Mökkihöperö tässä terve!

Läppäri on auki, ja tyhjä arkki tuijottaa ruudulta vaateliaana ja kirkuvan kirkkaana. Tekeminen tuntuu tahmealta ja ahdistuksen tunne pyrkii esiin rintalastan alta. Päätän siirtää pakolliset työasiat hetkeksi syrjään ja kirjoittaa jotain aivan muuta. Otan koneen kainaloon ja suunnistan tuvan hämärimpään nurkkaan. Vedän viltin jalkojeni päälle ja alan kirjoittaa. Lupaan itselleni, että jos tämä teksti valmistuu seuraavaan tasatuntiin mennessä, palkitsen itseni päiväunilla. Sitten aloitan.

mökkihöperö aamu usva

Radiossa soi jazz ja uunissa palaa tuli, liekit loimottavat valurautaisen luukun pienistä aukoista. Keittiössä kohisee vedenkeitin. Tuuli on tyyntynyt ja kääntynyt luoteesta pohjoisen puolelle. Mökillä ja meillä menee ihan hyvin. Vaikka välillä kinastelemme ja tiuskimme toisillemme, olemme onnistuneet yllättävän hyvin elämään sulassa sovussa näissä niukoissa neliöissä. Etenkin nyt, kun ulkona alkaa olla kylmä ja sulkeudumme sisätiloihin, törmäilemme toisiimme jatkuvasti pienessä mökkikeittiössä. Toisen tielle jättämät tavarat saavat sapen kiehahtamaan, nojatuoliin kerääntynyt vaatekasa ärsyttää ja kasvava tiskivuorikin ottaa päähän. Arki on arkea idyllisimmissä mökkimaisemissakin.

Työpäivän aikana keskitymme omiin hommiimme. Jos sovittuja tapaamisia ei ole, karkaan välillä sienimetsään tuulettamaan ajatuksiani, istun laiturilla tuijottamassa veden liikettä ja pilvien purjehtimista taivaan kannella, heittäydyn pitkäkseni lukemaan kirjaa tai kahlaan läpi keittiön pöydälle kasaantunutta hesarien pinoa. Mies tönöttää tunnollisesti palapelilaatikoiden päälle viritetyn etätyöpisteensä edessä, keittää välillä kahvia ja jatkaa taas pakerrustaan.

Maisema on hiljainen. Järven rannalla on kymmenkunta mökkiä, mutta muita mökkiläisiä näkee syyskuussa enää harvakseltaan. Yllätyn joka kerta, kun metsän takaa pilkistää valo ja mietin, ovatko naapurit todella paikalla vai onko joku eläin laukaissut liiketunnistimella toimivan pihavalon. Vastarannalla on vakituista asutusta. Kukko kiekuu ja koirat kommunikoivat keskenään. Västäräkkien parvi etsii ötököitä kesäkeittiön katolta ja korppi kailottaa kovaan ääneen kuusikossa. Kurkiaura liitää mökin yli niin korkealla, että lintuja hädin tuskin erottaa paljaalla silmällä.

mökkihöperö aamu usva

mökkihöperö aamu usva

Pari päivää sitten pihaan lennähti huuhkaja. Ison linnun ilmestyminen pihapiiriin säikäytti meidät molemmat. Se istahti männyn oksalle, katseli ympärilleen ja poistui takaoikealle vain palatakseen kohta takaisin. Postinhakumatkalla syy päiväsaikaan liikkuvan linnun käytökseen paljastuu. Se on häädetty pesästään. Mökkitie on muuttunut, sillä sen varrelta on kaadettu yli 50-vuotias koivikko. Muutos on niin suuri, että pysähdyn niille sijoilleni ja tajuan liikkua vasta, kun metsäkone alkaa metelöidä. Lehtomaisesta vihreästä keitaasta, jossa linnut pitivät alkukesästä korviahuumaavaa konserttiaan, on tullut hakkuuaukio. Pidättelen itkua ja ihmettelen itsekseni, kuinka suuri vaikutus puiden kaatamisella minuun on. Pari päivää myöhemmin naapuri tietää kertoa, että koivikon kohdalla oli aiemmin ollut peltoja. Kyse ei siis ollut satoja vuosia vanhasta ikimetsästä, mutta surulliseksi ihmisen toiminta minut silti sai. Palattuani takaisin mökkipihaan istuin lamaantuneena hyvän tovin ja olin onnellinen siitä, että oma tonttimme sijaitsee paikassa, johon avohakkuut eivät yllä.

