Gran Canarian kohokohtia – patikointi Charco Azul -vesiputoukselle

Tarkkaa suunnitelmaa ei ollut, mutta patikoimaan oli pakko päästä. Olimme haaveilleet pitkästä päiväpatikasta Gran Canarian mielettömissä maisemissa, mutta herra Murphy heitteli armotta hidastavia kapuloita rattaisiin. Kun loma alkaa ja stressitasot romahtavat, tämä tyttö ottaa ja sairastuu. Sapluuna on tuttu ja tavallaan turvallinenkin, mutta kuume horjutti haaveita huolella ja päivän vievä vaellus oli unohdettava.

Minä makasin horkassa viltin alla, siemailin rommilla maustettua hunajateetä ja kuuntelin kun aallot kohahtelivat vasten vaativia rantakallioita. Mies sohi sormellaan kännykkää ja etsi meille vaihtoehtoista ohjelmaa. Parin tunnin päästä suunnitelma oli valmis. Ottaisimme auton alle ja suuntaisimme seuraavana aamuna kohti El Riscon kylää ja Charco Azul -vesiputousta. Ja jos buranan voimalla jaksan, piipahtaisimme paluumatkalla Agaeten lähistöllä sijaitsevalle viinitilalla, jossa viljellään myös kahvia. Otin vilttini ja painuin petiin, vaikka kello oli vasta yhdeksän.

el risco

Tuhdin aamupalan jälkeen olo oli edelleen hutera, mutta ei niin hutera, ettenkö olisi uskaltanut istahtaa pelkääjän paikalle vuokraamaamme punaiseen Alfa Romeoon. Pujottelimme banaaniplantaasien sokkeloisien kujien läpi väljemmille vesille. Ensimmäinen serpentiinitien pätkä nauratti, mutta hymy hyytyi, kun jätimme taaksemme Agaeten satamakaupungin. Tie kiemurteli kallion viertä, suoraa pudotusta alla kimaltelevaan valtamereen oli ensin kymmeniä ja lopulta yli sata metriä. Kaiteet näyttivät heppoisilta, korkeanpaikankammoinen oli kauhuissaan. Vastaan tuli rekkoja ja leveitä pakettiautoja. Minä puuskutin ja yritin pysyä rauhallisena. Jostain takaa jyrähti vierelle avoauto, joka ohitti meidät tien tiukoista mutkista huolimatta. Onneksi mies näytti nauttivan ajamisesta, hänen varmat otteensa saivat minutkin vähitellen rauhoittumaan.

Charco Azul

Ensimmäinen etappi matkalla kohti Charco Azul -putousta oli löytää pieni El Riscon kylä. Myöhemmin saimme huomata, että jos pitää silmät auki, El Riscoa ei mitenkään voi missata, sillä serpentiinitie kulkee väistämättä kylänraittia viistäen. Turisteille homma on tehty helpoksi. Parkkipaikan kohdalla lukee suurin sinisin kirjaimin Charco Azul, park here! Välittömässä läheisyydessä pönöttää myös markkinakoa takova kahvila-ravintola-matkamuistomyymälä, jonka juurelta reitti putoukselle alkaa. Nuolin opastetusta reitistä ei voi erehtyä. Me olimme pakanneet eväät (hedelmiä, suklaata ja janojuomaa) reppuun, joten suuntasimme suoraa päätä kohti nuolien osoittamaa suuntaa.

el risco

Varsinaiseen El Riscon kylään turisteilla on ajokielto. Valkoiseksi kalkkimaalattujen talojen keskellä kiemurteleva tie on niin jyrkkä, että ainakaan minä en lähtisi sille mäkilähtötaitojani testaamaan. Noustuamme kylätietä parisataa metriä, tulemme tienhaaraan, joka on somistettu rivistöllä roska-astioita. Risteykseen on pystytetty myös kartta, mistä ei sinänsä suuremmin iloa ole, mutta maamerkkinä se toimii mainiosti. Nuolia ei näy, mutta oletamme, että tämä on lyhyen patikointipolun alkupiste.

