Oi aikoja, oi vanhoja profiilikuvia!

No niin. En voinut olla tarttumatta Mamma rimpuilee -blogin aloittamaan hyökyaallon lailla pitkin blogimaailmaa etenevään profiilikuvahaasteeseen. 10 vuotta sitten kirjauduin Facebookiin ja jäin koukkuun välittömästi. Mikä vaivaton tapa pysyä kavereiden kärryillä! Vanhoina hyvinä aikoina naamakirjaan nimittäin todella päivitettiin kuulumisia.

Statuspäivitykseen kuului aluksi pakollinen olla-verbi. Ja koska kotoutettua kieliversiota ei vielä ollut olemassa, jokainen päivitys alkoi englanninkielen sanalla is. Se jos mikä oli ärsyttävää. Oli pakko viestiä vieraalla kielellä. Selasin toimintalokini alkuun. Ei uskoisi että näppiksen äärellä istuu kielitajullaan ylpeilevä sanaseppo, vai mitä sanotte näistä nokkelista sanavalinnoista syyskuulta 2007?

Sep 17, 2007 12:06pm
Pia Alapeteri is at work

Sep 18, 2007 11:24am
Pia Alapeteri is at lunch

Sep 18, 2007 4:20pm
Pia Alapeteri is out in the rain

Well, thanks for the info! Lohdullista on se, että todennäköisesti kaikkien muiden päivitykset olivat samaa luokkaa. Yksityisviestejä ei ollut tai ainakaan kukaan ei tajunnut käyttää niitä, sillä kirjoittelimme estoitta toistemme seinille. Lokakuussa keitti ensimmäisen kerran yli ja statukset muuttuivat suomenkielisiksi, vaikka pakollinen verbi pönöttikin edelleen paikallaan.

Oct 10, 2007 8:53am
Pia Alapeteri is kyllästynyt keksimään tähän jotain nokkelaa

Oct 24, 2007 1:56pm
Pia Alapeteri is ihmeissään kun kaikki kaverit on yhtä aikaa raskaana

Marraskuussa repäisin ja kokeilin ensimmäistä kertaa joukkovoimaa hyväkseni oikein kahden lauseen verran. En saanut yhtään tykkäystä enkä vastausta. Päivityksiä ei voinut kommentoida suoraan, vaan reagointi tapahtui suoraan seinälle, mutta silti vastauksia nolla, zero, nada. Samoin kävi joulukuussa. Pakollinen pönöttäjä oli hävinnyt, mutta edelleen statukset kirjoitettiin kolmannessa persoonassa. Olimme itsestämme irrallaan. Sama meininki jatkui koko seuraavan vuoden ajan.

Nov 26, 2007 10:37am
Pia Alapeteri is kukaan menossa laivalle lähiaikoina? Naamarasva finito eikä köyhällä ole varaa maksaa stockan hintoja

Dec 20, 2007 8:58am
Pia Alapeteri antaa lipaston ja toimivan 24-tuumaisen telkkarin hyvään kotiin. Onko jollain tarvetta?

sossu

Toukokuussa 2008 minut tägättiin ensimmäisen kerran jonkun toisen ottamaan kuvaan. Ei kysytty haluanko tulla merkityksi, eikä varsinkaan lupaa kuvan julkaisuun. Siellä se kummittelee vieläkin, orkesterikaverin seinällä. Ylimmäisessä kuvassa on meneillään kirjoituskonesoolo Uppsalassa järjestetyillä opiskelijaorkesterifestareilla. En ollut opiskelija, mutta kirjoituskonetta soitin mallikkaasti. Alemmassa visualisoituu sisarusparven yhteinen lumiloma. Kuvaan on vitsikkäästi tägätty myös Matterhorn. Samat punavalkoiset laskukamat on muuten edelleen käytössä kypärää ja reppua myöten. Olisikohan jo aika hankkia uudet?

alpeilla

Syyskuussa 2009 kehitys kehittyy ja statusten ja kuvien kommentoinnista tulee mahdollista. Mutta voi, ainakin omat statuspäivitykseni ovat edelleen kolmannessa persoonassa ja korkeintaan kahden lauseen pituisia. Hämmentävä kontrasti nykypäivään verrattuna. Vasta loppuvuodesta 2010 alkoi kolmas persoona haihtua pidempien postausten tieltä.

