Kiitos ruokakesä 2018 – Never forget!

Kai se on myönnettävä, T-paitakelit ovat ohi. Syyskuu on soutanut mökkirantaan tummana ja sateisena. Öisin lämpömittarin lukema laskee alle kymmenen, ja järvivesi jäädyttää nilkat. Kurjet huutavat haikeina ja treenaavat jo muodostelmalentoa johonkin lämpimään. Puut ovat alkaneet pudottaa lehtiään, ruska rasahtelee saappaiden alla. Metsässä tuoksuu syksy.

ruokakesä 2018

Kaikkien aikojen kesä oli minulle hyvä. Niin runsas ja avokätinen, ettei kaikkea sen tarjoamaa yltäkylläisyyttä ole pystynyt mitenkään tallentamaan siihen rajalliseen määrään muistikapasiteettia, joka meillä jokaisella käytössä on. Huippuhetket, ne minä kuitenkin muistan ja niistä muutaman haluan jakaa myös teidän kanssanne.

Mahan täydeltä mökkiruokaa

Kesä 2018 todisti, että minun sisälläni on kaikki nämä vuodet piileskellyt keski-ikäinen mökkiläinen. Täytenä yllätyksenä tieto ei tullut, mutta suunnattomasti suuremmalla ryminällä ja rytkeellä, kuin osasin ennalta aavistaa. Mökkiläinen minussa johdatti meidät tuntikausiksi mustikkametsään, pesi ja öljysi terassin, puunasi ja siivosi, tyhjensi huussin, istutti, viljeli ja kitki hiki selkää pitkin noruen. Kaupunkilaistyttö seurasi sivusta, eikä ollut uskoa silmiään.

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

Nälkääkään ei nähty. Kiloja kertyi niin, että ajohousut ratkesivat saumoistaan. Elämä ja etenkin kesä on nautintoja varten. Grilliruoka, uudet perunat, tuoreet vihannekset ja juurekset, mansikat, viini, suklaa ja mökkipitäjässä leivotut karjalanpiirakat – kaikki merkkejä hyvästä elämästä. Omatunto kolkuttakoon muiden ovilla, hyppään moottoripyörän selkään vaikka vetoketju auki, jos muu ei auta.

Ruokaretkellä huippuravintoloiden huomassa

Välillä on ihanaa istua valmiiseen pöytään. Siksi etsiydymme silloin tällöin kesäkeittiöstäkin valkoisten liinojen ravintolaan tai korttelibistron kattauksen ääreen. Tai vaikka puistoon, jonne ovat kokoontuneet pääkaupunkiseudun puhutuimmat ravintolat tarjoilemaan huippuunsa hiottuja annoksiaan naurettavan halvalla. Taste of Helsinki oli yksi kesäni kohokohdista jälleen kerran. Siksi saatoin tirauttaa muutaman harminkyyneleen, kun Barry ja Mira MacNamara ravistelivat ruokaihmisten maailmaa ilmoittamalla kymmenen vuotta helsinkiläisiä ruokaentusiasteja ruokkineen, mielettömien makujen festivaalin tulleen tiensä päähän. Lepää rauhassa Taste of Helsinki, toivottavasti tuhkastasi nousee jotain vieläkin parempaa!

aamiainen

viininlehtikääryleet

Taste of Helsingin innoittamana päädyin heinäkuun lopulla illalliselle lapsuuteni maisemiin, Ounasvaaralle. Nostalgiatrippi Rovaniemelle oli odottanut toteutumistaan jo kaksi vuotta. Onnistuin ylipuhumaan mukaani pikkusiskon, joka spontaaniudessaan vetää vertoja lähes kaikille tuntemilleni ihmisille. Edellisenä viikonloppuna istuimme mökkilaiturilla, muutaman päivän kuluttua meillä oli lennot Rovaniemelle buukattuna ja viikon kuluttua istummekin jo Sky Kitchen & Viewn näköalapöydässä. Tällaista matkaseuraa arvostan suuresti!

souvlaki

ruokakesä 2018

mustikkapiirakka

Mitä Rovaniemen ruokakulttuuriin tulee, se löi minut aikamoisella ällikällä. Skyn lisäksi illastimme Cafe Hostel Kodissa, söimme lounasta gluteenittomassa ravintolassa ja törsäsimme lappilaiseen jäätelöön ja överivohveleihin sievoisia summia. Makuasioista voidaan olla montaa mieltä, mutta näköalat, niitä ei voi kukaan kiistää. Pohjoisen valoisat yöt ja silmänkantamattomiin siintävät vaaramaisemat yhdistettynä huipputason ruokaan, sitä ei voi selittää, se täytyy itse kokea.

