Männävuosina, kun tunnustauduin vielä sekasyöjäksi, yksi lukuisista lempiruoistani oli Pastanjauhantaa-blogista tuttu chorizomakkaralla ryyditetty tomaattipasta. Lopetettuani lihan syömisen haikailin hetken muhkeanmakuisen pastasoosin perään, kunnes tajusin, että sama kastike taipuu todennäköisesti hurjan hyvin myös kasvipohjaiseen ruokavalioon. Eipä aikaakaan, kun kipitin kauppaan, poimin koriini pari erilaista pakettia vegemakkaraa ja ryhdyin kokkaamaan. Pian pannulla porisi mitä maukkain vegemakkarapasta!
Muutamia vegemakkaroita testattuani tykästyin erityisesti Muu Provence Artisaaninakkien makuun ja rakenteeseen. Korostettakoon tässä vaiheessa, että tämä resepti ei suinkaan ole syntynyt yhteistyössä edellämainitun tuotemerkin kanssa, vaan puhtaasti tyytyväisen asiakkaan aloitteesta. Nakeissa on napsahtava (ja syötävä) kuori, jonka kuitenkin suosittelen poistamaan, jos kypsennät makkarat tämän reseptin mukaisesti pilkottuina. Kuori nimittäin irtoaa makkaranpaloista tomaattisoosissa hautuessaan, eivätkä ruttuiset kuorenrämmäleet ole kovin esteettinen näky lautasella.
Vegemakkarapasta toimii sellaisenaan, mutta jos kaipaat kaveriksi lisää kivoja kasviksia, voit halutessasi paahtaa kylkeen rasiallisen ruusukaaleja tai vaikka puolikkaan varhaiskaalin lohkoiksi leikattuna. Pyörittele kaalit öljyssä ja balsamicoetikassa, mausta suolalla ja pippurilla ja paahda pannulla tai uunissa sopivan kokoisessa vuoassa (200 astetta, n. 25 min). Kääntele kaaleja muutaman kerran paahtamisen aikana. Pastareseptistä riittää reilut annokset kahdelle tai vähän pienemmät lautaselliset kolmelle.
Tomaattinen vegemakkarapasta
1 sipuli tai 3 salottisipulia 2 valkosipulinkynttä 1 chili (tai sen verran kun tykkäät) 2 rkl oliiviöljyä 2 isompaa tomaattia tai kourallinen kirsikkatomaatteija 1 pkt vegemakkaraa (esim. Muu Provence Artisaaninakki n. 200 g) 1 tölkki tomaattimurskaa tai säilöttyjä kirsikkatomaatteija 1 tl sokeria 1–2 dl kaurakermaa suolaa ja pippuria tuoreita yrttejä, esim. basilikaa
Silppua sipulit ja chili, jos käytät tuoreita chilipalkoa. Kuullottele muutama minuutti öljyssä pannulla. Lisää pienityt tomaatit ja jatka paistamista pari minuuttia. Pilko makkarat pienemmiksi ja heitä pannulle. Paista n. 5 min kunnes ne saavat vähän väriä. Holauta pannulle säilötyt tomaatit, huuhtele säilykepurkki lorauksella vettä ja kaada sekin kastikkeen joukkoon. Lisää teelusikallinen sokeria syventämään tomaatin makua. Jos käytät kuivapastaa, laita vesi kiehumaan viimeistään tässä kohtaa.
Kun tomaattisoosi on kuplinut iloisesti kymmenisen minuuttia, lisää kasvipohjainen kerma ja sekoita hyvin. Mausta vegemakkarapasta suolalla ja pippurilla ja koristele annos esimerkiksi tuoreella basilikalla. Helppoa ja niiiin hyvää!
Jos kaipaat lisää helppoja pastareseptejä arjen kiireiden keskelle, kurkkaa ainakin pikapikaa valmistuva tonnikalapasta ilman tonnikalaa!
