Mojova mustikkasmoothie eli mutinaa siitä, mitä minulle kuuluu

Moi, kiva nähdä pitkästä aikaa, mitä kuuluu, miten menee?

Jos kysymyksen esittää hyvä ystävä, tiedän, että hän kuuntelee vastaustani kiinnostuneena. Jos taas kysymyksen heittää heti kättelyssä kaveri, jota nään kerran vuodessa tai viidessä, hämmennyn. Mitä minun odotetaan vastaavan? Haluaako ihminen, jonka olen tavannut edellisen kerran vuonna 2013 yhteisen ystävän juhlissa todella tietää, kuinka neljä vuotta sitten menin naimisiin, erosin, kävin treffeillä, löysin rakkauden, tein liikaa töitä, irtisanouduin ja perustin yrityksen?

Olisiko hän kiinnostunut, miten minulla juuri nyt menee? Tahtoisiko hän kuulla, miten en saa nukuttua, millaista on yrittäjän arki ja miksi en vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona? Todennäköisesti ei. Siksi peitän todelliset kuulumiseni hymyn taakse ja vastaan, että eipä kummempaa. Same old, same old. Ja samalla olen varma, ettei tuo tyyppi edes muista, mitä se sama vanha tarkoittaa. Sitten vaihdetaan kasa muita kliseitä ja jatketaan matkaa.

mustikkasmoothie

Mihin meillä on niin kiire? Vai onko kyse kohteliaasta small talkista tai hätäpäissään suusta putkahtaneista sanoista? Ilmiö toistuu viikoittain erilaisissa pr-tapahtumissa ja pressitilaisuuksissa. Vastaan kävelee kollegoita, joita en kertaakaan ole livenä tavannut, mutta joiden kanssa olemme kohdanneet blogien kommenttikentissä ja somemaailman syövereissä. Moikkaan, esittäydyn ja pysähdyn vaihtamaan muutaman sanan.

Vaikka he eivät selvästikään muista minua, kysyvät he silti maireasti hymyillen, mitä minulle kuuluu? Kun ryhdyn vastaamaan ja kertomaan kuulumisiani ajatellen, että onpa tosi kiva kun kysyit, toinen alkaa näprätä kännykkäänsä ja häviää omiin ajatuksiinsa. Havahduttuaan tilanteeseen hän saattaa toivottaa mukavaa päivää, kääntää selkänsä ja jatkaa matkaansa eteenpäin. Jään seisomaan niille sijoilleni ja ihmettelen, mitä taas kerran tapahtui.

mustikkasmoothie

Kuulumisten kysymisestä on nähtävästi tullut jenkkityylinen heitto, johon ei edes odoteta vastausta. Fraasi, jota toistellaan tervehdyksen tapaan, lause täynnä tyhjää sisältöä. On turha alkaa selittämään, kuinka seuraavan päivän esiintyminen hirvittää tai että flunssa ei ota toetakseen, reissuakin pukkaa ja työkuviot ovat punaista lankaa vailla. Että mitäs sulle?

Tuppisuu, ujonpuoleinen ja varautunut suomalainen ei puhu, jos ei ole asiaa. Ehkä siksi on vaikea tottua teennäiseltä tuntuvaan tuttavallisuuteen. Introvertti on verkostoitumistilanteissa muutenkin mukavuusalueensa ulkopuolella. Kun yhtälöön lisätään vielä pakollisten fraasien koreografia, ei se tilannetta ainakaan helpota.