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

Yhteisen pöydän ääressä – yksin, kaksin ja isommalla porukalla

Kesä ei olisi mitään ilman ystäviä. Kolmen tunnin ajomatka asetti tiettyjä haasteita, mutta saimme kuin saimmekin houkuteltua mökkimaisemiin muitakin kuin toisemme. Siskot perheineen valtasivat tilukset yhtä aikaa ja neljä alle kouluikäistä laittoi vipinää aikuisten kinttuihin, varsinkin siinä vaiheessa kun ryhdyttiin mittelemään mökkiolympialaisissa. Myös kummityttö vanhempineen ilostutti yksinäistä mökkeilijää yllätysvisiitillään. Molempien vanhempiakin kestitettiin, mutta ihan vielä emme uskaltaneet kutsua heitä saman pöydän ääreen. Ehkä ensi kesänä?

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

Vapautuneiden naisten kesäsiirtolaksi nokkelasti nimetty ajanjakso sisälsi mielettömiä määriä ruokaa, kaksi ihanaa ystävää ja yhden spontaanin pikkusiskon. Heinäkuinen helle pakotti riisumaan vaatteet – eikä niitä sitten puettukaan päälle seuraavaan neljään päivään. Laiturijooga ja vesijumppa saivat aivan uusia ulottuvuuksia, kun päällä ei ollut rihmankiertämää.

Eikä kesää ilman ruokabloggaajien kokoontumisajoja. Törmäämme toki silloin tällöin PR-kekkereillä, pressitilaisuuksissa ja erinäisillä illallisilla, mutta niitä tapahtumia kutsutaan työksi. Siksi ilahduin suuresti saadessani kutsun Hannan soppa -blogin Hannan järjestämään ruokaviikonloppuun. Ajankohta oli hankalin mahdollinen, mutta en antanut sen häiritä.

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

ruokakesä 2018

Pienen Rantasalmi-Helsinki-Rovaniemi-Pyhätunturi-Rovaniemi-Helsinki-Loviisa-turneen jälkeen löysin itseni 12 tuntia matkustaneena kaapimasta lounaan jämiä keskelle pihaa katetun ja tämän jutun kuvituksena komeilevan, kesäisen kattauksen äärellä. Väsytti, mutta matka oli kaiken vaivan väärti. 24 seuraavaan tuntiin sisältyi vähän itkua, paljon naurua, hillitön illallinen, tyhjästä nyhjäisty mieletön brunssi, täyteen ahdettuja vatsoja ja hieman liian monta lasillista viiniä. Kiitos Hanna, näitä tapaamisia tarvitaan ehdottomasti lisää!

ruokakesä 2018

aamiainen

Mutta ennen kaikkea kiitos ruokakesä 2018! Tästä on vaikea panna paremmaksi, mutta aion silti yrittää. Seuraavaan kesään on enää kahdeksan kuukautta. Odottakaahan vaan!

Tätä et tiennyt minusta

Blogimaailmassa liikkuu tasaisin väliajoin haasteita, jotka vaeltavat blogista toiseen kuin vanhanaikaiset kiertokirjeet. Harvoin jaksan innostua niistä, mutta joskus käy niin, että toisten kirjoitukset saavat rattaat raksuttamaan ja on tartuttava toimeen. Siksi tarjoilen teille tänään aimo annoksen anekdootteja, pieniä tiedonmurusia minusta ja jännittävästä elämästäni.

purjelaivalla

1. Olen kuljeskellut aamuyöllä alasti Kauppatorilla.

Elokuussa 2002 noin aamuneljän aikaan asetuimme silloisen poikaystäväni kanssa vanhaa kauppahallia kiertävän jonon jatkoksi. Ohitsemme kulki baarista palaavia juhlijoita. Kun kerroimme uteliaille, mitä on tapahtumassa, osa heistä pyöritteli päätänsä, mutta muutamat liittyivät satojen muiden jonottajien joukkoon. Jonon päässä meitä odotti rantamuurille rakennettu narikka. Naulakoihin jätettiin paitsi reput ja kangaskassit, myös kaikki päällämme olevat vaatteet kalsareita ja rintsikoita myöten.

