Viisi ravintolavinkkiä Gran Canarialle

Gran Canaria on kaikkea muuta kuin ruokamatkailijan mekka. Näin minulle kerrottiin, kun kyselin marraskuussa vinkkejä kivoista kuppiloista ja viihtyisistä kalaravintoloista. Samaan tulokseen olin päätynyt netin pohjatonta tietolaaria selailemalla, siksi niitä suosituksia utelinkin. Paikan päällä totesimme, että totta oli vain toinen puoli. Gourmet-elämyksiä saarelta ei kannata lähteä etsimään, mutta kyllä Kanarialta varsin mukiinmeneviä mereneläviä ja maistuvaa ruokaa saa. Viiniäkin tekevät itse, suosittelen maistamaan edes lasillisen. Useampaakin ruokapaikkaa uskallan suositella, tässäpä siis muutamia ravintolavinkkejä Gran Canarialle, olkaapa hyvät!

ravintolavinkkejä gran canarialle

ravintolavinkkejä gran canarialle

La Cueva – maistuvaa mustekalaa ja punaisia auringolaskuja

Ensimmäisenä iltana taisimme viihdyttää itseämme airbnb-asunnon piskuisessa keittiössä, mutta jo toisena talsimme puolentoista kilometrin matkan Sardinan kalastajakylän keskustaan, juuri sopivasti auringonlaskun aikaan. Yksi terassin pöydistä oli kuin tilauksesta vapaana, joten siihenhän me sitten istahdimme ihailemaan, kun päivätyönsä tehnyt aurinko värjäsi taivaanrannan oranssin kautta vaaleanpunaiseksi. Kylän ainoalla hiekkarannalla kävi kuhina pimeän tuloon saakka, sillä märkäpukuihin sonnustautuneet surffarit sinnittelivät aallon harjalla vielä viimeisissä valonrippeissäkin.

sardina la cueva

sardina la cueva

Tarjoilijan englanti oli ruosteessa, eikä meidän espanjassammekaan ollut kehumista, mutta onneksi elekieltä ymmärtävät kaikki. Sardiinileivät ja Teneriffalta tuotu valkoviini maistuivat mainioille, eikä mitään vikaa ollut friteeratuissa pikkumustekaloissakaan (joita en muistanut digitaaliselle filmille tallentaa). Ainoa virhe oli ajatella, että ilta-aikaan tarkenisi ohuella farkkutakilla, joten jälkiruoka jouduttiin jättämään tällä kertaa väliin tämän viluissaan hytisevän hölmön vuoksi. Niinpä jätimme perheravintolan jälkikasvun kikattelemaan youtube-videoille ja lähdimme kiipeämään kohti kotia.

sardina la cueva

sardina

Taskulampun valossa ja kaskaitten sirittäessä ympärillämme etsiydyimme takaisin valkoisena hohtavaan majoitukseemme. Valtameri pauhasi pimeydessä ja me nautimme vielä yömyssyt terassin turvassa. Rannan tuntumassa olisi ollut toinenkin airbnb-emännän suosittelema, kalaruuistaan tunnettu ravintola El Ancla, mutta sinne emme koskaan ehtineet. Ehkäpä ensi kerralla?

Kun seuraavana päivänä kipusimme lomakylän muurien ulkopuolelle, törmäsimme hylättyyn rakennukseen, jossa näkyi vielä merkkejä ravintolatoiminnasta. Puolet salista oli romahtanut, pöytiä ja tuoleja oli paiskottu sinne ja tänne. Terassilla oli ollut joskus baari, jonka näköala on auringon laskiessa on ollut varmasti vertaansa vailla. Kylän kultaisimmat vuodet olivat ilmeisesti jo takanapäin, sillä myös rantabulevardin päässä aikanaan komeillut hotelli-ravintola oli muutettu rähjäisiksi asunnoiksi, joiden ikkunoista puolet oli peitetty laudoituksin.

sardina

Sardinan kylä sijaitsee aivan Gran Canarian luoteiskulmalla. Jos autoilee moottoritietä GC-2 pitkin, kannattaa puikahtaa katsomaan, miltä entisaikojen kalastajakylässä tapahtuu. La Cueva palvelee myös lounasaikaan, ja kylmää juomaa saa pitkin päivää, kuten Espanjassa kuuluukin.

