Ota minut tällaisena kuin oon

Meikkaaminen ei ole koskaan kiinnostanut minua. Yläasteella yritin, koska kaikki muutkin tekivät niin, mutta lopputulos oli todennäköisesti kaikkea muuta kuin onnistunut. Pian kyllästyin, koska en jaksanut herätä aamulla niin aikaisin, että ehtisin puuteroida piiloon näppylät ja muut virheet ihossa. Annoin olla, lisäsin vain ripsiväriä ja neutraalia huulipunaa. Vielä aikuisenakin arkimeikkini koostuu ripsiväristä ja huulikiillosta. Niitäkin lisään aamuisin vain, jos tiedossa on jotain normaalipäivästä poikkeavaa. Kuljen siis ympäriinsä luomuna, vain silmänympärys- ja päivävoide kasvoillani. Pukujuhliin sentään panostan ja koetan sutia kasvoihini hyviä puoliani korostavaa kosmetiikkaa.

Ihoni on onneksi pääosin hyvinvoiva ja suhteellisen tasainen. Kerran kuussa kasvojen iho saattaa kukkia, muuten se lähinnä vain rasvoittuu ja kuivuu vuodenaikojen mukaan. En tiedä onko minulla hyvät geenit vai onko kaiken takana monipuolinen ja terveellinen ruokavalio. Ihooni olen joka tapauksessa perustyytyväinen. Varressanikaan ei ole valittamista, se on kiitettävästi pysynyt elämän käänteissä mukana pettämättä oikeastaan kertaakaan. Painovoima on kuitenkin armoton, nelikymppinen ei ole enää nuori, ei ainakaan ulkoisilla kriteereillä mitattuna. Mutta mitä sitten?

kasvot ilman meikkiä

Tiedän, että silmäluomeni roikkuvat, otsani on korkea ja että huuleni ovat epäsymmetriset. Tummat silmänaluset kertovat huonosti nukutuista öistä, eikä ihoa voi hyvällä tahdollakaan kutsua enää kimmoisaksi. Poskessa on useampikin arpi ja alahuulessa tumma syntymämerkki. Joidenkin mielestä kasvoissani on myös epämiellyttävä luomi ja kulmakarvani kaipaisivat ruokkoamista. Vartalossani on selluliittia ja elämän jättämiä jälkiä. Haluaisinko korjata nämä asiat? Epävarmana teininä – ehkä, aikuisena naisena – en, sillä ne ovat osa identiteettiäni, ne tekevät minusta minut. Olen oppinut hyväksymään itseni tällaisena, epätäydellisen ainutlaatuisena.

järvessä

Niinpä kun minulta kolme vuotta sitten castingkuvauksissa kysyttiin, mikä olisi tällä hetkellä parasta, mitä voisi tapahtua, vastasin kysymykseen suurinpiirtein näin: parasta olisi, että ihana mies kävelisi vastaan ja ottaisi minut juuri sellaisena kuin olen. Arvostaisi vahvuuksiani ja hyväksyisi heikkouteni. Olin kyllästynyt tuntemaan riittämättömyyttä arvostelevien silmäparien edessä. Turhautuneisuutta siitä, että minun odotettiin olevan jotain muuta kuin olen tai muuttuvan joksikin, jollainen en halunnut olla. Halusin tuntea kelpaavani omana itsenäni. Virheellisenä ja epätäydellisenä ihmisenä.

saunanraikkaana

Olen onnekas, sillä kohtasin myöhemmin juuri sellaisen ihmisen. Miehen, joka rakastaa minua hyllyvästä päärynäpyllystä, eriparirinnoista ja pömppövatsasta huolimatta. Joka saattaa sanoa, että ripsivärin lisääminen on tarpeetonta, sillä hän tykkää silmistäni ilmankin. Joka silittää sänkisääriäni eikä huomauttele pitkäksi venähtäneestä juurikasvusta. Joka kunnioittaa sitä kuka olen ja mistä tulen, arvostaa tekemisiäni ja hyväksyy ärsyttävimmätkin luonteenpiirteeni. Joka valitsi minut, ja jonka minä valitsin. Kaikista eletyn elämän aiheuttamista kolhuista ja lommoista huolimatta – tai ehkä juuri siksi.

laiturilla

34 kommenttia artikkeliin ”Ota minut tällaisena kuin oon

  1. ❤❤ ihana kirjoitus ja ihana sinä! Viisaita sanoja, olen näin nuorena aikuisena taas askeleen lähempänä itseni hyväksymistä. Kiitos!

