Gluteenittomat uuniomenat mantelilla, kookoksella ja suolakinuskilla

Mitäs me syötäisiin tänään lounaaksi, kysyy mies läppärinsä takaa. Istumme mökillä pirtinpöydän ääressä toisiamme vastapäätä. Katson häntä tuskastuneena sormet näppiksellä ja sanon, etten tiedä, eikä jotenkin jaksa edes kiinnostaa. Lykkäämme lounasta ja lopulta lämmitämme hätävaraksi hankitun hernekeittopurkin, vaikka jääkaappi on täynnä tuoreita aineksia. Kokkausinspiraatio on ollut hukassa hurjan pitkään. Siksi olin erityisen onnellinen, kun eilen hedelmävadille asetellut punaposkiset kotimaiset omenat saivat aikaan mukavaa mielenliikehdintää. Pitkästä aikaa teki mieli kokata – ja kolme varttia myöhemmin nostin uunista maailman ihanimmat uuniomenat!

gluteenittomat uuniomenat

Tuntuu hyvältä, että tyhjän reseptipaperin kammo on vihdoin selätetty. Uusia ideoita muhii päässä ruuhkaksi asti. Tätä fiilistä ehtikin tulla jo ikävä.

Luulen, että ajatus uuniomenoista oli muhinut päässäni jo päiviä, aina siitä asti, kun selatessani somea törmäsin Annin uuniomenareseptiin. Halusin kuitenkin käyttää täytteeseen omia suosikkejani, kuten kookosta ja mantelijauhoa, joten sen Annin reseptin seuraamisen sijaan, kehittelin ihkaoman. Kaikki ainekset löytyivät mökin kaappien kätköistä, joten monimutkaiseksi tätä jälkkäriä ei voi millään mittapuulla moittia.

gluteenittomat uuniomenat

Uuniomenista tuli mielettömän hyviä, etten sanoisi parhaita ikinä. Ilman suolakinuskiakin olisi pärjännyt, mutta sus siunakkoon, minkä loppusilauksen se jälkiruualle antoi! Kookosta, kauraleseitä, mantelijauhoja ja vaahterasiirappia olen yhdistänyt aiemmin gluteenittomaan raparperipaistokseen ja taidanpa kokeilla samaa komboa jossain muodossa myös puolukan kanssa. On tässä syksyssä hyvätkin puolensa!

Vegaanisen version saat vaihtamalla voin kasvimargariiniin. Mantelit voit vaihtaa mihin tahansa pähkinöihin ja jos et pysty syömään mantelijauhoa, voit korvata sen vehnällä tai kaurajauhoilla. Vaahterasiirappikaan ei ole välttämätön, sillä mikä tahansa siirappi sopii tähän hyvin. Jos kaneli ei kiinnosta, kardemumma on myös hyvä vaihtoehto. Ja sitten asiaan!

gluteenittomat uuniomenat

Gluteenittomat uuniomenat mantelilla ja kookoksella

4–5 omenaa
25 g voita
2 rkl ruskeaa sokeria
2 rkl mantelijauhoa
2 rkl gluteenittomia kauraleseitä tai -hiutaleita
1 rkl kookoshiutaleita
Pari ripausta kanelia

Nopea suolakinuskikastike
25 g voita
1/2 dl vaahterasiirappia
1/ 2 dl mantelirouhetta tai -lastuja
Ripaus kanelia
Ripaus suolaa myllystä

Pese uuniomenat ja poista niistä siemenkodat joko omenaporalla tai terävällä, ohutteräisellä veitsellä. Sekoita kaikki kuivat aineet ja lisää huoneenlämpöinen voi. Nypi voi sormin kuiva-aineiden joukkoon. Ota sopivankokoinen uunivuoka, asettele uuniomenat sen päälle ja painele täyte omenoiden koloihin sormin tai pienellä lusikalla. Kokoa pieni keko täytettä myös omenan päälle. Paista uuniomenat 200 asteessa uunin keskitasolla n. 25 minuuttia. Loppuvaiheessa omenan kuori saattaa alkaa repeillä, joten tarkkaile tilannetta, jos haluat säilyttää kuoren ehjänä.

