Jännittämisen piirimestari

Lauantaina seisoin peilin edessä sakset kädessä. Edellisestä kampaajakäynnistä oli kaksi kuukautta ja otsatukka oli jo ehtinyt kasvaa silmille. Vilkaisin kelloa, aikaa lähtöön oli puolisen tuntia. Kainalot alkoivat hiota, onneksi en ollut vielä vaihtanut parempaa päälle. Jännitti.

Vatsaa kivisti ja olo oli levoton. Bussi mateli ja seisahtui punaisiin valoihin, neljättä kertaa viiden minuutin sisään. Miten seitsemän kilometrin matka voi kestää 45 minuuttia? Puristin mieheni kättä, jännitys ei hellittänyt otettaan.

Ovi oli auki rappukäytävään. Illan isäntä tuli halaamaan ja toivotti tervetulleeksi tupaantuliaisiin. Minä, tuttujen silmissä reipas ja sosiaalinen, otin käteeni skumppalasin ja istuin nurkkaan turvallisen välimatkan päähän muista vieraista. En tuntenut oikeastaan ketään. Istuin hiljaa ja pyörittelin sormissani jo aikaa sitten tyhjentynyttä lasia. Tuntui siltä, että kaikki muut tunsivat toisensa ennalta, enkä uskaltanut avata keskustelua kenenkään kanssa.

Kahta tuntia myöhemmin olin kuin kala vedessä. Pelasin lautapelejä, join viiniä, poseerasin kotistudion kameran edessä, kuuntelin ja kerroin juttuja, joille jopa naurettiin. En edes huomannut, kun mies katosi kattosaunan lauteille. Mietin, miksi ihmeessä jännitin, näiden ihmisten seurassa on helppo olla.

Olen avautunut aiheesta aiemminkin – jännitys on sitkeä seuralainen. Etenkin nyt, kun pikku hiljaa puhkun ja puhallan tuulta freelancer-paatin purjeisiin, toivoisin, että matkaseura ymmärtäisi vihdoin väistyä toisenlaisten tunteiden tieltä. Tarvitsen tilaa itsevarmuudelle, rohkeudelle ja luovalle ajattelulle.

Onneksi en ole yksin seuralaiseni kanssa. Meitä on ainakin yksi lisää. Blogikollega, josta on kovaa vauhtia tulossa oikea ystävä, tunnusti tänään jännittävänsä yhteistyökumppanin lähettämän sähköpostiviestin avaamista. Samaistuin lujaa. Saatan pitkittää saapuneen viestin avaamista tunteja, sillä vaikka tiedän tehneeni hyvää työtä, jännitän niin, että kylmä hiki nousee otsalle. Mitä jos tekstini ei sittenkään ole täyttänyt asetettuja vaatimuksia? Mitä jos postilaatikkoni uumenista löytyykin tiukkaa palautetta? Mitä jos vaan avaisin sen sähköpostin ja lopettaisin spekuloinnin?

Juuri äsken sain lisää jännitettävää. Mies löysi uutisvirrastaan työpaikkailmoituksen, jossa haetaan osa-aikaista somesisältöjen tekijää aidosti kiinnostavalle brändille. Vatsaani kipristelee siihen malliin, että mahdollisuuteen on tartuttava välittömästi. Oli se kuinka jännittävää tahansa.

Ps. Parin päivän kuluttua vaellan taas jännittyneenä messukeskuksen käytävillä. Kuljen kolme kertaa matkanjärjestäjän ständin ohi, kunnes uskallan seisahtua ja avata punastellen suuni. Kuuntelen ihmeissäni omia sanojani, ne huokuvat kokemusta, osaamista, ammattitaitoa ja argumentteja. Minäkö tässä todella puhun. Syke alkaa laskea, keskustelukumppani surffaa samalla aaltopituudella. Tiedän, että seuraavan yhteistyökumppanin kohtaaminen sujuu huomattavasti helpommin.

Jos halajat Matka 2018 -messuille, käy kurkkaamassa Facebookin puolella ja kahden hengen lippupaketti voi olla sinun!