Dec 07, 2010 10:20am
Ei hyvää päivää tätä talven yllätyksellisyyttä. Työmatkaan kului tuplasti aikaa kun ratikka oli poikkeusreitillä ja bussi sammui matkalle neljä kertaa kunnes hajosi kokonaan. Korvaava bussi yritti ottaa aikataulua kiinni ja liukasteli risteyksessä niin että pelti melkein rytisi, vielä kerran vaihto ratikkaan ja vihdoin turvallisesti töissä. Odotan innolla kotimatkaa.

Mutta mites ne kuvat sitten? Olen ollut laiska päivittämään pärstääni profiilikuviin. Sama kuva on saattanut notkua naamakirjassa vuositolkulla. Toisaalta joltain vuodelta kuvia löytyi peräti neljä. Tässäpä jonkinlainen valikoima tarinoineen.

kolmekymppinen

Siinä poseeraa kolmekymppinen. Pyöreitä juhlia varten vuokrasin vanhan purjelaivan. Entinen hiekkajaala seilasi Helsingin Halkolaiturilta Porvoon saaristoon ja pysähtyi yöpymään laiturin nokkaan. Hiekkarannalle sytytettiin nuotio, kitara soi ja laulu raikasi. Boolia juotiin maitotonkallinen ja uitiin sysimustassa meressä. Aamiainen nautittiin laivan purjehtiessa kohti kotisatamaa. Porvoossa kivuttiin Linnamäelle ja leikittiin olevamme Thaimaassa. Eväspussiin pakattiin lämmin venäläinen skumppa ja täytetyt patongit. Lämpömittari nousi 29 asteeseen, eikä tuullut henkäystäkään. Vieläkin ihmettelen, miten selvisimme sieltä hengissä.
 

saaressa

Vuotta myöhemmin istun jälleen kerran veneessä. Tällä kertaa matkalla Espoon ulkoilusaareen, olisiko ollut Gåsgrundet. Kuvan nappasi kuorokaveri. Päälläni on harmaa froteinen shortsihaalari, joka on kaapissani edelleen. Olin aikaani edellä, vuonna 2008 ei kyseisiä vaatekappaleita katukuvassa juurikaan näkynyt. Tykkäsin kuvan negatiivisesta burkhasta niin paljon, että se säilyi profiilissani kokonaiset kaksi vuotta.

 
 

tervishirvi

Kesän 2010, kuten lukuisten aiempienkin kesälomien kohokohta oli Savolaisen Osakunnan tervahöyryristeily eli tuttujen kesken tervis. Hirvi mulkoili meitä seinältä pienen savolaiskylän ainoassa baarissa. Ajattelin ilahduttaa sitä suukolla. Oikeasti en todellakaan muista mitä tässä tapahtuu.

 
 

dadadam_oskar_euroviisut

Olen nähnyt Euroviisut kaksi kertaa livenä: Helsingissä ja Düsseldorfissa. Saksassa majoituimme entisen kuorokaverin, nykyisen oopperalaulajan residenssiin ja nautimme euroviisuhuumasta. Ostimme liput kenraaliin ja kiljuimme äänemme käheiksi venäläisten viisuturistien pyöritellessä silmiään viereisillä penkeillä. Finaalin katsoimme vieraanvaraisen isäntämme olohuoneessa. Modulaatioille skoolasimme keltaisella leskellä. Da da dam.

pakkasessa

Talvella 2013 yritimme epätoivoisesti pelastaa parisuhteemme matkaamalla Lappiin. Pakkasta oli parikymmentä astetta ja tuuli hyytävä. Mäkeen oli mentävä, kun sinne asti oli tultu. Mielestäni matka meni hyvin ja olin toiveikas. Avomieheni oli toista mieltä ja erosimme kaksi viikkoa myöhemmin.