gluteenittomat uuniomenat

Tee suolakinuski, kun paistoaikaa on jäljellä kymmenisen minuuttia. Mittaa pieneen kattilaan voi, vaahterasiirappi ja mantelit. Kiehauta ja anna kuplia vielä hetki, että kinuski paksuuntuu vähän. Sekoita joukkoon ripaus tai pari kanelia ja rouhaise myllystä vähän suolaa. Ota omenat uunista ja valuta jokaisen päälle lusikallinen kinuskia. Jos olet suolakinuskifani, rouhaise ihmeessä vielä vähän lisää suolaa omenan päälle korostamaan makuja!

gluteenittomat uuniomenat

gluteenittomat uuniomenat

Gluteenittomat uuniomenat ovat niin suussasulavia, etteivät kaipaa välttämättä kaveriksi jäätelöä tai vaniljakastikettakaan. Herkuttele siis sellaisenaan tai aateloi jäätelöllä, jos mielesi tekee!

Haluanko sitä, mitä tarvitsen?

Jokin aika sitten silmiini osui Juliaihmisen kirjoitus, jossa pohdittiin rahankäyttöä sekä siihen liittyviä haluja ja tarpeita. Julia Thurén oli listannut asioita, joihin hänen tekisi mieli upottaa pennosensa ja verrannut niitä hankintoihin, joita oikeasti tarvitsee. Listat olivat kovin erilaisia. Myöhemmin huomasin myös Satu Rämön pohtineen samaa ilmiötä omassa blogissaan. Aihe jäi pyörimään mieleeni päiväkausiksi ja lopulta päätin itsekin osallistua keskusteluun. Pelkkä tavarataivaan haaveiden lista jäi lyhyenlännäksi, joten lisäsin omaani myös muita haikailemiani asioita, joita ei välttämättä rahalla saa.

mitä haluan mitä tarvitsen

Himoitsen ja haluaisin..

..hankkia mökille uusia vanhoja kalusteita. Vaikka pärjäämme nykyisilläkin mööpeleillä, haaveilen pitkästä ruokapöydästä, ajan patinoimasta emännänkaapista ja jykevästä lipastosta tai senkistä, johon saisimme kaikki rytkymme piilotettua. Emännänkaapin ovien taakse olisi ihanaa järjestellä kirpputoreilta haalimani lautaset ja lasit. Sinne mahtuisi myös kuvausrekvisiitta, joille ei ole muuten mökkikeittiössä käyttöä sekä pieni kokoelma keittokirjoja, jotka nyt seilaavat siellä täällä pienen tuvan pienillä pöydillä. Vanhat lattialankut odottavat varastossa parempia aikoja, sellaisia, jolloin ehtisimme poistaa vanhat maalit niiden pinnasta ja nikkaroida niistä kaksi pitkää pöytää. Toisen sisälle ja toisen ulos. Tuolit onkin jo hankittuna.

..kesäauton, jolla huristella lähikauppaan ja naapurikaupunkien kirpputoreille. Kaaralla voisi körötellä katsomaan Pieksämäen seudun nähtävyyksiä ja ihailemaan lukuisia luontokohteita. Ja niitä yllä mainittuja kalusteitakin olisi nelipyöräisellä menopelillä helpompi metsästää. Moottoripyörän selässä kun ei kulje pienempikään huonekalu. Mikä tahansa auto kelpaisi, kunhan se kulkee ja on katsastettu. Vaikka mieluiten toki ajelisin kesäiltoina kuplavolkkarilla, ikkunat auki ja hiukset lempeässä tuulessa hulmuten. Mies vastustaa ajatusta, järkevämpi kun on.

