Legendaarisia leivoksia ja portugalilaisia viinejä Sintrassa – Piriquita ja Incomum

Yhteistyössä: Piriquita, Incomum & Câmara Municipal de Sintra

Yksi kiinnostavimmista nähtävyyksistä kohteessa kuin kohteessa on paikallinen ruokakauppa. Hyllyjen välissä vierähtää vartti jos toinenkin, etenkin kun ostoskoria kantaa insinööri. Tuntemattomia tuotteita ja umpioutoja raaka-aineita hiplaillaan hartaasti ja tutkaillaan sillä silmällä varsinkin silloin, kun majoituspaikkana on huoneisto omalla keittiöllä.

Vähintään yhtä kiinnostavaa on istahtaa kulmakuppilaan, lähimpään kahvilaan tai kortteliravintolaan. Pienelläkin kyläpahasella on usein oma erikoisuus, jota ei saa mistään muualta tai jos saa, siellä muualla se ei maistu yhtä hyvältä. Niin on myös Sintrassa.

Pastelaria Casa Piriquita – Sintran kuuluisin konditoria

Casa Piriquita sijaitsee Sintran vanhassa keskustassa. Oikeastaan tässä pitäisi käyttää monikkoa, sillä samaa nimeä kantavia pastelarioita on kaksi: Piriquita I ja II. Sintran vanhimmassa, palkituimmassa ja syystäkin kuuluisassa pastelariassa on pöllytetty jauhoja 156 vuoden ajan. Tiskin takansa seisoo jo viides sukupolvi.

1800-luvun lopulla Portugalin hallitsijahuoneen valtaistuinta kulutti Kaarle I. Hän, kuten muutkin valtakunnan silmäätekevät, vietti kesänsä vehreässä ja vilvoittavien vesien Sintrassa. Voin hyvin kuvitella kuninkaan kuljeskelemassa kuumuudelta piilossa, vihreiden kukkuloiden varjoisilla poluilla ja istumassa kesähuvilansa puutarhassa herkuttelemassa paikallisilla erikoisuuksilla, Queijadas de Sintra -leivoksilla.

pastelaria piriquita sintra

Kuninkaan kannustamana otti Piriquitan omistajapariskunta haltuun hallitsijan lempileivosten reseptin. Tuorejuustosta, sokerista, munista, jauhoista ja kanelista leivottuja pieniä piiraita on käytetty keskiajalla myös maksuvälineinä, kertoo legenda.

Istumme Piriquitan terassilla, lämpömittari näyttää 12 astetta. Quiejadas de Sintran maku on muffinimainen, ulkokuori on rapea, sisus ihanan pehmeä. Kaneli erottuu selvästi, ja tulee jouluinen olo, vaikka ollaan jo yli maaliskuun puolivälin. Hörppään kuumaa teetä ja kiedon huivia tiukemmalle.

pastelaria piriquita sintra

pastelaria piriquita sintra

Tarina kertoo, että 80 vuotta myöhemmin, maailmansotien myllätessä Eurooppaa, Piriquitan perustajan lapsenlapsi selasi vanhoja keittokirjoja ja löysi Travesseiro-leivoksen reseptin. Uudesta tuotteesta tuli nopeasti hitti. Pitkänmallinen leivos kätkee taikinakuoren alle kermaisen munista, sokerista ja manteleista kokoon keitetyn silkkisen sisuksen. Täytteen resepti kulkee suvussa ja on edelleen erittäin salainen. Syntisen hyvää ja selvä suosikkini tähän mennessä. Nuoleskelen suupieliäni tyytyväisenä, samoin tekee seuralaiseni.

Eikä tässä vielä kaikki. Kolmannet leivokset saapuvat paperiin käärittyinä. Pastéis da Cruz Alta on saanut nimensä Sintran korkeimman huipun mukaan. Tämä ei olekaan ihan tavallinen torttu, sillä sen sisuksiin on leivottu tahna, joka sisältää munan ja sokerin lisäksi valkoisia papuja. Siis terveysruokaa!

pastelaria piriquita sintra

Pastéis da Cruz Altan kohtaloksi koituu kiire. Kello käy ja meidän on aika lähteä kohti seuraavaa nähtävyyttä. Sujautan leivoksen käsilaukkuun ja unohdan sen sinne. Löydän litistyneen paperikäärön vasta pari päivää myöhemmin, mutta syön sen silti. Maku on ihan kelpo, mutta ei tietenkään tuoreen veroinen. On siis pakko matkustaa Sintraan toisenkin kerran.