Charco Azul

Seuraamme liittyy paikallisopas – oranssiturkkinen kissa tekee lähempää tuttavuutta sekä mennessä että tullessa. Hetken ehdimme luulla, että se lyöttäytyy lopullisesti seuraamme, kunnes viereisessä puskassa rapisee. Ison liskon pää ilmestyy esiin. Niin unohtuvat uudet ystävät, rapiseva saalis on meitä kiinnostavampi. Tie muuttuu poluksi ja sukeltaa syvään heinikkoon. Pohdimme, onko täälläkin punkkeja, mutta päädymme siihen, ettei Kanarialla ole riittävästi eläimiä, joita ne elääkseen tarvitsevat.

gran canaria kissa

Ensimmäinen pienen puron yli pääsee harppaamalla. Jaloissani ovat testikappaleet Merrelin uusista vaelluskengistä, mallia Moab Fst 2 Mid Gtx*. Ne kestävät kyllä vettä, mutta en halua liata uusia popoja. Polun vierellä kulkee musta vesiputki, sitä seuraamalla ei taatusti eksy reitiltä. Polku on tallaantunut maahan niin näkyvästi, ettei siitä muutenkaan ole vaaraa. Turistiravintolan parkkipaikalle saapui yhtä aikaa muitakin seurueita, mutta ainakaan vielä he eivät hengitä niskaamme, eikä vastaantulijoitakaan näy. Aurinko porottaa kuumasti, eikä minulla tietenkään ole huivia tai hattua. Olin ajatellut ostaa olkihatun kylästä, jossa majoitumme, mutta Sardinan ainoa kauppa on pieni Spar, jonka valikoimaan olkihatut eivät kuulu.

On aamupäivä, ja aurinko on vielä matalalla. Ympärillä kohoavat vuoret luovat onneksi varjonsa polulle puolimatkasta lähtien. Vesi solisee vieressämme, tekee mieli ottaa kengät jalasta ja kävellä puroa pitkin. En halua kuitenkaan ottaa riskiä, että liukastun tai lyön varpaani teräviin kiviin ennen kuin olen nähnyt varsinaisen putouksen. Emme oikeastaan tiedä mitä odottaa, sillä googlen kuvahaku tuotti tulokseksi vain epäselviä kuvia jostain, mikä näytti lammikolta. Siksi pysähdymme ensimmäisen isomman lätäkön kohdalla ja katselemme ympärillemme. Voiko tämä olla tässä?

Charco Azul

Charco Azul

Jatkamme päättäväisesti matkaa, sillä vesilämpäreeseen valuva vesi ei täytä millään kriteereillä vesiputouksen määritelmää. Polku muuttuu haastavammaksi, ja kallioilta joutuu etsimään jalansijaa. Charco Azul ei kuitenkaan voi olla enää kaukana, näin väittää ainakin kännykän karttaohjelma. Viimeisen nyppylän takaa paljastuu vihdoin ihan oikea vesiputous, mahtavaa!

Charco Azul

Charco Azul

Olemme edelleen aamupäivän puolella. Aurinko kääntyy paistamaan putoukselle vasta alkuiltapäivästä, silloin näkymä on varmasti vielä näyttävämpi. Lammen rannalla istuskelee pariskunta, jonka koira tuntuu olevan kiinnostuneempi meistä kuin heidän eväistään. Minä riisun kengät ja huljutan jalkojani pienissä puroissa. Putouksen alle pääsee uimalla, mutta lammikko on sen verran täynnä vesikasveja, ettei uiminen tai kahlaaminen tunnu hyvältä ajatukselta, vaikka uimapuvut onkin pakattu mukaan. Puihin on kaiverrettu nimiä, on tänne nähtävästi joku toinenkin suomalainen löytänyt.

Charco Azul

Vuorilta puhaltaa viileä tuuli ja vaikka äsken vielä valitin kuumuutta, on yhtäkkiä kylmä. Pariskunta koirineen on jo lähtenyt paluumatkalle. Syömme eväät ja tyhjennämme yhdet tölkit olutta. Mies joutuu kuvauspuuhiin ja minä poseeraan parhaani mukaan. Kuluva kuukausi on kuulemma ollut alueella hyvin sateinen. Tähän aikaan vuodesta putous ei siis aina ole parhaimmillaan, olemme siis onnekkaita. Kallionyppylän takaa alkaa kuulua puhetta, meidän on aika jättää putous seuraavan seurueen ihasteltavaksi. Heitämme holat ja kipuamme kallion päälle. Hyvästi Charco Azul!

