Juokse porosein – revontuliretki Sallan Poropuistossa

Istun reessä, ympärilläni pimeys, ylläni tähtitaivas. Pakkanen nipistelee poskipäitä. Porontalja lämmittää selkää, kaivaudun syvemmälle villaisen viltin alle. Jalassa on kolmet villaiset sukat ja punaiset huopatossut. Revontuliretki voi alkaa.

Metsässä on hiljaista, kuuluu vain poron koparoiden napse ja jäisen ajouran rahina reen jalasten alla. Tunturin valot loittonevat, valosaaste ei yllä jängälle asti. Nyt ollaan kirjaimellisesti keskellä ei mitään, metsästämässä revontulia.

Rekeäni vetää Täplis, valkoinen poro, joka on saanut nimensä karvan mustien täplien mukaan. Täplis on itsepäinen, se yrittää kiilata oikealta ohi johtoporon vetämän reen. Takanani tulevaa rekeä kiskoo Pakana, omissa oloissaan viihtyvä uljas sarvipää. Vältän vilkuilemasta taakseni, sillä hurjat sarvet heiluvat vain muutamien senttien päässä minusta. Pari kertaa kertaa ne kolahtavat takaraivooni, onneksi päätä suojaa pipon lisäksi kaksi huppukerrosta.

porojen ruokintaa pimeydessä

Poroletkan omistaa seitsemännen polven poroisäntä, Aarne Aatsinki. Hän on pukeutunut lapikkaisiin ja poronkarvapintaisiin housuihin. Päässä on karvalakki ja vyötäisillä keinuu kuksa. Kysyessäni nimien etymologiasta, hän vastaa ettei porojen nimeämistä mietitä pitkään, ne saavat sen nimen, joka isännälle ensimmäisenä mieleen juolahtaa.

Ajon aikana kuulen Täpliksen tarinan. Porotokkaansa tarkistamassa ollut isäntä seurasi Täpliksen emää sen gps-pannan ilmoittamien koordinaattien perusteella. Samaan suuntaan johtivat tuoreet suden jäljet. Tavatessaan emän ja vasan tunturista 60 kilometrin päässä autotieltä, hän päätti ottaa vasan mukaansa, turvaan sudelta ja surman suulta. Isäntä otti vasan jalkojensa väliin ja ajoi kelkalla takaisin autolleen vasa mukanaan. Kun hän sen jälkeen tarkisti emän sijaintia, gps-signaali oli lakannut liikkumasta. Susi oli tappanut emän. Niin alkoi Täpliksen kouluttaminen ajoporoksi.

revontuliretki nuotio

Puolen tunnin matkan jälkeen pysähdymme poroaitauksen luo. Aitauksessa laiduntavat tiineenä olevat vaatimet ja ajoporoiksi koulutettavat nuoret urokset. Koulutus alkaa noin 1,5 vuoden iässä ja jatkuu aina viisivuotiaaksi asti. Vasta sitten porot ovat valmiita vetämään rekeä. Syötämme poroille koivunoksia, joiden kuivuneet lehdet riivitään hetkessä parempiin suihin. Poroisäntien otsalamput valaisevat sen verran, että saan otettua muutaman kuvan.

Vaikka revontulia ei ainakaan vielä näy, pettymystä kompensoi kirkkaana loistava tähtitaivas. Tällaisen tähtitaivaan olen nähnyt vain kerran tai kaksi. Ensimmäinen kerta joskus 90-luvun alkupuolella on painunut syvälle muistin lokeroihin. Sitä ihailin Kreikan saaristossa, luonnonsatamassa, jonka lahdelmaan olimme vanhempieni osakkuuspurjeveneellä ankkuroituneet. Saarella asui yksi perhe, joka piti ravintolaa keskellä ei mitään. Ravintolaan johti rannasta reilun kilometrin polku, joka taivallettiin tähtitaivaan ja kuutamon valossa. Perillä odotti reissun paras ateria, kotiravintolassa, jonka ainoat asiakkaat olimme. Kunnallistekniikkaa ei ollut, eikä sähköjä. Puuterointi tapahtui pihan perällä huussissa, lainataskulampun valossa. Liekö syynä useampi lasillinen retsinaa, mutta takaisin kävellessä tähtitaivas vaikutti olevan hämmästyttävän lähellä, kuin käsin kosketeltavissa.

