Suklaiset mustapapubrowniet + messulippuarvonta!

Kaksi viikkoa sitten sain käsiini uuden uutukaisen Hannan soppa -blogista tutun Hanna Hurtan Kasvis-keittokirjan. Se asettui yöpöydälleni niitä iltoja varten, jolloin en sammuisi saunalyhtynä heti pään tyynyyn laskettuani. Kun vihdoin pääsin selamaan opusta, oli selvää, että tämä teos on tullut tähän huusholliin jäädäkseen.

Siirsin korvan taa kymmenisen reseptiä, joita haluan kokeilla mahdollisimman pian. Yksi niistä oli gluteeniton ja sokeriton brownie-ohje, jonka taikinaan oli määrä sekoittaa pari desiä kypsiä mustapapuja. Siis hetkinen. Papuja makeaan taikinaan?

mustapapubrowniet

Tässä kohtaa on pakko tunnustaa, että vaikka ruokaihminen olenkin, ennakkoluuloni sokerittomia leivonnaisia ja raakakakkuja ovat järkyttävän suuret. Ehkä olen onnistunut maistamaan vain huonoja toteutuksia tai sitten makunystyräni eivät vain pidä taatelin ja muiden sokerinkorvaajien sävyistä.

Siispä härkää sarvista ja toimeen. Ennakkoluuloja kohti ja niiden yli! Kookosöljy ei kuulu keittiöni perusvarustukseen, joten korvasin sen suomalaisella rypsiöljyllä. Raakasuklaan ja -kaakaon sijaan käytin tavallista tummaa suklaata ja kaakaota. Vaniljajauheen korvasin vaniljasokerilla. Huomioikaahan siis, ettei oma versioni ole täysin sokeriton.

mustapapubrowniet

Sitten seuraa tunnustus numero kaksi. Kun luin reseptiä uudelleen tätä postausta varten huomasin, että olin unohtanut täysin lisätä taikinaan kaurajauhon. Hups.

Muistan tehneeni samanlaisen erheen taannoin mutakakkua leipoessani. Testipala oli kuitenkin herkullinen, joten kannoin rasvaa tihkuvan tekeleen nyyttäripöytään. Kehujen määrä oli tolkuton. Vaikka arvaahan sen, kun lautaselle lapataan sokeria, suklaata ja voita. Yhdistelmä on vertaansa vailla. Tee siis jauhoilla tai ilman, jätän päätöksen sinulle, lukijani.

mustapapubrowniet

Ai niin, se maku. Sanotaanko niin, että mustapapubrowniet maistuivat kaikkea muuta kuin terveellisiltä. Uumoilin, että papujen mieto maku todennäköisesti häviää kaiken kaakaon, banaanin ja kahvin sekaan ja oikeassa olin. Leivonnainen oli makeudessaan lähes tyrmäävä. Banaani otti ja jyräsi, liekö sen maku sitten ollut kevyempi, jos olisin muistanut lisätä taikinaa myös kaurajauhot. Yksi pieni palanen riitti tyydyttämään makeanhimon koko päiväksi.

mustapapubrowniet

Resepti on kuitenkin ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, etenkin jos ystäväpiirissä on vegaaneja ja keliaakikkoja (korvaa silloin tuorejuusto vegaanisella). Kypsiä papuja jäi sen verran yli, että päätin pyöräyttää toisen satsin siskonpojan synttäreille, aikuisten pöytään.

Gluteenittomat mustapapubrowniet

Pohja:
2 kypsää banaania
2 dl kypsiä mustapapuja
10 kuivattua aprikoosia
1 dl kaakaojauhetta
(1 dl kaurajauhoja)
1 1/2 rkl rypsiöljyä
1 1/2 rkl vahvaa kahvia
1 rkl leivinjauhetta
ripaus vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
1 dl rouhittuja saksanpähkinöitä

Kuorrutus:
100 g tuorejuustoa
50 g tummaa suklaata
3 rkl vaahterasiirappia

Jos käytät kuivattuja papuja, laita ne likoamaan edellisenä päivänä. 10–12 tunnin jälkeen huuhtele ja keitä vielä 45 minuutista tuntiin, kunnes pavut ovat kypsiä.

