Sokeriövereissä alttarille

Nyt kun esittelyhommat on hoidettu, on seuraavan puolipakollisen postauksen aika. Pieni tarina yhdestä tähänastisen elämäni rohkeimmista päätöksistä.

Huhtikuun alkupuolella 2014 ystäväni Lotta tarvitsi työkäyttöön kuvan klassikkoannos Banana Splitistä. Laiskempi olisi käyttänyt googlen kuvahakua tai marssinut ravintolaan, tilannut jälkkärin ja ottanut kuvat. Mutta ei meidän Lotta. Miksi tehdä mitään simppelisti, kun asian voi toteuttaa hieman perusteellisemmin ja hauskemmin? Esimerkiksi kutsumalla kotiin pöydällinen hyviä tyyppejä ja antamalla niille tehtäväksi luoda täydellinen jätskiannos. Kulhollinen sopivaksi kypsytettyjä banaaneja, mansikkaa, suklaata ja vaniljaa, kermavaahtoa, vohvelitikkuja, kastikkeita, strösseleitä, pähkinävoita, kirsikoita ja nonparelleja. Sokerihumalahan siitä tuli. (Loppuillasta saatettiin ehkä nauttia myös pieni lasillinen skumppaa.)

Minun versioni. Oikeaoppiseen Banana Splitiin kuuluisivat myös säilykekirsikat.

Minun versioni. Oikeaoppiseen Banana Splitiin kuuluisivat myös säilykekirsikat.

Siinä sohvalla makeanähkyssä maatessa tuli mainittua seurueen sinkkukollegoille, että useampikin kaveri on yrittänyt usuttaa minua johonkin uuteen deittiohjelmaan, jonka hakuprosessi oli käynnissä. Yksi asia johti toiseen ja pian lyötiin kättä päälle, tähän haetaan, kuulostaa hyvältä. Kerran täällä vain eletään, joten tehdään se täysillä.

Niinhän siinä sitten kävi, että muut jänistivät. Minä tuskailin hakulomakkeen kysymysten kanssa tuntikaupalla, sain ne aamuyöstä täytettyä ja lähetin hakemuksen vähän takki auki, koska ”tuskinpa minua valitaan, ja jos niin kävisikin, mietitään sitä sitten.” Vähänpä tiesin.

Takana on melkoinen vuosi vuoristoradalla. Vauhti huimasi päätä eikä jarrumiehiä näkynyt missään. Siinä kyydissä jännitettiin, kiljuttiin, itkettiin ja naurettiin vedet silmissä. Nyt, lähes vuosi alttaritreffien jälkeen, olen siviilisäädyltäni eronnut, mutta silti tyytyväinen, että uskalsin heittäytyä ja ottaa riskin. Olisin jossitellut loppuelämäni, jos olisin jättänyt hakemuksen lähettämättä tai soiton tullessa kieltäytynyt mahdollisuudesta löytää elämäni rakkaus vähän erikoisemmalla tavalla. Harvalle meistä annetaan tilaisuus tällaiseen tutkimusmatkaan, ja vielä huippuasiantuntijoiden opastamana. Kasvoin ihmisenä, opin itsestäni ja olen vuorenvarmasti parempi kumppani sille oikealle, joka vielä odottaa löytymistään. Hillittömän hienon ja avartavan kokemuksen lisäksi käteen jäi Ensitreffit alttarilla -perhe: tusinan verran mahtavia tyyppejä, joista osan kanssa ihan taatusti ollaan tekemisissä tappiin asti, kunnes kuolema meidät erottaa. Jussi joukon etunenässä.

Miehiä tulee ja menee, mutta ystävyys pysyy.

Ps. Koska minä tykkään kokata ja Jussi syödä, viime kesänä padat ja pannut kävivät kuumina. Niihinkin ruokamuistoihin palataan vielä. Stay tuned!

4 kommenttia artikkeliin ”Sokeriövereissä alttarille

  1. Ihan mahtavaa että perustit blogin! Ensitreffit alttarilla oli varmasti huiman antoisa ja ihana kokemus, vaikkei sitä elämän rakkautta vielä löytynytkään (paljon muuta sen sijaan). Vaikutat tosi sympaattiselta ja fiksulta tyypiltä, ja kirjoitat myös todella hyvin! Jään seuraamaan innolla blogia 🙂

    • Eihän tuo ihmiskoe pelkkää ruusuilla tanssimista tietenkään ollut, mutta antoisa se todella oli. Vieläkin ihmettelen, että uskalsin. Ja olen kiitollinen kaikesta minkä sain. Aloitteleva blogisti arvostaa kovasti kommenttiasi, kiitos! 🙂

  2. Kyllä olet ihailtavan rohkea ihminen. Seurasin ohjelmaa täyttääkseni romantiikan nälkääni ja toivoen teille kaikille onnea ja rakkautta loppuelämällenne. – Kerran eronneena ja uudessa suhteessa asuvana olen yhä vaiheessa eläen epävarmuudessa. Uskon kuitenkin, että elämässä on jossakin rakkaus minua varten, ja niin on myös sinulle. Olet sen arvoinen, Pia.

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!