La Cueva
80 Avenida Alcalde Antonio Rosas, Sardina

Cafetería Sofía – lounaalla paikallisten parissa

Matkalla Sardinasta Las Palmasiin halusimme pysähtyä Gáldarissa, tulivuoren kraaterin kylkeen rakentuneessa kaupungissa. Mies seurasi reippaasti apukuskin paikalta tulevia ohjeita ja puikkelehti vanhan kaupungin kapeilla kujilla kuin vanha tekijä. Punaisessa Alfa Romeossa oli riittävästi vääntöä, vaikka kujat tuntuivat välillä nousevan ylöspäin 45 asteen kulmassa. Kun auto vihdoin saatiin sujautettua ahtaaseen taskuparkkiin, kävikin ilmi, että ravintola, jonne olimme saaneet suosituksen oli suljettu.

galdar cafeteria Sofia

galdar cafeteria Sofia

Palloiltuamme hetken päädyimme isommalle aukiolle, jonka laidalla istuskeli espanjalaisia rouvia ja harmaapäisiä herroja kahvikupposten äärellä. Onneksi ruokasanastosta saa heikommallakin espanjantaidolla selvää, sillä liitutaulun mukaan vaatimattomasta kahvilasta sai myös ruokaa. Tilasimme mustekalaa, ryppyperunoita ja friteerattua juustoa. Vaikka tupakka tuprusi ja väittely viereisissä pöydissä kävi välillä kiivaaksi, tai ehkä juuri siksi, tykästyimme paikkaan kovasti. Palvelu oli tehokasta ja ruoka oikein hyvää. Ahmaisimme aterian kitusiimme, ja pian jo kiemurtelimme navigaattorin ohjeiden mukaan kohti moottoritietä.

Cafetería Sofía
Plaza de Santiago, 6, 35460 Gáldar

Grill Costa Mar – Puerto Ricon paras paella!

Yhdeksän päivän aikana ehdimme kiertää autolla käytännössä koko saaren. Välimatkat eivät linnuntietä ole pitkiä, mutta länsirannikolla kulkeva tie kiemurtelee vuorten ja kukkuloiden rinteillä niin, että matkavauhti ei juurikaan 60 km/h ylitä. Vaikka mikäs siinä, aikaahan meillä oli. Aikaa oli piipahtaa myös Puerto Ricossa, jossa majaili sattumalta Saksassa asuva ystäväpariskunta perheineen.

Puerto Rico

Pakettimatkakohteena tunnettu kaupunki oli pienen kalastajakylän ja vehreyden keskellä kiemurrelleiden serpentiiniteiden jälkeen hämmentävä kokemus. Valkokylkiset kukkulan rinteillä vieri vieressä kohoavat hotellikompleksit tuntuivat jatkuvan taivaaseen saakka. Ravintoloita oli pilvin pimein, mutta onneksi ystävämme olivat tehneet taustatyön hyvin. Teimme treffit eteläisemmälle satama-altaalle, sille samalle aallonmurtajalle, jossa sijaitsee myös Ulvova Mylläri – baari josta saa siideriä ja suomalaista lonkeroa ja varmasti myös lihapullia. Astelimme määrätietoisesti maanmiehiemme ohitse ja asetuimme mukavasti Grill Costa Marin muovituoleihin. Vähän mietitytti, mikä mahtaa olla ruoan taso, mutta Foursquare-sovellus vakuutti tähtiä olevan enemmän kuin tarpeeksi.

