Vapaaherrattaren elämää

Nelisen kuukautta sitten lähimmät työkaverini veivät minut syömään Ravintola OXiin Pikku-Roballa. Valittu paikka pidettiin salassa viime hetkeen saakka ja oli paljastuttuaan erityisen mieluinen yllätys. Palvelu oli sympaattista ja annokset taidokkaita. Laseja kilisteltiin ja ruoka maistui. Oli epätodellinen ja kutkuttava olo. Kalenteri oli tyhjää täynnä, olihan edessä 133 päivää ilman velvoitteita ja suunnitelmia.

lohisalaatti

Nyt sapattivapaasta on jäljellä viikko. Makaan kotisohvalla ja poden flunssaa yhdeksättä päivää. Virallisesti olen kesälomalla. Lojun läppäri sylissä ja ihmettelen, mihin kaikki aika katosi?

Olenko tehnyt niitä asioita, joita kuvittelin tekeväni? Kyllä ja en. Olen mökkeillyt, kirjoittanut, laiskotellut ja lukenut kymmeniä kirjoja. Olen kuljeskellut päämäärättömästi kaupungilla, viettänyt aikaa kummilasten kanssa, järjestellyt kotia ja vaalinut parvekepuutarhaa. Olen saattanut lähteä yökylään ystävän luo keskellä viikkoa ja juoda useamman lasin viiniä tavallisena tiistai-iltana. Olen maannut rantakallioilla tuijotellen pilvien liikettä sinisellä taivaankannella. Nukkunut pitkään, haaveillut hiljaisuudessa, keinahdellut riippumatossa tekemättä mitään. On kai sekin jo jotain?

OX ravintolasali

Mutta. Blogi majailee kuitenkin edelleen ilmaisella alustalla, sen ilme on sama vanha ja postaustahtikin harvempi kuin olin ajatellut. Kaikkea tätä oli tarkoitus edistää, koska aikaahan on. Paremman kameran sentään kesän alussa hankin, se toivottavasti on näkynyt kuvalaadun paranemisena. Tutustuin myös snapchatin omituiseen maailmaan ja sille tielle jäin.

haukimureke

Ruokaa luulin tekeväni useammin ja enemmän. Mökkipäivinä näin olikin, mutta kotona kokkailin enimmäkseen hyväksi havaittuja suosikkeja. Mihin jäivät kolmen ruokalajin illalliset, joita olisi ollut koko päivä aikaa valmistella, tai monimutkaiset jälkiruuat ja kastikkeet, joihin olisi kerrankin ehtinyt keskittyä?

jälkkäri

Kesän alussa ostin itselleni pienen päiväkirjan, johon kirjoittaisin muistiin kaikkea kokemaani. Siihen voisin merkitä myös lounaat ystävien kanssa, mielenkiintoiset musiikkielämykset ja kaupunkikulttuurijutut. Ideat, joita vihdoinkin olisi vapaus toteuttaa ilman aikataulupaineita.

muistikirja

Kirja on maannut viimeiset kolme kuukautta lipaston laatikossa. Olen kirjoittanut sen ensimmäiselle sivulle ”Vapaaherrattaren elämää 21.4.–31.8.” Siinä on muutamia muistiinpanoja PING Helsingistä, kesken jäänyt mindmap, jonka keskiössä on iso sydän, 19 kohdan kesätekemislista (joista voin viivata yli vain neljä), pari sivullista blogipostausideoita ja kalenterihahmotelma.

lasku

Mitä siis jää viivan alle? Suorittajaluonteena minun on vaikea päästää irti suunnitelmallisuudesta ja jatkuvasta kalenterin pläräämisestä. Molemmissa olen kuitenkin tänä kesänä onnistunut, ainakin jollain tapaa, hurraa! Kalenteria en ole käyttänyt ollenkaan ja tekemäni todo-listat olen onnellisesti unohtanut. Viikonpäivät ovat olleet päässäni iloisesti sekaisin, ja olen täysin tapojeni vastaisesti välillä vain ajelehtinut tunnista toiseen. Olen tehnyt asioita, jotka juuri sillä hetkellä tuntuvat oikeilta, seurannut mielihalujani ja tarttunut silloin tällöin järjettömiinkin päähänpistoihin. Ennen kaikkea olen kuunnellut sisintäni ja määrännyt päivieni rytmin itse.

pilvet ja valonsäde
Vapaan aikana syntyneet kehityskelpoiset ideat käyvät pääni sisällä kamppailua palkintosijoista. Tiedän mitä tulevaisuudelta haluan ja varsinkin sen mitä en. Olen energisempi, tyytyväisempi ja onnellisempi kuin vuosiin. Haluan pitää kiinni tästä olotilasta, enkä aio uuvuttaa itseäni oravanpyörän vauhdissa enää koskaan. Sain eilen tietää, että minut on hyväksytty puolentoistavuoden mittaiseen, ammattitutkintoon tähtäävään koulutukseen. Työmäärän keventämisestä vakituisessa työssä on jo keskusteltu. Tulevaisuus on avoinna ja voin tehdä siitä juuri sellaisen kuin haluan.

ps. Ravintola OX pani parastaan myös eilisellä lounaalla, lämmin suositus!

#firstsevenjobs

Sattuneesta syystä päivitin tänään ansioluetteloani ja siinä samassa päätin vihdoin osallistua menneellä viikolla somessa kiertäneeseen ilmiöön. Ystävieni tekemät listat todistivat, että nekin, joiden nykyduuni on hohdokasta ja palkkakin viidentuhannen tuolla puolen, ovat rämpineet nuorina aikuisina ihan samassa suossa kuin minäkin. Jotenkin lohduttavaa.

varvastossut laiturilla

1. Saunamittareiden ja seinäkellojen koneistojen ja muiden nippelien vääntäjä. Vanhemmillani oli liikelahjayritys, jonka hittituotteita kultaisella kahdeksankymmentäluvulla olivat puiset saunamittarit ja seinäkellot. Lapsityövoima oli halpaa, meille riitti muutama markka tunnilta. Väänsimme pienillä sormillamme kiinni koneistoja ja painoimme paikalleen viisareita ja vieläpä tykkäsimme siitä. Myöhemmin teininä minut ylennettiin porakoneen käyttäjäksi ja silkkipainoapulaiseksi.

2. Rippileiri-isonen. Olin jo yläasteikäisenä tapakristitty, eivätkä jeesushommat erityisesti kiinnostelleet. Omalla riparillani uskontoa ei tuputettu, mutta tietoa oli tarjolla, jos sitä kaipasi. Kristityn vaellukselle herätettiin aamuyöstä, unet karisivat silmistä viimeistään siinä vaiheessa, kun meidät heitettiin laiturilta alas side silmillä. Tupakkaa sai polttaa, jos siihen oli kotoa lupalappu. Sittemmin meno on tainnut hiukan rauhoittua. Rippipappimme Kaj Engström oli huipputyyppi, jolla oli huumori kohdallaan. Kun ennen konfirmaatiota kuulin silloisen ihastukseni suunnittelevan isoseksi ryhtymistä, minäkin ilmoittauduin mukaan. Hauskaa oli ja joku pieni korvauskin taisi tilille tipahtaa.

3. Ikkunanpesijä. Inkoon kunta pestasi kylillä lorvivaa nuorisoa pieniin askareisiin ja minä päädyin ensimmäisen poikaystäväni kanssa pesemään vanhan kyläkoulun salin ikkunoita. Pesemiseen tarvittiin korkeat tikkaat, sillä ne ulottuivat neljän metrin korkeuteen. Lopputulos tuskin kesti lähempää tarkastelua.