 
 

Baalbekin rauniot

Savolaisen Osakunnan Laulajat kutsuttiin esiintymään Libanoniin kesällä 2013. Erosta oli kaksi kuukautta ja matka tuli todelliseen tarpeeseen. Puolet ajasta lojuin vatsataudissa hyvin ilmastoidussa hotellissa, mutta onneksi jaksoin retkelle Baalbekiin. Rauniot ovat monta kertaa suuremmat kuin Akropoliilla ja pylväitä on kuljetettu mm. Istanbulin suurimpiin pyhättöihin. Tripolissa räjähti vain pari päivää sen jälkeen, kun olimme poistuneet kaupungista. En tiedä onko palatseista enää mitään jäljellä, ovat tiettävästi joutuneet Syyrian kriisin jalkoihin.

kiasma

Marraskuussa 2014, kun ensimmäiset tiedot kansakuntaa kohauttavasta tv-formaatista tihkuivat mediaan, meitä pyydettiin varautumaan. Oli määrä muuttaa osoite- ja puhelintiedot salaisiksi ja kaikki some-kanavat yksityisiksi. Profiilikuvan olisi hyvä olla sellainen, josta ei tunnista. Kiasmassa esillä ollut Jacob Dahlgrenin Abstraktion ihmeellinen maailma sai toimia naamionani aina siihen asti kun kaikki jaksot oli esitetty tv:ssä.

tinderkuva

Loppuvuodesta latasin Tinderin. Opettelin ottamaan selfieitä ja huomasin että kasvojeni vasen puoli oli se edustavampi. Meikkasin pelkästään valokuvan ottamista varten ja latasin otoksen sovellukseen. Vaikka yksi ystävistäni sanoi, etten näytä kuvassa itseltäni, itsepäisesti halusin vaihtaa sen Tinderin kansikuvaksi. Onneksi pidin pääni, sillä puolen vuoden kuluttua tärppäsi.

silmät sirrillään

Nykyinen kuva on ollut paikallaan jo reilun vuoden. Hiukset ovat pidentyneet ja luomi leikattu pois. Sama nainen kuvasta silti katsoo. Silmät naurusta sirrillään ja mieli maailmalle avoinna. Se nainen roikkuu edelleen facebookissa, vaikka välillä tuntuu, ettei siellä ole mitään nähtävää. Ei kuulumisia, eikä hassuja sattumuksia, vain mainoksien virtaa ja linkkien loputon suo.
 

Vaikka mikään tai kukaan ei vaadi ryhdistäytymään, saatanpa tehdä sen silti. Alkaa kirjoittaa kuulumisiani, vaikka vain kahdella lauseella. Katsoa miten algoritmi reagoi ja toivoa, että muutkin tekevät niin. Olisi sitten mistä kirjoittaa, kun seuraava haaste heitetään ilmoille. Oletko mukana?

Brittiläinen ruokako pahaa – Ravintolatärpit Lontooseen

Rasvaista, mautonta, raskasta ja kaukana fine diningista. Paneerattua turskaa ja rasvaa tihkuvia ranskalaisia, munuaispiirasta, ronskia lihaa. Stereotypiat jylläävät, kun puhutaan englantilaisesta keittiöstä. Brittiläistä ruokakulttuuria on kai turha verrata naapurimaa Ranskaan, mutta ei se läpensä mätä missään tapauksessa ole. Ennakkoluuloja murentaakseni tarjoan muutaman ravintolatärpin Lontooseen, olkaapa hyvät.

Työmatkoilla on tullut tavaksi, että minä perehdyn paikallisiin ravintoloihin etukäteen ja varaan pöydän yhteistä illallista varten. Muut hoitavat sitten hotellin valitsemisen ja reittisuunnitelmat. Minulle ei ole niin väliä millaisessa huoneessa yövyn, kunhan siellä ei ole ötököitä ja muutenkin siivo tunnelma, joten diili on varsin mainio.

hereford road

Aloitan yleensä googlettamalla Michelin-oppaan valinnat. Tähtiravintoloita en edes vilkaise, ne eivät matkabudjettiin mahdu, sen sijaan otan käsittelyyn Bib gourmand -mestat, joihin on hyvät kulkuyhteydet valitulta hotellilta käsin. Bib gourmand -merkintä annetaan paikoille, joissa on sujuva palvelu ja erinomainen hinta-laatu-suhde. Suomeksi sanottuna viihtyisiä oman rahan ravintoloita, joiden keittotaitoon voi huoletta luottaa.

Käyn ravintolat järjestelmällisesti läpi. Hylkään ne, joihin ei voi tehdä varausta ja annan etusijan niille, joissa näkyy paikallinen, sesonginmukainen ruokakulttuuri. Etniset skippaan suosiolla, sillä haluan syödä maassa maan tavalla edes yhtenä iltana. Interiöörilläkin on väliä, mielummin luonnonvaloa tulviva kuin kellariin sijoitettu pimeä loukko.