Siispä hyvä kollegani ja/tai lukijani, esitän sinulle pienen toiveen. Jos törmäämme joskus jossakin tapahtumassa tai tilaisuudessa, kysythän kuulumisia vain, jos olet kiinnostunut kuulemaan niistä? Kun saan katsekontaktin ja huomiosi hetkeksi, kerron luultavasti sinulle, että nyt juuri nyt hieman hermostuttaa. Saatan myös höpöttää häkeltyneenä pitkät pätkät siitä, kuinka en tunne täältä ketään, mutta siksipä onkin mukava tutustua. Sitten todennäköisesti hymyilen ja kysyn, miten sinulla menee.

mustikkasmoothie

Miten otsikossa mainittu mustikkasmoothie sitten liittyy kaikkeen tähän? Ei mitenkään. Tarkoitus oli kirjoittaa yksinkertainen reseptipostaus, mutta teksti jokseenkin karkasi käsistä ja lauseet lähtivät lennokkaasti lapasesta. Niin saattaa käydä, kun laskee sormet näppäimistölle ja antaa ajatuksen lentää. En hangoittele vastaan, mutta aion silti näyttää kaapin paikan. Tässä se tulee, mustikkasmoothien resepti.

Kevät saapuu kohisten, ja pakastin pursuilee edelleen edelliskesän marjasatoa. Surauta siis muikea mustikkasmoothie pitkän aamiaisen piristykseksi, ja näytä sinistä kieltä menneelle työviikolle.

Mustikkasmoothie

1 banaani
1 vihreä omena
(1 kypsä avokado)
2,5 dl jäisiä mustikoita
2 dl kauramaitoa
0,5 dl leseitä tai kaurahiutaleita
Pala inkivääriä
1/2 sitruunan mehu

Mittaa kaikki ainekset blenderiin ja sekoita suunmyötäiseksi smoothieksi. Sauvasekoitin ja syvä kulho toimivat yhtä lailla. Lisää nestettä, jos koostumus tuntuu liian paksulta ja hunajaa, jos kaipaat lisämakeutta. Mustikkasmoothiesta ovat kuluneet kliseet ja makeileva jenkkimeininki kaukana. Kaada siis lasiin suomalaista superruokaa ja nauti yksin tai mukavassa seurassa.

mustikkasmoothie

Aurinkoista viikonloppua armaat, palataan taas parin päivän kuluttua. Silloin huristellaan sähköpyörille pitkin lumisia tunturipolkuja!

Kymmenen vastuullista matkaunelmaa

Tähän aikaan viime vuonna kevään reissuputki oli kuumimmillaan. Lensin Hollantiin tapaamaan Utrechtiin muuttaneita ystäviäni. Sieltä suhasin suoraan Portugalin Portoon kollegoideni kanssa viettämään etätyöviikkoa. Matka jatkui junalla Lissaboniin ja satumaiseen Sintraan. Kolme kotimaanpäivää myöhemmin istuin lentokoneessa suuntana Italian Piemonte viettelevine viinitiloineen. Toukokuussa valloitettiin vielä Edinburgh. Olin äärimmäisen onnellinen ja elin etuoikeuttua elämää sen varsinaisessa merkityksessä.

Sitten tuli IPCC ja muutti kaiken. En kestä ajatusta, että minun matkojen vuoksi meillä ei ole kohta vuodenaikoja ja talvet sellaisina kuin me ne tunnemme katoavat. Luonnonvarat ehtyvät ja lajeja kuolee sukupuuttoon. Maapallon tasapaino järkkyy. En halua joutua perustelemaan kummilapsilleni, miksi emme tehneet mitään, kun vielä olisimme voineet. Ilmasto muuttuu väistämättä ja meidän on sopeuduttava siihen. Pienistä kulutuspuroista kasvaa valtameri, joka joka lopulta vyöryy päällemme, jos emme muuta elämäntapaamme radikaalisti.

arctic giant paltamo

Toissapäivänä, ajomatkalla Kajaanista Sallatunturiin (meitä istui autossa kolme, enempää ei olisi matkatavaroiden kanssa mahtunutkaan) puhuimme aiheesta jälleen kerran. On hyvin todennäköistä, että elämme kuplassa, jossa uutisoidaan ilmastonmuutoksesta enemmän kuin muualla. Huoli kärsivästä maapallosta paiskautuu päin naamaa joka päivä kaikissa kanavissa ja jokaisessa mediassa. On hyvä, että olennaisin ei unohdu, mutta samalla tuntuu siltä, että maailman mittakaavassa vaakakupit ovat epätasapainossa. Me täällä pohjolassa kärsimme ilmastoahdistuksesta, kun Etelä-Eurooppaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai niin olen käsittänyt, kun ulkomailla asuvien ystävien kanssa olen keskustellut.