nokiset pannut nuotiolla

Pysähdymme nuotiopaikalle ja poroisännät virittelevät nuotion. Nokiset pannut asetellaan kipinöitä lennättävien liekkien päälle ja kohta kädessäni on mukillinen kuumaa kaakaota. Yksi isännistä kertoo rallienglannilla legendaa revontulien synnystä, Ukko-jumalasta ja hänen tuliketustaan, joka juoksee pitkin taivaita tulinen häntä räiskyen värikkäinä reposina. Hollantilainen perhe vieressäni hymähtelee. Nuotion lämpö leviää jäseniin, mutta raukea hetki keskeytyy odotettuun uutiseen, revontulet, ne loimuavat parhaillaan selkiemme takana!

Reposet räiskyvät edessämme, kaivan reppuni sivutaskusta jalustan ja ryhdyn kuvaamaan. Olen ensi kertaa asialla ja muistikortille tallentuu vain epämääräinen vihreä alue puiden yläpuolella. Pitäisi kai opetella yökuvauksen niksit ennenkuin lähtee pimeyteen räpeltämään kameran kanssa. Retken jälkeen katson kateellisena, kun hollantilainen seurue ihailee kameransa ruudulta onnistuneita otoksia. Ehkä minäkin sitten ensi vuonna.

revontuliretki nuotio

Paluumatkalla mietin poromiehen tarinoita. Hänen mukaansa pororetket on turvallisinta toteuttaa pimeään vuorokaudenaikaan. Johtajaporoa ei tarvitse opastaa, se osaa reitin ulkoa. Mutta, jos reitillä tapahtuu jotain tavallista poikkeavaa tai maiseman yksityiskohdat ympärillä muuttuvat vähänkin, laumanjohtaja saattaa saada pienen paniikkikohtauksen ja vetää laumansa siihen mukaan. Pimeässä yllättäviä muutoksia ei välttämättä näe, joten riski levottomaan käytökseen on vähäisempi.

huopatossut nuotiolla

Yleisesti ajatellaan, että eläinten hyödyntäminen ansaintatarkoitukseen on eettisesti arveluttavaa. Kun suunnittelee osallistuvansa aktiviteettiin, jossa eläimet ovat pääosassa, kannattaakin ottaa etukäteen selvää millaiset olosuhteet eläimillä on ja miten aktiviteetteja järjestävä yritys huolehtii eläinten hyvinvoinnista. Jos puitteet ovat kunnossa, eläimet käyttäytyvät lajityypillisesti ja voivat hyvin, ei ole aihetta huoleen.

Pohjoisessa porot eivät ole lemmikkejä, ne ovat elinkeino. Sallan poropuistossa on 40 yksilöä, joilla ajetaan vuoropäivinä. Paikalliset poroisännät tuntevat poronsa koparoiden kynsiä myöten. Poroilla on nimet ja luonteenpiirteet, ja niiden kunnosta pidetään hyvää huolta. Poroilla on vähintään yksi lepopäivä ajojen ja retkien välissä. Retkilläkin pidetään taukoja, jolloin porot irrotetaan valjaista ja ne saavat syödä lunta janoonsa, kaivaa jäkälää lumen alta, levähtää ja jopa nukkua.

