Läsnäolemisen sietämätön keveys – someriippuvaisen tunnustuksia

Pitäiskö sun laittaa se kännykkä jo pois? Mentäiskö jo nukkumaan? Mikä siellä nyt on niin tärkeää? Näihin kysymyksiin ynähdän poissaolevia vastauksia ilta toisensa jälkeen. Tai sitten selitän, kuinka ihan nopeasti vielä tarkistan tykkäysten määrän tai blogin kävijätilastot. Snäppejä selaan vessassa, jotten häiritsisi. Tiedän itsekin, että perusteluni ovat hataralla pohjalla, mutta silti jatkan samaan malliin.

Viime viikkoina paljon porua herättänyt Helsingin kaupungin kampanja kritisoi vanhempien välinpitämättömyyttä. Kun nenä on kiinni kännykässä, ympäristö häviää hetkeksi ja yhteys ympärillä oleviin ihmisiin katoaa. Kamppiksen toteutuksesta voidaan olla montaa mieltä, mutta sen ytimessä on epämiellyttävä totuus. Suurin osa meistä on koukussa.

Mainoskatkolla tartun automaattisesti kapulaan ja tarkistan notifikaatiot. Hiljaisena hetkenä käsi hamuaa huomaamatta puhelinta. Tavallisena iltana selaan facebookia, instagramia ja blogijuttuja vähintään puolen tunnin välein. Jokainen viesti, tykkäys ja kommentti palkitsee ja aiheuttaa dopamiiniryöpyn aivoissa, sanovat tutkijat. Oikeassa ovat. Kännykästä on tullut minulle turvariepu.

Välinpitämättömyys on vaarallinen vieras. Se ei tyydy varastamaan yhteistä aikaa vain vanhempien ja lasten väliltä, se kuokkii kolmantena pyöränä myös parisuhteessa. Kännykän sinertävässä hohteessa ei näe, kuule eikä kohtaa ketään. On vain loputon määrä ihankohtia, ootahetkiä, joojoota, epämääräisiä ynähdyksiä ja ärsyyntyneitä äännähdyksiä. Sitten ihmetellään miten yhteinen aika on niin kortilla, miksei koskaan tehdä yhdessä mitään?

Meillä on lipaston laatikossa vihko, johon kirjataan kotona rempallaan olevat tai muuten huomiota vaativat asiat sitä mukaa kun ne mieleen tulevat. Parvekkeen ikkunalasien pesu, kellarivaraston hyllyn asennus, kuvausalustojen nikkarointi ja maalaus, vaatekaapin sisällön karsiminen jne. Alkuvuodesta vihkoon lisättiin kohta ”somesäännöt”.

Mitään konkreettista emme ole vielä saaneet sovittua. Kesäloman mökkiviikkoina noudatimme puolen tunnin periaatetta, päivässä oli siis korkeintaan 30 minuutin somehetki. Muuna aikana oli lupa reagoida vain puhelimen soimiseen tai siihen saapuneeseen viestiin. Arjessa on yritetty jättää kännykät makuuhuoneen ulkopuolelle, vaihtelevin tuloksin. Viime päivinä on ollut puhetta että pitäisi asettaa jokin kellonaika, jonka jälkeen läppäri, tabletti ja puhelin on jätettävä rauhaan.

Somerajojen asettaminen on bloggaajalle vaikeaa. En todellakaan halua olla se, joka kaivaa puhelimen tai kameran esiin ensimmäisenä joka tilanteessa. Se, jonka peukalo liikkuu tauotta ja kasvoille heijastuu kelmeä valo kahvilan sohvalla tai ravintolan pöydässä, vaikka vastapäätä istuu tärkeä ystävä tai se ihanista ihanin. Kuvamateriaalia on kuitenkin kerättävä, ilman valokuvia ei ole ruokablogia eikä päivitetä muitakaan siihen liittyviä kanavia. Täytyy olla aktiivinen, vastata kommentteihin, lukea muiden blogeja ja tykätä kollegoiden kuvista.

Kun asioista tekee julkista, paine tehdä niille jotain kasvaa. Niin toivon tapahtuvan nytkin. Myönnän, että olen someriippuvainen. Tiedän sen ilman testiäkin. Tiedän myös, että käyttäytymiseni häiritsee toista tässä taloudessa asuvaa. En osaa mennä nukkumaan tarkistamatta päivän blogitilastoja, vaikka en todellakaan tee tuolla tiedolla mitään klo 23:45. Dopamiinipiikit ryöpsähtelevät aivoissani, kun instakuvalle satelee tykkäyksiä tai Facebook-päivitykselle peukkuja. Vuorokauden viimeiset tunnit voisi varmasti viettää toisellakin tavalla.