Väännä uuni 175 asteeseen. Mittaa saksanpähkinöitä lukuunottamatta kaikki aineet samaan kulhoon ja surauta sauvasekoittimella taikinaksi. Rouhi sitten pähkinät ja sekoita ne massaan mukaan. Vuoraa pieni uunivuoka (n. 23 x 23 cm) leivinpaperilla ja levitä taikina tasaisesti vuokaan. Paista uunissa 35 min ja anna sen jälkeen jäähtyä.

Tee kuorrutus paiston aikana. Sulata tumma suklaa vesihauteessa ja sekoita sen joukkoon tuorejuusto. Lisää vaahterasiirappi ja sekoita tasaiseksi. Kun pohja on jäähtynyt, levitä kuorrutus ja koristele vielä saksanpähkinöillä. Leikkaa sopiviksi suupaloiksi ja tarjoile!

mustapapubrowniet

Ja hei! Palkkioksi sinulle, joka jaksoit lukea tänne asti: messulippuarvonta! Viini ja Ruoka 2017 -messut järjestetään Helsingin messukeskuksessa 26.–29.10. yhtä aikaa kirjamessujen kanssa. Jos lippu on vielä hankkimatta, mahdollisuutesi on tässä!

Kerro kommenttikentässä, mistä kaikesta haluaisit blogistani lukea? Toivotko lisää reseptejä, ravintolavinkkejä ja keskustelua ruokamaailman ilmiöitä vai kenties reissupostauksia? Tahtoisitko tietää enemmän minusta vai kiinnosteleeko eniten ihan joku muu, mikä? Konkreettisia kirjoitusaiheitakin saa ehdottaa, jos sellaisia mieleen juolahtaa.

Vastausaikaa on keskiviikkoon 25.10. klo 22 asti. Kommentoijien kesken arvotaan 3 yksittäistä lippua, jotka lähetetään onnekkaille sähköpostitse myöhään keskiviikkoiltana. Onnea matkaan!

67 kommenttia artikkeliin ”Suklaiset mustapapubrowniet + messulippuarvonta!

  1. Reseptit ovat aina tervetulleita; esimerkiksi satokausi idealla.
    Rakkaus/arki/ parisuhde kirjoitukset ovat olleet mieleisiä myös!

    • Kiva kuulla, että monipuolinen sisältö on mieleesi! Molempia aiheita käsittelen varmasti teksteissäni tästä eteenkinpäin. Satokauteen olen aina yrittänyt kiinnittää huomiota, mutta ehkäpä senkin voisi kirjoittaa selkeämmin reseptin yhteyteen auki.

  2. Tämä on aika ympäripyöreä kommentti, mutta tykkään ihan kaikesta! Etenkin siitä, että blogi ei ole liian tiukkaan tiettyyn kulmaan sidottu; niin reseptit, ravintolat kuin matkajututkin kiinnostavat. Ja toki myös bloggaajan arki- ja kaikki muukin elämä.

    • Ooh, ihana kommentti, eikä ollenkaan ympäripyöreä vaan vastaa annettuun kysymykseen erittäin hyvin! Itsekin tykkään lukea blogeja, jossa puhutaan muustakin kuin tarkkaan rajatusta aihepiiristä. Kiitos kannustuksesta Marja, jatkan siis valitsemallani tiellä!