Incomum by Luís Santos – rento valkoisten liinojen ravintola

Vaikka matkoilla mielelläni otan kantaakseni ravintolavastaavan viitan, olen iloinen, että tällä kertaa joku muu on tehnyt valinnan puolestani. Istumme keskellä vanhaa keskustaa sijaitsevan Incomumin pöytään yhdessä Sintran matkailutoimiston edustajan Susana Bulasin kanssa. Olen mukavuusalueeni ulkopuolella, illastamassa  seurassa, jota en entuudestaan tunne.

incomum sintra

incomum sintra

Kiemurtelemme tuoleissamme ja näpelöimme puhelimiamme ensimmäiset minuutit. Minä piiloudun kameran taakse ja kierrän kuvaamassa ympäri toistaiseksi tyhjää ravintolaa. Harmittelen valaistusta, joka vaihtelee tilasta toiseen. En saa millään säädettyä valkotasapainoa oikeaksi, joten osa ruokakuvista jää todennäköisesti ottamatta.

incomum Sintra

incomum sintra

Aperitiivin alkoholi alkaa lämmittää ja verryttää kielenkantoja vähitellen. Yhteinen sävel löytyy yllättävän nopeasti. Sintran ihailu, säätilan toteaminen ja muu small talk muuttuukin mielenkiintoiseksi keskusteluksi, enkä enää muista mikä tilanteessa etukäteen edes jännitti.

incomum sintra

Pyydän keittiötä päättämään, mitä eteeni kannetaan. Kun kerron olevani kaikkiruokainen, tarjoilija melkein kapsahtaa kaulaani. Kun mainitsen viinin kelpaavan kaikissa väreissä, hän iskee hymyillen silmää ja huokaisee toivovansa, että kaikki asiakkaat olisivat yhtä helppoja. Palvelu on mainiota. Vähän flirttiä ja sopivasti silmäniskuja, ei lipevästi, vaan hyvällä huumorilla.

alkupalat incomum

kampasimpukat incomum

Alkupalaksi saapuu lohta ja vähän myöhemmin kampasimpukoita sienirisotolla. Jälkimmäinen annos on ihana, mutta niin täyttävä, ettei pääruuaksi tarjoiltu, tammenterhoilla ruokittu ibericopossu polentan ja simpukoiden kera meinaa upota vatsaan millään.

Paikalliset viinit on valittu taidolla, pääsen maistamaan punaista, valkoista ja vihreää, Douron laaksosta ja sen ulkopuolelta. Koska en edelleenkään osaa eritellä niiden vivahteita, jätän tähän vain viinipullojen kuvan. Asiantuntijat kommentoikoot halutessaan niiden ominaisuuksia.

Iberian pork incomum

viinit incomum

Käymme läpi suomalaista ja portugalilaista ruokakulttuuria. Vertailemme työhistoriaamme, puhumme poikaystävistämme ja huomaamme haaveilevamme samanlaisista asioista. Keskustelemme naisten asemasta ja siitä, miten machokulttuuri jyllää edelleen eteläisessä Euroopassa. Suunta on kuulemma oikea, mutta tasa-arvo on silti lapsenkengissä.

incomum sintra

incomum sintra

Naisten odotetaan hoitavan koti kokonaan, sillä vain harva mies osallistuu kotitöihin. Äidit kasvattavat pojistaan edelleen perinteisiä miehiä. Palkkatasossa sukupuolien välillä on huima ero, mutta nuoret naiset osaavat onneksi jo vaatia yhtäläisiä oikeuksia. Toteamme yhteen ääneen, kuinka miehillä on pokkaa mainostaa osaamistaan, vaikka sitä ei olisikaan, ja kuinka naiset vähättelevät itseään, vaikka ovat pätevämpiä kuin miehet. Olemme yhtä mieltä siitä, että tulevaisuus on naisten.

tiramisu incomum

jälkiruokaviini incomum

Jälkiruuaksi pöytään tuodaan talon oma tiramisu, jonka ulkomuoto ei ehkä ole kaikista houkuttelevin. Maku on kuitenkin hyvä ja viiniksi suositeltu moscatel erinomaista. Illan päätteeksi Susana esittää kutsun. Olen tervetullut uudelleen Sintraan yhdessä poikaystäväni kanssa. Seuraavalla kerralla kokataan yhdessä, katsotaan jalkapalloa, vieraillaan viinitiloilla ja ihaillaan meren pauhua Euroopan läntisimmällä rantakalliolla. En tiedä kuinka tosissaan hän on, mutta päätän silti uskoa kysymyksen vilpittömyyteen. Palaan Sintraan taatusti toisenkin kerran. Kiitos Susana ja Incomumin ihana henkilökunta!

incomum sintra

ps. Kuulin huhua, että kolmen ruokalajin lounas Incomumissa laihduttaa lompakkoa vain 11 euron verran. Siinä on kuulkaa hinta-laatusuhde jotakuinkin kohdallaan!