Olimme ilkosen alasti ja odotimme ohjeita. Image-lehden ja Helsingin kaupungin taidemuseon Suomeen kutsuma amerikkalainen valokuvaaja Spencer Tunick kailotti kauempana megafoniin, ja me teimme työtä käskettyä. Ensin seisoimme alastomana ihmismuurina, siten makasimme maassa pitkin ja poikin – ihmismatto jatkui aina Katariinankadulle saakka. Lopuksi asettauduimme vielä Havis Amandan ympärille. Aurinko oli juuri noussut ja valo oli ihmeellinen. Kuvaustilanne oli kaunis ja varsin vaikuttava. Isällä taisi seuraavana päivänä mennä kahvit väärään kurkkuun, kun alaston takapuoleni komeili iltapäivälehden keskiaukeamalla.

2. Olen saunonut YK-tukikohdan saunassa Libanonissa

Savolaisen Osakunnan Laulajat, opiskelijakuoro, jossa harrastin musiikkia melkein 13 vuotta sai viisi vuotta sitten Suomen Lähi-idän instituutilta kutsun Libanoniin. Suomalaisen kulttuurin edistäminen on yksi instituutin tehtävistä ja tuona vuonna saimme kunnian laulaa suomalaisen kuoromusiikin libaninilaisiin sydämiin. Yksi kuorokeikoista oli UNIFIL-operaatin tukikohdassa, jossa palveli tuolloin useampi sata suomalaista rauhanturvaajaa. Finlandian ja parin muun suomiklassikon jälkeen pääsimme saunaan. Hirsisaunan terassilta avautui näkymä pitkälle rajan taa. Israel ei ollut kaukana.

3. Olen hyvää pataa kaikkien eksieni kanssa

Nähtävästi en osaa erota riidoissa. Vaikka eroaminen sattuu ja pettymyksistä toipumisessa kestää aikansa, en jaksa vihoitella pitkään. Emme me mitään bestiksiä ole, mutta tulemme hyvin toimeen ja saatamme jopa joskus käydä oluella tai parilla. Ja onpahan yhdet erojuhlatkin järjestetty ja juhlittu.

heijastus

4. Hain ja pääsin yliopistoon sekä 19- että 32-vuotiaana.

Tuoreena ylioppilaana minut hyväksyttiin Helsingin yliopiston elintarviketeknologian koulutusohjelmaan. Lykkäsin paikan vastaanottamista vuodella ja valitsin yliopiston sijaan ammattikorkeakoulun, josta valmistuin valtakunnan ensimmäisten viestintätekniikan insinöörien joukossa. Pian valmistumisen jälkeen suoritin toisenkin AMK-tutkinnon, tällä kertaa koulutusohjelmana oli konservointi. Sitten ehtikin kulua kokonaiset viisi vuotta ennen kuin hetken mielijohteesta hain viime tingassa opiskelupaikkaa suomen kielen laitokselta. Pääsykoekirjojen epämääräisen silmäilyn ja viiden vuoden pakerruksen tuloksia juhlittiin keväällä 2014, kun filosofian maisteri kävi pokkaamassa todistuksensa. Elintarviketieteiden opintoja en koskaan aloittanut, mutta mikäli yliopiston tietokantoja on uskominen, opiskelupaikka on edelleen tallella.

5. En ole koskaan maistanut tupakkaa

Tupakka haisee kammottavalle. Sen haju tarttuu vaatteisiin, hiuksiin ja seuraa kaikkialle. Hengasin kyllä lukioaikoina tupakkapaikalla, mutta mieleeni ei kertaakaan tullut vetää yksiäkään henkosia. Aine, mikä haisee niin luotaantyötävältä, eli voi mitenkään maistua hyvältä. Tupakoitsijan pussaaminen on yksi maailman ällöttävimmistä asioista, siksi en enää ikinä voisi seurustella tai elää ihmisen kanssa, joka polttaa säännöllisesti. Bilepolttelun jollain tapaa ymmärrän, tuhoaahan alkoholikin elimistöä, mutta silti jätän syöpäkääryleet muiden nautittaviksi.