Puerto Rico grill costa mar

Meitä oli pöydässä kuusi aikuista ja yksi taapero, ja tilasimme paellaa koko porukalle. Ystäväni valisti, että paella on espanjalaisten hernekeitto. Sitä syödään aina torstaisin ja nimenomaan lounasaikaan. Ja kuinka ollakaan, sattui olemaan torstai ja kellokin täsmäsi tilauksen laatuun. Odottelimme juomiemme kanssa ruokaa melkein tunnin ja ajatukset ehtivät siinä ajassa lainehtia laidasta laitaan. ”No ainakin ne tekee sen alusta asti!” ”Mikä hitto tässä nyt kestää, ihan hirvee nälkä.””Hei nyt ne toi tuohon sivupöydälle lautaset, ihanku jo tuoksuisi paella!”

Puerto Rico grill costa mar

Lopulta pöydän viereen kannettiin jättimäinen valurautapannu, josta tarjoilija annosteli meille reilut lautaselliset ja asetteli vielä äyriäiset nätisti lautasen laidoille. Paella oli todella herkullista! Harmitti ainoastaan se, että emme jaksaneet syödä puoliakaan jumalattoman suuresta pannullisesta, vaikka parhaamme teimmekin. Loppujen lopuksi nopeaksi lounaaksi suunniteltu tapaaminen kesti kokonaiset kolme tuntia, olipahan kerrankin aikaa vaihtaa kuulumiset kunnolla!

Grill Costa Mar
C.C.Puerto Base, Calle Juan Rodríguez, Puerto Rico

Las Palmasissa vietimme neljä päivää. Kaikki etukäteen arvotut ravintolat pitivät ovensa tiukasti säpissä, joten annoimmme sattuman päättää syömäpaikoista myös saaren pääkaupungissa. Mukana matkasi myös siskoni, joka on keliaakikko, joten kuppilan valinnassa piti olla hieman tavanomaista tarkempi.

las palmas Te lo Dije Pérez

las palmas Te lo Dije Pérez

Heti ensimmäisenä iltana vedimme vesiperän, vaikka Te lo Dije Pérez -olutravintolan ovenpieleen kiinnitetyssä ruokalistassa olikin lupaavasti merkitty gluteenittomat annokset erikseen. Kesken pääruuan tarjoilija nimittäin säntäsi keittiöstä siskoni luo ja pyysi hädissään lopettamaan syömisen. Kastikkeessa oli sittenkin vehnäjauhoja, vaikka asia oli erikseen vielä espanjaksi käännetyn ”minulla on keliakia, enkä voi syödä gluteenia” -lappusen kanssa kokilta varmistettu. Maku meni myös omasta annoksesta, vaikka olin juuri ehtinyt sitä seuralaisilleni kehua. Seuraavina päivinä meillä onneksi kävi parempi tuuri.

200 gramos – gluteenittomia burgereita ja komeita cocktaileja!

Pussioluiden ja uskomattoman auringolaskun jälkeen pudistelimme Las Canterasin rannan hiekat takapuolistamme ja liityimme rantabulevardia pitkin paseeraavaan turistijoukkoon. Kasvatimme nälkää useamman kilometrin verran, kunnes suuntasimme kulkumme kohti keskikaupunkia. Ensin tuntui, että ravintolat on piilotettu katseilta kauas pois, mutta sitten askeleemme osuivat Ruiz de Alda -kadulle, jossa sunnuntaista huolimatta oli useampia rafloja auki. Kutsuvimmalta vaikutti trendikkään oloinen 200 gramos burger & beverage, jonka listalta sai kaiken myös gluteenittomana. Valikoimassa oli myös pitkä lista erilaisia smoothieita ja mehuja, jos kevyempää suuhunpantavaa etsii.

las palmas

200 gramos

Minä en osannut valita, joten tilasin kolme miniburgeria. Tyytyväisinä mussutimme hampurilaisia, ja siemailimme varsin instagram-ystävällisiä juomia. Ranskalaiset olivat rapeita ja burgerit laadukkaita. Minihamppareiden makuyhdistelmät olisivat voineet toimia paremminkin, seuralaiset sen sijaan olivat osanneet valita illallisensa osuvammin. Vatsat täynnä tallustimme lähimmälle bussipysäkille ja nuokuimme 10 minuutin matkan vanhaan kaupunkiin.

