Bloggaajan normipäivä – Videohommia ja pinaattilettuja

Jokunen viikko sitten lupauduin kuvaamaan teille videon. Ehdin katua kommenttikentässä tekemääni lupausta moneen kertaan, sillä aloittamisen kynnys kasvoi pikkuhiljaa korkeammaksi kuin Trumpin Meksikon rajalle suunnittelema muuri. Päätin kuitenkin kiivetä kynnyksen yli ja asettaa itseni alttiiksi kameran eteen – ja taakse. Perjantaina tuijotin mörköä suoraan silmiin ja kävin kimppuun. Tappelun tuoksinnassa syntyi blogielämäni ensimmäinen editoitu video.

pinaattiletut

Ennen kuin klikkaat videon auki, haluan kertoa siitä muutaman faktan. Suomalaiseen tapaan vähättelen ja varmistan selustani, ettei kävisi niin, että koet karvaan pettymyksen.

Video on pitkä. Siitä tuli melkein kymmenminuuttinen. Höpöttelyä olisi voinut karsia enemmänkin, siirtymät pätkästä toiseen ovat kömpelöitä ja pikakelausten loppu osuu liian usein lauseen alkuun. Taustalla on ankea valkoinen seinä, sillä kuvatessani kuvittelin lisääväni kuvaan tekstiä tai muuta ekstraa vielä editointivaiheessa. Kuvausvalo vaihtelee pilvien lipuessa auringon eteen (sillä tarkoituksenmukaisia valojahan minulla ei ole) ja tarkkuuskin on mitä on.

makuparit

Ensimmäiset testikuvat jatkuvalla automaattitarkennuksella vetivät maton alta, sillä vaikka tarkennus toimi nopeasti ja moitteetta, siitä lähtikin mieletön meteli! Kuvatessa tätä ei huomannut, vaan objektiivin sisäinen äänimaailma paljastui vasta testivideoita katsoessa. Manuaalisen tarkentaminen taas oli hankalaa, kun paikalla oli minun lisäkseni vain kamera ja pehmonorsu. Onneksi edes se, sillä muuten kuvaushommista ei olisi tullut mitään. Pinosin tuolille tyynyjä, asetin pehmonorsun istumaan niiden päälle ja tarkensin sen suuriin silmiin. Lopputulos on silti epätarkka.

Kuudessa tunnissa sain kasaan 15 minuuttia materiaalia, editointiin tunteja meni melkein kolme. Tekijänoikeusvapaata musiikkia etsiskelin reilun tunnin ja kun sopiva kipale löytyi, taustamusasäätöön meni toinen samanmoinen. Illalla yhdentoista aikaan pääsin vihdoin lataamaan hengentuotettani Youtubeen vain todetakseni, että iMovie kaatuu jokaisella latausyrityksellä. Puolenyön tienoilla homma alkoi viimein pelittää, joten jätin koneen ruksuttamaan, pesin hampaat ja painuin petiin peukut pystyssä.

pinaattiletut

Sinnehän se oli yön aikana latautunut, Youtubeen. Jos edelleen haluat katsoa videon, tässä se nyt on kaikessa karuudessaan. Hikisin kämmenin luovutan tekeleeni kriittisten silmien eteen ja arvostelun alaiseksi. Olkaa armollisia ensikertalaiselle, tästä se lähtee!

Testin ylivoimainen voittaja oli Pinaattiletut mansikkahillolla. Kamalimmaksi yhdistelmäksi äänestän kaurapuuron ja pecorinon, jopa meetwurstiin kiedottu banaani maistui paremmalta. Makuaisti on kuitenkin yksilöllinen, joten aina kannattaa kokeilla. Minun inhokkini saattaa olla sinun suosikkisi.

pinaattiletut

Videossa vilahtavat pinaattiletut sävelsin Beach House Kitchenin gluteenittoman lettuohjeen pohjalta. Oma versioni tulee tässä. Taikinasta tulee 5–6 isoa lettua tai parikymmentä pienempää.