Kuva: Panu Hällfors

Purjo-fenkolirisotto – kokkausta Montenegron maisemissa

Parin päivän jälkeen Montenegron ravintoloiden ruokalistat alkavat toistaa itseään. Rannikolla ruoka tulee merestä ja sitä syödään, mitä pyydyksistä nousee. Mustekalaa, kalmaria, seepiaa, katkarapuja, simpukoita ja kalaa. Paahdettuna, paistettuna, keitettynä, haudutettuna, friteerattuna ja halstrattuna. Pastassa, risotossa, sopassa, padassa, liemessä tai ihan sellaisenaan. Lisäkkeenä usein blitvaa eli muhennettua perunaa ja mangoldia tai ranskalaisia pottuja. Liharuokaakin löytyy, eikä kasvissyöjäkään nälkään kuole, mutta varaa valita on huomattavasti vähemmän.

meren eläviä

Minä popsin onnesta soikeana mustekalaa ja simpukoita. Dippasin rapulaisia valkosipuliöljyyn, rouskutin rapeaan taikinaan piilotettuja aarteita, sotkin sormeni soosissa seassa kypsyneisiin sinisimpukoihin ja jos minulla olisi ollut pokkaa, olisin nuollut lautasen. Sen sijaan tyydyin kaapimaan kastikkeen viimeisetkin tipat leipäpalalla.

Montenegro

musta risotto

Viidentenä iltana veneemme kellui toista kertaa Bigovan lahdella. Kylän ainoa ravintola oli testattu jo pari päivää aiemmin. Tarkoituksena oli ollut rantautua toisaalle, mutta venäläinen kilpavene-eskaaderi oli ehtinyt ensin. Emme lähteneet koettamaan onneamme, sillä pienen rantaravintolan kapasiteetti tuskin olisi riittänyt ruokkimaan yli sataa henkeä yhtä aikaa.

lounassalaatti

lounas veneessä

Onneksi tilanne oli tiedossa jo edellisessä satamassa, Budvassa. Päätimme kokeilla miten 45-jalkaisen veneen pentteri taipuu yhdeksän hengen illallisen kokkaamiseen. Alkuviikolla keittiössä oli keitelty lounaspastaa, pilkottu salaattiaineksia ja kaadettu satamaryyppyjä, mutta astetta haastavamman aterian valmistaminen oli toinen juttu.

pastalounas

pastalounas

satamaryyppy

Paikallinen supermarket oli hyvin varustettu. Juustotiskillä oli pituutta kymmenen metriä ja vihannekset kilpailivat keskenään halvimmasta kilohinnasta. Mennessämme kauppaan, meillä ei ollut yhtäkään ideaa. Bongattuamme hevi-osaston purjovuoren miehen silmät alkoivat loistaa. Tekisimme toisinnon Jyrki Sukulan taannoin tarjoamasta purjorisotosta! Mukaan napattiin myös fenkolia antamaan pientä lisätwistiä muuten niin simppeliin sapuskaan. Proteiiniksi päätettiin ostaa kalaa, miehistössä kun purjehti pari lihansyönnistä luopunutta gastia. Kalakauppakin sijaitsi sopivasti supermarketin kupeessa, kätevää.

lounassalaatti

lounas

Ihmiselle, joka jännittää kaikkea uutta, oli kalakauppiaankin kohtaaminen vahvasti mukavuusalueen ulkopuolella. Varsinkin, kun tiski oli täynnä eväkkäitä, joiden laadusta tai varsinkaan mausta, meillä ei ollut mitään käsitystä. Vaikka yhteistä kieltä olikin vain muutama sana, kauppias ymmärsi nopeasti tarpeemme ja pääsimme yhteisymmärrykseen kalojen lajista ja määrästä. Purjori-fenkolirisotto saisi rinnalleen uunissa paistetut kokonaset doradot.

