Mies keittiössäni

Kieli poskessa yleistäen elämäni miesten suhtautumisen ruokaan voi jakaa karkeasti neljään. On niitä miehiä, joille on aivan sama, mitä he syövät, sillä ruoka on vain pakollinen päivittäinen paha. Kaikkein mieluiten he nielaisisivat kaikki ravintoarvot täyttävän pillerin, jos sellainen olisi keksitty. Maku on toisarvoinen asia. Sitten on niitä, jotka tykkäävät kyllä syödä, mutta ruuan laadulla ei ole merkitystä. Pääasia, että mättöä on riittävästi. Siksipä mäkkäri, lähipizzeria, kebapkiskat ja kaupan eineshyllyjen ja pakastealtaiden tarjonta riittävät. Joskus ehkä repäistään ja käydään Rossossa pihvillä. Kolmas miestyyppi arvostaa hyvää ja vaivalla tehtyä sapuskaa, mutta ei halua, ehdi tai osaa kokata itse. Sekin on ihan jees. Mutta onneksi on myös niitä, jotka rakastavat ruokaa ja ovat halunneet opetella keittämisen jalon taidon. Tekevät ja uskaltavat, vaikka menisi pieleen, kokeilevat ja haastavat itsensä myös keittiön puolella.

kattauskahdelle

En oikeastaan edes tiennyt etsiväni ruuanlaittotaitoista miestä, eikä se todellakaan ole koskaan ollut kynnyskysymys deittaillessa. Mielihyvin puuhailen itse keittiössä ja jätän miesten hommat kaksilahkeisten hoidettaviksi.  Sillä vaikka haluankin elää henkisesti tasa-arvoisessa parisuhteessa, perinteiset sukupuoliroolit kotitöissä ovat ihan ok. Näin ajattelin pitkään. Sitten kävikin niin, että kokkaava mies ihan odottamatta käveli keittiööni. Vihdoin ymmärsin asioiden oikean laidan! Kun iltapalaksi taiotaan käden käänteessä täytetty nyhtöpossuleipä (koska pari päivää aiemmin mies huvikseen kypsytteli possua uunissa neljä tuntia) tai kun illalliseksi valmistuu kokonainen luomukana käsittämättömän pehmeäksi hautuneena (koska keittokirjasta löytyi ohje, jota oli pakko kokeilla). Kun miehen jääkaapista löytyy kuutta erilaista sinappia (koska onhan näitä testattava) tai kun itse aamukoomailee hammaspesulla ja keittiössä pakataan sillä välin eväskori (koska eikö aamiainen olekin kivempi syödä rantakallioilla?). Kun leipätaikina vaivataan iskuporakoneella (koska miksei?) ja kun voi puhua koko illan silmät loistaen pastakastikkeiden koostumuksesta, tomaattimurskien makueroista, ravintolapäivästä, mustikoiden poimimisesta, Helsingin ravintolatarjonnasta, parvekepuutarhan hyvinvoinnista, ruisleivän leipomisesta, sisäelimien edullisuudesta, jälkkäriresepteistä ja kokkauskursseista, eikä sitä toista kyllästytä yhtään. Päinvastoin – se puhuu päälle, koska on niin innoissaan. Väistämättä herää ajatus, että tästä on pidettävä kiinni. Pitkään ja lujaa.

 

13 kommenttia artikkeliin ”Mies keittiössäni

  1. Kiva,kun aloit myös blogata,kuten Viola & Miia. Hienoa kuulla,että elämääsi on astunut joku ihana,joka vielä kokkaa 😉 kaikkea hyvää jatkossa!

  2. Minunkin mies on onneksi kokkailutaitoinen, tosiaan kannattaa pitää kiinni sellaisesta. Ei niitä puussa ehkä kasva kuitenkaan. 🙂 Onnea ja iloa elämääsi!

  3. Ruokahifistelyyn liittyy välillä yksi ongelma. Nimittäin raha. Jos toisella on rahaa ja toisella ei, tilanteesta tulee helposti, intresseistä huolimatta, sisäfilettä vai maksalaatikkoa -tyylinen. Sitä voi myös saada toisesta tällöin ”ahtaan” Rosso-kuvan, mutta totuus voi olla se, että juuri muuhun ei ole rahaa. Ongelmallista tällaisissa tilanteissa on myös se, että se, jolla ei ole rahaa syödä ulkona tai tehdä hienoa ruokaa viineineen ja jälkiruokineen itse, ei oikein voi tinkiä asiasta eli lähteä jollekin ”no jos mä ny sun takias elän yli varojeni”.

    Tämä nyt ei liittynyt sinun tilanteeseesi, mutta tuli aiheesta mieleen.

    • Olet aivan oikeassa, hyviä pointteja, vaikkakin hieman kärjistettynä. Raha ei puussa kasva, se on arka paikka, eikä kaikkein mukavin puheenaihe. Jos molemmilla kuitenkin on sama intressi, ratkaisu tilanteeseen löytyy varmasti. Ruoka voi olla erittäin laadukasta ja hyvää ja silti edullista. Kun käyttää sesongissa olevia raaka-aineita (tällä hetkellä esim. kaalit, juurekset, sienet ja puolukat, joista jälkimmäisiä on metsä pullollaan – ilmaiseksi!) ei lompakko laihdu kauppareissuilla liikaa. Ei kolmen ruokalajin illallisen kokkaamisenkaan tarvitse olla hifistelyä, ihan perusjutuista saa todella maistuvia aterioita ilman että tarvitsee mennä maksalaatikkolinjalle (mikä sekin on minusta todella hyvää!!). Sisäfile on kallista, mutta mielestäni parhaimmat liharuuat valmistuvatkin ihan muista, halvemmista ruhon osista ja sisäelimistä. Ravintolat tarjoavat illallisia usein erikoishintaan esim. tableonline-palvelun kautta ja muutenkin tällä hetkellä Helsingissä hinta-laatusuhteeltaan paras ruoka löytyy ihan muista kuin valkoisten liinojen paikoista. Toisaalta, jos toinen tienaa huomattavasti enemmän, eikä silti ole valmis yhtään joustamaan kalliista elintavoistaan elämänsä rakkauden vuoksi, vaan haluaa edelleen jatkaa ulkona syömistä, vaikka toisella ei ole siihen varaa, niin silloin nämä ihmiset eivät ehkä ole oikeita toisilleen. Keskustelkaa ihmiset toistenne kanssa, se yleensä auttaa. Kiitos hyvästä kommentista Aurinkoutu!

  4. Ihanaa luettavaa ! Olet pohdiskeleva ja älykäs, toisaalta vahvasti tunteva ja intohimoinen, ja tietenkin kulinaristi. Toivon iloa, valoa ja sydämiä syksyysi!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!