Pinaattiletut kahdelle

2 dl rasvatonta piimää
1,5 vettä
2 munaa
100 g pakastepinaattia
2 dl vehnäjauhoja
2/3 tl suolaa
2 rkl sulatettua voita

Sekoita piimä ja vesi, vatkaa mukaan kaksi munaa. Lisää sulatettu pinaatti sekä jauhot ja suola. Sekoita lopuksi mukaan sulatettu ja jäähtynyt voi. Anna turvota puolisen tuntia ja paista sen jälkeen pannulla voissa. Syö perinteisesti puolukoiden kanssa, vaihtoehtoisesti voit kokeilla rohkeasti vadelma tai mansikkahilloa!

pinaattiletut

Rapatessa roiskuu ja tekemällä oppii. Siksi esitän vielä loppuksi kainon pyynnön. Kertoisitko kommenteissa mitä videosta mietit? Jaksoitko katsoa loppuun? Pitäisikö näitä tehdä lisää? Jos pitäisi, mitä sisältöjä videopätkiin toivoisit?

Kesäisiä kotimaan kohteita – Suomi-neito päästä varpaisiin

Tänään päivä on Helsingissä 18 minuutin verran yötä pidempi, hurraa! Vaikka kuinka pidänkin armollisesta pimeydestä, hämäränhyssyssä hyggeilystä, takkatulesta ja kynttilöistä, iloitsen, kun valo vihdoin voittaa. Vihreä valloittaa kaupungin ja aurinko sulattaa jäyhimmätkin sydämet.

Lisääntyvä valo saa paitsi haaveilemaan keväästä ja kesästä, myös suunnittelemaan tulevaa. Nälkä todellakin kasvaa syödessä, sen olen todennut tutustuessani tänä keväänä useaan uuteen matkablogiin. Vaikka lukkoon on lyöty matkoja maailman muihin kolkkiin, houkuttelevat myös Irlanti, Patagonia, Japani, Australia ja Portugali, vain muutamia mainitakseni. Kyseisiä kohteita en pääse yliviivaamaan listalta vielä tänä vuonna, mutta jonain päivänä, ihan varmasti.

kumpupilvet

Kotimaan ämpärilista on yhtä pitkä, ellei jopa pitempi. Suomi-neito kutsuu ja minä vastaan huutoon rinta rottingilla. Suunnittelen kesälle reissuja ja retkiä, lyhyitä hetkiä, luonnossa, Lapissa, merellä ja metsissä. En lähde merta edemmäs kalaan, vaan teen kaikkeni nähdäkseni metsän puilta. Sillä piilotettuja aarteita, niitä Suomi-neidon helmoista, hihansuista ja lanteilta löytyy lukemattomia. Vuodelle 2017 valitsen jalokivistä viisi.

1. Utö

Utö on Suomen ulkosaariston eteläisin asuttu saari, jossa olen käynyt kerran tai kaksi 1990-luvulla. Ikä alkoi silloin ykkösellä ja 27-jalkaisessa purjeveneessä riehui lisäkseni kolme muuta riiviötä. Muistan reissuista lähinnä kiviset rannat, punavalkoisen majakan, kalastajan myymän savukampelan ja aamulla sataman kioskista haetut tuoreet sämpylät. Haluan aikuisen näkökulman saareen. Ei ahdasta ja aalloilla keinuvaa pikkuvenettä, vaan tilava aamiaismajoitus ja maata jalkojen alla. Aava vesi, kirkuvat lokit ja suolainen merituuli, mitä sitä ihminen muuta tarvitsee?

Kuva: Tuomas Romu / fi.wikipedia / CC BY 2.5

2. Saimaa

Pelkään syviä vesiä, mutta hakeudun silti niiden ääreen. Haluan mökkeilemään Saimaan saareen, pikkuiseen torppaan, kauaksi kavalasta maailmasta. Tahdon onkia, uida, saunoa, lukea, grillata ja vain olla. Soudella nousevien ukkospilvien pimentäessä taivaan, huljutella varpaita linnunmaidon lämpöisessä järvivedessä, ihailla lumpeita, seistä kesäsateessa ja seurata joutsenpariskunnan soidinmenoja. Jospa vihdoinkin bongaisin saimaannorpan.