Someaddiktin muotokuva

Nyt ovat hyvät neuvot kalliit. Pelkkä tahdon voima ei tunnu riittävän, tarvitaan konkreettisempia tapoja! Miten te olette onnistuneet rimpuilemaan irti ainaisesta älylaitteen hiplaamisesta?

ps. ruokatarinoihin ja keittokirjahaasteeseen palataan heti, kun pääsen täältä pohjoisesta takaisin piuhojen ja läppärin laturin luo. Malttakaa vielä hetki!

18 kommenttia artikkeliin ”Läsnäolemisen sietämätön keveys – someriippuvaisen tunnustuksia

  1. Kun ifillä oli haasteena klo 22-7 somettomuus, ryhdistäydyin. Mutta sitten kännykän selailu lipui takaisin makkariin. Kännykkä on korvannut kirjat ja ristikot, valitettavasti. Välillä otan ne takaisin, mutta… Olen asentanut puvelimeen ja tablettiin sinivalosuodattimen. Tablettia en enää selaa mutta puhelinta kyllä jonkin aikaa ennen nukkumaanmenoa, joten suodatin edes vähän auttaa rauhoittumaan valolta ja väreiltä. Suurin oppi ja paras oppi ovat olleet huonosti nukutut yöt somen selailun jälkeen. Ne ovat vähän laimentaneet intoa selata esim.treeniin ja syömiseen liittyviä postauksia ja videoita. Ne kun tahtovat virittää aivot muuhun kuin nukkumiseen 😉

    • Tämän postauksen jälkeen laitoinkin kännykän ja muut laitteet jäähylle klo 22. Se toimi muutaman päivän, mutta sitten lipsuin samaan vanhaan malliin. Olen huomannut saman, sometus myöhään illalla huonontaa unen laatua. Eilen illalla yritimme miehen kanssa vääntää blogia uudelle palvelimelle ja yön sitten valvoimme lahjakkaasti molemmat, vaikka koneet suljettiin ”jo” 23:30. Vaikka otankin edelleen kännykän makuuhuoneeseen, luen viimeiseksi edes pari sivua kirjaa. Jospa pienet askelet auttaisivat tässäkin parhaiten.

  2. Ei tunnu hienolta huomata olevansa (some-) riippuvainen. Hyvä kuitenkin, että asian tunnistaa ja tunnustaa. Voin valitettavasti kertoa, että olen aika päivää sitten tehnyt itsestäni saman, kiusallisen havainnon. Minulla riippuvuus tosin kohdistuu vain käsityöblogien seuraamiseen. Olen tietoisesti jättäytynyt (ajastani jälkeen ja) kasvokirjan, Instagrammin, Twitterin ynnä muiden koukuttimien ulkopuolelle. Suosittelen samaa. Olen ajatellut, että minun ei ole pakko kuulua niihin. Pidän ystäviini yhteyttä mieluummin soittamalla tai käymällä kuin elämästäni koneelle kirjoittaen. Vaikka minulla onkin riippuvuus käsityöblogien seuraamiseen, käyttäisin mieluummin aikani muuhun: yhteiseen aikaan mieheni kanssa, neulomiseen, kirjojen lukemiseen, ulkoiluun… Siivosin ennen kesälomaani älypuhelimen näytön pikakuvakkeista, jotka johtivat minut lempiblogeihini, myös tänne. Nyt noita kuvakkeita löytyy jostakin syystä jälleen… Ryhdynkin saman tien siivouspuuhiin. Tätäkin voin suositella. Kannattaa miettiä, mikä elämässä on itselleen tärkeää. Se, mikä merkitsee eniten, saakoon samassa suhteessa aikaa. Jos pelkkä tahto ei auta, tarvittaneen järeämpiä välineitä. (On ehkä syytä miettiä totaalikieltäytymistä riippuvuuksien kohteistaan.Tupakoinnin lopettavallekaan ei kannata antaa tupakkaa lahjaksi…) Tämä olkoon opiksi erityisesti itselleni…

    • Tiesin, etten ole yksin asian kanssa. Miten vieroituksesi on edistynyt? Tuo somekanavista luopuminen on hyvä juttu, mutta kun tekee työkseen niihin sisältöjä niiden käyttöä ei oikein voi lopettaakaan, paitsi jos vaihtaa töitä. Minä olen palannut samaan vanhaan, vaikka hetken aikaa onnistuinkin vähentämään iltakäyttöä. Eilen huomasin, että puhelimeen oli ilmestynyt unikello-toiminto, jossa voi säätää puhelimeen oman tavoiteuniajan. Sitten määritellään heräämisaika ja se kuinka paljon ennen uniaikaa puhelin muistuttaa sen alkavan. Säädin itselleni ajaksi 45 min ja päätin puhelimen muistuttaessa lopettaa kaikkien laitteiden käytön siltä illalta. Aloitan kokeilun ensi viikolla ja kerron jossain vaiheessa miten kävi!

