Kerran kuussa

Väsyttää. Pyörin kuin väkkärä, enkä saa mitään aikaan, päivä tuntuu täysin hyödyttömältä. Mieli harhailee ja hiirikin harhautuu koneen näytöllä facebookiin, vaikka sormien pitäisi jo olla rästissä olevaan muistion kimpussa tai valloittamassa alati kasvavan sähköpostivuoren huippua. Haukottelen pitkään ja hartaasti. Käsi tarttuu kännykkään, ihan kuin se olisi piipannut äsken. Työkaverit väittelevät vieressä turhista yksityiskohdissa, mikään ei tunnu etenevän. Kotimatka pyörän selässä ei houkuttele yhtään, ulkona on kylmää, märkää ja vastatuuli. Ärsyynnyn pienestäkin poikkipuolisesta sanasta ja siitä, että kollega roudaa yhteiseen tilaan järkyttävän suuren ja ruman viherkasvin. Murahtelen, kiukuttelen, tiuskin ja näytän nyrpeää naamaa.

Vatsaankin sattuu, kuunkierron tässä vaiheessa haluaisin vain maata syvällä sängyn uumenissa särkylääketokkurassa. Verensokeri on alhaalla, mutta ei tee mieli syödä mitään, muutenkin on turvonnut olo. Syön väkisin ja kiristelen hampaitani kohtuullisen onnistuneelle evässalaatille, joka kuitenkin maistuu ja näyttää tässä olotilassa maailman ankeimmalta aterialta. Olen omastakin mielestä juuri nyt sietämätön.

Kotona tekisi mieli rojahtaa suoraan sohvalle. Seurauksena olisi kuitenkin vain tarpeetonta vellomista, surkuttelua ja itseni ruoskintaa. Laiskuri. Ei saanut tänään aikaiseksi MITÄÄN. Niinpä käännän selän pehmeiden sohvatyynyjen kutsuvalle kahinalle ja etsin käsiini leivontakulhon. Väännän hellan nupit kaakkoon ja aloitan jauhojen pöllyttämisen. Tämä menee rutiinilla, vaikka silmät ummessa. Kolme desiä kylmää vettä, sopivasti suolaa, neljä desiä ohrajauhoja, yksi vehnää ja puolikas grahamia. Äkkiä sekaisin ja pellille. Rutkasti jauhoja pinnalle ja pikainen taputtelu puolen sentin paksuiseksi. Tuoli valmiiksi palohälyttimen alle ja satunnainen lehti viereen lepyttelyä varten, herkkä hälytin kun huutaa ihan joka kerta uunia avatessa. Leipä uuniin ja ajastimeen kuusi minuuttia. Sitten nopea kääntö ylösalaisin ja takaisin kuumaan vielä kuudeksi minuutiksi. Sillä välin teepannu tulille. Vihdoinkin sohva, viltti ja Downton Abbey. Nuoleskelen sormistani lämpimän ohrarieskan päältä valunutta voita ja hörpin hyvin hautunutta teetä. Sain sittenkin aikaiseksi jotain.

rieska

Anteeksi te kaikki, jotka tielleni näinä puolukkapäivinä osutte. Täytän lämpöpullon kuumalla vedellä ja vetäydyn takavasemmalle vällyjen alle. Huomenna lupaan hymyillä.

4 kommenttia artikkeliin ”Kerran kuussa

  1. Saahan sitä välillä kiukutellakin, ei aina tarvii jaksaa säteillä kilpaa auringon kanssa. Ihanalta kuulostaa tuo ohraska! Mun rieskakokeilut on jääneet vuosiksi kun aina niistä tuli sellaisia kivikasoja, että hampaat uhkasi mennä poikki! Ehkä joku päivä vielä uskaltaudun kokeilemaan, nyt olisi tietysti hyvä syy kun on oman kylän ohrajauhojakin ym. Hyvää loppuviikkoa 🙂

    • Oman kylän ohrajauhot! Mikä siinä muuten on, ettei ohrajauhoja löydy enää minkään normikaupan hyllyiltä, etenkään luomuna? Jos jossain niihin törmään, hamstraan niitä kilokaupalla. Viimeksi löysin jauhoja Klaukkalasta pienestä lähiruokapuodista. Kiitos taas kommentista, Susanna!

  2. Kuulostaa niin tutulta tuo puolukkapäivä avautumisesi! 😉 Saisko tuosta ohrarieskasta tarkemman ohjeen? Vaikutti kokeilemisen arvoiselta.

    • Hehee, jälkikäteen vähän mietin, että mitähän taas tuli kirjoitettua, too much info kenties.. 😉 Ohrarieskaohje tulee tässä:

      3 dl kylmää vettä
      1 tl suolaa
      4 dl (luomu)ohrajauhoja
      1 dl (luomu)vehnäjauhoja
      0,5 dl (luomu)grahamjauhoja eli täysjyvävehnää

      Laita uuni lämpiämään 275 asteeseen. Sekoittele suola ja jauhot pikaisesti kylmään veteen, älä vaivaa. Taikina saa jäädä löysähköksi. Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle pellille ja ripottele pinnalle reilusti jauhoja. Painele sormin noin puolen sentin paksuiseksi pyöreäksi rieskaksi, lisää jauhoja, jos tarttuu liikaa sormiin. Laita uuniin keskitasolle, paista 6 min, ota pelti ulos ja käännä rieska ylösalaisin ja paista toiset 6 min. Kylmä taikina ja kuuma uuni saavat leivän nousemaan ihan hiukkasen, sisus jää pehmeäksi, tästä ei siis pitäisi ainakaan näillä ohjeilla tulla kivikovaa. Kerro sitten miten kävi!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!