Kymppitonnien kuukausi – terveiset yrittäjyyden vuoristoradalta

Joitakin viikkoja sitten toistaiseksi suurin asiakkaani soitti ja aloitti puhelun kertomalla, että nyt on vähän huonoja uutisia. Vatsaani valahti kuuma kivi, sillä osasin arvata, mitä tuo pahaenteinen lause piti sisällään. Yrityksen organisaatiota uudistettiin, eikä ulkopuolista tekijää enää tarvittu. Työtäni kehuttiin ja luvattiin suurin sanoin suositella – tummissa pilvissä oli sentään hopeaisena hohtava reuna. Puhelun päätyttyä lamaannuin täysin. Paisuttelin piruja ja maalailin mieltäni mustin siveltimenvedoin. Ensimmäinen ajatus, jonka aivoni pystyivät puhelun jälkeen muodostamaan kyseenalaisti kaikki aiemmat ratkaisuni. Tätäkö tämä yrittäjyys onkin?

Kahta viikkoa aiemmin olin ehtinyt hurrata sille, että toiminimeni tili ylitti ensimmäistä kertaa kymppitonnin haamurajan. Poksautin auki 40-vuotislahjaksi saamani samppanjapullon, jota olin säästellyt suurta juhlapäivää tai tärkeää tapahtumaa varten. Kymppitonnin kilahtaminen kassaan oli todellakin sellainen.

Ilo kupli lasissani ja lähti lapasesta sisälläni – se kutkutteli jalkapohjiani, lähetti lepattavia perhosia vatsaani ja onnellisuushormoneja hataraan päähäni. Dopamiini ryöpsähteli ja roiskui yli äyräiden. Itselleni varovaisesti asettamani ensimmäisen puolen vuoden tavoitteet olivat toteutuneet kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Jotain olin todennäköisesti tehnyt oikein.

Samaan syssyyn kilistelin myös blogin kasvaneille lukijamäärille. Vielä syksyllä 2018 huippulukemat kohosivat korkeintaan 7000 kuukausittaisen kävijän tuntumaan. Vuoden alussa muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa toden teolla. Irtisanouduttuani päivätöistä minulla oli vihdoinkin aikaa keskittyä kirjoittamiseen, syventyä aiheiden ideointiin ja panostaa myös valokuvaamiseen ja kuvien viilaamiseen.

Mitä enemmän kuuntelen sydäntäni, mitä enemmän kirjoitan siitä, mitä mieleni päällä liikkuu, sitä enemmän teitä kertyy lukijakuntaan. Muutos näkyy, kuuluu ja tuottaa hedelmää, silä maaliskuussa tarinoitani tutkaili jo yli 12 000 silmäparia. Kiitos joka ikiselle, olette minulle suunnattoman tärkeitä!

Taputin itseäni olkapäille ja olin ylpeä siitä, mitä olin saanut aikaan. Ilon pirskahtelevat pisarat ja minun mittakaavassani isot onnistumiset hautautuivat kuitenkin mutaisimpaan maakuoppaan samassa sekunnissa, kun ensimmäinen isompi vastoinkäyminen taklasi minut tantereeseen takavasemmalta. Hetken tuntui siltä, että minusta ei ole mihinkään, en osaa mitään, eikä tekemiseni kiinnosta ketään.

Vuoristorata on vertauskuvana puhki kulutettu, mutta silti paras sana kuvamaan yrittäjän arkea. Jarrumiehiä ei näy ja vauhti huimaa välillä järkevintäkin päätä. Vastoinkäymiset kaatavat kanveesiin, niiltä tuskin voi kukaan välttyä. En ainakaan minä. Jyrkähkön pari tuntia kestäneen syöksyn jälkeen sisuunnuin, viskoin epävarmuuden rattaisiin asentamat kapulat kohti vesilintuja ja keräsin itsetuntoni rippeet kiroillen kasaan.