      • Kiitos kysymästä, vieroitukseni käsityöblogien seuraamiseen jatkuu edelleen. 😉 Nyt pitäisi jo kolmatta kertaa siivota puhelin kuvakkeista, jotka johtavat lempiblogeihini. Täytyykin tehdä se heti. Se täytyy tosin ilokseni todeta, että aiempien, kaikkien kuvakkeiden poistamisen jälkeen on niitä ilmestynyt takaisin vain muutama.
        Tahdon käyttää aikaani asioihin, jotka ovat itselleni rakkaita: yhdessäoloon mieheni kanssa, liikuntaan, neulomiseen, virkkaamiseen, kokkaamiseen ja lukemiseen. Toivon, että Sinullakin riittäisi aikaa sille, mikä on itsellesi tärkeää ja mitä rakastat. ❤ Ihanaa tätä vuotta! Onneksi jokaisena päivänä on mahdollisuus muutokseen.

  3. Tärkeän aiheen otit Pia taas esille! Itsekin tunnistan noita oireita mitä listasit. Joitakin aikoja sitten luin, että on olemassa jo tutkimustietoa siitä, miten älylaitteiden selaaminen muokkaa aivojamme. Silloin muistaakseni päätin alkaa kouluttamaan aivojani toiseen suuntaan. Luen muutenkin paljon, mutta aloin lukea entistä enemmän ja pyrin keskittymään kirjaan pitkään kerrallaan. Eli en antanut periksi ensimmäiselle impulssille, joka kysyi, että pitäisikö tässä välissä taas tarkistaa jotain somesta. Opettelin käymään vain kerran viikossa facebookisssa ja istumaan junamatkat kirjaa lukien tai ikkunasta tuijottaen. Pakko todeta, että olo on levollisempi kuin ennen kokeilua. Saa nähdä repsahdanko taas, mutta ainakin olen saanut tuntuman takaisin entiseen itseeni 😉 Tsemppiä kaikille aiheen äärellä!

    • Kiitos Maarit! Aah, mä niin tiedän tuon impulssin, josta puhut. Sen tiedostaa, mutta silti sen vastustaminen on vaikeaa. Julkisissa kuljetaan minäkin kirjaa mukanani. Kun katselee ympärilleen, käsittämättömän suuri joukko tuijottaa sinisenä hohtavaa ruutua, eikä näe ihmisiä ympärillään. Miten kävi, oletko repsahtanut?

  4. Täällä myös yksi someriippuvainen! Yksi keksimäni lääke oli tiettyjen sovellusten push-ilmoitusten poistaminen. Aiemmin, kun vaikka kirjoitti viestiä ja samaan aikaan tuli instagram-tykkäys, piti se käydä heti käydä katsomassa, mutta nyt näen tykkäykset kun menen itse sovellukseen pari kertaa päivässä. Se on ainakin auttanut siihen ettei kokoajan ole vilkuilemassa puhelinta. Päivitykset yms tietenkin aina palauttaa ne ilmoitusasetukset oletuksiksi, mutta saahan ne sitten uudestaan laitettua pois.

    • Tää on oikeesti hyvä vinkki! Kokeilen heti huomenna poistaa notifikaatiot kaikista somehärpäkkeistä. Työsähköposti-ikonin siirsin puolisen vuotta sitten pois etusivulta ja otin ilmoitukset päältä myös pöytäkoneen sähköpostiohjelmasta, rauhoitti kummasti ja auttoi keskittymään.

