Kevään merkit – räntää, loskaa ja hernerisottoa

Miten minusta tuntuu, että säiden herra ei ole kanssani lainkaan samalla aaltopituudella. Kun fiilistelen blogissa ilmatieteenlaitoksen ennustamia pakkaspäiviä, punaisia poskia ja lämmittävää linssikeittoa, lumet sulavat loskaksi ja posket punehtuvat lähinnä väärien ulkovaatevalintojen vuoksi. Maaliskuun viimeisinä päivinä talitintit tuuttaavat tityytä ja katuja harjataan puhtaaksi pölystä. Suunnittelen postaavani kevään kunniaksi ihanan vihreän hernerisoton reseptin. Kuinkas sitten käykään – lunta tupruttaa taivaan täydeltä. Oh well.

On jännä juttu, miten lapsuuden inhokit muuttuvat aikuisena suosikeiksi. Valkosipuli oli kamalaa, etenkin valkosipuliperunat olivat inhokkilistan kärjessä. Samoin kaikki liha, jossa oli luuta, rasvaa tai mitä tahansa muuta epämääräistä. Pinaattikammo piti pintansa parikymppiseksi asti, varsiselleristä en pidä vieläkään. Tuoreita herneitä rakastin, mutta pakasteesta sulatettuina ne olivat pahoja. Syytän herne-maissi-paprikaa, jota tarjottiin koululounailla ja kotikeittiössä turhan usein. Mutta minkäs teit, muita vihanneksia pakastealtaasta sai kultaisella 80-luvulla turhaan etsiskellä.

Kolmekymppisenä löysin pakasteherneet uudelleen. Tein tuttavuutta niihin ruokapiirin illallispöydässä ja lappasin lautaselleni hernepestoa. Raikasta ja suuhun sopivaa, taisin santsata kaksi kertaa. Sen jälkeen pakasteherneillä on ollut vakiopaikka pakastimessani. Alin vetolaatikko, oikea etukulma.

lampaankyljys minttuöljy

Tammikuisena sunnuntaina laitoimme lampaankyljyksiä Jamie Oliverin oppien mukaan. Lisukkeiksi loihdittiin paahdettua munakoisoa ja tomaattia, koko komeuden päälle valutettiin hehkuvan vihreää minttuöljyä. Lihaa oli niin paljon, että soitin naapurikaupungiosassa asuvan siskoni syömäpuuhiin. Kaikkea ei kovasta yrityksestä huolimatta saatu tuhottua, varsinkin minttuöljyn määrä oli reilusti ylimitoitettu. Sille piti siis keksiä käyttöä.

Ideoita etsiessäni opasti google minut Fanni & Kaneli -blogiin minttu-hernerisoton äärelle. Täydellistä, vihreää ja keväistä. Risotto valmistuu perusohjeella, herneet, voi, parmesaani ja tilkka sitruunamehua lisätään vasta, kun riisit ovat syötävän kypsiä. Sekoita minttuöljy risottoon viimeisenä tai tarjoile erillisessä astiassa, jolloin jokainen voi annostella öljyä makunsa mukaan. Minä tarjosin risoton alkupalana, avokadotahnan ja lohipastramin seuralaisena. Kuvanottohetkellä minttuöljy oli unohtunut jääkaappiin, se muistettiin ottaa pöytään vasta santsikierroksella.

hernerisotto minttuöljy

Fannin & Kanelin minttuöljyohje on aavistuksen verran simppelimpi, etikan ystävänä tykästyin kuitenkin Alastoman kokin onnenpäivät -keittokirjaan painettuun reseptiin. Öljy on riittoisaa, joten puoletkin alla olevasta määrästä riittää maustamaan risoton. Pääsiäislampaalle kannattaa sekoittaa koko satsi, varsinkin jos pöydän ympärille kokoontuu isompi porukka.

Jamie Oliverin minttuöljy

Runsas kourallinen tuoretta, vahvaa (marokon) minttua
ripaus suolaa ja sokeria
2 rkl punaviinietikkaa
6 rkl laadukasta oliiviöljyä

Murskaa mintut morttelissa tai käytä sauvasekoitinta. Lisää suola ja sokeri ja sekoita tasaiseksi. Lorauta joukkoon viinietikka ja oliiviöljy. Maistele ja lisää tarvittaessa suolaa ja/tai sokeria sekä etikkaa.

Jääköön takatalvi omaan arvoonsa. Annostelen lautaselle kauhallisen kevättä myräkästä huolimatta tai ehkä juuri siksi. Onhan huomenna jo huhtikuu!

10 kommenttia artikkeliin ”Kevään merkit – räntää, loskaa ja hernerisottoa

  1. Itselläni on myös säätiedotteet ja ruoka mennyt jotenkin ristiin, vuosia 😀 Minä opin juuri juomaan kahvia, jota koko elämäni inhosin. Homejuusto oli yksi nuoruuden kammoni ja nykyään rakastan sen makua. Vielä en ole etanoiden kanssa päässyt sinuiksi, enkä sisäelimien, mutta aina voi oppia uutta.

    • Jee, kohtalotoveri! 😀 Minä en ole vielä uskaltanut lähteä kahvikelkkaan, pelkään että jään koukkuun. Teininä jouduin lopettamaan kahvinjuonnin kun vatsa alkoi esittää vastalauseita. Nykyään kahvilaatuja on niin monenmoisia, että ihan varmasti sieltä löytyisi omallekin vatsalle sopiva versio. Sinihomejuustoa en minäkään ole oppinu rakastamaan, mutta sisäelimet, ne ovat olleet herkkuani lapsesta asti! Niille pitää lähiaikoina omistaa ihan oma postaus, ovathan sisäelimet myös ekologinen valinta.

  2. Minäkin olen kummasti tykästynyt pakasteherneisiin aikuisena (ja nyt sitten kuuntelen omien muksujen valituksia niistä…)

  3. Sama juttu. Pakasteherneistä olen kans innostunut aikuisena. Selleristä en vieläkään oikeen välitä. Risotto on lempparisafka, mutta hernerisottoa en ole ikinä tehnyt. Ihana tämä sinun annos!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!