Jos valinta tuottaa päänvaivaa, saatan vilkaista Trip Advisoria tai googlettaa kokemuksia kyseisestä ravintolasta blogeista ja sanomalehtien matkailusivustoilta. Trip Advisorin kommentteja pitää tosin lukea suodattaen, sillä huonon arvostelun takana saattaa olla pettynyt matkaaja, joka antaa yhden tähden pippuripihvin puuttuessa listalta.

Tällä metodilla olen onnistunut avartamaan kollegoideni makumaailmaa melkoisesti. Venetsia, Frankfurt, Milano, Berliini ja viimeisimpänä Lontoo ovat esitelleet parhaimpia puoliaan ja saattaneet jopa hälventää joitakin ennakkoluuloja paikallista ruokaa kohtaan. Jokaisella kerralla olemme poistuneet ravintolasta tyytyväisinä, hieman hiprakassa ja vatsat täynnä.

Toukokuun alussa matkasimme siis Lontooseen. Tällä kertaa kunnian sai Hereford Road, joka sijaitsi kätevästi Bayswaterissa, vain kahden metropysäkin päästä Kensingtonista, jossa hotellimme oli. Aikaisen tiistaiaamun lennon vuoksi päätin varata pöydän ensimmäiseksi illaksi jo seitsemän aikaan, vaikka tiesin sen olevan paikallisille aikainen ajankohta. Bayswaterin pikkukadut ovat täynnä vieri vieressä seisovia hotelleja, joiden ovenpieliä koristavat valkoiset vuosisatoja vanhat pylväät. Jos hotellien omia ravintoloita ei lasketa, rafloja saa alueelta hakemalla hakea. Veikkaan, että tässä on kortteliravintolaksi itseään kutsuvan Hereford Roadin suosion syy.

hereford road ravintola

Olimme illan ensimmäiset asiakkaat. Valkoisia liinoja ei näkynyt ja tunnelma oli mutkaton. Ruokabloggaaja huomasi heti ravintolasalin katossa olevan suuren ovaalinmuotoisen ikkunan, josta valo tulvi sisään huoneeseen. Täydellistä.

uudet perunat

Jo alkuruoka osoitti ennakkoluulot brittiläisestä ruuasta vääriksi. Runsaita, mutta hienostuneita makuja. Annokset olivat suuria, mikä ei meitä nälkäisiä suinkaan haitannut. Omalle lautaselleni valitsin sisäelimiä, alkuun maksaa ja pääruuaksi munuaisia. Seuralaiseni söivät parsakeittoa, lohisalaattia, kaninreittä, linssipataa sekä haudutettua varhaiskaalia ja uusia perunoita. Jälkiruokavatsa vaati omansa, sinne solahtivat raparperinen creme brulee ja veriappelsiinisorbet.

kaninkoipi hereford road

vasikan munuaiset

raparperi creme brulee

Menu vaihtuu päivittäin. Pelkästään se kertoo intohimosta ja rakkaudesta raaka-aineita kohtaan. Sesongin mukaista, mahdollisuuksien mukaan lähellä tuotettua, taiten laitettuna ja modernilla vivahteella – kyllä kiitos! Lähtiessämme paikka oli pakattu täyteen ystäväporukoita ja pariskuntia. Kiitimme avokeittiössä heiluvaa kokkia ja poistuimme pimenevään iltaan.

hereford road

Kaksi seuraavaa illallista nautittiin rennommissa olosuhteissa. Elephant & Castle -metroaseman ja taideyliopiston kampuksen kulmilta löytyi entinen kauppahalli Mercato Metropolitano, joka oli valjastettu street food -ravintoloiden käyttöön. Napolilainen pizza paistettiin asiakkaan edessä, se viihtyi uunissa vain minuutin tai korkeintaan kaksi. Kerrankin söin hyvällä halulla kokonaisen lätyn, siihen en suomalaisissa pizzerioissa yleensä kykene. Kauppahallin perällä oli elämyksellinen leffateatteri Backyard Cinema, joka sisustetaan erikseen jokaista elokuvateemaa varten. Seuraavalla kerralla ehdottomasti sinne!

mercato metropolitano London

mercato metropolitano napolilainen pizza

Pubiklassikko fish & chips oli pakko testata viimeisenä iltana. Kollega varoitteli vatsakivuista, rasvainen annos voi laittaa pötsin sekaisin. En uskonut vaan siemailin siideriä ja rouskutin hyvällä ruokahalulla rapeaa kalaa ja paksuja perunatikkuja. Jo matkalla hotelliin vatsa protestoi ja normalisoitui vasta seuraavana päivänä.