Vilkaisen ympärilleni, sillä lähellä laulaa peukaloinen. Samalla sekunnilla jalka lipsahtaa pakkaantuneen lumen muodostamalta kapealta polulta, ja päädyn makaamaan pitkin pituuttani kevätauringon sulattamassa sohjoon. Hekotan hervottomana, enkä meinaa hihitykseltäni saada itseäni hilattua takaisin pystyyn. Puoliso pyörittelee päätään, ja toteaa, että kannattaisi keskittyä kävelemiseen. Matkaa Tarhapuron putoukselle on vielä pari kilometriä.
Toukokuinen Kolin kansallispuisto on yllättävän luminen, vaikka kevät kohisee kaikkialla. Olemme saapuneet pariksi päiväksi patikoimaan Kolin kansallismaisemiin. Mielessäni olin kuvitellut kevätauringossa kimmeltävän kansallismaiseman, Pielisen aallot ja vihreään puhjenneet saaret täplittämässä avaraa ulappaa. Talvi on ollut kuitenkin kylmä ja lunta riittää edelleen puoleen sääreen. Suuri järvi on jäässä, vain muutamien saarien edustalla näkyy vähän avovettä. Näkymä on hangista huolimatta henkeäsalpaava ja lämpötila juuri sopiva päiväretkelle: villapaidalla pärjää mainiosti. Ja lintujen riemu, se tuntuu syvällä sydänalassa.
Majoitumme Ukko-Kolin huipun tuntumassa, Break Sokos Hotel Kolin uusissa uniikeissa teemahuoneissa. Kaikki 11 teemahuonetta on nimetty Kolin luontokohteiden mukaan ja edustettuina ovat muiden muassa Iso-Korpin hiekkarannat, Ryläyksen kiviputoukset, Ikolanahon niityt sekä Ukko-Kolin vieressä komeana kohoavan Ipatin lumiset rinteet. Meidän huoneemme seinällä solisee Tarhapuron putous. Sulaudun sattumalta vihreine villasukkineni ja mekkoineni saumattomasti majapaikkamme vehreyteen. Sängyn päätyyn rakennettu kolmiulotteisen katseenvangitsijan materiaalit kutsuvat koskettamaan, sen helmeilevä pinta kimaltelee ikkunasta tulvivassa valossa, harmaiden vuolukivien ja runsaana ryöppyävien kasvien keskellä.
Moniaististen luomusten takana on suunnittelutoimisto Muodoste, joka pitää majaansa 40 kilometrin päässä Kontiolahdella. Projektissa on siis työllistetty paikallisia tekijöitä, mitä arvostan suuresti! Lähiluonnosta ammentavien sisustuselementtien lisäksi huoneista löytyy tietoa kyseisestä kohteesta sekä kartta, joka ohjaa luontoelämyksen pariin. Konsepti on nerokas, sillä se kannustaa tutkailemaan Kolin ympäristöä muutenkin kuin huipulta käsin. Innokkaana retkeilijänä olisin tahtonut heti kurkistaa muidenkin teemahuoneiden ovien taakse ja kokea kaikki kohteet kerralla. Jostain on kuitenkin aloitettava, joten Tarhapuro täältä tullaan!
Retki Tarhapuron putoukselle
Valmistaudumme päiväretkeen runsaalla aamiaisella, joka on katettu huikeiden näköalojen äärelle. Korkeat ikkunat avautuvat Pielisen suuntaan, ja kuusien lomasta kurkistaa mestarimaalarien tauluistakin tuttu maisema. En muista, että olisin koskaan aikaisemmin nauttinut aamupalasta näin hienoissa puitteissa. Myös aamiaisbuffetin valikoima ilahduttaa, vegaanin vatsa täytyy ja mieli piristyy entisestään. Papukaijamerkin pokkaavat tällä kertaa kasvipohjaiset pyörykät, jotka on sijoitettu lihapullien paikalle keskelle lämpimien ruokien rivistöä, niin kuin ne olisivat olleet siinä aina. Ensimmäisenä aamuna maistuvat pallerot on höystetty kirsikkatomaateilla ja toisena kavereina köllöttelevät herkkusienet.
