Mitä sinä minussa arvostat?

Minä elän sanoista. Ilmaisen itseäni parhaiten kirjoittamalla. Puhuakin osaan ja tulen ymmärretyksi, mutta usein lauseet pursuavat täytesanoja ja punainen lanka häviää rönsyjen sekaan. Sammakot loikkivat suustani pitkälle ja joskus pelkkä äänensävykin saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä. Jäsentäminen unohtuu ja välillä putoan itsekin kärryiltä. Kirjoittaessa on aikaa ajatella.

jalat rannalla

Myös rakkautta ilmaisen sanoilla. Kiitän, arvostan, kehun ja kannustan. Ihailen ääneen leveitä hartioita ja hyvin istuvia housuja. Toivotan hyvää työpäivää ja pyydän ajamaan varovasti. Kyselen miten päivä meni ja mikä fiilis on juuri nyt. Lähetän viestin mukana sydämiä ja suukkoja, kuin kouluikäinen konsanaan.

Vasta viime aikoina olen oppinut ymmärtämään, että meidän kahden rakkauden kielet eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Mies ilmaisee kiintymystään tekemällä, minun keinoni on kieli. Molempien sanavarastoon kuuluu onneksi kosketus, sillä ilman läheisyyttä en osaisi elää. Kaikki tavat ovat yhtä merkityksellisiä, kunhan ilmaisukeinon ensin tunnistaa.

Viikko sitten kirjoitin julkisen rakkaudentunnustuksen. Halusin antaa arvoa niille pienille arjen teoille, jotka tekevät päivistä piirun verran parempia, maanantaista sujuvampia ja huonoistakin hetkistä vähän siedettävämpiä. Palaute oli mykistävää.

Moni kiitteli vuolaasti, että kirjoitin näkyväksi arkeen upotetun rakkauden. Muutamassa kommentissa kuitenkin ihmeteltiin, onko luokseni muuttanut miespalvelija, kysyttiin, teenkö itse mitään arkemme eteen ja jopa pohdittiin, onko parisuhteemme todella niin yksipuolinen kuin mitä teksti antaa ymmärtää. Hyviä kysymyksiä, joihin vastasin, kuten asia on: palvelijaa ei ole näkynyt ja kyllä minäkin siivoan. Olen reisiä myöten rakkauden ihanassa suossa ja näytän sen omalla tavallani.

Eräs lukija peräänkuulutti arvoja. Ei yksin meidän parisuhteessamme, vaan yleisesti. Onko rakkaus ja parisuhde nykyaikana vain yhteisiä harrastuksia, matkustamista, ruokahifistelyä ja aktiviteetteja, eikö syvemmillä arvoilla ole enää merkitystä?

En osaa vastata koko yhteiskunnan puolesta, mutta sen tiedän, että juuri samankaltainen näkemys maailmasta yhdistää ainakin meitä. Yhteiset arvot ovat parisuhteen kulmakiviä, joita ilman jokin nurkka jatkuvasti repsottaa miten sattuu ja hiertää kivenä kengässä. Emme me tässä olisi, onnellisina ja tyytyväisinä, jos emme jakaisi samoja arvoja.

Jokin aika sitten kävimme sohvalla pötkötellessä keskustelun, joka lähti kysymyksestä: mitä sinä minussa arvostat? Luja lojaalius, rehellisyys ja ehdoton luottamus ovat edelleen suhteen kivijalka, eikä niitä ole tarvinnut missään suhteen vaiheessa koetella. Arvostamme ja kunnioitamme toistemme uravalintoja, tekemisiä ja mielipiteitä, tärkeää on myös kannustaminen ja henkinen tuki, johon nojata, kun maailma tuntuu kaatuvan päälle.

Elintärkeä on myös yhtenevä perhekäsitys. Kahden hengen perhe on yhtä arvokas kuin sellainen, jossa pienet jalat tömistävät parkettilattiaa tai murrosikäiset paiskovat ovia. Laajennettuun perheeseen kuuluvat sisarusten ja vanhempien lisäksi myös ystävät ja heidän lapsensa, joista monelle olemme kummeja.

Samankaltainen katsomus heijastuu tietysti kaikkeen mitä teemme: harrastuksiin, vapaa-ajan viettoon, arkiseen tekemiseen, kulutustapoihin ja tulevaisuuden suunnitteluun ja haaveisiin. Arvot ja aatteet kulkevat rivien välissä ohjaten jokapäiväistä elämää ja tapaa olla.