..SUP-laudan, jolla voin lipua pitkin tyynen mökkijärven pintaa ilta-auringon värjätessä maiseman kullankeltaiseksi. En tiedä uskaltaisinko oikeasti rantaa pidemmälle, sillä pelkään syviä vesiä, mutta ajatus on ylitsepääsemättömän houkutteleva. Moni muukin on lähtenyt toteuttamaan suppailuhaaveitaan, sillä vielä vähän aikaa sitten verkkokaupoissa myytiin ei-oota. Ehkä ensi keväänä raaskin raottaa kukkaroni nyörejä ja hankkia itselleni uuden harrastuksen.

..matkustaa Happy Hamletiin. Tätä haluan ehkä kaikkein eniten ja joudun pitämään näppini sotilaallisessa kurissa, etten varaisi lentoja Ranskaan koronatilanteesta huolimatta. Pieni pala taivasta vetää puoleensa suuritehoisen magneetin lailla, enkä tiedä kuinka pitkään voin enää vastustaa kiusausta. Olisipa teleportti jo keksitty!

..uusia asiakkaita ja lisää rahaa. Raha ei tee onnelliseksi, tiedetään, mutta helpottaahan se elämää. Yrittäjänä elän jatkuvassa epävarmuudessa. Ja vaikka tilanne juuri nyt on hyvä, mikään ei takaa taloudellista turvaaa muutaman kuukauden tai puolen vuoden päähän. Sen osoitti katkerasti viime kevät, jonka ennätysmäinen myynti romahti yhdessä yössä, kun asiakkaat alkoivat perua tapahtumiaan ja ravintola-ala pakotettiin panemaan pillit pussiin.

..arvostusta somevaikuttajana. Olen jatkuvasti kateellinen kollegoilleni, heidän seuraajamäärilleen ja unelmaduuneilleen. Tiedän, ettei siinä ole mitään järkeä, mutta vaikka kuinka koetan sitä itselleni tolkuttaa, kateus ja riittämättämyys nostaa päätään. Ehkä sen kanssa pitää vain oppia olemaan, keskittyä omaan tekemiseen ja yrittää hyväksyä, että nämäkin tunteet kuuluvat asiaan. Tuskin nimittäin olen ainoa, joka kipuilee kateuden kanssa.

..laiskotella sohvalla ajattelematta yhtään mitään. Lötkötellä ilman, että takaraivo tekee tiliä tekemättömistä töistä tai että mieli muistuttelee likaisesta lattiasta tai kaaoksesta keittiössä. Yrittäjän arjessa viikonpäivät hämärtyvät ja viikonloppuisinkin tulee liian usein hoidettua hommia. Sekin on ihan ok, jos vain muuten muistaa levätä ilman huonoa omatuntoa.

..tuoretta pullaa. Vaikka muuten en makean perään ole, pullaa tekee mieli joka ikinen päivä. Onneksi lähikaupassa myydään paikallisten mammojen leipomia ihanan tahmaisia kierrepullia. Pussillinen niitä odottaa nytkin mökkikeittiössä. Olisikohan jo aika keittää päiväkahvit?

Oikeasti tarvitsen..

..ajan hammaslääkäriin. En muista, milloin olen viimeksi käynyt hammaslääkärissä. Ehkä kuusi vuotta sitten, ennen kuin valmistuin Helsingin yliopistolta ja hoidatin hampaani kuntoon YTHS:n hellässä huomassa. Hammaslääkärivisiitti on yksi elämän epämiellyttävimpiä asioita ja välttelen sitä viimeiseen asti, vaikka tiedänkin sen olevan tyhmää.

..turvallisuuden tunteen tämän kaiken epävarmuuden keskelle. Sitä kai se on lopulta se uusien asiakkaiden haaliminenkin, turvallisuushakuisuutta. Tiedän, että palkkatöissä olisi ainakin normaalitilanteessa helpompaa olla, mutta silti en vaihtaisi yrittäjän statustani mihinkään. Minulla on onneksi rinnallani peruskallio, insinöörimies, johon epätoivon hetkillä nojata ja turvautua.