  5. Kuten sanoit ilmiö on riippuvuutta ja tosi yleinen! Minä puolestani ole eläkkeellä ja olen 65.Eläkkeeni on alkanut 5 v sitten 3 v ”pakkoeläkkeellä”, kun Tieto OYJ potki minut 60 v lahjaksi pois – lähinnä linja erimielisyyksien takia. Vaimoni on vielä työssä n. 3, 5 pv / viikko. Mulla on perheystäviä, sukulaisia ja tietenkin vaimoni, mutta mulla ei ole oikeastaan ystäviä, joita tapaan arkisin, vaikka siihen teknisesti olisi hyvä mahdollisuus. Tämän lisäksi on nyt n. 3v toiminut Enter Ry:ssä tietotekniikkaopastajana ja opastan ihmisiä (lähinnä vanhoja) käyttämään kaikkea tietotekniikkaa ja ratkomme näiden ihmisten tietotekniikkapulmia. Tähän hommaan multa menee noin 10 h / vko, eli vapaata aikaa jää vielä paljon. Minulle somessa on ihan aito kotikahvila tai kulmapubi, jossa tapaan pienehköä joukkoa erilaisia ihmisiä ehkä n. 10 – 15 henkeä, joista osaa en ole tavannut koskaan henkilökohtaisesti!

    Nämä kontaktit ovat selvästi tärkeä sosiaalinen ulottuvuuteni ja olisin vielä yksinäisempi ilman tätä. Olen ystävieni suhteen nirso – ainakin nirsohko – ja ihmisten, joiden kanssa jaksan pitää pidempään tiivistä yhteyttä pitää olla hyvin pitkälle kaltaisiani. En siis oikeasti valita yksinäisyyttäni joka on enemminkin yksi olemista ja joka siis pitkälle on oma valintani. Vaimoni kuitenkin aika ajoin huomauttelee paljosta ruutuajastani, vaikka eipä hän itsekään ole paljoa pekka parempi.

    Mun mielestä tasapaino riippuvuudessa löytyy sieltä, missä riippuvuuden kielteiset puolet alkavat haitata niin paljon, että ne riittävä sellaisen tahdon ilmaantumiseen, joka muuttaa tuota tasapaino pistettä. Yksi tärkeä huomio tällaisissa ilmiöissä, on rehellinen ominaisuuksiensa hyväksyminen. Tilaansa ei tule soimata, vaan todeta. Tämän antaa perspektiiviä buddhalaisen meditaation ohje: kun meditaatiossa mieli karkaa omille teilleen ja sen havaitsee, ei pidä vihastua itselleen ja torua, vaan ilman pahastumista vain taluttaa mieli takaisin keskittymiseen :-).

    • Onneksi ole perimältäni sellainen, että minulla EI ole vastaavaa ongelmaa esim. ruuan tai alkoholin kulutuksen suhteen, mutta tämä on pelkkää hyvää tuuria.

    • Kiitos kommentista Jukka! Somen käyttötapoja on monia. Kannustan somettamiseen etenkin silloin kun se on aidosti keino ylläpitää ystävyyssuhteita ja yhteisöä. Siihen ne alunperin on kehitetty ja siinä tarkoituksessa toimivat loistavasti. Some voi olla yksinäisen pelastus, mutta toisaalta se saattaa myös aiheuttaa yksinäisyyttä, jos kanavia selatessa tuntuu siltä että kaikilla muilla menee hyvin. Sinun virtuaalinen kahvipöytäsi kuulostaa varsin mainiolta, minun huoleni kohdistuu lähinnä ns. turhaan käyttöön, joka on pois siltä mitä oikeasti haluaisin tehdä ja josta ei minulle loppupeleissä ole mitään hyötyä (tai edes iloa). Jos some tuo elämään positiivista sykettä, ei sen käytöstä tarvitse olla huolissaan. 😊

      • Kiitos vastauksesta. Muuten alkaa näyttää siltä, että tämä(kin) blogi kuuluu mun ”kahvilapöytään”
        Kun matkustan paikallisjunalla välillä Kerava – Helsinki, huomaan nykyään, että lähes kaikki ( siis jotain 95% ) kanssamatkustajat käyttävät jotain mobiililaitetta joko koko tai lähes koko matkan ajan. Tämä on mielestäni merkki siitä, että toiminta on lähes kaikille palkitsevaa ! Kun sitten ajattelen aikaa, ennen näitä laitteita, muista hyvin ihmisten pitkästymisen. Osa meistä luki aika ajoin jotain painettua sanaa, mutta se vaatii paljon enemmän keskittymistä, kuin nämä nopeatempoiset ja lyhyeeseen aktiviteettiin perustuvat huomattavan vuorovaikutteiset välineet.

        Mietinkin sitä, mistä se tämän toimintatavan moittiminen kumpuaa ja mitkä sen oikeat perusteet mahtavatkaan olla. Tule mieleen viime vuosituhannen aikainen TV:n katselun mollaus. Mä luulen, että meitä yhteisönä tavallaan vaivaa jokin luterilaisen työnteon ja puritaanisen tehokkuuden ikiaikainen vaatimus ??