En ole asiantuntija, mutta minun silmiini kaikki vetoporot vaikuttivat terveiltä ja hyväkarvaisilta. Ja kuten yksi poroisännistä totesi, porot tekevät talvella neljän kuukauden ajan hommia, josta ne selvästi nauttivat. Loput kahdeksan kuukautta ne lomailevat vaellellen pitkin jänkiä ja tuntureita. Ei huonommat työehdot, kelpaisivat minullekin!

lapinleuku ja poroisäntä nuotiolla

Osallistuin retkelle Sallan Poropuiston ja Sallan matkailuyhdistyksen bloggaajavieraana.

55 kommenttia artikkeliin ”Juokse porosein – revontuliretki Sallan Poropuistossa

  1. Heippa; Olipas hieno juttu, olin mukana ajelulla…melkein. Niin, miten sen sanoisin. Hyvä teksti on minulle sitä, kun silmissäni näen, mitä luen ja tunnen olevani mukana. Varmaan ymmärrät mitä ajan takaa 😊.
    Ja mikä mukavaa, tuli myös tietoa porotaloudesta, se on plussaa.

    90- luvun alkupuoli, retsina, 40v…Laskenko oikein 😂

    • Kiitos Paakelssi! Ymmärrän hyvin, sellaisia tekstejä itsekin haluan lukea (ja kirjoittaa). Heh, sovitaanko niin, että Kreikan reissu tehtiin 1994, silloin olin juuri ja juuri täysi-ikäinen. 😉

  2. Minulla oli tuollainen tähtitaivaskokemus eteläisellä pallonpuoliskolla Amazoniassa paitsi että tähtikuviot olivat ihan tuntemattomia. Ihan kuin olisin tähtiportannut itseni jollekin toiselle planeetalle.

    • Mahtaa kyllä olla jännä tunne. Silmä hakee Otavaa ja muita tuttuja kuvioita, vaan ei löydä, ei vaikka kuinka katsoo!

  3. Poro on ehkäpä yksi maailmankaikkauden typerimmistä elikoista. Ymmärän kyllä, että poroajelut jne. ovat turisteille mieleen, mutta itselleni, Oulussa asuvalle, poro edustaa vaan sitä hemmetin typerää nelijalkaista, joita tulloo ja juoksoo ehteen tai pahimmoilleen pahki Rukalle ajettaessa Taivalkosken jälkeen ja joita saa koko ajan toisella silmällä penkasta kattua ja vahata.

    Ja nuo poroisännät… Voi kiesus niihten juttuja. Voro vaan. Ne on oikeita akkimuksia.

    Ja mitä tulee ”eläinten hyödyntämiseen ansaintatarkoituksessa”… jotta asiassa olisi tolokku, niin poro on parasta – sisäfileenä : )

    • Piti ihan Urbaani Sanakirja ottaa avuksi, tämmöisen etelän ihmisen, joka näkee vaan supeja, kettuja ja jäniksiä ja joka asuu Kehä I ulkopuolella. Värikästä kieltä 😂

    • Eivätpä ne porot tosiaan taida penaalin terävimpiä kyniä olla, itsepäisiä ja hölmöjä, mutta paikkansa kai niilläkin ekosysteemissä. Ruoan raaka-aineena ovat joka tapauksessa omaa luokkaansa. 😉 Poromiehet taas.. ehkä ovat naistenmiehiä ehkä eivät, mutta Lapin lisää on turisteille kerrotuissa tarinoissa varmasti. Tästä sallalaisesta poroisännästä uskallan kuitenkin mennä takuuseen, sillä Täpliksen tarina on totisinta totta.

  4. Sukulaislapset piti joskus lievästi pakottaa poroajelulle, mutta yhden kierroksen jälkeen pyysivät sitten kyllä jo toisellekin, eli kivaa oli!
    Revontulia olen nähnyt joskus kauan kauan sitten Lappiin suuntautuneella työmatkalla, mutten jotenkin osannut niistä hillittömästi innostua – ehkeivät ne sitten olleet sillä kertaa kovin voimakkaita.