Charco Azul

charco azul

Vasta paluumatkalla huomaamme kuinka jylhät maisemat ovatkaan. On ihmeellistä, että yhdellä saarella luonto on näin monimuotoinen. Vaikka ajomatka oli ajoittain jopa pelottava, olen tyytyväinen, että tulimme. Kaukana ovat turistilaumat ja Kanariansaariin yhdistetyt klassiset kliseet. Vielä en osaa edes kuvitella, että paras on vasta edessä.

*Vaelluskengät saatu testiin PR-toimistolta.

Rillipää suosittelee: Trend Optic – täyden palvelun optikkoliike!

Kaupallinen yhteistyö: Trend Optic

Sain ensimmäiset silmälasini kahdeksanvuotiaana. En enää muista miten tokaluokkalainen suureen muutokseen suhtautui, mutta kun katson vanhoja luokkakuviani nyt, huomaan, että olen ollut ainoa lajissani. Vaihdoin koulua vanhempieni työn takia useasti ja aina välillä kohdalleni onneksi osui luokka, jossa oli joku toinenkin rillipää. Ala-asteen kuudennella olin kuitenkin taas yksin erilainen.

Mitään suurempia traumoja silmälasit eivät ole minulle koskaan aiheuttaneet. Jos olisivat, tuskin myöhemmin teininä ja sittemmin aikuisena olisin ollut niin sinut silmälasieni kanssa. Se saattoi johtua siitä, että kummisetäni oli optikko tai sitten siitä, että molemmilla vanhemmillani oli aina ollut lasit. Ehkä rillipäisyys oli tavallaan jonkinlainen normi. Vuosien myötä kehykset ovat kasvaneet osaksi identiteettiäni, enkä ole osannut luopua niistä kokonaan, vaikka taannoinen anoppiehdokas lupautui maksamaan korjausleikkauksen.

trend optic

Käytän piilolinssejä merellä, moottoripyörän kyydissä ja usein myös uidessa. Hiihtoreissuilla ja laskettelurinteessä piilarit ovat mukavammat, sillä ne eivät huurru. Valtaosan vuodesta kuljen kuitenkin lasit päässä, sillä se on helppa ja minulle luontevaa. En juurikaan meikkaa, harvoin lisään edes ripsiväriä tai huulipunaa. Silmälasit antavat ryhtiä kasvoille, piristävät katsetta ja piilottavat kohtuullisen hyvin myös tummat silmänaluset ilman meikkiäkin. Ne ovat kuin asuste, jonka puen päälleni lähes joka päivä. Siksi niiden täytyy näyttää siltä, kuin ne olisi suunniteltu kasvoilleni.

Ensimmäisissä laseissani oli suuret ja kirkkaat muovikehykset, seuraavia koristivat violetit kohokuviot. Lukiossa löysin pyöreät, metallisankaiset silmälasit, mutta muutaman vuoden kuluttua palasin takaisin vanhoihin tuttuihin asetaattikehyksiin. Tähän asti silmälasit oli ostettu ketjuliikkeistä, lähimmältä optikolta, joka eteen osui. Kummisetäkin asui kaukana Savossa, joten hänen asiantuntemuksensa oli harvoin hyödynnettävissä. Sitten löysin yksityiset optikkoliikkeet ja tajusin, että olin jäänyt aiemmin paljosta paitsi. Tuntui, että olin astunut toiseen ulottuvuuteen.

trend optic

Homma menee nimittäin niin, että olen aikamoinen jahkailija, mitä vaatteisiin ja asusteisiin tulee. En osaa valita tai tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat ulkonäkööni. Käyn hiusmallina, sillä tavalliselle kampaajalle en osaisi esittää toiveita. Hiustuotebrändin kouluttajalle voin antaa levollisin mielin vapaat kädet, sillä huippuammattilaisina heillä on näkemystä. He huomaavat heti mikä tyyli kenellekin sopii, ja heidän tuolistaan noustaan vuorenvarmasti viimeisen päälle leikattuna ja värjättynä. Sama pätee silmälaseihin. Minusta on mielettömän ihanaa astua liikkeeseen, jonka henkilökunnalla on pettämätön visuaalinen silmä ja tyylitaju. Ja jossa osataan lukea asiakasta kuin avointa kirjaa.