Pienen pötköttelyn jälkeen on aika kääriytyä kerrastoon, pujottaa pään yli villapaita ja solmia vaelluskenkien nauhat. Vesipullot ja retkieväät pakataan reppuihin ja sujahtaapa sivutaskuun termospullon lisäksi myös pieni pullollinen karpalokuohua. Toukokuussa Kolilla saa kulkea rauhassa. Eipä silti, ruuhkaa tuskin on pidemmillä patikkapoluilla kesäaikaankaan, sen verran suuria korkeuseroja reiteillä riittää. Suurin osa lomailijoista kiipeää Ukko-Kolin kallioille tai kiertää kolmen huipun reitin, kerrotaan luontokeskus Ukon infotiskillä. Lyhyemmillä reiteillä pärjää tavallisissa tamineissa, vaikkakin kostealla kelillä ja talviaikaan sielläkin saa olla varovainen.
Tiedämme, ettei Tarhapuron putoukselle johtavalla polulla ole talvikunnossapitoa, mutta kysäisemme kuitenkin, josko infossa olisi tuoretta tietoa reitin olosuhteissa. Parasta olisi kuulemma keväisellä kelillä ajaa Pielisen rantaan Likolahden pysäköintipaikalle ja kivuta sieltä käsin putoukselle. Meillä ei kuitenkaan ole autoa käytössä, joten lähdemme uteliaina tutkailemaan pääsemmekö perille vaaran huipulta laskeutuvaa Kolinuuron kierroksen polkua pitkin.
Jo ensimmäiset hangen alle hautautuneet rappuset ottavat luulot pois. Eteneminen on hidasta, mutta onneksi meillä ei ole kiire mihinkään. Valoakin riittää toukokuussa iltakymmeneen saakka, joten siirrämme tossua toisen eteen rauhalliseen tahtiin ja pysähdymme tasaisin väliajoin kuulostelemaan lintujen kutsuhuutoja. Peukaloisen lisäksi metsän siimeksessä konsertoi ainakin taviokuurna, kymmeniä tiaisia, mustarastaita ja pari peipposta. Jossain kauempana huutaa kurki ja västäräkitkin keikuttelevat pyrstöjään siellä täällä. Etenkin peukaloinen ja taviokuurna suosivat vanhoja ja ryteikköisiä metsiä, joten koskemattomassa kansallispuistossa niiden on hyvä asustaa. Saavutamme siirtolohkareistaan tunnetun Pieni-Kolin, jonka jälkeen matka jatkuu auringon sulattamaa etelärinnettä alas kohti Kolinuuroa eli syvää rotkoa, joka jää jylhän Paha-Kolin ja matalamman Pieni-Kolin väliin.
Mäkränaholta käännymme kohti Tarhapuroa. Reitti ei ole ollenkaan niin hankala kuin valitsemamme polun alkuosa. Loikimme virtaavan veden yli ja pohdimme, olemmeko jo Tarhapuron yläjuoksulla. Metsä suojaa tuulelta, joten sidomme villapaidat vyötäisille ja kaivamme repuista ohuet kuoritakit. Kun kyltti näyttää, että matkaa on jäljellä vajaa kilometri, alan odottaa puron solisevaa ääntä. Lähestymme kohdetta salakavalasti yläviistosta, joten putouksen pauhu pääsee yllättämään. Se on solinasta kaukana, ja kohina on niin kova, että ääntä on korotettava, jos tahtoo retkikaverin kuulevan mitä aikoo sanoa.
Tarhapuron putous on parhaimmillaan juuri tähän aikaan, kevään lämmön vauhdittaessa lumien sulamista. Korkeutta komealla ilmestyksellä on 15 metriä, josta vapaata pudotusta on useampi metri. Putous pauhaa yläpuolellamme, vesi ryöppyää ja roiskii polveillen sammalikkojen reunustamien louhikkojen lomassa. Vuolaana virtaava vesi katoaa välillä maanalaisiin uomiinsa palatakseen taas pinnalle kivien välistä kuohuen. Kovin lähelle emme sammaleiden peittämillä liukkailla kallioilla uskalla kivuta, eikä se olisi järkevääkään saati sallittua, sillä Tarhapuroa ympäröivässä lehtometsässä on paljon herkkää ja harvinaista kasvilajistoa. Aurinko pysyttelee piilossa ja taivaalta alkaa leijailla lunta. Tunnelma on maaginen, enkä lainkaan malttaisi lähteä paluumatkalle. Lopulta on tehtävä tilaa pohjoista polkua saapuville retkeläisille, joten huiskutamme hyvästit Tarhapuron putoukselle ja jatkamme patikointiamme kohti Purolanahoa.