..enemmän aikaa itselle ja tilaa luovalle ajattelulle. Ikuisena aikaoptimistina buukkaan kalenteriviikot täyteen tekemistä niin, että vielä iltaseiskaltakin usein istun läppärin edessä kännykkä kädessä. Pitäisi ehkä siirtyä käytäntöön, jossa viikossa on vähintään yksi arkipäivä varattuna vain olemiseen. Siirtää torstaina kesken jääneet hommat maanantaille ja pysyä kovana, kun asiakas yrittää sopia tapaamista perjantaille. Olikos se niin, että tuolla ylempänä kerroin haluavani lisää asiakkaita ja enemmän rahaa? OIkeasti arvostan vapaa-aikaani enemmän kuin seteleitä, joten tässä on taas yksi ryhtiliikkeen paikka.

..ystävieni seuraa silloin tällöin. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta vaikka sosiaalisena introverttina nautin ihmisten kohtaamisesta, palautuminen sosiaalisista tapahtumista on hidasta. Siksi en jaksa juosta juhlissa, lounailla, lasillisilla ja dinnereillä joka päivä. Haluan tavata rakkaitani, mutta tarvitsen myös omaa aikaa, jolloin ei tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa, eikä reagoida mihinkään.

..uuden moottoripyöräkypärän ja paremman ajohupun kylmille keleille. Nykyisen kypäräni ostin kuukauden kuluttua ensitapaamisestamme. Mies liikkui moottoripyörällä ja minun piti päästä kyytiin. Ostin potan mopoliikkeestä, kriteerinä puhtaasti hinta. Meteli kypärän sisässä on sen mukainen, ja korvatulpat ja vastamelukuulokkeet auttavat vain tiettyyn pisteeseen asti. Seuraava steppi hiljaisempaan kyytiin on kalliimpi kypärä. Myös kypärän sisään puettava paksumpi ajohuppu on halvin mahdollinen. Sen paksut saumat painavat ikävästi ja parin tunnin ajomatkan jälkeen päähän sattuu vielä pitkään. Molempien ostoprosessi vaatii aikaa, ahdistavan sovitusrumban ja jonkinmoisen setelinipun. Täytynee pitää silmät auki alennusmyyntien alkaessa.

..lisää kulttuuria elämään. Koronakevään jäljiltä kulttuurikiintiössäni on valtava vaje. Lähden ulkoiluttamaan museokorttiani heti, kun palaamme kaupunkiin – jos tartuntatilanne sen vain sallii. Kaipaan teatteria, konsertteja ja muita kulttuuririentoja ja haluan käyttää roposeni koronakurjuudessa rypevien taiteentekijöiden hyväksi.

..LIIKUNTAA! Kylmä totuus on, että olen jämähtänyt mökillä paikalleni. Pitkät kävelylenkit, virtuaalijoogat, tanssitunnit ja kotijumpat ovat jääneet täysin unholaan. Piha on niin pieni, että hyötyliikunnastakaan ei oikein voi puhua. Satunnaiset risusavotat, muutamat marjastusretket ja harvat haravointipäivät eivät missään määrin korvaa aktiivista hikoilua. Jyrkkä mökkipolku panee puuskuttamaan ja lyhyt uintipyrähdyskin hengästyttää. Pihakeinu, laituri ja riippumatto houkuttelevat hikoilua enemmän, joten tässä sitä nyt ollaan, suoraan sanottuna rapakuntoisena. Tarttis varmaan tehrä jotain?

mitä haluan mitä tarvitsen

Hämmennyin vähän itsekin siitä, miten erilaiset listani ovat. Näyttää siltä, etten erityisesti haaveile asioista, joita todella tarvitsen. Silmiä avaavaa ja jotenkin pysäyttävää – taidan tietää minkälaisia tavoitteita loppuvuodelle asetan. Miltä sinun listoiltasi löytyy?

