Seesamilohileivät – eli (pitkä) tarina lähtemisen vaikeudesta

Edessä on kauan odotettu ja kesän ainoa kokonainen mökkiviikko. Tarkoitus oli saapua vuokralukaaliin hyvissä ajoin, heti aamupäivästä, ja maksimoida mökkiaika. Aikomus oli myös selata hyvissä ajoin reseptiarkistoja ja ruokablogeja, jotta kauppareissu hoituisi ripeästi ja sutjakkaasti. Sitten sattuma puuttui peliin.

Ennen mökkiviikkoa oli ohjelmassa arkiviikko Helsingissä. Mies palasi hetkeksi sorvin ääreen, minun kalenterissani luki: blogiviikko. Tiedossa oli artikkeleiden luonnostelua, yhteistyöprojektien edistämistä, sähköpostien perkaamista, mediakortin päivitystä, vanhojen tekstien hakukoneoptimointia, tulevan suunnittelua ja sen semmoista, peruskauraa.

järven pinta

Sunnuntaina päätin kuitenkin olla palaamatta Helsinkiin. Jäin siskon perheen kanssa mökille muutamaksi ekstrapäiväksi, kun mies jo päristeli moottoripyörällään takaisin pääkaupunkiin. Ehtisin kyllä hoitaa tärkeimmät blogihommat loppuviikollakin, järkeilin. Sitä paitsi, kun antaa aivojen levätä, luovuuskin kukoistaa herkemmin. Tai niin minä kuvittelin.

Tiistaina köröttelin bussilla kuusi tuntia kotiin ja päätin samalla vaivalla kantaa keskustasta mukanani viisi kiloa mansikkaa. Tosi hyvä idea. Ilma oli painostava ja hikikarpalot valuivat pitkin selkää, kun kävelin metrolta kohti kotia mansikkalaatikkoa kantaen. Selässä painava reppu, olalla kangaskassi ja jalassa numeroa liian pienet farkut. Paksu ajonahkarotsi hiost, kompastelin tämän tästä omiin väsyneisiin jalkoihini ja pelkäsin punaisten marjojen vyöryvän maahan seuraavalla sekunnilla. Kynnyksen yli astuttuani en saanut takkia pois päältäni, se oli liimaantunut käsivarsieni hikiseen ihoon.

Ennen blogihommia edessä oli mansikkasouvin lisäksi asunnon siivoaminen siihen kuntoon, että siitä kehtaa ottaa muutaman edustuskuvan. Tavoitteena oli vihdoinkin vuokrata koti oman loman ajaksi sitä tarvitseville. Tuumasta toimeen, jota kestikin sitten pitkälle seuraavaan iltapäivään. Klikkasin hiirellä julkaisunappulaa keskiviikkona viideltä. Sitten pääsin käsiksi viikon varsinaiseen agendaan.

Torstai livahti käsistä liukkaammin kuin koskaan. Räknäsin syksyn tuloja ja menoja, rustasin uutta esitelytekstiä, listasin elokuun kirjoitusaiheita ja uppouduin ajatuksiini niin, että unohdin syödä lounasta. Nopean viime vuoden kanttarelleista väännetyn pastan jälkeen kiirehdin afterworkeille Sörnäisten rantatien kupeeseen reinkarnaation kokeneelle mbarin terassille, jota Merikerhoksikin kutsutaan.

tyyni järven pinta

Tuli perjantai. Olin sopinut yökyläileväni ystäväni luona Nurmijärvellä. Pakkasin mökkikamppeet valmiiksi ja ravasin ympäri huushollia yrittäen eläytyä tulevien vuokralaisten tuntemuksiin heidän tutkaillessaan kotiamme kriittisin silmin. Tämä kaappi täytyy vielä järjestellä ja tuo tyhjentää, lipaston sisältö on pakattava ikeakasseihin, läppärit ja muu arvotavara on piilotettava lukittavaan vaatehuoneeseen, joulukoristeet(!) roudattava varastoon ja vessan lattiakin kuurattava. Roskakaappiin kirjoitettava lajitteluohjeet ja jääkaappia raivattava, jotta sinne mahtuu myös vieraiden ruuat. Lista oli loputon ja reseptien googlauksesta karsittiin ensimmäisenä. Kuten arvata saattaa puoliakaan en ehtinyt suorittamaan, ennen kuin oli ahtauduttava taas ajotakkiin ja suoriuduttava puolijuoksua kohti Kampin bussilaitureita. Mies lupasi hoitaa loput.