6. Alahuulessani on syntymämerkki

Olen kymmeniä kertoja saanut selittää hyvillekin ystävilleni, ettei minulla ole mustelmaa alahuulessa enkä ole syönyt juuri mustikoita. Violetti syntymämerkki näkyy nimittäin harvoin. Se korostuu pakkasella, mutta muuten se saattaa sulautua täysin huulien punertavaan väriin. Kun se näkyy, sitä ei voi olla huomaamatta.

hedelmät

7. En erityisemmin pidä sipseistä

Tiedän, olen outo. Sipsit eivät tunnu suussa hyvältä. Ne jättävät jälkeensä rasvaisen kitalaen ja järkyttävän janon. Olen ostanut sipsejä kaupasta vain pyydettäessä tai jos tiedän taloon saapuvan vieraaksi sipsihirmun. Silloinkin yritän keksiä jotain korvaavaa tarjottavaa. Tavallisia perunalastuja saatan muutaman nälkääni rouskuttaa, jos muuta ei ole tarjolla, mutta kaikki maustettu menee yli hilseen. Juustonaksut ovat ehdoton no-no, pelkästään niiden tuoksu on hirvittävä. Ei jatkoon.

8. Sisäelinruuat ovat suurinta herkkuani

Olen kasvispainotteinen sekasyöjä eli fleksaaja. Tuo sanapari kuvaa sitä, mitä jääkaapistani löytyy ja mitä hellallani hämmennän. Sisäelinten syöminen on ekoteko. Niiden vuoksi hyvin harvoin eläintä tapetaan, ne syntyvät sivutuotteena. Sisäelimet ovat halpoja ja oikein valmistettuna herkullisia. Munuaislaatikko oli lempiruokaani jo lapsena, naudan- ja varsinkin kananmaksa on ihanaa, grillatut broilerinsydämet ovat täydellisiä pikkusyötäviä ja kateenkorva on harvinaista herkkua. Vatsalaukustakin tykkään. Aivoja en ole vielä maistanut, mutta tilaisuuden tullen todellakin korjaan tämänkin epäkohdan. Ennakkoluulottomuus raaka-aineita kohtaan on yksi ruokafilosofiani tärkeimmistä kulmakivistä.

Kosken kuohuista korsupiknikille – Kotkan-Haminan seutu kutsuu seikkailuun!

Yhteistyössä: Visit Kotka-Hamina

Yöunet olivat jääneet lyhyiksi. Huitelin tiistaista perjantaihin Naantalissa Pyhän Birgitan oopperaseurueessa ja painoin pääni tyynyyn vasta puoli yhden aikaan lauantaina vastaisena yönä. Herätyskello soi ennen seitsemää, sillä kahdeksalta oli oltava Kiasman turistibussipysäkillä. Kotkan-Haminan seutu kutsui seikkailuun.

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

Lähdin matkaan reteästi ja henkseleitä paukutellen. Pressimatka ei velvoita kirjoittamaan, joten ajattelin julkaisevani vain instastoorin sieltä ja toisen täältä. Tägäileväni tahoja ja ihmisiä, sillä lailla kevyesti ja ilman suurempia ponnistuksia. Rankan lauluviikon jälkeen takki oli paitsi auki, myös tyhjää täynnä. Ja jos rehellisiä ollaan en odottanut yhtään mitään, ajatukset olivat jo sunnuntai-iltapäivässä, ja päiväunilla, joille aioin pötkähtää heti kotiin palattuani.

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

Sitten kävi niin, kuten usein käy, kun ennakko-odotuksia ei ole. Kotkan-Haminan seutu tai KotHam Adventure, joksi yönyliretkeä leikkisästi kutsuttiin, teki yllätyshyökkäyksen heti ensimmäisessä kohteessa. Merikeskus Vellamo loksautti leukani melkein sijoiltaan jo pelkällä arkkitehtuurillaan. Lisää leukojen loksuntaa oli kuultavissa sisätiloissa, kun oppaat kierrättivät meitä pitkin merimuseota. Näyttelyt ovat laajoja ja niihin tutustumiseen pitäisi todennäköisesti varata kokonainen päivä. Kuulostaa ihan minilomalta. Jospa tänä syksynä jätetäänkin jo perinteeksi muodostunut Pariisi väliin ja matkustetaan lähelle, Kotkaan?

