Marinoitu mozzarella eli yhden keskiviikkoillan anatomia

En tiedä muista ruokafanaatikoista tai kokkausbloggareista, mutta ainakin tämän kotikokin ruuanlaitto on usein aikamoista sähläämistä ja säätöä. Pelkästään reseptien valinta tuottaa välillä tuskaa. Kirjahylly notkuu ruokaraamattuja ja reseptikansio pursuilee hesarista saksittuja, osin jo kellastuneita lehtileikkeitä. Kuola valuu ruokablogeja selaillessa. Sama kaava toistuu: intoilen kokkaamista monta päivää etukäteen, mutta en osaa päättää mitä teen. Tie suunnitelmista valmiiseen pöytään on aina mutkikas. Että mitenkö marinoitu mozzarella liittyy tähän kaikkeen, no minäpä kerron.

Alkuruoka oli jäänyt mieleen edellisellä viikolla. Välipäivinä, jolloin vietin tuntikausia palapelin äärellä. Mies loikoili sohvalla, selaili huvikseen Jamie Oliverin keittokirjaa ja löysi sieltä ranskankermassa marinoidun mozzarellan. Idea oli niin outo, että sitä päätettiin kokeilla pian.

Pari päivää myöhemmin etsin rönsyilevästä reseptipinosta lämpimän kuskussalaatin ohjetta. Samalla päätin jaotella lehtileikkeet eri kategorioihin: hyväksi havaitut rasvatahraiset ja repaleiset (joiden on määrä päätyä blogin sivuille), kokeilemisen arvoiset (jotka vaativat erikoisempia aineksia), pikkusyötävät (tupareita ja muita illanistujaisia varten) ja pois heitettävät (ehkä se tuorepastan koostumus selviää netistäkin). Siirsin kansion takaisin hyllyyn, mutta kokeilupinon jätin hollille, jospa siitä löytyisi jotain loppiaiseksi kelpaavaa syöminkiä. Syvennyin jälleen palapeliin ja annoin pinkan miehelle, olisko tuossa jotain? Paperipinkkaa plärättiin, mutta mikään ei houkutellut yli muiden.

Seuraavana päivänä sain viestin mieheltä töistä: Mulla on tämmönen vanha paistiresepti tallessa, tehtäiskö tätä loppiaisena? Sehän sopii. Jonkin ajan kuluttua mies linkkasi 52 weeks of deliciousnessin passionhedelmällä maustetun crème brûléen ohjeen. Kuulosti täydelliseltä yhdistelmältä. Varsinkin kun joulupukki oli tuonut meille tohottimen (eli pienpolttimen), jota mieli paloi testaamaan.

Tuli keskiviikko ja loppiainen. Piti olla aikaa koko päivä, nukkua pitkään ja tehdä ruokaa kaikessa rauhassa. Pakkasta oli aamulla edelleen yli 20, joten petari, peitot ja tyynyt heitettiin parvekkeelle suoraan sängystä. Syötiin aamupala. Laitettiin paisti uuniin. Mies lähti sulkapallovuorolleen. Minä jäin sulattamaan pakastimia (kyllä, niitä on kaksi). Siinä sivussa selailin somea ja huomasin, että nuorten leijonien lätkäkultaa juhlitaan parin tunnin päästä stadionin kupeessa. Lähetin viestin siskolle: ootko menossa? Oli se. Lupasin lähteä seuraksi, jos pakastimien sulatus on hyvässä vaiheessa tunnin kuluttua. Ei se ollut, mutta lähdin silti. Vuorasin lattian pyyhkeillä siltä varalta, että sulatusastiat vuotavat yli. Alensin uunin lämpötilaa, valelin paistia ja jätin keittiön oman onnensa nojaan. Marinoitu mozzarella ehtii valmiiksi myöhemminkin. Ihan nopeasti vain käyn kannustamassa leijonanalkuja kultajuhlissa.

