Maalaismaisemaa en saata unohtaa

Viime viikon vietin pyörän pakkarilla. Mittariin tuli 1200 km kiemuraisia kyläteitä ja mutkaista asfalttia iloisessa Itä-Suomessa. Yövyimme ystävien mökeillä ja sukulaisten nurkissa, pysähdyimme jäätelökiskan lipan alle pitämään sadetta ja litkimme punaviiniä auringon laskiessa tumman metsän taa.

Näin pitkää matkaa en ole aiemmin viettänyt kyytiläisenä, ilmavirran pauhatessa korvissa ja moottorin murahdellessa 1400-kuutioisen menopelin penkin alla. Näkymä pelkääjän paikalta oli enimmäkseen tämä:

Takaraivo

Kuitenkin, kun käänsi päätään, koivikot ja peltoaukeat kiisivät ohi, järvivesi kimmelsi, aurinko paistoi ja vettä tuli välillä kuin aisaa. Maisemat vaihtuivat, mutta jokin pysyi: itäisen Suomen pikkukylät toistuivat teiden varsilla toinen toistaan idyllisempinä. Punaiset torpat vastaleikatun nurmikon ympäröiminä, puilla lämpiävät pihasaunat, halkopinot, lehmät ja lampaat. Joka kerta, kun nenään leijui palavan puun tuoksu, teki mieli pysähtyä, sillä ihan varmasti jossain lämpesi sauna.

Kaiken tämän keskellä mieleen hiipi alakulo ja apeus. Kansallismaisemassa oli särö. Pikkukylien keskustat täyttyivät autioista ja pikku hiljaa rapistuvista tuvista. Kyläkoulujen portaat puskivat heinää ja mökkitiet olivat kasvaneet horsmaa jo lähes mahdottomiksi kulkea. Se ainoa puoti kymmenien kilometrien säteellä oli saanut laudat ikkunoihinsa. Elämästä kaupan kulmilla kertoivat enää haalistuneet teippaukset, markiisit ikkunoiden yläpuolella ja ruohon seasta pilkottavat pyörätelineet.

Kyläkauppa ei ole vain paikka, jossa tehdään päivittäiset ruokaostokset. Se on pienen maalaistaajaman keskus, jossa tapahtuu ja jonne tullaan päivittämään kuulumiset. Yhtä aikaa rauta-, kirja- ja lelukauppa. Jonne pääsee, vaikka ei omistaisi autoa tai pystyisi enää ajamaan sitä, ja joka pelastaa ja palvelee iltamyöhäänkin, kun vain koputtaa ovelle. Siksi oli surullista huomata, että näitä kauppoja ei kohta enää ole. Palvelut kuihtuvat ja kylät niiden mukana. Viimeksi eilen kuulin, että myös vanhempiani hyvin palvellut kyläkauppa on lopettanut. Saman kauppiaan kauppa-auto lakkasi kulkemasta jo pari vuotta sitten. Lähin ruokakauppa on nyt 30 kilometrin päässä.

Pyörän selässä on aikaa ajatella. Tämänkin postauksen idea syntyi siinä istuessa. Jälkeen päin harmittelen vain sitä, etten tajunnut pyytää kuskia pysähtymään hylättyjen kauppojen näyteikkunoiden ja kauppa-autojen edessä kuvaamista varten. Valokuvilla on todistusvoimaa, jota sanoilla ei ole. Seuraavalla kerralla pysähdyn.

2 kommenttia artikkeliin ”Maalaismaisemaa en saata unohtaa

  1. Voih. Tässä tulee tippa linssiin vähemmästäkin, kun samalla miettii mitä palveluja siinä omassa kotikylässä 10 vuoden päästä enää onkaan. Kauniisti kirjoitettu.

    • Toivotaan, että sun kotikylä pysyy pystyssä vielä vuosia. Täytyy vaan visiteerata tarpeeksi useasti Wennolla laiturissa. 😉

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!