Vaikka paljon olen ilmaston hyväksi tehnyt, puhdas pulmunen en itsekään ole. Mökkeily on ekologisen eläjän mustalla listalla. Meillä on myös moottoripyörä, jääkaapissani on aika ajoin lihaa, biojäteastiaan joutuu välillä hävikkiruokaa ja matkustamistakaan en ole kokonaan lopettanut. Teen kuitenkin parhaani, sen minkä juuri nyt tässä elämäntilanteessa pystyn.

arctic giant paltamo

Kohteena maailma -blogin Rami heitti meille matkabloggaajille haasteen ja pyysi kertomaan millaisista matkoista haaveilemme. Kymmenen reissu-unelmaa -haaste on kiertänyt läpi blogikentän ja päätynyt minunkin laariini. Päätin kuitenkin omavaltaisesti muokata haastetta kaiken edellämainitun takia. Siksi kymmenen matkaunelman sijaan kerron teille kymmenen vastuullisempaa unelmaa. Matkoja kyllä, mutta kaikki sellaisia, jotka kuormittavat palloamme mahdollisimman vähän.

1. Paikka: Jäämeren ranta

Kaikkein eniten haaveilen juuri nyt mökkikesästä. Rantasalmesta, punaisesta tuvasta, paljaista varpaista, kesäkeittiöstä, lasiverannasta ja kirkasvetisestä järvestä. Oletetaan kuitenkin, että rakasta vuokramökkiä ei voi valita, mistä paikasta silloin haaveilisin? Norjan vuonoista ja jäämeren rannasta, meren huuhtomista silokallioista, rantaan lyövistä aalloista, äärettömästä aavasta ja suolaisesta tuulesta, joka puhaltaa hiukset sekaisin. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista jäämeren rannalla oikeasti on, ja vastaako se mielikuviani, mutta tahtoisin ottaa selvää.

luontopäiväkirja

2. Tapahtuma: Bättre Folk, Hailuoto

Maailma on houkuttelevia tapahtumia täynnä, mutta tähän kohtaan kirjaan silti Hailuodossa kesäisin järjestettävän Bättre Folk -festivaalin. Auringossa kimalteleva meri (tulikohan jo selväksi, että rakastan merta?), kulttuuri, kirjallisuus ja livemusiikki intiimissä ympäristössä. Tarvitseeko muuta edes sanoa?

iso pyhätunturi salla

3. Kotimaan kohde: Utö

Merellä pysytään, sillä jo useamman vuoden ajan olen unelmoinut pitkästä viikonlopusta Utön majakkasaarella. Edellisen kerran olen käynyt ulkomeren syleilyssä sijaitsevalla saarella teini-ikäisenä, kun purjehdimme lapsuudenperheeni kanssa ympäri Saaristomerta. Mielessäni näen pienen sataman punaiset lautamökit, savustetut kampelat, punavalkoisen majakan, karun maaperän ja syysmyrkyissä vaahtoavan meren. Vannoin palaavani Utöhön jo pari vuotta sitten, mutta matka on vieläkin tekemättä. En tiedä ehdimmekö ulkomerelle tänäkään vuonna, mutta viiden vuoden sisään varmasti.