1 h 45 min myöhemmin palaan kotiin posket pakkasen puremina. Mies on tullut kotiin vähän aiemmin ja joutunut luuttuamispuuhiin. Jääkaappipakastimen sulatuskouru ei ollut toiminut ja kaikki vesi oli valunut pyyhkeelle, joka on litimärkä. Kaapin alla oleva vuotosuoja oli pahasti kuprulla (tätäkään en ollut tullut tsekanneeksi vuositarkastusten yhteydessä), joten kosteutta oli todennäköisesti myös jääkaapin alla. Eikun jääkaapista painavimmat kamat pois ja kaappi kallistaen irti kolostaan. Vuotosuoja oli asennettu huonosti, mutta onneksi vesi ei ollut ehtinyt juurikaan sen alle asti. Onneksi toinen kaappi oli ok. Tässä vaiheessa paistomittari lähentelee jo oikeita lukemia. Keittiön lattia on täynnä vesiastioita, jäätä, märkiä pyyhkeitä ja pesua odottavia pakastinlaatikoita. Matot odottavat rullalla pakkastamppausta. Keskellä keittiötä seisoo jääkaappi, marinoitu mozzarella on tekemättä, eikä jälkiruuan reseptiä ole edes luettu ainesosaluetteloa pidemmälle.

Kaaos talttuu vähitellen. Kun kello käy kahdeksaa, pöytään kannetaan kynttilät, marinoitu mozzarella (joka oli jäätävän hyvää) sekä viikonloppuna avatun valkoviinipullon jämät. Paisti on foliossa vetäytymässä, sitruunaperunat hellan lämmössä ja  crème brûléen uunissa. Pullollinen punaviiniä on avattu hengittämään. Keittiökin näyttää kynttilöiden valossa suhteellisen siistiltä. Uupuneet kokit istuvat aterian äärellä maireasti hymyillen, päällään verkkarit ja villakerrasto. Matot tampattiin lopulta paistin ja jälkiruuan välissä ja petivaatteetkin haettiin parvekkeelta vasta nukkumaan mennessä. Silti puolenyön aikaan puhtaissa lakanoissa uinuu kaksi onnellista säätäjää. Tietäen olevansa kaukana Strömsöstä, mutta lähellä oikeaa elämää.

———

Ranskankermassa marinoitu mozzarella by Jamie Oliver (kahdelle)

2 mozzarellapalloa
purkki ranskankermaa
puolikkaan sitruunan mehu ja kuori
kourallinen tuoretta (tai 1 tl kuivattua) meiramia
tuore chilipaprika
2 rkl hyvää oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Jamie ohjeistaa näin: Leikkaa mozzarellapallot sentin viipaleiksi ja levitä ne laakealle vadille tai isolle lautaselle. Levitä ranskankerma viipaleiden päälle ja mausta koko hoito suolalla ja pippurilla. Raasta tai suikaloi pestyn sitruunan kuori ja silppua se ranskankerman ja juustopalojen päälle. Purista pinnalle sitruunan mehu ja ripottele siihen vielä meiramia. Halkaise chili, suikaloi ohueksi ja lisää päällimmäiseksi.

Minä kuitenkin suosittelen, että sekoitat yllä olevat ainekset ranskankermaan ja vasta sitten levität sen juustopalojen päälle. Säästä sitruunankuorta, chiliä ja yrttejä koristeeksi, jotka voit ripotella koko komeuden päälle ennen tarjoilua. Meiramia meillä oli vain kuivattuna, mutta parvekkeelta löytyi läpijäätynyttä minttua, sekin toimi hyvin!

Lorauta vielä kaiken kukkuraksi pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Anna maustua pari tuntia ja syö alkupalana tai vaikka lisukkeena tomaattibruschettojen tai paistetun kalan kanssa. Marinoitu mozzarella on outoa, mutta hyvää. Ja toimii seuraavanakin päivänä.