lanttu ja nauris kunniaan!

  4. Miten ihanan pohdiskeleva postaus, kiitos taas kerran Pia! Ihan hyvältä kuulostaa menu ja kauniisti on aseteltu annokset. Riista ja lanttu/nauris tosiaan uupuu – ja olisiko karitsasta voinut tehdä jotain muuta kuin jauhelihapihvin, vaikka vähän komeammassa muodossa olikin.

    • Kiitti Hanna! 🙂 Annosten ulkoasu oli tosiaan kohdallaan ja miellytti silmää, se taisi jäädä itse postauksessa mainitsematta. Niin, ehkä karitsa-annoksessa oli haettu mahdollisimman laajaa asiakaskuntaa ja helppoa raaka-aineen saatavuutta, en tiedä. Toivotaan, että palaute kantautuu tätä kautta oikeisiin korviin ja asiaan kiinnitetään jatkossa huomiota.

  5. Jälkiruoka jäi mieleen vahvasti. Annos oli niin kaunis ja tuo mustikkamaidon maku :). Mielenkiintoista pohdintaa oli niin jutussa kuin kommenteissakin. Juhlavuosiviinien etiketit ovat minusta niin kauniit.

    • Ne etiketit toimivat meikäläisen kohdalla myös sivistävänä elementtinä. Ennen illallista en ollut kuullutkaan kyseisistä Tove Janssonin teoksista. 😀

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!