Ruokaystävät – vihdoinkin painossa!

Esikoiskirjani Ruokaystävät lähti painoon viikko sitten. Taiton sain nähtäväksi edellisellä viikolla, ja kuten arvata saattaa itkuksihan se meni. Ensin itkin helpotuksesta, ja vähän liikutuksestakin. Ihanaa, opus valmistuu sittenkin ennen joulua! Sitten tirautin pari kyyneltä puhtaasta hämmästyksestä. Tällainenko tästä tulikin? Ihan erilainen kuin mielessäni kuvittelin, mutta kuitenkin kaunis, toimiva ja käteensopiva. Seuraavana aamuna taittotiedosto näytti vieläkin mahtavammalta, sillä siihen oli saatu lisättyä kauan kaivatut kuvitukset. Ja kansi, miten minunnäköiseni se onkaan, ajattelin ja pyyhkäisin villamekkoni hihalla märät poskeni kuiviksi.

ruokaystävät

Kustannussopimus allekirjoitettiin joulukuussa 2019. Epävirallisesti kirjan julkaisemisesta kesän korvalla oli sovittu jo marraskuun ensimmäisellä viikolla, keskellä ranskalaista maaseutua, pienessä viinihiprakassa mustekynällä sopimusta lautasliinalle muotoillen. “Tehdään sitten näin,” sanoi Jonna Hietala, toinen Laineen perustajista, johon olin tutustunut Happy Hamletissa kolme päivää aikaisemmin. “Kun et kerran muuten usko, että olen tosissani ja haluan kustantaa tämän kirjan.”

Sitten maailma heitti häränpyllyä. Koronakurimus tuli ja vesitti kirjan alkuperäisen aikataulun, sillä keväällä yhdessä syöminen tuntui lähinnä surkealta vitsiltä. Nyt osaamme jo syödä yhdessä turvallisesti, huolehtien käsihygieniasta, riittävää välimatkaa pitäen ja tarpeen tullen vaikka etäyhteyden välityksellä illastaen. Uusi aikataulu oli pitkään hämärän peitossa. Ehkä syksyllä tai viimeistään jouluksi, sanoi kustantaja, jos maailman tilanne vaan paranee. Viilasin juttujani, karsin täytettävien sivujen kysymyksiä, kirjoitin vinkkilistaa ja listasin lopulliset reseptit. Heinäkuun lopulla olin esipuhetta vaille valmis.

ruokaystävät

ruokaystävät

Syyskuun alussa päätimme, että reseptit tarvitsevat sittenkin kuvat kylkeensä. Sitä ennen oli puhuttu kuvituksista, mutta tottahan se oli, kuten kustantaja asian ilmaisi, reseptiä kokeillessa täytyy nähdä miltä lopputuloksen kuuluisi näyttää. Vietin yhden päivän ja kaksi iltaa tiukasti työhuoneen keittiössä ja kokkasin. Kuvat otti taitava Sini Kramer, joka myös stailasi annokset.

Alkoi odottaminen.

Kohta päästään taittamaan. Meillä on tosi hyviä ideoita, ja graafikko on valtakunnan parhaita. Päätettiin, että tehdään kluuttikansi ja panostetaan kirjaan oikein kunnolla. Tilattaisiinko myös kangaskassit?

Kaikki kuulosti hyvältä, mutta olin silti hieman huolissani. Pöydän toisella puolella, kustannustoimittajan jakkaralla istuessani olin tottunut siihen, että kirjaprojektilla on tiukat deadlinet ja julkkaritkin tiedossa kuukausia etukäteen. Tutut ja vähän tuntemattomammatkin kyselivät kirjan perään. Koska se ilmestyy, millainen siitä tulee? En osannut vastata, kämmenet kostuivat ja tunsin, kuinka kylkeä pitkin valui hikinoro.

ruokaystävät

Onneksi tiesin, että Laineen naiset ovat suoraselkäisiä ihmisiä. Luotettavia ammattilaisia, jotka osaavat hommansa paremmin kuin kärsimätön kirjailija. Uskalsin avautua epävarmuudestani ja sain paluupostissa pitkiä perusteluja ja kannustavia sanoja.

Projekti etenee kyllä, sinä ja sinun kirjasi olette meille tosi tärkeitä. Luota meihin, tästä tulee todella kaunis. Kirja valmistuu varmasti ennen joulua.

