Keräkaali, punakaali, kukkakaali, parsakaali, kyssäkaali, lehtikaali, hapankaali, ruusukaali, ja jopa kiinankaali! Kaali vaan on niin hyvää. Raakana ja kypsennettynä, salaatissa ja keitossa, kääryleissä ja kuorutettuna, laatikossa tai marinoituna. En oikein tiedä mistä tämä rakkaus kaaliin kumpuaa, mutta sen muistan, että jo alle kouluikäisenä meillä oli leikki, jossa juostiin ympäri olohuonetta ja pysähdyttiin välillä rouskuttamaan voimakaalia! Halvat oli huvit kasarilapsilla.
Kaalimuistoihin kuuluu myös yli 10 vuotta sitten peukalon päähän viilletty syvä haava, jonka arpi näkyy vieläkin. Olin aikeissa tehdä kaalikääryleitä, ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Ei tullut kaalikääryleitä, tuli kaalilaatikko – ja paljon verta. Laatikosta en tosin saa edelleenkään yhtä hyvää kuin äiti. Yritetty on, kymmeniä kertoja.
Coleslaw-kaalisalaatti sen sijaan on yksi bravuureistani! Se käy lisukkeeksi vaikka leipiin tai salaatiksi burgerin väliin. Ja saa joka ikinen kerta ylitsevuotavia kehuja. Luottoresepti on Hesarista kesältä 2012 ja siitä riittää lisukkeeksi hyvin neljälle.
Coleslaw-kaalisalaatti
500 g kesäkaalia
2 porkkanaa
1 dl majoneesia
1 rkl (puna)viinietikkaa
5 tippaa tabascoa
suolaa ja pippuria
Suikaloi kaali ja raasta porkkanat. Lisää sekaan majoneesi ja tabasco ja mausta suolalla ja pippurilla. Itse olen viritellyt salaattia kevätsipulilla, parilla teelusikallisella dijonsinappia ja aavistuksella sitruunamehua. Tämän kaiken voi tehdä tunteja etukäteen tai vaikka edellisenä päivänä, coleslaw-kaalisalaatti vain paranee maustuessaan.
Ps. Kaalista ei voi kirjoittaa mainitsematta ystäviäni Elinaa ja Anttia, jotka viljelevät ikiomalla luomutilallaan keräkaalia, parsakaalia ja lehtikaalia myytäväksi ympäri Suomen. Vaatii sitkeyttä ja rohkeutta ryhtyä moiseen alle kolmekymppisenä, hattu päästä ja iso peukku Kalliolan Luomulle!