Koskenlasku Ruunaalla – märkää, mutta ikimuistoista menoa!

Olin selaillut puoli päivää Pohjois-Karjalan kansallispuistojen sivuja. Keskiviikkoaamuna alkavan jokavuotisen miniroadtripin reitti oli jo alkanut hahmottua, kun mies kysyi olinko käynyt koskaan Ruunaan koskilla. Ei soittanut kelloja, eikä se mikään ihme ole, sillä Joensuuta ja Kolia idemmäksi tuskin olen jalallani koko ikänäni astunut. Tutkailimme asiaa tovin ja päätimme kysyä josko majoitusta olisi koskien kainalossa vapaana. Myös koskenlasku ruunaalla kiinnosti, sillä sen hinta kuulosti korviimme hyvinkin kohtuulliselta. Kuusi koskea, kolme tuntia, 31 kilometriä, erälounas ja 47 euroa.

Soitin Ruunaan Matkailuun heti seuraavana aamuna. Kyllä meillä täällä tilaa on, vastattiin sukkelasti. Haluaisitteko tällaisen majoituspaketin, siihen sisältyy koskenlasku Ruunaalla kaikkine herkkuineen, yöpyminen kahden hengen mökissä sekä aamiainen. Puuveneen kyytiin mahtuu vielä hyvin. Suunnitelma oli sillä selvä. Yöpyisimme keskiviikko-torstai-yön pienessä punaisessa tuvassa ja aamiaisen jälkeen lähtisimme rohkeasti kohti kosken kuohuja.

Koskenlasku ruunaalla

Ennen Ruunaalle saapumista kiertelimme pitkän päivän Petkeljärven kansallispuistossa ja Ilomansissa. Avaimet odottelivat myöhäisiä matkalaisia mökin ovessa. Oli niin hiljasta, että pelästyimme, kun avasimme huoltorakennuksen toilettitilojen oven ja sieltä astui ulos toinen mökkiläinen. Iltapalaa nautittiin laiturilla auringon värjätessä taivaanrannan pastelliväreillään.

Yö sujui rauhallisesti, vaikka sänky ei ollutkaan paras mahdollinen. Siitä saamme syyttää itseämme, sillä halusimme nukkua vieretysten, emme kerrossängyssä alekkain, ja siksi levitimme puusohvan pediksemme. Mies kuorsasi menemään, minä pyörin ja hyörin, kun en ollut tajunnut asetella petauspatjaa kunnolla patjojen päälle. Lantio upposi selkänojana toimineen pehmusteen rakoon ja osui sohvan pohjaan. Mikään asento ei oikein ollut hyvä.

Aamiainen toivottavasti pelastaa tilanteen ja saa aamukiukun laantumaan, ajattelin ja oikeassa olin. Kun astelemme kahvila Suvannon ruokasaliin huomaamme olevamme ainoat aamiaisvieraat, höyryävä puurokattila kannetaan suoraan hellalta eteemme. On luksusta istua pitkästä aikaa valmiiseen pöytään. Paistettuja munia, karjalanpiirakoita, marjakiisseliä, jugurttia, mysliä ja liuta leivänpäällisiä. Yritämme syödä kaiken, joka on meitä varten katettu, mutta eihän siitä mitään tule. Vatsat pinkeinä painumme pakkaamaan kamppeet, jotta voisimme kantaa ne autoon koskenlaskun ajaksi.

Vermeet päälle ja kohti kuohuvia koskia

Kyyti koskille lähtee kahvilan pihalta. Nimenhuutoon kokoontuu vajaat parikymmentä innokasta koskenlaskijaa. Tai no, en tiedä kuinka innoissani minä olen. Arveluttaa, miten suuri soutuveneen näköinen puupaatti voi muka laskea kivisiä koskia vahingoittumatta. Pikkubussiin nousee meidän lisäksemme muutama pariskunta sekä isovanhemmat alle kouluikäisine lastenlapsineen. Jos nuo pienet kaksoset uskaltavat veneeseen, on minunkin uskallettava ja näytettävä esimerkkiä.