Järvivesi on jäähtynyt kahteentoista asteeseen. Nilkat jäätyvät jo ensimmäisellä uimaportaiden askelmalla, mutta pulahdan silti. Pidän kiinni uimaportaista ja lasken sekunteja. Sitten juoksen takaisin saunaan. Talviuimaria minusta tuskin tulee, mutta tämäkin on ihanaa. Syke kiihtyy, veri kiertää suonissani ja ihoa kihelmöi. Saunan lämpömittarin mukaan lämpötiloissa on eroa melkein 80 astetta. Lempeä löyly leviää lauteille ja tummalle seinälle heijastuu veden välke.

mökkihöperö aamu usva

mökkihöperö aamu usva

En tiedä miten meidän käy, kun palaamme kaupunkiin. Olemme tottuneet viettämään kaiken ajan korkeintaan kaksin. Hiljaisuuden keskellä, luonnossa liikkuen ja metsästä kulkien. Normaaliin palaaminen pelottaa vähän. Osaanko enää olla, jaksanko muita ihmisiä, haluanko liikkua isojen massojen keskellä vai kierränkö kaiken kaukaa ja pysyttelen taustalla?

Juuri nyt haaveilen siitä, ettei tarvitsisi palata pysyvästi harmaaseen kaupunkiin. Että meillä olisi ympärivuotinen asuinpaikka Etelä-Savossa ja Helsingissä vain kompakti kaupunkikoti. Yksiö tai pieni kaksio kantakaupungissa, sellainen jonne voisi tarpeen tullen asettua muutamaksi viikoksi tai vaikka vain viikonlopuksi, kuluttaa kulttuuririentoja, tavata ystäviä, istua illallisilla ja palata sitten takaisin maalle, luonnon helmaan ja veden äärelle. Hiljaisuuteen, josta en enää ole valmis luopumaan. Olen mökkihöperö, ja ylpeä siitä.

Eipä tiennyt kaupunkilaistyttö, mihin ryhtyi, kun mökin hankki. Kuulen kuinka lukko pääni sisällä naksahtaa auki, tahmeuden tunne on haihtunut ja hengittäminenkin muuttunut helpommaksi. Painan pään tyynyyn, vedän viltin korviin ja näen unta uudenlaisesta elämästä.

Supermehevä sitruunainen oliiviöljykakku (G)

”Kyllähän sinä täällä hyvin pärjäät, viisi päivää menee nopeammin kuin huomaatkaan,” sanoo puoliso ja hyppää moottoripyörän selkään. Vilkutan, kunnes pyörä katoaa mökkitien mutkan taakse. Vaikka tämä on jo kolmas kerta, sydän hakkaa heti kiivaammin. Yksin mökillä, mitähän tästä taas tulee. Astelen jyrkkää polkua alas mökkipihaan ja istun hetken puutarhakeinussa keräämässä itseäni. Sitten siirryn kesäkeittiöön. Tilanne vaatii lohturuokaa, joten vartin päästä uuniin sujahtaa sitruunainen oliiviöljykakku.

oliiviöljykakku

Lohturuokalistani on lyhyt. Ehdottomasti eniten kokkauskertoja on kertynyt ohrarieskalle, sillä mikään ei lohduta niin kuin tuore ja lämmin leipä. Kun maailma potkii päähän ja silmät ovat itkusta turvoksissa, leipominen auttaa. Kotiin leviävä uunissa paistuvan leivän tuoksu saa uskomaan, että minusta saattaa sittenkin olla johonkin, osaanhan ainakin leipoa maailman parasta leipää! Kakkossijaa pitää Anna-Leena Härkösen keittokirjan reseptillä keitelty sitruunapasta, jonka sekaan ennen heitin pari kanafilettä. Nykyään nautin sitruunapastani kaurapaloilla, tofulla tai kukkakaalilla – ja tietysti tuorepastalla. Ennen kulunutta kesää lista olisi loppunut tähän. Nyt pronssipallille kiipeää kirpeän sitruunainen ja supermehevä oliiviöljykakku, joka onnistuu lohduttamaan yksinäistä mökkiläistä kerta kerran jälkeen (paitsi silloin, kun korvasin maustamattoman jugurtin maustetulla ja kakusta tuli liian makea). Oliiviöljykakku on ovela kaveri, sillä se koukuttaa kerrasta, eikä paluuta ole.