    • Minäkin innostuin enemmän tähtitaivaasta, sillä eivät olleet taivaan tulet kovin voimakkaat tälläkään kerralla. Kunnon reposista on omalla kohdallani aikaa ainakin kymmenen vuotta. Ehkä vielä joskus!

    • Suosittelen! Pitkä Suomenmaa on täynnä hillittömän hienoja maisemia ja kokemuksia, vaatii vain hiukan vaivaa nähdä metsä puilta. 🙂

  5. Voi Täplis ja Pakana! Ihanasti nimetyt poroset ja Täpliksen tarina oli kyllä liikuttava. Poroajelu oli varmasti hieno kokemus revontulineen!

    Kotiseudulla on aikanaan tullut nähtyä revontulia ihan yhtenään, mutta en enää vuosikausiin… vaikka onhan niitä kuulemma täällä pk-seudullakin havaittu. Ei minun näköpiirissä kuitenkaan!

    • Oli siellä tylsemminkin nimettyjä, kuten Sepe, joka oli nimetty poron myyneen miehen mukaan. Myöhemmin kuulin, että kyseisen poroisännän veljen perheellä on poro nimeltään Kakkapylly. Nimi oli ilmeisesti perheen pienen tyttären antama. 😀

      Mikähän siinä on, että enää ei kotikulmilla taivas loimua niin kuin ennen vanhaan? Jotta näkisi revontulia täällä etelässä, pitäisi varmasti asua jossain valosaasteen laitamilla.

  6. Poroajelulla ei ole tullut oltua, koira-ajelulla kyllä. Varmaan hieno tunnelma ajaa illalla. Harmi ettei revontulia näkynyt. No on se tähtitaivaskin hieno. Upeimman tähtitaivaan olen nähnyt Teidellä Teneriffalla.

    • On se, tähtitaivas. Paluumatkalla bongasimme vielä toiset vihreänä loimottavat tulet, mutta silti tähdet veivät minun silmissäni voiton.

  7. Poroajelulle en ole vielä eläissäni päässyt, oli varmaan hieno kokemus.

    Revontulet näimme viimeksi jollain lennolla koneesta, sekin oli hienon näköistä. Silti luonnonhelmassa se tuntuu varmasti ”aidommalta”.

    • Ooh, varmasti on hieno ja epätodellinenkin tunne nähdä revontulet lentokoneen ikkunasta. Luonnon oma ilotulitus!

  8. Eksoottisen ja idyllisen kuuloinen retki, näin ”eteläntytön” mielestä. Tähtitaivas ja revontulet!
    Mutta pohjoisessa olen opiskellut Kuusamossa ja Rovaniemellä ja muistan, että poroja oppi pelkäämään ja varomaan, siellä ne on ne hullut jotka hyppää auton eteen.
    Parastahan poro kylmäsavustettuna, kun, kuten sanoit, ei se mikään lemmikki ole.

    • Näinhän se on. Tulevat tielle miten tykkäävät, eivätkä tajua pelätä autoja. Seisovat siinä ja toljottavat. Mokomatkin.

  9. Olipa mukaansatempaava tarina, ja etenkin Täplis-poron pelastamisesta kertova juttu oli koskettava. Kiva että otit kantaa myös eettisyyspuoleen! 🙂 Olen itse lähdössä hiihtovaellukselle Lappiin, toivottavasti näemme siellä poroja.

  10. Olispa hieno kokemus. Mitäs siitä, vaikka kuvat revontulista ei onnistuneetkaan. Salla on yksi niistä harvoista paikoista Lapissa, missä olen käynyt. Nyt aikuisiällä ei ole tullut käytyä, mutta kovasti haluaisin viedä aussimieheni Lappiin revontulia ja poroja ihmettelemään 🙂

    • Tuumasta toimeen vaan! Kuusamoon ja Rovaniemelle saa molempiin ajoittain tosi halpoja lentoja ja VR kuljettaa Kemijärvelle. En jäänyt harmittelemaan revontulikuvauksen epäonnistumista, tähtitaivas oli monin kerroin loistavampi. 🙂

  11. Me juuri käytiinkin pororetkellä Levillä! Pari riviä kirjoitin myös sen vastuullisuudesta, koska se aina eläinretkiä varatessa mietityttää. Me olimme iltapäivä-/iltaretkellä, joten revontulia ei silloin näkynyt, aivan upea auringonlasku kuitenkin. Revontulet tulivatkin sitten toisella retkellä. 🙂 Kannattaa muuten katsoa Rimman vinkit revontulikuvaukseen. En olisi itsekään ilman niitä selvinnyt.