Juuri sellainen liike on Trend Optic Helsingin Bulevardilla.

trend optic

Muistan elävästi edelleen, kun silmät punaisina ja mieli allapäin astuin silloin vielä Lönnrotinkadulla sijainneeseen liikkeeseen. Maailmani oli romahtanut pari kuukautta aiemmin, kun mies, jonka kanssa luulin viettäväni loppuelämäni, tahtoikin erota. Trend Opticissa oli vastassa lämmin tunnelma, ystävällisiä hymyjä ja raudanlujaa ammattitaitoa.

Kymmenen minuutin päästä minulla oli päässäni Makitan turkoosit kehykset, joita en ikimaailmassa itse olisi hyllystä valinnut, mutta jotka tuntuivat siitä huolimatta täydellisiltä saman tien. Hinta oli korkeampi kuin olin etukäteen ajatellut, mutta epäröidessäni minulle oma-aloitteisesti ehdotettiin haluaisinko mahdollisesti maksaa muutamassa erässä. Ääneni sortui liikutuksesta, ja kaupat tehtiin sillä sekunnilla.

trend optic

Trend Optic ja sen rento ja palvelualtis henkilökunta teki minuun suuren vaikutuksen. Olin tilannut kertakäyttöiset piilolinssini aina edullisesti netistä, mutta tuosta hetkestä lähtien päätin kannattaa kivijalkayrittäjiä ja ostaa myös piilarit jatkossa heiltä. Liike muutti pian Bulevardille, mutta palvelu jatkui yhtä ihanana ja asiantuntevana. Piilolinssiostoksilla silmälasini puhdistettiin pyytämättä joka kerta. Ja kun onnistuin katkaisemaan toisen sangoista, se korjattiin veloituksetta ja nopeasti odottaessa.

Yhtenä näistä kerroista minulle buukattiin näöntarkastusaika, ilmaiseksi tietenkin. Tarkastuksessa ilmeni, että miinukset ovat pysyneet ennallaan, mutta ikänäkö tekee tuloaan ja moniteholasien hankinta on väistämättä jossain vaiheessa edessä. Olin aavistellutkin, että tuomio on tämänkaltainen. Sillä vaikka pystyn edelleen lukemaan kirjaa ja pientä pränttiä nykyisilläkin laseilla, huomasin kesän aikana, että tarkentaminen on välillä vaikeaa.

trend optic

Optikko Harri Stenström alkaa kertoa minulle niin sanotuista nuorisomonitehoista. Naurahdan, ja olen varma, että hän yrittää vain pehmentää vallitsevaa tilannetta, sitä että minusta väistämättä on tullut keski-ikäinen. Kerron tarinaa seuraavien viikkojen ajan vitsinä kaveripiirissäni, sillä heistäkään kukaan ei ole kuullut koskaan puhuttavan nuorisomonitehoista.

Myöhemmin minulle vakuutetaan, että termi on validi. Ilmeisesti alle dioptrin ikänäkötapauksissa varsinaisia monitehoja ei vielä kannata hankkia, sillä plussaa saattaa tulla nopeallakin aikataululla lisää. Siksi ns. nuorisomonitehot ovat tässä kohtaa oikea valinta, sillä ne pidentävät linssien käyttöikää selvästi.

On aika tutkailla kehysvalikoimaa. Harri kantaa eteeni muutamia vaihtoehtoja, jotka kaikki näyttävät hyvältä. Yhdessä arvioimme istuvuutta ja kehysten kokoa, sovittelemme, peilaamme ja testailemme kymmeniä pokia. Loppusuoralle hyväksyn viidet erilaiset kehykset. Ne merkitään muistiin asiakaskorttiin, jotta seuraavalla sovituskerralla muistetaan, mistä edellisellä kertaa tykkäsin. En mitenkään pysty tekemään valintaa tässä ja nyt, vaan aion katsella kuvia ja antaa asian muhia. Sovimme seuraavan sovituskierroksen parin viikon päähän.

trend optic

trend optic

Toisella kerralla liikkeeseen on saapunut uusia malleja. Trend Opticin valikoima on persoonallinen. Kaikki kehykset on tarkoin valittu, eikä samoja merkkejä yleensä löydy ketjuliikkeistä lainkaan. Suurten muotitalojen brändejä ei hyllyissä ole, vaan suurin osa kehyksistä tulee pieniltä silmälaseihin ja aurinkolaseihin keskittyneiltä suunnittelijoilta. Siksi ne ovat käsintehtyjä ja erittäin laadukkaita, eikä samanlaisia pokia taatusti kävele joka päivä vastaan.