Ruokafilosofia tukee sekin yhteistä arvomaailmaa. Ostamme satokauden luomu- ja lähiruokaa, jätämme jalosteet kauppaan, leivomme leipämme itse, vältämme hävikkiä ja kierrätämme. Emme harrasta shoppailua, mutta maksamme mielellämme taidolla valmistetusta ravintolaruuasta ja kestävästä suomalaisesta muotoilusta.

Arvostamme molemmat puhdasta luontoa ja kestävää kuluttamista. Siksi suosimme vaatteissa ja tavaroissa uusiutuvia luonnonmateriaaleja, yritämme matkustaa ja retkeillä niin, ettemme kuormittaisi luontoa liikaa, liikumme jalan, fillarilla tai julkisilla, emme notku baareissa, vaan vietämme mielummin iltaa kotona ystävien kanssa. Eivät harrastukset, mieliteot ja yhteiset aktiviteetit sulje pois syvempiä arvoja, päinvastoin ne kulkevat käsi kädessä ainakin tässä taloudessa.

Ja kaiken tämän jälkeen on vielä muistutettava, että kyllä meilläkin kipupisteemme on. Ääntä korotetaan ja mykkäkouluakin vietetään. Minä neuvon ja mies ärsyyntyy. Koti lähentelee joskus kaatopaikkaa eikä parvekelaseja ole pesty kahteen vuoteen. Olemme kaukana täydellisistä, mutta yritämme parhaamme. Se riittää.

kanootit

Ps. Näyttää siltä, että tiistait inspiroivat minut pohtimaan parisuhdettani. Olkoon sitten niin, ensi viikolle lupaan kehitellä jälleen uuden tekstin aiheesta. Toiveitakin saa esittää.

8 kommenttia artikkeliin ”Mitä sinä minussa arvostat?

  1. Kuka sellaisen täydellisyyden mittarin edes asettaa?
    Parisuhde ja koti ovat juuri hyvät silloin, kun niiden jäsenillä on siinä hyvä olla – vaikka naapuriin näkyisivätkin vain likaiset parvekelasit 🙂 Ihania ajatuksia <3

    • Olet täysin oikeassa! Välillä tuntuu, että parisuhteita verrataan populaarikulttuurissa ihannoituihin superromanttisiin suhteisiin, jotka ovat kuin elokuvista. Naistenlehdissäkin hehkutetaan samaa mantraa. Tosiasia on se, että ainakin omassa ystäväpiirissä ihan kaikilla pariskunnilla on omat haasteensa, ne vaan eivät välttämättä näy ulospäin. Tuskin elämä kenelläkään on pelkkää unelmaa, vaikka kulissit olisivatkin hulppeasti pystyssä. Vertaaminen toisiin on hölmöä, sillä pääasia tosiaan on, että perheen ja suhteen osapuolet ovat tyytyväisiä ja voivat hyvin. Kiitos, kun kommentoit ja pahoittelut siitä, etten aiemmin ole ehtinyt vastata!

  2. Kiitos jälleen kerran hyvästä kirjoituksista. Juuri tällaisia tekstejä tarkoitin, kun toivoin parisuhteeseen liittyviä kirjoituksia. Minua(kin) tuo Enskareiden psykologinen ote parisuhteisiin on motivoinut pohtimaan tätä teemaa useammalta kantilta. Välillä itsekseni, välillä ystävien ja puolison kanssa keskustellen ja joskus väitellen. Toki aine kiinnostaa muutenkin ja olisi mielestäni syytä kiinnostaa kaikkia parisuhteissa olevia tai sellaiseen joskus aikovia.

    Itse olen sitä mieltä, että noita erilaisia rakkauden ”kieliä” voi myös ihan tietoisesti opetella – puhumaan ja ymmärtämään. Motivoitunut ja älykäs tyyppi kyllä voi oppia myös itselleen niitä ei-luontaisia rakkauden kieliä, mikäli ne ovat puolisolle tärkeitä. Toinen tärkeä pointti on myös oppia ymmärtämään itselle ei niin luontaista kieltä, jota toinen saattaa puhua hyvinkin sujuvasti. Ratkaisevassa asemassa on mielestäni se, että tunnistaa omat tarpeensa ja osaa ne myös puolisolle viestittää.

    • Ihan varmasti voi opetella ja oppia! Se vaatii vain hiukan viitseliäisyyttä, motivaatiota ja omien ajatusmallien ravistelemista. Sitä tässä on kovasti yritetty tehdä ja tapahtunut muutos motivoi kyllä jatkamaan samalla tiellä. On mahtavaa saada aikaan näin pohdiskelevaa keskustelua, vielä kun ehtisin osallistumaan aiemmin kuin kuukauden viiveellä. Kiitos Emmi!