4. Kahvilatyöntekijä. Kaksi kesää täytin patonkeja, mikrotin ja sokeroin munkkirinkilöitä, paistoin omenaviinereitä ja pasteijoita, myin irtokarkkeja ja jäätelöä. Barösundin Essolla oli liikennemääriltään Mannerheimintiehen verrattavan kapean veneväylän ainoa kahvila ja sen kyllä huomasi. Hiljaisina hetkinä omistaja kertoi yliluonnollisista kokemuksistaan, joista näen vieläkin painajaisia. Sunnuntailisiä ei maksettu, mutta viikossa oli sentään kaksi vapaapäivää. Ruotsi ja englanti olivat päässäni sopuisasti sekaisin, muistan edelleen ilmoittaneen kansitakkiselle purjehtijarouvalle ostosten loppusummaksi tjugoseven. Tämä on historiani ainoa työpaikka, joka liittyy jollain tavalla ruokaan.

5. Taskukalenterien pujottaja. Insinööriopintojeni alkupuolella olin ujo, enkä mielestäni hallinnut opetettuja asioita niin hyvin, että olisin edes uskaltanut hakea asiallista työharjoittelupaikkaa. Edellisen vuosikurssin kollegat antoivat onneksi kuuman vinkin minulle ja yhtä saamattomalle kaverilleni: hakekaa Ajastolle sitomoon, töitä on paljon ja palkka hyvä. Neljän kuukauden ajan pujotin taskukalenterin sisäosaa kiinni kansiin. Sitomossa oli yksi kone tätä varten, mutta sen kapasiteetti ei riittänyt, joten työharjoittelijat tekivät loput käsin. Ylitöitä oli melkein joka viikonloppu ja ne saattoivat alkaa aamukuudelta. Yhtenä tällaisena aamuna kuulimme prinsessa Dianan kuolleen. Yksi vakkarityöntekijöistä itki.

6. Insinöörityön tekijä. Olin aikaani edellä ja tein inssityöni nettikaupankäynnistä. Vuonna 1998 internet kirjoitettiin vielä isolla ja verkosta ostaminen oli lapsen kengissä. Luin kymmeniä MicroPC– ja Tietokone-lehtien artikkeleja ja kokosin niistä pk-yrittäjän oppaan internet-kaupankäyntiin. Eräs internet-operaattori maksoi työstäni sievoisen summan ja painatti kirjoitelmani pohjalta yritysasiakkaille jaettavan vihkosen.

7. Tuoteasiantuntija internet-operaattorilla. Valmistuttuani työpaikkoja oli tarjolla enemmän kuin valmistuneita ja työnantajia jopa kilpailutettiin. Minäkin olin oppinut pitämään puoleni ja sain nostettua tarjottua palkkaa kertomalla, että pahin kilpailija tarjosi enemmän ja itse asiassa työsopimus on jo allekirjoittamista vailla. Sain heti vakituisen työpaikan ja vieläkin harmittaa, etten silloin saman tien hankkinut omistusasuntoa. Olin ensimmäiset puoli vuotta aivan pihalla ja aivan varma, että kohta joku huomaa, etten oikeasti osaa mitään.

tikkataulu

ps. Kuvat eivät liity tekstin tapauksiin.

Kestosuosikki: salottisipulipiirakka

Harva suolainen piirakka saa veden herahtamaan kielelleni. Kahviloissakaan en yleensä uskalla valita piirakkapalaa lautaselleni, sillä pelkään pettyväni jälleen kerran. Ehkä olen syönyt liian monta kinkku-juustopiirasta, jossa on mauton pohja, liian paksu juustokerros ja täytteenä käytännössä pelkkää rasvaa. Suolaiset piirakat ovat taiteenlajina vaikea – ainakin omassa keittiössäni niistä tulee helposti mitäänsanomattomia ja tunkkaisia. Maistuakseen raikkaalle ne vaativat vähintään vihersalaatin kaverikseen.

Aina silloin tällöin täytyy hankalallekin ruokalajille antaa mahdollisuus, sillä uuden reseptin takaa saattaa paljastua kielenvievä herkkuruoka, johon muotoutuu elinikäinen suhde. Näin kävi salottisipulipiirakan kanssa.

Glorian Ruoka ja Viini julkaisi useita vuosia sitten nettisivuillaan lukijoiden äänestämien parhaiden reseptien TOP 50 -kokoelman. Ainakaan silloin lehti ei muuten julkaissut reseptejään netissä, eikä tuota listaustakaan ole enää vuosiin nettisivuilta löytynyt. Tulostelin sieltä muutaman ohjeen ja talletin reseptikansioni uumeniin. Näiden tulosteiden joukossa oli myös salottisipulipiirakan ohje, tai kuten nimi kokonaisuudessaan kuului: Sherryviinietikalla maustettu sipulipiirakka. (Kuva: Glorian Ruoka ja Viini)

Salottisipulipiirakka

Kansioni pursuilee lehtileikkeitä, käsin kirjoitettuja ruokaohjeita ja printattuja aanelosia, eikä sen sisältä ole kovin helppoa löytää sitä tiettyä reseptiä. Hiljattain sain ystävältäni kaksi uutta kansiota ja erinäisiä järjestystä helpottavia välilehtiä ja tarroja, sillä hän oli kauhistellut reseptiarkistoani jo muutaman kerran kylässä käydessään. Lippulappuset ovat silti edelleen onnellisesti epäjärjestyksessä, vähän niinkuin omistajansakin.

Aikojen saatossa etikkatahroilla somistettu reseptipaperi hukkui jonnekin. Ehkä lainasin sitä jollekin tai sitten nakkasin vahingossa keittiössä kärsineen paperin roskakoriin. Keväällä 2015, kun suunnittelin erojuhlien tarjoilua kaipasin piirakan reseptiä jälleen kerran. Googlettamalla sitä ei löytynyt, enkä enää tiennyt mistä etsisin. Päätin lähestyä lehteä ja kysyä rakasta reseptiä suoraan sieltä.

sipulit pannulla

Eipä aikaakaan kun sain facebook-viestiini vastauksena lehdestä skannatun reseptin, mahtavaa asiakaspalvelua! Vastalahjaksi lupasin kirjata ohjeen silloin vielä suunnitteluasteella olevaan blogiini ja tässä se nyt tulee!

Parasta suosikkipiiraassa on makeaksi haudutetun sipulin ja etikan hapokkuuden suloinen liitto. Meidän taloudessa rakastetaan etikkaa ja tälläkin hetkellä keittiön tasoilla seilaa kymmenisen erilaista etikkalaatua. Viinietikkana voit käyttää muutakin kuin sherrypohjaista, esim. balsamico käy mainiosti. Pohjaan tulee etikan lisäksi kirpeää omenaa ja lempiyrttiäni salviaa, maku ja suutuntuma on siis kaukana perusmurotaikinasta. Taikinan jääkaappijähmettämisen ja sipuleiden pitkän haudutusajan vuoksi piirakka ei ihan muutamassa minuutissa valmistu, vaikka resepti muuten onkin suhteellisen simppeli.

valmis piirakka

Sherryviinietikalla maustettu sipulipiirakka

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1/2 tl suolaa
1 keskikokoinen kirpeä omena (esim. granny smith)
150 g kylmää voita
2–3 rkl tuoretta salviaa hienonnettuna
1 rkl (sherry)viinietikkaa

Täyte:
n. 700 g salottisipuleita
1/2 dl hyvää oliiviöljyä
4 timjaminoksaa
2 tl sokeria
1/2 dl (sherry)viinietikkaa
1/2 tl suolaa

Lisäksi:
Kananmuna voiteluun
manchego- tai zamorano-juustoa

Sekoita jauhot, suola, karkeaksi raastettu omena, kuutioitu voi ja silputtu salvia keskenään ja nypi taikina tasaiseksi. Lisää viinietikka ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääri taikina elmukelmuun ja laita jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistamisen ajaksi.

