Joulukalenteri – luukku 17: joulun tuoksuja

Hyasintti. Voisi kuvitella, että hajuherkkänä hyasintin tuoksu olisi minulle liian voimakas, mutta ei sinne päinkään. Olen jopa ostanut joskus tuoksuöljyä, joka levitti hyasintin tuoksua alusvaatelaatikkoon. Hyasintti on ainoa kukka, joka on välttämättömien jouluhankintojen listalla. Kotikotona, jossa joulunpyhät vietämme, hyasintteja ei siskon allergian takia näy ja siksi ostankin omaan kotiini useamman kukkasen hyvissä ajoin, jotta ehdin nauttia niistä pitkään ja hartaasti.

luukku12-3

Joulukuusi. Kun olin pieni, joulukuusessa paloivat oikeat kynttilät. Se oli haettu metsästä aatonaattona ja sulaessaan se levitti metsäisen havupuun tuoksua kodin joka kolkkaan. Saatan vieläkin seisahtua kuusen luo vain nuuhkiakseni sen taivaallista tuoksua. Kuusi ei välttämättä kaipaa kynttilöitä kummempia koristeita, se tuo iloa ja valoa ihan sellaisenaan. Näistä syistä en ymmärrä muovikuusen ideaa lainkaan.

hyasintit

Piparitaikina. Piparkakut kuuluu leipoa itse tehdystä taikinasta. Tärkeintä ei ole lopputulos, vaan se huumaava tuoksu, joka kattilassa keitettävistä siirapista, voista, sokerista, kanelista, inkivääristä, neilikasta ja pomeranssinkuoresta lähtee. Kaupasta piparitaikinaa olen ostanut ehkä kaksi kertaa elämäni aikana ja silloinkin vain syödäkseni sen raakana.

kuusi

Lanttulaatikko. Tästä jo kirjoitinkin. Pitkään kattilassa kiehuvat lantunpalat ja uunissa hautuvat syvän oranssit laatikot saattavat jonkun nenään tuntua epämiellyttäviltä, minä kuitenkin rakastan niiden ominaistuoksua. Tottumiskysymys varmasti tämäkin – kun on 40 vuoden ajan liittänyt jouluun kypsyvien lanttujen tuoksun, ei joulu tunnu joululta ilman.

Kynttilät. Palaessaan kynttilät eivät tuoksu juuri miltään (jolleivät ole tuoksukynttilöitä, mutta niitä tässä taloudessa ei harrasteta), mutta se sammuttamisen jälkeinen haju, se on ihana! Kun vetäydytään aattoiltana yöpuulle ja puhalletaan kynttilät, sammuneiden kynttilänsydänten tuoksu valtaa hetkeksi koko kodin. Saisipa tuon tuoksun purkkiin!

kynttilät

Kinkku. Joulumuistoista vahvin liittyy aattoaamuihin. Vastapaistetun kinkun tuoksuun ja enkelikellon kilinään. Aamupalapöytään, jossa leivän päälle leikataan kunnon siivu vielä lämmintä ja joskus ylikypsäksi murentunutta possua. Kotona kinkku siis paistettiin vasta aattoyönä ja paistetaan vieläkin. Se laitetaan uuniin myöhään illalla ja otetaan sieltä aikaisin aamulla. Edelleen sen tuoksu leijailee uniin niin voimakkaana, että siihen herää ja tassuttelee hiljaa alakertaan kurkkimaan onko uunissa kaikki hyvin.

joulutähti ikkunassa

Enää viikko jouluun. Kuusi päivää aikaa paistaa lanttulaatikot, tehdä piparitaikina, polttaa paljon kynttilöitä ja nauttia hyasinttien tuoksusta. Kotikotona odottaa kinkku ja omasta metsästä haettu kuusi.

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!