200 gramos

200 gramos

200 gramos

Ravintolan testasi myöhemmin samalla viikolla myös Hannan soppa perheineen, ja ainakin pienimpiin matkalaisiin sapuskat upposivat paremmin kuin hyvin.

200 gramos
Calle Ruiz de Alda, 26, Las Palmas

Los 5 sentidos – viihtyisä viinibaari vanhassa kaupungissa

Eräänä iltana, kun haahuilimme vanhan kaupungin kaduilla hitaasti kohti Santa Anan katedraalin kulmilla sijanneesta kattohuoneistosta, löysimme itsemme Los 5 sentidos -viinibaarista, vain kahden korttelin päästä kotoa. Jälkiruoka oli jäänyt edellisessä ravintolassa syömättä, joten mielemme teki pientä makeaa. Täpötäyden, kuormalavoista tehdyillä kalusteilla sisustetun kuppilan listalta löysimme caipirinja-sorbetit. Mikä ihana mintun ja limen liitto makean jäisessä muodossa!

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

Ihastuimme paikkaan niin, että palasimme sinne seuraavana päivänä lounaalle. Viinibaarin omistaja hääri touhukkaana ympärillämme ja osasi suoralta kädeltä kertoa keliaakikolle sopivat annokset. Gluteenitonta leipääkin oli tarjolla, tuoreena vieläpä. Lisää pisteitä ropisi Los 5 sentidosin laariin. Tilaamani turska oli tuoretta ja seuralaisteni liha mehevää. Viinilistaa ei ole, mutta viinipullot ovat esillä ravintolan seinillä. Valikoima on todella laaja ja mielenkiintoinen. Muistiinpanoni tuolta lounaalta ovat paikassa hukka, mutta mielikuvat kolmen kuukaudenkin jälkeen niin positiiviset, että uskallan vahvasti suositella mestaa muillekin!

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

Samassa kulmauksessa on kaksi muutakin mukavanoloista pientä ravintolaa ja muutaman korttelin takaa alkaa kuuluisa tapas-katu, jossa etenkin torstaisin käy kova kuhina. Myös kauppahalli tuoretiskeineen on samoilla huudeilla.

Los 5 sentidos
Calle armas n°13, Las Palmas

Ruoan perässä en edelleenkään Gran Canarialle lähtisi. Ainutlaatuinen luonto, vuorien vehreys, pauhaava valtameri ja huimaavat maisemat sen sijaan tekivät suuren vaikutuksen. Kannattaa kuitenkin antaa Kanariansaarille mahdollisuus myös ruokamielessä ja maistaa merenelävien ja viinien lisäksi ainakin paikallisia banaaneja, tomaatteja ja kahvia. Rommitömpsyäkin suosittelen, sillä onhan saarella myös oma rommitehdas!

Tämäkin päivä on ystävänpäivä!

Minua on helppo ilahduttaa. En tarvitse kymmenien ruusujen kukkakimppuja, en säihkyviä timanttisormuksia, siirappisia rakkaudentunnustuksia, salassa suunniteltuja yllätysmatkoja tai romanttisia kynttiläillallisia. Tietysti minä niistäkin ilahtuisin, heti kun ensihämmennykseltä ehtisin. Ensin ihmettelisin ääneen, että minulleko, minuako varten? Sitten punastuisin, enkä oikein tietäisi miten päin olla.

Suureellisiin huomionosoituksiin en ole tottunut, enkä niitä osaa edes kaivata. Tavaraa minulla on riittämiin, edellisistäkin olisi parempi päästä eroon. Mutta voi pojat ja tytöt, kuinka ilahdunkaan siitä, että joku jossain on kiireisen päivänsä keskellä ajatellut minua. Lähettänyt lyhyen viestin, tai vaikka vain pelkän hymiön. Ele on pieni, mutta sen merkitys on suuren suuri. Muutama merkki kännykän tai tietokoneen ruudulla kertoo, että olen jättänyt jäljen, että olen jollekin tärkeä.

ystävänpäivä

Vielä enemmän sydänalassa läikähtää, jos joku kutsuu kylään kotiinsa tai kysyy lähdenkö seuraksi ravintolaan, kahville, lasilliselle, museoon, elokuviin tai vaikka oopperaan. Minä nimittäin lähden. Ja iloitsen siitä, että kerrankin minun ei tarvitse olla se, joka ideoi, suunnittelee, järjestää ja kutsuu.