Ensimmäisen sovituksen jälkeen minulla on jo suosikkini, mutta haluan silti tutustua uusiin mallistoihin. Lopulta pöydällä on pääosin Voguen Fashion Fund -kilpailussakin menestyneen ranskalaisen AHLEM Eyewearin kullattuja metallikehyksiä. Ne ovat siroja ja hillittyine yksityiskohtineen äärimmäisen kauniita. Viimeistä valintaa en silti saa aikaiseksi. Kolmas kerta sanokoon toden!

trend optic

trend optic

Kolmannella kerralla yhdet kehyksistä nousevat yli muiden. Tummasävyiset asetaattikehykset näyttävät nenälläni hullun hyviltä, mutta koska haluan tietoiseti muutosta, päädyn Ahlemin kultasankaiseen Lena-malliin. Lasit tuntuvat kasvoilla kevyiltä, ja niiden samppanjaan sävytetty väri sopii ihonväriini kuin, öhöm, silmät päähän.

Kehykset on valmistettu käsityönä Ranskan Oyonnax’issa ja niiden materiaalina on kolme kertaa kullattu palladium. Nenätyynyissä on Bauhaus-arkkitehtuurin inspiroimaa kuviointia ja sankojen päässä vintage-asetaatista muotoillut pyörylät, joihin on upotettu brändin logo. Ahlemin kehyksiä muuten kantavat kasvoillaan mm. Beyonce ja Kate Moss, joten aikamoisessa seurassa tässä ollaan!

trend optic

trend optic

Miinusta minulla on sen verran reilusti, että linsseihin tarvitaan tuplahionta. Valituissa nuorisomoniteholinsseissä on Sapphire-heijastuksenestopinnoita, joka poistaa heijastusta niin tehokkaasti, että välillä näyttää siltä, että päähän on pujotettu pelkät kehykset. Linssien reunat hiotaan takahuoneen pienessä pajassa paikan päällä, siksi toimitusaikakin on ketjuliikkeitä nopeampi.

Saan tekstiviestillä ilmoituksen valmiista silmälaseista vajaan viikon päästä viimeisestä sovituksesta. Melkein harmittaa, että istun viestin saadessani kylmä juoma kädessäni Kanariansaarilla, enkä pääse heti hakemaan uusia, ihania silmälaseja.

trend optic

trend optic

Kotimaan kamaralle palattuani kävelen vatsa jännityksestä sekaisin Bulevardille. Mitä, jos lasit eivät tunnukaan omilta, ja valinta onkin mennyt täysin metsään? Mitä, jos alkaakin kaduttaa? Seison hetken oven ulkopuolella, kokoan itseni ja astun sisään. Sankoja säädetään, nenätyynyjä taivutellaan, kunnes kehykset asettuvat oikeaan kohtaan. Puolen tunnin kuluttua astun ulos pimeään marraskuun iltaan, enkä voi lakata hymyilemästä. Kiitos Trend Optic, olette aidosti jokaisen lämpimän laatusanan arvoisia!

trend optic

ps. Instagramin puolelle ilmestyy vielä tänä iltana kilpailu, jossa voit voittaa ylläolevassa kuvassakin kauniisti kimaltelevan joululahjan itsellesi tai läheisellesi. Eikä haittaa vaikka et käyttäisi silmälaseja, sillä Frame Chain -ketjuja voi käyttää myös kaulakoruina!

Neiti U, Rouva C ja Hanna G ynnä muut joulun parhaat kirjapaketit!

Mietitkö, mitä kirjoja kääriä pakettiin jouluna? Voit heittää hyvästit lahjastressille tällä sekunnilla, sillä tänäkin vuonna olen tehnyt työn puolestasi. Joulun kovimmat kirjapaketit tulevat tässä! Kaikki kirjat Lasten planeettaa lukuun ottamatta on pyydetty ja saatu arvostelukappaleina.