    Tuolta löytyy pororetkestä enemmän, ja eteenpäin klikkailemalla myös revontulet! http://www.matkakuume.net/2017/02/poronkusema-halki-talven-ihmemaan.html

    • Kappas vaan, pororetkellä sinäkin! Olen yrittänyt lukea revontulikuvauksen vinkkejä, mutta luulen, että siihen hommaan tarvitsisin minijärkkäriä järeämmän kameran. Toisaalta, ei kai sitä kaikkea tarvitse osata, riittää kun keskittyy siihen minkä taitaa parhaiten. 🙂

  12. Tunnelmallinen ja koskettava tarina. Revontulet ovat kauniita ja niitä näkyy toisinaan täällä Länsi-Suomessakin. Edelliskeväällä meillä sattui olemaan kaksi ryhmää vaihto-oppilaita juuri sinä iltana kun revontulet loimusivat. He olisivat seisseet meren rannassa vaikka koko yön. Niitä revontulia muistellaan vieläkin.

    • Kylläpäs kävi vaihto-oppilailla uskomaton tuuri! On varmasti ollut ainutkertainen kokemus sekä teille että vieraille.

  13. Ihana, tunnelmallinen tarina täynnä Lapin eksotiikkaa. Vaikka tavallisesti loman koittaessa suuntaan nokan aina kohti etelää, on viime aikoina Lappikin alkanut vetää puoleensa. Minäkin haluan nähdä porot ja revontulet.

    • Kiitos Heidi! Olen huomannut, että useimmat matkabloggaajat matkaavat talvisin maailman ääriin, mutta minua kiinnostavat lumiset maisemat etelän ihmeitä enemmän. Lappi on uskomattoman kaunis kaikkina vuodenaikoina, suosittelen!

  14. Mukavan tunnelmallisesti kerrottu tarina poroista ja lappalaisuudesta. Itse odotan innolla, koska seuraavan kerran näen poron Lapissa. Pääsiäisen tienoilla pitäisi noita vipeltäjiä taas nähdä 🙂

    • Kiitti Rami! Toivottavasti bongaatte sarvipäitä pääsiäisenä, minä käyn moikkaamassa näitä kavereita taas huhtikuun alussa. 🙂

  15. Tunnelmallinen tarina tosiaankin. Eläinten ollessa kyseessä tosiaan aina vähän arvelluttaa. En oikein ole perehtynyt poroihin, mutta tärkeitä ne Lapissa elinkeinolle kyllä kieltämättä ovat.

    • Kiitos Lotta! Poroyrittäjiä on varmasti moneen lähtöön, mutta ainakin Sallassa porot olivat isäntien hyvässä huomassa. Talvisin töissä, mutta kesällä vapaalla.

  16. Talvinen Lappi on kokonaan kokematta, mutta
    revontulet näin ekan kerran Helsinki-Tampere moottoritiellä, ja innostuttiin niin, että kuski oli ajaa ulos tieltä.

    Kesämökillä saa nähdäkseen edes pienen siivun tuota tähtitaivasta, mikä täällä kaupungin valoissa ei koskaan näy.

    • Hui, hyvä ettei revontulien ihailusta koitunut sen suurempaa vahinkoa! Näitä kommentteja lukiessa olen yllättynyt siitä, kuinka monella tuo talvinen Lappi on vielä kokematta. Minulle itselleni se on ehdoton ykköskohde talvikuukausina, en tiedä johtuuko sitten siitä, että suonissa virtaa puoliksi lappilainen veri.