Kiehauta kattilallinen vettä, ota kattila pois hellalta ja laske sipulit veteen. Anna niiden liota 10 minuuttia kuumassa vedessä, jotta kuoret irtoavat helpommin. Kuori ja halkaise sipulit, mutta älä poista kantaa kokonaan, niin puolikkaat pysyvät paremmin kasassa. Kuumenna öljy pannulla, lisää timjaminoksat, sokeri ja sipulin puolikkaat. Paistele sipuleita keskilämmöllä n. 10 min, kunnes ne saavat vähän väriä. Sekoittele välillä. Laske sitten lämpöä ja hauduta kannen alla toiset 10 min. Muista taas sekoitella. Kaada viinietikka pannulle ja jatka hauduttamista, kunnes neste on kokonaan haihtunut. Mausta suolalla.

Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen. Ota jähmettynyt taikina jääkaapista ja kauli se jauhojen kanssa pyöreähköksi, noin 2–3 mm ohueksi levyksi. Helpoimmalla pääset, jos kaulit taikinan suoraan leivinpaperin päällä, mutta muista jauhottaa myös se. Vaihtoehtoisesti voit painella taikinan sormin piirakkavuokaan. Levitä sipulit taikinan päälle niin, että laidoille jää 2–3 cm tyhjää. Nosta reunat sipulien päälle ja voitele ne kananmunalla. Paista piirakkaa keskitasolla 20–25 min tai kunnes taikina ruskettuu kauniisti. Syö sellaisenaan tai tarjoa juuston ja vihreän salaatin kanssa.

Tätä piirakkaa on taiteiltu erojuhlien lisäksi ainakin uudenvuoden juhliin alkupalaksi ja ruokapiirin illanistujaisiin yöherkuksi. Syötiinpä sitä myös tämän vuoden Flow-brunssilla. Jokaisella kerralla se on ahmittu viimeistä murua myöten, sellaistenkin toimesta, jotka eivät sipulista edes pidä. Hittituote siis! Poseeraamaan piirakasta ei ole, vaikka yritetty on. Maistuu siis ehdottomasti paremmalta kuin näyttää!

piirakka brunssipöydässä

Flow Festival talkoolaisen silmin

Nukuin viime yönä melkein 13 tuntia, melkein tuplasti pidempään kuin tavallisesti. Kurkkukin tuntui karhealta, pää raskaalta ja ääni oli maassa. Viiden päivän festariputki otti nähtävästi koville.

image

Flow Festival järjestettiin Helsingin Suvilahdessa jo kymmenettä kertaa. Neljä viimeistä vuotta olen asunut festareiden läheisyydessä ja lipun ostaminen kolmen päivän hipsterihäppeninkiin on tuntunut lähes velvollisuudelta, naapureita kun ollaan.

kaasukello auringossa
novelle flow

Sapattivapaa kuitenkin pisti miettimään, haluanko sijoittaa 182 euroa musiikkiin, jota en tunne, ja artisteihin, joista en ole koskaan kuullutkaan. Ohjelmassa ei ollut yhtään pakko nähdä -bändiä tai laulajaa, toisaalta taas uudet tuttavuudet ja erilaiset musiikkigenret ovat koko festarin suola. Lihavaa lompakkoa minulla ei ollut, mutta ylimääräistä aikaa sitäkin enemmän. Niinpä hain vapaaehtoiseksi festaritalkoolaiseksi ensimmäistä kertaa elämässäni.

image

Ennen juhannusta sain sähköpostin, jossa minulle tarjottiin paikkaa aluerakennustiimissä kahtena päivänä ennen festivaalia ja yhtenä sen jälkeen. Palkkiona kolmen päivän ranneke, muonitus duunipäivinä ja talkoopaita. Riittävän reilu diili, totesin, ja otin paikan vastaan.

vaatteet seinällä
kattilahalli

Rakennuspäivinä teippasin värikalvoja ledilistoihin, maalasin mustaksi alumiinipalkkeja, naulasin tekonurmea asfalttiin, pystytin aitoja ja kuusi metriä korkeita verhottuja seiniä, kiinnitin pressuja nippusiteillä, kannoin betonisia aitakiviä ja päällystin kankaalla mellakka-aitoja. Festarien jälkeen viikkasin pressuja, irrotin kierrätyskylttejä, kannoin ja niputin satoja aitoja ja kokosin pantinpalautustelttoja.

tell me how do i feel
Morrissey

Sormet olivat välillä verillä, kämmen kramppasi, jalkapohjat olivat tulessa ja selkä otti itseensä kantohommista. Kova tuuli teki pressuttamisen hankalaksi. Illat olivat kylmiä ja päivisin porotti aurinko. Aurinkorasvaa sentään ymmärsin levittää kasvoille jo kotona.

my second favourite f-word

Sääolosuhteille ei voinut mitään, mutta muuten meistä talkoolaisista pidettiin hyvää huolta. Tauolle pääsi tarvittaessa, vettä, kahvia, teetä, mehua ja energiajuomaa oli jatkuvasti saatavilla, välipalapöytään katettiin päivittäin hedelmiä, pähkinöitä ja voileipiä, eikä lämmin ruoka loppunut yhtenäkään päivänä kesken. Yövuorolaisille jemmattiin omat annokset jääkaappiin.

pallolava
Levantin falafelavokadorulla

Suurimmalla osalla työnjohtajista oli takana jo pari kuukautta festarihommia ja lyhyitä yöunia. Siitä huolimatta he jaksoivat kärsivällisesti neuvoa meitä ensikertalaisia. Moni heistä antoi sopivasti vastuuta ja luotti siihen, että duunit hoituvat ilman jatkuvaa valvontaa.

flow-valokirjaimet

Kolmipäiväisen festarin rakentaminen on käsittämättömän monimutkainen koordinointiprosessi. Yli kymmenen vuoden kokemuksella käyvä koneisto, joka muokkautuu matkan varrella, muovautuu uudelleen jokaisen vastoinkäymisen ja yllättävän ongelman hetkellä, joustaa, kun on pakko, mutta pysyy silti kuin ihmeen kaupalla kasassa.

rakennusranneke

Kaikki 75 000 festarivierasta tuskin käsittivät, kuinka monta tuhatta henkilötyötuntia ja hikilitraa onnistuneen elämyksen eteen oli pakerrettu. Vielä puoli tuntia ennen h-hetkeä näytti siltä, että viime hetken paniikki on väistämätön. Väänsin rautalankaa niin nopeasti kuin pystyin, samaan aikaan rullakkoja rullailtiin puolijuoksua varastoon, radiopuhelimet lauloivat kiihtyvällä tempolla ja ympärillä jaettiin käskyjä korotetulla äänellä. Autoja oli parkkeerattu pitkin poikin yleisön kulkuväyliä. Kuitenkin, kun portit aukesivat, kaikki oli valmista.

minä ja Miia

Oli etuoikeus juhlia pitkän viikonlopun ajan tapahtumassa, jonka eteen on itse tehnyt kymmeniä tunteja töitä. Katselin porteista valuvaa jengiä ja ihastelin tarkkaan harkittuja yksityiskohtia ympärilläni. Teki mieli tarttua jokaista festarivieraista hihasta ja näyttää, että tämän tein ja tämän. Kertoa, kuinka monta tuntia työtä tekonurmen asennus vaatii ja kuinka jokaikinen järjestysmies tekee parhaansa, vaikka ruuhka välillä kasvoi sietämättömäksi. Kuuluttaa, kuinka ylpeä olin meistä kaikista koneiston pienistä osasista. Niin ylpeä, että tekisin kaiken saman tien uudestaan – ja teenkin, ensi vuonna. Kiitos Flow Festival 2016, nähdään taas elokuussa 2017!

flow-logo heijastus

Ota minut tällaisena kuin oon

Meikkaaminen ei ole koskaan kiinnostanut minua. Yläasteella yritin, koska kaikki muutkin tekivät niin, mutta lopputulos oli todennäköisesti kaikkea muuta kuin onnistunut. Pian kyllästyin, koska en jaksanut herätä aamulla niin aikaisin, että ehtisin puuteroida piiloon näppylät ja muut virheet ihossa. Annoin olla, lisäsin vain ripsiväriä ja neutraalia huulipunaa. Vielä aikuisenakin arkimeikkini koostuu ripsiväristä ja huulikiillosta. Niitäkin lisään aamuisin vain, jos tiedossa on jotain normaalipäivästä poikkeavaa. Kuljen siis ympäriinsä luomuna, vain silmänympärys- ja päivävoide kasvoillani. Pukujuhliin sentään panostan ja koetan sutia kasvoihini hyviä puoliani korostavaa kosmetiikkaa.