oliiviöljykakku

Mikä kakusta sitten tekee niin koukuttavan? Vastaus on lopulta aika yksinkertainen: hapokkaan sitruunan, aromikkaan neitsytoliiviöljyn ja maltillisen makeuden ja mehevän koostumuksen yhdistelmä on nimittäin vertaansa vailla. Oliiviöljykakku sopii erityisesti aikuiseen makuun, mutta maistuu todistetusti myös mökin lapsivieraille. Jos vierastat voimakkaan neitsytoliiviöljyn makua, voit hyvin valita miedomman version. Minä käytän suoraan tuottajalta tilattua tiukkaa tavaraa. Ei oliiviöljykakku ole oliiviöljykakku, jos se ei maistu oliiviöljyltä. Lohturuokakategoriaan kakku keikahtaa myös siksi, että se ei kaipaa vaivaamista, vatkainta tai muutenkaan muuta kuin nopeaa sekoittamista. Kypsennykseen kuluu kolme varttia, joten pikaherkkua oliiviöljykakku ei kuitenkaan ole.

oliiviöljykakku

oliiviöljykakku

Jospa siirryttäisiin jo leipomishommiin, ajattelette varmaan. No hyvä on, käydään käsiksi itse reseptiin. Olen viilannut oman versioni Emilia Kolarin Soppa365-sivustolle kehittämästä oliiviöljy-sitruunakakun reseptistä. Vähensin sokerin määrää, käytin turkkilaista jugurttia (ja välillä ranskankermaa, kun jugurtti oli päässyt loppumaan), jätin sitruunamehun ja -kuoriraasteen määrän mittaamatta, vaihdoin vehnäjauhot gluteenittomaan kaurajauhoon ja pidensin paistoaikaa, sillä halusin pintaan kunnolla pitkän kypsennyksen mukanaan tuomaa paahteisuutta.

Mökkiolosuhteisiin oliiviöljykakku sopii siksikin, että sen voi hyvin paistaa valurautapannussa tai muussa uuninkestävässä vuoassa, kunhan sen voitelee ja jauhottaa hyvin. Irtopohjavuokaa ei siis mökkikeittiön varusterepertuaariin välttämättä tarvitse lisätä. Ja nyt vihdoin leipomaan!

Sitruunainen oliiviöljykakku

1,5 dl sokeria
2 dl kaurajauhoja
1 dl mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1/2 tl suolaa
1 1/2 dl neitsytoliiviöljyä
1 1/2 dl maustamatonta jogurttia tai ranskankermaa
1 sitruunan mehu ja kuori
1 kananmuna

Vuokaan tai valurautapannuun loraus oliiviöljyä & mantelijauhoa, koristeeksi tomusokeria

Väännä uunin nupit 175 asteeseen. Voitele n. 23 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka, valurautapannu tai muu paistovuoka, jota aiot käyttää ja jauhota se mantelijauholla.

Vispilöi oliiviöljy, jogurtti tai ranskankerma, sitruunan mehu ja kuoriraaste sekä kananmuna vatkaimella tai puuhaarukalla sekaisin. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet eli jauhot, sokeri, mantelijauho, sooda, leivinjauhe ja suola keskenään. Yhdistä sitten kulhojen sisältö ja sekoita tasaiseksi. Taikina on valmis.

Kumoa taikina paistoastiaan ja kypsennä uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Uunit ovat erilaisia, joten odota, kunnes oliiviöljykakku on paahtunut toivottuun tummuuteen. Anna jäähtyä ja koristele siivilöimällä päälle tomusokeria. Jos paistoit kakun irtopohjavuoassa, irrota laidat varovasti ja siirrä kakku toiselle lautaselle. Jos taas käytit valurautapannua tai muuta astiaa, jossa on kiinteät laidat, älä turhaan yritä siirtää kakkua mihinkään vaan tarjoa se paistoastiasta. Varsinkin mökkiolosuhteissa valurautapannu sopii kahvipöytäänkin vallan mainiosti!

oliiviöljykakku

Seuraavalla kerralla oliiviöljykakku joutuu vegaaniseen tulikokeeseen, sillä aion testata kananmunan vaihtamista aquafabaan eli kikherneiden säilykeliemeen ja sekoitan taikinaan jogurtin sijaan vastaavaa kasvipohjaista tuotetta!

Kolme vuotta yrittäjänä – miten tässä näin kävi? osa 2

Jatkokertomuksen jännittävässä toisessa ja näin ollen viimeisessä osassa perehdytään verkostoitumisen voimaan, tavoitteisiin ja saavutettuihin etuihin. Tervetuloa yrittäjän arkeen – ja hyvää Yrittäjän päivää, vain vuorokauden myöhässä!