3. Karhunkierros

Vaelluskengät ovat pölyttyneet kellarivarastossa kohta kuuden vuoden ajan. Viimeksi niillä on koluttu Kolin vaaroja ja kallioita liian pitkällä päiväretkellä, jonka vain kokematon retkeilijä osaa suunnitella. On aika vetää kengät jalkaan ja panna vaellustaidot testiin. Itärajan tuntumassa, Sallan ja Kuusamon välissä on maamme suosituin vaellusreitti, 82 kilometria pitkä, Oulankajokea myötäilevä Karhunkierros. Saman reitin ovat taivaltaneet aikanaan myös vanhempani, joten veri velvoittaa. Huikeilla maisemilla saattaa myös olla osuutta unelmaan.

karhunkierros kiutaköngäs

Kuva: Jochen.wurster / CC-BY-SA-3.0 / via Wikimedia Commons

4. Nuorgam ja Jäämeri

Olen asunut lapsuuteni Lapin läänin alueella, mutta en ole koskaan nähnyt Jäämerta. Olen houkutellut meillä asuvaa motoristia lähtemään kanssani kaksi päällä pohjoiseen. Ensin autojunalla Kemijärvelle ja siitä pyörällä perille saakka. Toistaiseksi mies ei ole lämmennyt, mutta väsytystaistelu jatkuu.

5. Rovaniemi

Olen elänyt jo hyvän aikaa jonkinlaisessa nostalgian nostattamassa aallossa. Haluan nähdä, kokea ja dokumentoida paikkoja, joissa olen asunut, elänyt ja viettänyt viikkoja tai vuosia elämästäni. Siksi haluan palata Rovaniemelle. Rautiosaareen, Leipeelle, Muurolaan, Syväsenvaaraan ja Ylikylään. Tahdon kuvata kotitalot, tallentaa koulunpihat ja piirtää paperille kaiken minkä muistan. Toivottavasti jo tänä kesänä.

varpaat matolla

Minne sinä matkaat tänä kesänä?

Minna Canthin jalanjäljillä – yhteiskuntakritiikkiä ja maustekakkua

Kolmisen vuotta sitten juhlimme itsenäistä Suomea illallisella pitkän pöydän ääressä, uusien ja vanhojen ystävien kesken. Illan aluksi jokainen vieras sai painaa rintaansa ruusukkeen. Arvomerkin keskelle oli varattu paikka suurelle suomalaiselle. Kenelle, sen sai jokainen itse valita. Silmäilin paperille tulostettuja kasvoja, tiesin heti ketä niiden joukosta etsin.

Jyväskylässä syntynyt ja sittemmin savolaistunut Minna Canth on yksi historian merkittävimmistä suomalaisista naisista. Rohkea suunnannäyttäjä, joka osallistui aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Joka ymmärsi jo varhain, että kansakunnan kieliriidat olivat vain jäävuoren huippu, sillä todellisuudessa yhteiskuntaa repivät köyhyys ja epäoikeudenmukaisuus.

minna canth

Minna Canth oli Suomen ensimmäinen lehtinainen, kirjailija, yhteiskuntakriitikko ja sisällöntuottaja noin sata vuotta ennen kuin termiä edes oli keksitty. Hän oli aikansa mielipidevaikuttaja, jonka tekstit ravistelivat asenteita ja muuttivat maailmaa.

Canth hivutti yhteiskuntakritiikkinsä näytelmiin, joita esitettiin Suomen suurimmilla näyttämöillä. Teatterin varjolla vaikeiden aiheiden ja ruman totuuden käsitteleminen oli helpompaa. Minna Canthin terävä kynä kommentoi köyhyyttä, naisen asemaa ja tasa-arvoa, alkoholin aiheuttamia ongemia, uskonnonvapautta, kielikysymyksiä, ihmisoikeuksia ja koulupolitiikkaa. Hän suomi julkisesti myös kirkon vanhoillisuutta ja sen valtaa ihmiseen sekä armokuolemaa. Kuulostaako tutulta? Samat aiheet puhututtavat vielä 2000-luvullakin.