Ihoni on onneksi pääosin hyvinvoiva ja suhteellisen tasainen. Kerran kuussa kasvojen iho saattaa kukkia, muuten se lähinnä vain rasvoittuu ja kuivuu vuodenaikojen mukaan. En tiedä onko minulla hyvät geenit vai onko kaiken takana monipuolinen ja terveellinen ruokavalio. Ihooni olen joka tapauksessa perustyytyväinen. Varressanikaan ei ole valittamista, se on kiitettävästi pysynyt elämän käänteissä mukana pettämättä oikeastaan kertaakaan. Painovoima on kuitenkin armoton, nelikymppinen ei ole enää nuori, ei ainakaan ulkoisilla kriteereillä mitattuna. Mutta mitä sitten?

kasvot ilman meikkiä

Tiedän, että silmäluomeni roikkuvat, otsani on korkea ja että huuleni ovat epäsymmetriset. Tummat silmänaluset kertovat huonosti nukutuista öistä, eikä ihoa voi hyvällä tahdollakaan kutsua enää kimmoisaksi. Poskessa on useampikin arpi ja alahuulessa tumma syntymämerkki. Joidenkin mielestä kasvoissani on myös epämiellyttävä luomi ja kulmakarvani kaipaisivat ruokkoamista. Vartalossani on selluliittia ja elämän jättämiä jälkiä. Haluaisinko korjata nämä asiat? Epävarmana teininä – ehkä, aikuisena naisena – en, sillä ne ovat osa identiteettiäni, ne tekevät minusta minut. Olen oppinut hyväksymään itseni tällaisena, epätäydellisen ainutlaatuisena.

järvessä

Niinpä kun minulta kolme vuotta sitten castingkuvauksissa kysyttiin, mikä olisi tällä hetkellä parasta, mitä voisi tapahtua, vastasin kysymykseen suurinpiirtein näin: parasta olisi, että ihana mies kävelisi vastaan ja ottaisi minut juuri sellaisena kuin olen. Arvostaisi vahvuuksiani ja hyväksyisi heikkouteni. Olin kyllästynyt tuntemaan riittämättömyyttä arvostelevien silmäparien edessä. Turhautuneisuutta siitä, että minun odotettiin olevan jotain muuta kuin olen tai muuttuvan joksikin, jollainen en halunnut olla. Halusin tuntea kelpaavani omana itsenäni. Virheellisenä ja epätäydellisenä ihmisenä.

saunanraikkaana

Olen onnekas, sillä kohtasin myöhemmin juuri sellaisen ihmisen. Miehen, joka rakastaa minua hyllyvästä päärynäpyllystä, eriparirinnoista ja pömppövatsasta huolimatta. Joka saattaa sanoa, että ripsivärin lisääminen on tarpeetonta, sillä hän tykkää silmistäni ilmankin. Joka silittää sänkisääriäni eikä huomauttele pitkäksi venähtäneestä juurikasvusta. Joka kunnioittaa sitä kuka olen ja mistä tulen, arvostaa tekemisiäni ja hyväksyy ärsyttävimmätkin luonteenpiirteeni. Joka valitsi minut, ja jonka minä valitsin. Kaikista eletyn elämän aiheuttamista kolhuista ja lommoista huolimatta – tai ehkä juuri siksi.

laiturilla

Rakas matkapäiväkirja!

Kustavi–Turku–Tampere–Seinäjoki–Soini–Karstula–Jyväskylä–Helsinki

Torstai 4.8.2016

11:30 Taivassalon liikenteen bussi starttaa Kustavin kirkonkylältä. Kyydissä on minun lisäkseni läpimärkiä saariston rengasreitin pyöräilijöitä ja muutama teini. En kehtaa snäpätä, koska teinit istuvat vain parin penkkirivin päässä. Mussutan dragstereitä ja katson maalaismaisemaa. Torkahdan, herätys oli tänään aikaisin. Sade jatkuu koko matkan, mutta Turussa paistaa aurinko.

Iniön aukolla sataa

12:58 Onnikka saapuu Turkuun kymmenisen minuuttia myöhässä. Heitän laukun selkään ja taivallan Humalistonkadulle Gaggui Kaffelaan. Ajattelin syöväni päivän toisen aamiaisen, mutta koska aikaa on vain 20 min, luovun ajatuksesta ja valitsen vitriinistä leivän ja lasillisen mehua. Lataan läppäriä ja kännykkää vartin. Vessan peilin paikalla oleva teksti ”You look pretty today” naurattaa, sillä tukka hapsottaa joka suuntaan ja muutenkin olen vielä mökkimoodissa.

13:45 Hyppään Turku–Tampere-linja-autoon ja otan esiin läppärin. Siirrän kuvat kamerasta ja luonnostelen Kustavi-postausta. Bussissa on väljää ja unettavan rauhallista. Istun väärällä puolella, aurinko paistaa suoraan näyttöön, mutta en jaksa vaihtaa paikkaa. Loppumatkasta pilvet alkavat kasautua, saderintama lähestyy. Googlaan Tampereen keskustan ruokapaikkoja, tekee mieli sushia.

dragsterit

15:55 Astun ulos bussista ja suuntaan suorinta tietä kohti rautatieasemaa. Matkalla törmään sushi-buffettiin, jossa ei ole ketään, mutta nälkä saa astumaan sisälle siitä huolimatta. Buffet on todennäköisesti lounaan jäljiltä, maksan silti kympin ja kerään lautaselle muutaman nigirin ja makin. Luen vanhaa Hesaria. Riisi on oudon makeaa, mutta menettelee.

16:42 Kävelen asemahalliin, tarkistan lähtölaiturin ja istun odottamaan. Ympärillä pyörii lauma japanilaisturisteja, mistäköhän he ovat tulossa ja minne menossa? Selaan instagramia ja laitan ystäville viestin: tulossa ollaan, junakin näyttää olevan aikataulussa. Hahmottelen mökkimenua ja teen kauppalistan. Väsyttää jo vähän, matkaa on tehty jo melkein 8 tuntia.

17:00 IC 27 Rovaniemelle lähtee raiteelta 1. Kipuan vaunun yläkerrokseen ja kaivan laturit kassista. Toivon, ettei viereistä paikkaa ole myyty, koska painavan laukun nostaminen ylähyllylle on hankalaa. Kirjoitan blogia ja säädän kuvien rajaamisen kanssa. Viereisellä penkkirivillä katsotaan elokuvaa, pitäisiköhän itsekin ostaa tuollainen kuulokeliitännän jakoplugi? Ennen Seinäjokea taivas tummuu ja alkaa sataa.

whatsapp

18:04 Etsin katseellani vastaanottokomiteaa, jota ei näy. Ehdin melkein sisätiloihin, kun näen sivusilmällä tutut kasvot. Halaamme pitkään. Vesisade on tauonnut.

18:15 Haahuilemme Citymarketin leluosastolla: erä lautapelejä vain 5 euroa! Mökkipeliksi valikoituu Hooop!-sammakkopeli 2–4 pelaajalle, ikäraja 7+, sopii meille. Ruokaosaston hyllyiltä etsimme ainekset aamiaiseen, savulohilettuihin, tuorehernekeittoon, pollo limonelloon ja rommikinuskiin. Ostan yhden saunasiiderin ja pussillisen pähkinöitä.