Leivokset ja illallisen tarjosivat Piriquita ja Incomum by Luís Santos, iso kiitos!

Lue myös: Satumainen Sintra, hurmaava Casa do Valle ja mystinen Quinta do Regaleira

Satokausiruokaa: helppo ja nopea tomaatti-parsapasta

Vuonna 2003 asuin muutaman kuukauden Italian Firenzessä. Työharjoittelupaikan lähistöllä oli vaatimaton lounasravintola, jonka kantoi Mozartin nimeä. Pasta-annokset maksoivat 2,50 euroa ja pöytäseurana istui milloin huivipäisiä harmaahapsia, milloin raamikkaita raksamiehiä. Jokaisella edessään syvä lautasellinen höyryävää pastaa ja reilu lasillinen viiniä.

tomaatti-parsapasta

Kastiketta pasta-annoksissa ei ollut nimeksikään. Aito italialainen pasta ei nimittäin koskaan lillu kastikelammikossa, vaan soosia on juuri sen verran, että sitä tarttuu pastan pintaan antamaan makua. Pienillä urilla pastan pinnassa on tarkoitus.

Samaa periaatetta noudatan myös omassa keittiössäni. Jos pastakastiketta on kunnon kattilallinen, siitä syö kaksi henkeä useamman aterian. Kastikkeeseen ei tarvita välttämättä kermaa, tomaattimurskaa tai muutakaan nestettä, hyvä oliiviöljy riittää. Tai voi, jos öljyä ei jostain syystä ole.

tomaatti-parsapasta

Tomaatti-parsapasta syntyi Sallatunturissa, kun käytettävissä oli rajallinen määrä raaka-aineita: nippu tuoretta tankoparsaa, rasiallinen tomaatteja, valkosipulia, sitruuna ja muutamia mausteita. Öljyäkään ei ollut, joten käytin reilusti voita.

Tomaatti-parsapasta

250 g vihreää tankoparsaa
rasia kirsikka- tai miniluumutomaatteja
1 iso valkosipulinkynsi
kuivattua chiliä
voita (ja oliiviöljyä)
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa ja pippuria

Katkaise parsasta puumainen osa taittamalla vartta läheltä kantaosaa, jolloin parsa napsahtaa poikki oikeasta kohtaa. Paista parsoja pannulla voissa 5–6 minuuttia ja nosta sivuun. Parsan ei ole tarkoitus kypsyä lötköksi, vaan jäädä sopivan napakaksi.

tomaatti-parsapasta

Leikkaa tomaatit puoliksi, silppua valkosipuli ja murskaa kuivatut chilit. Lisää pannulle reilusti öljyä (tai voita) ja pyöräytä siinä ensin valkosipuli ja chilit. Lisää sitten tomaatit ja hauduttele noin 10 min. Jos kuitenkin tykkäät syödä pastasi runsaassa kastikkeessa, voit kumota pannulle myös purkillisen tomaattimurskaa. Laita kastikkeen poristessa pastat kiehumaan runsaasti suolattuun veteen (paitsi jos käytät tuorepastaa, joka valmistuu muutamassa minuutissa).

Pilko parsat pienemmiksi ja heitä pannulle tomaattien joukkoon. Purista pannulle puolikkaan sitruunan mehu ja mausta suolalla ja pippurilla. Kun pasta on valmis, valuta se ja kaada pannulle tomaattien ja parsan joukkoon. Sekoita hyvin ja annostele tomaatti-parsapasta lautasille. Rouhaise päälle vielä mustapippuria ja lorauta hiukan oliiviöljyä. Lupaan, että nälkä lähtee.

tomaatti-parsapasta

Lisää parsareseptejä:
Vihreä parsarisotto
Piparjuurella maustettu parsa-kylmäsavulohipasta
Lampaanpotkaa ja grillattua parsaa

Kinastelua keittiössä – kippoja, kuppeja ja likaisia laseja

Istun sohvalla ja kirjoitan. Edessäni olevalla pienellä pöydällä on kulho, josta juuri äsken söin lounaaksi kokkaamaani pastaa. Työpaperipinon päällä on teen värjäämä painauma, ja pöydän kulmalla aamuinen rahkakippo. Lattialla lojuu villasukkapari ja muutama sohvatyyny. Purkamista odottava matkalaukku makaa huoneen nurkassa. Pöly tanssii villisti kevätauringossa.