Kuten arvata saattaa, modernia ajattelutapaa ja in your face -asennetta ei otettu avosylin vastaan. Canth sai niskaansa kritiikkiä, vastalauseita ja kommentteja, joita internetin aikakaudella kutsuttaisiin vihapuheeksi. Iltapäivälehtien klikkiotsikoiden sijaan kansa kohisi kaduilla, kahviloissa, yhdistyksissä ja yksityiskodeissa. Uutta demokraattista ajattelua paheksuttiin, mutta onneksi sille löytyi myös kannattajansa.

1800-luvun maakunnissa asuvilla naisilla ei ollut paljon valinnanvaraa mitä koulutukseen tulee. Vaihtoehtoina olivat kätilöopisto ja opettajan työhön valmistava Jyväskylän seminaari. Ne, joille näiden koulujen ovet eivät auenneet, viettivät elämänsä vaimoina, kotiäiteinä, taloudenhoitajina, piikoina tai kotiopettajattarina. Avioliitto tarkoitti siirtymistä miehen määräysvallan alle.

Minna Canth raivasi tietä vuosisadan vaihteessa Kuopioon perustetuille talouskoululle, kauppakoululle, palvelijattarien sunnuntaikoululle ja kansanopistolle. Canthin kirjoittama näytelmä Työmiehen vaimo vaikutti valtiopäivien kautta suoraan Suomen lainsäädäntöön. Vain muutama vuosi ensiesityksen jälkeen säädettiin laki, joka oikeutti avioliitossa elävän naisen hallitsemaan omaa ansiotuloaan.

Minna Canthin mukaan on nimetty katuja ja kouluja, hänen kunniakseen on pystytetty myös useita patsaita ja puistoja. Canth oli kirjailija, kauppias ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, mutta myös äiti ja leskivaimo, joka piti kotia pystyssä ja kasvatti seitsemän lasta, pääosin yksin. En tiedä oliko tällä supernaisella palvelushenkilökuntaa, joka tapauksessa jälkipolville sanotaan säilyneen ainakin yhden reseptivihon, josta google löysi maustekakun reseptin. Tänään, Minna Canthin päivänä, leivon kakun ja kuvittelen millaista olisi ollut nauttia palanen sitä 1800-luvun salongissa yhdessä älykkäiden naisasianaisten kanssa. Kermavaahdolla ja hillolla, tietenkin.

Minna Canthin maustekakku

2 dl kuohukermaa
1 muna
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1/2 rkl pomeranssinkuorta
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl inkivääriä
1 tl soodaa
1 dl siirappia
2 rkl sulatettua voita

Vaahdota kuohukerma, vatkaa myös munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vaahdot varomasti nostellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja siirappi vuorotellen vaahtoon. Lisää lopuksi sula voi. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun n. 1,5 litran kuivakakkuvuokaan korkeintaan 3/4 korkeudelle, sillä kakku kohoaa paljon.

Paista puoli tuntia 175 asteessa ja noin puoli tuntia 150 asteessa tai kunnes kakku on kypsä. Tarkista kypsyys tuli- tai hammastikulla. Kun tikkuun ei tartu taikinaa, on kakku kypsä. Anna hetki jäähtyä ja kumoa kakku sitten lautaselle. Koristele tomusokerilla.

minna canth

Kannan edelleen ylpeänä tuota pahvista askarreltua arvomerkkiä. Sen keskeltä katsoo Minna Canth. Mustavalkoisena, epäselvänä tulosteena, mutta silti niin voimakkaana. Jos minulta kysytään, Minna Canthin suurin perintö on itsenäinen, suomalainen nainen. Tasa-arvoasiassa on sadassa vuodessa edetty harppauksin, mutta vielä on tekemistä. Ollaan ylpeitä itsestämme, naiset. Pystymme, osaamme ja arvostamme osaamistamme. Vain siten maailma muuttuu. Asenne kerrallaan.

Kuntavaalit ovat nurkan takana. Muistakaa äänestää.

Lähteet:
Kaari Utrio: Suomen naisen tie – Pirtistä parlamenttiin
Kuopion kulttuurihistoriallinen museon nettisivut