19:14 Alkupala vaatii proseccoa. Minimanin Alkon valikoima on yhtä rajallinen kuin Kustavissa, mutta onneksi Fiorellinoa on hyllyssä. Pohdimme kassarouvan kanssa sitä, voisiko ostoksistamme tehdä päätelmiä siitä, millaisia ihmisiä olemme. Yhdellä on korissa vain Kyrön lonkeroa, toisella puolikas rommipullo ja kolmannella skumppaa. Kaikkia naurattaa. Ulkona sataa taas.

19:35 Ohitamme Minimanin houkutukset ja starttaamme mersun moottorin. Eksymme hetkellisesti ja google mapsin mukaan olemme keskellä metsää, vaikka alla on asfalttia. Uusi Seinäjoen ohitustie on valmistunut. Sade yltyy ja ajonopeutta on pakko hidastaa. Soinin keskusta on hiljainen. Kauppa olisi auki vielä 5 minuuttia, mutta emme keksi mitään ostettavaa.

20:40 Käännymme hiekkatielle. Katson kelloa ja laskeskelen, että kohta matkaa on tehty 12 tuntia. Onneksi kohta ollaan perillä.

21:00 Mökin pihalla. Puramme kauppakassit, ensimmäinen pesällinen puita saunassa palaa jo. Iso-Punsalla tuulee ja sataa, lujaa. Pilvinen taivas pimentää maiseman. Syön puolikkaan banaanin, että jaksan saunoa.

mökkilaituri

22:13 Sauna on lämmin. Sataa, mutta ei enää niin kovaa. Lauteilla on hämärää, hiki helmeilee iholla ja puut kipinöivät tulipesässä. Vaihdamme reissukuulumisia, minä kerron mökkielämästä, he reppureissaamisesta Balkanin maissa. Uimaan ei tee mieli mennä, järvi on liian musta ja pimeä. Istumme saunan terassilla ja kuuntelemme, kun tuuli natisuttaa puita ja haavan lehdet läiskivät toisiaan vasten. Vastapäisellä mökillä palavat kaikki valot.

23:30 Iltapalapöytään katetaan viinilasit ja vanhaa leipää. Juustoa ja metukkaa, vähän kurkkua ja tomaattia. Hihittelemme Facebookin Tänä päivänä -muistoille. Isäntä lähtee turvaksi pimeyteen, pari viikkoa sitten on nähty karhun käpälän jälki sadan metrin päässä mökin pihasta. Huussin edessä kurnuttaa iso sammakko. Levitän sohvan ja petaan itselleni yösijan. Toivotan Helsinkiin hyvää yötä.

Perjantai 5.8.2016

10:40 Nousen ja hiippailen laiturille aamupesulle. Isäntäväki nukkuu vielä. Tuulee ja tummat pilvet purjehtivat järven yllä. Veden lämpötila on sama kuin ilman, 17 astetta. En uskalla uimaan.

aamutaivasvesilämpömittari

11:30 Aamiainen on katettu: voileipiä, kahvia, kananmunia, jogurttia, mysliä, ananasta ja banaania. Istumme pöydän ääressä pitkään, luemme lehteä, kirjaa ja nettihesaria. Kolmas kuppia kahvia. Lähetän pankkitädille tiedustelun tapaamisesta. Miia soittaa, puhumme yhteisistä suunnitelmista. Tutkailen lauantain matkustusvaihtoehtoja, Onnibus, Matkahuolto, VR?

13:45 Aurinko kurkistaa pilven takaa. Ryntään ulos kameran kanssa, mutta myöhästyn. Taivas on kuitenkin selkenemään päin. Poimin pihalta muutaman mustikan ja puolukan. Palaan sisälle, täytän japanilaisia ristikoita. Emäntä lukee, isäntä selaa somea.

puoliksi pilvessä

16:15 Lounas: pinaattilettuja savulohitäytteellä. Ulkona on lämmin, veneretki houkuttelee, mutta soutuveneen sähkömoottorin akku on tyhjä. Retki siirtyy parilla tunnilla etiäpäin.

keula kohti Hankakoskea

17:55 Vene työnnetään vesille, vaikka akku on vasta puolillaan. Onneksi on airot. Liikkuminen on lähes äänetöntä, kuin purjeveneessä lipuisi. Iso-Punsa on suojärvi ja rantojen maisemat ovat suoraan lappilaisilta hillasoilta. Kitukasvuisia mäntyjä, pieniä vaivaiskoivuja ja tuoksuvia suopursuja. Järveen laskeva Hankakoski on kuin toisesta maailmasta. Vaikutun. Puolet paluumatkasta suoritetaan miesvoimin. Mökeille on ilmaantunut elämää, saunojen savupiiput tupruttavat, koirat juoksentelevat pihoissa ja lapset ilakoivat rantavedessä. Työviikko on päättynyt.

suojärvi

soutuvene suolla

19:17 Hikinen soutaja lähtee saunan lämmitykseen. Valmistelen tuorehernekeittoa illallista varten. Emäntä tiskaa. Nautimme myöhästyneet satamaryypyt rommia.

satamaryypyt

19:48 Star Warsin käyrätorvistemmat kaikuvat mökin parvelta.

20:15 Lämpimän saunan tuoksuun en kyllästy koskaan. Jäähyllä ihailemme laskevan auringon värjäämäää pastellitaivasta. Kylmä siideri maistuu taivaalliselta. Nousen ja kiipeän takaisin lauteille. Saunan portaille jää sydämenmuotoinen jälki.

pastellinvärinen taivas

21:30 Laulujoutsen huutaa järvellä. Emme saa näköhavaintoa, mutta joutsenen laulusta inspiroituneena etsimme spotifysta vastikään menehtyneen säveltäjän Einojuhani Rautavaaran Cantus arcticus -teoksen tallenteen – konsertto linnuille ja orkesterille. En ole kuullut sitä koskaan aiemmin, liikutun ja melkein itken.

22:05 Illallinen on valmis. Tällä mökillä on työnjako on selvä: minä kokkaan, isäntäpari syö ja tiskaa. Alkukeitto on lusikoitu ja pollo limonellotkin katoavat tyytyväisiin suihin. Muikeista ilmeistä ja onnellisista huokauksista ei voi erehtyä. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Emäntä kaataa laseihin lisää skumppaa.

ananakset pannulla

23:10 Rommikinuskia* en ole kokeillut aiemmin, mutta kermasta, sokerista, voista ja rommista ei voi tulla mitään pahaa. Ei niin, tuli aivan järisyttävän hyvää! Niin hyvää, että jälkiruokakulhot nuollaan ja kattila kaavitaan viimeiseen pisaraan.

00:50 Korkkaamme mökkipelin. Parin viinilasillisen jälkeen säännöt ovat hepreaa, mutta yrittänyttä ei laiteta. Aikaa Rion olympialaisten avajaisten alkuun on vajaa tunti. Sammakot pomppivat ja katkovat siltoja takanaan. Kaadamme laseihin pienet yömyssyt. Minun sammakkoni selviytyvät voittajina maaliin.

hyvää yötä

01:45 Niki Juusela ja lakoninen naistoimittaja toivottavat meidät tervetulleiksi Rio de Janeiroon. Mökkitelkkari on postimerkin kokoinen, eivätkä jumppanumerot pääse oikeuksiinsa. Silmät ristissä istumme lattialla teeveen edessä ja tuijotamme maiden marssia stadionille. Bahrainin kohdalla luovutamme, huomenna tulee uusinta. Aamu alkaa jo valjeta ja uskallan yksin iltatoimilleni.

Lauantai 6.8.2016

10:30 Kello soi. Väsyttää. Liian monta lasia viiniä, liian myöhäiset olympilaisten avajaiset. Kahvinkeitin ruplattaa. Kotimatkalle pitäisi lähteä jo kahden tunnin kuluttua. Pakkaaminen on aina yhtä ärsyttävää puuhaa. Sää on puolipilvinen.

taivas

11:15 Syömme aamiaista. Googletamme kuka sytytti olympiatulen ja millainen oli öljytty mies, joka varasti yleisön huomion. Suomen urheilijoiden edustusvaatteet ihmetyttävät meitä. Vastarannan mökkilaiturilla liikkuu jotain valkoista. Tarkemmin katsottuna laiturilla seisoo hääpari täydessä tällingissä. Oi kesähäät!