Neiti U, Rouva C ja Hanna G

Lukulistani kärkipäässä ovat syksyn aikana seikkailleet naiset, joiden esittelemiseen riittää sukunimen ensimmäinen kirjain. Siltalalla, Gummeruksella ja Hanna Gullichsenin No Tofu -kustantamolla on oltu huvittavan omaperäisiä ja vieläpä yhtäaikaa. Vaikka samaan hengenvetoon on pakko myöntää, että Siltala ja Eeva Turunen vetävät tässä kisailussa pisimmän korren.

neiti u

Neiti U ei nimittäin ole yksin. Hänen seurassaan liikkuvat myös neidit K ja N. Mistä oikein on kyse? Se ei välttämättä selviä lukijalle koko kirjan aikana, mutta sekään ei haittaa. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon pokannut Eeva Turusen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa on ovelaa lyhytproosaa. Kirja koostuu seitsemästä lyhyemmästä kertomuksesta. Tai no, jokainen saa itse päättää, miksi tarinoita nimittää. Ne rikkovat perinteisen kaunokirjallisuuden rajoja ja koostuvat irrallisista lauseista, kuvitteellista valokuvien luettelosta, yksinäisen asukkaan kirjeestä isännöitsijälle, seikkaperäisista selostuksista ja teksteistä, joita on vaikea kategorisoida mihinkään muottiin. Erittäin virkistävää ja erilaista. Suosittelen, etenkin sellaiselle kirjojen suurkuluttajalle, joka haluaa hengähdystauon perinteisestä proosasta ja kaipaa välillä jotain muuta kuin seitsensataasivuisia aikalaisromaaneja.

Rouva C. on fiktiolla kuorrutettu kertomus Minna Canthista, ensimmäisestä suomalaisesta naisasianaisesta, kirjailijasta, yhteiskuntakriitikosta ja aikansa mielipidevaikuttajasta, jonka tekstit päätyivät ravistelemaan asenteita ja muuttamaan maailmaa. Minna Rytilahden taiteilema tarina alkaa päähenkilön astuessa seminaarin ovista sisään ja jatkuu, kunnes opettajattareksi opiskelevasta nuoresta naisesta tuleekin lehtorin vaimo, rouva C, joka jättää koulunsa kesken ja päätyy suurperheen äidiksi. Kirja päättyy siihen, mistä historiankirjoitus alkaa. Kieli on sujuvaa ja helppolukuista, ajankuvaukseen on helppo uppoutua.

rouva c hanna g

Sitten on Hanna G. Nainen, jota on riepoteltu pitkin keskustelupalstoja, haukuttu, pilkattu ja kyseenalaistettu. Jodelissa tylytys jatkuu edelleen. Hanna G kokkaa on erilainen keittokirja. Ohjeet on höystetty raa’an rehellisillä ruokatarinoilla, siitä miten avokadopastan myötä julkisuuteen nousseesta Hanna Gullichsenista kasvoi kokki ja miksi hän lopulta opiskeli itselleen myös muodollisen pätevyyden. Kirja osui ja upposi myös nelikymppisen mieheni tajuntaan, joten sitä voi suositella kenelle tahansa ruuasta kiinnostuneelle. Resepteistä selviytyy kokemattomampikin kotikokkaaja. Kuten takakansitekstikin kehottaa: avaa punkkupullo, antaudu tarinalle ja kokkaa pirun hyvä pasta!

ps. Sisäpiiritietona kerrottakoon, että eräs Ellen T saa oman sarjakuvamuodossa kerrotun tarinansa ensi vuoden puolella. Jos suomalainen taiteilijuus kiinnostaa, laittakaahan vinkki korvan taa!