Maratonin viimeiset metrit juostiin pikavauhtia. Ruokaystävät vaati kaksi oikolukukierrosta, Friends in Food yhden. Toisella kierroksella kirjan kolmannelle sivulle oli lisätty tekijätiedot. Melkein putosin tamperelaisen hotellihuoneen sängyltä, kun huomasin, kuka on piirtänyt kansikuvan ja kirjan muut kuvitukset. Jonnan 12-vuotias tytär! Briiffin mukaiset kuvat syntyivät kuulemma nopeasti ja niistä maksettiin asianmukainen palkka verokortilla. On suuri kunnia olla aloittelevan artistin ensimmäinen asiakas!

Ruokystävät on nyt painossa ja valmistuu joulukuun kolmannella viikolla, mutta minun on edelleen vaikea uskoa, että tämä kaikki tapahtuu minulle. Että olen todella julkaissut kirjan. Oikean kirjan, jossa on 160 sivua paksua luonnonvalkoista paperia, kluuttikannet ja punasävyinen foliointi. Ei mikään turha kirjanen.

Sini Kramer Ruokaystävät

Hämmentävää ja huikaisevaa samaan aikaan. Nauti nyt, moni teistä kehoitti, tämä on sinun hetkesi. Yritän, vastasin, mutta tähän mennessä olen lähinnä hyperventiloinut ja yrittänyt käsittää kaikkea tätä. Olen kierroksilla ja jokseenkin tiloissa.

Millanen kirjasta sitten tulee? Lainaan itseäni ja liimaan tähän alle kirjoittamani takakansitekstin. Lisää voitte lukea kustantajani, Laine Publishingin nettisivuilta. Samasta paikasta onnistuu myös ennakkotilaus. Jos mielit kirjaa pukinkonttiin (ja miksi et mielisi, sillä kirja sopii ihan jokaiselle) kannattaa se tilata heti. Tilaukset toimitetaan tilausjärjestyksessä ja kusti alkaa polkea heti, kun kirja saapuu painosta. Saatan tirauttaa pienet itkut myös silloin.

ruokaystävät kirja

Ruokaystävät on tarkoitettu kaikille, jotka syövät joskus yhdessä. Kansien väliin kasvaa vähitellen illalliskutsujen, syntymäpäiväjuhlien, mökkiviikonloppujen, sunnuntaipäivällisten, tupaantuliaisten ja arkisten ateriahetkien tuikitarpeellinen tietokanta, joka listaa ystävien ruokavaliot ja allergiat, lempiruoat ja inhokkiainekset. Enää ei tarvitse enää arvailla, kuinka moni vieraista juo teetä, kuka rakastaa korianteria, mitä kasvimaitoa kenenkin kahvi kaipaa, kenelle maistuu gin & tonic tai millainen ruokalahja sopii sankarille. Pilke silmäkulmassa ystäväkirjan aukeamilla leikitään kumman kaata ja kysytään onko selleri uhka vai mahdollisuus.

Sivujen sekaan on ripoteltu lyhyitä ja kannustavia tositarinoita yhdessä syömisen tilanteista. Kirjan viimeisille sivuille on valittu yksinkertaisia reseptejä, joiden avulla on mukava ideoida yhdessä syömisen hetkiä tai isompiakin kekkereitä ruoan ympärille. Lopussa on vielä vinkkejä, jotka madaltavat kynnystä ja helpottavat kokoontumista yhteisen pöydän ympärille.

Sini Kramer Ruokaystävät

Kaikki postauksen kuvat (pl. kirjan kansi) ovat Sini Kramerin käsialaa.

ps. Seuraamalla instagram-tiliäni pysyt kärryillä kirjan tilanteesta. Siellä ilmoittelen myös, kun Ruokaystävät on saapunut kauppoihin ja missä kivijalkaliikkeissä sitä on saatavilla!

Huhuu, onko täällä ketään?

Mökkikausi päättyi lokakuun ensimmäisinä päivinä. Sen jälkeen elämä on ollut päivästä toiseen selviytymistä. Liian pitkien työpäivien taklausta. Eikä korona varsinaisesti ole huojentanut eloa. Tässä on ollut kaikenlaista.