Illalla ystäväni luona naputtelin vielä muistilistan miehelle, joka alkoi kuulostaa puhelimessa epätoivoiselta. Näin jälkiviisaana voisin todeta, että lista (ja ensimmäisen vuokrausjakson ajankohta) oli jokseenkin kohtuuton. Siinä vaiheessa, kun kilistelin kaverini kanssa vaaleanpunaisella kuohuvalla, mies hinkkasi kylppärin lattialaattojen pinttyneitä saumoja. Eri reilua, eikö? Asetelma johti lauantai-aamuna kipakkaan sananvaihtoon, josta olen kaikkea muuta kuin ylpeä.

Yhden aikaan mies kaartaa nurmijärveläisen kerrostaloalueen parkkipaikalle ja matka kohteeseen voi viimeinkin alkaa. Molemmat ovat ärsyyntyneitä toisiinsa ja kinastelu jatkuu vielä taukopaikallakin. Kauppareissu typistyy pienen kylän K-marketiin, ostoskärryyn kerätään pikaisesti muutaman päivän ruokatarpeet. Isommalle kirkolle on ajettava myöhemmin, nyt ei pysty. Taivas täyttyy tummista pilvistä ja kastelee meidät sekä venerantaan piilottamamme matkatavarat. Soudamme saareen sateen maalatessa tyynen järven pintaan pieniä renkaita. Mieli rauhoittuu jokaisella airon vedolla veden kohistessa veneen kokassa.

Keskellä järveä soi puhelin. Vuokralaiset ovat eksyksissä, eivätkä ole löytäneet kioskia, jossa avaimet odottavat heitä. Englantini takeltelee ja tanskalainen aksentti värittää keskustelua linjan toisessa päässä. Koko järvi taatusti kuulee keskustelun. Selviää, että he eivät ole saaneet aiempia viestejäni. Onneksi vanhempi pariskunta ottaa asian rauhallisesti ja lähtee uudelle etsintäkierrokselle. Ristin kaikki sormeni ja varpaani ja toivon parasta.

näkymä laiturilta

Rantauduttuamme saareen nostamme pakaasit laiturille ja riisumme ajokamppeet siihen paikkaan. Kello on melkein kuusi. Istumme märillä portailla avojaloin ja nojaamme toisiimme voipuneina. Huh, mikä päivä.

Kuten satuhäissäkin sanotaan: viimein kaikki oli hyvin. Vaikka seesamilohileipien ainekset ovat edelleen kaupassa, toinen tyynyliina ja pyyhe unohtuivat matkatavaroista ja puolet mökille varatuista kuiva-aineksista jäi kotiin, mökkifiilikseen voi aina luottaa. Grillikatoksessa kypsyy loimulohi, saunan piipusta tupruttaa savu ja roseviini lasissa on ihanan kylmää. Mökin kirjahyllystä löytyi Alistair MacLeanin Pako yli Jaavan meren vuodelta 1958 sekä vitsikirja varttuneille. Meidän Helsingin-kotiin asettuneilta vuokralaisilta tulee viesti: ”olemme majoittuneet, kaikki on hyvin ja meillä on viiniä lasissa.” Olen niin helpottunut, että melkein itken. Sunnuntain aamupalapöydässä olen jo laskeutunut mökkirauhaan.

mökkiaamiainen

Tällaista meillä, mitenkäs teidän mökkikesä sujuu? Kirjattakoon alle vielä se otsikossa luvattu resepti, jonka alkuperäinen versio on painettu Hesariin helmikuussa 2015. Seesamilohileivät pääsevät pöytään huomenna, heti isolla kirkolla käynnin jälkeen.