Koskenlasku ruunaalla

Viiden minuutin ajomatkan jälkeen pysähdymme varustevajalla. Jokaiselle etsitään sopivat saappaat, pelastusliivit sekä sadeviitta. Minä kieltäydyn ensin viitasta, sillä päälläni olevien vaatteiden pitäisi kestää vettä. Sadeviittaa suositellaan kuitenkin erittäin vahvasti, kuulemma vettä välillä tulee niskaan ämpärikaupalla. No kiva, tämä ei ainakaan yhtään helpota orastavaa pelkoani tulevaa kohtaan, mietin ja otan nöyränä viitan vastaan. Saanpahan peitettyä sillä repun, johon olen pakannut kamerani lounaspysähdystä varten. Pikkubussin perään kiinnitetään traileri, jonka päällä keikkuu puinen vene. Siinä se on, meidän paattimme.

Koskenlasku ruunaalla

Varsinaiset kosket ovat mutkaisen pikkutien takana. Parikymmentä minuuttia ja muutamaa kärsimätöntä “ollaanko jo perillä”- kysymystä myöhemmin kaarramme Matkaniemeen, puemme varusteet päällemme ja kapuamme vesille laskettuun puuveneeseen. Asetumme toiseksi etummaiselle penkille ja kuuntelemme veneen kuljettajan ohjeita. Ensin tulee kuulemma yksi harjoituskoski, sitten viisi varsinaista koskea. Pitäkää allanne olevasta penkistä visusti kiinni, kun sanon, sillä vene hyppii koskessa aika lailla. Jalkoja ei kannata pitää penkin alla, ettei lennä nenälleen veneen pohjalle. Jarkoksi esittäytyneellä kipparilla on 27 vuoden kokemus koskenlaskusta ja hänen äänensä on rauhallinen. Pelottaa vähän, mutta ehkä tämä tästä. Onneksi mies istuu vieressä, siitä tulee turvallinen olo.

Koskenlasku Ruunaalla on ikimuistoinen ja kostea kokemus

Maisemat salpaavat hengen jo ennen kuin pääsemme tositoimiin. Tuossa on tukinuittoa varten puhkaistu, oikoreittinä toiminut kanava, tuon vaaran itärinne on Venäjän puolella. Ja katsokaas nyt vasemmalle, eikö olekin komea majavan pesä! Vesi on peilityyni eikä koskista näy vielä pienintä kuohuakaan. Lopulta pääsemme harjoituskoskeksikin kutsutun Paasikosken partaalle, pudotusta on yhteensä vain 40 senttimetriä. Puristan penkkiä rystyset valkoisina, mutta koski ei ole ollenkaan kiukkuinen, vaan leppoisa tuttavuus. Melkein heti kuohujen tasaannuttua edessä on Haapavitja, ensimmäinen varsinainen koitos.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Pitäkää penkeistä kiinni, kohta saattaa vähän roiskahtaa, Jarkko huudahtaa ja ajaa täysillä päin kuohuja. Kaksoset kiljuvat ja niin taidan tehdä minäkin. Vene pomppii ja vettä loiskuaa sisään kuin saavista kaataen. Mies on likomärkä ensimmäisen tyrskyn jälkeen, minä istun keskemmällä, mutta saan osani kosken voimasta. Sadeviitan kaulus hörppää vettä ja vedenpitävä takki joutuu koetukselle. Kikatan, kuten aina hermostuneena, mutta samalla olen ylpeä, että uskalsin retkelle mukaan. Yritän olla ajattelematta seuraavaa koskea ja nauttia huikaisevista maisemista.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Ajelemme hyvän tovin Neitijärveä pitkin. Reissu on viidenkympin arvoinen pelkästään näiden näkymien ansiosta. Siellä täällä näkyy perhokalastajia, koskilla on kulttimaine kalastajienkin keskuudessa. Sitten tullaan Neitikoskelle. Huomaan puristaneeni penkkiä koko odotteluajan, naurattaa vähän. Kosken kuohuissa temppuilee meloja, ja kuski sadattelee, kun kajakki ei tunnista käsimerkkiä, ja siirry syrjempään veneen tieltä. Jarruttelemme, kunnes reitti on vapaa ja taas mennään. Vaikka jännittääkin edelleen, kolmas koski menee jo rutiinilla. Neljättä koskea ei tarvitse kauaa odotella, sillä Kattilakoski siintää edessämme jo muutaman minuutin kuluttua.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Kattilakoski pärskäyttää päällemme kymmeniä litroja vettä, mutta eipä siinä vielä kaikki. Sitten nimittäin tapahtuu jotain odottamatonta. Jarkko kääntää kokan takaisin kosken yläjuoksua kohti ja puskee vastavirtaan, minkä moottorista pääsee, kunnes kiepauttaa veneen nopeasti ympäri. Taidan kirkua kovempaa kuin kukaan muu, vaikka kippari kyllä selvästi tietää mitä tekee. Huh huh, mikä kyyti – koskenlasku Ruunaalla on melkoisen kostea kokemus!