  17. Ihana tarina! Mutta oliko se niin, että niitä revontulia ei sitten näkynyt? Itselleni Lapin-eksotiikka on kovin vierasta, sillä en ole valitettavasti käynyt pohjoisessa kuin pari kertaa, ja niilläkin kerroilla kesäaikaan. Revontulia haluaisin kyllä nähdä, ja yöpyä sellaisessa lasi-iglussa. Ja hiihtää jossain korkealla tunturilla ja ihailla lumen kuorruttamaa maisemaa. Ja miksei käydä poroajelullakin. Harmi että Lapin-matkailu on vain niin himputin kallista.

    • Kyllä revontulia nähtiin, mutta olivat sen verran heikot, että tähtitaivas peittosi ne mennen tullen. Kannustan matkustamaan lumisiin maisemiin, etenkin, jos voi valita matkapäivät vapaammin! Lappiin nimittäin pääsee kyllä halvemmallakin, jos menee sesongin ulkopuolella. Marras-joulukuun vaihteessa on melkein poikkeuksetta lunta ja revontulia, mutta minimaalinen määrä turisteja. Myös tammikuun loppupuoli on hyvää aikaa, samoin huhtikuun alku, jolloin aurinko jo paistaa, mutta yöpakkaset pitävät huolen siitä, että lumi pysyy maassa. Lentoja saa näinä aikoina jopa 70 eurolla meno-paluu ja lennoilta on kuljetukset useimpiin hiihtokohteisiin. Myös majoitus ja hissiliput ovat huomattavan paljon halvempia sesongin ulkopuolella.

    • Kiitti Otto! Tervemenoa vaan, mä haaveilen just nyt Sodankylän filmijuhlista. Pääsisköhän sinne akkreditoitumaan matkabloggaajana? 😀

  18. Hei kiitos linkityksestä! Mahtavaa, että otit kantaa tähän eettiseen puoleen ja mietit asiaa siltäkin kantilta. Olen elänyt ”poropitäjässä” elämäni ensimmäiset 20 vuotta, mutta näin aikuisiällä olisi mielenkiintoista päästä juttelemaan poroisäntien kanssa esim. porojen koulutusmetodeista. Mielestäni tämä aihe ei eroa juurikaan huskyjen tai vaikka norsujen viihdekäytöstä, paitsi ettei koiria ja norsuja syödä kun niistä ei enää voi muuten hyötyä… Ehkä kirjoitan vielä aiheesta postauksen, kun tästä tuli niin monia ajatuksia mieleen 🙂

    Tää oli loistavan eläväisesti kirjoitettu tarina – kiitos siis rekiretkestä! Kyllä ne reposkuvat onnistuu sillä minijärkkärilläkin, kun ottaa parit niksit huomioon. Jos siis yökuvaus alkaa joskus kiinnostaa ja tarvit kuvausvinkkejä, niin älä epäröi kysyä. Mukavaa viikonloppua! 🙂

    • Eipä kiittämistä, kiitos hyvästä postauksesta! Koulutusmetodeista olisi kyllä kiva tietää tarkemminkin, joten luen mielenkiinnolla aiheesta, jos siitä päätät kirjoittaa. Olen monesti miettinyt, että ulkomailla herkästi saatetaan ratsastaa norsuilla tai muilla eksoottisilla eläimillä, mutta muistetaanko silloin ajatella millainen elämä kyseisillä luontokappaleilla on. Eksotiikka menee etiikan edelle. Reposkuvat on otettava haltuun, mutta ensin kehityslistalla on uusi, valovoimaisempi objektiivi. Sen jälkeen alkaa yökuvauksen opiskelu! Kiva, kun kommentoit ja aurinkoa viikkoosi, jos tämä kommentti sinut vielä tavoittaa.

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!