12:20 Laukut odottavat jo eteisessä lähtöä. Kirjoitan vieraskirjaan ja toivon pääseväni tänne pian uudestaan. Laitan ripsiväriä ensimmäistä kertaa viikkoon.

kesävarpaat laiturilla

12.31 Ajamme kohti Karstulaa. Mökkitie on pitkä ja kulkee useiden soiden ohi. Kunpa olisi enemmän aikaa, jäisin poimimaan hilloja ja etsimään mäntymetsistä sieniä. Ison tien varressa on opasteita hääpaikalle, ovatkohan R ja I se mökkilaiturin hääpari?

13:07 Nostan automaatilta rahaa bussimatkaa varten. Talous on tiukilla, kun sapattivapaa lähenee loppuaan. Tämän kuun olen kuitenkin virallisesti kesälomalla ja viikon kuluttua normaali palkkapussi tipahtaa tilille. Onneksi.

13:20 Bussi Jyväskylään tekee lähtöä. Halaan ystäviäni ja kiitän lämpimästi. Tällä mökillä ja näiden ihmisten seurassa saan olla juuri sellainen kuin olen. Hapsottavissa hiuksissani ja lököhousuissani. Etsin varjoiselta puolelta tyhjän penkin ja suljen silmäni. Mietin mielessäni miten tästä kirjoittaisin. Keksin matkapäiväkirjaidean ja torkahdan hetkeksi.

14:50 Jyväskylän matkakeskuksella syön pekonihampurilaisen. Ostan evääksi mustikkajogurttia ja granolaa. Täytän vesipullon. Olen ostanut perjantaina netistä lipun Matkahuollon Jyväskylä–Helsinki-pikavuorolle. Matka kestää puoli tuntia pidempään, mutta on halvempi kuin Onnibussin vastaava.

jugurttieväät

15:10 Astun bussiin ja yllätyn iloisesti. Meitä on bussissa neljä. Matkan hintaan sisältyy Wi-Fi, USB-latausmahdollisuus, päivän sanomalehdet ja todella leveät istuimet. Tämähän on luksusta! Otan läppärin eteeni ja alan kirjoittaa.

19:06 Ohitamme Viikin. Puolen tunnin päästä olen kotona.

——–

*Rommikinuskikastike ja paistettu ananas (3 annosta)

kinuski:
1,5 dl kuohukermaa
1 dl valkoista sokeria
0,5 dl muscovadosokeria
25 g voita
1 rkl tummaa rommia

paistettu ananas:
n. 1/3 tuore ananas
nokare voita
vähän sokeria

Pilko ananas sopiviksi suupaloiksi. Aloita sitten kinuskin keittely. Kaada kattilaan kerma ja sokerit ja anna kiehua, kunnes kinuski sakenee (n. 15 minuuttia). Varo, ettei homma karahda kiville eli ota pohjaan. Sekoittele siis useasti. Kinuskin tekeytyessä laita pannulle nokare voita ja lado ananaspalat päälle. Ripottele niille vähän sokeria. Seuraile paistumista ja käännä, kun palaset ovat saaneet väriä. Ota kinuskikattila liedeltä ja lisää voita ja rommia. Sekoita tasaiseksi. Nosta ananaspalat jälkkärikulhoihin ja kaada perään kaikki pannulla oleva neste. Lusikoi päälle kinuskia. Vie kielen, vuorenvarmasti.

paistetut ananakset

Kesävieras Kustavissa

Kolme vuotta sitten tutustuin moniin uusiin ihmisiin. Parisuhteettomuus pakotti mukavuusalueen ulkopuolelle, kohtaamaan ventovieraita kohtalotovereita mielekkään tekemisen lomassa. Ruuanrakastajien verkosto ympärilläni kasvoi mm. Flow Festivalin etkopiknikillä, tapahtumassa, josta en etukäteen tuntenut ketään. Istuminen sinä iltapäivänä samaan pöytään Lotan ja Ilonan kanssa oli sinkkukesäni onnekkaimpia sattumuksia.

torpan ovi
huussin oven takana

Puhuimme ruuasta ja siitä kuinka se yhdistää. Jokin loksahti kohdalleen ja lähes siltä istumalta minut kutsuttiin Kustaviin. Kesäkotiin, josta näinä vuosina olen kuullut kymmeniä tarinoita ja katsellut satoja kuvia. Aikataulut eivät ennen tätä kesää ole osuneet yksiin, mutta elokuisena tiistaina istuin vihdoinkin bussin aurinkoisella puolella matkaten kohti merta ja odotin innokkaana, mitä tuleman pitää.

kanala ja verstas
torpan kamari

Jotkut paikat tuntuvat heti kotoisilta. Sellainen paikka on kuin avoin syli, joka toivottaa tervetulleeksi jokaisen vieraan kuin vanhan ystävän. Asumus on asujiensa näköinen, niiden ihmisten, jotka osaavat rennosti tarttua toimeen, jotka huoletta pukeutuvat mökkivaatteisiin, mainospaitoihin ja kulahtaneisiin kesäkenkiin, jotka halaavat lämpimästi tavatessa ja joiden seurassa aika rientää kuin hirvi.

saunalla

Joskus olen miettinyt, olisiko minun kuulunut syntyä parikymmentä vuotta aiemmin. Tunnen vetoa kaikkeen, joka henkii 1950-lukua. Tuon ajan huonekaluihin, vanhoihin puutarhoihin, punamultaisiin torppiin, pellon pientareisiin, kasvimaihin ja yksinkertaiseen elämään. Aikaan, jolloin omavaraisuus oli voimissaan. En tiedä, jaksaisinko moisissa oloissa oikeasti viikkoa pidempään, mutta ajatuksen tasolla tuo mennyt maailma kiehtoo aika lailla.

herukkapensas
perunalajikkeet

Kun astun ulos autosta, näen edessäni täsmälleen kaiken tämän. Iso pihapiiri, mielettömän runsas pelto ja puutarha useine perunalajikkeineen ja marjapensaineen, viiniköynnöksiä rönsyävä kasvihuone, ateljeeksi kunnostettu vanha kanala, nukkumatiloiksi entistetty saunamökki ja pieni tupa, jossa on kantovesi.

ulko-ovella
pöytä katettuna

Puuhellan äärellä säntäilevät kokki ja kokin tytär. Minä ja talon vävyehdokas yritämme parhaamme mukaan olla hyödyksi tai edes poissa tieltä. Marjapensaat tyhjenevät yksissä tuumin, sauna lämpeää, rantaa raivataan puhtaaksi sinne ajautuneesta ärviästä, lasissa on herukalla höystettyä giniä tonicilla ja kaikilla hyvä mieli.

papuja pöytään
pappilan hätävara

Sadepäivänä paikallisopas istuu auton rattiin ja ajeluttaa ympäri kyliä. Vartsalan lossi, valkoisena tyrskyävä meri Iniön aukolla, Laupuksen luotsiasema, kirkonmäki hautuumaineen, Peterzensin hämmentävä Boat house -hotelli ja tämän kesän ylivoimaisesti paras ja tuorein munkki Kustavin käsityökylän kahvituvassa. Mukaan tarttuu Kustavin savipajan muki, jonka kyljessä on teksti Breathe – Hengitä.

munkkikahvit

Vedän sateen raikastamaa ilmaa keuhkoihini ja tiedän jo tulevani tänne uudestaan. Kiitos Kustavi!

herukka gintonic

Kadonnut raastinrauta ja muita tarinoita mökkiläisen keittiöstä

Vuokramökin kesäkeittiön varustus on aina etukäteen mysteeri, eikä kaikkea viitsi roudata kotoa ihan vaan varmuuden vuoksi. Veitset ovat usein tylsiä, paistinpannut kuluneita, patalaput ovat kadonneet, viinilaseja ei ole, eikä kunnon pallovispilää varustukseen kuulu, sähköisistä vempeleistä puhumattakaan.

