Kameran takana

Olenkohan koskaan maininnut, että kaikki blogissa julkaisemani kuvat on otettu Lumia 1020 -kännykkäkameralla, eikä niitä ole käsitelty rajausta lukuunottamatta mitenkään? No, näin joka tapauksessa on näreet.

Valokuvaus on minun kuppini teetä, mutta jostain syystä en ole koskaan tullut hankkineeksi hienoa ja kallista järjestelmäkameraa. Ensimmäisen kunnon pokkarini sain ylioppilaslahjaksi. Se oli hopeanharmaa Olympus, jossa linssin eteen sai liutettua kannen, vähänkö siistiä! Sitä ennen kuvasin lelukameroilla ja joskus isän filmijärkkärillä. Vuosia myöhemmin ihastuin Canonin pokkareihin ja niistä neljäs taitaa olla nyt laatikon pohjalla.

Suhteeni valokuvaukseen on varsin käytännöllinen. Ennen digiaikaa, kännykkäkameroita, naamakirjaa ja instagramia kuljetin filmipokkaria mukana kaikkialla. Ala-asteella saatoin kuvata pari filmirullallista ihan tavallisina koulupäivinä, kuudennen luokan leirikoulusta Raahen Pattijoella rullia kertyi varmaan neljä. Tilannekuvia kavereista, tylsistä ruotsintunneista ja luokkaretkistä Porvooseen. Valokuvien kehittäminen oli joka kerta yhtä jännittävää, millaisia hetkiä filmille oli tallentunut, kenellä oli rumin ilme ja miltä se ihanin poika näytti paperikuvaan printattuna?

Aikuisena hankin digikameran ja dokumentoin kuororeissut, veneretket, ulkomaanmatkat ja syntymäpäivät. Teetin parhaimmista paperikuvat. Kuvasin jopa muutamat häät. Aika hyvin pokkarikuvaajalta. Kai minulla aina on ollut silmää kuvalle, vaikka kunnon kuvausvermeitä en olekaan koskaan omistanut.

Sitten varsinainen kuvaaminen jäi. En oikein tiedä mikä tappoi tavan – kyllästyinkö vai tuliko siitä liian helppoa ja arkipäiväistä? Satoja ja tuhansia kuvia, mutta ei aikaa käydä niitä läpi. Nykyiset kännykkäkamerat ja valmiit suotimet tekevät jokaisesta kaduntallaajasta vähintäänkin kohtalaisen kuvaajan. Instagram on täynnä ravintola-annoksia, aamupaloja, vauvojen varpaita, auringonlaskuja ja treeniselfieitä. Siinä samassa kuvavirrassa ajelehtivat minunkin otokseni.

Blogin myötä vanha harrastus on nostanut vihdoin päätään. Samoin on tapahtunut kunnianhimolle kuvaajana. Kateudesta vihreähkönä seuraan muiden bloggareiden taidokkaasti valaistuja valokuvia, viilattuja asetelmia ja onnistuneita kuvakulmia. Joillain on jopa vakkarikuvaajia, jotka tallentavat heidän arkeaan. Miten ihmeessä itse yltäisin samaan?

IMG_7031 copy
IMG_7061 copy
IMG_7096 copy
IMG_7100 copy

Siksi olen nyt erityisen innoissani. Potkun persuuksiin antoi Helsingin työväenopiston ruokavalokuvauksen kurssi. Kahden päivän tiivis yhteenveto siitä, miten luonnonvaloa voi hyödyntää, mihin suurentavaa parranajopeiliä voi ruokaa kuvatessa käyttää, kuinka vihannekset saadaan näyttämään tuoreilta pidempään, millä tavoin kastike lisätään annoksen päälle, mihin tarvitaan pinsettejä ja miltä korkeudelta siirappi tulee valuttaa pannukakuille, jotta se näyttää vastustamattoman hyvältä kuvissa.

IMG_0011
IMG_0019
IMG_0009

Tiesittekö, että paremmat pisarat ”kylmän” olutpullon pintaan saa lisäämällä suihkepulloon glyserolia? Tai että kuvattava annos on hyvä koota kuvauspaikalla, sillä siirtämisestä jää aina jälkiä astiaan? Ja että toimivat, mutta silti edulliset valaisuvälineet löytyvät rautakaupan hyllyiltä? En minäkään, mutta nyt olen valaistunut. Ja pian varmasti useita satasia köyhempi, sillä vaikka kännykällä saa kelvollisia kuvia, on kameralla näköjään oikeasti väliä. Myös ruokakuvauksessa.