Mäkrän kiertämiseen eivät enää voimat riitä, joten palaamme Paha-Kolin kautta evästelemään Ukko-Kolin mahtaviin maisemiin, samaan paikkaan, jossa istuimme ihailemassa näköalaa parisuhteemme alkutaipaleella. On aika korkata karpalokuohuva ja kippistää keväiselle luonnolle!
Illalla syömme hyvin, lillumme vastikään uusitun kylpylän lämpimissä vesissä ja loikoilemme lihaksia hellivän saunan lauteilla. Auringonlasku värjää pilvet pastellinpunaisiksi, paljun vesi höyryää ja juoma on kylmää. Valkeiden lakanoiden välissä katselen pimentyvän illan hämyssä seinällä himmeästi hohtavaa putousta ja nukahdan korvissani edelleen kaikuvaan Tarhapuron pauhuun.
Kolin kansallispuisto – vinkit matkan suunnitteluun
Olen sitä mieltä, että jokaisen on koettava Koli ainakin kerran elämässään, joten kokosin Instagram-tililleni kätevän vinkkilistan, jonka voit tallentaa tulevia retkiä varten. Sen lisäksi kirjailin alle vastauksia tärkeimpiin teidän lähettämiin kysymyksiin. Kaikki mieltä askarruttavat kysymykset ovat tervetulleita, ja sana vapaa kommenttilootan puolella!
Pääseekö Kolille ilman autoa? Kyllä pääsee! Puksuta junalla Joensuuhun ja jatka bussilla suoraan Kolin laella olevan Break Sokos Hotel Kolin oven eteen. Yhteysbussi kulkee perille asti toistaiseksi vain arkisin, mutta viikonloppuisinkin pääsee reittibussilla Kolin portille, josta voi tilata taksin viimeiselle reilun 10 kilometrin matkalle. Kantavien jäiden aikaan vaihtoehtona on saapua junalla Vuonislahden asemalle, josta matka jatkuu taksin kyydissä jäätietä pitkin Kolille.
Mitä Kolilla yöpyminen maksaa? Hotellihuoneiden hinnat elävät saatavuuden mukaan. Toukokuussa 2023 kahden hengen teemahuone Break Sokos Hotel Kolissa maksoi alk. 127 euroa/vrk. Vihreällä kortilla hinnasta voi usein saada jopa 25% alennuksen.
Onko Kolilla mitään tekemistä, jos ei halua patikoida? Patikointipolut lähtevät käytännössä hotellin pihalta, mutta toki muutakin tekemistä löytyy. Talvisin Kolilla toimii laskettelukeskus, jonka rinteisiin pääsee suoraan hotellin pihalta. Kesäisin aktiviteetteja piisaa vaikka millä mitalla: kokeile vaikka fresbeegolfia, ratsastusta, melontaa tai maastopyöräilyä. Break Sokos Hotel Kolilla on myös keväällä 2023 uudistettu kylpylä, jossa on mm. kolme erilaista saunaa ja ulkopaljut, joista on upea näköala Pieliselle. Toukokuussa 2023 kylpylälippu maksoi hotellissa yöpyvälle 35 euroa / aikuinen. Lipun hintaan kuuluu hoitotuotteita sisältävä Kolin kylpykiulu, jonka voi kahden aikuisen seurueessa täyttää haluamillaan juomilla.