avotuli grillissä
kanavartaat lautasella

Niinpä järvestä noussut ahven fileerataan Marttiinin massiivisella puukolla. Majoneesia vatkataan sormet rakoilla, juusto ”raastetaan” pilkkomalla, porkkanat kuoritaan juustohöylällä ja kasvisliemikuutioiden puuttuessa kanttarellirisottoon tarvittu liemi keitellään itse niistä kasviksista, mitä kaapissa sattuu olemaan. Onneksi veitsenteroitin kulkee helposti mukana repun sivutaskussa.

sienet pannulla
risotto lautasella

Yksi asia löytyy aina ja se on mikro. Toinen, hiukan tarpeellisempi, on pullonavaaja. Niitä on ripusteltuna saunan ulkoseinään, pukuhuoneeseen, mökin terassille, grillikatokseen ja keittiön naulaan. Poikkeus vahvisti tämänkin säännön Sulkavalla, kun rantasaunan varustus oli puutteellinen. Minä kätevänä emäntänä yritin näyttää siskolleni, kuinka kruunukorkki lähtee kun sitä vähän kämmenpohjalla kopauttaa vaikkapa penkinkulmaa vasten. No ei lähtenyt kymmenennenkään yrityksen jälkeen, piti huutaa miehet grillikatokselta apuun. Muistoksi jäi mojova mustelma kämmenessä ja miehen hymähdellen antama lupaus opettaa, miten pullo oikeaoppisesti avataan.

siideri saunan rappusilla

Viimeisimmästä mökkikeittiöstä ei löytynyt raastinrautaa. Sen sijaan kaapissa komeili kokonainen kahviastiasto kuudelle, kolme foliorullaa, saman verran suolasirottimia ja aterimia vaikka naapureille jakaa. Parvekepuutarhan rehottavat basilikapuskat oli kuitenkin ennen reissua latvottu ja pakattu mukaan. Miettimättä sen pidemmälle ruokalistalle oli lisätty lounaspesto.

sitruunankuori silputtuna

Tutkittuani mökkikeittiön kaapit kolmannen kerran seisoin hämmentyneenä keskellä tupaa ilman raastirautaa ja sauvasekoitinta. Pohdin itsekseni kuka muka on päättänyt, että peston pitäisi olla sauvasekoittimella sileäksi surautettua? Miksi pesto ei voisi yhtä hyvin olla rakenteeltaan karkeampaa? Sitten ryhdyin tuumasta toimeen.

Sitruunalla höystetty pesto (2–3 mökkiläiselle)

Ruukullinen basilikaa (minä käytin kreikkalaista, genovalaista ja thai-basilikaa)
puolikkaan sitruunan kuori ja mehu
n. 1 dl pinjansiemeniä
2 valkosipulinkynttä
n. 1 dl oliiviöljyä
n. 1 dl parmesaania raastettuna
suolaa ja pippuria

Silppua basilika, valkosipuli ja pinjansiemenet, karkeusasteen valitset itse. Pese sitruuna ja raasta sen kuori tai jos raastinta ei ole, höylää perunankuorimaveitsellä tai vaikka juustohöylällä kuoresta isoja suikaleita ja silppua ne veitsellä ”raasteeksi”. Vältä sitruunan valkoista osaa, se tekee pestosta kitkerän. Purista puolikkaan sitruunan mehu. Raasta parmesaani samalla tekniikalla tai käytä valmista raastetta.

pestoainekset kulhossa

Laita nämä kaikki samaan kulhoon ja kaada päälle noin desi hyvää oliiviöljyä. Sekoita, mausta suolalla ja pippurilla ja anna makujen tasaantua ainakin puolisen tuntia. Keitä sopiva määrä pastaa ja kaada kastike valutetun pastan päälle. Kastikkeen ei tarvitse kypsyä, se lämpenee riittävästi kuuman pastan joukossa. Onnittele itseäsi, sait aikaan aterian välineinäsi vain leikkuulauta, veitsi, juustohöylä ja kattila.

pesto lautasella

Mökkiviikon seitsemän sattumaa

Mökillä sattuu ja tapahtuu. Miehen viimeinen lomaviikko vietettiin Asikkalassa, ilta-auringossa kylpevässä pienessä torpassa. Vaikka mökkivuorokausi etenee samalla kaavalla verkkaista vauhtiaan ja täyttyy lähinnä saunan lämmityksestä, laiturilla loikoilusta ja ruuanlaitosta, mahtuu mukaan myös yllättäviä käänteitä.

violetti taivas

1. Puhdas pieni järvi

Mökin sijainti pohditutti etukäteen. Pikkuruisen järven läpimitta oli vain parisataa metriä. Mitä, jos se onkin seisova, rehevöitynyt mutalammikko, jossa ei elä mikään? Kartta ei kertonut koko totuutta, sillä järven molemmissa päissä oli pieni joenuoma, joista vesi kulkeutui Päijänteeseen saakka. Näkyvyys oli pari metriä ja pohjahiekkaan oli kaivautunut järvisimpukoita. Lämpömittaria ei ollut, mutta valistunut arvaukseni on 24 astetta. Olimme osuneet paratiisiin.

lumme supussa

2. Sienet ja marjat

Ensimmäisenä iltana grillasimme paketillisen makkaraa. Siinä hiilloksen hehkua odotellessa otin muutaman askelen pitkin vanhaa, ruohottunutta tien pohjaa. Edessäni oli rykelmä kanttarelleja. Kun käänsin katseeni sivuun, silmät osuivat tatteihin. Mökkirinne oli mustanaan kypsää mustikkaa ja 30 metrin päästä huussin kulmalta alkoi vatukko. Ruokaintoilija alkoi välittömästi haaveilla kanttarellirisotosta ja mustikkapiirakasta.

sienet
näkymä saunan ovesta

3. Rantasauna

Sitten kun hankimme oman mökin, saunan tulee olla pystytetty nykyisten rakennusmääräysten vastaisesti aivan rantaviivalle tai korkeintaan viiden metrin päähän vesirajasta (kunhan pesuvesien imeyttämisestä on huolehdittu ympäristöä ja puhdasta järvivettä kunnioittaen). Saunasta järveen ja järvestä saunaan, siinä on agendaa riittämiin vaikka koko mökkiviikolle. Omalla mökillä uskoisin oppivani väistämään myös epäinhimilliselle korkeudelle laskeutuvia kattoparruja. Nimimerkillä hiukset takussa, koska harjaaminen tekee edelleen kipeää.

rantasauna
löylyhuone
saunan jälkeen

4. Rupikonna

Hyvin tuuletetussa puuceessa voi kohdata itikoiden ja kärpästen lisäksi muitakin luontokappaleita. Sillä kerralla kun reiästä tuijottaa kookas rupikonna, ei välttämättä tee mieli istua alas tarpeilleen. Kiljuminen ei tuota toivottua tulosta, niinpä tartun karikelapioon. Konna ei tee elettäkään, vaikka viskon sahanpurua, mölisen ja hakkaan huussin seiniä halolla. Mieskin lähti juuri kylille kauppaan. On pakko uskaltaa. Noustessani istuimelta eläin istuu edelleen paikallaan ja mulkoilee minua päälleen lennähtäneen vessapaperiarkin takaa. Onnea vaan, toivottavasti kärpässaalis on kärsimyksesi arvoinen.