        • Ooh, onpa ilo istua kanssasi samassa kahvipöydässä! Olen samaa mieltä tuosta luterilaisen työkulttuurin ihannoinnista ja vaatimuksista, se on todella syvälle iskostettu. Kun makaa laiskana sohvalla läppärin, teeveen tai muun viihdykkeen seurassa, tulee väistämättä jossain vaiheessa olo, että nytkin pitäisi olla tekemässä jotakin hyödyllistä.

  6. Mulle edes oman blogin pito ei ole aiheuttanut riippuvuutta. En ole tekemisissä oikeastaan minkään muun somen kanssa, en ole facessa enkä instassa, ihan tietoisesti. Tykkään pitää ystäviin yhteyttä ”vanhanaikaisin keinoin” eli soittamalla tai meilaamalla. Haluan olla vapaa ja musta tuntuu, että jos olisin esim. facessa, en olisi vapaa koska pitäisi jatkuvasti vahdata toistenkin päivityksiä. Muutamia blogeja seuraan, mutten päivittäin. Koskaan en käy katsomassa blogini katsojalukuja, tosin ei niitä paljon olekaan, muuta kuin silloin kun teen uuden päivityksen. Se tilasto kun lävähtää silmille automaattisesti. Kännyä en ota enää edes makkariin, joskaan en ole sitä selannut ennen nukahtamista, se toimi ainoastaan herätyskellona. Nyt se soi olohuoneessa, pitäisi ostaa oikea herätyskello, niin ei tarvitsisi loikata kärppänä sängystä. Myönnän kyllä, että on hirveän ärsyttävää katsoa toisten jatkuvaa luurissa roikkumista. Eritoten lasten. Tuntuu etteivät monetkaan voi enää elää ilman jatkuvaa päivitystilassa olemista. Mua sellainen ahdistaisi. Elän mieluummin rennommin. En ota stressiä oman blogini päivittämisestäkään, päivitän kun huvittaa.

    • Moi Susanna, sulla on ihailtava asenne koko sometouhuun ja bloggaamiseen. 👍🏻Voisinpa tartuttaa itseeni hitusen samaa ajattelutapaa!

  7. Heips; Nyt on tätäkin asiaa tuumattu ajan kanssa. Jukka Tammisella on hyviä pointteja, monta tuttua juttua. Itse olen ilmeisesti perso uutisille, on ne sitten mistä päin tahansa maailmaa, urheilulle ja viihdekin menee otsikoissa. Niitä en ihan kyllä avaa, kun ei aina kiinnosta. 😊. Mutta uutiset. Aamulla ensimmäiseksi iiiiiso lasi vettä ja maailman tapahtumat. Sitten sää ja muutama blogi ja niin se aamu aukeaa. Enkä kärsi huonoa omaatuntoa. Miksi pitäisi? Sehän on elämäntilanteesta kiinni. On ihan eri asia, oletko työelämässä vai et tai onko lapsia vai ei. Ja otanpa tähän senkin pointin, että joskus voipi olla sellainen tilanne, että et pysty kovin moneen asiaan, sairautta tms. Silloin televisio, netti, musiikki ja kirjat ovat päiväsi mukavia juttuj ( kokemus puhuu, voin sanoa), joita ilman olisi päivät niin pitkiä. Ja ei, ei se ole pois ystäviltä ja perheeltä. Joskus tuntuu, että syyllistetään vaikka telkkarinkatselusta eikä ajatella, että kaikki eivät pysty harrastamaan kaikenmoisia urheiluja ja sellaisia. Nykyisin sanon, että siitä maksetaan veroa, pitää katsoa telkkaria 😊.
    Mutta en ole kyllä makkariin vielä kännykkää raahannut. Sen sijaan en ole somessa, se ei ole minun juttuni. Joskus ajattelin, että jos olisin rikas, tilaisin paikallislehtiä. Onneksi netissä niitäkin voi lukea. Olen kyllä mahdottoman utelias uutisten suhteen. Ja elämä se vasta mielenkiintoista onkin 😆.
    Tätäkin asiaa pitää ajatella niin, että mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mutta ei pidä kantaa huonoa omaatuntoa nettiselailusta, jos läheisillä ja itsellä on kaikki hyvin.
    Ja nyt tutkimaan uutisia, jos vaikka taivas on pudonnut 😂.

    • Se on juuri näin! Somettamisesta, telkkarin katselusta tai netin selaamisesta ei todellakaan tarvitse potea huonoa omatuntoa, jos se tuo iloa elämään. 😊

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!