Hetken hengiteltyäni otin esiin Excelin ja pyörittelin lukuja edestakaisin. Vuoristoradan vaunu nousi nytkähdellen mäkeä ylöspäin. Lahjomattomat luvut puhuivat puolestaan ja salpaantunut hengitys alkoi hissukseen kulkea. Huomasin hyvin pian, että hätä ei ole tämän näköinen, ei, vaikka pudotus kuukausitasolla olikin yllättävän kova. Vaunun kivutessa kohti huippua tuntui siltä, että näin tämän piti mennäkin, sillä kaikella mitä tapahtuu, on tarkoitus. Kun yksi ovi sulkeutuu, on toisella mahdollisuus avautua. Kalenteriin vapautuu tilaa jollekin paremmalle, jollekin, joka auttaa minua urallani eteenpäin, jollekin, joka tuo elämääni vielä enemmän iloa. Minä pärjään, jos niin päätän. Suustani syöksyi perisuomalainen voimasana. Perkele.

Pari päivää myöhemmin istun opiskelukavereideni kanssa samassa pöydässä. Valmistumisestamme on kulunut 20 vuotta. Kuulumisten vaihtamisen yhteydessä käy ilmi, että meidän pienessä piirissämmekinm on kova tarve sisällöntuottajille. Yksi ja toinen lupaa palata arkena asiaan. Kotiin kävellessäni törmään hississä naapuriini, jonka sivulauseeseen tartun ja tarjoudun auttamaan myös hänen yrityksensä sisältöjen kanssa. Seuraavana päivänä sähköpostilaatikkooni tipahtaa muutama tarjouspyyntö. Untuvikon siivet kantavat sittenkin.

ps. Juttua kuvittavat potretit olen ottanut itse. Kamera säksätti jalustallaan muutaman sekunnin välein ja minä yritin poseerata. Kikatin kaksinkerroin kuvia selatessani, sillä kuudestakymmenestä ruudusta ehkä kaksi oli käyttökelpoisia. Kumpikaan niistä ei ole yllä olevien kuvien joukossa. Viitoittakoon kuvakavalkadi tulevia polkujani – ei tämä elämä niin vakavaa ole, yrittäjänäkään.

Parisuhteen pelastaja – tee-se-itse treffiboksi

Läppäri, telkkari, Netflix, Candy Crush, sosiaalinen media, Hesari ja duunit. Myönnän vastahakoisesti, että suurin osa hereilläoloajastani kuluu edellä mainittujen liiankin addiktoivien aktiviteettien parissa. Kun parisuhdesoppaa maustetaan vielä säännöllisillä harrastuksilla sekä bloggaajan viikoittaisilla velvoitteilla, on parisuhteen yhteinen aika todella kortilla. Tässä me nytkin istumme, kylki kyljessä, sohvalla, omissa ajatuksissamme. Toinen selaa Ylen uutisia, toinen suunnittelee seuraavan päivän töitä.

Peiton alle pötkähdämme yhdentoista jälkeen. Poimimme yöpöydälle pinotuista kirjoista päällimmäisen ja sukellamme tarinoihin ja kielen koukuttaviin kiemuroihin. Kun silmät alkavat väsyä, eikä sukeltelu sanojen seurassa enää suju, suukotamme hyvää yötä ja uuvahdamme unten maille. Herätyskellon soittaessa Amelien teemaa, hipsimme kylpyhuoneen kautta keittiöön. Jaamme Hesarin – hänelle kulttuuri, minulle loput – ja hotkaisemme aamiaiskulhomme tyhjiksi. Pussaamme ja toivottelemme hyvää työpäivää. Pian polkupyörä sujahtaa sisäpihan halki kohti kymmenen kilometrin päässä odottavaa nörttipajaa. Minä istun työpöydän ääreen ja avaan läppärin.

Kymmenen tunnin kuluttua kaava toistuu.

treffiboksi

Yrittäjän elämä vaatii välillä myös viikonlopputöitä, ja lauantai on duunipäivä siinä missä muutkin. Koetan kuitenkin suoriutua pakollisista tehtävistä miehen sulkapallovuoron aikana. Joskus onnistun, mutta useimmiten en. Hikisen miehen kolistellessa kotiin tuijotan läppärin ruutua samassa paikassa kuin kaksi tuntia aiemmin, olen liikahtanut tuskin senttiäkään. Poikkeukset vahvistavat säännön tässäkin tapauksessa, ja samalla ne piirtävät kontrastia päiviimme murmeleina. Yhteisestä tekemisestä saa energiaa, jolla jaksaa pitkään. Miksi ihmeessä nyhjäämme älylaitteidemme seurassa, kun voisimme kerätä yhteisiä kokemuksia ja hyvää tekevää energiaa paljon enemmän ja paljon useammin.