Asiakkaita oli jonoksi asti, mutta kauppias pyysi meitä odottelemaan vartin. Sen jälkeen hän lykkäsi mukaamme valmiiksi peratut eväkkäät. Hyvä niin, sillä kalankäsittely ei ole kummankaan leipälaji. Eikä veneestä taatusti olisi löytynyt fileerausveistä, kun lähtösatamassa jouduimme kyselemään lautastenkin perään. Tarvitsetteko te todella yhdeksän lautasta, kysyttiin vuokraamosta, teettekö tosiaan veneessä ruokaa?

kippari

köysi

pentteri

Purjeveneessä kokkaaminen on oma taiteenlajinsa. Kun vene kulkee kallellaan, hella vapautetaan lukituksestaan. Se kelluu vaakasuorassa ja kokin tehtävänä on pitää pannuista ja kattiloista kiinni, kun halssi kryssiessä vaihtuu. Kaikki ruoka-aineet on sijoitettava lukittaviin kaappeihin ja korkealaitaisille hyllyille tai ripustettava roikkumaan kattoon kiinnitetyistä heloista. Pöytäpinnoille jätetyt kipot ja kupit ovat nopeasti sirpaleina lattialla, kun äkillinen tuulenpuuska tarttuu purjeisiin.

dorado

parsarisoton ainekset

Illallisen aikaan oltiin onneksi jo tukevasti kiinni poijussa. Veden pinta väreili, mutta tuuli oli tyyntynyt illaksi täysin. Kaasuliekki lepatti kattilan alla, purjo-fenkolirisotto kypsyi ja kokeille oli kaadettu viiniä lasiin.

Lopputulos yllätti nälkäiset purjehtijat kokkeja myöten. Saatan ehkä pikkuisen vetää kotiinpäin, mutta sanon silti, että annos oli paras, mitä Montenegrossa oli siihen mennessä syöty. Adrianmerellä, kirkkaalla tähtitaivaalla, kynttilävalaistuksella ja paikallisella viinillä oli taatusti osuutta asiaan, mutta kehoitan silti kokeilemaan. Risoton kaveriksi käy mikä tahansa suomalainenkin kala, eksoottisia mereneläviä ei tarvitse tätä reseptiä varten saalistaa. Resepti riittää lisukkeeksi tai alkuruuaksi 10 herkkusuulle ja pääruuaksi noin 6 nälkäiselle.

purjo-fenkolirisotto ja paistettu dorado

Purjo-fenkolirisotto

125 g voita
1,5 dl oliiviöljyä
1 iso punasipuli

1 iso fenkoli
3 purjon valkoiset osat
10 dl riisiä
3 dl valkoviiniä
2,5 litraa kasvislientä
raastettua parmesaania
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
suolaa ja pippuria

Silppua punasipuli, purjo ja fenkoli. Sulata isossa kattilassa puolet voista ja lisää oliiviöljy. Kuullota silputtuja aineksia muutama minuutti ja lisää sitten riisit. Pyörittele paistolastalla niin, että kaikki riisit saavat rasvasta osansa. Kaada sitten joukkoon valkoviini ja anna sen imeytyä lähes kokonaan riiseihin, ennen kuin aloitat kasvisliemen lisäämisen.

purjo-fenkolirisotto

Pidä liemi koko ajan kiehuvan kuumana toisessa kattilassa, risottokattila voi olla keskilämmöllä, kunhan liemi jatkaa poreilua lisättäessä. Lisää lientä korkeintaan pari desiä kerrallaan, anna imeytyä riiseihin ja vasta sitten kauho päälle seuraava satsi. Hämmennä risottoa jatkuvasti, jotta sen rakenteesta tulee oikeanlainen. Lisää lientä, kunnes riisi on al dente eli juuri ja juuri kypsää. Riisi ei saa kypsyä mössöksi, siinä tulee olla hieman purutuntumaa. Kypsymiseen menee 20–30 minuuttia, tällaisessa isommassa määrässä saattaa kestää vähän kauemmin.

paistetut doradot

Tarkista suola ja rouhi sekaan pippuria myllystä. Lisää lopuksi loput voista ja raastettu parmesaani. Tarjoa sellaisenaan alku- tai väliruokana tai pääruuan lisukkeena. Tarjoa kaverina kalaa tai äyriäisiä, kaada lasiin kylmää valkoviiniä ja kuvittele itsesi Montenegron jylhiin maisemiin tähtitaivaan alle.

köysi

Lisää tunnelmia lokakuisesta Montenegrosta: Montenegron rannikolla – Kotorista Tivatiin, Bigovasta Budvaan

Kristillinen kasvattaja, luottoaikuinen vai lahja-automaatti?