Koskenlasku Ruunaalla kruunataan erälounaalla

Ennen taukoa laskemme vielä Murrookosken kahteen kertaan. Sen jälkeen vene kiinnitetään laituriin ja on erälounaan aika. Missä se ravintola on, ihmettelevät kaksoset, sillä rantaan ei näy muuta kuin metsää. Taukopaikalle on kuitenkin rakennettu iso tupa, sammalkattoinen sauna, kota, huussit ja tulistelupaikka. Sadeviitat ja pelastusliivit levitetään kuivumaan niille varatuille orsille. Puitteet ovat hienot. Haemme sisältä syötävää ja asetumme nuotion äärelle ruokailemaan. Erälounas on runsas: lanttukukkoa, savustettua lohta, karjalanpiirakoita ja munavoita, salaattia sekä kotikaljaa. Alkupalaksi grillataan makkarat ja jälkiruoaksi on tarjolla nokipannukahvia, teetä, kaakaota ja mehevää kuivakakkua. Maksaisin yksin tästä lounaastakin sen kolmekymppiä.

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Koskenlasku ruunaalla

Vatsat täynnä puemme päällemme auringon kuivaamat varusteet ja jatkamme matkaa. Kuudes ja viimeinen koski odottaa. Siikakoski on mukava lopetus kolmituntiselle turneelle. Sen kuohut ovat lempeitä, eivätkä ne enää kastele meitä läpimäriksi. Vartin veneilyn jälkeen olemme takaisin lähtöpisteellä, punainen mökkimme siintää jo kuusikon katveessa. Maihin päästyämme Jarkko jakaa kaikille vielä diplomit. Juhlallisesti vakuutan, että Pia Alapeteri on urheasti laskenut Ruunaankoskireitin 13.8.2020, siinä paperissa lukee. Hymyilen ja kiitän turvallisesta kyydistä. Tämän retken muistan loppuelämäni ajan.

Yöpymisen, aamiaisen, erälounaan sekä noin 3 tunnin perinteisellä puuveneellä toteutetun koskenlaskuretken sisältävän paketin hinta oli elokuussa 2020 vain 74 euroa per osallistuja. Pelkkä koskenlasku Ruunaalla erälounaan kera kustantaa aikuiselta 47 euroa, ilman lounasta hinta on 32 euroa. Hinta-laatusuhde on vähän liiankin hyvä, kokonaisuudesta voisi pyytää helposti enemmänkin. Lisätietoja koskenlaskusta ja yöpymisvaihtoehdoista löytyy Ruunaan matkailun sivuilta. Suosittelen seikkailua suurella lämmöllä!

Kuvat koskenlaskusta: Kari Nevalainen, Lieksa.