aurinko paistaa ja vettä sattaa

4. Kaupunki: Sodankylä

Tässä vaiheessa listani alkaa jo naurattaa. Jos haaveet eivät liity kesämökkiin tai mereen, ne vievät minut vuorenvarmasti pohjoiseen. Sodankylän elokuvajuhlista olen puhunut viimeiset 15 vuotta, mutta matkan toteuttaminen on edelleen suunnitteluasteella. Kaksi kertaa lähtö on ollut hyvin lähellä, kun ystäväpariskunta on koettanut houkutella meitä seuralaisiksi. Matkustaminen viime tingassa olisi kuitenkin laihduttanut lompakkoa turhan paljon, joten ehkäpä yhdistämme lähivuosina elokuvajuhlilla rymyämisen jäämeren ihailuun. Jos vaan maltamme unohtaa viikoksi tai pariksi mökkeilyn.

ounasvaara

5. Maa: Suomi

Alustettuani matkaunelmiani neljän kappaleen verran ja paasattuani siitä, kuinka ahdistunut ilmastonmuutoksesta olen, ei ole muuta mahdollisuutta kuin vastata Suomi. Juuri nyt se tuntuu parhaalta vaihtoehdolta, vaikka kokonaan ulkomaita en olekaan unohtanut. Kotimaan kamaralla on niin paljon nähtävää, ettei yksi ihmiselämä siihen riitä. Haluan silti viettää pari viikkoa viinitilojen keskellä Italiassa, vaeltaa Alpeilla ja uittaa varpaitani Kreikan turkoosissa rantavedessä. Kaikkiin näihin maihin voi onneksi matkustaa lentämättä.

mökkirannassa

6. Saari: Ärjänsaari Oulujärvellä

Tammikuun lopulla, kun vietin kaksi vuorokautta Kainuun korvessa, jäin harmittelemaan sitä, että olin liikkeellä talviaikaan, eikä minulla ollut mahdollisuutta käydä keskellä Oulujärveä killuvassa Ärjänsaaressa. Oulujärveä kutsutaan Kainuun mereksi, siksi kai sieluni palaa siihenkin suuntaan. Ärjänsaari on kainuulaisten virkistysalue, jossa voi vapaasti retkeillä ja leiriytyä. Sen rantoja kiertävät hiekkatörmät ja maisema avautuu järvenselälle. Sinne pääsee vain veneellä tai muulla vettä pitkin kulkevalla välineellä. Minä haaveilen istuvani kesäisin saareen ja takaisin talkoovoimin risteilevän höyrylaiva S/S Koutan kannella, kädessäni virkistävä juoma ja edessäni aava järvimaisema. Tässä sitä taas siis ollaan, ison veden äärellä.

metsämansikat

7. Extreme: jokea pitkin melominen

Monelle melonta ja kajakkikyyti ovat kaukana extremestä, mutta minulle ne ovat sitä kaikessa mahdollisessa merkityksessä. Vaikka rakastan merta ja vesillä liikkumista, väijyy taustalla kunnioittava pelko arvaamattomia luonnonvoimia kohtaan. Terävä aallokko, nopeasti nouseva myrsky, pauhaava ukkonen ja viheliäiset virtaukset ovat pitäneet minut toistaiseksi kaukana pitkiltä melontareissuilta. Olen uskaltautunut kajakkiin kolme kertaa, aina paremman puoliskoni houkuttelemana. Jokaisella kerralla olen panikoinut kaiken edellämainitun lisäksi kajakkiin istumista ja sieltä nousemista. Silti ajatus pitkästä kajakkiretkestä kiehtoo. Turvallisessa seurassa ja leppoisessa ympäristössä. Saatanpa ottaa siskoni ehdotuksesta vaarin ja suunnata Siuntionjoelle, jossa olosuhteiden pitäisi olla minullekin mielekkäät, ainakin tyynellä kelillä.