  3. Hei Pia, olipa kiva lukea tästä aiheesta lisää! Tuo mitä kirjoitit omasta tavastasi ilmaista rakkautta, oli minusta jotenkin rivien välissä siinä aiemmassa tekstissä ja kenties muissakin jutuissa mitä aihetta sivuten olet kirjoittanut. ”Miespalvelija”-teoria ei tuntunut uskottavalta itsestäsi välittämäsi kuvan valossa 😀

    Mutta tuo rakkaudenkieli onkin aika jännä asia. On tietysti tärkeä tunnistaa, että mikä on se kieli, joka on itselle ymmärrettävää, siis mitä kautta toivon, että minulle osoitettan rakkautta. Vaikuttaa siltä, että usein kompastuskivi on siinä, että hoksataan kyllä se itselle luonteva tapa osoittaa rakkautta, mutta entä jos se ei mene perille sille vastaanottajalle? Esim. kaipaan ennen kaikkea sanoja, mutta puolisolleni se on epäluontevaa. Tietysti yhtä tärkeää on oppia tajuamaan, että mitä kautta toinen rakkautta osoittaa ja arvostamaan sitä. Jos vain sokeasti vaatii rakkaudenosoituksia itselle sopivalla tavalla eikä anna arvoa toisen tavalle, voi tulla konflikti. Mutta hyvä alku on jo se, jos tajuaa, että kielissä on eroa ihmisten välillä 🙂

    • Sanat ovat minullekin hirvittävän tärkeitä, mutta onneksi olen oppinut vastaanottamaan rakkautta myös muilla tavoin. Ihan vielä en ole siellä, missä toivoisin olevani kielitaitoni kanssa, mutta kyllä se tästä, pienin askelin. Kiitos, kun kommentoit, tästä(kin) aiheesta keskusteleminen on tärkeää!

  4. Hei; Olen sulatellut tätä tekstiä, pohtinut ja miettinyt omaa parisuhdettani. Pakko sanoa, että olen niin samaa mieltä kanssasi asioista, ettei pahasti voi mitään lisätä. Toki esim. ruokajutut on eri, minä tykkään laittaa ja mies kehuu vuolaasti :). Hyvä jako siis. Perhejuttu oli tärkeä. Olen itse kuullut, että kun sinulla ei ole tuota perhettä… No on minulla, mies ja minä. Ihan yhtä hyvä perhe kuin muutkin muodot.

    Yksi yhdistävä tekijä meillä on huumorintaju. Pitää osata nauraa itselle, tilannekomiikalle ja kaikenlaiselle törttöilylle, mitä päivän aikan tapahtuu. Ilman naurua en pärjäisi! Elämästä tulisi äärettömän tylsää.

    Sitten olen miettinyt sellaista, että analysoidaanko parisuhteet puhki? Odotuksia, suunnitelmia toisen varalle. Rakastutaan ja huomataan, että ei ole ihan ne piirteet, kun olin ajatellut. Mutta hei, ainahan toista voi muuttaa. Vai voiko? Minusta ei. Ajan myötä kumpikin muuttuu, muuttaa tapojaan, oppii lukemaan toista. Minulle on mahdottomia ajatuksia nuo miespalvelijat ja toisen elättämiset, siis ei koskaan ole tullut mieleeni. Ja meillä on kyllä elämän tilanteet ehtineet muuttua suuntaan jos toiseenkin. Meillä on aina vaan ollut me ja yhdessä eteenpäin. Jukka Tamminen käytti edellisen jutun kommentissa hyviä sanoja ”…vahvempi vetää heikompaa”. Siinä se on kaikki tärkeä.

    Hmm, on meilläkin ollut mykkäkoulua, olin siinä nuorempana todella lahjakas ja mahdottoman hyvä neuvomaan. Ikä teki tehtävänsä ja ehkä pientä ohjailua vielä harrastan. Joten kyllä me ihmiset muutumme ihan itseksemme, ei meitä aina pidä muuttaa.

    Nämä olivat nyt ihan omia pähkäilyjä todella hyvään kirjoitukseesi. Ja kun näin on pärjätty 35 onnellista vuotta saman miehen kanssa, niin olemme tehneet varmaan jotain oikein :).

    • Naurahdin fraasille ”ehkä pientä ohjailua vielä harrastan”, tunnistin siitä täysin itseni. 😀 On mahtavaa lukea kokemuksiasi pitkän parisuhteen näkökulmasta, meillä kun yhteistä taivalta on takana vasta reilut kaksi vuotta. Kiitos!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!