#firstsevenjobs

Sattuneesta syystä päivitin tänään ansioluetteloani ja siinä samassa päätin vihdoin osallistua menneellä viikolla somessa kiertäneeseen ilmiöön. Ystävieni tekemät listat todistivat, että nekin, joiden nykyduuni on hohdokasta ja palkkakin viidentuhannen tuolla puolen, ovat rämpineet nuorina aikuisina ihan samassa suossa kuin minäkin. Jotenkin lohduttavaa.

varvastossut laiturilla

1. Saunamittareiden ja seinäkellojen koneistojen ja muiden nippelien vääntäjä. Vanhemmillani oli liikelahjayritys, jonka hittituotteita kultaisella kahdeksankymmentäluvulla olivat puiset saunamittarit ja seinäkellot. Lapsityövoima oli halpaa, meille riitti muutama markka tunnilta. Väänsimme pienillä sormillamme kiinni koneistoja ja painoimme paikalleen viisareita ja vieläpä tykkäsimme siitä. Myöhemmin teininä minut ylennettiin porakoneen käyttäjäksi ja silkkipainoapulaiseksi.

2. Rippileiri-isonen. Olin jo yläasteikäisenä tapakristitty, eivätkä jeesushommat erityisesti kiinnostelleet. Omalla riparillani uskontoa ei tuputettu, mutta tietoa oli tarjolla, jos sitä kaipasi. Kristityn vaellukselle herätettiin aamuyöstä, unet karisivat silmistä viimeistään siinä vaiheessa, kun meidät heitettiin laiturilta alas side silmillä. Tupakkaa sai polttaa, jos siihen oli kotoa lupalappu. Sittemmin meno on tainnut hiukan rauhoittua. Rippipappimme Kaj Engström oli huipputyyppi, jolla oli huumori kohdallaan. Kun ennen konfirmaatiota kuulin silloisen ihastukseni suunnittelevan isoseksi ryhtymistä, minäkin ilmoittauduin mukaan. Hauskaa oli ja joku pieni korvauskin taisi tilille tipahtaa.

3. Ikkunanpesijä. Inkoon kunta pestasi kylillä lorvivaa nuorisoa pieniin askareisiin ja minä päädyin ensimmäisen poikaystäväni kanssa pesemään vanhan kyläkoulun salin ikkunoita. Pesemiseen tarvittiin korkeat tikkaat, sillä ne ulottuivat neljän metrin korkeuteen. Lopputulos tuskin kesti lähempää tarkastelua.

4. Kahvilatyöntekijä. Kaksi kesää täytin patonkeja, mikrotin ja sokeroin munkkirinkilöitä, paistoin omenaviinereitä ja pasteijoita, myin irtokarkkeja ja jäätelöä. Barösundin Essolla oli liikennemääriltään Mannerheimintiehen verrattavan kapean veneväylän ainoa kahvila ja sen kyllä huomasi. Hiljaisina hetkinä omistaja kertoi yliluonnollisista kokemuksistaan, joista näen vieläkin painajaisia. Sunnuntailisiä ei maksettu, mutta viikossa oli sentään kaksi vapaapäivää. Ruotsi ja englanti olivat päässäni sopuisasti sekaisin, muistan edelleen ilmoittaneen kansitakkiselle purjehtijarouvalle ostosten loppusummaksi tjugoseven. Tämä on historiani ainoa työpaikka, joka liittyy jollain tavalla ruokaan.