Kotitoimistopäivä on pitkä, ja se jatkuu vielä sittenkin, kun siippa on saapunut kotiin. Hän katsoo minua merkitsevästi, mutta ei sano mitään. Tiskipöydällä on likainen paistinpannu ja altaassa likoaa eilinen eväsrasia. Leivänpala on kuivunut leikkuulaudalle, sopivasti parhaat päivänsä nähneen sitruunanpuolikkaan viereen.

tulppaanit

Mitä kotitöihin ja siisteyteen tulee, en ole ihmisistä järjestelmällisin. Välttelen siivoamista, ja kun lopulta saan itseäni niskasta kiinni, raivattavaa on niin paljon, että ajatuskin uuvuttaa. Ennen ystävien kyläilyä ryhdyn marttyyriksi ja väen vängällä riehun ja roiskin menemään. Kirosanat halkovat ilmaa, eikä kenelläkään ole kivaa. Ovikellon soidessa tungen imuria siivouskaappiin, enkä todennäköisesti ole edes ehtinyt vaihtaa vaatteita.

Kinastelemme aiheesta tasaisin väliajoin, viimeksi sanaharkkaa syntyi eilen. Vaikka siisteyskäsityksemme on suurin piirtein samalla sivulla, aina löytyy jotain, mistä urputtaa. Miestä ärsyttävät pöydillä lainehtivat likaiset astiat, minua asunnon vallanneet fillarivarusteet, eteisen epäjärjestys ja kenkiin kompastuminen. Pyykkivuoret kasaantuvat niin korkeiksi, että ne leviävät lattialle, eikä kumpaakaan kiinnosta vessan peseminen.

Kuljen likanen astia kädessäni ja ajattelen panevani sen saman tien tiskikoneeseen, mutta siltikään en sitä tee. Aina tulee muka jotain muuta, on kiire tapaamiseen, jumppaan tai töihin. Mieli harhautuu mielenkiintoisemman tekemisen pariin, astiat unohtuvat pöydän laidalle, tiskialtaaseen, yöpöydälle tai joskus jopa kylppäriin pyykinpesukoneen päälle. Ruokaihmiselle tapa on erityisen kiusallinen.

Olen kokeillut vaikka mitä, mutta en saa kaavoihin kangistunutta päätäni kääntymään. Marttojen neuvosta olen yrittänyt järjestellä paikkoja päivittäin 15 minuutin ajan. Olen merkinnyt kalenteriin siivouspäivän kerran kuussa vain siirtääkseni sitä aina viikolla eteenpäin. Olen karsinut turhaa tavaraa, jotta kamppeet mahtuisivat piiloon kaappien ovien taakse. Olen teettänyt makuuhuoneeseen vaaterekin, mutta mekot, housut ja paidat kerääntyvät silti sängynpäätyyn epämääräisiksi kasoiksi. Siivouspalvelujakin olen miettinyt, mutta sekin vaatisi tavaroiden paikalleen panemista, sitä tuskin kukaan puolestamme tekee. Auttaisikohan hypnoosi?

tulppaanit

Muistan kotona asuessani vannoneeni, että sitten kun muutan ikiomaan asuntoon, imuroin joka päivä. Nyt naureskelen silloisen teini-ikäisen innokkaalle idealismille. Inhoan siivoamista, mutta nautin suunnattomasti siististä kodista, jonne tekee mieli ostaa värikkäinä loistavia leikkokukkia. Tehokkaimmaksi tavaksi olen todennut illallisvieraiden kutsumisen. Silloin sotkut on pakko siivota tai edes siirtää silmiltä piiloon. Onneksi meillä on suuri vaatehuone.

Viisaat neuvot ovat tarpeen. Tai ei välttämättä niin viisaat vaan sellaiset, joista uskoisitte olevan tällaisten itsepäisten pänkkien huushollissa apua. Sana on vapaa ja kommenttiloota auki. Antakaa tulla!