vaaleanpunainen taivas
kalliolla

5. #avovesihaaste

Iltana eräänä istuksimme ilkosillaan laiturilla. Muilla mökeillä ei näy liikettä, sauna lämpiää eikä helteinen kesäpäivä vaatteita kaipaa. Kurkottelen juuri laiturin laidan yli, kun metsästä pölähtää paikalle vanhempi rouvashenkilö iloisesti tervehtäen. ”Anteeksi, tiedättekö mistä täältä pääsisi uimaan? Kun jokaisessa rannassa on mökki ja uimaan pitäisi päästä?” Peittelemme häveliäästi itseämme, minkä nyt käsillä kykenemme, emmekä tiedä, olemme vain vuokralla tässä. ”Minä haluan uida mahdollisimman monessa järvessä ja neljän edellisen rannoille tein jo turhan reissun, koska siellä oli mökkejä vieri vieressä”, sanoo nainen ja kahlaa jo grillipaikkamme vierestä rantaveteen. ”Minä ihan nopeasti vaan tästä käyn, onpa lämmintä vettä!” Myöntelemme hämmentyneinä ja pakenemme löylyihin. Olin lukenut pari päivää aiemmin Hesarista Johanna Vuoksenmaan avovesiuintiprojektista, ilmeisesti tämä täti oli ottanut haasteen vastaan.

koivu taipuneena veteen

6. Ilkeilevät ampiaiset

Himputti sentään, miten kiukkuisia ne loppukesästä ovat. Syöksyilevät sinne tänne kadonneen kuningattaren jättämässä tyhjiössä. Tunkevat suuhun, nenään ja viinilasiin, jopa kuollut kala ämpärissä kiinnostaa. Häiritsevät riippumatossa, laiturilla ja terassilla. Kuokkavierailevat jokaisella aterialla, änkeytyvät ruokalautasille ja leikkaavat terävillä leuoillaan palasiksi kaiken savukaloista ja sudenkorennoista lähtien. Jopa mustikat häviävät parempiin suihin. Sitten yksi niistä kävelee neuletakin hihaan, ei osaa enää takaisin ja paniikissa pistää kainaloon. Onneksi en ole allerginen.

kalassa

7. Ahvena

Viattomalla souturetkellä virveliin tarttuu iso ahven. Saatan jälleen hieman kiljahtaa, kun vapa taipuu ja körmyniska taistelee hetken vastaan. Kun pääsemme rantaan, minun käy saalista sääliksi. Kala on irronnut koukusta itsekseen veneeseen nostettaessa ja haukkoo nyt henkeään. Koska yhdestä raitakyljestä ei ateriaksi ole, eikä tämä yksilö saanut näkyviä vaurioita, päätän nostaa kaverin vapisevin käsin takaisin järviveteen. Lihakset ovat ymmärrettävästi hapoilla ja ahvena tyytyy heiluttelemaan eviään paikallaan ollen. Vähitellen se ui hitaasti kauemmaksi ja jatkaa toivottavasti eloaan vielä pitkään. Toisella lajitoverilla kävi hiukan huonompi mäihä, se päätyi pannulle ja lötköttelee nyt lomalaisten vatsahapoissa.

ahvena ämpärissä

Bonusraita: vanhat naistenlehdet!

Tämä oli vuokramökeistämme ensimmäinen, jonka hyllyistä löytyi edellisten asukkien jättämiä menaisia ja kodinkuvalehtiä. Olipa joukossa mökkiklassikko Alibikin, Seiskasta nyt puhumattakaan. Oli lähes koomista lukea vuoden 2014 lehdestä vastarakastuneesta Toni Niemisestä, jolla tätä kirjoitettaessa on jo uusi vaimo tai Janna Hurmerinnasta, joka eleli kyseisenä kesänä sinkkuna ja kertoi rakastuvansa aina vääriin miehiin tai Maria Kuusiluomasta, joka kolmen vuoden takaisessa lehdessä kertoi lopettavansa Kirjurinluodon kesäteatterin pyörittämisen, koska se vei kesällä kaiken ajan. Kannoin oman korteni kekoon ja jätin pinon päällimmäiseksi lehden, jossa sama nainen kertoo kuluvan heinäkuun olevan kiireinen, koska Kirjurinluodon kesäteatteri.

naistenlehdet hyllyssä

ps. Saatte vielä eteenne yhden mökkiruokaspesiaalin, sitten se aihe on tältä kesältä loppuun kaluttu.

Kestosuosikki: Chorizopasta

Joihinkin ruokiin ei kyllästy koskaan. Ja koskaan ei voi uutta reseptiä kokeillessaan tietää tuleeko siitä kestosuosikki. Lautasten tyhjennyttyä mielipide on yleensä selvä – jatkoon tai sitten ei.

Meille on tullut tavaksi kysyä toisiltamme mielipidettä aterian jälkeen. Tykkäsitkö? Tehdäänkö toistekin? Hyvin usein olemme samaa mieltä, vaikka mies onkin välillä hieman kriittisempi.

pasta mökkilautasella

Ruokaohjeen raaka-aineet antavat toki vihjeitä – jos ruuassa on sitruunaa, valkosipulia, inkivääriä ja chiliä, on se yleensä hyvä merkki. Myös tomaattiset reseptit ovat usein minun mieleeni. Raakamakkaroistakin on pelkkiä hyviä kokemuksia. Siksi ei ollut kovin suuri yllätys, että tykästyin tähän Pastanjauhajien chorizoreseptiin ikihyviksi. Ensimmäisestä kokkauskerrasta on jo kahdeksan vuotta, eikä kyllästymisen merkkejä näy vieläkään.

Jälleen kerran olen tuunannut ohjetta omien mieltymyksieni suuntaan ja siksi kirjaan tähän oman versioni vertailtavaksi alkuperäisen kanssa. Tämä pasta on helppo pyöräyttää myös mökkiolosuhteissa, sillä se ei vaadi mitään erikoisvempeleitä. Tomaatit voit halutessasi kaltata, minä en laiskana sitä jaksa yleensä tehdä. Yrttinä voi käyttää sitä, mitä saatavilla on, eikä parmesanikaan ole aivan välttämätön. Jos kermaa ei ole, käytä vaikka ranskankermaa tai jogurttia, kunhan ne eivät ole rasvattomia.

Chorizoa saa myös kaupasta myös ”kypsänä” pötkönä, mutta sen rakenne on turhan kiinteä ja kuorikin aika tiukkaa tavaraa. Raakamakkaran koostumus on pehmeämpi ja ainakin meidän suuhun sopivampi.

Chorizopasta raakamakkarasta

(2–3 pastanpurijalle)

loraus oliiviöljyä
1 pieni sipuli, jos käytät kevätsipulia, heitä varretkin mukaan
3 valkosipulinkynttä
sopivan reilusti chiliä tuoreena tai kuivattuna
Pari kohtuullisen kokoista tuoretta tomaattia tai puoli rasiallista kirsikkatomaatteja
n. 300 g mausteista raakamakkaraa, mieluiten chorizoa
tölkki tomaattimurskaa
rosmariinia tai vaikka basilikaa
1 rkl hunajaa
1 dl kermaa
sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria
raastettua parmesaania annoksen päälle

Pilko tomaatit kuutioiksi ja silppua sipuli, valkosipuli ja chilit. Pyöräyttele niitä hetki pannulla oliiviöljyssä. Lisää raakamakkarat. Tässä voit nyt toimia kuten parhaaksi näet, mutta minä tykkään puristella makkaran ulos suolesta pieniksi palleroiksi suoraan pannulle. Jos paistat raakamakkarat erikseen (ja pilkot sitten kastikkeeseen), muista paistaa tarpeeksi kauan, jotta ne kypsyvät. Pienemmät pallerot kypsyvät nopeammin ja ovat rakenteeltaan suussa sangen miellyttäviä.

chorizopasta pannulla

Pyörittele makkaranpaloja pannulla, jotta niihin tarttuu vähän väriä ja kaada sitten päälle tomaattimurska. Riivi mukaan yrtit, rosmariininoksan voit laittaa kokonaisenakin. Lisää lusikallinen hunajaa. Anna porista kymmenisen minuuttia, lisää kerma ja mausta. Sekoita valitsemasi pastan joukkoon, annostele lautasille ja haarukoi kohti ääntä!

pasta lautasella