Meillä ei ole lapsia, emmekä siis elä ruuhkavuosia, vaikka niin voisikin ikävuosistamme päätellä. Silti yhteinen aika on kiven alla. Jotain tarttis siis tehdä, mielummin ennemmin kuin myöhemmin.

Treffiboksi parisuhteen pelastajana?

Ratkaisu on yllättävän yksinkertainen. Kaksitoista kirjekuorta, kaksitoista kuukautta ja vähintään kahdettoista treffit vuoden aikana. Idean deittilaatikkoon löysin alun perin ystäväni Miian blogista. Tapojeni mukaisesti muokkasin konseptia vähän, sillä halusin myös mieheni innostuvan asiasta ja sitoutuvan siihen. Niinpä pari viikkoa ennen joulua, kun molemmat tuskailimme toistemme millä muistaa ja mitä ostaa, ehdotin, että unohtaisimme tavaralahjat ja antaisimme toisillemme aikaa. Mies kuunteli epäluuloinen ilme kasvoillaan ja mietti varmaan mielessään, mitä olen hänen pään menokseen taas kehitellyt. Muutaman minuutin palopuheen jälkeen hän kuitenkin nyökkäili jo hyväksyvän oloisena. Treffiboksi oli hänestäkin erinomaisen hyvä idea.

treffiboksi

Päätimme jakaa treffivastuut. Minä keksisin tekemistä kuuteen kirjekuoreen, ja hän tekisi samoin. Jokaisen kuukauden ensimmäisenä päivänä arpoisimme sokkona kuorista onnekkaimman ja avaisimme sen. Sitten kaivettaisiin kalenterit esiin ja lyötäisiin lukkoon päivä. Olimme sopineet, että kuoreen voi kirjoittaa myös ajankohdan, jos treffit ovat tiettyyn vuodenaikaan, kuukauteen tai viikkoon sidottuja. Saaripiknik on oletettavasti mukavampi toteuttaa auringon lämmittäessa piknik-vilttiä ja souteleminenkin on mahdotonta jäiden aikaan. Vastoin kaikkia odotuksiani mies oli hoitanut homman kotiin ennen minua. Minä pähkin vaihtoehtoja vielä aatonaattona sulkeutuneena kelohonkaisen tunturimökin makuuhuoneeseen, hän oli pakannut valmiit kuoret matkalaukkuun jo kotona.

Kun treffiboksi eli silkkinauhalla yhteen sidottu kuoripino aattona purettiin, minun kuoristani muutamassa oli aikamääre touko–syyskuu, miehen kirjailemissa treffikuorissa luki muutamassa ”kesä”. Yhteen kuoreen oli merkitty tarkkaan määritelty viikonloppu. Toukokuussa minut ilmeisesti vietäisiin treffeille, jotka kestävät yön yli – ihanaa!

Vieläkään en tiedä minne, sillä se on kuulemma yllätys. Sillä ei oikeastaan ole edes väliä, sillä sydämeni sulaa pelkästä ajatuksesta, että hän on yksikseen sumplinut, suunnitellut ja säätänyt matkaa, majoitusta ja ties mitä muuta. Kerta on elämässäni ensimmäinen, koskaan aiemmin kukaan ei ole järjestänyt minulle mitään vastaavaa. (Ei, tuotantoyhtiön järjestämiä häitä ja häämatkaa ei lasketa.) Romantiikannälkäinen sieluni on ikuisesti kiitollinen.