Työmatkan lounaat ovat samaa kaliperia kuin toimistollakin. Heittoeväitä, jotka syödään seisaaltaan tai ainakin 15 minuutissa. Vaan mikäpä pikalounaita syödessä, kun jokaisessa kadunkulmassa oli Pret A Manger tai vastaava terveellisen ruuan ketjuravintola. Kuullessaan minun olevan ruokabloggaaja, halusi brittiläinen kustantajakollega esitteli meille Fitzrovian kaupunginosan parhaat kasvispikaruokalat, luomuketjut ja suosikkikahvilat. Maistuvan liukuhihnalounaan söimme lopulta Planet Organicissa, mutta muitakin alla olevia kannattanee kokeilla, jos pikaevästä mielii.

planet organic london lunch

planet organic london

Planet Organic – luomuruokakauppojen ketju, joka on perustettu jo 1994. Ainakin Tottenham Court Walkin Storessa oli myös erillinen lounastiski, josta sormella osoittamalla sai valita täytettä pieneen, keskisuureen tai suureen biohajoavaan kulhoon (hinta 6,90–9,90 puntaa). Mahdollisten täytteiden määrä sai pään pyörryksiin, pelkästään erilaisia salaatteja oli kymmeniä.

ravintolatärpit lontooseen

Leon – Lontoon laajin terveellisen pikaruuan ketju. Syntynyt vuonna 2004 halusta vastustaa monikansallisia hampurilaisketjuja ja muita epäterveellisen fast foodin tarjoajia. Panostaa kestävään kehitykseen.

DF Mexican Diner – Ilmeisen nopea ja autenttinen pikameksikolainen. Paikallinen kustantamo oli pitänyt henkilöstön pikkujoulut ravintolan tiloissa.

Lantana Cafe – Fitzrovian paras kahvi. Kahvilassa on kaksi puolta: IN, jossa istutaan pöydissä ja OUT, josta haetaan take away -kahvit.

En olisi koskaan uskonut miettiväni ruokamatkaa Lontooseen, mutta tässä sitä ollaan, täysin vakuuttuneita siitä, että brittiläisetkin osaavat.

Kippis kaksivuotiaalle!

Miten tässä taas kävi näin? Blogilapseni täytti kaksi vuotta ja minä unohdin juhlapäivän tyystin. Onneksi se ei ole moksiskaan, ei taida raasu vielä edes tajuta vaatia juhlallisuuksia – konfetteja, jäätelökakkua ja ilmapalloja. Ottaisi varmaan ilomielin vastaan tuon katonrajassa vielä sitkeästi leijuvan PING-pallonkin. Pinkkiin foliopintaan on painettu sanoma pitää paikkaansa, taaperoni on kasvanut upeaksi yksilöksi, jonka kanssa kulkiessa tunnen salaa ylpeyttä. Välillä on oikein toppuuteltava itseäni, etten ihan jokaiselle vastaantulijalle lähde esittelemään ylpeyden aihettani tai tunkemaan käyntikorttia käteen. Että käy nyt hyvä ihminen tutustumassa, vilkaise edes.

ping helsinki clarion

Vaikka askel edelleen hieman haparoi, on siihen tullut uutta, erilaista varmuutta. Kahteen ikävuoteensa nähden identiteettikriisejä on silti mahtunut mukaan ehkä liiankin monta. Toivottavasti traumat eivät ole pysyviä. Kaikki menee hyvin, kunhan vain muistaaa, ettei tiukasti rajattuun muottiin tarvitse ahtautua. Ettei haittaa, vaikka liihottaakin outolintuna blogikollegoiden joukossa. On rohkeasti se mikä on, eikä yhtään lähde miellyttämislinjalle.