Paluu kaupunkiin oli samalla paluu kiireiseen todellisuuteen. Maalla minuutit etenivät verkalleen. Tuli rätisi keittiön uunissa, kahvi tuoksui ja paikallisen kotileipomon kanelikierteiden tahmainen sokeri tarttui suupieliin. Talitintit touhusivat pihapuissa, orava istui keskellä huussipolkua ja katseli meitä pää kallellaan. Joutseniakin näkyi vielä. Iltaisin tähdet valaisivat taivaan, eikä valosaasteesta ollut tietoakaan. Työt taittuivat siinä sivussa, järveltä puhaltavan tuulen tahtiin hengitellen, harmaiden päivien lempeässä kajossa.

ruska mökillä

Kaupungissa kiire kopisi katukivetykseen ja sykki takaraivossa joka ikinen hetki. Koti tuntui tunkkaiselta ja kuumalta. Ilmastointi humisi. Nukuimme molemmat katkonaisesti. Havahduin olemattoman pieniin ääniin, enkä saanut enää unta keskeneräisten asioiden juostessa kilpaa pääni sisällä. Aloin kaipaamaan kolmatta huonetta. Omaa tilaa, jonne paeta, kun peiton kahina pitää hereillä tai kun hiljainen hengityskien kaikuu korvissani kuin kovaäänisistä soitettuna. Ajatus elää edelleen, vaikka olen tähän asti ajatellut, että kaksiota suurempaa emme koskaan tarvitse.

Syyskuun lopulla palkkasin itselleni fysioterapeutiksi koulututtautuneen personal trainerin. Mies pyöritteli päätään ja totesi, ettei kyllä maksaisi kenellekään siitä, että hänelle sanellaan, mitä pitää tehdä. Kiireen kiristämässä arjessa maanantaiksi määrätystä lenkistä tuli henkireikä. Lähdin lähimetsään liikkumaan ja vahvistin vaatimattomia lihaksiani kuminauhajumpalla. Hikoilin olohuoneen lattialla, nostelin neljän kilon puntteja ja puuskutin mittarimatona temppareiden tsemppaamana. Kiloja ei vieläkään ole lähtenyt puolta enempää, mutta kuukaudessa ryhti on suoristunut, olkapäiden kipu kadonnut ja kestävyys kasvanut. Työviikot ovat alkaneet tuntua kevyemmiltä, vaikka tekemistä on edelleen paljon. Nukun aavistuksen paremmin, enkä välttämättä havahdu hereille kuin kerran tai kaksi yössä. Maksan mielihyvin mielenrauhastani, tsemppaamisesta ja kuntoni petraamisesta. Maksan, vaikka teenkin kaiken työn itse.

ruska mökillä

Lokakuussa töitä alkoi puskea ovista ja ikkunoista, yhtäkkiä asiakkaita oli viiden sijaan kymmenen. Kurjan koronakevään jälkeen olin kiitollinen, että minulla on mielekästä tekemistä ja leipää pöydässä. Sanoin kaikelle kyllä, sillä näinä omituisina aikoina oli pakko pitää kaikki ovet avoinna.Kuuden viikon ajan tein töitä seitsemän päivää viikossa. Lauantaisin ja sunnuntaisin tuijotin näyttöä vain muutaman tunnin, kirjoitin kappaleen tai kaksi, käsittelin kuvia, viilasin, hioin ja puunasin niin, että maanantaina oli mukavampi jatkaa töitä. Että urakka olisi edes piirun verran pienempi.

Arvaahan sen, miten siinä sitten käy. Kun kertoo koko päivän muiden tarinoita, omat ajatukset jäävät jalkoihin. Kynnys hivuttautui korkeammalle joka päivä. Näkymätön käsi pinosi rakennuspalikoita päällekkäin ja nosti rimaa. Välttelin ajatuksieni analysointia, pääni järjestämistä ja lauseiden latelemista paperille, vaikka sitä olisin tarvinnut todennäköisesti kaikkein eniten. Lopulta aita nousi niin korkealle, etten enää ylettynyt sen päälle, vaikka kuinka varvistin.

ruska mökillä

ruska mökillä

Jätin blogini nojailemaan omaan onneensa. Nojailu muuttui pian notkumiseksi, ja kun jalat puutuivat paikallaan seisoskelusta, se rymähti lattialle, sulki silmät ja torkahti talviuneen. Se on pärjäillyt omillaan tarkkaan ottaen 48 vuorokautta, 5 tuntia ja 31 minuuttia. Niin pitkäksi aikaa en ole koskaan jättänyt sitä yksin. Surettaa vähän. Tai aika paljonkin. Etenkin kun en ole yhtään varma, ehdinkö huolehtimaan siitä paremmin seuraavina kuukausinakaan. Toivon kovasti, että ehdin. Viisivuotias kun ei kuitenkaan loputtomiin elä pelkillä googleosumilla, hakukoneoptimoinnilla ja vanhoilla hittipostauksilla. Se tarvitsee rakkautta ja huolenpitoa, uusia herkkureseptejä ja lämmöllä luotuja lauseita, jotka kietovat sen sydämelliseen syleilyynsä.