  3. Reseptit on kivoja ja näitäkin brownieita aion kyllä joskus kokeilla ehdottomasti! Saisiko lisää kasvisruokavinkkejä ja tällaisia erityisruokavalioihin sopivia herkkureseptejä? Ehkä myös helppoja kalareseptejä kala-amatöörille? 😀

    Ruokajuttujen lisäksi on toki mukava lukea myös sun fiilispaloja reissuilta ja elämästä ylipäänsä! 🙂

    • Laitetaanpa lisää kasvisruokia tulille! Seuraavaksi vuorossa on kestosuosikki punajuuri-vuohenjuustokeitto. Kalan kanssa olen itsekin amatööri, joten reseptit taatusti ovat helpoimmasta päästä. 😀 Kiitti Jenni!

  4. Reseptit ovat kivoja, sillä tykkään ruoanlaitosta. Myös vaihtelevat blogit ovat mieleeni, eli reissupostauksiakin olisi hauska lukea. Bloggaajaan itseensäkin tutustuminen kiinnostaa, miten olisi vaikka postaus jossa on kasa faktoja ja toinen jossa esitellään tavallista päivää?

    • Mainioita ehdotuksia, kiitos Sanna! Kirjasin molemmat muistikirjaani, katsotaan ehtisinkö jo loppuvuonna ne toteuttaa. 🙂

  5. Ruoka ja reissut! Osaat niistä niin lumoavasti kertoa. No, laita vielä vähän siirappia mukaan niin avot <3

  6. Hei,
    En seuraa säännöllisesti mitään ruokablogeja, mutta näissä tulee kyllä pyörittyä silloin kun etsin reseptejä, joten vastaukseni on reseptejä.

    • Reseptit ovat tietysti ruokablogien suola, siinä olet oikeassa. Itse yritän höystää reseptit tarinoilla ja seuraan saman ajattelutavan jakavia bloggaajia itsekin. En halua ahtaa ajatteluani tiukasti yhteen genreen, siksi mukana on aina muutakin kuin pelkkä resepti ja valmistusohjeet. Kiitos kommentistasi!

  7. Moikka; Edelleen haluaisin lukea elämänmyönteisiä tarinoita, joista välittyy kirjoittajan halu ja kyky tehdä juttuja, jotka luen useamman kerran. Ensin hätäisesti ja sitten nautiskellen. Sinulla tuo sanojen käyttö vaan on niin hienoa! Jopa matkajutuista olet saanut minulle mielenkiintoisia. Kirjoista voisit kirjoittaa lisää. Uudet kirjailijatuttavuudet ja minkä tyyppisiä teoksia. Elämäsi taitaa myös koostua hyvin monenlaisista touhuista, miten olisi ”viikko elämässäni”? Päivä on ehkä liian lyhyt, kun työsi haukkaa siitä ison osan. Miten kaiken ehdit, miten jaksat, miten valitsit ammattisi, luitko pienenä jo paljon. Siis 20 faktaa sinusta. Tai 100😂
    Siis, blogisi on jo runsas, en muuta osaa toivoa.😃
    p.s.messuille minusta ei ole lähtijäksi, halusin vaan toiveeni kertoa.

    • Kiitos ideoista, ne on nyt kirjattu mustakantiseen muistikirjaan! Kirjoista yritän puhua tasaisin väliajoin, aina kun olen ehtinyt lukemaan jotain mainitsemisen arvoista. Ennen joulua on varmasti tulossa lahjavinkkejä sekä kaunon että ruokakirjojen puolelta!

  8. Mua kiinnostaisi lukea eniten ihan arkisia postauksia sekä esimerkiksi erilaisia pohdintoja rakkaudesta, työstä jne. Myös kirjajutut kiinnostaa aina! 🙂

  9. Resepti ja matka jutut ovat parhaita. Joskus kaipaan kuitenkin tavallisempia leivonta yms. ohjeita. Esim. Rieska resepti oli huippu!

  10. Helpot, nopeat gluteenittomat leivontareseptit kiinnostavat! Tämän kertainen mustapapubrownie menee ehdottomasti testiin!! Kiitos vinkistä!