Ensimmäinen ajatukseni extremestä muuten oli korkeuksissa kulkeva vaijeriliuku. Korkeanpaikankammoisena tahtoisin joskus ylittää itseni ja hypätä huikeiden maisemien hulluun vaijeriliukuun, mutta koska sellaisia ei taida Suomen kamaralla vielä löytyä, valitsin lajin, joka on toteutettavissa kotimaassa.

mökkeilyä

8. Majoitusmuoto: glamping

Tykkään telttailusta, mutta pitkille telttavaelluksille minusta ei taida olla. Mielessä kummittelevat märät vaatteet, kosteat makuupussit, yöllä nenänpäähän hiipivä kylmyys ja luonnon äänet, jotka tuntuvat kuuluvan ihan ohuen telttakankaan toiselta puolen. Luulen, että kestäisin karumpiakin olosuhteita paremmin, jos yhdistäisin retkeilyyn hieman luksusta. Astetta paremmat eväät, vähän viiniä tai skumppaa, oikeat astiat, pimeydessä kiiluvat keijuvalot, kunnon tyyny ja paksumpi ilmapatja – ja telttailukokemuksestakin tulee yhtäkkiä tavoittelemisen arvoinen.

maisema

9. Luontokohde: kaikki kotimaan kansallispuistot

Autottoman elämä on välillä hankalaa. Kymmenien kansallispuistojen korvaamattomat maisemat ovat muutaman sadan kilometrin säteellä, mutta aarteisiin ei pääse käsiksi ilman omaa kulkupeliä. Parempia kulkuyhteyksiä on toivottu jo pitkään, minä seuraan jännityksellä, mitä tuleman pitää. Sitä ennen turvaudun kavereiden kyyteihin ja laina-autoihin. Voin raksia listaltani vasta kahdeksan kansallispuistoa, 32 on vielä edessä.

rantakivet

10. Ruoka ja juoma: Fäviken, Ruotsi

Ruokahaaveita on paljon, mutta aina Netflixin Chef’s Tablen ensimmäisen kauden nähtyäni olen haaveillut pitkästä illasta Fävikenin pöydässä. Jos joskus menemme naimisiin, tuo Åren laskettelukeskuksen kyljessä sijaitseva ruokamatkailijan mekka voisi hyvinkin olla mahdollinen häämatkakohde. Illallinen maksaa 300 euroa per henki, viinipaketin kanssa hintaa tulee melkein 500. Mutta elämys on taatusti ainutlaatuinen ja kaiken rahan väärti. Poikkeus vahvistaa säännön, mutta pääasia on, että myös tämän haaveen voi toteuttaa maata pitkin, ja samalla kokeilla miltä matkustaminen yöjunassa naapurimaan puolella tuntuu.

kaunnissaaressa

Paasaan vastuullisuudesta ja ekologisesta matkailusta aina kun voin. Se ei silti tarkoita sitä, että sinun, hyvä lukijani, pitäisi syyllistyä siitä, mitä sanon. Voin sanella ainoastaan sen, miten itse toimin ja ajattelen. Kestävän kehityksen punainen lanka on kulkenut läpi tekstieni jo pitkään. Jatkossa langasta kasvanee köysi, jota seuraamalla kuka tahansa voi ottaa askeleita kohti kestävämpää elämää, jos niin tahtoo. Käännyttämään en ryhdy, sillä saarnaamiseen en usko. Muutoksen täytyy lähteä jokaisesta itsestään. Voin vain kertoa, miten minä elän, ja iloita siitä, jos joku muu sattuu inspiroitumaan siitä.

kolilla

Kymmenen reissu-unelmaa #blogihaaste on lähtöisin Kohteena maailma -blogista. Kuten nimikin sanoo hommaan kuuluu olennaisena osana muiden bloggaajien haastaminen. Suurin osa bloggaajista on haasteeseen kuitenkin jo tarttunut, joten haastamisen sijaan pyydän jokaista listauksesta innostunutta jakamaan omat unelmansa kanavissaan. Jos päätät kirjoittaa unelmistasi blogiin, lisää postauksen linkki Kohteena maailma -blogin kymmenen reissu-unelmaa postauksen kommentteihin. Kopioi sen jälkeen nämä lyhyet säännöt oman postauksesi loppuun ja haasta halutessasi viisi muuta bloggajaa kertomaan reissu-unelmistaan.