5. Taskukalenterien pujottaja. Insinööriopintojeni alkupuolella olin ujo, enkä mielestäni hallinnut opetettuja asioita niin hyvin, että olisin edes uskaltanut hakea asiallista työharjoittelupaikkaa. Edellisen vuosikurssin kollegat antoivat onneksi kuuman vinkin minulle ja yhtä saamattomalle kaverilleni: hakekaa Ajastolle sitomoon, töitä on paljon ja palkka hyvä. Neljän kuukauden ajan pujotin taskukalenterin sisäosaa kiinni kansiin. Sitomossa oli yksi kone tätä varten, mutta sen kapasiteetti ei riittänyt, joten työharjoittelijat tekivät loput käsin. Ylitöitä oli melkein joka viikonloppu ja ne saattoivat alkaa aamukuudelta. Yhtenä tällaisena aamuna kuulimme prinsessa Dianan kuolleen. Yksi vakkarityöntekijöistä itki.

6. Insinöörityön tekijä. Olin aikaani edellä ja tein inssityöni nettikaupankäynnistä. Vuonna 1998 internet kirjoitettiin vielä isolla ja verkosta ostaminen oli lapsen kengissä. Luin kymmeniä MicroPC– ja Tietokone-lehtien artikkeleja ja kokosin niistä pk-yrittäjän oppaan internet-kaupankäyntiin. Eräs internet-operaattori maksoi työstäni sievoisen summan ja painatti kirjoitelmani pohjalta yritysasiakkaille jaettavan vihkosen.

7. Tuoteasiantuntija internet-operaattorilla. Valmistuttuani työpaikkoja oli tarjolla enemmän kuin valmistuneita ja työnantajia jopa kilpailutettiin. Minäkin olin oppinut pitämään puoleni ja sain nostettua tarjottua palkkaa kertomalla, että pahin kilpailija tarjosi enemmän ja itse asiassa työsopimus on jo allekirjoittamista vailla. Sain heti vakituisen työpaikan ja vieläkin harmittaa, etten silloin saman tien hankkinut omistusasuntoa. Olin ensimmäiset puoli vuotta aivan pihalla ja aivan varma, että kohta joku huomaa, etten oikeasti osaa mitään.

tikkataulu

ps. Kuvat eivät liity tekstin tapauksiin.

6 kommenttia artikkeliin ”#firstsevenjobs

  1. Vakiofani täällä hei! Kiva ja erilainen postaus, olisin facessa näitä lukiessani toivonut juuri tämänkaltaista pientä kertomusta jokaisesta työpaikasta. Pisti itsekin mietityttämään 🙂

    Jäin kuitenkin miettimään postauksen ensimmäisiä lauseita. Mikä tekee työpaikasta hohdokkaan? Mun käsityksen mukaan yli 5 k€:n palkka ei ole korkeakoulutetulle pääkaupunkiseudulla edes mikään harvinainen tai korkea. Itsellänikin on ja oon ihan tavallinen 35-vuotias toimistotyöläinen 🙂 Monet on nuorena tehneet jos jonkinlaisia hommia joten miksi se on lohdullista, että myös ne ”hohdokkaita” töitä nykyään tekevät?

    No joo, ehkä meni vähän saivarteluksi, mutta jäi mietityttämään 🙂

    • Ups! Tienaako Helsingissä tavallinen toimistotyöläinen tosiaan yli 5000€? Tavallinen toimistotyöläinen taitaa olla melko laaja käsite. 🤔 Vai pitikö olla ”korkeakoulutettu toimistotyöläinen”, joka tuntee olevansa ”tavallinen”? Saivarrellaan nyt sitten oikein kunnolla 😄.

      Ymmärsin kyllä Pia, mitä tarkoitit kirjoituksessa ennen sandaalikuvaa.

    • Ohhoh, pääsisköhän teille töihin? 🙂 Minä 40-vuotiaana korkeakoulutettuna toimistotyöläisenä jään kyllä kauas nelosellakin alkavista palkoista.. Pointtini oli se, että vieläkään ei ole liian myöhäistä. Että aikuisena voi päästä hyville palkoille, vaikka nuoruuden työhistoria onkin sillisalaattia, eikä punaista lankaa tai suoraa uraputkea heti löydy. Ammatin hohdokkuus on tietysti subjektiivista, se mitä minä ihailen, saattaa olla jollekin muulle täysin yhdentekevää. Kiitos kommentistasi, se pisti minutkin miettimään!