Sunnuntaina minulla oli kunnia kummiutua jo kolmannen kerran. Kastekynttilä kädessäni seisoin kahden kollegani rinnalla, kun pieni ihminen sai nimensä. Virttä veisatessa pala nousi kurkkuun. Tuo pikkuinen tyttö, joka silmät suurina ihmettelee ympäröivää maailmaa, on nyt virallisesti osa elämääni.

Helsingin seurakunnan kauniisti kuvitetun kummitodistuksen takakanteen on painettu seuraavat lauseet: ”Tuleekohan meistä ystävät, sinusta ja minusta? Tutustummeko niin, ettemme ujostele toisiamme? Osaanko olla, niin kuin toivot minun olevan? Huomaanko, milloin tarvitset minua erityisen paljon?” Isot kysymykset kieppuivat päässäni hallitsemattomina istuessani Temppeliaukion kirkossa, kastemaljan äärellä. Ääneni särkyi jo virren toisessa säkeistössä. Harteilleni oli laskettu pienen ihmisen suuri paino.

kummitodistus

Kaikilla kolmella kerralla, kun minua on pyydetty kummin tehtävään, olen ensiliikutuksen laannuttua kysynyt suoraan, mitä minulta odotetaan. Vaikka kummius kunniatehtävä onkin, haluan ensin varmistua, että olemme samalla sivulla, ettei myöhemmin tule pettymyksiä.

Kuulun kirkkoon, koska arvostan kirkon tekemää työtä. Olen tapakristitty, astun herran huoneeseen yleensä vain muina turisteina, joskus juhlapyhinä ja tietysti sunnuntain kaltaisten kirkollisten toimitusten aikaan. Minusta ei siis ole opettamaan raamatun sanaa, jakamaan kirkon oppeja tai antamaan kristillistä kasvatusta. Hyvää tahtoa, inhimillisyyttä, armollisuutta ja yhdenvertaisuutta kuitenkin harjoitan, vaikka en uskossa olekaan.

En suostu myöskään lahja-automaatiksi, jonka ainoa tarkoitus on sijoittaa pennosensa Elsan kimaltelevaan jäälinnaan tai viimeisimmän mallin mukaiseen älylaitteeseen. Kirjat ovat tavarataivaan poikkeus, sillä ne levittävät sivistystä ympärilleen. Tässä materiaa pursuavassa maailmassa haluan kuitenkin ensisijaisesti antaa aikaani ja olla läsnä. Luottoaikuisena, jonka olkapäähän voi nojata silloinkin, kun vanhemmat eivät ymmärrä.

Onneksi ystävänikin jakoivat käsitykseni kummiudesta. Silti heidän vastauksensa mykisti minut: emme me lahjoja tarvitse, emmekä kristillistä kasvattajaa. Tahdomme sinut kummiksi, esikuvaksi ja aikuiseksi ystäväksi, sillä sinä olet vahva nainen, juuri sellainen, jollaiseksi haluamme tyttäremme kasvavan. Olen edelleen sanaton perusteluiden edessä.

Kuule siis, sinä pikkuinen Lotta! Olen yksi turvaverkkosi sitkeistä säikeistä. Opetan sinut hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet, olemaan rohkea ja tavoittelemaan sinnikkäästi unelmiasi. Opetan sinut rakastamaan luontoa, kirjoja ja hyvää ruokaa. Istutan keittiönpöydän ääreen ja annan käteesi palan taikinaa sekä kaulimen. Ja kun olet hiukkasen isompi, otan kädestäsi kiinni ja vien sinut suureen maailmaan. Lupaan pitää oveni avoinna, kotiini olet aina tervetullut. Elämänpituinen ystävyys on alkanut, olkoon se täynnä iloa ja valoa!

Lainaan vielä kerran kummitodistusta: ”Ja sinä, Pieni, eteenpäin vain rohkeasti! Kasvetaan toistemme mittaisiksi yhdessä koettu hetki kerrallaan.”