Digitalisaation ja someaddiktioiden aikakaudella postiluukusta kolahtava kortti tai kirje on jättipotti. Mielen täyttää ihmetys siitä, että jollakulla on ollut aikaa istua alas, kaivaa lipaston laatikosta kynä ja paperia, ja kirjoittaa käsin ihan oikea kirje tai kortti. Kuori pitää avata hitaasti ja harkiten, niin, että paperi ei repeydy miten sattuu. Kirjepaperi tuntuu käsissä karhealta, käsin piirretyt kuulakärkikynän kaaret synnyttävät sanoja, joista kasvaa lauseita. Sydän sulaa pelkästä ajatuksesta.

Serotoniini syöksyy selkäpiihini myös silloin, kun huomaan, että blogin kommenttilaatikkoon on kolahtanut rivi tai kaksi. Kommentin sisällöllä ei ole niin suurta merkitystä kuin sillä, että tekstini on herättänyt halun osallistua keskusteluun. Sama juttu on muidenkin kanavien kanssa, joten pankaahan kommentoiden, ette aavistakaan kuinka paljon viestinne minulle iloa tuovat!

ystävänpäivä

Uskon, etten ole ainoa. Siksi aion nyt petrata kaikessa tässä itsekin. Muistaa ystäviäni ja rakkaitani kirjallisin terveisin, kutsua kylään, kahville, lasilliselle ja elokuviin tuohon naapuriin. Lähettää viestin, kun ajattelen heitä – runoilla kirjeen, raapustaa kortin, ja ilahduttaa kuten itseäni toivoisin ilahduttavan. Sillä sen he ovat todellakin ansainneet.

Lupaan aloittaa jo tänä iltana. Sillä tämäkin päivä on ystävänpäivä.

************

Tärkein tässä jo tulikin, mutta tekstiä oikolukiessani ja asiaa tarkemmin ajateltuani, haluan poistaa alussa luettelemistani asioista romanttisen kynttiläillallisen, sillä olisihan sellainen oikeastaan erittäin mieluinen yllätys. Puunattu pöytä kauniisti katettuna, höyryävät padat, pari lasia viiniä ja vastapäätä maailman parasta seuraa. Kukkiakin saa pöydässä olla, mutta floristiksi ei tarvitse ruveta. Lähikaupasta ostettu tulppaanikimppu riittää vallan mainiosti. Ehkä sekin kaunis päivä vielä koittaa, toivossa on hyvä elää. Kun toive on nyt maailmankaikkeudelle tiedoksi saatettu (ja miehelle, joka tätä blogia kuulemma lukee, tiettäväksi tehty), voinkin varmaan jo alkaa valmistautua ihanaan iltaan kynttilöiden valossa!

FoodiEX – ajatuksia ruoasta ja tulevaisuudesta

Joskus sitä sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kuten viime toukokuussa Food & Talk -seminaarissa, jossa haahuilin yksinäni. En tuntenut ketään, joten ujoudenpuuskassani istuin lounasviinilasilliseni kanssa keskelle tyhjää penkkiriviä ja selasin kännykkääni. Pian viereeni istui Laura, joka epäsuomalaiseen tapaan ryhtyi heti juttusille.