Metsäterapiaa ja muinaisten merien kansoja

WWF julkisti viikko sitten maanantaina vuoden luontokirjan. Arvonimi myönnettiin luontoa kunnioittavalle kirjalle jo 41. kerran, tänä vuonna valinnan teki vihreiden kansanedustaja Antero Vartia. Jukka Lyytisen kirjoittama ja Antti Reinin kuvittama Metsä – hyvää mieltä ja rentoa oloa luonnosta on kirja, jonka voisi hyvin löytyä samasta hyllystä selfhelp-opusten kanssa. Nimensä mukaisesti Metsä on hyvän mielen kirja. Se ei ole valokuvateos eikä kasvikartasto, vaan käteensopiva ja kompakti opas rauhoittavan metsän siimekseen. Kuljeskeluun ja aistihavainnointiin kannustavan tekstin lomassa on helppo omaksua myös sinne tänne ripoteltuja faktoja metsän hyvää tekevistä vaikutuksista. Hyvä lahja vaikka sisätiloihin linnoittautuneelle teinille tai metsässä liikkumista vieroksuvalle kaupunkilaiselle. Paketin väliin kannattaa piilottaa lahjakortti, jossa lupaudut metsäretkelle tai vaikka vain kävelylle keskuspuistoon.

viiden meren kansa

Risto Isomäen Viiden meren kansa on vielä kesken, mutta sata sivua luettuani uskallan suositella sitäkin. Jos vuoden takainen Juha Hurmeen Finlandia-voittaja puudutti, suosittelen tarttumaan tähän opukseen. Tarina päättyy 1200-luvulle, mutta sitä ennen ehditään pyydystää hylkeitä muinaisella Länsimerellä ja paeta naapurikansoja Uralin vuoristossa. Lisää lukulistalle etenkin, jos olet kiinnostunut suomen kielen alkukodista ja siitä, miten kylmä pohjola on aikoinaan asutettu. Sivujakaan ei ole kuin 330.

Raha haisee vai haiseeko?

Olen lukenut Julia Thurénin Juliaihminen-blogia pitkään, enkä oikein vieläkään tiedä mitä ajatella. Tykkään, mutta jollain ristiriitaisella tavalla. Rahasta kirjoittaminen silloin, kun itse on etuoikeutetussa asemassa, on sekin ristiriitaista. Mutta. Olen silti sitä mieltä, että jokaisen (etenkin naisen), tulisi tietää rahasta, säästämisestä ja sijoittamisesta enemmän. Siksi Kaikki rahasta – näin säästin kymppitonnin vuodessa on suositeltavaa luettavaa ihan kaikille. Ja kun olet sen lukenut, ojenna se eteenpäin.

joulun kirjalahjat

Erityisen hyvä lahja on parikymppiselle, joka vasta aloittelee työuraansa ja hassaa todennäköisesti rahansa turhuuksiin, kun ei muustakaan tiedä. Harmittelen nimittäin vieläkin sitä, ettei vuonna 1999, kun sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani, kukaan kannustanut minua ostamaan omaa asuntoa. Ei tullut pieneen mieleenkään, että sellainenkin vaihtoehto olisi ollut tarjolla. Asuntolainan sijaan kulutin rahani vaatekaupoissa, tehden harhaostoksia, joita en kehdannut palauttaa.

Digitaalinen Lasten planeetta

Hyllyssäni on useita Riikka Pulkkisen kirjoja, joten tiesin etukäteen pitäväni hänen tyylistään ja tavastaan kirjoittaa. En kuitenkaan muista, että koskaan olisin lukenut kirjaa, jossa eroa käsitellään näin riipaisevalla tavalla. Lasten planeetta nosti kylmät väreet käsivarsilleni ja piti otteessaan tarinan loppuun saakka. Samaistuin vahvasti, sillä samanlaisia pohdintoja minuudesta olen käynyt läpi molempien pitkien suhteitteni päättyessä. Hieno kirja, kertakaikkiaan.

lasten planeetta

Uskokaa tai älkää, mutta Pulkkisen Lasten planeetta on ensimmäinen sähkökirja, jonka olen koskaan lukenut. Olen kyllä aloittanut useita, mutta ne ovat jääneet syystä tai toisesta kesken. Tästä on suunta vain ylöspäin. En kaivannut rapisevia sivuja enkä kansimateriaalin tekstuuria sormieni alla. Kun kirja oli ladattu kännykkään, se kulki aina mukanani. Kuinka kätevää!

Koska nämä kaikki on kohta luettu, olisi mahtavaa, jos jakaisit omat kirjavinkkisi kommenttilootassa! Joululoma häämöttää jo kahden viikon päässä, ja lukupino kaipaa täydennystä. Kerro siis, mikä kirja on säväyttänyt sinua tämän vuoden aikana?