Pyhäinpäivänä

Muistan oranssin kerrostalon ylimmän kerroksen, parvekkeelta näkyvän mustan metsän, pyöräretket siirtolapuutarhamökille, elämää suuremman leikkipuiston, jäätelöt torilla kauppahallin katveessa, Veljmies-patsaan vierellä. Muistan Ritoniemen samettihiekkaisen rivieran ja huolettomat hetket serkkuseurassa, Puutossalmen lossin, Carlsonin tavaratalon leluosaston, kaupunginkirjaston kirjojen tuoksun ja poljettavan singerin säksätyksen. Keittiön, jonka ovella vastassa oli aina tuoreiden karjalanpiirakoiden tai kalakukon tuoksu.

Kohtauksia Pian elämästä_Page_17_Image_0001

Muistan itikoiden ininän lammella, ämpärit kukkuroillaan kellanpunertavia hilloja, kelkkareissujen kylmettyneet sormenpäät, loputtomat päivät tunturissa ja kuuman mustaherukkamehun Sallan Karhujen majalla. Muistan jännityksensekaiset huussikäynnit navetan päädyssä, vuodevaatelaatikkoon sijatun sängyn ja seinille ripustetut tuhansien palojen palapelit. Laatikon täynnä vanhoja leluja, lankarullan hylsyjä ja kummitädin suurisilmäisen vauvanuken. Muistan saunan, sen jättimäisen vesipadan ja tummuneet lauteet. Kuulen pukuhuoneen rätisevän takan ja tunnen jalkapohjien alla kylmää hohkaavan räsymaton. Hirvipatsas vartioi tuvan lämmitysuunin päällä, kaappikello tikitti, sen heilurissa notkuivat joulunaikaan tontut. Edestakaisin, uudestaan ja uudestaan.

Kohtauksia Pian elämästä_Page_12_Image_0001

Muistan sallan ukin isot kädet, oranssin auton ja tupakan pinttyneen hajun. Muistan hetket takkatulen ääressä, tarkkaillen pieniä hormissa hehkuvia kipinöitä, joita ukki kutsui koululaisiksi. Muistan kuopion ukin karhumaisen olemuksen ja jupurit, joita me kurittomat kakarat saimme välillä tuta. Muistan mummien lämpimät sylit, keittiöt, höyryävät padat ja jauhoiset esiliinat. Iloiset ilmeet, tervetulotoivotukset ja suloisenkatkerat jäähyväiset. Milloin taas nähdään, koska seuraavan kerran tulette käymään?

WP_20151031_13_49_59_Pro

Tänään sytytän kynttilän isovanhempieni muistolle. Vaellan Hietaniemeen ja etsin hautuumaalta paikan, jossa muualla lepääviä voi muistaa.

Jotta en unohtaisi, jatkan sukupolvien ketjua ja merkitsen muistiin myös sallan mummin torttureseptin. Tästä taikinasta tulee torttuja (tai kampanisuja, kuten niitä muualla Suomessa kutsutaan) koko suvulle, joten puolita, jos sukujuhlia ei ole tulossa. Kummitätini voitti vuonna 2011 tällä reseptillä Mastertorttu-tittelin, tuomaristossa istui mm. Markus Maulavirta!

Sotke yhteen kiloon notkeaa voita kaksi kiloa vehnäjauhoja, kaksi desiä sokeria, kaksi munaa, neljä teelusikallista leivinjauhetta ja kolme soodaa, nypi tasaiseksi muruksi ja puristele mukaan kaksi purkkia (4 dl) viiliä. Älä vaivaa. Muovaile pötköjä, jotka taputtelet reilun sentin paksuiseksi littanaksi. Leikkaa littana pötkö noin kymmenen sentin mittaisiksi paloiksi veitsellä tai taikinapyörällä ja viillä niihin kolme viiltoa, jotta saat neljä sakaraa. Kun nostat tortut pellille, erottele sakaroita vähän toisistaan. Päälle voi ripsauttaa hienoa sokeria, jos haluaa. Paista 250-asteisessa uunissa 8–10 min. Kasta kahviin tai murustele sellaisenaan.

WP_20151031_13_48_09_Pro

8 kommenttia artikkeliin ”Pyhäinpäivänä

  1. Ai miten nostalgisia kuvia 🙂 Tulee jossain määrin oma lapsuus mieleen. Rauhaisaa Pyhäinpäivää ja rentouttavaa viikonloppua.

  2. Ihana kirjoitus Pia! Sait minut myös muistamaan poisnukkuneita isovanhempia. Koen itse, että suurin lahja, jonka olen elämältä saanut ovat isovanhemmat. Minulla on ollut suuri oikeus tuntea heidät kaikki. He ovat olleet osa lapsuuttani, nuoruuttani ja aikuisikää. Olen ollut etuoikeutettu ja tunnen kuuluvani johonkin.

    • Kiitos Ulla! Niin totta joka sana. Jälkikäteen tuntuu siltä, että olisi vielä enemmän pitänyt viettää aikaa mummien ja ukkien kanssa, kun se vielä oli mahdollista. Teininä ja parikymppisenä sitä ei vain tullut ajatelleeksi (toki välimatkakin teki tehtävänsä) ja nyt se on myöhäistä. Toivottavasti siellä pilven reunalla he kuitenkin katselevat ja kuuntelevat näitäkin keskusteluja!

  3. Hei Pia, kirjoituksessasi oli jälleen kerran erityinen tunnelma. Luulen, että monen muunkin muistot lähtivät tekstisi myötä liikkeelle, kiitos! Olen samaa mieltä Ullan kanssa, että on etuoikeus tuntea isovanhempansa. Itse olen kokenut, että pelkästään jonkun toisen kertomana, kuva oman suvun jäsenistä täydentyy. Samalla täydentyy kuva omasta itsestä vaikka jokainen onkin erillinen yksilö. Kiehtova asia.

    • Olen samaa mieltä. On pysäyttävää ajatella, että minä en olisi minä ilman sukupolvien pitkää ketjua. Mitä kaikkea geenit kantavatkaan mukanaan.. Kiehtovaa todellakin!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!