Verkostoitumisen tuskaa ja liikevaihtotavoitteita

Päätoimiseksi yrittäjäksi siirtymisessä jännitti ehdottomasti eniten myyminen. Sivutoimisen yrittäjyyden aikana asiakkaat olivat löytyneet sattumalta viestinnän ja markkinoinnin Facebook-ryhmistä, mutta tuuriin en voisi kokopäiväisenä yrittäjänä enää luottaa. En osannut tyrkyttää itseäni, en halunnut olla esillä tai keskipisteenä, ja inhosin verkostoitumistilaisuuksia – tai niin luulin. Aika pian kävi kuitenkin ilmi, että olin jo verkostoitunut ja hyvin olinkin!

kolme vuotta yrittäjänä

Nelikymppisen elämän varrella on nimittäin kertynyt kontakteja vaikka millä mitalla. Olen aina pyrkinyt hoitamaan työni ja muut hommani niin, että kaikki osapuolet ovat sataprosenttisen tyytyväisiä. Joka kerta en ole onnistunut, mutta niistäkin kerroista olen oppinut. Koskaan en ole polttanut siltoja takanani, sillä maailma on pieni, eikä koskaan voi tietää, milloin entinen kollega, osakuntakaveri, opinahjosta tutuksi tullut, hankalampi asiakas tai vuosien takainen esihenkilö istuukin neuvottelupöydässä vastapäätä. Hyvin hoidetuista hommista, opiskeluaikoina syntyneistä suhteista ja palkkatöissä luoduista kontakteista on ollut järjettömän paljon etua yrittäjänä. Lähestyvästä keski-iästä oli kerrankin hyötyä!

Ne päivät, jolloin olen joutunut myymään osaamistani ovat harvassa, sillä olen käytännössä saanut kaikki toimeksiantoni verkostojeni kautta. Yksi asiakas löytyi opiskelukaverien illalliselta, toinen viestintätoimistosta, jonka kanssa olin tehnyt muutaman blogiyhteistyön. Kolmannelle minua suositteli tyytyväinen asiakas, neljäs tuli vastaan siskoni tuttujen kautta ja viidennen vinkin sain ystävältäni, jonka oma kalenteri oli ääriään myöten täynnä. Aina kun avasin suuni tutussa tai tuntemattomassa seurassa, sattui löytymään joku, joka tarvitsi apua sisällöntuotannossa, somessa tai nettisivuillaan.

kolme vuotta yrittäjänä

Ensimmäisen vuoden liikevaihtotavoitteeksi asetin maltilliset 40 000 euroa. Tavoite ei toteutunut, mutta lähelle päästiin. Toisena vuonna uskalsin korottaa hintoja, kiitos Happy Hamletissa viisaiden naisten kanssa käymieni keskustelujen. Toki olin tiennyt olevani arvokkaampi kuin mitä laskutin, mutta viimeinen sysäys oikeaan suuntaan piti hakea keskeltä ranskalaista maaseutua. Puhutaanpa siis hetki rahasta.

Tyytyväiset asiakkaat ottivat uudet taksat mukisematta vastaan. Sittemmin olen saanut itseluottamusta hinnoittelussa ja pyydän nyt rohkeasti enemmän. Vuosi 2020 toi mukanaan koronan, mutta onneksi sen ensimmäiset kuukaudet olivat olleet töitä täynnä. Hiljaisen kevään ja kesän jälkeen pääsin taas käärimään hihat ja melkein tuplasin tulokseni edelliseen vuoteen verrattuna. Pitkien pähkintöjen ja perusteellisten ynnäysten jälkeen päädyin perustamaan vuodenvaihteessa osakeyhtiön. Sokerina pohjalla Oy:n ensimmäisen toimintavuoden budjettiin on kirjattu varovainen 70 000 euron liikevaihto. Ennuste näyttää hyvältä, sillä 80 prosenttia tavoitteesta oli saavutettu jo tilikauden puolivälissä. Jotain olen siis tehnyt oikein. Mielettömiä masseja en varsinaisesti tavoittele, mutta on mukava tietää, että jokaista euroa ei ainakaan tänä vuonna tarvitse tarkkaan laskeskella.

Saavutetuista eduista ei tingitä

Läppäriyrittäjänä minulla on mahdollisuus viettää vaikka koko vuosi mökillä tai reissun päällä, sitten kun se taas mahdollista on. Mukaani en tarvitse kuin tietokoneen, puhelimen, kameran ja kaikkien edellisten laturit. Okei, ehkä myös kynän ja pari muistikirjaa. Varastoa, investointeja tai mittavaa irtaimistoa vaativaa yrittäjän elämää en voisi kuvitella viettäväni, mutta läppäriyrittäjyys, se näyttää sopivan minulle mainiosti. Olen tehnyt töitä riippumatossa, lumisella laavulla, terassilla, kahviloissa, tunturin huipulla, mökkilaiturilla, lukuisten airbnb-asuntojen terasseilla, ranskalaisella maaseudulla, soutuveneessä ja keskellä metsää kannon nokassa.