Seesamilohileivät neljälle

300 g lohifileetä
1/2 tl suolaa
2 rkl seesaminsiemeniä
sopivasti (seesaminsiemen)öljyä
1 kypsä avokado
4 siivua maalaisleipää
1 limen tai puolikkaan sitruunan mehu
100 g fetajuustoa
reilusti hienonnettua korianteria
muutama kevätsipulin varsi
mustapippuria myllystä

Irrota kalasta nahka ja ripottele sille suolaa. Leikkaa noin sentin siivuiksi, pyörittele seesaminsiemenissä ja paista pannulla öljyssä pari minuuttia per puoli. Voit myös käyttää valmiiksi paistettua (tai loimutettua) lohta ja maustaa sen seesaminsiemenöljyllä ja -siemenillä jälkeenpäin. Paahda leivät. Kaavi avokadon liha lusikalla ja muhenna se leiville. Purista päälle sitrusmehu ja rouhaise muutama kierros mustapippuria. Lisää kypsät lohiviipaleet ja murustele pinnalle feta. Silppua lopuksi kevätsipulin varret sekä korianteri ja viimeistele leivät. Haukkaa reilu pala ja siemaise kyytipojaksi lasillinen hyvää valkoviiniä.

12 kommenttia artikkeliin ”Seesamilohileivät – eli (pitkä) tarina lähtemisen vaikeudesta

  1. Haha, loppu hyvin kaikki hyvin! Luovuin jo ajat sitten pitkistä listoista mökkilomia tai mitään muitakaan elämän menoja ajatellen – niistä ei ikinä ole muuta kuin harmia. Hyvää – ja rauhallista – mökkeilyä!

    • Välillä tuntuu, että elämä on välillä yhtä isoa kommellusta ja megalomaanista säätämistä! Ehkä sitä pikkuhiljaa oppii olemaan stressaamatta, kun ikää kertyy.

  2. Eh, kuulostaa niin tutulle nuo kommellukset. Kyllä ne sitten jälkikäteen jo naurattavat 😉 Elämä ei mene useinkaan sen käsikirjoituksen mukaan… Täälläkin on sattunut yhtä ja toista. Inssi joka lähti huhtikuussa kävelemään selittelemättä, otti yhteyttä kesäkuun alussa. 7 viikkoa ettei juteltu. Nyt on juteltu. Ei olla kuitenkaan yhdessä, ainakaan virallisesti…kai tämä jotain tapailua on. Vaikka olin kuinka vakaasti päättänyt, että tuon kelkkaan en enää lähde, niin tunteet eivät kuunnelleet järjen ääntä. Toisaalta, tässä maailmassa on liian vähän anteeksiantoa ja ymmärrystä jo ilman, että minäkään en sitä soisi. Tässä mennään nyt päivä kerrallaan ja katsotaan mihin asiat johtavat vai johtavatko mihinkään. Aika näyttää. Se on jännä miten jotkut ystävät ovat lähes tuominneet, aika yllättäviäkin reaktioita on tullut vastaan. Mutta tämähän on kuitenkin mun asia ja mun täytyy kuunnella omaa sydäntäni. Niin kauan kun en tunne että mua mitenkään riistetään tms. niin jaksan vielä uskoa ja toivoa, niin ja rakastaakin. Mutta mistä tätä tietää mikä on lopputulos. Onhan niitä eronneita jotka ovat menneet uudestaan naimisiinkin 😉 Oikein ihanaa mökkeilyä teille ja nauttikaa luonnosta ja sen antimista. Ja tietysti toisistanne 🙂

    • Ooh, yllättäviä käänteitä! Minulla tämä kommentteihin vastaaminen laahaa lomien jäljiltä melkein kuukauden myöhässä ja nyt tietysti toivon, että tapailu jatkuu edelleen tai on jopa kehittynyt seurusteluksi. Meillä on vain yksi elämä ja sydän, jota kannattaa kuunnella. Kaikkea hyvää teille ja ihanaa syksyä!