Jouluaattona avattiin myös ensimmäinen kuori, joka johdatti meidät kokeilemaan lentämistä Föönin tuulitunnelissa. Sen jälkeen olemme ehtineet testata Cinamonin K18-elokuvanäytöksen, ihmetellä leijuvaa betonijärkälettä Amos Rexissä ja syödä hyvin Going Greek -kuppilassa. Minun kuoristani on nyt käytetty kolme, ja on pakko tunnustaa, että ei ole mitään muistikuvaa, mitä jäljellä olevat pitävät sisällään. Kutkuttavan jännittäviä aikoja on siis edessä. Kunhan treffivuosi on saatu pakettiin, raporttia ja treffivinkkejä seuraa.

treffiboksi

Vaikka vuotta on takana vasta reilut kolme kuukautta, treffiboksi on jo nyt tehnyt suhteellemme hyvää. Edelleen saatamme nyhjätä arkena sohvalla vierekkäin, mutta ilman television hypnoottista välkettä tai älylaitteiden puskemaa notifikaatiotulvaa. Yhtä lailla saatamme nousta ja lähteä leffaan, kävelylle, fillaroimaan tai vaikka ulos syömään. Tuosta vaan, ilman sen suurempia ennakkovalmisteluja. Säännöllinen yhteinen tekeminen ja sen suunnittelu on aktivoinut ajattelemaan ja herätellyt tajuamaan, että parisuhde tai se maailman rakkain ihminen siinä vierellä ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Parisuhde pysyy tuoreena, terveenä ja hyvissä voimissa, kun siitä pidetään huolta.

Jos parisuhde on syvässä kriisissä, treffiboksista tuskin on pelastajaksi, mutta tällaisten laiskuuteen taipuvaisten älylaitteiden orjien takapuolet se sai nousemaan sohvalta ja tekemään asioita enemmän yhdessä. Jos siis rämmit ruuhkavuosissa tai muuten kaipaat piristystä parisuhteeseen, itse askarreltu treffiboksi saattaisi hyvinkin ohjata oikeaan suuntaan – suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Appelsiininmakuinen tuhatlehtitorttu – pääsiäisen hittiherkku

Vuodessa on kaksi pyhää, jolloin lapsuudenperheeni kokoontuu saman pöydän ääreen – joulu ja pääsiäinen.

Se ei suinkaan tarkoita sitä, ettemmekö tapaisi toisiamme useammin, sillä välillä näemme viikoittainkin, joskus jopa joka päivä. Vuoden varrella yhdessä syöminen on enemmän tai vähemmän spontaania. Suku on liikkuvaista sakkia, yksi seilaa maailman merillä, toinen koluaa tuntureita ja kolmannella on täysi työ ruuhkavuosien kanssa. Kolmetoistahenkiseksi suurperheeksi kasvanutta konkkaronkkaa on hieman haastavaa saada saman pöydän ääreen. Paitsi jouluna ja pääsiäisenä.

appelsiininmakuinen tuhatlehtitorttu

Pääsiäisen pitkä viikonloppu on pyhitetty perheelle, siitä ei tarvitse erikseen edes keskustella. Äiti laittaa lammasta, valkosipuliperunoita, marinoituja porkkanoita ja vihreää salaattia. Meidän muiden vastuulla on alkuruoka ja sokeriset herkut. Tänäkin vuonna tiedän tasan tarkkaan mitä jälkiruokapöytään valmistan. Aurinkoisen keltainen ja appelsiininmakuinen tuhatlehtitorttu on varma hitti, joka hävisi lautasilta muutamassa silmänräpäyksessä myös keittokirjaklubin ensimmäisessä kokoontumisessa. Ennustan jälkiruoalle samaa kohtaloa myös pääsiäisen juhlapöydässä.

keittokirjaklubi appelsiininen tuhatlehtitorttu

Rairuoho viheriöi korkeana ja keltaisista muovitipusista näkyy vain pörröinen päälaki. Narsissit tuoksuvat ja pitkän pöydän peittää edellisenä iltana silitetty pellavaliina . Mämmiä ja rahkapiirakkaa syödään pitkin päivää, aamiaiseksi, välipalaksi ja jäätelön kanssa saunan jälkeen yöpalaksi. Pienemmät poukkoilevat pitkin taloa kärsimättöminä – joko nyt, joko mennään? Pihalle piilotetut suklaayllätykset ja munajahti odottavat.