kolme vuotta yrittäjänä

Yrittäjyyden mukanaan tuomista eduista suurin onkin vapaus. Vapaus valita asiakkaat ja yhteistyökumppanit omia arvoja kuunnellen, vapaus tehdä juuri sitä, mitä tahdon, vapaus määritellä työpäivän pituus ja sen aikataulu, vapaus työskennellä missä tahansa maailman kolkassa. Vapaus nukkua päiväunet keskellä päivää, herätä puolilta päivin tai viettää iltapäivä liikkuen metsässä. Vapaus ottaa lomaa, kun sitä tarvitsee tai vaikka ei tarvitsisikaan. Ei pomoa, ei byrokratiaa eikä palkkaneuvotteluja. Työt päättyvät, kun päätän sulkea läppärin kannen ja palkan määränkin päätän yksin minä itse.

Paitsi että eihän se aivan näin ole. Töistä irrottautuminen on hankalaa, kun työpaikkana on usein oma koti, jossa ei ole erillistä työhuonetta. Työasiat pyörivät päässä iltaisin ja viikonloppuisin, vaikka niitä ei aktiivisesti tarvitsisikaan ajatella. Jos sairastun tai loukkaan itseni, kuten kaksi vuotta sitten kävi, en voi sysätä töitäni kenellekään muulle. Vakuutukset korvaavat menetetyn palkkapussin, mutta asiakkaat saattavat löytää sairaslomani aikana uuden tekijän. Että kyllä siinä palkkatyössäkin hyviä puolia on.

kolme vuotta yrittäjänä

Säännöllistä palkkapussia sen sijaan en kaipaa, enkä epävarmaa toimeentuloa osaa pelätä, sillä olen vastuussa vain itsestäni. Asunto- ja mökkilainat pystyn pulittamaan pienemmistäkin tuloista ja muutenkin pärjään vähemmällä. En ryhtynyt yrittäjäksi massit mielessä, sillä enemmän vaakakupissa painoivat kevyemmät askeleet, väljemmät viikot ja hitaampi elämänrytmi. Vaikka saankin tietynlaista tyydytystä kuukausilaskutuksen kilahtaessa yli kymppitonnin, ympärivuorokautiseen yrittäjyyteen hurahtaminen tai jyrkästi kasvavat käyrät eivät juurikaan kiinnosta. Allekirjoitan Lähiömutsi-blogista tutun Hanne Valtarin Yrittäjän päivänä kirjailemat lauseet: ”En siis ole kasvuyrittäjä, vaan enemmänkin tasapainoyrittäjä. En pyri yritykseni kanssa kasvuun, vaan elämäni kanssa tasapainoon.”

Tänä keväänä ja kesänä, kun töitä oli paljon suunniteltua enemmän, tuntui itse asiassa siltä, että olen tehnyt paluun palkkatöihin. Tekemistä on tasaisesti, kalmanviivoja riittää joka päivälle ja kalenteri on niin täynnä, että joudun välillä myymään ei-oota. Positiivisia ongelmia yhtä kaikki, mutta silti kovin kuormittavia. Tilaa palautumiselle tai uusille ideoille ei yksinkertaisesti ole. Yllättävää kyllä, tämän kaiken keskellä huomasin ikävöiväni epävarmuutta. Sitä, etten tiedä, mitä seuraavassa kuussa tapahtuu tai mikä projekti minua syksyllä odottaakaan. Sitä tunnetta, kun kaikki on mahdollista – myös se, että asiakasprojekteja ei ole ja saan luvan kanssa keskittyä oman yritykseni ja kanavieni kehittämiseen.

Siksi olen aloittanut syksyn karsimalla kalenteriani kovalla kädellä. Lupaan itselleni tehdä vähemmän, jotta ehdin elää enemmän. Lupaan tehdä töitä vain arvojeni mukaisten asiakkaiden kanssa. Lupaan levätä, palautua ja jättää kalenteriin tilaa luovalle laiskottelulle. Nyt, syyskuun toisella viikolla olen jo hyvässä vauhdissa ja aion pitää lupauksista kiinni vaikka se varmasti välillä vaikeaa onkin. Sillä saavutetuista eduista en aio tinkiä tulevaisuudessakaan.

kolme vuotta yrittäjänä

Jäikö jokin uratarinassani tai yrittäjän arjessa vielä mietityttämään? Kommenttiboksi on avoinna kysymyksille, ja niitä saa tulla esittämään myös Instagramin puolelle!