      • No niinpä, todella yllättäviä! Vaan eihän tästä elämästä koskaan tiedä mitä tapahtuu, elämähän on aina yllätyksiä täynnä. Ei haittaa että kommentointi laahaa, mulla laahaa bloggaaminen 😉 Vaikka eihän mun blogia lue kuin lähinnä ystävät, että ei sillä niin väliä vaikka laahaakin. En ota siitä enää stressiä. Bloggaan kun siltä tuntuu ja lähinnä koska ehdin.
        Kyllä se tapailu edelleen jatkuu. Tiiviimmin jopa kuin silloin kun oltiin ”oikeasti yhdessä”. Käytiin muutama viikko sitten Turun saaristossa kiertämässä Rengasreitti, vaikkakin oli hieman tiukka aikataulu kun viikonloppuna mentiin, mutta herra on jo suunnitellut ensi kesäksi uutta reissua, ohhoh! Sitten mennään ajan kanssa. Niin, munhan se täytyy omaa sydäntäni kuunnella, kun ei tätä mun elämää voi kukaan toinen mun puolesta elää, vaikka neuvojia aina riittää. On moni hyvä ystävä kyllä antanut tukensakin eikä tuominnut. Päivä kerrallaan tässä edelleen mennään, vaikka tätä on jo 3 kk jatkunut, mutta en ala toista hiillostamaan mihinkään suuntaan. Jos hän tarvitsee nyt tämän vapauden niin sillä mennään. Sitähän sanotaan, että vapaus on pahin kahle, kun ei ole sidottu niin sitten ei haluakaan olla vapaa 😉 Kiitos ja oikein ihanaa syksyä teille myös 🙂 Oon kyllä lukenut tuoreemmatkin jutut, mutta aina ei tule kommentoitua. Täällä silti ollaan 🙂

        • Kiva kuulla, että olet edelleen matkalla mukana! Ja varsin hyvältä kuulostaa myös suhderintamalla. Kaikkea hyvää teille molemmille!

  3. Heissan! On sinulla kovat suorituspaineet ja suunnitelmat lomallakin, ensimmäisen päivän aamiaisesta lähtien ( joka kuullosti teoriassa hyvältä).
    Mutta siis loma. Sehän tarkoittaa sitä, että aamulla herätään, jostain pikkasen könttänen/kipeä olo. Hyvä, hyvä, olen siis hengissä (pitkäaikaissairaan huonoa huumoria 😃, johtunee iästä). Sitten pikkuhiljaa pidetään silmiä auki, tutkitaan, mitä maailmalla on tapahtunut. Kun kaffejanottaa, sitten sitä. Ja sen jälkeen mietitään uudelleen, tekisinkö jotain vai en…Ehkä huomenna teen, katsotaan. Villasukat jalkaan ja kirja käteen. Syödään, kun tulee nälkä. En lupaa kenellekään mitään, niin voin vaan itsekseni talostella. Jääkaapin pakkasessa riittävästi materiaalia, ettei tarvitse etukäteen päättää, mitä syö. Tätä on minun mökkielämäni. Ei siis mitään suunnitelmia, suosittelen. Ja tämän voi ihan vuokramökissäkin toteuttaa.
    Hellitä nyt tyttö hyvä hetkeksi. Olet niin kova suunnittelemaan asioita eteenpäin ja tekemään listoja. No se on vissiin nykyaikaa. 😂
    Toivottavast ja varmasti lomasi on kuitenkin antoisa ja olet levännyt. Talveksihan taitaa olla taas useampi projekti.
    Kyllä sinun lomatekstiäsi lukiessa tulee ihan hiki! Aika hupaisa juttu kylläkin, miesparka jynssäämässä vessan lattiaa, sinä skumppaa lasissa…😂😂
    p.s.tykkään sanasta räknätä, kukaan ei vaan sitä enää käytä ☺

    • Hih, rennosti tuli otettua, sitten kun mökkimoodiin asti ehti. Nyt on loma on kaukainen muisto vain, vaikka todellisuudessa siitä on reilut kolme viikkoa aikaa. Äkkiä sitä palaa samaan juoksupyörään ja askellus kiihtyy lihasmuistista. Onneksi seuraava loma siintelee jo kahden viikon päässä! 🙂

  4. Minä sitten rakastan noita vanhoja matkaseikkailuita. Isälläni oli kokoelma Pekka Lipposia, niitähän ilmestyi aikoinaan varmasti yli sata ja ne tapahtuivat eksoottisissa paikoissa, jotka eivät tietenkään enää nykyaikana ole eksoottisia. Lapsena tietysti matkakuume nousi, kun halusi mennä näihin eksoottisiin paikkoihin. Erityisen mieleenpainuva oli ”Sähkötuolimies”, jonka seikkailut sijoittuivat Lontooseen ja USA:an. Tuollaiset pitäisi kaikki julkaista netissä tai ne pitäisi olla kirjastoissa tai uusintapainoksina. Valitut Palathan on useimmiten mökkilukemisto. Outsiderin läpyskät ovat aika hintavia, jotkut keräilevät niitä.

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!