Joten tässä sitä nyt ollaan. Purkamassa aitaa, madaltamassa kynnystä ja rakentamassa uutta rutiinia. Sellaista, joka ei vaadi viimeiseen asti viilattuja otsikoita, täydellisiä lauserakenteita, timanttisia kuningasideoita tai muutakaan liian monimutkaista. Itsekritiikin sijaan pääroolissa ovat puolikuivat tarinat ruoasta, reissuista ja rakkaudesta – niin kuin silloin joskus, ennen kuin tästä kaikesta tuli liian vakavaa. En mahdu muotteihin, vaikka niihin yritän itseäni välillä tunkea. Haluan rönsyillä röyhkeästi ja viitata käytössä kulahtaneella kintaalla niille, jotka yrittävät asettaa aiheitani aisoihin tai määritellä sopivan tarinoiden tahdin. Kapinoin, loikin yli genrerajojen ja kirjoitan siitä, mistä mieleni tekee. Oletko edelleen mukana?

ruska mökillä

ps. Viime perjantaina kirjoitin kirjani esipuheen ja pääsin vihdoinkin myös oikolukuhommiin. Sormet ristissä toivon, että kaikki sujuu painossa suunnitelmien mukaan. Siinä tapauksessa Ruokaystävät ehtii juuri sopivasti pakettiin pukinkonttiin ja kuusen alle. Ennakkotilaamaan saattaa päästä jo marraskuun puolella. Hurjaa!

Mehevät munakoisorullat marokkolaisittain

Mökkikesä on muutamaa päivää vaille tässä. Viikonloppuna keräämme kimpsumme, korjaamme pienen puutarhamme sadon, tyhjennämme vesiastiat, nostamme laiturin, kokoamme kesäkalusteet varastoon, viritämme hiirenloukut ja valmistelemme muutenkin punaisen tuvan tulevaa talvea varten. Viikonloppuvisiittejä saatamme silti tehdä välillä, mutta viimeistään ensi viikon alussa palaamme pysyvämmin kaupunkiin. Menneen mökkikesän kohokohtia kokoan blogiin myöhemmin, mutta nyt, viimeisellä mökkihöperöviikolla, käydään vihdoinkin käsiksi ruokalehtiin, jotka raahasin mukanani kesäkeittiöön jo toukokuussa. Ensimmäisestä käteen tarttuneesta lehdestä silmiin osui marokkolaishenkinen resepti: aprikoosi-pistaasitäytteiset munakoisorullat!

munakoisorullat

Suunnittelin keväällä kokkaavani kesän aikana kaikki ruokalehtien reseptit, jotka olin vuosien varrella taittanut koirankorville. Toisin kävi. Etätyöläisten lounaiksi on lämmitelty hernesoppaa, mikrotettu äitien tekemää maksalaatikkoa ja popsittu säilöttyjä viininlehtikääryleitä. Työpäivän jälkeen kumpikaan ei välttämättä ole ollut kokkaustuulella, joten kesän ruokavalio on koostunut hyvin pitkälle uusista perunoista, kalasta ja grillimakkarasta. Ystävien vieraillessa mökillä olemme sentään tsempanneet myös kesäkeittiössä. Grillissä ovat kypsyneet niin jugurttikana, lämmin kasvissalaatti, halloumi-hasselbacka, sitruunamarinoidut perunavartaat kuin misomunakoisotkin, ja jälkiruoaksi on paistettu edellisiltä kesiltä tutuksi tullutta rapeaa raparperipaistosta. Ihan hyvä ruokakesä, vaikka ei yhtään sellainen, mitä suunnittelin.