Selvisi, että uusi tuttavuuteni on mukana Turun yliopiston FoodiEX-hankkeessa, joka tutkii sitä, miten oudoista ja hankaliksi koetuista raaka-aineista tehdään tavallisille kuluttajille maistuvaa ruokaa. Projekti pohtii myös ruoan tulevaisuutta, etsii uusia vaihtoehtoja ja pyrkii kehittämään kekseliäitä tuotesuunnittelun tapoja, jotta jatkossa ruokaa voitaisiin tuottaa entistä kestävämmin ja kiertotalouden periaatteita noudattaen.

foodiex

Pitkän alustuksen päätteeksi Laura kertoi, että he etsivät syksyllä 2018 järjestettäviin työpajoihin vielä yhtä ennakkoluulotonta vaikuttajaa, ja kysyi kiinnostaisiko minua osallistua. Minä tietysti syöksyin suin päin kohti tuntematonta, vaikka en vielä täysin hahmottanutkaan mistä on kyse. FoodiEX-hankkeen alaotsikko – aktiivinen kuluttaja moniaistisen ruokaelämyksen kehittäjänä – sai kuitenkin mielikuvitukseni laukkaamaan sellaista kyytiä, että vastasin alustavasti kyllä.

Niinpä syyskuussa parikymmenpäinen tutkijoiden, ruokabloggaajien, elintarviketeollisuuden edustajien ja keittiömestareiden joukkio kokoontui naantalilaiseen opetuskeittiöön, kääri hihat ja ryhtyi hommiin. Tavoitteenamme oli vaatimattomasti kehittää kestävän kehityksen innovaatioita ja tulevaisuuden ruokaa. Syksyn aikana tapasimme kolme kertaa, joten tutuksi tulivat paitsi Rasekon opetuskeittiö, myös turkulaiset ravintolat.

Foodiex

Foodiex

Ensimmäinen työpaja keskittyi moniaistilliseen kokemiseen ja sen hyödyntämiseen tutkimusprosessissa. Kirjasimme vihkoihimme huomioita, ja yritimme luonnehtia miltä eteemme kannetut raaka-aineet maistuivat, tuoksuivat, tuntuivat ja kuulostivat. Oli hauskaa lähestyä tuttuja aineksia täysin eri näkökulmasta. Koskaan ennen en ole ajatellut, miltä nokkosten syöminen suussa tuntuu ja miltä rouskuva parsakaalinvarsi pureskellessa kuulostaa.

Testasimme kolmea eri raaka-aineryhmää: biojätteiksi miellettäviä kasvisten kuoria ja lehtiä, vähemmän hyödynnettyjä villivihanneksia ja viime aikoina kovasti tapetilla olleita hyönteisiä. Parsakaalinvartta ja kukkakaalin lehtiä olin järsinyt ennenkin, mutta porkkanan ja sipulin kuoria en ennen ollut suuhuni sellaisenaan laittanut. Villivihanneksista tuntemattomin suuruus allekirjoittaneelle oli maahumala, nokkosia ja mustaherukanlehtiä on tullut kokkailtua omassakin keittiössä. Jauhomatoja, kotisirkkoja ja kuhnurintoukkiakin olin maistanut useita kertoja aiemmin. Ei tässä ihan eilisen teeren tyttäriä olla.

Foodiex

Foodiex

foodiex

Syksyn mittaan työstimme yhdessä valittuja raaka-aineita. Kukkakaalista ja sen lehdistä kehiteltiin jäätelöä, sirkkajauhoja ujutettiin tattirisotolla täytettyihin ”karjalanpiirakoihin” ja jauhomadot pääsivät rapeuttamaan dukkahia. Mustaherukanlehdet jalostuivat uutteen ja herukanlehtipeston kautta marmeladiksi sekä mustaherukanlehtisokeriksi ja -suolaksi.

Foodiex

Foodiex

Foodiex

Foodiex

Pääsimmepä työn tuoksinnassa kokeilemaan myös ruuan 3D-tulostamista. Tuhansien eurojen arvoinen laite tulosti neniemme edessä kuvioita massasta, joka oli valmistettu keitetystä parsakaalinvarresta, suolasta, öljystä, agarista ja kudzusta. Ruuan tulostaminen tuntuu tänä päivänä lähinnä kuriositeelta, mutta voi hyvinkin olla arkea jo muutaman vuoden kuluttua.