WP_20160417_12_26_30_Pro
WP_20160417_12_31_47_Pro
WP_20160417_11_11_36_Pro
IMG_7036 copy
WP_20160417_11_17_57_Pro
Tästä lähtien silmäni skannaavat tarkkaan jokaisen vastaantulevan kirppispöydän ja roskalavan, sillä patinoituneita puulevyjä, ruostuneita peltivuokia ja kuluneita pellavapyyhkeitä voi löytyä mistä vaan ja ne kelpaavat kuvausalustaksi ja rekvisiitaksi melkein mihin tahansa ruokakuvaan. Kameraa ei taida kuitenkaan kirppiksiltä löytää. Taidan lotota tulevanakin lauantaina.

ps. Kuten vesileimoista näette, osan näistä kuvista otti kokkausparini Ninarose Maoz, johon tutustuin kuvauskurssilla. Kiitos otoksista ja valloittavasta seurasta ja terkkuja myös muille uusille blogikollegoille!

pps. Paremmiksi kuvaajiksi meitä opasti kokenut ruokakuvaaja ja Kamera-lehden toimittaja Timo Ripatti ja ruokapuolesta vastasi kotitalousopettaja Anne Ponkkonen. Suosittelen syvästi. Tämä jos mikä on vastinetta verorahoille!

5 kommenttia artikkeliin ”Kameran takana

  1. Kiinnostava postaus ja ihania kuvia! Tuollaiselle kurssille olisin itsekin mieluusti osallistunut!

    Voisitko tässä kuitenkin, vähän niinkuin pienenä lohdutuspalkintona meille tiedosta osattomille (ja samalla sitä verorahojen vastinettakin jakaen), vinkata:

    1. Millaisia edullisia valokuvaamisen soveltuvia valaisuvälineitä löytää rautakaupasta ja mistä rautakaupasta?

    2. Mihin sitä suurentavaa parranajopeiliä valokuvaamisessa tarvitaan?

    3. Miltä korkeudelta sitä siirappia pitäisi valuttaa pannukakuille?

    Kiitos jo etukäteen 😀

    • No tottakai, saamasi pitää!

      1. Valaisemiseen voi käyttää ihan tavallisia ledilamppuja, sellaisia joita saa ihan markettitavaranakin (esim. 7W, hieman päivänvaloa lämpimmällä sävyllä 4800K). Siihen kun ostaa irtojohdon, voi lampun luovasti kiinnittää vaikka rautalangalla haluaamaansa ”telineeseen”. Kouluttajalla oli verkkokaupasta tai clasulta ostettu salaman kallistusnivel, johon lamppu oli kiinnitetty. Jalustana oli kevyt valaisujalusta, jollaisen kuulemma saa netistä alle satasella (näitä en ole vielä ehtinyt googlettelemaan). Netistä saa tilattua myös kiinalaisia nylonkankaisia pehmennysvarjostimia (=valkoisia sateenvarjoja, sellainen näkyy tuossa appelsiinidrinksukuvassa), kuulemma 3 varjoa kympillä.

      2. Peilillä voi heijastaa valoa asetelman ”varjopuolelle”. Käytetään siis samaa valoa, jolla asetelmaa valaistaan ja heijastetaan se takaisin kohteeseen. Tarkoitukseen voi käyttää myös folioon kiedottua pahvinpalaa. Kouluttajalla oli jotain erikoisfoliota, jossa kahden foliokerroksen välissä on mylar-kalvoa, mutta uskoisin, että efektin saa aikaan tavallisellakin foliolla.

      3. Siirappi tulisi valuttaa niin läheltä kuin se kuvausteknisesti on mahdollista ja niin, että kaatoastiaan näkee sisälle.

      • Voi kiitos <3

        Olen huvikseni testaillut järkkäriäni juuri ruokakuvilla, innokas kokki kun olen. Kokoan kuvista itselleni eräänlaista ruokapäiväkirjaa, josta voin aina katsoa mitä milloinkin olen kokkaillut. Mitä parempia kuvat ovat, sitä kivempaa niitä on selailla.

        Sain tästä mahtavia eväitä uusiin kokeiluihin. Kiva kun jaoit!

        • Kivaa, jos vinkeistä oli hyötyä! Itse tein viikonloppuna löytöjä Berliinin kirppareilta, nyt on vanhaa lusikkaa, haarukkaa ja vatia kuvausrekvisiitaksi. Ihan mielettömiä aarreaittoja on maailma pullollaan!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!