  2. Tarkoitin siis pääkaupunkiseudulla asuvaa korkeakoulutettua, jonka työ ei kuitenkaan ole varmaankaan millään mittarilla mitattuna hohdokasta (vaikkakin mielenkiintoista ja mukavaa) vaan sellaista ”perus konttorirotan” elämää 😊 Siis ihan tavallisille ihmisille tarkoitettua työtä.

    Itse ajattelisin hohdokkaana sellaiset yleisesti statussymboleina pidetyt asiat kuten kansainväliset tai johtotason työtehtävät, muutoin merkittävän aseman tai runsaat työsuhde-edut (enkä nyt tarkoita lounasseteleitä).

    Ja teretulemas vaan työnhakuun! Tosin edellyttää tiettyä tutkintoa ja sen jälkeen hankittua työkokemusta huonopalkkaisistakin töistä. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä ja opiskellakin voi nykyään vaikka ja mitä. Jos siis sen suuremman palkan haluaa.

    Taidan itse puolestani elää jonkinlaisessa kuplassa sen suhteen, mitä korkeakoulutetut yleensä tienaavat. Oon nimittäin käsittänyt, että säkin oot Pia vastuullisessa asemassa, työhösi sitoutunut ja teet välillä pitkiäkin työpäiviä. Sen perusteella olisin arvannut palkkasi korkeammaksi ja siitä em. ihmetys. Aivan täysin ohi postauksen aiheen, mutta onpahan mielenkiintoisia pointteja 😊

    • Hyvää keskusteluahan tämä on, eikä rönsyily ohi postauksen haittaa olenkaan. 🙂 Yliopistomaailmassa palkat eivät päätä huimaa, vaikka taitavat pulleammat tilipussit olla tiukassa meidän alalla muutenkin. Vastuuta kyllä on, mutta ei se valitettavasti palkassa näy. Pitkät työpäivätkin kerryttävät lähinnä tuntisaldoja, jotka pidetään vapaina. Jos minulta kysytään, yliopistojen palkkajärjestelmä pitäisi laittaa kokonaan remonttiin, sillä henkilökohtaista suoritumiskykyä (joka muodostaa osan palkasta) mitataan ainakin meillä sellaisten henkilöiden toimesta, jotka eivät ole missään tekemisissä arvioitavan työntekijän kanssa. Siinä ei auta, vaikka oman pomon mielestä olisitkin huippusitoutunut ja taitava työssäsi. Pitäisi varmaan murtautua ulos tästä nykyisestä kuplasta ja ujuttautua sellaiseen, missä nämäkin asiat ovat paremmin! Ehkä parin viikon päästä alkava elämäni neljäs tutkintoon tähtäävä koulutus on askel oikeaan suuntaan. 🙂

    • Minä taidan olla varsinainen pöljä, sillä hohdokas työ ei minun ajatusmaailmassa liity suureen palkkaan tai työetuihin. Hohdokasta olisi nauttia työstään niin, että kokee olevansa tarpeellinen työssään (mitä se sitten onkaan), saisi riittävän toimeentulon, ettei joka senttiä tarvitse laskea ja voisi nauttia työstään. Ja suuri palkka ei korvaa hyvää ja toimivaa työyhteisöä. Joo, joo, olen naiivi. 😊 Ymmärrän kyllä, että nykyisin on paljon vaikeampaa työelämässä kuin itselläni oli. Mutta ajatusmaailma muuttuu iän myötä. Emmi kirjoitti, että työ on mielenkiintoista, mukavaa, palkka hyvä, siinä on jo hirmu paljon!

      Vai vielä neljäs tutkinto…se kolmas ei muuten tullut esille postauksissa. Nostan hattua, kun jaksat opiskella.
      Kyllä mielipiteet ovat aina kiinnostavia ja avartavia, tykkään.

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!