Eilen suljin läppärin kahdelta iltapäivällä ja kurkkasin nälissäni jääkaappiin. Lounaaksi oli syöty edellisen päivän jämiä: kananmunakastiketta, pottuja ja kreikkalaista salaattia. Annos täytti vain puolet lautasesta, joten vatsa alkoi vaatia lisää syötävää jo kahden tunnin kuluttua. Voitelin ensihätään kuivan ruisleivän kannikan ja tutkin sitten tarkemmin jääkaapin sisältöä. Vajaa paketti fetaa ja viikko sitten vihanneslaatikkoon lykätty munakoiso. Tartuin Maku-lehteen, jonka kanteen olin liimannut lähmälapun, jossa luki munakoiso. Lempeään lyhtyjen valaisemaan iltaan stailatut munakoisorullat saivat veden herahtamaan kielelle. Siispä uuni päälle ja munakoisoa viipaloimaan!

munakoisorullat

munakosorullat

Munakoisorullien makumaailma on makeahko, mutta ei liian. Tästä varmistuin viimeistään siinä vaiheessa, kun makeutta suolaisessa ruoassa kartteleva mies ahmi kahdeksatta munakoisorullaansa hyvällä ruokahalulla. Täytteeseen tuunaamani feta pehmentää kivasti kanelin ja kardemumman voimakkaita makuja, minttu ja sitruunankuori raikastavat suutuntumaa sopivalla tavalla. Sitruunamehuakin kannattaa käyttää alkuperäistä reseptiä reilummalla kädellä.

Reseptistä valmistuu 15–20 rullaa riippuen munakoison koosta. Osana isompaa brunssipöytää tai illanistujaisten tarjoiluja Marokon mauista nauttii isompikin ystäväporukka, mutta munakoisorullat sopivat hyvin syötäviksi ihan vaan sellaisenaankin. Pikaruokaa ne eivät tosin ole, makuja tasataan uunissa tunnin verran ja esivalmisteluihinkin kuluu vähintään vartti. Voit tehdä munakoisorullat myös etukäteen esimerkiksi edellisenä päivänä, sillä maku vain paranee ajan kanssa!

munakoisorullat

Mehevät munakoisorullat marokkolaisittain

1 munakoiso
Oliiviöljyä
Suolaa

Täyte:
100 g pehmeitä kuivattuja aprikooseja
3/4 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä
Kourallinen tuoretta minttua tai korianteria
1/2 luomusitruunan mehu ja kuori
1 rkl oliiviöljyä
100 g fetajuustoa
1 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1/2 tl jauhettua korianteria
1/2 tl suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria
Oliiviöljyä, sitruunamehua ja tuoreita yrttejä viimeistelyyn

Naksauta uuni päälle ja väännä lämpötila 225 asteeseen. Leikkaa munakoiso pituussuunnassa ohuiksi, noin puolen sentin siivuiksi. Levitä munakoisosiivut pellille tai uunivuokaan limittäin ja lomittain. Hulauttele viipaleille öljyä, ripottele päälle suolaa ja paahda uunin keskitasolla vartin verran, jotta munakoiso pehmenee ja saa vähän väriä.

Pieni aprikoosit, rouhi vähän pistaaseja ja heitä sitten ne mintun tai korianterin kanssa monitoimikoneeseen, blenderiin tai sauvasekoittimen kulhoon ja pyöräytä ainekset karkeaksi massaksi. Lisää oliiviöljy, feta, puolikkaan sitruunan mehu ja hienoksi raastettu kuoren keltainen osa sekä mausteet ja surauta tasaiseksi seokseksi. Notkista sitruunamehulla tai oliiviöljyllä, jos massa tuntuu liian tymäkältä.

Ota paahtuneet munakoisot uunista ja anna niiden jäähtyä hetki. Lusikoi sitten jokaiselle viipaleelle nokare täytettä ja kääri siivut tiiviiksi rulliksi. Lado munakoisorullat vieretysten uunivuokaan ja pirskottele päälle öljyä sekä sitruunamehua. Paista 150-asteisessa uunivuoassa puolisen tuntia. Peitä sen jälkeen vuoka alumiinifoliolla, jotta munakoisorullat eivät tummu liikaa ja jatka paistamista toiset puoli tuntia.

Ota munakoisorullat uunista ja anna niiden vetäytyä vähintään vartin verran ennen tarjoilua. Valuta päälle vielä vähän öljyä ja sitruunamehua sekä pistaasirouhetta, jos sitä jäi yli. Koristele yrteillä ja kanna huumaavalta tuoksuva vuoka pöytään.

munakoisorullat

Syö sellaisenaan, salaatin ja vinegretin kera tai keitä kylkeen vaikka bulguria tai kuskusia, jos haluat ruokaisamman version. Tervetuloa makumatkalle Marokkoon!