merikeskus vellamo

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kertani Kotkassa (eikä muuten Haminassakaan, vaikka niin itselleni uskottelin). Historian hämäriin on pölyttynyt aikakausi, jolloin ensimmäinen avomieheni asui ja opiskeli näillä kulmilla. Muistot eivät ole mairittelevia, sillä silloin elettiin jo lopun alkua. Mieleen on pinttynyt karu opiskelijakämppä ja kiinalainen ravintola, jossa illastettuamme voin pahoin koko seuraavan yön. Muutamia vuosia myöhemmin olen piipahtanut ystäväni lukaalissa ja istunut Kotkan kirkossa läpi kolmituntisen kärsimysnäytelmän. Valoisana elokuun viikonloppuna kaupunki on kaukana mielikuvistani. Puistot kutsuvat piknikille ja satama syömään hullun halpaa, mutta samalla kaupungin parasta lohikeittoa. Meri on läsnä kaikkialla. Tajuan, etten voikaan ohittaa kaikkea näkemääni olankohautuksella, sillä tämä seutu alkaa vähitellen hiipiä ihoni alle.

Haminaan ei samanlaista suhdetta ole – tai niinhän minä luulin. Bussin ajaessa hitaasti pitkin ympyränmuotoisen asemakaavan katuja kuulen, kun pääni sisällä avautuu uusia yhteyksiä. Kun ohitamme reserviupseerikoulun massiivisen rakennuksen, suustani pääsee huudahdus. Minähän olen ollut täällä ennenkin! Yli 20 vuotta sitten seisoin tuolla hiekkakentällä päälläni iltapuku ja päässäni kampaajan taiteilema nuttura. RUK:n tanssiaiset olivat monipäiväinen spektaakkeli, jonne olin rekrytoinut myös muutaman opiskelukaverin daameiksi reserviupseereille, joilla ei omaa tyttöystävää ollut. Ohjelmallisessa iltajuhlassa edellä mainittu eksäni esitti Freddie Mercurya – nahkalippalakki päässä ja kurkku punaisten sukkahousujen lahkeessa. Voi hyvä luoja sentään. Tästähän on muotoutumassa varsinainen nostalgiatrippi.

koskiuinti

kotham adventure

Kauan en ehdi muistoissani märehtiä, sillä bussillinen vaikuttajia kaartaa kohti Kymijokea, jota kuulemma Suomen Amazoniksikin kutsutaan. Ohjelmassa on joogaa, koskenlaskentaa ja koskiuintia Erämys-Keisarinkoskien tiluksilla. Minä valitsen viimeisimmän, sillä kahta ensin mainittua olen männävuosina kokeillut. Jännittää niin vietävästi. Jännittää, onko vesi kylmää, jännittää, millaisiin kuohuihin meidät määrätään ja jännittää, jos olenkin ainoa, jota jännittää. Kun käy ilmi, ettei meillä olekaan luvattuja märkäpukuja käytössä, jännittää vieläkin enemmän. Kenkiäkin on vain isojalkaisille, mutta kuulemma pelkät sukat pitävät kosken kivillä ja kallioilla muutenkin paremmin.

koskiuinti

koskiuinti

Kypärät päässä ja pelastusliivit puettuina lastaamme itsemme suureen kumiveneeseen. Vesi tuntuu lämpimältä, yksi huolenaihe siis vähemmän. Kaikkia muitakin jännittää, en ole ainoa, joka kiemurtelee pelkästä koskiuinnin ajatuksestakin. Mars mukavuusalueelta ulos, siellä ne parhaimmat kokemukset odottavat. Kumivene kiinnitetään kosken partaalla olevaan tolppaan ja meidät tuupataan yli laidan. Vettä on vain puoleen sääreen ja sukat pitävät vedenalaisella kalliolla hyvin, kuten luvattu oli. Sitten heittäydymme virran vietäviksi, suoraan kuohuja päin. Vettä menee nenään ja korviin, kallion pinta raapii takapuolta. Haa, miten hauskaa! (koskiuinnin dronekuvat: Visit Kotka-Hamina, lähikuvat: Joni Helminen)

koskiuinti

koskiuinti

Pikaisen kuuman suihkun, nokipannukahvien ja ampiaisepisodien jälkeen matka jatkuu Harjun oppimiskeskuksen kartanomiljööseen. Illallinen odottaa jo vuonna 1816 rakennetussa ja museoviraston suojelemassa päärakennuksessa.