Valokuvaustakin tuo on yrittänyt opetella, taitaa olla aika lahjakas ikäisekseen. Osti uuden kameran ja objektiivinkin sitä varten. Ihan hyvin pärjäilee silläkin saralla. Ei ehkä ole superstailisti mitä ruokakuviin tulee, mutta olen ymmärtänyt, ettei haluakaan olla. On mielummin aito ja sellainen samaistuttava ja tavallinen. Ottaa kuvia, jotka tukevat tekstin kuljettamaa tarinaa ja kiihdyttävät lukijoiden mieltä.

tyrni mustikka superfood

Ehkä merkittävin muutos on tapahtunut viimeisten kuukausien aikana. Blogilapseni on alkanut kantaa kortta yhteiseen tienestikekoon! Ei vielä suuria summia, mutta kohtalaisesti kuitenkin. Tyytyväisenä hykerrellen seuraan sivusta, kun kirjoitukset keräävät kehuja (ja euroja). Ehkä pitäisi alkaa kehystämään niitä (kehuja, ei euroja). Ripustaa virtuaaliseinälle muidenkin nähtäväksi. Vai olisiko se liikaa, nousisiko maltillinen menestys hattuun?

Olen myös huomannut, että se uskaltaa jo kulkea pää pystyssä kaltaistensa joukossa. Ei luimistele enää nurkissa eikä pakene helmoihin, kun joku vieras lähestyy. Osaa keskustella oikeista asioista eikä kavahda vaikeitakaan aiheita. Rönsyilee huolettomasti, mutta punoo silti ruuan, reissujen ja rakkauden punaisia lankoja tekstien lomaan.

ruusukimppu

Ja oi, millaisia kavereita se onkaan saanut! Jostain syystä moni niistä on Tampereelta, onkohan taaperoni syntynyt väärään kaupunkiin? Olen luvannut järjestää kesän aikana leikkitreffit ainakin Savusuolaa– ja Missä olet Laura -blogien kanssa, vaikka taisi niitä olla Mansessa muitakin. Saas nähdä mitä siitä seuraa, sillä jotainhan tuollaisten tyyppien kanssa hengailusta on pakko seurata. Ehkäpä edes muutama hiukkanen tähtipölyä tarttuu minunkin blogiini.

Tarkistelin juhlan kunniaksi myös hieman tilastoja. Meinasin lentää pyllylleni, kun laskin yhteen rakkaan lapsen lukukerrat. Kahden vuoden aikana sivuja on ladattu melkein 500 000 kertaa. Hyvät hyssykät, lähes puoli miljoonaa! Viikottainen lukijamäärä on kasvanut tasaisesti ja ilokseni olen saanut huomata, että te lukijat olette uskomattoman sitoutuneita. Analytiikka nimittäin kertoo, että 70 prosenttia teistä on lukenut tekstejäni ennenkin. KIITOS. On kai pakko uskoa, että jotain on tehty oikein.

Ylivoimaisesti suurinta suosiota ovat viimeisen vuoden aikana nauttineet tekstit, joissa on astuttu mukavuusalueen ulkopuolelle ja jaettu henkilökohtaisia tuntemuksia. Eikä ihme, sillä samoihin tarinoihin palaan itsekin tasaisin väliajoin. Muistutellakseni kuinka ihana mies minulla on ja kuinka riitän tällaisena kuin olen. Kaikkein luetuin ja jaetuin on silti vasta viime viikolla julkaistu avautuminen vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Ennustan postaukselle pitkää ikää, sillä aihe on ajaton ja ilmiö yleistyvä.

skumppaa teurastamolla

Tänään nostan maljan paitsi blogille myös teille kaikille siellä ruudun toisella puolen, ilman teitä kirjoittamisessa ei olisi mitään mieltä. Olkoon tuulet jatkossakin myötäisiä ja tulevaisuus valoisa. Kupliva kippis kaksivuotiaalle ja monia vuosia!

Ps. Jos kaksivuotias Lyhyenä hetkenä on valloittanut valtavirrasta sopivasti poikkeavalla ja omalaatuisella olemuksellaan sinutkin, voit halutessasi käydä klikkaamassa blogille äänen valitsemassasi kategoriassa. Samalla saatat voittaa lipun syksyllä järjestettävään palkintogaalaan. Kiitän mitä nöyrimmin.