Sosiaalisen introvertin tunnustuksia

Osallistuin eilen ensimmäistä kertaa WomenSuiten, viestintä- ja markkinointialan työskentelevien naisten verkoston tapaamiseen. Ennen sitä hikoilin tanssitunnilla. Tunti päättyi tasalta ja tilaisuus alkoi puolelta. Onneksi minulla oli kiire. En ehtinyt panikoida sitä, että kohtaan ihan pian 50 tuntematonta ihmistä, joiden kanssa olisi hyödyllistä verkostoitua. Oli pakko vain suoriutua suihkusta ja juosta tukka kosteana hulmuten paikasta A paikkaan B.

Kun astuin ovesta Kotipizzan pääkonttoriin, huomasin heti yhdet tutut kasvot. Se riitti. Hartiat laskeutuivat korvista ja sydän hellitti tahtiaan. Olin tavannut tyypin vain kerran aikaisemmin, mutta silti se kohtaaminen toi introvertin elämään helpotusta. Olimme viime vuonna vaihtaneet muutaman viestin ja juttu jatkui luontevasti siitä mihin viimeksi jäätiin.

Saatuani juoman käteeni, jumitin keskelle tilaa. Kaikki istumapaikat tuntuivat olevan etummaisia lukuunottamatta täynnä, enkä oikein tiennyt minne mennä. Epävarma introvertti ehti kehittää päässään pienen kriisinpoikasen. Onneksi tuttavani oli määrätietoisempi ja marssi suoraan eturiviin. Minä seurasin perässä. Puolen tunnin, yhden punaviinilasillisen ja kolmen pizzapalan kuluttua olin jo tutustunut kahteen uuteen ihmiseen.

tulppaanit

Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, jolloin jännitän vieraiden ihmisten kohtaamista tai hengaamista heidän joukossaan. Kavereiden keskellä olen kalana vedessä, mutta vieraiden ympäröimänä olen se, joka mielummin pysyttelee seinän vieressä tarkkaillen, mitä muut tekevät. Se, joka saattaa viettää koko illan pukahtamatta sanaakaan ajatellen, että muut ovat paljon pätevämpiä, eikä ketään kiinnosta mitä minulla on sanottavana.

Olen monet kerrat jättänyt menemättä tapahtumaan siksi, että en tunne sieltä ketään. Vaikka tiedän, että verkostoituminen tekisi hyvää, sydän muljuu ja vatsa oireilee niin, että on helpompaa jäädä kotiin ja katsella kateellisena jälkikäteen kuvia sieltä, minne muut ovat uskaltaneet.

Tilaisuuden kuluessa saatan tunnistaa ihmisjoukon keskeltä tutut kasvot, mutta olen melkein satavarma, ettei hän kuitenkaan muista minua. Olisi äärimmäisen noloa mennä moikkaamaan ja joutua tilanteeseen, jossa toinen tuijottaa ilmeettömin kasvoin ja kysyy, että kukas sä nyt olitkaan. Siksi en liiku sijoiltani, vaan hiplaan välinpitämättömän näköisenä kännykkääni. Tahtoisin, että joku tulisi viereeni, tervehtisi ja haluaisi kenties tutustua minuun. Vaikeaa se tietysti on, jos elekieleni kertoo toista tarinaa.

Messuilla kuljen käyntikortit taskussani, kädessäni lista yrityksistä, joille olen päättänyt käydä esittelemässä itseni ja kertomassa osaamisestani. Norkoilen messuosastojen lähistöllä, haahuilen edestakaisin ja käännyn kannoillani viime hetkellä. Ennen kuin uskallan ottaa ratkaisevan askeleen, saatan kerätä rohkeutta tunnin tai kaksi, kävellä muina naisina osaston ohi kymmeniä kertoja ja vasta sitten heittää itseni suden suuhun.