Paitsi että. Tänä keväänä mökkikuume alkoi nousta jo helmikuussa siihen malliin, että haaveilin viettäväni pääsiäisen Savon sydämessä kahdestaan siippani kanssa. Otin asian varovasti puheeksi maaliskuisella hiihtoreissulla, ja kysyin kautta rantain äidiltäni, mitä hän tuumaisi, jos tekisimmekin poikkeuksen perinteistä ja juhlistaisimme pääsiäistä kaksin. Vähän yllättäenkin hän vastasi, että mikäs siinä, kyllä hän arvasi, että tämä päivä oli tulossa ennemmin tai myöhemmin.

appelsiininmakuinen tuhatlehtitorttu

Nyt, pari päivää ennen pääsiäistä, päivitän tunnin välein sääennustusta. Eilen illalla näytti siltä, että viikonlopuksi luvattu viidentoista asteen lämpöaalto näyttääkin suuntautuvan lähinnä läntiseen Suomeen ja mökkipaikkakunnalle ennustetaan vain kahdeksaa astetta ja kylmiä öitä. Tätä kirjoittaessa meteorologit ovat kääntäneet takkinsa ja lämmintä piisaisi myös idempään. En tiedä, onko minussa sinnikästä sissiä yöpymään koleassa ja talven jäljiltä kosteassa mökissä pohjoistuulen kolistellessa nurkkia. Mutta jos keli onkin lämmin ja aurinkoinen, olisi ihanaa loikoilla mökkiterassilla ja lämmittää illalla puusauna.

Saatamme siis hyvinkin päätyä lopulta perinteiseen pääsiäispöytään. Saapa nähdä, päätös jääköön kiirastorstaille. Kävi miten kävi, appelsiininmakuinen tuhatlehtitorttu jää joka tapauksessa vakiorepertuaariimme, sillä se teki vaikutuksen myös makeasta vähät välittävään mieheeni. Klassikkoainesta, voisin jopa sanoa – ja sanonkin.

appelsiininmakuinen tuhatlehtitorttu

Resepti on lainattu Tessa Kiroksen Hillasoilta oliivilehtoihin -keittokirjasta. Olen säätänyt määriä ja korjaillut reseptiä (alkuperäisessä kirjassa oli sekaannusta valkuaisten ja keltuaisten kesken) ja lopputulos oli todellakin kaiken vaivan arvoinen.

Ainesosaluettelossa mainittu appelsiininkukkavesi ei ole välttämätön, sen voi korvata toisella teelusikallisella appelsiinihilloa. Jos erikoisuutta kuitenkin haluaa jälkkäriin lisätä, löytyy appelsiininkukkavettä etnisistä kaupoista tai esimerkiksi Ruohonjuuresta. Suosittelen ensimmäisiä, sillä Ruohonjuuren puteli oli ryöstöhintainen: pikkiriikkinen pullo maksoi 7,5 euroa. Myös filotaikinaa löytyy etnisten kauppojen hyllystä todennäköisesti halvemmalla kuin lähiprismasta.

appelsiininmakuinen tuhatlehtitorttu

Jumalaisesti uunissa karamellisoituneet, mielettömän rapeat filolastut ovat sairaan hyviä sellaisenaankin. Sen vuoksi en puolittanut niiden määrää, vaikka reseptiä muuten muokkasinkin. Sinua on siis varoitettu, voilla, sokerilla ja hunajalla aateloituihin filolastuihin voi jäädä koukkuun!

Appelsiininmakuinen tuhatlehtitorttu voi vaikuttaa ensi alkuun monimutkaiselta, mutta vaikea se ei ole. Jos haluat oikaista, voit ottaa appelsiinihillon suoraan purkista ja unohtaa appelsiinikastikkeen. Rapeat filolastut, tuoreet appelsiinit ja sabayon-vaahto ovat tämän jälkiruoan kulmakivet. Ihania kokkaushetkiä!

appelsiininmakuinen tuhatlehtitorttu

Appelsiininmakuinen tuhatlehtitorttu

3 filotaikinalevyä
75 g voita
reilut 2 rkl sokeria
3 rkl juoksevaa hunajaa
2 appelsiinia

Appelsiinihillo:
1/2 appelsiinin raastettu kuori ja mehu
reilu 1 rkl sokeria

Appelsiinikastike:
1,5 appelsiinin mehu
75 g voita
reilu 1 rkl sokeria
1/2 rkl portviiniä

Sabayonvaahto:
1/2 liivatelehti (1g)
1 pieni muna + 1 keltuainen
2 rkl sokeria
1 tl appelsiininkukkavettä
1 tl appelsiinihilloa (ks. yllä)
1,5 dl kuohukermaa

Käy ensin käsiksi filotaikinaan. Lämmitä uuni 180 asteeseen ja sulata voi. Levitä filotaikinalevy varovasti pöydälle, sudi se kauttaaltaan voisulalla ja ripottele päälle tasaisesti puolet sokerista. Ota toinen filotaikinalevy, laske se varoen edellisen päälle, voitele ja sokeroi. Lisää vielä kolmas levy ja voitele myös se sulalla voilla.