    • Voi Riikka! Pohdin todella pitkään uskallanko julkaista tällaista tekstiä kuvineen kaikkineen, mutta päätin sen lopulta kuitenkin tehdä. Ajattelin, että jos yksikin lukijani tämän myötä katsoo huomenna peilikuvaansa edes piirun verran armollisemmin, postauksen julkaiseminen kannatti. Kun tämän päälle luin kommenttisi, itku pääsi. KIITOS! <3

  2. On yhä tärkeämpää, että kirjoitetaan ja puhutaan niin kuin sinä postauksessasi teit. Entistä useammin törmää keskusteluihin, joissa parisuhteessa olevat joutuvat kamppailemaan toisen esittämien ulkonäköön liittyvien toiveiden kanssa: ”tiukempi ja muhkeampi takapuoli, silarit ja tukan sävy ehkä hivenen vaaleammaksi…”. Kauhistuttaa yksinkertaisesti. Tarvitaan lisää ihmisiä, jotka eivät suostu ja alistu tällaiseen. Ja juuri tuo miten sen kauniisti sanoit, että ne kaikki kohdat ja jutut vartaloissamme tekevät meistä meidät. Ei kiitos mielikuvituksettomalle ja nahistuneelle ihmiskuvalle. Hienoa että olet 🙂

    • Yksityiskohtiin menevät ulkonäkövaatimukset ja -toiveet parisuhteessa ovat jotain, mitä en vaan voi ymmärtää. Ei kai kukaan mies (tai nainen) voi vakavissaan väittää rakastumisen olevan hiusten pituudesta tai kuppikoosta kiinni? Omia ulkonäöllisiä päähänpinttymiä ihannekumppanista on välillä muutenkin hyvä tuulettaa, ”vääränlaisen” ulkokuoren alla voi piileskellä timantti, jota et koskaan uskonut löytäväsi. Nykyisen suhteen alkuaikoina kuulin useammaltakin ystävältä, että eihän tämä mies ole yhtään sun tyyppinen. Ei olekaan ja hyvä niin. Kiitos hienosta kommentista, Maarit!

  3. Juuri näin ei lisättävää eikä pois otettavaa. Ensimmäinen kysymys ( näin aikoina ) on voiko ihmisen ulkonäöstä tai luonteenpiirteistä sanoa hänelle mitään? Siis jos ei voi arvostella niin voiko kehua? Toinen kysymys on voiko kunnioittaa ja rakastaa sellaista, joissa on kielteisiä ominaisuuksia.
    Mun käsitykseni on, että kohtuudella ( ja lämmöllä) voi esittää kumpiakin kantoja. Vastaus jälkimmäiseen on toki triviaali kyllä – muuten ei rakkautta ja kunnioitusta olisikaan.
    Minun silmissä kasvosi ja vartalosi ovat kauniit. Kasvojen kohdalla ilmeet ovat ainakin hyvin tärkeä komponentti kuin piirteet ja julkiset esiintymisesi ja tekstisi kertovat, että olet myös älykäs, lämmin ja sympaattinen.
    Olen todella iloinen siitä, että ole löytänyt rinnallesi arvoisesi miehen! Niin on hyvä. Ikääntyminen nostaa tällaisia kysymyksiä, mutta siinäkään ei tunnu tapahtuvan mitään hyppäyksiä ( ainakaan kohdallani 65 v mennessä).

  4. Hei; Olipa syvällinen ja paljas teksti sinusta. Rohkea ja hieno kirjoitus. Halusit, että sinut hyväksytään ”virheellisenä ja epätäydellisenä”. Tässä kohdassa pikkasen tuumailin, koska ei missään ole määritelty, millainen on täydellinen ihminen. Onko niitä vai ehkäpä onkin niin, että kaikki ovat omalla tavallaan täydellisiä ja ainutlaatuisia. Minä ajattelen nimittäin niin, olen jo pitkään ajatellut. Ehkä et tarkoittanutkaan sanatarkasti virheellinen ja epätäydellinen, minä vaan tuppaan lukemaan sanatarkasti. Sinulla on hyvä itsetunto ja olet ainutlaatuinen ja täydellinen juuri sellaisena kuin olet.