Meitä vaikuttajia tituleerattiin projektin kuluessa edelläkävijöiksi ja suunnannäyttäjiksi. Esitimme valistuneen arviomme siitä, mitä kuluttaja tulevaisuudessa lautasilleen ja suuhunsa haluaa laittaa, ja ideoimme sitä, miten vaikeasti lähestyttävistä raaka-aineista onnistuttaisiin jalostamaan houkuttelevia ja herkullisia elintarvikkeita. Aika vastuullinen viitta kannettavaksi, mutta hyvin me taisimme tonttimme hoitaa yhdessä Hannan sopan Hannan, Kaikki äitini reseptit -blogin Nannan, Terveelliset herkut -blogin Tiinan ja Kulinaari-blogin Kimmon kanssa.

Foodiex

Foodiex

Viimeisessä työpajassa tuotettiin myös lyhyt video siitä, mitä syksyn aikana oli aikaansaatu. Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, tsekkaa myös Kulinaari-blogin syvemmälle sukeltava seikkaperäinen selvitys siitä, mistä hankkeessa on kysymys. Kunhan Foodiex-hanke saadaan päätökseen ja tulokset julkisiksi, kuulette siitä varmasti.

Foodiex

Foodiex

Foodiex

Olivatpa hankkeen tutkimustulokset mitä tahansa, on selvää, että tulevaisuudessa elintarviketeollisuus tarvitsee uusia ideoita ja me kuluttajan helppokäyttöisiä raaka-aineita, jotka korvaavat nykyiset eläinperäiset proteiininlähteet. Myös syömistottumuksissamme ja käyttäytymisessämme on parantamisen varaa. Noloa kyllä, mutta minäkin olen jättänyt hyvin usein hyödyntämättä vihannesten täysin syömäkelpoiset kuoret tai lähiluonnosta löytyvän ravinnon. Sekaanista on onneksi kasvamassa kovaa vauhtia kasvispainotteinen syöjä, sillä lihaa tähän talouteen ostetaan enää vain muutaman kerran kuussa, jos silloinkaan. Eilen kokkasin tofua ensimmäistä kertaa koskaan. Kehitys kehittyy.

foodiex

Suuressa mittakaavassa minun askeleeni ovat kuitenkin mikroskooppisen pieniä. Tänään uutisoitiin, että jos tehomaatalous jatkaa kasvuaan, hyönteiset katoavat maapallolta muutamassa kymmenessä vuodessa. Maatalouden hyönteismyrkyt, synteettiset lannoitteet ja luonnonvaraisen kasvuston raivaaminen peltojen tieltä eivät jätä hyönteisille mitään mahdollisuuksia selviytyä. Niiden elintila supistuu jatkuvasti. Myös ilmastonmuutoksella ja maapallon lämpenemisellä on näppinsä pelissä. Jos ruokaketjun ytimessä tärkeää työtä tekevät hyönteiset häviävät, häviää lopulta myös ihminen.

Sillä, mitä (ja miten) me tulevaisuudessa syömme, on merkitystä.

Edit: Uutisointi hyönteisten katoamisesta osoittautui liioitteluksi ja väärin tulkituksi tutkimukseksi. Huh, sukupuutto ei siis uhkaakaan (vielä) kaikkia maailman hyönteisiä, ja ehkä ihmiskuntakin saa vielä elellä tällä pallolla hetken aikaa. Uutisen julkaiseminen Ylen kanavilla teki siitä minun silmissäni luotettavan, ja lähdekritiikki unohtui. Jatkossa täytyy petrata tälläkin saralla. Feikki uutinen ei silti poista tehomaatalouden vaikutuksia tai ilmastonmuutoksen mukanaan tuomia luonnonkatastrofeja ja eliöstön tasapainon vakavaa heilahtelua. Meidän teoillamme on edelleen väliä.

Ensimmäinen, kuudes ja viimeinen kuva: Esko Keski-Oja, Vizualis