Leikkaa päällekkäin olevat levyt terävällä veitsellä ensin pituussuuntaan puoliksi ja leikkaa sen jälkeen kummatkin puoliskot 12 osaan. Nostele näin syntyneet lastut leivinpaperoidulle pellille ja valuta niiden päälle hunajaa pitkinä noroina. Paista uunissa n. 10 minuuttia eli kunnes filotaikina on kullanruskeaa ja rapeaa. Nostele filolastut jäähtymään puhtaan leivinpaperin tai leivinlaudan päälle, jotta ne eivät jäähtyessään takerru toisiinsa tai käytettyyn leivinpaperiin.

Tee seuraavaksi appelsiinihillo. Raasta puolikkaasta appelsiinista kuori ja purista siitä mehu. Lisää sekaan sokeri ja keittele kokoon pienessä kattilassa, kunnes seos sakenee hilloksi. Laita sivuun ja anna jäähtyä.

Keittele siten appelsiinikastike. Purista appelsiineista mehu ja lisää muut ainekset sen kanssa kattilaan. Keitä kokoon, kunnes kastike hieman sakenee. Anna myös kastikkeen jäähtyä.

Sabayonvaahto on tämän reseptin hankalin osuus, mutta ainakin minulla se onnistui heti ensimmäisellä kerralla. Upota liivate kylmään veteen ja anna sen liota rauhassa. Riko sitten metallikulhoon muna ja erottele toisesta keltuainen. Lisää 2 rkl sokeria. Laita liedelle kattila, jossa on pari senttiä vettä ja kuumenna kiehuvaksi. Pudota sitten vähän tehoa ja nosta metallikulho kattilan päälle niin, ettei se koske veteen. Vatkaa munia ja sokeria vimmatusti tässä vesihauteessa, kunnes vaahto on kuohkeaa ja paksua. Minulla tähän meni 4 minuuttia, mutta varsinkin jos teet suuremman satsin, saattaa vatkausvaihe kestää yli 10 minuuttiakin.

Ota kattila liedeltä ja vatkaa joukkoon appelsiininkukkavesi ja appelsiinihillo sekä liotettu liivatelehti (sen pitäisi sulaa nätisti lämpimään vaahtoon). Vatkaa sitten kerma pehmeäksi vaahdoksi ja kääntele se hieman jäähtyneen muna-sokerivaahdon joukkoon. Valmis sabayon säilyy viileässä useammankin päivän, joten jos et ole kokoamassa jälkkäriä heti, siirrä vaahto jääkaappiin odottamaan.

Fileoi vielä 2 appelsiinia annoksia varten. Leikkaa appelsiinien kuoriosa terävällä veitsellä pois ja fileoi varovasti appelsiininlohkot irti kalvoista, niin että jäljelle jää vain pelkkä ranka. Purista mehu rangasta talteen. Sitä ei tarvita tässä jälkiruoassa, mutta ei sitä hukkaankaan kannata heittää.

appelsiininmakuinen tuhatlehtitorttu

Kokoa tuhatlehtitorttu suoraan tarjoiluvadille tai -lautasille. Aseta alimmaiseksi filolastu (katkaise se tarvittaessa pienempään kokoon) lusikoi sille vähän sabayonvaahtoa, asettele 1–2 appelsininlohkoa vaahdon päälle. Lisää seuraava filolastu, lusikoi päälle jälleen vaahtoa ja appelsiininpaloja. Viimeistele kolmannella filolastulla. Siivilöi koko komeuden päälle tomusokeria ja lorauta appelsiinikastiketta lautaselle.

Tadaa, appelsiininmakuinen tuhatlehtitorttu eli pääsiäisen takuuvarma hittiherkku on valmis!