    Viimeinen kuva on valtavan kaunis. Upeat värit ja sinä, niin ”tässä olen”! Aivan mahtava. Kiitos.

    • Olet oikeassa, jälleen kerran. Kaikki me olemme täydellisiä ja ainutlaatuisia. Ne virheet, joihin itse kiinnitämme suurta huomiota, ovat yleensä epävarmuuksiamme, joita muiden silmä ei edes näe. Olen itsekin ylpeä tuosta viimeisestä kuvasta, se tiivistää kaiken, mitä aiheesta halusin sanoa. Kiitos.

  5. Kertakaikkisen ihana ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Niin kuin niin monet muutkin sun kirjoitukset, kiitos niistä. Viimeisessä kuvassa on hieno tunnelma, todella kaunis!
    Ja järkätäämpä ne skumppailut pian! 😉

  6. Voi tavaton! Luin ja itkua pidättelin. Niin koskettava ja liikuttava oli tämä tarina. Sitten annoin hanojen aueta. – Siis itkin! Valtavaa avautumista ja rohkeutta tämän kirjoittaminen (ja kuvien julkaisu) on varmasti vaatinut, en epäile ollenkaan. Olet ihan yliveto Pia, että uskalsit! Kiitos. Aihe on puhutteleva, sillä olen niin ärsyyntynyt tästä nykymaailman ulkonäkökeskeisyydestä. Mikä meitä, ihmisiä, vaivaa. Auts. Nyt itkettää uudelleen… Ollaan (ihan jokainen meistä), mitä ollaan ja ollaan ylpeitä siitä, mitä ollaan, eiks niin? <3

    • En kestä, miten koskettavia kommentteja olen tästä tekstistä saanut. Kuinka kauan postausta panttasinkaan ja sydän syrjälläni julkaisun jälkeen mietin, mitä olinkaan mennyt tekemään. En osaa edes kuvailla, miten hienoa on kuulla sanojeni liikuttavan ja aiheuttavan tunnemyllerryksiä. Haluaisin lisätä tähän kaikki mahdolliset ylisanat, mutta sen sijaan esitän nöyrimmät kiitokseni.

  7. Kiitos tästä upeasta, aidosta kirjoituksesta. Olet rohkea. Pari vuotta sitten lopetin meikkaamisen kuta kuinkin kuvailemiesi syiden vuoksi: ei kiinnosta, käytän mieluumin ajan muuhun. Elämäni ehdottomasti parhaita päätöksiä. Ehkä esimerkistäsi rohkaistuneena uskaltaudun kirjoittamaan aiheesta.
    Huikeita kuvia!

    • Kiitos! Kannustan tarttumaan aiheeseen, taklataan yhdessä ulkonäkökeskeinen maailma paremmaksi teksti kerrallaan!

  8. Todella liikuttava kirjoitus. Olen käynyt lukemassa tämän useita kertoja. Kiitos kovasti 🙂

  9. Tähän on nyt pakko kommentoida, että mun miehen mielestä sä olit kaikkein mielenkiintoisin nainen siinä taannoisessa ohjelmassa. Eipä kyllä koskaan maininnut mistään eripari-huulista tai kulmakarvoista, viehättävyys on niin paljon muutakin.

    Olen melko varma, ettei tuo siippani niin poikkeuksellinen ole, mutta miksiköhän aina ne negatiivisia asioita oksentavat ovat enemmän äänessä – tai jäävät ainakin oman pään sisään äänekkäinä (ainakin itselläni). Mahtavaa, että tykkäät itsestäsi, niin varmasti moni muukin 😊

    • Ooh, välitäthän kiitokseni miehellesi! Viehätysvoima tosiaan koostuu kokonaisuudesta, ei siinä muutama luomi tai kulmakarvojen muoto paljon paina, etenkin kun livenä kohdataan. Ehkäpä ne suurisuisimmat saavat helpotusta omaan oloonsa mollaamalla muita, mene ja tiedä.

  10. Kiitos ihan mielettömän kauniista ja paljaasta tekstistä. Se sai ajattelemaan ja itkun tulemaan.

    • Kiitos Jasmine! Ehkä uskallan jatkossa jakaa muitakin henkilökohtaisia ajatuksia elämästä ja rakkaudesta, kun tämä otettiin vastaan paremmin kuin hyvin, lämmöllä ja avosylin.

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!