harjun kartano

Harjun kartano

harjun kartano

Harjun kartano

Ja jottei ilta loppuisi lyhyeen, köröttelemme ruokailun jälkeen vielä muutaman kilometrin matkan rantasaunalle, jossa meitä viihdyttää Noble Brass -vaskiviisikko. Janon sammuttavat paikallisen Takatalo & Tompuri -panimon tuotteet ja tunnelma on kuin kotibileissä sipsipusseja, karkkikulhoja ja limppareita myöten. Minä, maailman suurin vilukissa, uin kylmässä meressä kolme kertaa. Lauteilla tutustun uusiin ihmisiin ja höpötän vanhojen tuttujen kanssa. Tanssin letkajenkkaa ja laulan torvisoittokunnan mukana. Hymy on herkässä.

takatalo tempura

noble brass

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki. Paras on vielä edessäpäin. Ilmoittautuessani KotHam Adventureen valitsin toiselle päivälle aktiviteetiksi kalliolaskeutumisen. Pettymys oli suuri, kun ryhmä olikin jo täynnä. Minulle oli varattu paikka korsupiknikille. Ei kuulosta kovin mediaseksikkäältä, vai mitä? Niinhän sitä luulisi.

majuri notz

salpapolku

Virolahden Bunkkerimuseo on pieni, mutta vaikuttava. Heti kärkeen on myönnettävä erityismaininta oppaallemme, Erkki Rikkolalle, joka eläytyy Majuri Notzin rooliin pikkutarkkoja yksityiskohtia myöten. Museokierroksen jälkeen puemme yllemme autenttiset maastotakit ja heitämme selkään reput, joiden sisällä kolisevat metalliset mukit, pakit ja lusikkahaarukat. Majuri johdattaa meidät juoksuhautoja pitkin sisälle bunkkereihin ja korsuihin. Kuljemme Salpalinjaa myötäilevää Salpapolkua pitkin. Metsätietä reunustaa panssarivaunuesteeksi rakennettu, tonneja painavien kivien rivistö. Näissä maisemissa on liikkunut myös Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas.

majuri notz

korsupiknik

1940-luvun ensimmäisinä vuosina rakennetulla Salpalinjalla ei koskaan taisteltu. Sen rakentamiseen osallistui noin 35 000 miestä ja 2000 lottaa, jotka huolehtivat muonituksesta. Yksin Virolahdella on 137 teräsbetonikorsua. Me, valiovaikuttajista koottu tiedotuskomppania, poikkeamme polulta metsään ja marssimme halki sammalmättäiden kohti majoituskorsua numero 115. Laskeudumme korsun ovelle köysikaiteeseen tukien ja astumme ovesta sisään.

korsupiknik

korsupiknik

Sisällä on hämärää, seuraamme lyhtyjen himmeää valoa syvemmälle kosteaan korsuun. Perimmäisessä huoneessa hääräävät lottapukuun sonnustautuneet Miia ja Emmi. Pöytään on katettu monenmoista sorttia karjalanpiirakoista porokeittoon, ja rieskasta pullapitkoon. Vegaanitkin on otettu huomioon. Kaivamme pakit esiin ja täytämme ne höyryävän kuumalla sopalla. Taas kerran olemattomat odotukseni ylitetään. En osannut kuvitella mitään lähellekään tämän kaltaista. Korsupiknikin sijaan kutsuisin tätä kokonaisvaltaiseksi elämykseksi. Melkein harmittaa niiden puolesta, jotka ovat valinneet toisin.

majuri ja lotat

Jäljellä on enää kotimatka takaisin Helsinkiin. Bussissa käy tasainen puheensorina, ja somen kuvavirta täyttyy kovaa vauhtia kymäläisistä kokemuksista. Univeloista viis, KotHam Adventure koukutti kerrasta!

Vaikuttajille suunnatun #KotHamAdventure-seikkailun järjesti Visit Kotka-Hamina. Kiitos, kun sain olla mukana!