  11. Olisi mukava kuulla enemmän sinusta. Tykkään kovasti matkakertomuksistasi, niitä lisää!

    • Matkakertomuksia on tulossa lähiviikkoina lisää, ensimmäinen toivottavasti jo parin päivän sisään. Kiitos kivasta kommentista Roosa!

    • Joo! Jonkun tällaisen olen tainnut joskus postatakin, mutta siitä on kyllä aikaa. Yritän muistaa tämän, kun seuraavan kerran keittiössä kaikki menee päin mäntyä.

  12. Moikka!
    Pidän erityisesti posauksista, joissa kuvailet jotain tilannetta tai tunnelmaa jossain paikassa tai hetkessä. Siihen voi liittyä ruokaa, matkoja tai ihan vain arkisen hetkenä oivallettu onni. Nautin tavastasi kirjoittaa ja siitä, että usein postauksissa on fiilis, että tähän on haluttu taltioida jonkun tietyn hetken tunnelma. Tekstit tuntuvat ajatuksen virralta, hyvällä tavalla.

    • Oi, olet onnistunut löytämään tekstieni ytimen ja perimmäisen idean. Tunnelma on tärkein ja sen yritän parhaani mukaan taltioida sanojen ja lauseiden lomaan, elämän lyhyisiin hetkiin. Ihana palaute, kiitos Hanna! 🙂

  13. Sulla on mainio blogi, yksi lemppareistani. Mutta minuakin kiinnostaisi kuulla jotain lisää sinusta henkilönä, tee vaikka joku sellainen 10 faktaa minusta tai muu vastaava postaus!

  14. Ennen kaikkea tykkään blogissasi resepteistä! Nämä browniet menevät testiin heti ensi viikonloppuna. Postauksia ruokailmiöistä ja elämästä ylipäänsä on kiva lukea myös myös 🙂

  15. Helpot ja nopeat reseptit kiinnostaa aina! Olisi myös kiva nähdä mitä syöt päivän aikana.

  16. Kuulumisia esimerkiksi reissuilta ja ihan arjesta luen mielelläni lisää. Lisäksi reseptejä on kiva lukea ja ideoida omaan arkeen. Postausehdotuksena muuten olisi kiva joku ”ei mennyt niin kuin Strömsössä”-tyyppinen postaus! Itsellä välillä uudet kokeilut eivät aina mene ihan maaliin, niin olisi kiva kuulla myös muiden kokemuksia, jos sellaisia on. 🙂

    • ”Itsellä välillä uudet kokeilut eivät aina mene ihan maaliin, niin olisi kiva kuulla myös muiden kokemuksia, jos sellaisia on.” Voi kuule, kokemusta todellakin on, kysy vaan kuinka paljon! 😀 Tämä idea täytyy ehdottomasti toteuttaa, jos on jäänyt sellainen kuva, että tässä keittiössä kaikki onnistuu joka kerta.

  17. Reseptit, ruokailmiöt sekä reissupostaukset kiinnostavat. Ja noi browniet näyttävät kyllä todella herkullisille 😍

  18. Hei,
    Pidän kirjoitustyylistäsi, joten luen kaikki jutut:-) Reseptit kivoja, kirja suosituksia otetaan vastaan ja myös jutut tavallisista arjen asioista ja arkipäivistä mukavia. Mukavia syyspäiviä!

  19. Kiitos kaikille mahtavista kommenteista, palaan niihin kirjamessujen jälkeen! Random number generator arpoi kolme numeroa ja voittajiksi valikoituivat tällä kertaa SaraR, Pauliina ja Laura H. Lähetän teille liput sähköpostiin vielä tämän vuorokauden aikana. Nähdään messuilla! 🙂

    • Muistelinkin, että joku näitä oli jo ehtinyt testaamaan! Pavut tosiaan uppoavat ja katoavat mystisesti taikinaan, eikä lopputuloksesta millään arvaisi, mitä aineksia leivontaan on käytetty.

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!