Yksi harvoista herkuista, jota olen jäänyt kaipaamaan kasvipohjaiseen ruokavalioon siirtymisen jälkeen on ruskistettu voi. Pähkinäiseksi paahtunut voi on vertaansa vailla esimerkiksi salvialla ryyditetyn pastan tai pannulla paistettujen perunapalleroiden eli gnocchien kanssa. Mutta arvatkaapa mitä, enää ei tarvitse haikailla tämänkään herkun perään, sillä ruskistettu voi onnistuu helposti myös vegaanisesti – hurraa! Nyt kerron sinullekin, miten valmistuu vegaaninen ruskistettu voi ja salvia-voi kastike gnoccheille! Huutomerkkejä en todellakaan säästele, sillä tämän oivalluksen jälkeen mikään ei ole entisellään!
Perinteinen ruskistettu voi syntyy Maillard-reaktion seurauksena, kun maidon proteiinit ja sokerit reagoivat toistensa kanssa kuumalla pannulla. Lopputuloksena on ihanan pähkinäinen maku, joka tekee ruoasta erityisen herkullisen. Olin siinä uskossa, että samaan lopputulemaan ei voi päästä rasvoilla, joissa ei ole maitoa, mutta jälleen kerran – väärässä olin. Koska oletukseni oli mikä oli, lähdin kokeilemaan ruskistetun voin valmistusta Vaimomatskuu-blogin opeilla eli lisäämällä vegaaniseen voihin pähkinäisyyttä pähkinöillä ja ruskealla sokerilla. Hyvä tuli niinkin, mutta myöhemmin kävi ilmi, että pähkinät tai mitkään muutkaan lisähärpäkkeet eivät ole tarpeellisia. Vegaaninen ruskistettu voi valmistuu eläinperäisen ruskistetun voin tavoin!
Vegaaninen ruskistettu voi ei kuitenkaan valmistu mistä tahansa tuotteesta. Ainoa, jolla olen itse saanut tämän onnistumaan on vegaaninen Violife-voi (Viospread tai Vioblock, joissa molemmissa on 79 % rasvaa). Sanottakoon tähän väliin myös se, että tämä ei ole mainos, vaan hyvin lämmin suositus. Käytä vegaanista voita siis samaan tapaan kuin tavallista voita ja muutamien kärsivällisten minuuttien jälkeen sinulla on kattilassa ihanan pähkinäistä kastiketta, jonka voit valella vaikka pastan sekaan tai gnocchien päälle. Jos ruskistat voita ensimmäistä kertaa, kannattaa tarkkailla voin kuplintaa. Kun kun se muuttuu vaahtomaiseksi, ruskistuminen on lähellä. Ole tässä vaiheessa varuillasi, ettei voi kuohu kattilasta. Ruskistettu voi on valmista, kun kattilan pohjalle kertynyt ”hera” on pähkinäisen ruskeaa.
Jos käytettävissäsi ei ole Violifen tuotteita, voit soveltaa alla olevaa reseptiä sillä paistamiseen soveltuvalla rasvalla, jota jääkaapistasi löytyy.
Kuutioi vegaaninen rasva pieneen kattilaan ja anna sen porista pienellä lämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää hasselpähkinöistä tai pekaanipähkinöistä jauhettua jauhoa tai pieneksi pilkottua rouhetta ja kiehauttele sekoitellen toiset 5 minuuttia. Lisää lopuksi ruskea sokeri. Sekoita, ota levy pois päältä ja jätä tekeytymään siksi aikaa, kun paistat perunagnocchit.
Sulata pannulla vegaaninen voi tai margariini, lisää sekaan oliiviöljy. Kaada gnocchit suoraan pannulle (keittämistä ei tarvita, vaikka paketissa lukisi mitä) ja paista ne rasvaseoksessa kauttaaltaan rapeiksi. Raasta pannulle puolikkaan sitruunan kuoren keltainen osa. Purista mehu ja holauta sekin gnocchien sekaan. Silppua salvia ja lisää se pannulle yhdessä ruskistetun voin kanssa. Sekoita ja viimeistele suolalla ja mustapippurilla.
Nauti jokaisesta suupalasta, sillä tämä ruoka todellakin vie kielen mennessään!