Kun kainalot hikoavat, posket hehkuvat punaisina ja hikikarpalot alkavat nousta nenän alle, ei kukaan ole parhaimmillaan. Sydän hakkaa niin, että ääni tärisee, sekoilen sanoissani, enkä muista hissipuheestani puoliakaan. Jos vastapuolen katse vaeltelee minne sattuu, eikä hän osoita ensimmäisen minuutin aikana aitoa kiinnostusta minua kohtaan, keksin jonkun tekosyyn perääntyä takavasemmalle. Eikä aikaakaan, kun tilalleni astuu toinen, itsevarmempi ja huolettoman helposti asiansa hoitava henkilö. Päätän, että seuraavalla kerralla se olen minä, vaikka tiedänkin, että moinen määrätietoisuus vaatii minulta valtavia ponnistuksia.

Kuitenkin, kaiken tämän sanotun jälkeen on pakko myöntää, että rohkeus ja mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen kannattaa. Siitä sain todisteen viimeksi eilen.

Pari päivää sitten pyörin pari tuntia ravintola-alan messuilla. Käyntikortit kuumottivat jälleen kerran käsilaukussani, ja olin valovuosien päässä siitä määrätietoisesta myyntitykistä, joka olin luvannut itselleni olla. Sain potkia itseni väkisin liikkeelle, sillä niin paljon mielummin olisin jäänyt pesemään pyykkiä, tiskaamaan tai selaamaan keittiönpöydälle korkeaksi pinoksi kertyneitä hesareita. Se sanonta vanhasta koirasta pitää osapuilleen paikkansa.

Hissipuhe oli hakusessa, mutta uskaltauduin silti juttelemaan niitä näitä muutaman yrityksen kanssa. Jätin yhteystietoni muutamalle osastolle, maistelin tuotenäytteitä ja kiertelin ympäri massiivista messuhallia, kunnes totesin, että ehkä on vain paras taapertaa takaisin kotikonttorille.

Toissapäivänä puhelin soi. Harvinaista jo sinänsä, nykyään viestintä hoidetaan enimmäkseen sähköisesti, puhelinta käyttävät vain lehtimyyjät ja verottaka (joka viimeksi pari viikkoa sitten pirautti). Linjan toisessa päässä oli erään maahantuojan edustaja, joka soitti onnitellakseen. Olin voittanut viime viikon messuilta herkkukorin. Nähtävästi olin osallistunut tietämättäni arvontaan, mikäs siinä sitten, kyllä herkkukori minulle aina kelpaa.

Sovimme, että kori tuodaan ovelle asti, vietinhän päivät pitkät kotikonttorilla. Palkinnon lupasi toimittaa yrityksen markkinoinnista vastaava henkilö. Siinä vaiheessa päätin, että kun hän pimpottaa ovikelloa, minä pyydän hänet teelle. Eihän sitä koskaan tiedä, josko firmalla olisi tarvetta markkinoinnin apukäsille tai sielukkaalle sisällöntuottajalle.

Ja niin kävi, että tunnin rupateltuamme minulle luvattiin lähettää tarjouspyyntö. Uudet nettisivut kaipasivat uusia sisältöjä. Se iltapäivä menikin sitten ihmetellessä, miten ihmeessä tämä nyt näin meni. Vielä ei mikään ole varmaa, mutta menipä syteen tai saveen, olen ylpeä itsestäni, että uskalsin.

tulppaanit

Jos suutaan ei uskalla avata, ei sattumalla ole mitään mahdollisuuksia pudottaa taivaasta timantteja. Tuosta vain, tumpsis. Eteeni tömähtänyt järkäle ei ehkä vielä täytä timantin mittoja ja määritelmää, mutta jotain sen sisällä se on, siitä olen aivan varma. Otan taltan käteen, ja aloitan työstämisen. Tästä se lähtee, sanokaa minun sanoneen.